lauantai 2. maaliskuuta 2019

Viimeinen illuusio -trilogia: Henrik Fexeus

Menetetyt. Viimeinen illuusio 1: Henrik Fexeus. Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist. Jalava 2019. (Viimeinen illuusio #1)

Ruotsinkielinen alkuteos (2017): Den sista illusionen: De förlorade. Kansi: Samppa Ranta.

"Kun 17-vuotias Ky vahingossa tekee reiän huoneensa seinään, hän löytää jotain mikä ei missään nimessä ole tarkoitettu hänelle. Jotain mikä muuttaa hänen loppuelämänsä.

Samaan aikaan toisaalla Tukholmassa 15-vuotias Adam alkaa nähdä asioita, joita kukaan muu ei näe. Pilaileeko joku hänen kustannuksellaan, vai onko hän tulossa hulluksi? Hopeanharmaa auto tuntuu seuraavan hänen jokaista askeltaan. Miehet, joiden kasvot verhoutuvat varjoihin ja salaisuuksiin.
Kyn ja Adamin tiet kohtaavat ja heidät vedetään mukaan ahdistavaan painajaiseen, maanalaisiin tunneleihin, joissa on vaikea hengittää mutta helppo eksyä. Mikä on totta ja mikä ei? Onko heidän tuntemansa maailma vain illuusio?

Menetetyt aloittaa Viimeinen illuusio -trilogian, jossa todellisuus, unet ja alitajunta yhdistyvät kiehtovalla tavalla niin, että kirjan luettuaan ei enää ole varma omastakaan todellisuudestaan." (Jalava)

Oma arvio:

Kirjakevät 2019 on hemmotellut maagisen realismin ystäviä, kun aiemmin Marisha Rasi-Koskisen Auringon pimeä puoli kieputti nerokkaalla juonellaan. Ruotsalaisen mentalistin ja psykologisen manipuloijan Henrik Fexeuksen nuorille suunnatun Viimeinen illuusio -trilogian aloitus Menetetyt kieputtaa samaan tyyliin lukijan päätä pyörälle, kun todellisuus ja sen aikatasot eivät olekaan sitä, mitä pitäisi olla.

Ky heräsi maailmanloppuun. Siltä se ainakin kuulosti. Avatessaan silmänsä hän näki vieraan katon.Häneltä vei viisi sekuntia muistaa, mitä oli tapahtunut. Hän oli maan alla. (s. 150)

Kirjan tarina alkaa Ky-nimisestä tytöstä, joka asuu kahdestaan isänsä kanssa äidin jätettyä heidät viitisen vuotta sitten. Kyn isä on kuitenkin melko ankeaa seuraa, ja on käyttäytynyt viime aikoina entistä sulkeutuneemmin. Käytännöllisesti Ky on siis yksin. Ky ihailee yli kaiken kahlekuningas Houdinia ja harrastaa itsekin lukkotiirikointia. Kun hän hakkaa julistetta kiinnittäessään seinäänsä vahingossa reiän, kuulee väliseinästä outoja ääniä ja lopulta lähtee seikkailemaan seinien välissä oleviin salakäytäviin, hänen elämänsä saa uutta, jännittävää sykettä. Vielä kun hän yllätyksekseen löytää salahuoneessa majailevan pojan, Jaquinin, Ky ei tunne olevansa enää yksin omassa huoneessaan.

Tarinan toinen keskeinen henkilö on 15-vuotias skeittaripoika Adam, jonka elämä alkaa järkkyä, kun hän alkaa nähdä ja kuulla sellaisia asioita, joita muut eivät havaitse. Mitä ihmettä tarkoittaa teksti Carpere20, johon hän törmää yhtenään? Hän ei uskalla puhua kenellekään, sillä hän pelkää olevansa sairastumassa skitsofreniaan, jota hänen suvussaan on esiintynyt. Eräänä aamuna hän löytää perheensä keittiöstä oudon jähmettyneenä ja todellisuus tuntuu vielä vääristyneemmältä. Kun ovella takoo joukko nuoria, jotka kehottavat poikaa tulemaan heti mukaansa, ennen kuin hänet haetaan, joutuu Adam miettimään, keneen hän voi oikein luottaa. Onneksi hän tekee oikean päätöksen, sillä autollinen Harmaita marssii hetken päästä hänen ovelleen.

Tästä lähtien Adam ja Ky yhdessä Jaquinin, Bossin, Gabriellan, Davidin ja Annan kanssa piileskelevät Tukholman alla olevissa viemäriverkostoissa. Tukholmasta ei jostain syystä pääse enää pois, eikä kukaan oikein tiedä Harmaista muuta kuin sen, että he keräävät listan perusteella tiettyjä nuoria mukaansa kokeisiinsa tai vastaavaan. Bossi ja Gabriella johtavat porukkaa, jotka karttojen perusteella yrittävät selvittää viemäriverkostojen sokkeloita. Asetelmasta tulee hiukan mieleen James Dashnerin Maze Runner - Labyrintti, jossa myös etsittiin kartalta sokkeloista oikeita reittejä.

Kaikki on silti hiukan kyseenalaista: Bossi vaikuttaa välillä epävakaalta, Gabriella tuntuu inhoavan Kytä ja Adamia ja Anna muistuttaa ihan liikaa Adamin pikkusiskoa Saraa. Ky ja Adam kyseenalaistavat Bossin suunnitelmat, ja he uhkaavat lähteä takaisin kotiinsa. Kotona käydessään he kuitenkin huomaavat, että todellisuus on vääristynyt ihan oudoille raiteilleen, ja paluu tunneleihin on väistämätön.

Kaikki haettiin sillä aikaa kun kokosimme tätä palapeliä. Ne veivät lopulta Evan ja Monikankin. Olimme liian hitaita. Ne alkavat pian taas rakentaa. Uutta illuusiota. Uudelle sukupolvelle. (s. 245)

Kirjan maailma menee loppua kohti melko monimutkaiseksi ja vaikeaksi hahmottaa, eikä kirjan lopussa ole oikein selvyyttä siitä, mitä oikein tapahtui. Harmaiden toiminnasta paljastetaan kuitenkin jotain ja lopussa selviää, keneen kannatti luottaa ja keneen ei. Mielenkiinnolla jään odottamaan jatkoa. Menetetyt on sopiva sekoitus mysteeriä, illuusiota, seikkailua, hyytävää dystopianomaista tunnelmaa ja kieroilua.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.



Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan:

 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt

Ontot. Viimeinen illuusio 2: Henrik Fexeus. Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist. Jalava 2019. (Viimeinen illuusio #2)

Ruotsinkielinen alkuteos (2018): De Ihåliga (den Sista illusionen 2). Kansi: Samppa Ranta.

"Ky ja Adam yrittävät ymmärtää, mitä on juuri tapahtunut. Mitä harmaat ovat, mitä ne haluavat. Mitä hirveää Tukholmalle on tapahtumassa - ja miten se on estettävissä.

Varmaa on, että taistelu harmaita vastaan ei ole lähimainkaan ohi.

Kartat johdattavat Kyn ja Adamin kumppaneineen yhä syvemmälle tunneleihin. Siellä he kohtaavat yllättäen ihmisiä, jotka ovat olleet maan alla pitkään. Aivan liian pitkään...

Ontot on toinen osa Viimeinen illuusio -trilogiassa, jossa todellisuus, unet ja alitajunta sekoittuvat häiritsevän kiehtovalla tavalla."(Jalava)

Oma arvio:

Viimeinen illuusio -sarjan avausosa jätti minut melkoisesti pyörälle päästäni, joten odotin kovasti jatko-osan Ontot selkeyttävän kirjan kuvioita. Sainkin iloisesti yllättyä, sillä tämä toinen osa on kuin onkin huomattavasti selkeämpi ja selittää nyt paljon ensimmäisessä osassa hämärän peittoon jääneestä illuusiosta, harmaista ja luojista, jotka ovat illuusion käynnistäneet.

On olemassa keino saada heidät takaisin.
Kaikki, jotka olet menettänyt.
Anna harmaiden käynnistää uusi illuusio. (s. 292)

Kirjassa seurataan Kyn, Gabriellan, Annan ja Davidin selviytymistä Jaquinin petoksen jälkeen illuusion sekoittamassa maailmassa.  Toinen tarinalinja seuraa porukasta ulos potkitun Adamin ja myöhemmin myös Jaquinin edesottamuksia. Harmaat ovat yhä Adamin perässä, mutta hän saa nyt apua aiemmin koko porukan pettäneeltä Jaquinilta. Adam alkaa ymmärtää, mitkä hänen kykynsä ovat ja miten hän voi vaikuttaa koko illuusioon ja maailman pelastumiseen. Sillä tämä on todellakin viimeinen illuusio, jos sitä ei voida pysäyttää. Voiko Jaquiniin luottaa, siinäpä kysymys.

Hän kantoi kaupungin sielua. Mutta hän oli myös Adam. Hän ei antanut kaupungin viedä sitäkin.
Adam tunsi kuinka kaupunki alkoi herätä yhä enemmän.Sen kärsimättömyys sykki hänen sisällään. Hänen piti tehdä se nyt. Ennen kuin kaupunki kaappaisi. (s. 228)

Ky yrittää toipua Jaquinin (ja Adamin) petoksesta. Hänen kylkeensä ilmestynyt pehmeä kohta huolettaa häntä, muttei hän halua kertoa siitä muille. Yhdessä nelikko löytää maanalaisen turvapaikan, kylän,  jossa Ky kohtaa myös hyvin yllättävän ihmisen - tämä ei vain tunnu tunnistavan tyttöä. Kylässä ihmiset eivät ole kiinnostuneita maailman pelastumisesta, vaan odottavat siellä lopullista tuhoa. Kuilun toisella puolella asuvat zombimaiset ihmisrauniot, Ontot, eivät enää välitä mistään.

Pidän huomattavasti enemmän tästä toisesta osasta, joka avautuu selkeämmin kuin avausosansa. Välillä tapahtumat menevät hiukan etovan puolelle, kuten maanalaisessa luolassa seiniin imeytyvät ihmiset ja yhdessä sykkivässä köntässä elävät luojat Kaksnästornetissa. Hahmotan kuitenkin nyt paljon selkeämmin, mikä kirjan illuusio on, mistä se on lähtöisin ja mitä se aiheuttaa.

Kirjan henkilöhahmoissa ei mielestäni ole juurikaan paljon mieleenpainuvaa: Ky jää tässä osassa selkeästi Adamin varjoon, joka saa hetkeksi myös perheensä takaisin - tai illuusion perheestään, ja näkee oman tulevaisuuden kumppaninsa. Adamin ja Kyn välinen tunnekuohunta jättää toiveita jostain syvemmästä, mutta se jää nähtäväksi viimeisessä osassa.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

 ---

Lisään kirjan YA-haasteen kohtaan:

Pohjoismainen kirjailija (ei Suomi)

Samantyylistä luettavaa:

Auringon pimeä puoli: Marisha Rasi-Koskinen 
Unien kirjat -trilogia: Kerstin Gier
Eteläraja-trilogia: Jeff VanderMeer

Ei kommentteja: