Hullu koira: Tuulia Matilainen

Hullu koira: Tuulia Matilainen. Haamu 2015.

"Kun Viro miehitettiin, toiset vietiin. Toiset jäivät kaipaamaan ikuisesti.

 Kaikki eivät itse muista tai osaa kuoltuaan poistua täältä lopullisesti.Heistä jää henki elävien huoneisiin. Siksi on taluttajia. He avaavat hengille ovet kuolleiden luo.

Se oli hyvin tavanomainen toimeksianto. Majatalon aaveet alkoivat olla jo haitaksi liiketoimelle. Mutta tällä kertaa Lena teki virheen.

Hullu koira aikojen takaa juoksee kaukaa Novosibirskistä pieneen virolaiseen kylään. Se asettuu makaamaan kotinsa lattialle ja kertoo tarinan elävän rakkaudesta kuolleeseen henkeen.

Tuulia Matilaisen runollisen kauniissa kerronnassa outous on osa elämää ja tuonpuoleiset kiehtovia ystäviä."

Oma arvio: Voi miten minä ihastuin tähän kirjaan! Matilaisen teksti oli todella kaunista luettavaa, kirjan miljöö kauniin elävästi kuvailtu  ja henkien läsnäolo hyvin todentuntuista. Pelkäsin tämän olevan kauhutarina, sillä en hirveästi pidä pelottavista aavetarinoista, mutta tämä ei ollut todellakaan sitä. Päähenkilö Lena osasi käsitellä välitilaan jääneitä henkiä tyynesti ja oli heille rauhoittavan lempeä. Hengissä ei siis ollut mitään pelottavaa, vaan heidän kohtalonsa oli lähinnä surullinen. Paranormaali rakkaustarina ei ollut ehkä  minusta tämän kirjan pääasia. Hullu koira toi tarinan kautta myös esille Viron synkkää, raadollista historiaa. Arvosanani on 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Prologi: Lea Patinen

Prologi: Lea Patinen. Scarabe kustannus 2015.(Julkaistu omakustanteena 2013)

"Koko pienen ikänsä kiusaamisesta kärsinyt Johan on päättänyt muuttaa elämänsä suuntaa, ja hävitä peruskoulun jälkeen sinne, mistä hän ei tunne yhtäkään ihmistä. Jotain kuitenkin sattuu ja kaikki menee karmeasti pieleen, eikä Johan enää halua elää tässä maailmassa. Kuolema ei kuitenkaan ole Johanille vaihtoehto, vaan hän löytää uuden maailman sieltä, minne aurinko ei paista. Ja yllätyksekseen Johan saa huomata, että joku muukin on löytänyt tuon maailman.

Toisaalla kaikin puolin täydellinen Emma aloittelee psykologian opintoja yliopistossa. Kohtalo on kuitenkin päättänyt ravistella myös hänen maailmaansa. Emma on saanut elämänsä ensimmäisen työpaikan siivoojana mielisairaalassa. Yksityisen laitoksen ylläpitäjäksi paljastuu mystinen uskonlahko, ja jo ensimmäinen käynti vanhassa kartanossa saa Emmassa aikaan outoja vilunväreitä. Kylmäpäinen Emma ei kuitenkaan suostu uskomaan typeriin aavisteluihin. Mutta pian hän ei voi muutakaan, kun laitoksen todellinen toiminta alkaa paljastua hänelle pala palalta.

Mukana pakkaa sekoittamassa on myös helposti kaikesta innostuva luonnonlapsi Mimosa, joka ensitöikseen törmää uudessa kaupungissa kummalliseen Alisaan, jolla on miesystävänä aave."

Oma arvio: Tässä kirjassa ei aikailtu, vaan tapahtumat lähtivät hitaasti mutta varmasti vyörymään eteenpäin. Hiukan minua hämäsi, ettei mikään jäänyt arvoitusten varaan, sillä outo mies kavereineen metsässä paljasti lähes heti päähenkilö Johanille, keitä he ovat. Tarinassa seurattiin vuorotellen Johanin, Mimosan ja Johanin siskon edesottamuksia. Hienosti nivoutuivat heidän tiensä lopulta yhteen. Romantiikka jäi uupumaan tästä kirjasta kokonaan, mikä on surku, sillä siihen olisi ollut mahdollisuus. Ehkä toisessa osassa sitten? 

Patinen kirjoittaa välillä mukavan värikästä tekstiä, mutta välillä kerronta oli ehkä liian yksioikoista makuuni. Kirjassa oli juuri sopivaksi määrin fantasiaa. Mukava lisä oli henget, joiden kanssa juteltiin led-valojen houkuttelemana. Minulle jäi hiukan epäselväksi, mikä Johanin uuden kartanossa asuvan yöeläjien "perheen" perimmäinen tehtävä olikaan.

Henkilöitä oli juuri sopivasti, jotta niihin ehti saada jonkinlaisen tuntuman. Kartanossa asuva Alarik oli minusta epämiellyttävä hahmo, vaikkei häntä ilmeisestikään ollut sellaiseksi tarkoitettu. Tarinan nuoret Johan, Mimosa ja Emma olivat ihan ok, vaikken heidän ajatuksiinsa kovin päässytkään syventymään.

Vaikka tarina oli minusta hyvin uniikki ja piti minut otteessaan loppuun saakka, minua häiritsi muutamat virheet tekstissä, jotka pilasivat lukukokemustani. Vanha pilkunviilaaja nousi minussa esiin ja pilkut väärissä paikoissa hyppivät silmilleni. Myös yhdessä  luvussa minä-kertoja vaihtui yhtäkkiä kolmannen persoonan kertojaan ja taas takaisin minä-kertojaan. Se hämmensi hiukan. Mutta koska tarina ja siitä syntyvä tunne on kuitenkin lukukokemusteni pääasia, annan Prologille arvosanan 3+. Jatko-osan Lykantrophia aion lukea ehdottomasti!

Tämä kirja on arvostelukappale, suurkiitokset kustantajalle ja kirjailijalle!

Nokkosvallankumous: Siiri Enoranta

Nokkosvallankumous: Siiri Enoranta. WSOY 2013.

"Dharan on aina ollut se jonka harteille kaikki lankeaa, se joka johdattaa maailman vallankumoukseen, se joka korjaa kaiken ja se jonka vuoksi kaikki tuhoutuu. Vayu ei ole koskaan ollut kukaan. He kohtaavat todellisuudessa, jossa aurinko ei ole paistanut enää vuosiin, sivistyksen tukirakenteet ovat murtuneet, ja resuiset Nokkoslapset kytevät kapinaansa vallatussa huvipuistossa. Mutta he kohtaavat myös siinä toisessa paikassa, jossa jalava vielä tanssittaa varjoja heidän alastomalla ihollaan, paratiisissa jonka menneisyys on verestä märkä.
Nokkosvallankumous on realistinen tulevaisuudenkuva, fantasiasatu, dystopiahelvetti ja kahden pojan rakkaustarina, Nokkosvallankumous on maailmankaikkeuksien rajapintoja raapiva salaisuus.

Nokkosvallankumous oli Topelius-palkintoehdokkaana sekä Kuvastaja-palkintoehdokkaana ja sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon."

Oma arvio: Minun tuntemukseni tästä kirjasta ovat ristiriitaiset. Toisaalta minä rakastin tämän kirjan tarinaa, johon oli sekoittunut hienosti dystopista maailmankuvaa ja fantasiaa, mutta toisaalta minua ahdisti  tarinan yllä leijuva synkkyys. Flunssan kourissa tuskistellessani minun piti jättää tämä vähäksi aikaa rauhaan, sillä tämä ahdisti minua liikaa. 

Päähenkilöt Vayu ja Dharan eivät jättäneet rakkaustarinallaan minua kylmäksi, niin hyvässä kuin pahassakaan. Välillä koin tosi suuria ärtymyksen tunteita, kun Dharan kohteli Vayua  tylysti ja toisaalta Vayu antoi itseään kohdella niin. Dharanin palvonta Nokkosten parissa oli raivostuttavan yliampuvaa, ja siksi pidinkin eniten kirjan lopusta, jossa Dharanin heikkoudet tulivat viimein esiin. Vayu oli minun makuuni liian vässykkä, enkä pystynyt samaistumaan häneen ollenkaan. Olisin halunnut koko kirjan ajan potkia häntä persuksille.

 Kaiken kaikkiaan Enorannan kaunis kirjoitustyyli, kirjan miljöö, juoni,  synkkä tunnelma ja  henkilöhahmot tekivät tämän kirjan, ja se saa minulta arvosanan 4,5

Ihon alaiset: Anu Holopainen

Ihon alaiset: Anu Holopainen. Karisto 2015.

"Tämäkö on tulevaisuuden kauneusihanne?

Ihon alaiset on kylmäävä kuva tulevaisuudesta, joka ei ehkä ole kaukana. Moderni ja monipuolinen tarinakooste – blogikirjoituksia, nettipostauksia, tv-katkelmia – on suositun fantasia- ja scifikirjailijan uusi vahva näyttö.

JARAN on odotettava vuosi ennen kuin hän voi itse päättää ulkonäkönsä muokkauksesta. INKAN pitää vielä miettiä, mitä hän todella haluaa. MATIAS vihaa muokkauksia ja joutuu elämään vihollisten keskellä. PLASTIKPRINCESS tietää miten hankkia rintaimplantit, vaikkeivät rahat ja ikä riitäkään.

Täyteläisiä huulia, virheettömiä kasvoja, animehahmoja ja Barbie-lookia. 17-vuotias Jara elää ympäristössä, jossa lähes jokaisen ulkonäköä on muokattu ja jossa hänen itsensä on elettävä vanhempien vaatimuksesta luomuna.

Mutta sitten Jara pääsee kesätöihin Helsinkiin, ja taivas tuntuu aukeavan: rahaa, rakkautta ja lähestyvä täysi-ikäisyys, joka takaa päätäntävallan omaan kehoon. Mutta suureen kaupunkiin mahtuu myös anarkisteja ja toisinajattelijoita. Koko elämä voi muuttua hetkessä – eikä aina siten kuin haluaa."

Oma arvio: Aivan mainio rakenne tässä kirjassa! Blogikirjoitukset sun muut rytmittivät kivasti lukemista ja monen henkilön tarina linkittyi loppua kohti tavalla tai toisella yhteen. Päähenkilö Jara vaikutti alussa ärsyttävän pinnalliselta muokkauspakkomielteineen, mutta hänestä tuli esiin kirjan edetessä muitakin puolia tavatessaan Inkan.

Melko raadollista oli tarinan nuorten elämä, ja muokkauksia saadakseen he olivat valmiita kyseenalaisiinkin keinoihin. Tarinassa oli henkilöinä ääripäitä: muokkauksista kieltäytyviä luomuilijoita, kehoaan muokanneita tai siitä kovasti haaveilevia sekä muokkauksia vastustavia aktivisteja. Bloggaaja PlastikPrincessin tarina jäi ikävästi kaihertamaan mieltäni. Kirjan loppu oli surullinen, mutta onnistunut. Arvosanani kirjalle 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitokset kustantajalle! 

Teemestarin kirja: Emmi Itäranta

Teemestarin kirja: Emmi Itäranta. Teos 2012.

"Maailmasta on loppumassa vesi. Suunnattoman katastrofin – ehkä ilmastonmuutoksen, ehkä jonkin muun – läpikäynyt ihmiskunta sinnittelee veden vähyyden ja sen säännöstelyä hallitsevan diktatuurin vallan alla. Vain kaatopaikoille hautautunut teknologia ja teemestarien sukupolvien ajan pitämät päiväkirjat muistuttavat entisistä ajoista.

Noria on teemestarien sukua, ja pian on hänen vuoronsa ottaa vastaan täysivaltaisen teemestarin arvo – ja hänen edeltäjiensä tarkkaan varjelema salaisuus. Aikana, jona veden kätkeminen on rikoksista pahin, sotilasvallan katseet kiinnittyvät väistämättä teemestarin taloon...

Emmi Itärannan esikoisromaani Teemestarin kirja on harvinaisen uskottava ja pelottava kuvaus mahdollisesta tulevaisuudestamme. Samalla Itärannan kieli on kuitenkin kuulasta, tarkkaa ja paisuttelematonta. Esikoiskirjailijalta todellinen taidonnäyte!

Teemestarin kirja voitti 2010–2011 järjestetyn Teoksen suuren fantasia- ja scifi-kirjoituskilpailun, johon osallistui yli 350 käsikirjoitusta."

Oma arvio:

Olipas se virkistävää lukea dystopia, joka oli tarinaltaan ihan omaa luokkaansa verrattuna aiemmin lukemiini saman genren kirjoihin. Itärannan kerronnan runollisuutta ovat lähes kaikki kehuneet, eikä suotta. Kirjassa kuvataan karua ympäristöä niin todentuntuisesti, että tunsin itsekin olevani siellä. Tunnelma on koko ajan yhtä aikaa levollinen että hyytävän jännittynyt. Tämä ei ole sellainen toiminnallinen tsädää-kabuum-taisteludystopia, vaan verkkaisesti etenevä tarina, jossa keskitytään enemmän tunnelmaan ja Norian ajatuksiin. 

Pidin kovasti päähenkilöstä Noriasta ja hänen isästään. Parasta antia olivat teemestarin erikoiset teenvalmistus- ja tarjoilurituaalit vieraille, jotka tulivat nauttimaan seudun parasta teetä matkojenkin päästä. Minulla oli koko ajan jano tätä lukiessani, vesi kun oli kirjassa niin tärkeässä osassa!
Arvosanani tälle 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Engelsfors-trilogia: Mats Strandberg & Sara B. Elfgren.

Piiri: Mats Strandberg & Sara B. Elfgren. Suomentanut Riie Heikkilä. Basam Books 2012.

Ruotsinkielinen alkuteos (2011): Cirkeln.

"Engelsfors. Pikkukaupunki Ruotsissa. Nimi on kaunis, mutta paikka rähjäinen. Kaupunkia ympäröivät synkät metsät, joihin ihmiset usein eksyvät ja katoavat. Syyslukukausi on juuri alkanut, kun yksi lukion oppilaista löydetään kuolleena koulun vessasta. Kaikki olettavat, että kyseessä on itsemurha. Paitsi ne, jotka tietävät totuuden. Eräänä yönä kuu värjäytyy salaperäisen punaiseksi, ja kuusi lukiolaistyttöä löytää itsensä hylätystä puistosta. Tytöillä ei ole mitään yhteistä. Yksi on luokan suosituin, toinen kiusattu, kolmas omaa tietään kulkeva gootti, neljäs kunnollinen huippuoppilas… Pian selviää, että paha on saapunut Engelforsiin, ja ilman toisiaan tytöt eivät selviydy hengissä.

Piiri on urbaania, skandinaaviseen koulumaailmaan sijoittuvaa, koukuttavaa fantasiaa. Teos kertoo vetoavasti nuorena olemisen vaikeudesta, koulukiusaamisesta, ihastumisista ja kaiken voittavasta ystävyydestä. Kuudesta eri näkökulmasta kerrottu tarina vetää mukanaan, ja jokaisen lukijan on helppo löytää hahmoista oman samaistumiskohteensa. Suomalaisia lukijoita kiinnostaa varmasti myös laadukas nuortenfantasia, jonka sankareista osalla on suomalaistausta."

Oma arvio: 

Olen tämän kirjasarjan osia pyöritellyt käsissäni pitkin vuotta, mutten koskaan ole tohtinut näitä lainata. Nyt tartuin tuumasta toimeen. 

Tässä trilogian ensimmäisessä osassa esitellään alussa kattavasti sarjan henkilöitä, jotka kaikki olivat omalla tavallaan erilaisia. Heti kirjan alussa alkoi tapahtua, kun Elias, Engelsforsin lukiolaispoika alkaa kuulla omituisia ääniä päässään - ja loppu onkin traaginen. Tästä alkaa vyöryä todellinen tapahtumavyyhti, jossa päähenkilötytöille selviää, mihin he kykenevät ja mikä tehtävä heillä on.

Täytyy kyllä myöntää, että kirjan keskivaiheilla koin tylsistymisen hetkiä, ja ajattelin, miksi tämä kirja on näin pitkä... Kuitenkin erilaiset henkilöhahmot pitivät minut lukuotteessaan loppuun saakka.

 Lempihahmoni on kiusattu Anna-Karin ja tunnollinen Minoo. Noitakuviot eivät saaneet minua nyt oikein vakuutettua, enkä oikein päässyt kunnolla selvyyteen, miksi nämä nuoret ovat Valittuja ja mikä heitä nyt tosissaan uhkaa. Ehkä viisastun enemmän seuraavan osan Tuli luettuani. 

Tyttöjä vainonneen pahan voiman jäljittäminen on jännittävin osuus enkä olisi kyllä arvannut, kuka lopullinen pahis onkaan. Siitä pisteet! Romantiikkaa kirjassa on tarjolla vain muutamia pieniä hippusia. En nyt oikeastaan hirveänä himoa luettavaksi jatko-osaa, mutta toisaalta minä omituisesti kiinnyin henkilöhahmoihin ja haluan lukea, mitä koettelemuksia he vielä saavat eteensä. 

Arvosanani 3,5


 Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Tuli: Mats Strandberg & Sara B. Elfgren. Suomentanut Riie Heikkilä. Basam Books 2013.

Ruotsinkielinen alkuteos (2012): Eld.

"Engelsforsia piinaa poikkeuksellinen kuumuus. Valitut ovat odottaneet peloissaan demonien seuraavaa siirtoa, mutta tällä kertaa vaara uhkaa kaupunkia täysin uudelta taholta. Paha on palannut Engelsforsiin.

Valitut tulevat yhä läheisimmiksi toistensa kanssa ja joutuvat taas kerran huomaamaan, ettei edes magia pysty tuomaan helpotusta onnettomaan rakkauteen tai särkyneisiin sydämiin. Pelastaakseen Engelsforsin, heidän on pystyttävä kohtaamaan itsensä ja toisensa kokonaan uudella tavalla."

Oma arvio: 

Pidin tästä toisesta osasta todella! Vaikka tämänkin järisyttävän paksun romaanin lukeminen kesti ja kesti, ja välillä lukujumi meinasi vaivata tämän kanssa tosissaan, puolivälin jälkeen innostuin tästä tosissani ja uppouduin täysin näiden nuorten elämään. 

Tämän kirjan vahvuus on henkilöt, henkilöt ja vielä kerran henkilöt! He kasvavat ihmisinä ja kieriskelevät ihmissuhdekiemuroissaan. Kaikilla on hyvin erilaiset kuvionsa, mutta magia yhdistää heidät. He lähentyvät tässä osassa myös keskenään ja oppivat kukin kehittämään omia maagisia kykyjään. 

Erityisesti pidän tässä osassa Idan ja Vanessan tarinoista. Odotin jännityksellä, saisiko Linnea kerrottua tunteensa mielenkiinnon kohteelleen, vaan... pitää jäädä odottamaan seuraavaa osaa ;) Viimeinen osa Avain ilmestyy huhtikuussa 2016.

Arvosanani on 4,5. 

Tämänkin osan lainasin kirjastosta.

 
  
Avain: Mats Strandberg ja Sara B. Elfgren. Suomentanut Aki Räsänen. Viisas Elämä 2016.

 Ruotsinkielinen alkuteos (2013): Nyckeln

 "Kansainvälisen menestystrilogian sydämet pysäyttävä päätösosa! 

Ainoastaan Valitut ovat jääneet vastustamaan synkkiä ja demonisia voimia, jotka ovat piinanneet Engelforsia. Juuri kun Valitut ovat oppineet elämään tukalassa tilanteessa, paha iskee jälleen, ainoastaan kuukauden päästä edellisestä välienselvittelystä. On koottava rivit yhdeksi rintamaksi huolimatta kaikista erimielisyyksistä, sillä vain niin voidaan estää lopullinen tuho. Aika on kuitenkin loppumaisillaan, eikä ennustus maailman pelastamisesta ole vielä käynyt toteen. Vain yksi asia on varmaa: mikään ei tule olemaan niin kuin ennen."

Oma arvio:

Olin lievästi sanottuna järkyttynyt, kun sain tämän 878-sivuisen tiiliskiven käsiini. Mietin, että onkohan tämä Engelsfors-trilogian päätösosa ylivenytetty, koska kirjailijat eivät ole raskineet karsia epäolennaisia ja luopua tarinasta. 

Mutta ei! Minä en olisi karsinut tästä mitään! Minulle ei tullut missään vaiheessa fiilistä, että kirja voisi jo loppua, vaan luin kirjaa onnellisesti ahmien ja jokaista tapahtumaa ja käännettä makustellen. Vaikka luulin, että todennäköisesti lukisin Avainta koko kesän, luinkin sen noin viikossa, mikä on minulla ihan keskiverto lukuaika normipituiselle (300 - 400 sivuiselle) kirjalle. Tämä kertoo hyvin paljon kirjan viihdyttävyydestä.

Tätä tarinaa oli mukava, helppo ja viihdyttävä lukea. Olen jo aiempien osien arvioinneissa hehkuttanut sitä, kuinka hyviä henkilöhahmoja tässä sarjassa on ja kuinka ne ovat juuri Engelsfors-trilogian rikkaus. Aiempia osia lukiessani en niinkään nauttinut noituuteen ja magianharjoittamiseen liittyvistä jutuista, mutta nyt pidin niistäkin todella paljon. Minusta tässä kirjassa on hyvin johdonmukaisesti avattu Valittujen tarkoitus, joka ei aiemmin minulle selkiytynyt,  vaikka toki muutamat juonenkäänteet laittavat aiemmin totutut kuviot sekaisin. Jyrkimmät juonenkäänteet on kuitenkin säästetty loppuvaiheille, onneksi.

Jokaiseen henkilöhahmoon paneudutaan kunnolla ja heidän elämänkiemuroitaan käsitellään tasapuolisesti. Monenlaista henkistä kasvua näkee näiden nuorten elämässä tapahtuvan, syntyy (ja kuolee) uusia rakkauksia, tapahtuu irtautumista mutta lopussa he hitsautuvat vielä tiiviimmin yhteen.

Toisessa osassa Tuli surmansa saanut Ida seikkailee nyt eräänlaisena tarkkailijana, sillä hän on jäänyt jumiin elämän ja kuoleman väliseen tilaan, Rajamaahan. Tämä on oivallinen tehokeino näyttää Engelsforsin tapahtumia välillä pikakelauksena, kun Ida hyppelee ajasta ja paikasta toiseen tarkkailemassa Piiriläisten edesottamuksia. 

Uskollisuudenvalassa ei ole mitään maagista. Silti tuntuu kuin rautavanne olisi kiristetty hänen rintakehänsä ympärille.

Hänen elämänsä kuuluu nyt Neuvostolle. 

Minoon vaiheita on mielenkiintoisinta seurata. Viktor kutsuu hänet Alexanderin kartanolle pelastamaan näkymättömyyteen jumiin jääneen sisarensa. Lopulta Minoo huomaa, että joutuu tekemään valinnan, jääkö hän kartanolle epäilyttävän Walterin oppiin vai pysyy omien piiriläistensä seurassa. Pian hän huomaa nauttivansa siitä, että hänen erikoisia kykyjänsä arvostetaan ja ihaillaan udessa ryhmässä. Huomaamattaan hän on joutunut keskelle jotain hänen tahdostaan riippumatonta suunnitelmaa. Hänen ja Gustafin välinen jännite on kihelmöivää.

Vanessan ja Linnean välillä tapahtuu uusi käänne heti kirjan alussa, sen verran aion nyt paljastaa. Ja se käänne on minulle mieluinen. 

Anna-Karinin tie ei ole kovinkaan siloiteltu tässäkään tarinassa, mutta hän saa tukea ystäviltään ja nauttii familiariksensa, ketun, kanssa metsäreissuista. Anna-Karin voi heittäytyä ketun tietoisuuteen aina kun haluaa ja pääsee näin tarkkailemaan huomaamattomasti.

Myös muilla Engelsforsin lukiolaisilla ilmenee maagisia kykyjä, ja he sattuvat olemaan Piiriläisten tuttuja, joten hekin liittyvät tapahtumiin mukaan. 

He katsovat, miten vihreään sekoittuu punainen kaistale. Punainen kaistale, joka tummenee ja muuttuu violetiksi.

"Se on niin kaunis", Evelina sanoo. "Miten maailmanlopun merkki voi olla niin kaunis?" 

Koko tarinan ajan odotellaan saapuvaa loppua, joka alkaa näyttää merkkejään kaikissa elementeissä: maa, ilma, tuli, vesi, puu, metalli. Piiriläiset sekä kartanossa harjoitteleva toinen noitien joukko valmistautuvat sulkemaan oven demoneilta, jotta tuholta vältyttäisiin. Lopun enteet ovat  hyvin aistittavissa, ja nautin myös lukea henkilöiden kehittyvistä kyvyistä.

Kun pimeys lankeaa, minut avataan.

Avain on täydellisen mahtava trilogian päätösosa, en voi muuta kuin kiittää ja kumartaa! 

Arvosanani 5.

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.  

 

Samantyylisiä kirjoja/sarjoja: 
Kami Garcia ja Margaret Stohl: Loihtijakronikka-sarja

Engelsfors muissa blogeissa:

Notko, se lukeva peikko
Kirjaston kummitus
Ullan luetut kirjat
Le Masque Rouge
Lukunurkka
Kirjaneidon tornihuone
Jos vaikka lukisi...