Kirjokansi: Karoliina Tervonen

 Kirjokansi: Karoliina Tervonen. Tammi 2023

Kansi: Maya Hahto

"Kirjokansi kumartaa tyylillään romantiikan ajalle ja kansanperinteen tarinoille. Se kertoo turhamaisesta neiti Holmbergistä, joka on keplotellut viehätysvoimallaan tiensä seurapiireihin, vaikka onkin vain hienostunut taskuvaras ja petkuttaja.

Kun kotikaupunkiin hyökkäävät sudenturkkiset pedot, neiti pakenee fantastiseen seikkailuun, jossa viimeisetkin hattuhöyhenet haihtuvat.

Neiti Holmberg viihtyy ylellisyyksien täyteisessä elämässään loistavasti. Hän osaa taitavasti pyörittää laajaa ja anteliasta kosijakaartia lupaamatta mitään, mutta antaen kaikkien olla toiveikkaassa uskossa yhteisestä tulevaisuudesta, ainakin niin kauan kuin rahapussissa riittää roposia tai povitaskusta löytyy pihistettävää.

Kurjenpahkan seuraelämä tuntuu olevan kaukana sudenturkkisten vihollisten leimuavista taisteluista, kunnes koittaa päivä, jolloin mystinen paha saapuu satamakaupunkiin. Ja vie neiti Holmbergilta kaiken.

Alkaa huima kostoretki Pohjolaan, Tuonen valtakuntaan, kun nuori nainen seurueineen lähtee vaatimaan omaansa takaisin. Kätkeytyvätkö onni ja vauraus alisen maailman tuntureille?" (Haamu)

Kirjatraileri

Oma arvio:

Olipas ihastuttavaa, että tartuin tähän Karoliina Tervosen esikoisromaaniin, vaikka alkuun epäröin. Pidän muuten myös tajuttoman paljon Maya Hahton suunnittelemasta kannesta, joka mukailee tarinaa täydellisesti. 

Pedot ovat saapumassa Kurjenpahkan satamakaupunkiin, tai näin päähenkilö, neiti Holmberg lukee paikallisesta aviisista. Neiti Holmberg rakastaa kauniita vaatteita ja seuraelämää, lumoaa innokkaat kosijat mutta ei huoli ketään aviomiehekseen, vaan tyhjentää onnettomien miespolojen taskut. Tämä nuorena orvoksi jäänyt nuori nainen ei kerro koskaan kenelläkään etunimeään. Hän on Herra Holmbergin hienoimmat puvut ja pukimet -liikkeen ompelijatar yksin kovaa kuria pitävän Herra Holmbergin armosta.

---"Mutta ette ymmärrä - kompassini - en ole kertonut teille kaikkea."(s. 48)

Neiti Holmberg on jälleen liehitellyt erästä päihtynyttä merimiestä, herra Lainekaria, varastaakseen tämän taskustaan arvokkaan taskukellon. Ikäväkseen hän jää kiinni, saa vihastuneet Lainekarin peräänsä, mutta pelastuu armollisen, mutta hyvin vihaisen Herra Holmbergin ansiosta. Kun Lainekari tulee myöhemmin liikkeeseen vaatimaan saataviaan, valehtelee neiti Holmberg piilottaneensa kellon - tai kompassin, kuten Lainekari sanoo. Oikeasti tuo kummallisesti hyrisevä kello on piilotettuna hänen rintojensa väliin. Herra Lainekari on vain ovelampi, eikä neiti Holmbergillä ole enää mahdollisuutta paeta avioliiton satamaa. Kunnes pedot tulevat kaupunkiin ja kaikki muuttaa suuntaansa.

Mutta mitä ovat nuo pedot? Ne ovat sudenturkkisia Pohjolan väkeä, jotka polttavat kyliä ja kylvävät kauhua mennessään. 

"Olen vain pahainen taskuvaras! Selvisin hädin tuskin Kurjenpahkan palosta hengissä. En pysty kamppailemaan petoja vastaan."(s. 79)

Rouva Lainekari lähtee yksinään pakomatkalle, törmää talonsa menettäneeseen kotitonttuun, jonka ajatuksesta he lähtevät kostoretkelle Pohjolaan. Koska Pohjolan väki tuhosi kylän ja talonhaltian rakkaan talon talonväkineen, he aikovat viedä kostoksi heiltä Sammon, tuon ehtymättömien rikkauksien taikakalun. Rouva Lainekarilla siintää jo silmiensä edessä kauniit vaatteet, korut ja asusteet, joita hän saisi Sammon avulla. Tontulla on myös narunnokassa yksi Pohjolan pedoista, jonka hän on napannut loitsunsa valtaan ja jota he nyt raahaavat perässään oppaanaan kohti Pohjolaa. Myöhemmin seurueeseen liittyy myös metsän kuningas, karhu, ja neuvokas peltomyyrä Pyllervo, joka pelastaa rouva Lainekarin näkin kynsistä.

Pääseekö seurue Pohjolaan ja löytävätkö he Sammon? Tuoko taikakalu onnea vai johtaako se vain kaaokseen ja sekasortoon, kuten Pohjolan asukas eli peto, tuttavallisemmin Marraskuu, yrittää seuruetta varoitella? 

"Etkö jo ymmärrä? Kun vaurautta kertyy liikaa yhteen paikkaa, tasapaino murtuu."(s. 166)

Kirjokansi on ihana yhdistelmä romanttista historiallista romaani, kansanperinnettä ja Taru Sormusten herrasta -henkistä fantasiaseikkailua. Myönnettäköön, että olin alkuun hieman pettynyt, kun suomalaisen mytologian elementit alkoivat tulla mukaan, sillä olin odottanut enemmänkin historiallista, cozy crime -henkistä tarinaa, ja muutenkin suomalainen kansanperinne on ollut aika vahvasti mukana useassa nuorten fantasiassa viime aikoina, mutta ihastuin tarinan edetessä seurueen jäseniin. Peltomyyrä Pyllervosta muodostui minun suurin suosikkini. Kaikki ovat omalla tavallaan erilaisia persoonia: turhamaisuuteen tottunut rouva Lainekari, äreä ja kunnioitusta vaativa karhu, rohkea ja pippurinen Pyllervo, ujo ja lämminhenkinen Marraskuu ja ylpeä ja voimakastahtoinen kotitonttu. 

Mukana on myös haikeaa romanttista latausta, josta jää lämmin odottavainen olo. Kirjan loppu on sopivalla tavalla haikean surullinen, mutta toiveikas. Viehättävä fantasia, voisi olla oikea sana kuvaamaan Kirjokantta.

Arvosanaksi annan 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

Satakunnan kansa

Kirjahullun päiväkirja

Lukihäirikkö

Samantyylistä:

Tytär hämärän, piika pimeän: J.S. Meresmaa

Tinarinnat - Kalevalan naisten uudet tarinat: J.S. Meresmaa ja Anni Kuu Nupponen (toim.)

Sutinasuodatin: Heidi Silvan

 Sutinasuodatin: Heidi Silvan. Myllylahti 2023

Kansi: Karin Niemi

"Lämminsydäminen ja häpeämättömän elämänmakuinen nuortenromaani ystävyydestä ja tytöistä, joiden kesäloma alkaa yrityksillä päästä poikien kanssa tekemisiin. Millaista siinä tilanteessa onkaan olla tyttö?

”Puhutaanko me muka törkeitä ja arvioidaan seksuaalissävytteisesti poikia?” Oona kysyi vähätellen ja joutui nyökäyttämään hyväksyvästi päätään, kun sekä Silja että minä vakuutimme, että niin juuri me teimme. ”Siis aivan, että kjäh kjäh, röh röh?”

”Täsmälleen”, vahvistin.

Lilli, Silja ja Oona pääsevät ysiltä, haluavat ensimmäiset seksikokemuksensa ja aloittavat mission päästä pelaamaan Virgin-korttinsa. Tytöillä ei ole mielessä mikään seurusteluun tai parisuhteeseen liittyvä, romantiikasta puhumattakaan. He ovat valmiita moneen, mutta mikään ei tunnu onnistuvan niin kuin he toivovat.

Sydänsuruja paetaan Lillin perheen mökille, jonne saapuu myös riemastuttavan vapaamielinen Jossu-täti. Päivisin tytöt yrittävät karkottaa miehet mielestään ja illalla livahtavat huoltoasemalle poikia tapaamaan. Juhannus on tulossa, ja silloin läheisellä leirintäalueella järjestetään iskelmäjuhlat. Sinne Lillin, Oonan ja Siljan on ehdottomasti päästävä mukaan." (Myllylahti)

Oma arvio:

Minulle on nyt näköjään osunut lukupinosta käteen kovin kesäisiä kirjoja, kun ensin Foleyn Joka ikinen kesä, ja nyt sitten Heidi Silvanin Sutinasuodatin, jossa viihdytään pääosin kesämökillä Temmeksellä. Paikkavalinta hieman hihityttää minua, sillä tuo paikkakunta on minulle hyvin tuttu. Lapsuuden kesät vietimme aina Kestilän mummolassa, jonne ajoimme tuon hiljaisen, kulahtaneen paikkakunnan nimeltä Temmes läpi. (Toivottavasti kukaan temmesläinen ei nyt nirhaa minua...) Olenpa viettänyt myös Temmeksellä yhden yön erään nuoruudenaikaisen opiskelukaverin mökillä, tosin meidän mökkireissullamme ei kuunneltu vanhoja iskelmiä. 

Sutinasuodatin kertoo kolmesta ysiluokkansa päättäneistä tytöstä, Lillistä, Siljasta ja Oonasta, jotka kaipaavat kesäksi sutinaa elämäänsä. Ensin he pistävät ranttaliksi kevätjuhlassa, jossa esittävät hyvin erikoisen puheen rehtorin harmiksi. Oona on päättänyt harrastaa seksiä poikaystävänsä Iiron kanssa rannalla pidettävien päättäjäisbileiden aikana. Myös Silja ja Lilli ovat mukana V-kortin pelaamishaasteessa - eli kaikkien olisi päästävä eroon neitsyydestä kesän aikana.

En ollut koskaan nähnyt Oonan kasvoilla sellaista ilmettä: yhtä aikaa iloisen odottavaa ja kauhistuneen järkyttynyttä. (s. 26)

 Kaikki menee kuitenkin poskelleen, kun tytöt saavat Iiron kiinni halaamasta jotakin toista tyttöä. Siinä eivät auta nyt Iiron selittelyt, sillä Oona on murheen murtama.  Seuraa armotonta itkua Lillin kotona ja peruuntuneet päättäjäiset muiden tyttöjen osalta. Mutta toisaalta: voisiko kosto ollakin sopiva ratkaisu? Oonahan voisi iskeä Iiron parhaan kaverin. Lillillä on taas kiikarissa Jyri, jonka kanssa hän on vaihtunut pitkään katseita. Valitettavasti tyttöjen suunnitelmat menevät tavalla tai toisella mönkään, sillä pojat eivät aina reagoi toivotulla tavalla.

Tytöt lähtevät siis Lillin perheen mukana kesänviettoon Temmeksen mökille, keskelle ei mitään. Ylitouhukas Oona on sitä mieltä, että heidän V-korttihaaste voi ja elää mökkeilyn ajankin. Lilli yrittää varoittaa, että mökillä on ulkovessa, sikana ötököitä eikä poikia lähimaillakaan, mutta Oona ei ota kuuleviin korviinsakaan. Ja ihmetys onkin suuri, kun tytöt sitten löytävät paikallisen huoltsikan pihalta joukon komeita, kuumia, söpöjä mopopoikia. Kylläpäs onnisti! Mutta miten he pääsisivät livahtamaan illalla huoltsikalle ilman, että Lillin porukat huomaisivat. 

"Tosi vaikea ihastua keneenkään, jos joutuu ekana miettimään, onko se jo pussaillut Lillin kanssa"; Silja selitti. (s. 140)

Seuraa paljon noloja lähestymisiä, pieleen menneitä lähentymisyrityksiä ja vääriä kiinnostuksen kohteiden valintoja. Lilli ei oikein osaa päättää, kumpi on ihanampi: Sampsa vai Laaksonen. Oona kiinnostuu Manusta ja Silja Tiituksesta. Vaikka poikia riittää, tytöt ovat edelleen neitsyitä. Hätääntynyt Iiro viestittelee Lillille ja kyselee Oonasta. Muut tytöt tunnustavat olevansa Lillille katkeria, kun pojat aina ihastuvat häneen ensin. Monenlaista draamaa ja skismaa tuntuu syntyvän, mutta ei sitten kuitenkaan mitään suurempaa.

Lillin vanhemmat ja vierailulle pölähtänyt boheemi, sinkkutäti Jossu eivät jää pelkkään statistin rooliin tässä kirjassa. Jossu jakelee Lillin äidin mielestä kyseenalaisia neuvoja tytöille ja soittaa heille miehen mielestäpoisto -biisejä, elähtäneitä iskelmiä, joiden parissa kaikki ilakoiden tanssivat mökkipihalla. Lillin isä punastelee ja murahtelee naisten jutteluille, mutta on läsnä tilanteessa omalla tavallaan - pysytellen hieman takavasemmalla. Lillin äiti yrittää rentoutua siskonsa vaikutuksesta. Tytöillä on yhä helpompi livahdella tapaamaan poikia.

"Ensinnäkin, poikien jutuille kannattaa nauraa harkitusti, koska jos nainen nauraa, niin sitten hän on niin sanotusti velkaa miehelle jotakin. Älkää ottako mitään tarjottua vastaan, koska jotkut pitävät sitä etukäteismaksuna olemattomasta ja lupauksena kaikenlaisesta." (s. 94)

Kun tytöt kuulevat leirintäalueen juhannusjuhlista, he tajuavat tilaisuutensa tulleen. Siellä he pääsisivät pelaamaan Virgin-korttinsa! Vielä pitää saada lupa vanhemmilta ja eikun teltta kainaloon. Meneeköhän kaikki, kuten tytöt suunnittelivat? Onko pojilla yhtään sananvaltaa tyttöjen suunnitelmiin?

Silvan käyttää paljon dialogia kirjassaan, joten lukukokemus tuntuu välillä siltä, kuin katsoisi jotakin nopeatempoista teinisarjaa. Tyttöjen vimmainen tarve päästä eroon neitsyydestä alkaa käydä jossain vaiheessa ärsyttäväksi. Eikö heillä todellakaan ole muuta ajateltavaa kuin pojat ja neitsyys? Nauttisivat nyt perhana kivasta mökkeilystä ja telttailusta. Minä en nimittäin tunnista omasta nuoruudestani tuollaista vaihetta enkä osaa ollenkaan samaistua kirjan tyttöjen höpsötyksiin. Toivon mukaan kirjan kohderyhmän edustajiin tällainen poika-neitsyys-sekoilu toimii paremmin.

"Ajattelinkin, että sinähän se siellä", hän virnuili. "Kukaan ei yski yhtä paljon kuin pierutautinen." (s. 212)

Kirjassa on mukana hurttia navanalushuumoria, joita tytöt viljelevät poikienmetsästysreissujensa välissä, mutta myös toimivaa tilannehuumoria, mihin tytöt koheltaessaan joutuvat. Laktoosi-intoleranttina voin samaistua Lillin tuskaan tämän syötyä ihan liian monta laktoosipitoista jätskiä juhannusjuhlassa. Feministisiä sävyjä mukaan tuovat Jossu-tädin kommentit sekä tyttöjen ikävä ahdistelukokemus juhannusjuhlien aikana. Tytöt myös välillä pohtivat omaa suunnitelmallista käyttäytymistään poikia kohtaan ja sitä, voiko tyttökin ahdistella poikaa.

Sutinasuodatin on mukiinmenevä chic lit -tyylinen pläjäys, jossa kirjan parasta antia ovat hyvää tarkoittavat aikuiset, jotka yrittävät osaltaan ymmärtää, sekä tyttöjen kivat kesäillat maalla. Tyttöjen sekoilu ja ailahtelevaisuus oli kuitenkin minulle jossain määrin liikaa enkä oikein päässyt sen kanssa sinuiksi.

Arvosanani 3,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

Kirjafile

Samantyylistä:

Satu Kivinen: Pese hampaat ennen kuin pussaat

Joka ikinen kesä: Carley Fortune

 Joka ikinen kesä: Carley Fortune. Suomentanut Mari Hallivuori. Tammi 2023

Englanninkielinen alkuteos ( 2022): Every Summer After. Kansi: Vi-An Nguyen (suunnittelu), Elizabeth Lennie (kuvat)

"Kuusi kesää aikaa rakastua. Hetki, joka muutti kaiken. Ja yksi mahdollisuus.

Joka ikinen kesä on nostalginen, kesää ja nuoruutta hehkuva tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja valinnoista, joita ei saa tekemättömiksi.

Menneeseen ei ole paluuta, ja sen Persephone Fraser tietää aivan liian hyvin. Kuusi nuoruuden kesää Percy ja Sam olivat erottamattomat, kunnes yksi virhe muutti kaiken, ja Percy menetti ainoan ihmisen, jota ilman hän ei uskonut voivansa elää. Kymmenen vuotta myöhemmin unenomaisten kesien muisto on edelleen kipeä, eikä Percy halua antaa sydäntään kenellekään. Kunnes hänen on palattava järvelle Samin äidin hautajaisiin. Voiko menetetty yhteys syntyä uudelleen yhden viikonlopun aikana, vai onko asioita, joita ei voi koskaan antaa anteeksi?"(Tammi)

Oma arvio:

OMG, miten ihana kirja! Muutamat kirjagrammaajat ovat ehtineet tituleerata tätä Jenny Hanin Kesä-trilogian isosiskoksi, ja se on juurikin näin. Jopa hiukan hämmästelin, miten samankaltaisia juonikuvioita ja yksityiskohtia näissä olikin. Nyt täytyy kuitenkin myöntää, että isosisko eli Carley Fortunen Joka ikinen kesä kolahti minuun kovemmin. 

Persephone Fraser saa yllättävän puhelun. Ääni on tuttu, mutta kuuluukin väärälle Florekin veljekselle, Charlielle. Tämä pyytää Percyä tulemaan Barrys Bayhin Sue-äidin hautajaisiin. Percy on surullinen sekä kuolinuutisesta että hämmentynyt siitä, että kohtaisi erään hyvin tärkeän ihmisen uudelleen. Hän ei ole nähnyt Samin kymmeneen vuoteen, jolloin hän teki jotain todella kamalaa ja menetti sekä parhaan ystävänsä että elämänsä rakkauden. 

"Sinä olet palannut kotiin."

Puristan silmäni kiinni.

Olen palannut kotiin. (s. 50)

Kirjassa seurataan kahdessa aikajanassa sekä nykyhetkeä, että aikaa, jolloin Sam ja Charlie Florek tulivat Percyn elämää, kun Percyn perhe osti kesämökin Barrys´s Bay -nimisestä kyläpahasesta. Miten 13-vuotias hontelo, nörttimäinen ja lääkäriksi aikova Sam alkoi viettää aikaa naapurimökin Percyn kanssa, jotta isoveli Charlie saisi rauhassa hurmata tyttöjä ja järjestää bileitä. Percystä ja Samista tulee todella läheiset ystävät, ja Percy odottaa kovasti kesiä, jotta pääsisi taas viettämään aikaa Samin kanssa. Sam ei riisu koskaan Percyn tekemää ystävyysnauhaa ranteestaan. Percy alkaa nähdä kesä kesältä enemmän Samissa viehättäviä piirteitä, etenkin kun vuodet miehistävät honteloa teinipoikaa. Percyn seksuaalisuus alkaa herätä ja hän unohtuu tuijottelemaan paidatonta ystäväänsä kauemmin, kuin olisi tarpeen. Pari vuotta vanhempi Charlie-isoveli keikistelee paidatta Percyn nähden, vinoilee Samille tämän saamattomuudesta Percyn suhteen ja flirttailee Percylle leikillään. Tämä kiristää veljesten välejä.

Sam ja Percy eivät kuitenkaan ylitä helpolla friend zonea. Percy alkaa seurustella kotopuolessa Masonin kanssa ja Sam yrittää peitellä mustasukkaisuuttaan ja iloita ystävänsä puolesta. Molemmat tavallaan tietävät toistensa tunteet, mutta eivät sitten kuitenkaan ole täysin varmoja. Kunnes tulee eräs ratkaiseva yö: 16-vuotias Percy on yksin mökillä eikä uskalla kamalan kauhuleffan jälkeen nukkuakaan yksin. Hän pyytää päästä Florekien mökille yöksi, ja yhteinen yö Samin peiton alla muuttaa kaiken. Tämän jälkeen on vielä kuitenkin muutamia mutkia ja epäröintiä välissä, ennen kuin Sam ja Percy ovat virallisesti pari.

"Haluan olla varma", hän sanoi hädin tuskin kuuluvasti.

Suljin silmät, henkäisin ja päästin sanat ilmoille.

"Suutelisin mieluummin sinua."(s. 153)

Nykyhetkessä Percy kohtaa siis Samin ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun on särkenyt tämän. Syy selviää vasta kirjan loppuvaiheilla. Percy on häkeltynyt, miten komealta aikuinen Sam näyttää, ja miten heidän välinen vetovoimansa tuntuu olevan yhä olemassa. Sam ei tunnu olevan ollenkaan vihainen Percylle, vaikka mitä todennäköisemmin Percy on satuttanut tätä pahasti. Ja tottakai sitten paikalle ilmestyy upea, täydellinen Taylor, Samin tyttöystävä. Kuinkas muutenkaan. Percy hämmästyy siitä, miten kovan kolauksen hän saa saadessaan tietää Samin seurustelevan. 

Taylor seisoo edessämme kädet lanteilla siistinä ja tyylikkäänä ja pelottavana kokovalkoisissaan, ja katson häntä suu auki. (s. 96)

Vanhat, tukahduksissa olleet tunteen nousevat kuitenkin pintaan niin Percyn kuin Samin, kuin Samin ja Charlien välillä. Mitä tapahtui kymmenen vuotta sitten? Tietääkö Sam vieläkään kaikkea? 

Hän ravistaa päätään kerran. "Sinä pakenet niin kuin silloinkin." (s. 263)

Joka ikinen kesä on ihanan kiihkeä ja romanttinen, mutta ei kuitenkaan överi. Mitään elämää suurempia yllätyksiä kirjasta ei löydy, eikä kahden nuoren ystävyyden- ja rakkaudentäyteisten kesien lisäksi suurempia rankkoja teemoja, ellei lasketa Percyn paniikkikohtauksia ja Samin isän menetystä, ole löydettävissä. Siitä huolimatta ja ehkä juuri siksi tämä oli minulle täyden vitosen lukukokemus. Romanttiset kohtaukset, kuten myös kiihkeät sellaiset, on ihanasti rakennettuja ja yksinkertaisesti vain nautin joka sivusta, vaikka tiesin, miten tarina tulisi päättymään. Ja vaikka tämä tosiaan on hyvin samankaltainen kuin Hanin Kesä-trilogian asetelma. Pidin kovasti kahden aikatason ratkaisusta. Suloinen kasvutarina, ihana ystävyyden ylistys ja kesäinen viihdepaketti.

Kesäkuussa 2024 ilmestyy suomeksi Fortunen Odota minua järven rannalla, johon aion myös ehdottomasti tarttua!

Arvosanaksi annan 5

Kiitos kustantajalla arvostelukappaleesta.

Muualla:

Anun ihmeelliset matkat

Teekirjahetki (IG)

Antakaaheillekirjoja (IG)

Samantyylistä:

Jenny Han: Kesä-trilogia

Colleen Hoover: Se päättyy meihin

Emily Henry: Lomalla kaikki on toisin (IG)

Darkhearts: James L. Sutter

Darkhearts: James L. Sutter. Suomentanut Laura Haavisto. WSOY 2023

Englanninkielinen alkuteos: Darkhearts. Kansi: Kerri Resnick (suunnittelu), Sivan Karim (kuvat), Kaisu Sandberg (Suomi)

"Jos rakastit Heartstopperia, anna tämän parin pysäyttää sydämesi uudestaan.

Entä jos rakkautesi kohde on samalla poika, joka varasti unelmasi? Darkhearts on unohtumaton, intiimi romanssi parrasvalojen takaa.

Elämänsä virheen yläasteella tehnyt David voisi olla kuuluisa, ellei olisi jättänyt Darkhearts-bändiä juuri ennen sen breikkaamista. Menneisyys palaa kuitenkin ryminällä hänen elämäänsä eräänä ainutkertaisena kesänä. Kun bändin laulaja ja Davidin lapsuudenystävä, fanilaumojen palvoma Chance, palaa kotiseudulleen, molemmat pojat löytävät itsensä yllättävien mutta sitäkin suurempien tunteiden ääreltä. Mutta voiko suuri maailma odottaa rakkauden tähden? 

Darkhearts on raastava ja rehellinen kirja omien heikkouksien sietämisestä ja siitä, miten paljastaa kaikki puolensa toiselle ihmiselle. David ja Chance ovat unohtumaton pari, joiden kuuma romanssi jää elämään mieleen kauan viimeisen sivun lukemisen jälkeen." (WSOY)

Oma arvio:

Kuumempi kuin Heartstopper, mutta kesympi kuin Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä. Näin luonnehtisin yhdellä virkkeellä Darkheartsia.

Kirja alkaa hautajaisista. Elijah oli tunnettu suositun Darkhearts-bändin toinen jäsen ja loistava biisinikkari. Hän oli myös kirjan päähenkilön, Davidin entinen bändikaveri. Hän oli Darkheartsin johtotähden, superkuuman Chance Kainin (oikealta sukunimeltään Ng) hyvä ystävä ja rakas bänditoveri. Nyt Chance ja David kohtaavat toisensa pitkästä aikaa yhteisen ystävänsä Elin hautajaisissa. Menneisyyden katkeruus alkaa heti nostaa päätään, sillä David on yhä käärmeissään siitä, miten Darkhearts alkoi niittää mainetta ja kunniaa heti sen jälkeen, kun hän päätti jättää bändin. Bändin, jonka hän itse perusti. 

Elämä on ajanut Davidin ja Chancen elämää päinvastaisiin suuntiin. David työskentelee lukion ohella isänsä rakennusfirmassa ja onkin todella kätevä käsistään. Hän on rotevarakenteinen eikä koreile vaatteilla. Perusjuntti, jolla ei ole suuria tulevaisuudensuunnitelmia. Kitaraansa hän ei ole tarttunut lähdettyään Darkheartsista. Chance on taas suositun bändin keulakuva, trendikäs, timmissä  kunnossa oleva hottis. Hän ei tunnu huomaavan Davidin katkeruutta, vaan haluaa viettää aikaa tämän kanssa. Hän kutsuu Davidia vanhalla lempinimellä Holc.  Davidia ärsyttää se, miten Chance tuntuu haluavan hänestä ilmaisen kuskin kotipaikkakunnalleen. Selviääkin, ettei Chance ole koskaan saanut suoritettua ajokorttia itselleen. 

"Kuule, sun kanssa hengailu on ihan oma juttunsa. Sä tunnet mut. Mutta muut, ei ne halua mua. Ne haluaa Chance Kainin." (s. 41)

Vaikka alkuun David on ärsyyntynyt Chancen seurasta ja siitä, miten tämä kehtaa valittaa julkisuuden mukana tulleista haittapuolista elämässään, hän huomaa kaipaavansa tämän seuraa. Heidän välinen yhteytensä ei ole kadonnut minnekään. Chance välttelee yleisiä paikkoja, koska hän ei saa olla yleensä rauhassa innokkailta faneilta.  Niinpä poikien tapaamiset ovat yleensä kahdenkeskisiä. Sitten David alkaa tuntea kummia tuntemuksia ollessaan Chancen kanssa. Hän on aina ajatellut olevansa hetero, mutta onko sittenkään? Kun Chance uskoutuu Davidille syyllisyydentunnoistaan liittyen Elin kuolemaan, pojat löytävät vetovoiman väliltään.

Se oli epämukava tunne. Oli ihan eri asia vihata Chancea kuin kaivata häntä. (s. 83)

Chancen ja Davidin romanssi on ihanan kuuma ja kiusoitteleva, muttei ihan niin överihimokas kuin aiemmin mainitsemassani Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä -romaanissa. Pojat ovat vastakohtia toisilleen ja välillä rotevarakenteisempi David käyttää leikillisesti kokoaan hyväksi heidän muhinoidessaan. Tykkäsin siitä. Yhteinen punttitreeni, jossa Davidille alkaa valjeta hänen tunteensa Chancea kohtaan, on ehdoton lempikohtani kirjassa. Samoin kuin se, jossa David opastaa Chancea puukäsitöissä. Mikä voisi olla seksikkäämpää, kuin opettaa toiselle jotakin, jossa on omassa elementissään ja jota toinen ihailee?

Mutta pystyykö David pääsemään eroon kateudestaan ja katkeruudestaan? Miten poikien suhde voi kestää, kun he joutuvat piilottelemaan rakkauttaan muilta? Miten tulla kaapista isälle, tai omalle ystävälleen Ridleylle, joka intoilee superkuumasta Chancesta.

Sisuksissani kuohui ja poksahteli, mutta ei millään kuvottavalla tavalla - ennemminkin se oli sellaista kuplivaa innostusta. Koko kehoni oli kuin limsapullo, jota joku oli ravistanut. Minusta oli tullut popcornia. (s. 150)

Olisin ehkä antanut kirjalle paremmankin arvosanan, mutta lopun katkera vatvominen kävi kyllästyttäväksi minulle. Lisäksi hiukan erikoiset vertaukset ja metaforat tekstissä välillä kohottivat kulmakarvojani, kuten yllä oleva esimerkki. Loppu oli iloinen yllätys, sillä odotin jotenkin surullisempaa loppua. Kokonaisuudessaan Darkhearts on ihana, viihdyttävä ja kuuma, mutta ei jää saman lailla mieleen kuin esimerkiksi mainittu Heartstopper. 

Arvosanaksi annan 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla: 

-

Samantyylistä:

Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä: Casey McQuiston

Heartstopper: Alice Oseman

Kuolinhetki-trilogia: Adam Silvera

Lopussa molemmat kuolevat: Adam Silvera. Suomentanut Outi Järvinen. WSOY 2023 (Kuolinhetki #1)

Englanninkielinen alkuteos (2017): They Both Died at the End. Kansi: Simon Prades, Erin Fitzsimmons; Kaisu Sandberg

"Booktok-megahitti, josta on tekeillä Netflix-sarja!

Yksi suurimmista Tiktok-kirjoista ikinä vihdoin suomeksi! Adam Silveran palkittua myyntihittiä rakastavat lukijat ympäri maailmaa. Kirja on unohtumaton tarina kahdesta pojasta, joilla on vain yksi päivä aikaa rakastua.

Kuvittele maailma, jossa ihmiset saavat kuolinpäivänsä aamuna tietää, että alkava päivä tulee olemaan heidän viimeisensä. Tämän hurjan ajatusleikin ympärille Adam Silvera punoo dramaattisen ja syvästi inhimillisen tarinan kahdesta pojasta, Mateosta ja Rufuksesta, joilla ei ole muuta yhteistä kuin se, että he saavat kohtalokkaan puhelinsoiton saman päivän aamuna. Lopussa molemmat kuolevat on pakahduttava rakkaustarina, jonka taustalla tikittää armoton kello: mitä valintoja tekisit, jos tietäisit eläväsi viimeistä päivääsi?"(WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

Siinä on aina vaaransa, kun kovasti hypetetään jotain kirjaa ja sitä luonnehditaan jo kannessa Booktok-sensaatioksi. Oma tyttäreni kehui minulle tätä Adam Silveran YA-kirjaa Lopussa molemmat kuolevat kovasti, hän tosin luki kirjan alkukielellä. Odotin kirjalta siis suuria ja jopa ostin sen jopa itselleni, koska arvostelukappaletta ei minulle herunut (johtuen varmaankin juuri Booktok-sensaation aiheuttamasta pyyntöjen vyörystä.) Nyt voisin jopa ajatella, että olisin voinut ihan hyvin vain lainata kirjan kirjastosta. Noh, tyttäreni saa tämän halutessaan hyllyynsä.

Rojahdan selälleni lattialle. Mulle on annettu yksi päivä aikaa. Ota tai jätä.

Tai ei. Vaikka mä ottaisin, mun pitää silti jättää. (s. 15)

Mitä tekisit, jos saisit tietää kuolevasi seuraavien 24 tunnin aikana? Eikä sinulle kerrottaisi, mihin tulet kuolemaan? Siinä kirjan pääajatus kiteytettynä. On olemassa Kuolinhetki-niminen palvelu, josta soitetaan aina ihmiselle, joka on kuolemassa seuraavan vuorokauden aikana. Puhelun laatu toki vaihtelee sen mukaan, millainen työntekijä on luurin toisessa päässä, mutta yleensä kuolevalle tarjotaan lohtua, listausta lähistön tapahtumista ja mahdollisuudesta viettää viimeiset hetket toivomallaan tavalla. Kuoleva, jota kutsutaan tästä lähtien kirijäksi, saa itse järjestää omat hautajaisensa, määrittää oman hautakivitekstinsä ja hankkia vaikka toivomaansa seuraa Viimeystävä-sovelluksen kautta. Hän voi myös raportoida muille viimeisestä päivästään suosittuun Lähtölaskenta-blogiin. 

Mateo Torrez saa ikävä kyllä puhelun. Hänen isänsä makaa sairaalassa koomassa eikä äitiä ole. Hänellä nousee heti huoli isästä ja siitä, miten tämä kokee sen, että herää joskus koomasta maailmaan, jossa hänen poikaansa ei enää ole. Hänen on kirjoitettava kiitosviestit naapureille, joilta on saanut apua, sekä parhaalle ystävälleen Lidialle, jonka Penny-tyttären kummisetä Mateo on. Hänen on ehdittävä käydä vielä isän luona. Mutta Mateo ei saa itseään ulos asunnosta, koska häntä ahdistaa. Viimein hän päättää kirjautua Viimeystävä-sovellukseen, jotta saisi sopivaa seuraa. Kaikkien epämääräisten tyyppien seasta valikoituu toinen kirijä, Rufus Emeterio.

Rufus on juuri pieksämässä ex-tyttöystävänsä uutta poikaystävää, ärsyttävää Narua, kun puhelu tulee. Totta kai mukana olleet ystävät ja Rufuksen sijaiskodin kanssa-asujat Malcolm ja Tagoe järkyttyvät. Rufus päästää Narun pinteestä ja soittaa exälleen Aimeelle, jonka haluaa hautajaisiinsa. Sopii vain toivoa, ettei Naru kieli Aimeelle siitä, mitä Rufus juuri teki hänelle. Mutta niinhän siinä käy, että Rufuksen hautajaiset keskeytyy virkavallan saapumiseen ja hänen on lähdettävä pakosalle. Näkeekö hän enää koskaan ystäviään ja Aimeeta? Hänen on pakko hankkia seuraa Viimeystävä-sovelluksen kautta, ja Mateo-niminen tyyppi vaikuttaa kiinnostavalta. Hänet on vain kuulemma haettava kotoa, sillä hän ei kykene lähtemään ovesta ulos yksinään.

Kuljen kohti kuolemaa jokaisen minuutin myötä. Kohti maailmaa, joka on kääntänyt meille selkänsä. (s. 126)

Kirjassa seurataan Mateon ja Rufuksen viimeistä päivää, jota ylivarovainen ja neuroottinen Mateo meinaa koko ajan jarruttaa, mutta rohkea ja impulsiivinen Rufus potkii eteenpäin. Samalla kirijät oppivat tuntemaan toisensa. Jännitystä lisää se, ettei voi tietää, kumpi kuolee ensin ja mistä syystä. Voivatko he käyttää samaa hissiä? Mitä tapahtuu, kun metro pysähtyy ja siitä sammuu hetkeksi valot? Kannattaisiko olla varovainen, kun ylittää kadun? Lisäjännitystä tuo vielä katkeran Narun kostoaikeet, kun hän lähtee ase kädessään etsimään häntä hakannutta Rufusta, jonka vuoksi hän menetti Aimeenkin. Lisäksi tietenkin nuoret miehet pohtivat sitä, mikä elämässä on tärkeää. Rufus on menettänyt koko perheensä auton suistuttua sillalta jokeen, eikä Mateollakaan ole paljoa ihmisiä jäljellä. Voiko hän salata Lidialta sen, että on kuolemassa? 

Tähän aikaan huomenna Lidia postaa, että hänen paras ystävänsä on menehtynyt. (s. 170)

Pidän kirjan ideasta, mutta toteutus ei ollut niin hätkähdyttävä, kuin olisi toivonut. En oikein päässyt sisään siihen surullisuuteen ja traagisuuteen, mitä näiden päähenkilöiden elämäntarinoiden olisi ehkä pitänyt tuoda. En pyyhkinyt silmäkulmiani lopun koittaessa, eikä juuri sydäntäni sykähdyttänyt Mateon ja Rufuksen lähentyminen. Minulle kävi tämän kanssa vähän samanlailla kuin Jason Reynoldsin säeromaanin Minuutin mittainen ikuisuus kanssa: vaikka kaikki se elämän raadollisuus nakattiin silmieni eteen, en kokenut (toivottua) tunnereaktiota. Eikä kyse ole siitä, että olisin kyynistynyt, sillä kyllä minä yhä koen tunteita kirjoja lukiessani. Kaikki eivät vain saa otetta minusta: onko sitten kyse tyylistä, juonesta, tarinan rakenteesta vai kaikkien yhteissummasta - vai mielentilasta. Loppua kohti onneksi kirjan jännite kasvoi, kun alkoi olla viime hetket käsillä ja sain alkaa arvailla, mikä tai kuka vie jomman kumman tai molempien hengen ja näkökulmahenkilöitä vaihtui tiiviimpään tahtiin. 

Ihan paskaa, että mä näin äsken unta ihan viimeistä kertaa.

Enkä voinut edes nähdä hyvää unta. (s. 188)

Voi olla, että olen väsynyt sellaiseen kurjuuden maksimointiin YA-kirjoissa: tuntuu, että molemmilla päähenkilöillä oli hirveänä painolastia elämässään, mutta sitten siihen ei oikein päässyt käsiksi, ja lopputulos oli vähän... meh. 

Ensi keväänä 2024 suomennetaan sarjan toinen osa, joka on oikeastaan esiosa. Ensimmäinen viimeinen päivä kertoo siitä, miten Kuolinhetki-palvelu syntyy ja ketkä ovat sen ensimmäisiä asiakkaita. Trilogiaan on myös tekeillä viimeinen osa. Aion toki uteliaisuudesta lukea jatko-osatkin. Tästä on myös tekeillä Netflix-sarja, mikä selittänee, miksi tämä suomennettiin juuri nyt, vaikka alkuteos on ilmestynyt jo kuusi vuotta sitten.

Arvosanani 3,5

Tämän kirjan olen ostanut itselleni.

Muualla:

Neriumblack (IG)

Hetkikirjalle (IG)

Sivukerrallaan (IG)

Books By Taru

Yksi pieni lukupäiväkirja

Kirjasähkökäyrä

Ensimmäinen viimeinen päivä: Adam Silvera. Suomentanut Outi Järvinen. WSOY 2024 (Kuolinhetki #0)

Englanninkielinen alkuteos (2022): The First to Die at the End. Kansi: Simon Prades, Erin Fitzsimmons

"Kutkuttava esiosa rakastetulle tarinalle ja valtavalle Booktok-ilmiölle. Kuinka ihmisten kuolinpäivän ennakolta tietävä Kuolinhetki-palvelu syntyi – ja ketkä kohtalokkaan viestin ensimmäisenä saivat?

New Yorkin Times Squarella vietetään ihmeellisen sovelluksen julkistusjuhlaa. Kuolinhetki-palvelu väittää pystyvänsä kertomaan päivän, jonka aikana sen käyttäjät tulevat kuolemaan. Epäuskoisten juhlijoiden joukossa ovat Orion ja Valentino, kaksi elämänsä alussa olevaa nuorta, joiden elämänpolut Kuolinhetki yllättäen yhdistää – vain erottaakseen ne hetkeä myöhemmin. Orion tietää olevansa sairas ja kuolemanvaarassa, terveyttä uhkuva Valentino taas on matkustanut New Yorkiin jahtaamaan unelmiaan. Mutta onko tulevaisuus pelkkiä todennäköisyyksiä? Kumpi pelottavan puhelun saa ja miten se vaikuttaa alkavaan päivään? Ensimmäinen viimeinen päivä on oivaltava ja sydäntä särkevä jatko unohtumattomaan tarinaan.

Adam Silveran kirjat ovat globaali ilmiö, ja Lopussa molemmat kuolevat nähdään pian myös Netflix-sarjana. Silvera kirjoittaa parhaillaan kirjasarjan kolmatta osaa, joka julkaistaan myös suomeksi syksyllä 2024." (WSOY)

Lukunäyte

Traileri

Oma arvio:

Joskus käy niin, että trilogian kakkososa uppoaa minuun  paremmin kuin avausosa. Näin pääsi käymään tämän kovasti hypetetyn Adam Silveran Kuolinhetki-trilogian kohdalla. En ollut niin kovin innoissani ensimmäisen osan kohdalla, mutta tämän kakkososan, joka oikeastaan on sarjan esiosa, ahminkin sitten hyvin mielenkiinnolla.

Jäin kovasti miettimään ensimmäisen osan jälkeen, miten Kuolinhetki-palvelu kehitettiin. Miten he pystyvät ennustamaan ihmisten kuolemat vuorokauden tarkkuudella? Toivoin kovasti saavani näihin kiintoisiin seikkoihin vastauksen. Osan sainkin, mutta en kaikkea. 

Nyt ääneen pääsee Kuolinhetki-palvelun kehittäjä, Joaquin Rosa, joka yhdessä vaimonsa, poikansa ja airueidensa kanssa jännittää uuden palvelun lanseerausta, joka on määrä aloittaa 31. heinäkuuta 2010 tasan klo 0.00. Hän itse saa kunnian soittaa ensimmäisen puhelun. Ihmiset ovat kokoontuneet Times Squarelle seuraamaan tätä histoariallista hetkeä. Joukossa on toki myös epäilijöitä, jotka eivät usko moiseen palveluun eivätkä ole tietenkään rekisteröityneet tähän maksulliseen palveluun.

Orion Pagan on todellakin kirjautunut palveluun ensimmäisten joukossa. Hänelle Kuolinhetki tuo mielenrauhaa päivä kerrallaan, kun hän saa tietää heti aamuyöstä, ettei päivä ole hänen viimeisensä. Tai jos se onkin. Orion nimittäin sairastaa synnynnäistä sydänvikaa ja on saanut jo useita sydänkohtauksia. Hänen elämässään on ollut myös muita murheen aiheita, sillä hän oli yksi niistä, joka menetti läheisiään 11/9-terrori-iskuissa. Hänen vanhempansa eivät palanneet koskaan WTC-torneilta, mutta onneksi Orion on päässyt rakastavaan sijaisperheeseen rakkaan Dalma-ystävänsä luo. Orion rakastaa tarinoita ja hän onkin kirjoittanut pöytälaatikkoonsa novellejaan.

Mä kirjoitan novelleja, koska mun omakin tarina jää lyhyeksi.

Kunpa se olisikin kokonainen romaani. (s. 60)

Valentino Prince saapuu ihmelliseen New Yorkiin tarkoituksenaan aloittaa täysin uusi elämä yhdessä kaksoissiskonsa Scarlettin kanssa. Hän ei ole todellakaan rekisteröitynyt Kuolinhetkeen, sillä hän ei usko siihen. Hänen hartaan katoliset vanhempansakaan eivät usko moiseen humpuukiin. Valitettavasti he eivät myöskään usko enää poikaansa, sillä sen jälkeen kun Valentino kertoi näille olevansa homo, he eivät ole hyväksyneet häntä. Valentino on päättänyt jättää vanhempansa taakseen ja kokeilla mallinuraa isossa kaupungissa, jossa häntä odottaakin jo ensimmäinen mallikeikka. Vaikka vuokrakämppä vaikuttaakin suttuisemmalta kuin kuvassa, eikä sisko ole vielä päässyt Arizonasta hänen tuekseen, hän tuntuu olevan toivoa täynnä. Siskonsa kannustuksesta hän uskaltautuu lähteä väkijoukkoon Times Squarelle seuraamaan Kuolinhetken avautumista. 

Sydän alkaa jyskyttää. Omituista, miten ihastuminen voi tuntua niin jännittävältä ja vaaralliselta, niin kuin tää tyyppi vois olla just mulle sekä parasta että pahinta. (s.34)

Valentinon ja Orionin tiet kohtaavat tuolla ihmispaljouden täyttämällä aukiolla. Orion huomaa heti sanoinkuvaamattoman komean Valentinon ja rohkenee Dalman kanssa juttusille tämän kanssa. Juttutuokion lomassa epäilevä Valentino rekisteröityy vitsillä Kuiolinhetki-palveluun yhdeksi päiväksi. Sitten tapahtumat seuraavat toisiaan: kun kello lyö 12, jonkun puhelin alkaa soida Kuolinhetken tunnussäveltä. Orion on kauhuissaan, sillä hän tietää nyt kuolevansa. Mutta puhelun saakin Valentino. Hän on ensimmäinen kirijä, joka saa puhelun itse palvelun perustajalta. Kesken puhelin väkijoukossa alkaa kuulua laukauksia ja urhea Orion heittäytyy Valentinon päälle pelastaen tämän osumilta. Tämän seurauksena hän järkyttyy niin kovasti, että saa jälleen kerran sydänkohtauksen. Dalman ja Valentinon kiikutettua Orionin sairaalaan he hetken epäilevät Kuolinhetki-palvelun luotettavuutta. Voiko Orion kuolla nyt? Onneksi Orionin aika ei ole lähteä vielä, mutta tämä tapahtumasarja saa Valentinon tekemään hyvin rohkean ratkaisun - hän haluaa luovuttaa sydämensä Orionille.

Jos puhutaan kuoleman kosketuksesta ja kuolemasta, niin mä tunnen ne molemmat. (s. 49)

Ensimmäinen viimeinen päivä seuraa näiden kahden nuoren miehen yhteistä matkaa Valentinon viimeisenä päivänään. Kaikki suunnitelmat tuntuvat menevän mönkään,  ja välillä epätoivo meinaa vallata ensimmäisen kirijän mielen. Scarlett yrittää kovasti matkustaa veljensä tueksi, mutta tietystikin lentokapteeni saa puhelun juuri ennen lentoa Kuolinhetkestä ja lento peruuntuu. Vaikeudet kuitenkin lähentävät Orionia ja Valentinoa. Ja onhan heillä tavallaan yksi ja sama sydän jossain vaiheessa.

"Kun mä kuolen ja sä saat mun sydämen, tuntuu et mä jatkan elämää sun kautta" (s. 274)

Kirjassa kulkee mukana myös muita kiintoisia ja traagisia tarinalinjoja. Yksi Kuolinhetken airueista, Rolando, tajuaa heti alkuun olevansa liian herkkä soittamaan viimeisiä puheluita. Hän on myös rakastunut naimisissa olevaan naiseen, jonka väkivaltaisen miehen tietää olevan tälle pian kuolemaksi. Tuo mies sattuu olemaan Valentinon ja Scarlettin New Yorkin asunnon vuokraisäntä. Kirjassa selviää myös se, miten Viimeystävä-sovellus tulee kehitellyksi. Tämä sama Dalma vilahtaa ensimmäisen osan lopussa, ja nyt hän on mukana Orionin ystävän roolissa. Seurattuaan, miten paljon Valentino sai tukea Orionilta viimeisenä päivänään, hän haluaa kehittää sovelluksen, jonka avulla kirijät voivat löytää samanlaisen viimepäivän ystävän tai tukijan.

Ennen pitkää he kyllä muistavat, ketkä ovat todellisia hirviöitä. Ja ymmärtävät, että hän oli kaiken aikaa sankari. (s. 84)

Onko Kuolinhetki-palvelu täydellinen ja toimiva heti alusta saakka? Ongelmia alkaa ilmetä ja Joaquin kokee kauhunhetkiä kuullessaan, että osa kuolleista ei ole ehtineetkään saada puhelua heiltä. Hänen on tarkistettava asia. Tässä vaiheessa minulla heräsi jo toivo, että lukijalle selviäisi, mihin tämä kuolinhetken ennustus perustuisi...mutta valitettavasti ei. 

Minusta tämä toinen osa oli edeltäjäänsä kiintoisampi, tunteikkaampi ja vetävämpi. Pääparin rakkaustarina on toki melkoisen perinteikästä instalovea, rakkautta ensi silmäyksellä, ja molemmat osapuolet kuvattu niin täydellisen kauniiksi, mutta syvällisempiäkin sävyjä toki heidän välilleen tulee. Heidän päiväänsä yhdessä oli mukava kulkea. Myös muut henkilöhahmot ja tarinalinjat olivat tärkeitä kokonaisjuonen kannalta. Herkullisena lisänä kirjan lopussa päästään myös tutustumaan ensimmäisen osan päähenkilöihin, Rufukseen ja Mateoon, heidän ollessa vielä pikku natiaisia. Mukava pohjustus sille, miten heistä on tullut sellaisia kuin he sitten ovat. Melkein tekisi nyt mieleni lukea kertauksena Lopussa molemmat kuolevat uudelleen.

Jään mielenkiinnolla odottelemaan trilogian päätösosaa sekä tekeillä olevaa Netflix-sarjaa.

Annan tälle arvosanaksi 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

Kirjat, elämäni rakkaus

POC-lukupiiri

Samantyylistä:

Jason Reynolds: Minuutin mittainen ikuisuus

Veera Salmi: Kaunis ilma kuolla

Kuokkamummo-sarja: Marko Hautala

Kuokkamummo: Marko Hautala. Selkomukautus Sanna-Leena Knuuttila. Haamu 2025 (Kuokkamummo #1) SELKO

Suomenkielinen alkuteos (2014): Kuokkamummo. Kansi ja kuvitus: Broci

"Tiedättekö, mitä Kuokkamummo tekee?

1980-luvulla Suvikylässä kerrotaan pelottavaa tarinaa naisesta, jota kutsutaan Kuokkamummoksi. Kauan sitten hän asui huvilassa lähellä Suvikylää.

2000-luvulla Suvikylässä on yhä tapana, että nuoret istuvat kerrostalon kellarissa ja kuuntelevat tarinaa Kuokkamummosta. Onko tarina satua? Jos Kuokkamummo on vain satua, miksi ihmisiä katoaa? Entä mitä tapahtuu huvilassa, jonne kukaan ei saa mennä?

Tässä kirjassa on kaksi tarinaa. Ne molemmat kertovat Kuokkamummosta. Ensimmäisen tarinan päähenkilö on 15-vuotias poika, Samuel. Samuel kertoo tarinaa 1980-luvulla. Toisen tarinan päähenkilö on Maisa. Hän kertoo tarinaa 2000-luvulla. Liikkuuko Kuokkamummo yhä Suvikylän metsissä?

Kuokkamummo on Marko Hautalan yksi rakastetuimmista kauhukirjoista, ja sen selkoversiota on toivottu pitkään ja hartaasti. Nyt Sanna-Leena Knuuttilan selkomukautus päästää Kuokkamummon taas liikkeelle." (Haamu)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Kylläpäs ilahduin kuullessani, että Marko Hautalan Kuokkamummosta on tulossa selkoversio. En ole itse asiassa lukenut ollenkaan yleiskielistä alkuteosta, mutta luin ja arvioin pari vuotta sitten ilmestyneen jatko-osan Musta kieli, joka oli kyllä kammottava. (Voit lukea mietteeni siitä tämän postauksen lopusta.) Oli mukava nyt tutustua karmaisevan, lapsia tappavan Kuokkamummon tarinan alkulähteille näin selkoversion kautta. Tai mukava ei ehkä ole oikea sana, kun kauhusta puhutaan.

Kirja koostuu tosiaankin kahdesta eri tarinasta, Samuelin ja Maisan. Samuel on 80-luvun loppupuoliskolla 15-vuotias teinipoika, joka ihastuu tulisesti Amerikasta Suomeen muuttaneeseen Juliaan. Maisan sydän särkyy, sillä hän on ollut pitkään yksipuolisen ihastunut Samueliin, joka ei välitä Maisasta. Julia tarjoaakin Samuelille uudenlaisia kokemuksia, sillä hän on kiinnostunut videokuvauksesta. Ja tietysti Julia haluaa mennä kuvaamaan Bondorffin huvilaa, paikkaa, jonne ei ikikuuna päivänä saisi mennä. Siellä kun kerrotaan asustavan pelottava Kuokkamummo, joka hiipii pahaa-aavistamattoman uhrinsa taakse, näyttää mustaa kieltään ja tappaa kuokallaan. Ja erityisesti lapsia.

- Älä naura. Kaikelle muulle voit nauraa, 

mutta älä naura Kuokkamummolle,

Samuel sanoo vakavana.

Julia nauraa yhä kovempaa. (s. 27)

Julian ja Samuelin onnen esteenä meinaa olla Julian väkivaltainen isä. He joutuvat lopulta pakenemaan isää Bondorffin huvilaan, missä tapahtuu kauheita. Samuel joutuu tekemään ratkaisun, joka tulee kalvamaan häntä loppuelämänsä ajan.

Toisessa tarinassa nuoret kuuntelevat kellarin lattialla Ylipastori-nimistä tyyppiä, joka kertoo nuorille tarinaa Kuokkamummosta. Ylipastori on jonkinlainen kulttijohtaja. Tärkeää on, että Kuokkamummosta ei enää tämän jälkeen hiiskuta. Silti yksi heistä rikkoo lupauksen: Sagal on nauhoittanut Ylipastorin tarinan ja vie sen nyt Maisalle, joka kertoo tekevänsä tutkimusta Kuokkamummosta. Sagal ei tiedä, että hänen ystävänsä Mira on saanut erilaisia tehtäviä Ylipastorilta, vaikka hän vakuutteli Sagalille, ettei usko tarinaa Kuokkamummosta. Ja kun hän näkee Sagalin vievän äänitteen Maisalle, hänen on saatettava ystävänsä vastuuseen. Sääntöjä on seurattava.

Joka kerta kun Maisa katsoo huvilaa,

hänen sydämensä hakkaa kovaa.

Hänen hengityksensä muuttuu nopeaksi.

Hän on kuin paniikissa.

Hän muistaa kellarin, Samuelin ja Julian. (s. 108)

Maisa saa tietää Miran petollisuudesta. Kun Sagal katoaa, hän vierailee vanhan rouvan luona, joka tuntee Kuokkamummon tarinan. Maisa alkaa aavistaa, missä Sagal voisi olla. Uskaltaako hän lähteä etsimään? Onko hän itsekin vaarassa?

- Se sanoi myös,

että mun sydän on perunamaassa niin kauan,

että siitä tulee musta. (s. 138)

Kuokkamummo on yhtä karmaiseva kuin sitä seurannut Musta kieli. Tosin näin selkoversion kautta en ehkä pääse ihan niin täydelliseen kauhun tunnelmaan, kuin että olisin lukenut täyspitkän version. Pitänee harkita vielä, lukisinko joskus sen. 

Lukukokemustani hiukan latisti päähenkilöiden epärealistinen käytös. Miksi ihmeessä Samuel koki, että hän ja Julia olisivat turvassa Bondorffin kartanossa, jossa he jo kerran kävivät ja kohtasivat siellä kammottavan oloisen naisen? Vai oliko hän joutunut jotenkin tuon naisen valtaan? Jäikö minulla jotakin ymmärtämättä?

Vaikka Kuokkamummo on aikuisten kauhua, otan tämän selkoversion kasien genrevinkkauksiin, ihan kuten minulla on ollut Hautalan Pimeän arkkitehtikin mukana niin selkona kuin yleiskielisenäkin. Se on ollut yleensä hittituote. Harmikseni kirjastoni ei ole ostanut tätä kuin parisen kappaletta, mutta näillä mennään. 

Kirjan on kuvittanut taitava Broci. Muuten olen ihan tyytyväinen kuvituksiin, mutta itse Kuokkamummon eli Regina von Bondorffin kuva ei oikein vakuuta. Ehkä kuvituksessa on hiukan ajateltukin enemmän nuorta kohdeyleisöä kuin aikuislukijoita, veikkaisin.

Annan arvosanaksi 3,5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla (blogiarviot Kuokkamummon yleiskielisestä teoksesta):

Kirjavinkit (Mikko)

Kirjahullun päiväkirja

Morren kirjablogi

Rakkaudesta kirjoihin

Lukutoukan kulttuuriblogi

Kirjojen kuisketta

Musta kieli: Marko Hautala. Tammi 2023 (Kuokkamummo #2)

Kansi: Mika Tuominen

"Kuokkamummo kylvää taas kuolemaa!

Piinaava kauhuromaani yksinäisyydestä ja sen seurauksista.

Vaasassa on vuosien varrella kadonnut lukuisia ihmisiä. Poliisi hakee epätoivoissaan apua paikalliselta meediolta. Spiritistisissä istunnoissa poliisi saa selville asioita, joista koko kaupunki on pitkään vaiennut.

Kotimaisen kauhukirjallisuuden paha isä Marko Hautala herättää kuokkamummon legendan uudelleen henkiin."(Tammi)

Lukunäyte

Oma arvio:

No hyi kauhia. En tiedä, oliko järkevää lukea Marko Hautalan kauhua näin orastavassa flunssaolossa, sillä kirjan ahdistavuus puski päälle ehkä vieläpä enemmän, kuin normitilassa. Kyllähän se oli ennustettavissa, että kirja ei ole mikään kepeä. Kirjan kammottava kansikuvakin siitä jo antaa viitteitä. Musta Kieli on jatkoa Kuokkamummolle, jota en ole siis lukenut koskaan. Ajattelin ensin, että lukisin sen ennen tätä, mutta se jäi vain aikeeksi. Hyvin silti meni näinkin, eli toimii mielestäni ihan hyvin itsenäisenä osana.

Poliisipari Hahto ja Paavola ovat matkalla kohti Suvikylää, jossa on tapahtunut jälleen ihmisten mystisiä katoamisia. Kokonainen Kiilamaan perhe sekä heidän vierainaan ollut pariskunta, samoin vanhempi rouva sekä yksinhuoltaja-isä naapurustosta, on kadonnut jäljettömiin, samoin kuin puolisen vuotta aiemmin läheisellä kerrostaloalueella asunut Otto sekä hänen luonaan vieraillut Moona. Nyt poliisit ovat päättäneet kysyä apua Madame Luna -nimiseltä meediolta, joka asuu samassa kerrostalossa kuin yksi kadonneista, Otto Wikman. Hiukan skeptisinä ja naureskelevina suhtautuvat poliisit eivät osaa aavistaa, mitä on edessä. Se selviää vasta ihan kirjan lopussa. Sitä ennen lukijalle paljastuu, mitä tapahtui kaikille näille kadonneille.

Älä usko että on päivä. (s. 121)

Otto eli Ode ja Moona ovat entisiä luokkakavereita. Moona saa Odelta yllättäen viestinä pimeän riistakamerakuvan, jossa tarkkaan tihrustettaessa hahmottuu kaksi valopistettä, kuin silmät. Vaikka Moona on aina pitänyt Odea hieman säälittävänä, hän lupautuu tapaamaan tämän. Moonan elämää on viime aikoina varjostanut kyhmy, jonka hän on löytänyt rinnastaan, ja josta hän ei ole vielä puhunut kenellekään.  Oden hämärät selityksen karstivajoamista ja metsässä asuneesta vanhasta naisesta eivät alkuun vakuuta Moonaa, onhan Ode aina ollut hiukan outo salaliittoteorioineen. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen Moona lähtee ovet paukkuen pois, mutta palaa kuitenkin kuvioihin, kun jotain outoa alkaa tapahtua hänenkin elämässään. Sitten Ode katoaa.

Linda ja Aki ovat matkalla Helsingistä Suvikylään. Matkalla Aki kertoo huomattavasti nuoremmalle tyttöystävälleen urbaanilegendasta, jonka mukaan Suvikylän rantametsissä hiippaili perunakellarin hajuinen vanha mummo tappamassa lapsia kuokallaan. Aki on menettänyt nuorena isoveljensä Samuelin ja traumat tästä alkavat nostaa heti päätään lähestyttäessä Akin lapsuudenmaisemia. Linda ei haluaisi olla koko reissulla, mutta teeskentelee hienosti heidän saavuttua Akin lapsuudenystävän Rikun ja Erikan omakotitalolle. Tytär Ronja on jo odottanut vieraita ja hurmaa Lindan välittömästi. Rikun omituinen, juopunut käytös taas saa niin Akin kuin Lindankin varpailleen. Talossa vallitsee jokin sanoinkuvaamattoman outo ilmapiiri, vaikka kaikki kovasti teeskentelevät normaalia. Ja illan kääntyessä yöksi vieraat tulevat huomaamaan, että tilanne on kaukana normaalista.

...vanha kuin meri ja taivas.

Läpeensä vieras ääni. Kuin kuolevaa vanhusta olisi kuunnellut.

Se näkee pimeässä. Se syö sydämet. (s. 187)

Kirjan kolmas osa kertoo lyhyestä vielä naapurin vanhan rouvan, Ellan näkökulman naapurin Kiilamaan perheen outoihin tapahtumiin, sekä neljäs osa palaa tapahtumissa taaksepäin, aikaan ennen kuin Linda ja Aki saapuivat Kiilamaiden vieraaksi. Miten ahdistunut perheenisä Riku suunnittelee itsensä tappamista, koska hän on sössinyt työnsä toimitusjohtajana ja menettämässä vaimonsa. Kuinka tämä löytää yllättävää mielen kohennusta lähimetsässä törmättyään eräänlaiseen pelastavaan enkeliin. Keski-ikäisen, toivonsa menettäneen miehen vie pauloihinsa jokin, jota hän ei voi vastustaa. Ja joka vie todella monta muuta ihmistä myös mennessään. 

Nainen nauroi. Aavistuksen verran liian äänekkäästi mutta silti ystävällisesti.

"On epäkohteliasta lähteä", hän sanoi. (s. 255)

Musta kieli on todella ahdistava ja kammottava kauhuromaani. Vaikka itse metsässä vaanivan kuokkamummon tarina itsessäänkin on hyytävä ja tuo jotenkin mieleeni lempikauhuleffani Blair Witch Projectin, ahdistavuutta lisää kirjan henkilöhahmot, joista suurimmalla osalla ei mene kauhean hyvin. Kirjan rakenne eri näkökulmahenkilöiden omine osineen toimiva, ja kaikki kiteytyy lopuksi poliisiparin kammottavaan kokemukseen meedion luona. Vaikka en nosta tätä niin korkealle kuin suosikkiani Pimeän arkkitehtia, Musta kieli on ehdottoman suositeltava kauhun ystäville. En tiedä, miten lukukokemukseni olisi poikennut, jos olisin lukenut Kuokkamummon alle, mutta ihan hyvin pääsin kirjan kauhuun ja ahdistavuuteen sisälle nytkin. Ainoastaan lopun groteski seksikohtaus oli minulle ehkä liikaa.

Arvosanani 4-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

Kulttuuritoimitus

Kirjamies

Vaasa-lehti

Bittein saari

Samantyylistä:

Muita lukemiani Marko Hautalan kauhuteoksia