Nordic Horror -sarja: A.R.S. Horkka

 Jäätävää: A.R.S. Horkka. Tammi 2022 (Nordic Horror #1)

"En elä kylmässä, kylmyys elää minussa.

Vain kohtaamalla kauhut kasvoista kasvoihin voi saada takaisin yhteyden omiin tunteisiinsa.

16-vuotiaan Armaksen on saatava tunteensa takaisin demoneilta, joille hän on ne menettänyt jouduttuaan toisten orpokodin lasten tavoin pienenä ”jäähdytetyksi”. Tämä on mahdollista ainoastaan tappamalla hirviöt, mukaan lukien vanhin ja vaarallisin niistä – demonikuningatar Lumileidi. Nordic Horror -sarja on uutta pohjoismaista kauhua, jossa maanläheinen realismi, pohjoisen pimeys ja kylmyys, mysteerit, murhat ja mytologia pakkautuvat yhteen painajaisten kudelmiksi hyvinvointiyhteiskunnan pimeimmissä nurkkauksissa." (Tammi)

Lukunäyte

Oma arvio:

Nonnih. Olen odotellut kovasti tämän Nordic Horror -sarjan ensimmäisiä osia, joista nyt tähän mennessä tämä ensimmäinen osa Jäätävää tuli kesällä (nimi kuvaa hyvin myös Suomen kesäkelejä, hehheh.) Seuraavat osat Korvaaja ja  Kellopelikuiskaaja ilmestynevät piakkoin. Mystisen kuuloinen kirjailijanimi A.R.S. Horkka kätkee taakseen Riina ja Sami Kaarlan sekä Anders Vacklinin. Kolmikko on  yhdessä kirjoittanut ja kuvittanut alakouluikäisille suunnattua Pet Agents -sarjaa, ja lisäksi Vacklin tunnetaan nuorille aikuisille suunnatusta Sensored Reality -trilogiasta. Olen siis ollut hyvin odottavainen tämän sarjan suhteen, sillä nuorille suunnattua kauhua ei tule joka tuutista. Olen ollut myös innostunut siitä, etteivät nämä kirjat ole kovin paksuja, ja näissä on vaikuttavat kannet sekä upeat sisäkansien kuvitukset (ilmeisesti Kaarlan pariskunnan käsialaa nekin.)

Kirjan prologi antaa jo vihiä siitä, ettei kauheita tapahtumia tule kirjasta puuttumaan, kun Tytti-nimistä tyttöä painaa veden alle jokin hirveän näköinen olento. Sitten siirrytään varsinaiseen tarinalinjaan, jossa päähenkilönä ja minäkertojana on 6-vuotiaana orvoksi jäänyt poika, Armas Ukkonen. Ilmeetön soutaja nimeltä Naava on viemässä häntä nyt Lapin erämaassa sijaitsevaan Kanervamäen orpokotiin. Orpokodin johtaja Lumi on hyvin hyytävä henkilö, kirjaimellisesti kuurassa olevine ripsineen ja valkoisine hiuksineen. Armas aistii, ettei orpokodissa kaikki ole niin kuin pitäisi. Onneksi Seita-niminen tyttö vaikuttaa mukavalta ja söpöltä. Seita näyttää pojalle salaisen luolan, jossa on kesyjä susia. Yhden niistä nimi on Rakkaus. Sitten eräänä päivänä Seita katoaa, Lumi käyttäytyy hyvin omituisesti ja Naava käskee poikaa pakkaamaan kamppeensa ja karkaamaan tämän kanssa erämaahan, koska on vaarassa. Totuus kaikessa raadollisuudessaan alkaa paljastua Armakselle.

"Lumi ei lepää, ennen kuin on tappanut sinut." (s. 67)

Seuraavaksi kirjassa alkaa melkoisen toiminnallinen osuus. On pelottavia demoneita, jotka örisevät ja valuttavat mönjää. On takaa-ajoa, pakoilua ja piilottelua. Kirja etenee runsain aikahyppäyksin, sillä Armas on lopulta Naavan kanssa piilottelemassa kymmenen vuotta, eli lopun tapahtumissa Armas on on jo 16-vuotias nuorukainen. Tunteet ovat tässä kirjassa hyvin suuressa roolissa, sillä demonikuningatar Lumileidi on varastanut niitä jääpiikin avulla lapsista. Siksipä Armas ei oikein pysty tuntemaan mitään. Hänen täytyy saada omat tunteensa takaisin ja voitettava Lumileidi, joka piilottelee yhä tyhjentyneessä orpokodissa. Armas joutuu kokemaan taas uuden menetyksen, mutta saa myös yllättävää - ja toivottua - seuraa.

Pitelen nystyräistä kouraa ja kosketan hurjapiirteisiä kasvoja. Niissä on jotain rapumaista. Sitten silmien valo sammuu, ne lasittuvat ja jäävät osoittamaan tyhjinä kohti taivasta. (s. 90)

Voi että. Olisin halunnut tykätä tästä, mutta en oikein saanut tästä kunnollista selkoa. (Jouduin tätäkin postausta varten selaamaan kirjaa uudelleen, koska olin vähän pihalla siitä, mitä alussa tapahtuikaan.) Kirjaan on tupattu toimintaa, taistelua ja pelottavuutta mahdollisimman paljon, mutta lopputulos on kuin pelaisi jotakin räiskintäpeliä: örkki tulee tuolta, toinen tuolta, kuvausta, kuinka kammottavan iljettävä se onkaan, mustaa mönjää lentää suusta. Onko se pelottavaa? Ei minusta, sillä kauhussa psykologiset elementit toimivat yleensä paremmin pelon luomisessa, ei toiminta ja hirviöiden kuvailu. 

Demoni nousee pystyyn, kohottautuu koko pituuteensa ja koukistelee saksimaisia etujalkojaan. ylhäällä latvassa keikkuu leveä ja irvokas ihmismäinen naama, jonka pienet pistävät silmät sijaitsevat kaukana toisistaan. Se ölisee kaiken aikaa kuin ihminen, joka ei osaa puhua. (s. 92)

Olen hiukan hämmentynyt siitä, että kustantajan mukaan tämä olisi YA-materiaalia (ikäsuositus 15+). Minusta tämän tyylinen toimintakauhupläjäys voisi mennä 11-13-vuotiaille, mutta toisaalta lopussa kirja taas vaikuttaa hieman isommille suunnatulta, kun Seita astuu kuvioihin. En tarkoita seksiä, sillä sitä ei kirjassa ole, mutta muuten. Lopussa annoin jo kirjalle hieman enemmän toivoa, kun Armas ja Seita alkavat etsiä ja kerätä kadonneita tunteita takaisin. Se on ihan hauska osuus, kun heille selviää erilaisten tunteiden merkitys ja tarkoitus. 

"Tältäkö tunteet tuntuvat? Miten voimakas olo! Ihan kuin leijuisin!" (s. 130)

Aion tutustua vielä seuraaviin osiin ja antaa mahdollisuuden sarjalle, jota olisi kyllä niin kiva vinkata nuorille. Kirjan takakannen mukaan kausi 1 tulisi pitämään mainitsemani mukaan lukien seitsemän eri kirjaa, ja olisikohan sitten tulossa lisääkin kausia? En nyt vielä manaa koko sarjaa. Toivottavasti tästä nuoret lukijat innostuvat minua enemmän. Aionkin antaa tämän 12-vuotiaan poikani testattavaksi.

Arvosanani 2,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

Kirjojen keskellä

Samantyylistä luettavaa:

Agnes af Forsellesin Kymnaasi orvoille ja hyljeksityille tytöille: Ilkka Auer

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Seinäjoen kaupunginkirjasto: 16. Kirjassa ollaan kylmissä oloissa

Iso kiltti jätti: Roald Dahl

Iso kiltti jätti: Roald Dahl. Suomentanut Tuomas Nevanlinna. Kuvittanut Quentin Blake. Art House 2016 (uudistettu, 9. painos - 1. painos 1989)

Englanninkielinen alkuteos (1982): The BFG

"Sohvi ei saa unta ja hiipii ikkunan luo. Yhtäkkiä hän näkee kadulla jotain hirvittävän isoa ja hirvittävän mustaa ja hirvittävän laihaa. Sitten vilahtavat suunnattoman pitkät, kalpeat, kurttuiset kasvot ja valtavat korvat. Se on neljä kertaa ihmisen kokoinen jättiläishenkilö.

Kun jättiläinen kidnappaa Sohvin, tuntuu kaikki jo menetetyltä. Mutta onneksi kyseessä onkin Iso kiltti jätti, jonka puhuma kieli on yhtä aikaa kummallista, naurattavaa ja ihastuttavaa.

Ja ennen kuin pahat lapsukaisia popsivat jättiläiset (muiden muassa Luunmurskaaja-jättiläinen, joka popsii vain turkeilta maistuvia turkkilaisia) on saatu kuriin, joudutaan turvautumaan aina maan korkeimpaan johtoon."

Oma arvio:

Luimme tämän kirjan yhdessä lasteni kanssa (tyttö 8 v ja  poika 6 v).

"Minä on kertonut sinulle jo kerran aikaisemmin", se sanoi hiljaa, "että minulla ei ollut mahdollisuus käydä koulua. Minä on täynnä virheitä. Ne ei ole minun vikani. Minä teen parhaani. Sinä on rakastettava pikku tyttö, mutta muista että sinä ei ole varsinainen neiti Kaikkitietävä itsekään."

Sanallinen leikittely, höpsöt sanat (Kölihopteri, dresipentti, perskurkkana, poplimo-juoma...) ja IKJ:n hullunkuriset kommentit (Oikein vai vasein?) ovat tämän kirjan paras juttu. Kammottavat jättiläiset hulvattomine nimineen, kuten Penskanpurija, Läskinlappaja, Lastenlyttääjä ja Teurastaja, on kuvattu mahdollisimman vastenmielisiksi, häijyiksi ja epäilemättömän tyhmiksi. Lasten mielestä kirjassa tympeintä onkin juuri jättiläiset ja heidän tapansa syödä ihmisiä. 

Iso kiltti jätti on hyväntahtoinen, lempeä ja oikeudenmukainen, joka pelkää hiukan isoja jättiläisiä, eikä siksi uskalla puuttua heidän kammottavaan tapaansa syödä ihmisiä.  Hän kerää pulloihin unia, jotka aistii herkillä, suurilla korvillaan, ja puhaltelee niitä öisin lasten makuuhuoneisiin. Hän on kirjassa niin minun kuin lastenkin lempihenkilö.

Lasteni mielestä IKJ:n keräämät unet ovat hauskoja: on hyviä Taikakultaunia, Kultakulkusia, Aarrekulkusia  ja erittäin kammottavia painajaisunia, kuten pahimmanlaatuiset Pahnarääkät. Unia pystyy sekoittamaan haluamanlaiseksi, ja niin IKJ joutuu tekemään, jotta saa sekoitettua Presidentille sopivan unen - sellaisen, jossa hän näkee totuuden jättiläisistä ja heidän tekosistaan.

Ison purkin sisällä, aivan sen pohjalla, hän saattoi nähdä noin viisikymmentä noita soikionmuotoisia merenvihreitä hyytelömäisiä hahmoja, jotka kaikki sykkivät sisään ja ulos. Jotkut niistä makasivat toisten unien päällä, mutta jokainen oli kuitenkin oma erillinen unensa.

