Kohtalottomien saaga -sarja: Danielle L. Jensen

Vereen tatuoitu: Danielle L. Jensen. Suomentanut Ronja Erkko. Docendo 2025 (Kohtalottomien saaga #1)

Englanninkielinen alkuteos (2024): A Fate Inked in Blood: Saga of the Unfated, Book 1. Kansi: Ella Laytham (suunnittelu), Eleonor Piteira (kuvat)

"Nuori Freia joutuu viikinkiruhtinaiden pelinappulaksi julmassa valtataistelussa. Pystyykö hän muuttamaan muinaista ennustusta kohtalostaan?

Onnettomaan avioliittoon pakotettu Freia haaveilee soturin urasta ja miehestään eroon pääsemisestä. Hänen unelmansa toteutuvat äkillisesti, kun yllättävä kohtaaminen komean muukalaisen kanssa johtaa tapahtumiin, jotka paljastavat hänen syvimmän salaisuutensa – hänessä on pisara jumalatar Hlinin verta. Se antaa hänelle myyttisen voiman, jonka avulla hän pystyy torjumaan uhat ja hyökkäykset.

Vallanhimoinen jaarli Snorri pakottaa Freian vaimokseen käyttääkseen tämän voimia lähialueiden hallitsijoiden alistamiseen. Hän määrää poikansa Björnin suojelemaan kallisarvoista Freiaa aavistamatta, että pakotettu läheisyys sytyttää nuorten välille kiellettyjä tunteita. Voiko Freia antaa periksi himolleen ja heittäytä soturin vietäväksi tietäen, että hän vaarantaa sekä oman että läheistensä kohtalot?" (Docendo)

Lukunäyte

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Ei tässä ollut kuin muutama hetki siitä, kun vannotin itselleni pysyväni vähäksi aikaa erossa romantasioista. Noh, olihan minun kuitenkin tartuttava tähän Danielle L. Jensenin Kohtalottomien saagan avausosaan, sillä minua kiehtoi kirjan viikinkimaailma enemmän kuin paljon. Hämmästyin hiukan, kun enemmänkin tietokirjallisuutta julkaisseelta Docendolta ilmestyi romantasiaa. On näemmä taottava, kun rauta (eli hittigenre) on kuumaa.

Freia paljastaa heti räväkän luonteensa kirjan alussa, kun hänen kamala aviomiehensä Vragi tulee kettuilemaan hänelle kalanperkauksen tasosta. Ei käy epäselväksi, ettei Freia ole naimisissa arvostettuna Lahjoittajana tunnetun Vragin kanssa omasta tahdostaan, vaan perheensä hyväksi. Silti hänelläkin on oma ylpeytensä eikä hän siedä mieheltään mitä tahansa sontaa. Mutta sitä ei Freia voi aavistaa, miten hänen elämänsä tulee vielä mullistumaan, kun hän törmää rannalla pesulla olevaan erityisen komeaan mieheen. Pientä flirttiä on ilmassa, vaikka aviomies voisi yllättää heidät hetkenä minä hyvänsä.

Halusin kuitenkin enemmän kuin vain selviytyä. Halusin päivieni olevan enemmän kuin vain aikaa, joka minun tuli kestää. Halusin elää niitä, nauttia niistä. Halusin löytää niistä sellaista intohimoa ja jännitystä. jota olin kokenut tuona ohikiitävänä hetkenä muukalaisen kanssa rannalla. (s. 18-19)

Freian "ihastuttava" mies on vain päättänyt antaa vaimolleen ansionsa mukaan ja myydä tämän kylässä vieraisilla olevalle jaarli Snorrille. Snorri tietää Freiasta jotakin, mitä Vragi ei: Freia on syntymässään Hlin-jumalan koskettama kilpineito,  ja Snorri on saanut näkijältä ennustuksen, jonka mukaan Freian avulla he saavat Skalandin kansan valtaansa. Toki Freyan voimista tietävät hänen vanhempansa, Geir-veljensä ja Ingrid-ystävänsä, mutta salaisuutta on vaalittu tähän saakka. Nyt kaikki saavat tietää Freian kyvyistä Snorrin järjestettyä taistelun hänen ja oman poikansa Björnin kanssa. Ja tämä tulikirvestä kantava, Tyr-jumalan koskettama jättimäinen mies sattuu olemaan sama, jonka kanssa Freia flirttaili aiemmin.

"Noin kauniit kasvot ovat luonnonvastaiset." (s. 49)

Lopulta Freia huomaa olevansa Jaarli Snorrin seurueen mukana, kädet palaneena tulikirveestä, sekä kohtalonaan olla vanhan ukkelin toinen vaimo. Tämän varsinainen vaimo Ylva ei ole kovinkaan mielissään uudesta tulokkaasta, sillä hänen ja Snorrin rakkaus on aitoa ja intohimoista. Björn määrätään suojelemaan Freiaa, mikä yhtä aikaa raivostuttaa että aiheuttaa kivoja tuntemuksia Freiassa. Näiden kahden välistä kipinää on vaikea saada sammumaan. Seuraa useita kiellettyjä hetkiä, jotka täytyy pitää Snorrilta ja muilta salassa. 

Himoa voisin hallita, himon voisi tyydyttää muilla tavoin, mutta entä nämä sydämessäni voimistuvat tunteet? Ne etsivät vain yhtä vapautusta ja pyörivät villisti hallinnan tuolla puolen. (s. 297)

Freia on vaarassa, sillä kuningas Harald on saanut kuulla kilpineidosta ja haluaa nyt keinolla millä hyvänsä saada neidon kaapattua. Monia vaarallisia tilanteita syntyy, joissa Freia pääsee kehittämään ja hyödyntämään Hlin-jumalalta saamia kykyjään. Björn suojelee tehokkasti kuvankaunista suojattiaan. Freia saa tietää, että Björn on asunut osan elämästään Haraldin kanssa tämän kaapattua pojan kuolleen äitinsä viereltä. Freialle jää epäselväksi, kenelle Björn on uskollinen, etenkin kun hänellä tuntuu olevan  huonot välit isänsä ja tämän uuden vaimonsa kanssa. Keneen Freia voi luottaa, kun tuntuu, että kaikki ovat pettäneet hänet, niin oma veli, äiti kuin ex-aviomieskin?

"Miten voi olla, että se osa sinusta, jota eniten vihaan, on myös syy sille, miksi rakastan sinua?" (s. 375)

Periaatteessa Vereen tatuoitu noudattaa aika samaa kaavaa kuin muutkin lukemani romantasiat, mutta viikinkien aikaan sijoittuminen tuo siihen hiukan lisämaustetta. Mukana on erilaisia voimia antavat jumalat sekä aaveet ja näkijät, joilta saadaan neuvoja ja varoituksia. Välillä taistellaan eläviä kuolleita eli draugreja vastaan. Riimut ja parantavat yrtit ovat myös käytössä. Yksi mielenkiintoisimmista hahmoista on skaldi Steinunn, joka kokoaa tarinoista lauluja. Laulut tuovat tapahtumat elävästi kuulijoiden eteen elokuvan tapaan, ja erityisesti Steinunn janoaa Freian näkökulmia taisteluista. Yksi tällainen laulu tuo Freian silmien eteen totuuden: hänet valtaa toisinaan jokin voima, jolle hän ei voi mitään. Onko hänestä tulossa hirviö?

Kaikesta kuolemasta ja tuhosta huolimatta he aikoivat jatkaa taistelua.

Minä en ole sen arvoinen, halusin huutaa. En ole kaiken tämän kuoleman arvoinen! (s. 111)

Vereen tatuoitu on kiehtova romantasia-sarjan aloitus, joka pitää ihan mukavasti otteessaan eikä sisällä tylsiä hetkiä. Seksikohtaukset ovat chiliasteikolla 3/5 (jostain syystä tässä oli hyvin samantapainen vällyjenallanuotionääressäkaikkienlähettyvillä -kohtaus kuin Armentroutin Verestä ja tuhkasta -romantasiassa...) Kirjan lopussa on sellainen yllätyskäänne, että todellakin haluan lukea keväällä -26 ilmestyvän jatko-osan Luuhun kaiverrettu.

Annan tälle arvosanaksi 4-

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla: 

--

Samantyylistä:

Jennifer L. Armentrout: Veri ja tuhka -sarja

Päivitys Kadonnut ääni -sarjaan

Luin Outi Moision Kadonnut ääni -kirjaparin toisen osan Kun sydämesi laulaa minulle. Klikkaa kansikuvaa ja lue arvioni molemmista osista.

Häiveen tapauskirjat -sarja: Mari Renko

Pihlajapalatsi: Mari Renko. WSOY 2025 (Häiveen tapauskirjat #1)

Kansi: Kaisu Sandberg

" 'Siellä missä valo ja varjo kohtasivat, pimeyden rajamaalla missä äänet vaimenivat kuiskauksiksi, piileskeli Häive.'

Lumoava fantasia- ja mysteeriromaani vie keiju- ja ihmishovien ikiaikaisiin juonitteluihin. Rikoksen selvittämisen ympärille kehkeytyvää juonta höystää röyhkeän mestarivarkaan ja aatelisen etsiväneidin kipinöivä kemia.

Häive on Ilisiran hovia piinaava mestarivaras ja keiju. Viona Hollins on nuori aatelisetsivä, jonka tinkimättömiä tutkimuksia ei hidasta edes hänen kävelykeppinsä.

Varjonpäivän iltana kaikki silmäätekevät ovat koolla tanssiaisissa – myös Häive. Häive törmää yllättäviin vaikeuksiin keikallaan ja jää kiinni rikospaikalta ihmisaatelisen verta käsissään. Syyllisestä ei näytä olevan epäilystä, mutta keijuhovi palkkaa Vionan selvittämään tapausta.

Totuus on oletettua monimutkaisempi ja Viona huomaa pian avustavansa Häivettä vankilapaossa saadakseen sen selville. Rikosta ratkovan päähenkilökaksikon yhteispeli palaa herkullisesti kytevällä liekillä." (WSOY)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Ai että, on ihanaa, kun tulee uusia kotimaisia nuorten aikuisten fantasiasarjoja. Mari Renko on minulle (ja monelle muullekin) ihan uusi nimi, mutta häneltä julkaistiinkin sitten kerralla kolme romaania tälle vuotta. Yksi näistä on siis tämä YA-kirja Pihlajapalatsi, jonka upean kannen on suunnitellut - kukas muukaan kuin - Kaisu Sandberg. 

Pitäisikö hänen luovuttaa ja tyytyä aatelisneidin rooliin? Jos hän yrittäisi enemmän, jos hän vain käyttäytyisi niin kuin kaikki muutkin? (s. 79)

Kirjan sympaattinen ja nokkela päähenkilö on aatelisneito Viona, joka ei ole tyytynyt vain tekemään kirjontatöitä ja juomaan teetä salongissa, vaan hän tutkii tilauksesta erilaisia rikoksia. Useimmiten hänellä on ollut toimeksiantoina erilaisia koruvarkauksia, mutta nyt hän saakin hyvin erilaisen tehtävän: Keijuprinssi Cory pyytää tätä selvittämään kuningattarenkaartin päällikön, Leodor Evertonin murhaa. Murhasta syytetään nyt siis Coryn pikkuveljeä, keijuhovin raikulipoikaa,  keijuvaras Elymus Adevanea, joka vain sattui olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Ihmisten suhtautuminen keijuihin on hyvin asenteellista, joten kukaan ei ole kyseenalaistanutkaan, etteikö ruumiin kanssa samasta huoneesta yllätetty keijunuorukainen olisi syyllinen. Eipä silti, keijutkaan eivät oikein arvosta ihmisiä, jotka ovat ajaneet heidät omasta Pihlajapalatsistaan maan alle Käänteinen-nimiseen paikkaan.

Näky sai Elyn sydämen vihlomaan kaipuusta, joka oli tuttu jokaiselle keijulle. Se oli heidän kotinsa, heidän palatsinsa, jonka ihmiset ja tulikuningatar olivat varastaneet. (s. 138)

Ely ei ole syyllinen murhaan, sen saa tietää heti alussa lukijakin, joka pääsee seuraamaan tuon ketterän varkaan etenemistä Varjonpäivän tanssiaisten juhlarakennuksessa. Hänen on ollut määrä varastaa Evertonin työhuoneen kassakaapista eräs lipas, mutta saavuttuaan huoneeseen hän huomaakin jonkun ehtineen ensin - ja surmanneen herra Evertonin. Ja kuin kutsusta poliisit saapuvat samantien paikalle. Lavastettiinko Ely? Viona haluaa tavata vangitun keijupojan, joka paljastuu Vionan pitkään etsimäksi mestarivaras Häiveeksi, vaikka poliisipäällikkö Jac ei ole kovin innokas Vionan sekaantumisesta asiaan. Ely ei myöskään ole kovin yhteistyökykyinen Vionan kanssa, mutta hänen mieltä toki lämmittää pehmeä huivi, jonka neito sujauttaa tämän käsiraudoista kipeisiin ranteisiin. 

Ilisiran kaupungissa on odotettu jo pian saapuvaa tulikuningattaren uudelleensyntymää, joka on hyvin tärkeä tapahtuma. Kuningatar on hädissään, sillä juuri tuossa varastetussa lippaassa on tuon tapahtuman kannalta tärkeää tietoa. Niinpä hän pyytää Vionaa etsimään lippaan takaisin.

Viona päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä ja vapauttaa keijuprinssin, vaikka tämä onkin todella tylykäytöksinen. Apuna vankilapaossa hänellä on uusi lentohärveli, jonka hän on kehitellyt yhdessä herra Hastfieldin kanssa. Nyt ei ollut aikaa testilennolle, vaan Feenikssiiveksi nimetty kone pääsee tosi toimiin. Viona nimittäin haluaa tosissaan tietää, kuka murhasi herra Evertonin, kuka ehti varastaa kuningattarelle tärkeän lippaan ennen Elyä ja kuka palkkasi taas Elyn varastamaan lippaan? Ely saa toimeksiantonsa kammottavan Lyrissan välityksellä, mutta ei tiedä tarkalleen, kuka hänet palkkasi. 

Ely joutuu esittelemään rasittavan sinnikkään etsiväneidon asuinkumppaneilleen ja rikostovereilleen, peikkotyttö Meeralle ja kitsune Ryolle, joka pystyy muuttamaan muotoaan kolmihäntäisen ketun hahmostaan minkä tahansa ihmisen hahmoon. Yhdessä tämä varaskopla asustaa laitakaupungilla hylätyssä Puolen kuun teatterin rakennuksessa. Elyn harmiksi Viona sopeutuu joukkoon yllättävän hyvin, vaikka prinssillä on omat ennakkoajatuksensa aatelisista. Viona ei ole ihan täydellinen: hänellä on toisessa jalassaan proteesi, sillä hän on joutunut lapsena räjähdysonnettomuuteen ja menettänyt vanhempansa ja sisaruksensa. Hänen kasvojaan kehystävät kaiken lisäksi pyöreät rillit, jotka eivät ole tuossa maailmassa in.

Pikku hiljaa Vionan ja Elyn yhteistyö alkaa toimia, onhan heillä yhteinen päämäärä. Ketterä keijupoika ja kömpelö, mutta hyvin älykäs aatelisneito on loistava vastakohtapari. Välillä vieraillaan keijujen asuttamassa Käänteisessä, jossa Vionalle alkaa selvitä Elyn hankalat välit hänen perheeseensä. Pala palalta ratkotaan murhamysteeriä ja lippaan olinpaikkaa samalla, kun Vionan ja Elyn on selviteltävä välejään. Vionalle on kova pala huomata, miten syvästi Ely on riippuvinen tomusta, päihteestä, jolle erityisesti keijut ovat herkkiä. Kumpi on tärkeämpää Elylle, tomun tuoma vapauden tunne vai Vionan ystävyys?

Jos hän seuraisi himon kutsua, hän joutuisi jättämään tämän kaiken taakseen. Tomun tie oli yksinäinen. Ja hän todella oli saanut tarpeekseen yksin olemisesta. (s. 398)

Minä pidin tästä kirjasta valtavasti! Henkilöhahmot ovat todella moninaisia, Vionan ja Elyn  kemia toimii loistavasti, murhamysteerijuoni on kiehtova ja fantasiamaailma selkeä ja mielenkiintoinen yhdistelmä historiallista ja korkeafantasiaa. Mietin, olisinko halunnut romantiikan kipinää enemmän, mutta enpä sitten tiedä. On ihanaa, ettei tässä suin päin hypätä intohimon syövereihin, vaan selkeästi rakennetaan kunnon syvällistä pohjaa rakkaudelle. Tai niin ainakin oletan. Uudelleensyntyvä Feenikskuningatar on jotain ihan uutta ja jännittävää, keijut taas tuttua taattua muista YA-fantasioista. Ripaus steampunk-henkeäkin tulee Vionan lentohärvelikiinnostusten myötä. Plussaa myös siitä, että traagisen lapsuuskokemuksen jälkeen Vionalla on rakastava perhe tukenaan, eli aina ei tarvitse päähenkilön elää täysin kurjien ihmisten ympäröimänä.

"Nyt on aika näyttää koko maailmalle, että taikaolentojen aika on lopullisesti ohitse." (s. 256)

Jään innolla odottamaan Häiveen tapauskirjojen jatkoa, Elyn ja Vionan yhteistyön jatkoa ja ehkä jotakin muutakin heidän välilleen. Myös syntisen komea Cory-isovelikeiju aiheuttaa Vionalle sydämentykytyksiä, joten nähtäväksi jää, miten tässä vielä käy. Ihana, ihana kirja!

Annan tälle arvosanaksi täydet 5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Siniset helmet

Samantyylistä:

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras -trilogia

Jennifer Lynn Barnes: The Inheritance games -sarja

Kayvion Lewis: Thieves' Gambit -kirjapari

Holly Black: Ilman väki -trilogia ja Keijuvalta-kirjapari