sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Runosunnuntai osa 1: Eeva Heilala



Keksinpäs tässä loistavan teeman tuleville sunnuntaille, kun päätin osallistua vuoden alussa runohaasteeseen (#runo100) , jota pitää Omppu Martin Reader, why did I marry him -blogissa. Runot ovat olleet minulle tutumpia aiemmin, mutta jostain syystä ne ovat jääneet. Nyt haluan herättää runosieluni uudelleen henkiin ja nauttia kotimaista ja ulkomaista runoutta tämän kevään, tai ehkä koko vuoden ajan. Tarkoituksenani olisi myös löytää jotain fantasia- tai scifigenren runoutta sekä lueskella myös nuortenrunoja. Runoteosehdotuksia otan vastaan!

Joka sunnuntaille en runopostausta lupaa, mutta yritän ainakin kaksi runosunnuntaita viettää kuukaudessa. Mitään täydellisiä runoanalyysejä en aio (enkä osaa) tehdä, vaan kertoilen postauksissani, millaisia ajatuksia runot herättivät. Siteeraan myös joka teoksesta muutamia runoja. Runoteoksia lainaan kirjastosta ja osan nappaan omasta hyllystäni.

------------------

Kirje maalta - Kootut runot: Eeva Heilala. Tammi 2000. 


"Eeva Heilalan runous kumpuaa maaseudun naisen arjesta. Se arki on avara, siihen mahtuu tietoisuus elämän rikkaudesta, ihmisen paikasta luonnossa ja sukupolvien ketjussa. Rakastetun pohjoissuomalaisen runoilijan koottujen runojen laitos sisältää J.H Erkon palkinnon saaneen esikoiskokoelman Hyvä on maa (1976), kokoelmat Tuhat koivua (1978) ja Hellyys ei ole hukassa (1987) sekä uusien runojen osaston "Kirje maalta". (Takakansi).


Eeva Heilala syntyi 13.12.1934 Paavolassa Pohjois-Pohjanmaalla. Heilalan runoilijatyön lähtökohtia ovat pitkä työura maatilan emäntänä ja nelilapsisen perheen äitinä. Hän debytoi vuonna 1976 kokoelmalla Hyvä on maa, joka sai J. H. Erkon esikoispalkinnon. Vuonna 2005 hän sai Oulun läänin taidepalkinnon (Tammi).

Kuva: Tammi
Tuotanto:
Elämän värit
Hellyys ei ole hukassa
Hyvä on maa
Ikkunasta avautuu maailma
Kirje maalta
Kylvöaika
Omenat omasta puusta
Punaposkipuolukoita
Tuhat koivua
Tässä iässä

Oma arvio:

Kun minut piirrät
piirrä totta
piirrä pieni kysyjä tuuliselle pellolle
vanhat verryttelyhousut
vanunut pusero
hiukset vapaiksi vain.
Kuule, piirrä paljasjalkaiseksi
varpaat vasten tervettä multaa. (Kun minut piirrät, s. 35)


Olin Päätaloviikoilla Taivalkoskella kesällä 2015, jossa oli vieraana Eeva Heilala. Kesäteatterin lavalla istui vaatimattoman oloinen iäkäs nainen, joka kertoi juttuja kissastaan ja sarkastisella otteella elämänsä vääjäämättömästä päättymisestä. Vaivaantuneena haastattelija yritti johdattaa Heilalan jutusteluja kevyempiin aiheisiin, vaikkapa kissaan, mutta Heilala jatkoi "synkistelyään" pilke silmäkulmassaan. Kuuntelin tuolloin hänen runojaan ihastuneena ja ajattelin, että tutustuisin hänen tuotantoonsa. Nyt siitä on kulunut 1,5 vuotta, kun sain viimeinkin tartuttua hänen runoteokseensa.


--onnellisempaa on löytää kuolleista heinistä yksi kukka
kuin puutarhan runsaudesta valmis seppel. (Kohta neljäkymmentä viikkoa olen odottanut sinua. s.71)

Näin hienosti Eeva Heilala kiteyttää onnen määrityksen runossaan, jossa on teemana raskaus ja onnellisuus.

Kirje maalta on mainio kokoelma Heilalan alkupään tuotannosta. Hänen runonsa heijastavat maalaistalon arkea, pohjoispohjalaisuutta ja naisena ja äitinä olemista, välillä  sarkastisella otteella Runoissaan hän muistelee lapsuuttaan, tutkiskelee avioliittoaan tai kertoo kylän asukkaista -  jotkut hän joutuu hyvästelemään viimeiselle matkalleen. Hänen runoistaan kumpuaa rakkaus eläimiin, luontoon ja vaatimattomaan elämään.

Huhtikuussa

Nyt minä syötän lehmille perunoita.
Älä kaikkia kanna,
jos vaikka kauppaan ostavat, sanoo mies.
- En minä kuin muutaman ämpärillisen, 
tämä on tällaista mielenterveystyötä
kevätpoikivien keskuudessa.
Tule katsomaan miten turvat touhuavat. (s. 47)

Kirjan "uudempien runojen" osasto käsittelee enemmän ikääntymistä ja jäähyväisien jättöä. Heilala ihmettelee runoissaan uuden sukupolven aikuisia.  Hän myös miettii ajankohtaisia yhteiskunnallisia asioita. Maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen liittyvä runo Kiitospuheet eivät kuulu meille on ajatuksia herättävä:

Kiitospuheet eivät kuulu meille
eivät mitalit kaulaamme
ennen kuin hylätyt lapset
slummeista, kaduilta
sirpaleiden seasta
on saatettu suojaan.

---

Mitä äitejä me olemme
kun syliimme mahtuvat vain omat lapsemme.
Mahtuvatko hekään? (s. 192-193)

Minun on hirveän helppo samaistua Heilalan runoihin, sillä vaikka en maalla olekaan kasvanut, minulla on maatalon elämään kytköksiä mummolastani, joka ei hirveän kaukana runoilijan kotitilasta Ruukista ole. Runoja lukiessani näen tasaiset maat, pellot, mäntymetsät ja koivikot, maatalon arjen. Aistin runoista pohjoispohjalaisen vaatimattomuuden ja jäyhyyden, joka on minulle tuttua, kotoisaa ja konstailemattoman rehellistä. Heilalan runoista kumpuaa arjen kauneus ja rumuus sopivassa suhteessa.

Taas ilta
eikä tänäänkään muuta tuliaista
toisillemme
kuin väsymys. (Taas ilta, s.  149)

Annan arvosanaksi tälle runokokoelmalle 4

Tämä kirjan lainasin kirjastosta.

________________

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja

Ei kommentteja: