maanantai 21. toukokuuta 2018

Nevermoor-sarja: Jessica Townsend

Nevermoor - Morriganin koetukset: Jessica Townsend. Suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Kuvittanut Beatriz Castro. Otava 2018. (Nevermoor #1)

Englanninkielinen alkuteos (2017): Nevermoor - The Trials of Morrigan Crow. Kansi: Sami Saramäki

"Lue tarina, jonka kaltaista ei ole.
Astu maailmaan, jonka kaltaista ei ole. 

Morrigan Korppi on syntynyt kirottuna. Hänen on määrä kuolla yhdentenätoista syntymäpäivänään, mutta merkillinen mies, Jupiter Pohjoinen, kiidättää hänet taianomaiseen kaupunkiin nimeltä Nevermoor.

Jupiter on valinnut Morriganin osallistumaan kokeeseen, jossa sadat lapset pyrkivät Nevermooria hallitsevan taikajärjestön jäseniksi. Toisin kuin kilpailijansa, Morrigan ei kuitenkaan löydä itsestään erityiskykyä. Hänen on keksittävä keino läpäistä koe – tai palattava kohtaamaan kohtalonsa.

Fantastinen sarjanavaus täynnä seikkailua ja mielikuvitusta koukuttaa uuden lukijasukupolven!" (Otava)

Oma arvio: 

Minun ei pitänyt alunperin lukea tätä kirjaa ollenkaan. En innostunut Otavan kirjakatalogissa olevasta kirjan esittelystä, mutta sitten tämä kirja alkoi vilahdella Facebook-feedissäni muiden bloggaajien ansiosta, ja uteliaisuuteni sittenkin heräsi. Lähinnä Harry Potter -viittaukset saivat minut viimein tarttumaan kirjaan, sillä tuollaiset vertaukset klassikkokirjasarjaan ovat yhtä aikaa vaarallisia että kiehtovia. Kirjan kääntäjä on kaiken huipuksi Jaana Kapari-Jatta, joka on saanut kiitosta Harry Potter -sarjan käännöksistään.

Hän toivoi, että se tapahtuisi kivuttomasti. Hän oli lukenut jostain, että kirotun lapsen kuolema oli yleensä nopea ja rauhallinen - ihan kuin nukahtaisi. (s. 46)


Ennakkoajatusten vuoksi minun oli hyvin hankala olla vertaamatta kirjaa Harry Potteriin. Ja kyllähän niitä yhtäläisyyksiä alkaa löytyä etsimättäkin. Jo alkuasetelma on samankaltainen: yksitoistavuotias, kirousta kantava lapsi ja perheessään väärinymmärretty,  jolle tulee yllättävä kutsu outoon maahan. Vaikka uusi asuinpaikka hotelli Deukalionissa ei ole varsinainen opinahjo Tylypahkan tapaan, on tytön käytävä läpi eräänlaisia pääsykokeita eli koetuksia päästäkseen Meineikkaaseen seuraan, joka on Morriganin suojelijan, Jupiter Pohjoisen mielestä tavoittelemisen arvoinen asia. Koetuksista tulee minulle mieleen Veronica Rothin Outolintu-trilogiassa esiintyneet Uskaliaiden kokeet, joissa käytettiin myös hyväksi ihmisen pelonsietokykyä erilaisissa pelkomaisemissa. Morrigan joutuu myös käymään lävitse pelkokoetukset päästäkseen Meineikkaaseen seuraan, joskin ne eivät niin mässäile henkilökohtaisilla peloilla.

Hotelli Deukalion on talo, jossa tapahtuu Tylypahkan tapaan kummallisuuksia, mutta on edelliseen verrattuna minusta monin verroin kiehtovampi. Rikkoutuneen kristallikruunun tilalle kasvaa aikanaan uusi lamppu, talon vahtimestari on iso puhuva  jättiläiskissa eli magnifikatti Fenestra, Morriganin huoneen sisustus mukautuu päivittäin Morriganin ajatuksiin ja on täten aina erilainen, talossa on kammottava varjohuone, jossa varjot alkavat elää omaa elämäänsä ja kaikista parasta on sauhubaari, jossa on saatavilla erilaisia tuoksusavuja mielentilan ja tarpeen mukaan. Nevermoor itsessään on myös kiehtova valtakunta, jossa kuljetaan nopeilla Meitroilla ja huvitellaan hyppäämällä sateenvarjon avulla katolta.

"Astu arkailematta", Morrigan kuiskasi.
Sitten hän sulki silmänsä.
Ja hyppäsi.
Tuuli otti hänet syleilyynsä. Morrigan tunsi vahvan adrenaliinihyöyn pudotessaan maata kohti, kylmän ilman piiskoessa hiuksia kasvojensa ympärillä, ja laskeutui lopulta tukevasti seisaalleen. (s. 86)

Kuten Harry Pottereissa, myös Morriganin koetuksissa päähenkilö löytää talosta ystävän, mutta vastapainoksi myös kiusanhengen riippakivekseen. Morrigan ystävystyy kilpakumppaniinsa, Pihlaja-nimiseen poikaan, joka on erityisen taitava käsittelemään lohikäärmeitä. Sitten se pakollinen vihollinen - kaunis ja lahjakas laulaja Noelle, jonka kieli on miekkaa terävämpi. Morrigan luulee myös Sointu-nimistä tyttöä vihollisekseen, kunnes käy ilmi, ettei hän ehkä olekaan sitä. Sointulla on hyvin erikoinen  kyky, joka paljastuu viimeisessä koetuksessa ja lyö kaikki muut ällikällä.

Pihlaja antoi ystävyytensä kuin se ei olisi merkinnyt mitään. Hän ei voinut mitenkään arvata, että se merkitsisi kaikkea. (s. 155)

Morrigan on henkilöhahmona sympaattinen ja samaistuttava, jonka itsetuntoa on kalvanut koko lapsuuden kirotun lapsen leima. Kun hän alkaa päästä siitä, hänestä tulee hyvin rohkea tyttö. Jupiter Pohjoinen on erikoinen, yhtä aikaa isällinen ja kaverillinen suojelija Morriganille, ja pidän hänestä kirjassa eniten. Pihlaja on vekkuli poika, joka on Morriganin ystäväksi mainio. Niin, ja sitten se pahis - tottahan toki tässäkin kirjassa on se tyyppi, josta ei saisi ääneen puhua. Kuten Harry Potterissa on kamala Voldemort, Morriganin koetuksissa se on meinioseppä, tyyppi, joka kylvää tuhoa ympärilleen.

Jotkut sanovat, että meinioseppä kääntyi nurinpäin ja sen sisäinen pimeys on nyt ulkopuolella kaikkien nähtävissä. Sanotaan, että se on kammottavasti epämuodostunut niin, että hampaiden ja silmänvalkuaisten valkoisuus on muuttunut mustaksi kuin hämähäkillä. Että sen iho on harmaantunut ja hajoamistilassa niin kuin sen hajoava sielukin. (s. 223)

Nevermoor - Morriganin koetukset on eittämättä mukaansatempaava ja viihdyttävä kirja. Vaikka alkuun minua ärsyttää samankaltaisuudet Harry Potterin tarinoihin, huomaan kirjassa olevan kuitenkin ihan oma maailmansa, jossa seikkaillaan kiehtovasti eri rinnakkaismaailmojen välillä. Morriganin elämä erikoisessa hotelli Deukalionissa on kiintoisaa, ja koetukset Meineikkaan seuran jäseneksi vauhdikkaita. Seuran jäsenyydestä kilpailevien lasten erikoiskyvyt ovat hauska lisä, ja koko kirjan ajan tietysti jännittää, mikä on Morriganin salattu kyky. Niin, mikähän se on? Sen tietää vain Jupiter Pohjoinen.

Hän empi hetken ja kysyi sitten - yritti vielä viime hetkellä hätäpäissään ja epätoivoisena saada vastauksen ennen kuin koko Trollosseum tietäisi sen - "Mikä se on, Jupiter? Mikä on minun kykyni?" (s. 321-322)

Vaikka arvioni kirjasta on vertaileva, en ala arvottamaan, kumpi on parempi: Harry Potter - vai Nevermoor-sarja. Molemmissa on omat puolensa, ja kirjat ovat kuitenkin maailmoiltaan kovin erilaisia. Pidän siitä, että Nevermoor-sarjan keskiössä on tyttösankari. Jään kovasti odottamaan jatkoa tähän sarjaan.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat
Eniten minua kiinnostaa tie
Kirjoihin kadonnut
Siniset helmet
Lukuaikaa etsimässä
Vuosi kirjoitusharjoituksia

Meinioseppä - Morriganin kutsumus: Jessica Townsend. Suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Otava 2019 (Nevermoor #2)

Englanninkielinen alkuteos (2018): Wundersmith - The Calling of Morrigan Crow. Kansi: Sami Saramäki

"Astu Nevermooriin – kaupunkiin, jossa mielikuvitus ja toivo heräävät eloon

Vuoden odotetuin jatko-osa!

Morrigan Korppi ja Pihlaja Swift ovat läpäisseet vaaralliset koetukset ja ovat nyt Nevermoorin Meineikkaan Seuran koulutettavia. Mutta Morriganin taival maagisessa Nevermoorissa, sen salaisuuksien keskellä on vasta alussa. Pian käy selväksi, että kaikkea taikuutta ei suinkaan käytetä hyvään…"(Otava)

Oma arvio: 

Hiukan minua etukäteen jännitti, pystyisikö tämä Nevermoor-sarjan toinen osa kietomaan lukijan seikkailun ja taianomaisen maailman pyörteisiinsä niin tehokkaasti kuin avausosa Nevermoor - Morriganin koetukset. Edellisessä osassa kirjan lopussa Morrigan saa tietää olevansa yksi kautta aikojen kammoksutuista Meiniosepistä, ja tämä onkin kirjan päällimmäisin teema, kuten nimikin jo paljastaa.

Meinioseppä - Morriganin kutsumus alkaa hyvin samantyyppisesti kuin Harry Potter ja Viisasten kivi (anteeksi, en voi välttää vertailua), nimittäin koulun aloituksella, erilaisten hauskojen ja erikoisten oppiaineiden esittelyllä ja ryhmähengen hapuilevalla muodostamisella. Myös Meineikkaan seuran koulutettavat käyttävät koululle siirtymiseen omaa meitroasemaa (919, joka on myös Morriganin yksikön numero), jossa heidän saattajansa neiti Hilpiä heitä joka päivä odottelee. Lapset saavat tutustua koulun pelottavaan oppilasemäntä Peurapuroon, jolta ei juurikaan sympatioita heru. Mikä kammottavinta, Peurapurolla on myös toinen persoona, mystisten alojen oppilasemäntä Nurkkanummi, joksi muuntautuminen on kammottavaa katsottavaa ja kuunneltavaa: mongerrusta ja luiden rutinaa.

Erittäin Kunnianhimoisten Nuorten Tavoitteenasettelu- ja Saavutuskerho, joka kokoontui maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina illalla ja sunnuntaina koko päivän ei kuulostanut Morriganista mukavalta. Sen sijaan hän arveli, että saattaisi liittyä Äärimmäisen Anonyymeihin Introvertteihin, joka lupasi ettei minkäänlaisia kokouksia tai tapaamisia järjestettäisi milloinkaan. (s. 70)

Meineikkaan seuran koulutukseen kuuluu vaikka ja mitä kiehtovia oppiaineita lohikäärmeratsastuksesta aarteensukellukseen, mutta Morriganin harmiksi Peurapuro päättää, että Meiniosepän on hyödyllistä opiskella vain sitä, mikä tekee Meiniosepistä vaarallisia - että hän tietäisi paikkansa. Katalien meineikkaiden tekojen historiaa opettaa Morriganille hidastempoinen professori Hemingway Q. Onstald. Hän on meiläin eli puoleksi ihminen ja puoleksi kilpikonna, enemmän kuitenkin ihminen. Jatkossa Morrigan joutuu siis kärsimään kuivilla oppitunneillaan, kun muut yksikön jäsenet opiskelevat monipuolisia ja kiehtovia oppiaineitaan. Kaiken huipuksi muut tuntuvat pelkäävän ja karttavan Meiniosepäksi paljastunutta opiskelutoveriaan, tai kaikki paitsi Sointu ja Pihlaja.
Yksikkö 919:n jäsenet valmistautuvat yhdessä loppukoetukseensa, joka tekee heistä lopullisesti Meineikkaan seuran täysivaltaisia jäseniä. Koetus tehdään yhteistyössä ja siinä mitataan lojaalisuutta toisia kohtaan. Harmikseen ryhmä saa vain ennen koetta salaperäisiä nimettömiä uhkauslappusia, jossa vihjataan paljastaa heidän salaisuutensa kaikille (koskenee Morriganin Meinioseppyyttä, josta ei siis tiedä kuin Morriganin oma yksikkö), jos he eivät vuorollaan suorita lapussa annettua tehtävää. Lisäksi Nevermooria piinaa oudot katoamiset,  joilta eivät lopussa enää välty Morriganin yksikön jäsenetkään.

PIRUNPIHA
VAROKAA!
MAANTIETEELLISTEN ERIKOISUUKSIEN RYHMÄN
JA NEVERMOORIN NEUVOSTON
MÄÄRÄYKSESTÄ
TÄMÄ KATU ON JULISTETTU
PUNAISEN HÄLYTYKSEN KIEROKUJAKSI
(ERITTÄIN VAARALLINEN METKU JA
MAHDOLLISUUS VAURIOON SISÄÄN ASTUTTAESSA)
SISÄÄNKÄYNTI OMALLA VASTUULLA (S. 225)

Kirjassa on niin paljon kiehtovia yksityiskohtia, että voisin kirjoittaa niistä oman romaanin. Minua kiehtoo erityisesti Nevermoorin kiehtovat kadut ja kujat, joilta löytyy erikoisia Kierokujia. Ne on merkitty varoituskyltein, ja niistä pääsee paikkoihin, joihin ei muualta pääse. Kierokujalle mennessään joutuu käymään läpi erittäin ikävän metkun, joka voi olla vaikka kokoajan kutistuva tila, kamala pahoinvointi, pää alaspäin roikkuminen tai joku muu. Kierokujan kautta Morrigan tulee vahingossa löytäneeksi Kammotorin, jonka olemassaolosta vain huhutaan.

Kaikkien kasvot kääntyivät Morriganiin päin. Tuttu tunne luikerteli Morriganin niskassa ja sillä hetkellä hän tajusi odottaneensa sitä. Alkaen ensimmäisestä päivästä Meiseussa, alkaen Paximus Onnin katoamisesta, kirottu tyttö, joka edelleen eli jossakin Morriganin sisuksissa, oli odottanut tätä. Syytöstä. (s. 194)

Kirjan pääteemana on kuitenkin Morriganin omien kykyjen löytäminen ja Meinioseppyytensä hyväksyminen. Onko hänkin läpeensä paha, niinkuin Onstald kirjoissaan kaikista Meiniosepistä opettaa? Oppiiko hän käyttämään ja hallitsemaan omaa voimaansa, Meiniotaan? Mitä kaikkien kauhistelema Meinioseppä Ezra Viima haluaa Morriganista?

Älkää puhuko hänestä kuin hän olisi hirviö. (s. 204)

Turhaan siis pelkäsin ja jännitin, sillä tämä Nevermoor-sarjan toinen osa on vähintääkin yhtä kiehtova, ellei jopa kiehtovampi kuin avausosansa. Tätä sarjaa mielelläni suosittelen niin ala- kuin yläkoululaisillekin lukijoille. Ei ole myöskään aikuisilta kielletty.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa ja vlogeissa: 

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:
31. Kirjassa kuljetaan me(i)trolla

Pohjoinen lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

13. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja


Samantyylistä luettavaa:

Harry Potter -sarja: J.K. Rowling

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Saari: Veera Salmi

Saari: Veera Salmi. Otava 2018


"Suosikkikirjailijan ravisteleva romaani kovia kokeneista lapsista.

Tämä on kirja oudoista katoamisista, hylätyistä, orvoista ja vähän kreiseistä tyypeistä, pölyisistä radanvarsista ja pimeistä ullakoista.

Mutta tämä on myös kirja kaukaisesta saaresta, jossa voi olla rauhassa ja vapaa. Kirja unelmasta, siitä että huominen tulee ja on eilistä parempi.

Ja Korjaamosta, joka voi auttaa juuri sinua." (Otava)

Oma arvio:

Voi mahdoton sentään, kuinka mahtavan ja puhuttelevan kirjan juuri luin! Veera Salmen Saari yllätti minut totaalisesti. Sain huikean lukumatkan Selviytyjät-TV-sarjan ja Kärpästen herra -romaanin tyyliin - muttei kuitenkaan sinne päinkään. Kirjassa erilaisia kohtaloita taakkaanaan kantavat lapset ottavat ohjat omiin käsiinsä pelastaakseen itsensä yksinäisyydeltä ja surulta, aikuisten vilahdellessa tarinassa lähinnä statistin roolissa. Kaikkein tärkeintä on saavuttaa vapaus. Siihen eivät aikuiset kuulu.

Jos lörpöttelet minusta vanhemmillesi, tapahtuu pelkkää huonoa. Toistan vielä varmuuden vuoksi: Pelkkää huonoa! (s. 12)

Kirja alkaa kirjeellä, jonka Hansama on kirjoittanut muiden Saaren asukkaiden kanssa, ja jonka he ovat jakaneet kirjojen väliin pelastettavien lasten löydettäviksi. Tämän jälkeen tarinansa kertoo poika, Hansama, joka on niin yksinäinen, että päättää lavastaa oman kuolemansa sytyttämällä talonsa ullakon tuleen ja katoamalla savuun. Hän asuu piilossa ullakoilla, tienaa elantonsa myymällä korjaamiansa rikkinäisiä tavaroita ja tutustuu täysi-ikäiseen irokeesipäiseen Simoniin, josta tulee hänelle hyvin tärkeä isovelihahmo. 

Kirjan keskeinen hahmo, Zhahra, tuttavallisemmin Noname,  ei koskaan ole Saarella mukana, mutta hänellä on kaksi tärkeää tarkoitusta elämässään: olla vakavasti sairaan siskonsa Aishan tukena ja selvittää mystisesti "savuun kadonneiden" lasten kohtalo. Nämä kadonneet henkilöt esiintyvät kirjan sivuilla tarinan edetessä kukin vuorollaan ja kertovat ennemmin tai myöhemmin omat, surulliset tarinansa. Kaikkia heitä yhdistää se, etteivät he voi asua enää kotonaan.

Pyyhi oikea nimesi mielestäsi. Sulje silmäsi, hengitä syvään, ole hetki ilman nimeä. Avaa silmäsi, mielikuvittele Saari edessäsi. Millä nimellä toivoisit että sinua kutsuttaisiin tästä lähtien? (s. 158)

Malala on tyttö, joka on kasvanut kahvipensaiden keskellä (mikä on hauska yhteensattuma, sillä Hansaman vanhemmat ovat töissä kahvitehtaalla). Malalan mitta täyttyy, kun hänen isänsä alkaa järjestää tytön naimakauppoja. Malala viestittelee Hansaman kanssa, joka on kertonut omasta unelmastaan, Saaresta, ja kutsuu tytön luokseen syrjäiseen Hotelli MaHaMoriin, jossa he voivat piileksiä ennen saarelle menoa. Mukaan liittyy myös kilpikonneista kiinnostunut Morris. Nämä lapset junailevat Simonin avustuksella itsensä autiolle saarelle keskelle Tyyntämerta ja alkavat  hoitaa sieltä käsin muiden lasten pelastamista. Pian he kuitenkin huomaavat, kuinka raskaaksi se käy, koska eiväthän he voi auttaa kaikkia.

VIISIKOHTAINEN VALINTAPERUSTELISTA

1. Mikään asia ei tuota iloa. Tuntee olonsa tooooooooodella lohduttomaksi.
2. Suhde vanhempiin on huono tai suhdetta ei ole.
3. Suhde muihin mahdollisiin "auttaja-aikuisiin" on huono tai suhdetta ei ole.
4. Suhteet ystäviin ovat huonot tai suhteita ei ole.
5. Näkyvissä ei ole mitään, mikä saattaisi muuttaa lohduttoman tilanteen paremmaksi. (s. 154-155)

Saarelle saapuu kuitenkin myöhemmin vielä Edison, joka rakastaa kaikenlaisten keksintöjen tehtailua. Edisonia jää kuitenkin vaivaamaan pikkuveli, joka jäi vielä hänen lapsuudenkotiinsa. Myös Morrisilla on jäänyt eräs tärkeä henkilö, Rastas-niminen tyttö, mantereelle. Pitäisikö lasten hakea vielä muutama ihminen lisää saarelle, ja missä kohtaa on vedettävä raja? Malala on sitä mieltä, etteivät he voi olla ikuisuuksiin saarella, ja siitä tulee erimielisyyksiä. Simon ei enää halua olla saarella, sillä hänellä on oma elämä mantereella, eikä hän haluaisi joutua vaikeuksiin lasten salakuljettamisesta saarelle.

Kuva: Pixabay
Kirja avaa nuorten henkilöhahmojen taustoja ja menneisyyttä sivu sivulta lisää, paljastaa, miksi he tarvitsevat Saarta,  enkä voi olla liikuttumatta näistä tarinoista. Nämä nuoret ihmiset puhaltavat yhteen hiileen ja kokoontuvat joka ilta iltanuotiolle puimaan tuntemuksiaan. Huumoriakin mahtuu mukaan, sillä eivät nämä lapset koko ajan murehdi menneisyyttään.  Silti lukijalla on koko ajan yhdessä lasten kanssa pelko siitä, että kaikki se vapaus tulee jonain päivänä loppumaan.  Välillä sitä myös toivoo, sillä lasten tulevaisuus vaikuttaa niin häilyvältä. Täytyy olla olemassa suunnitelma B.

- Pelkkä avaruus on ääretön. Vapaudellakin on aina rajat--- (s.248)

Olen hieman yllättynyt kirjan loppuratkaisusta. Mielestäni se on aika rohkea veto, eikä mene yleisten olettamusten mukaisesti. Se hienous kirjallisuudessa onkin, ettei aina kaiken tarvitse mennä sovinnaisesti oikein, mutta silti asiat päättyvät onnellisesti. Ei tosin aivan kaikkien kohdalla...

Saari on loistavasti punottu tarina kodeista, lapsista, yksinäisyydestä, surusta, ystävyydestä, yhteistyöstä, selviytymisestä, peloista ja vapaudesta. Monisäikeinen tarina vuorottelee surun ja ilon puolella ja tuo lukijalleen toivoa, mutta saa tämän välillä pelkäämään, mitä tuleman pitää. Välillä epäilen kaiken olevan vain unta ja unelmaa: onko Saarta olemassakaan? Kirjan lopussa on myös hauska osio, jossa on leikkimielisiä selviytymisohjeita, kuten miten sytytät nuotion, teet säkkikasvimaan tai loihdit helppoa ruokaa. Suosittelen tätä kirjaa noin 11-15-vuotiaille sekä ehdottomasti myös aikuisille.

Arvosanani täydet 5


Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantalle.

Muissa blogeissa:

Kirjasähkökäyrä
Kirsin kirjanurkka
Lastenkirjahylly

Samantyylistä luettavaa:

Kupla: Siri Pettersen
Jäljellä/ Toisaalla: Salla Simukka
Kevätuhrit-trilogia: K.K. Alongi

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

40. Kirjassa on lemmikkieläin

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Päivitys Väkiveriset-sarjaan

Luin Sini Helmisen Väkiveriset-sarjan kolmannen osan Veden vallassa. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan mietteeni tästä ja aiemmista osista.

https://adelheid79.blogspot.com/2017/04/vakiveriset-sarja-sini-helminen.html

lauantai 5. toukokuuta 2018

Päivitys Tuhat kerrosta -trilogiaan

Luin Katharine McGeen Tuhat kerrosta -trilogian toisen osan Huipulla. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan arvioni.

http://adelheid79.blogspot.fi/2016/11/tuhat-kerrosta-trilogia-katharine-mcgee.html

tiistai 1. toukokuuta 2018

Päivitys Kirjanoita-sarjaan

Luin Anne Leinosen Kirjanoita-sarjan toisen ja viimeisen osan Noitakirja. Klikkaa kuvaa ja lue, mitä mietteitä se minussa herätti.

https://adelheid79.blogspot.com/2017/05/kirjanoita-sarja-anne-leinonen.html