Vajaa tusina - novelleja: Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.).

Vajaa tusina - novelleja: Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.). Art House 2024 

Kansi: Samppa Ranta

"Vajaa tusina on uusien novellien kokoelma nuorille - ja sopii se mainiosti aikuisillekin. Aiheiden kirjo yltää huijarisyndroomasta seurusteluun ja kulttuurien kohtaamisesta yhteiskuntaluokkiin. Teoksen jokainen novelli tutkii omalla tavallaan epätäyden, vajauden ja vaille jäämisen teemoja. Entä milloin vajaus on hyvä asia?

Kokoelman 11 novellia tarjoavat sukelluksen novellimuodon moni-ilmeisyyteen ja erilaisiin kirjoittamisen tapoihin. Mukana on niin yhdenpäivännovelli, historiallinen novelli, runoa ja proosaa yhdistävä novelli kuin monta muuta.
Teos soveltuu erinomaisesti sekä vapaa-ajan lukemiseksi että yläkoulun ja toisen asteen opetukseen.

Novellien kirjoittajat ovat Antti Halme, Marko Järvikallas, Markku Karpio, Ansu Kivekäs, Juha-Pekka Koskinen, Anni Kuu Nupponen, Aura Nurmi, Raisa Omaheimo, Katariina Romppainen, Johanna Sinisalo ja Tuutikki Tolonen." (Art House)

Oma arvio:

Vajaa tusina on jo kolmas Tusina-novellikokoelma nuorille. Olen aiemmin arvostellut toisena julkaistun Likainen tusina -kokoelman. Novellikokoelman nimellä on kaksi eri merkitystä: sarjan muista osista poiketen tässä on novelleja vajaa määrä eli kahdentoista sijaan yksitoista. Lisäksi novelleissa käsitellään vajautta eri näkökulmista. Pidän kovasti kokoelman teemasta, jota on hyödynnetty todella monipuolisesti, jälleen lahjakkaiden kirjailijoiden tarinoissa.

Kop. Raah. Kop. Raah Kop. Raah.

Eteisen käytävä oli pitkä. Sitä pitkin lähestyi musta hahmo. Aleksi jäykistyi paikoilleen sydän hakaten. Hänen suunsa kuivui kauhusta. (Kuolleen miehen kengät, s. 47)

Novelleissa käsitellään muun muassa ulkopuolisuuden tunnetta, aseksuaalisuutta, vääriin porukoihin ajautumista, orpoutta, sisaruskateutta (-ja vihaa), pakolaisuutta, itsemurhaa, vähävaraisuutta, heikkoa informaatiolukutaitoa ja heikkoa itsetuntoa. Realismin rajoja on Antti Halmeen novellissa Kuolleen miehen kengät, jossa rokkistaraksi haaveileva Aleksi saa uskomattomat kyvyt astuessaan UFF:ilta löytämiinsä saappaisiin, mutta joutuu maksamaan kyvyistään kovan hinnan. Aura Nurmen koskettava säenovelli Jotenkin se on kestettävä käsittelee läheisen itsemurhaa ja on omistettu Miki Liukkosen muistolle.

Sanot, että kipu kyllä lähtee, kun päästän sinusta irti.

Ja niin se lähtee, minä ajattelen, mutta se ei lähde. (Jotenkin se on kestettävä, s.147)

Markku Karpion Sormet tuo kokoelmaan kauhun aineksia, kun ikänsä veljensä varjoon jäänyt Anders on hukuttanut kalastusreissulla veljensä Ralf-Erikin ja kaverukset Joose ja Anders saapuvat TET-harjoitteluun heidän lomakeskukseen, jossa tunnelma alkaa olla hyvin omituinen. Tuutikki Tolosen Rajavyöhykeperhosessa pureskellaan rajavyöhykeasiaa eri kantilta, kehorauhan näkökulmasta: Pitäisikö jokaisella ihmiselläkin olla oma rajavyöhyke ja siellä vartija, rajavyöhykeperhonen, joka puuttuisi jokaiseen rajavyöhykeloukkaukseen. Juha-Pekka Koskisen Autuaita ovat orvot nakkaa lukijan keskiaikaiseen katoliseen kirkkoon, jossa orpo apulaispoika löytää karmean salaisuuden.

Alkaa tuntuu siltä että täs on nyt kohtaloa! Et universumi on määränny että mä törmään Indigoon uudestaan. (Laput; s. 156)

Minun suosikkinovellini on Johanna Sinisalon Laput, jossa Osma törmää kaupassa sattumoisin fanittamaansa Indigoon ja nappaa tämän kauppalapun. Hän alkaa paikkailla saamaansa puutteellista informaatiota oman etunsa mukaisesti ja keksii itseään miellyttäviä merkityksiä sieltä sun täältä. Allu yrittää tipauttaa intoilevaa ystäväänsä maan pinnalle, mutta Osma on täysin päätelmiensä pyörteissä. Huipulta tulee kuitenkin väistämättä romahdus alas, kun Osma tajuaa, mikä on oikeasti totta ja mikä ei.

”Niin mut mitä mä nyt teen? Mä en voi mennä Tyynen luo vanhoissa resuissa alkkareissa, en vaan voi” (Yhteisiä asioita, s. 178)

Katariina Romppaisen Yhteisiä asioita taas käsittelee minusta kivan arkisella tavalla epävarmuutta omasta itsestään ja miten se näkyy vaikkapa tavallisella mökkireissulla kaverin perheen kanssa, joka on varakkaampi kuin oma perhe. Odotin, että lopussa olisi tapahtunut jotakin mullistavaa, mutta sitten olinkin hyvin tyytyväinen, ettei tapahtunut mitään sen ihmeellisempää, kuin että päähenkilö tajusi jännittäneensä ihan turhaan. Suosikkejani olivat myös Markku Karpion kauhunsekainen Sormet sekä surullinen avausnovelli, Raisa Omaheimon Särö luokassa, joka kuvaa kuulumattomuuden tunnetta koskettavalla tavalla. Novellin lopussa kuitenkin näkyy pikkuinen toivon pilkahdus.

Tämän piti olla uusi alku, kaikki muuttuu, sanottiin, mutta kaikki on kuten aina. (Särö luokassa, s. 9)

Vajaa tusina käsittelee vajauden kokemusta todella monipuolisesti ja laadukkaasti. Nämä ovat myös varmasti tosi hyviä yläkoulun äidinkielen tunneille. Itse olisin kaivannut ehkä vielä jotakin pientä yhteyttä (vajauden teeman lisäksi) novellien välille, mutta toki se on hankala toteuttaa, kun kirjoittajia on 11 ja novellien aiheet ja maailmat osin niin kovin erilaisia. Lisää vain näitä tusinakokoelmia nuorille!

Annan kirjalle arvosanaksi 4.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta. 

Muualla:

Siniset helmet

Lisää novellikokoelmia:

Yöuinti - ja muita novelleja: Terhi Rannela

Likainen tusina - novelleja: Päivi Haanpää ja Marika Riikonen

Sade on kaikille sama: Nadja Sumanen

Pimeässä hohtavat tähdet: Sanni Ylimartimo

 Pimeässä hohtavat tähdet: Sanni Ylimartimo. Karisto 2022.

Kansi: Emmi Kyytsönen

"Herkkä ja valloittava nuortenkirja fanituksesta ja pelkojen voittamisesta.

14-vuotiaan Miran elämän valopilkku on k-pop. Hän pakenee arkea nettiin musiikin ja ihanien ystävien pariin unohtaakseen kiusaajat, ylihuolehtivan äidin ja epätoivoisen etäihastuksen. Kun Miran suosikkiyhtye ERR0RC ilmoittaa saapuvansa Suomeen keikalle, Mira haluaa mukaan keinolla millä hyvänsä. Ensin on vain kerättävä lippurahat ja saatava äiti uskomaan, ettei keikalla ole mitään vaaroja. Mutta millaista on astua maailmaan ja kohdata netissä eletty elämä vihdoin todellisuudessa?"(Karisto)

Oma arvio:

Hykertelen ilosta, kun kotimaisten säeromaanien kirjo sen kun kasvaa. Sanni Ylimartimo on ollut kirjagramissa aktiivisesti esille @varjokirjat-tilillään, ja olen innolla odottanut hänen esikoisromaaninsa julkaisua. Erityisesti minua kiehtoo kirjan aihe, k-pop-fanitus. Itse k-pop ei ole minulle kovin tuttu aihealue, mutta nuoruuden fanituksistani kyllä voin kertoa monta tarinaa. 

Luulisi että sitä katsoisi silmiin

sanoisi takaisin

taistelisi

tai pakenisi paikalta.

Mutta olen jähmettynyttä paperimassaa

jotain muuta kuin ihminen. (s. 12)

Heti kirjan alussa käy selväksi, että näkökulmahenkilön Miran yläkouluaikaa varjostavat muut oppilaat. Tytöt kuiskivat hänestä vessassa pahaa, Mulkku-Matias demonisoi käytöksellään, eikä ainoastaan Miraa, ja ystävät loistavat poissaolollaan. Mira on isokokoinen ja häntä haukutaan pojan näköiseksi, eikä hän pukeudu niin muodikkaasti kuin muut tytöt. Mira on kovasti ihastunut Mikoon, mutta ei usko kelpaavansa tälle, joten ei uskalla koskaan puhua pojalle mitään.

että huomenna menen ja sanon ja tutustun noin vain

helppoa

vaikka niin ei

   koskaan tapahdu (s. 11)

Miralla on kuitenkin  pari kauempana asuvaa ystävää, Aada ja Nelli, joiden kanssa heillä on yhdistävä asia: k-pop, ja erityisesti ERR0RC-niminen bändi. Ja nyt tuo bändi on tulossa Suomeen keikalle, joten tyttöjen on ehdottomasti päästävä keikalle. Ongelma vain on siinä, että Miran äiti on ylisuojeleva ja ylikaikkea. Hän ei haluaisi millään päästää tytärtään Jurvan pikkukylästä Helsinkiin, vaikka yöpaikka on varmistettu Nellin kotona. Miraa ahdistaa ja raivostuttaa äidin hössötys, ja hän toimiikin tämän selän takana. Isä suostuu ostamaan lipun ja yhdessä Aadan kanssa Mira suunnittelee matkat ja muut. Lippurahat Mira hankkii vahtimalla naapurin lapsia.

Olen äitini valo

jota hän rakastaa niin

että tukahduttaa kaiken

mitä mä    rakastan. (s.16)

Mira saa voimaa Nuggettista, joka on ERR0RCin kiharapäinen söpöstys. Erityisesti Miraan vetoaa Collapse-nimisen biisin video, jossa Nuggett näyttelee koulukiusattua. Mira ajattelee, että jos noin täydellistä poikaa kiusataan, eikä hänessä todellakaan ole mitään vikaa, ei kai Mirassakaan ole. Kiusaajien ääni kaikuu vain niin kovin vahvana hänen päässään. Mira ei ole kertonut kenellekään, edes äidilleen, että häntä kiusataan. 

Nugget häikäisevä

kullanoranssit kiharat ja säkenöivät silmät

hän on todella siinä, ja hän

katsoo minua (s.114)

Pimeässä hohtavat tähdet seuraa tyttöjen matkaa kohti unelmaansa ja fanituksen merkitystä nuoren, koulukiusatun tytön elämässä ei voi liikaa korostaa. Yhteisen fanituksen kohteen vuoksi tytöt ovat löytäneet toisensa, vaikka asuvat eri puolilla Suomea. Ilman heitä Mira olisi täysin yksin. Säeromaani on myös tarina oman voiman löytämisestä ja siitä, että aina unelmat eivät vastaa todellisuutta. On eri asia olla ihastunut ihmiseen, jonka kanssa ei ole sanaakaan vaihtanut, kuin todella tutustua ihmiseen. 

Jos nämä ihmiset olisivat mun koulussa

mä en ehkä olisi aina niin

  jäässä (s.97)

Minusta tämä on jotenkin tosi ihana ja piristävä kirja. Fanituksen vaikutusta nuoren elämään ei pidä vähätellä, ja voin puhua kokemuksen syvällä rintaäänellä, kuinka paljon itsekin sain voimaa fanittaessani teininä erästäkin amerikkalaista poikabändiä. Tämän lisäksi kirja käsittelee sitä, millaista on olla ylisuojelevan äidin lapsi pienellä paikkakunnalla, ja kuinka vaikeaa on sanoa muille ääneen se, että on koulukiusattu. Ja kuinka paljon rohkeutta vaatii käydä juttusille oman ihastuksensa kanssa, varsinkin kun kiusaajat on polkeneet itsetunnon pohjamutiin.

Arvosanani 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

Lastenkirjahylly

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Helmet: 38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

Popsugar: A Book with a constellation on the cover or in the title