Tyylilajit hakusessa

Välillä minulle on epäselvää, kuuluuko lukemani teos tyylilajiltaan fantasiaan, tieteiskirjallisuuteen eli scifiin vai johonkin muuhun. Usein kirjan voi toki lajitella useaankin eri kategoriaan tyylilajinsa perusteella. 

Lähes poikkeuksetta lukemani kirjat ovat nuorten aikuisten romaaneja, jotka ovat yleensä päägenreltään spekulatiivista fiktiota:  scifiä, fantasiaa tai paranormaalia romantiikkaa. Kirjassa voi sitten olla myös ripauksia muista tyylilajeista. Löysin hyvät genrejen määritelmät Risingshadow-sivustosta, jossa esitellään ja arvostellaan hyvin kattavasti scifi- ja fantasiakirjallisuutta.

-------------------

Ensin voisin selventää, mitä eroa blogissani on varhaisnuorten-, nuorten ja nuorten aikuisten kirjallisuudella.

Varhaisnuoriksi luetaan yleensä 7-14-vuotiaat nuoret, mutta minä tarkoitan varhaisnuorten kirjallisuudella noin 10-13-vuotiaille soveltuvia kirjoja. Goodreads käyttää muun muassa termejä Mid Grade tai Mid Teen.

Nuortenkirjallisuus on yleensä laaja käsite: kirjastossa nuortenkirjaosastolla voi olla rinnan 9-vuotiaista eteenpäin suunnatut Viisikot kuin nuorille aikuisille, yli 15-vuotiaille suunnatut John Greenin kirjat. Risingshadow määrittelee nuortenkirjallisuuden melko suurpiirteisesti: "Nuortenkirjallisuudeksi kutsutaan kirjallisuutta tai teoksia, jonka kohderyhmäksi on rajattu nuoriso." Kirjasampo-sivun määritelmä antaa tarkemman kuvauksen: "Nuortenkirjallisuus on nuorille ja nuorille aikuisille (10–25 vuotta) tarkoitettu kirjallisuutta, jolle on tunnusomaista seikkailullisuuden ja jännittävyyden ohella oman ikäluokan ongelmien käsittely." 

Minä viittaan nuortenkirjallisuudella yleisesti kirjoihin, jotka on sopivia varhaisnuoruusiän ja nuorten aikuisten välimaastoon, eli noin 13-15-vuotiaille sopiviin kirjoihin.

Nuorten aikuisten kirjallisuus eli YA-kirjallisuus on kinkkinen käsiten. Esimerkiksi yhdysvaltalaisissa kirjastoissa nuorten aikuisten kirjallisuus (Young Adult Literature) kattaa yleensä ikäluokat 13-20, kun Suomessa nuorten aikuisten kirjallisuudella viitataan useammin 15-20-vuotiaille soveltuviin kirjoihin. Goodreads taas määrittelee YA-kirjallisuuden noin 13-18-vuotiaiden kirjallisuudeksi. 

 Minä viittaan nuorten aikuisten kirjallisuudella lähinnä 15-20-vuotiaille sopivaan kirjallisuuteen.

On olemassa myös termi New Adult eli NA, joka käsittää Goodreadsin mukaan ikäluokat 18-30. NA-kirjallisuudessa keskitytään usein lapsuuden ja aikuistumisen rajamaastoon liittyviin teemoihin, kuten yliopisto-opiskelun aloittamiseen tai työelämän aloittamiseen.

YA-kirjallisuus ei periaatteessa ole mikään genre, vaan tietylle ikäryhmälle sopiva kirjallisuus, mutta sitä monesti ajatellaan genren tavoin. Goodreadsin mukaan on YA-kirjallisuus on lajiteltu myös tiettyihin alalajeihin: Contemporary, historiallinen fiktio, fantasia, paranormaali, romantiikka, scifi, realistinen.

Spekulatiivisen fiktion kolme päälajia ovat fantasia, scifi (science fiction) ja kauhu


Fantasia

Fantasia on kaunokirjallisuuden laji, jossa yleensä esiintyy taikuutta ja muita yliluonnollisia ilmiöitä tärkeimpänä elementtinä. Fantasiakirjojen tapahtumapaikkana voi olla esimerkiksi mielikuvitusmaailma, jossa taikuutta on kaikkialla. Rajaa tieteiskirjallisuuteen on vaikea vetää ja on monia kirjoja jotka voidaan luokitella kuuluviksi sekä tieteis- että fantasiakirjallisuuteen. Yleensä fantasiakirjallisuudessa kuitenkin käsitellään vähemmän tiedettä ja tekniikkaa ja samalla tieteiskirjallisuudessa harvemmin esiintyy taikuutta.

Fantasiakirjallisuuden tunnetuimpia elementtejä ovat esimerkiksi velhot, loitsut ja lohikäärmeet. Fantasiakirjallisuudessa lukijan reaktiossa ei haeta kauhua tai pelkoa kuten kauhukirjallisuudessa. Laajimmassa merkityksessään fantasiaa ovat monet kirjat, elokuvat, laulut ja taideteokset muinaisista myyteistä ja legendoista nykypäivän tarinoihin ja urbaanilegendoihin.

Urbaani fantasia on fantasian alalaji, jonka tarinat sijoittuvat kaupunkimaiseen ympäristöön. Tapahtumapaikkojen voidaan sanoa sijaitsevan meidän oikeassa maailmassamme, jossa kuitenkin esiintyy tarinassa yliluonnollisia olentoja ja voimia. Miljöö muistuttaa usein meidän nykyaikaamme, mutta tarina voi sijoittua myös muihin aikakausiin. Olen erityisen mieltynyt tähän fantasian alalajiin, ja suurin osa lukemistani fantasiakirjoista kuuluu tämän määritelmän alle.

  Muita fantasian alalajeja ovat eläinfantasia, historiallinen fantasia, korkea fantasia, miekka ja magia, satufantasia ja synkkä fantasia.



Scifi (science fiction)

Scifikirjallisuus (tai tieteiskirjallisuus) on  tyylilaji, jossa painopiste on kuvitteellisella mutta enemmän tai vähemmän mahdollisella (tai vähintään ei-mahdottomalla) sisällöllä. Yleensä scifikirjallisuudessa kuvitellaan tulevaisuutta: tulevaisuuden tiedettä ja teknologiaa, yhteiskuntaa, avaruusmatkailua, rinnakkaistodellisuuksia, ulkoavaruudesta tulevaa älyllistä elämää ja yliluonnollisia tai luonnonlakeja venyttäviä kykyjä.

Scifikirjallisuus on suurelta osin järkeen perustuvaa pohdintaa maailmamme tulevaisuudesta ja muista mahdollisista maailmoista. Mitä meille tapahtuu; mihin me olemme menossa? Tieteiskirjallisuus eroaa fantasiasta siinä että sen kuvitteelliset elementit eivät ole tieteellisesti täysin mahdottomia ja luonnonlakien vastaisia (vaikka jotkin elementit saattavat silti olla täyttä spekulaatiota).

Scifikirjallisuudessa tapahtumapaikat ovat usein kuvitteellisia, mutta suurin osa scifikirjallisuudesta saa oikeutuksensa siitä miten siinä esiintyville elementeille tarjotaan tieteellisiä selityksiä, mikä antaa lukijalle mahdollisuuden siirtää epäuskonsa taka-alalle.




Dystopia

Ihmiskunnan tulevaisuus on kiehtonut kautta aikojen myös kirjallisuudessa. Dystopia voidaan määritellä tulevaisuuden epätoivotuksi yhteiskunnaksi, utopian, unelmayhteiskunnan vastakohdaksi. Viime aikoina on julkaistu useita tähän tyyppilajiin kuuluvia kirjoja. Sinänsä dystopia kirjallisuuden

alalajina ei ole uusi, sillä aika moni scifi-kirja kertoo dystopiasta, mutta ehkä tämän päivän trendille tyypillistä on, että useimmat teoksista on suunnattu nimenomaan nuorille aikuisille (young adult literature) eli noin 16-25 –vuotiaille ja että niihin sisältyy jonkinlainen rakkaustarina tai draama. (Lähde Kyyti) Minä olen tykästynyt erityisesti dystopiseen scifikirjallisuuteen.

Tieteisfantasia

Tieteisfantasia on lajityyppien sekamuoto, joka yhdistää aineksia sekä science fictionista että fantasiasta. Toisin kuin tieteiskirjallisuudessa, tieteisfantasiassa voi olla yliluonnollisia elementtejä.

Käsitettä tieteisfantasia käytettiin aluksi 1950-luvulla tarinoihin, joissa tieteiskirjallisuuden tekniikoita ja asenteita sovellettiin perinteisiin fantasia-aiheisiin. 

Teoreettisesti tieteisfantasia on tieteiskirjallisuuden ytimen ympärillä oleva alue, johon kuuluvissa teoksissa otetaan vapauksia mahdottomiksi tiedetyistä asiosta. Esimerkiksi ylivalonnopeudella tapahtuvaa matkustusta voidaan käsitellä ”tieteenomaisesti”. Aikamatkustusta tai avaruusmatkaa käytetään kuitenkin usein vain lähtökohtana ja lavasteena fantastiselle seikkailulle. Näin määriteltynä huomattava osa tieteiskirjallisuudesta on tieteisfantasiaa, esimerkiksi avaruusoopperat. 

Muita scifin alalajeja ovat antropologinen scifi, avaruusooppera, kova scifi, kyberpunk, proto-scifi, sotilasscifi, tulevaisuuden sota, utopia ja yhteiskunnallinen scifi.




Kauhu


Kauhu (eng. horror) on kirjallisuudenlaji, jonka tarkoitus on tai jolla on mahdollisuus pelotella, säikäyttää tai kauhistuttaa lukijoita aiheuttamalla pelon ja kauhun tunteita. Yleistä kauhukirjallisuudessa on aavemainen ja pelottava ilmapiiri. Kauhun aiheuttajat voivat olla luonnollisia tai yliluonnollisia asioita ja olentoja.

Kauhukirjallisuus voidaan jakaa lukuisiin alaluokkiin kuten psykologiseen kauhuun, goottikauhuun , weird fictioniin ja splatterpunkiin. Myös synkkä fantasia voidaan joskus laskea kauhu-genreen, sillä siinä saattaa olla voimakkaita kauhuelementtejä. Itse en erityisemmin lue kauhukirjallisuutta, sillä koen ne liian pelottaviksi.

------------------------------


Spekulatiivisen fiktion päälajeja täydentäviä tyylilajeja ovat muun muassa:


Mainstream

Mainstreamiin (suom. valtavirta) viitataan joskus yleisfiktiona, sillä se sekoittaa eri tyylisuuntauksia ja sillä on laajin lukijakunta.

Maaginen realismi

Maaginen realismi on kaunokirjallisuuden laji tai tyyli, jossa yliluonnolliset elementit yhdistyvät todelliseen maailmaan. Yliluonnolliset elementit esitetään tosina ja uskottavina.
Esimerkki maagisesta realismista voisi olla hahmo, joka elää selvästi pidempään kuin ihmiset normaalisti, ja tarinassa tämän hahmon vaiheita seurataan sukupolvien ajan. Tarinassa ei ole selkeää yliluonnollista elementtiä kuten taikavoimia tai myyttisiä olentoja, mutta se selkeästi rikkoo todellisuuden rajoja, vaikka muuten kaikki tapahtuisikin todellisissa paikoissa ja historian tapahtumien mukaisesti.


Romantiikka

Nykypäivänä romantiikka viittaa yleisimmin kaunokirjallisuuden alalajiin, joka keskittyy rakkauteen ja ihmissuhteisiin. Tyylilajiin kuuluu myös tunteellisesti tyydyttävä ja optimistinen loppu.

 
Romantiikaksi voidaan luokitella myös teokset, jotka jäljittelevät historiallista romantiikan suuntausta tai keskiaikaisia ritariromaaneja: niihin kuuluvat elämää suuremmat sankarit ja sankarittaret, draama ja seikkailut, kunnia ja lojaalius teemoina tai satumaiset tarinat ja miljööt. Itse pidän todella paljon romanttisista elementeissä lukemassani kirjassa, mutta luen nykyään hyvin vähän tyylipuhtaita romanttisia teoksia.


Paranormaali romantiikka

Paranormaali romantiikka eroaa romantiikka-kirjoista sillä, että päähenkilö rakastuu näissä johonkin yliluonnolliseen hahmoon, kuten vampyyriin, ihmissuteen, keijuun, enkeliin, demoniin,

kummitukseen tai noitaan. Teoksiin on yleensä sekoittunut urbaania fantasiaa, perinteistä fantasiaa, science fictionia tai kauhua. Paranormaaleissa romansseissa on yleensä on paljon romantiikkaa, jännitystä ja toimintaa yhtä lailla kuin voi olla mysteerejä, huumoria ja/tai kauhua juonenkäänteissään (Lähde; Goodreads.) Minä pidän todella paljon paranormaalista romantiikasta!



Jännitys (trilleri)


Jännitys on kirjallisuuden tyylilaji, jonka kerronta keskittyy jännityksen luomiseen ja sen ylläpitämiseen.  Jännityskirjallisuuden alalajityyppejä ovat muun muassa poliittinen jännityskirjallisuus, rikoskirjallisuus  ja psykologinen jännityskirjallisuus. Useimmiten jännityskirjallisuus kuitenkin sekoittuu muiden lajityyppien ja alalajityyppien kanssa. Itselläni tulee harvemmin luettua ihan pelkästään jännityskirjallisuutta, mutta pidän kyllä jännityselementeistä lukemassani kirjassa.

Mysteeri

Seikkailu

Historia

 
Siinä missä historiallinen kertomus (esimerkiksi elämänkerta) rajoittuu todellisiin historiallisiin tapahtumiin ja henkilöihin, historiallinen fiktio ammentaa innoitusta historian tapahtumista ja henkilöistä yhdistäen ne fiktiiviseen kertomukseen. Tämän genren kirjoja en ole kovin monta elämäni aikana lukenut.

Paleofiktio 

Paleofiktio tai esihistoriallinen fiktio on kirjallisuuden alalaji, jossa tarina sijoittuu niin kauaksi menneisyyteen, ettei sieltä ole säilynyt kirjallisia lähteitä nykypäivään (eli esihistoriallisena aikana). Kuvauksen realistisuus riippuu siis kirjailijan tahdosta seurata tutkimusten tuloksia tai luoda itse todellisuus tarinaansa. Tästä genrestä minulle on tuttu juuri tuo kuvassa oleva Linda Lay Shulerin kirjasarja, jonka luin nuorena tyttösenä mummulassa, ja tämä sarja ainakin tempaisi minut täysin mukanaan.

Vaihtoehtohistoria


 Vaihtoehtohistoria on kaunokirjallisuuden tyylilaji, jonka tarinoiden tapahtumapaikkana on maailma, jonka historia poikkeaa todellisista tapahtumista. Vaihtoehtohistoriaa voidaan ajatella fantasiakirjallisuuden, tieteiskirjallisuuden tai historiallisen kaunokirjallisuuden alalajina, sillä vaihtoehtohistorialliset teokset voivat käyttää tai olla käyttämättä elementtejä muista kirjallisuuden lajeista. Tästä genrestä minulla ei ole mitään kokemusta. Kiinnostaisi kyllä kokeilla!

Steampunk 

Steampunk on 1980-luvulla kiteytynyt vaihtoehtohistorian ja fantasian lajityyppi, jossa tapahtumaympäristön muodostaa 1800-lukua ja usein erityisesti viktoriaanista Britanniaa muistuttava vaihtoehtoinen todellisuus. 2000-luvulla steampunkista on kehittynyt kokonainen alakulttuuri.

Steampunk yhdistelee höyrykoneiden aikakautta uudempaan tekniikkaan. Yleensä nykytekniikan keksinnöt on käännetty höyryvoimalla tai kellokoneistoilla toimiviksi. Steampunkissa ei yleensä kiinnitetä huomiota siihen, olisiko tällainen kuvitteellinen tekniikka todellisuudessa mahdollista tai käyttökelpoista. Sen sijaan steampunkissa leikitään usein ajatuksella, että 1800-luvun epäonnistuneet teknologiset suunnitelmat tai silloisten tieteiskirjailijoiden mahdottomatkin näyt olisivat olleet toteuttamiskelpoisia ja tulleet yleiseen käyttöön. Steampunk-maailmaan voivat kuulua esimerkiksi tietokoneet, jotka Charles Babbagen analyyttisen koneen tavoin ovat mekaanisia eivätkä sähköisiä.

Uuskumma 



Uuskumma (engl. New Weird) rikkoo perinteisiä tyylilajirajoja ja voi sisältää monimuotoisia elementtejä fantasiasta, scifistä ja kauhusta, noudattamatta kuitenkaan näiden tyylilajien totunnaisia ratkaisuja. Esimerkiksi tarinan fantasiamaailmaan voi anakronistisesti sekoittua nykymaailmamme ilmiöitä. 

 




Skandinaavinen mytologia


Teokset, joiden sisältö lainaa aineksia skandinaavisesta mytologiasta. 

Huumori 



Kirjat jotka sisältävät huumoria, jonka tarkoitus on tavalla tai toisella naurattaa lukijaansa. Huumori voi olla hyvin erimuotoista kuten satiiria, ironiaa, sarkasmia tai parodiaa.

.....................................................................


Tässäpä siis hiukan selkiytystä näihin tyylilajeihin.... tai sitten ei ;)

Karou-trilogia: Laini Taylor.

Karou, savun tytär: Laini Taylor. Suomentanut Helene Bützow. Tammi 2011.

Englanninkielinen alkuteos (2011): Daughter of Smoke and Bone

"Yllätyksellinen tarina kertoo suuresta rakkaudesta, kohtalosta, itsensä etsimisestä, rinnakkaismaailmoista ja ikiaikaisesta sodasta enkelien ja hirviöiden välillä.

17-vuotias Karou opiskelee Prahan taidelukiossa ja hengaa kahviloissa kuten kuka tahansa nuori. Mutta Karou ei ole tavallinen tyttö. Hän osaa puhua 20 kieltä ja on loistava piirtäjä, jonka luonnoslehtiöt ovat täynnä hirviöiden kuvia. Muut eivät tiedä, että hirviöt ovat oikeasti Karoun ystäviä: Issa, joka on käärme vyötäisistä alaspäin ja nainen vyötäisistä ylöspäin, Jasri, jolla on papukaijan nokka ja ihmisen silmät. Ja Brimstone, oinaansarvinen toivomuskauppias, jonka salaperäinen puoti on Karoun koti. Ja hassua kyllä - hirviöiden mielestä ihmiset näyttävät vajavaisilta - hirviöille tavallinen keho ilman muilta lainattuja osia on hukattu mahdollisuus.

Karou auttaa Brimstonea ja käy salaisilla matkoilla ympäri maailmaa hakemassa tälle erilaisten otusten hampaita. Palkkioksi Karou saa toiveita, joilla hän voi toteuttaa toivomuksiaan, tehdä pieniä taikoja. Yhdellä näistä matkoista Karou kohtaa Akivan, enkelin, joka melkein tappaa Karoun, mutta ei voikaan tehdä sitä, koska rakastuu Karouhun.

Kuka Karou on? Miksi hänellä on hamsatatuoinnit kämmenissään? Miksi hänestä tuntuu, että jossakin on toinen elämä, jota hänen kuuluisi elää?"

Oma arvio: 
Alkuun tämä kirja ei oikein häikäissyt minua. Karoun elämässä vilisi minun makuuni liiankin omituisia fantasiahahmoja ja hänen tehtävänsä hampaiden keräilijänä suorastaan yökötti minua. Toisaalta oli mukavaa, että kirjan tapahtumat sijoittuivat Prahan lisäksi muun muassa Marokkoon ja Pariisiin. 

Moniulotteinen tarina sai imaistua minut mukaansa jossain vaiheessa ja oli kiehtovaa lukea Akivan ja Madrigalin/Karoun päättymättömästä rakkaustarinasta. Kaikista tarinan kiemuroista en ihan päässyt selvyyteen, sillä väsyn helposti, jos kirjassa aletaan sepostaa liian monimutkaisia saagoja, mutta mielelläni luen vielä tarinaan jatkoa. 
Arvosanani tälle 4. 

Tämän kirjan lainasin kirjastosta. 

Aika taistelun ja tähtivalon: Laini Taylor. Suomentanut Helene Bützow. Tammi 2013. 

Englanninkielinen alkuteos (2012): Days of Blood and Starlight

"Prahalainen taideopiskelija ja hirviön kasvattitytär Karou on saanut vastaukset moniin kysymyksiinsä. Hän muistaa kuka hän oli: Madrigal, sirosarvinen kimeeri, joka rakastui vihamieheensä Akivaan, leimuavasiipiseen serafiin. Heidän kielletyllä rakkaudellaan oli kuitenkin kauhea lopputulos. Se johti kimeerien maailman tuhoon, ja nyt Karou antaisi mitä tahansa saadakseen tehdyn tekemättömäksi.Kun Karou kuulee, että hänen rakkautensa takia myös Brimstone, Issa ja Jasri ovat kuolleet, hän jättää katuvan Akivan ihmisten maailmaan ja palaa yksin tuhottuun Loramendiin. Vaikka viimeiset kimeerit onkin ajettu maan ääriin, ei ikiaikainen sota ole vielä ohi. Karou ymmärtää että hänellä on odottamaton kyky, lahja Brimstonelta. Sen avulla hän ryhtyy kostoon kuolleiden ystäviensä puolesta"

Oma arvio:
KESKEN JÄTETTY. (Tämän lukeminen venyi ja venyi, joten lopulta päätin luovuttaa ja palauttaa tämän kirjastoon. Yli puolenvälin minä tätä tunnollisesti luin. Alku oli melkoisen tökkivää, mutta kyllä tässä oli mukava tarina taustalla ja minussa kyti koko lukemisen ajan palava uteliaisuus, kuinka Karoulle ja muille henkilöille käynee. Silti tämä ei nyt oikein edennyt minulla, joten nyt kävi näin. En anna siis arvosanaa tästä, mutta ehkä joskus...)

Tämän kirjan lainasin kirjastosta. 

Lucian: Isabel Abedi

Lucian: Isabel Abedi. Suomentanut Tiina Hakala. Otava 2010.

Englanninkielinen alkuteos (2009): Lucian

"16-vuotiaan Rebeccan koulun, harrastusten ja kaverien täyttämä elämä alkaa järkkyä, kun hän kohtaa Lucianin. Ensi hetkestä alkaen heidän välillään vallitsee omituisen syvä yhteys. Poika on menettänyt muistinsa, mutta tuntuu siitä huolimatta tietävän mitä erikoisimpia asioita Rebeccan menneisyydestä, ja myös tulevaisuudesta.Todellisuus ja fantasia sulautuvat hienosti yhteen romaanissa, jonka kantava teema on rakkaus. Pahimmillaan rakkaus ajaa itsetuhon partaalle, kauneimmillaan se auttaa unohtamaan muun maailman."

Oma arvio: 
Olipas se erikoista lukea välillä kirjaa, joka ei sisältänyt fantasiaa kuin ripauksen. Tämä oli silti aivan ihana lukukokemus! Abedi kirjoittaa helposti luettavaa ja mukaansatempaavaa tekstiä hyvin värikkäällä tavalla. Kirjan tapahtumat tempaisivat minut äkkiä mukaansa, vaikka mitään varsinaisen jännittävää kohtausta tästä ei löytynytkään.

 Sivuhenkilöihin Abedi oli saanut ujutettua jokaiseen "sitä jotakin". Tykkäsin eritoten Rebeccan "kakkosäidistä" Spatzista ja (ex-)poikakaveri Sebastianista. Oli mukavaa, että pakollisen kolmiodraaman niin sanottu häviävä osapuoli oli hänkin kuvailtu varsin mukavaksi ja varteenotettavaksi miehenaluksi. Parasta tässä oli kuitenkin mystinen, muistinsa menettänyt poika Lucian, josta Rebecca ei pystynyt olemaan erossa. 

Lopussa tarinaan saatiin fantasia-elementtejä sekaan ja paljastui hykerryttäviä yksityiskohtia Rebeccan ja Lucianin yhteydestä. Kirjan päätös oli myös täydellinen. Aion kyllä etsi käsiini kirjoittajan muitakin teoksia, sen verran tykästyin hänen tyyliinsä. Arvosanani tälle 4,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Mystic city -trilogia: Theo Lawrence

Salatun voiman kaupunki: Theo Lawrence. Suomentanut Kirsi Ohrankämmen. Karisto 2013.

Englanninkielinen alkuteos (2012): Mystic City


"Manhattan vuonna X. Pilvenpiirtäjien huipulla hallitsevat rikkaat ja etuoikeutetut, alhaalla ilmastonmuutoksen synnyttämien kanaalien varsilla majailevat vähäosaiset. Yläluokan hienostosviiteissä asuu myös 16-vuotias Aria Rose, joka on kiihkeästi rakastunut Thomas Fosteriin, isänsä poliittisen kilpailijan poikaan. Tai niin kaikki väittävät, sillä itse hän ei pysty muistamaan koko romanssia. Mutta sitten Aria tapaa Hunterin, komean ja salaperäisen mystikon alakaupungista, ja tällä tuntuu olevan hallussaan hänen kadonneen menneisyytensä avain."
Oma arvio:
Minulla oli melko suuret odotukset tästä, sillä Salatun voiman kaupungin alkuasetelma vaikutti takakansitekstin perusteella loistavalta. Ehkä siksi hiukkasen petyin kirjan luettuani. Arian ja Hunterin rakkaustarina ei herättänyt minussa kovin henkeäsalpaavia sydämentykytyksiä. *** SPOILAUSVAROITUS! Minua ärsytti jotkin ennalta-arvattavuudet: kuka tahansa pystyisi heti arvaamaan, ettei Thomas ollut se, jota Aria oikeasti rakasti, ja että salaperäisten rakkauskirjeiden kirjoittaja oli mysteeripoika Hunter.***

Joitakin yllätyksiäkin tarinassa onneksi oli, kuten Davidan, Elissan ja Benedikten todelliset aikeet. Minusta tämä oli mukava lisä lukukokemuksiini, sillä oli mielenkiintoista lukea vaihteeksi mieskirjailijan kirjoittamaa nuorten aikuisten dystopiaa. Theo Lawrencella on miellyttävä tapa kuvailla ympäristöä ja henkilöiden ulkoista olomuotoa kampauksineen kaikkineen. Pidinkin eniten lukea Arian seikkailuista Syvästössä. Jatko-osaa odottelen uteliaana.

Arvosanani tälle 4-.

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Pimeä sydän: Theo Lawrence. Suomentanut Kirsi Ohrankämmen. Karisto 2014. 

Englanninkielinen alkuteos (2014): Toxic Heart


"Ylhästön eliittiin kuuluvan perheensä hylännyt Aria Rose on päätynyt mystikkorakastettunsa Hunterin kannattajien turvapaikkaan kaupungin ulkopuolelle. Aria haluaa kuitenkin olla Hunterin rinnalla ja karkaa Manhattanille. Seuraukset ovat kohtalokkaat: Arian isän miehet kidnappaavat hänet, ja hän on vaarassa joutua jälleen muistintyhjennykseen ja naimisiin kuolleeksi uskomansa ylhästösulhasensa kanssa. Samaan aikaan kaupungissa käydään veristä valtataistelua mystikoihin liittyneiden Alhaston köyhien ihmisten ja Ylhästön etuoikeutettujen välillä. Pahinta on, että Hunter näyttää käyttäneen Ariaa tässä taistelussa lupaa kysymättä hyväkseen..."


Oma arvio:

Minä pidin tästä Mystic City -trilogian kakkososasta todella paljon enemmän kuin ensimmäisestä osasta. Yksi syy siihen oli Turk, Turk ja vielä kerran Turk. Hänen ja Arian kielletty rakkaus, joka kyti pinnan alla muttei vielä päässyt täysin irti, oli paljon uskottavampi ja mielenkiintoisempi kuin Arian ja Hunterin tarina. En pitänyt muuttuneesta Hunterista yhtään! Hävettää myöntää, mutta toivoin hänelle sattuvan jotain ikävää tarinan edetessä, jotta hänet saataisiin pois kuvioista. Siksipä loppuratkaisu oli loistava ja jätti toivon kytemään Arian ja Turkin romanssille.

Mysteerejä ja toimintaa tässä kirjassa oli juuri sopivasti, ja mukavia uusia sivuhenkilöitä, kuten Shannon, vilahteli mukana. Oli mukava myös lukea mystikkojen erityiskyvyistä - Se oli ihan parasta, että Ariakin sai oman kykynsä kirjan lopussa. Nyt jään jännittämään, jääkö mystinen voima Ariaan ja miten hänen ja Turkin tarina etenee.

Arvosanani tälle 5-

Tämän kirjan sain kustantajalta, kiitän!


Hehkuva Ruumis: Theo Lawrence. Suomentanut Kirsi Holmstén. Karisto 2016.

Englanninkielinen alkuteos (2016): Body Electric


"Aria Rose on saanut suunnattomat mystiset voimat nielaistuaan mystikkoystävänsä Davidan sydämen, mutta samalla voima syö hänen ruumistaan ja häntä odottaa lopulta kuolema. Ylhästössä on valta vaihtunut ja sitä johtaa Arian veli Kyle mahtavan sotajoukkonsa avulla. Kylen pyrkimyksenä on lyödä lopullisesti mystikot ja muu Alhaston väki, ja näyttää siltä että hän onnistuukin, sillä hän on onnistunut jäljittämään viimeisen seitsemästä Sisaresta ja käyttää hyväkseen tämän voimaa.

Aria valmistautuu viimeiseen ponnistukseen ystäviensä kanssa puolustaakseen omiaan. Mutta miten Arian käy? Kestääkö ikuiseksi uskottu rakkaus Hunteriin kuoleman yli?"

Oma arvio:  

Suurin syy siihen, miksi odotin tätä trilogian päätösosaa oli se, että halusin palavasti tietää, miten Arian ja Turkin romanssi etenisi. Tässä asiassa minua onnistikin, mutta muuten en ole ihan niin hekumoissani kuin edellisestä osasta Pimeä sydän. Heidän romanssinsa ei päässyt missään vaiheessa kunnolla liekkeihin, vaan jäi harmillisen vaisuksi.

Tunnen vereni sykkivän, Davidan sydän sisälläni herää eloon. Kehoni rätisee sähköstä aivan kuin olisin saanut sähköiskun. Sitten laukaisen.

Ariaa hämmentää uudenlaiset tunteet Turkia kohtaan, mutta myös uudet kyvyt, joita hän on saanut nieltyään Davidan sydämen. Hän saa huomata, että valtavan voiman jyllääminen hänen kehossaan ottaa koville ja uhkaa hänen terveyttään. Turk on ihanasti huolissaan Ariasta, ja myös Hunter osoittaa välittäväntä yhä Ariasta, vaikka he eivät enää olekaan yhdessä. Kirjan muut henkilöt jäävät melko valjuiksi. Aria lähentyy tarinan edetessä kovanaamaisen Shannonin kanssa, vaikka saa tietää hänestä asioita, joista ei oikein pidä.

Arian hileaddiktiveli Kyle on julistanut sodan niin koko Alhastoa kuin Ariaakin kohtaan. Lopussa Aria saa tietää enemmän veljestään, sillä hän putoaa välillä Davidan ajatuksiin, joita välittyy hänelle tämän sydämen kautta. Veljen kohtalo on surullinen, enkä olisi osannut arvata, mikä hänen salaisuutensa on koko sarjan ajan ollut.

Mitäpä olisi kirja ilman kolmiodraamaa: Hunter alkaa vaikuttaa siedettävämmältä kuin edellisessä osassa, ja Aria joutuu miettimään tarkkaan, mitä tuntee tuota ensirakkauttaan kohtaan. Yllättävän kevyesti hän kuitenkin luopuu tunteistaan. Olisin melkein toivonut, että Aria olisi joutunut kunnon tunnepyöritykseen kahden miehen välissä, mutta molemmat, sekä Hunter että Aria päättivät jatkaa eteenpäin melko kivuttomasti omia polkujaan.

Tunnen hänen sydämensä lyövän villisti. Painan käteni - joka on nyt kokonaan vihreä - Hunterin rinnalle."Et ollut minulle velkaa mistään."

"Olen sinulle velkaa kaikesta", Hunter sanoo. "Ja tulen aina olemaankin."

Koko trilogian ajan on kytenyt taustalla pelko Alhaston ja Ylhästön suuresta sodasta, joka mullistaisi Manhattanilaisten elämän. Kirjan loppu ei tarjonnut ihan sellaista suurta mellakkaa, mitä olin odottanut, vaan koko juttu tyssähti alkuunsa. Mieleeni muistuu Twilight-sarjan "suuri"  lopputaistelu, jossa kävi vähän samanlailla.  Odotan yleensä melko paljon kirjasarjojen päätösosilta ja loppuratkaisuilta, ja siksi olenkin hiukan pettynyt tähän, sillä se ei tarjonnut minulle kovinkaan suurta elämystä.

"Maailmassa ei ole ketään muuta, jonka kanssa katselisin ällöä levää mieluummin kuin sinun."

Hehkuva sydän on ihan ok päätös Mystic City -sarjalle ja pidän siitä, että se on kuitenkin hiukan erilainen kuin muut nuorten aikuisten dystopiat. Mystikkojen erityiset voimat sekä Ylhästön ja Alhaston vastakkainasettelu tekevät tästä erityisen kiinnostavan.

Arvosanani tälle 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Samantyylisiä kirjoja/kirjasarjoja: 

Kat Falls: Veden alla -sarja

Mystic City muissa blogeissa:

Lukunurkka
Kirjavinkit (Salla P)
Mustemaailmani
Kirjaston vanki
Eksynyt kirjojen maailmaan
Kirjaneidon tornihuone
Anna minun lukea enemmän

Persefone-trilogia: Michelle Gagnon

Kukaan ei kaipaa sinua: Michelle Gagnon. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2014.

Englanninkielinen alkuteos (2012): Don't Turn Around

"Ihmiskokeeseen tempaistun Noan on lyöttäydyttävä yksiin hakkeriaktivisti Peterin kanssa voittaakseen kilpajuoksun takaa-ajajiaan vastaan.

Noa Torsonilla ei ole aavistustakaan, miksi hän herää kummallisen karussa sairaalavuoteessa tippaletku käsivarressaan. Sijaiskotien kovettama tyttö joutuu ensi kertaa turvautumaan ulkopuoliseen apuun päästyään vaivoin pakoon vangitsijoiltaan.

Peter Gregory saa eräänä iltana päähänsä tarkistaa, mitä hänen tekopyhä isänsä puuhailee. Poika ehtii tuskin klikata salaperäisen Persefone-projektin tiedostoja, kun kotiin murtautuvat mustapukuiset miehet jo vievät kannettavan mennessään. Kun Noa ja Peter kohtaavat hakkeriyhteisön kautta, megaluokan datan analysointi ei jätä tilaa muille kuin äärimmäisen kammottaville tulkinnoille." 

Oma arvio: 
Ihan sattumalta tempaisin tämän kirjan mukaani kirjaston nuortenosastolta, ja onneksi tein niin! Vaikka takakannen teksti määritteli tämän  teknojännäriksi, joista minulla ei ole juuri minkäänlaista tuntumaa ennestään,  tämä oli ehdottomasti minun makuuni. Oli tässä onnekseni jännityksen lisäksi science fictioniakin. 

Tarinan päähenkilöt olivat mielenkiintoisia, eivätkä hakkerointiin liittyvät seikat ärsyttäneet minua (vastoin ennakkoluulojani.) Tarina eteni verkkaisesti eteenpäin ja toi edetessään lukijan eteen hyytäviä paljastuksia. Noan ja Peterin välit alkoivat lämmetä seikkailun tuoksinnassa, mutta mitään mullistavaa ei vielä kuitenkaan tapahtunut. Mukava joskus näinkin, että hyvää saa odottaa!

Ilahduin tosissani saatuani tiedon, että tämä kirja on osa trilogiaa. Toinen ja kolmas osa, Don't Look Now (2013) ja Don't Let Go (2014), ovat yhä suomentamatta, eikä minulla ole tietoa, milloin niistä julkaistaan suomennokset. Saatan lukea jatko-osat englanniksi, tai sitten uskollisesti odotan suomennoksia. 
Arvosanani tälle 4,5.

Tämän kirjan lainasin kirjastosta. 

Don't look now: Michelle Gagnon. HarperCollins 2013. Ei suomennettu.

 "Noa Torsen is on the run. Having outsmarted the sinister corporation Pike & Dolan, Noa and her friend Zeke now move stealthily across the country, protecting runaways before they become test subjects for P&D's horrific experiments. Noa knows all too well what that feels like: Whatever they did to her has left her exhausted and scared.

Back in Boston, Peter anxiously follows Noa's movements from his computer, using his hacker skills to feed her the information she needs to stay alive. But he's desperate to do something more, especially when he learns what P&D has done to his ex-girlfriend Amanda.

Then, in an explosive confrontation, Noa and her team are trapped in the one place they thought was safe. It will take everything Noa and Peter have to bring down the corporation before it gets them first. And with no one to trust and enemies hiding at every turn, they may be the only people alive who can."

Oma arvio: 

Siitä on jo aikaa, kun luin Persef0ne-trilogian ensimmäisen osan Kukaan ei kaipaa sinua. Pidin kirjasta kovasti, vaikka monet ovatkin moittineet kirjan suomennoksen yksioikoista kieltä. Minä taas nautin siitä, että jännittävä tarina eteni ilman turhia kielikoukeroita. Olen odotellut, milloin Noan, Peterin ja Zeken tarina saisi jatkoa suomeksi, mutta ilmeisesti turhaan. Kun kirjastoni viimein hankki pyynnöstäni kokoelmiinsa englanninkieliset jatko-osat, päätin taas uppoutua näiden nuorten hakkereiden seikkailuihin ja taisteluihin pahamaineista Pike & Dolan -yhtiötä vastaan.

Noa on minun uusi lempparihahmo sitten Outolintu-trilogian Tris Priorin: hän on kovia kokenut, itsenäinen, rohkea ja oikeudentajuinen nuori nainen. Zeke vaikuttaa määrätietoiselta, suloisen suojelevalta nuorelta mieheltä, joka on iskenyt silmänsä Noaan. Ensimmäisen kirjan tapahtumien jälkeen on kulunut tovi, ja tästä kirjojen välissä tapahtuneesta ajasta kirjassa annetaan vain pieniä vihjeitä - Zeke ja Noa ovat ainakin käyneet Noan turvapaikassa, Monica ja Roy Forsythesin luona Sata Cruzissa. 

P&D jatkaa katulapsien ja -nuorten sieppaamista omiin raakoihin ihmiskokeisiinsa löytääkseen parannuksen tappavaan PEMA-virukseen. Zeke ja Noa yhdessä joukkojensa kanssa taistelevat P&D:tä vastaan pelastamalla lapsia heidän yksiköistään. Peter, joka ei saa Noaa mielestään,  pysyttelee tukikohdassaan Bostonissa auttaen projekti Persef0nea hakkerointitaidoillaan. 

Zeke ja Noa ovat lähentyneet, ja heidän välillään onkin mukavaa kipinää läpi koko kirjan. Myös Peter lähentyy hetkellisesti entisen tyttöystävänsä Amandan kanssa, muttei kuitenkaan pysty unohtamaan Noaa, jonka kanssa he viestittelevät jatkuvasti projektin etenemisestä.

Olen onnellinen, että olen taas saanut käsiini kunnon scifijännitystä. P&D:n kammottava toiminta on tumma uhka tapahtumien taustalla, ja toisaalta Noan ja Zeken kipinät saavat sydämeni hypähtelemään ilosta. On mukava myös tutustua tässä osassa tarkemmin Amandaan, joka ei lakkaa rakastamasta Peteriä. Hänen oudot oireensa saavat aavistamaan pahinta. Mason on tarinan kylmäpäinen pahis, joka lopulta onnistuu samaan Peterin otteeseensa, vaikka tämä luuli olleensa niskan päällä. Tarinan loppua kohti jännitys on  ihan kiduttavan piinaavaa enkä malta jättää kirjaa millään kesken.

Kirjan loppu kirvoittaa muutaman kyyneleen, mutta jättää monta asiaa auki kolmatta osaa silmällä pitäen. Ehdottomasti luen tämän trilogian loppuun!

Arvosanani 5-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta. 

Don't let go: Michelle Gagnon. HarperCollins 2014. Ei suomennettu.

 "After a devastating loss, Noa Torson is out of options. On the run with the three remaining teens of Persephone’s Army, she is up against immeasurable odds. The group is outnumbered, outsmarted, and outrun. But they are not giving up.

When Noa and Peter realize they can’t run anymore, and that Noa’s health is failing, they know they must go back to where this began. But when they come face-to-face with the man who started it all, the question becomes, can they win?

This riveting final book in the Don’t Turn Around trilogy ratchets up the action as Noa and Peter confront the evil that has chased them and won’t let them go."

Oma arvio:

Minä en voi mitenkään käsittää, miksi tämän mahtavan jännäritrilogian suomentaminen on jätetty kesken ensimmäisen osan jälkeen. Ihan pöljää, jos minulta kysytään. Sarja on pitänyt minut mukana otteessansa heti alusta loppuun saakka, eikä trilogian toisessa osassakaan tullut tyypillistä notkahdusta. Tämä kolmas osa on myös aivan omaa luokkaansa, jännitystä täynnä, ovelia juonenkäänteistä ja yllätyksiä.

Noa, Peter, Daisy ja Teo ovat yhdessä pakomatkalla ympäri Yhdysvaltoja, mutta jotenkin kummasti Piken miehet aina vain löytävät heidät. Täpärästi he pääsevät aina pakenemaan seuraavaan paikkaan. Lopulta he toteavat, että heidän on parempi jakautua - Daidy ja Teo suunnistavat Californiaan sekä Noa ja Peter yrittävät saada selkoa Piken tiedostoista, jotka Peter onnistui varastamaan aiemmin Piken kätyriltä Masonilta. Mikään ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan, ja alkaa todella jännittävien - ja paljastavien - vaiheiden aika.

She squeezed her eyes shut, trying to blot out the image of Zeke bleeding to death in her lap. But the soud of his voice, and of that final gunshot ringing out across the water, replayed on an endless reel. She'd give anything to open her eyes and see him standing there, giving her that look that said, I know you, better than you know yourself.

Noaa varjostaa suru Zeken menetyksestä. Alkuun minua harmitti Zeken puuttuminen, sillä hän oli yksi lempihahmoistani. Kuitenkin Noan ja Peterin mutkaton kemia ja yhteistyö korvaavat tämän harmitukseni pian. He pääsivät myös osoittamaan yhdessä hakkerointitaitojensa voiman. Tottakai minua kiinnosti, mihin suuntaan heidän suhteensa kehittyisi, mutta enpäs paljastakaan enempää, sillä ratkaisu on melko mielenkiintoinen - suorastaan nerokas eikä ollenkaan tavanomainen. Kiitos siitä!

They sat shoulder to shoulder, sifting through files, trying to ignore the barked commands outside the window.

Kaiken lisäksi Noan ylimääräinen kateenkorva, jonka Pike hänelle asennutti tieteen nimissä, alkaa aiheuttaa hänelle outoja, tuskallisia oireita. Peter ja muut ovat voimattomia hänen oireidensa edessä: hän saattaa olla pitkiä aikoja syömättä, nukkua epätavallisen pitkiä aikoja sikeästi, saada kouristuskohtauksia ja lopulta hän menettää näkönsä.


Samaan aikaan Peterin entinen tyttöystävä Amanda riutuu PEMA:n kourissa sairaalassa.
 
Kirjan lopussa on tietenkin sellainen tapahtumavyyhti, että lukijaa pyöritetään ihan tosissaan! Peter ja Noa huomaavat saaneensa peräänsä Piken lisäksi Yhdysvaltojen poliisivoimat. Moni asia alkaa paljastua, yllätyksiä satelee ja lukijaa säikäytellään ihan tosissaan. Huh. Saan myös viimein tietää, mistä PEMA-sairaus sai alkunsa.
 
Todella iloinen yllätys on säästetty melko loppuosaan kirjaa, jonka jotenkin aavistelin jo kirjan alusta saakka. En voi kertoa sitä, lukekaan kirja!
 
Arvosanani tälle 4,5


Lainasin tämän kirjan kirjastosta.


Muita samantyylisiä kirjoja/kirjasarjoja: P.I - Pelko Ihmisessä -sarja: Siri Kolu


Muissa blogeissa: Kirjaneidon tornihuone, Yöpöydän kirjat, Anna minun lukea enemmän

Varjojen kaupungit -sarja: Cassandra Clare.

Luukaupunki: Cassandra Clare. Suomentanut Terhi Leskinen. Otava. 2009.

Englanninkielinen alkuteos (2007): City of Bones

"15-vuotias newyorkilainen Clary Fray joutuu outojen tapahtumien todistajaksi. Hän näkee teini-ikäisen pojan surmattavan klubilla, hänen kotiinsa hyökkää hirviö ja hänen äitinsä kaapataan.Tapahtumien myötä hän tutustuu Varjometsästäjiin, jotka pitävät yllä järjestystä yliluonnollisten olentojen maailmassa. Kaupungin arkisen todellisuuden laitamilla, tavalliselta kansalta näkymättömissä, elävät kiihkeää elämäänsä haltijat, vampyyrit ja ihmissudet.Jace Wayland on Varjometsästäjien yksinäinen susi, jonka kanssa Clarylla alkaa heti kipinöidä. Yhdessä he ryhtyvät rohkeasti etsimään Claryn äitiä ja Muutoksen maljaa, yhtä kolmesta taikaesineestä, jonka joutuminen vääriin käsiin voi olla kohtalokasta..."

Oma arvio:

Minä taidan nyt olla ihan virallisesti hitaasti syttyvää tyyppiä, sillä en meinaa päästä moneenkaan kirjaan jyvälle kuin vasta puolivälissä. Luukaupunki-kirjassa alkoivat onnekseni tapahtumat rullata heti alusta alkaen. Koppava Jace ei alussa oikein saanut minulta sympatiapointseja, varsinkaan kun alussa luulin häntä tytöksi. Noloa. Kuitenkin hänen ja Claryn väliset kipinöinnit saivat minut jatkamaan lukemista. Lopulta ahmin kirjaa maanisesti loppua kohti, kun jännittävät käänteet tiivistyivät tiivistymistään.

Tarinan lopussa tuli eteen sellainen paljastus, josta en oikein tykännyt, mutta toisaalta se oli myös melko mielenkiintoinen ja erikoinen ratkaisu.

Siksi jatkan mielelläni sarjan lukemista ja annan arvosanaksi 4,5.

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Tuhkakaupunki: Cassandra Clare. Suomentanut Terhi Leskinen. Otava 2010.

Englanninkielinen alkuteos (2009): City of Ashes

"Enemmän kuin mitään muuta Clary Fray haluaisi kaiken palaavan normaaliksi. Entiseen ei kuitenkaan ole paluuta: varjometsästäjät eivät päästä häntä otteestaan, ei varsinkaan Jace, Claryn vastikään löytynyt veli. Kun vielä paras ystävä on muuttunut vampyyriksi, äiti on koomassa ja joku surmaa New Yorkin alamaailman lapsia, paremminkin voisi mennä. Lisäksi Claryn ja Jacen isä, vallanhimoinen mielipuoli Valentine, saa haltuunsa jo toisen kohtalokkaista Muutoksen välineistä, joiden avulla hän voi hallita demoniarmeijaa.

Mutta pahin on vasta edessä. Rakkautensa kohdetta ei voi valita, eikä haluaan lahjoittaa sille, joka sen eniten ansaitsisi. Aina niin rohkean Jacenkin on kohdattava suurimmat pelkonsa, ja varjometsästäjien kohtalosta on vastuussa yksin Clary, taistelijoista kokemattomin..."

Oma arvio:

Tätä kirjaa aloittaessani olin jo valmiiksi Varjometsästäjien ja Claryn ja Jacen tarinan lumoissa, että pääsin heti hyvin lukemisen makuun. Tarina eteni taas hyvin soljuvasti ja pääparin kielletyt tunteet oli ihana lisä tälle kaikelle. Välillä olin ihan pökerryksissäni kirjailijan mielikuvituksen määrästä, sen verran monipuolisen kammottavan ällöttäviä demoneja hän on kirjaansa luonut.

Tarina tuo mukanaan uusia yllätyksiä, kuten myös toivonkipinää ja aavistusta tulevista käänteistä. Kaikkea ei tietenkään kerrota vielä. Aloin pitää Jacesta luku luvulta enemmän, enkä malta odottaa, että saan lukea jatkoa. Kesäni on pelastettu! 

 

Arvosanani 5-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.


Lasikaupunki: Cassandra Clare. Suomentanut Terhi Leskinen. Otava 2011.

 Englanninkielinen alkuteos (2009): City of Glass

 

 " ´Rakkaus ei tehnyt sinusta heikkoa´, Jace sanoi. ´Se teki sinusta vahvemman.´

Pelastaakseen äitinsä hengen Clary lähtee Varjometsästäjien alkukotiin, Idrisin Lasikaupunkiin, ja uhmaa henkensä kaupalla näiden ikuista lakia. Claryn itsepintaisuus ei miellytä Jacea, jota kielletty rakkaus ja palava halu piinaavat pahemmin kuin hän olisi ikinä voinut uskoa.

Idrisissä Clary saa lisää tietoa taustastaan ja löytää yllättävän liittolaisen: vetovoimaisen ja salaperäisen Sebastianin. Valentinen kerätessä voimia Varjometsästäjien tuhoamiseksi näiden ainoa selviytymiskeino näyttää olevan liittoutuminen vanhojen vihollistensa alamaailman väen kanssa. Mutta ehtiikö Clary ottaa haltuun uudet voimansa, ennen kuin tuho on käsillä? Ja mikä onkaan salaperäisistä kohtalon välineistä kolmas?"

Oma arvio:

Tämä mukaansatempaava Varjometsästäjien ja Alamaailman asukkien roolittama tarina valloittaa minut osa osalta enemmän. Pidän kovasti Lasikaupungin tarinan miljööstä, lasikaupunki Idrisistä, joka ei ollu onneksi mitenkään liian yliluonnollinen valtakunta. Uudet henkilöt olivat uskottavia ja mielenkiintoisia, ja mahtavia juonenkäänteitä seurasi loppua kohti.

Claryn ja Jacen tarina sai lopussa toivomani (ja aavistelemani) täyskäännöksen. Pidin myös kovasti Simonin hahmosta, vaikka edellisissä osissa en niinkään hänestä pitänyt. Lopussa oli äksöniä niin paljon, että välillä meinasi päätäni huimata, mutta hyvä niin - en juurikaan haukotellut tätä lukiessani.

Arvosanani tälle 5-.

Tämänkin kirjan lainasin kirjastosta.
Langenneiden enkelten kaupunki: Cassandra Clare. Suomentanut Terhi Leskinen. Otava 2012. 

 Englanninkielinen alkuteos (2011): City of Fallen Angels

"Sota on ohi, ja Clary Fray on palannut New Yorkiin. Hän harjoittelee ahkerasti tullakseen Varjometsästäjäksi, ja Jacesta on vihdoin tullut virallisesti hänen poikaystävänsä. Mutta sitten joku alkaa murhata Valentinen joukkoihin kuuluvia Varjometsästäjiä, ja uhkana on uusi sota. Lisäksi Clary sysää tahtomattaan liikkeelle tapahtumaketjun, jonka vuoksi hän voi menettää kaiken mitä rakastaa. Myös Jacen"

Oma arvio:

Turhaan pelkäsin, että Claryn ja Jacen suhde olisi ollut tässäkään osassa auvoisen mutkaton ja huoleton rakkaussuhde. Intohimoa ja kaipuuta tihkuva oli tämä kirjasarjan neljäs osa Langenneiden enkelten kaupunki. Pidin paljon siitä, että Simon pääsi tässä osassa enemmän esille, ja myös uudet sivuhahmot olivat mieluisia ja tervetulleita mukaan tarinaan.

Karmaisevia pahiksiakin tässä oli ja loppua kohti sen verran säpinää, että en meinannut perässä pysyä. Loppukohtaus oli mielestäni nyt entistäkin karmivampi ja taidokkaasti kuvailtu toimintapläjäys. Loppu jätti minut pelkäämään ja arvailemaan seuraavan kirjan tapahtumia...

Arvosanani tälle 4,5.

Tämäkin osa on lainattu kirjastosta.

Kadotettujen sielujen kaupunki: Cassandra Clare. Suomentanut Terhi Leskinen. Otava 2013.

Englanninkielinen alkuteos (2012): City of Lost Souls

 

"Rakkaus. Veri. Petos. Kosto. Miten paljon Clary on valmis maksamaan pelastaakseen poikaystävänsä?

Kun Clary Fray saa vihdoin tavata poikaystävänsä Jacen, hän huomaa kauhukseen, että Lilith-demoni on kietonut Jacen ja Claryn ilkeän veljen Sebastianin kohtalot yhteen, ja että Jacesta on tullut pahuuden palvelija.

Clary on valmis tekemään mitä tahansa rakkaansa puolesta, hän on valmis jopa kuolemaan - mutta voiko hän lunastaa Jacen hengen antamalla tämän sielun joutua kadotukseen?"

Oma arvio:

Olin jo hieman epäileväinen, saisiko Cassandra Clare pidettyä minun jännitystä ja mielenkiintoa yllä koko tämän viidennen osan ajan, mutta turhaan. Sarjalle uskolliseen tapaan Kadotettujen sielujen kaupunki -kirjassa syvennyttiin muidenkin henkilöiden kuin Clarissan ja Jacen elämään. Tässä osassa ei onneksi myöskään mässäilty liikaa demoneilla, vaan juoni eteni verkkaisesti eteenpäin seuraten Jacen ja Sebastianin hyytäviä suunnitelmia. Oli mukava päästä syventymään myös Jordanin ja Maian yhteenpalaamiseen sekä Simonin ja Isabellen orastavaan rakkauteen.

Lopussa kaikki päättyi hyvin kaikkien paitsi Alecin ja Magnuksen osalta. Yhä vaan Clare sai minut pidettyä tämän sarjan koukussa, sillä palan enemmän kuin halusta lukea viimeisestä osasta, pääseekö Jace eroon taivaallisesta tulesta ja kokoaako Sebastian viimein armeijansa?

Arvosanani tälle 4,5.

Tämänkin lainasin kirjastosta.

Taivaallisen tulen kaupunki: Cassandra Clare. Suomentanut Terhi Leskinen. Otava 2014. 

 Englanninkielinen alkuteos (2014): City of Heavenly Fire 
 

"Clary Fray joutuu taistelemaan vaarallisinta vihollistaan - omaa veljeään - vastaan.

Claryn kostonhimoinen veli Sebastian muuttaa varjometsästäjiä epäinhimillisiksi teurastajiksi, jotka eivät anna armoa edes rakkaimmilleen. Sebastian on tekemässä totta Claryn pahimmasta painajaisesta, hänen on suostuttava veljensä pimeisiin suunnitelmiin tai annettava kaikkien läheistensä lisäksi koko maailman tuhoutua. Mutta voiko Clary hyväksyä kohtalon, jota parempi olisi kuolla?"

Oma arvio:

Olipas tämä sarjan päätösosa melkoisen muhkea lukupakkaus. Välillä meinasi jo tulla epätoivo, saanko kirjaa koskaan luettua. Ei sillä, että kirja olisi ollut tylsä. Jacen ja Claryn tuskaillessa sitä, etteivät he voineet lempiä Jacessa kipinöivän taivaallisen tulen takia, seurattiin myös Simonin ja Isabellen määrittelemätöntä rakkaussuhdetta sekä sivussa myös Maian ja Jordanin surkean traagista kohtaloa. Oli mukava saada myös uusia henkilöitä tarinaan mukaan, kuten Emma ja Julian sisaruksineen. Magnuksen ja Alecin suhde taas ei oikein ottanut tulta alleen.

Olin hyvin tyytyväinen siitä, että tässä kirjassa ei mässäilty hirveästi erilaisten demonien teurastuksella. Pimennetyt sotilaat olivat sopivan hyytäviä vihollisia. Parasta antia oli se, kun Simon, Isabelle, Clary, Jace ja Alec matkasivat demoniulottuvuuteen Edomiin etsimään Jocelyniä, Lukea, Magnusta ja Rafaelia. Paikan karuus oli kuvattu hyvin todentuntuisesti ja Sebastianin julmuus kävi hyvin ilmi hänen sairaalloisista teoistaan.

Jacen ja Claryn rakkaus sai huipentumansa Edomin luolan järvellä, ja pääparin hellä hetki oli hekumoivan romanttisesti kuvattu. Kohtaus muistutti minusta paljonkin samalta kuin Veronica Rossin Yhä sininen taivas -kirjassa, jossa myös pääpari oli lemmiskelemässä luolassa ja veden äärellä.


Loppu hyvin kaikki hyvin tässä tarinassa lähes kaikkien osalta, paitsi tietenkin Jonathanin, joka viimein vapauduttuaan Sebastian-kirouksestaan menehtyi. Simonin kohtalo meinasi loppurytinöissä riipaista sydäntäni, mutta lopulta hänenkin asiat kääntyivät parhain päin. Magnus ja Alec saivat toisensa, Jace ja Clary saivat rauhan suhteelleen ja Isabelle ja Simon saivat uuden alkunsa hyvin käyntiin. Maia ja Batkin lähentyivät. Tämä oli hyvä päätös loistavalle kirjasarjalle, kiitos!

Arvosanani tälle 4,5

Tämän kirjan sain kustantajalta, kiitos ja kumarrus!

Kuolemattomat-sarja: Alyson Noël

Punaiset tulppaanit: Alyson Noël.  Suomentanut Sirpa Meripaasi. Otava 2011.

 Englanninkielinen alkuteos (2009): Evermore

"Tapa, jolla hän suuteli minua, oli toisesta maailmasta. Jotain niin täydellistä ja ylivertaista kokee vain kerran elämässään.

Ever on menettänyt kaiken, perheensäkin, mutta saanut mystisen kyvyn: hän kuulee ihmisten ajatukset, näkee heidän auransa ja aistii heidän elämäntarinansa pelkästä kosketuksesta. Kyky sulkee tytön yksinäisyyteen. Tai niin hän luulee, kunnes kouluun ilmestyy Damen, jonka ajatuksia ja auraa Ever ei yllättäen pysty näkemään. Komea, salaperäinen poika vetää Everiä vastustamattomasti puoleensa, pois kalifornialaisesta high school -elämästä ja yhä syvemmälle mukaansa toiseen todellisuuteen: mysteerien ja taikuuden kiehtovaan maailmaan, missä mikään ei näytä olevan mahdotonta. Mutta kuka tai mikä Damen todellisuudessa on? Ja mikä on Damenin esiin taikomien punaisten tulppaanien viesti?"


Oma arvio: 
Ajattelin lukea vaihteeksi paranormaalia romantiikkaa, kun on tullut nyt sukellettua niin monesti dystopioiden maailmaan. Punaiset tulppaanit -kirjan alkuasetelma muistutti erehdyttävästi Meyerin Twilightia ja Fitzpatrickin Hush hush -sarjaa: kouluun putkahtaa outo nuori mies ja tietysti hän menee päähenkilön Everin viereen istumaan heti ensimmäisellä tunnilla aiheuttaen hämmennystä. On kirjassa myös hiukan samaa kuin lukemissani Whiten Paranormaali-sarjan kirjoissa, kuten Everin haaveilu normaalin nuoren elämästä, sillä Everin yliluonnolliset kyvyt ovat hänelle rasite. 

Everin vanhemmat eivät ole elossa, mikä näyttää olevan yleistä näissä muissakin saman lajin kirjoissa. Lisäksi löysin yhteneväisyyksiä Katen Fallen-sarjan kanssa, sillä siinäkin on päähenkilön riesana jatkuva uudestisyntyminen ja ikuinen, päättymätön rakkaus. Kun viimein annoin tälle mahdollisuuden ja lakkasin vertailemasta muihin teoksiin, oli tätä ihan mukava lukea. 

Luonnollisesti on pitkälti kirjailijan taidoista kiinni, kuinka sykähdyttävän romanttisia kohtauksia kirjassa on, ja minusta Noël ei yltänyt Meyerin eikä Fitztpatrickin tasolle romanttisten kohtausten kuvauksessa. En nyt oikein mitenkään vakuuttunut enkä innostunut Everin Ja Damenin suurenmoisesta rakkaudesta. Sivuhenkilöt myös jäivät minulle melko etäisiksi. 
Kaiken kaikkiaan tämä oli ihan ok, siksi annan arvosanan 3,5 ja aion lukea ainakin seuraavan osan.


Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Sininen kuu: Alyson Noël.  Suomentanut Sirpa Meripaasi. Otava 2011.

Englanninkielinen alkuteos (2009): Blue Moon

 "Juuri kuin Ever on alkanut päästä sisään Damenin viettelevään maailmaan, nuorukaisen maagiset voimat alkavat hiipua. Mystinen sairaus ajaa Everin etsimään vastauksia Valonmaasta, ulottuvuudesta elämän ja kuoleman välillä. Voiko vuosisatoja kestänyt rakkaus voittaa tielleen tulevat uudet esteet?"

Oma arvio: 
Pakko se on myöntää, ettäen minä nyt vain innostu näistä niin paljon kuin ajattelin. Noëlin tyyli kirjoittaa on minusta jotenkin...kökkö ja ehkä tämä sopisi paremmin varhaisnuorelle lukijalle. Tämä kakkososa oli minusta parempi kuin ensimmäinen, mutta esimerkiksi seikkailut Valonmaassa olivat minulle liikaa. 

Onneksi ärsyttävä pikkusisko Riley oli poissa kuvioista. Ava oli minusta myöskin täysin yhdentekevä sivuhenkilö. Loppuratkaisu oli kuitenkin sen verran ovela, että päätin vielä jatkaa sarjan lukemista, Onhan Everin ja Damenin välillä kuitenkin ihan mukava kipinöinti. Arvosana tälle 3,5. 

Tämänkin kirjan lainasin kirjastosta.

Jätin tämän kirjasarjan toistaiseksi kesken, sillä mielenkiinto ei riittänyt tämän kahlaamiseen. Kolmatta osaa yritin lukea, mutta jotenkin se tuntui niin väkinäiseltä, että päätin luovuttaa.

Todellisen Divergent-fanin korut

En tiedä, olenko nyt ihan täysin höpertynyt Divergentiin, sillä tilasin itselleni nettikaupasta teemaan sopivat korut: nämä muistuttaa erehdyttävästi Sopuisien merkkiä. Sopuisa on vieläpä Uskaliaiden ohella minun lempiporukkani kirjasarjassa, joten sattuipa hyvin :)

Luku-urakkani Allegiantin kanssa on loppusuoralla. Teos on kaikista kolmesta paksuin, enkä ihmettele yhtään ratkaisua tehdä tästä trilogian päätösosasta kaksi erillistä elokuvaa. Lukeminen on ollut välillä aika hidasta, mutta toisaalta on mukava herkutella päätösosan kanssa pidempään, jottei tarina ihan vielä - niisk - päättyisi. Onneksi suomennosta pukkaa Insurgentista toukokuussa, joten pääsen vielä mukaan tarinaan omalla äidinkielelläni luettuna ;)

Veden alla -sarja: Kat Falls.

Veden alla: Kat Falls. Suomentanut Arja Gothoni. Tammi 2011.

  Englanninkielinen alkuteos (2010): Dark life


"Valtameret ovat peittäneet alleen suuren osan mantereista, ja 16-vuotiaan Ty'n perhe on lähtenyt rohkeiden uudisraivaajien kanssa aloittamaan uuden elämän veden alla. Maan päälle jääneet karsastavat outoa siirtokuntaa, jonka jäsenistä kiertää pelottavia huhuja.Kun meren syvyyksissä elävä Ty sitten tapaa Gemman, kovistytön maan päältä, muuttuvat hänen tutut kuvionsa kertarysäyksellä. Ty ja Gemma saavat tehdä tuttavuutta merellisen alamaailman joukkojen kanssa, kun he etsivät Gemman kadonnutta veljeä. Pian parivaljakon perässä onkin pahamaineinen Krottiliiga, joka kummastuttaa oudoilla kyvyillään. Myös Ty on outo tapaus: hänellä on hämäränlahja, jollainen voi kehittyä vain koko elämänsä veden alla asuneille. Ty tekee kaikkensa pitääkseen kykynsä piilossa, sillä hän ei halua olla erilainen. Onko Ty'n kuitenkin viimein tullut aika paljastaa suurin salaisuutensa?"

Oma arvio: Kirjan alkuasetelma kiehtoi minua, eikä kirja vaikuttanut kansitekstin perusteella silti liian fantasiamaiselta minun makuuni. Tyn ja Gemman rakkaustarina olisi voinut olla kiehtova, ja siinä olisi voinut olla kielletyn hedelmän makua. Vaan.... eipä ollutkaan. Kat Falls ei mielestäni saanut päähenkilö Ty:hyn mitään syvyyttä, jotta olisin voinut samaistua häneen. Myöskään Gemma ei vakuuttanut minua millään lailla, enkä juurikaan haukkonut henkeäni heidän laimeasta romanssinpoikasesta. 

Vedenalaisen elämän kuvausta oli mukava lukea ja tarinassa oli jännitysmomenttinsa, mutta tämä ei nyt kauheasti iskenyt minuun. Jatko-osan tähän olen ostanut ihan arpapelillä itselleni, ja kai se on luettava ihan mielenkiinnosta, mutta mitään hinkua tämän tarinan jatkoon minulla ei ole. 
Arvosana erilaisuuden ja vedenalaiselämän takia 3+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta. 

Vastavirta: Kat Falls. Suomentanut Arja Gothoni. Tammi 2011. 

 Englanninkielinen alkuteos (2011): Rip tide

 "15-vuotias Ty elää valtameren pohjaan perustetun siirtokunnan jäsenenä seuranaan pinnan päällisen maailman kovuutta paennut Gemma. Rauha on palannut siirtokuntalaisten pariin, mutta Ty ja Gemma eivät vielä aavista millaiseen kurimukseen ovat tempautumassa.

Kun Tyn vanhemmat siepataan hänen silmiensä edessä, on hänen tartuttava toimeen vaikka se tarkoittaisi turvautumista pahamaineisen Krottiliigan apuun. Alkaa jännittävä matka vedenalaisen maailman eri kerroksiin, joista kaikista Tylla ei ole ollut aavistustakaan.

Mutta saako Ty tukea Gemmalta, joka kaipaa takaisin maan päälle? Onko kahden maailman sittenkään mahdollista elää rinnakkain, kun Gemma pelkää merta eikä Ty voi kuvitella elämää pinnalla?"

Oma arvio:

Vastavirta oli minulle nyt vähän sellainen väkisin luettu teos, jotta saisin sen viimein pois kirjahyllystäni. Ostin tämän vuosi sitten lukematta ensimmäistä osaa, ja koska en erityisemmin ihastunut Veden alla -avausosaan, on tämä jäänyt hyllyyn pölyttymään.

Ty päähenkilönä on jotenkin mitäänsanomaton, enkä edelleenkään saanut mitään otetta häneen. Minua ärsytti hänen arastelunsa ja saamattomuutensa Gemmaa kohtaan. Gemma taas - hänkään ei mitenkään valloittanut minua persoonallaan. Seikkailua tämä kirja pitää kyllä kiitettävästi  sisällään, joten joka pitää sellaisesta, voisi pitääkin kirjasta. Vedenalaiskuvaukset eivät enää jaksaneet pitää mielenkiintoani yllä, vaikka niihin ihastuin ensimmäisessä osassa.

Jos jotain hyvää tästä pitää keksiä, Kat Falls on luonut todella hienon (ja myös karmaisevan) dystopisen tulevaisuudenkuvan, jossa osa ihmisistä asuu viljelijöinä veden alla, osa kelluvilla lautoilla, kuten hylätyillä öljynporauslautoilla, ja osa jäljelle jääneissä kaupungeissa. Pinnanalisille ihmisille on kehittynyt erilaisia erityiskykyjä, joita kirjassa kutsutaan hämäränlahjoiksi. Syrjät ovat tarinan vähäosaisimpia, jotka kituuttelevat lautoillaan ja yrittävät kasvattaa ruokaa mitä erikoisimmin keinoin. Vallanhimoiset johtajat järjestävät Syrjien lautoilla kyseenalaisia taisteluita, joissa häviäjät joutuvat nahkiaisaltaisiin tai jättikrototiilien armoille.

Arvosanani tälle on 2,5

Tämä kirja löytyy omasta hyllystäni.

Sain kirjankansibingooni yhden ruksin lisää (eikös vain tuo yksi varjokuva olekin hai, eli sehän on eläin? ;) )