Yle Kirjojen Suomi ~ 101 kirjaa ~ vuosi 2002. Juoksuhaudantie: Kari Hotakainen

Lähdin ilomielin muiden kirjabloggaajien kanssa mukaanYle Kirjojen Suomi -kampanjaan, johon liittyvässä 101 kirjaa Aamu-tv:n haastatteluissa ja Sadan vuoden kirjat radio-ohjelmien sarjassa käsitellään kirja jokaiselta itsenäisen Suomen vuodelta. (Olen aiemmin kirjoittanut osallistumisesta blogissani, ja voit lukea postauksen tästä linkistä.)

____________________________

Juoksuhaudantie: Kari Hotakainen. WSOY 2002.

Etukannen kuva: Fennopress. Takakannen kuva: Gorilla/ Lena Johansson

"Romaani suomalaisesta unelmasta, omasta talosta. Tarina siitä, kuinka kalliiksi voi käydä pakkomielle helsinkiläisellä pientaloalueella ja kuinka sivustakatsojatkin saavat maistaa yksinäisyyden ydinmehua. Romaani kivusta, talosta ja taipumattomuudesta. Kun kujanjuoksun traagisuus on syvimmillään, on komiikkakin kovaa." (takakansi.)

Oma arvio:

Olen tyytyväinen, että sain arvonnassa luettavakseni sellaisen kirjan, johon en välttämättä olisi muuten tullut tarttuneeksi. En välttele tietoisesti kotimaista aikuisten kaunokirjallisuutta, mutta kirjamakuni ja näin ollen blogini edustaa ihan erityylisiä kirjoja. Niinpä oli onnenkantamoinen, että arpa osoitti minulle Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie -romaanin, joka voitti ilmestymisvuonnaan Finlandia-palkinnon ja vuonna 2014 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Veikko Aaltonen käsikirjoitti ja ohjasi vuonna 2004 romaanin pohjalta samannimisen elokuvan, jonka aion tässä pikapuoliin myös katsoa.

Juoksuhaudantietä on  kuvailtu muun muassa modernistiseksi kirjaksi, mutta myös satiiriksi ja mustan huumorin kirjaksi. Ironiantaju kirjan lukijalla on mielestäni välttämätön, muuten teos saattaa vaikuttaa liian raadolliselta ja synkältä. Löysin ilokseni aiheesta tehdyn  pro gradu -työn, jossa kirjallisuuden opiskelija Niina Nybacka (2010) on tarkastellut romaania satiirin, ironian ja maskuliinisuuden kautta. Hän toteaa, että kirjan ironian ymmärtämiseen auttaa se, että lukijalla on aiheesta jonkinlaista kokemusta, mutta jota ei koe liian läheiseksi (69.) Itse havaitsin monta kertaa höröttäväni juuri sellaisissa kohdissa, joista minulla itsellänikin on jonkinlaista kokemusta.

Kuuluin siihen ryhmään, joka ensimmäisenä maassamme otti päätehtäväkseen kotirintaman ja naisen vapauttamisen. Voin sanoa tämän kiihtymättä ja sekoittamatta asiaa minkäänlaisia sukupuolten välisiä kahnauksia. (s.16.)

Kirjan päähenkilö, Matti, nimittää itseään kotirintamamieheksi. Nielemättä hän tekee kaiken, kokkaa, pyykkää ja siivoaa. Kotirintamamies-termillä kirja ottaa kantaa kaupungistumisen myötä muuttuneisiin sukupuolirooleihin ja etenkin miesten lisääntyneestä osallistumisesta kodin töihin. Vaimolle ei vain tunnu mikään kelpaavan, ja kun tämä viimein sanoo sanottavansa, tulee nyrkistä. Yksi lyönti riittää Helenalle, hän pakkaa kamansa ja muuttaa Sinin kanssa ystävänsä Sirkun luo. Matti ajattelee, että hänellä oli oikeus lyöntiin, sillä Helena loukkasi häntä sanoillaan. Hän ihmetteleekin, miksi lyöjää aina moititaan, eikä sen aiheuttajaa? Miksei sitä paheksuta, joka sanoo pahasti?

Helena sen teki.

Hänen mielestään minä.

Kun löin.

Mutta kuka sanoi?

Hän.

Eikä minulle sanota niin, ei sen kaiken jälkeen, minkä olen hänen ja perheen hyväksi tehnyt (s. 18.)

Asumuserosta alkaa Matin maaninen projekti, joka tähtää siihen, että kaikki palautuisi taas ennalleen. Hän on jättänyt aiemmin huomiottaa Helenan talohaaveet -  esittänyt, ettei kuulekaan -  mutta nyt hän päättää hankkia perheelleen talon hinnalla millä hyvänsä. Hän tekee eroottisia hierontoja kotonaan, vakoilee ja kiikaroi sopivia taloja, välittää varastettua tavaraa ja tarkkailee ihmisten omakotitaloasumista - lopulta jopa ahdistelee sähköposteilla kiinteistövälittäjää. Forrest Gumpin lailla hän juoksee lähes joka paikkaan ja haastaa itseään jaksamaan. Mikä ajaa tuon miehen noin epätoivoisiin tekoihin? Rakkaus, kunnia, ylpeys, itsepäisyys, loukatun miehen itsetunto?

Kuva: S.P. Huom: Kiikaroinnin kohteena oleva talo on autio :)

Yksitasoinen punatiilitalo, tasakatto, rakennettu 70-luvulla, takapihalla grillikatos, olohuoneessa isot ikkunat, jotka antavat takapihalle. Tieltä näin: noin 60-vuotias pariskunta, joivat bostonkakkukahvot takapihalla, eivät puhuneet toisilleen, vaimon nokan alla Gloria-lehti, miehellä lasittunut katse. Volkswagen Passat pihassa, lapsenlapsen pulkka tönöttää seinällä. Isäntä runkkari, perustelut: kiikarikontakti klo 21.34, työhuoneen ikkunan läpi. Netissä puolitoista tuntia, seksisivusurffausta,  tosin molemmat kädet työtasolla. (s. 71-72.)

Matin yläkerrassa asuu pariskunta, joilla on omat antipatiansa Mattia kohtaan, koska he eivät voi sietää tupakankäryä. Matti jättää kiusallakin tupakkansa parvekeelle käryämään  Pitkään on perheen mies, maitotaloustuotteiden laadunvalvoja, kiukutellut paukuttelemalla parvekkeenovea ja jättämällä keltaisia lappuja alakerran ilmoitustaululle. Hän ei voi tajuta, miten joku voi olla niin itsekäs ihminen, että pilaa heidän elämänsä käryytyksellään. Monet hellät hetket Leena-vaimon kanssa menevät pilalle, kun vieno tupakansavu alkaa leijailla makuuhuoneeseen. Onko maitotaloustuotteiden laadunvalvojalle mennyt tupakkavastaisuus pakkomielteenomaiseksi? Minua huvittaa tämän miehen paatoksellisuus tupakkaa vastaan, sillä olen itsekin hiukan nyreä naapurista kantautuvaan tupakankäryyn, ja olenpa monesti mäkättänyt perheelleni siitä, kuinka minua ärsyttää noin vastuuttomat ihmiset. Kieltäydyn kuitenkin tunnustamasta, että olisin mennyt asiassa pakkomielteen puolelle.

Silloin päätin, että jos johonkin elämässäni työni ja perheeni ohella keskityn, niin se on nimenomaan tupakoinnin vastustaminen sen kaikissa muodoissa. (s. 95.) 

Toinen kirjassa seurattava perhe on päättänyt toteuttaa unelmansa ja  hankkia viimeinkin  talon. Kauaa Repa, Kerttu ja tytär Veera  eivät ehdi nauttia suomalaista talonostajan unelmaa, kun joku outo hiippari käy virtsaamassa heidän pihanurmikolleen. Tästä muodostuu Repan pakkomielle, saada tuo säälittävä nilkki kiikkiin, joka aiheuttaa suoranaisesti heidän tyttärelleen traumoja. Hän on varma, että kyseinen hörhö on joku vuokralla asuva tyyppi, joka ei kestä sitä, että joku asuu paremmin kuin hän.

Mikä on kiinteistönvälittäjä Jarmo Kesämaan pakkomielle? Työ välittäjänä on hänelle sekä vitsaus että rikkaus. Hän on vuosien varrella oppinut tunnistamaan pokat, sellaiset asiakkaat, jotka voivat olla mahdollisia talonostajia. Hän osaa sijoittaa keinut niin, että niihin paistaa ilta-aurinko, hän osaa kirjoittaa myyntitekstit niin, että hän osaa luoda oikeita mielikuvia, muttei vääristä kuitenkaan totuutta. Kesämaan pakkomielle on hioa kaikki yksityiskohdat huippuunsa, ottaa kaikki vivahteet huomioon, jotta kaupat syntyisivät.

Pukinmäen kohteen kuva oli aivan liian realistinen, otettu suoraan talon edestä. Kuvia ei saa koskaan ottaa edestä eikä liian läheltä. Maalipinta ei saa näkyä. Eikä peltikaton kuprut, puhumattakaan huopakaton repeämistä. (s. 192.)

Helena yrittää päästä eroon päänsisäisestä Matista, jonka rasittavat tavat ja pakkomielteet seuraavat häntä. Sini kertoo joka kerta kummallisia asioita, kun on käynyt isänsä luona: milloin isän hierontapöydällä on maannut alaston mies, milloin he ovat kiikaroineet taloja. Helena myöntää odottaneensa merkkiä siitä, että voisi lähteä, ja lyönti oli oikeastaan vain hyvä asia siinä mielessä. Tämän kun Matti tietäisi! Matti ajattelee, että lyönti oli se ainoa syy, miksi heidän perheensä hajosi. Putkinäköisellä ajattelullaan hän uskoo vielä hyvittävänsä talolla lyöntinsä.

Sillä oli ne olot, ja päivä päivältä se muuttui vaan pahemmaksi, katsoi telkkaria, luki lehtiä ja kuunteli radiota ja teki ihmeellisiä johtopäätöksiä kaikesta näkemästään ja kuulemastaan ja osti ne oksennusämpärit. Jumalauta. (s. 45.)

Niin tiukkaan Helenassa asuu kuitenkin unelma omasta tuvasta ja perunamaasta, että kun hän kuulee Matin talonhankintasuunnitelmissa, toivo hitaasti viriää hänen mielessään. Pystyykö hän antamaan anteeksi miehelleen sen, millainen hän on? Kyse ei ole pelkästä lyönnistä, vaan Matin pakkomielteisestä elämästä, ahdistavista monologeistaan ja oksennusämpäreistään, jotka viimeistäänkin kielii jonkin sortin ahdistuneisuushäiriöstä. Lukija vaistoaa äkkiä, ettei Matin käytös ole tervettä. Tarinan lopussa hänen pakkomielteinen toimintansa koituu hänen kohtalokseen.

Tämä kirja on monella tapaa viihdyttävä, etenkin jos tykkää mustasta huumorista, ironiasta ja sarkasmista. Kari Hotakaisen kirjoitustyyli on mukavalukuista ja hauskaa, mutta synkät teemat antavat myös lukijalle mietittävää. Kirjassa käytetään taidokkaasti sotametaforia ja käsitellään suomalaista talounelmaa, josta olen minäkin käynyt monia keskusteluja lähipiirini kanssa. (Tarpeellista lienee mainita, että asumme perheeni kanssa vuokra-asunnossa, pääosin omasta valinnastamme.)

Aion ehdottomasti lukea Hotakaisen teoksia jatkossa lisää.

Arvosanani 4+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

101 kirjaa tarjoaa luettavaksi Juoksuhaudantie-romaanin ilmaiseksi verkossa. Samalta sivulta pääset myös katsomaan kirjasta tehtyä Aamu-tv:n jaksoa, jossa Seppo Puttonen, Marko Kilpi ja Kari Hotakainen keskustelevat kirjasta.

Juoksuhaudantie muissa blogeissa:

Jokken kirjanurkka

P.S. Rakastan kirjoja

Lukutoukan kulttuuriblogi 

Luettua

Morren maailma

Kannesta kanteen

Elämä on ihanaa

Tämän kirjan sijoitan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 2. Kirjablogissa kehuttu kirja

Lähde:

Nybacka, Niina 2010: Muistivihkon kirjoittanut mies ei ole perinteinen hullu, hän haluaa vain perheensä takaisin. Satiiri, ironia ja maskuliinisuus Kari Hotakaisen Juoksuhaudantiessä. Oulu, Oulun yliopisto.