lauantai 20. helmikuuta 2016

Särkynyt meri -trilogia: Joe Abercrombie

Vain puoliksi kuningas: Joe Abercrombie. Suomentanut Mika Kivimäki. Jalava 2016.

 Englanninkielinen alkuteos (2014): Half a King


” 'Vannoin, että kostan isäni murhaajille. Saatan olla vain puoliksi mies, mutta vannoin täyden valan.'

Prinssi Yarvi on vannonut voittavansa takaisin valtaistuimen, jolle hän ei koskaan halunnut nousta. Sitä ennen hänen on kuitenkin kestettävä julmuuksia, kahleita ja Särkyneen meren purevia vesiä. Ja hänen on tehtävä se kaikki yhdellä kädellä. Raajarikkona syntynyt, pelätyn kuningasisänsä ja voimakkaan äitinsä väheksymä Yarvi ei pysty pitelemään kilpeä eikä heilauttamaan kirvestä, joten hänen ainoa vaihtoehtonsa on taistella päällään.

Yarvi lyöttäytyy yhteen muiden hylkiöiden kanssa ja huomaa, että heistä on hänelle enemmän hyötyä kuin yhdestäkään ylhäisestä soturista. Mutta ystävienkin tuella näyttää siltä, että Yarvin taival voi päättyä ennen kuin se edes pääsee alkuunsa..."

Oma arvio:

En alkuun innostunut tästä kirjasta ennakkotietojen perusteella, mutta päätin kuitenkin antaa tälle kirjalle (ja ehkäpä koko Särkynyt meri -trilogialle) mahdollisuuden. 

Armo on heikkoutta, kuten Yarvin isällä oli tapana sanoa. Armo on epäonnistumista.

Vain puoliksi kuningas kertoo käsipuoli-Yarvin tarinan hyvin mukaansatempaavasti. Fantasiaa tässä kirjassa on hyvin pieni ripaus, lähinnä sitä puolta edustaa kuvitteellinen Särkyneen meren alue sitä ympäröivine kaupunkeineen ja valtakuntineen. Tätä voisikin suositella sellaiselle, joka ei ole tottunut lukemaan kovin "monimutkaista" fantasiaa.

Yarvin tarina tulevasta papista ja prinssistä laivan orjaksi ja siitä kostoretkeläiseksi on kiehtova lukukokemus, jota en malta jättää kesken. Tämä kirja ei anna minulle kuitenkaan sen enempää enkä ehdi kiintyä kehenkään kirjan henkilöihin. Tämä on puhdas seikkailutarina ilman suuria, hengästyttäviä tunteiluja. Yarvi on toki ihan miellyttävä henkilöhahmo, oikeudenmukainen mutta määrätietoinen pyrkimyksissään.


Yarvin oli pettäneet hänen oma perheensä, hänen oma kansansa ja sitten hän löysi uskollisuutta orjajoukosta, joka ei ollut hänelle mitään velkaa. Hän oli niin surkuteltavan ilahtunut asiasta, että olisi halunnut purskahtaa itkuun. Hänestä kuitenkin tuntui siltä, että hän saattaisi tarvita kyyneliään myöhemmin.



Mielenkiintoinen lisä kirjassa on Särkyneen meren ympäristön asukkaiden ikään kuin luonnonuskonto, jossa he uskovat moneen eri jumalaan ja pyytävät heiltä apua vaikeissa tilanteissa. On Äiti Sota, Isä Rauha, Äiti meri, Isä Kuu ja Äiti Aurinko. He myös kunnioittavat esi-isiään ja vannovat valoja heidän nimiin. Niin myös Yarvi vannoo kostovalansa isänsä ja veljensä surmaajan nimeen.

"Minä, Yarvi Uthrikin ja Laithlinin poika, Gettlannin kuningas, vannon valan! Vannon aurinkovalan ja kuuvalan, vannon sen Naisen joka Tuomitsee, Miehen Joka Muistaa ja Naisen Joka Solmii Solmun nimeen. Kuulkoon minua todistajina isäni, veljeni ja tänne haudatut esi-isäni- - -"

Vain puoliksi kuningas on mukava, helppolukuinen ja viihdyttävä kirja. Pidin lopun yllättävästä juonenkäänteestä, jossa Ei-mikään -niminen henkilö todisti olevansa ihan jotain muuta kuin pelkkä kulkuri ja orja. En ole ihan hengästyksissäni tästä teoksesta, mutta hyvän mielen siitä sain. Aion lukea trilogian kokonaan, ja onneksi toinen osa Halki puolen maailman ilmestynee jo kesäkuussa.

Ps. Hiukan minua hämmentää kirjasarjan kirjojen nimissä toistuva 'puoli'-teema, sillä sama puolittelu toistuu myös toisen brittiläisen fantasiakirjailijan Sally Greenin trilogian kirjoissa: Puoliksi paha, puoliksi villi ja Puoliksi poissa. Hauska yhteensattuma.

Arvosanani kirjalle 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Muissa blogeissa:
Vinttikamarissa
Lukunurkka

Halki puolen maailman: Joe Abercrombie. Suomentanut Mika Kivimäki. Jalava 2016.

 Englanninkielinen alkuteos (2015): Half the World


"Joskus naisesta tulee soturi. Mutta pystyykö hän valitsemaan oman tiensä ja löytämään paikkansa?

Thorn on päättänyt seurata kuolleen isänsä jalanjälkiä ja tulla soturiksi – huolimatta sukupuolestaan. Mutta kun harjoituskentällä kuolee poika, Thorn vangitaan.

Kohtalo kuitenkin punoo Thornin kohtalon osaksi viekkaan isä Yarvin juonia. Osana Yarvin joukkoa hänen on kuljettava halki puolen maailman löytääkseen liittolaisia taisteluun kostonhimoista Suurkuningasta vastaan. Tuolla matkalla Thorn oppii kovimman kautta, mitä petos ja taistelu ovat.

Thornin rinnalla uuvuttavalla retkellä on nuori soturi Brand, joka ei tahdo tappaa. Hänen halunsa tehdä oikein on vapauttanut Thornin mutta pakottanut hänet itsensä maanpakoon. Nyt Brandilla on vain yksi mahdollisuus osoittaa, mistä hänet on tehty."

Oma arvio:

Heti alkuun minun täytyy tunnustaa, ettei minulla nyt tämä Särkynyt meri -trilogian toinen osa meinannut lähteä ollenkaan rullaamaan, eikä kirjan tapahtumat saaneet minua pauloihinsa kuin vasta kirjan puolivälin paikkeilla. Vaikka tarinassa ei sinänsä ole mitään vikaa, tuntui se alkuun jotenkin ponnettomalta ja paikoin jopa väkisinväännetyltä lukea.

Halki puolen maailman kertoo nyt nuoren soturitytön, Thornin tarinan. Edellisessä osassa päähenkilönä loistanut Yarvi on nyt pappisvalan vannonut mies, mutta ei mikään pyhimys sentään. Minua ei oikeastaan harmita, että hän jää nyt statistin rooliin, sillä Thornin tarinaa on mielekkäämpää lukea - sitten kun pääsee lukemisen vauhtiin. Tarinan alkupuolta olisi tosin voinut hiukan supistaa, sillä kuten jo mainitsin, mielekkäimmät tapahtumat alkavat vasta viisisataasivuiseksi paisutetun kirjan puolivälissä, kun Thorn alkaa näyttää todelliset kyntensä. Vaikka kirjassa on paljon taistelukohtauksia ja laivalla kulkevat miehet karskeja niin puheissaan kuin teoissaan, on tarina silti melko mukavaa ja simppeliä lukea.

"Ylös siitä, paskapökäleet! Edessänne on koko elämänne raskain päivä!"

Brand on Thornin ohella mielenkiintoinen henkilö, jolla on oikeudentaju kohdallaan. Hän pelastaa Thornin pahalta rangaistukselta tämän surmatessa vahingossa taisteluharjoitustoverinsa, mutta samalla menettää paikkansa soturien joukosta ja lähtee isä Yarvin armosta hänen laivaansa. Huonon itsetuntonsa hän saa seikkailun aikana paremmaksi, kun hän huomaa itsessään kumpuavan  tosipaikan tullen sankarillisia voimia, joilla kannatellaan vaikka kokonaista laivaa.

Yhtäkkiä miehistö alkoi paukuttaa airojaan, se oli kuin ukkonen, liha takoi puuta vasten. Kunnioituksen rummutusta. Hänelle. Hänelle, joka ei koskaan ollut mitään koko elämässään.

Thornin ja Brandin romanssi on tervetullut sivujuonne, vaikka se onkin melkoisen kömpelösti kuvailtu. Toisaalta se sopii hyvin kirjan henkeen, että Thorn niistää nenänsä suoraan olkansa yli suudeltuaan Brandia. He ovatkin Brandin kanssa niin vastakohdat kuin vain voi olla: Brand on herkkä, komea ja kokee sotimisesta tunnontuskia, kun taas Thorn on rujo, poikamainen eikä hänellä ole hitustakaan omatuntoa. Hän on soturi henkeen ja vereen. Niinpä kirjan lopussa kääntyy tavanomainen asetelma, jossa tyttö odottaa sotimassa olevaa sulhastaa kotiin ja pelkää tämän henkensä puolesta, päälaelleen.

"Lauluissa sankari ei koskaan pissi housuihinsa."

Kyllä tämä kirja nykäisi minut taas tarinansa syövereihin, kun alkutahmeus hellitti. Abercrombiella on taito  kirjoittaa helpostisulateltavaa fantasiaa, joka viihdyttää ja kiehtoo, välillä naurattaakin.  Pian ilmestyvä trilogian päätösosa Puolikas sotaa tarjoaa taas uuden näkökulman samoissa kehyksissä ja toivon, että se nappaisi minut paremmin mukaansa heti alkusivuilta lähtien.

Arvosanani 3+

Halki puolen maailman muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Juha)
Oksan hyllyltä
Vinttikamarissa
Lukunurkka


Puolikas sotaa: Joe Abercrombie. Suomentanut Mika Kivimäki. Jalava 2016. 

Englanninkielinen alkuteos (2015): Half a War


Vain puolet sodasta taistellaan miekoin – puolet taidolla ja rohkeudella.

Prinsessa Skara on joutunut todistamaan, kun kaikki hänelle tärkeä muuttuu vereksi ja tomuksi. Periäkseen takaisin synnyinoikeutensa hänen on voitettava pelkonsa ja löydettävä oikeat sanat – sanat, jotka voivat olla yhtä kuolettavia kuin aseet.

Juonitteleva isä Yarvi on kulkenut pitkän matkan raajarikosta orjasta kuninkaan papiksi ja onnistunut kääntämään vanhoja vihollisiaan liittolaisiksi. Nyt häikäilemätön isoäiti Wexen on kuitenkin koonnut suurimmat sotajoukot sen jälkeen, kun haltiat taistelivat Yhtä jumalaa vastaan. Ja niiden johdossa on mies, joka palvoo ainoastaan Kuolemaa.

Miekankantaja Raith ja Thorn Bathu ovat luodut taistelemaan pimeydessä, mutta seppä Brand ja puunveistäjä Koll kääntyisivät mieluummin valoon. Mutta kun Äiti Sota levittää rautaiset siipensä, hän saattaa syöstä koko Särkyneen meren pimeyteen ja tuhoon…(Jalava.)

Oma arvio:

”Uskollisuus on yleistä koirilla ja harvinaista ihmisillä”, äiti Kyre huomioi. ”Uskollisuuteen nojaava suunnitelma on huonompi vaihtoehto kuin ei suunnitelmaa ollenkaan.”(s.13)

Särkynyt meri -trilogian viimeisessä osassa Puolikas sotaa seurataan vanhempansa menettäneen prinsessa Skaran vaiheita orjaksi naamioituneesta tyttöpahasesta sotaa johtavaksi valtiattareksi, joka kihlautuu pelätyn sotapäällikön Grom-gil-Gormin kanssa, vaikka hänen sydämensä kuuluu häntä vartioivalle soturi Raithille. Skara ei kuitenkaan ole vielä läheskään valmis henkisesti johtamaan sotaa, sillä hän ei ole luonteeltaan ollenkaan julma.

”Minä tein tämän”, hän kuiskasi. ”Minun sanani. Minun valintani äänestyksessä.” (s.201)

Edellisistä osista tutut henkilöt jatkavat mukana tarinassa. Rin ja Koll tuntevat vetoa toisiinsa, mutta Koll ei osaa päättää, lähteekö seuraamaan isä Yarvin jalanjäkiä pappina vai valitseeko Rinin. Rinin veli, Brand, joka ylsi Halki puolen maailman -teoksessa urotekoihin, kokee karmean kohtalon kaupunkiin suuntautuvassa hyökkäyksessa. Thorn Bathu, urhea ja häikäilemätön naissoturi, ei saa tässä osassa statistia suurempaa roolia. Isä Yarvi kulkee tarinan mukana päättäväisenä ja säälimättömänä neuvonantajana, mutta lopussa joutuu nöyrtymään, kun Skara saa selville hänen salaiset kieroilunsa.

Minusta Puolikas sotaa on trilogian kiinnostavin ja viihdyttävin kirja ja täydentää loistavasti tämän fantasiatarinan. Abercrompie jättää lopussa Särkyneen meren kaupunkien tulevaisuuden avoimeksi. On miellyttävää lukea sarjaa, jossa kaikki alusta saakka tutuksi tulleet henkilöt saavat omat roolinsa viimeisessä osassakin. Sankareita syntyy niin miehistä kuin naisistakin. Tarinan lopussa henkilöhahmoilla on kasvun paikka ja he joutuvat kyseenalaistamaan sodan välttämättömyyttä.

Joskus tuntui siltä, että kaikki hänessä oli pelkoa. Pelkoa paikkansa menettämisestä. Yksin olemisen pelkoa. Pelkoa siitä, mitä hän oli tehnyt. Pelkoa siitä, mitä saattaisi tehdä. 
Taisteleminen oli ainoa asia, joka häntä ei pelottanut. (s.209)

Raith, joka on ollut aina julmuudestaan tunnettu, pehmenee ja näkee vaihtoehtoja tappamiselle. Hänen ja Skaran tarina jää avoimeksi, kun molemmat suuntaavat omille poluilleen. Juonittelua, sankaruutta, taistelua, rakkautta, nöyrtymistä ja luopumista – oikein onnistunut päätös moniulotteiselle tarinalle.

Skara kohotti katseensa ja huomasi, että Raith tuijotti häntä kiinteästi suoraan silmiin. Aivan kuin maailmassa ei olisi ollut muuta näkemisen arvoista. (s.212)

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Puolikas sotaa muissa blogeissa: 

Kirjavinkit (Juha)
Lukunurkka
Ullan luetut kirjat

-------------------------

Tämä kirjan lisäsin Helmet-lukuhaasteessa kohtaan:

21. Sankaritarina

--------------------------

Samantyylisiä kirjoja/sarjoja:

Hopea-sarja: Victoria Aveyard

3 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Minunkin lukeminen käynnistyi hitaasti, mutta alun jälkeen viihdyin tarinassa. Saan varmaankin huomenna blogiini.

Ulla kirjoitti...

Huvittaa kommenttini. Luin nopsaan, mutta sitten kirjoittaminen venyi. Pidin tästä aloituksesta paljon enemmän kuin osasin odottaa.

Heidi P kirjoitti...

Minä en oikeastaan odottanut kirjalta paljoa, enkä siis pettynyt, vaikken ihan rakastunut. Lukemisen arvoinen tämä on kuitenkin!