sunnuntai 21. elokuuta 2016

Hiekka: Hugh Howey

Hiekka: Hugh Howey. Suomentanut Einari Aaltonen. Like 2016.

Englanninkielinen alkuteos (2014): Sand

"Maailma on hautautunut hiekkaan ja dyynien päällä nuori Palmer haaveilee urasta hiekkasukeltajana, kuten isäkin aikanaan. Kaksitoista vuotta sitten isä lähti sukellukselle, eikä koskaan palannut. Palmer ja hänen sisaruksensa joutuvat kohtaamaan yksin maailman, joka kulkee kohti katoamista.


Hiekka on Siilon saagan kirjoittajan uusi dystopia maailmasta, jossa toivo on hautautunut hiekan alle. Tuuli siirtää dyynejä jatkuvasti, eikä koskaan tiedä mitä seuravana päivänä tapahtuu."

Oma arvio: 

Hugh Howeylla on ilmiömäinen taito kirjoittaa niin, että lukija kokee samat ahdistukset ja kauhut kuin kirjan henkilötkin. Siilon saagaa lukiessani tunsin klaustrofobiaa, kun siilon asukkaat olivat jumissa maanalaisissa siiloissa. Nyt Hiekka-teosta lukiessani tunsin melkein hiekan rahisevan suussani ja pidätin henkeä yhdessä hiekassa sukeltavien ihmisten kanssa.

Hän kestäisi vielä kaksi minuuttia tällä keuhkollisella ilmaa, sitten hän menettäisi tajuntansa. Hänen näkökenttänsä alkoi jo hämärtyä reunoilta ja siinä välkkyi valopisteitä. Pintaan nousemiseen näin syvältä kestäisi kolmekymmentä minuuttia. Hänen täytyisi selvitä puoli tuntia kahden minuutin annoksella ilmaa.

En voi mitenkään olla vertaamatta tätä teosta Howeyn aiempaan dystopiseen trilogiaan, Siilon saagaan, ja sen takia (tai sitten ei) Hiekka ei yltänyt kiinnostavuudessaan niin korkealle. Sitä en voi kieltää, että koin lukevani jotain ennenkuulumatonta: hiekkasukeltajien matkat maan syvyyksiin on kuvattu niin todentuntuisesti, että lähestulkoon tunsin hiekan puristuksen ympärilläni. Hiekkadyyneillä asustavat ihmiset kamppailevat alati lentelevää hiekkaa vastaan ja talot hautautuvat aina ennen pitkää hiekan alle. Sen vuoksi taloja rakennetaan jatkuvasti päällekkäin ja näin syntyvät hiekkapiirtäjät.

Ihmisiä tietysti kuoli. Taloja tuhoutui keskellä yötä. Hiekka saattoi rysähtää rikkoutuneen katon läpi hetkenä minä hyvänsä. Ihmiset surivat. Kädet hakeutuivat murheen murtamille kasvoille. Ja sitten kuului taas vasaroiden rytmikästä kalketta. Vastasyntynyt parahti ja alkoi hengittää omilla keuhkoillaan.

Tarina alkaa siitä, kun Palmer-niminen nuorimies aikoo tehdä ystävänsä Hapin kanssa ennenkuulumattoman syvän hiekkasukelluksen, sillä heidän palkkaajansa, mies nimeltä Brock, uskoo ammoisina aikoina hautautuneen Danvar kaupungin sijaitsevan viidensadan syvyydessä. Yleensä sukeltajat sukeltavat maksimissaan kahteensataan metriin, sillä hiekan puserrus syvemmällä tekee liikkumisen ja hengittämisen yhä vaikeammaksi - ja kukaan ei halua kuolla hiekkapuserrukseen. Sukeltajat osaavat liikuttaa ympäröivää hiekkaa eräänlaisella sukelluspuvulla, johon johdetaan sähköä. Lisäksi he käyttävät apuna visiirejä ja hengityslaitetta, regulaattoria. Brock on kuitenkin rakentannuttanut sukeltamista varten apukuilun sekä kuopan, jotka ulottuvat parinsadan metrin syvyyteen. Näin ollen sukelluksesta ei tule niin pitkä.

Minä odotin Danvar-kaupungin löytymiseltä enemmän, mutta se ei ollutkaan mikään olennainen asia tarinan kannalta. Palmer huomaa, että koska hän on ainut, joka on palannut hiekan alta nähtyään tuon kaupungin, hän on hengenvaarassa tuon tietonsa kanssa. Pian ilmenee kuitenkin paljon suurempia ongelmia.

Hiekka esittelee pääasiassa Palmerin nuorempien veljien, Connerin ja Robin elämää. He luulevat isänsä kuolleen, mutta totuus isän kohtalosta alkaa valjeta heille, kun he löytävät hiekka-aavikolla raahautuvan Violetin. Poikien  äiti, joka pitää bordellia, ottaa Violetin siipiensä suojaan, ja pian he saavat eräiden kauheiden tapahtumien vuoksi tavata taas perheen vanhimman tyttären Vicin, joka on poiminut erämaasta sukelluksen riuduttaman Palmerin hiekkakiiturinsa kyytiin. Perheen lasten on hankala suhtautua äitinsä elinkeinoon, ja etenkin Vic on hyvin huonoissa väleissä äitinsä kanssa.

Kirja loppuu toiveikkaasti, mutta jättää monia asioita pimentoon. Minua jää hirveästi vaivaamaan, millaisia kaupunkia ei-kenenkään-maalla on ja mikä on tuo merkillinen jyly, joka kumisee pitkin autiomaata? Mikä merkitys Danvar-kaupungilla ja sen löytymisellä ylipäänsä on? Olisin myös halunnut lukea enemmän hiekkasukelluksista, sillä ne ovat klaustrofobisuudessaan kirjan mielenkiintoisinta antia.

Yhtäkkiä kuolevaisuus saartoi hänet. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin kokenut, että hetki oli käsillä. Juuri nyt. Hän kuolisi ja hänen luunsa jäisivät lojumaan tänne, hän ei enää koskaan näkisi tähtitaivasta.

Hiekka on mielenkiintoinen tarina tulevaisuuden aavikoituneesta maailmasta, jossa vesitilkka ja jokainen hiekan alta kaivettu romu on kultaakin kalliimpaa.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Hiekka-aiheisia sanoja:

Kuopsu: saappaaseen pakkautuva hiekkanokare.
Kivihiekka: sukelluspuvulla kovetettu hiekka.
Sahjo: märkä hiekka.
Gritti: suuhun ja vaatteisiin kertyvä hiekka.
Matta: hiuksiin tarttunut hiekka.
Skrumi: kengänpohjiim juuttunut märkä hiekka.
Siivi: hieno, yleensä ilmassa pölisevä hiekka.
Kase: asuntoon tunkeutuva hiekka.
Spilli: ponnistelun irrottama hiekka.
Gankki: suojalasien sisään ja silmien ympärille kertyvä hiekka.
Sekka: astian, repun ym. pohjalle kertyvä hiekka.
Juoste: autiomaan pinnalla kulkeva hiekka, joka peittää tavarat ja häivyttää jäljet.
Pake: ikkunaan tarttuva hiekka.


Hiekka muissa blogeissa:

Kirja ja kuppi kuumaa
Järjellä ja tunteella

1 kommentti:

Ulla kirjoitti...

Hiekka koukutti minut matkaansa. Olisin halunnut tietää enemmän. Huomaan miettineeni samoja kysymyksiä kuin sinä eli mitä oli muualla, mikä tuo jyly oli. Hieno kirja ja dystopia.