perjantai 25. syyskuuta 2015

Nadia, onnetar: Andrei Pajanne


Nadia, onnetar: Andrei Pajanne. Imogen 2015.



"Nadia on poikkeuksellisilla lahjoilla siunattu nuori nainen, joka etsii rakkaimpansa, nuorena kuolleen lasinpuhaltajan, sielua. Nadia luo lasipallon, uuden maailmaan, jossa hän tietää olevansa taivaan ja maan luoja. Rakkaus saa uuden mahdollisuuden, mutta Nadia menettää kaiken. Pakkomielteiden ja luovan voiman otteessa hän heittäytyy sielunsa syvyyteen ja uusiin tietoisuuden kerroksiin, toisiin maailmankaikkeuksiin. Sieltä hän löytää valon, joka koskettaa jokaista elävää olentoa.

Nadia, onnetar on mielikuvituksen rajoja venyttävä romaani, jossa mystiikka ja henkinen kasvu, arkitodellisuus ja fantasia kohtaavat. Romaanissa kaivaudutaan onnen ja epäonnen, takertumisen ja luopumisen sekä ihmisyyden ja jumaluuden välisiin ristiriitoihin."



Oma arvio:

Poikkeuksellisesti liitin tähän kirja-arviooni myös kansipaperien alla olevan kannen kauniin, metallinhohtoisen lilan jin ja jang -kuvion, joka on tässä kirjassa erityisasemanssa ja  hyvin vallitseva symboli. 

Andrei Pajanteen kolmas romaani, Nadia, onnetar, alkaa varsin lupaavasti. Minusta on antoisaa seurata nuoren Nadian elämää ja sitä, miten onni ja epäonni vuorottelevat ja miten tietyt asiat alkavat linkittyä toisiinsa. Näin askel askeleelta tarina alkaa avautua lukijalleen. Läpi tarinan esiintyy jatkuvasti aiemmin mainitsemani jin ja jang -symboli, joka esiintyy milloin lasipallon muodossa, milloin Nadian näyissä. Meri ja joki ovat myös tarinassa keskeisessä asemassa: meri nielaisee jättiaallon sisään pahaa aavistamattomia, ja Nadian synnyinseudun joki ja sen nimi, Serpentiini, ovat tälle jonkinlainen pakkomielle. 

Jossain vaiheessa, kun Nadia lähtee vaeltemaan toiseen todellisuuteen etsimään rakastettuaan Eliasta, tarina ulottuu sellaisiin sfääreihin, että minä putoan kärryiltä. Kaikki se jumaluus ja jumalallisuus, jutut maailmanpyörästä, multiversumista, naya-dayasta ja sen sellaisista ylittävät ymmärryskykyni. Huomaan tylsistyväni ja harppaavani lauseet läpi ilman, että edes yrittäisin tajuta mistään mitään. Tunnen itseni tyhmäksi. Ehkä filosofointi lukuromaanissa ei vain ole minua varten. Kirjan lopussa pääsen taas tarinaan jollakin tasolla mukaan ja tarina saa mukiinmenevän päätöksensä. 

Nadia, onnetar -romaanissa parasta on mielestäni onnen ja epäonnen vuorottelu ja mietiskely siitä, miten epäonni voi olla myös onnea - ja toisinpäin. Lopussa on ihan mielenkiintoinen käänne, kun Nadian kohtalosta syntyy kokonaan uusi naya-daya-uskonto (vrt. Jin ja Jang), jossa jumaluus ja jumalallisuus on jokaisessa ihmisessä ja ihmiskunta on yhdistynyt aidoksi yhteisöksi tuntien yhteyden myös luontoon. Jonkinlainen utopia sisältyy siis tähän kirjaan.

Tarinassa keskeisessä osassa esiintynyt, Eliaksen Nadialle suosittelema kirja, jossa arvuutellaan, josko varis olisi maailman luoja, onkin nyt kouluissa varteenotettavana oppikirjana. Kaikki tapahtumat ovat kiertäneet kehänsä ympäri ja Nadia kokee lopullisen valaistumisensa. Mitä se sitten tarkoittaakin.

Suosittelen lukemaan tätä sellaiseen aikaan, jolloin aivot toimivat täydellä tehollaan, eli ei illalla väsyneenä.

Arvosanani kirjalle on 3.

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.


Ei kommentteja: