Crescent City -sarja: Sarah J. Maas

Maan ja veren huone: Sarah J. Maas. Suomentanut Sarianna Silvonen. Gummerus 2023 (Crescent City #1)

Englanninkielinen alkuteos (2020): House of Earth and Blood. Kansi: David Mann (suunnittelu), Carlos Quevedo (kuvat), Virginia Allyn (kartta)

"Fantasiakirjallisuuden supertähden eeppinen ja hekumallinen uusi sarja alkaa

Bryce Quinlanin elämä oli täydellistä. Päivät hän paiski töitä ja yöt juhli rankasti. Sitten demoni murhasi hänen lähimmät ystävänsä.

Kun samankaltaiset murhat alkavat toistua, Bryce ymmärtää jonkun janoavan hänen vertaan. Hän on kuitenkin päättänyt kostaa ystäviensä kuoleman hinnalla millä hyvänsä. Avukseen Bryce saa poliisivoimille työskentelevän Hunt Athalarin, langenneen enkelin, jolle on tarjottu vapautta vastineeksi tapauksen ratkaisusta.

Kaivautuessaan syvälle Lunathionin synkimpiin salaisuuksiin Bryce ja Hunt törmäävät totuuteen, joka uhkaa koko kaupunkia. Apunaan heillä on vain toisensa, kun maailma heidän ympärillään suistuu kaaokseen."(Gummerus)

Oma arvio:

Huhhuh, oli ensimmäinen reaktioni, kun sain postista tämän Sarah J. Maasin fantasiauutuuden. Kirja on nimittäin vaatimattomat 964-sivuinen järkäle. Olin ehkä hiukan kauhuissanikin. Miten ihmeessä ehdin lukea tätä ikinä loppuun, ja mitä jos tämä ei vedäkään ja tahkoan tätä vielä jouluun asti? Kiinnostuin keväällä kustantajan luettelotekstin perusteella kuitenkin valtavasti tästä rehellisesti aikuisten fantasiakirjaksi luokitellusta sarjan aloituksesta. Ja wau, mikä kansi! Tästä tulee ehdottomasti kirjahyllyni kaunistus.

Minun J. Maas-historiaani kuuluu se, että olen lukenut häneltä tunnetun Throne of Glass -YA-fantasiasarjan viisi ensimmäistä osaa, jonka jälkeen turhauduin ja jätin sarjan sikseen. Sarjassa oli muutamia osia, jotka saivat minut täysin häkellyksiin, positiivisessa mielessä siis, mutta tuo viides osa oli melkoinen koettelemus. Niinpä minulta jäi sarjan kolme viimeistä toistaiseksi lukematta. Lisäksi kirjailijan toinen YA-sarja Valtakunta on minulta vielä lukematta. Sen eka osa Okaruusujen valtakunta on lämmittänyt omaa kirjahyllyäni jo parisen vuotta, mutta ehkä vielä joskus...

" Se tyttö on aina ollut erinomaisen lahjakas olemaan siellä, missä hänen ei pitäisi olla." (s. 202)

Maan ja veren huoneen päätähti Bryce Quinlan on 23-vuotias, muodokas, itsevarma ja vetävä puolihaltia, joka on työskentelee Kuunsirpin eli Lunathionin kaupungissa 400-vuotiaan velhottaren, Jesiban, galleriassa, ja rakastaa tanssimista, bilettämistä ja seksiä. Jesiba on  Brycen hyvin häijy työnantaja, 400-vuotias velhotar, joka uhkaa muuttaa Brycen milloin miksikin elukaksi, jos tämä ei hoida työtään mallikkaasti. Tämä uhkaus kannattaa ottaa todesta, sillä noidalla on todellakin kyky muuttaa ihmisiä eläimiksi. Hienojen arvoesineiden lisäksi Jesiba keräilee alempiarvoisia elukoita, joista osa saattaa ollakin hänen taikuutensa tuloksia. Galleriassa on myös salattu osa, kirjasto, jota vartioi sympaattinen tulikeiju Lehabah. Kirjat ovat kiellettyjä ja sisältävät salattua tietoa, ja lisäksi niillä on taikavoimia.

Huomenna hän tuskin kykenisi kävelemään, hänen aivonsa eivät toimisi lainkaan, mutta voi helvetti sentään - lisää, lisää, lisää. (s. 78)

Brycen paras ystävä Danika Fendyr, Pirulaumaksi kutsuttuun porukkaan kuuluva ihmissusi pölähtää eräänä päivänä Brycen työpaikalle ja kehottaa tätä piilottamaan sinne erään miekan. Ystävykset ovat kovien bilettäjien maineessa ja syystä, sillä yökerhot ja päihteet ovat näille hyvin tuttua viihdettä.  Lisäksi he ottavat ja saavat kenet haluavat, ja tästä syystä saavat lutka-huuteluja välillä osakseen. Danika ja Bryce ovat päättäneet suorittaa pian yhdessä pudotuksen, eräänlaisen kuolemattomuuden tuovan rituaalin, jossa samalla syntyy arvokasta ensivaloa, jota käytetään parantamiseen ja energianlähteeksi kaupungille  Pirulaumassa on myös eräs Connor, komea susimies, joka on pyydellyt sinnikkäästi Bryceä treffeille, mutta vaikka heidän välillä suorastaan kipinöi, on haltianainen kieltäytynyt tähän asti. Mutta nyt hän viimeinkin antaa Connorille toivoa ja lupaa mennä joku päivä tämän kanssa ulos. 

Tuota päivää ei kuitenkaan koskaan tule, sillä tapahtuu jotain todella järkyttävää: Danikan asunnossa tapahtuu hirvittävä verilöyly ja kaikki siellä olevat Pirulauman bilettäjät menehtyvät. Sillä aikaa kun Bryce on ollut panemassa jotakin random-tyyppiä, hän on menettänyt sekä rakkaimman ystävänsä että ehkä tulevaisuuden kumppaninsa. Bryce on se, joka saapuu ensimmäisenä veriroiskeiselle asunnolle, ja josta hän huomaa livahtavan ulos jonkin hirmuisen otuksen. Tämä on nuoren haltianaisen ensimmäinen, muttei viimeinen karu kohtaaminen demonin kanssa, joka todennäköisimmin teurasti hänen ystävänsä. Bryce voittaa surun ja raivon voimalla demonin ja tulee pelastaneeksi sen kynsistä erään hyvin tärkeän henkilön. Hän myös saa vakavan vamman jalkaansa ja tulee kärsimään tästä vielä pitkään. Tärkeintä on kuitenkin se, kuinka hän selviää henkisesti kaikesta kauheudesta, jota hän joutui todistamaan omin silmin. 

Hänen ei olisi pitänyt antaa Athalarin painostaa itseään tulemaan, hänen ei olisi pitänyt nähdä tätä, hänen ei olisi pitänyt joutua muistamaan. (s. 310)

Kuvioihin astuu jo tässä vaiheessa mukaan kirjan toinen päähenkilö, langennut enkeli Hunt Athalar, jota kaikki kavahtavat ja kutsuvat nimellä Umbra Mortis eli Kuoleman Varjo erään aiemman kapinan vuoksi. Hän on rangaistuksena aiemmista teoistaan arkkienkeli Micahin omistuksessa, eräänlaisena orjana siis, pakotettuna työskentelemään 33. legioonan palveluksessa, jotka ovat enkeleistä koostuvia Lunathonin lainvartijoita. Hunt on ensimmäisenä paikalla, kun järkyttynyt ja haavoittunut, demonin kukistanut Bryce löydetään ja  kuulustellaan. Bryce on shokissa, eikä asiaa auta Danikan kamala Sabine-äiti, joka pitää Bryceä maailman pahimpana lutkana ja osasyyllisenä tyttärensä kuolemaan. 

Kirjassa hypätään sitten kaksi vuotta eteenpäin. Bryce yrittää toipua Danikan menetyksestä. Hän asuu Danikan entisessä, hulppeassa asunnossa, välttelee miekkaa kyselevää Sabinea, juoksee kipeästä jalastaan huolimatta ja on lopettanut kokonaan bilettämisen ja itselleen rakkaan harrastuksen tanssin. Syrinxin hän on lunastanut omaksi lemmikikseen, mutta on tästä ikuisesti veloissa työnantajalleen Jesiballe. Sitten kaupungissa alkaa taas tapahtua. Demoni näyttää päässeen taas valloilleen, sillä eräs Brycen hoitelema vampyyrimies joutuu tämän uhriksi. Tässä vaiheessa Brycen ja Huntin tiet kohtaavat, sillä arkkienkeli Micah määrää Huntin tutkimaan demonisurmia ja Brycen turvamieheksi. Bryce ei halua tuota rasittavaa enkeliä riesakseen, mutta ei voi muuta kuin sietää sitä, että tuo lihaksikas könsikäs kyttää mistä milloinkin yläilmoista hänen asuntoaan. Pian he kuitenkin huomaavat, että heillä on yhteinen päämäärä: he haluavat selvittää, kuka on kutsunut vaarallisen demonin  surmaamaan vaaneja, joiksi kirjassa kutsutaan kaikkia puhdasverisiä fantasiaolentoja. 

Bryce haluaa kostaa Danikan ja Connorin kuoleman, sillä hän on täynnä vihaa ja järkytystä. Saako Hunt Athalar murrettua uskomattoman viehkeän Brycen kovan ulkokuoren tärkeän tehtävänsä lomassa? 

Tuhanteen sivuun mahtuu hirmuisesti tapahtumia ja juonenkäänteitä, vaikka parhaat käänteet on säästelty loppuun. Kirjan maailma on kiehtova sekoitus urbaania ja korkean fantasian maailmaa: Kuunsirpissä käytetään kännyköitä ja katsotaan uutisia telkkarista, käydään yökerhoissa, mutta se vilisee fantasiahahmoja keijuista vampyyreihin, susista merenmiehiin, enkeleistä haltioihin ja noitiin ja näkkeihin, muun muassa. Muinaiset valtarakenteet ja olentojen arvojärjestykset ovat taas hyvin perinteisiä fantasiamaailman elementtejä.  Alussa minulle meinasi  tulla fantasiahahmoähky ja mietin, miksi ihmeessä kaikki mahdollinen on pitänyt tupata mukaan tähän maailmaan. Mutta kun pääsin sisään tarinaan (joka tapahtui ehkä vasta noin 200 sivun jälkeen), kaikki hahmot ja otukset löytävät kyllä paikkansa. 

Kirjan nimi Maan ja veren huone viittaa Midgardin valtakunnan yhteen huoneeseen, johon kuuluvat muun muassa ihmiset ja muodonmuuttajat. Kaikki valtakunnan neljä huonetta on esitelty heti kirjan alussa ennen Kuunsirpin kaupungin karttaa. Kuunsirpin kaupunkia hallitsee kuusi päällikköä kaupunginosittain. Yksi näistä, Viisruusu-nimisen haltioiden kaupunginosan johtaja, Syyskuningas, on Brycen vaiettu biologinen isä, joka on käännyttänyt 13-vuotiaan tyttärensä luotaan ja saanut tämän hyvin katkeraksi. Brycen haltiaveli Ruhn Danaan, jota tämä muille esittelee serkkunaan, on menettänyt myös luottamuksensa siskonsa silmissä, vaikka tämä pitää kovasti siskonsa turvallisuudesta huolta. Ruhnin ja Brycen sisarussuhteen kehittyminen oli minusta yksi parhaimmista kirjan ansioista. Mutta kaikista suurimmat ansiot annan tietysti Huntin ja Brycen haters-to-lovers-romanssista, joka on melkoista kiusaamista kirjan loppusivuille saakka. Etenkin yksi erityisen kuuma kohtaus vahvistaa sen, että tämä on pikemminkin new adult - tai aikuistenromaani kuin YA. Kliseiltä ei toki voida välttyä romanttisten kuvioiden osalta, mutta sehän onkin arvattavissa. 

Kun kirja imaisi minut sisäänsä noin parinsadan kolmensadan sivun jälkeen, se oli sitten menoa se. Sivut sen kuin viuhuivat eteenpäin, sillä niin romanttiset juonikuviot kuin murhamysteerin selvittelyt eeppisine lopputaisteluineen saivat minut pauloihinsa. Jos kirjan alku olisi ollut tiiviimpi, olisin antanut kirjalle huomattavasti korkeamman arvosanan, mutta nyt pisteytystäni laskee hieman kirjan paksuus. Sillä onhan siinä ihan hirmuisesti tiivistämisen varaa! Näköjään sarjan seuraavat osat ovat ihan samanlaisia tiiliskiviä. Mietinkin nyt, jätänkö sarjan tähän, sillä Maan ja veren huone loppuu melko tyydyttävästi eikä jätä minua juurikaan roikkumaan epätietoisuudessa. 

Ehdottomasti suosittelen lukemaan tämän loppuun, vaikka alku ei lähtisi vetämään, kuten minulla kävi. Kirjan maailma, valtarakenteet, fantasiahahmojen väliset suhteet ja keskeiset henkilöhahmot on mielestäni upeasti rakennettu ja ne kehittyvät kirjan edetessä. Lempisivuhahmojani on nenäkäs tulikeiju Lehabah, joka saa kuitenkin hyvin merkittävän roolin juonen kannalta, sekä Brycen oma itsepäinen lemmikkikimeeri Syrinx. Ja mikä mahtava loppurytinätaistelu kirjassa on: se sai minut välillä lähes hermoraunioksi käänteillään. Mikä urakka, mikä kokemus. Kyllä kannatti!

Arvosanaksi annan 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

tarinoitalukemisesta (IG)

Samantyylistä:

Cassandra Clare: Varjometsästäjät-trilogia ja Varjojen kaupungit -sarja

Kadonnut ääni -sarja: Outi Moisio

 Kun äänesi löysi minut: Outi Moisio. Books on Demand 2021 (Kadonnut ääni #1)

Kansi: Karin Niemi

"Tunsin, kuinka käsieni ihokarvat nousivat pystyyn ja aukaisin silmäni. Ympärillämme loisti outo valkoinen valo, joka valaisi koko huoneen. Valo lähti Johanista.

Lukion viimeisellä luokalla oleva Emilia saa roolin uuden koulunsa musikaalista. Mukana on myös aina aurinkolaseja pitävä mielettömän upeasti laulava Johan, joka ei jostain syystä haluaisi Emiliaa lähelleen. Musikaaliharjoitusten lomassa Emilia ihastuu Johaniin ja tunne tuntuu olevan molemmin puoleinen, ainakin välillä. Emilia alkaa kuitenkin pian nähdä outoa valoa Johanin ympärillä. Käsittämättömät katoamiset kesken dueton saavat hänet epäilemään, että Johanilla on jotain salattavaa. Kun totuus lopulta paljastuu, se laittaa uusiksi Emilian uskomukset, toiveet ja tulevaisuuden.

- Tältäkö se nyt sitten tuntuu? Täydellinen pari omalle äänelle.

Emilian tapaaminen saa Johanin elämän sekaisin. Tunteet, ja erilaiset säännöt, repivät häntä kahteen suuntaan, ja kun hän lopulta paljastaa Emilialle salaisuutensa, ei takaisin ole enää paluuta.

Kun äänesi löysi minut on urbaania fantasiaa ja romantiikkaa yhdistävä tarina musiikin voimasta. Teos on ensimmäinen osa kaksiosaisesta nuorille aikuisille suunnatusta sarjasta.(BoD)

Lukunäyte

Traileri

Oma arvio:

Oli aika, jolloin paranormaali romantiikka YA-kirjoissa oli kukkeimmillaan: samaan syssyyn ilmestyi Meyerin Twilightit, Fitzpatrickin Langennut enkeli -sarja, Claren Varjojen kaupungit -sarja, Stiefvaterin Väristys-sarja, noin muutamia esimerkkejä mainitakseni. Kyllähän tätä tyylilajia (onneksi) ilmestyy yhä edelleen, vaikka se onkin hieman jäänyt  realististen YA-kirjojen, dystopioiden ja dark academy -tyylisten jalkoihin. Outi Moisio on kirjoittanut ihan rehellisen, urbaania fantasiaa ja paranormaalia romantiikkaa sisältävän YA-kirjan Kun äänesi löysi minut, joka aloittaa kaksiosaisen Kadonnut ääni -sarjan. Tätä marraskuussa 2021 BoD:n kautta  julkaistua kirjaa ei ole hirveästi missään näkynyt, muuta kuin Moision omassa somessa, mikä on harmi, sillä tämä tyylilajilleen uskollisen yltiöromanttinen, lukiomaailmaan ja musiikalin tekoon keskittyvä kirja uppoaa varmasti kohdeyleisöönsä. Kirjan kaunis, sinisävyinen kansikuva on muuten lempikuvittajani Karin Niemen käsialaa.

Innostuin erityisesti, kun kuulin, että tässä kirjassa on hyvin voimakkaasti mukana musiikki. Kirjan lopusta löytyykin 41 biisin lista, joihin kirjassa viitataan viitenumeroin. Biisilistan löytää myös Spotifystä. Kirjan lukeminen biisien kanssa on vain hiukan työlästä, mutta tuo lukukokemukseen paikoin hyvin elokuvamaisen fiiliksen.

Emilia joutuu aloittamaan lukion viimeisen vuoden ihan uusissa kuvioissa, kun heidän perheensä on muuttanut Oulun seudulta Helsinkiin. Musikaalisesti lahjakasta Emiliaa painaa vielä ero Samista, ja siitä, että menetti erossa myös hyvän ystävänsä Hannan, sillä juuri nämä kaksi alkoivat olla yhdessä. Heti ensimmäisenä koulupäivänä kaikille käy selväksi, kuinka kaunis lauluääni Emilialla on, ja musiikinopettaja kannustaa tätä hakemaan koulun musikaaliin. Myös eräs erikoinen, aurinkolasit päässä kuljeskeleva poika hätkähtää Emilian lauluääntä, vaikka tällä itselläänkin on mitä uskomattomin laulun lahja.

Suljin silmäni ja kuuntelin hänen ääntänsä. Se oli niin syvä ja pehmeä. Tunsin, kuinka lämpö virtasi sisälleni ja rauhallinen olotila valtasi minut. (s.47)

Niinhän siinä käy, että toinen pääosa on Emilian, ja toinen tuon Johan-nimisen pojan, jonka ajatuksia lukija "kuulee" muuten Emilian kerronnan väleissä. (Alkuun nämä kursiivit hieman häiritsevät minua, mutta pääsen niistä melko pian jyvälle. Jäin vain miettimään, olisiko ollut parempi, että kirjassa olisi ollut kaksi eri minäkertojaa, kukin omissa luvuissaan, eikä Johanin ajatukset olisi pomppinut väleihin?) Johan yrittää vältellä tuota kiehtovaa tyttöä, mutta aika heikoin tuloksin. Lisäksi Johanin ystävä Mikael näyttää olevan hyvin käärmeissään siitä, että Johan ja Emilia ovat tekemisissä keskenään. Kukaan ei voi kuitenkaan väittää vastaan, miten yhteensopivasti he laulavat päärooleissaan. Välillä tuntuu, kuin heidän äänensä muodostaisivat vain yhden, yhtenäisen äänen. Voiko se edes olla mahdollista?

Emilia alkaa aavistaa, ettei Johan ole ihan tavallinen tyyppi. Miksi hän pitää aurinkolaseja sisällä, vaikka hänellä on aivan uskomattoman kauniin siniset silmät? Miksi Emilia näkee Johanin ympärillä hohtavan valkoista valoa, aivan kuin sädekehän? Miksi Johanin kosketus saa aikaan niin voimakkaita tuntemuksia Emiliassa?

Emiliassa on jotain erityistä. Se ei pelkää mua. Se tekee musta tietyllä tavalla, erilaisella tavalla, kokonaisen. Ja nämä tunteet, ne... En osaa edes selittää, mitä ne tekevät mulle. Mä jopa vähän pelkään niitä. Ja se, miten meidän äänemme soivat yhdessä... (s. 139)

Joku voi arvatakin helposti, mikä Johanissa on erikoista, mutta en nyt suoraan spoilaa sitä. (Älä siis katso postauksen tunnisteita, jos et halua vielä tietää...) Kirjan juoni muistuttaa todella paljon Twilightin ja Langennut enkeli -sarjan alkuasetelmaa, ja on sitä tainnut olla muissakin vastaavissa: uusi tyttö koulussa, erikoinen poika, joka käyttäytyy ensin töykeästi ja välttelevästi, mutta sitten ei voi vastustaa vaan pyrkii tytön lähelle. Salamarakastuminen pelkkien ulkoisten ja mystisten kemiallisten ominaisuuksien perusteella toki sallitaan, kun on kyse ihmisen ja ei-ihmisen välisestä rakkaudesta, vaikka välillä minua meinasi jo alkaa tympiä Johanin alituiset hönkäilyt siitä, kuinka kaunis Emilia on. Toki Johan jumaloi myös Emilian lahjakkuutta, niin laulussa kuin pianonsoitossakin.

"Sä olet liian hyvä mulle." (s. 117) 

Emilian elämä pyörii Twilightin Bellan tapaan aika paljon Johanin ympärillä. Hän on ystävystynyt samassa musikaalissa puuta esittävän Saaran kanssa, ja käy myös entisellä kotiseudullaan bilettämässä entisten ystävien kanssa, mutta muuten hänen elämäänsä ei mahdu kuin Johan, musikaali, musiikki ja oma perhe. Mutta niinhän se toki käykin, kun oikein kovasti rakastuu. Olisin ehkä kaivannut tarinaan kuitenkin jotain ystävyyskuvioita enemmän, eli lähentyminen Saaran kanssa olisi voinut saada hiukan enemmän sijaa tarinassa. Musikaalin teko etenee kirjan aikana koe-esiintymisistä sen ensiesitykseen saakka, ja "Sinä ja metsä" -musikaalin juoni selostetaan kirjassa pääpiirteittäin - onpa jopa julistekin nähtävissä. Musikaalin teema symboloi Johanin ja Emilian kiellettyä rakkaussuhdetta, sillä siinä peikkopoika rakastuu tavalliseen tyttöön, mutta muut eivät hyväksy heidän rakkauttaan.

"Uskotko sä asioihin, joita ei voi järjellä selittää? (s. 122)

Vaikka en ihan kaikista juonenkäänteistä innostunutkaan, ja vaikka välillä alkoi tuntua, että olen lukenut jo liikaa paranormaalia romantiikkaa, jossa päähenkilöt jaksavat kerta toisensa jälkeen hämmästyä siitä, kuinka mahtavan tuntemuksen rakkaus heissä saakaan aikaan, viihdyin Emilian ja Johanin tarinan parissa ja uskon, että tämä voisi mennä hyvinkin kaupaksi vinkkauksissa yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille. Kirjan juoni etenee hyvin lineaarisesti ja kieli on siistiä ja kaunista, vaikkakin  konstailematonta. Kirjan tyyli sopiikin varmasti hyvin sellaisille, jotka haluavat lukea tasaisesti etenevää juonta ilman takaumia ja laajoja maisemakuvailuja tekstissä. Kun äänesi löysi minut on oikein varteenotettava lisä kotimaisten YA-kirjojen joukkoon, ja suosittelen erityisesti urbaanin fantasian ja paranormaalin romantiikan ystäville, jotka haluavat pysyä tutussa ja turvallisessa. Musiikin yhdistävä vaikutus pääparin välillä on ainakin minulle ihan uniikki idea, jollaiseen en ole vielä YA:ssa törmännyt.

Sun äänesi ja musiikkisi saa koko vartaloni aistimaan ihan kummallisia tuntemuksia. Aivan kuin kuuluisin sulle jollakin epätodellisella tavalla enkä pystyisi itse vaikuttamaan omiin tuntemuksiini. (s.244)

Aion mielelläni lukea toisenkin osan, kunhan se ilmestyy, sillä kirjan tarinasta jäi vielä paljon kysymysmerkkejä ilmaan.

Arvosanani 4-

Kiitos arvostelukappaleesta!

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija

Booklist Queen haaste saa merkin kohtaan: 

With a Blue Cover

Seinäjoen kirjaston haaste:

11. Kirjassa ollaan kaupungissa

Popsugar haaste:

A Book about afterlife

YA-spefihaaste:

Paranormaali romantiikka

Kun sydämesi laulaa minulle: Outi Moisio. Books on Demand 2025 (Kadonnut ääni #2)

Kansi: Karin Niemi

"Hän oli luvannut olla minun henkilökohtainen suojelusenkelini, ja nyt oli hetki, jolloin olisin tarvinnut sellaista. Mikä suojelusenkeli se sellainen oli, joka ei ollut lähellä pahimpina aikoina?

Johan on vihdoin saanut siipensä takaisin ja palannut suojelusenkeliksi. Hänelle osoitetaan suojeltava, joka törmäyttää hänen menneisyytensä ja nykyisyytensä odottamattomalla tavalla.

Samaan aikaan Emilia yrittää selvitä Johanin menetyksestä, lukion viimeisen kevään paineista ja epämääräisistä oireista, jotka ovat alkaneet häiritä hänen päivittäistä elämäänsä.

Kun kadonneen äänen side alkaa vetää heitä väistämättä yhteen - ja Johan saa tietää yllättäviä asioita omasta elämästään - sen vaikutukset saavat Johanin kyseenalaistamaan tehtävänsä suojelusenkelinä. Lopulta hänen täytyy tehdä päätös, joka vaikuttaa heidän kaikkien kolmen tulevaisuuteen." (BoD)

Lukunäyte

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Nelisen vuotta on vierähtänyt siitä, kun luin Outi Moision Kadonnut ääni -kirjaparin ensimmäisen osan Kun äänesi löysi minut. Hiukan jouduin palauttelemaan mieleeni edellisen osan tapahtumia, kun tartuin nyt tähän toiseen osaan, joka samalla päättäisi enkeli-Johanin ja Emilian tarinan.

Emilia toipuu sairaalassa kamalasta onnettomuudesta, jonka päätteeksi Johan on lähtenyt kokonaan hänen elämästään. Hän sai kauan toivomansa siivet takaisin suoritettuaan viimeinkin rangaistuksensa maan päällä. Enemmän rangaistusta taitaa kuitenkin olla siinä, ettei Johan enää voi näyttäytyä rakastamalleen Emilialle enää koskaan. Hänelle määrätään uusi ihminen, jonka suojelusenkelinä hänen tulee toimia. Kaiken lisäksi tämä 15-vuotias Olli on saman tyypin lapsi, jonka veli kuoli aiemmin Johanin virheen vuoksi. 

Emilia on menettänyt elämänhalunsa kokonaan, sillä hän kaipaa Johania niin paljon, että häneen sattuu. Vanhemmat yrittävät kaikkensa, jotta tyttö alkaisi pikku hiljaa palata normaaliin arkeen, mutta Emilia ei osaa edes nauttia musiikista enää. Hänellä on edessä viimeinen lukion rutistus, ylioppilaskirjoitukset ja Sibelius-Akatemiaan haku, joten pian pitäisi ryhdistäytyä. 

"Missä sä oikein olet? Mä haluaisin vain tietää, että sulla on kaikki hyvin." (s. 109)

Johan elää nyt enkelten omassa paikassa, jota johtaa hänen tiukka äitinsä Sofia. Mikael on vangittuna enkelten karmeaan vankilaan yritettyään surmata Emilian. Johan vierailee kuitenkin säännöllisesti maan päällä suojeltavansa takia, ja väistämättä törmää myös Emiliaan, jonka äiti Maija sattuu olemaan Ollin pianonsoitonopettaja. Johan määrättiin Ollin suojelusenkeliksi, koska pojalla on identiteettiongelmia: hän on pitkään ollut ihastunut pianoa soittavaan, superkomeaan lukiolaispoika Lauriin, mutta ei uskalla tehdä aloitetta saati puhua kenellekään homoseksuaalisuudestaan. Lauri käy saman opettajan pianotunneilla ja on aina ystävällinen Ollille, ja pian heitä näyttääkin yhdistävän musiikkiopiston tasosuorituskokeet, joita opettaja haluaa treenauttaa heillä yhdessä. Pojat tutustuvat toisiinsa ja Ollin ihastus vain syvenee. Kunnes eräissä bileissä Olli mokaa Laurin kanssa, tekee ylilyönnin, jonka seurauksena hän joutuu sairaalaan. 

Kirjassa seurataan Emilian toipumista  ja kurinalaista harjoittelua pääsykokeisiin, sekä lopulta jo hiukan irtautumista Johanista, kun komea soitonopettajatuuraaja Sebastian saa hänen ajatuksensa välillä muualle. Toinen tarinalinja seuraa Johanin kivuliasta elämää ilman Emiliaa. Hän näkee, kuinka Emilia suutelee jotain toista poikaa ja löytää itsestään uusia tunteita.Hän yrittää olla hyvä suojelusenkeli Ollille, jonka kipuilua hän joutuu seuraamaan vierestä. Hänellä on kuitenkin riittämättömyyden tunteita, sillä hän ei koe olevansa kovin hyvä tehtävässään. Menneisyyden virheet seuraavat hänen mukanaan. Johanille selviää myös uusia asioita hänen äidistään ja Mikael-ystävästään, joka yhä kantaa kaunaa Johanille siitä, että tämä makasi hänen tyttöystävänsä kanssa.

" Siis etkö sä nähnyt tuota värähtelyä noiden kahden välillä?" (s. 73)

Eniten pidin kuitenkin Ollin ja Laurin tarinasta, jossa oli hiukan Heartstopper-henkeä mukana. Aika tämmöinen tyypillinen asetelma, jossa toinen on hyväksynyt oman homoutensa ja toiselle se on vasta ihan uutta ja siksi hämmentävää. Oikein herttainen tarina, joka koettelemusten jälkeen saa ihanan lopun. Emilian ja Johanin rakkaustarina ei niinkään sykähdyttänyt minua jostain syystä. Emilian sureminen saa alussa aika isot mittasuhteet, toki sille löytyy sitten selitys, miksi ero Johanista ottaa niin koville. 

Tiedän, että mun olisi pitänyt olla sun luonasi. (s. 145)

Johan käy välillä lävitse menneitä tapahtumia, kuten tuota surullisenkuuluisaa välirikkoa Mikaelin ja hänen välillään. Selitys muuten niin kunnollisen Johanin petollisuudelle on ehkä hiukkasen liian helppo. Hiukkasen löysin tekstistä kielioppivirheitä, mm. pilkkuvirheitä ja kömpelöitä lauserakenteita tekstistä, joten pari oikolukua lisää ei olisi ollut pahitteeksi.

Kadonnut ääni -kirjaparin päätösosa täydentää toki onnistuneesti Emilian ja Johanin tarinaa ja tuo mukaan myös Ollin ja Laurin söpön sateenkaarevan rakkaustarinan. Musiikki on tutusti mukana ja kuten edelliseen osaankin, tähänkin on olemassa oma Spotify-listansa. En jaksanut nyt alkaa kuunnella kirjan tapahtumiin valittuja biisejä, mutta aina välillä vilkaisin lopun biisilistasta, mikä biisi olikaan valittuna kyseiseen kohtaan. 

Pidän siitä, että vaikka enkelit on kristinuskon keskeisiä symboleja, ei tähän ole sotkettu juuri muuta kristillisyyttä, vaan esimerkiksi enkeleiden johtajana on Sofia, ei Jumala, jota ei mainita missään yhteydessä. Enkeleiden olinpaikkaa ei ole kuvailtu kauhean seikkaperäisesti, joten paljon jää lukijan mielikuvituksen varaan.

Annan arvosanaksi tälle 3

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla: 

--

Samantyylistä luettavaa:

Langennut: Lauren Kate 

Kuolemattomat-sarja: Alyson Noël 

Twilight-sarja: Stephenie Meyer 

Väristys-sarja: Maggie Stiefvater 

Langennut enkeli -sarja: Becca Fitzpatrick

Lasienkeli: Marja Aho

 Lasienkeli: Marja Aho. Myllylahti 2021

Kansi: Kaisu Sandberg

"Valon ja varjon rajalla kulkeva nuortenromaani kertoo mielen särkymisestä, ystävyydestä ja toivosta. Juuri kun kaikki näyttää olevan hyvin, elämä kiskaisee maton jalkojen alta.

 Killin elämässä on ongelmia, jotka ovat kokoa XXL. Hän on hukannut itsensä pimeyteen ja yrittänyt itsemurhaa. Siksi hän on psykiatrisessa sairaalassa, osasto koovitosella, etsimässä valoa ja syitä elää.

Sairaalan pihalla Killi tapaa Iiriksen, ylilääkärin tyttären. He ystävystyvät, ja Iiris tutustuttaa Killin sairaalan hautausmaahan, karmiviin kummitusjuttuihin ja lähellä virtaavaan synkkään Kalmajokeen. Iiriksen avulla Killi saa roikuttua kiinni elämän langassa.

Kun Killi pääsee pois osastolta, yhteys Iirikseen katkeaa. Vain kuva sinipukuisesta hauraan kauniista tytöstä muistuttaa menneestä. Yrittäessään löytää ystävänsä uudelleen Killi saa kuulla jotakin sellaista, mitä hän ei olisi ikinä uskonut kuulevansa." (Myllylahti)

Oma arvio:

Kirjan alussa suljetulta osastolta psykiatsiselle siirretty Killi on yhteistyöhaluton, tympääntynyt ja äreä. Osaston lempeä Ritva ei saa Killiltä armoa, eikä taideterapia tunnu Killistä auttavan. Lastenkodilta käyvät Tuomas ja paras ystävä Moona katsomassa Killiä, mutta eivät he tunnu tajuavan, miltä hänestä tuntuu. Ei masentuneelle auta sanoa, että ottaa itseään niskasta kiinni, eikä Killi tajua, miten Tuomaksen laatima biisilista auttaisi hänen olitilaansa, jossa kaikki tuntuu paskalta.

- En mä oikein usko, että enkelistä olis mulle apua, sanon ja tökin sandaalinkärjellä lattiaa.

- Ei enkeli tulekaan luoksesi, ellet itse sitä halua. Enkeli antaa merkin ja kysyy, oletko valmis ottamaan hänet vastaan --- (s. 16)

Sairaalapappi puhuu Killille suojelusenkeleistä, ja vaikka Killi on skeptinen moisiin, hän haluaisi uskoa, että hänen maasta löytämänsä höyhen voisi olla merkki enkeliltä. Sitten Killi tapaa hauraan, mustatukkaisen Iiriksen, joka tuntuu ymmärtävän tätä ilman sanoja ja on erityisen kiinnostunut suomalaisesta kuolemaan liittyvästä kansanperinteestä. Onko Iiris hänen suojelusenkelinsä? Killi alkaa selvästi piristyä, osin Iiriksen ansiosta, mutta myös Ritvan lempeyden ja myös erikoisen taideterapian avulla - vaikka Killi pitää taideterapiaa pitävää Pirkkoa kahjompana kuin itseään.

Mitä väliä, ajattelen sitten. Mitä väliä sillä on, vaikka en pystykään. Millään ei ole enää mitään väliä. (s. 100)

Sitten ikäviä uutisia kantautuu lastenkodista, eikä Killi meinaa kestää. Onneksi Iiris ja Ritva auttavat häntä pahimman yli ja jossain vaiheessa koittaa aika, jolloin Killi saa palata kotiinsa, eli lastenkotiin. Se vain tietää hyvästejä Iirikselle. Onneksi ne ei ole kuitenkaan lopulliset hyvästit. Eihän? 

Pyörittelen kukkaa käsissäni vaivautuneena. Vilkaisen varovasti Iirikseen. Hän hymyilee, nappaa lumpeenkukan käsistäni ja laittaa sen hiuksiinsa korvan taakse. (s. 117)

Lasienkeli on tarina toipumisesta, eheytymisestä ja menettämisestä. Tärkeässä roolissa on myös syvä ystävyys, joka syventyy rakkaudeksi, mutta kokee surullisen, katkeransuloisen lopun. Pelkäsin vähän papin alkaessa puhua enkeleistä, että kirja menee liian uskonnolliseksi paatokseksi, mutta jäivät onneksi suojelusenkeli-tasolle. Iiriksen ja Killin ystävyys  ja siitä syventynyt rakkaus on kuvattu (turhankin) hienovaraisesti ja paljon jää lukijan mielikuvitukselle tilaa. Toisaalta, rakkautta se on täydentymätönkin rakkaus.

- Ai että miten ihana nähdä, kun sä hymyilet. Oikein sydäntä lämmittää --- (s. 122)

169-sivuinen kirja on nopsaa luettu, mutta hiukan epätasapainoinen: kirjan alkuosa on hiukan tylsä, kun taas tapahtumat on pakkautuneet loppuosaan. Mielenterveysteemaisia nuortenkirjoja ei ole koskaan liikaa, ja tämä voisi antaa toivoa jollekin, joka kipuilee samojen asioiden kanssa. Tosin minua hiukkasen ärsytti Killin ajattelemat alkuosan valistavat mietteet siitä, miten masentuneiden kanssa kuuluisi käyttäytyä. Ne kun olivat melko läpinäkyvästi kuin suoraan jostakin mielenterveyspotilaiden omaisille -oppaasta.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

 

Muissa blogeissa:

Lastenkirjahylly

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia

Langennut-sarja: Lauren Kate

Langennut: Lauren Kate. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2017.

Englanninkielinen alkuteos (2009): Fallen

"Mitä jos elämäsi rakkaus olisi hän, jota et voi saada?

Luce Pricen epäillään sytyttäneen tulipalon, jossa hänen poikaystävänsä kuoli, ja rangaistukseksi hän joutuu tiukan vartioinnin sisäoppilaitokseen, missä kaikki muut oppilaat vaikuttavat sosiopaateilta. Uudessa koulussa Luce kohtaa Danielin, arvoituksellisen, etäällä pysyttelevän pojan, joka vetää tyttöä puoleensa kuin magneetti.

Luce haluaa selvittää Danielin mysteerin hinnalla millä hyvänsä. Totuuden tavoittelu vie hänet osalliseksi sielua ravistelevaan draamaan, eikä mikään ole enää sitä miltä näyttää..."



Oma arvio:

Olen lukenut tämän kirjan englanniksi (Fallen) kolmisen vuotta sitten, ja arvioni siitä ja sarjan toisesta osasta Torment löytyy tästä linkistä. Halusin kuitenkin kirjoittaa ihan oman arvioni tästä Inka Parpolan suomentamasta kirjasta, sillä minulle jäi melko paljon asioita ymmärtämättä englanninkielisestä versiosta.

Ensinnäkin en ole kovin  innoissani elokuvakannesta, sillä rakastuin alkuperäiseen kansikuvaan. Elokuvakannessa on toki tavoiteltu samaa synkkämielistä, goottimaista tunnelmaa, mutta ei vedä vertoja sille ensimmäiselle, ainoalle ja oikealle.

Kirjan päähenkilö, Lucinda eli Luce saapuu Sword & Cross -nimiseen sisäoppilaitokseen (kiva, ettei suomentaja ole kääntänyt koulun nimeä!) suruissaan siitä, että hänen vanhempansa ovat halunneet hänet pois silmistään. Itse koulu rakennuksineen muistuttaa ränsistynyttä vankilaa, jossa oppilaiden liikkeitä seuraavat "punaiset" eli valvontakamerat, ja jonka pihapiiriin kuuluu ikivanha hautausmaa ja  uima-allas on rakennettu vanhan kirkon sisään. Luce tutustuu heti räväkkään Arrianeen sekä persoonalliseen, isänsä menettäneeseen Penniin. Lucea alkaa myös heti piirittää komea, tumma Cam, joka saa tytön pään helposti pyörälle.

"Voisin vaikka vannoa, että me olemme tavanneet aiemminkin", hän sanoi. "Olenko minä järjiltäni?"

"Järjiltäsi? Etkös sinä sitä varten täällä ole?" Daniel vastasi sivuuttaen välinpitämättömästi hänen kysymyksensä. (s.146.)

Luce tuskin ehtii toipua Camin aiheuttamista sydämentykytyksistä, kun hänen katseensa lukkiutuu vaaleahiuksiseen poikaan - tyttö ei vielä arvaakaan, miksi ja miten Dalien Grigori saa hänet niin pakkomielteiseksi, että hän alkaa tutkia tämän taustoja muun muassa koulun tiedostoista. Vaikka Daniel on melkoisen tyly Lucelle, hänellä on syynsä yrittää karkottaa Luce luotaan. Hän tekee sen vain  suojellakseen itseään ja tyttöä. Danielin ja Lucen kohtalona on kirous, joka saa heidät rakastumaan toisiinsa yhä uudelleen ja uudelleen. Luce ilmaantuu aina seitsemäntoista vuoden välein uudelleen ja rakastuu joka kerta Danieliin. Heidän ei ole kuitenkaan mahdollista olla yhdessä. Tällä kertaa kuitenkin tapahtuu toisin, ja Daniel on ihmeissään, miksei Luce  katoakaan häneltä suudelman jälkeen. Mikä on rikkonut tapahtumaketjun?

Entä mitä ovat nuo Lucen näkemät pahaenteiset varjot?

Kukaan ei tiennyt hämäristä hahmoista, joita hän joskus näki pimeydessä. Ne olivat aina tulleet hänen luokseen. ne olivat tulleet ja menneet niin kauan, ettei Luce enää edes pystynyt muistamaan ensimmäistä kertaa, kun oli nähnyt ne. Mutta hän muisti ensimmäisen kerran, kun oli tajunnut, etteivät varjot tulleet kaikkien luo - tai itse asiassa kekenkään muun  kuin hänen luokseen. (s. 33.)

Luce on  nähnyt koko elämänsä ajan kummallisia varjoja, jotka aina ilmestyvät jostain ja katoavat taas jonnekin. Ne päästelevät omituisia ääniä ja jopa koskettavat Lucea, eikä niitä tietenkään kukaan muu näe. Lopussa Daniel valaisee Lucelle varjojen merkityksen, mutta niiden täydellinen merkitys ei vielä täysin selviä lukijalle.

Lucinda on joutunut Sword & Crossiin pääosin aiempien tapahtumien vuoksi, jossa hänen poikaystävänsä Trevor on menehtynyt epämääräisissä olosuhteissa. Nuo epämääräiset olosuhteet ovat tulipalo, jonka syttymissyytä Luce ei kunnolla muista. Tämä tapahtuma ei oikein missään vaiheessa avaudu, mutta lopussa lukijan on ikään kuin itse rivien välistä pääteltävä, mitä tuolloin olisi voinut sattua - tai kuka siitä olisi voinut olla vastuussa. Luce pelkää, että muut sisäoppilaitoksen oppilaat pitävät häntä pyromaanimurhaajana, vaikka sisimmässään hän tietää olevansa syytön. Asiaa ei helpota se, että myös Sword & Crossin kirjastossa syttyy tulipalo ihan yllättäin, kun Luce ja Penn ovat siellä tutkimassa Danielin sukujuuria.

"Hyvä uutinen on" - hän piti tauon valiten sanansa huolellisesti - "minä suutelin sinua, ja sinä olet yhä siinä." (s. 362.)

Minusta Langennut on esimerkillisen mainio paranormaali romanssi, johon yhdistyy myös luontevasti urbaania fantasiaa,  kauhua ja goottimaista tunnelmaa. Paljon yhtäläisyyksiä toki on Stephenie Meyerin Twilightin kanssa, sekä tarina muistuttaa myös Becca Fitzpatrickin Langennut enkeli -sarjaa, mutta se ei oikeastaan minua häiritse. Olisin ehkä kaivannut hiukan syvällisempää ja intohimoisempaa romantiikan kuvausta Lucen ja Danielin välille, sillä heidän väliset kohtaamiset tuntuivat hiukan kesyiltä ja valjuiltakin. (Lakkasin muuten laskemasta, kuinka monesti Daniel "kupersi kätensä Lucen kasvojen ympärille.") Jotenkin muistelin, että heidän välillään olisi ollut säkenöivämpää. Kirjan jännittävimmät tapahtumat sijoittuvat melko loppuun, joten joillekin enemmän toimintaa kaipaaville kirja voi tuntua jopa hiukan tylsältä. Loppusähinät ja -taistelut tuntuvat minusta jopa kirjan muuhun tunnelmaan verrattuna hieman irrallisilta. Minä nautin kuitenkin suuresti kirjan verkkaisesta juonenkuljettelusta ja  hiipivää kauhua henkivästä tunnelmasta.

Toivon mukaan koko sarja suomennettaisiin, sillä toisessa osassa alkaa tapahtua mielenkiintoisia asioita Lucen näkemiin varjoihin liittyen.

Suomennos on mielestäni toimiva. Annan kirjalle saman arvosanan kuin olen englanninkieliselle teoksellekin antanut, 

4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Langennut muissa blogeissa:

Kirjasähkökäyrä
Lukunurkka

Samantyylistä luettavaa: 

Twiligt-saaga: Stephenie Meyer
Langennut enkeli -sarja: Becca Fitzpatrick
Kuolemattomat-sarja: Alyson Noël

________________________

Lisään tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta

Osallistun tällä myös Yöpöydän kirjat -blogin Uudelleen luettua -lukuhaasteeseen.

Suuri suomalainen kummituskirja - kotimaiset kauhutarinat kautta aikojen: Eero Ojanen

Suuri suomalainen kummituskirja - kotimaiset kauhutarinat kautta aikojen: Eero Ojanen. Minerva 2016.

 "Ihmisiä ovat aina kiinnostaneet tarinat toisesta todellisuudesta, näkymättömästä maailmasta, jonka asukkaat joskus vierailevat keskuudessamme. Yliluonnolliset ilmiöt ja kummitukset elävät edelleen vahvasti suomalaisessa kertomusperinteessä. Kirjailija Eero Ojanen on koonnut hyytävimmistä suomalaisista kummitustarinoista kiehtovan kirjan.

Hyvistä tarinoista on monenlaisia versioita. Näihin kohtaamisiin on kuitenkin perinteisesti liittynyt tunne siitä, että tässä paikassa on jotain selittämätöntä, täällä on joku muukin kuin minä.
Tavallisesti tarinoiden keskushahmona on kuollut ihminen, joka jostain syystä ja jossain muodossa on jäänyt elävien keskelle. Kummitus voi olla joku hyvin tiedossa oleva henkilö, kuten talon entinen asukas tai muuten tiettyyn paikkaan sidoksissa oleva persoona. Usein kummitus liittyy jollain tavalla selvittämättömiin asioihin, rikokseen tai muuten äkkinäiseen kuolemaan.

Mutta kummitus voi olla myös sanansaattaja, vainaja joka tulee vielä kerran kuolemansa jälkeen tervehtimään läheisiä ihmisiä ja tuttuja paikkoja. Kummitus voi myös ilmoittaa jostain tulevasta tapahtumasta tai varoittaa etukäteen vaarallisesta tilanteesta, vaikkapa siitä, että joku läheinen ihminen on juuri sillä hetkellä kuollut.
Kummituksia on tavattu aina ja kaikkina aikoina, mutta vakavat kriisiajat, kuten sodat, ovat niille erityisen otollista aikaa."

Oma arvio:

Joroisissa mies kulki tiellä, kun hänen rinnalleen ilmestyi kävelemään mies valkeissa vaatteissa. "Kulje vain rauhassa, kulkekaamme yhdessä", mies sanoi ja hävisi. Sen sanottiin olevan kanavaan hukkunut mies.

Minulle tuli niin nostalginen olo lukiessani tätä kirjaa! Kertovatkohan lapset enää toisilleen karmaisevia kummitusjuttuja illan hämärissä, vai onko tämä jo ihan kadonnut kansanperinne?

Eero Ojanen on koonnut mahtavan määrän kummitustarinoita näiden kansien väliin, ja vaikka suhtaudunkin melko skeptisesti monen tarinan todenperäisyyteen, luin niitä ahmimalla ja mieleeni muistui heti myös lapsuudessani kuulemia, jollekin tutuntutuntutulle sattuneita kummia kokemuksia. Itse en ole koskaan kokenut mitään kohtaamista henkiolentojen kanssa, ja olenkin aina ajatellut, että suurin osa tarinoista selittyy jollain sattumuksella tai esimerkiksi sillä, että uskonnollisessa yhteisössä on peloteltu lapsia liikaa piruilla sun muilla, jolloin mielikuvitus on lähtenyt laukkaamaan. Tarinat ovat kuitenkin tarinoita, ja tarinakokoelmahan tämä kirja onkin.

Kirjasta löytyy paljon muutakin kuin haamuja, enkeleitä ja räyhähenkiä: ihmiset ovat kokeneet erilaisia enteitä eli etiäisiä esimerkiksi ennen jonkun kuolemaa. Enneunet näyttävät olevan hyvin yleisiä, ja itsekin myönnän nähneeni sellaisia. Sattumaa tai ei... Monet tarinoista ovat hyvinkin yksityiskohtaisesti kuvattuja, joissakin tarinoissa on koettu rakennuksista kuuluvaa koputtelua, ovien avautumista, tuulen henkäyksiä jne. Ihmeekseni pirujuttuja ei kirjan sivuilla juurikaan vilise, vaikka juuri niillä me lapsena monesti kauhistelimme.

Minua kiinnostaa erityisesti sota-ajan tarinat, joissa sotilaat kokevat saavansa erilaisia varoituksia, joiden ansioista he pelastuivat pommituksilta. Myös sodassa olleiden omaisilla vaikuttaa olleen paljon etiäisiä ja enneunia, jotka ovat ennustaneet yleensä läheisen kuolemaa.

Eräs mies sai ääneltä käskyn perääntyä tulituksen alta. Hän otti varoituksen vakavasti ja ajatteli kertoa siitä muille, mutta kehotus perääntymiseen olisi ollut kapinaa. Hän päätti lopulta vain lähteä ja hänen pelkkä esimerkkinsä sai muut sillä kertaa mukaan. Hetken päästä paikkaan tuli osuma, joka olisi surmannut heidät kaikki.

 Myös erilaiset paikallistarinat ovat mielenkiintoista luettavaa, vaikka harmikseni omalta asuinseudultani löytyy kirjasta melko vähän juttuja.

Reinilän kartanossa Oulussa majailee kummitus. Talon kummitus Alexander antoi merkkejä itsestään talossa toimivan yrityksen kehittämispäivillä, kun valot alkoivat elää omaa elämäänsä ---

Suuri suomalainen kummituskirja kokoaa kansiensa sisään mainion siivun suomalaista kummitustarinoiden historiaa. Eero Ojanen on käyttänyt päälähteenään Suomen Kirjallisuuden Seuran arkiston perinteen ja nykykulttuurin kokoelmaa, ja sen lisäksi kirjan lopussa vaikuttava lähde- ja kirjallisuusluettelo, josta voi löytää lisää luettavaa, mikäli aihe kiinnostaa. Kirjan tarinat on koottu omiin lukuihinsa aihepiireittäin, mikä helpottaa tietyntyyppisten juttujen löytämistä.

Tätä ei ehkä kannattaisi lukea yhteen pötköön, niin kuin minä tein, sillä monien lyhyiden, välillä tavalla tai toisella toisiaan toistavien tarinoiden jatkuva lukeminen voi tuntua, noh, toistavalta. Siksi aion palata tähän myöhemmin uudelleen niin, että selaan jutun sieltä, toisen täältä. Näin voin keskittyä tarinoiden syövereihin paremmin. 

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Osallistun tällä kirjalla samalla Hämärän jälkeen -kauhukirjallisuushaasteeseen.

Suuri suomalainen kummituskirja muissa blogeissa:
Leena Lumi

Karou-trilogia: Laini Taylor.

Karou, savun tytär: Laini Taylor. Suomentanut Helene Bützow. Tammi 2011.

Englanninkielinen alkuteos (2011): Daughter of Smoke and Bone

"Yllätyksellinen tarina kertoo suuresta rakkaudesta, kohtalosta, itsensä etsimisestä, rinnakkaismaailmoista ja ikiaikaisesta sodasta enkelien ja hirviöiden välillä.

17-vuotias Karou opiskelee Prahan taidelukiossa ja hengaa kahviloissa kuten kuka tahansa nuori. Mutta Karou ei ole tavallinen tyttö. Hän osaa puhua 20 kieltä ja on loistava piirtäjä, jonka luonnoslehtiöt ovat täynnä hirviöiden kuvia. Muut eivät tiedä, että hirviöt ovat oikeasti Karoun ystäviä: Issa, joka on käärme vyötäisistä alaspäin ja nainen vyötäisistä ylöspäin, Jasri, jolla on papukaijan nokka ja ihmisen silmät. Ja Brimstone, oinaansarvinen toivomuskauppias, jonka salaperäinen puoti on Karoun koti. Ja hassua kyllä - hirviöiden mielestä ihmiset näyttävät vajavaisilta - hirviöille tavallinen keho ilman muilta lainattuja osia on hukattu mahdollisuus.

Karou auttaa Brimstonea ja käy salaisilla matkoilla ympäri maailmaa hakemassa tälle erilaisten otusten hampaita. Palkkioksi Karou saa toiveita, joilla hän voi toteuttaa toivomuksiaan, tehdä pieniä taikoja. Yhdellä näistä matkoista Karou kohtaa Akivan, enkelin, joka melkein tappaa Karoun, mutta ei voikaan tehdä sitä, koska rakastuu Karouhun.

Kuka Karou on? Miksi hänellä on hamsatatuoinnit kämmenissään? Miksi hänestä tuntuu, että jossakin on toinen elämä, jota hänen kuuluisi elää?"

Oma arvio: 
Alkuun tämä kirja ei oikein häikäissyt minua. Karoun elämässä vilisi minun makuuni liiankin omituisia fantasiahahmoja ja hänen tehtävänsä hampaiden keräilijänä suorastaan yökötti minua. Toisaalta oli mukavaa, että kirjan tapahtumat sijoittuivat Prahan lisäksi muun muassa Marokkoon ja Pariisiin. 

Moniulotteinen tarina sai imaistua minut mukaansa jossain vaiheessa ja oli kiehtovaa lukea Akivan ja Madrigalin/Karoun päättymättömästä rakkaustarinasta. Kaikista tarinan kiemuroista en ihan päässyt selvyyteen, sillä väsyn helposti, jos kirjassa aletaan sepostaa liian monimutkaisia saagoja, mutta mielelläni luen vielä tarinaan jatkoa. 
Arvosanani tälle 4. 

Tämän kirjan lainasin kirjastosta. 

Aika taistelun ja tähtivalon: Laini Taylor. Suomentanut Helene Bützow. Tammi 2013. 

Englanninkielinen alkuteos (2012): Days of Blood and Starlight

"Prahalainen taideopiskelija ja hirviön kasvattitytär Karou on saanut vastaukset moniin kysymyksiinsä. Hän muistaa kuka hän oli: Madrigal, sirosarvinen kimeeri, joka rakastui vihamieheensä Akivaan, leimuavasiipiseen serafiin. Heidän kielletyllä rakkaudellaan oli kuitenkin kauhea lopputulos. Se johti kimeerien maailman tuhoon, ja nyt Karou antaisi mitä tahansa saadakseen tehdyn tekemättömäksi.Kun Karou kuulee, että hänen rakkautensa takia myös Brimstone, Issa ja Jasri ovat kuolleet, hän jättää katuvan Akivan ihmisten maailmaan ja palaa yksin tuhottuun Loramendiin. Vaikka viimeiset kimeerit onkin ajettu maan ääriin, ei ikiaikainen sota ole vielä ohi. Karou ymmärtää että hänellä on odottamaton kyky, lahja Brimstonelta. Sen avulla hän ryhtyy kostoon kuolleiden ystäviensä puolesta"

Oma arvio:
KESKEN JÄTETTY. (Tämän lukeminen venyi ja venyi, joten lopulta päätin luovuttaa ja palauttaa tämän kirjastoon. Yli puolenvälin minä tätä tunnollisesti luin. Alku oli melkoisen tökkivää, mutta kyllä tässä oli mukava tarina taustalla ja minussa kyti koko lukemisen ajan palava uteliaisuus, kuinka Karoulle ja muille henkilöille käynee. Silti tämä ei nyt oikein edennyt minulla, joten nyt kävi näin. En anna siis arvosanaa tästä, mutta ehkä joskus...)

Tämän kirjan lainasin kirjastosta. 

Lucian: Isabel Abedi

Lucian: Isabel Abedi. Suomentanut Tiina Hakala. Otava 2010.

Englanninkielinen alkuteos (2009): Lucian

"16-vuotiaan Rebeccan koulun, harrastusten ja kaverien täyttämä elämä alkaa järkkyä, kun hän kohtaa Lucianin. Ensi hetkestä alkaen heidän välillään vallitsee omituisen syvä yhteys. Poika on menettänyt muistinsa, mutta tuntuu siitä huolimatta tietävän mitä erikoisimpia asioita Rebeccan menneisyydestä, ja myös tulevaisuudesta.Todellisuus ja fantasia sulautuvat hienosti yhteen romaanissa, jonka kantava teema on rakkaus. Pahimmillaan rakkaus ajaa itsetuhon partaalle, kauneimmillaan se auttaa unohtamaan muun maailman."

Oma arvio: 
Olipas se erikoista lukea välillä kirjaa, joka ei sisältänyt fantasiaa kuin ripauksen. Tämä oli silti aivan ihana lukukokemus! Abedi kirjoittaa helposti luettavaa ja mukaansatempaavaa tekstiä hyvin värikkäällä tavalla. Kirjan tapahtumat tempaisivat minut äkkiä mukaansa, vaikka mitään varsinaisen jännittävää kohtausta tästä ei löytynytkään.

 Sivuhenkilöihin Abedi oli saanut ujutettua jokaiseen "sitä jotakin". Tykkäsin eritoten Rebeccan "kakkosäidistä" Spatzista ja (ex-)poikakaveri Sebastianista. Oli mukavaa, että pakollisen kolmiodraaman niin sanottu häviävä osapuoli oli hänkin kuvailtu varsin mukavaksi ja varteenotettavaksi miehenaluksi. Parasta tässä oli kuitenkin mystinen, muistinsa menettänyt poika Lucian, josta Rebecca ei pystynyt olemaan erossa. 

Lopussa tarinaan saatiin fantasia-elementtejä sekaan ja paljastui hykerryttäviä yksityiskohtia Rebeccan ja Lucianin yhteydestä. Kirjan päätös oli myös täydellinen. Aion kyllä etsi käsiini kirjoittajan muitakin teoksia, sen verran tykästyin hänen tyyliinsä. Arvosanani tälle 4,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Varjojen kaupungit -sarja: Cassandra Clare.

Luukaupunki: Cassandra Clare. Suomentanut Terhi Leskinen. Otava. 2009.

Englanninkielinen alkuteos (2007): City of Bones

"15-vuotias newyorkilainen Clary Fray joutuu outojen tapahtumien todistajaksi. Hän näkee teini-ikäisen pojan surmattavan klubilla, hänen kotiinsa hyökkää hirviö ja hänen äitinsä kaapataan.Tapahtumien myötä hän tutustuu Varjometsästäjiin, jotka pitävät yllä järjestystä yliluonnollisten olentojen maailmassa. Kaupungin arkisen todellisuuden laitamilla, tavalliselta kansalta näkymättömissä, elävät kiihkeää elämäänsä haltijat, vampyyrit ja ihmissudet.Jace Wayland on Varjometsästäjien yksinäinen susi, jonka kanssa Clarylla alkaa heti kipinöidä. Yhdessä he ryhtyvät rohkeasti etsimään Claryn äitiä ja Muutoksen maljaa, yhtä kolmesta taikaesineestä, jonka joutuminen vääriin käsiin voi olla kohtalokasta..."

Oma arvio:

Minä taidan nyt olla ihan virallisesti hitaasti syttyvää tyyppiä, sillä en meinaa päästä moneenkaan kirjaan jyvälle kuin vasta puolivälissä. Luukaupunki-kirjassa alkoivat onnekseni tapahtumat rullata heti alusta alkaen. Koppava Jace ei alussa oikein saanut minulta sympatiapointseja, varsinkaan kun alussa luulin häntä tytöksi. Noloa. Kuitenkin hänen ja Claryn väliset kipinöinnit saivat minut jatkamaan lukemista. Lopulta ahmin kirjaa maanisesti loppua kohti, kun jännittävät käänteet tiivistyivät tiivistymistään.

Tarinan lopussa tuli eteen sellainen paljastus, josta en oikein tykännyt, mutta toisaalta se oli myös melko mielenkiintoinen ja erikoinen ratkaisu.

Siksi jatkan mielelläni sarjan lukemista ja annan arvosanaksi 4,5.

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Tuhkakaupunki: Cassandra Clare. Suomentanut Terhi Leskinen. Otava 2010.

Englanninkielinen alkuteos (2009): City of Ashes

"Enemmän kuin mitään muuta Clary Fray haluaisi kaiken palaavan normaaliksi. Entiseen ei kuitenkaan ole paluuta: varjometsästäjät eivät päästä häntä otteestaan, ei varsinkaan Jace, Claryn vastikään löytynyt veli. Kun vielä paras ystävä on muuttunut vampyyriksi, äiti on koomassa ja joku surmaa New Yorkin alamaailman lapsia, paremminkin voisi mennä. Lisäksi Claryn ja Jacen isä, vallanhimoinen mielipuoli Valentine, saa haltuunsa jo toisen kohtalokkaista Muutoksen välineistä, joiden avulla hän voi hallita demoniarmeijaa.

Mutta pahin on vasta edessä. Rakkautensa kohdetta ei voi valita, eikä haluaan lahjoittaa sille, joka sen eniten ansaitsisi. Aina niin rohkean Jacenkin on kohdattava suurimmat pelkonsa, ja varjometsästäjien kohtalosta on vastuussa yksin Clary, taistelijoista kokemattomin..."

Oma arvio:

Tätä kirjaa aloittaessani olin jo valmiiksi Varjometsästäjien ja Claryn ja Jacen tarinan lumoissa, että pääsin heti hyvin lukemisen makuun. Tarina eteni taas hyvin soljuvasti ja pääparin kielletyt tunteet oli ihana lisä tälle kaikelle. Välillä olin ihan pökerryksissäni kirjailijan mielikuvituksen määrästä, sen verran monipuolisen kammottavan ällöttäviä demoneja hän on kirjaansa luonut.

Tarina tuo mukanaan uusia yllätyksiä, kuten myös toivonkipinää ja aavistusta tulevista käänteistä. Kaikkea ei tietenkään kerrota vielä. Aloin pitää Jacesta luku luvulta enemmän, enkä malta odottaa, että saan lukea jatkoa. Kesäni on pelastettu! 

 

Arvosanani 5-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.


Lasikaupunki: Cassandra Clare. Suomentanut Terhi Leskinen. Otava 2011.

 Englanninkielinen alkuteos (2009): City of Glass

 

 " ´Rakkaus ei tehnyt sinusta heikkoa´, Jace sanoi. ´Se teki sinusta vahvemman.´

Pelastaakseen äitinsä hengen Clary lähtee Varjometsästäjien alkukotiin, Idrisin Lasikaupunkiin, ja uhmaa henkensä kaupalla näiden ikuista lakia. Claryn itsepintaisuus ei miellytä Jacea, jota kielletty rakkaus ja palava halu piinaavat pahemmin kuin hän olisi ikinä voinut uskoa.

Idrisissä Clary saa lisää tietoa taustastaan ja löytää yllättävän liittolaisen: vetovoimaisen ja salaperäisen Sebastianin. Valentinen kerätessä voimia Varjometsästäjien tuhoamiseksi näiden ainoa selviytymiskeino näyttää olevan liittoutuminen vanhojen vihollistensa alamaailman väen kanssa. Mutta ehtiikö Clary ottaa haltuun uudet voimansa, ennen kuin tuho on käsillä? Ja mikä onkaan salaperäisistä kohtalon välineistä kolmas?"

Oma arvio:

Tämä mukaansatempaava Varjometsästäjien ja Alamaailman asukkien roolittama tarina valloittaa minut osa osalta enemmän. Pidän kovasti Lasikaupungin tarinan miljööstä, lasikaupunki Idrisistä, joka ei ollu onneksi mitenkään liian yliluonnollinen valtakunta. Uudet henkilöt olivat uskottavia ja mielenkiintoisia, ja mahtavia juonenkäänteitä seurasi loppua kohti.

Claryn ja Jacen tarina sai lopussa toivomani (ja aavistelemani) täyskäännöksen. Pidin myös kovasti Simonin hahmosta, vaikka edellisissä osissa en niinkään hänestä pitänyt. Lopussa oli äksöniä niin paljon, että välillä meinasi päätäni huimata, mutta hyvä niin - en juurikaan haukotellut tätä lukiessani.

Arvosanani tälle 5-.

Tämänkin kirjan lainasin kirjastosta.
Langenneiden enkelten kaupunki: Cassandra Clare. Suomentanut Terhi Leskinen. Otava 2012. 

 Englanninkielinen alkuteos (2011): City of Fallen Angels

"Sota on ohi, ja Clary Fray on palannut New Yorkiin. Hän harjoittelee ahkerasti tullakseen Varjometsästäjäksi, ja Jacesta on vihdoin tullut virallisesti hänen poikaystävänsä. Mutta sitten joku alkaa murhata Valentinen joukkoihin kuuluvia Varjometsästäjiä, ja uhkana on uusi sota. Lisäksi Clary sysää tahtomattaan liikkeelle tapahtumaketjun, jonka vuoksi hän voi menettää kaiken mitä rakastaa. Myös Jacen"

Oma arvio:

Turhaan pelkäsin, että Claryn ja Jacen suhde olisi ollut tässäkään osassa auvoisen mutkaton ja huoleton rakkaussuhde. Intohimoa ja kaipuuta tihkuva oli tämä kirjasarjan neljäs osa Langenneiden enkelten kaupunki. Pidin paljon siitä, että Simon pääsi tässä osassa enemmän esille, ja myös uudet sivuhahmot olivat mieluisia ja tervetulleita mukaan tarinaan.

Karmaisevia pahiksiakin tässä oli ja loppua kohti sen verran säpinää, että en meinannut perässä pysyä. Loppukohtaus oli mielestäni nyt entistäkin karmivampi ja taidokkaasti kuvailtu toimintapläjäys. Loppu jätti minut pelkäämään ja arvailemaan seuraavan kirjan tapahtumia...

Arvosanani tälle 4,5.

Tämäkin osa on lainattu kirjastosta.

Kadotettujen sielujen kaupunki: Cassandra Clare. Suomentanut Terhi Leskinen. Otava 2013.

Englanninkielinen alkuteos (2012): City of Lost Souls

 

"Rakkaus. Veri. Petos. Kosto. Miten paljon Clary on valmis maksamaan pelastaakseen poikaystävänsä?

Kun Clary Fray saa vihdoin tavata poikaystävänsä Jacen, hän huomaa kauhukseen, että Lilith-demoni on kietonut Jacen ja Claryn ilkeän veljen Sebastianin kohtalot yhteen, ja että Jacesta on tullut pahuuden palvelija.

Clary on valmis tekemään mitä tahansa rakkaansa puolesta, hän on valmis jopa kuolemaan - mutta voiko hän lunastaa Jacen hengen antamalla tämän sielun joutua kadotukseen?"

Oma arvio:

Olin jo hieman epäileväinen, saisiko Cassandra Clare pidettyä minun jännitystä ja mielenkiintoa yllä koko tämän viidennen osan ajan, mutta turhaan. Sarjalle uskolliseen tapaan Kadotettujen sielujen kaupunki -kirjassa syvennyttiin muidenkin henkilöiden kuin Clarissan ja Jacen elämään. Tässä osassa ei onneksi myöskään mässäilty liikaa demoneilla, vaan juoni eteni verkkaisesti eteenpäin seuraten Jacen ja Sebastianin hyytäviä suunnitelmia. Oli mukava päästä syventymään myös Jordanin ja Maian yhteenpalaamiseen sekä Simonin ja Isabellen orastavaan rakkauteen.

Lopussa kaikki päättyi hyvin kaikkien paitsi Alecin ja Magnuksen osalta. Yhä vaan Clare sai minut pidettyä tämän sarjan koukussa, sillä palan enemmän kuin halusta lukea viimeisestä osasta, pääseekö Jace eroon taivaallisesta tulesta ja kokoaako Sebastian viimein armeijansa?

Arvosanani tälle 4,5.

Tämänkin lainasin kirjastosta.

Taivaallisen tulen kaupunki: Cassandra Clare. Suomentanut Terhi Leskinen. Otava 2014. 

 Englanninkielinen alkuteos (2014): City of Heavenly Fire 
 

"Clary Fray joutuu taistelemaan vaarallisinta vihollistaan - omaa veljeään - vastaan.

Claryn kostonhimoinen veli Sebastian muuttaa varjometsästäjiä epäinhimillisiksi teurastajiksi, jotka eivät anna armoa edes rakkaimmilleen. Sebastian on tekemässä totta Claryn pahimmasta painajaisesta, hänen on suostuttava veljensä pimeisiin suunnitelmiin tai annettava kaikkien läheistensä lisäksi koko maailman tuhoutua. Mutta voiko Clary hyväksyä kohtalon, jota parempi olisi kuolla?"

Oma arvio:

Olipas tämä sarjan päätösosa melkoisen muhkea lukupakkaus. Välillä meinasi jo tulla epätoivo, saanko kirjaa koskaan luettua. Ei sillä, että kirja olisi ollut tylsä. Jacen ja Claryn tuskaillessa sitä, etteivät he voineet lempiä Jacessa kipinöivän taivaallisen tulen takia, seurattiin myös Simonin ja Isabellen määrittelemätöntä rakkaussuhdetta sekä sivussa myös Maian ja Jordanin surkean traagista kohtaloa. Oli mukava saada myös uusia henkilöitä tarinaan mukaan, kuten Emma ja Julian sisaruksineen. Magnuksen ja Alecin suhde taas ei oikein ottanut tulta alleen.

Olin hyvin tyytyväinen siitä, että tässä kirjassa ei mässäilty hirveästi erilaisten demonien teurastuksella. Pimennetyt sotilaat olivat sopivan hyytäviä vihollisia. Parasta antia oli se, kun Simon, Isabelle, Clary, Jace ja Alec matkasivat demoniulottuvuuteen Edomiin etsimään Jocelyniä, Lukea, Magnusta ja Rafaelia. Paikan karuus oli kuvattu hyvin todentuntuisesti ja Sebastianin julmuus kävi hyvin ilmi hänen sairaalloisista teoistaan.

Jacen ja Claryn rakkaus sai huipentumansa Edomin luolan järvellä, ja pääparin hellä hetki oli hekumoivan romanttisesti kuvattu. Kohtaus muistutti minusta paljonkin samalta kuin Veronica Rossin Yhä sininen taivas -kirjassa, jossa myös pääpari oli lemmiskelemässä luolassa ja veden äärellä.


Loppu hyvin kaikki hyvin tässä tarinassa lähes kaikkien osalta, paitsi tietenkin Jonathanin, joka viimein vapauduttuaan Sebastian-kirouksestaan menehtyi. Simonin kohtalo meinasi loppurytinöissä riipaista sydäntäni, mutta lopulta hänenkin asiat kääntyivät parhain päin. Magnus ja Alec saivat toisensa, Jace ja Clary saivat rauhan suhteelleen ja Isabelle ja Simon saivat uuden alkunsa hyvin käyntiin. Maia ja Batkin lähentyivät. Tämä oli hyvä päätös loistavalle kirjasarjalle, kiitos!

Arvosanani tälle 4,5

Tämän kirjan sain kustantajalta, kiitos ja kumarrus!

Fallen-sarja: Lauren Kate

Fallen: Lauren Kate. Delacorte Books 2009.

" What if the person you were meant to be with could never be yours? Luce is a new student at Sword & Cross, an unwelcoming boarding/reform school in Savannah, Georgia. Luce's boyfriend died under suspicious circumstances, and now she carries the guilt over his death with her as she navigates the unfriendly halls at Sword & Cross.  17-year-old Lucinda falls in love with a gorgeous, intelligent boy, Daniel, at her new school...only to find out that Daniel is a fallen angel, and that they have spent lifetimes finding and losing one another as good and evil forces plot to keep them apart. Get ready to fall..."

Oma arvio: 

Nyt täytyy sanoa, että kirjan kansikuva möi minulle täysin tämän kirjan, ja odotin sen perusteella roppakaupalla  tunnelmaan sopivaa hyytävää jännitystä, romantiikkaa, mystiikkaa ja goottitunnelmaa. Tarina lähti hiukan tahmeasti käyntiin.  Alkutahmeuden jälkeen yllätyskäänteitä ja jännitystä alkoi ilmaantua. Välillä olin vähän pihalla kaikista käänteistä. (Voin osin syyttää tästä kielimuuria, mutta toivoakseni tämä suomennetaan pian ja otan sitten tämän lukuun uudestaan.)

Lauren osaa kuvailla Sword & Crossin goottityylisen oppilaitoksen karuutta hautausmaamiljöineen hyvin seikkaperäisen tarkasti. Rakkaustarina on intohimoinen, vaikka kliseinen - mitäpä muuta tämän tyylilajin kirjoilta odotankaan saavani.  Tykkäsin, mutten rakastunut. 
Arvosanani 4+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Torment: Lauren Kate. Delacorte Books 2010. Ei ole julkaistu suomeksi.

"In Torment fallen angel Daniel and his mortal love Lucinda think they are safe but evil forces are massing against them. As Luce learns more about her past, and discovers that the lives she's already lived hold the key to her future happiness; she starts to wonder if Daniel has told her the whole truth. What if his version of events isn't the way things happened? What if that means that she's really meant to be with someone else?"

Oma arvio: 

Fallen-sarjan toinenkaan osa  Torment ei meinannut lähteä minulta millään käyntiin, eikä Lucen koulunvaihto ja uudet koulukaverit oikein vaikuttaneet alkuun kiinnostavilta. Lopulta asioille alkoi taas löytyä nimensä ja tarkoituksensa, kun uudesta koulusta ja koulukavereista alkoi paljastua lisää mielenkiintoisia seikkoja. Näin pääsi juoneen mukaan.

Lucen ja enkeli-Danielin jatkuva kissa ja hiiri -kinastelu alkoi välillä tosissaan ottaa minua päähän: välillä he melkein erosivat, saman tien eivät eronneetkaan, blääh! Lucen aikahyppelyt olivat mielenkiintoinen lisä tarinaan ja niiden takia jaksoin ahmia kirjan loppuun. Tarinan loppuratkaisu jätti minut uteliaaksi, mutta voi olla, että minulla tämä sarja jäi tähän. 
 Arvosana 3,5. 

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

 

Langennut enkeli -sarja: Becca Fitzpatrick

Langennut enkeli: Becca Fitzpatrick. Suomentanut Pirjo Ruti. WSOY 2011.

Englanninkielinen alkuteos (2009): Hush, hush

" Romanssinpoikaset eivät ole Nora Greytä varten, vaikka hänen paras ystävänsä Vee Sky tyrkyttääkin koulun kaksilahkeisia minkä ehtii. Koska kukaan heistä ei kiinnosta, itsenäinen Nora keskittyy mieluummin opintoihinsa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun kouluun saapuu Patch-niminen salaperäinen muukalainen. Tumman ja komean Patchin tutkimaton hymy ja ihmeellisen tarkkanäköiset silmät kiehtovat Noraa kuin yölamppu perhosta. Kuka Patch oikein on ja mistä hän on tullut? Poika tuntuu olevan kaikkialla missä Norakin ja tietävän hänestä jopa ystäviä enemmän. 

Rakastuminen ei ole koskaan ollut näin enkelimäisen ihanaa - ja äkkiä myös tappavan vaarallista.Patchin ilmaantumiseen kytkeytyy sarja selittämättömiä ja pelottavia tapahtumia, jotka saavat Noran epäluuloiseksi. Voiko Patchiin turvautua vai pitäisikö juuri häntä varoa? Noran etsiessä vastauksia hän törmää totuuteen, joka on kaikkea muuta kuin yksiselitteinen. Hän huomaa olevansa osa kostonhimosta, pyhistä lupauksista, enkeleiden lankeemuksista ja kielletystä rakkaudesta koostuvaa vyyhteä. 

Käynnissä on ikiaikainen taistelu, joka käydään kuolemattomien ja langenneiden sielujen kesken."

Oma arvio: 

Tässä kirjassa ihanan mystinen aloitus ja Patchin ilmestyminen Noran elämään heitti heti ilmaan aavistuksia ja arvailuja tulevasta - pakahduttavan romanttisesta sellaisesta. Tarina toi mukananasa  myös yllätyksiä juonenkäänteissään. Pakkohan tähän oli saada jatko-osa käsiini ja äkkiä! 

Arvosana 4,5.

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Riitasointu: Becca Fitzpatrick. Suomentanut Pirjo Ruti. WSOY 2011.

Englanninkielinen alkuteos (2012): Crescendo

 "Vaikka Noran olisi pitänyt tietää, että suhde suojelusenkelinä toimivan nuorukaisen kanssa ei ole helpoimmasta päästä, tulevat seurustelun arki ja haasteet yllätyksenä. Nora ei pääse eroon tunteesta, että Patch salaa häneltä asioita ja huomaa epäilevänsä tämän tunteiden syvyyttä. Lisää epäluuloja herättää Patchin outo ja äkillinen kiinnostus sietämätöntä Marcieta kohtaan - asia, jota yhä etäisemmäksi muuttuva poika ei suostu selittämään. Samalla kuin erimielisyydet uhkaavat erottaa parin lopullisesti, kasvaa Noran kiinnostus oman menneisyytensä mysteereihin: mitä tarkkaan ottaen tapahtui Noran isälle? Ja onko asialla mitään tekemistä sen pelottavan totuuden kanssa, että Nora tietää olevansa nefilin jälkeläinen?"

Oma arvio: 

Langennut enkeli -sarjan toinen osa Riitasointu oli minulle hienoinen pettymys, vaikka toki Noran ja Patchin kielletty rakkaus oli tässäkin osassa hykerryttävän ihanaa luettavaa. Patchin etääntyminen Norasta ei ollut toivottavaa, vaikka arvelinkin, että sille on olemassa jokin mystisempi ja tarkoituksellisempi selitys kuin klassinen toiseen tyttöön rakastuminen. 

Arvosanaksi annan tälle osalle 3+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Hiljaisuus: Becca Fitzpatrick. Suomentanut Pirjo Ruti. WSOY 2012.

  Englanninkielinen alkuteos (2011): Silence 

"Musta yö, musta sumu. Musta ruoho, mustat hautakivet. Kimalteleva musta joki. Musta silmäpari, joka katseli minua. Minun oli löydettävä ne silmät. Niistä löytyivät vastaukset.

Sekava Nora herää keskellä yötä Coldwaterin hautausmaalla eikä tiedä, kuinka on joutunut sinne. Pian käy ilmi, että hän on ollut kateissa yli kolme kuukautta ilman ainuttakaan muistikuvaa tuosta ajasta. Missä Nora on ollut ja mitä hänelle on tapahtunut?Huolestuttavinta tilanteessa on, että Nora ei vaikuta muistavan edes Patchia. Eikä kukaan tunnu haluavan muuttaa asiaa.

Onko Mustalla Kädellä jotain tekemistä Patchin katoamisen kanssa - ja kuka nyt pystyy suojelemaan Noraa viholliselta, jota hän ei enää itse tunne eikä muista?"

Oma arvio: 

Sarjan kolmas osa Hiljaisuus sai minut uudestaan otteeseensa jo ihan tarinan alusta saakka. Kirjan alkuasetelma oli (mahtavan) sekava ja arvoituksellinen ja jännittävät juonenkäänteet seurasivat toisiaan, niin että hyvä, jos perässä pysyin. 

Jossain ajatusteni taustalla virisi toive, että Nora saisi muistinsa pian takaisin, muistaisi Patchin ja tunteensta tätä kohtaan ja kaikki olisi taas hyvin ja... Niinpä! 

Seuraavan osan kimppuun suorastaan hyökkäsin tämän jälkeen! 

Arvosana 5-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Loppusoitto: Becca Fitzpatrick. Suomentanut Pirjo Ruti. WSOY 2013.

Englanninkielinen alkuteos (2012): Finale

"Noran ja Patchin vuoristoratamainen rakkaustarina saavuttaa huippunsa sarjan odotetussa päätösosassa, joka heittää parin kaoottisiin tunnelmiin keskelle kytevää vallankumousta. Sen polttopisteessä ovat langenneet enkelit ja vapaudestaan kiihkeästi taistelevat nefilit: ääritilanne, jonka rakastavaiset viimeiseen asti tahtoivat välttää.

Asetelmat ovat kaukana ihanteellisista: vanhat viholliset nostavat päätään, uusia syntyy ja ystävyyden ja petturuuden raja on hämärä ja häilyvä. Kohtalo ei ole Noran ja Patchin puolella - mutta pakottaako se heidät taistelemaan toisiaan vastaan?"

Oma arvio: 

En tiedä, aloinko jo väsyä  nefilien ja enkelien taistoihin, sillä neljäs osa ei enää ollut minulle niin ahmittava ja antoisa lukukokemus. Jännittäviä juonenkäänteitä löytyi kyllä mukavasti, mutta Noran ja Patchin suhde alkoi jo lähinnä ärsyttää saman toistolla.  

Arvosanaksi annan 3-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Langennut enkeli -sarja elokuvaksi?

Langenneen enkelin elokuvaoikeudet on myyty Ltd Entertainmentille, mutta Fitzpatrick ilmoittaa nettisivullaan, että projekti on laitettu jäihin määrittelemättömäksi ajaksi. Saapa nähdä, tuleeko Noran ja Petchin tarinasta koskaan elokuvaa. Surku! (http://www.beccafitzpatrick.com/#!hushhushmovie/c653 Luettu 30.8.2014.)