Silmät avatessa on edelleen pimeää: Riina Mattila. WSOY 2021.
Kansi: Riikka Turkulainen
"Mitä jää jäljelle ystävän kuoleman jälkeen?
Eloonjäämisoppi ja Järistyksiä-teoksillaan vakuuttanut Riina Mattila kirjoittaa jälleen rohkeasti vaikeasta aiheesta: kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja itsemurhasta. Nuortenromaani kertoo ystävyydestä, jonka kolmanneksi pyöräksi sairaus kiilaa.
Vilja ja Joel ovat erottamattomia. Kun parhaan ystävän
mieli muuttuu yhä useammin mustaksi ja vuoroin impulsiiviseksi ja
arvaamattomaksi, varmistuu diagnoosiksi F31: kaksisuuntainen
mielialahäiriö. Sairaus vie Joelin lopulta kokonaan. Viljan elämän on
silti jatkuttava.
Mattila kirjoittaa nuortenromaanissaan rankasta aiheesta sievistelemättä ja koskettavasti. Teksti tulee iholle ja ravistelee, mutta tarjoaa myös samastumispintaa ja toivoa, josta ottaa kiinni."(WSOY)
Mattila kirjoittaa nuortenromaanissaan rankasta aiheesta sievistelemättä ja koskettavasti. Teksti tulee iholle ja ravistelee, mutta tarjoaa myös samastumispintaa ja toivoa, josta ottaa kiinni."(WSOY)
Oma arvio:
En tiedä, olisiko ollut parempi, mitä vähemmän olisin tiennyt kirjan aiheesta ja teemoista ennen kuin olisin lukenut sitä. Riina Mattilan kolmas romaani, Silmät avatessa on edelleen pimeää, paljastaa jo takakansitekstissään ja kustantajan kuvauksessa, että Vilja menettää ystävänsä tämän sairaudelle ja että kirjassa tulee olemaan itsemurha. Silloin ei voi lukijalle enää tulla järisyttäviä yllätyksiä, vaan voi vain valmistautua tulevaan.
Ajattelin, että tulisin kuivailemaan kyyneleitä lukuprosessin aikana näin rankkojen asioiden vuoksi, mutta silmäkulmani pysyivätkin kuivina. Johtuiko tämä sitten siitä, etten päässyt juuri yllättymään asioiden lopullisesta käänteestä? Aloin jo harkita vakaasti, etten enää lue ikinä kirjojen kuvauksia, vaan tartun niihin sokkona (mikä onkin vaikeammin toteutettava asia, kun kuitenkin haluan valita kirjat, joita luen...) Myönnettäköön kuitenkin, että kirjan loppu oli minulle(kin) melko rankkaa luettavaa.
Jos on tyhjää, sitten on tyhjää, eikä tyhjästä saa täyttä, vaikka miten yrittäisi. (s. 94)
Kirja jakaantuu kuuteen osaan: ennen, mania, masennus, poissa, jälkeen ja lopuksi. Täysi-ikäiset Joel ja Vilja ovat olleet ystäviä lapsesta saakka, kuin paita ja peppu. Joelilla menee hyvin: hän menestyy koulussa, hänellä on lisäksi työ ja nätti Juulia kiinnostuu hänestä. Vilja ei ole koskaan kiinnostunut Joelista sillä lailla, sillä häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta pojat. Silti Juulian ja Joelin seurustelu kaihertaa hieman Viljan mieltä.
Vilja muistaa aina ajatelleensa, että hän sopi Joeliin ja Joel sopi häneen. Enää hän ei ollut aivan varma. Joel oli alkanut rakoilla tavoilla, joita Viljan oli vaikea ymmärtää. (s. 44)
Pian Vilja kuitenkin panee merkille, että Joelilla menee hiukan turhan lujaa. Hän vetää baarissa mieluiten överit kuin vajarit, lähettelee maanisia viestejä keskellä yötä ja on jotenkin levoton. Ensimmäinen kohtaus Viljan nähden on järkyttävä. Tämän jälkeen Vilja juttelee Joelin äidin kanssa ja molemmat ilmaisevat huolensa Joelin käytöksestä. Ei kai ole ihan oikein, että tyyppi valvoo yöt tehden vatsalihasliikkeitä ja vuoroin karjuu kippuralla sitä, kuinka turha hän on maailmassa? Juuliakin huolestuu, kun Joel vetää baarireissulla jälleen kerran järkyttävät kännit ja romahtaa sitten täydellisesti. Hän joutuu soittamaan harmistuneen Viljan apuun. Viljan ja Joelin vanhempien intervention jälkeen Joel suostuu terapiaan, vaikka ei usko, että hänessä olisi mitään vikaa.
"Mistä minä aloin, minne minä päätyn?" (s. 74)
Kun Joel saa viimein diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, hän alkaa tarkastella elämäänsä uudelleen. Onko hän koskaan ollut oma itsensä, ja mitkä teot ovatkin olleet sairauden aiheuttamia? Välittääkö hän edes oikeasti Juuliasta? Otteet Joelin muistikirjasta valottavat Joelin ajatuksia yhtä aikaa karulla ja herkällä tyylillä. Samalla Viljan ajatukset ovat ristiriitaisia: hänellä on huoli ystävästään, mutta välillä hän ei vain jaksa ja tarvitsee aikalisää Joelista ja tämän sairaudesta. Vilja ei tiedä, että Joel on jo tavallaan päättänyt luovuttaa. He eivät enää pääse viettämään yhdessä tämän yhdeksäntoistavuotissynttäreitään, kun Vilja saa kuulla kammottavat uutiset.
Niin mun on ajateltava.
Että sä vaan lakkasit välittämästä.
Kaikki muut vaihtoehdot tuntuu liian kipeiltä. (s. 149)
Mattila kirjoittaa lopuksi, että kirja pohjautuu hänen omiin kokemuksiin ja omaan henkilökohtaiseen menetykseen. Se on aistittavissa muuten fiktiivisen kirjan sivuilta. Joelin tarina tuntuu uskottavalta, ja siksi niin kamalan karulta. Viljan tunteitakin käydään lävitse tarinan edetessä. En tiedä, onko tietoisesti valittu kuitenkin kirjaan hän-kertoja, ettei Vilja olisi liian suuressa roolissa, vaan tasapaino säilyy aika tasan Joelin ja Viljan näkökulmissa. Myös Joelin äidin Leilan näkökulma esiintyy muutaman kappaleen verran, mikä tuo mukavasti perspektiiviä tapahtumiin.
Minä koin eniten samaistumispintaa Viljan ja Joelin ystävyydessä. Paras ystäväni lapsuudesta asti on poika, jonka kanssa pidämme yhä yhteyttä - harvoin mutta kuitenkin. Jotenkin samaistuin tämän ystävysparin kanssakäymisiin ja ikuisesti vahvaan siteeseen erittäin hyvin. Ystävän menettämisestä ja mielenterveysongelmista minulla taas ei ole kokemuksia, joten se puoli näyttäytyy minulle täysin tuntemattomana alueena. Kirjan kautta pääsin kuitenkin vahvasti elämään sen puolen. Pidän kovasti Mattilan kirjoitustyylistä ja sen herkkyydestä, joka tulee erityisesti esille Viljan päiväkirjamerkinnöissä ja Joelin muistikirjamerkinnöissä.
Kirja toimii varmasti lohtukirjana sellaisille, jotka ovat syystä tai toisesta menettäneet ystävänsä. Ja vaikka lohtua ei tarvisikaan, kirja avartaa ajatuksia siitä, millainen sairaus kaksisuuntainen mielialahäiriö voi sen kantajalle kuin läheisille olla.
Arvosanani 4
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
En löytänyt vielä muita bloggauksia
Samantyylistä luettavaa:
Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:
1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa
Lisäksi kirja sijoittuu #luepinkkejäkirjoja-lukuhaasteeseeni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti