Muistojenlukija - Väki 1: Elina Rouhiainen. Tammi 2017. (Väki #1)
Kansi:
Laura Lyytinen
"Urbaania fantasiaa Itä-Helsingissä
16-vuotias Kiuru on enemmän kotonaan romaanien parissa kuin somessa tai edes koulukavereidensa kanssa. Hänen romaniäitinsä on katkaissut välinsä yhteisöönsä, ja Kiurun ainoa linkki romanitaustaansa on hänen dementiaa sairastava isoäitinsä.
Kiurulla on salaisuus: hän pystyy napsimaan toisten ihmisten muistoja kuin lintuja haaviin. Kun hän sattumalta törmää samankaltaisia kykyjä omaaviin romaniveljeksiin ja intialaistaustaiseen genderqueeriin, Kiurulle avautuu aivan uusi todellisuus. Pian vallatussa talossa hengailevaan porukkaan liittyy myös Kiurun lapsuudenystävä Samuel, johon Kiuru on ollut jo pitkään ihastunut. Mitä paremmin Kiuru oppii tuntemaan uudet ystävänsä, sitä ristiriitaisemmaksi hänen suhtautumisensa käy. Mutta kun railo syntyy, se syntyykin yllättävään kohtaan. Vähitellen Väen salaisuudet alkavat paljastua, ja pian Kiuru tajuaa joutuvansa pakenemaan henkensä edestä." (
#kirja)
Oma arvio:
Juuri ennen kuin matkustin Helsinkiin Suomen ensimmäiseen nuorten aikuisten kirjallisuustapahtumaan,
Hel-YA:han, postilaatikkooni tupsahti tämä
Elina Rouhiaisen uuden
Väki-trilogian aloitusosa. Ehdin siis sopivasti junamatkalla tutustua
Muistojenlukijaan, ja luin kotimatkalla sitten tämän melkein loppuun asti. Harmikseni väsymys alkoi painaa Hel-YA:n kirjailijapaneelien jälkeen enkä jaksanut jäädä enää kirjajulkkareihin, jotka olisivat olleet kätevästi samassa paikassa, Ravintola Lämmössä.
 |
| Kuva: Heidi Petrov |
Elina Rouhiainen on yksi minun lempikirjailijoistani, sillä nautin aikoinaan kovasti lukiessani hänen
Susiraja-sarjaansa: hän kirjoittaa mielenkiintoisesti ja tunteikkaasti, ja hänen luomiinsa maailmoihin on helppo uppoutua. Olen odottanut tätä kirjaa siis kuin kuuta nousevaa.
Kaikki Kiurun rakastamat asiat olivat sellaisia, joita yleisesti pidettiin hyödyttöminä. Hän rakasti kirjoja, neulomista, leipomista, mankelointia ja silittämistä. Sanaristikoiden täyttöä ja isoja teekuppeja. (s. 168)
Kirjan päähenkilö Kiuru on sympaattinen, samaistuttava, tavallinen tyttö, joka on aina ihaillut romaneja, heidän ylväyttään, yhteisöllisyyttään ja kauneuttaan. Hänen äitinsä ei kuitenkaan siedä sitä, sillä hän on aikanaan karannut romaniyhteisöstä kantaväestöön kuuluvan miehen matkaan, eikä haluaisi enää pitää yllä mitään siteitä alkuperäänsä. Kiurun erikoinen kyky lukea ihmisten muistoja tulee esille heti kirjan alkumetreillä. Hän havaitsee ihmisten muistot lintuina ja lintuparvina, ja tarvittaessa hän voi poimia muistoja käteensä, lukea ja poistaa niitä. Tällaisen muistojenlukutapauksen kautta Kiuru tulee tutustuneeksi romanipoika Daihin ja hänen kauttaan muihinkin Shangri-Lan siirtolaisiin, joilla on samantyyppisiä kykyjä kuin Kiurulla.
Bollywood on queer-henkilö ja aromanttinen, eli hän ei koskaan ihastu keneenkään. Tämä monisäikeinen, intialaistaustainen persoona haluaa itseään kutsuttavan
they-proniminillä. Huomasin haastavani myös omat ennakkoluuloni ja tarpeeni lokeroida ihmisiä, sillä jostain syystä ajattelin Bollywoodin alussa olevan biologisesti miespuolinen. Kun hän jossain lauseessa mainitsee, ettei hänellä edes ole varaa ostaa tamponeja, häkellyin. Samoin käy Kiurulle, sillä hän ajattelee Bollywoodin olevan biologian lakien ulottumattomissa. Tämä häkellyksen jälkeen haastan itseni ajattelemaan Bollywoodia ainoastaan henkilönä, persoonana, en sukupuolena. Näin myös
Rouhiainen itse sanoi Hel-YA-paneelissa ajatelleensa ja eläneensä tämän hahmon mielessään. Bollywood kärsii myös aistiyliherkkyyksistä ja välillä romahtaa päiväksi sängyn pohjalle. Bollywoodin kyky on vaikuttaa ihmisten aisteihin, eli hän saa vaikka ruusun tuoksumaan sonnalle tai oluen maistumaan mansikkapirtelölle.
Jos kukaan koskaan rakastaa mua noin, en satuta sitä ikinä --- (s.261)
Dain kyky on saada ihmiset nukahtamaan ja myös ujuttautua muiden uniin silloin, kun hän on itse hereillä. Hän voi luoda uniin maisemia omien muistikuviensa perusteella ja käydä keskusteluja unessa olevan henkilön kanssa. Kiuru saa tummasilmäisestä pojasta univieraan silloin tällöin. Dai on hämmentävä persoona: hän mieltyy tytöistä muttei viihdy kauaa saman tytön kanssa. Tästä huolimatta Kiuru huomaa pojan kohtelevan tyttöjä kunnioitavasti. Kiurun omat ennakkoluulot romanipoikien käyttäytymisestä joutuvat koetukselle. Kiuru ja Dai alkavat lähentyä kirjan lopussa, kun he huomaavat voivansa auttaa toinen toistaan: Kiuru auttaa karuista oloista kotoisin olevaa poikaa lukemisessa, Dai taas antaa vastapalvelukseksi hiukan toisenlaisia, fyysisiä kokemuksia Kiurulle. Alussa mukana ei ole romantiikkaa, mutta yhtäkkiä tunteet syvenevät ja tekevät lopullisista päätöksistä vaikeita.
"Minä haluan koskea sinua." Hän vain sanoi mitä ajatteli. Miten helppoa se oli.
"Koske sitten." (s. 318)
Shangri-Lassa asuu myös Dain isoveli Nela, jolla on kyky vaikuttaa ihmisten tunteisiin. Hänen alkoholismiaan sivutaan tarinan ohessa, ja vaikka koen tämän toki tärkeäksi aiheeksi, se tuntui ehkä jo liialta, ikään kuin kirjaan olisi pitänyt saada ujutetuksi vielä yksi sairaus lisää. Nela jäi minulle hiukan etäisemmäksi hahmoksi.
Samuel taas, Kiurun pitkäaikainen ystävä ja myöhemmin myös hetken aikaa hänen poikaystävänsä, osaa lukea ajatuksia. Kiuru esitteleekin Samuelille Shangri-Lan porukan, josta poika tuntuu kiinnostuvan ihmeen paljon. Samuelin erilainen, rikkaan pojan tausta aiheuttaa kuitenkin kahnausta ja alkaa ilmetä esimerksi Bollywoodin kanssa käydyissä poliittisissa keskusteluissa. Samuel saa myös ensimmäisenä tietää Väki-nimisestä salaseurasta, joka tuntuu jotenkin liittyvän myös näiden nuorten kykyihin. En tiedä, onko se tarkoituksellista, mutta minä sain heti aluksi Samuelista hyvin luotaantyöntävän vaikutelman, enkä yhtään innostunut hänen ja Kiurun välien lämpenemisestä. Ehkä hän on tarkoituksella juuri arpia täynnä olevan Dain vastakohta, mankeloituihin lakanoihin verrattavissa oleva, urheilullinen ja pikeepaitoihin pukeutuva poika.
Samuel oli upein poika, jonka Kiuru oli koskaan nähnyt missään, lehdet ja elokuvat mukaan lukien. Hän toi Kiurulle mieleen uima-altaat ja palmupuut. Kumpupilvet ja sinisen taivaan. kevätsateen, jonka jälkeen nurmikko alkoi vihdoin kasvaa ja kukat kukkia. Puhtaat, mankeloidut lakanat ja yöllisen viileyden, kun nukkui ikkuna auki. (s. 64)
 |
| Kuva: Heidi Petrov. Muistojenlukija-kortti @ Kaisu Sandberg |
Muistojenlukijassa esitellään Itä-Helsingin kolme puolta: Samuelin elämää varakkaiden vanhempien lapsena hienoissa puitteissa, toisaalta siirtolaisten elämää Shangri-Lassa, Kallahdenniemessä. Kolmas, näiden kahden väliin jäävä ulottuvuus on Kiurun toimeentulorajalla kituutteleva perhe, jonka sairaanhoitajana työskentelevä äiti on perheen ainoa työssä käyvä aikuinen, sillä isä ei ole onnistunut löytämään kuin lyhyitä työpätkiä. Kirja avaa mainiosti sitä, millaista on taistella päivästä toiseen selviytyäkseen, ja missä menee silloin moraalin raja. Kiuru joutuu pyörtämään moraalikäsityksiään liikkuessaan uusien ystäviensä seurassa. Samuelin ajatusten kautta tulee taas esille sellaisen henkilön ennakkoluulot ja suppea maailmankuva, jonka ei ole koskaan tarvinnut taistella selviytyäkseen päivästä toiseen.
"Rinkiin kuuluu aina viisi. Viisi erilaista väkeä: muisko, ajatto, uneru, tudas, aisto." (s.295)
Väki-organisaation uhka jää leijumaan taustalle. Kun Kiuru joutuu lopussa tekemään hyvin epämiellyttävän, ystäviinsä ja rakkauteensa liittyvän päätöksen, jää suru leijailemaan suljettuani kirjan kannet. Kirjan epilogi saa minut hyvin uteliaaksi ja samalla pelokkaaksi jatko-osien suhteen.
Kiuru toivoi, että hänelläkin olisi ollut parvi, jonka mukana lentää. Mutta oli myös lintuja, jotka lensivät yksin. Hänen täytyi olla se lintu. (s. 372)
Pidän kovasti siitä, miten Muistojenlukijassa käsitellään nuortenkirjoissa ennestään tuntematonta aluetta, romaneja ja siirtolaisia. Vaikka mukana on moraalisesti arveluttavaa toimintaa, varastamista ja huumeidenkaupittelua, ne ovat perustellusti esillä ja kuuluvat asiaan. Henkilöhahmot ovat persoonia, etenkin Kiurusta pidän kovasti. Äh, haluisin kirjoittaa tästä kirjasta vielä paljon enemmän, mutta minun on pakko rajoittaa arvioni pituutta. Sain tältä kirjalta mitä toivoinkin - uniikin aiheen, tunteita, kaunista kieltä, ajattelemisen aihetta - se riittää.
Arvosanani 5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
Aistienvartija - Väki 2: Elina Rouhiainen. Tammi 2018 (Väki #2)
"Bollywood
on päätynyt Riikaan tekemään hanttihommia ja elämään muiden
hyväntahtoisuuden varassa. Kaikki muuttuu, kun hän saa itseltään
mystisen kirjeen, jonka kirjoittamisesta hänellä ei ole mitään
muistikuvia. Kirjeessä häntä kehotetaan lähtemään välittömästi
Pohjois-Irlantiin.
Irlannissa Bollywood tapaa
katolista sisäoppilaitosta käyvän Kiurun, joka paljastaa, että on
joutunut pyyhkimään kaikki edeltävään kesään liittyvät muistot
Bollywoodin mielestä. Pian paikalle saapuvat myös Nelu ja Dai, alkujaan
viisihenkisen ringin kaksi muuta elossa olevaa jäsentä. Nelu on
hankkinut tietoja heidän yliluonnollisista voimistaan ja aikoo käyttää
niitä. Kun myös Samuel yllättäen ilmestyy Irlantiin, ystävyyssuhteet
ringissä ovat koetuksella.
Pikku hiljaa Kiuru onnistuu
palauttamaan ystäviensä muistoja, ja edellisen kesän kipukohdat
nousevat jälleen pintaan. Bollywoodin kohdalla se tarkoittaa myös
aiempien vaiheiden käsittelyä: tapahtumaketjua, joka johti hänen
karkaamiseensa." (
Tammi)
Oma arvio:
Rakastuin totaalisesti
Rouhiaisen Väki-sarjan avausosaan
Muistojenlukija, joten olen odottanut toista osaa
Aistienvartija
ihan täpinöissäni. Täpinäni kuitenkin laantuu lukemisen myötä
hyväksyväksi muminaksi, mutta innostusta ei valitettavasti ollut tällä
kertaa niin paljoa mukana kuin edellistä osaa lukiessani. En voi silti
tuomita kirjaa ihan sudeksi, sillä se on hyvin jäsennelty, kirjoitettu
ja ajateltu jatko-osa. Tällä kertaa kirja vain ei toimi niin hyvin minun
kohdallani, ja minulle tunneperusta arviota tehdessä on suuressa
roolissa.
"Hän ei koskaan tule merkitsemään sinulle yhtä paljon kuin minulle." (s. 329)
Muistojenlukija jäi
hyvin jännittävään kohtaan, kun Kiuru päättää jättää Dain ja muut
ystävänsä muistamattomina taakseen ja matkustaa muualle. Näin hän tekee
suojellakseen tärkeimpiään Väeltä. Nyt
Aistienvartijassa
seurataan Kiurun edesottamuksia tuolla muualla, Pohjois-Irlannissa,
jossa hän on katolisen tyttökoulun oppilaana, olettaen olevansa
turvassa. Kiuru on saanut uusia ystäviä kapinallisista Ciarasta,
Briannasta ja Shannonista. Kaikki tuntuu olevan tasapainossa, kunnes
Kiuru näkee yhtäkkiä kaupungilla hyvin tutun henkilön menneisyydestään.
Riikassa majaillut Bollywood ei ole saanut muistiaan takaisin, eikä
muista, kuka Kiuru on, mutta hän on lukenut viestin, jota hänen on
toteltava ja etsittävä tyttö käsiinsä. Pian muutkin Shangri Lan tyypit
ovat taas koolla, eli Dai ja Nelukin saapuvat Irlantiin.
Dai
ei pystynyt vastaamaan. Ääni hänen päässään sanoi: ei. Se jatkoi
puhumista, voimistui kerta kerralta: ei, ei, ei. Kaikki oli väärin. Hän
huomasi liikuttelevansa päätään puolelta toiselle.
Tämä oli väärä tyttö. (s. 64)
Kiurun
ja Dain välit ovat hyvin hämmentyneet, vaivaantuneet ja oudot. Kiuru
tietää, että kun Dai alkaa muistaa hänet ja aiemmat tapahtumat, tämä
tulee vihaamaan häntä. Sen verran pahan pettymyksen Kiuru pojalle
aiheutti. Bollywood, joka on tässä osassa paljon enemmän esillä, alkaa
saada muutamia muistojaan takaisin. Kiurun ja Bollywoodin välillä
tapahtuu erityistä lähentymistä. Tämä aiheuttaa lisää kitkaa Dain ja
Kiurun välille. Myös Samuel ilmestyy mukaan kuvioihin, ja Daita ärsyttää
se, miten Kiuru tuntuu luottavan tähän tyyppiin, joka viimeksi petti
luottamuksen totaalisesti ja liittyi Punaisen joukkoon.
Aistienvartija
on hyvin dynaamisesti etenevä, varsinkin siitä lähtien, kun nelikko
löytää erään ratkaisevan henkilön, Sugarin. He lähtevät porukalla
pakomatkalle kohti Suomea Sugarin vanhalla asuntovaunulla. Heillä on
jatkuvasti pelko ahterissa, saako Punainen kumppaneineen heidät kiinni.
Monia uhkaavia läheltä-piti-tilanteita tuleekin. Paras kohtaus on
mielestäni Children of Bodomin keikka Saksassa, jonka näen hyvin
visuaalisesti silmieni edessä.
"Nämä
ihmiset eivät piittaa ihmishengistä", Nelu sanoi. "He pitävät itseään
parempina kuin muut. He luulevat, että kaikki kuuluu heille, ja ottavat
mitä haluavat. Eivätkä he tunne häpeää." (s. 258)
Kirjassa
on hyvin paljon yhteiskunnallista pohdintaa, kun Pohjois-Irlannin
sisällä kuohuttaa. Minä en ole erityisen innostunut pohtimaan tällaisia
asioita fiktiivisen kirjallisuuden sisällä, joten voi olla, että tämä
lannisti hieman innokkuuttani tarinan suhteen. Lisäksi minulla oli pieni
salainen ajatus ja toive siitä, että lempihahmoni Dai olisi saanut
tässä osassa enemmän tilaa. Paljon äänessä oleva Bollywood on toki
mielenkiintoinen henkilö, mutta minusta tuntuu, etten oikein pääse
hänestä selville. Aromanttisuus on minulle myöskin hyvin vieras ja
hankalasti ymmärrettävä ominaisuus. Mistä kukaan voi tietää, ettei ikinä
voisi rakastua romanttisesti keneenkään, missään olosuhteissa, jos ei
ole tavannut kaikkia maailman ihmisiä? Voiko se olla joku lukittu
ominaisuus ihmisessä, kun rakastuminen on kuitenkin tosi monien
tekijöiden summa.
HeSeta ry:n sivuilla valistetaan näin: "
Aivan kuten ihmiset voivat olla tuntematta seksuaalista vetovoimaa
muihin, ihmiset voivat olla tuntematta myös romanttista vetovoimaa.
Sellaisia ihmisiä kutsutaan aromanttisiksi. Aseksuaalisuus ja
aromanttisuus eivät ole toisiinsa linkittyviä asioita, vaan esimerkiksi
myös heteroseksuaaliksi itsensä määrittelevä henkilö voi olla
aromanttinen."
"Kävikö sinulla koskaan mielessä, että minä kenties rakastuin sinuun koska sinä olet sinä? (s. 242)
Kirjassa
on myös muutamia henkilöitä, jotka jäävät hyvin vieraiksi, kuten mukaan
tuleva ylimeikattu, kiertolaiselämää viettänyt nuori nainen Sugar ja
Kiurun Pohjois-Irlannin ystävät. Dain isoveli Nelukin jää tällä kertaa
minulle hyvin vieraaksi suunnitelmineen. Lopussa Nelu aiheuttaa suurta
järkystystä ja surua muille päätöksellään. Kiuru on edelleen Dain ohella
kirjan mielenkiintoisin hahmo, mutta harmikseni hänen muistojenlukijan
kykynsä ei pääse tässä osassa niin kovin suureen rooliin. Linnut
muistoina kun ovat minusta tässä sarjassa kiehtovinta, ja niistä haluan
lukea lisää. Luotan siihen, että
Aistienvartija kärsii nyt tyypillisestä trilogian väliosan syndroomasta ja kolmas osa
Unienpunoja
saa minut taas innostuneemmaksi. Ainakin kirjan loppu on minusta
onnistunut ja antaa viitteitä mielenkiintoisesta jatko-osasta.
Arvosanani 3+
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
Normandiani
Teatterinna
Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle
(Oikeastaan käännöstä ei ole vielä tehty, mutta on pian tulossa)
Unienpunoja - Väki 3: Elina Rouhiainen. Tammi 2020. (Väki #3)
Kansi: Laura Lyytinen / iStockphoto
"Väki-fantasiatrilogia yhdistelee realismia, fantasiaa ja
nyky-eurooppalaista kiertolaisuutta. Sarjan kolmas osa nostaa
keskushenkilökseen Dain, joka on aina elänyt hetkessä, välittämättä
menneestä tai tulevasta. Mutta nyt rinki on yhdistynyt, ja on
ratkaisujen aika.
Dai on pakotettu auttamaan veljeään
soluttautumaan Väkeen – järjestöön, joka haluaa tuhota paitsi heidät,
myös kaikki muut mierot. Dain rinkeineen on onnistuttava hajottamaan
Väki sekä sisältä että ulkoa, ja sitä varten he tarvitsevat kannattajia.
Molempien osapuolien tiivistäessä rivejään panokset kasvavat. Edessä on
taistelu vapaudesta, mutta kumpi lopulta voittaa, järjestys vai kaaos? "(
Tammi)
Oma arvio:
Elina Rouhiaisen joukosta yhteiskunnallisuudellaan erottuva YA-trilogia saa päätöksensä Unienpunoja-nimisellä kolmososalla. Hehkutin sarjan avausosaa Muistojenlukija, mutta toinen osa, Aistienvartija,
jätti minut hiukan kylmäksi. Olisi nyt ihana hehkuttaa tätä viimeistä
osaa ja kirjoittaa, kuinka se vaikutti minuun ja tunteisiini, mutta en
voi. Unienpunoja ei tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta,
vaikka se on hyvin kirjoitettu. Tunneyhteys ja henkilöiden sisään
pääseminen jäi jälleen puuttumaan.
Kirja alkaa toimintavoittoisella prologilla, joka jatkaa suoraan siitä jännittävästä käänteestä, mihin sarjan toinen osa Aistienvartija
jäi: Samuelilla on naksahtanut päässä ja hän ajattaa Bollywoodia laivan
käytävällä. Dai kaivaa jo stiletin taskustaan aikeena surmata
mielipuolinen Samuel, mutta veriteolta kuitenkin vältytään. Järkyttyneet
ringin jäsenet jatkavat matkaansa Suomeen, jossa heillä ei ole alkuun
mitään paikkaa, minne mennä. Bollywood ja Kiuru eivät voi mennä
koteihinsa, eikä Dailla ja Nelulla sellaista ole, saati
pohjoisirlantilaisella Sugarilla. Niinpä viisikko päätyy asumaan
metsästä löytyneessä luolassa.
Mitä
tapahtui Samuel Hyvärille laivaepisodin jälkeen? Tätä ringin jäsenet
pohtivat samalla kun suunnittelevat keinoa pysäyttää Väen mielipuolinen
mierojen jahtaus. He päätyvät sabotoimaan Väen tietokantoja tuhopolton
keinoin, ja nerokkaina he keksivät, miten Nelu soluttautuu Väen
toimistolle Imre Toth -nimisenä vierailevana ulkomaalaisvahvistuksena.
Nelu pääsee viettämään täysin erilaista elämää työsuhdeasunnossaan ja
tutustumaan Väessä työskentelevien ajatusmaailmaan. Hänellä on jatkuva
pelko siitä, että hän paljastuu.
Siitä
oli aikaa, kun joku lähes tuntematon ihminen oli kohdellut häntä niin
ystävällisesti. Nelu oli unohtanut miten helppoa oli olla valkoinen ja
keskiluokkainen. (s. 106)
Luolassa
asuvat muut ringin jäsenet saavat selville, että Punainen on erottanut
Samuel Hyvärin ja tämä toipuu kotonaan. Onko Punainen tehnyt jotain
Samuelille, kun tämä käyttäytyi niin arvaamattomasti laivalla? Nyt ringin ja soluttautuneen Nelun päämääränä on saada paljastettua Punaisen teot, sillä toisten
mieliin vaikuttaminen on ehdottoman kiellettyä Väessä, ja tätä he
uskovat naisen tehneen Samuelille.
Kun
kirjan ensimmäisessä osassa keskiössä oli muistoja lukeva Kiuru ja
toisessa osassa aistimaailmassa elävä Bollywood, nyt kolmannen kirjan
keskeisenä henkilöhahmona on unia hallitseva romanipoika Dai, joka
Kiurun avustuksella yrittää yhä opetella lukemaan. Sanat paperilla eivät
vain tunnu millään avautuvan Daille, jota turhauttaa koko tilanne. Hän
ei haluaisi kuitenkaan tuottaa pettymystä Kiurulle, jota kohtaan hän
tuntee suunnatonta lämpöä. Dai haluaisi saada paremman yhteyden
veljeensä, jonka parantunut alkoholismi ja se, että hän päätti valita
viime osassa oman tiensä paremman elämän toivossa, on jättänyt suuren
särön heidän väleihinsä. Nelu ei tee välien lämpenemistä kuitenkaan
kovin helpoksi. Dai alkaa myös kärsiä sekavuusoireista, joita hän
epäilee Väen läheisyyden aiheuttamiksi.
Dai oli koko ikänsä odottanut hirviöiden tulevan, ja sinä yönä ne viimein tulivat. (s. 282)
Kirjan
loppuun on kerätty dramaattisuutta ja tavoiteltu tunteiden
pyörremyrskyä, mutta minun mieleni ei nyt juuri kuohahtanut. Kiurun ja
Dain rakkaussuhde jää etäiseksi, Nelun ja Dain veljeys ei saa
silmänurkkaani kostumaan. Sugariin en saa mitään yhteyttä. Unienpunojassa
suunnitellaan kovasti dramaattista iskua, joka jää mielestäni
pettymykseksi. Kirjassa pohditaan vakavahkoon sävyyn muun muassa
yhteiskunnallisia epäkohtia ja eriarvoisuutta. Mietin itsekseni, mikä
kirjasta jää puuttumaan, etten ole niin hurmoksissani? Tulin siihen
tulokseen, että kaipaan enemmän YA-kirjamaista kepeyttä ja keveyttä, kun
taas Unienpunoja sortuu makuuni liiankin pohtivaksi,
yhteiskunnalliseksi ja vakavaksi. Henkilöhahmot eivät päästä lukijaa
pinnan alle.
Nelu
oli yrittänyt lukemattomat kerrat sanoa hänelle, ettei helppo elämä
ollut sama asia kuin hyvä elämä. Dain tavoitteena ei voinut olla, ettei
tekisi mitään, sillä loppujen lopuksi kukaan ei halunnut sitä. Nyt hän
ymmärsi, mitä se tarkoitti. Ei ollut mitään paratiisia, oli vain tämä
elämä ja se oli elettävä. (s. 346)
Väki-trilogia
erottuu, kuten aiemminkin olen maininnut, edukseen muista nuorten
aikuisten fantasiakirjoista syvien yhteiskunnallisten
vastakkainasettelujensa vuoksi.
Väki on muinaissuomalaiseen kansanuskomukseen liittyvä termi, jolla kuvataan erilaisia haltijoiden ja ihmisten taikavoimia (
Wikipedia.)
Rouhiainen onkin ilmiselväisen hienosti ottanut ideaa
Väki-trilogiaansa omasta mytologiastamme, ihan kuten
Sini Helminen neliosaisessa fantasiasarjassaan
Väkiveriset. Pidän myös
Rouhiaisen virheettömästä, selkeästä ja taidokkaasta kirjoitustyylistä.
Väki-trilogiaa suosittelisin ajattelevalle ja ennakkoluulottomalle, noin yli 14-vuotiaalle lukijalle.
Nyt voin jäädä odottelemaan mahdollista TV-sarja-adaptaatiota tästä trilogiasta, sillä tuotantoyhtiö Moskito Television Oy on ostanut sarjan oikeudet vuonna 2018.
Arvosanani 3-
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
En löytänyt muita bloggauksia.
18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja
15. Kirja, jossa on kansalaisaktivismia
