Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 8 ~ Veljeni, Leijonamieli: Astrid Lingren

Veljeni, Leijonamieli: Astrid Lingren. Suomentanut Kaarina Helakisa. Kuvittanut Ilon Wikland. WSOY 2002 (21. painos)

Ruotsinkielinen alkuteos (1973): Bröderna Lejonhjärta

"Veljeni, Leijonamieli on sekä jännittävä kertomus vihreiden laaksojen, sadun ja leiritulien maasta että hyvän ja pahan kamppailusta, kaiken voittavasta ystävyydestä ja kuolemasta." (WSOY)

Oma arvio:

Taas on tullut aika selättää jokin itselle tuntematon klassikko, kun Kirjabloggaajien perinteikäs klassikkohaaste osa 8 päättyy tänään. Klassikkohaastetta pitää harteillaan tällä kertaa Tarukirja-blogin Margit. Valikoin tämän Astrid Lingrenin fantasiapainotteisen lastenkirjan omasta kirjahyllystäni viime metreillä. Minulla on käynyt niin hyvä tuuri, että löysin joitakin vuosia sitten tämän ja saman kirjailijan kirjan Ronja Ryövärintytär hyväkuntoisina kirjaston kierrätyshyllystä, josta ne mukaani nappasin. Ronja Ryövärintyttären tarina on minulle ollut aina jokseenkin tuttu, mutta tähän klassikkohaasteeseen valitsemani on minulle ihan ennestään outo. En ole nähnyt edes tästä tehtyä elokuvaa.



Hätkähdin kirjan murheellista alkua, jossa pieni Kalle-niminen poika kertoo tietävänsä, että kuolee pian. Hän on hyvin sairaalloinen, eikä parantumista ole luvassa. Kallen elämän suurin asia on hänen isoveljensä Joonatan, jota kutsutaan Leijonamieleksi. Hassu lisänimi tulee poikien sukunimestä Leijona. Kalle, Kaarle tai tuttavallisemmin Korppu, ihailee ja rakastaa veljeään yli kaiken. Joonatan on kaikkea sitä, mitä Korppu haluaisi olla: kaunis, rohkea, viisas, peloton, ystävällinen. Joonatan lohduttaa pikkuveljeään ja kertoo Nangijalasta, kauniista paikasta, jonne tämä kuoltuaan joutuisi. Siellä hän voisi sitten odottaa, kunnes Joonatankin tulisi sinne.

- Jollet sinä olisi tuommoinen pieni ja kultainen vääräsäärinen kalpeanaama, niin et sinä olisikaan minun oma Korppuni, se Korppu josta minä niin pidän. (s. 7)

Kirjassa tapahtuukin yllättävä käänne. Vaikka kaikki ovat ajatelleet Korpun kuolevan pian, sattuu onnettomuus, ja rohkea Joonatan menehtyy tulipalossa pelastettuaan pikkuveljensä palavasta talosta. Käykin niin päin, että Korppu jää kotiin suremaan ja odottamaan, milloin pääsisi Nangijalaan rakkaan veljestä luokse. Kirjan alku on tavattoman surullinen.

Kun Korppu viimein menehtyy, hän pääsee näkemään kauniin Nangijalan ja Kirsikkalaakson, josta isoveli on hänelle puhunut. Veljesten jälleennäkeminen on liikkuttavaa. Joonatan esittelee Kallelle hienon maatilan nimeltä ritarla, jossa he asuvat, ja jonne sitten joskus myös äiti tulee kuoltuaan. Mikä parasta, tallissa on kaksi hevosta, joista musta piirtopäinen Fjalar on Kaarlen oma. Kirsikkalaakson kyläläiset ottavat uuden tulokkaan hyvin vastaan ja kaikki tuntuu olevan hyvin.

Piirros: Ilon Wikland

Kalle kuitenkin huomaa, että Joonatanilla ja kyyhkysiä kasvattavalla Fridalla on synkkiä salaisuuksia, joista he eivät aluksi puhu Kaarlelle. Kirsikkalaaksoa varjostaa pahat asiat, sillä puhutaan hirmuvallitsija Tengilistä ja hänen hirmuisesta hirviöstään Katlasta, jolla tämä pelottelee kyläläisiä. Ruusulaakson Orvar on siepattu Katlan luolaan, ja Joonatan aikoo pelastaa tämän. Lisäksi huhutaan, että joku Kirsikkalaaksolaisista on kavaltaja. Korppu joutuu siis taas heittämään hyvästit veljelleen ja samalla pelkäämään ja arvuuttelemaan, kuka on kavaltaja. Lopulta Korppu ei enää kestä, vaan päättää lähteä veljensä perään. Seuraa suuri seikkailu pelastusmatkalle, täpäriä tilanteita ja vaikeita valintoja. Pelottavan Katlan kukistaminen ei ole helppoa, mutta Nangijala on pelastettava.

Ja sitten löi salama, vaarallisin kaikista. Yhden ainoan silmänräpäyksen ajan se roihahti ja valaisi kaiken olevaisen

Ja silloin, siinä valossa minä näin Katlan. Minä näin Katlan. (s 166) 

Piirros: Ilon Wikland

Viihdyin Veljeni, Leijonamielen parissa oikein hyvin. Alussa kirjan murheellisuus meinasi hukuttaa minut alleen, ja sama surusävyisyys toki säilyy läpi koko tarinan, mutta toisaalta kirjan kerronta ja seikkailuhenkisyys tekee siitä erittäin sujuvalukuisen. Olin kuvitellut tämän kirjan hyvin erilaiseksi, ja yllätyin, miten fantasiamainen se on. Todella hieno tarina, joka kestää aikaa! Joonatanin ja Kaarlen veljeys on jotain todella sydäntäsärkevän kaunista ja syvää. Joonatan Leijonamieli on täydellinen sankari: rehti, ystävällinen ja pitää veljensä puolta viimeiseen asti. Kaarle taas on veljestä ihailussaan todella herttainen ja hauras, mutta löytää itsestäänkin sinnikkyyttä ja rohkeutta, vaikka välillä meinaa vähätellä itseään.

Arvosanani 4+

Onnittelen jälleen kerran itseäni siitä, että uskalsin sivistää itseäni uudella klassikolla! Aiemmat klassikkoni ovat:

Osa 7: Pikku Prinssi: Antoine De Saint-Exupéry
Osa 6: Vuonna 1984: George Orwell
Osa 5: Eläinten vallankumous: George Orwell.

Osa 4: Apinoiden planeetta: Pierre Boulle.

Osa 3: Liisan seikkailut Ihmemaassa: Lewis Carroll.
Osa 2: Harry Potter ja Viisasten kivi: J.K: Rowling 
Osa 1: Taru Sormusten herrasta: J.R.R. Tolkien
Muissa blogeissa:

Lumiomena 
Jokken kirjanurkka
Sanojen keskellä
Morren maailma
Yöpöydän kirjat
Nannan kirjakimara
Karvakasan alta löytyi kirja

Samantyylistä luettavaa:

Sisarla - seikkailu toisessa maailmassa: Salla Simukka

Popsugar-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan:

22. A book set in Scandinavia

Pohjoinen lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

8. Kirja, josta on tehty elokuva

Helmet-lukuhaasteessa tähän sopii kohta:

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen

Auringon pimeä puoli: Marisha Rasi-Koskinen

Auringon pimeä puoli: Marisha Rasi-Koskinen. WSOY 2019

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

 "Suljen silmäni, jotta näkisin sinut vielä.

Yllätystentäyteinen mysteeriromaani nuoren naisen matkasta omaan historiaansa. Ajan rajat ylittävä jännityskertomus eristetystä kaivoskaupungista pitää lukijan otteessaan viimeiselle sivulle saakka.

Emilia asuu Kaivoksen kaupungin suljetussa yhteisössä isoisän kanssa. Pihan perällä oleva kesähuone on ollut lukittuna kuusitoista vuotta, siitä päivästä lähtien, kun Emilia syntyi ja hänen äitinsä kuoli. Kun Emilia rikkoo lukon, hän löytää mökistä valokuvantarkan vanhan piirroksen - ja kuvassa on hän itse. Emilia tempaistaan pyörteeseen, joka vie hänet kaivoksen kammottavien salaisuuksien äärelle ja omaan menneisyyteensä. Hänen elämänsä vaihtuu toiseksi, kun hän sukeltaa kaivoksen mustaan veteen.

Auringon pimeä puoli on ajan ja muistojen mysteeri, joka leikittelee scifillä ja suhteellisuusteorian arvoituksilla. Samaan aikaan se on huikea seikkailu ja jännitystarina." (WSOY)

Oma arvio:

Eipä voisi paremmin alkaa kirjakevät 2019! Marisha Rasi-Koskisen psykologitausta näkyy tässä hänen ensimmäisessä nuortenromaanissaan, joka jää lukijan mieleen vellomaan vielä pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen. Auringon pimeä puoli on nerokas, loistava, kiehtovaan tarinaansa täysillä imaiseva kirja.

Kirjan tarina on niin moniulotteinen, että on hankala päättää, onko kirja dystopiaa, scifiä vai maagista realismia. Minusta se on sekoitus kaikkea sitä. Ajassa liikkuminen tekee tästä kirjasta erityisen kiehtovan, sillä olen aina tykännyt tarinoista, joissa leikitellään fysiikan lailla. Kirjan yhteiskuntarakenne ja sen vääristymät taas tuovat dystopiamaisia piirteitä, jotka menevät välillä hyvin pahaenteisiin ulottuvuuksiin.

Usko minua, Emilia, on parempi ettet tiedä. Elämä ei ole mukavaa, jos tietää liian paljon etukäteen. (s. 70)

Kirjan juonesta on hankala selittää mitään, ettei tulisi paljastaneeksi liikaa. Nautin nimittäin suuresti kirjan yllätyksistä, oivalluksista ja käänteistä, että haluan suoda sen muillekin lukijoille. 

Kirjan alkuasetelmassa 16-vuotias Emilia asuu isoisänsä kanssa mökkipahasessa pienen, eristelyn Voiton Kaivos -nimisen kaupungin keskikehällä. Isoisä avaa Emilialle oven pihan perällä olevaan vanhaan varastoon, josta tyttö löytää muistoja edesmenneestä äidistään, joka on kuollut samana vuonna kun Emilia syntyi. Emiliaa järkyttää ja ihmetyttää piirroskuva, joka esittää häntä itseään juuri samanikäisenä kuin hän nyt on. Emilia näyttää kuvaa ihmeissään parhaalle ystävälleen Mitekille, ja myöhemmin myös kummitädilleen Miimalle. Miima on Emilialle ainoa muistutus äidistään, vaikka isoisä ei jostain syystä tunnu sietävän Miimaa. Piirroskuvasta lähtee liikkeelle arvoitusten vyyhti, joka vie Emilian moniulotteiseen ja järkytyksiäkin täynnä olevaan seikkailuun.

Miksi tyytyä toivoon, kun voi saada voiton? Olin tuntenut iskulauseen siitä asti, kun muistoni olivat alkaneet muuttua kuvista sanoiksi. (s. 221-222)

Voiton Kaivoksen yksinvaltiaana toimiva Johtaja on kummallisen virheettömine kasvoineen hyytävä. Hän nimittää Kaivoksen väkeä Valituiksi, ja näihin Emilia ja isoisä eivät kuulu, koska eivät suostu myymään mökkiään uusien kerrostalojen tieltä pois. Voiton Kaivoksen koulussa on kielletty tavalliset kouluaineet kuin maantieto, biologia tai historia. Emilia käykin kaupungin ulkopuolella tehdaskaupungissa koulua, vaikka Kaivoksen ulkopuolelle pääseminen käy päivä päivältä vaikeammaksi. Vaikka Mitek käy Kaivoksen koulua, hän lukee salaa Emilian kiellettyjä oppikirjoja, ja on erityisen kiinnostunut suhteellisuusteoriasta. Voiton Kaivoksen lukio määrittelee, mille alalle kukin lapsi suunnataan - valintaa ei saa tietenkään tehdä itse. Kaiken takana on suuri Suunnitelma, joka on rakenteilla vanhan kaivoksen sisään. Asukkaat eivät itsekään tiedä, mikä on Johtajan lopullinen Suunnitelma, sillä kaivokseen pääsy on ehdottomasti kielletty aiempien vedenpaisumusonnettomuuksien takia. 

Kaupungin suurena mielenosoituspäivänä, jota kutsutaan Voitonjuhlaksi, alkaa tapahtua. Tähän juhlaan kulminoituu kirjan keskeiset tapahtumat ja ne nähdään aikasiirtymien avulla useasta eri näkökulmasta. Kirja tarjoaa oivalluksia, yllätyksiä, mielenmyllerryksiä - mutta en silti putoa kärryiltä, enkä pitkästy hetkeksikään. Suhteellisuusteoriamaistiaiset kirjassa eivät valtaa liikaa alaa, vaan selittävät sopivasti tarinan perusperiaatteita. Emilian vaiheita on mukava lukea, hän on henkilöhahmona aito ja elävä, ja hänen ystävyytensä Mitekin kanssa on syvä. Emilian kertojaääni tulee iholle hänen välillä puhutellessa lukijaa.  Kirjassa on myös pieni romanssi, joka ei kuitenkaan valtaa alaa paljoa itse pääjuonelta.

Kun vesi syöksyi päälleni, muistin mitä olin opettanut itselleni. Keskityin pelkooni, tartuin siihen ja siirsin sen itseni ulkopuolelle. Rentoutin kehoni, hidastin sydämenlyöntejäni. Samalla vedin syvään henkeä kuin keuhkoihini olisi mahduttava koko elämäni. Heittäydyin veden varaan ja aloin sukeltaa. (s. 358)

Suosittelen kirjaa nuorille aikuisille (noin 14+) ja aikuisille, jotka tykkäävät moniulotteisista ja yllättävistä tarinoista. Kirja haastaa ajattelemaan, voisiko tulevaisuutta, tai nykyisyyttä muuttaa, jos voisi matkustaa ajassa menneisyyteen. Miten nykyisyys sitten käyttäytyisi, jos jotain tekisi menneisyydessä eri lailla?  Auringon pimeä puoli on myös vahva arvaukseni tämän vuoden Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandiaehdokaslistalle.

Arvosanani täydet 5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt vielä muita bloggauksia


Myös näissä kirjoissa matkustellaan aikaulottuvuuksissa:

Landline: Rainbow Rowell
Limiaika: Santeri Lanér (teoksessa Supernova - uusien kirjoittajien antologia)
Aika-arkku: Andri Snær Magnason
Hyppy ajassa: Madeleine L'engle
Kolmas sisar. Royaumen aikakirjat 1: Magdalena Hai 

Domowik: Ilkka Auer
Sinä ja minä sitten joskus: Jay Asher & Carolyn Mackler
Parantola: Satu Mattila-Laine
Kuin viimeistä päivää: Lauren Oliver

Helmet-lukuhaasteessa kirja sijoittuu kohtaan:

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla

Popsugar-haasteessa ruksaan kohdan:

25. A book that’s published in 2019

Pohjoinen lukuhaasteeseen merkkaan kohdan:

12. Kirjan nimi on mielestäni kaunis

Savuvarkaat-sarja: Sally Green

Savuvarkaat: Sally Green. Suomentanut Sari Kumpulainen. Gummerus 2019. (Savuvarkaat #1)

 Englanninkielinen alkuteos (2018): The Smoke Thieves. Kartta ja lukujen kuvitukset: Alexis Snell.

"Viisi nuorta, joiden käsissä on maailman kohtalo. Viisi valtakuntaa konfliktin partaalla.

Brigantissa prinsessa Catherine valmistautuu julman, vallanhimoisen isänsä järjestämään avioliittoon. Samaan aikaan hänen tosirakkauttaan Ambrosea odottaa pyövelin pölkky.

Calidorissa halveksittu palvelija March hautoo kostoa ruhtinaalle, joka petti kansansa.

Pitoriassa vastuuntunnoton hurmuri Edyon varastaa halpoja helyjä jännitystä saadakseen, kunnes saa kuulla todellisesta syntyperästään.

Karuilla pohjoisilla seuduilla Tash juoksee henkensä edestä toimiessaan tylyn paholaismetsästäjän houkutuslintuna.

Kun valtakuntien liittoutumat murtuvat, näiden nuorten kohtalot muuttaa ja kietoo erottamattomasti yhteen sodan arvaamaton kulku – ja paholaissavua sisältävä mystinen pullo." (Gummerus)

Oma arvio:

Olen lukenut Sally Greeniltä aiemmin ilmestyneen Puoliksi paha -trilogian, joka on melkoisen rujo, synkkä ja raaka tarina Nathan-nimisestä noidasta. En yhtään osannut odottaa, että Greenin seuraava kirjasarjan aloitus olisi näin erilainen. Yllätyin kuitenkin ainoastaan myönteisesti. Savuvarkaat aloittaa hyvin eeppisen, Throne of Glass -sarjan tyylisen fantasiasarjan.

Kirjassa on useita näkökulmahenkilöitä, joista 12-vuotias Tash aloittaa kirjan vauhdikkaasti paholaismetsästyksellä. Aivan, nuori orpotyttö on ison, Gandalfmaisen äijänkörilään suojatti ja hänen valtuutettu paholaismetsästysapulaisensa. Vaikka useat ihmiset eivät usko paholaisiin, niitä on oikeasti Pitorian Pohjois-ylängöllä. Nämä punakat otukset ovat arvokkaita, sillä heidän kuoltuaan heidän punainen tai violetinsävyinen, suusta ulos purkautuva henki on kysyttyä tavaraa. Tätä paholaissavuksi kutsuttua ainetta, jota käytetään nautintoaineena, Tash ja Grevell laittomasti keräävät pulloihin henkensä uhalla. Tashin tehtävä on houkutella paholainen piilostaan Gravellin virittämään ansakuoppaan. Yhteistyö tällä kaksikolla toimii loistavasti, mutta Tash on välillä hyvin turhautunut äreän ja viinaanmenevän Gravellin kanssa, sillä hän on hyvin kitsas ostamaan Tashille mitään, kuten hänen markkinoilta himoitsemiaan kenkiä.

