torstai 2. helmikuuta 2017

Ihme: R.J. Palacio

Ihme: R. J. Palacio. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2017.

Englanninkielinen alkuteos (2012): Wonder

"Hauska ja rohkaiseva romaani ennakkoluulojen kohtaamisesta.

"En aio kuvailla, miltä näytän. Kuvittelitte te mitä hyvänsä, minä näytän todennäköisesti pahemmalta."

August Pullmanin kasvot ovat pahasti epämuodostuneet. Kotikoulua tähän mennessä käynyt Auggie on nyt aloittamassa viidennen luokan oikeassa koulussa. Se kiehtoo ja pelottaa. Hän on ihan tavallinen nuori epätavallisten kasvojensa takana, mutta saako Auggie uudet koulukaverinsa uskomaan sen?

R. J. Palacio on kirjoittanut modernin klassikon - Ihme on hauska, rohkaiseva ja koskettava romaani, jota on vaikea päästää käsistään. Sen haluaa jakaa muiden kanssa ja sen tarina tarttuu syvälle lukijan mieleen. Monen kertojan äänellä etenevässä tarinassa on useita haavoittuneita henkilöitä, joiden taakka ei ole niin näkyvä kuin Auggien, mutta yhtä vaikea käsitellä. Heidän rinnallaan Auggiesta tulee helposti samaistuttava henkilö.(#kirja.)"

Oma arvio:

Kuten kirjan kannessa kehotettiin, tein itselleni palveluksen ja luin tämän kirjan (ja tein elämästäni paremman.) Ihme on lämminhenkinen, mukavalukuinen, suloinen, koskettava - todellakin ajatuksia herättävä ja ihmeellinen, kuten kirjan nimikin kertoo. Miten ihmeellisellä tavalla yhdysvaltalaiskirjailija Palacio on osannut asettua niin täydellisesti lapsen pään sisään, että osaa välittää hänen ajatuksensa todella aidosti tämän kirjan sivuille.

Äiti muuten on kaunis. Ja isä on komea. Via on nätti. Ihan siltä varalta, että olette ajatelleet asiaa. (s. 15.)

Kirjan kertojana on suurimmalti osin epämuodostuneena syntynyt ja monia korjausleikkauksia läpikäynyt Auggie, joka ajattelee juuri niin kuin lapsen kuuluukin ajatella. Välillä hän oikoo mutkat suoriksi, välillä jää pohtimaan asioita perusteellisemmin, mutta lapsen tavalla. Kertojasta ei siis paista aikuisen kirjailijan ääni läpi,   mikä on erittäin tärkeää kirjan uskottavuuden kannalla. Myös Auggien isosisko Vian näkökulma tulee esiin muutamassa omassa luvussaan. Lisäksi Auggien uusien ystävien Jackin ja Summerin, Vian ystävän Mirandan sekä Auggieta kiusaavan Justinin omat lukunsa tuovat esiin heidän näkökulmansa.

Niinpä minä menin istumaan hänen viereensä. Ei mikään iso juttu. Kunpa ihmiset lakkaisivat vääntämästä siitä jotakin paljon suurempaa.
Hän on pelkkä lapsi. Kummallisimman näköinen lapsi, mitä olen ikinä nähnyt, kyllä vain. Mutta pelkkä lapsi. (s. 136.)

Välillä tunnen syvää myötätuntua ja surua Viaa kohtaan, joka on Auggien syntymästä saakka jäänyt hiukkasen vaille vanhempiensa huomiota. Toisinaan minua ihan suututtaa, kun Via taas jälleen sivuutetaan. Siksi hänenkin näkökulmansa tarinassa on tärkeä.

Kirjan päähenkilö Auggie on opiskellut viidesluokkalaiseksi asti äitinsä kotikouluopetuksessa ja nyt hän siirtyy Beecher Prepin yläkouluun, osin äitinsä ja isänsä houkuttelemana. Auggien vanhemmilla ja siskolla on kova myös edessä kasvun paikka, kun Auggie siirtyy kodin turvasta muiden lasten joukkoon, jotka eivät ole - kuten arvataa saattaa - aina kovin kilttejä hänelle. Tarina opettaa kuitenkin, että vaikka typeryksiä ja ilkimyksiä riittää aina, muutama ystävällinen ihminen pitää pienen koululaisen itsetunnon (kutakuinkin) kasassa. Auggie huomaa koulutovereidensa pienimmätkin ilmeet, yökkäilyt, karttamiset, mutta hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää asian kanssa. Kun Justinin ja hänen kaveriensa kiusaaminen paisuu valtaviin mittoihin, Auggie huomaa, että hänellä on kuin onkin myös ystäviä. Hän saa tuta, että ystävätkin tekevät virheitä. Jack saa Auggielta anteeksi typerät tölväisynsä, jotka Auggie vahingossa saa kuulla.

Käytävillä, jotka olivat aina tupaten täynnä, naamani yllätti aina jonkun pahaa-aavistamattoman, joka ei ollut kuullut minusta. Tyyppi päästi silloin äänen, jonka ihminen päästää, kun hän pidättelee hengitystä ennen sukeltamista, pienen "ah!"-äänen. Ekojen viikkojen aikana näin kävi varmaan neljä viisi kertaa päivässä: portaissa, lokeroiden edessä, kirjastossa. Viisisataa oppilasta samassa koulussa: jokainen heistä näkisi vääjäämättä naamani jossakin vaiheessa. (s. 73.)

Kirjassa Auggie joutuu myös luopumaan rakkaasta koirastaan. En voi olla kyynelehtimättä, kun perheen koira Daisy sairastuu ja viedään lopetettavaksi. Koko perhe suree tuota ihanaa koiravanhusta ja tämä tilanne on kuvattu hellyyttävän aidonoloisesti.

Ihme on kustantajan mukaan sopiva kirja nuorille (suositusikä 12+), mutta mielestäni myös 10-12-vuotiaille tämä voisi sopia, jos yli 300 sivua ei säikäytä. Kappaleet ovat mukavan lyhyitä, joten se helpottaa pitkähkön kirjan lukemista varmasti. Auggie kavereineen ovat iältään noin 10-11-vuotiaita viidesluokkalaisia eli he ovat aloittaneet middle school -asteen (vrt. Suomen yläkoulu), jossa on oppilaat viidennestä kahdeksanteen luokkaan. Tarina opettaa nuorta ajattelemaan ulkonäön ja sisäisen kauneuden merkitystä, erilaisuuden sietämistä, ystävyyttä, perheen merkitystä, muutosta ja itsetuntoaan. Vaikka aihe on rankka, se käsitellään lapsekkaan kepeällä tavalla, mikä tekee lukukokemuksesta keveän ja jättää elämänmakuisen jälkimaun. Suosittelen tätä kirjaa tietenkin myös aikuisille!

Minusta Halloween on maailman paras juhla. Se päihittää jopa joulun. Saan pukeutua naamiaisasuun. Saan käyttää naamaria. Saan kulkea ympäriinsä ihan samanlaisena kuin muutkin naamioituneet lapset enkä minä ole kenenkään mielestä oudon näköinen. (s. 85.)

R. J. Palacio on tehnyt tähän kirjaan kytkeytyviä Ihme-tarinoita (Wonder-stories), kuten The Julian Chapter (2014),  Auggie & Me: Three Wonder Stories (2015), Pluto: A Wonder Story (2015). Syksyllä 2017 julkaistaan myös elokuva.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Ihme muissa blogeissa:

Kulttuuriblogi Kirjanvuoksi

Samantyylistä luettavaa:

Dumplin: Julie Murphy 

____________________________________

Lisäsin tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

6. Kirjassa on monta kertojaa

Kirjassa on myös hyvin tärkeänä teemana ystävyys, joten lisään tämän BFF-lukuhaasteeseen myös.

Ei kommentteja: