sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 koottuna

Näin on taas tullut aika heittää hyvästit (kirja)vuodelle 2016. Tänä vuonna bloggaamiseni on päässyt kunnolla vauhtiin:  paransin huimasti luettujen kirjojen lukumäärää, osallistuin todella moneen lukuhaasteeseen ja sain muutaman uuden lukijankin. Opin myös panostamaan enemmän sosiaaliseen mediaan, kun perustin blogilleni oman Facebook-tilin sekä syksyllä myös Twitter- ja Instagram-tilin. Blogini täytty viime vuonna kaksi vuotta ja ensi vuonna onkin vuorossa kolmivuotissynttärit. Yritän keksiä jotain kivaa siis ensi helmikuulle sen kunniaksi!


Goodreads Reading Challenge 2016 lopputulos

Osallistuin toista kertaa Goodreads-sivuston Reading Challengeen, jonka mukaan tätä kirjoittaessa 85 kirjan lukutavoitteeni rikkoutui 105 luetulla kirjalla. (Itse asiassa vuoden alussa asetin itselleni tavoitteeksi 70, mutta kun huomasin sen olevan liian alhainen, hilasin sitä vielä syksyllä tuohon 85:en. Tähän haasteeseen ilmoitin mukaan vain noin 100-sivuiset kirjat ja yli,  joten kaikkia lastenkirjoja mukana ei ole. Jos ne laskettaisiin, luettujen kirjojen määrä nousisi vielä reilusti.) Onnea minä!

Luin noin 32 668 sivua ja pisin kirja oli Mats Strandbergin ja Sara B. Elfgrenin Avain (885 sivua). Suosituin lukemani kirja oli J.K. Rowlingin Harry Potter ja viisasten kivi (4,574,669 muuta lukijaa), kun taas vähiten suosittu oli Antti Aarnion Aavepoika Aapeli ja mörkölinnan salaisuus, jonka oli lukenut lisäkseni vain 5 muuta.


Minun Goodreads-arvosanojeni keskiarvo oli 3,8 eli melko hyviä arvioita annoin kirjoille. Kaikista parhaimpia arvosanoja (kaikilta lukijoita yhteensä) sai Siri Pettersenin Mahti, ja kunnia menee kyllä mielestäni oikealle kirjalle!



Lukuhaasteita ja kirjallisuuspalkintoja

Olen ollut kuluvana vuotena mukana seuraavissa lukuhaasteissa:

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 2 (Tuijata.kulttuuripohdintoja)
- luin teoksen J.K. Rowling: Harry Potter ja Viisasten kivi

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 3 (1001 kirjaa ja yksi pieni elämä)
- luin teoksen Lewis Carroll: Liisan seikkailut Ihmemaassa

Roald Dahl -lukuhaaste (Yöpöydän kirjat)
- luin teokset: Iso kiltti jätti, Nilviöt, Kekseliäs kettu, Jali ja suklaaehdas sekä Ilmarin ihmelääke.

Halloween lukuhaaste (Yöpöydän kirjat)
- luin teokset: Hanna Morre: Tuonen tahto ja Mats Strandberg: Risteily

Hämärän jälkeen -lukuhaaste (Orfeuksen kääntöpiiri)
- luin teokset: Markku Sadelehto (toim.): Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia, Eero Ojanen: Suuri suomalainen kummituskirja, Andrew Michael Hurley: Hylätty ranta, Marko Hautala: Kuiskaava tyttö, Mats Strandberg: Risteily ja Hanna Morre: Tuonen tahto.

New To You Reading Challenge (Ullan luetut kirjat)
- luin teokset: Steinar Bragi: Sumu,  Marko Hautala & Broci: Varpaat sekä Antti Arvaja & Tuomas Mustikainen: Topi Sorsakoski - Viimeiseen korttiin.


Lisäksi aloitin seuraavat haasteet, jotka päättyvät ensi vuoden puolella:



Kirjavat kissat -lukuhaaste (Katvealue)

Apinan vuosi -lukuhaaste( Evarian kirjahylly)

BFF-lukuhaaste (Arca Fabulorum - Tarina-arkku)

Novellihaaste ( Reader Why Did I Marry Him)

Haasteiden myötä blogini lukemisto on muuttunut hiukan. Kun aiemmin painotin bloggaavani vain ja ainoastaan nuorten (aikuisten) scifi- ja fantasiakirjallisuudesta, on blogiini hivuttautunut myös muunlaisia teoksia, pääasiassa aikuisille suunnattua kauhukirjallisuutta ja psykologista jännitystä. Lisäksi lastenkirjallisuuden osuus on kasvanut huomattavasti, ja olen myös lukenut ja blogannut myös sellaisia nuortenkirjoja, jotka eivät kuulu scifi- eikä fantasiagenreen. Ensimmäisen sarjakuvan esittelin loppuvuodesta (Marko Hautala & Broci: Varpaat) ja yritän nyt ehtiä vielä ennen vuoden vaihtumista blogata ensimmäistä kertaa elämäkerrallisesta teoksesta (Antti Arvaja & Tuomas Mustikainen: Topi Sorsakoski - Viimeiseen korttiin), mutta voi olla, että se lipsahtaa ensi vuoden puolelle. Joitakin teoksia olen pisteyttänyt ainoastaan Goodreadsin puolella, mutta pääosin tavoitteeni on tehdä kaikista lukemistani teoksista bloggaus.

Vuoden 2016 alussa osallistuin ensimmäistä kertaa myös Blogistanian kirjallisuuspalkintojen 2015 raatiin. Tästä voit käydä katsomassa, mitkä kirjat voittivat omissa kategorioissaan.


Minulla oli myös joulukuussa ensimmäistä kertaa  oma joulukalenterin luukku Kirjabloggaajien joulukalenterissa. Tästä linkistä voit käydä kurkkaamassa minun joulukuun 11. päivän joulukalenteripostaukseni.

Instagramin puolella osallistuin joulukuussa #kirjakuvapäivässä-kuvahaasteeseen, johon kuvasin kiltisti kirjakuvia joka päivä. Tässä suosikkini:

Kirjakuva päivässä 4: sukkasunnuntai

Kirjakuva päivässä 5: Talvinen kansikuva

Kirjakuva päivässä 17: Glögiä ja piparia

Kirjakuva päivässä 20: Kirja ja rakkain joulukoriste / Minusta nää hörselöpuuhkat on ihania!
Jos haluat nähdä kaikki kuvat, klikkaa tästä.

Tilastointia luetuista kirjoista 

Monet kirjabloggaajat tilastoivat lukemansa kirjat, mutta minä en ole sellaista harrastanut, vaikka kaikenlaisia tilastoja ja taulukoita rakastankin. Nyt virisi mielessäni, pitäisikö ensi vuonna kunnostautua ja tehdä tilastot. Näin vuosikatsauksen tekokin olisi helpompaa. Nämä puolivillaiset tilastoni olen nyt tehnyt laskemalla Goodreadsin ja blogini teoksista, ja pidätän oikeuden virheisiin.

 Olen tehnyt vuoden aikana 119 postausta, joista suurin osa on kirja-arvioita, mutta osa liittyy haasteisiin tai tuleviin kirjoihin.  Ensimmäinen postaus vuonna 2016 oli Richard Farrin Tulenetsijät - Baabel 1 -kirjasta ja viimeisin uudenvuodenaattona tekemäni arvio on kirjasta Topi Sorsakoski - Viimeiseen korttiin: Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen.


Lukemistoni vuonna 2016 koostuu suurinpiirtein tällaisista teoksista:

56 nuorten ja nuorten aikuisten kirjaa (19 englanniksi luettuna)
- 18 fantasiaa
- 18 scifiä/dystopiaa
- 5 romantiikkaa
- 2 jännitystä

38 lasten kirjaa
- 19 lasten kertomusta
- 2 tietokirjaa
- 17 kuvakirjaa ja helppolukuista

(lastenkirjoja luen hyvin paljon enemmän, mutten lähellekään kaikista bloggaa)

31 aikuisten kirjaa 
- 8 kauhua (yksi antologia, yksi tarinakokoelma),
- 9 scifiä (2 novellikokoelmaa),
- 3 fantasiaa (1 novellikokoelma),
- 3 elämäkertaa/muistelmaa,
- 1 romantiikka,
- 1 psykologinen jännitys,
- 1 dekkari,
- 2 elämänhoito-opusta,
- 1 sarjakuva


Lukemistani kirjoista käännöskirjoja on noin 56 ja 48 kirjaa kuuluu osana trilogiaa tai pidempää kirjasarjaa.

Vuoden 2017 haasteet 

Heti vuoden alussa on taas aika alkaa miettiä omia kirjallisuuspalkintoehdokkaita, kun Blogistanian kirjallisuuspalkinnot jaetaan neljässä kategoriassa: Finlandia, Globalia, Tieto ja Kuopus.



Järjestyksessään neljäs Kirjabloggaajien klassikkohaaste päättyy tammikuun lopussa, ja siihen aion lukea Pierre Boullen Apinoiden planeetta -klassikon. Tätä haastetta emännöi Yöpöydän kirjat. Kesällä on varmaankin sitten vuorossa viides klassikkohaaste, johon en ole vielä miettinyt sopivaa teosta.

Saan kunnian olla ensi vuonna  mukana Kirjojen Suomi -kirjallisuushankkeessa, jonka tiimoilta YLE esittää  tv- ja radio-ohjelmia.




"Kirjojen Suomi kertoo, millainen Suomi kotimaisesta kaunokirjallisuudesta välittyy sadan vuoden ajalta ja miten maamme on muuttunut (SuomiFinland100)."

Radiosarja Sadan vuoden kirjat alkaa tiistaina 10.1.2017 Yle Radio 1:ssä ja 101 kirjaa Yle TV1:n Aamu-tv.ssä. Molempien sarjojen 50 ensimmäistä osaa julkaistaan Yle Areenassa jo 3.1.2017. Kaikki sata kirjaa on luettavissa verkossa ilmaiseksi (YLE).

Kirjojen suomi -hankkeessa on mukana paljon eri tahoja, muun muassa kirjastoja, ja tietenkin lukuisin määrin myös meitä bloggaajia. En saa vielä paljastaa lopullista kirjalistaa enkä sitä, kuka bloggaaja kirjoittaa mistäkin kirjasta, mutta 3.1. kaikki selviää. Aiheesta tiedottava verkkosivu Http://yle.fi/kirjojensuomi avautuu myös tuolloin.

Ensimmäistä kertaa osallistun myös HelMet-lukuhaasteeseen, joka vaikuttaa erityisen hauskalta:

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
3. Suomalainen klassikkokirja
4. Kirja lisää hyvinvointiasi
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
6. Kirjassa on monta kertojaa
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja
8. Suomen historiasta kertova kirja
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja
13. Kirja "kertoo sinusta"
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
19. Yhdenpäivänromaani
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
21. Sankaritarina
22. Kuvitettu kirja
23. Käännöskirja
24. Kirjassa selvitetään rikos
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
26. Sukutarina
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
30. Kirjan nimessä on tunne
31. Fantasiakirja
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta
33. Kirja kertoo Intiasta
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
35. Kirjan nimessä on erisnimi
36. Elämäkerta tai muistelmateos
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
38. Kirjassa mennään naimisiin
39. Ikääntymisestä kertova kirja
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
41. Kirjan kannessa on eläin
42. Esikoisteos
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
49. Vuoden 2017 uutuuskirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Monia muita haasteita tulee varmasti eteen, mutta yritän nyt haalia itselleni lukuhaasteita harkitummin (you wish...)

Helmet-lukuhaasteen sivulle on myös nostettu hienosti esille osallistuvia blogeja.( Klikkaa tästä, jos haluat kurkata. Kyllä, myös Dysphoria on siellä.) Myös oma Facebook-ryhmä löytyy!

Toivotan kaikille oikein hyvää kirjavuotta 2017!




 

4 kommenttia:

MarikaOksa kirjoitti...

Hienoa ja monipuolinen kooste, onpas sinulla ollut toimelias ja vaiherikas vuosi. :) Onneksi kaikkea kivaa riittää myös alkaneelle vuodelle. Itse olen juuri nyt eniten innoissani Helmet-haasteesta, jonka lista on paljon hauskempi kuin viime vuotinen. Luku- ja bloggausintoa sinulle alkaneelle vuodelle <3.

Katriina kirjoitti...

Olet tehnyt hienon kattavan koosteen! Hyvää uutta vuotta 2017!

Disa kirjoitti...

Viihdyttävä summa summarum! Vuoden jälkeinen läpikäynti on aina kutkuttavaa, itsellä se nyt jäi, mutta tänä vuonna sitten :)

Raija / Taikakirjaimet kirjoitti...

Kattava katsaus ja mielenkiintoisia kirjoja olet vuoden aikana lukenut. Minulla on Siri Pettersenin Korpinkehät-sarja hankittuna, mutta kaikista kehuista ja suosituksista huolimatta en ehtinyt sitä viime vuonna aloittaa. Jospa tänä vuonna menisi sitten kaikki kolme kerralla.

Luettavat kirjat ei lopu, joten toivottavasti hyviä valintoja tulee tehtyä 2017:kin. Antoisaa uutta vuotta!