"Sinun tehtäväsi ei ole arvioida käskyjäni, vaan totella niitä"--- (s. 122)

Brigandin Prinsessa Catherine elää murroksen aikaan, sillä hänen isänsä on määrännyt tämän avioitumaan hänelle ennestään tuntemattoman Pitorian prinssi Tzsayn kanssa. Salaisesti nuori nainen miettii, kuinka ihanaa olisi avioitua rakastamansa ihmisen kanssa sen sijaan, että isä määrää hänelle kumppanin. Naisen asema on kuitenkin hyvin alistettu Brigandissa, mutta Pitoriassa asiat ovat kuulemma toisin. Catherinella on hyvin lämpimiä tunteita omaa henkivartijaansa Ambrosea kohtaan, ja Catherinen häijy veli Boris on aistinut tämän. Niinpä hän meinaa sinetöidä Ambrosen kohtalon, mutta nuori mies pääsee pakenemaan. Catherine lähtee kohti uutta kotimaatansa veljensä johtaman kulkueen kanssa, epätietoisena siitä, missä Ambrose on, vai onko hän edes elossa.

"Olet nainen.Naisista on aina harmia. Teille on luonteenomaista niskuroida, langeta kiusaukseen ja valehdella päälle." (s. 72)

Edyon on Pitoriassa, Dornan-nimisessä kylässä asuva nuorimies, joka elää yhdessä äitinsä kanssa. Juuri samaiseen kyläpahaseen, Dornanin markkinoille ovat saapuneet myös Tash ja Gravell sekä Brigandista tulleet March ja Holywell. Jälkimmäiset kaverit ovat seuranneet kylään erästä Lordi Regania, joka on Marchin isännän, Ruhtinas Theloniuksen asialla: hänen tulee napata ruhtinaan avioton äpärälapsi, joka on siis Edyon, mukaansa. March ja Holywell, jotka ovat lähes ainoita jäljellä olevia tuhotun Abask-maan kansalaisia, ovat päättäneet siepata pojan mukaansa ennen lordia saadakseen tuntuvan palkkion. Kun March ja Edyon kohtaavat, heidän välillään kipinöi. Edyon nielee abaskilaisten sepitetyn valheen ja lähtee heidän mukaansa, mutta suurin syy mukaan lähtemiseen taitaa olla Marchin erikoiset, taivaallisen kauniit silmät.

March haukkoi henkeään ja tarrasi Edyonin hartioihin, nautinnosta tai kivusta. Kun Edyon raotti huuliaan, savu pääsi koskettamaan haavaa. Hän pidätti hengitystä ja yritti olla vetämättä savua keuhkoihinsa, mutta tuntui kuin hän olisi kohonnut ilmaan. (s. 286)

Kaikkien näiden nuorten  tarinat kietoutuvat yhteen, kun Pitoria ja Brigand ajautuvat sotaan keskenään. Paholaissavu on hyvin keskeisenä elementtinä, sillä se paljastuu paljon enemmäksi kuin pelkäski nautintoaineeksi. Prinssi Tzsaun ei olekaan pelkkä tyhjäpääprinssi, ja Catherine joutuu miettimään tosissaan, meneekö hän prinssin kanssa naimisiin nyt, kun asioiden laidan muuttuessa hänellä olisikin vapaus valita puolisonsa.  Tash ja Gravell taas saa olla suureksi avuksi prinsessa Catherinelle, sillä heillä on eniten tietoa paholaisista ja heidän savustaan. Edyonin ja Marchin kipinöinti jättää kysymyksiä seuraavaa osaa ajatellen.

"Savu tekee hölmöksi ja uneliaaksi, ja jos sitä ottaa liikaa, ei välttämättä muista monesta päivästä mitään. Jotkut jäävät siihen koukkuun." (s. 464)

Savuvarkaat on erittäin viihdyttävä ja sutjakkaasti etenevä fantasiatarina. Vaikka tämä jonkin verran muistuttaa Sarah J. Maasin Throne of Glass-sarjaa, paholaissavu ja sen mystiset ominaisuudet tuovat tarinaan oman persoonallisen lisämausteensa. Paholaiset on kuvattu punakoiksi, ihmismäisiksi mutta hyvin raaoiksi otuksiksi, joista toivottavasti tullaan lukemaan lisää seuraavissa osissa. Ehkäpä heistä löydettäisiin jokin muukin ominaisuus kuin pelkkä raaka tuhoamisvimma? Catherinen ja Ambrosen romanssi alkaa lupaavasti, mutta jää kipinöinniltään selkeästi Marchin ja Edyonin romanssin varjoon. Odotankin kovasti näiden nuorukaisten tarinaan jatkoa. Tash on oikein kunnon Ronja Ryövärintytär, nopea jaloistaan ja nokkela suustaan. Hänestä tullaan varmasti vielä kuulemaan. Kirja sopii mainiosti yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille fantasianystäville.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Musteen jäljet
Jatka lukemista
Kirjoihin kadonnut

Helmet-haasteessa tämä kirja sijoittuu kohtaan: 

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa

Lisään kirjan Popsugar-haasteen kohtaan: 

26. A book featuring an extinct or imaginary creature

Pohjoinen lukuhaasteeseen merkitsen kirjan kohtaan:

25. Kirja, jonka nimessä on vain yksi sana

Paholaisten valtakunta: Sally Green. Suomentanut Meri Kapari. Gummerus 2020. (Savuvarkaat #2)

Englanninkielinen alkuteos (2019): The Demon World

"Sodan kuohut, paholaiset ja petokset uhkaavat erottaa viisi nuorta sankaria, joiden kohtalot ovat kietoutuneet yhteen.

Prinsessa Catherine johdattaa täpärästi tuholta pelastautuneiden joukkoa Pohjoisylängön karuille seuduille. He pakenevat kannoillaan olevia vihollisia yllättävään turvapaikkaan: paholaisten valtakunnan vaarallisiin tunneleihin. Paholaismetsästäjä Tash päätyy paholaissavun alkulähteelle, mutta Catherinen täytyy palata maan pinnalle uhmaamaan kuningasisänsä tyranniaa – ja selvittämään tunteitaan Ambrosea kohtaan. Lain kouraa pakenevat Edyon ja March lähentyvät entisestään, vaikka heidän salaisuutensa uhkaavat repiä heidät erilleen.

Kun hyökkäyksiin käydään joka rintamalla, ensimmäisenä kaatuu totuus. Mutta pelastavatko savuvarkaiden kertomat valheet heidät vai johtavatko ne täydelliseen tuhoon?"(Gummerus)

Oma arvio: 

Kuten kirjan nimikin vihjaa, tässä Savuvarkaat-trilogian kakkososassa päästään sukeltamaan paholaisten punaisena hehkuvaan maailmaan. Kuulostaa erikoiselta ja kiehtovalta, ja sitä se onkin. Maanalainen valtakunta, jossa seinät alkavat vetäytyä paholaisten loitottua, jossa ihmisen puhe purkautuu suusta metallisena helinänä ja kommunikointi toista koskettamalla, ajatuksen kautta on mahdollista, ja jossa syvyydestä hornankattilasta sinkoaa lisää uusia paholaisia, kun sinne uhrataan sotilaita, on jotain semmoista, mistä en ole koskaan lukenut. Mutta miten ihmeessä sinne joudutaan tai päästään?

Edellisessä osassa pakomatkalle lähteneet Catherine, Ambrose, Edyon, March ja Tash seurueineen  pelastautuvat viime hetkellä sukeltamalla Tashin perässä paholaisten tunneliin. Sinne päätyvät kaikki muut paitsi March ja Edyon, jotka joutuvat selviytymään hyytävässä ylängön ilmassa erikoisin keinoin.

March palasi saaliin kanssa ja näki yllätyksekseen, että Edyon syleili paholaisen ruumista.

Edyon sanoi: "En voi uskoa, että teen näin, mutta jos aion kuolla, voin yhtä hyvin pidellä lähtiessäni suunnattoman kaunista miesyksilöä." (s. 48)

Seurueen vaeltelu punaisena hohkaavassa lämpimässä luolassa on kiehtovin osuus tässä kirjassa. Koska luolassa ihmisen puhe ei kuulu oikein, seurue huomaa pian, että kommunikointi onnistuu toista koskettamalla ja toisen ajatuksia lukemalla. Ikävä kyllä kirjan kiehtovaa tunnelmaa latistaa Catherinen ja Ambrosen vaivihkainen vihjailu ja pidättyväinen kiehnäily salassa muilta, etenkin prinssi Tszayn lähettämältä kenraali Davyonilta. Prinsessan moraalinvartijana toimii hänen entinen hovineitonsa Tanya, joka paheksuu ääneen prinsessan tekemisiä. Tarinaan on ilmiselvästi yritetty saada mukaan kielletty rakkaus -tyylistä jännitettä, mutta jotenkin tässä kirjassa se ei nyt vain toimi, vaan tuntuu minusta tosi nololta. Vai olenko jo paatunut?

Ambrose nojautui eteenpäin ja suuteli hänen kättään. Rakastan sinua, Catherine. Hän piti päänsä alhaalla ja suuteli hänen kättään uudelleen. Olen sekä sinun rakastajasi että sinun taistelijasi - jos vain suot sen. Sitten hän veti kätensä pois, vei sen sydämelleen ja vetäytyi kauemmas. (s. 61)

Prinssi Tszayn on vangittu heti sen jälkeen, kun hän lähetti Davyonin suojelemaan prinsessaa. Myöhemmin, paholaisluolista selvittyään Catherine joutuu uudenlaisten ongelmien eteen, kun hän meinaa joutua lordi Farrown pidättämäksi. Hän keksii hätävalheen, jolla pääsee pälkähästä: hän kertoo menneensä naimisiin Tszaynin kanssa juuri ennen pakomatkaansa ja olevansa näin ollen hallitseva kuningaskuntaa niin kauan, kuin prinssi on vankina. Davyon ja Tanya vahvistavat häät ja näin ollen prinsessan pelastuu pinteestä. Ambrose ei tiedä tämän olevan juoni, vaan loukkaantuu verisesti, että sai kuulla vasta nyt Catherinen olevan jo aviossa.

Toisaalla toisilleen sarjaflirttailevat March ja Edyon pakenevat takaa-ajavia sotilaita ylängöltä läheiseen kylään, jossa heidät otetaan aluksi epäilevästi vastaan. Pian kuitenkin ovella takoo lainvartija, joka on nähnyt Edyonin etsintäkuulutusilmoituksen. Käy ilmi, että häntä etsitään murhasta syytettynä, vaikka todellisuudessahan kyseisen surmansa saaneen seriffin surmasi tuolloin  Holywell, Marchin seuralainen, mutta Edyonin kassi jäi epähuomiossa ruumiin viereen heidän paetessa. Edyon siis vangitaan, mutta hänen oikeudenkäyntinsä tuomariksi määrätään prinsessa Catherine. Tämä on vähän kuin ansa nuorelle hallitsijalle, sillä Farrow kumppaneineen haluaa osoittaa hänelle ja kansalle, ettei nainen voi sopia hallitsijaksi. Edyonin syyllisyyttä kun on hankala kumota millään todisteilla.

Kun muut pääsivät pakenemaan paholaistunneleista, nuori Tash ja Geratan jäivät luolan vangiksi. Vaeltaessaan syvemmälle luolaan he pääsevät selville siitä, miten uusia paholaisia syntyy - tai synnytetään. Nimittäin Brigantilaiset osasivat hyödyntää eräänlaista hornankattilaa, johon ruumiita viskomalla sai synnytettyä uusia paholaisia. Vastasyntyneen paholaisen violetti savu on ominaisuuksiltaan erittäin voimakasta, joten he tappavat heti uudet syntyneet, hieman pökkyräiset paholaiset ja tehtailevat näin paholaissavua armeijansa käyttöön. Näky pöyristyttää Tashia ja Geratania. He yrittävät paeta luolasta, mutta luolan suulla törmäävät paholaiseen. Brigantilaiset ovat kytkeneet kahleisiin yhden paholaisen, jotta tämä ei jättäisi luolan suuta (joka umpeutuu, jos paholainen lähtee siitä). Tash ja Geratan vapauttavat paholaisen, ja kiitokseksi siitä tämä ei tapa heitä. Tash päättää jatkaa matkaansa paholaistunneleihin ja alkaa kommunikoida vapauttamansa paholaisen kanssa. Erilaisin mielikuvin he kertovat toisilleen elämästään ja aikeistaan ja ystävystyvät. Mutta luottavatko muut paholaiset Tashin viattomuuteen?

Tash piteli Geratanin kättä ja kertoi hänelle kauhistuttavan totuuden, jonka he olivat molemmat tajunneet. He viljelevät savua. (s. 198)

Paholaissavu on taas merkittävässä roolissa läpi kirjan tapahtumien. Catherine huomaa, kuinka hyvin savusta saa voimaa ja käyttää savuhenkäystä apuna vaikeissa tilanteissa. Pian hän huomaa hönkivänsä salaa savua, ihan vain varalta. On totta, että savu vahvistaa ja parantaa, ja siitä on seurueelle apua moneen kertaan, mutta silti se epäilyttää, etenkin Ambrosea.

"--Sinä et tarvitse savua, vaan tahtoasi ja aivojasi. Ja minusta näyttää siltä, että savu vie sinulta ne molemmat." (s.303-304)

Kirjaan on yritetty ujuttaa mukaan myös feminististä tematiikkaa, kun Catherinen hallitsijuutta kyseenalaistetaan tosissaan hänen sukupuolensa takia. Myös naisen hovineito Tanya mietiskelee välillä, onko Catherinen lainkaan soveliasta toimia tuomarina murhaoikeudenkäynnissä ja johtaa valtakuntaa. Hän myös paheksuu Catherinen ja Ambrosen kuhertelua, koska he ovat ihan eri kastia. Catherine teettää kuitenkin itselleen oman haarniskankin ja hoitaa Edyonin oikeudenkäynnin oikein mallikkaasti perehdyttyään lakipykäliin.

"Tuon naisen ei pitäisi olla tuomari. Kenenkään naisen ei pitäisi olla tuomari." (s. 329-330)

Marchin ja Edyonin välillä kipinät sinkoilevat ja viimein loppua kohti alkaa tapahtua. March haluaisi kuitenkin tunnustaa Edyonille, millä aikein hän alunperin miehen tapasi. Hän ei vain tunnu saavan koskaan tilaisuutta tunnustaa. Lopulta asia valkenee Edyonille pahimman kautta, eikä tämä halua sen jälkeen nähdä tuota Abaskimiestä enää silmissään.

Odotin kovasti jatkoa Savuvarkaat-sarjaan, ja suurimmalti osin tämä jatko-osa täytti odotukseni: sain lukea viihdyttävää, kiehtovaa fantasiaa, jonka juoni piti otteessaan ja tarjosi jotain hieman uutta ja erilaista. Harmikseni kirjan romanttiset viritelmät tuntuivat hiukan falskeilta, mutta pidin kovasti paholaistunnelikuvauksista ja Tashin ja Kieppi-nimisen paholaisen lähentymisestä. Edyonin uusi elämä Calidorin prinssinä on arvatenkin viimeisen osan kiehtovimpia osioita ja se, kuinka Tashin käy paholaistunneleissa.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia

Lisään kirjan Helmet-haasteessa kohtaan:

13. Kirjassa eksytään

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

A Book with a map 

Maailmojen tulet: Sally Green. Suomentanut Meri Kapari. Gummerus 2021 (Savuvarkaat #3)

Englanninkielinen alkuteos (2020): The Burning Kingdoms. Kartat ja lukujen kuvitus: Alexis Snell. Kansi: ?

"Savuvarkaat-trilogian dramaattinen ja vaikuttava finaali

Sota leviää kulovalkean tavoin, ja kuningatar Catherinen joukot kohtaavat tähänastisista haasteista suurimman. Catherinen isä Aloysius pitelee Pohjoisylängön savuvarantoja tyrannin otteessaan, ja Catherine lähettää uskollisen henkivartijansa Ambrosen suoraan tuleen yrittäessään epätoivoisesti estää paholaissavun toimitukset. Calidorissa Edyon ja March ovat joutuneet eroon toisistaan, ja paholaisten valtakuntaan juuttunut Tash saa kohdata valintansa seuraukset.

Kun ihmisten taistelu valtakunnistaan yltyy, paholaisten maailma paljastaa viimeisen, pelottavan salaisuutensa. Salaisuuden, joka voi muuttaa koko sodan kulun – ja historian – ainiaaksi..."(Gummerus)

Oma arvio:

Savuvarkaat-trilogia alkoi lupaavasti avausosallaan, josta pidin paljon. Toinen osa, Paholaisten valtakunta, ei ollut enää ihan niin kiinnostava, joten mietin kovasti, luenko edes tätä trilogiaa loppuun. Viimein lainasin kuitenkin tämän kolmannen osan ja luin hampaat irvessä loppuun. Eihän tämä nyt ihan tuhottoman huonokaan ollut, mutta en olisi menettänyt mitään, vaikka olisin jättänyt sikseen jo kakkososan jälkeen.

Toinen osahan päättyi siihen, kun Edyon sai tietää totuuden Marchista, sanoi tälle katkerat hyvästit ja pääsi viimein isänsä, Calidorin ruhtinas Theloniuksen luokse. Edyon kruunataan nyt virallisesti prinssiksi ja kadoksissa ollut poika alkaa rakentaa suhdettaan isäänsä. Välillä nuori prinssi haaveilee hänet pettäneestä Marchista ja miettii, missä tämä nyt on, mutta saa pian uutta silmänruokaa muuan Byronista, joka saa hänet unohtamaan Marchin. Mutta Edyonia huolettaa tieto paholaissavua käyttävästä poika-armeijasta, eikä kukaan Calidorin valtaapitävistä tunnun ottavan tämän huolta tosissaan. Lordi Regan kaikkein vähiten, ja tuntuu, että hänellä on muutenkin jotain vilunkipeliä.

"Sinä pyysit minua valitsemaan tulevaisuuteni. Minä valitsen tulevaisuuden sinun kanssasi." (s. 203)

Toisaalla seurataan prinsessa Catherinen ja vammoistaan toipuvan prinssi Tzsayn valmistautumista tulevaan. Catherine tietää, että hänen isänsä ja 14-vuotias veljensä Harold haluavat kostaa hänelle kruununprinssi Boriksen surman. Harold on koonnut vaikuttavan poika-armeijan, jotka paholaissavun avulla saavat uskomattomat voimat. Savun voimalla he aikovat hyökätä niin Brigantin valtakuntaan. Myös kynsille lyöty ja Edyonia kaipaava March soluttautuu joukkoihin, jotta saisi mahdollisimman paljon tietoa Haroldin joukkojen suunnitelmista ja voi samalla varoittaa ja suojella Edyonia.

"Minussa saattaa olla hieman paholaista, mutta minä en ole paholainen. Olen ihminen. En kuulu tänne. Kuulun ihmisten maailmaan." (s. 207)

Tash on paholaistunnelien vankina. Hän kuitenkin löytää viime hetkellä itsestään kyvyn muovata tunneleita paholaisten tapaan, ja tämä tulee olemaan ratkaiseva taito myöhemmin tapahtumien edetessä, kun Catherinen lähettämät joukot ovat lähteneet sulkemaan paholaissavun lähdettä.

Miten käy prinsessa Catherinen ja Ambrosen romanssin, jolta toivoin niin paljon ensimmäisen osan jälkeen? Catherinehan päätti valita prinssi Tzsayn ihan polittisista syistä kuin senkin vuoksi, että hänellä oikeasta heräsi tunteet tuota aiemmin hänen vanhempiensa hänelle valitsemaa miestä kohtaan. Niinpä Catherinen ja Ambrosen kohtaamiset ovat täynnä tukahdettuja tunteita ja huokauksia, mutta Catherine pysyy järeästi muutamaa lipsahdusta lukuunottamatta päätöksessään. Hän haluaa kuitenkin Ambroselle parasta. Tämä romanssi koki minusta kyllä niin blääh-päätöksen kuin suinkin voi.

Kirjassa on myös muutamia (turhia) sivuhenkilöitä, kuten Catherinen nykyinen palvelusneitojen päällikkö Tanya, joka toimii lähinnä Catherinen esiliinana eikä päästä Ambrosea liian liki tätä. Viime osan mielenkiintoisin asia oli paholaisluolat, mutta tässä viimeisessä osassa paholaiset luolineen eivät pääse enää kovin suureen rooliin. 

Kuka tahansa, joka joutuu tiellesi, pääsee hengestään. Minä voin vain yrittää pitää huolen, että Edyon ei koskaan osu tiellesi. (s. 318)

Maailmojen tulet päättää eeppisellä lopputaistelullaan valtakuntien välisen sodan ja paholaisten tulevaisuuden - tosin vain väliaikaisesti. Loppua kohti kirja alkaa napata paremmin mukaansa ja on jopa melko viihdyttävä, mutta olen onnellinen, että sain sarjan päätökseen.

Arvosanani 3,5 

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

 

Muissa blogeissa:

---

Lisään kirjan Vahvat naiset -lukuhaasteen kohtaan: 

Scifi/fantasia-sankaritar

Popsugar-haaste saa ruksin kohtaan:

A book with something broken on the cover

Samantyylistä luettavaa:

Sarah J. Maas: Throne of Glass -sarja 

Päivitys Huimaa-sarjaan

Luimme tyttäreni kanssa Vuokko Hurmeen Huimaa-sarjan toisen osan Kaipaus. Kuvaa klikkaamalle pääset lukemaan arviomme molemmista osista.

Mortal engines - Kävelevät koneet: Philip Reeve

Mortal engines - Kävelevät koneet: Philip Reeve. suomentanut Tero Kuittinen. Karisto 2018 (1. painos suomennettu 2004)

 Englanninkielinen alkuteos(2001): Mortal engines

"Luonnonkatastrofi on runnellut maan, jossa valtavat kaupungit liikkuvat moottorien ja telaketjujen varassa kuivunutta merenpohjaa pitkin toisiaan saalistaen. Nuori museoharjoittelija Tom Natsworthy asuu Lontoon alimmissa kerroksissa. Joutuessaan todistamaan murhayritystä, jonka kohteena on hänen idolinsa keksijäinsinööri Valentine, Tom tempautuu mukaan hurjaan seikkailuun, joka saattaa maksaa hänen henkensä. Hän yhdistää voimansa vihollisia pakenevan, arpikasvoisen Hester Shaw’n kanssa: nuoret tarpovat kulkukaupunkien mylläämässä maastossa ja eksyvät villeihin merirosvokaupunkeihin. Lopulta he liittyvät kapinallisjoukkoon, joka pyrkii suojelemaan maapallon viimeisiä luonnonvaroja tuhoyrityksiltä.

Philip Reeven huikean suosion saavuttanut esikoisteos on voittanut Gold Nestle Smarties Awardin ja ollut ehdokkaana useille muille kirjapalkinnoille. Tämän omaperäisen, jännittävän scifiseikkailun johtoteemoja ovat ystävyys, moraali ja uskollisuus ihanteille." (Karisto)

Oma arvio:

Karisto julkaisi tästä kirjasta uuden elokuvakannellisen pokkariversion, kun elokuva Mortal engines tuli vuoden 2018 lopussa leffateattereihin. Tänä vuonna onkin tullut jo kaksi elokuvaversiota nuorten klassikkoscifikirjoista, kun myös Madeleine L'englen Hyppy tuntemattomaan -kirja sai myös oman elokuvansa keväällä 2018.

Monta tylsää vuotta hän oli haaveillut seikkailuista, ja nyt hän yhtäkkiä oli mukana sellaisessa! Hän oli pelastanut herra Valentinen hengen! Hän oli sankari! (s.35)

Kirjassa eletään postapokalyptisessä, dystopisessa maailmassa, jossa kaupungit ovat pyörien päällä liikkuvia, massiivisia kulkukaupunkeja. Kaupungit ovat jatkuvassa sodassa keskenään, ja etenkin isommat kaupungit syövät pienempiä jatkuvasti. Kirjan päähenkilö, 15-vuotias Tom on kolmannen luokan museoharjoittelija Lontoo-nimisessä kaupungissa, jonka johtajaa Valentinea hän pitää suurena sankarinaan – ja jonka kauniiseen tyttäreen Katherineen hän on rakastunut. Kun kaupunkiin tunkeutuu huiviin verhoutunut tyttö, Hester, yrittäen surmata Valentinen, Tom päättää leikkiä sankaria ja napata tunkeilijan. Lopulta käykin niin, että Valentinen mielestä hänen pelastajansa on kuullut ihan liikaa ja pudottaa Tomin yhdessä Hesterin kanssa ulos kaupungista, keskelle mutaista ja aavikoitunutta maata.

Tutustuttuaan tuittupäiseen Hesteriin Tom joutuu muuttamaan käsityksiään ihailemastaan valtionmiehestä: tämä on surmannut Hesterin vanhemmat hänen ollessa pieni ja viiltänyt myös tytön kasvot niin, että ne ovat ihan arpien peittämät. Yhdessä Lontoosta pudonneet joutuvat etsimään lähimpiä kaupunkeja, meinaavat joutua orjiksi merirosvokaupunkiin, mutta pelastuvat ihmeesti ilmalaiva Jenny Haniverilla kulkevan neiti Fangin ansiosta. Kuten jo kuvailustani saa selvän, kirjan maailma on hyvin Steampunk-henkinen ilmalaivoineen, höyrykoneineen ja keksintöineen.

”Äitini tapasi haukkua kulkukaupunkeja typeriksi. Hänen mukaansa niitä oli järkevää käyttää tuhat vuotta sitten, kun ihmisten elämää vaikeuttivat kaiken maailman maanjäristykset, tulivuoret ja etelään työntyvät jäätiköt. Nyt ne vain rullaavat sinne tänne ja syövät toisiaan, koska ihmiset ovat niin typeriä, etteivät tajua pysäyttää niitä.”(s. 55)

Pidän kovasti kirjan seikkailuhenkisestä juonesta ja kaupungeista, jotka liikkuvat paikasta toiseen höyryvoimalla. Kuten aina dystopioissa, myös tässä on myös kapinahenkisiä. Heitä kutsutaan liikkumisenvastaisisiksi ja he ovat perustaneet paikalleen juurtuneet kaupunkinsa syrjään. Tom paheksuu pitkään liikkumisenvastaisia, sillä hän on tottunut ajattelemaan niin liikkuvassa kotikaupungissaan. Hän huomaa kuitenkin kiintyneensä kovasti arpikasvoiseen Hesteriin, ja ajattelevansa Katherinea yhä vähemmän. Pian Tom tajuaa, ettei hänen Lontoo-kaupunkinsa menettelytavat olekaan kovin rehtejä.

Kirjassa kerrotaan myös Valentinen viisitoistavuotiaan ottotyttären, Katherinen näkökulma. Tytär on tottunut pysyttelemään poissa isänsä asioista, mutta häntä alkaa kiinnostaa se, mitä kuuli Hesterin sanoneen ennen putoamistaan. Hän luulee, että Tom putosi vahingossa, eikä voisikaan aluksi uskoa isästään mitään pahaa, mutta myöhemmin hänen käsityksensä isää kohtaan muuttuu. Hester käy juttelemassa alimmissa kerroksissa, Sisuksessa työskentelevän harjoittelija Bevisin Podin kanssa, jolta hän saa tietää tapahtumien oikean laidan. Bevisistä tulee Katherinen apulainen, ja myös ystävä, ja yhdessä he alkavat selvittää kaupungin pahiksen, Quirken luotsaaman MEDUUSAn tarkoitusperiä. Käy ilmi, että MEDUUSA on eräänlainen tuhoase, jolla Lontoo pystyy valloittamaan yhdellä napin painalluksessa kaikki kaupungit, myös itseään isommat. Katherine uskoo, että Tomin ajojahtiin Kolmannentoista kerroksen hissillä (aluksen nimi) matkustanut Valentine-isä ei tiedä MEDUUSAN käyttötarkoitusta, koska haluaa uskoa isästään vain hyvää. Kun Katherinen maailma murtuu, hän saa lohtua Bevisiltä. Parin rakkaustarina saa lohduttoman päätöksen. 

Kirjan todellisia pahiksia ovat pelätyt Marssijat, jotka ovat siis kuolleista ihmisistä henkiin herätetyt, tunteettomat tappajat. Hester ja Tom saavat yhden Marssijan peräänsä, ja käy ilmi, että Hester on tuntenut tämän Shrike-nimisen miehen tämän vielä eläessään. Vaikka Shrike vielä muistaa Hesterin, hänet on määrätty tappamaan tyttö, joten Hesterin on tehtävä moraalisia valintoja – tappaako entinen ystävänsä, tai sen mitä hänestä on jäljellä, vai antaako tämän surmata itsensä ja tehdä hänestäkin tunteeton Marssija. Onko Hesterillä enää mitään jäljellä tässä maailmassa? Tom alkaa kyllä tuntua hyvin läheiseltä…

Hän tarttui huiviin ja sitoi sen huolellisesti Hesterin kaulan ympärille, mutta kuten hän osasi odottaa, Hester veti huivin heti ylemmäksi ja peitti sillä suunsa ja nenänsä. Tomille tuli kumma kyllä surullinen olo: hän oli tottunut Hesterin kasvoihin, ja hän arveli kaipaavansa tämän vinoa hymyä. (s. 238)

Mortal engines – liikkuvat koneet on hyvin toiminnallinen ja kiehtova sarjan aloitus. Kirjasta tulee jossain määrin mieleen James Hashnerin Maze Runner –trilogia. Aion ostaa leffan itselleni, kunhan se on saatavilla, sillä olen kuullut siitä kehuja, ja sarjan jatko-osan Kadotettu manner olenkin jo lainannut kirjastosta valmiiksi.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat

Taikakirjaimet

Tähtivaeltajablogi

Tahaton lueskelija

Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja

Lukunen

Samantyylistä luettavaa:

James Dashner: Maze runner -trilogia 

********

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot

Popsugar-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan:

 

10. A book with an item of clothing or accessory on the cover

Sirkus synkkä: J.S. Meresmaa, Teresa Myllymäki ja M.A. Tyrskyluoto (toim.)

Sirkus synkkä: J.S. Meresmaa, Teresa Myllymäki ja M.A. Tyrskyluoto (toim.) Osuuskumma 2018

Kansi: J.S. Meresmaa

"Klovnin sormi piirtää piirtää, kiiltäviä kuvioita toisensa perään. Sen kasvomaali valuu railoina, kerääntyy ihon taitteisiin, muuttaa klovninkasvot irvokkaaksi kuvaksi ihmisestä. Miksi me oikeastaan nauramme sille?

Magdalena Hai: Klovneria 

Sirkus on hymyä, naurua ja henkeäsalpaavia temppuja. Vai sittenkin jotakin aivan muuta? Kun huvitusten synkempi puoli paljastuu, saattaa kuolevaisen hymynkare vääntyä irvistykseksi ja jännityksenkiljahdus kauhunhuudoksi. Sirkus Synkkä haastaa lukijan osallistumaan näytökseen, jonka esitysten loppuhuipennuksia ei kukaan uskalla ennustaa.

Novelliantologian jokainen novelli kertoo oman jännittävän tarinansa sirkusten, huvipuistojen ja tivoleiden riemukkaiden kulissien takaa.

Kirjoittajat:

Maija Haavisto, Magdalena Hai, Saara Henriksson, Artemis Kelosaari, Anne Leinonen, J.S. Meresmaa, Hanna Morre, Mia Myllymäki, Teresa Myllymäki, Heikki Nevala, Anni Nupponen, Mikko Rauhala, M.A. Tyrskyluoto" (Osuuskumma)

Oma arvio:

Sirkuksessa on minusta aina ollut jotain kammottavaa: jo itse sirkusteltta näyttää uhkaavalta, saati mahtipontinen musiikki, ylimielinen tirehtööri, viekas taikuri pelottavine temppuineen ja kammottavat klovnit, ennustajaeukot ja puujaloilla kävelevät hassuttelijat (tämä vastaa siis mielikuvaani perinteisestä sirkuksesta, mutta ei toki täysin vastaa nykyaikaa.) Sama pätee tivoleihin: musiikki pauhaa, laitteet kieppuu, valot räiskyy ja ihmiset kirkuu - milloin riemu saavuttaa rajansa? Siitä tässä Osuuskumman novelliantologiassa Sirkus synkkä on saatu hyvin kiinni, ja sirkukseen ja tivoliin liittyvät kauhukuvat heräävät henkiin.

Sirkus synkkä pitää sisällään 12 novellia ja yhden runon. Suosikeiksini nousevat Mia Myllymäen aavemainen, huvipuistoon sijoittuva novelli Musiikki varttia vaille, jossa uusi työntekijä joutuu todistamaan mitä merkillisintä haamunäytelmää yövuorossaan; Magdalena Hain dystopiamainen, kammottava Klovneria, jossa muualta avaruudesta palannut kehittyneempi ihmiskunta on alistanut Maan ihmiset omiksi orjikseen, ja joista klovnina toiminut Binbill-3-Dea on kuulusteltavana surmasta; sekä Anne Leinosen tieteisfantasiamainen, sadunomainen ja omalla tavallaan ahdistava Nokkion laulu, jossa osista rakennettu Ria toivoisi pääsevänsä lauluesityksensä avulla vapauteen pieneltä alukseltaan ja rakentajansa Oishin vallasta.  

Täytyy myöntää, että pidän silti ihan jokaisesta antologian novellista, tavalla tai toisella. Tasoltaan antologia on siis minusta hyvin tasalaatuisen laadukas:

Maija Haaviston Silmänkääntäjä -niminen runo aloittaa antologian ansiokkaasti.  

Heikki Nevalan Grande Finale on lyhyehkö, mutta hyvin tiivistunnelmainen novelli sirkuksen trapetsitaiteilijan viimeisestä esityksestä, joka on tuomittu tuhoon.

 J.S. Meresmaan novelli kertoo sisarusten, Raunin ja Tuovin tarinan, joka kytkeytyy karmaisevalla tavalla tivolin karuselliin. Opetuksena on, ettei mitään saa ilmaiseksi. 

Sama opetus on myös Hanna Morren Tivoli Tuska -novellissa, joka on yhtä aikaa eroottinen ja kauhuntäyteinen fantasiatarina. Siinä piikana työskennellyt Hawa ajautuu läheisen Tivolin houkutukseen - ja löytää sieltä itsensä yhä uudelleen ja uudelleen, osin rintaan pistettävän taikaviitan ja osin Lamia-nimisen naisen lumoamana. Novelli on saanut innoituksensa vanhasta sadusta Kulunut kultaviitta.  

Mikko Rauhalan novellissa Väliajalla sirkuksen onnettomuuksien uhreilla näyttää olevan sijaiskärsijät, ja tämän saa pariskunta Tim ja Maddie karusti huomata. 

Artemis Kelosaaren alkuun dekkarimainenkin novelli Viattomat esittelee rikostutkija Dante Armytagen, joka saa tutkittavakseen Cottingleyn huvipuistossa tapahtuneen armottoman verityön. Teon taustalla on ailuriaanit, ihmismäistä älykkyyttä saavuttaneet kissamaiset eläimet, jotka ovat nousseet kapinaan vangitsijoitaan vastaan.

Anni Nupposen kauhusävyisessä novellissa Sinun kanssani, ikuisesti lukija saa tavata sirkuksia kiertävän esiintyjäparin, leijonan ja naisen, jotka eivät olekaan ihan sitä miltä näyttävät.

Teresa Myllymäen Tulenpuhaltajat on dystopiahenkinen tarina Milasta, joka asuu tarkasti suljetussa sirkusyhteisössä Saaressa, joka erottaa heidät pelätyistä, mantereella elävistä Toisista. Mila saa tietää totuuden tulenpuhaltajakyvyistään ja lopulta noista Toisista. Novellin loppu on hyvin fantasiamainen.

Saara Henriksson kirjoittaa sirkuksen delfiinin mysteerimurhasta novellissa Herra Jack ei hyppää enää. 

Antologian päättää kiintoisasti M.A. Tyrskyluodon dystopinen Apokalyptos, jossa nuori Armo-niminen poika joutuu kokemuskaupan lumoihin eikä äitinsä kielloista huolimatta malta olla palaamatta kokemuksia myyvään liikkeeseen, josta avautuu pojalle portti toiseen ulottuvuuteen.

Suosittelen Sirkus synkkää sellaiselle lukijalle, jolle liiallinen riemu, värikkyys ja iloisuus on aina ollut hiukan pahaenteistä ja epäilyttävää.  Joille klovnit eivät välttämättä edusta hauskuutta, taikurit puhdasta ihmettelyä eivätkä tirehtöörit tervetullutta oloa sirkukseen. Riemulla on rajansa!

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia


Samantyylistä luettavaa:

Caraval & Valenda: Stephanie Garber

Are We All Lemmings & Snowflakes: Holly Bourne

Are We All Lemmings & Snowflakes: Holly Bourne. Usborne 2018. (Ei suomennettu)

"Welcome to Camp Reset, a summer camp with a difference. A place offering a shot at “normality” for Olive, a girl on the edge, and for the new friends she never expected to make – who each have their own reasons for being there. Luckily Olive has a plan to solve all their problems. But how do you fix the world when you can’t fix yourself?" (Usborne)

Lukunäyte: https://usborne.com/browse-books/catalogue/product/1/13441/are-we-all-lemmings-and-snowflakes/#free-chapter-modal

Oma arvio:

Kylläpäs yllätyin iloisesti, kun löysin tämän Holly Bournen uutukaisen YA-kirjan  jo keikkuvan kirjastomme kokoelmissa. En ole vielä koskaan joutunut pettymään Bournen kirjoihin, enkä pettynyt tälläkään kertaa. Hän vain yksinkertaisesti osaa!

"Whatever is happening right now, don't let it win. Okay, darling? Come on, get up. You were fine last week."

I can't have been fine last week.

I can't remember what last week feels like. (s.9)

Are we All Lemmings & Snowflakes kertoo mielenterveysongelmista kärsivän Oliven tarinan. Tapahtumat vyöryvät käyntiin, kun isänsä syntymäpäiväjuhlien aikaan kaikki äänet tuntuvat vyöryvän Oliven päälle, kunnes tilanne menee niin sietämättömäksi, että hän juoksee ulos ja saa kasvihuoneessa käsittämätöntä tuhoa aikaan. Olive itse ei kunnolla edes muista jälkeenpäin, mitä on tapahtunut, mutta yhdestä asiasta hän on varma: hän ei yrittänyt itsemurhaa. Oliven perhe ja perheen lääkäri on kuitenkin eri mieltä, niinpä Olive päätetään suostutella nuorten mielenterveyskuntoutukseen, leirille nimeltä Camp Reset, jossa hänelle luvataan apua hänen ongelmiinsa.

I ruin everything.

Because I'm a bad person. (s. 117)

Camp Resetissä Olive tutustuu heti aluksi Jamie-nimiseen komistukseen, jonka kanssa hän vannottaa säätävänsä mitään. Ei ihan kuitenkaan onnistu, mutta sinnikkäästi Olive yrittää. Nuorten väliset suhteet ovat muutenkin leirillä ei-toivottuja. Aluksi Olivella tuntuu myös synkkaavan kahden tytön, Hannahin ja Sophien kanssa, jotka molemmat sairastavat OCD:tä. Kaikki menee kuitenkin pieleen siinä vaiheessa, kun Olive paljastaa, ettei ole koskaan halunnut kuulla omaa diagnoosiansa, joten hän ei voi sitä muillekaan kertoa. Hänen mielestään diagnoosi ei saa määrittää ihmistä, ja tästä Hannah loukkaantuu ja uskottelee myös Sophielle, että Olive kuvittelee olevansa muiden yläpuolella. Tytöt alkavat nyrpistellä Olivelle, joka tietenkin soimaa itseään, kun  on taas onnistunut pilaamaan kaiken.

I write:

Algorithm to sanity?

Maths to mental health?

Is there a formula?

Then I write:

Find Lewis... (s. 138)

Onneksi Olive löytää seuraa matikkanero Lewisistä, jonka kanssa he alkavat kehitellä omaa ideaansa: täytyy olla oma algoritmi sille, miten mielenterveysongelmista voi parantua. Heidän rannekkeistakin kun voidaan päätellä algoritmien kautta, milloin he ovat itsemurhariskialttiita. Oliven on helppo ottaa ujo, mutta tyttöön hiukan ihastunut poika mukaan pähkähullulta vaikuttavaan ideaansa, sillä hän rakastaa matemaattista pähkäilyä - ja nyt vielä nätti tyttö pyytää häneltä sitä. Yksityisistunnoilla terapeutti on kuitenkin huolissaan Olivesta, joka ei tunnu  nukkuvan, syövän, käyvän enää yhteisissä terapiaistunnoissa, ja joka vaikuttaa siis hyvin maaniselta. Vieraileva psykiatri järkyttää Olivea lipsauttamalla tämän diagnoosin ilmoille. Lukijana olen jo oikeastaan diagnosoinut Oliven itse melko varhaisessa vaiheessa. Olive kieltää kuitenkin sinnikkäästi olevansa maaninen, ja vakuuttaa olevansa aidosti oma, onnellinen itsensä.

Kirjan hauska nimi tulee Lewisin pohdinnoista, joissa hän tuumii ihmisten olevan yhtä lailla sekä laumasieluisia sopuleita (lemmings) (joiden uskotaan virheellisesti syöksyvän yhdessä joukkotuhoon) että uniikkeja kuten lumihiutaleet (snowflakes). Olive on hyvin innostunut tästä ajatuksesta, ja hän kehittelee onnen algoritmi -ajatustaan uudelle tasolle kutsuen mukaan porukkaan myös Hannahin, Sophien, Jamien ja ailahtelevaisen ja äänekkään Gabriellan. Yhdessä he kehittelevät keinon, jolla he voisivat vaikuttaa muihin ihmisiin ja näin ollen ehkäistä mielenterveysongelmat.  Terapeutti pelkää Oliven romahtavan hetkenä minä hyvänsä. Lukijana seuraan hengästyneenä Oliven vouhotusta ja pelkään samaa kuin terapeuttikin.

"I've ruined their lives because I'm a terrible person."(s. 123)

Tämä kirja on takuulla puhutteleva, koskettava ja hetkessä ahmittava. Olive on kertakaikkisen ihastuttava persoona, joka itsekin aavistelee rajojensa tulevan vastaan, mutta sinnittelee silti. Olive uskoo Camp Resetille mennessään olevansa paha ihminen, aiheuttaneensa itse kaikki ongelmavyyhtinsä, mutta myöntää leirin loppuvaihella sen, että hänen sairautensa on tehnyt ne asiat, ei Olive itse. On yksi ihminen, josta Olive on alkanut välittää liikaa, jotta voisi säätää hänen kanssaan yhtään. On toinen ihminen, jonka kanssa Olive voi säätää ihan vapaasti, koska hänestä vain tuntuu siltä. Olive tajuaa viimein, ettei hän voi vain sivuuttaa dianoosiaan ja sairauteensa tarjottua apua, vaan hänen on hellitettävä.

Holly Bourne osaa taas tuttuun tapaan käsitellä vakavaa aihetta rennolla ja helposti lähetyttävällä otteella. Kirjan henkilöhahmojen, etenkin Lewisin ja Oliven oivallukset koskettavat meitä kaikkia. Heidän tempauksensa on ajatuksena kaunis, vaikka onkin hankala toteuttaa käytännössä.

Toivottavasti tämä(kin) helmi suomennetaan ensi vuoden puolella!

Arvosanani 5+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Never judge book by it's cover 
The Heir of Ink and Magic
Yes Whale
A Thousand words a Million Books
The Royal Polar Bear Reads

Samantyylistä luettavaa:

Oonko ihan normaali?: Holly Bourne (Normaali #1)
Fangirl: Rainbow Rowell
Yksi täydellinen päivä: Jennifer Niven

Kirjapöllön huhuiluja -blogin vuosi 2018

Oikein hyvää vuoden 2019 ensimmäistä päivää, rakkaat lukijat!

On aika blogini vuosikatsauksen. Käyn läpi tässä lyhykäisesti blogini vuoden 2018 kohokohdat.

Lukuhaasteet 2018

Osallistuin  tänä vuonna kolmeentoista lukuhaasteeseen, joista Kirjabloggaajien klassikko -haasteeseen kahteen kertaan (tammikuussa ja heinäkuussa) ja toimin myös tammikuun haasteessa ensimmäistä kertaa itse blogiemäntänä. Suureellisin lukuhaasteeni oli jälleen kerran Helmet-lukuhaaste, jota suorittelin tuttuun tapaan rennolla otteella: ne, mitkä sain ruksittua, sain ruksittua, mutta mitään en alkanut haastetta varten väkisillä lukemaan. Suorittamatta minulla jäi 50-kohtaisesta haasteesta ainoastaan seuraavat kuusi kohtaa:

8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja
9. Kirjan kansi on yksivärinen
10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja

13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa

35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja

45. Palkittu tietokirja

Kaikki vuoden 2018 lukuhaasteeni näet tästä.

Lisäksi tutustuin sarjakuviin Oulun kaupunginkirjaston ja Oulun sarjakuvakeskuksen Sarjakuvametron avulla, josta minulla jäi yhtä kirjaa vaille suorittamatta Linja länteen. Tästä innostuneena päätin tutustua manga-sarjakuviin, joista romanttinen Aoha ride -sarja nappasi minut niin mukaansa, että olen tilannut itselleni puuttuvan kymmenennen osan sekä sarjasta tehdyn animaation.

Neljävuotias taaperoblogi

Dysphoria-nimellä aikoinaan aloittanut blogini täytti helmikuussa neljä vuotta. Olen ylpeä siitä, että olen jaksanut kirjoittaa blogiani säännöllisesti, vaikka työelämä välillä vaatii veronsa. Blogini on pitänyt suuntansa samana, eli olen edelleen painottanut nuortenkirjallisuutta, mutta lukenut välillä toki myös aikuisempia kirjoja. Olen blogannut välillä myös tasapuolisesti runoista, novelleista, tietokirjallisuudesta, selkokirjastakin ja lastenkirjallisuudesta. Lastenkirjojen osuus on kuitenkin vähentynyt roimasti edellisestä.

Goodreadsin laskujen mukaan luin tänä vuonna yhteensä 115 kirjaa, joista ihan kaikista en ole blogannut. Tämä lukuhan ei ole ihan realistinen, sillä ihan kaikkia lukemiani kirjoja (esimerkiksi lasten kuvakirjoja ja tietokirjoja) en ole välttämättä merkinnyt Goodreadsin listoille. 

Goodreadsin mukaan olen lukenut 31 615 sivua ja lyhyin lukemani kirja on ollut 36-sivuinen, pisin taas 750-sivuinen. Suosituin kirja, jonka olen lukenut, on Orwellin klassikko Vuonna 1982, kun taas Tarita Ikosen runokirjan Kylmyyden monologi on lukenut lisäkseni vain kaksi muuta. Tuttuun tapaan tähdityksieni keskiarvo on 3.9 eli melkein neljä, eikä tämä yllättänyt minua. Ilokseni huomasin, että Elina Pitkäkankaan Ruska on Goodreadsin parhaiten tähditetty kirja lukemistani!

 Hel-YA ja videobloggaamista

Vuoden kohokohdista suurin oli tietenkin jo toinen reissuni nuorten aikuisten kirjallisuustapahtumaan Hel-YA:han Helsinkiin syksyllä. Tapasin bloggaajia, kuuntelin kiintoisia paneeleita ja näin lempikirjailijoitani. Mukaan lähti signeerattu kirja sekä paljon hyvää mieltä.

Kirjabloggaajien kesken perustimme syksyllä 2018 oman Youtube-kanavan Kirjakultti, johon uskaltauduin tekemään jouluisen kirjavinkkausvideon sekä muutamia pätkiä yhteisille videoille. Minulta vaatii suurta rohkeutta näyttää naamani videoissa, sillä olen tottunut toimimaan vain ruudun takana piilossa. Minun on myöskin helpompaa ilmaista itseäni kirjallisesti kuin suullisesti, mutta harjoitus tekee varmasti mestarin. Lisää videoita on vielä tulossa, jahka toivun edellisistä.

Vuoden parhaat 

Perinteisesti olen vuoden loppuun listannut minua eniten sykähdyttäneet kirjat. Tässä tulee top listani:

Kirjapöllön Top 5 YA-kirjat 2018 

Yksi: Sarah Crossan

Elina Pitkäkangas: Ruska (Kuura #3)

Sarah J. Maas: Throne of Glass - Tulen perillinen (Throne of Glass #3)

Nina LaCour: Välimatkoja

Cassandra Clare: keskiyön valtiatar (Varjometsästäjät #1)

Kirjapöllön TOP 3 aikuisten kaunokirjat 2018 

Marko Hautala: Leväluhta

Andrew Michael Hurley: Paholaisen päivä

S.K. Tremayne: Ennen kuolemaani

Kirjapöllön TOP 5 lasten/varhaisnuorten kirjat 2018:

Siri Pettersen: Kupla

Arja ja Emma Puikkonen: Äänihäkki

Jessica Townsend: Nevermoor - Morriganin koetukset

Veera Salmi: Saari

Merja ja Marvi Jalo: Olivia ja onnentähti (Onnenkepparit #1)


 Uusia (luku)haasteita vuodelle 2019

Ensi vuonna blogini täyttää huimat viisi vuotta, ja sen kunniaksia aion järjestää perinteisesti kirja-arvonnan blogissani. Muita uudistuksia en ole vielä miettinyt, mutta todennäköisesti ulkoasu tulee ainakin pysymään samana. Blogini kirjahyllyt kaipaavat vielä hiontaa: teema-hyllyt alkavat olla kunnossa, mutta genrehyllyni ovat vielä kesken. Näin tietyntyyppisten kirjojen etsintä blogissani helpottuu, vaikka toki tunnisteilla niitä voi myös haeskella.

 Osallistun jälleen kerran Helmet-lukuhaasteeseen, mutta tänä vuonna uutena myös Popsugar-lukuhaasteeseen. Ihan pian on taas Blogistanian kirjallisuuspalkintoäänestyksen aika, ja myös tämän kuun lopussa 31.1.2019 olisi aika taas blogata jostain klassikosta, kun Kirjabloggaajien klassikkohaaste päättyy. Apua, en ole vielä edes miettinyt valmiiksi klassikkoani! 

Muita lukuhaasteita yritän ottaa itselleni aiempaa hillitymmin, sillä nolottaa viimevuotiset alisuoriutumiseni joissain haasteissa. Tietyt samat kuitenkin on ja pysyy (jos niille löytyy yhä vetäjiä): Naistenviikon haaste, Prideviikon haaste ja Halloween haaste. Nämä on aina olleet minulle mieluisia.

Goodreadsissa asetan taas itselleni vuositavoitteen, joka tulee olemaan sama 100 kirjaa kuin viime vuonnakin. Se on sopivan realistinen tavoite, joka kuitenkin ylittyi tänä vuonnakin. 

Toivon mukaan saisimme järjestetty bloggaajatapaamisia täällä Oulun seudulla tänä vuonna. Toivoisin muutenkin voivani osallistua kirjallisiin tapahtumiin, jotka minua kiinnostavat. Harmikseni niitä on vain kovin vähän täällä Pohjois-Pohjanmaan perukoilla, mutta ainakin Hel-YA-tapahtuma kutsunee minua taas ensi syksyllä. Haaveenani olisi myös käydä joko Turun tai Helsingin kirjamessuilla. Nähtäväksi jää!

****************

Mukavaa, että olette jaksaneet blogini matkassa kaikki te 123 seuraajaa (sekä Twitterin 404 ja Facebookin 120 seuraajaa.) Toivottavasti pysytte matkassa jatkossakin! Mukavaa uutta vuotta 2019, luvassa on varmasti taas hieno kirjavuosi!

Mitä kirjaa/kirjoja sinä odotat eniten ensi vuonna ilmestyväksi?