Teddy: Jason Rekulak

Teddy: Jason Rekulak. Suomentanut Jussi Tuomas Kivi. Kuvittaneet Will Staehle ja Doogie Horner. Like 2025

Englanninkielinen alkuteos (2022): Hidden Pictures. Kansi: ?

"Kekseliäs, palkittu kauhutrilleri täynnä salaisuuksia, käänteitä ja selkäpiitä karmivia kuvia.

Juuri vieroituksesta päässyt Mallory Quinn löytää ilokseen työn lastenhoitajana. Hän muodostaa heti vahvan siteen vahtimansa viisivuotiaan Teddyn kanssa, suloisen, aran pojan, joka rakastaa piirtämistä.

Eräänä päivänä Teddy piirtää tavanomaisten puiden, pupujen ja kuumailmapallojen sijaan kuvan miehestä raahaamassa naisen elotonta ruumista metsässä. Kuvista tulee yhä häiritsevämpiä – ja paljon parempia kuin mihin viisivuotiaan pitäisi pystyä. Mallory alkaa kauhukseen pohtia, kommunikoiko jokin yliluonnollinen voima Teddyn kautta – ja onko poika vaarassa." (Like)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Pitkästä aikaa kiinnostuin jonkun muunkin kirjoittamasta kauhukirjasta, kuin suosikkieni Marko Hautalan ja Stephen Kingin. Näin tämän kirjan enkunkielisen painoksen tyttäreni kirjapinossa ja jo silloin tämä jänskä kuvien ja tekstin yhdistämä kauhukirja kiinnosti. Siksipä olikin mahtavaa, että tästä tuli suomennos.

Kirjan päähenkilö, 21-vuotias Mallory Quinn on ollut raittiina kahdeksantoista kuukautta. Tukihenkilönsä Russelin avulla hän on löytänyt juoksemisen takaisin elämäänsä, ja nyt hän on menossa työhaastatteluun. Eräs perhe hakee hoitajaa 5-vuotiaalle Teddy-pojalleen. Teddy rakastaa piirtämistä: hän on jatkuvasti kynä kädessään ja yllättää Mallorynkin heti eka päivänä piirustuksillaan. Teddy haluaa pukea joka päivä ylleen saman raidallisen paidan. Teddyn vanhemmat Caroline ja Ted ovat ehdottomia säännöissään, joissa kielletään muun muassa punainen liha, ruutuaika, kutsumattomat vieraat ja uskonnot ja taikausko - vain tiedettä saa opettaa. Mallory on uskonnollinen, mutta kunnioittaa isäntäperheen sääntöjä. Ted-isän nihkeydestä huolimatta paikka on siis Malloryn, joka saa muuttaa asumaan kunnostettuun pihamökkiin. 

Ja sinä iltana minusta tuntuu ensimmäistä kertaa siltä, että joku tarkkailee minua. (s. 70)

Malloryn arki koostuu Teddyn päivärutiinien huolehtimisesta, johon kuuluu myös pieni lepohetki tämän omassa huoneessa. Noina aikoina Teddy piirtää lisää piirustuksia, jotka alkavat kuitenkin muuttua Malloryn mielestä pelottaviksi. Teddy kertoo Mallorylle Anyasta, mielikuvitusystävästään, joka esiintyy piirustuksissakin. Mallory kuulee pojan juttelevankin omassa huoneessaan jonkun kanssa. Kun Mallory kertoo huolestaan Carolinelle ja Tedille, nämä toruvat Teddyä höpöttämästä Anyasta ja lopulta kieltävät tätä piirtämästä enää. Mutta eräänä päivänä Mallory löytää uuden piirustuksen mökistään, ja se on ihmeellisen taidokas eikä näytä lainkaan 5-vuotiaan piirustukselta. Välillä hänellä on mökissään myös olo, kuin joku kiertäisi sitä ja tarkkailisi häntä. Uskaltaako hän puhua isäntäväelle enää epäilyksistään, joita hänelle on herännyt tästä kaikesta?

Kuva: Will Staehle ja Doogie Horner. s. 108)

Mallory tutustuu perheen ruohonleikkaajana työskentelevään komeaan Adrianiin, joka ei pidä onneksi Malloryä täysin höyrähtäneenä tämän kertoessa Teddyn piirustuksista ja muista oudoista sattumuksista. Mallory ei ole uskaltanut kertoa tälle omasta päihdetaustastaan, vaan uskottelee opiskelevansa yliopistossa ja olevansa osa juoksujoukkuetta. 

Lopulta vyyhtiin sekoitetaan naapurin huumeriippuvainen Mitz-rouva spiritismilautoineen sekä perheen talon edellisiä asukkaita. Caroline ja Ted alkavat pian saada tarpeekseen Malloryn tempauksista, joiden he epäilevät johtuvan mahdollisesta retkahduksesta - tai sitten vain aiemmasta huumeidenkäytöstä. Mallorya kalvaa myös se, ettei hän ole ollut Adrianille täysin rehellinen.

Teddy on suloinen viisivuotias, joka suorastaan palvoo uutta hoitajaansa. Hän tykästyy myös Adrianiin, kukapa ei. Teddy hokee, että tietää Anyan olevan vain mielikuvitusta, mutta onko se sittenkään? Kuka piirtää yhä todentuntuisempia kuvia Mallorylle?

Kuva: Will Staehle ja Doogie Horner. s. 30-31

Teddy on hyvin rakennettu kauhujännäri. Mielenkiintoisen ja erilaisen tästä tekee kuvat piirustuksista, joita esiintyy yllättävän tiuhaan kirjan sivuilla. Välillä tosin minulle tuli hiukan olo, että usean sivun kuvasarjat hiukan rikkoivat kirjan jännittävää tunnelmaa. Kirjan alkupuolen psykologisen kauhun tunnelma alkoi muuttua loppua kohti kauhunsekaiseksi jännärijuoneksi. Salaisuuksia paljastui, enkä kyllä olisi osannut arvata, miten asiat lopulta menivät. Voin kyllä hyvin nähdä tämän elokuvana...

Luin tämän vähän myös sillä silmällä, että voisiko tätä vinkata kaseille. Tulin siihen lopputulemaan, että todellakin voi. Odotin ehkä kuitenkin kirjalta enemmän kauhua, ja niiltä osin kirja jäi hiukan lupaavan alun jälkeen vaisuksi. 

Annan tälle arvosanaksi 4+

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kirjasähkökäyrä

Pikkuuset kirjat

Samantyylistä:

Vieraat: Johanna Sinisalo

Kuiskaaja: Alex North

Liitu-ukko: C.J.Tudor

Billie Eilish: Billie Eilish

 Billie Eilish: Billie Eilish. Suomentanut Petri Leppänen. Like 2021

Englanninkielinen alkuteos: Billie Eilish. Kansi: Kenneth Capello (kuvat), Hans Hettich / Somnioinc (suunnittelu), Hachette Book Group

"Kurkistus poikkeuksellisen supertähden elämään

Billie Eilish on todellinen aikamme supertähti. Vuonna 2019 alle 20-vuotias poplaulaja voitti ennätykselliset viisi Grammyä ja nousi esikoisalbumillaan listaykköseksi 18 maassa.

