tiistai 1. marraskuuta 2016

Tuhat kerrosta -trilogia: Katharine McGee

Tuhat kerrosta - Pudotus: Katharine McGee. Suomentanut Annika Eräpuro. Otava 2016. (Tuhat kerrosta #1)

Englanninkielinen alkuteos (2016): The Thousandth Floor

"Kaikki haluavat päästä huipulle, mutta kun on tarpeeksi korkealla, ei ole muuta suuntaa kuin alas.

Manhattan vuonna 2118, 1000-kerroksinen pilvenpiirtäjä.
Maailman kuuluisimmassa supertornissa asuvat nuoret navigoivat läpi julkisuudenhuuruisen elämän. Nuori nainen putoaa pilvenpiirtäjän ylimmästä kerroksesta, ja hänen kuolemansa sytyttää skandaalin, joka houkuttelee sekä yläkerrosten eliittiä että pohjakerrosten hylkiöitä."

Oma arvio:

Tämän kirjan kuvauksessa kehotetaan unohtamaan dystopiat. Minä en sitä haluaisi tehdä, sillä rakastan dystopioita. Uteliaana tartuin kuitenkin tähän nuorille aikuisille suunnattuun Tuhat kerrosta -trilogian avausosaan, joka lupaa esitellä lukijalleen energiaa säteilevää tulevaisuutta.

Tarinassa 2118-luvulla ihmiset asuttavat Manhattanilla (ja myös muissa suurkaupungeissa) tuhatkerroksista tornia, joka on varustettu tietysti tulevaisuuden teknisillä innovaatioilla: keinotekoisilla puistoilla, nerokkailla ilmankierrätysjärjestelmillä ja kerrosten väleillä liikkumiseen tarkoitetuilla leijuilla ja putkihisseillä.Ikkunoista heijastetaan keinotekoisia maisemia ja hulppeimmissa asunnoissa on omat sisätilapuutarhat. Mitä ylempänä asuu, sen parempiosainen on. 

Rikkaan perheen sisarukset, Avery ja Atlas,  asuvat pilvenpiirtäjän huipulla, tuhannennessa kerroksessa. Avery on tehtailtu 2100-luvun tyyliin geenimanipulaatiolla täydellisyyttä hipovaksi hänen vanhempiensa parhaista ominaisuuksista. Averyllä on kaksi salaisuutta: kiellettyjä tunteita Atlasta kohtaan, joka on adoptoitu heidän perheeseensä eikä näin ollen ole hänen biologinen veljensä, sekä pääsy rakennuksen tuuliselle, vaaralliselle katolle, missä hän voi välillä tuulettaa ajatuksiaan. Leda on Averyn ystävä, jolla on myös salaisuus: hän on ollut koko kesän huumevieroituksessa, koska on turruttanut elämäänsä mm. xenperheidren-huumeella, joka parantaa suorituskykyä. Hän tuntee vetoa Atlasta kohtaan, eikä tietenkään tiedä ystävänsä samankaltaisista mieltymyksistä. Leda ajautuu stalkkaamaan Atlasta, joka on viettänyt mystisen välivuoden muualla.

Rylin asuu sisarensa kanssa tornin alaosassa. He ovat menettäneet vanhempansa, ja Rylin taistelee, etteivät sosiaaliviranomaiset veisi Chrissaa häneltä. Rylin viettää aikaansa kellarikerrosten bilemestoissa ja seurustelee diilaavan Hiralin kanssa, kunnes eräänä päivänä tulee kutsutuksi yläkerroksissa asuvan Cordin bileisiin töihin. Cord kiinnostuu tuosta kauniista, kipakasta neitosesta ja palkkaa hänet siivoojakseen. Rylin ei pane lisätuloa pahakseen ja alkaa viihtyä ihmeen paljon Cordin seurassa, joka myös on menettänyt vanhempansa.

Eris on ylätason kaunokainen, joka saa ikäväkseen kuulla totuuden juuristaan: hänen oikeana isänään pitämä mies ei olekaan hänen biologinen isänsä ja hän joutuu muuttaamaan äitinsä kanssa alakerroksiin. Yltäkylläiseen elämään tottunut Eris joutuu salailemaan ystäviltään, että hän on alakerrosten asukki. Sattumalta hän tutustuu uuteen naapuriinsa Marieliin, josta tulee hänelle enemmänkin kuin ystävä. Valitettavasti Eris haikailee yhä glamourin pariin eikä näe sitä onnea, mitä huonommissakin oloissa voi kokea.

Watt on mielenkiintoisin tapaus: hän on viime aikoina kokenut yllättävää menestystä naisten parissa, sillä hän on asentanut ihonsa alle kvantin - joka on laiton. Hän on nimennyt tämän tiedonantajansa Nadiaksi, joka osaa opastaa häntä ihmissuhteissa ja etsiä hänelle tietoja, mutta myös viljellä sarkasmia. Watt tulee jutelleeksi Averyn kanssa eikä saa tuota täydellistä tyttöä mielestään. Hänestä tulee myös Ledan palkkaama apulainen, joka etsii tälle Atlaksesta tietoa.

Kirjassa on siis seurattavia päähenkilöitä koko joukko ja koko kirjan juoni perustuu näiden henkilöiden välisiin suhteisiin, draamaan ja juonitteluun. Jotenkin minä odotin koko kirjan loppuun saakka jotain suuren suurta paljastusta ja salaisuutta, joka koskisi tornin tarkoitusta tai kohtaloa. Sitä ei kuitenkaan tapahtunut, vaan suurin käänne oli yhden henkilön putoaminen tornin huipulta. Tällä putoamiskohtauksella kirja alkaa, ja siihen tarina kiteytyy lopuksi. Olin hiukan pettynyt: eikö edes mitään?

Ja sitten hiljaisuutta äkisi leikkasi kirkaisu, kun tyttö putosi alas katolta, syöksyi kiihtyvällä vauhdilla halki aamua enteilevän viileän ilman.

Olen melko vasta lukenut parikin sarjaa, joissa on merkittävässä osassa sisarusten välinen kielletty rakkaus: Estelle Maskamen DIMILY-trilogia ja Charlaine Harrisin Harper Connelly -sarja. Niinpä alkuun ajattelin, että ei kai nyt taas! Averyn tunteiden palosta olisi voinut ehkä saada enemmän irti, jos henkilöitä olisi kirjassa ollut vähemmän. Nyt se jäi hiukan muiden draamailujen jalkoihin. Myös muiden henkilöiden tarinat jäivät valjuiksi.Joihinkin henkilöihin olisin halunnut tutustua ehkä hiukan syvällisemmin. Etenkin Rylinin ja Cordin romanssi olisi kiinnostanut minua enemmän sekä Watt, joka kävi vuoropuhelua Nadia-kvanttinsa kanssa.

Nautittavinta luettavaa tässä kirjassa oli juuri ne ainekset, joista scifikirjoissa pidän, eli kaikenlaiset tulevaisuuden arkielämän innovaatioiden kuvaukset: lääkkeinä käytetään jokaiselle henkilökohtaisesti määriteltyjä spokeja, viestittely hoidetaan piilolinssien kautta, bileissä on leijuvia alkoholikuplia, alemman kerroksen bileissä lätkät stimuloivat kaikille yhteisvaikutteisen tripin, robotit hoitavat siivouksen, lehtien myynnin jne. Tästä kirjasta puuttuu kuitenkin kokonaan yhteiskuntaan ja sen rakenteeseen liittyvät kuvaukset, jotka ovat yleensä dystopioille tyypillisiä, mutta koska tämä ei ole varsinaista dystopiaa, myöskään minkäänlaista yhteiskunnallista kapinaa tämän kirjan juonesta ei löydä. Jäin kovasti myös miettimään, millaista elämä oli niillä, jotka eivät asuneet torneissa? Käsitykseni mukaan asutusta oli tornin ulkopuolellakin.

Viihdyttävä kirja tämä toki on, mutta jäinkö kaipaamaan lisää? En erityisemmin. Jonkinlainen koukku tästä puuttui. Aion silti mielenkiinnosta jatkaa sarjan lukemista, josko seuraavissa osissa tulisi jotain yllättävää eteen.

Arvosanani kirjalle 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Tuhat kerrosta - Pudotus muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat
Lukutoukan kulttuuriblogi
Minun mielessä
Eniten minua kiinnostaa tie 
Todella vaiheessa 
Hurja Hassu Lukija



Tuhat kerrosta - Huipulla: Katharine McGee. Suomentanut Riie Heikkilä. Otava 2018. (Tuhat kerrosta #2) 

Englanninkielinen alkuteos (2017): the Dazzling Heights. Kansi: Graig Shields.

"Tässä pilvenpiirtäjässä yksi väärä askel tarkoittaa pudotusta varmaan kuolemaan.

Henkeäsalpaava 1000-kerroksinen pilvenpiirtäjä täynnä draamaa, rakkautta ja synkkiä salaisuuksia.
New York, Manhattan vuonna 2118. Säkenöivän luksuksen ja glamourin keskellä viidellä nuorella on hengenvaarallisia salaisuuksia. He tekevät mitä tahansa saavuttaakseen päämääränsä, jopa luottavat viholliseensa. Sitten supertorniin astuu salaperäinen, boheemi kaunotar, joka saapuu kaupunkiin vain saadakseen aikaan hämmennystä. Ja hän tietää täsmälleen mistä aloittaa.

Nuorten tietämättä joku tarkkailee heitä herkeämättä, kosto mielessään.

Sarjan pohjalta on tekeillä TV-sarja." (Otava)

Oma arvio:

Minulla ei ollut kovin suuria odotuksia tästä Tuhat kerrosta -trilogian toisesta osasta, sillä en ollut kovin vaikuttunut ensimmäisestä osasta Pudotus. Niinpä sainkin yllättyä kovasti, sillä Huipulla onkin oikein viihdyttävä lukupakkaus, josta ei juonittelua puutu.
Kirja alkaa sarjan ykkösosan tapaan hiukan samantyyppisellä esipuheella, jossa joku onneton nuori nainen on joutunut taas kuolemankieliin. Lukiessa voi jo siis varautua siihen, että kirjan lopussa joku pääsee taas hengestään. Huomaan jo miettiväni pitkin lukumatkaani, kukahan se voisi olla. Kandidaatteja on monta.

Nautin taas kovasti niistä tulevaisuuden innovaatioista, joita tarinan tuoksinassa esiin tupsahtelee. Vaikka niitä ei välttämättä enää sen koommin kirjassa esiinnykään, huomaan oikein odottavani taas uusia ihmeellisiä keksintöjä, kuin herkkupaloja tulevaisuudesta:

Koju on täynnä pörröisiä, haukkuvia koiranpentuja, joilla oli kaulassaan joulun punaiset tai vihreät kaulapannat. Koiranpennut olivat niin sanottuja ikuisia pentuja,  koiria joiden DNA:ta oli muunneltu niin etteivät ne vanhentuneet koskaan. (s. 305)

Huipulla esittelee samat tutut henkilöt kuin ensimmäisessä osassa, vain pilvenpiirtäjän huipulta pudonnut ja siihen menehtynyt Eris puuttuu. Tornin alaosassa asuva, Erisin entinen salainen tyttöystävä Mariel ei saa kovinkaan paljon tilaa tässä tarinassa, hän esiintyy vain alku- ja loppuosassa kirjaa, mutta mukaan tulla tupsahtaa pari muuta henkilöä: huijaava äiti-tytär-kombo Calliope ja Elise, jotka ovat löytäneet tornista uudet uhrit huijattavaksi. Calliope saa kynsiinsä Atlasin, joka viettää salamyhkäisiä, kiihkeitä hetkiä siskopuolensa Averyn kanssa, mutta huomaa sen kaiken kiinnijäämisen pelon olevan hyvin raskasta heidän suhteelleen.

Leda kärsii kovasta syyllisyydestä siitä, mitä tapahtui tornin huipulla. Häntä myös kismittää Atlasin ja Averyn suhde, mutta hän päättää opetella unohtamaan tuon rikkaan, komean pojan. Leda pyytää Wattia apuun kiristäen tätä sillä, että voi paljastaa milloin vain hänen laittoman kvanttitietokoneensa. Leda ei tosin tiedä, että Nadia on istutettu Wattin päähän ja on mukana ihan joka hetkessä pojan matkassa. Watt tottelee uskollisesti Ledaa, mutta osaa myös pitää puolensa tuittupäisen tytön komennellessa. Watt vihaa tuota tyttöä  - vai vihaako sittenkään? Kaikenlaista voi tapahtua. Pidän siitä, miten Ledasta alkaa kuoriutua ihan siedettävä ihminen.

Ensimmäistä kertaa elämässään Leda Cole tiesi toisen ihmisen likaisen salaisuuden - tarkemmin ajatellen erittäin likaisen salaisuuden - eikä hänellä ollut pienintäkään aikomusta käyttää tilaisuutta hyväkseen. (s. 339)

Rylin saa yllättäin stipendin huippumaineiseen Berkeley Schooliin, ja huomaa istuvansa parhailla kursseilla, joihin yleensä ensimmäisen vuoden oppilailla ei ole asiaa. Yksi sellainen on holografiikan kurssi, jota pitää oscar-palkittu holografielokuvien ohjaaja Xiayne. Nuori opettaja hämmentää Ryliniä kannustamalla tyttöä harjoitustehtävissään ja tekee tälle yllättävän työtarjouksen.  Rylin tapaa koulun käytävillä myös tietenkin Cordin, entisen rakkautensa, jonka onnistui suututtamaan petoksillaan. Nyt Cord alkaa kuitenkin pikku hiljaa taas vaikuttaa leppyneemmältä.

Mitäs kuuluu sitten Averylle, tuolla täydellisyyden ruumiillistumalle? Hän kihisee kiukusta uuden tytön, Calliopen, ilmestyttyä kuvioihin eikä myöskään voi unohtaa katon tapahtumia. Hän ja Leda eivät ole olleet enää tekemisissä tuon onnettoman illan jälkeen. Avery pelkää, että hänen isänsä aavistelee jotain olevan hänen ja Atlasin välillä ja siksi järjestelevänsä Atlasille uutta työpaikkaa maailman toiselle laidalle. 
Kuva: Pixabay
Huijaripari Calliope ja Elise tuovat tarinaan toki kiinnostavan lisän, mutta minä en oikein jaksanut innostua heistä. Calliopesta alkaa paljastua lopussa hivenen sympaattisiakin piirteitä, mutta enimmäkseen hän on äitinsä tavoin kylmän laskelmoiva tyyppi. Hän kuitenkin todennäköisesti esiintyy trilogian viimeisessäkin osassa. Tässä osassa pidin kovasti Wattin ja Ledan edesottamuksista, ja myös Rylin on yksi lempihahmoistani ollut jo ensimmäisestä osasta saakka.

Montako kertaa universumi joutui antamaan hänelle saman ääliömäisen opetuksen? Tässä hän nyt oli, samassa koulussa Cordin kanssa, ja silti hän tunsi olevansa kauempana pojasta kuin koskaan aikaisemmin. (s. 157)

Ehkä juuri tällainen juonitteleva kirja täynnä draamaa, seksikkyyttä ja tulevaisuuden ihmeitä sopii juuri tähän minun  pirtaani, sillä koin kirjan hyvin viihdyttäväksi, monipuoliseksi ja ahmittavaksi. Jään odottelemaan trilogian päätösosaa, jossa juonitteluja on takuulla lisää ja ehkä myös traagisia kohtaloitakin. Sen tämä osa petasi aika hyvin alulle. Odotan myös kovasti luvattua TV-sarjaa tästä kirjasarjasta, jonka oletan olevan hyvin Gossip Girl -sarjan kaltainen. Yöpöydän kirjat -blogin Niina vertaakin kirjasarjan ensimmäistä osaa Pudotus edellä mainittuun, kieroilua pursuavaan sarjaan sekä myös Valehteleviin viettelijöihin, ja kieltämättä näissä on paljon samaa.

Arvosanani 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:


Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä

Lisäksi ruksaan YA-haasteesta kohdan:

Kirjassa on useampi kertoja

Tuhat kerrosta - Korkeuksiin: Katharine McGee. Suomentanut Inka Parpola. Otava 2019 (Tuhat kerrosta #3)

Englanninkielinen alkuteos (2018): The Towering Sky

"Kun olet saanut kaiken, voit menettää kaiken. Sarjan häikäisevä lopetus.

New York vuonna 2119: kaupunkia pitävät käynnissä tavoittamattomat unelmat. Henkeäsalpaava 1000- kerroksinen pilvenpiirtäjä on täynnä draamaa, rakkautta ja synkkiä salaisuuksia.

Sädehtivän glamourin ja huikean teknologian keskellä Manhattanin supertornissa Leda, Rylin, Calliope, Watt ja Avery kamppailevat pitääkseen piilossa suurimmat salaisuutensa – salaisuudet, jotka voivat tuhota kaiken ja syöstä heidän täydellisen maailmansa alas korkeuksista." (Otava)

Kirjatraileri:  https://www.youtube.com/watch?v=ohdzl0x8OFA

Oma arvio:

Viihdyttävä, mutta ei mieleenpainuva - se ajatus jää päällimmäisenä mieleen, kun lasken tämän Tuhat kerrosta -trilogian päätösosan käsistäni. Katharine McGeen henkilöhahmot ovat eläneet elämäänsä tuhatkerroksisessa tornissaan kolmen kirjan verran, juonitelleet, kipuilleet, eheytyneet ja tehneet isoja päätöksiä. Tämä viimeinen osa on juuri eheytymisen ja päätösten paikka jokaiselle kirjan hahmolle.

Olen koko sarjan ajan ihmetellyt sitä, miten McGeen  kirjasarjaa on markkinoitu synkkien, uhkakuvia maalailevien dystopioiden vastakohtana - energiaa ja elämäniloa sykkivänä, valoisana tulevaisuudenkuvana. Ei tämä kyllä silti mikään valoisa utopia ole. Ehkä kuitenkin energinen. Tornissa elävillä ihmisillä on käytössään kaikki tulevaisuuden teknologia, mutta onnellisia he eivät tunnu olevan. Muuntogeeniset huumeet koukuttavat, nuoria ihmisiä kuolee hämärissä olosuhteissa ja perheet hajoavat. Synkkä tunnelma ja pelko tulevasta seuraa läpi koko sarjan, ja ihmisten eriarvoisuus tornissa on silmiinpistävää. Alemman kerroksen sakki elää kurjuudessa, ylemmän kerroksen loisteliaisuudessa - mutta silti siellä kuohuu eniten.

"Eris. Olen niin pahoillani. Minun ei ollut koskaan tarkoitus satuttaa sinua. On niin kamalaa, että minä olen täällä ja sinä et.---"(s. 232)

T'ässä osassa tutuksi tulleita henkilöitä, Wattia, Ryliniä, Averyä js Ledaa, varjostaa salaisuus, joka on heitä toki piinannut jo ensimmäisen osan (Tuhat kerrosta - Pudotus) tapahtumien vuoksi, ja joka nyt taas uhkaa paljastua. Erisin kuolema, joka paljastui viime osassa Ledan aiheuttamaksi onnettomuudeksi, on tutkinnan alla. Kaiken huipuksi Mariel, Ledan tyttöystävä, löytyi edellisessä osassa (Tuhat kerrosta - Huipulla) kuolleena joesta, eikä Leda muista, onko hän jotenkin syypää Marielin kuolemaan. Hän on ollut vieroituksessa ja palaa nyt takaisin torniin yrittäen vältellä Wattia. Watt taas elää rinnakkaiseloaan päähänsä asennetun kvanttitietokoneensa Nadian kanssa ja kaipaa Ledaa. Wattilla on kuitenkin muutakin ajateltavaa, sillä hän yrittää pyrkiä maineikkaiseen yliopistoon. Pikku hiljaa Watt ja Leda kuitenkin alkavat taas löytää toisensa.

Miksi Averyn täytyi kamppailla saadakseen muut elämänsä ihmiset ymmärtämään häntä, mutta Atlas tuntui aina tajuavan häntä jollakin vaistomaisella ja perustavanlaatuisella tasolla?Miksei hän saanut muuta maailmaa näkemään häntä samalla tavalla kuin Atlas näki? (s. 249)

Avery palaa torniin mukanansa eurooppalainen poikaystävä Max. Max ei ole ihan sitä, mitä Averyn täydellisyyttä tavoittelevat vanhemmat odottavat, mutta Avery pitää Maxista kovasti. Kaikki menee hyvin siihen asti, kunnes Averyn velipuoli Atlas pöllähtää paikalle. Tunteet leimahtavat jälleen liekkeihin ja skandaali on valmis. Mieleeni tulee Estelle Maskamen DIMILY-trilogia ja sen samanlainen ongelma, jossa velipuoli ja siskopuoli rakastuvat toisiinsa. Tässä asetelma on tosin hiukan eri, sillä Avery ja Atlas ovat eläneet sisaruksina lapsuudesta asti, joten ihmisten kauhistuneet reaktiot ovat hiukan uskottavampia.

Halusipa Rylin poikaa miten paljon hyvänsä, hän tiesi, ettei voisi käydä läpi sitä toista kertaa. (s. 254)

Rylin on ottanut takaisin pahispoikaystävänsä Hiralin, joka on vapautunut vankeudestaan, jota sai huumeiden välittämisestä. Poika tuntuu muuttuneen, mutta käyttäytyy välillä salaperäisesti. Onkohan hän palaamassa taas vanhoihin tapoihinsa? Rylin törmää Cordiin, joka saa hänen ajatuksensa vieläkin hiukan solmuun. Pienen kyräilyn jälkeen he päättävät olla ystäviä ja huomaavat tarvitsevansa apua toisiltaan.

Toivon, että pystyn joskus löytämään oman tieni. Että voin jälleen tuntea itseni omaksi itsekseni (s. 144)

Sarjan epäkiinnostavin hahmo, viime osassa esitelty Calliope, joka kiertää äitinsä kanssa huijaamassa ihmisiä, on joutunut asettumaan Torniin äitinsä avioitumisen takia. Hääsuunnittelut ei voisi vähempää kiinnostaa Calliopea, sillä hänen on hankala kuvitella, että hänen äitinsä olisi oikeasti rakastunut Nadaviin. He kun ovat aina tottuneet häippäisemään heti kihlauksen jälkeen. Nyt äiti tuntuu kuitenkin olevan tosissaan. Calliopea kuitenkin kuumottaa, onko Nadavin tytär Livia saanut vihiä jostain heidän aiemmista toimistaan. Ärsyttävä sisarpuoli vahtii Calliopen liikkeitä koko ajan, vaikka tämä haluisi tavata Briceä, Cordin isoveljeä. Brice on kiellettyä kamaa pahisroolinsa vuoksi, ja Calliopen äiti rukoilee tyttöä olemaan kunnolla ja pysyttelemään erossa pojasta. Mutta minkäs teet.

Kirjan loppu on dramaattisuuden huipentuma, kuten aavistelinkin. Plussaa siitä, etten olisi kyllä arvannut, miten kaikki tulee päättymään. Wattin päässä oleva kvanttitekoäly Nadia on ollut läpi sarjan minusta tosi kiehtova, mutta samalla hyytävä yksityiskohta, ja se saakin suuren roolin juonen kannalta kirjan loppuvaiheilla. Salaisuudet paljastuvat, mutta se ei olekaan maailmanloppu, vaan suurimmalle osalle uusi mahdollisuus.Sarjassa on tosi monta päähenkilöä, joiden vaiheita on mukavan vaihtelevaa seurata, mutta osa niistä eivät ole niin kiinnostavia. Kaikki jäävät jollain tavoin melko ohuiksi persooniksi. Olin odottanut hiukan suurempaa intohimon kuohuntaa tähän viimeiseen osaan, mutta melko vaisuksi jäi kuohahdukset.

Arvosanani 4-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia

8 kommenttia:

Katriina kirjoitti...

Kiitos kirjavinkistä :)

Heidi P kirjoitti...

Olepas hyvä :)

Krista / Lukutoukan kulttuuriblogi kirjoitti...

Kiitos vinkistä, tämän ehdottomasti haluan lukea! <3

Heidi P kirjoitti...

Uskon, että tykkäisit tästä, Krista :)

Sofia P kirjoitti...

Sain just luettua kyseisen kirjan ja mietin nyt, että koska seuraava osa ilmestyy? :D Oon yleensä sellanen ihminen, joka lukee kirjasarjan ensimmäisen osan ja haluaa heti perään alottaa seuraavaa, joten nyt oottelen innolla koska toinen osa ilmestyy :D

Heidi P kirjoitti...

Sofia P: En löytänyt ainakaan Otavalta saati Risingshadow-sivustolta tietoa seuraavasta osasta. Elokuussa ilmestyy sarjan toinen osa enkuksi, joten saa nähdä, ehtiikö suomennos ilmestyä tän vuoden puolella. Itsekään en malttaisi odotella jatkoa kovin kauaa, etenkin kun sit unohtuu helposti edellisen kirjan tapahtumat, jos ehtii kulua liian pitkä aika kirjojen ilmestymisten välillä. Toivotaan!

Suketus kirjoitti...

Toinen osa juuri luettuna. Kyllä jälleen viihdyin tässä maailmassa, vaikka kieltämättä osa henkilöistä alkoi hieman kyllästyttää loppupuolella. Siinä mielessä hyvä, että kolmatta osaa joutunee vielä odottamaan.

Annika kirjoitti...

Oih, sain juuri ensimmäisen osan luettua, huomenna starttaan, suurin odotuksin, seuraavan :)