Kirjablogit ja 101 kirjaa

Lupasin kertoa  lisää  Kirjablogit ja 101 kirjaa -hankkeesta, joka kuuluu osana koko tämän vuoden 2017 kestävää Kirjojen Suomi -hanketta. Kerroinkin jo aiemmassa postauksessani hieman, mitä tuo hanke tulee pitämään sisällään. Tässä vielä tarkennusta:



Kirjojen Suomi on Ylen itsenäisyyden juhlavuoden 2017 suuri kirjallisuushanke, joka tarjoaa kaikille suomalaisille yli 100 radio-ohjelmaa, 111 tv-ohjelmaa, joukon kirjallisuus-podcasteja sekä laajan nettisivuston yle.fi/kirjojensuomi. Kaikki ohjelmat, audiot ja videot löytyvät aikanaan myös Yle Areenasta. Kirjojen Suomi on Suomi100-hanke.

Kotimaiset kirjablogit osallistuvat Ylen Kirjojen Suomi -hankkeeseen bloggaamalla ja nostamalla suomalaisia kirjoja esille blogeissaan.

Osana Ylen Sadan vuoden kirjat ja 101 kirjaa -sarjoja kirjabloggaajat, joita on mukana 81, lukevat sata suomalaista kirjaa, yhden jokaiselta itsenäisyyden vuodelta, ja kirjoittavat siitä blogitekstin. Tekstit julkaistaan kahden kappaleen viikkovauhtia. Lisäksi kirjabloggaajia osallistuu kirjat esitteleviin Aamu-tv:n ja Yle Radio 1:n lähetyksiin.

Vuoden lopussa Kirjablogit ja 101 kirjaa -blogitekstejä on koossa sata, ja hanke huipentuu vuoden 2017 kirjan esittelyyn.


Suomalaisissa kirjablogeissa julkaistaan vuosittain tuhansia kirja-arvioita, jotka tavoittavat satojatuhansia lukijoita. Kirjablogeja pitävät sekä lukuharrastajat että kirja-alan ammattilaiset. Kirjablogit tekevät yhteistyötä muun muassa myöntämällä Blogistanian parhaiden kirjojen tunnustukset vuosittain. 

Kotimaisten kirjablogien lista löytyy kaikille avoimelta Facebook-sivulta  nimellä Kotimaiset kirjablogit, sekä voit myös seurata juuri avautunutta Kotimaiset kirjablogit -blogia, josta näkee muun muassa tuoreimmat kirjablogien postaukset.

Hankkeen tarkoitus on yllyttää suomalaisia lukemaan lisää kaunokirjallisuutta. Kaikki kirjat kertovat Suomesta jotain kiinnostavaa ja tuovat esille uusia näkökulmia, joista myös kirjablogit kertovat, kukin omalla tavallaan.


Kaikki kirjojen ystävät voivat osallistua hankkeeseen seuraamalla kirjablogeja, hankkeen Facebook-sivustoa ja Ylen ohjelmistoa. Samoja kirjoja pääsee vapaasti lukemaan yle.fi/kirjojensuomi-nettisivuston kautta Kirjojen Suomi -verkkokirjastosta.Nyt siis kirjojen ystäviä hemmotellaan oikein kunnolla!

Vaikka ylläolevasta linkistä pääsee katsomaan lopullisen kirjalistan, jonka ovat koonneet Seppo Puttonen ja Nadja Nowak, laitan kirjalistan myös tähän blogiini katsottavaksi. Minusta lista näyttää äkkiseltään katsottuna hyvin monipuoliselta. Olen tyytyväinen, että listalta löytyvät muun muassa teokset Kalle Päätalon Hyvästi Iijoki, Edith Söregranin Maa jota ei ole, Mika Walterin Sinuhe Egyptiläinen, Pauliina Rauhalan Taivaslaulu ja Väinö Linnan Tuntematon sotilas. Ymmärrän, miten vaikea on ollut valita yksi teos joka vuodelle, mutta harmituksekseni nuortenkirjoja on listalla hyvin onnettomasti. Ainoat näyttivät olevan vuoden 1961 kirja Tiinalla on hyvä sydän (Anni Polva) sekä vuoden 1921 kirja Pikkupappilassa (Anni Swan). Nuortenkirjaksi laskettaneen myös vuoden 1950 kirja, Tove Janssonin Muumipapan urotyöt. Muutaman lastenkirja on ilokseni kelpuutettu mukaan: Vuoden 1997 kirjaksi Mauri Kunnaksen Koiramäen joulukirkko ja 1957 kirjaksi Kirsi Kunnaksen runoteos Tiitiäisen tarinoita.

2010-luku

• 2016 Ilkka Remeksen Kiirastuli
• 2015 Elina Hirvosen Kun aika loppuu
• 2014 Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia
• 2013 Pauliina Rauhalan Taivaslaulu
• 2012 Juha Seppälän Mr. Smith
• 2011 Rosa Liksomin Hytti nro 6
• 2010 Markus Nummen Karkkipäivä

2000-luku

• 2009 Maarit Verrosen Normaalia elämää
• 2008 Sofi Oksasen Puhdistus
• 2007 Risto Isomäen Litium 6
• 2006 Leena Krohnin Mehiläispaviljonki
• 2005 Arto Salmisen Kalavale
• 2004 Reko Lundánin Rinnakkain
• 2003 Lars Sundin Erikin kirja
• 2002 Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie
• 2001 Jari Tervon Suomemme heimo
• 2000 Jusa Peltoniemen Jäähyväiset sukuromaanille

1990-luku

• 1999 Veronica Pimenoffin Maa ilman vettä
• 1998 Hannu Raittilan Ei minulta mitään puutu
• 1997 Mauri Kunnaksen Koiramäen joulukirkko
• 1996 Kreetta Onkelin Ilonen talo
• 1995 Kalle Päätalon Hyvästi, Iijoki
• 1994 Matti Paloheimon Valkoinen Mandela
• 1993 Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää ja rakkauden nälkä
• 1992 Daniel Katzin Saksalainen sikakoira
• 1991 Erno Paasilinnan Kauppamiehet isänmaan asialla
• 1990 Olli Jalosen Isäksi ja tyttäreksi

1980-luku

• 1989 Annika Idströmin Kirjeitä Trinidadiin
• 1988 Kari Kontion ja Tuomas Nevanlinnan Kirjava lehmä
• 1987 Eeva Kilven Animalia
• 1986 Antti Tuurin Ameriikan raitti
• 1985 Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolema
• 1984 Pirkko Saision Kainin tytär
• 1983 Joni Skiftesvikin Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja
• 1982 Kaari Utrion Ruusulaakso
• 1981 Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä
• 1980 Kauko Röyhkän Tien laidalla Waterloo

1970-luku

• 1979 Asikaisen, Mellerin ja Vuennon Pete Q
• 1978 Juhani Peltosen Elmo
• 1977 Paavo Haavikon Kansakunnan linja
• 1976 Risto Rasan Kaksi seppää
• 1975 Jussi Kylätaskun Revari
• 1974 Veijo Meren Kuviteltu kuolema
• 1973 Heikki Turusen Simpauttaja
• 1972 Arto Paasilinnan Operaatio Finlandia
• 1971 Eeva Joenpellon Vesissä toinen silmä
• 1970 Lassi Sinkkosen Solveigin laulu

1960-luku

• 1969 Jarkko Laineen Niin kulki Kolumbus
• 1968 Tytti Parraksen Jojo
• 1967 Hannu Salaman Minä, Olli ja Orvokki
• 1966 Arvo Salon Lapualaisooppera
• 1965 Timo K. Mukan Tabu
• 1964 Marja-Leena Mikkolan Tyttö kuin kitara
• 1963 Paavo Rintalan Sissiluutnantti
• 1962 Pentti Saarikosken Mitä tapahtuu todella?
• 1961 Anni Polvan Tiinalla on hyvä sydän
• 1960 Marja-Liisa Vartion Kaikki naiset näkevät unia

1950-luku

• 1959 Anders Cleven Katukiviä
• 1958 Aapelin Pikku Pietarin piha
• 1957 Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen tarinoita
• 1956 Irja Virtasen Kenttäharmaita naisia
• 1955 Rauha S. Virtasen Seljan tytöt
• 1954 Väinö Linnan Tuntematon sotilas
• 1953 Aino Räsäsen Näkemiin, Helena!
• 1952 Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija
• 1951 Yrjö Kokon Sudenhampainen kaulanauha
• 1950 Tove Janssonin Muumipapan urotyöt

1940-luku

• 1949 Valentinin Ruma Elsa
• 1948 Elvi Sinervon Vuorelle nousu
• 1947 Outsiderin Kilroy oli täällä
• 1946 Jussi Talven Tällaista oli palata
• 1945 Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
• 1944 Armas J. Pullan "Jees, leskiyli-insinöörskä!" sanoi vääpeli Ryhmy
• 1943 Matti Hällin Suopursu kukkii
• 1942 Eila Pennasen Ennen sotaa oli nuoruus
• 1941 Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä
• 1940 Erkki Palolammen Kollaa kestää

1930-luku

• 1939 Hella Wuolijoen Niskavuoren leipä
• 1938 Olavi Paavolaisen Risti ja hakaristi
• 1937 Martti Laineen Kulu
• 1936 Sally Salmisen Katriina
• 1935 Saima Harmajan Sateen jälkeen
• 1934 Katri Valan Paluu
• 1933 Joel Lehtosen Henkien taistelu
• 1932 Toivo Pekkasen Tehtaan varjossa
• 1931 Pentti Haanpään Noitaympyrä
• 1930 Iris Uurron Ruumiin ikävä

1920-luku

• 1929 Aarno Karimon Kumpujen yöstä
• 1928 Aino Kallaksen Sudenmorsian
• 1927 Unto Seppäsen Taakankantajat
• 1926 Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiili
• 1925 Edith Södergranin Maa jota ei ole
• 1924 Maria Jotunin Tohvelisankarin rouva
• 1923 Kaarlo Hännisen Kiveliön karkurit
• 1922 Anni Swanin Pikkupappilassa
• 1921 Ollin Mustapartainen mies herättää pahennusta
• 1920 Juhani Ahon Muistatko?

1910-luku

• 1919 Frans Emil Sillanpään Hurskas kurjuus
• 1918 Eino Leinon Vapauden kirja
• 1917 Konrad Lehtimäen Ylös helvetistä

Minun lienee aika paljastaa kirja, jonka itse aion lukea ja josta teen bloggauksen. Se on vuoden 2002 teos Juoksuhaudantie, jonka on kirjoittanut Kari Hotakainen (WSOY). Kirjaa en ole koskaan lukenut, joten sitä suuremmalla innolla tartun siihen, sillä ainakin takakansitekstin perusteella aihe vaikuttaa kiehtovalta. Kirjasta on myös tehty Veikko Aaltosen ohjaama elokuva vuonna 2004, ja sen ajattelin mielenkiinnosta katsoa kirjan lukemisen jälkeen. Näillä näkymin blogitekstini tästä teoksesta tulee näkyviin 28.2.2017.

Nyt siis kaikki seuraamaan kiehtovia ja kattavia kirjallisuusohjelmia! Yle Areenassa on jo nyt nähtävillä 50 ensimmäistä ohjelmaa kirjalistan teoksista uusimmasta vanhimpaan. Minä aion ainakin tuijottaa niitä aina, kun opiskeluiltani ja bloggaamiselta ehdin. 

Mukavaa kirjavuotta 2017!

Vuosi 2016 koottuna

Näin on taas tullut aika heittää hyvästit (kirja)vuodelle 2016. Tänä vuonna bloggaamiseni on päässyt kunnolla vauhtiin:  paransin huimasti luettujen kirjojen lukumäärää, osallistuin todella moneen lukuhaasteeseen ja sain muutaman uuden lukijankin. Opin myös panostamaan enemmän sosiaaliseen mediaan, kun perustin blogilleni oman Facebook-tilin sekä syksyllä myös Twitter- ja Instagram-tilin. Blogini täytty viime vuonna kaksi vuotta ja ensi vuonna onkin vuorossa kolmivuotissynttärit. Yritän keksiä jotain kivaa siis ensi helmikuulle sen kunniaksi!

Goodreads Reading Challenge 2016 lopputulos

Osallistuin toista kertaa Goodreads-sivuston Reading Challengeen, jonka mukaan tätä kirjoittaessa 85 kirjan lukutavoitteeni rikkoutui 105 luetulla kirjalla. (Itse asiassa vuoden alussa asetin itselleni tavoitteeksi 70, mutta kun huomasin sen olevan liian alhainen, hilasin sitä vielä syksyllä tuohon 85:en. Tähän haasteeseen ilmoitin mukaan vain noin 100-sivuiset kirjat ja yli,  joten kaikkia lastenkirjoja mukana ei ole. Jos ne laskettaisiin, luettujen kirjojen määrä nousisi vielä reilusti.) Onnea minä!

Luin noin 32 668 sivua ja pisin kirja oli Mats Strandbergin ja Sara B. Elfgrenin Avain (885 sivua). Suosituin lukemani kirja oli J.K. Rowlingin Harry Potter ja viisasten kivi (4,574,669 muuta lukijaa), kun taas vähiten suosittu oli Antti Aarnion Aavepoika Aapeli ja mörkölinnan salaisuus, jonka oli lukenut lisäkseni vain 5 muuta.


Minun Goodreads-arvosanojeni keskiarvo oli 3,8 eli melko hyviä arvioita annoin kirjoille. Kaikista parhaimpia arvosanoja (kaikilta lukijoita yhteensä) sai Siri Pettersenin Mahti, ja kunnia menee kyllä mielestäni oikealle kirjalle!

Lukuhaasteita ja kirjallisuuspalkintoja

Olen ollut kuluvana vuotena mukana seuraavissa lukuhaasteissa:

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 2 (Tuijata.kulttuuripohdintoja)
- luin teoksen J.K. Rowling: Harry Potter ja Viisasten kivi

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 3 (1001 kirjaa ja yksi pieni elämä)
- luin teoksen Lewis Carroll: Liisan seikkailut Ihmemaassa

Roald Dahl -lukuhaaste (Yöpöydän kirjat)
- luin teokset: Iso kiltti jätti, Nilviöt, Kekseliäs kettu, Jali ja suklaaehdas sekä Ilmarin ihmelääke.

Halloween lukuhaaste (Yöpöydän kirjat)
- luin teokset: Hanna Morre: Tuonen tahto ja Mats Strandberg: Risteily

Hämärän jälkeen -lukuhaaste (Orfeuksen kääntöpiiri)
- luin teokset: Markku Sadelehto (toim.): Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia, Eero Ojanen: Suuri suomalainen kummituskirja, Andrew Michael Hurley: Hylätty ranta, Marko Hautala: Kuiskaava tyttö, Mats Strandberg: Risteily ja Hanna Morre: Tuonen tahto.

New To You Reading Challenge (Ullan luetut kirjat)
- luin teokset: Steinar Bragi: Sumu,  Marko Hautala & Broci: Varpaat sekä Antti Arvaja & Tuomas Mustikainen: Topi Sorsakoski - Viimeiseen korttiin.


Lisäksi aloitin seuraavat haasteet, jotka päättyvät ensi vuoden puolella:

Kirjavat kissat -lukuhaaste (Katvealue)

Apinan vuosi -lukuhaaste( Evarian kirjahylly)

BFF-lukuhaaste (Arca Fabulorum - Tarina-arkku)

Novellihaaste ( Reader Why Did I Marry Him)

Haasteiden myötä blogini lukemisto on muuttunut hiukan. Kun aiemmin painotin bloggaavani vain ja ainoastaan nuorten (aikuisten) scifi- ja fantasiakirjallisuudesta, on blogiini hivuttautunut myös muunlaisia teoksia, pääasiassa aikuisille suunnattua kauhukirjallisuutta ja psykologista jännitystä. Lisäksi lastenkirjallisuuden osuus on kasvanut huomattavasti, ja olen myös lukenut ja blogannut myös sellaisia nuortenkirjoja, jotka eivät kuulu scifi- eikä fantasiagenreen. Ensimmäisen sarjakuvan esittelin loppuvuodesta (Marko Hautala & Broci: Varpaat) ja yritän nyt ehtiä vielä ennen vuoden vaihtumista blogata ensimmäistä kertaa elämäkerrallisesta teoksesta (Antti Arvaja & Tuomas Mustikainen: Topi Sorsakoski - Viimeiseen korttiin), mutta voi olla, että se lipsahtaa ensi vuoden puolelle. Joitakin teoksia olen pisteyttänyt ainoastaan Goodreadsin puolella, mutta pääosin tavoitteeni on tehdä kaikista lukemistani teoksista bloggaus.

Vuoden 2016 alussa osallistuin ensimmäistä kertaa myös Blogistanian kirjallisuuspalkintojen 2015 raatiin. Tästä voit käydä katsomassa, mitkä kirjat voittivat omissa kategorioissaan.

Minulla oli myös joulukuussa ensimmäistä kertaa  oma joulukalenterin luukku Kirjabloggaajien joulukalenterissa. Tästä linkistä voit käydä kurkkaamassa minun joulukuun 11. päivän joulukalenteripostaukseni.

Instagramin puolella osallistuin joulukuussa #kirjakuvapäivässä-kuvahaasteeseen, johon kuvasin kiltisti kirjakuvia joka päivä. Tässä suosikkini:

Kirjakuva päivässä 4: sukkasunnuntai

Kirjakuva päivässä 5: Talvinen kansikuva

Kirjakuva päivässä 17: Glögiä ja piparia

Kirjakuva päivässä 20: Kirja ja rakkain joulukoriste / Minusta nää hörselöpuuhkat on ihania!

Jos haluat nähdä kaikki kuvat, klikkaa tästä.

Tilastointia luetuista kirjoista 

Monet kirjabloggaajat tilastoivat lukemansa kirjat, mutta minä en ole sellaista harrastanut, vaikka kaikenlaisia tilastoja ja taulukoita rakastankin. Nyt virisi mielessäni, pitäisikö ensi vuonna kunnostautua ja tehdä tilastot. Näin vuosikatsauksen tekokin olisi helpompaa. Nämä puolivillaiset tilastoni olen nyt tehnyt laskemalla Goodreadsin ja blogini teoksista, ja pidätän oikeuden virheisiin.

 Olen tehnyt vuoden aikana 119 postausta, joista suurin osa on kirja-arvioita, mutta osa liittyy haasteisiin tai tuleviin kirjoihin.  Ensimmäinen postaus vuonna 2016 oli Richard Farrin Tulenetsijät - Baabel 1 -kirjasta ja viimeisin uudenvuodenaattona tekemäni arvio on kirjasta Topi Sorsakoski - Viimeiseen korttiin: Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen.


Lukemistoni vuonna 2016 koostuu suurinpiirtein tällaisista teoksista:

56 nuorten ja nuorten aikuisten kirjaa (19 englanniksi luettuna)
- 18 fantasiaa
- 18 scifiä/dystopiaa
- 5 romantiikkaa
- 2 jännitystä

38 lasten kirjaa
- 19 lasten kertomusta
- 2 tietokirjaa
- 17 kuvakirjaa ja helppolukuista

(lastenkirjoja luen hyvin paljon enemmän, mutten lähellekään kaikista bloggaa)

31 aikuisten kirjaa 
- 8 kauhua (yksi antologia, yksi tarinakokoelma),
- 9 scifiä (2 novellikokoelmaa),
- 3 fantasiaa (1 novellikokoelma),
- 3 elämäkertaa/muistelmaa,
- 1 romantiikka,
- 1 psykologinen jännitys,
- 1 dekkari,
- 2 elämänhoito-opusta,
- 1 sarjakuva


Lukemistani kirjoista käännöskirjoja on noin 56 ja 48 kirjaa kuuluu osana trilogiaa tai pidempää kirjasarjaa.

Vuoden 2017 haasteet 

Heti vuoden alussa on taas aika alkaa miettiä omia kirjallisuuspalkintoehdokkaita, kun Blogistanian kirjallisuuspalkinnot jaetaan neljässä kategoriassa: Finlandia, Globalia, Tieto ja Kuopus.

Järjestyksessään neljäs Kirjabloggaajien klassikkohaaste päättyy tammikuun lopussa, ja siihen aion lukea Pierre Boullen Apinoiden planeetta -klassikon. Tätä haastetta emännöi Yöpöydän kirjat. Kesällä on varmaankin sitten vuorossa viides klassikkohaaste, johon en ole vielä miettinyt sopivaa teosta.

Saan kunnian olla ensi vuonna  mukana Kirjojen Suomi -kirjallisuushankkeessa, jonka tiimoilta YLE esittää  tv- ja radio-ohjelmia.

"Kirjojen Suomi kertoo, millainen Suomi kotimaisesta kaunokirjallisuudesta välittyy sadan vuoden ajalta ja miten maamme on muuttunut (SuomiFinland100)."

Radiosarja Sadan vuoden kirjat alkaa tiistaina 10.1.2017 Yle Radio 1:ssä ja 101 kirjaa Yle TV1:n Aamu-tv.ssä. Molempien sarjojen 50 ensimmäistä osaa julkaistaan Yle Areenassa jo 3.1.2017. Kaikki sata kirjaa on luettavissa verkossa ilmaiseksi (YLE).

Kirjojen suomi -hankkeessa on mukana paljon eri tahoja, muun muassa kirjastoja, ja tietenkin lukuisin määrin myös meitä bloggaajia. En saa vielä paljastaa lopullista kirjalistaa enkä sitä, kuka bloggaaja kirjoittaa mistäkin kirjasta, mutta 3.1. kaikki selviää. Aiheesta tiedottava verkkosivu Http://yle.fi/kirjojensuomi avautuu myös tuolloin.

Ensimmäistä kertaa osallistun myös HelMet-lukuhaasteeseen, joka vaikuttaa erityisen hauskalta:

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
3. Suomalainen klassikkokirja
4. Kirja lisää hyvinvointiasi
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
6. Kirjassa on monta kertojaa
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja
8. Suomen historiasta kertova kirja
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja
13. Kirja "kertoo sinusta"
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
19. Yhdenpäivänromaani
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
21. Sankaritarina
22. Kuvitettu kirja
23. Käännöskirja
24. Kirjassa selvitetään rikos
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
26. Sukutarina
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
30. Kirjan nimessä on tunne
31. Fantasiakirja
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta
33. Kirja kertoo Intiasta
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
35. Kirjan nimessä on erisnimi
36. Elämäkerta tai muistelmateos
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
38. Kirjassa mennään naimisiin
39. Ikääntymisestä kertova kirja
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
41. Kirjan kannessa on eläin
42. Esikoisteos
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
49. Vuoden 2017 uutuuskirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Monia muita haasteita tulee varmasti eteen, mutta yritän nyt haalia itselleni lukuhaasteita harkitummin (you wish...)

Helmet-lukuhaasteen sivulle on myös nostettu hienosti esille osallistuvia blogeja.( Klikkaa tästä, jos haluat kurkata. Kyllä, myös Dysphoria on siellä.) Myös oma Facebook-ryhmä löytyy!

Toivotan kaikille oikein hyvää kirjavuotta 2017!

 

Topi Sorsakoski - Viimeiseen korttiin: Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen

Topi Sorsakoski -  Viimeiseen korttiin: Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen. Johnny Kniga 2016.

"Topi Sorsakoski (1952-2011) oli yksi suomalaisen iskelmän ikonisimpia ääniä.
Topi Sorsakoski toi Agents-yhtyeen kanssa maaseudun tanssilavamusiikin kaupunkien rock-klubeille 1980-luvulla ja nousi samalla satumaiseen menestykseen, joka ei koskaan laantunut.

Sorsakoskella oli lapsuudestaan asti synnynnäinen taito joutua pulaan, mutta myös taito hankkia ympärilleen ihmisiä, joihin hän saattoi vaikeina aikoina nojata. Sorsakoski oli myös klassisen musiikin ja kirjallisuuden ystävä, joka tiesi tarkalleen, miten myyttiä renttutaiteilijasta pidetään yllä.

Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen ovat päässeet perikunnan siunauksella perehtymään Sorsakosken laajaan kotiarkistoon, demoihin, julkaisemattomiin sanoituksiin, dokumentteihin ja harvinaiseen videomateriaaliin. Noin sadan haastattelun pohjalta on syntynyt poikkeuksellinen muusikkoelämäkerta, joka maalaa karhean humoristisen ja paikoin resuisen kokokuvan Sorsakoskesta hänen traagiseen loppuunsa saakka.

Tätä tarinaa ei ole aiemmin kuultu. Mukana ovat kaikki keskeiset kollegat, ystävät, sukulaiset, naiset ja fanit. Moni heistä kertoo tarinansa Sorsakosken lesken tapaan ensimmäisen ja viimeisen kerran - vain tässä kirjassa."

Oma arvio:

Heti alkuun linkitän arvioni alkuun tekemäni Spotify-soittolistan, johon olen koonnut kirjassa siteeratut kappaleet (ne, jotka olivat saatavilla).

https://open.spotify.com/user/1136265330/playlist/7BgWNSpNPvRIaNziKTJG95

Ennen Topin ja Agentsin nousua iskelmällä ja rockilla oli omat kannattajakuntansa; rock oli kaupunkilaisten musiikkia ja elämänasennetta, sen sijaan iskelmä kuvasti maaseudun perinteistä elämäntapaa. Lopulta nämä kaksi musiikkilajia vaihtoivat 1980-luvulla tavallaan paikkaa: iskelmää alettiin esittää kaupungeissa, lähiöissä ja kapakoissa lohduksi juuriltaan muuttaneille, kun rock valtasi syrjäseudut ja houkutteli mukaansa nuoria, jotka olivat jääneet juurilleen. (s.102)

Tätä kirjaa lukiessa kuuntelin paljon Topi Sorsakoskea. Kun kirjan myötä esiteltiin jokin minulle tuntematon albumi, laitoin sen yleensä soimaan lukemisen taustalle. Suuri osa Topi Sorsakosken ja Agentsin tuotannosta on minulle tuttua, mutta Topin soolotuotanto on minulle vieraampaa. Toki sieltäkin ne muutamat hitit, kuten Hurmio ja Olet kaikki ovat syöpyneet mieleeni.

Tämä on kaikkiaan ensimmäinen elämäkertateos, jonka arvioin blogissani. Olen kyllä muutaman sellaisen ennenkin lukenut,  ja yleensä kimmokkeena lukemiseen on ollut jonkinasteinen fanitus kyseistä henkilöä kohtaan. Sama syy oli myös siihen, miksi halusin lukea Topi Sorsakosken elämästä ja musiikkituotannosta kertovan teoksen - suuri, syvä kunnioitus ja fanitus kyseistä tummaäänistä artistia kohtaan. Mitä lopulta tiesin Topi Sorsakoskesta? En juuri mitään, ja vielä vähemmän Pekka Tammilehdosta, joka kietoutuu mystisesti tuon artistinimen, tai sanotaanko kuvitteellisen hahmon, taakse. 

Minun isäni on kuunnellut Topi Sorsakosken ja Agentsin levyjä ja tartuttanut fanituksen minuun jo lapsesta saakka. Agentsin rautalankasoundit ovat kiehtovia eivätkä mielestäni yhtään niin elähtäneitä kuin perinteinen tanssimusiikki. Kaiken kruunaa Topin uniikki laulutyyli, joka on täynnä elämää, surua, kaihoa ja karheutta.

---Kiiruhdin salin puolelle katsomaan, minkälaisesta ihmisestä saattoi lähteä tuollainen ääni. Kun pääsin sisään ja näin Topin, menivät aivoni hetkellisesti solmuun. Ryhditön olemus, roikkuvat haivenet, rööki ja tuijotus lattiaan eivät osuneet siihen julamaiseen ääneen mitenkään. Olin totaalisen ällikällä - vielä senkin jälkeen kun omin silmin saatoin todeta, että enkelimäisen äänen ja ulkomuodon välinen ristiriita oli melkoinen. Ulkomusiikilliset seikat jäivät kuitenkin pian omaan arvoonsa, sillä musiikillinen anti oli lumoava ja vaikutus lähtemätön. (Mari Hatakka, Agentsin GO-GO-tanssija, s.78)

Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen esittelee Topin musiikkituotannon ihan alkulähteiltä saakka viimeiseen levyyn saakka. Jokaisen levyn tekovaiheista saa kattavan kuvan. Minulle oli  hyvin valaisevaa tutustua koko tuotantoon, ja tietenkin erityistä mielihyvää minulle tuotti lukea juuri niiden minulle tärkeiden kappaleiden syntyvaiheista. Topi Sorsakosken viimeiseksi levyksi jääneen Tummansinisen sävelen (jonka ostin muuten vinyyliversiona isälleni joululahjaksi) suosikkibiisini, Viimeiseen korttiin, on hämmästyksekseni Jonne Aaronin säveltämä.

Topi Sorsakoski oli jonkinlainen sekoitus samaania, nurkkabaarin perällä istunutta Kaurismäen Suomen kantapeikkoa ja heleä-äänistä Olavi Virtaa - kaikin tavoin epätodennäköinen tangolaulajan perikuva. (s.154)

Eniten nautin kuitenkin niistä osuuksista, joissa avataan Topi Sorsakosken persoonaa. Pidän siitä, miten kirjassa käytetään hyvin paljon eri henkilöiden suoria sitaatteja, joissa Topia ja hänen tekemisiään kommentoidaan, ja siitä, miten lukija itse saa koota nämä mielipiteet kokonaisuudeksi. Näin mitään suoraa mielipidettä kirja ei Topista muodosta. Vaikka kaikilla on oma tapansa luonnehtia Topia, niistä muotoutuu yhtenäinen, selkeä kuva tuosta herkästä ja ujosta taiteilijasta, joka kätkeytyi yleensä humalatilansa taakse. Mukana vilahtelee paljon viihdemaailmasta tuttuja nimiä, kuten TT Purontaka, Simo Silmu, Vicky Rosti, Kauko Simonen, Pedro Hietanen ja luonnollisesti kaikki, jotka soittivat Topin kulloisessakin taustabändissä. Myös entiset tyttöystävät saavat äänensä kuuluviin, joskin melko sivuavassa roolissa, ja myös Topin vaimo Heli sanoo muutaman sanasen, vaikka ei ole aiemmin julkisuudessa juuri ollut esillä. Hänen kerrontansa on hyvin kaunistelemattoman suoraa.

Pekka kuitenkin oli ihminen, jolle ei vain voinut olla pitkään vihainen. Ihmistähän ei voi muuttaa eikä varsinkaan luonnonlasta. (Cita Högnabba- Lumikero, s. 47)

Keikkaelämän kuvaus on hyvin suorasukaista ja peittelemätöntä. Vaikka viina virtaa keikoilla, Topi hoitaa lauluosuutensa - ainakin enimmäkseen. Joitakin surullisenhupaisia toikkarointeja sattuu matkan varrelle, mutta yleiskuva artistista on sympaattinen, hauska - ja erittäin älykäs. Hänen kerrotaan lukeneen paljon, niin kaunokirjallisuutta kuin elektroniikkalehtiä, sillä hänellä oli hirveän suuri kiinnostus kaikkeen elektroniseen näpertelyyn. Hän korjasi rikkoutuneet Vox-äänentoistolaitteet ja kaukosäätimet, ja jopa sairasvuoteellaan hän mietti happikoneen toimintamekanismia. Lisäksi Topia kiinnosti yhteiskunnalliset asia ja lähes kaikki ympärillään tapahtuva: useissa sitaateissa häntä luonnehditaan tarkkailijaksi ja tiedonkerääjäksi. Tarinankertoja hän oli henkeen ja vereen, ja juuri hänen mielikuvitustarinoissaan syntyi fiktiivinen hahmo Topi Sorsakoski, jolle aina sattui ja tapahtui. Nimi jäi elämään hänessä ihan itsestään.

"Haluaisin kirjoittaa."

"Elämänkertasiko?"

"En saakeli varmaan mitään niin tylsää. Minua kiehtoo synkkä metsä, kun ajamme tuolla yöllä keikkabussilla. Mitä jänisrukka tekee siellä pimeässä? Pelkää. Ja miten se nauttii päivällä lumella elämästään!" (Topi, s.147)

Mielestäni Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen ovat koonneet onnistuneesti kirjaan kaiken oleellisen, mitä tulee tietää Pekka Tammilehdosta aka Topi Sorsakoskesta. Se kunnioittaa hänen muistoaan ja on hieno johdatus ylipäänsä suomalaiseen musiikkituotantoon ja keikkakulttuuriin 1980-1990-luvuilla. Kirja ei valista eikä anna suoria totuuksia, vaan herättää lukijaansa tekemään omia johtopäätöksiä.

---Oltiin Topin kanssa pihalla tupakalla, kun kun hän taputti minua veljellisesti olkapäähän ja sanoi, että minun tekstejäni on ollut aina niin hyvä laulaa. Se oli reilun jätkän kaunis kiitos. Sen kummallisempia filosofioita ei ihmisten kesken lopulta tarvita. (Jukka Itkonen, s.274)

Kirjan kahdessa kuvaliitteessä on kuvia niin perheenjäsenten albumeista kuin ammattilaisvalokuvaajien arkistoista. 

Kirjassa oleva kuva: Stefan Bremer. Kuvassa myös oma levyni Topi Sorsakoski & Agents: Surujen kitata - 32 Greatest hits.

Kirjasta välittyy aidonoloinen kuva Topi Sorsakoskesta, joka suorasukaisuudessaan ja tietynlaisessa kroonisessa alakuloisuudessaan ja ujoudessaan edustaa juuri sellaista mieskuvaa, jollaiseen olen lapsuudestani saakka tottunut. Olen miettinyt, miksi tunnen niin voimakasta yhteyttä tuohon hampuusimaisesti pukeutuneeseen, välillä hyvin jätättävään laulutyyliin ja erikoisiin maneereihin sortuvaan laulajaan, joka ei muuten edusta sitä musiikkityyliä, mitä enimmäkseen kuuntelen. Hänessä on jotain, mikä on aina vetänyt puoleensa. Hänen keikalleen en ole koskaan päässyt, mutta onneksi Topin musiikki on jäänyt elämään. Kun kirjan lopussa tulee Topin viimeiset sanat vaimolleen Helille, en voi välttyä kyyneleiltä. En olisi halunnut hyvästellä vielä tätä kirjaa ja sen päähenkilöä.

"Nukutaan vielä vähän, nukutaanhan?"(s. 334)

Arvosanani 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Topi Sorsakoski - Viimeiseen korttiin muissa blogeissa:

Esa Mäkijärvi (Image) 
Kohtaamisia - kulttuuriblogi
Elma Susanna (Suomi lukee)
Kirjan vuoksi - kulttuuriblogi

 Linkki Topi Sorsakosken viralliselle fanisivulle:
  http://www.topisorsakoski.net/

Omat suosikkini Topin tuotannosta:

Levyt: 

Besame Mucho
Tummansininen sävel

Kappaleet:

Varjojen yö
Viimeiseen korttiin
Surujen kitara
Olet kaikki
Levoton mieli
Tyhjää
Kuin yö
Paras päivä
Yksinäinen merimies


 Tällä kirjalla osallistun viime tingassa Ullan luetut kirjat -blogin New To You Reading Challengeen, sillä tämä on ensimmäinen elämäkertateos blogissani.

Päivitys Endgame-trilogiaan

Luin päätökseen James Freyn ja Nils Johnson-Sheltonin Endgame-trilogian. Käy kurkkaamassa tästä linkistä, mitä pidin kirjasta Endgame - Pelin säännöt.

Päivitys The Dark Heroine -trilogiaan

Luin Abigail Gibbsin The Dark Heroine -trilogian toisen osan Autumn Rose. Lue tästä mietteitäni.

Dysphoria-blogi vetäytyy joulun viettoon

Haluan toivottaa kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua!

Hyvää joulua kustantajille, jotka lähettävät minulle arvostelukappaleita! Hyvää joulua kirjailijoille ja suomentajille, jotka luotte minulle hämmästyttäviä, uusia lukuelämyksiä! Hyvää joulua kirjojen kuvittajille, jotka taiteilette ihastuttavia visuaalisia nautintoja kirjojen kansiin ja sivuille, taittajille, kustannustoimittajille, kaikille, jotka osallistutte kirjojen tekoon! Hyvää joulua Oulun kaupunginkirjastolle, jossa kiltisti hyväksytään lähes kaikki hankintapyyntöni ja toimitetaan varaukseni ripeästi varaushyllyyn! Hyvää joulua kirjabloggaajakollegoilleni, joilta saan paljon hyviä vinkkejä lukemiseen ja bloggaamiseen ja joiden kanssa on mukavaa olla tekemisissä. Me olemme hyvä blogiyhteisö!

Hyvää joulua erityisesti blogini ihanille lukijoille, jotka jaksatte myös kommentoida välillä postauksiani - ja myös kaikille niille, jotka eivät koskaan kommentoikaan. Toivottavasti saatte ihania kirjalahjoja ja ehditte lukea kirjoja joulun pyhinä. Nauttikaa läheisten seurasta ja hyvästä ruuasta, viettäkää oikein ihana joulu!

Palaan asiaan väliviikolla :)

Päivitys The Body Jumper -trilogiaan

Luin Elena Madyn The Body Jumper -trilogian toisen osan Varjo. Lue tästä, mitä ajatuksia se herätti.

Varpaat: Marko Hautala & Broci

Varpaat: Marko Hautala & Broci. Sarjakuva-albumi. Haamu 2016.

Perustuu Marko Hautalan novelliin "Varpaat", joka on julkaistu Valkoiset varpaat -kauhuantologiassa (Haamu 2015)

"Kriisiin ajautunut reppureissaajapariskunta päätyy ranskalaiseen pikkukylään. Majatalossa heidän pöytäänsä tunkeutuu mies, jolla on villi retkiehdotus muinaisiin luolastoihin, joihin ei virallisten oppaiden kanssa ole asiaa. Muukalainen nostaa pöydälle jalkansa, jossa on jäljellä vain isovarvas. Puuttuvien varpaiden arvoitus vie pariskunnan syvälle maan uumeniin, kylmän kiven ympäröimään pimeyteen.

Sarjakuvataiteilija Brocin ja kauhukirjailija Marko Hautalan yhteistyö kutsuu piinaavalle matkalle ihmismielen syvyyksiin."

Kirjatraileri: https://youtu.be/j6YfCqT6E7k

Oma arvio:

Olen pitkään harmitellut sitä, etten oikein osaa lukea sarjakuvia, vaikka ne kiehtovat minua visuaalisuuudellaan ja helppolukuisuudellaan. Olen huomannut kirjastotyössä ollessani ja muisten bloggauksia lukiessani, miten hienoja sarjakuvia on olemassa - mutta en vain osaa tarttua niihin. Toki Aku Ankat ovat tuttuja, Kati Kovácsin sarjakuvia luin nuorempana ystäväni suosituksesta sekä joitakin muita kokemuksia minulla on, mutta ne ovat jääneet hyvin vähäisiksi. Tämä Marko Hautalan ja Brocin sarjakuva-albumi Varpaat on siis ihan ensimmäinen sarjakuva laatuaan, jonka esittelen blogissani. Suonette anteeksi kokemattomuuteni, yritän kuitenkin saada aikaiseksi jotain rakentavaa tässä postauksessani.

Viime vuonna julkaistussa kauhuantologissa Valkoiset varpaat oli yksi novelli ylitse muiden, ja se oli mielestäni Marko Hautalan kammottava Varpaat. Niinpä innostuin heti, kun kuulin, että minulle ennestään tuntematon Broci on tehnyt siitä sarjakuvasovituksen. Kansikuva on mielestäni erittäin karmivan kutsuva ja houkuttelee lukijaa kammottavan tarinan pariin. Heti ensimmäisistä kuvasarjoista lähtien tarinan pariskunnan välisen kireyden aistii selvästi. Tummatukkaiseksi piirretty Nina on kärttyinen ja kova suustaan, kun taas Ninaa vanhempi Pete hiukan ymmällään tyttöystävänsä äkkipikaisuudesta. Peten ilme on enimmäkseen väsynyt. Epämääräinen luolareissu tulee heille kuin tilauksesta, mutta kuinka sattumanvaraista olikaan, että he törmäsivät juuri tähän varpaansa menettäneeseen oppaaseen? Tarinasta tulee mieleen Hostel-elokuvat, joissa myös pahaa-aavistamattomat turistit johdateltiin kauheuksien keskelle.

Pidän kovasti Brocin kynänjäljestä, joka on hyvin konstailematonta ja miellyttävää katsella. Ninan ilmeissä on välillä hiukan naiiveja piirteitä ja  Peten kasvoille on loihdittu hyvin onnistuneesti hämmennyksen ja epätoivon täyttämiä ilmeitä. Luolan pimeys ja ahdistava ahtaus välittyy kuvista kammottavan hyvin. Mustavalkoisuus toimii tämän tarinan kuvituksessa paremmin kuin mikään.

Tarina ei loppua kohti tuntunut minusta niin kammottavalta, kuin miltä se tuntui lukiessani Hautalan novellia. En saanut kuvista sitä samaa kauhun tunnelmaa, vaikka kuinka yritin eläytyä kuvien ja puhekuplatekstien mukana. Silti olen hyvin tyytyväinen Brocin sarjakuvasovitukseen ja hänen sarjakuviaan voisin lukea enemmänkin. Kävin tutustumassa hänen blogiinsa Broci's stuff blog, ja siellä on monenlaisia mielenkiintoisia taidonnäytteitä.

Sarjakuvien lukemiseen minun täytyy vielä harjaantua. Kirjaan verrattuna se on dynaamisempi tapa viedä tarinaan eteenpäin, ja välillä minua häiritsee se vauhti, millä tapahtumat etenevät. Minun  on myös vaikea tottua erilaisten äänien kuvailuun: "SPRUITS, PLIP, SMASH jne." Ne tuntuvat minusta jotenkin koomisilta, enkä osaa kuvitella niitä omassa mielessäni luonnollisen kuuloisiksi ääniksi. Tähänkin varmaan tottuisi, mitä enemmän sarjakuvia lukisi. Ehkäpä näette vielä lisää sarjakuvia blogissani tästedes.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Koska tämä oli ensimmäinen sarjakuva-arvioni, osallistun tällä Ullan luetut kirjat -blogin New To You Reading Challenge -lukuhaasteeseen.


Varpaat muissa blogeissa: 

Kirjapallon kirjablogi

Sumu: Steinar Bragi

Sumu: Steinar Bragi. Suomentanut Tuomas Kauko. Like 2016.

Islanninkielinen alkuteos (2011): Hálendid

"Neljä nuorta aikuista on lomalla Islannissa, kun heidän jeeppinsä törmää sankassa sumussa mökin seinään keskellä ei mitään. Auto hajoaa ja mökin salaperäiset vanhukset tarjoavat matkalaisille yöpaikan. Puhelimet eivät löydä kenttää, seurueen koira katoaa ja selittämättömät tapahtumat alkavat horjuttaa matkalaisten mieltä. "

Oma arvio:

Tartuin hyvin odottavaisin mielin tähän kirjaan, sillä jo kirjan kansi ja tarina tuntuivat sopivan kammottavalta. Islantilaista kirjallisuutta en ole ikinä lukenut, joten siinäkin mielessä Sumu vaikutti tutustumisen arvoiselta teokselta.

Tarina alkaa siitä, kun Hrafn, Vigdis, Anna ja Egille ajelevat Islannin  erämailla ja leikkivät eräänlaista ajatusleikkiä niin innokkaasti, etteivät huomaa eksyneensä tieltä - asiaa ei helpota sumu, joka on laskeutunut heidän ylleen. Tapahtuu outoja asioita, joiden takia Egill loukkaantuu. Onnekseen nämä pariskunnat löytävät ränsistyneen maatilan, jota asuttaa Åsa ja hänen muistisairaudesta kärsivä miehensä. Jotain vanhukset tuntuvat salaavan, eikä heidän lainaansa auto toimi muutamaa metriä kauemmas, joten poispääsy tuntuu erityisen vaikealta. Talon liepeillä vierailee kaksi kettua ja keskellä erämaata on oudosti yksinäinen valopylväs. Tuntuu, että talo on salaisuuksia täynnä.

"...nelinkontin ja hävisi pimeyteen", Hrafn sanoi kuvaillen sitä, mitä oli nähnyt ikkunasta edellisenä iltana.

"Aha, aloit heti nähdä harhoja?"

"En minä kuvitellut mitään. Se laukkasi nelinkontin hietikolle ja hävisi."

Pidän siitä, miten kirjassa rakennetaan kauhun tunteita jättämällä paljon lukijan mielikuvituksen varaan. Taidokkaasti kauhu on mukana tarinan oudoissa sattumuksissa, välillä tunnelmassa. Kovasti minua kuitenkin tarinassa häiritsee henkilöt ja takaumat heidän elämästään. Egillin ja Hrafnin monivaiheinen ystävyys on täynnä katkeruutta, mikä kulminoituu kirjan loppuvaiheilla miesten riitaan. Annan seksiriippuvuus ja menneisyyden kertaus tuntuu myös jotenkin tarinaan kuulumattomalta. Tuntuu, että lukija yritetään päästää henkilöihin syvälle, mutta minusta kaikki henkilöt jäivät irrallisiksi.

---Hän luki uudestaan alimmalla rivillä olevat sanat: "Sillä ei ole sielua." Lause oli alleviivattu kahdesti.

---Millä ei ole sielua?

Välillä kirjan outo tunnelma toi, ihan pienien hetkien ajan vain, mieleen Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogian maailman. Twinpeaksimäisyyttä en oikeastaan tunnistanut kirjasta, vaikka kannessa siihen viitattiinkin. Sumun kauhukuvauksessa on kuitenkin mielestäni hiukan  uuskumman vaikutteita, ja etenkin loppua kohti tarina onnistui säikäyttämään minut. Loppu jättää sopivasti kaiken avoimeksi eikä lukijalle paljastata koskaan ihan täysin, mistä oli kysymys.

Arvosana 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle

Osallistun samalla tällä kirjalla Ullan Luetut Kirjat -blogin New to You Reading Challenge -haasteeseen, sillä luin ensimmäistä kertaa islantilaisen kirjailijan kirjoittaman kirjan.

Sumu muissa blogeissa:

Rakkaudesta kirjoihin
Kirjataivas
Kirjavaras Rere
Evarian kirjahylly

Kirjabloggaajien joulukalenterin 11. luukku: Tonttu Toljanteri ja joulupukin salainen tehtävä

Hyvää joulun odotusta ja kolmatta adventtisunnuntaita kaikille!

 Osallistun tänä vuonna kirjabloggaajien joulukalenterin tekemiseen ja päätin esitellä teille ihastuttavan, uutukaisen joulukalenterikirjan. Luimme sen yhdessä 8-vuotiaan tyttäreni kanssa. Sitä olisi ollut luonnollisesti tarkoitus lukea yksi luku päivässä jouluaattoon saakka, mutta  luimme kirjan hiukan nopeammassa tahdissa.

Eilen Jassu esitteli Hurja Hassu Lukija -blogissaan meille  kirjahyllyn joulutuunausvinkkejä, ja huomenna on vuorossa Annelin Kirjoissa -blogi.

Vielä ei ole myöhäistä alkaa seurata kirjabloggaajien joulukalenteria, joten käypäs katsomassa Hyllytontun höpinöitä -blogissa koko listaa, niin selviää, missä blogissa on joulukalenteripostaus minäkin päivänä.

***************************************

Tonttu Toljanteri ja joulupukin salainen tehtävä: Annukka Kiuru. Kuvittanut Sirkku Linnea. Lasten kertomus. 144 sivua. Minerva 2016.

"Tonttu Toljanteri esiintyi ensi kerran Yleisradion joulukalenterissa vuonna 1998. Suuren suosionsa siivittämänä tonttu jatkoi seikkailujaan kuudessa eri joulukalenterissa, kahdessa kymmenosaisessa sarjassa sekä tv-elokuvassa. Jaksoja on esitetty toiveuusintoina ja myyntiin niistä on tehty useita DVD-levyjä.

Nyt lasten ja vanhempien yhteiseksi iloksi Tonttu Toljanteri seikkailee myös kirjan sivuilla tuoden jännitystä, hauskuutta ja lämpöä joulun odotukseen. Jokaiselle päivälle joulukuun ensimmäisestä jouluaattoon on kirjassa oma seikkailunsa.

On joulukuu. Tontut kulkevat kylissä ja kaupungeissa ja piiloissaan partioivat. He muistiin merkitsevät ja pukille raportoivat kunkin hyvät ja huonommatkin työt.
Mitä tapahtuu, kun kommelluksille altis Tonttu Toljanteri saa tuon salaisen tehtävän? Monenlaista hämminkiähän siitä syntyy. Ei ole annettu tontulle malttia ja harkintaa, joiden avulla pysytellä hiljaa piilossa, mutta hyvää sydäntä senkin edestä. Sillä Toljanteri ratkaisee monta pulmaa. Suurin niistä liittyy joulupukin lahjakonttiin ja kiellettyjen lelujen kirstuun.

Sirkku Linnea on kuvituksellaan tavoittanut oivallisesti tv:stä tutun Tonttu Toljanterin hahmon sekä koko tv-sarjan hengen, joka varmasti ilahduttaa yhtä lailla uutta lukijaa kuin vanhaa tv-sarjan fania."

Oma arvio:

Pidimme kovasti Tonttu Toljanterin seikkailuista, vaikka emme ole erityisesti TV-sarjasta välittäneet. Tyttäreni luonnehtii kirjaa jännittäväksi, hauskaksi ja kiinnostavaksi. Sirkku Linnean kuvitukset ovat pehmeän kauniita, vaikka tyttöni olisi halunnut niitä olevan hiukan enemmän.

Jokaiselle päivälle on noin kolmen aukeaman mittainen tarina, jonka lapsi jaksaa kuunnella vaihtelevasti. Meidän seitsemänvuotias poika kyllästyi heti alkuunsa, mutta tyttö halusi  kuulla kerralla monta tarinaa peräkkäin. Tarinoiden punaisena lankana oli selvittää, tulisiko Joulupukin kontti aattoon mennessä täyteen. Lisäksi tarinoissa sivuttiin monia tärkeitä teemoja: rehellisyyttä, pettymystä, kateutta, liiallista varovaisuutta, ylpeyttä, lupausten pitämistä jne. 

Tämän  eli 11. päivän tarinassa Toljanteri selvittää Irmelin puolesta ennennäkemätöntä tapausta, sillä lelutarkastamon Irmeli on nähnyt jonkun pikkuotuksen hiippailevan lelutarkastamon liepeillä. Tonttutyttö Juuliksihan se lopulta paljastuu.

Tyttäreni mieleen jäi erityisesti tarina, jossa Toljanteri ja Ylermi päättävät testata rattikelkkaa todistaakseen Irmelille, ettei se ole vaarallinen. Irmeliä tietenkin pelottaa suunnattomasti, kun tontut laskevat hurjaa vauhtia. Lisäksi mieleen jäi tarina, jossa Ylermi kaataa vahingossa rosolliin vadelmavaahtoa, eikä heti tunnusta, mutta tulee sitten katumapäälle ja pyytää anteeksi. Tämä oli tyttöni mielestä erityisen mukavaa. 

"Neljä yötä jouluun ja kontti oli yhä tyhjä, pehmeitä paketteja vain". Näin luonnehti tyttäreni kirjan tympeintä puolta. Häntä myös kismitti kovasti se, kun Toljanteri ei osannut vakoilla näkymättömissä, vaan aina huusi jotain ja paljastui piilopaikastaan.

Kirjassa on monenlaisia hauskoja hahmoja, joista esittelemme muutaman: 

Tonttu Toljanteri on sympaattinen, hiukan hupsu ja erittäin sydämellinen hahmo. Hän on tyttäreni lempihahmo,  "koska se oli vaan mukava." 

Viänäsestä hän myös piti kovasti, tuosta kivasti savoa viäntävästä partiotontusta. Kun Viänänen loukkaa olkapäänsä, joutuu hän jäämään Tonttulaan hiukan pidemmäksi aikaa, mutta hänestä ja Toljanterista tulee tuona aikana kelpo ystävykset.

Tiukkapipoinen Irmeli, virallinen lelutarkastaja, aiheuttaa Toljanterille harmia, sillä hänen laadunvalvonnastaan ei tunnu pääsevän mikään lelu läpi!  Tyttäreni ei pitänyt Irmelistä alkuunkaan juuri tästä syystä, sillä hän takavarikoi jopa rattikelkan vaarallisuutensa takia salaiseen kirstuun. Myös jouluturtut ovat Irmelin mielestä vaarallisia, onhan niissä ihan liian kuuma hillo. Toljanteri ja Juuli-tonttu ovat melko varmoja, että syynä joulukontin tyhjyyteen on juuri Irmeli ja hänen liian tarkat vaatimuksensa.

 Lääkäritonttu Lettu on Toljanterin rakkauden kohde. Harmiksemme Lettu ei saa kovinkaan suurta roolia kirjassa, vaikka hän toisinaan pistäytyy kihertämässä Toljanterille tai hoitamassa potilaitaan.

Ainoat tonttulapset kirjassa ovat Inkeri ja Eevertti. He ovat hauskoja ja eloisia lapsia, jotka leikkivät pihalla hippaa tai rakentelevat lumiukkoja.

Tarinan alkuvaiheilla Korvatunturille saapuu uusi leipuritonttu, Ylermi, joka hämmästyttää muita taidoillaan - ja ylimielisyydellään. Pikku hiljaa kovan kuoren alta alkaa paljastua ihan tavallinen tonttu.

Tonttu Toljanteri ja joulupukin salainen tehtävä on takuulla viihdyttävä joulukalenterikirja, josta ei puutu hauskoja tilanteita, joulun odotuksen tunnelmaa ja hupaisia sattumuksia. Kirjaa suositellaan 4-10-vuotiaille, joskin tyttäreni mielestä se sopii kahdeksasta vuodesta eteenpäin, sekä tytöille että pojille yhtä paljon.

Tyttäreni arvosana on 5, minä annan arvosanan 4,5,

Yhteisarvosanamme 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, jouluinen kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Lina)
Lastenkulttuuriblogi Pienten taikapiiri

Päivitys Korpinkehät-trilogiaan

Luin päätökseen Siri Pettersenin Korpinkehät-trilogian teoksella Mahti. Lue tästä mielipiteeni.

Emeliina ja laulavan koiran tapaus: Tittamari Marttinen

Emeliina ja laulavan koiran tapaus: Tittamari Marttinen. Kuvittanyt Lotta Kauppi. 114 sivua. Lastenkertomus. Lasten Keskus 2016.

"Emeliina on vauhdikas ja hyväsydäminen tyttö, joka auttaa mielellään toisia, mutta joutuu usein itse kiipeliin. Kiperän tilanteen koittaessa Emeliinalla on erityisiä taitoja ja voimia, joilla hän saa asiat ratkaistua parhain päin. Toisinaan supersankarityttö saa esineet leijumaan ja välillä osata lukea myös ajatuksia!

Emeliinan luokkakaveri Ronja saa lahjaksi espanjalaisen löytökoiran, joka ei olekaan mikä tahansa koira - se osaa laulaa! Emeliinan supertaitoja tarvitaan toden teolla, kun koiranpentu katoaa juuri ennen tärkeää esiintymistä. Ehkä se on saanut hulinasta tarpeekseen!

Kirja juuri lukemaan oppineille."

Oma arvio:

Luimme tämän yhdessä 8-vuotiaan tyttäreni kanssa.

Emeliina on mielestäni nykyajan Peppi Pitkätossu, joka osaa liikutella tavaroita ajatuksen voimalla - välillä paremmalla, välillä kehnommalla menestyksellä. Hänen parhaat ystävänsä ovat Minna-mummi (jolta hän on perinyt tavaroidenleijuttamistaitonsa) ja Antti-niminen poika. Minna-mummi on hiukan epätavallinen mummo, sillä Emeliinan sanojen mukaan hän on lapsellisempi kuin hän.  Emeliinan vanhemmista ei mainita tarinassa mitään, mutta mummonsa luona hän ei ainakaan asu, sillä hänen mainitaan olevan vain yökylässä.

Emeliina ja Antti tutustuvat koulun uuteen tyttöön, Ronjaan, joka näyttää heille salaperäisen piilopaikkansa, kellotornissa olevan huoneen. Ronja saa koiran nimeltä Teppo, josta paljastuu hämmästyttävä kyky: kuten kirjan nimestäkin voi päätellä, koira osaa laulaa. Harmikseni tämän laulavan koiran rooli jää kirjassa muiden tapahtumien varjoon.

Kirjassa tapahtuu monenlaista: Emeliina ja Antti vierailevat yksinäisyydestä kärsivän elokuvatähti Sara Wangin luona, osallistuvat kirjeenkirjoituskilpailuun, etsivät äkäluonteisen Maria-kauppiaan Riku-poikaa teatterin puvustamosta. Kaikki kääntyy tietenkin parhain päin ja kaikki kirjan henkilöt ovat lopussa tyytyväisia. Kirja on lohdullinen ja kertoo siitä, miten kanssaihmisistä täytyy välittää, olivat he sitten yksinäisiä tai hiukan kiukkuisia luonteeltaan. Paha saa myös palkkansa, kun eläinkauppias Kultanen jää kiinni vilpistä.

Tyttäreni mieleen jäi kirjasta erityisesti  Tepon laulaminen ja se, kuinka hassulta Riku näytti teatterin puvustamosta napattu hattu päässään. Henkilöistä Ronja oli kiinnostavin, "koska sillä oli kivanvärinen tukka ja koska se oli vasta muuttanut." Riku-poika oli kuulemma söpö ja tykkäsi kovasti Teposta. Itse tarina tuntui tyttärestäni hauskalta ja kiinnostavalta. Kirjan kuvia oli kuulemma tarpeeksi ja ne olivät hänestä värikkäitä, hauskoja ja hiukan epätarkkoja. Minunkin mielestäni Lotta Kaupin tekemistä kuvista välittyy hauskuus.

Kaapo Kultasesta eli epärehellisestä eläinkauppiaasta tyttäreni ei erityisesti välittänyt, samoin kuin leipuri Oivasta. Kirjan loppu miellytti häntä vähän ja jos hän saisi keksiä tarinalle jatkoa, päähenkilöt eli Ronja, Emeliina ja Antti olisivat menneet takaisin kellotorniin ja hypänneet sieltä alas laskuvarjoilla. teppo olisi ollut Ronjan sylissä hypyn aikana. Hieman siis ekstremeä tyttäreni olisi selvästi kaivannut loppuun.

Tyttäreni suosittelisi kirjaa oman ikäisilleen ja vanhemmille, yhtä lailla sekä tytöille että pojille. Hän haluaa mieluusti lukea kirjan vielä joskus uudestaan. Iloksemme tämä kirja on uuden kirjasarjan alku, eli saamme jatkossakin lukea supersankari Emeliinan seikkailuista!

Tyttäreni arvosana kirjalle 4, minun oma arvosanani 3,5 eli

Yhteisarvosanamme 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajan!

Emeliina ja laulavan koiran tapaus muissa blogeissa:

Lukutoukan kulttuuriblogi