Minkälainen on yksityisyyttään tarkoin varjeleva artisti? Eilishin itsensä valitsemat valokuvat lapsuuden takapihoilta stadioneiden valoloisteeseen esittelevät moniulotteisen laulaja-lauluntekijän perheineen ja ystävineen. Kuvia värittävät Eilishin itsensä kirjoittamat kuvatekstit."(Like)

Oma arvio: 

En ole mikään suuri Billie Eilish -fani, mutta kun sain tietää hänestä olevan tulossa elämäkerta, kiinnostuin kovasti. Hämmästykseni oli suuri, kun sain käsiini valokuvateoksen, jossa tekstiä on suhteessa kuvamäärään varsin vähän. Mutta mitä ihmettä: tämä toimii varsin hyvin! Billie Eilishin itse teokseen valitsemat kuvat puhuvat puolestaan.

Tässä kuvassa kuusivuotias Billie on ensimmäisessä kykykilpailussaan. (s. 59) Kuva: Billie Eilishin perhe

 

 

Kirjan kuvat etenevät kronologisesti Billien äidin raskausmahakuvista vauva- ja taaperokuvien kautta teini-ikäiseen, uraansa aloittelevaan kuorotyttöön, esittelee muun muassa musiikkivideokuvauksia, Billien loukkaantumisia, keikkaelämää, ystäviä ja perhettä, ja päättyy sitten loppukuvaan: koronaeristystä aloittelevaan täysi-ikäiseen nuoreen naiseen, joka on jo luonut uskomattoman uran suosittuna popartistina, voittanut Grammy-palkintoja ja levyttänyt Bond-tunnarin No time to die.

 

Billien isoveli Finneas on hänelle hyvin tärkeä, ja se välittyy kuvista. S. 173. Kuva: Billie Eilishin perhe

 

Alussa minulle tulee tunne, kuin joutuisin (vaivaantuneena) pakosti katsomaan jonkun perhealbumin vauvakuvia, mutta pikku hiljaa huomaan tuijottelevani kuvia kiinnostuneemmin ja jännityksellä, mitä seuraavalta sivulta paljastuu. Hellyttävintä minusta on Billien ja hänen isoveljensä Finneasin läheinen suhde, joka välittyy kuvista. Billie näyttää myös loukanneen jalkansa melko moneen otteeseen, ja hän on valikoinut kirjaan paljon kuvia näistä haavereista. 

Tässä kuva yhdestä loukkaantumisesta, tällä kertaa LA-keikalla. s. 210. Kuva: Ashley Osborn @Darkroom/Interscope

 

Kirjan innoittamana halusin tutustua tarkemmin tähden musiikilliseen tuotantoon, sillä minulle oli oikeastaan tuttuja vain muutamat biisit. Everything I wanted -biisiin rakastuin heti kun kuulin sen, ja Bad guy ja Therefore I am ovat soineet myös Spotify-soittolistallani. Muut biisit ovat oikeastaan olleet minulle tähän asti outoja. Alkuun tuntui, että suuri osa Billie Eilishin biiseistä on liian hidastempoisia ja haahuilevia makuuni, mutta kuuntelukertojen jälkeen löysin monta uutta suosikkiani: muun muassa Ocean eyes, Lovely (ft. Khalid), When the party is over ja uusi Your power sykähdyttävät minua. Loppujen lopuksi löydän hänen jokaisesta biisistään jotain hyvää. En siis ihmettele ollenkaan tämän lahjakkaan (ja hieman onnekkaankin) nuoren naisen menestystä.

 

Tämä herttainen kuva on Billien kohtaamisesta fanin kanssa uran alkutaipaleella. S. 95. Kuva: Billie Eilishin perhe.

Billie Eilish tunnetaan hyvin omintakeisesta pukeutumistyylistä. Kirjan avulla saakin aika hyvän kattauksen hänen asuistaan, jotka ovat toinen toistaan persoonallisempia. Arvostan todella sitä, ettei hän ole lähtenyt mukaan paljastelevaan tyyliin, kuten monet muut naisartistit. Hän on myös ommellut vaatteita aiemmin itse.

Ensimmäiset isot festarini. En odottanut, että kukaan ilmaantuisi paikalle tai kiinnostuisi, ja sitten seisoin backstagella ja kuulin tuhansien nuorten messuavan nimeäni. En voinut uskoa sitä. (s. 118)

Goodreadsissa jotkut hieman mietiskelivät, onko tämä kirja fanien rahastusta näin korona-aikana, kun suuret keikat peruuntuivat. Mitä sitten, jos fanit oikeasti saavat rahoilleen vastinetta? Raha pyörittää tätä maailmaa. Minä ainakin olisin ollut aivan hullaantunut, jos nuorena fanityttönä olisin saanut jostakin idolistani tällaisen aarteen. Minuun tämä teki vaikutuksen, vaikken suuri fani olekaan. Kirjasta välittyy Billie Eilishin perheen ja ystävien tuki, Billien rakkaus musiikkiin, eläimiin ja tanssiin, arvostus omaan tyyliinsä ja tietynlainen surumielisyys. Tämä kirja myös innoitti minua tutustumaan tarkemmin Billie Eilishin tuotantoon ja odottelen innolla heinäkuun lopussa ilmestyvää levyä, jonka ajattelin ostaa itselleni. 

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa/vlogeissa:

Samuel

makayla.c

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa

Popsugar haaste saa ruksin kohtaan:

A book about art or artist

Loppu: Mats Strandberg

Loppu: Mats Strandberg. Suomentanut Sirje Niitepõld. Like 2019

 Ruotsinkielinen alkuteos (2018): Slutet

"Olet seitsemäntoistavuotias. On kaunis kesä. Mutta tiedät, että syksyllä kaikki on ohi. Tulee maailmanloppu. Miten kokonaisen elämän ehtii elää yhdessä ainoassa kesässä? 

Nuortenromaani Loppu törmäyttää paitsi asteroidin ja maapallon, myös aikuisten ja nuorten maailmat."(Like)

Oma arvio: 

Kauhukirjailijana tunnettu (Risteily, Hoivakoti) ruotsalainen Mats Strandberg on kirjoittanut ilokseni taas nuortenkirjan. Pidin kovasti hänen nuorille suunnatusta Engelsfors-fantasiasarjasta, jonka hän on kirjoittanut yhdessä Sara B. Elfgrenin kanssa. Olen lukenut myös toisen hänen kauhukirjoistaan, Risteilyn, jossa pidin kovasti hänen monipuolisista ihmissuhdekuvauksistaan.

Loppu on nimensä mukaisesti tarina siitä, mitä tehdä, kun tietää lopun häämöttävän nurkan takana. Foxworthiksi nimetty komeetta on lähestymässä maata, eikä maailmanloppua voida enää estää. Ihmisille on annettu tarkka päivämäärä, milloin tämä kauheus tapahtuu: loppuun on aikaa 4 viikkoa ja 5 päivää, ja luvut etenevät kirjassa päivä kerrallaan.

Se on jossain tuolla. (s. 6)

Meneekö koko maailma sekasortoon tiedosta, vai elävätkö ihmiset normaalia elämäänsä loppuun saakka? Sekä että. Lääkärit jatkavat työtään ja lapset pakotetaan kouluun. Kuitenkin loppuun valmistaudutaan vääjäämättä: raha menettää merkityksensä ja suunnitellaan suurta viimeistä maailmanluokan konserttia. Syntyy myös vastarintaliikkeitä, jotka eivät usko maailmanloppuun. Uusia uskonnollisia lahkoja perustetaan, kuten Totuuden kirkko. Osa kirjoittaa omia kokemuksiaan muistiin TellUs-sovellukseen, jonka on tarkoitus tallentaa viimeisten ihmisten tekstejä satelliitteihin.

Jos millään ei ole väliä, kaikesta tulee merkityksetöntä. (s. 384)

Kirjan päähenkilö ja toinen näkökulmahenkilöistä on 17-vuotias Simon, joka on suunnitellut viettävänsä viimeiset hetkensä ihanan tyttöystävänsä Tildan kanssa. Tilda alkaa käyttäytyä kuitenkin kummallisesti ja kaiken huipuksi jättää Simonin. Simon ei meinaa päästä yli Tildasta, joka ärsyyntyy pojan kyttäämisestä. Hän haluaa elää loppuelämänsä täysillä ja on alkanut käyttää huumeita. Yllättäin Tilda löydetään kuolleena kadulta erään suuren jalkapallotapahtuman jälkeen, ja Simonia aletaan syyttää tytön surmaamisesta. Simon saa viimein tukea Tildan entiseltä bestikseltä Lucindalta, joka syöpään sairastettuaan on katkaissut välinsä kaikkiin ikätovereihinsa. Lucinda on myös toinen näkökulmahenkilöistä - hänen näkemyksensä tulevat esille hänen TellUs-kirjoitusten muodossa. Yhdessä nuoret lähtevät selvittämään sitä, mitä Tildalle tapahtui. He saavat esimerkiksi kuulla, että Tildan isä Klas on liittynyt Totuuden kirkkoon.

Simon on asunut viime ajat yhdessä äitinsä Judetten kanssa, mutta hänen toinen äitinsä Stina muuttaa takaisin kotiin asumuserosta huolimatta, jotta he saavat viettää viime hetkensä yhdessä. Äitejä ärsyttää se, ettei Simon tunnu viihtyvän kotona, vaan on aina jossain muualla. He kuitenkin tukevat poikaansa täysillä, kun Tilda-tapaus tulee julki. Kaikki Simonin kaveripiiristä eivät ole niinkään lojaaleja, vaan osa jopa alkaa uskoa tosissaan Simonin murhanneet Tildan. Ainoa ystävistä, joka uskoo Simonin syyttömyyteen, on Johannes, joka tulee tunnustamaan Simonille uskomattoman asian ja muuttaa Tukholmaan. Simonilla ei ole oikein enää ketään muuta kuin Lucinda ja äidit.

"Itse asiassa ihmiset ei halua puhua kuolemasta niin paljon kuin voisi kuvitella. Me puhutaan enemmänkin elämästä, ja siitä, miten näille viimeisille viikoille löytäisi merkityksen."(s. 170)

Olisin kaivannut kirjasta enemmän dystopiahenkistä, kun nyt asteroidi on vain taustalla häilyvä uhka itse ihmissuhdekiemuroiden ja murhamysteerin selvittelyn taustalla. En genrettäisi kirjaa ehkä ollenkaan dystopiaksi. Pidän kuitenkin kovasti kirjan henkilöistä ja etenkin Simonin ja Lucindan näkökulmien dynamiikasta. Maailmanlopulla olisi voinut kuitenkin mässäillä enemmänkin. Intertekstuaaliset viittaukset katastrofielokuvaan Armageddon ja animaatioelokuvaan/lastenkirjaan Muumipeikko ja pyrstötähti ovat hauska lisä. Osittain kirjan  tarina on turhan tylsä ja pitkäveteinen ja liika kristillisyys lopussa ei myöskään saa minua puolelleen, vaikka se osin selittyy sillä, että Stina on ammatiltaan pappi ja pitää viimeisen jumalanpalveluksen.

Kirjassa on kuitenkin yksi hyvä pääpointti, josta pidän erityisesti: se, miten merkityksettömiä me loppujen lopuksi ollaan koko universumissa. Miten kannattaisi elää koko ajan tätä päivää kuin viimeistään, koska joku päivä loppu voi tulla äkimpää kuin arvaatkaan.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Samantyylistä luettavaa:

Lisään kirjan YA-lukuhaasteen kohtaan:

Pohjoismainen kirjalija (ei Suomi)

Rotukarja: Agustina Bazterrica

Rotukarja: Agustina Bazterrica. Suomentanut Einari Aaltonen. Like 2019

Espanjankielinen alkuteos  (2017): Cadáver Excuisito. Kansi:

"Armoton dystopia yhteiskunnasta, jossa ihmiset syövät toisiaan

Äkillinen virus iskee koko eläinkuntaan. Sen pysäyttämiseksi kaikki eläimet on tapettava ja niiden jäännökset hävitettävä. Vastatakseen ihmisten lihanhimoon hallitus tekee dramaattisen ratkaisun. Se laillistaa ihmislihan tuottamisen, teurastamisen ja prosessoinnin. Ihmiskunta jakautuu kahtia: niihin, jotka syövät, ja niihin, jotka syödään.

Marcos Tejo on Kriegin lihajalostamon päällikkö. Eräänä päivänä hän saa lahjaksi rotukarjaksi luokitellun naisen. Tejo pitää lemmikistään hyvää huolta ja alkaa nähdä ympäröivän todellisuuden uudessa valossa. Kun houkutus sitten ajaa hänet umpikujaan, kaikki säännöt saavat unohtua."(Like)

Oma arvio:

Tämän kirjan luettuani on hiukkasen aikaa pöllämystynyt olo : "Mitä minä juuri luin?" - Kirjan, jossa ihmissyönti on täysin normaalia ja hyväksyttävää; jossa ihmisiä tehotuotetaan ruuaksi; jossa näitä ruuaksi kasvatettuja ihmisiä ei pidetä ihmisinä, vaan karjana, ja heistä puhutaan päinä; jossa syötävää ihmistä voidaan kasvattaa myös omassa kotikellarissa tietyin luvin. Tämän armottomampaa dystopiaa en ole koskaan lukenut, vaikka monenlaisia ihmiskokeita monessa onkin harjoitettu. Tässä kirjassa kaikki on viety astetta pidemmälle. Ihmiset ovat tässä sama kuin meidän nykyinen karjamme - naudat, siat ja kanat, jotka tehotuotantolaitoksissa elävät suuntanansa vain päätyä meidän lihansyöjien patoihin.

Hän ei kutsu sitä erikoislihaksi. Hän käyttää teknisiä  termejä, tekee selväksi, että kyseessä on ihminen, tosin ihminen, josta ei koskaan tule henkilöä vaan pelkkä tuote. Hän puhuu käsiteltävistä päistä, kuorman purkamisalueella odottavasta lihaerästä, tasaiseen tahtiin, säntillisesti toimivasta teurastuslinjasta, lannoitteeksi myytävistä ulosteista ja sisälmyssalista. Kukaan ei saa kutsua teurastettavia ihmisiksi, koska silloin ne voisi nähdä yksilöinä, sen sijaan ne ovat tuote, lihaa ja ravintoa. Tosin hän toivoo, ettei hänen tarvitsisi kutsua niitä millään nimellä. (s. 16)

Kirjan päähenkilö, lihajalostamon päällikkö Marcus Tejo kuljettaa lukijaa erilaisissa yksiköissä, kuten parkitsimossa, jossa tummaihoisen ihmisen nahkaa kaipaillaan eniten, kasvattamossa, jossa jalostetaan erinomaisinta lihakarjaa, lihanleikkaamossa, jonka hemaiseva lihanleikkaaja Spanel saa usein kyytiä Marcukselta, lihanjalostamossa, jossa kaksi uutta työntekijäehdokasta saa saman kierroksen tiloissa kuin lukijakin. Teurastusrituaalit saavat toisen hakijoista lähes pyörtymään, mutta toinen tuntuu nauttivan katselusta hiukan liikaakin. Marcus passittaa miehen heti matkoihinsa, sillä tietää tuollaiset tyypit. Lisäksi Marcus käy vierailulla ihmismetsästäjien luona, jotka siis tilaavat ihmiset omaan raakaan metsästyshuviinsa. Lisäksi lukija saa esimakua lihajalostamon pahimmista vihollisista, raadonsyöjistä, jotka ryöväävät yhden heidän lihankuljetusrekkansa.

Kuinka monta päätä heidän täytyy tappaa kuukaudessa, jotta hän saa isänsä hoidon maksettua? Montako ihmistä heidän pitää teurastaa ennen kuin hän unohtaa, kuinka tuuditti Leota kehdossa, puki pienokaisen,, lauloi tälle laulun ja seuraavana aamuna huomasi lapsensa kuolleen? Kuinka monta sydäntä heidän täytyy pakata laatikoihin ennen kuin tuska muuttuu joksikin muuksi? Hän kuitenkin aavistaa, että kärsimys on ainoa asia, joka pitää hänet kiinni elämässä.

Ilman surua hänellä ei ole mitään. (s. 86)

Marcus on asumuserossa vaimostaan, koska vaimo ei tahdo päästä yli heidän esikoislapsensa traagisesta kuolemasta. Yllättäen lihakasvattamon Gringo lähettää hänen kotiinsa lahjan, rotukarjaan kuuluvan naaraan, jonka Tejo kahlitsee alkuun autotalliinsa. Pikku hiljaa, kun elämän viimeisiä hetkiään viettävän isänsä ainoana välittävänä omaisena (siskoa ei juuri isän hoitokodissa näy) alkaa käydä kovin raskaaksi, Marcus alkaa lähentyä naaraan kanssa, vaikka tämä on ehdottomasti kiellettyä. Etenkin tästä lähtien Marcus alkaa yhä enemmän tuntea inhoa koko lihateollisuutta kohtaan, vaikka pitää sen melko visusti sisässään. Suurinta halveksuntaa hän kokee siskoansa kohtaan, joka raakalaismaisesti syö kotonaan kasvattamasta "päästä" lihapaloja tämän eläessä ja heittäytyy muutenkin pyhimykseksi isän kuoltua. Sanomattakin selvää, että Marcus Tejo itse on kasvissyöjä.

Niiltä poistetaan äänijänteet, jotta niitä on helpompi käsitellä. Kukaan ei halua niiden puhuvan, koska liha ei puhu. Ne kyllä viestivät, mutta vain alkeellisesti. Tiedämme, onko niillä kylmä tai kuuma, perusjutut. (s. 28)

Rotukarja saa vannoutuneenkin lihansyöjän miettimään nykymaailman lihateollisuuden järjettömyyttä. Kirjassa eläimiä vihataan yli kaiken ja ne on lähes tapettu sukupuuttoon niiden levittämän viruksen takia. Marcus Tejo ja moni muukin on kuitenkin sitä mieltä, ettei koko virusta ole koskaan ollutkaan, vaan virus on vain hallituksen keksintö saada ihmiset pelkäämään ja siirtymään ihmissyöntiin, jotta väestönkasvu pysyy aisoissa. Välillä mies käy tyhjässä eläintarhassa muistelemassa siellä käyntejä isänsä kanssa, ja hän vielä muistaa kaikki eläimet. Kohtaapa hän siellä myös villiintyneitä koiranpentuja, mutta niitä hän ei uskalla pelastaa. Tämä kaikki saa hänet kaipaamaan edesmennyttä rakasta koiraansa. Lintuja ei ole saatu tuhottua, ja niiltä kirjan ihmiset suojautuvat sateenvarjoin - mutta ei Marcus tietenkään.

Tämä kirja voi herättää herkemmissä inhoa ja pahoinvointia, mutta samalla se saa miettimään eläinsyönnin etiikkaa. Emmekö me ihmisetkin olla loppujen lopuksi eläimiä, tietoisia sellaisia...

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Maarit)

Älä ota sitä niin vakavasti

Samantyylistä luettavaa:

MaddAddam-trilogia: Margaret Atwood

Olen tällä kirjalla mukana Yöpöydän kirjat -blogin Scifi-lukuhaasteessa.

Lisää kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua

Kirjankansibingosta ruksitan kohdan:

Nainen

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

31. A book written by an author from Asia, Africa or South America

Sarjakuvahaasteen kooste

Osallistuin Hurja Hassu Lukija -blogin sarjakuvahaasteeseen, sillä edelleen sarjakuvat ovat vielä minulle hyvin vierasta aluetta, vaikka ne kiinnostavatkin. Otin haasteen osaksi Oulun kaupunginkirjaston ja Oulun sarjakuvakeskuksen yhteistä sarjakuvametroa, joten sain kaksi kärpästä yhdessä iskulla. Voit lukea sarjakuvametropostaukseni tästä.

Tässä haasteeseen lukemani sarjikset:



Scandorama: Hannele Mikaela Taivassalo & Catherine Anyango Grünewald. Suomentanut Raija Rintamäki. Teos & Förlaget 2018.

Aarne Ankka - Mielipuolen kuvakirja: Charlie Christensen. Suomentanut Ville Hänninen ja Vesa Kataisto, Zum Teufel 2017.

Spleenish: Ulla Donner. Suomentanut Sinna Virtanen, S&S 2017.

  Nemi: Lise.  Suomentanut Mikko Huusko. Arktinen Banaani 2005.

  Maallemuuttajat - Juurevaa elämää: Manu Larcenet ja Jean-Yves Ferr. Suomentanut Heikki Kaukoranta, tekstannut Mika Lietzén. WSOY 2008.

Tarinoita lännestä: Mika Lietzén. Asema 2007.

Kielletty hedelmä: Liv Strömquist. Suomentanut Helena Kulmala, Sammakko 2018.

Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt: Nina Hemmingsson. Suomentanut Saara Pääkkönen, tekstannut Mika Lietzén. WSOY 2011.

Lepakkoelämää: Alison Bechdel.  Suomentanut Stina Grönroos. Like 2000.

Tuuvan talli. Osat 1-3: Lena Furberg. Suomentanut: Susanna Viljanen, Terhi Kemppinen ja Marjo Kylmänen. Egmont 2006-2011

Aoha ride. Osat 1-5: Io Sakisaka. Suomentanut J.J.Pensikkala. Ivrea 2016-2017. (Blogipostaus vielä tekemättä)

Rakastunut robottiin. Osa 1: Kaoyru.Suomentanut J.J. Pensikkala. Ivrea 2016 (Blogipostaus tekemättä)

Subdimensionaalinen portti: Wolf Kankare. Suuri Kurpitsa 2018. (Blogipostaus tekemättä)

Olen ihan yllättynyt itsekin, sillä luin yhteensä 19 sarjakuvaa ja olen siis haasteen mukaan Marv-arvoasteen saavuttanut. Lopussa innostuin vielä minulle ihan entuudestaan oudosta mangasta, etenkin romanttisesta nuorten aikuisten sarjasta Aoha ride, josta loput ilmestyneet osat 6-10 minulla on kirjastosta varauksessa, ja sitten odottelen kuumeisesti loppujen kolmen osan julkaisua. Myös Lena Furbergin Tuuvan talliin jäin vähän koukkuun, lisää osia odottaa minulla lukemista. Aion jatkaa sarjiksien lukemista, ja etenkin mangaan aion tutustua perinpohjaisemmin jo työnikin puolesta. Minulle saa heittää mangasuosituksia!

Kiitos Jassulle kivasta ja antoisasta haasteesta!

Sarjakuvametron kyydissä: Linja länteen (päivittyvä postaus)

Aloitin Oulun kaupunginkirjaston ja Oulun sarjakuvakeskuksen yhteistyössä kehittelemän Sarjakuvametron, jotta tutustuisin paremmin sarjakuvien ihmeelliseen maailmaan. Olen kirjoittanut Sarjakuvametrosta myös täällä.

Tähän päivittyvään postaukseen tulevat lyhykäiset arvioni Linja länteen -linjan sarjakuvista. 

Linjan ensimmäinen etappi: Aarne Ankka - Mielipuolen kuvakirja

Aloitin sarjakuvaelämykseni Charlie Christensenin teoksella Aarne Ankka - Mielipuolen kuvakirja (Suomentanut Ville Hänninen ja Vesa Kataisto, Zum Teufel 2017), joka on hyvin yhteiskunnallisesti kantaaottavaa, sarkastista ja jopa paikoin aggressiivista sarjakuvaa. Sarjan päähenkilö, Aku Ankan synkeämpi versio Aarne Ankka elää Tukholmassa baarikärpäsen elämää, ottaa kantaa niin nyky-yhteiskunnan kuin aiempien vuosisatojen takaisten aikojen ongelmiin. Sarjakuvassa hypätään välillä 1400-luvun Italiaan, laivalla Turkuun ja tavataan monia karikatyyrejä, kuten Trumpin karikatyyri Strumf.

Minun täytyy tunnustaa, etten pitänyt Aarne Ankan tarinasta laisinkaan, ja teoksen lukeminen oli melkoista puurtamista. En ole kovinkaan innostunut yhteiskunnallisten asioiden vatvomisesta, ja itse kirjan nimihahmo on turhan kyynistynyt minun makuuni.

Arvosanani: 3

(kuvitus 3,5; tarina 2,5; tekstaus 3,5)

Linjan toinen etappi: Spleenish (risteytyy linjan Kannanottoja yhteiskunnasta kanssa)

Linjan toinen lukemani teos, Ulla Donnerin Spleenish (Suomentanut Sinna Virtanen, S&S 2017) kertoo masentuneen nuoren naisen elämästä ja pyristelyistä taiteellisten piirien kurimuksessa, jossa kaikilla tuntuu olevan jotain kiehtovaa menellään. Mitä tehdä, kun ystäviä ei jaksa tavata, kehonhuoltoon ei riitä energiaa ja kaikki tuntuu tyhjältä. 

Minä tykkäsin Spleenishistä kovasti. Pidän siitä, miten Donner leikittelee erilaisilla fonteilla, tekstin koolla ja käyttää pelkästään punaista väriä sarjakuvassaan. Lukija samaistuu hyvin päähenkilön itseinhoon ja yhteiskuntakritiikkiin. Vaikka sävy on synkkä, huumoria on löydettävissä tarinan seasta, ja sarkasmikin kukkii. Erityisen hauskaa on minusta tapa kuvata humalaisten tyyppien naamat pelkkinä aukkoina.  

Arvosanani 4,5

(kuvitus 4; tarina 4,5; tekstaus 5)

Linjan kolmas etappi: Nemi

Olipas ilo tutustua Nemiin linjan kolmannella pysäkillä. Tässä ensimmäisessä albumissa on Lisen ensimmäiset Nemi-stripit vuosilta 1997-2000 (Arktinen Banaani 2005, suomentanut Mikko Huusko). Tämä ssuorasukainen goottityttö on melkoisen kuuma tapaus! Olen aina ajatellut,  että Nemi olisi jotenkin vastenmielinen tyyppi (en ole siis koskaan lukenut Nemiä, nähnyt vain jossain vilauksen jostain stripistä), mutta hän onkin oikea miestennielijä. Hän vihaa aamuherätyksiä, rakastaa eläimiä ja eikä tyydy kököttämään perinteisen, sovinnaisen naisroolin sisällä. Hauskaa, että myös Nemin perhe ja suku on gootteja! Aion lukea jatkossa lisää Nemin seikkailuista, sen voin vannoa.

Arvosanani 4

(Kuvitus 4,5; tarina 4; tekstaus 3,5)

Linjan neljäs etappi: Maallemuuttajat - Juurevaa elämää (risteytyy linjan Huumorilla höystetty kanssa)

Ranskalaisten Manu Larcenetin ja Jean-Yves Ferrin Maallemuuttajat - Juurevaa elämää (suomentanut Heikki Kaukoranta, tekstannut Mika Lietzén; WSOY 2008) edustaa hyvin huumoripitoista sarjakuvaa. Minuun ainakin ranskalaisten huumori uppoaa mainiosti. Teoksen keskiössä on Mariette ja Manu, jotka muuttavat Pariisin hulinasta maalle ja yrittävät selvitä omituisten kyläläisten, vaihtelevien säiden ja pahvilaatikkojen ympäröimänä. Manu on taiteilijaluonne, jonka on hankala sopeutua raavaiden maalaismiehien joukkoon, joiden viinakin iskee pahemmin kuin metrinen halko, mutta Mariette ihanan tyyni ja sopeutuvainen. Tiettyyn pisteeseen saakka.

Arvosanani 4

(Kuvitus 3+; tarina 5; tekstaus 4)

Linjan viides etappi: Tarinoita lännestä

Viidennelle pysäkille saavuttuani tutustun turkulaisen Mika Lietzénin neljästä sarjakuvanovellista koostuvaan teokseen Tarinoita lännestä (Asema 2007). Luonnollisestikin Turku näyttäytyy hyvin voimallisesti näissä neljässä tarinassa, joista viimeinen on englanninkielinen. Sarjakuvissa on hyvin riisuttu mustavalkoinen tyyli, joka toimii oikein hyvin. Tarina kantaa näissä novelleissa, joiden kaikkien loppu jää jollain tapaa avoimeksi. Ne ovat katkelmia jostain päin Turkua (joka on, by the way, oman kotikaupunkini jälkeen lempikaupunkini Suomessa), erilaisten ihmisten kohtaamisia ja kohtaloita.

Nuoren naisen ja sammuneen humalaisen kohtaaminen novellissa Tarina humalistonkadulta kosketti minua ehkä näistä eniten. Osassa novelleista jäin hiukan raapimaan päätäni, sillä ne eivät ihan avautuneet minulle.

Arvosanani 4-

(Kuvitus 3,5; tarina 3; tekstaus 5)

 Linjan kuudes etappi: Kielletty hedelmä

Tästä tänä vuonna (2018) ilmestyneestä sarjakuvasta olen kuullut paljon polemiikkiä, ja nimenomaan hyvässä hengessä käytyä. Kyseessä on siis ruotsalaisen Liv Strömquistin Kielletty hedelmä (Sammakko; suom. Helena Kulmala), joka sisältää niin paljon tietoa, että menisi kirjastoluokituksessa mainiosti tietoluokitusten alle.

Teoksessa on kolme samanteemaista sarjakuvaa, jotka nivoutuvat samaksi,  mutta keskittyvät hiukan eri osa-alueisiin: ensin pureudutaan naisen sukuelimeen ja siihen liittyvään historiaan (erittäin mielenkiintoista!), toisessa naisen orgasmiin (todella mielenkiintoista!) ja viimeisenä kuukautisiin (hyvin, hyvin mielenkiintoista!) Strömquist on pureutunut lähteisiin huolella, mutta esittää asiat silti hyvin huumoripitoisella tyylillä. Tämä tulisi jokaisen naisen lukea! (ja miehen)


Arvosanani 4+

(Kuvitus 3,5; tarina 5-; tekstaus 4+)

Linjan seitsemäs etappi: Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt

Ruotsalaisen Nina Hemmingssonin Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt (WSOY 2011, suom. Saara Pääkkönen, teks. Mika Lietzén) on suorapuheinen ja uskalias sarjakuva, jossa teemoina vallitsee parisuhde tai sen puute, itsetunto ja sovinnaisuuden rajat. Paikoin sarjakuvat naurattavat, mutta enimmäkseen kohottelen vain kulmiani ja hymähdän nolona. En ole sovinnaisuuden perikuva, mutta en tykkää överistä. Hemmingssonin piirrostyyli ei myöskään ole minun makuuni.

Mieluisin sarjakuvatarina on Kun Vincent lähti Kissistä. Tarina vaikuttaa niin todelta, että olisikohan ihan omaelämäkerrallinen?

Arvosanani 3

(Kuvitus 2,5; tarina 3; tekstaus 4)



Linjan kahdeksas etappi: Lepakkoelämää 

 Alison Bechdelin vuonna 2000 suomeksi julkaistu sarjakuva Lepakkoelämää (Like, suom. Stina Grönroos) kertoo juuri siitä, mihin otsikkokin viittaa: lesbonaisten arjesta. Kirjan keskeiset henkilöt Mo, Harriet, Lois, Sparrow, Ginger, Toni ja Clarice ovat kaikki omia persooniansa, ja lukija pääsee mukaan niin parisuhdeongelmiin, avioliittoaikeisiin, keinohedelmöityksiin, uuteen etäromanssiin ja Pride-marssille. Sarjakuva on erittäin koukuttava. Vuonna 2010 on suomennettu jatko-osa Lepakkoelämää 2.

Arvosanani 4+

(Kuvitus 4; tarina 4+; tekstaus 4,5)

 Linjan yhdeksäs etappi: Tuuvan talli (risteytyy linjan Luettavaa nuoremmille kanssa)

Lena Furbergin kynänjälki on tuttua minulle lapsuudestani, sillä juuri hänen sarjakuvansa Hevoshullu-lehdessä minä ahmin kaikkein mieluiten. Tuuvan talli -sarjakuvakin (Suomentanut Susanna Viljanen, Terhi Kemppinen ja Marjo Kylmänen, Egmont 2006-2010) on ilmestynyt juuri tuossa lehdessä, ennen kuin siitä on julkaistu nämä pokkariversiot. Lehdistä en ole ehtinyt Tuuvan tallia lukea kuitenkaan ollenkaan, sillä se alkoi ilmestyä vasta minun kasvettua ulos lehden lukijakunnasta eli vuonna 1996. Olen lukenut heti putkeen kolme ensimmäistä osaa näitä tositapahtumiin perustuvia hevostalliseikkailuja. Dramatiikkaa riittää, sillä tallilla aina sattuu ja tapahtuu: milloin jonkun hevonen joudutaan lopettamaan, milloin joku poneista varsoo ja joku saa uuden hevosen. Pidän kovasti näistä ja aion lukea koko sarjan, johon kuuluu kaikkiaan kymmenen osaa. Furberg piirtää hevoset ja ihmiset tunnontarkasti, tuntee hevosen anatomian ja tekee siksi näistä sarjakuvista niin todentuntuisia.


Arvosanani: 5-

(Kuvitus 5; tarina 4+; tekstaus 5)

Houreuni: Samanta Schweblin

Houreuni: Samanta Schweblin. Suomentanut Einari Aaltonen. Like 2018.

Espanjankielinen alkuteos (2014): Distancia de rescate. Kansi: Patrice Ganda

"Nuori äiti Amanda makaa pienessä maalaissairaalassa kuolemaisillaan. Hänen sänkynsä reunalla istuu David-niminen poika, joka ei ole hänen lapsensa. Molemmat kertovat tarinaa rikotuista sieluista, perheen tuottamasta voimasta ja epätoivosta.

Amandan uusi ystävä Carla on kertonut hänelle kammottavan tarinan pojastaan, jonka sielun uskoo vaihtuneen toisen lapsen kanssa. Amanda pitää Carlaa hulluna. Sairaalavuoteella tarina muuttuu kuumeiseksi painajaiseksi, joka lause lauseelta kiertyy yhä tiiviimmäksi psykologiseksi trilleriksi. "(Like)



Oma arvio:

Kun nykyään käsiini on ajautunut melkoisia kirjajärkäleitä, hämmästyin tämän kirjan ohuutta: Hourenuni on vain 144 sivua pitkä. Kirjassa ei erillisiä lukuja ole ollenkaan, mutta kirjan lyhyyden vuoksi rakenne ei tunnu kamalan raskaalta lukea. Tämän kauhuelementeillä höystetyn psykologisen trillerin kansikuva lumoaa kauneudellaan ja ristiriitaisuudellaan, ja myönnettäköön, että se juuri houkutteli minut lukemaan tämän kirjan.

- Hän oli minun. Mutta ei ole enää. (s. 13)

Houreuni perustuu kahden henkilön, sairaalassa makaavan Amandan ja Davidin vuoropuhelulle David auttaa kuolemassa olevaa naista muistamaan kauhistuttavia tapahtumia, jonka seurauksena hänen tyttärensä on kadonnut. Davidin repliikit on erotettu kursiivilla. Omituisiin tapahtumiin liittyy vahvasti Davidin äiti Carla, sekä David (joka ei ehkä enää olekaan David) sekä tietenkin Amandan rakas tytär Nina. Amanda on pitänyt tytärtänsä aina vahvasti tiukan kuvitteellisen talutusnuoran päässä, jota hän kutsuu pelastusetäisyydeksi. 

Kauheat tapahtumat ovat saaneet Carlan kertomana alkunsa siitä, kun David on sairastunut juotuaan vettä saastuneesta purosta. Sama tauti on tappanut tilan hevosetkin, ja epätoivoinen äiti vie kuolemaisillaan olevan lapsensa erään naisen luo, joka asuu vihreässä talossa. Tämä pelastaa Davidin hengen, mutta hän ei ole enää sen jälkeen entisensä. Amanda purkaa kuulemaansa ja kokemaansa omituista tarinaa yhdessä Davidin kanssa. Tapahtumat kiteytyvät siihen, kun Amanda itsekin sairastuu. Lukijan pää kieputetaan totaalisen pyörälle. Minä jään miettimään, kenen kanssa Amanda lopulta juttelee viimeistä jutteluaan? Tipun kärryiltä.

- Äiti, lähdetäänkö? tyttö sanoo ja ravistelee minua.

Ja olen niin kiitollinen; se on kuin käsky, aivan kuin hän olisi pelastanut meidän kummankin hengen. Nostan sormen huulilleni sen merkiksi, että meidän pitää olla hiljaa. (s. 102)

Houreuni on palkittu Premio Tigre Juan -palkinnolla (2015) sekä se on ollut ehdolla seuraaviin palkintoihin: Man Booker International Prize (2017) ja Warwick Prize for Women in Translation (2017). Minut tarina jättää kylmäksi, vaikka yritin kovasti nauttia kirjan hitaasti hiipivästä jännityksestä ja kauhun häivähdyksistä. Tämä kirja vaatisi ehkä vielä toisen lukukerran, jotta pääsisin paremmin jyvälle, mitä ihmettä tapahtui. Kirjan loppu jää avoimeksi ja jättää pään täyteen kysymyksiä: kuka, mitä, missä, miksi?

Arvosanani 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt vielä muita bloggauksia

 Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta

Blogistanian kirjallisuuspalkintoehdokkaani 2017

Nämä teokset saavat ääneni tänä vuonna:

Blogistanian Finlandia 2017

3 pistettä:

Erika Vik: Seleesian näkijä. (Kaksosauringot #2) Gummerus 2017.

"Jos mahdollista, Seleesian näkijä imaisi minut maailmaansa vielä napakammin kuin sarjan edellinen osa Hän sanoi nimekseen Aleia. ---
Olen hyvin ilahtunut tästä lukunautinnosta ja kirjan sivut viuhahtelivat kuin itsestään eteenpäin. Erika Vikin itse kuvittamat kannet ovat myös lumoavan kauniita."

2 pistettä: 

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia. (Kaksosauringot #1) Gummerus 2017 

"Harvoin olen saanut käsiini kirjaa, joka pitää mielenkiintoni yllä tasaisesti alusta loppuun.--- Erika Vik on luonut kokonaan uuden ihmislajin, seleesit, sekä hämmästyttävän fantasiamaailman, jota valaisee kaksi aurinkoa."

1 piste: 

Tuomo Jäntti: Verso. Gummerus 2017. 

"Olen aivan tajuttoman hehkutuksissani, että sain hyppysiini tällaisen dystopian, joka saa minussa aikaan vuoroin inhon, kauhun, hämmennyksen ja toivottomuuden tunteita.---

En tiedä, onko Verson käännösoikeuksia myyty muille kielille, mutta minun mielestäni kansainväliseen menestykseen aineksia kirjalla olisi." 

Blogistanian Globalia 2017

3 pistettä:

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä. Suomentanut Päivi Pouttu-Delière. Gummerus 2017.

" Enpä muista, milloin olisin viimeksi jännittänyt näin paljon, kuin tämän kirjan loppumetreillä.  Clare Mackintosh näyttää kyntensä psykologisen jännityksen saralla, sillä tämä kirja kyllä menee jokaiseen hermosäikeeseen.---Kaikin puolin Annoin sinun mennä on toimiva jännityskirja, mutta myös paljon muutakin."



2 pistettä: 

Mattias Edvardsson: Melkein tosi tarina.  Suomentanut Tiina Ohinmaa. Like 2017.

"Melkein tosi tarina on erittäin miellyttävä lukea, eikä tarina jätä rauhaan, sillä Leo Starkiin liittyvä arvoitus on pakko selvittää.--- Suosittelen tätä kaikille, jotka kaipaavat jännitystä, hyvää tarinaa, mysteeriä, mutta eivät välitä verellä mässäilystä. Edvarssonin kirjoitustyyli on eläväistä, hauskaa ja miellyttävää. Tack så mycket!"

1 piste:


Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta. (Usvasyntyinen #1) Suomentanut Mika Kivimäki. Jalava 2017.

Minä olen matkannut savun ja tuhkan täyttämässä Luthadelissa koko kesän ajan. Olen seurannut nuoren Vinin kasvutarinaa rosvokoplan kaltoinkohdellusta tytöstä seurapiirikelpoiseksi neidoksi ja täysinoppineeksi usvasyntyiseksi allomantikoksi.---

Kirjan teemat sopivat fantasiakehyksistään huolimatta myös tähän päivään ja maailmaan. Tämä on nautittava fantasiateos nuorille ja aikuisille!"

 

Blogistanian Kuopus 2017

3 pistettä:

Stephanie Garber: Caraval.  Suomentanut Kaisa Kattelus. WSOY 2017.

"Olen kertakaikkisen mykistynyt, haltioitunut ja innostunut tästä Stephanie Garberin esikoisteoksesta. I LOVE IT I LOVE IT I LOVE IT! Pitkästä aikaa sain käsiini  kirjan, joka saa minut hengästymään ja jopa pidättämään hengitystä välillä. Värejä, symboleja, taikuutta, mysteerejä,  kauniita asuja, satutunnelmaa, hykerryttävää romantiikkaa - Caraval vei minut maagiselle ja kaikilla aisteilla aistittavalle lukumatkalle."

2 pistettä: 

Becky Albertalli: Minä, Simon, homo sapiens.  Suomentanut Lotta Sonninen. Otava 2017.

"Tiedätkö sen tunteen, kun kirjan lopussa alat jarrutella lukunopeuttasi, koska et haluaisi luopua siitä ja sen henkilöistä? Kun tunnet kiintyneesi ja hullaantuneesi niin kirjan päähenkilöön, että ihan  kuin hän olisi paras ystäväsi. Kun kirjan lopetettuasi haluaisin lukea sen heti uudelleen, ja sinulla on kummallisen tyhjä ja surullinen olo, kun olet joutunut hyvästelemään lempihenkilösi. Näin minulle kävi tämän kirjan kanssa."

1 piste:

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija. (Väki #1)Tammi 2017.

"Pidän kovasti siitä, miten Muistojenlukijassa käsitellään nuortenkirjoissa ennestään tuntematonta aluetta, romaneja ja siirtolaisia.--- Sain tältä kirjalta mitä toivoinkin - uniikin aiheen, tunteita, kaunista kieltä, ajattelemisen aihetta - se riittää."

Blogistanian Tieto 2017

3 pistettä:

Ritva Ylönen: Kalle Päätalo - kirjailijan elämä. SKS 2017.

"Minä olen puhtaasti sitä mieltä, että tämä teos on suuri kunnianosoitus Kalle Päätalon elämälle. Osa asioista jää vielä hiukan mysteeriksi, mutta eihän tämän kirjan tarkoitus olekaan olla pelkästi paljastuskirja, vaan teoksen sävy on tasapainoisesti tutkiva ja pohdiskeleva. Ylönen on tehnyt mittavaa taustatyötä ja hänen intohimonsa Kalle Päätaloa kohtaan huokuu kirjasta."





2 pistettä:


Emma Iivanainen: Emman kakkukirja - Leivo, kuorruta ja koristele. Docendo 2017.

" Emman kakkukirja jatkaa samalla tyylillä, kuin Emma Iivanaisen aiemmat leivontakirjat: kuvat ovat kauniisti sommiteltuja, ohjeet selkeitä ja reseptit vaihtelevat simppeleistä valkosuklaatikkareista övereihin kakkuihin. --- Emman kakkukirja on kätevä kattaus eri kausiin huomioituja ohjeita: mm. pääsiäinen, halloween ja kesäjuhlat on huomioitu koristeluissa. Lastenjuhliin löytyy takuuvarmoja hittejä, siitä pitävät huolen erilaiset tikkarit, jäätelökakut, marengit, kuppikakut ja pikkuleivät.  Suosittelen erityisesti kesän juhlia suunnittelevalle!"


1 piste:


Rosa Meriläinen ja Sanna Seiko-Salo: Ne - Kuukautiskirja. Karisto 2017.


"Sanna Seiko Salo ja Rosa Meriläinen ovat koostaneet täydellisen monipuolisen, kevytmielisen tietokirjan, joka sopii minusta niin nuorille kuin aikuisillekin. Kirja on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, sillä eihän kuukautiset ole mikään haudanvakava asia, vaan se kirvoittaa monetkin naurut"

Voittajat selviävät huomenna, maanantaina 5. helmikuuta.

Rendel: Jussi Haaja & Helena Waris

Rendel: Jussi Haaja & Helena Waris. Like 2017.

"Suomen ensimmäisen supersankarin kostoretki

Raastava tragedia tekee tavallisesta mikkeliläisestä perheenisästä naamioidun supersankarin. Hänestä tulee Rendel, naamioitunut supersankari, joka lähtee kostoretkelle monikansallista lääkeyhtiö VALAa vastaan.  

Rendel pohjautuu samannimiseen kotimaiseen elokuvaan, joka sai ensi-iltansa syyskuussa 2017. Jesse Haajan unelma on parin vuoden aikana paisunut pienestä indieleffasta 1,3 miljoonan euron tuotannoksi, joka lähtee kansainväliseen levitykseen." (Like)

Oma arvio:

Olen aina pitänyt supersankareista, joiden elämän kehyskertomus on aina ollut jokseenkin sama: hieman onnettomasta, ehkä jopa hyljeksitystä tyypistä on kehkeytynyt hyvyyden puolella taisteleva sankari, joka on sankaristatuksensa ansiosta saanut vihdoinkin ihailua, itseluottamusta ja hyväksyntää. Batman, Superman, Spiderman...ja nyt joukkoon liittyy Rendel, Suomen oma nahka-asuinen, mustamaskinen sankari, joka haluaa saada lääkeyhtiö Valan vastuuseen niin perheensä, kuin kehitysmaiden koekaniinina käytettyjen lasten hengestä.

Sinä et voi pelastaa maailmaa. Ne joilla on rahaa, päättävät. (s. 31)

Periaatteessa kaikki hyvän sankaritarinan ainekset ovat kunnossa: Talousjohtajan pestistä potkut saanut Rämö katkeroituu lääkeyhtiö Valalle, joka on potkujen takana, ja rupeaa supersankariksi vaarantaen samalla perheensä. Hän toimii kylmäpäisesti saadakseen yhtiön toiminnan pysäytettyä, mutta kunnollista otetta supersankariin saati Rämöön en saa. Kirja tuntuu nopealta elokuvan juonitiivistelmältä. Olisin kaivannut enemmän Rämön tuntemuksia, ennen kuin hän päättää pukeutua sankariasuun ja lähteä nistimään yhtiön vaikutuspiirin henkilöitä. Nyt hän vain putkahtaa jostakin esiin vaimonsa ostama nahkatakki yllään ja kasvoillaan musta, erikoisaineesta tehty maski.

Kuva: Pixabay

Johtaja Erola on viimoisen päälle inhottava, niljainen lääkeyhtiö VALAn johtaja, joka psykopaattimaisesti kasvattaa poikaansa Rotikkaa alistamalla, väheksymällä ja lyömällä. Rotikka onkin sitten sen mukainen tyyppi, jolle ei ihmishenki juuri paljoa paina. Hänen vihansa isäänsä kohtaan paisuu ja paisuu, ja Erola saa vain syyttää lopusta itseään - sellainen poika, millainen isä.

Ruumis ei herättänyt hänessä mitään tunteita. Isän oppi kovasta maailmasta oli vihdoin käynyt toteen. (s. 196)

Yhtenä kirjan henkilöistä on myös Niina Mikkonen, rohkea toimittaja, joka uskaltautuu kaivautumaan syvemmälle VALAn asioihin ja kyselemään Erolalta piinaavan tungettelevia kysymyksiä. Pian hänkin huomaan Rämön tavoin olevansa työtön. Hänen seuratessaan Erolan miehiä hän tulee todistaneeksi naamioituneen kaverin, Rendelin, verilöylyä, ja tuo supersankari jää askarruttamaan naista. Niina Mikkonen jää harmittavan pieneen sivurooliin kirjassa, mutta ymmärtäähän sen, kun itse teoskin on melko tiukkaan puserrettu - sivuja on vain 200.

Sinä olet lihaa ja verta, hän sanoi mielessään kuvaruudulla näkyvälle hahmolle.

Kuka sinä oikein olet?

Ja mitä sinä teet seuraavaksi? (s. 106)

Kotikaupunkini kirjakauppa kauppasi tätä kirjaa nuortenkirjana, mikä nyt minua hyvin suuresti hämmästyttää. Olivatkohan he edes lukeneet koko kirjaa? Tuskin. Vaikka kirja vaikuttaa tosi vetävältä, nuoria miehenalkuja kiinnostavalta supersankarikirjalta, on siinä sellaisia teemoja, etten tätä ainakaan yläasteikäisille nuorille kaupittelisi. Esimerkkinä mainittakoon ilotytön joukkoraiskauksen yritelmä ja muutenkin raakaa väkivaltaa, josta osa kohdistuu lapseen. (Ehkä nippa nappa 16-18-vuotiaista ylöspäin tätä suosittelisin, onhan elokuvankin ikärajakin kuitenkin K16.)

Tämä kirja toimii elokuvan tiivistyksenä ja sitä syventävänä kirjana (en tosin ole katsonut itse elokuvaa), mutta hiukan pettynyt olen tähän muuten. Mikkeliläinen supersankari ei nyt avautunut minulle pintaa syvemmältä. Suosittelen tätä sellaisille, jotka haluavat lukea suoraviivaista toimintaa.

Jesse Haajan ohjaama elokuva Rendel sai ensi-iltansa tämän vuoden syyskuussa. Trailerin perusteella kiinnostuin leffasta, joten ehkä vielä katson sen, kunhan se tulee DVD:lle.

Arvosanani 2+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa ja verkkojulkaisuissa: 

Nousu (Harri Linnera)