IKJ päästää pienen Sohvin ja lukijat kurkistamaan jättiläisten maahan, joka on jossain kaukana Suomen takana, paikassa johon kartta ei riitä. Itse maassa ei ole paljon nähtävää, sillä se on kuvattu vain vuoristoiseksi aavikoksi. Jättiläiset käyvät siellä vain ottamassa nokosensa ennen seuraavaa reissua milloin mihinkin maahan, mikä koituu aina viattomien ihmisparsojen kohtaloksi. IKJ taas asustaa omassa luolassaan, missä säilyttää myös lukuisia unipullojaan. Sohvi on peloton ja sanavalmis tyttö, joka ei pelkää ilmaista näpäkästi mielipidettään asiasta. Lopulta hän saa vakuutettua arastelevalle IKJ:lle, että he yhdessä voivat muuttaa asiat ja saada ihmisten syönnin loppumaan.

IKJ:n vuoropuheista voi löytää monenlaista ajateltavaa, esimerkiksi liittyen lihansyönnin eettisyyteen. Hän saa niin Sohvin, presidentin kuin lukijankin häkeltymään moneen kertaan kyseenalaistaessaan monia asioita.

"Oli miten oli", hän sanoi omaa lajiaan puolustellen, "minusta on sikamaista, että nuo pahanhajuiset jättiläiset syövät joka ilta ihmisiä. Ihmiset eivät ole koskaan tehneet niille mitään pahaa."

"Samaa sanoo pikkupossu joka päivä", IKJ vastasi. "Se sanoo: 'Minä ei ole koskaan tehnyt mitään pahaa kenellekään ihmisparsalle, joten miksi niiden pitää syödä minut?' "

--- "Ihmisparsat tekee sääntöjä, jotka sopii niille", IKJ jarkoi. "Mutta ne säännöt ei sovi pikkupossuille. Olenko oikeassa vai vasemmassa?"

Lapsista kirjan paras kohta on  se, kun jättiläiset saadaan vangittua kuoppaan ja niitä ruokitaan - milläpäs muulla kuin körmytörköltä ja sikamöhnältä maistuvilla perskurkkanoilla. Paha saa palkkansa ja kirja saa lasten mielestä hauskan ja mukavan lopun. Pojan mielestä mukavaa on myös tarinan lopussa oleva paljastus tämän kirjan kirjoittajasta.

Iso kiltti jätti antaa paljon niin lapsille kuin aikuisillekin. Suosittelen tätä ehdottomasti ääneen luettavaksi, sillä on mukava leikitellä IKJ:n omakeksimillä sanoilla ja kompastella niihin pitkin tekstiä - hauskuutta tuo sekin, jos ei itse tarinakin.

Mukavaa myös se, että suomentaja Tuomas Nevanlinna on sijoittanut kirjan tapahtumat Suomeen, sillä alkuperäisessä versiossa IKJ ja Sohvi hakevat apua Englannin kuningattarelta, eivät suinkaan Suomen Presidentiltä. Lasten on mukavampi samaistua tarinaan, kun siinä puhutaan tutusta maasta ja sen kaupungeista.

Lapset antavat yksimielisesti arvosanaksi:

Minun arvosanani on  4,5




Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Osallistun tällä kirjalla samalla Yöpöydän kirjat -blogin Roald Dahl -lukuhaasteeseen ja olen saavuttanut nyt nilviön arvonimen. Toivottavasti ehdin vielä lukea kirjan, pari lisää. Kuka pelkää noitia kiinnostaisi minua ainakin kovasti.

Iso kiltti jätti muissa blogeissa:

 Kirsin kirjanurkka
Kirjavinkit (Kaisa Sutela)
Kirjojen keskellä
Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja

******************



Iso kiltti jätti on tulossa valkokankaalle heinäkuussa 2016 Steven Spielbergin ohjaamana elokuvaversiona. Trailerin voit katsoa tästä: