sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Perhosten aika: Emma Luoma

 Perhosten aika: Emma Luoma. Myllylahti 2021

Kansi: Kaisu Sandberg

"Kiehtova nuorille aikuisille suunnattu romaani elämän muuttavasta luonnonvitsauksesta, nuorten miesten ystävyydestä ja rakkaudesta kotikaupunkiin. Sen piti olla paras kesä ikinä, mutta sitten saapuivat toukat.

Karvaiset, vaaleanharmaat toukat valtaavat Kuopion talo kerrallaan, ja asukkaat häädetään pois tuholaiskäsittelyjen alta. Myös tatuointistudiossa työskentelevä Viima joutuu evakkomatkalle majapaikasta toiseen parhaan ystävänsä Oulan ja tyttökaverinsa Tuikun kanssa. Pian yösijaa on vaikea löytää edes sukulaisten luota menneisyyden salaisuuksien sulkiessa ovia.

Syksyn edetessä toukat kehittyvät perhosiksi, karanteenialue laajenee ja kaupungin asukkaille alkaa ilmaantua outoja oireita, jotka tuntuvat liittyvän vitsaukseen. Tutkijaryhmät käyvät kilpajuoksua aikaa vastaan löytääkseen parannuksen perhostautiin, ja sosiaalinen media yrittää pitää ihmiset jatkuvasti muuttuvan tilanteen tasalla. Lopulta Viiman ja Oulan on pakko ryhtyä epätoivoiseen taisteluun perhosia vastaan – kotikaupunkinsa ja läheistensä puolesta."(Myllylahti)

Oma arvio: 

Inhoatko tai kammoatko perhosia? Jos vastasit kyllä tai ehkä, ei tämä kirja ole välttämättä sinulle. Niin lähelle tunkevat perhoset, jotka saavat lähes sivuhenkilön osan  tässä Kuopioon sijoittuvassa nuorten aikuisten kirjassa, jossa on ilahduttavasti keskiössä nuorten miesten välinen ystävyys (ilman seksuaalisia jännitteitä.) Kirjan perhospandemia heijastuu pelottavasti tähän aikaan, kun erilaisin rajoituksin taistelemme koronaa vastaan. Jos siis kaipaat pakoa koronakurimuksesta, ei tämä kirja välttämättä myöskään auta siihen, sillä ainakin itse ajauduin hyvin usein vertailemaan kirjan tapahtumia nykyaikaan.

Viima ja Oula, kaverukset 4-ever, ovat olleet toistensa tukena vaikeina aikoina, joita aletaan tarinan edetessä avata: Viimalla on ollut ongelmia mielenterveytensä kanssa, ja Oula on taas ollut aiemmin sairaalassa toipumassa auto-onnettomuudesta.. Viimalla on ollut sutinaa Oulan isosiskon Saagan kanssa, mutta Oula ei tiedä tästä, saati Viiman nykyinen tyttöystävä Tua, jota Viima kutsuu hellitellen Tuikuksi. (Okei, nyt jo tässä vaiheessa minun täytyy myöntää, että minua hermostuttaa ihan hirveästi kaikki nämä lempinimet, mitä kirjassa vilisee. On runkkaria, hellua, pupua (aargh), pimua, kamua, junnua, Vimpua, Willietä, Vilpuria, Vimpulaa, Oukkaa jne. )

Perhosia. Vitusti perhosia. Parvekkeella lepatti lauma harmaanmustia isosiipisiä kuvotuksia. Ne napsahtelivat ikkunaa vasten, törmäsivät siihen uudelleen ja uudelleen. En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Ei Suomessa ollut tällaisia perhosia. Eivät ne voineet olla todellisia. (s. 85)

Kun oudot perhoset toukkineen valtaavat Viiman kämpän, on hänen mentävä evakkoon Oulan ja tämän uuden tyttöystävän Adan luokse. Tuikku matkaa ystävänsä Rean luo, mutta pian selviää, että sielläkin on toukkia. Toukkien valtaamia kämppiä asetetaan karanteeniin ja kaikki luonnonkuituiset kankaat pitää käsitellä, jotta toukat kuolevat niistä. Kouluihin järjestetään hätämajoituksia ja osa yöpyy teltoissa ja matkailuautoissa. Jos löytää ihottumaa kaulaltaan tai irronneet perhosen siivet sängystään, on pulassa: nämä ällöt perhoset nimittäin pudottavat siipensä ja kiinnittyvät ihmisen tai eläimen nieluun munimaan. Vielä ei tiedetä, miten kantajalle käy toukkien kuoriuduttua. Mutta aika pian sekin selviää, lähinnä Rontti-nimisen kissan ansiosta, joka kuolee kouluun järjestetyssä hätämajoituksessa. Perhosten aiheuttama tauti nimetään Rontin taudiksi, ja yksi tautia tutkivista on juuri tämä Viiman ex-tyttis Saaga, joka käyttää koe-eläiminään sikoja.

Toivon, ettei kissan kohtalo voi tapahtua ihmisille. (s. 156)

Viimalla on onneksi vielä työnsä Inkinaattori-nimisessä tatuointiliikkeessä, jossa hän on ollut oppipoikana. Pomo Bossi ja työkaveri Jade tietävät Viiman mielenterveysongelma-taustat ja ovat hyvin ymmärtäväisiä hänelle. Kun hän eräänä päivänä näkee myös liikkeen lattialla toukkia, Viima päättää työpaikan menettämisen pelossa vaieta asiasta. Siitä hän joutuu myöhemmin kantamaan syyllisyyden taakkaa.

Kirjassa vuorottelee Viiman näkökulman lisäksi Gotsu just nyt -nimisen keskustelupalstan toukka-aiheiset jutustelut ja Saagan kirjoittamat Toukkatutkijan päiväkirjan sivut. Ne tuovat luontevasti tietoa toukkaepidemian vaiheista, sen aiheuttamasta Rontin taudista ja erilaisista karanteenitoimenpiteistä, joihin kaupungissa ryhdytään. Kun Tuikun ääni käheytyy ja Viima haistaa sieltä tutun, makean arsenikin tuoksun, joka lähtee perhosista,  ei jää epäselväksi, että myös hän on saanut perhosen kurkkuunsa. Ajatuskin kurkkuun telakoituneesta perhosesta inhottaa Viimaa, joka on aina pelännyt perhosia paniikkikohtauksiin asti, mutta rakkaus Tuikkuun voittaa. Minua hermostuttaa juuri se, miten huolettomasti Viima suutelee tyttöystäväänsä ja nukkuu tämän vieressä ilman suusuojaa, vaikka tietää perhosen majailevan tyttiksensä nielussa. 

Tuikku sätki kuin kuoleva hyönteinen. Hän oli perhonen, jolta oli revitty siivet, kipeä ja onneton. (s. 292)

Kirjan vahvuuksia on sen hyytävä tunnelma, minkä Luoma on onnistunut loihtimaan toukkien ilmestymisestä saakka. Päähenkilön kammo perhosiin välittyy myös lukijalle ja tuo inhon väreitä useaan kertaan. Ajatus perhosista munineen ja toukkineen ihmisen nielussa aiheuttaa kehokauhun väristyksiä lukukokemuksen aikana. Hyvin on siis onnistunut kirjailija tekemään tästä pandemiasta oikeasti uhkaavan tuntuisen. Lisäksi peukutan kovasti sitä, että kirjan keskeisiä henkilöitä ovat nuoret miehet, joiden ystävyys saa suuren siivun juonesta.

Voisiko Oula oikeasti pelastaa minut vielä kerran? Voisiko hän tehdä elämästäni elämisen arvoista, vaikka elämä ilman Tuikkua tuntui totaalisen väärältä? (s.360)

Kirjassa en kuitenkaan ihan kaikesta pitänyt. Nuo rasittavat lempinimet ja nimittelyt jo mainitsikin, ja myös henkilöhahmojen välisistä suhteista paljastuvat menneisyyden varjot jäivät minusta hieman liian pitkään tarinassa epäselviksi ja niitä purettiin liian epämääräisesti. Menneisyyden mysteerejä on mielestäni myös hieman liikaa, kun olisi voinut enemmän keskittyä olemassaolevaan pandemiaan ja sen aiheuttamiin pelkoihin. Tokihan menneisyyden haamut tuovat syvyyttä tarinaan, ja esimerkiksi Viiman mielenterveysongelmat on ihan hyvä ottaa käsittelyyn tarinan edetessä, etenkin kun hän tuppaa saamaan paniikkikohtauksia perhosten takia.

Keskeisistä henkilöhahmoista Viiman ja Saagan välinen jännite jää tavoittamattomaksi ja Oulan tyttöystävä Ada hyvin pintapuoliseksi. Puhumattakaan "puputtelevasta" Viiman tyttöystävästä Tuikusta, joka jostain syytä ottaa minua aivoon. Viiman lääkärinä työskentelevä isosisko Veera taas on järjen ääni ja lopulta suuri tuki ja turva Tuikun sairauden edetessä.

Perhosten aika tuo hieman mieleeni Tuomo Jäntin kauhuromaanin Verso, jossa ihmisen sisällä alkaa kasvaa nimenmukaisesti kasvinversoja, ja sisältää samantyylistä kehokauhua. Tässä kirjassa on hyvin omintakeinen idea, jollaiseen en ole tainnut aiemmin YA-kirjallisuudessa törmätä.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Siniset helmet

Samantyylistä luettavaa:

Tuomo Jäntti: Verso

Ei kommentteja: