keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Hylätty ranta: Andrew Michael Hurley

Hylätty ranta: Andrew Michael Hurley. Suomentanut Jaakko Kankaanpää. WSOY 2016.

Englanninkielinen alkuteos (2014): The Loney


"Loney on kavala, jumalanhylkäämä rantakaistale Luoteis-Englannissa. Teini-ikäinen Tonto ja hänen mykkä veljensä Hanny viettävät rannan ränsistyneessä rinnetalossa perinteistä pääsiäisretriittiä. Katolilaisen perheen äiti uskoo, että paikallisen kappelin pyhä vesi vielä parantaa hänen poikansa.

Odotettua ihmettä ei kuulu, mutta riittejä ja uskomuksia vaalivassa kyläyhteisössä tapahtuu outoja. Kylänmiehen sokea äiti saa näkönsä yllättäen takaisin, ja vaikka kevät on vasta aluillaan, rinnetalon omenapuut kantavat satoa. Samaan aikaan Hanny ja Tonto todistavat, kuinka viimeisillään raskaana olevaa teinityttöä kuljetetaan laskuveden aikaan pahamaineiselle Coldbarrown saarelle.

Coldbarrow ja sen nuori asukas vetävät Hannya vääjäämättömästi puoleensa. Veljesten tutkimusmatka saaren ytimeen laukaisee hämmästyttävien ja kauhistuttavien tapahtumien ketjun, joka muuttaa molempien poikien elämän peruuttamattomasti."



Oma arvio:

Minun täytyy nyt heti tunnustaa, että olen hieman pettynyt. Odotin karmaisevaa kauhun tunnetta, joka väristelisi vilunväreinä pitkin selkäpiitäni. Sain sen sijaan aavistuksia tulevasta kauheudesta, sinänsä kauniin seisahtunutta kerrontaa, joka ei kuitenkaan missään vaiheessa päässyt kauhistuttamaan minua. Ymmärrän kyllä, että tyylilajiltaan goottilainen kauhu ei annakaan lukijalleen välttämättä kauhun aavistusta enempää, eikä yliluonnollisuutta ole sen tyylilajin kirjoissa välttämättä muuten kuin symbolisessa merkityksessä. (Muita goottilaisen kauhukirjallisuuden vaikuttajia ovat muun muassa Edgar Allan Poe, H.P. Lovecraft, Mary Shelley ja Bram Stoker.)

Arvaamatta noussut sumu, ukkosen jyrinä mereltä, tuulenhenki joka puhalsi pitkin meriroskien ja vanhojen luiden satoakantavaa rantaa; joskus sellaiset merkit riittivät saamaan aikaan tunteen siitä, että jotakin tapahtuisi pian. Vaikka en oikein tiennytkään mitä.


Hylätty ranta on odotuksistani ja pettymyksestäni huolimatta kaunista kerrontaa, ja juuri sen pysähtyneisyys valloittaa minut. Hurley kuvaa Loneyn pahaa huokuvana paikkana, vaikka lukijalle ei koskaan selviä lopullista pahuuden ruumiillistumaa. Päähenkilö, minä-kertojana toimiva Tonto tarkkailee ympäristöään ja seurueessa olevia aikuisia valppaana ja suodattamatta. Hänellä on syvä yhteys mykkään veljeensä Hannyyn, mutta myös suuri huoli sen mukana.

 Seurueessa on vahvan uskonnollinen ilmapiiri, ja etenkin veljesten äiti, jota kutsutaan Äikäksi, on lähes ahdistavan harras katolilainen.  Hän haluaisi Andrew-poikansa (joka on Hannyn oikea nimi) parantuvan mykkyydestään keinolla millä hyvänsä. Hänellä tuntuu olevan myös jatkuvasti naputettavaa uuden pastorin, isä Bernardin tavoista, sillä hänen mielestään edesmennyt pastori, Isä Wilfred, hoiti kaiken paremmin. Bernard on kaikin puolin vääränlainen Estherin mielestä: hän siemailee brandyä, ei anna niin tarkkoja vastauksia seurakuntalaisille kuin isä Wilfred eikä tunnu ymmärtävän seurankuntansa parasta. Tonto näyttää pitävän isä Bernardista, ja minustakin hän onkin Tonton ohella kirjan parhaita (ja vähiten ärsyttäviä) henkilöitä.

Otin vastaan kaiken, mitä aamulla oli tarjolla - auringon lämpimät säteet, pehmeät varjot niityllä, puron solinan, kun se vieri pajujen katveessa kohti merta - ja onnistuin vakuuttamaan itselleni, ettei kukaan tai mikään voisi tehdä meille pahaa.
Nyt sellainen sinisilmäisyys tuntuu naurettavalta.

Minulle jää avoitukseksi turhan monia asia, ja täytyy sanoa, etten ole siihen ollenkaan tyytyväinen. Odotin loppua kohden, että kaikki palaset loksahtelisivat kohdalleen - ja kokisin kaipaamani kammon väristykset. Sen sijaan en saanut tarinasta kauhean paljoa irti. Isä Wilfredin uskonnolliset paatokset lopussa puuduttavat lukuintoani, vaikka toki ne luettuani ymmärsin, miksi ne olivat olennaisia tarinan kannalta.

Vaikka Hylätty ranta ei sopinut nyt minun pirtaani, kannattaa se ehdottomasti lukea, jos goottikauhu kiehtoo.

Arvosanani tälle 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

*************

Osallistun tällä kirjalla Orfeuksen kääntöpiiri -blogin Hämärän jälkeen -lukuhaasteeseen ja olen nyt saavuttanut kolme kirjaa luettuani aave-arvonimen. Tavoitteenani olisi saavuttaa ainakin ihmissusi-arvonimi, jonka saa luettuaan viisi kauhukirjaa.

Hylätty ranta muissa blogeissa:

Lukutoukan kulttuuriblogi
Ullan luetut kirjat
Kirjakaapin kummitus
Lumiomena

Samantyylisiä kirjoja:

Markku Sadelehto (toim.): Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia.
Tuomo Jäntti: Talven hallava hevonen










3 kommenttia:

Jonna / Kirjakaapin kummitus kirjoitti...

Minäkin odotin enemmän kauhua, joten sikäli odotukseni eivät toteutuneet. Mutta muutoin lukukokemus oli lopulta enemmän myönteinen kuin kielteinen. Arvoitukselliseksi tätä tarinaa voi hyvällä syyllä luonnehtia: moni kysymys jää ilman vastausta.

Krista / Lukutoukan kulttuuriblogi kirjoitti...

Minulle kävi vähän samalla tavalla. Odotin kylmäävää kauhua, värisyttäviä tunteita, mutta en niitä saanutkaan. Onhan kirjassa toki omat hyvät puolensa, enkä sinänsä täysin pettynyt mutta silti... Olisin odottanut erilaista kirjaa!

Heidi P kirjoitti...

No mietinkin, että olenko tuntemukseni kanssa ihan yksin. En siis ole :)