Englanninkielinen alkuteos (2016): Miss you. Kannen suunnittelu: Jo Thomson.
"Rolling Stones laulaa: "I've been holding out so
long, I've been sleeping all alone, Lord I miss you." Myös Tess ja Gus
kaipaavat toisiaan – mutta he eivät vain ole vielä koskaan tavanneet
kunnolla...
Ensimmäisen kerran heidän polkunsa risteävät ohimennen Firenzessä. Silloin 18-vuotias Tess on interreilaamassa parhaan ystävänsä kanssa, Gus matkalla isoveljensä menetystä surevan perheensä kanssa.
Ensimmäisen kerran heidän polkunsa risteävät ohimennen Firenzessä. Silloin 18-vuotias Tess on interreilaamassa parhaan ystävänsä kanssa, Gus matkalla isoveljensä menetystä surevan perheensä kanssa.
Tulevien 16 vuoden aikana elämä heittää molemmat odottamattomiin suuntiin. Väärään ammattiin, yllätysvanhemmaksi, vieraaseen sänkyyn, epätoivoon. Monta kertaa he miltei kohtaavat. Mutta jos kohtalo voi pitää erillään kaksi kuin toisilleen luotua ihmistä, ehkä se voi myös tuoda heidät uudelleen yhteen." (Gummerus)
Oma arvio:
Mahtavaa, pääsin taas kerran Lontooseen, kun jo toisen perättäisen kirjan tapahtumat sijoittuvat sinne. Kaiken huipuksi Kate Eberlenin esikoisteoksessa Miss you pääsen muistelemaan 1990-lukua ja siihen liittyviä ilmiöitä, sillä kirjan päähenkilöiden, Tessin ja Gusin, taival kirjassa alkaa omina tarinalinjoinaan vuodesta 1997 ja etenee siitä parin vuoden sykäyksittäin aina vuoteen 2013 saakka. Tarina alkaa Italian Firenzestä ja myös päättyy sinne, mutta siinä välissä risteillään pitkin poikin Lontoota. Tarinassa vilahtelee kauppakujien täyttämä Camden Town, kuuluisa piknik-kukkula Primrose Hill, China Townin aasialaisalue ja monet muut Lontoon kuuluisat aukiot, puistot ja kadut. Pidän kovasti siitä, miten ison roolin Lontoo miljöönä on saanut kirjassa.
"Tiedätkö mitä? Ihmiset haikailevat suureen maailmaan, mutta olen käynyt Dubaissa, Saint-Tropez'ssa ja Floridassa ja asunut viiden tähden hotelleissa. Mikään ei oikeasti voita sitä, että saan istua täällä keittiössänne ja syödä keksin, jos siltä tuntuu.Joskus onni on lähempänä kuin tajuaakaan." (s. 230)
Odotin, että Miss you räjäyttäisi romantiikannälkäni ja jättäisi sydämeni pamppailemaan vielä viikoksi lukemisen jälkeen. Jouduin hiukan pettymään, sillä luvattua romantiikkaa on kirjassa mielestäni aika vaisusti. Kirjan henkilöille vain tapahtuu asioita, asiat soljuvat eteenpäin, mutta oloni jää ontoksi. Ymmärrän, että molempien, sekä Jessin että Gusin elämän ponnettomuus kohoaa sfääreihinsä vasta lopussa, mutta minusta oli kurjaa odotella koko kirjan ajan jotain suurta tapahtuvaksi.
Toisaalta, oli mielenkiintoista seurata Tessin ja Gusin vaiheita, jotka sattumalta ristesivät heidän tietämättään, mutta olivat molemmilla suurilta osin väärään suuntaan hapuilua. Ihan olisi tehnyt mieleni puuttua asiaan ja ohjata heidät yhteen heti paikalla. Gusin teot ja päätökset saavat minut kihisemään kiukusta: kuinka hän saattaa mennä niin halpaan ja harhautua turvallisesta, mukavasta elämästään kohti tuntematonta. Minä kun halusin oikeasti pitää tuosta lääkäriksi opiskelevasta, pitkänhuiskeasta pojasta, joka joutuu kokemaan paljon surua isoveljensä kuoleman jälkeen. Gus on hölmöistä hairahduksistaan huolimatta tyyppinä aivan mainio ja on lastensa Bellan ja Floran ihailtavasti paneutunut koti-isä lasten äidin luodessa uraansa.
Tess tuntuu saavan ihan liian suuren taakan kannettavakseen, kun hän joutuu jo 18-vuotiaana ottamaan vastuun pikkusisarestaan Hopesta, jolla todetaan vieläpä aspergerin oireyhtyma. Tessin elämää myös varjostaa suvun geenivirhe, joka altistaa tavallista enemmän rintasyövälle. Lisäksi hänen isänsä on mahdottoman jääräpäinen tolvana ja ystävä Doll petollinen selkäänpuukottaja. En ole oikein varma, pidänkö uhrautuvaisesta ja turhan sinisilmäisestä Tessistä henkilönä. Nautin kuitenkin suuresti hänen ja Hopen välisestä yhteydestä, jota aspergerin oireyhtymä tuskin helpottaa, mutta jonka kanssa Tess osaa elää. Pidän myös siitä, miten Hopen elämä on kirjassa pedattu hänen aikuistuessaan. Pidän myös siitä, miten hänen hyviä puolia nostetaan esille, kuten äärimmäistä tarkkuutta, kykyä huomata sellaisia asioita, mitä muut eivät huomaa ja musikaalista lahjakkuutta.
Gusin opiskeluaikainen ystävä Nash olisi voinut saada tarinaan isomman roolin. Ihmettelinkin jo, miten niin kiintoisa hahmo katosi pitkäksi aikaa kirjan sivuilta, mutta onneksi hän vielä palasi mukaan kirjan loppuvaiheilla. Sääli, ettei hänelle annettu enempää sivuja.
Tess tuntuu saavan ihan liian suuren taakan kannettavakseen, kun hän joutuu jo 18-vuotiaana ottamaan vastuun pikkusisarestaan Hopesta, jolla todetaan vieläpä aspergerin oireyhtyma. Tessin elämää myös varjostaa suvun geenivirhe, joka altistaa tavallista enemmän rintasyövälle. Lisäksi hänen isänsä on mahdottoman jääräpäinen tolvana ja ystävä Doll petollinen selkäänpuukottaja. En ole oikein varma, pidänkö uhrautuvaisesta ja turhan sinisilmäisestä Tessistä henkilönä. Nautin kuitenkin suuresti hänen ja Hopen välisestä yhteydestä, jota aspergerin oireyhtymä tuskin helpottaa, mutta jonka kanssa Tess osaa elää. Pidän myös siitä, miten Hopen elämä on kirjassa pedattu hänen aikuistuessaan. Pidän myös siitä, miten hänen hyviä puolia nostetaan esille, kuten äärimmäistä tarkkuutta, kykyä huomata sellaisia asioita, mitä muut eivät huomaa ja musikaalista lahjakkuutta.
"Nukutko sinä?" Hope kysyi.
"Melkein", kuiskasin.
"Laulanko sinulle?"
"Se olisi mukavaa."
Niinpä vaivuin uneen, kun Hope tulkitsi virheettömästi ABBAn kappaleen I have a dream. (s. 405)
Gusin opiskeluaikainen ystävä Nash olisi voinut saada tarinaan isomman roolin. Ihmettelinkin jo, miten niin kiintoisa hahmo katosi pitkäksi aikaa kirjan sivuilta, mutta onneksi hän vielä palasi mukaan kirjan loppuvaiheilla. Sääli, ettei hänelle annettu enempää sivuja.
Kuva: Pixabay |
Miss you on oiva osoitus siitä, miten ihmisten elämä määräytyy sattumuksien ja olosuhteiden kautta omille uomilleen - jotkut nimittävät sitä kohtaloksi. Tess ja Gus olisivat voineet löytää toisensa jo heti tarinan alussa, mutta sitten tarina olisi ollut ihan erilainen. Molempien päähenkilöiden täytyy maksaa kipurahansa ja kokea sekä ikäviä että mukavia asioita, ennen kuin he ovat valmiita kohtaamaan toisensa ja voivat todeta, että tämä tässä oli kaiken tarkoitus. Loppu on kirjassa hyvin onnistunut ja kiteyttää kirjan tarinan kauniisti.
Miss you ei ole varsinaisesti nuorten aikuisten romaani, mutta sen päähenkilöt ovat tarinan aikana 18-34-vuotiaita, joten kirjaa voisin suositella myös noin yli 16-vuotiaille nuorille aikuisille.
Arvosanani 4-
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
Kirjanmerkkinä lentolippu
Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta
2 kommenttia:
Minä petyin tähän kirjaan. Odotin varmaan liikoja, kun kirjaa verrattiin takakannessa Kerro minulle jotain hyvää ja Sinä päivänä -kirjoihin. Tämä jäi mielestäni kauas niistä. Suuria elämäntapahtumia juostiin läpi, ja kuten sinäkin, myös minä jäin ihmettelemään, missä se kaikki luvattu romantiikka oli. Kannen perusteella olisin odottanut paljon positiivisempaa ja romanttisempaa tarinaa.
Linkkasin tämän sinun arviosi omaan blogipostaukseeni. :)
Paula,
olen samaa mieltä, että vertaus noihin kirjoihin on aika ontuva. Miss you ei ole niin romanttinen kuin sen voisi kuvitella olevan kansikuvan ja kansitekstien perusteella.
Lähetä kommentti