keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Are We All Lemmings & Snowflakes: Holly Bourne

Are We All Lemmings & Snowflakes: Holly Bourne. Usborne 2018. (Ei suomennettu)



"Welcome to Camp Reset, a summer camp with a difference. A place offering a shot at “normality” for Olive, a girl on the edge, and for the new friends she never expected to make – who each have their own reasons for being there. Luckily Olive has a plan to solve all their problems. But how do you fix the world when you can’t fix yourself?" (Usborne)

Lukunäyte: https://usborne.com/browse-books/catalogue/product/1/13441/are-we-all-lemmings-and-snowflakes/#free-chapter-modal

Oma arvio:

Kylläpäs yllätyin iloisesti, kun löysin tämän Holly Bournen uutukaisen YA-kirjan  jo keikkuvan kirjastomme kokoelmissa. En ole vielä koskaan joutunut pettymään Bournen kirjoihin, enkä pettynyt tälläkään kertaa. Hän vain yksinkertaisesti osaa!

"Whatever is happening right now, don't let it win. Okay, darling? Come on, get up. You were fine last week."
I can't have been fine last week.
I can't remember what last week feels like. (s.9)

Are we All Lemmings & Snowflakes kertoo mielenterveysongelmista kärsivän Oliven tarinan. Tapahtumat vyöryvät käyntiin, kun isänsä syntymäpäiväjuhlien aikaan kaikki äänet tuntuvat vyöryvän Oliven päälle, kunnes tilanne menee niin sietämättömäksi, että hän juoksee ulos ja saa kasvihuoneessa käsittämätöntä tuhoa aikaan. Olive itse ei kunnolla edes muista jälkeenpäin, mitä on tapahtunut, mutta yhdestä asiasta hän on varma: hän ei yrittänyt itsemurhaa. Oliven perhe ja perheen lääkäri on kuitenkin eri mieltä, niinpä Olive päätetään suostutella nuorten mielenterveyskuntoutukseen, leirille nimeltä Camp Reset, jossa hänelle luvataan apua hänen ongelmiinsa.

I ruin everything.
Because I'm a bad person. (s. 117)

Camp Resetissä Olive tutustuu heti aluksi Jamie-nimiseen komistukseen, jonka kanssa hän vannottaa säätävänsä mitään. Ei ihan kuitenkaan onnistu, mutta sinnikkäästi Olive yrittää. Nuorten väliset suhteet ovat muutenkin leirillä ei-toivottuja. Aluksi Olivella tuntuu myös synkkaavan kahden tytön, Hannahin ja Sophien kanssa, jotka molemmat sairastavat OCD:tä. Kaikki menee kuitenkin pieleen siinä vaiheessa, kun Olive paljastaa, ettei ole koskaan halunnut kuulla omaa diagnoosiansa, joten hän ei voi sitä muillekaan kertoa. Hänen mielestään diagnoosi ei saa määrittää ihmistä, ja tästä Hannah loukkaantuu ja uskottelee myös Sophielle, että Olive kuvittelee olevansa muiden yläpuolella. Tytöt alkavat nyrpistellä Olivelle, joka tietenkin soimaa itseään, kun  on taas onnistunut pilaamaan kaiken.

I write:
Algorithm to sanity?
Maths to mental health?
Is there a formula?
Then I write:
Find Lewis... (s. 138)

Onneksi Olive löytää seuraa matikkanero Lewisistä, jonka kanssa he alkavat kehitellä omaa ideaansa: täytyy olla oma algoritmi sille, miten mielenterveysongelmista voi parantua. Heidän rannekkeistakin kun voidaan päätellä algoritmien kautta, milloin he ovat itsemurhariskialttiita. Oliven on helppo ottaa ujo, mutta tyttöön hiukan ihastunut poika mukaan pähkähullulta vaikuttavaan ideaansa, sillä hän rakastaa matemaattista pähkäilyä - ja nyt vielä nätti tyttö pyytää häneltä sitä. Yksityisistunnoilla terapeutti on kuitenkin huolissaan Olivesta, joka ei tunnu  nukkuvan, syövän, käyvän enää yhteisissä terapiaistunnoissa, ja joka vaikuttaa siis hyvin maaniselta. Vieraileva psykiatri järkyttää Olivea lipsauttamalla tämän diagnoosin ilmoille. Lukijana olen jo oikeastaan diagnosoinut Oliven itse melko varhaisessa vaiheessa. Olive kieltää kuitenkin sinnikkäästi olevansa maaninen, ja vakuuttaa olevansa aidosti oma, onnellinen itsensä.


Kirjan hauska nimi tulee Lewisin pohdinnoista, joissa hän tuumii ihmisten olevan yhtä lailla sekä laumasieluisia sopuleita (lemmings) (joiden uskotaan virheellisesti syöksyvän yhdessä joukkotuhoon) että uniikkeja kuten lumihiutaleet (snowflakes). Olive on hyvin innostunut tästä ajatuksesta, ja hän kehittelee onnen algoritmi -ajatustaan uudelle tasolle kutsuen mukaan porukkaan myös Hannahin, Sophien, Jamien ja ailahtelevaisen ja äänekkään Gabriellan. Yhdessä he kehittelevät keinon, jolla he voisivat vaikuttaa muihin ihmisiin ja näin ollen ehkäistä mielenterveysongelmat.  Terapeutti pelkää Oliven romahtavan hetkenä minä hyvänsä. Lukijana seuraan hengästyneenä Oliven vouhotusta ja pelkään samaa kuin terapeuttikin.

"I've ruined their lives because I'm a terrible person."(s. 123)

Tämä kirja on takuulla puhutteleva, koskettava ja hetkessä ahmittava. Olive on kertakaikkisen ihastuttava persoona, joka itsekin aavistelee rajojensa tulevan vastaan, mutta sinnittelee silti. Olive uskoo Camp Resetille mennessään olevansa paha ihminen, aiheuttaneensa itse kaikki ongelmavyyhtinsä, mutta myöntää leirin loppuvaihella sen, että hänen sairautensa on tehnyt ne asiat, ei Olive itse. On yksi ihminen, josta Olive on alkanut välittää liikaa, jotta voisi säätää hänen kanssaan yhtään. On toinen ihminen, jonka kanssa Olive voi säätää ihan vapaasti, koska hänestä vain tuntuu siltä. Olive tajuaa viimein, ettei hän voi vain sivuuttaa dianoosiaan ja sairauteensa tarjottua apua, vaan hänen on hellitettävä.

Holly Bourne osaa taas tuttuun tapaan käsitellä vakavaa aihetta rennolla ja helposti lähetyttävällä otteella. Kirjan henkilöhahmojen, etenkin Lewisin ja Oliven oivallukset koskettavat meitä kaikkia. Heidän tempauksensa on ajatuksena kaunis, vaikka onkin hankala toteuttaa käytännössä.

Toivottavasti tämä(kin) helmi suomennetaan ensi vuoden puolella!

Arvosanani 5+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Never judge book by it's cover 
The Heir of Ink and Magic
Yes Whale
A Thousand words a Million Books
The Royal Polar Bear Reads

Samantyylistä luettavaa:

Oonko ihan normaali?: Holly Bourne (Normaali #1)
Fangirl: Rainbow Rowell
Yksi täydellinen päivä: Jennifer Niven



Ei kommentteja: