MaddAddam-trilogia: Margaret Atwood

Oryx ja Crake: Margaret Atwood. Suomentanut Kristiina Drews. Otava 2003.

 Englanninkielinen alkuteos (2003): Oryx and Crake. Kansi: Michael Wildsmith

"Booker-palkitun tarinankertojan huikea kannanotto geeniteknologian vaaroista Kaksituhatluvun utopia siitä, mitä voi tapahtua, jos kehitys riistäytyy hallinnastamme.

Yksinäinen mies nimeltä Snowman harhailee meren rannalla. Hän on ehkä maailmanlopun ainoa eloonjäänyt, viimeinen ihminen maan päällä. Seuranaan hänellä on heimo ihmisennäköisiä olentoja, jotka pitävät häntä pyhänä miehenä. Nämä virheettömät vihreäsilmäiset kloonit ovat yksinkertaista väkeä, jotka syövät ruohoa ja parittelevat vain kiima-aikoina, ja heistä on hänelle hyvin vähän lohtua.

Kerran Snowmanin nimi oli Jimmy ja hän kuului luontoa muokkaavaan hyväosaiseen eliittiin ystävänsä Craken ja rakastettunsa Oryxin kanssa. Nyt hän koettaa selviytyä vihamielisen luonnon keskellä ja käy mielessään läpi mennyttä elämäänsä. Katastrofiin johtaneet tapahtumat avautuvat vähitellen, kun Snowman tekee vaarallisen matkan kohtalokkaan Paradiisi-projektin syntysijoille." (Otava)

Oma arvio:

Tätä kirjaa olen harkinnut pitkään, mutta aina se on vain jäänyt. Niinpä innostuin, kun Lukutoukat ja kirjanörtit -Facebook-ryhmässä sovittiin tämä kesäkuun kimppalukukirjaksi. Minähän olen aloittanut tämän MaddAddam-trilogian hassusti kolmannesta osasta Uusi maa, jonka arvion voit lukea tämän alapuolelta.

Lumimies avaa silmänsä, panee ne kiinni, avaa ne, jättää auki. Yö on ollut kaamea. Hän ei tiedä kumpi on pahempaa: menneisyys, jota hän ei saa takaisin, vai nykyisyys joka tuhoaa hänet, jos hän katsoo sitä liian tarkkaan. Lisäksi on vielä tulevaisuus. Pyörryttää ajatellakin. (s. 195)

Oryx ja Crake aloittaa kertomuksensa yksinäisestä Lumimiehestä, Jimmystä, joka yrittää selvitytyä päivästä toiseen postapokalyptisessä maailmassa, puussa asuen, löytämiään viinanjämiä juoden ja ruuanrippeitä syöden. Hän ei ole kuitenkaan varsinaisesti ihan yksin - hänen luonaan vierailee crakelaisia lapsia, jotka ovat geenimanipuloinnin tulosta ja hämmästyttävän tietämättömiä juuri mistään. Kirjan tarina alkaa pala palalta, takaumien kautta, paljastaa, miksi Jimmy ja crakelaiset vaikuttavat ainoilta eloonjääneiltä - geenimanipuloitujen Gemakkojen, koirasusien ja pesunäätien ynnä muiden erikoisten eläinristeytysten lisäksi.

Kuva: Pixabay

Lumimiehen selviytymiskamppailua ja postapokalyptisen maailman kuvausta on antoisaa lukea. Kehyskertomuksen ja takaumien kautta alkaa valottua, kuka on tuo mystinen Crake, jota Jimmy välillä manailee ja jota crakelaiset palvovat. Selviää myös, kuka on Oryx, jota Jimmy haikeasti lämmöllä muistelee. Kun Jimmyn on lähdettävä ruuanhakureissulle Paradiisiin, sinne mistä kaikki paha sai alkunsa, alkaa lukijalle raottua salaisuuksien verho.

Syrjästä, luultavasti sieltä missä teltat ja asuntovaunut ennen olivat, kuuluu naurua ja laulua, ihailevia ja kannustavia huutoja. Siellä on varmaan käynnissä parittelu, crakelaisille varsin harvinainen tapaus; Crake on tehnyt laskelmansa ja säätänyt, että kerran kolmessa vuodessa naista kohden riittää mainiosti. (s. 218)

Crakelaiset ovat kiehtovia ihmisiä, jotka vaikuttavat olevan älyllisesti eläimen tasolla. Koska hormonit ja seksiajatukset ovat koituneet ihmiskunnan kohtaloksi, on crakelaisista kehitetty tiettyjen kiima-aikojen varassa eläviä.  He syövät lehtiä ja omia umpisuolipapanoita, ja miespuoliset crakelaiset turvaavat alueen virtsaamalla voimakkaanhajuista virtsaansa yhteisön ympärille rengasmaiseksi vyöhykerajaksi. He luottavat Jimmyyn vain, koska tämä on sanonut olevansa Craken ja Oryxin, näiden jumalhahmojensa asialla.

Mutta oletetaan - vain oletuksen vuoksi, ajattelee Lumimies - ettei hän olekaan lajinsa viimeinen. Oletetaan että on muitakin. (s. 292)

Atwood on luonut niin karmivan, mutta todentuntuisen dystopian, ettei tätä voi laskea käsistään. Kirjassa välillä vilahtaa Herran tarhurit -niminen järjestö, josta ei kuitenkaan kerrota enempää. Seuraava osa on saman niminen, joten olen varma, että siinä asiaan saadaan selvyys. 

Arvosana 4,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Rakkaudesta kirjoihin 
Taikakirjaimet
Kirjavinkit (Mikko)
Notko, se lukeva peikko
Ullan Luetut kirjat

Uusi maa: Margaret Atwood. Suomentanut Kristiina Drews. Otava 2015.

Englanninkielinen alkuteos (2013): MaddAddam

"Palkitun kirjailijan pelottava, ajankohtainen tulevaisuuskuva on seikkailu ja rakkaustarina, kertomus uudesta elämästä ja ihmisyyden vaalimisesta tuhon raunioilla.

Rutto on pyyhkinyt yli maailman, mutta pieni joukko ihmisiä selviää, heidän ohellaan crakelaiset, lempeä jalostettu rotu, joka on kehitetty korvaamaan ihmiset.

Sivilisaatio on raunioina ja maailman ovat vallanneet kasvit ja eläimet. Uuden maan asukkaat yrittävät vaalia ihmisyyden rippeitä, mutta heitä vaanivat odottamattomat vaarat, pahantahtoiset ja älykkäät mutanttisiat sekä tappajiksi ryhtyneiden entisten vankien joukko."

Oma arvio: 

Kiinnostuin tästä kirjasta, kun luin Otavan kirjakatalogista kuvauksen: wau, dystopia aikuisille, jonka herkkuina olisi muun muassa muuntogeenisiä eläimiä ja kokonaan uusi ihmislaji, Crakelaiset. Minun oli pakko saada lukea tämä kirja,  vaikka huomasin myöhemmin, että tämä on MaddAddam-trilogian päätösosa, enkä yleensä ala lukea kirjasarjaa keskeltä - saati lopusta. Päätin tämän kerran tehdä poikkeuksen. Kirjassa oli onneksi lopussa lyhyet yhteenvedot aiemmista osista Oryx ja Crake (2003) sekä Herran tarhurit (2010). 

Minulla oli pieniä käynnistymisongelmia tarinan alussa, mutta luotin siihen, että tämä erikoinen tarina sieppaisi minut kyllä mukaansa, kunhan alkuhämmennyksestä pääsisin. Voi miten kiehtovan ja omituisen maailman Atwood on luonutkaan! Crakelaiset kaikessa yksinkertaisuudessaan saivat minut välillä raivon partaalle, mutta heistä eduksensa erosi pieni Mustaparta, joka ystävystyi Tobyn kanssa ja alkoi oppia kirjoitustaitoa. Kaikki muuntogeeniset eläinlajit, Gemakot ja Lempaat ja hassut Bioletit olivat tosi hauskoja ja kekseliäitä olentoja  tarinan lomassa. Inhimillisiä ominaisuuksia omaavat Gemakot saivatkin lopussa tärkeän roolin juonen kannalta. 

Tobyn ja Zebin rakkaustarina kulki taustalla mukana, muttei saanut liikaa huomiota. Kirjan parasta antia oli kuitenkin Zebin elämäntarina monine hauskoine ja raadollisine vaiheineen, joita seurattiin takaumana Zebin kertoman kautta. Niiden kautta pääsi parhaiten kurkistamaan Atwoodin luomaan, osin jopa hullunkuriseen dystopiseen yhteiskuntaan kaikkine herkkuineen. 

Pidin myös kirjan rakenteesta ja eri toten siitä, että kappaleet olivat sopivan lyhyitä ja napakoita. Tarina eteni mukavasti eteenpäin vuorotellen Zebin ja Tobyn tarinankerronnan mukana, sekä välillä Tobyn tuntemuksien lomassa. Hauskoja olivat Tobyn iltasadut, joita hän sepitteli yksinkertaisille Crakelaisille. 

Tämän kirjan innoittamana aion lukea trilogian kaksi ensimmäistä osaa myös, ehdottomasti! Arvosanaksi annan tälle loisteliaalle dystopialle 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Sain kirjankansibingooni lisäruksin, hienoa!

Bloggaajat kirjastojen puolesta!

Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice –blogista.

(Sorry, tässä kuvassa minusta näkyy vain korva ja olkapää, koska tukka ja naama oli huonosti...)

Minun suhteeni kirjastoon on ollut aina hyvin läheinen. Opin lukemaan kuusivuotiaana ja innokkaana lukijana kannoin kassikaupalla kirjoja kotiini. Vanhempiani kiitäminen, että opin hyödyntämään lähikirjastoni palveluita. Kirjastossa käynti oli todellinen tapahtuma meidän perheessä - isä meni katselemaan aikuisten romaaneja, ja me lapset saimme etsiä sillä aikaa omia kirjojamme tai kuunnella satukasetteja. 

Varhaisteininä ihastuin heppakirjoihin ja kävin läpi kaikki Nummelan ponitalli -kirjat kuin Laura-kirjatkin. Kävimme paljon ystäväni kanssa kirjastossa viettämässä aikaa ja selailemassa kirjoja. Koska Internettiä ei vielä ollut käytössämme, tiedot koulun esitelmiin ja ryhmätöihin etsittiin käsikirjastosta. Muistan, että se oli tosi mukavaa, kun yhdessä luokkatoveriemme kanssa etsimme tietoa järkälemäisistä tietokirjoista. Uusimmat karaoke-VHS-kasetit piti tietenkin heti päästä testaamaan. 

Nuorena halusin maalata kuvan Titanic-laivasta, ja lähikirjastomme kirjastonhoitaja käytti paljon aikaa, että löysimme kirjoista sopivan kuvan malliksi. Isosiskoni kanssa tuumimme, että olipas mukava saada näin hyvää palvelua. Kirjastonhoitajan vaivannäkö on jäänyt mieleeni lämmittävänä muistona. 

Yhä vieläkin olen kirjaston suurkuluttaja. Jos tällaisena himolukijana alkaisin haalia kirjahyllyyni kaikki kirjat, emme mahtuisi enää itse asumaan tänne. Olen halunnut siirtää tämän kirjastoperinteen myös lapsilleni hyvin siinä onnistuen - kirjastossa käymme melkein viikoittain, vaihdamme vanhat satukirjat uusiin, etsimme mieluisia eläinkirjoja, otamme pari elokuvaa viikonlopun varalle ja mukavaa musiikkia mukaamme. 

Tällä kannanotollani haluan olla tukemassa kirjastojen tulevaisuutta, sillä se on minulle sydämen asia!  

Laura-sarja: Tuija Lehtinen

Tuija Lehtinen:

Laura, kultatukka. Otava 1997.

"Toisinaan Laura, äidin kultatukka ja isän ikuinen pikkutyttö, haluaisi pikakelauksella kasvaa aikuiseksi. Joskus taas on ihan mukava olla kolmetoista ja risat – ainakin jos isompana on vaarassa hurahtaa niin kuin 16-vuotiaan isonveljen luokan tytöt. 

Ei, Lauralle ei ole harhakuvia pojista, siitä ovat äyskähtelevä murrosikäinen isoveli ja perheen vallattomat pikkupojat pitäneet huolen.
Lauran paras ystävä Jenna sen sijaan jaksaa uskoa ihmeisiin – ja rakastuu aina yhtä mahdottomiin tyyppeihin! Mutta on eräs tyyppi, joka saa Laurankin voimattomaksi … Eikä se eräs tosiaankaan ole Hönö, kulmakunnan kauhu ja jenginjohtaja, jolle Laura kerran ostarilla tuli sanoneeksi pari valittua sanaa."

Oma arvio: 
 Luen aika vähän sellaisia kirjoja, joissa päähenkilö on alle 15-vuotias. En ole viime aikoina myöskään lukenut kirjoja, jotka eivät sisällä mitään scifi-, kauhu- tai fantasiaelementtejä. Tämä Laura-sarja on siis minulle kaikin puolin erilaista kesälukemista. Innostuin lukemaan tätä, kun katsoin DVD:ltä YLE:llä vuonna 2002 esitettyä Laura-sarjaa ja tykästyin kovasti.

Laura, kultatukka oli minusta aika vaisu sarjan avaus. Laura tuskastelee samassa huoneessa asuvan, ötököistä pitävän pikkuveli-Teemun kanssa, ihmettelee teiniangstia pursuavan isoveljensä Saken käytöstä, viettää aikaa luottoystävänsä Jennan kanssa ja miettii tyypillisiä nuoren tytön ongelmia: milloin hänellä alkaisi menkat ja milloin hän saisi ensimmäiset rintsikat, milloin hän ihastuisi johonkin poikaan, niinkuin Jenna Tauskiin? Hän joutuu välttelemään jengipomo Hönöä ja käy treffeillä, jotka eivät saa kuitenkaan hänen sydäntään sykkyrälle. Romantiikkaa minä olisin kaivannut enemmän jo tähän ensimmäiseen osaan.

Ihan mukavaa ja humoristista luettavaa tämä oli, ja saa arvosanan 3,5.

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Sain kirjankansibingoon taas ruksin.




Rakas Laura. Otava 1998.

  "Ihana, Laura henkäisi. Viimeinkin oma huone! Ei kenenkään muun kamoja, ei pikkuveljien lemmikki-ötököitä eikä haisevia lenkkareita! Nyt hän voisi pitää luokan tytöille kaikkien aikojen pyjamabileet.
Kummempaa jännitystä Laura ei neljätoistavuotiaan elämäänsä kaipaakaan. Viljamin piiritysyrityksetkin hän jättää omaan arvoonsa - riittää, että Lauran paras kaveri Jenna on milloin kehenkin lääpällään. Mutta sitten paikallisradio alkaa lähettää salaperäisen kissakundin ikävöiviä viestejä "kultatukkaiselle ja tummakulmaiselle Lauralle". 

 Oma arvio: 
 Pidin tästä osasta enemmän kuin ensimmäisestä. Lauralle osoitetut salaiset radioviestit oli mukava mysteeri muuten melko tavallisen arjen keskellä ja Nikon ilmestyminen kiva lisä. Romantiikkaa ei silti pursunnut vielä tämäkään osa, vaan Laura lähinnä pakoili innokasta Viljamia ja tutustui lopussa hiukan enemmän Tauskiin. Hänen lapsenvahtikeikkansa ja uuden tanssiharrastuksen aloittaminen oli hauskaa luettavaa, kun taas Lauran isän Onnenpyöräkilpailureissu olisi voinut jäädä pois tarinasta.

Arvosana tälle 4-

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.



Laura menopäällä. Otava 1999.

"Neljätoistavuotiasta Lauraa ei seurustelu kiinnosta. Hänen bestiksellään Jennalla sen sijaan tuntuu olevan kyltymätön määrä rakkautta, joka vain odottaa kohdettaan. Laura haluaa hoitaa kunnialla koulunsa, harjoitella kilpatansseja Nikon kanssa ja keskittyä toimittajantyöhönsä Koululaisvartissa.

Sitten tanssikurssille ilmestyy uusi tyttö. Tytillä on hunajanväriset luonnonkiharat, suuret sinivihreät silmät ja helisevä ääni. Tytti ottaa Lauraa oikein kunnolla päähän! Mutta miten ihmeessä hän voi tuntea näin, eihän hän edes seurustele Nikon kanssa?"

Oma arvio:
Laura-sarjan kolmas osa jatkaa tutulla tasaisella tyylillään - suurempia yllätyksiä ei kirjan sivuilla eteen pompsahtele. Laura kokee mustasukkaisuuden tunteita, kun Tytti havittelee Nikoa tanssiparikseen ja käy treffeillä Punkin kanssa. Jotenkin odotin, että Lauran ja Tauskin välille tulisi jotain vipinää, niin kuin tv-sarjassakin, mutta olisiko heidän romanssinsa aika myöhemmin?

Jotenkin minä pystyn samaistumaan Lauran perheen tilanteeseen: on rakennusalalla olevan isän työttömyyttä ja ompeleva äiti - ihan kuin minun perheessäni, kun olin nuori. Laura ei koe vielä poikakaveria tarpeelliseksi, vaikka onkin jossain määrin ihastunut kirjan loppuvaiheessa. Hän on kiinnostuneempi tanssiharrastuksestansa ja radiojuontajan pestistään. 

Arvosanaksi annan tälle osalle 4-

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Sain taas kirjankansibingooni ruksin lisää, juhuu!

 Laura, ystäväni. Otava 2000.

"Laura ja Jenna ovat täysin erilaisia persoonia, Laura järkevää jalat maassa -tyyppiä, Jenna ikuinen haaveilija. Erilaisuudestaan huolimatta tytöt ovat aina olleet ystäviä, jakaneet maailman pienet ja suuret murheet. 

Laura on hämillään, kun Jenna alkaa yhtäkkiä pukeutua mustiin, meikata räikeästi ja polttaa tupakkaa. Ja mikä kurjinta, Terrin ja Tauskin jengiin liityttyään hän kohtelee Lauraa tosi tylysti.

Ei kai kaikki voi näin päättyä, ykskaks poikki ja moi vaan parhaalle ystävälle, Laura miettii. Vai onko Jenna valmis mihin tahansa saadakseen Tauskin isketyksi?"

Oma arvio:
Jennan äkillinen muuttuminen jengiläiseksi ja kääntyminen ystäväänsä vastaan tuntuu hiukan liioitellulta ja epäuskottavalta. Lauran ja Punkin seurustelu, tai sen tapainen, on ollut melko ponnetonta luettavaa, ja siksi olinkin innoissani, kun Tauski alkaa tunkea mukaan Lauran kuvioihin. Heidän kipakka muka-naljailunsa paljastaa hienoisen ihastumisen puolin ja toisin. Lopussa liikutuin jopa kyyneliin asti, kun Laura ja Jenna saivat sovittua asiansa. Jos joku kirja saa tiristettyä minulta kyyneleen, se ei ole turhaan luettu! Arvosanani tälle (kyyneleen ja Tauskin ansioista) 4. 

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Ruksia pukkaa kirjankansibingoon! 


Laura kielikurssilla. Otava 2001 

"Enää kolme päivää kesätyötä, sitten juhannus - ja juhannuksen jälkeen Englantiin! Kesästä tulisi upea!
Lauran elämä on mallillaan. Peruskoulu on ohi, syksyllä alkaisi lukio. Mutta jännittävin on edessä: Laura on lähdössä parhaan ystävänsä Jennan kanssa kielikurssille Englannin Bournemouthiin! Kurssilla on nuoria eri puolilta maailmaa, ja arvata saattaa, että toimintaa riittää ja kommelluksiakin sattuu.

 Jenna rakastuu tapansa mukaan taas kerran kuolettavasti, eikä Laurakaan ole aivan immuuni ryhmänsä pojille. Varsinkin Jan, tummasilmäinen tsekki, saa sydämen läpättämään..."

Oma arvio:
Olen tähän mennessä ajatellut, että Laura-kirjat ovat ihan kivoja tai vähintäänkin ok. Nyt minusta tuntui ensimmäistä kertaa, että luin todella huonon kirjan. Tässä Laura kielikurssilla -osassa ärsytti niin kovin moni asia: Laura luokittelee kielikurssilla tapaamansa, eri maista tulleet ikätoverinsa yhden ominaisuuspiirteen varaan, eikä tämä käsitys yleensä kirjan edetessä muuttunut. Lauran vastustumaton halu olla muita tyttöjä parempi romantiikka-asioissa on myös raivostuttavaa. Hän vastustelee viimeiseen asti romanssia Pierren kanssa, vaikka tuntemukset ovat erit. Mitä ihmettä hän rakastumisessa pelkää?

Epäselväksi jää, miksi Lauran ihannoima Jan on koko tarinan ajan niin ynseä ja miksei Laura vaadi häntä tilille rahojensa pimittämisestä. Kun Laura lähes aina niin reipas ja sanavalmis, ihmetyttää, ettei hän käynyt kovistelemassa Jania.

Jenna taas...Voi miten rasittava hän taas onkaan! Luulin, että hänen ja Lauran välit olisivat taas kunnossa, mutta yhä edelleen heidän välejään hiertää jokin - yhteensopimattomuus. Jennan romantiikankaipuu menee ihan överiksi, ja ymmärrän Lauran tyytymättömyyden häneen. Itseäni samanikäisenä ärsytti sellaiset, jotka joka paikasta ja koko ajan etsi romanssia. Siinä asiassa pystyn samaistumaan Lauran harmiin täydellisesti. Lauralle kielikurssissa tärkeintä on uudet ystävät ja kielen oppiminen, kun taas Jenna haluaa puhua vain suomea ja etsiä komeita kundeja. 

Lauran romanssi Pierren kanssa on melko ennalta-arvattava eikä kovin tunteikkaasti kirjoitettu, mutta söpö.  Laura toistelee rasittavuuteen asti sitä, että Pierre on häntä pari vuotta nuorempi eikä siksikään sopiva ihastumisen kohteeksi. Taas siinä yksi ennakkoasenne lisää!

Tämä osa saa minulta arvosanan 2,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

 Sain kirjankansibingoon ruksin.

Laura ja Akun tehdas.  Otava 2002

"Varmaan outoa olla ilman Jennaa, Viljami toteaa Lauralle uuden koulun pihalla. Totta se onkin. Laurasta tuntuu kurjalta, ettei hänen paras ystävänsä päässyt Akun tehtaaseen, keskustan multimediapainotteiseen lukioon. Tytöillä ei tunnu olevan enää juuri muutakaan yhteistä.

Laurasta on ihanaa olla villi ja vapaa, keskittyä täysillä tanssiharrastukseen, radiojuttujen tekemiseen ja lukiolaisten menoihin. Jennan jutut sen sijaan pyörivät vain Paulissa, hän tahtoo ansaita rahaa päästäkseen Englantiin tapaamaan kielikurssirakkauttaan. Mutta kun Lauran ikuinen kiistakumppani Tauski soittaa Tunnehäiriö-bändeineen koulun bileissä, myös Laura huomaa joutuneensa omituisen tunnehäiriön valtaan…"

Laura sydän syrjällään.  Otava 2003

"Lauran elämässä ei rakkauden kaltaiselle tunnehäiriölle ole sijaa. Tanssiharrastus, Nuorten Radio ja tärkeät kouluprojektit vievät lähes kaiken ajan. Ilman kiinnostavia harrastuksia elämä voisikin tuntua tyhjältä nyt, kun paras ystävä Jenna on muuttanut tätinsä luokse Rovaniemelle työharjoitteluun.
Onneksi Lauralla riittää kavereita ja leffaseuraa, on Niko ja Nalle ja Jari ja Viljami...

Toisinaan Lauran on vaikea ymmärtää bestistään. Jenna on valmis luopumaan englantilaisen kielikurssirakkautensa Paulin takia perheestään, koulustaan, kotimaastaan, jopa ystävästään.
Mutta eräs ilta Nallen bileissä saa myös Lauran maailman järkkymään...
Bäng - se on siinä, puhdas bäng!"

Laura kesätöissä.  Otava 2004

"Lauralla on kesän varalle mainio suunnitelma: vaikka vanhemmat aikovat viettää lomansa mökillä, Laura saa jäädä kaupunkiin pörräämään kavereiden kanssa. Hän on saanut kesätöitä! Eikä mitä tahansa kesätöitä, vaan paikan kaupungin nuorisomajan vastaanotossa, jossa kesän mittaan varmasti tapaa mitä mielenkiintoisimpia tyyppejä. Kaikki ei tosin suju suunnitelmien mukaan. Lauran kaverit ovat kuka missäkin, eikä hän viitsi hengailla uimarannalla yksinään. Ja hirvittävän väärinkäsityksen vuoksi Lauran unelmien kesätyö onkin jotain aivan muuta kuin piti."

Laura pitää pintansa.  Otava 2005

"Laura ei tiedä mitä ajatella, kun hän saa kuulla äidin odottavan vauvaa. Sitten äiti joutuu vaikean raskauden vuoksi sairaalaan, ja Laura huomaa ajautuneensa veljiensä pikkupiiaksi. Myös ystävät tarvitsevat tukea – Laurahan on se, joka aina kuuntelee ja lohduttaa, hoitaa ja järjestää.Itselleen Laura ei osaa pyytää apua, ja miten voisikaan, kun Niko, ainoa mahdollinen keskustelukumppani, heittäytyy puhumattomaksi.Kun Laura kaiken kukkuraksi huomaa, että hänet on houkuteltu johtamaan Tauskin aasialaisen roikkomahasian pelastusoperaatiota, hän saa viimein tarpeekseen…"

Laura, sua kaipaan.  Otava 2006

 "Lauran asiat eivät voisi olla paremmin: perhe on vihdoin muuttanut tilavampaan asuntoon, koulu sujuu, suhde poikaystävään on varmalla pohjalla ja kaverit pyörivät tuttuun tapaan kuvioissa mukana. Muidenkin kuin Lauran elämä näyttää tasaiselta ja vakiintuneelta. Isoveli on menossa naimisiin ja jopa Hönö, kulmakunnan kauhu, Lauran vanha vihamies, on asettunut aloilleen.

Kaikki tuntuvat olevan selvillä myös ylioppilaskirjoitusten jälkeisestä elämästä - paitsi yllättäen Laura! Nytkö hänen pitäisi ratkaista elämänsä suunta? Miten ihmeessä hän voisi näin äkkiä päättää, mitä tulevaisuudelta toivoo?"

Unien kirjat -trilogia: Kerstin Gier

Lupaus. Unien ensimmäinen kirja: Kerstin Gier. Suomentanut Heli Naski. Gummerus 2015.

Saksankielinen alkuteos (2013): Silber: Das erste Buch der Träume.

"Viisitoistavuotias Liv Silber muuttaa äitinsä uuden miehen vuoksi Lontooseen ja aloittaa uudessa koulussa. Pian hän alkaa nähdä oudon todentuntuisia unia, joissa hän kulkee salaperäisistä ovista ja puhuu kivipatsaan kanssa. Liv näkee unessa uuden velipuolensa Graysonin ja tämän koulukavereiden puuhailevan outoja hautausmaalla, mutta mikä kummallisinta, pian pojat puhuvat tosielämässä asioista, jotka ovat tapahtuneet vain Livin unessa...

Livin on pakko selvittää, mitä oikein on meneillään. Pian hänet vihitään salaisuuteen, jonka kanssa yhdellä jos toisella hänen uuden koulunsa oppilaalla on jotain tekemistä."

Oma arvio:

Jos käytin Kerstin Gierin aiemmasta Rakkaus ei katso aikaa -trilogiasta adjektiivia 'höpsö', Unien kirjat -trilogia saa ensimmäisen osan perusteella minulta kuvaukseksi 'hulvattoman hupsu'. Tätä ei voi millään muotoa lukea ryppyotsaisesti, sillä tarinan sekaan on ujutettu  hykerryttävää huumoria ja teksti on ihanan kepeää luettavaa.

Kirjan tarina on minusta aivan loisteliaasti keksitty, ja tuo taas uutta fantasiakirjojen maailmaan - nyt seikkaillaan unien maailmassa. Unimaailmoista olisi saanut mielestäni vieläkin enemmän irti, mutta tarinan muut käänteet veivät osansa. Ikävä kyllä runsas huumorin määrä söi tarinan uskottavuutta niin paljon, etten oikein tiennyt, miten olisin suhtautunut Livin ja poikien demoninmanaussessioihin.

Henkilöt tulivat ja menivät, eikä kepeän tyylin takia saanut oikein otetta päähenkilö Liv Silberiin saati hänen perheenjäseniinsä. Romanssi sotkutukkaisen Henryn kanssa on  söpö. Siihen se jääkin.

Tämä kirjasarja on selvästikin suunnattu yläkouluikäisille, joten ehkä siksi tämä tuntui liian lapsekkaalta ja helpolta minun makuuni. Kuitenkin tämä on varmasti mukavaa luettavaa nuorille lukijoille, jotka pitävät huumoripainotteisista kirjoista. Tarina loppui sellaiseen kohtaan, että minun  täytyy kuitenkin lukea jatko-osat.

Arvosanani tälle on 3,5

Tämä on arvostelukappale, kiitos kustantajalle! 

Sain kirjankansibingoon taas ruksin.

Vala. Unien toinen kirja: Kerstin Gier. Suomentanut Heli Naski. Gummerus 2015.

 Saksankielinen alkuteos (2014): Silber. Das zweite Buch der Träume.

 

"Salaperäinen Secrecy näyttää tietävän kaikki Livin salaisuudet. Mistä hän on ne kuullut, ja kuka Secrecy itse on? Miksi Livin sisko Mia on yhtäkkiä alkanut kävellä unissaan? Ja mikä on tuo kummallinen tumma hahmo, joka hiipii Livin unimaailman loputtomilla käytävillä?
Liv kuulee huhuja vanhasta kirouksesta, mutta onneksi hän ei usko yliluonnolliseen hölynpölyyn. Paitsi tietenkin uniseikkailuihin, mutta nehän ovatkin ihan oma lukunsa ja kaiken lisäksi kovin hyödyllisiä. Öisin saa selville vaikka mitä…"

Oma arvio:

Kerstin Gier kyllä taitaa niin mainiosti keveän, hömppämielisen tekstin kirjoittamisen, että eihän tällaisesta voi kuin tulla hyvälle tuulelle. Nimeänkin tämän hyvän mielen kirjaksi!

Unien kirjat -trilogian toisessa osassa Vala Liv Silber jatkaa unimaailmassa seikkailujaan yhdessä vallattoman poikaystävänsä Henryn kanssa. Sarjan ensimmäisen osan pahis, Anabel, ei enää pääse piinaamaan Liviä, mutta pian hän saa huomata, että joku toinen yrittää tuhota hänen elämäänsä. Samalla nuori Liv yrittää selvitä uusperheen arjessa, kestää salaperäisen juorublogistin Secrecyn juoruja sekä selvittää, mikä hänen ja Henryn välillää mättää. 

Välillä huomasin turhautuvani, sillä kirjan teksti on todellakin niin kepeää ja lapsekasta, että kaipasin välillä jonkinlaista vakavuuttakin mukaan. Vaikka jännittäviä juonenkäänteitäkin tapahtuu, niitä ei voi ottaa mitenkään vakavasti, sillä kerronta on niin leikkimielistä ja humoristista. Toisaalta huumori on paikoin tosi osuvaa ja sai minut hymyilemään. 

Unimaailmassa seikkailut ovat tämän sarjan paras juttu, ja niistä tykkäsin lukea tosi paljon. Olin myös aistivinani viitteitä tulevasta kolmiodraamasta, sillä Liv välillä ajatteli välillä uudesta veljestään Graysonista vähemmän veljellisiä ajatuksia. Sellainen kipinä olisi minusta ihan tervetullutta vaihtelua trilogian viimeiseen osaan, sillä minusta Henryn ja Livin suhde oli melko - noh - tylsää  luettavaa. Siitä puuttui jotakin. 

Arvosanani tälle 4.

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitosta vaan!



Liitto. Unien kolmas kirja: Kerstin Gier. Suomentanut Heli Naski. Gummerus 2016.

Saksankielinen alkuteos (2015): Silber - Das Dritte Buch der Träume 

"Unien kirjat -sarjan jännittävä ja romanttinen päätösosa Liitto jatkaa kuusitoistavuotiaan Livin seikkailuja unimaailmassa. Livin unet ovat käymässä yhä vaarallisemmiksi, ja poikaystävä Henrin kanssakin olisi selviteltävää. Kaiken lisäksi Livin äiti on menossa uusiin naimisiin, mikä aiheuttaa kaikenlaista päänvaivaa. Livillä on kädet täynnä töitä, kun hän yrittää pysyä hengissä niin todellisessa kuin unimaailmassa. "

Oma arvio:

Tässä Unien kirjat -sarjassa toinen toistaan kauniimmat, hassuttelevat kannet houkuttelevat lukemaan. Niin myös tämä trilogian päätösosa Liitto suorastaan säihkyy käsissäni hopeisena liskoaiheisella kannellaan, ja uskon näiden Eva Schöfmann-Davidovin käsialaa olevien kansien houkuttelevan muitakin kuin minua lukemaan.

On näissä kirjoissa toki muutakin hyvää kuin pelkkä kansi. Livin ja hänen ystäviensä seikkailut unimaailmassa pitävät takuulla lukijan mielenkiinnon yllä. Minua ainakin kiehtoo erilaiset uniovet ja se, miten Liv ja ystävänsä  pystyvät manipuloimaan toisen unia. Nyt myös Livin ja Mian velipuoli Grayson osaa kulkea unimaailmassa, ja myös muutama uusi tuttavuus tulee vastaan käytävillä.

 Liv mietiskelee melko paljon omaa kokemattomuuttaan seksin saralla, sillä hänen ja Henryn välit ovat  alkaneet lämmetä siihen pisteeseen, että seksi saattaisi tulla pian kuvioihin. Gier käsittelee tämän Liviä mietityttävän asian tuttuun, humoristiseen tapaansa. Livin hauska hätävalhe seksikokemustensa määrästä saa hänet kiemurtelemaan tuskanhiestä, mikä huvittaa minua suunnattomasti.

Pääsiäisloman alkuun oli enää neljä päivää, ja vatsani kääntyi ympäri ajatellessani, kuinka pettynyt Henry olisi valheestani. Kukaan ei pitänyt valehtelusta, eikä varsinkaan silloin, kun valehtelija oli oma tyttöystävä. Ja kuinka voisin selittää hänelle, miksen ollut yksinkertaisesti kertonut totuutta, kun en kerran itsekään tiennyt syytä?

Pidän kirjan huumorista, mutta jännittäviksi käänteiksi tarkoitetut kuviot jäävät minusta liikaa hauskuutuksien varjoon. Arthur ja Anabel eivät onnistu kauhistuttamaan minua, mutta viihdyttäviä heidän tekosensa toki ovat.  Mitään ei voi oikein ottaa turhan vakavasti, ei edes Livin ja Henryn romanssia. Myöskään toivomaani Henry - Liv - Grayson -kolmiodraamaa ei koskaan tässä sarjassa synny, vaikka toista osaa Vala lukiessani olin aavistavinani viitteitä sellaiseen. Ehkä kuvittelin olemattomia?

Jännittävää on se, kuka on Secrecy Juorublogin takana. Livin neuvokas, hulvaton pikkusisko Mia tekee salapoliisityötä selvittääkseen tämän mystisen bloggaajan, ja lopputulos onnistuu ainakin yllättämään minut. Kirjan ja samalla koko trilogian loppu on ehkä liian(kin) kiltti ja sävyisä, mutta annettakoon sen olla niin, sillä onhan näiden kirjojen sävy ollut koko ajan niin hupsuttelevan kilttimielistä, että en osaisi  muuta odottaakaan.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Unien kirjat -trilogia muissa blogeissa:

Lukunurkka
Yöpöydän kirjat
Lukutoukan kulttuuriblogi
Kirjaneidon tornihuone
Mustetta ja paperia

Samantyylisiä kirjoja/sarjoja:

Kerstin Gier: Rakkaus ei katso aikaa -trilogia

Kesä on lukemisen kulta-aikaa!

Tämä kesän alku ei ole antanut kovin hyviä edellytyksiä jokakesäiselle lempiharrastukselleni - ulkona lukemiselle. Siinä on oma viehätyksensä, kun yritän siristellen lukea auringonvaloa heijastavia sivuja, sulkea lasten leikkien äänet pois ja hätistellä sääskiä/paarmoja/amppareita/mäkäisiä pois kimpustani. Tuulenpuuskan sattuessa saan pitää kaksin käsin sivuista kiinni, etteivät ne käänny omia aikojaan, ja helteellä taas pitää huolehtia jatkuvasta nesteytyksestä. Äkillisen sadekuuron sattuessa pitää siirtyä katoksen alle, ja auringon porottaessa täytyy välillä siirtyä sisätiloihin viilentymään. Nyt ei siis tämä harrastus tule vielä kuuloonkaan, sillä täällä Oulussa on ollut riemunamme maailman hyytävin tuuli.

En minä kuitenkaan aikonut jatista säästä. Ajattelin kertoa kuulumisia ja väläytellä, mitä kirjoja minulla on lukua odottamassa (sisällä tai ulkona). Tämänhetkinen työni kirjastossa päättyy ensi viikolla, ja sitten minulla on aikaa lukea päivisinkin. Jotta nenä ei olisi kuitenkaan kirjassa koko aikaa, on meillä toki suunnitteilla muutakin puuhaa lasten kanssa - puistoilua, pyöräretkiä, kyläilyä, shoppailua...

Tällä hetkellä minun  hyllyssäni on nämä lukemattomat kirjat:

Olen lukemassa tällä hetkellä:

- Elina Rouhiainen: Uhanalainen - Susiraja 2 (kirjastolaina)

- Kerstin Gier: Lupaus - Unien ensimmäinen kirja (arvostelukappale)

- J.R.R. Tolkien: Taru Sormusten herrasta (kirjastolaina)


Lukua odottavat seuraavat kirjat:

- Elina Rouhiainen: Jäljitetty -Susiraja 3 (kirjastolaina)

- Margaret Atwood: Uusi maa (arvostelukappale)

- Jyrki Heikkinen, Reijo Kärkkäinen, Jyrki Nissinen, Pentti Otsamo, Jope Pitkänen ja Petteri Tikkanen: Minna & miehet - Minna Canthia sarjakuvina ( lahja ystävältäni)

- Hanna Koljonen: Sokerihullu (sarjakuva, lahja ystävältäni)

- Lea Patinen: Lykanthrophia (arvostelukappale)

- Douglas Preston: Isku (lainassa isältäni)

- Becca Fitzpatrick: Black ice (oma ostos)

- Gayle Forman: Jos vielä jään (kirjastolaina)

Enköhän minä näillä pärjää? Voi olla, että osa jää yhä lukematta, ja lisään kirjahyllyyni jotain muutakin tälle kesälle. Tilanteet elää :)

Kaikista suurin haaste minulle on tuo Taru Sormusten herrasta -järkäleen lukeminen. Olen osallistunut sillä Klassikko-haasteeseen (klikkaa, jos haluat tietää lisää), sillä minua on aina vaivannut, etten ole lukenut moista fantasiaklassikkoa. Minulla on aikaa lukea se heinäkuun loppuun saakka, mutta etenen tosi hitaasti sen kanssa. Jos tilanne näyttää todella pahalta, tyydyn siihen, että luen vain ensimmäisen osan.

Mitäs teidän kirjakesään kuuluu? Elääkö teidän kirjahyllynne vai pitäydyttekö tarkasti suunnitelmissanne?

Toivotan kaikille (säästä huolimatta) oikein rentoa kesää!

Susiraja-sarja: Elina Rouhiainen

Kesytön - Susiraja 1: Elina Rouhiainen. Tammi 2012.

"Raisa Oja on 17-vuotias Kallion kasvatti ja kunnianhimoinen taiteilijanalku, jonka elämä sortuu kun hänen äitinsä kuolee yllättäen. Rakas Helsinki jää taakse, kun Raisa lähetetään asumaan keskelle Kainuun korpea. Hukkavaaran erikoisessa kylässä hänen ainoana toiveenaan on selvittää miksi hänen äitinsä on pitänyt menneisyytensä salassa.

Kaiken hämmennyksen keskellä Raisan elämään astuu Mikael Sarri. Mikael on koulun vaikutusvaltaisin poika, jonka merkilliset silmät tuntuvat hakeutuvan yhä useammin Raisan suuntaan. Mutta uskaltaako Raisa edes unelmoida Mikaelista, jota muut kunnioittavat ja pelkäävät ja jonka tyttöystävä on jäätävän kaunis? Kun uskomaton totuus Hukkavaarasta alkaa vähitellen selvitä Raisalle, ei paluuta entiseen enää ole. Ja salaisuudet ovat vasta alkaneet paljastua."

Oma arvio:

Minä häpeän kovasti sitä, että minulla on ollut ennakkoluuloja suomalaista fantasiakirjallisuutta kohtaan, ja viimeistään nyt heitän entiset asenteeni romukoppaan luettuani tämän Elina Rouhiaisen esikoisteoksen. Olenkin kaivannut luettavakseni kunnon paranormaalia romantiikkaa, ja tässä se nyt oli. En voinut kuin huokailla, kun luin ahnaasti, miten Raisan ja Mikaelin kuuma romanssi etenee. 

En yleensä lue kirja-arvosteluja etukäteen, jottei minulle jäisi mitään ennakkoluuloja aloittamaani kirjaa kohtaan. Nyt kuitenkin silmiini osui vahingossa muutama melko negatiivismielinen arvio Kesyttömästä. Kirjan moitittiin  muistuttavan liikaa muita saman tyylilajin kirjoja ja tylsäksi lukukokemukseksi. Mielialani lässähti näistä kommenteista hieman, mutta turhaan - minä nimittäin ihastuin tähän. Myönnettäköön, että alussa kirja muistutti hyvin paljon Maggie Stiefvaterin Väristys-trilogiaa (suden kohtaaminen metsässä) sekä myös Stephenie Meyerin Twilight-sarjaa (tyttö muuttaa outoon, syrjäiseen kaupunkiin, jossa kaikki ei ole kohdallaan). Päähenkilön taiteellisuus toi myös mieleen Cassandra Claren Varjojen kaupungit-sarjan päähenkilön Claryn. Silti tämä oli ihan oma tarinansa, enkä voi kuin hämmästellä, miten nuori Rouhiainen on voinut loihtia näin hienon maailman Kainuun korpeen. Ja kyllä, ihmissudet sopivat Suomen vaaramaisemiin paremmin kuin minnekään muualle!

Mitä tulee sivuhenkilöihin, tykästyin Raisan taiteelliseen ystävään Nikoon, vaikka häneen olisi voinut saada henkilöhahmona hiukan lisää syvyyttä. Mikaelin tyttöystävä Jenni, hyytävän vahvatahtoinen isä Daniel ja sympaattinen vampyyri Konstantin olivat mainioita hahmoja. Kirja piti minut otteessaan, niinkuin kunnon paranormaalin romanssin kuuluu. Kesyttömässä ei jääty sepostamaan sivutolkulla susiklaanien salaisuuksia, vaan keskiössä oli Raisa ja ah-niin-ihana Mikael. Twilight-sarjaa lukiessani nimittäin  tylsistyin välillä pitkiin infopläjäyksiin vampyyrien klaaneista ja taisteluista, sillä olen niin romantiikannälkäinen lukija, etten halua huomion herpaantuvan liikaa olennaisesta. 

Saanhan vielä hehkuttaa Mikaelia? Hän on hyvätapainen, intohimoinen, empaattinen, kaikin puolin täydellinen. Hän vie eikä vikise, mitä ei todellakaan voinut sanoa Twilightin nysväke-Edwardista. Rouhiainen osaa kuitenkin pihistellä heidän fyysisen romanssinsa kehittymisessä, muttei kuitenkaan liikaa, ettei lukija täysin turhaudu ja heitä kirjaansa takkatuleen. Raisa on helposti samaistuttava, äitiänsä sureva tyttönen, joka yrittää sopeutua uusiin kuvioihin.

Kirja loppui hyvin kutkuttavasti, joten eikun jatkamaan sarjan kaksi seuraavaa osaa, Uhanalainen ja Jäljitetty, nonstoppina tähän perään. Neljäs osa odotuttaa syyskuulle, jolloin Tammi julkaisee sen. Kesäkuuni on pelastettu!

Arvosanani tälle on 5-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

 Sain kirjankansibingooni ruksin.

Uhanalainen - Susiraja 2: Elina Rouhiainen. Tammi 2013. 

"Kaksi hahmoa taistelee revenneen taivaan alla. Saatan vain katsoa vierestä, kun he käyvät toisiinsa kiinni yhä uudestaan ja uudestaan.

Kallion kasvatti Raisa ei Kainuun korven Hukkavaaraan muuttaessaan osannut aavistaa, miten paljon hänen maailmansa muuttuisi. Paettuaan susirajan vaaroilta takaisin Helsinkiin Raisa on yrittänyt keskittyä kaiken tapahtuneen unohtamiseen.
Mutta suuri rakkaus, Mikael, ei ole niin vain unohdettavissa. Eikä Hukkavaara ole vielä paljastanut läheskään kaikkia salaisuuksiaan.
Sudet kutsuvat. On pakko palata takaisin, vaikka se tarkoittaa ajautumista keskellä repivää taistelua. Jos ei edes omiin tunteisiinsa voi luottaa – keneen voi?"

Oma arvio:

Arvattavissa oli, että Raisa palaisi tässä Susiraja-sarjan kakkososassa takaisin Hukkavaaraan. Arvattavissa oli myös se, ettei hänen ja Mikaelin suhde olisi edelleenkään kovin mutkaton. Huulta purren ahmin kirjaa ja jännitin, mihin suuntaan heidän välinsä kehittyvät. Jännite heidän välillään oli ihanasti aistittavissa. Pidän siitä, ettei tarinassa mitään oltu tehty liian helpoksi, vaan juonen täyskäännöksiä tuli välillä.

Pidin tässä kirjassa erityisesti siitä, miten Raisa ja Jenni lähentyivät. Olisin jo palanut halusta tietää, mitä Raisan mystiset kyvyt tarkoittivat, mutta vastausta ei vieläkään annettu. 

Loppu oli melkoisen surullinen, mutta antoi kuitenkin toivoa tulevasta paljastuksillaan. 

En ehkä rakastunut tähän osaan niin paljon kuin ensimmäiseen, joten arvosanani Uhanalaiselle on 4+

Tämänkin kirjan lainasin kirjastosta.

Sain  taas kirjankansibingooni ruksin.





Jäljitetty - Susiraja 3: Elina Rouhiainen. Tammi 2014.

"Matka omiin kykyihin on matka tuntemattomaan.

Mukaansa tempaava paranormaali romanssi yhdistää tätä päivää ja tunnistettavaa todellisuutta muinaisiin myytteihin. Kiitetyn sarjan kolmas osa.

Paluu Helsinkiin ja elämä taideopiskelijana ei olekaan Raisan odotusten mukaista, eivätkä muistot Hukkavaarasta ja Mikaelista anna rauhaa. Vampyyriystävä Konstan perustamalla klubilla yliluonnollinen väki kokoontuu juhlimaan Helsingin yössä... Konstan avulla Raisa pääsee kadonneen kaksoisveljensä Mitjan jäljille, ja pitkään piinanneet salaisuudet alkavat viimein saada valaistusta. Seikkailu johdattaa sisarukset Kreikkaan, kätketylle daimonien saarelle – ja huimaan pakomatkaan."

Oma arvio:

Sain etukäteisvihiä siitä, että tämä Susiraja-sarjan kolmas osa olisi ihan erilainen kuin kaksi ensimmäistä osaa. Tämä tiedonjyvänen pelotti minua, sillä pidin niin paljon ensimmäisistä osista, Hukkavaarasta ja Raisan ja Mikaelin välisistä kipinöistä. Mutta mitä vielä: pidin tästä osasta vielä himpun verran enemmän! 

On loistavaa, että tässä kirjassa on saatu tuotua jotain ihan uudenlaista matskua paranormaalin romantiikan saralle. Kun Raisa ja hänen veljensä Mitja menevät selvittelemään taustojaan Daimonien saarelle Kreikkaan,  olen kuin ällikällä päähän lyöty. Onko tämä edes sama kirjasarja? Vaikka Raisan ja Mitjan edesottamuksia saarella oli virkistävää lukea, olin tyytyväinen, kun tapahtumat palasivat taas tuttuihin kuvioihin. Hukkavaaraan asti tässä osassa ei palattu, vaan tapahtumat sijoittuivat Helsingin kaduille ja klubeille. Salaa odotin, milloin Mikael palaisi taas tarinaan mukaan, ja sain taas ylimääräisiä sydämenlyöntejä, kun hän viimein ilmaantui. Miten loistavasti Rouhiainen on taas saanut kipinän Raisan ja Mikaelin välille. Paljon tapahtui, vaikkei juuri mitään. Lopussa ehkä enemmän.

Mitä muihin henkilöihin tulee, rakastuin täysin Raisan musikaaliseen kaksoisveljeen Mitjaan. Nikon puuttuminen oli hiukan harmittava asia, ja olisin suonut Konstan esiintyvän tarinassa tiheämmin, mutta kaiken kaikkiaan tässä oli hyvä henkilökattaus. Shaun oli sympaattinen tyyppi, joka sai Raisan unohtamaan Mikaelin hetkeksi. Melkein minulla kävi sääli häntä lopussa. Caiomhe oli ärsyttävän täydellinen keijukainen, joka vei Mitjan sydämen mennessään. Jostain syystä epäilin koko kirjan ajan, että hän olisi pahis. 

Nyt olen lukenut innolla läpi kaikki ilmestyneet Susiraja-sarjan osat eikä minun auta kuin jäädä odottelemaan syksyllä julkaistavaa neljättä osaa Vainuttu - Susiraja 4. Palaako Raisa Taideakatemiaan tai Hukkavaaraan? Sopivatko he Nikon kanssa? Miten Konstan on käynyt? Mitä kuuluu Jennille, Juhalle ja Mikaelin vanhemmille? Ja mikä on polttavin kysymys, saavatko Mikael ja Raisa toisensa? 

Arvosanani tälle osalle täydet 5.

Tämä kirjan lainasin kirjastosta.

Vainuttu - Susiraja 4: Elina Rouhiainen. Tammi 2015.

"Kuuman sarjan huikea huipennus!

Voiko rakkaudella olla mahdollisuutta, kun voitettavana ovat yliluonnollisen suuret esteet ja henkeä uhkaavat vaarat?

Siitä lähtien kun Raisa tapasi Mikaelin ensimmäistä kertaa, pojan siniset silmät ovat seuranneet häntä. Mutta liian monet asiat repivät heitä eroon toisistaan. Mikael on ihmissusi. Raisa on daimon, minkä merkitys kaikessa hurjuudessaan on vasta alkanut avautua.

 

Raisa on taidetta rakastava kaupungin kasvatti, Mikaelin koti on Kainuun metsissä ja hän haluaa omistautua lääketieteelle ja yhteisönsä auttamiselle. He ovat hellepäivä ja pakkasyö, ja heitä ajavat takaa tuhoa lietsovat voimat."

Oma arvio: 

Voi mahdoton sentään! Rouhiainen onnistui kuin onnistuikin päättämään Susiraja-sarjan täydellisen tyylikkäästi. On ollut lähes euforinen kokemus pidellä käsissäni näin loppuun hiottua timanttia, jossa henkilöiden vuoropuheet tuntuvat luontevilta ja tarina etenee sopivan jouhevasti ja yllätyksellisesti eteenpäin. 

Kaikista eniten ihastelen sitä yhteyttä, mikä päähenkilöiden, Mikaelin ja Raisan, välillä on. Mikael on niin täydellinen - ei mikään liian hempeilevä, eikä myöskään mikään rähjäke, vaan aidosti ihana, aito ihminen (ja mies). Oijoi! Olen tyytyväinen, ettei Raisan ja Mikaelin suhde mene tässä päätösosassa kuitenkaan pelkäksi kuherteluksi, vaan heidän välistään jännitettä pidetään enimmäkseen tyylikkäästi yllä pienin elein, sanoin ja kosketuksin. 

Raisa joutuu miettimään tosissaan omaa itseään ja sitä, mikä on hänelle tärkeintä. Lopussa hän saa viimein varmuuden siitä, mikä hän on.

Harmikseni Jenni ja Juha jäävät ihan statisteiksi tässä osassa, eikä Nikokaan pääse enää oikeuksiinsa. Konstan puuttuminen minua myös hiukan harmittaa. Toisaalta Mitjan ja Raisan syvenevää sisarussuhdetta on ollut ihana seurata.

Tarina päättyy yllättävällä, mutta hienolla tavalla. Tällaista loppua tosin olin osannut hiukan aavistaakin. 

En voi antaa tälle vähempää kuin 5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitän kustantajaa!