Debutantit-sarja: Jennifer Lynn Barnes

Pieniä valkoisia valheita: Jennifer Lynn Barnes. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2025 (Debutantit #1)

Englanninkielinen alkuteos (2018): Little White Lies. Kansi: Connie Gabbert (kuvat), Marci Senders (alkuperäiskannen suunnittelu), Riikka Turkulainen (kannen suunnittelu)

"The Inheritance Gamesin tekijän Pieniä valkoisia valheita on herkullinen vyyhti skandaaleja, juonitteluja ja salaisuuksia.

Jennifer Lynn Barnes on luonut kiehtovan tarinan tytöstä, joka tempaistaan mukaan teksasilaisen yläluokan seurapiireihin.

18-vuotias mekaanikko Sawyer Taft yllättyy, kun etäisenä pysytellyt isoäiti ilmestyy hänen elämäänsä ja tarjoaa avokätistä palkkiota, jos Sawyer suostuu debytanttivuoteen teksasilaisen sukunsa nuorten kanssa. Eikä hän ikimaailmassa olisi kuvitellut suostuvansa tähän leikkiin, kunnes ymmärtää, että tämä on hänen mahdollisuutensa saada vastaus elämänsä isoimpaan arvoitukseen: kuka hänen isänsä on?

Sawyerin vuosi on täynnä isoja mekkoja, isompia egoja ja hengenvaarallisia salaisuuksia. Pieniä valkoisia valheita kuvataan myös tv-sarjaksi." (WSOY)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Olen viihtynyt Jennifer Lynn Barnesin aiemmin suomennetun The Inheritance Games -sarjan parissa, joten mielelläni otin lukuun myös tämän uuden sarjan aloituksen Pieniä valkoisia valheita, jonka kirjailija on kirjoittanut ennen TIG-sarjaa. Minulle tuli jotenkin heti tästä kirjasta sellaiset Valehtelevat viettelijät -vibat ihan vain nimen, kannen ja kuvauksen perusteella. 

Sawyer Taft on 18-vuotias pikkukaupungin automekaanikko, joka on asunut koko elämänsä äitinsä kanssa. Isästään Sawyer ei tiedä muuta kuin että tämä oli äidin debutanttivuoden yhdenillanjuttu, inhosi kalaa eikä halunnut skandaalia osakseen. Sawyer on tottunut huithapelimäiseen äitiinsä, mutta tietää tämän tulevan arvovaltaisesta ja rikkaasta suvusta. 

Sawyer hämmästyy eräänä päivänä, kun hänen paikalle pelmahtanut isoäitinsä Lillian ehdottaa tälle sopimusta; jos Sawyer suostuu osallistumaan sinfoniatanssiaisiin ja kaikkiin sinfoniadebutanttitapahtumiin sekä seurapiiriin astumiseen keväällä, isoäiti kustantaisi Sawyerin yliopisto-opinnot. Koska äiti on taas kadonnut matkoilleen eikä toimeentulo ole heillä kovinkaan hääviä, Sawyer päättää tarttua tilaisuuteen. Taka-ajatuksena hänellä on toki selvittää isänsä henkilöllisyys vihdoin viimein, sillä hän on melko varma siitä, että isä on joku äidin debutanttikaveljeereista.

Sawyer muuttaa taloon, jossa asuvat hänen isoäitinsä lisäksi hyvin hienosteleva Olivia-täti, tämän hassu miehensä J.D., villi pikkupoika John David ja Sawyerin ikäinen serkku Lily. Alkuun tulee tietysti pakollista vaatteiden sovittelua ja manikyyrejä ym Sawyerille täysin vierasta hienostelua, kun debutanttihommat käynnistyvät saman tien. Ensimmäisenä on vuorossa huutokauppa, jossa muun muassa suvun kalliit helmet ovat kaupan. Sawyer panee merkille vaikutusvaltaiset miehet, jotka olivat äidin kanssa samaan aikaan kaveljeereina, kuten senaattori Sterling Amesin, jonka tytär Campbell on myös saman ikäinen Sawyerin kanssa ja flirttaileva poika Walker paljastuu Lilyn exäksi. Hän tutustuu myös Boone Mason -nimiseen nuoreen mieheen, kuten myös Lilyn bestikseen Sadia-Graceen. Kaikkien näiden isät ovat Sawyerin isäehdokaslistoille tästä lähtien.

"Ei minulla ole ystäviä. On vain hyödyllisiä ihmisiä  ja niitä, joista ei enää ole minulle hyötyä." (s. 117)

Mutta minne on kadonnut Campbell Ames ja miksi Lily ja Sadie-Grace vihaavat häntä niin paljon? Miksi Walker on jättänyt Lilyn, vaikka hölmömpikin näkee, kuinka hän yhä kaipaa tämän syliin? Sawyer joutuu keskelle salaisuuksien verkostoa, sillä niitä tuntuu riittävän näissä piireissä.

Nuorten keskuudessa kohua herättää Salaisuudet iholla -niminen blogi, jonne saa lähettää anonyymisti omia salaisuuksia. Blogin pitäjä kirjoittaa salaisuudet eri puolille kehoaan ja postaa paljastelevat kuvansa blogiin. Tällä blogilla on oma roolinsa erään mysteerin ratkaisuun myöhemmin, mutta en paljasta nyt enempää blogin pitäjästä, joka paljastuu melko alkuvaiheessa toki.

Olin aina uskonut  absoluuttiseen rehellisyyteen: sano mitä tarkoitat, tarkoita mitä sanot äläkä kysy, jollet halua kuulla vastausta.

Sitten minusta tuli debutantti. (s. 316)

Kirjan varsinainen salaisuuksia, mysteerejä ja juonitteluja pursuava juoni kulkee rinnan nykyhetkeä kuvaavien kappaleiden välissä, joissa neljä valkoisiin pukeutunutta debutanttia on otettu putkaan säilöön, eikä nuori konstaapeli Mackie tiedä, mitä heidän kanssaan tehdä. Tytöt puhuvat rikoskumppaneista, arvokkaista helmistä, mutta ennen kuin konstaapeli on päässyt selvyyteen yhtään mistään, paikalle pölähtää nuoria miehiä tyttöjen tueksi ja lopulta myös isoäiti Lillian Taft, joka vaatii konstaapelia vapauttamaan tytöt heti.

"Se oli onnettomuus! Ei onnettomuuksista voi pidättää ketään!" (s. 39)

Kirja alkaa vähän laimeasti ja sekavastikin, mutta paranee huomattavasti loppua kohti, kun juonittelukuviot pääsevät kunnolla vauhtiin. Palan halusta saada tietää, kuka on Sawyerin oikea isä. Henkilöhahmot jäävät tosin harmillisen pinnalliseksi. Sawyerin äidin ja muun suvun välillä on jännitteitä, joista olisi voinut ammentaa ehkä vielä lisää. Ehkä seuraavissa osissa? Romantiikan kipinää olisin toki myös toivonut kirjaan, nyt sitä ei juuri ole yhtään.

Pieniä valkoisia valheita on ihan viihdyttävä psykologinen jännäri pukujuhlineen, juonitteluineen ja perhesotkuineen. Tämä ei ehkä kuitenkaan yltänyt ihan The Inheritance games -sarjan tasolle, vielä ainakaan. Paljon jäi kuitenkin salaisuuksia auki, joten jatko-osaan Tappavia pikku salaisuuksia tartun ehdottomasti, jahka se keväällä ilmestyy.

Annan tälle arvosanaksi 4

Kiitos arvostelukappaleesta!

Samantyylistä:

The Inheritance Games -sarja: Jennifer Lynn Barnes

Thieves' Gambit -kirjapari: Kayvion Lewis

Paha: Ingvild Bjerkeland

Paha: Ingvild Bjerkeland. Suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry. Otava 2025

Norjankielinen alkuteos (2023): Udyr. Kansi: Perttu Lämsä.

"Palkittu, hyytävän koukuttava nuorten kauhuromaani vangitsee lukijansa.

Pakene henkesi edestä. Kaikkialla vaanii selittämätön paha…

Abdi on pakomatkalla pikkusiskonsa Alvan kanssa. Monien muiden tapaan heidän äitinsä on joutunut karmivien petojen uhriksi. Koko sivilisaatio on romahtanut, yhteiskunta hajonnut pirstaleiksi. Yhä elossa olevat ihmiset piileskelevät – sekä pedoilta että toisiltaan.

Abdi ja Alva rämpivät halki metsän kohti merenrantaa, jossa huhujen mukaan odottaa pakolaiva. Voiko yhteenkään ihmiseen matkan varrella luottaa? Pääsevätkö he koskaan enää turvaan?" (Otava)

Oma arvio: 

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Ohut kauhukirja nuorille. Juhuu! Kirjavinkkarina sitä aina innostuu, kun tällaisia julkaistaan. Tietysti minulla oli kovat odotukset tähän ladattuna, että onhan tämä nyt oikeasti hyvä ja mikä tärkeintä - oikeasti pelottava. Sillä kauhua rakastaville nuorille ei mitä tahansa kehtaa vinkata.

Abdi ja Alva ovat matkalla kohti Syvälahtea, jossa kuuleman mukaan olisi laiva odottamassa. Sillä pääsisi Skotlannin edustalle Fair Islelle, jossa heidän isänsä olisi. Ja jossa ei olisi varmaankaan petoja. Maailma on mennyt sekaisin sen jälkeen, kun julmat, kahdella sorkkajalalla kulkevat pedot levisivät alueelle. Ne tappavat kaikki tielleen osuvat. Myös Abdin ja Alvan äidin ne tappoivat, sen jälkeen kun isä lähti etsimään heille turvallista paikkaa saarelta. Nyt 13-vuotiaan Abdin on pidettävä huolta 5-vuotiaasta pikkusiskostaan ja saatava heidät laivaan. Kaikkiin ihmisiinkään ei ole luottamista, sillä ihmiset ovat kääntyneet pelossaan toisia vastaan.

Kun tuollainen suuttuu, kynnet oikenevat pitkiksi, teräviksi miekoiksi.

Olen nähnyt sen, kun oliot tappoivat äidin. (s. 10)

Kirjan hyvin post-apokalyptinen tunnelma muistuttaa tosi paljon Walking Dead -sarjan tai Cormac McGarthyn Tie-romaania. Ihmiset ovat enimmäkseen toisille uhka, pedot pitävät kaikkia vallassa ja ruokaa joutuu etsimään hylätyistä taloista. Pedot näyttäisivät löytävän ihmiset äänten perusteella, ja ne ovat sen verran älykkäitä, että osaavat koputtaa oviin. Muuten petojen alkuperää ei selitetä, ne ovat vain ilmestyneet jostakin eräänä päivänä.

Kirja on selviytymistä hetki kerrallaan: Alvan vatsataudista, nälästä, kylmyydestä, väsymyksestä, epätoivosta, pelosta, äidin ja isän ikävästä. Abdi yrittää olla järkevä, mutta välillä hänenkin ote lipsuu ja hän huomaa huutavansa pikkusisarelleen. Suloista, että hän yrittää löytää siskolleen uutta nallea kadonneen tilalle, ja löytääkin hiukan rähjäisen nuken. Välillä Alvankin on otettava hiukan vastuuta ja laitettava ruokaa sillä aikaa, kun Abdi rakentaa heille suojaisaa nukkumapaikkaa. Tölkkiä hän ei kuitenkaan osaa avata.

Juoksimme, kunnes lihaksia särki ja rintaa poltti.

Juoksimme, kunnes taivas vaaleni ja aamu-usva leijui peltojen yllä. (s. 59)

Kirja loppuu hyvin avoimesti. Se ei vie kaikkea toivoa mennessään, mutta ei lupaile liikojakaan. Lukija saa itse päättää, mikä olisi paras ratkaisu.

Kirjan ohuus ja selkeä kerronta tekee tästä suhteellisen helpon kauhukirjan, jota aion ainakin minä vinkata kasien genrevinkkauksissa.  Rohkeille vitos-kutosille käy yhtä lailla. Olisin kyllä toivonut, että tässä olisi ollut pikkaisen vanhempi päähenkilö kaseja ajatellen, mutta menköön. Plussaa myös Perttu Lämsän taiteilemalle kannelle, joka on hyvin vakuuttava. Mietin tosin hiukan, onko vaarallista kuvittaa kanteen kirjan pääpetoa, sillä sen olisi aina parasta olla lukijan mielikuvituksen muovaama. Kuva on onneksi siluettimainen, eli ei vie ihan kokonaan tilaa mielikuvitukselta.

Pidin itse kirjan kauhun tunnelmasta ja dystopiahenkisyydestä, mutta kirja ei ihan yltänyt huippupisteisiin minun arvoasteikoissani. Olisiko sitten niin, että kirjan lyhyys jättää tarinan kuitenkin liian köykäiseksi.

Annan tälle arvosanaksi 3,5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Korahduksia kirjoista

Kaikki mitä kaipasimme: Blessing Musariri

Kaikki mitä kaipasimme: Blessing Musariri. Suomentanut Helene Bützow. WSOY 2025

Englanninkielinen alkuteos (2023): All That it Ever Meant.

"Maagisrealistinen kertomus perheestä, jonka suru uhkaa hajottaa.

Perhe, rakkaus ja aaveet – zimbabwelaisen Blessing Musaririn kiehtova nuortenkirja nostaa esiin mestarillisen uuden äänen Palkittua nuortenkirjallisuutta maailmalta -sarjassa.

Chichin, Tanan ja Matin perhe yrittää päästä yli äidin kuoleman aiheuttamasta surusta. Isä on vetäytynyt kuoreensa, Chichi kapinoi, pikkuveli Tana kaipaa rakkautta ja tavallista arkea – Mati yrittää tasapainotella heidän välissään. Chichin viimeisimmän tempauksen jälkeen isä päättää viedä perheensä pitkälle matkalle entiseen kotimaahansa Zimbabween. Mukaan lähtee myös Meticais – henki tai mielikuvitusystävä – jonka kanssa vain Mati pystyy keskustelemaan.

Meticaisin arvoituksellisten neuvojen avulla Mati työstää suruaan ja elämää kahden kulttuurin välissä ilman äitiään, joka oli koko perheen tukipylväs.

Kaikki mitä kaipasimme on koskettavien henkilöhahmojen ja yllättävien juonenkäänteiden kudos." (WSOY)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Kylläpäs vaikutti heti mielenkiintoiselta tämä zimbabwelaisen Blessing Musaririn ensimmäinen suomennettu teos. Suurin osa suomennetuista tahtoo olla yhdysvaltalais- ja brittiläiskirjailijoiden tuotantoa, tai sitten vähintäänkin länsimaista, joten todella hyvä saada välillä afrikkalaista kirjallisuuttakin nuorille.

Kirjan minäkertoja on 14-vuotias Matiponesa eli Mati, jonka perheessä on mennyt kaikki sekaisin sen jälkeen, kun heidän äitinsä menehtyi. Isosisko Chichi on aiheuttanut riitoja kapinoinnillaan ja lääkärinä työskentelevä baba ei keksi muuta keinoa kuin viedä koko perheen synnyinseuduilleen Zimbabween. Perheeseen kuuluu myös 10-vuotias pikkuveli Tana. Mukana reissussa on myös Meticais, mielikuvitushenkilö, jonka vain Mati näkee. Se ilmestyi hänelle vähän ennen reissua ja hermostuttaa Matia kysymällä tältä kysymyksiä, joihin hän joutuu tosissaan miettimään vastauksia. Joka kerta Meticais on pukeutunut eri tavalla, yleensä hyvin huomiotaherättäväksi. Tunnusmerkkinä hänellä on myös piippu, jota hän tupruttelee. 

"Tajuatko, miten vaikeaa tämä on meille kaikille? Minulle? Välitätkö yhtään? Välitätkö kenestäkään muusta kuin itsestäsi?" (s. 62)

Matkan aikana Mati käy välillä läpi menneitä aikoja, kuten Isoa Riitaa, josta koko matka sai alkunsa. Siihen mennessä isän ja Chichin välit olivat jo melkoisen tulehtuneet, ja kaikki kulminoituivat tuohon riitaan, jossa Chichi jälleen kerran uhmasi isänsä pyyntöä ja jätti pikkusisarensa kotiin paetakseen bileisiin. Mati suree sitä, ettei enää voi olla isosiskonsa kanssa niinkuin ennen. Hän myös ajattelee paljon Caroline-nimistä ystävää, jonka kanssa hänellä oli aina hauskaa ja mahtava yhteys. He olivat yhdessä rakastuneet Armando-nimiseen poikaan, mutta Matilla on salaisuus: hän oli ehkä jopa vähän enemmän rakastunut kuin Caroline. 

Matin takaumissa tulee myös hyvin esille heidän sisarussuhteensa hankaluudet: äiti ei toiminut Matin mielestä reilusti häntä ja pikkuveljeä Tanaa kohtaan, vaan antoi aina määrätietoiselle Chichille periksi. Tämä aiheutti närää myös sisarusten kesken, ja sai Matin sanomaan äidille todella rumasti. Hän ei ehtinyt koskaan pyytää sanomisiaan anteeksi.

Baba johdattaa sisaruskolmikkoa matkailuauton virkaa hoitavalla kuormurilla läpi Zimbabwen. Ikänsä Iso-Britanniassa asuneille kaikki näkymät ovat ihmetys. Isä antaa lapsille villieläinbingoruudukot, johon heidän tulee kerätä näkemiään villieläimiä virtahevosta leijonaan. Voittajalle olisi luvassa palkinto. Matka alkaa aika vaatimattomissa oloissa, mutta pikku hiljaa baba yllättää lapset monilla kivoilla jutuilla. Pikku hiljaa tunnelma baban ja esikoistyttären välillä löystyy ja myös sisarusten välit lämpenevät. Afrikka ja yhdessäolo tekee heille ihmeitä.

"Minusta tuntuu, että jos oppii tosi hyvin katsomaan asioiden taakse, ja sitten taas sen taakse ja vielä kerran taakse,  tarkoitan että silloin päästää irti tottumuksistaan ja voi muuttua joksikin...suruttomammaksi, vapaammaksi." (s. 87)

Mati tiedostaa myös olevansa hyvin erikoisesti ajatteleva, minun päätelmieni mukaan neurokirjolla oleva. Hän kävi koulun jälkeen erikoisohjelmassa, jota meillä ehkä nimitettäisiin toimintaterapiaksi. Baban mukaan äidin oli hyvin hankala ymmärtää Matin erikoista ajatusmaailmaa. Chichi myös valittaa jossain vaiheessa baballe, että Mati saattoi olla päiväkausia puhumatta hänelle. Minusta oli hieno ratkaisu, että tätä neuroepätyypillisyyttä ei kuitenkaan sanoitettu eikä alleviivattu sen enempää, niin kuin ei oikeastaan muitakaan asioita.

Kirjan rakenne ei ole takaumineen kaikkineen helpoin mahdollinen, joten vaikka tämä ei ole kovin paksu (197 sivua), suosittelen tätä jo jonkin verran lukeneille nuorille (13+). Itseäni häiritsi juuri se, että oli hankala päästä tähän sisään. Loppua kohti kirja alkoi paranemaan ja tarjosikin sitten melkoisia jymy-yllätyksiä. Oikein mahtavasti tässä käsitellään sisarussuhteita ja ylipäänsä perheen sisäisiä jännitteitä, ja miten niistä päästään yli. Road trip -henkinen toteutus Zimbabwessa on kiinnostava kehys tälle maagisrealistiselle kirjalle.

Annan tälle arvosanaksi 4

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

POC-lukupiiri

Päivitys Maxton Hall -trilogiaan

Luin Mona Kastenin Maxton Hall -trilogian toisen osan Save You - Kuilu välissämme. Klikkaa kantta ja lue arvioni molemmista osista.