"Piinaavan jännittävä kauhutarina
Autiolla maaseudulla, Vadelmarinteen keuhkoparantolassa,
hoidetaan köyhiä kaupunkilaislapsia. Raikkaan ulkoilman uskotaan olevan
hyödyksi yskiville lapsille. Stinalle laitos on pikemminkin kuin
kartano, mutta hän kaipaa kotiin viiden siskonsa luo, ahtaan
makuuhuoneen kerrossänkyyn.
Salaperäinen potilas Ruben auttaa Stinaa sopeutumaan, ja yhdessä he vaeltavat öisin parantolan tyhjillä käytävillä.
Ruben kertoo myös oudosta tulipalosta itäsiivessä. Stina havaitsee, että osastolla on käynnissä jotakin merkillistä lääkärien käytös alkaa kummastuttaa. Pian Stina ymmärtää, että hän on itsekin suuressa vaarassa.
Osasto 23 on palkitun dekkaristin ensimmäinen lastenromaani. Se palkittiin Runeberg Junior -palkinnolla 2019. Aiemmin Eva Frantzilta on ilmestynyt suomeksi Anna Glad -rikosromaanisarjan kaksi osaa, Sininen huvila (2017) ja Kahdeksas neito (2018), joka voitti Vuoden Johtolanka -palkinnon 2019. (S&S)
Oma arvio:
Tämä Eva Frantzin varhaisnuorille suunnattu, 139-sivuinen jännityskirja Osasto 23 on mukavan jännittävä välipala paksumpien järkälekirjojen välissä. Kirjan kansi ja takakansiteksti lupailee kauhumaista tunnelmaa, mutta kirjan yleissävy on enemmänkin surumielinen, toki myös pahaenteinen ja lopussa kauhumainenkin.
Toisinaan näen unta, että pystyn juoksemaan vähääkään väsymättä vaikka kuinka nopeasti ja pitkälle. Mutta sitten herään aina ja olen sama heikko Stiina, joka hädin tuskin pystyy kävelemään hengästymättä. (s.123)
Kirjan päähenkilö Stiina on herttainen tyttö (olisikohan noin 11-vuotias, en hoksannut ainakaan tarkkaa ikää missään mainittavan), joka on sairastunut tuberkuloosiin ja on jo sinut ajatuksen kanssa, että tulisi kuolemaan pian. Hän hämmästyykin, kun hänet lähetetään yleensä rikkaille lapsille tarkoitettuun keuhkoparantolaan, Vadelmarinteelle, jossa hän saa oikein hyvää kohtelua. Tosin jotkut hoitajat ovat hiukan pelottavia, kuten kylmäkiskoinen sisar Emerentia. Lisäksi tuntuu, ettei parantolassa ole juuri muita lapsipotilaita. Stiina saa kuitenkin uuden ystävän, kun osastolla 23 asusteleva Ruben tulee häntä aina salaa tapaamaan. Mutta sitten Stiina saa kuulla, että osasto 23 on palanut aiemmin, eikä siellä siis asusta ketään. Pelottava, valkosilmäinen vanhus pelottelee Stiinaa ulkona, ja muutenkin parantolassa on paljon omituisuuksia. Kauheuksia on luvassa kirjan loppuvaiheilla, kun asiat alkavat paljastua Stiinalle.
Kuu paistoi sisään ikkunasta, valo osui suoraan kasvoihin, mutta en kääntänyt päätäni. Sama se, koska en kuitenkaan saisi nukuttua. Minusta tuntui, että tämä saattoi olla viimeinen yöni elossa, enkä halunnut tuhlata sitä nukkumiseen. (s. 108)
Kirjan tapahtumat sijoittuvat vanhaan aikaan, ja se näkyy ihanasti Stiinan ajatuksissa, kirjan sanavalinnoissa (automobiili jne.) ja hoitohenkilökunnan kolmannen persoonan puhutteluissa. Stiina kaipaa perhettään, mutta ei saa vastakaikua kirjeilleen. Lopulta hän ajattelee, että ehkä onkin hyvä niin, että hän kuolee sairauteensa. Eihän häntä kukaan edes kaipaa. Kirjassa onkin haikea ja surullinen sävy, koska Stiinan kuoleman mahdollisuus on koko ajan läsnä. Kirjan loppu on kuitenkin lohdullinen. Stiina saa lohtua rakkaimmasta esineestään, Robinson Crusoe -kirjastaan, jonka sai isoveljeltään Ollilta. Hän myös ajattelee rakkaita sisaruksiaan paljon ja tämä lämmittää hänen mieltään.
On kai ihan hyvä, että he tottuvat poissaolooni, koska sellaista se sitten on kun olen kuollut. (s. 14)
Suosittelen kirjaa noin 10-12-vuotiaille jännityksen ja kauhun ystäville.
Arvosanani 3,5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
Kirjasähkökäyrä
Anun ihmeelliset matkat
Samantyylistä luettavaa:
Satu Mattila-Laine: Parantola
Ruksaan kirjankansibingosta kohdan:
Kirja
1 kommentti:
Kiitos Heidi :)
Olin ihan myyty tämän kirjan kanssa.
Lähetä kommentti