maanantai 25. kesäkuuta 2018

Välimatkoja: Nina LaCour

Välimatkoja: Nina LaCour. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto 2018.

Englanninkielinen alkuteos (2017): We Are Okay. Kansi: Adams Carvalho (kuva); Samira Iravani (alkuperäisdesign); Sakari Tiikkaja (suomennos)

"Marin ei ole puhunut yhdellekään tutulle sen jälkeen, kun hän pakkasi laukkunsa ja muutti toiselle puolelle Yhdysvaltoja. Kukaan ei tiedä totuutta hänen viimeisistä viikoistaan kotona, ei edes Marinin paras ystävä Mabel. Mutta tuhansienkin kilometrien päässä kotoa, collegessa New Yorkissa, Marin tuntee menneisyyden kutsun. Nyt, kuukausia myöhemmin, hän odottaa yksin joululoman ajaksi tyhjenneessä opiskelija-asuntolassa. Mabel on tulossa kolmeksi päiväksi vierailulle, ja Marinin on kohdattava kaikki mikä on jäänyt sanomatta, yksinäisyys joka on kalvanut häntä kesästä asti."(Karisto)

Oma arvio:

Sattumoisin sain luettua tämän kirjan hiukan ennen Prideviikon alkua, mutta säästelin tätä postausta tälle viikolle, sillä saan tämän lisättyä kätevästi osaksi Prideviikon lukutempausta, joka on tänäkin vuonna Yöpöydän kirjat -blogin emännöimä.

Me olimme ihme.
Me  olimme meren väkeä.
Meillä oli aarteita taskussa ja toistemme tuntu iholla. (s. 115)

Välimatkoja ei ole markkinoitu sateenkaarikirjana, joten en oikeastaan tiennyt tämän käsittelevän sateenkaariteemaa ennen kuin luettuani kirjan. Toisaalta ymmärrän, miksi ei ole. Kirjassa ei nimittäin alleviivata päähenkilön homoseksuaalisuutta, vaan muut teemat puskevat paljon vahvemmin esille - joista vahvimpana yksinäisyyden ja kuulumattomuuden tunne. Lisäksi kirjasta kumpuaa menettämisen suru niin vahvana, että se tunkeutuu lukijan luihin ja ytimiin.

Kirjan alkuasetelmassa Marin hyvästelee kämppäkaverinsa Hannahin joulun pyhiksi ja valmistautuu jäämään ypöyksin newyorkilaiseen opiskelija-asuntolaan, vain puutarhuri valvojanaan. Lukijan päässä alkaa viritä kysymyksiä: miksei Marin mene kotiinsa jouluksi oman perheensä luo? Onko hänellä perhettä? Marin tuntuu kantavan sisällään suurta surua ja pettymystä, josta lukijalla ei ole aluksi pienintäkään vihiä.

Taivas on tumminta sineä, jokainen tähti erottuu selkeänä ja kirkkaana. Kämmenet tuntuvat lämpimiltä polvea vasten. Ihminen voi olla yksin monella tavalla. Sen tiedän todeksi. Hengitän sisään (tähtiä ja taivasta.)Hengitän ulos (lunta ja puita.)
Ihminen voi olla yksin monella tavalla, ja viimeksi se ei ollut tällaista. (s. 13)

Marinin ystävä Mabel on kuitenkin tulossa muutamaksi päiväksi hänen seurakseen, ja Marinia tämä kovasti jännittää. Pikku hiljaa alkaa paljastua salaisuuden verho ja Mabelin saavuttua valkenee, ettei kaikki ole nyt kunnossa ystävysten välillä. Jotain on tapahtunut. Mabelilla on myös suuri pyyntö Marinille, niin suuri, ettei Marin osaa vastata siihen heti, vaikka siinä pyynnössä on kaikki, mistä hän on jäänyt elämässään paitsi.


Marin alkaa takautumin paljastaa paloja elämästään ennen New Yorkia. Hänen äitinsä on kuollut hänen ollessa pieni, isästä ei ole oikein tietoa ja hänen vaarinsa, jonka luona hän on elänyt, on hyvin omalaatuinen tapaus. Vaari ei liikoja tunteile, mutta hän tykkää pitää luentoja tytöille aiheesta kuin aiheesta, leipoa ja kirjoittaa kirjeitä. Hän on vuosikausia kirjoitellut erään naisen kanssa, jota hän nimittää Birdieksi. Jotain salamyhkäistä vaarissa kuitenkin on, eikä Marin ole koskaan astunut talon takaosaan, jossa vaari asustaa. Vaari ei ala jakamaan muistojaan Marinin äidistä, mikä tekee Marinin surulliseksi.

Jotain ikävää ja romahduttavaa on tapahtunut Marinille, jonka vuoksi hän on kadonnut etuajassa New Yorkiin ja katkaissut välinsä Mabeliin, joka on epätoivoisesti yrittänyt tavoittaa ystäväänsä. Mitä ystävysten välillä on tapahtunut? Olen suorastaan hermostuksissani yrittäessäni lukea kirjan mahdollisimman nopeaa, jotta saan selville, mitä Marin kantaa sisällään. Miksi vaari on niin kipeä puheenaihe Marinille?

Sitä hetkeä ei ole mahdollista saada takaisin. Sitä luottamusta. Vapautunutta naurua. Sitä tunnetta että on lähtenyt kotoa vain hetkeksi. Tai sitä että on koti, johon palata. (s. 129)

Välimatkoja on todella tunteikas, mutta myös toiveikas kirja, jossa keskiössä ovat yksinäisyys, ystävyys, ensirakkaus ja pettymys. Miltä tuntuu, kun huomaa tulleensa huijatuksi ja petetyksi koko elämänsä ajan? Voiko sellaisesta nousta ehjänä ja vahvana ihmisenä? Kirjan kerronta on kaunista ja suvuvalukuista, se menee ihon alle.

Arvosanani 5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Eniten minua kiinnostaa tie
Kirjakko ruispellossa
Reader, why did I marry him?
Sivutiellä
Anun ihmeelliset matkat


Samantyylistä luettavaa:

Syvään veteen: Anna-Maija Aalto (suru)

Kun enkelit katsovat muualle & Minuuttivalssi: Salla Simukka (sateenkaari)

Valoa valoa valoa: Vilja-Tuulia Huotarinen (sateenkaari)

Tyttösi sun: Meredith Russo (sateenkaari, menneisyyden pakeneminen, ystävyys)


Lisään tämän YA-haasteen kohtaan:

kirjassa naiskertoja

Kirjankansibingosta ruksaan kohdan:

uimarannalla



2 kommenttia:

Suketus kirjoitti...

Pidin tästä todella, todella paljon. Koskettava ja kaunis, hieno kirja.

Heidi P kirjoitti...

Kyllä, samaa mieltä!