Topi Sorsakoski - Viimeiseen korttiin: Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen

Topi Sorsakoski -  Viimeiseen korttiin: Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen. Johnny Kniga 2016.

"Topi Sorsakoski (1952-2011) oli yksi suomalaisen iskelmän ikonisimpia ääniä.
Topi Sorsakoski toi Agents-yhtyeen kanssa maaseudun tanssilavamusiikin kaupunkien rock-klubeille 1980-luvulla ja nousi samalla satumaiseen menestykseen, joka ei koskaan laantunut.

Sorsakoskella oli lapsuudestaan asti synnynnäinen taito joutua pulaan, mutta myös taito hankkia ympärilleen ihmisiä, joihin hän saattoi vaikeina aikoina nojata. Sorsakoski oli myös klassisen musiikin ja kirjallisuuden ystävä, joka tiesi tarkalleen, miten myyttiä renttutaiteilijasta pidetään yllä.

Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen ovat päässeet perikunnan siunauksella perehtymään Sorsakosken laajaan kotiarkistoon, demoihin, julkaisemattomiin sanoituksiin, dokumentteihin ja harvinaiseen videomateriaaliin. Noin sadan haastattelun pohjalta on syntynyt poikkeuksellinen muusikkoelämäkerta, joka maalaa karhean humoristisen ja paikoin resuisen kokokuvan Sorsakoskesta hänen traagiseen loppuunsa saakka.

Tätä tarinaa ei ole aiemmin kuultu. Mukana ovat kaikki keskeiset kollegat, ystävät, sukulaiset, naiset ja fanit. Moni heistä kertoo tarinansa Sorsakosken lesken tapaan ensimmäisen ja viimeisen kerran - vain tässä kirjassa."

Oma arvio:

Heti alkuun linkitän arvioni alkuun tekemäni Spotify-soittolistan, johon olen koonnut kirjassa siteeratut kappaleet (ne, jotka olivat saatavilla).

https://open.spotify.com/user/1136265330/playlist/7BgWNSpNPvRIaNziKTJG95

Ennen Topin ja Agentsin nousua iskelmällä ja rockilla oli omat kannattajakuntansa; rock oli kaupunkilaisten musiikkia ja elämänasennetta, sen sijaan iskelmä kuvasti maaseudun perinteistä elämäntapaa. Lopulta nämä kaksi musiikkilajia vaihtoivat 1980-luvulla tavallaan paikkaa: iskelmää alettiin esittää kaupungeissa, lähiöissä ja kapakoissa lohduksi juuriltaan muuttaneille, kun rock valtasi syrjäseudut ja houkutteli mukaansa nuoria, jotka olivat jääneet juurilleen. (s.102)

Tätä kirjaa lukiessa kuuntelin paljon Topi Sorsakoskea. Kun kirjan myötä esiteltiin jokin minulle tuntematon albumi, laitoin sen yleensä soimaan lukemisen taustalle. Suuri osa Topi Sorsakosken ja Agentsin tuotannosta on minulle tuttua, mutta Topin soolotuotanto on minulle vieraampaa. Toki sieltäkin ne muutamat hitit, kuten Hurmio ja Olet kaikki ovat syöpyneet mieleeni.

Tämä on kaikkiaan ensimmäinen elämäkertateos, jonka arvioin blogissani. Olen kyllä muutaman sellaisen ennenkin lukenut,  ja yleensä kimmokkeena lukemiseen on ollut jonkinasteinen fanitus kyseistä henkilöä kohtaan. Sama syy oli myös siihen, miksi halusin lukea Topi Sorsakosken elämästä ja musiikkituotannosta kertovan teoksen - suuri, syvä kunnioitus ja fanitus kyseistä tummaäänistä artistia kohtaan. Mitä lopulta tiesin Topi Sorsakoskesta? En juuri mitään, ja vielä vähemmän Pekka Tammilehdosta, joka kietoutuu mystisesti tuon artistinimen, tai sanotaanko kuvitteellisen hahmon, taakse. 

Minun isäni on kuunnellut Topi Sorsakosken ja Agentsin levyjä ja tartuttanut fanituksen minuun jo lapsesta saakka. Agentsin rautalankasoundit ovat kiehtovia eivätkä mielestäni yhtään niin elähtäneitä kuin perinteinen tanssimusiikki. Kaiken kruunaa Topin uniikki laulutyyli, joka on täynnä elämää, surua, kaihoa ja karheutta.

---Kiiruhdin salin puolelle katsomaan, minkälaisesta ihmisestä saattoi lähteä tuollainen ääni. Kun pääsin sisään ja näin Topin, menivät aivoni hetkellisesti solmuun. Ryhditön olemus, roikkuvat haivenet, rööki ja tuijotus lattiaan eivät osuneet siihen julamaiseen ääneen mitenkään. Olin totaalisen ällikällä - vielä senkin jälkeen kun omin silmin saatoin todeta, että enkelimäisen äänen ja ulkomuodon välinen ristiriita oli melkoinen. Ulkomusiikilliset seikat jäivät kuitenkin pian omaan arvoonsa, sillä musiikillinen anti oli lumoava ja vaikutus lähtemätön. (Mari Hatakka, Agentsin GO-GO-tanssija, s.78)

Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen esittelee Topin musiikkituotannon ihan alkulähteiltä saakka viimeiseen levyyn saakka. Jokaisen levyn tekovaiheista saa kattavan kuvan. Minulle oli  hyvin valaisevaa tutustua koko tuotantoon, ja tietenkin erityistä mielihyvää minulle tuotti lukea juuri niiden minulle tärkeiden kappaleiden syntyvaiheista. Topi Sorsakosken viimeiseksi levyksi jääneen Tummansinisen sävelen (jonka ostin muuten vinyyliversiona isälleni joululahjaksi) suosikkibiisini, Viimeiseen korttiin, on hämmästyksekseni Jonne Aaronin säveltämä.

Topi Sorsakoski oli jonkinlainen sekoitus samaania, nurkkabaarin perällä istunutta Kaurismäen Suomen kantapeikkoa ja heleä-äänistä Olavi Virtaa - kaikin tavoin epätodennäköinen tangolaulajan perikuva. (s.154)

Eniten nautin kuitenkin niistä osuuksista, joissa avataan Topi Sorsakosken persoonaa. Pidän siitä, miten kirjassa käytetään hyvin paljon eri henkilöiden suoria sitaatteja, joissa Topia ja hänen tekemisiään kommentoidaan, ja siitä, miten lukija itse saa koota nämä mielipiteet kokonaisuudeksi. Näin mitään suoraa mielipidettä kirja ei Topista muodosta. Vaikka kaikilla on oma tapansa luonnehtia Topia, niistä muotoutuu yhtenäinen, selkeä kuva tuosta herkästä ja ujosta taiteilijasta, joka kätkeytyi yleensä humalatilansa taakse. Mukana vilahtelee paljon viihdemaailmasta tuttuja nimiä, kuten TT Purontaka, Simo Silmu, Vicky Rosti, Kauko Simonen, Pedro Hietanen ja luonnollisesti kaikki, jotka soittivat Topin kulloisessakin taustabändissä. Myös entiset tyttöystävät saavat äänensä kuuluviin, joskin melko sivuavassa roolissa, ja myös Topin vaimo Heli sanoo muutaman sanasen, vaikka ei ole aiemmin julkisuudessa juuri ollut esillä. Hänen kerrontansa on hyvin kaunistelemattoman suoraa.

Pekka kuitenkin oli ihminen, jolle ei vain voinut olla pitkään vihainen. Ihmistähän ei voi muuttaa eikä varsinkaan luonnonlasta. (Cita Högnabba- Lumikero, s. 47)

Keikkaelämän kuvaus on hyvin suorasukaista ja peittelemätöntä. Vaikka viina virtaa keikoilla, Topi hoitaa lauluosuutensa - ainakin enimmäkseen. Joitakin surullisenhupaisia toikkarointeja sattuu matkan varrelle, mutta yleiskuva artistista on sympaattinen, hauska - ja erittäin älykäs. Hänen kerrotaan lukeneen paljon, niin kaunokirjallisuutta kuin elektroniikkalehtiä, sillä hänellä oli hirveän suuri kiinnostus kaikkeen elektroniseen näpertelyyn. Hän korjasi rikkoutuneet Vox-äänentoistolaitteet ja kaukosäätimet, ja jopa sairasvuoteellaan hän mietti happikoneen toimintamekanismia. Lisäksi Topia kiinnosti yhteiskunnalliset asia ja lähes kaikki ympärillään tapahtuva: useissa sitaateissa häntä luonnehditaan tarkkailijaksi ja tiedonkerääjäksi. Tarinankertoja hän oli henkeen ja vereen, ja juuri hänen mielikuvitustarinoissaan syntyi fiktiivinen hahmo Topi Sorsakoski, jolle aina sattui ja tapahtui. Nimi jäi elämään hänessä ihan itsestään.

"Haluaisin kirjoittaa."

"Elämänkertasiko?"

"En saakeli varmaan mitään niin tylsää. Minua kiehtoo synkkä metsä, kun ajamme tuolla yöllä keikkabussilla. Mitä jänisrukka tekee siellä pimeässä? Pelkää. Ja miten se nauttii päivällä lumella elämästään!" (Topi, s.147)

Mielestäni Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen ovat koonneet onnistuneesti kirjaan kaiken oleellisen, mitä tulee tietää Pekka Tammilehdosta aka Topi Sorsakoskesta. Se kunnioittaa hänen muistoaan ja on hieno johdatus ylipäänsä suomalaiseen musiikkituotantoon ja keikkakulttuuriin 1980-1990-luvuilla. Kirja ei valista eikä anna suoria totuuksia, vaan herättää lukijaansa tekemään omia johtopäätöksiä.

---Oltiin Topin kanssa pihalla tupakalla, kun kun hän taputti minua veljellisesti olkapäähän ja sanoi, että minun tekstejäni on ollut aina niin hyvä laulaa. Se oli reilun jätkän kaunis kiitos. Sen kummallisempia filosofioita ei ihmisten kesken lopulta tarvita. (Jukka Itkonen, s.274)

Kirjan kahdessa kuvaliitteessä on kuvia niin perheenjäsenten albumeista kuin ammattilaisvalokuvaajien arkistoista. 

Kirjassa oleva kuva: Stefan Bremer. Kuvassa myös oma levyni Topi Sorsakoski & Agents: Surujen kitata - 32 Greatest hits.

Kirjasta välittyy aidonoloinen kuva Topi Sorsakoskesta, joka suorasukaisuudessaan ja tietynlaisessa kroonisessa alakuloisuudessaan ja ujoudessaan edustaa juuri sellaista mieskuvaa, jollaiseen olen lapsuudestani saakka tottunut. Olen miettinyt, miksi tunnen niin voimakasta yhteyttä tuohon hampuusimaisesti pukeutuneeseen, välillä hyvin jätättävään laulutyyliin ja erikoisiin maneereihin sortuvaan laulajaan, joka ei muuten edusta sitä musiikkityyliä, mitä enimmäkseen kuuntelen. Hänessä on jotain, mikä on aina vetänyt puoleensa. Hänen keikalleen en ole koskaan päässyt, mutta onneksi Topin musiikki on jäänyt elämään. Kun kirjan lopussa tulee Topin viimeiset sanat vaimolleen Helille, en voi välttyä kyyneleiltä. En olisi halunnut hyvästellä vielä tätä kirjaa ja sen päähenkilöä.

"Nukutaan vielä vähän, nukutaanhan?"(s. 334)

Arvosanani 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Topi Sorsakoski - Viimeiseen korttiin muissa blogeissa:

Esa Mäkijärvi (Image) 
Kohtaamisia - kulttuuriblogi
Elma Susanna (Suomi lukee)
Kirjan vuoksi - kulttuuriblogi

 Linkki Topi Sorsakosken viralliselle fanisivulle:
  http://www.topisorsakoski.net/

Omat suosikkini Topin tuotannosta:

Levyt: 

Besame Mucho
Tummansininen sävel

Kappaleet:

Varjojen yö
Viimeiseen korttiin
Surujen kitara
Olet kaikki
Levoton mieli
Tyhjää
Kuin yö
Paras päivä
Yksinäinen merimies


 Tällä kirjalla osallistun viime tingassa Ullan luetut kirjat -blogin New To You Reading Challengeen, sillä tämä on ensimmäinen elämäkertateos blogissani.