Hei, olen kauhuissani, sillä blogini sivupalkista on mystisesti kadonnut lista lukemistani kirjoista, niin aikuisten, nuorten kuin lastenkirjoistakin. Myös minun lempikirjojeni lista on kadonnut, samoin lista kirjailijoista ja lempikirjasarjoista. Apua! Mitä on tapahtunut?
Selvittelen asiaa....
torstai 29. syyskuuta 2016
A Matter of Days: Amber Kizer
A Matter of Days: Amber Kizer. Delacorte Press 2013. Ei suomennettu.
"Their new reality begins in just a matter of days.
On Day 56 of the Blustar Pandemic, sixteen-year-old Nadia’s mother dies, leaving Nadia to fend for herself and her younger brother, Rabbit. Both have been immunized against the virus, but they can’t be protected from what comes next. Their father taught them to “be the cockroach”—to adapt to and survive whatever comes their way. And that’s their mission.
Facing a lawless world of destruction and deprivation, Nadia and Rabbit drive from Seattle to their grandfather’s compound in West Virginia. The illness, fatigue, and hunger they endure along the way will all be worth it once they reach the compound.
Unless no one is waiting for them . . ."
Oma arvio:
A Matter of Days on postapokalyptinen road trip, jossa sisarukset, kuusitoistavuotias Nadia ja yksitoistavuotias Rabbit suunnistavat Blu Star -viruksen tappamassa maailmassa kohti heidän Bean-enonsa tukikohtaa. Tarinan alussa he joutuvat jättämään kotinsa, jossa heidän äitinsä on juuri vetänyt viimeiset henkosensa virustartunnan takia. Nadia ja Rabbit ovat turvassa taudilta, kiitos heidän enonsa, joka rokotutti heidät tappavaa tautia vastaan ennen pandemian alkua. Pikku hiljaa tarinan edetessä paljastuu, lähinnä enon Nadialle jättämän kirjeen kautta, mistä koko viruksessa on kyse ja mitä näiden lasten tulee seuraavaksi tehdä.
Nuoret pelastavat suuren, jalkansa loukanneen koiran, jolle Rabbit antaa nimeksi Teotwawki, tuttavallisemmin Twawki. He käyttävät paljon aikaa ja vaivaa koiran hyväksi, vaikka heillä olisi toki suurempiakin murheita. Nadia pelkää, että jos koira kuolee, Rabbit menettää kaiken toivonsa, ja siksi hän tekee kaikkensa, että koira paranisi. Ymmärrettävää kyllä. Myöhemmin heidän joukkoonsa liittyy myös papukaija.
Kirjan juoni muistuttaa hämmästyttävän paljon viime keväänä ilmestyneen suomalaiskirjailijan K. K. Alongin Kevätuhrit-kirjaa, jossa myös lähes kaikki ihmiset ovat kuolleet ja ne, jotka ovat elossa, ovat alkaneet käyttäytyä järjettömän väkivaltaisesti. Myös Nadia ja Rabbit huomaavat, ettei kaikkiin eloonjääneisiin voi turvata, ja he joutuvat muutamiin vaarallisiin tilanteisiin. Onnekseen he löytävät hylätystä kaupungista kuitenkin tatuoidun nuoren miehen nimeltä Zack, joka on elänyt ennen pandemiaa kaduilla. Pari vuotta Nadiaa vanhempi Zack lyöttäytyy heidän matkaansa ja on tukena ja turvana näille sisaruksille.
Minulle tämä kirja tuotti hienoisen pettymyksen. Alkuasetelma on otollinen kunnon scifitoimintaseikkailulle, mutta juoni osoittautuu ponnettomaksi. Tarina ei tarjonnut juuri mitään suuria yllätyksiä matkan varrella, vaikka toisaalta olen siitä ainakin iloinen, ettei tähän ole tuupattu mukaan zombeja (joita Rabbit koko ajan pelkäsi jostain ilmaantuvan.) Romanssia tästä tarinasta on turha etsiskellä, vaikka ehkä pienen pientä kipinää on tarjolla, mutta melko pian tajusin harmikseni Zackin ja Nadian suhteen jäävän isoveli-pikkusisko-tyyliseksi. Olisi nyt ollut edes jotain!
Mielenkiintoisinta oli lukea Nadian epätoivon hetkistä ja juuri niistä keinoista, millä nämä nuoret selvisivät hengissä: mistä he löysivät ruokaa, tarvikkeita, auton, polttoainetta ja niin edelleen. Tarinan taustalla virisi uhka tuntemattomasta, kuolleesta maailmasta, mutta aina kun ajattelin nurkan takana vaanivan jotain, jännitys tyssäsi siihen. Mitään ei vain juurikaan tapahtunut. Kaikkialta löytyvät ruumiit ja niiden hajusta aiheutuva kuvotus ei ollut pidemmän päälle kovin kiintoisaa.
Arvosanani 3,5
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
A Matter of Days muissa blogeissa:
The Hiding Spot
Imaginary Reads
Bookish Lifestyle
The Book Blog
Samantyylisiä kirjoja/sarjoja:
Kevätuhrit: K. K. Alongi
Persephone-trilogia: Michelle Gagnon
"Their new reality begins in just a matter of days.
On Day 56 of the Blustar Pandemic, sixteen-year-old Nadia’s mother dies, leaving Nadia to fend for herself and her younger brother, Rabbit. Both have been immunized against the virus, but they can’t be protected from what comes next. Their father taught them to “be the cockroach”—to adapt to and survive whatever comes their way. And that’s their mission.
Facing a lawless world of destruction and deprivation, Nadia and Rabbit drive from Seattle to their grandfather’s compound in West Virginia. The illness, fatigue, and hunger they endure along the way will all be worth it once they reach the compound.
Unless no one is waiting for them . . ."
Oma arvio:
A Matter of Days on postapokalyptinen road trip, jossa sisarukset, kuusitoistavuotias Nadia ja yksitoistavuotias Rabbit suunnistavat Blu Star -viruksen tappamassa maailmassa kohti heidän Bean-enonsa tukikohtaa. Tarinan alussa he joutuvat jättämään kotinsa, jossa heidän äitinsä on juuri vetänyt viimeiset henkosensa virustartunnan takia. Nadia ja Rabbit ovat turvassa taudilta, kiitos heidän enonsa, joka rokotutti heidät tappavaa tautia vastaan ennen pandemian alkua. Pikku hiljaa tarinan edetessä paljastuu, lähinnä enon Nadialle jättämän kirjeen kautta, mistä koko viruksessa on kyse ja mitä näiden lasten tulee seuraavaksi tehdä.
"What'd you call him?" I asked, kneeling down next to my brother.
"Teotwawki." He shrugged.---" 'The end of the worl as we know it.' Teotwawki. I'll probably shorten it eventually."
Nuoret pelastavat suuren, jalkansa loukanneen koiran, jolle Rabbit antaa nimeksi Teotwawki, tuttavallisemmin Twawki. He käyttävät paljon aikaa ja vaivaa koiran hyväksi, vaikka heillä olisi toki suurempiakin murheita. Nadia pelkää, että jos koira kuolee, Rabbit menettää kaiken toivonsa, ja siksi hän tekee kaikkensa, että koira paranisi. Ymmärrettävää kyllä. Myöhemmin heidän joukkoonsa liittyy myös papukaija.
Kirjan juoni muistuttaa hämmästyttävän paljon viime keväänä ilmestyneen suomalaiskirjailijan K. K. Alongin Kevätuhrit-kirjaa, jossa myös lähes kaikki ihmiset ovat kuolleet ja ne, jotka ovat elossa, ovat alkaneet käyttäytyä järjettömän väkivaltaisesti. Myös Nadia ja Rabbit huomaavat, ettei kaikkiin eloonjääneisiin voi turvata, ja he joutuvat muutamiin vaarallisiin tilanteisiin. Onnekseen he löytävät hylätystä kaupungista kuitenkin tatuoidun nuoren miehen nimeltä Zack, joka on elänyt ennen pandemiaa kaduilla. Pari vuotta Nadiaa vanhempi Zack lyöttäytyy heidän matkaansa ja on tukena ja turvana näille sisaruksille.
Along the horizon, a glorious burst of pinks and oranges and reds and purples painted the clouds as cotton-candy ribbons. "It shouldn't be colorful. Not anymore. Nothing should be beautiful," I whispered.
"The world should be gray?"
"Or black. Anything good seems rude and disrespectful."
Minulle tämä kirja tuotti hienoisen pettymyksen. Alkuasetelma on otollinen kunnon scifitoimintaseikkailulle, mutta juoni osoittautuu ponnettomaksi. Tarina ei tarjonnut juuri mitään suuria yllätyksiä matkan varrella, vaikka toisaalta olen siitä ainakin iloinen, ettei tähän ole tuupattu mukaan zombeja (joita Rabbit koko ajan pelkäsi jostain ilmaantuvan.) Romanssia tästä tarinasta on turha etsiskellä, vaikka ehkä pienen pientä kipinää on tarjolla, mutta melko pian tajusin harmikseni Zackin ja Nadian suhteen jäävän isoveli-pikkusisko-tyyliseksi. Olisi nyt ollut edes jotain!
My heart leapt into my throat. Love? I'd never been in love. Might never be in love. Might never meet another teenager. Might be the last girl on earth.
Arvosanani 3,5
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
A Matter of Days muissa blogeissa:
The Hiding Spot
Imaginary Reads
Bookish Lifestyle
The Book Blog
Samantyylisiä kirjoja/sarjoja:
Kevätuhrit: K. K. Alongi
Persephone-trilogia: Michelle Gagnon
tiistai 27. syyskuuta 2016
Päivitys Särkynyt meri -trilogiaan
Luin Joe Abercrombien Särkynyt meri -trilogian toisen osan, Halki puolen maailman. Tästä linkistä voit lukea mietteitäni.
tiistai 20. syyskuuta 2016
Emman salainen toive: Mari Kujanpää
Emman salainen toive: Mari kujanpää. Otava 2016.
"Valoisa tarina kovia kokeneesta tytöstä, joka pääsee uuden elämän alkuun.
”Emma ajatteli, että voisipa luistella aina ja aina. Järven jäällä oli vapaa, poissa koulusta, äidistä ja kaikesta muusta hankalasta. Voisipa säilöä sen tunteen, kun kiitää pitkin jäätä raisuna kuin pohjoistuuli ja on kaikesta irrallaan.”
Emma on muuttanut mummin ja ukin luokse asumaan. Hän ei ole tavannut heitä aiemmin. Naapurissa asuu Emman mielestä täydellinen perhe, äiti, isä ja kaksi tyttöä. Emma toivoisi itselleen samanlaista perhettä – ja samanlaista rohkeaa mieltä kuin naapurin tytöillä, taitavalla viulistilla Saimalla, ja hauskalla raisulla Fredrikalla, jonka kanssa Emma tekee järven jäälle jääkiekkokentän."
Oma arvio:
Emma ihailee naapuriin muuttaneita tyttöjä ja heidän perhettään, sillä häneltä itseltään on aina puuttunut oikea perhe. Pikku hiljaa tarinan edetessä Emma raottaa salaisuuksien verhoa, joka koskee hänen rikkonaista, turvatonta lapsuuttaan ja huumeidenkäyttäjä-äitiään. Emma on oppinut olemaan reippaampi kuin hänen lapsena kuuluisi olla: hän siivoaa mielellään, sillä se antaa hänelle tunteen, että hän on hyödyllinen ja aikaansaava. Hän pesee käsiään liian usein, muttei voi lopettaa sitä. Hän yrittää jatkuvasti miellyttää muita, sillä hän ei halua suututtaa ketään.
Välillä tätä kirjaa lukiessa tulee kamalan paha mieli. Mari Kujanpää osaa hyvin onnistuneesti kuvata tarinaa lapsen näkökulmasta niin, että aikuinenkin lukija muuttuu lapseksi jälleen ja eläytyy tämän tunnetiloihin.
Vaikka kirjassa on taustalla rankkoja aiheita, se on silti ihanan lapsenomaisen huoleton ja kepeä lukea. Emma saa ihanasti tukea ja turvaa isovanhemmiltaan, jotka ovat ottaneet tytön hoitaakseen äidin huumevieroituksen ajaksi - ja ehkä pidemmäksikin. Emmaa vaivaa jatkuvasti olo, että hän on isovanhemmilleen vaivaksi, eikä hän oikein kehtaa pyytää heiltä mitään. Siksi hämmästys onkin suuri, kun hänelle maksetaan taitoluistelutunnit, ja kaiken huipuksi isä Harmas hoitaa kuskauksen. Hänestä on outoa, kun aikuiset hoitavat hänen puolestaan asioita, sillä hän on tottunut pitämään itse huolen itsestään.
Emma haluaisi naapurin kuudesluokkalaisesta Saimasta ystävän, ja yrittää tehdä kaikkensa, ettei heille tulisi erimielisyyksiä. Saimi kohtelee Emmaa tylysti ja turhautuu tämän mukailuun, mutta Emma ei osaa suuttua Saimalle. Hän kokee, ettei hänellä ole varaa valita ystäviään. Kun sitten Saima muuttaakin eri paikkakunnalle mentyään musiikkipainotteiseen kouluun, Emma ei meinaa päästä surustaan yli. Onnekseen hän löytääkin Saimin pikkusiskosta Fredriikasta ylimmän ystävän, jota hänen ei tarvitse miellyttää.
Emman salainen toive esittää hienon esimerkin siitä, miten pienen tytön itseluottamus kasvaa pala palalta, kun hän pääsee turvallisten ihmisen ympäröimäksi. Emman mummi ja ukki, Harmaksen perhe naapurissa, Laura-täti lapsineen ja mummolan kanat tuovat tytölle lohtua ja saavat hänet pikku hiljaa luottamaan siihen, että hän on arvokas omana itsenään. Pidän siitä, että lopussa Emma alkaa antaa armoa itselleen ja myös äidilleen.
Vaikka minussa tämä kirja herättää hyvin perinpohjaisia pohdintoja, lapsilukijoille tämä antaa varmasti pintapuolisemman kuvauksen ystävyydestä, surusta, taitoluistelusta ja ylipäänsä sympaattisen Emman elämästä mummolassa. Kirjaa suositellaan yli yhdeksänvuotiaille, ja minä suosittelen tätä myös aikuisille! Tästä jäi niin hyvä mieli, että melkein itkettää ilosta.
Arvosanani 5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!
Emman salainen toive muissa blogeissa:
Värikäs päivä Lastenkirjablogi
Kirjavinkit (Heidi V.)
Samantyylisiä kirjoja:
Onnentyttö Dunne: Rose Lagercrantz
"Valoisa tarina kovia kokeneesta tytöstä, joka pääsee uuden elämän alkuun.
”Emma ajatteli, että voisipa luistella aina ja aina. Järven jäällä oli vapaa, poissa koulusta, äidistä ja kaikesta muusta hankalasta. Voisipa säilöä sen tunteen, kun kiitää pitkin jäätä raisuna kuin pohjoistuuli ja on kaikesta irrallaan.”
Emma on muuttanut mummin ja ukin luokse asumaan. Hän ei ole tavannut heitä aiemmin. Naapurissa asuu Emman mielestä täydellinen perhe, äiti, isä ja kaksi tyttöä. Emma toivoisi itselleen samanlaista perhettä – ja samanlaista rohkeaa mieltä kuin naapurin tytöillä, taitavalla viulistilla Saimalla, ja hauskalla raisulla Fredrikalla, jonka kanssa Emma tekee järven jäälle jääkiekkokentän."
Oma arvio:
Nyt Emmasta tuntui, ettei hän koskaan saisi surua ja pelkoa itsestään pois, ei vaikka tapahtuisi miten paljon hyvää tahansa. Suru ja pelko olivat pinttyneet häneen kuin vanha maali. Niitä ei voinut rapsuttaa pois ja niiden päällä oli vaikea saada ilon kerroksia pysymään.
Emma ihailee naapuriin muuttaneita tyttöjä ja heidän perhettään, sillä häneltä itseltään on aina puuttunut oikea perhe. Pikku hiljaa tarinan edetessä Emma raottaa salaisuuksien verhoa, joka koskee hänen rikkonaista, turvatonta lapsuuttaan ja huumeidenkäyttäjä-äitiään. Emma on oppinut olemaan reippaampi kuin hänen lapsena kuuluisi olla: hän siivoaa mielellään, sillä se antaa hänelle tunteen, että hän on hyödyllinen ja aikaansaava. Hän pesee käsiään liian usein, muttei voi lopettaa sitä. Hän yrittää jatkuvasti miellyttää muita, sillä hän ei halua suututtaa ketään.
Välillä tätä kirjaa lukiessa tulee kamalan paha mieli. Mari Kujanpää osaa hyvin onnistuneesti kuvata tarinaa lapsen näkökulmasta niin, että aikuinenkin lukija muuttuu lapseksi jälleen ja eläytyy tämän tunnetiloihin.
Huono omatunto piti häntä hereillä vielä tovin. Oliko hän niin kuin äiti, piti hauskaa muualla ja unohti huolehtia kanoista? Ei, hän sanoi pontevasti itselleen. Hän oli hellä ja hyvä kanoille, ja mummi hoiti kanoja hänen puolestaan, kun hän ei itse ehtinyt.
Vaikka kirjassa on taustalla rankkoja aiheita, se on silti ihanan lapsenomaisen huoleton ja kepeä lukea. Emma saa ihanasti tukea ja turvaa isovanhemmiltaan, jotka ovat ottaneet tytön hoitaakseen äidin huumevieroituksen ajaksi - ja ehkä pidemmäksikin. Emmaa vaivaa jatkuvasti olo, että hän on isovanhemmilleen vaivaksi, eikä hän oikein kehtaa pyytää heiltä mitään. Siksi hämmästys onkin suuri, kun hänelle maksetaan taitoluistelutunnit, ja kaiken huipuksi isä Harmas hoitaa kuskauksen. Hänestä on outoa, kun aikuiset hoitavat hänen puolestaan asioita, sillä hän on tottunut pitämään itse huolen itsestään.
Saima ei ehkä aina ollut ystävällinen, mutta kyllä Emma sen kesti, että Saima välillä kiukutteli. Ei sillä ollut väliä, millainen ystävä oli, kun vain oli ystävä, Emma ajatteli.
Emma haluaisi naapurin kuudesluokkalaisesta Saimasta ystävän, ja yrittää tehdä kaikkensa, ettei heille tulisi erimielisyyksiä. Saimi kohtelee Emmaa tylysti ja turhautuu tämän mukailuun, mutta Emma ei osaa suuttua Saimalle. Hän kokee, ettei hänellä ole varaa valita ystäviään. Kun sitten Saima muuttaakin eri paikkakunnalle mentyään musiikkipainotteiseen kouluun, Emma ei meinaa päästä surustaan yli. Onnekseen hän löytääkin Saimin pikkusiskosta Fredriikasta ylimmän ystävän, jota hänen ei tarvitse miellyttää.
Emman salainen toive esittää hienon esimerkin siitä, miten pienen tytön itseluottamus kasvaa pala palalta, kun hän pääsee turvallisten ihmisen ympäröimäksi. Emman mummi ja ukki, Harmaksen perhe naapurissa, Laura-täti lapsineen ja mummolan kanat tuovat tytölle lohtua ja saavat hänet pikku hiljaa luottamaan siihen, että hän on arvokas omana itsenään. Pidän siitä, että lopussa Emma alkaa antaa armoa itselleen ja myös äidilleen.
Vaikka minussa tämä kirja herättää hyvin perinpohjaisia pohdintoja, lapsilukijoille tämä antaa varmasti pintapuolisemman kuvauksen ystävyydestä, surusta, taitoluistelusta ja ylipäänsä sympaattisen Emman elämästä mummolassa. Kirjaa suositellaan yli yhdeksänvuotiaille, ja minä suosittelen tätä myös aikuisille! Tästä jäi niin hyvä mieli, että melkein itkettää ilosta.
Arvosanani 5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!
Emman salainen toive muissa blogeissa:
Värikäs päivä Lastenkirjablogi
Kirjavinkit (Heidi V.)
Samantyylisiä kirjoja:
Onnentyttö Dunne: Rose Lagercrantz
maanantai 19. syyskuuta 2016
Syksyn kuulumisia ja blogihaasteita
Pikku hiljaa kesä on vaihtumassa syksyksi, ja sen huomaa paitsi alati kasvavista uutuuskirjapinoista, myös kurkun käheydestä, hirveästä vimmasta laitella sisustusvaloja sinne sun tänne sekä jokasyksyisestä halusta tehdä jotain uutta. Joku vuosi se on ollut uusi harrastus, joku vuosi työpaikka, mutta tänä syksynä minä aloitin uudet opinnot. Kyllä, niin minä tein, vaikka vannoin melkein kymmenen vuotta sitten valmistuttuani, etten enää opiskele. Nyt aloittelen innolla informaatiotutkimuksen opintoja Oulun yliopistossa ja täydennän aiempaa maisterin tutkintoani. Moni varmaan arvaakin, että suuntani on kouluttautua kohti kirjastoalaa.
Opiskelujeni lomassa aion kuitenkin jatkaa bloggaamista, sillä täytyyhän ihmisellä olla puurtamisen vastapainoksi harrastus. Lukutahti voi toki olla hiukan hitaampi, mutta en minä täältä minnekään katoa! Lisäksi saan nollattua kaikki opiskeluajatukset lasteni jalkapalloharrastuksen kautta, sillä monet viikonloput meillä menevät turnauksissa.
Olen taas tunkenut itseni mukaan (liian) moneen blogihaasteeseen, ja niistä aion kertoa hiukan lisää tässä. Kaikki haasteeni näkyvät myös oikeassa sivupalkissa, ja niistä klikkaamalla pääsee katselemaan haastesivua kunkin emännöinti(tai isännöinti-)blogiin.
Roald Dahl -lukuhaaste tutustutti minut ja lapseni tämän mainion norjalaissukuisen kirjailijan lastenkirjoihin. Haaste päättyi ihan
vasta, 13. syyskuuta, ja sain siihen luettua yhteensä viisi kirjaa: Ilmarin ihmelääke, Iso Kiltti Jätti, Nilviöt, Kekseliäs kettu ja Jali ja suklaatehdas. Haastetta emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina T.
Mitäpä olisi elämä ilman Kirjabloggaajien klassikkohaastetta, josta on menossa nyt jo neljäs osa niin ikään Niina T:n luotsaamana. Aiempiin klassikkohaasteisiin olen lukenut kirjat Taru Sormusten herrasta (J.R.R. Tolkien), Harry Potter ja Viisasten kivi (J.K. Rowling) sekä Liisan seikkailut ihmemaassa (Lewis Carroll).
Seuraavaksi klassikkohaastekirjaksi tarkoituksenani olisi lukea Pierre Boullen Apinoiden planeetta, ja saisin sillä kaksi kärpästä samalla iskulla: Evarian kirjahyllyssä on menossa Apinan vuosi haaste, johon olen saanut luettua tähän mennessä vain yhden kirjan, Roald Dahlin Nilviöt.
Niina T on todella ahkera blogihaasteiden pitäjä, sillä hänen Yöpöydän kirjat -blogissaan alkaa lokakuun alussa myös kuukauden mittainen Halloween-lukuhaaste, johon voi lukea kaikenlaisia kammottavia kirjoja, joissa vilisee aaveita, vampyyrejä, noitia, zombeja, aaveita ja niin edelleen. Minä olen valinnut haasteeseen luettavaksi ainakin romaanit Marko Hautalan Kuokkamummo, Hanna Morren Tuonen tahto ja omassa hyllyssäni viruneen Melissa Marrin Ilki Ihana, jossa takakansitekstin mukaan vilisee ilkeitä keijuja. Jos Mats Strandbergin Risteily ehtii ilmestyä ajoissa, saatan lukea myös sen tähän haasteeseen.
Osittain päällekkäin menevät nämä kauhukirjat toisen meneillään olevan kauhukirjallisuushaasteen kanssa, nimittäin vielä marraskuun toiseen päivään saakka kestää Hämärän jälkeen -lukuhaaste, jota pitää Orfeuksen kääntöpiirin Suvi. Olen lukenut siihen tähän mennessä neljä kirjaa, ja tavoitteenani olisi vielä saada siihen kahdesta kolmeen kirjaa lisää. Tähän mennessä lukemani kirjat ovat Marko Hautalan Kuiskaava tyttö, Andrew Michael Hurleyn Hylätty ranta, Markku Sadelehdon toimittama Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia sekä Eero Ojasen Suuri suomalainen kummituskirja.
En ole ennen tätä haastetta lukenut kauhukirjallisuutta pitkään aikaan, ja tämä on ollut mainio matka kyseisen genren syövereihin. Pelkäänpä, että kauhukirjat jäävät pysyvästi minun lukemistooni, sillä olen tykästynyt niihin todella.
Ihan vasta hyppäsin mukaan Hyönteisdokumentti-blogin pitämään NTK-haasteeseen mukaan, jossa on siis tarkoituksena lukea WSOY:n Nuorten Toivekirjasto -nimisen kirjasarjan julkaisuja. Harmikseni huomasin tämän, kohta vuoden kestäneen haasteen vasta nyt, mutta uskoakseni ehdin vielä lukea muutaman helmen tästä vanhasta nuortenkirjasarjasta.
Tästä linkistä pääset katsomaan, mitä kaikkea NTK-sarja pitää sisällään. Listassa kirjat on numerojärjestyksessä, ja siinä on mukana vain kaksisataa vanhan kansiformaatin mukaista kirjaa. Yhteensä sarjassa on ilmestynyt 265 kirjaa. Tästä Kirjasammon listasta taas näet kirjat aakkostettuna nimekkeen mukaan. Risingshadow:n listasta näkee, mitä spefi-kirjoja kyseisessä sarjassa on.
Yritän lukea ainakin nämä: Anna Sewell Uljas Musta, Kaija Pakkanen Vimperin pihan Ilona, Anja Vitikka Kotikesä, Osmo Ilmari Uhka Avaruudesta, Maria Grüger Punaruusun aikaan sekä Kerttu Vuorinen Kuin taivaan linnut. Näistä ensimmäisen olen lukenut aiemmin joskus lapsuudessani,
Eihän ne haasteet tähän vielä lopu, ehei. Katvealue -blogin Anu ja Eero pitävät helmikuun kahdeksanteen päivään saakka Kirjavat kissat -lukuhaastetta, jossa on nimensä mukaisesti tavoitteena lukea kirjoja, joissa on kissa jossain merkittävässä roolissa. Samalla he haastavat lahjoittamaan rahaa eläinsuojeluyhdistyksille tai kissataloille, vastaavasti viemään esimerkiksi kissanhiekkaa paikalliseen kissataloon tai ostamaan Eläinsuojeluyhdistyksen tuotteita.
Kissojen ystävänä minä olen takuulla mukana tässä, ja aion tilata joulun alla jotain kivaa Eläinsuojeluyhdistykseltä. Tällä hetkellä olen saanut haasteeseen merkittyä kolme kirjaa, Taru Väyrysen Kissan kuolema ja Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa.
Koska minulla on hyllyssäni kummittelemassa lukemattomia kirjoja, Ullan Luetut Kirjat -blogi tarjoaa minulle juuri sopivan, vuoden loppuun kestävän New to You -lukuhaasteen, jossa luettu kirja voi olla jollain tapaa uudelta, tuntemattomalta alueelta, kirjailija voi olla tuntematon, tai sitten vain se pitkään hyllyssä keikkunut teos.
Olisin onnellinen, jos saisin luettua tähän haasteeseen edes yhden kirjan. Minulla olisi ehdolle esimerkiksi Philip Pullmanin Kultainen kompassi, jonka löysin eräänä onnellisena päivänä kirjaston kierrätyshyllystä! Kyseinen kirjailija on minulle outo, ja ylipäänsä olen lukenut aika vähän mieskirjailijoiden nuortenkirjallisuutta. Kirjan aihe vaikuttaa todella kiehtovalta, ja kaiken huipuksi se on trilogian avausosa.
Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä täytyy mainita Goodreads-kirjallisuussivuston jokavuotinen Reading Challenge, jossa saa asettaa itselleen sopivan luettujen kirjojen lukumäärän koko vuodeksi. Minä olin mukana jo viime vuonna, jolloin ylitin hienosti asettamani 64 kirjan tavoitteen 4:llä kirjalla. Tänä vuonna hilasin tavoitteeni optimistisesti kahdeksaankymmeneen, ja olen saavuttanut tavoitettani hienosti 70:llä lukemallani kirjalla.
**************************************
Kuten huomaa, lukuhaasteet ovat vieneet minut täysin mennessään. Aloittaessani bloggauksen noin kaksi ja puoli vuotta sitten, minulla ei ollut hajuakaan, mitä lukuhaasteet ovat. Sana kuulosti jotenkin ahdistavalta, mutta kun lähdin mukaan ensimmäiseen haasteeseeni, huomasin, miten mahtava tapa niiden kautta on laajentaa lukutottumuksiaan ja saada muutenkin tsempattua itseä lukemaan enemmän. Stressiäkin niistä voi toki tulla, mutta ehkä se on ollut tähän mennessä vain sellaista hyvää stressiä, sillä en vain malta olla osallistumatta niihin.
Olen ollut mukana muun muassa novellihaasteessa, SELKO-kirjahaasteessa ja kirjankansibingossa. Olen ensi vuoden alusta myös mukana yhdessä isommassa haasteessa, josta en ilmeisesti vielä saa kirjoittaa, joten olen vielä ihan hys-hys. Se haaste tulee taas mullistamaan viimeaikaiset lukutapani päälaelleen.
Jos sinua kiinnostaa enemmän lukuhaasteet, kannattaa käydä kurkkaamassa Haastavaa lukemista -blogissa, mitä kaikkea on meneillään.
Opiskelujeni lomassa aion kuitenkin jatkaa bloggaamista, sillä täytyyhän ihmisellä olla puurtamisen vastapainoksi harrastus. Lukutahti voi toki olla hiukan hitaampi, mutta en minä täältä minnekään katoa! Lisäksi saan nollattua kaikki opiskeluajatukset lasteni jalkapalloharrastuksen kautta, sillä monet viikonloput meillä menevät turnauksissa.Olen taas tunkenut itseni mukaan (liian) moneen blogihaasteeseen, ja niistä aion kertoa hiukan lisää tässä. Kaikki haasteeni näkyvät myös oikeassa sivupalkissa, ja niistä klikkaamalla pääsee katselemaan haastesivua kunkin emännöinti(tai isännöinti-)blogiin.
Roald Dahl -lukuhaaste tutustutti minut ja lapseni tämän mainion norjalaissukuisen kirjailijan lastenkirjoihin. Haaste päättyi ihan
vasta, 13. syyskuuta, ja sain siihen luettua yhteensä viisi kirjaa: Ilmarin ihmelääke, Iso Kiltti Jätti, Nilviöt, Kekseliäs kettu ja Jali ja suklaatehdas. Haastetta emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina T.
Mitäpä olisi elämä ilman Kirjabloggaajien klassikkohaastetta, josta on menossa nyt jo neljäs osa niin ikään Niina T:n luotsaamana. Aiempiin klassikkohaasteisiin olen lukenut kirjat Taru Sormusten herrasta (J.R.R. Tolkien), Harry Potter ja Viisasten kivi (J.K. Rowling) sekä Liisan seikkailut ihmemaassa (Lewis Carroll).
Seuraavaksi klassikkohaastekirjaksi tarkoituksenani olisi lukea Pierre Boullen Apinoiden planeetta, ja saisin sillä kaksi kärpästä samalla iskulla: Evarian kirjahyllyssä on menossa Apinan vuosi haaste, johon olen saanut luettua tähän mennessä vain yhden kirjan, Roald Dahlin Nilviöt.
Niina T on todella ahkera blogihaasteiden pitäjä, sillä hänen Yöpöydän kirjat -blogissaan alkaa lokakuun alussa myös kuukauden mittainen Halloween-lukuhaaste, johon voi lukea kaikenlaisia kammottavia kirjoja, joissa vilisee aaveita, vampyyrejä, noitia, zombeja, aaveita ja niin edelleen. Minä olen valinnut haasteeseen luettavaksi ainakin romaanit Marko Hautalan Kuokkamummo, Hanna Morren Tuonen tahto ja omassa hyllyssäni viruneen Melissa Marrin Ilki Ihana, jossa takakansitekstin mukaan vilisee ilkeitä keijuja. Jos Mats Strandbergin Risteily ehtii ilmestyä ajoissa, saatan lukea myös sen tähän haasteeseen.
Osittain päällekkäin menevät nämä kauhukirjat toisen meneillään olevan kauhukirjallisuushaasteen kanssa, nimittäin vielä marraskuun toiseen päivään saakka kestää Hämärän jälkeen -lukuhaaste, jota pitää Orfeuksen kääntöpiirin Suvi. Olen lukenut siihen tähän mennessä neljä kirjaa, ja tavoitteenani olisi vielä saada siihen kahdesta kolmeen kirjaa lisää. Tähän mennessä lukemani kirjat ovat Marko Hautalan Kuiskaava tyttö, Andrew Michael Hurleyn Hylätty ranta, Markku Sadelehdon toimittama Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia sekä Eero Ojasen Suuri suomalainen kummituskirja. En ole ennen tätä haastetta lukenut kauhukirjallisuutta pitkään aikaan, ja tämä on ollut mainio matka kyseisen genren syövereihin. Pelkäänpä, että kauhukirjat jäävät pysyvästi minun lukemistooni, sillä olen tykästynyt niihin todella.
Ihan vasta hyppäsin mukaan Hyönteisdokumentti-blogin pitämään NTK-haasteeseen mukaan, jossa on siis tarkoituksena lukea WSOY:n Nuorten Toivekirjasto -nimisen kirjasarjan julkaisuja. Harmikseni huomasin tämän, kohta vuoden kestäneen haasteen vasta nyt, mutta uskoakseni ehdin vielä lukea muutaman helmen tästä vanhasta nuortenkirjasarjasta.Tästä linkistä pääset katsomaan, mitä kaikkea NTK-sarja pitää sisällään. Listassa kirjat on numerojärjestyksessä, ja siinä on mukana vain kaksisataa vanhan kansiformaatin mukaista kirjaa. Yhteensä sarjassa on ilmestynyt 265 kirjaa. Tästä Kirjasammon listasta taas näet kirjat aakkostettuna nimekkeen mukaan. Risingshadow:n listasta näkee, mitä spefi-kirjoja kyseisessä sarjassa on.
Yritän lukea ainakin nämä: Anna Sewell Uljas Musta, Kaija Pakkanen Vimperin pihan Ilona, Anja Vitikka Kotikesä, Osmo Ilmari Uhka Avaruudesta, Maria Grüger Punaruusun aikaan sekä Kerttu Vuorinen Kuin taivaan linnut. Näistä ensimmäisen olen lukenut aiemmin joskus lapsuudessani,
Kissojen ystävänä minä olen takuulla mukana tässä, ja aion tilata joulun alla jotain kivaa Eläinsuojeluyhdistykseltä. Tällä hetkellä olen saanut haasteeseen merkittyä kolme kirjaa, Taru Väyrysen Kissan kuolema ja Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa.
Olisin onnellinen, jos saisin luettua tähän haasteeseen edes yhden kirjan. Minulla olisi ehdolle esimerkiksi Philip Pullmanin Kultainen kompassi, jonka löysin eräänä onnellisena päivänä kirjaston kierrätyshyllystä! Kyseinen kirjailija on minulle outo, ja ylipäänsä olen lukenut aika vähän mieskirjailijoiden nuortenkirjallisuutta. Kirjan aihe vaikuttaa todella kiehtovalta, ja kaiken huipuksi se on trilogian avausosa.
Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä täytyy mainita Goodreads-kirjallisuussivuston jokavuotinen Reading Challenge, jossa saa asettaa itselleen sopivan luettujen kirjojen lukumäärän koko vuodeksi. Minä olin mukana jo viime vuonna, jolloin ylitin hienosti asettamani 64 kirjan tavoitteen 4:llä kirjalla. Tänä vuonna hilasin tavoitteeni optimistisesti kahdeksaankymmeneen, ja olen saavuttanut tavoitettani hienosti 70:llä lukemallani kirjalla.
**************************************
Kuten huomaa, lukuhaasteet ovat vieneet minut täysin mennessään. Aloittaessani bloggauksen noin kaksi ja puoli vuotta sitten, minulla ei ollut hajuakaan, mitä lukuhaasteet ovat. Sana kuulosti jotenkin ahdistavalta, mutta kun lähdin mukaan ensimmäiseen haasteeseeni, huomasin, miten mahtava tapa niiden kautta on laajentaa lukutottumuksiaan ja saada muutenkin tsempattua itseä lukemaan enemmän. Stressiäkin niistä voi toki tulla, mutta ehkä se on ollut tähän mennessä vain sellaista hyvää stressiä, sillä en vain malta olla osallistumatta niihin.
Olen ollut mukana muun muassa novellihaasteessa, SELKO-kirjahaasteessa ja kirjankansibingossa. Olen ensi vuoden alusta myös mukana yhdessä isommassa haasteessa, josta en ilmeisesti vielä saa kirjoittaa, joten olen vielä ihan hys-hys. Se haaste tulee taas mullistamaan viimeaikaiset lukutapani päälaelleen.
Jos sinua kiinnostaa enemmän lukuhaasteet, kannattaa käydä kurkkaamassa Haastavaa lukemista -blogissa, mitä kaikkea on meneillään.
sunnuntai 18. syyskuuta 2016
Kuiskaava tyttö: Marko Hautala
Kuiskaava tyttö: Marko Hautala. Tammi 2016.
"Se on kuin tinnitus. Mutta tarttuu. Lue omalla vastuullasi.
Ei tarvitse olla hullu kuullakseen kuiskausta. Se tarttuu valikoimatta, jos vain olet kuullut tai lukenut kuiskaavasta tytöstä.
Mitäpä siitä. Kuiskausta se vain on. Koko ajan. Taukoamatta. Myös nukkuessa. Joskus saattaa tuntea hengityksen. Aivan kuin perhonen lepattaisi korvalehteä vasten. Tai huulet olisivat niin lähellä, että ne välillä koskettaisivat. Se saa hieromaan korvalehteä, kunnes sitä alkaa kuumottaa, ehkä haavoille asti.
Työtoveri on kuollut oudolla tavalla ja jättänyt Antonille punaisen kansion, Iida Hallaston potilaskertomuksen. Anton ei ole nähnyt Iida-tytärtään vuosiin. Eikä kansiokaan paljon kerro, pelkkää huuhaata koko juttu. Vai onko? Ehkä joku kuiskaa vastauksen. Haluat tai et"
Oma arvio:
Olen saanut ensituntumani Marko Hautalaan Valkoiset varpaat -kauhukokoelman kautta, jossa hänen kirjoittamansa novelli Varpaat sai kylmät kauhun väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin. Pitkään on ollut aie lukea lisää hänen tuotantoaan, ja nyt siihen tarjoutui loistava tilaisuus, kun häneltä ilmestyi nyt Kuiskaava tyttö.
Ihan ensimmäiseksi on pakko kehua Mika Tuomisen tekemää kantta, joka tuo pienen mielleyhtymän Uhrilampaat-romaaniin ja -elokuvaan, mutta on silti ihan oma, juuri tähän kirjaan täydellisesti sopiva luomuksensa.
Helsinkiläinen psykiatri Anton saa tietää kuolleesta työtoveristaan Unto Mäkilästä asioita, joiden takia hän joutuu keskelle pelottavaa, kuiskaavan tytön legendan ympärille kietoutunutta mysteeriä - ja joutuu myös siinä sivussa kohtaamaan menneisyytensä haamut. Hänen tyttärensä Iida taas toisaalla tulee tutustuneeksi väärään ihmiseen, Sanni Vuorioon, joka saa hänet oudosti otteeseensa. Anton haluaa pelastaa tyttärensä, johon hän ei ole ollut yhteyksissä sitten pikkulapsi-iän. Suurin osa kirjan tapahtumista sijoittuu Vaasaan, jonne Anton lähtee etsimään tytärtään - ja missä hänen kuollut työtoverinsa työskenteli aiemmin.
Kuiskaava tyttö on kaikin puolin onnistunut kauhukirja. Se pitää minut heti alusta saakka otteessaan, sen henkilöt ovat mielenkiintoisia ja tapahtumat etenevät omalla painollaan paljastaen hiukan kerrallaan, muttei liikaa. Kirjasta henkii hyvin kaamea, psykologisen kauhumainen tunnelma. Marko Hietalan mutkaton ja eteenpäin vievä tyyli kirjoittaa miellyttää minua kovasti.
Kirjasta löytyy monia kauhulle tyypillisiä motiiveja, kuten nukke, yöperhoset, kuiskaavat äänet, kulttimenot ja psykiatriset potilaat.
Kirjan lopussa auotaan monia solmuja ja kysymysmerkkejä. Kuiskaavan tytön mysteeri osin ratkeaa, mutta moni muu asia jää minulle arvoitukseksi. En ole ihan tyytyväinen lopussa tapahtuvaan juonenkäänteeseen, sillä se hiukan latisti tunnelmaa, mutta kirjan avoin lopetus on ihan mainio.
Aion ehdottomasti lukea myös Marko Hautalan aiemman kauhuromaanin Kuokkamummo, josta olen lukenut paljon kehuvia arvioita.
Arvosanani tälle kirjalle 4,5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Kuiskaava tyttö muissa blogeissa:
Rakkaudesta kirjoihin
Järjellä ja tunteella
Suomi lukee (Krista)
Kirjavinkit (Mikko Saari)
Luetut.Net
Nousu (Linda Rantanen)
Mielikuvakirja
Kuutar lukee
Kirjan vuoksi
Samantyylisiä kirjoja:
Hylätty ranta: Andrew Michael Hurley
Talven hallava hevonen: Tuomo Jäntti
Valkoiset varpaat - Kauhutarinoita: Anders Fager, Satu Grönroos, Marko Hautala (toim.), Sami Hilvo, Virpi Hämeen-Anttila, Essi Kummu ja Jaakko Yli-Juonikas.
Osallistun tällä kirjalla Orfeuksen kääntöpiiri -blogin Hämärän jälkeen -kauhukirjahaasteeseen, ja olen nyt neljä kirjaa luettuani yhden kirjan päässä ihmisusi-arvonimestä.
"Se on kuin tinnitus. Mutta tarttuu. Lue omalla vastuullasi.
Ei tarvitse olla hullu kuullakseen kuiskausta. Se tarttuu valikoimatta, jos vain olet kuullut tai lukenut kuiskaavasta tytöstä.
Mitäpä siitä. Kuiskausta se vain on. Koko ajan. Taukoamatta. Myös nukkuessa. Joskus saattaa tuntea hengityksen. Aivan kuin perhonen lepattaisi korvalehteä vasten. Tai huulet olisivat niin lähellä, että ne välillä koskettaisivat. Se saa hieromaan korvalehteä, kunnes sitä alkaa kuumottaa, ehkä haavoille asti.
Työtoveri on kuollut oudolla tavalla ja jättänyt Antonille punaisen kansion, Iida Hallaston potilaskertomuksen. Anton ei ole nähnyt Iida-tytärtään vuosiin. Eikä kansiokaan paljon kerro, pelkkää huuhaata koko juttu. Vai onko? Ehkä joku kuiskaa vastauksen. Haluat tai et"
Oma arvio:
Olen saanut ensituntumani Marko Hautalaan Valkoiset varpaat -kauhukokoelman kautta, jossa hänen kirjoittamansa novelli Varpaat sai kylmät kauhun väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin. Pitkään on ollut aie lukea lisää hänen tuotantoaan, ja nyt siihen tarjoutui loistava tilaisuus, kun häneltä ilmestyi nyt Kuiskaava tyttö.
Ihan ensimmäiseksi on pakko kehua Mika Tuomisen tekemää kantta, joka tuo pienen mielleyhtymän Uhrilampaat-romaaniin ja -elokuvaan, mutta on silti ihan oma, juuri tähän kirjaan täydellisesti sopiva luomuksensa.
Helsinkiläinen psykiatri Anton saa tietää kuolleesta työtoveristaan Unto Mäkilästä asioita, joiden takia hän joutuu keskelle pelottavaa, kuiskaavan tytön legendan ympärille kietoutunutta mysteeriä - ja joutuu myös siinä sivussa kohtaamaan menneisyytensä haamut. Hänen tyttärensä Iida taas toisaalla tulee tutustuneeksi väärään ihmiseen, Sanni Vuorioon, joka saa hänet oudosti otteeseensa. Anton haluaa pelastaa tyttärensä, johon hän ei ole ollut yhteyksissä sitten pikkulapsi-iän. Suurin osa kirjan tapahtumista sijoittuu Vaasaan, jonne Anton lähtee etsimään tytärtään - ja missä hänen kuollut työtoverinsa työskenteli aiemmin.
Asetit tyttösi vaaraan.
Syyllisyys tuntui fyysisenä kipuna vatsassa. Jopa hurmoksen läpi.
Kuiskaava tyttö on kaikin puolin onnistunut kauhukirja. Se pitää minut heti alusta saakka otteessaan, sen henkilöt ovat mielenkiintoisia ja tapahtumat etenevät omalla painollaan paljastaen hiukan kerrallaan, muttei liikaa. Kirjasta henkii hyvin kaamea, psykologisen kauhumainen tunnelma. Marko Hietalan mutkaton ja eteenpäin vievä tyyli kirjoittaa miellyttää minua kovasti.
"Perhonen" Holmgren sanoi hitaasti, vaivalloisesti. Leukojen liike kirskui kuin ruosteiset sakset. "Tiedätkö miksi aina perhonen?"
---
"Perhonen ilmentää muutosta."
Kirjasta löytyy monia kauhulle tyypillisiä motiiveja, kuten nukke, yöperhoset, kuiskaavat äänet, kulttimenot ja psykiatriset potilaat.
Nyt se vain katsoi tyhjyyteen laukun pimeydessä. Tavallinen typerä nukke. Rikkinäinen vanha lelu, täynnä verisiä sormenjälkiä. Ja sen sisällä joku toinen. Sekin lopullisesti rikki.
Mielikuva aiheutti äkkiä niin syvää kauhua, että Iida joutui ottamaan tukea pöydästä.
Kaiken taustalla on paikallinen legenda 1800-luvulla eläneestä Nadja
Forslin
-nimisestä tytöstä, joka joutui nuorena kristillisen kastraatiokultin,
skoptsien "valkaisemaksi". Siitä uskotaan syntyneen kuiskaavan tytön
-kirouksen, joka tarttuu esimerkiksi sekavien kirjoitusten kautta ihmisestä
toiseen (vrt The Ring-elokuva).
Kirjan lopussa auotaan monia solmuja ja kysymysmerkkejä. Kuiskaavan tytön mysteeri osin ratkeaa, mutta moni muu asia jää minulle arvoitukseksi. En ole ihan tyytyväinen lopussa tapahtuvaan juonenkäänteeseen, sillä se hiukan latisti tunnelmaa, mutta kirjan avoin lopetus on ihan mainio.
Aion ehdottomasti lukea myös Marko Hautalan aiemman kauhuromaanin Kuokkamummo, josta olen lukenut paljon kehuvia arvioita.
Arvosanani tälle kirjalle 4,5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Kuiskaava tyttö muissa blogeissa:
Rakkaudesta kirjoihin
Järjellä ja tunteella
Suomi lukee (Krista)
Kirjavinkit (Mikko Saari)
Luetut.Net
Nousu (Linda Rantanen)
Mielikuvakirja
Kuutar lukee
Kirjan vuoksi
Samantyylisiä kirjoja:
Hylätty ranta: Andrew Michael Hurley
Talven hallava hevonen: Tuomo Jäntti
Valkoiset varpaat - Kauhutarinoita: Anders Fager, Satu Grönroos, Marko Hautala (toim.), Sami Hilvo, Virpi Hämeen-Anttila, Essi Kummu ja Jaakko Yli-Juonikas.
tiistai 13. syyskuuta 2016
Roald Dahl -lukuhaasteen loppurutistus ja koonti: Nilviöt, Ilmarin ihmelääke, Kekseliäs kettu sekä Jali ja suklaatehdas
Luimme kesän aikana lasteni kanssa kirjan Iso kiltti jätti, jonka arvion voit lukea tästä. Sen jälkeen ehdimme lukea yhdessä vielä kirjat Ilmarin ihmelääke ja Kekseliäs kettu, ja itsekseni luin kirjat Nilviöt sekä Jali ja suklaatehdas.
*************************
Ilmarin ihmelääke: Roald Dahl. Suomentaneet Asser Korhonen ja Antti Mäkinen. Kuvittanut Quentin Blake. Seitsemäs painos. Art House 2005. 119 sivua. Lastenkertomus.
"Ilmarin on yksinkertaisesti tehtävä jotain kamalalle isoäidilleen, jolla on maailman kuvottavimmat syömätottumukset. Yleensähän isoäidit ovat herttaisia ja syövät kermakakkuja, mutta Ilmarin isoäidin lempiruokaa ovat tuhatjalkaiset, etanat kaalin kera ja pihtihännät.
Ilmari harkitsee erilaisia mukavia tapoja laittaa isoäiti kuriin; hän haluaisi tiputtaa käärmeitä tämän kaula-aukosta ja laittaa pommeja tämän tuolin alle. Mutta kaikki nämä sinällään käyttökelpoiset ideat saavat väistyä, kun hän päättää tehdä lääkkeen, joka muuttaa isoäidin kiltiksi vanhaksi rouvaksi tai saa tämän häviämään kokonaan. Ilmarin ihmelääkkeessä on aineksia karvanpoistoaineesta pakkasnesteeseen ja se saakin aikaan melkoisen mielenkiintoisia tuloksia."
Oma arvio:
Ilmarin isoäiti osaa kyllä olla niin paha suustaan, ettemme yhtään asettaneet kyseenalaiseksi Ilmarin toivetta paremmasta mummosta - saati hänen lääkkeenvalmistustaan melkoisista aineksista. Poikani sanoikin, ettei mummo ollut oikein kiva. Tytön mielestä mummo oli niin tympeä, että oli jopa hauska.
"Kaalimadot kasvattavat älyä", Mummo jatkoi.
" Äiti huuhtoo kaalimadot aina viemäriin", Ilmari sanoi.
"Äitisi on yhtä tyhmä kuin sinäkin", Mummo sanoi. "Kaali ei maistu juuri miltään, jollei siinä ole höysteenä muutama keitetty kaalimato. Etanoista nyt puhumattakaan."
Suurta hilpeyttä herätti meissä myös lääkkeen vaikutus mummoon, saati sitten maatilan eläimiin. Tosin tyttäreni mielestä se ei ollut hauskaa, kun lääkettä annettiin eläimille. Pojan mielestä hauskin hahmo on Ilmarin isä, herra Intomieli, joka on nimensä mukaan yli-innokas ja innostuu yhä vain lisää, kun saa kuulla Ilmarin kehittelemästä lääkkeestä. Hänkin on saanut anopistaan jo tarpeekseen. Ilmarin äiti taas on tasaisempi luonne, joka yrittää toppuutella miehensä innokkuutta.
Tyttäreni mielestä kirja oli hiukan liian lyhyt, mutta pojan mielestä sopiva, Quentin Blaken kuvat miellyttävät yhä heidän silmäänsä, vaikkeivät ne ole kauhean tarkkarajaisia saati väritettyjä.
Molempien mielipide kirjasta:
Minun arvosanani 4-
Tämä kirja on lainattu kirjastosta.
Ilmarin ihmelääke muissa blogeissa:
Kirjavinkit (Sonja)
Kirjojen keskellä
Oksan hyllyltä
Sininen keskitie
Yöpöydän kirjat
************************
Nilviöt: Roald Dahl. Suomentanut Sami Parkkinen. Kuvittanut Quentin Blake. Otava 2009. 95 sivua. Lastenkertomus.
"Herra ja rouva Nilviö ovat inhottavia. He oikein kilpailevat keskenään siitä, kumpi osaa keksiä keljumpia jekkuja. Mutta koittaa päivä, jolloin ilkeydet osuvatkin Nilviöiden omaan nilkkaan! Kukas sitten saakaan nauraa..."
Oma arvio:
Oi kauhea, miten inhottaviksi ihmisiksi herra ja rouva Nilviö kuvataan. Minua meinasi heti alussa ällöttää, miten herran Nilviön pesemätöntä partanaamaa kuvaillaan ja eri toten sitä, miten hän saattoi saada itsensä kylläiseksi nuolaisemalla parrastaan vanhoja, homeisia ruuantähteitä. Yöks. Rouva Nilviö on taas kuvailtu järkyttävän rumaksi ämmäksi, joka on toki ollut nuorempana vallan kaunis, mutta vuosikausia rumia ajatuksia kantaneena hänen rumuutensa on päässyt valloilleen. Sinänsä oivallinen ajatus, että rumat ajatukset rumentaa ihmisen, kauniit kaunistaa.
Ihminen, jolla on hyviä ajatuksia, ei voi koskaan tulla rumaksi. Sinulla voi olla väärä nenä ja kiero suu ja kaksoisleuka ja ulkonevat hampaat, mutta jos sinulla on hyviä ajatuksia, ne loistavat kasvoiltasi kuin auringon säteet, ja näytät aina ihastuttavalta.
Kirjan todelliseksi tähdeksi nousee Mukkelis-Makkelis niminen apina perheineen. Herra Nilviö on päättänyt kouluttaa apinoistaan sirkusapinoita, jotka tekevät aina kaiken nurinkurin pää alaspäin. Neuvokas Mukkelis-Makkelis ryhtyy toimiin pelastaakseen linnut sekä vapautuakseen Nilviön koulutuksesta. Pariskunta saa lopuksi maistaa omaa lääkettään.
Tämä tarina on niin karmean hirveän ilkeän ihana, että aion lukea vielä tämän lapsilleni ääneen, sillä uskon heidän rakastuvan tähän. Sopivan outoa huumoria minun makuuni.
Arvosanani 5
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
Nilviöt muissa blogeissa:
Kirjavinkit (Sonja)
Kirjojen keskellä
Luetut kirjat
Yöpöydän kirjat
Kirjanainen
Tuntematon lukija
Osallistun tällä kirjalla samalla Apinan vuosi -lukuhaasteeseen, joka on Evarian kirjahylly -blogin emännöimä.
***********************
Kekseliäs kettu: Roald Dahl. Suomentanut Panu Pekkanen. Kuvittanut Quentin Blake. WSOY 1999. 2. laitos (1. laitos ilmestynyt 1978.) 81 sivua. Lastenkertomus.
"Olipa kerran laakso, jossa asui kolme häijyä tilanomistajaa: Pösö, Pärskä ja Papu.
Pösö on suunnattoman lihava kanankasvattaja, joka syö kolme keitettyä kanaa ja kasoittain perunapyöryköitä niin aamiaiseksi ja lounaaksi kuin illalliseksikin.
Pärskä on ankkoja ja hanhia kasvattava pömppömahainen kääpiö, jonka ruokavalio koostuu pelkistä munkeista ja hanhenmaksasta.
Papu on laiha kuin lyijykynä, eikä hän koskaan syö mitään, juo vain litrakaupalla valmistamaansa vahvaa omenaviiniä.
Tilanomistajien mailla asuu kettuperhe, jonka isä pihistelee kanoja, hanhia ja ankkoja ruoaksi perheelleen, ja sekös Pösöä, Pärskää ja Papua harmittaa. Yhdessä he tekevät katalan suunnitelman saadakseen ketut hengiltä. Mutta tällä kertaa he ovat tekemisissä itseään ovelamman vastustajan kanssa."
Oma arvio:
Harvoinpa ääneni kestää lukea lapsille 80-sivuista iltasatua. Niin siinä vain kävi, etteivät he antaneet minulle armoa, vaan minun oli pakko lukea tämä tarina loppuun. Aivan mainiohan tämä oli, ehkä nyt sitä lempeämpää Roald Dahlin tuotantoa aiempiin lukemiimme verrattuna.
Kekseliäs kettu muistuttaa rakenteeltaan ja aiheeltaan klassisia eläinsatuja, joissa kettu on totuttu näkemään ovelana ketkuna ja rotat epäkohteliaina ja törkyisinä tyyppeinä. Kirjassa seurataan tarinaa vuoroin kettuperheen ja vuoroin kolmen tilanomistajan näkökulmasta. Mukana seikkailee myös herra Mäyrä perheineen sekä omenaviinikellarissa asustava, juoppo ja epäkohtelias Rotta.
Tilanomistajat Pösö, Pärskä ja Papu on kuvattu - roalddahlimaiseen tapaan - hyvin epämiellyttäviksi, häikäilemättömiksi ja hiukkasen tyhmiksikin tyypeiksi. Pösö on lihava ja ahmii liikaa, Pärskä on isomahainen kääpiö, joka syö ällöttäviä, hanhenmaksalla täytettyjä munkkeja ja Papu on pahanhajuinen, honkkelomainen ukko, joka juo ihan liikaa omenaviiniä. Nämä kolme ovat päättäneet tehdä lopun ketusta, joka varastaa heidän kanojaan, ankkojaan ja kalkkunoitaan harva se päivä.
"Me emme saa liioitella", se sanoi. "Emme saa paljastaa tilannetta. Emme saa antaa ihmisten tietää mitä meillä on tekeillä. Meidän täytyy toimia siististi ja varovasti ja ottaa vain muutamia parhaita paloja. Niinpä me otamme alkajaisiksi neljä lihavaa nuorta ankkaa."
Kettuperheen isä on tavattoman kekseliäs, eivätkä tilanomistajat pärjää hänelle oveluudessa. Lopulta kettu saa niin oivallisen idean, että se pelastaa koko heidän loppuelämänsä - ja samalla hän tarjoaa pelastuksen kaikille metsän eläimille. Pösö, Pärskä ja Papu kompastuvat omaan nokkeluuteensa, kun eivät osaa jääräpäisyydessään luovuttaa.
Tyttäreni mielestä kirjan paras kohta on se, kun ketut lähtevät kaivamaan luolastoa kohti tilanomistajien ruokavarastoja. Hänestä taas ei ollut yhtään kivaa, kun tilanomistajat yrittivät saada kettuperheen hengiltä. Huomasin, miten myös poikaa meinasi välillä surettaa kettujen kohtalo.
Tässä kirjassa on meidän iloksemme Quentin Blaken värikuvitus.
Pientä miinusta annan kirjan (liian) monista lyöntivirheistä. Pari sellaista vielä menettelee, mutta jos niitä alkaa olla useita, alkavat ne jo tympiä.
Lasteni arviot kirjasta:
Poika:
Tyttö:
Minun arvosanani 3,5
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
Kekseliäs kettu muissa blogeissa:
Kirjavinkit (Hannu)
Ei vain mustaa valkoisella
Hurja Hassu Lukija
Kirjojen keskellä
**************************************
Jali ja suklaatehdas: Roald Dahl. Aila Nissisen suomennoksen muokannut Nina Pitkänen. Otava 2005 (Ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi 1971). 137 sivua. Lastenkertomus.
Englanninkielinen alkuteos (1964): Charlie and the Chokolate Factory
"Rutiköyhä Jali asuu perheineen suuren suklaatehtaan vieressä ja kuulee usein tarinoita suklaatehtailija Villi Vonkasta ja hänen ihmeellisistä tempauksistaan. Eräänä päivänä Villi Vonkka julistaa, että suklaalevyihin kätkettyjen kultaisten pääsylippujen löytäjät pääsevät vierailulle tehtaaseen, jonka ovet ovat olleet suljettuna vuosikausia. Jalilla on onnea: hän löytää kuin löytääkin kultaisen pääsylipun.
Ja niin aukeavat ovet Vonkan suklaatehtaaseen, jollaista ei ole koko maailmassa toista. Lapset ja heidän vanhempansa näkevät suklaavirran ja syötävän ruohikon, kurkkivat karkit, ihmeellisen purukumikoneen ja tehtaan polvenkorkuiset työntekijät Umppa-Lumpat, jotka rakastavat kaakaopapuja ja laulamista. Ja lopulta Villi Vonkka paljastaa tutustumisretken tarkoituksen… "
Oma arvio:
Aiemmin, kun en vielä tuntenut Roald Dahlin tuotantoa, oli Jali ja suklaatehdas ainoa, josta olin joskus kuullut jotain. Lähinnä nimi toi minulle mieleen elokuvan, jota tähdittää Johnny Depp. Ja ei, en ole ikinä katsonut kyseistä elokuvaa muuta kuin sivusilmällä.
Olen yllättynyt, kuinka pidin kirjan opettavaisesta tarinasta. Koska Jali osaa olla kärsivällinen ja tottelee erikoislaatuisen Villi Vonkan sääntöjä tehdaskierroksellaan, hänet palkittaan ruhtinaallisesti. Kirjan muut lapsihahmot ovat hyvin karikatyyrisiä ja kompastuvat omiin heikkouksiinsa: karkkeja ahmiva Aukusti Lihavisto kompastuu ahneuteensa, hemmoteltu Marina Hillo omaan kyltymättömyyteensä, purukumia jauhava Orvokki Jauhiainen omaan purkkahimoonsa ja telkkarinorja Ari Telkkari - noh, tietenkin omaan telkkarinorjuuteensa. Kierroksen loputtua jäljellä on enää Jali ja hänen isoisänsä Justus.
Kummalliset, tehtaassa työskentelevät Umppa-Lumpat ovat mielestäni melko kammottavia. He naureskelevat syyttä suotta ja laulavat pilkkaavia laulujaan lapsista. Mitä ihmeitä he oikein ovat?
Ystävät, kyllä kai teistäkin
olio mitä inhottavin
on varmaan hän, joka leuoissaan
purukumia jauhaa jauhamistaan?
Niin, kyllä varmaan tuo tapa on
ruma ja aivan tarpeeton
ja purija muuttuu taatusti
itsekin tahmean tyhmäksi.
---
Villi Vonkka on hyvin mielenkiintoinen hahmo. Pidän hänen ikinuoresta, lähes lapsellisesta olemuksestaan ja sarkastisista huomautuksistaan. Vaikka alkuun ajattelin hänen olevan kamalan häijy ihminen, joka naureskelee pulaan joutuville lapsille, tajusin, että loppujen lopuksi hän on melko sympaattinen miekkonen, joka haluaa vain antaa lapsille opetuksen. (No okei, ja ehkä ihan pikkaisen häijy.)
"Minun vasen korvani on hiukan kuuro", sanoi herra Vonkka. "Annathan anteeksi jollen minä kuule kaikkea mitä sinä pälpätät."
Jali ja suklaatehdas on karkinmakuinen, keksintöjä pullollaan oleva ja lämminhenkinen (omalla kierolla tavallaan) tarina, jossa Jalin köyhää perhettä onnistaa enemmän kuin he olisivat osanneet toivoakaan. Tarinaan on olemassa jatko-osa, Jali ja lasihissi, jossa Villi Vonkkan suklaatehtaan erityinen lasihissi pääsee pääosaan.
Arvosanani 4+
Tämän kirjan nappasin lapsuudenkotini kirjahyllystä.
Jali ja suklaatehdas muissa blogeissa:
Kirjavinkit (Veera)
Lukujonossa
Villasukka kirjahyllyssä
Kirjojen keskellä
Illuusioita
Yöpöydän kirjat
Hurja Hassu Lukija
********************
Olen yllättynyt, että ehdinkin lukea haasteeseen viisi kirjaa ja saavuttaa täten arvonimen Ylinoita. Kiitos Niina haasteesta, nyt olen tutustunut ja ihastunut Dahlin kirjoihin, eikä nämä takuulla jää ainoiksi, joita hänen tuotannostaan luen.
Lopuksi vielä listaan kaikki luetut kirjat suosituimmuusjärjestyksessä:
1. Nilviöt
2. Iso Kiltti Jätti
3. Jali ja suklaatehdas
4. Ilmarin ihmelääke
5. Kekseliäs kettu
lauantai 10. syyskuuta 2016
Kesän jälkeen kaikki on toisin: Siri Kolu
Kesän jälkeen kaikki on toisin: Siri Kolu. Otava 2016.
"Elämänmuutosromaani
Peetulle itseksi tulemisen hinta on kallis. Niin kallis, että sen maksaa kaikesta huolimatta.
Peetu on saanut kasteessa nimen Petra, vaikka Petra hän ei ole ollut koskaan. Ei se pikkutyttö, jonka äiti muistaa.
Syyskuun ensimmäinen Peetu täyttää 18 ja pian sen jälkeen hän menee korjausleikkaukseen. Ennen sitä Peetu vain odottaa.
Odottamista helpottaa se, että isä vie Peetun lentämään. Purjelentokoneeseen, melkein taivaan reunaan kiinni. Kymmenen lennon ajan Peetu ja isä jakavat keveyden, jossa sanatkin tulevat vapaammin ja voi puhua, ihan kaikesta.
'Mä en ole sun tyttösi, ja jos mä en voi olla sun poikasi, mä en voi olla sun lapsesi enää.' "
Oma arvio:
Olen nähnyt tästä kirjasta useita bloggauksia, ja koska tämä on saanut niissä enimmäkseen hehkutusta osakseen, kiinnostuin minäkin tästä Siri Kolun 112-sivuisesta, nuorille suunnatusta elämänmuutosromaanista, jonka pääteemana on transsukupuolisuus. Se on asia, jonka jollain tasolla ymmärrän, mutta pidemmälle ajateltuna en silti tiedä siitä yhtään mitään, ja suurimmaksi osaksi koko asia ylittää käsityskynnykseni. Enkä tarkoita tällä mitään asenteellisia seikkoja, vaan sitä, miten ylipäänsä tällaisia ihmisiä voi olla ja miten se käytännössä heidän elämäänsä vaikuttaa. Kiitän kirjailijaa huolellisesta taustatyöstä, sillä sen kyllä huomaa kirjaa lukiessaan.
Kirjassa vuorotellaan luontevasti Peetun ja isän yhteisten purjelentojen ja muun elämänkulun välillä. Peetun ja isän keskustelu lentojen aikana on ihanan rehellistä, avointa, herkkää...aitoa, ihan kuin isän ja pojan lentelytkin tuulten armoilla ovat. Peetun nahkoihin on helppo asettua, sillä hän tulee tarinassa ajatuksineen todella lähelle. Vaikka välillä en ole ihan samaa mieltä hänen kanssaan ja hänen jääräpäisyytensä ärsyttää, ymmärrän häntä täysin. Osaan myös samaistua Peetun äidin ahdinkoon.
Peetun äidille ja veljelle on hankalinta hyväksyä Peetun tuleva sukupuolenvaihdosleikkaus: äiti ei halua uskoa Peetun haluavan todella olevan mies eikä velikään osaa suhtautua Peetuun, josta tulee leikkauksen myötä hetero. Peetun vanhempien välit rakoilevat, ja isä tunnustaakin lennon aikana tekevänsä hyvin ratkaisevan siirron avioliitossaan.
Peetun tyttöystävä Aamu harrastaa kiipeilyä, mutta ei osaa rentoutua ajatellessaan Peetua lentelemässä heppoisella purjelentokoneella. Aamu on tottunut tukemaan Peetua hänen vaikeassa prosessissaan, mutta ahdistuu tukijan taakkaansa alle.
Kesän jälkeen kaikki on toisin on kaunis, välillä tuskainen, mutta kuitenkin toiveikas tarina, jonka jokainen voisi lukea ikään katsomatta. Tarina antaa paljon myös aikuiselle lukijalle. Kirja on helppo ja nopea luettava niin pituutensa kuin tyylinsäkin puolesta.
Arvosanani on 4,5
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
Kirja muissa blogeissa:
Luetaanko tämä?
Kirjavinkit (Heidi V.)
Kirjanurkkaus
Lukutoukan kulttuuriblogi
Kujerruksia
Peetulle itseksi tulemisen hinta on kallis. Niin kallis, että sen maksaa kaikesta huolimatta.
Peetu on saanut kasteessa nimen Petra, vaikka Petra hän ei ole ollut koskaan. Ei se pikkutyttö, jonka äiti muistaa.
Syyskuun ensimmäinen Peetu täyttää 18 ja pian sen jälkeen hän menee korjausleikkaukseen. Ennen sitä Peetu vain odottaa.
Odottamista helpottaa se, että isä vie Peetun lentämään. Purjelentokoneeseen, melkein taivaan reunaan kiinni. Kymmenen lennon ajan Peetu ja isä jakavat keveyden, jossa sanatkin tulevat vapaammin ja voi puhua, ihan kaikesta.
'Mä en ole sun tyttösi, ja jos mä en voi olla sun poikasi, mä en voi olla sun lapsesi enää.' "
Oma arvio:
Olen nähnyt tästä kirjasta useita bloggauksia, ja koska tämä on saanut niissä enimmäkseen hehkutusta osakseen, kiinnostuin minäkin tästä Siri Kolun 112-sivuisesta, nuorille suunnatusta elämänmuutosromaanista, jonka pääteemana on transsukupuolisuus. Se on asia, jonka jollain tasolla ymmärrän, mutta pidemmälle ajateltuna en silti tiedä siitä yhtään mitään, ja suurimmaksi osaksi koko asia ylittää käsityskynnykseni. Enkä tarkoita tällä mitään asenteellisia seikkoja, vaan sitä, miten ylipäänsä tällaisia ihmisiä voi olla ja miten se käytännössä heidän elämäänsä vaikuttaa. Kiitän kirjailijaa huolellisesta taustatyöstä, sillä sen kyllä huomaa kirjaa lukiessaan.
Mikä pelottaa eniten, mitä ei koskaan kenellekään tunnustaisi: se oma
halu vaikka tuhoutua mennessään, mutta mentävä on koska tällaiseksi
jääminen ei ole elämää.
Kuka sanoo millainen on pojan keho? Kuka määrää että tuollainen,
samanlainen, noin menee lanne ja tähän rytmiin sykkii sydän. Pojan
ruumis on mun, munlainen, minä. Umpimielinen lippispoika. Viekas
puuhunkiipeejäpoika. Viisas, uskollinen valanvannojapoika. Mä olen ollut
Peetu niin kauan kuin olen ollut minä. Se että äiti haluaa Petran, on
petos.
Peetun äidille ja veljelle on hankalinta hyväksyä Peetun tuleva sukupuolenvaihdosleikkaus: äiti ei halua uskoa Peetun haluavan todella olevan mies eikä velikään osaa suhtautua Peetuun, josta tulee leikkauksen myötä hetero. Peetun vanhempien välit rakoilevat, ja isä tunnustaakin lennon aikana tekevänsä hyvin ratkaisevan siirron avioliitossaan.
Peetun tyttöystävä Aamu harrastaa kiipeilyä, mutta ei osaa rentoutua ajatellessaan Peetua lentelemässä heppoisella purjelentokoneella. Aamu on tottunut tukemaan Peetua hänen vaikeassa prosessissaan, mutta ahdistuu tukijan taakkaansa alle.
Kesän jälkeen kaikki on toisin on kaunis, välillä tuskainen, mutta kuitenkin toiveikas tarina, jonka jokainen voisi lukea ikään katsomatta. Tarina antaa paljon myös aikuiselle lukijalle. Kirja on helppo ja nopea luettava niin pituutensa kuin tyylinsäkin puolesta.
Arvosanani on 4,5
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
Kirja muissa blogeissa:
Luetaanko tämä?
Kirjavinkit (Heidi V.)
Kirjanurkkaus
Lukutoukan kulttuuriblogi
Kujerruksia
perjantai 9. syyskuuta 2016
Tähtiviima: Shimo Suntila
Tähtiviima: Shimo Suntila. Osuuskumma 2016. Novellikokoelma.
"Avaruudessa yksikin virhe on kohtalokas. Äärimmäiset etäisyydet ja tähtien neuloma tyhjyys ovat ihmismielelle liikaa. Vain houkat, uhkarohkeat ja konemielet suuntaavat sinne oman henkensä uhalla. Tähtiviima on kokoelma tieteisnovelleja, joissa ihminen on pieni ja avaruus valtava. Silti kaikki ei ole lohdutonta – joskus joku rohkea jää eloon ja saattaa muuttaa maailmaa piirun verran paremmaksi paikaksi."
Sisältää novellit:
Janus
Calypson perillinen
Purret
Chudakovin aarteet
Avaruustrippi
Steelen ruukki
Tähtivaeltajat
Sharan henkäys
Oma arvio:
Shimo Suntilan avaruusaiheiset scifinovellit ovat sopivan kevyitä luettaviksi, vaikka niissä välillä onkin melko hätkähdyttäviä käänteitä. Tarinoiden taustalta on aistittavissa huumoria, joka ei kuitenkaan hypi silmille luettaessa. Arren Zherbinin taiteilema kansi sopii hyvin kirjan teemaan.
Vaikka novellit sijoittuvat avaruuteen, niissä pääpaino on ihmisten välisissä suhteissa ja vehkeilyissä. Tuntuu, ettei keneenkään voi luottaa Suntilan luomissa tulevaisuuden siirtokunnissa, joissa häikäilemättömyys on enemmän sääntö kuin poikkeus. Huomasin, että vaikka novellit ovat erillisiä tarinoita, monia niitä yhdisti jokin punainen lanka.
Omaksi suosikikseni nousi Steelen ruukki, jonka tunnelmasta minulle tulee mieleen Hugh Howeyn Siilon saaga. Tarinassa Aleksei ja hänen raskaana oleva vaimonsa saapuvat asteroidille paremman elämän toivossa. Aleksei huomaa, ettei työ asteroidin sulattamossa ole kevyimmästä päästä, ja miehiä kuolee tuon tuostakin vaarallisessa työssä. Pian hänelle selviää, ettei mitään kannata pitää itsestäänselvyytenä: kun Alekseilla ei ole heti varaa maksaa lääkärille, tämä ei voi tehdä mitään auttaakseen synnytykseksen jälkeisestä verenvuodosta kärsivää vaimoaan. Aleksei huomaa olevansa keskellä salaliittoa, jonka tavoitteet ovat hiukan epämääräiset.
Huumorisävytteisessä Avaruustrippi-novellissa päähenkilö saa huomata, ettei pummilla maasta kuuhun matkustaminen kannata. Hän joutuu rangaistukseen tähtienväliseksi avaruuspilotiksi, joka hoitaa lennot jatkuvassa huumepöllyssä.
Purret on lyhyt, mutta kaunistunnelmainen novelli, jossa avaruudesta saapuu Pursia pelastamaan tuhoutumassa olevan maapallon väkeä. Loppu on raadollinen, mutta yhtä aikaa toivoa täynnä, ainakin minä.kertojan kohdalla.
Muissa blogeissa:
Eniten minua kiinnostaa tie
Ja kaikkea muuta
"Avaruudessa yksikin virhe on kohtalokas. Äärimmäiset etäisyydet ja tähtien neuloma tyhjyys ovat ihmismielelle liikaa. Vain houkat, uhkarohkeat ja konemielet suuntaavat sinne oman henkensä uhalla. Tähtiviima on kokoelma tieteisnovelleja, joissa ihminen on pieni ja avaruus valtava. Silti kaikki ei ole lohdutonta – joskus joku rohkea jää eloon ja saattaa muuttaa maailmaa piirun verran paremmaksi paikaksi."
Sisältää novellit:
Janus
Calypson perillinen
Purret
Chudakovin aarteet
Avaruustrippi
Steelen ruukki
Tähtivaeltajat
Sharan henkäys
Oma arvio:
Shimo Suntilan avaruusaiheiset scifinovellit ovat sopivan kevyitä luettaviksi, vaikka niissä välillä onkin melko hätkähdyttäviä käänteitä. Tarinoiden taustalta on aistittavissa huumoria, joka ei kuitenkaan hypi silmille luettaessa. Arren Zherbinin taiteilema kansi sopii hyvin kirjan teemaan.
Vaikka novellit sijoittuvat avaruuteen, niissä pääpaino on ihmisten välisissä suhteissa ja vehkeilyissä. Tuntuu, ettei keneenkään voi luottaa Suntilan luomissa tulevaisuuden siirtokunnissa, joissa häikäilemättömyys on enemmän sääntö kuin poikkeus. Huomasin, että vaikka novellit ovat erillisiä tarinoita, monia niitä yhdisti jokin punainen lanka.
Omaksi suosikikseni nousi Steelen ruukki, jonka tunnelmasta minulle tulee mieleen Hugh Howeyn Siilon saaga. Tarinassa Aleksei ja hänen raskaana oleva vaimonsa saapuvat asteroidille paremman elämän toivossa. Aleksei huomaa, ettei työ asteroidin sulattamossa ole kevyimmästä päästä, ja miehiä kuolee tuon tuostakin vaarallisessa työssä. Pian hänelle selviää, ettei mitään kannata pitää itsestäänselvyytenä: kun Alekseilla ei ole heti varaa maksaa lääkärille, tämä ei voi tehdä mitään auttaakseen synnytykseksen jälkeisestä verenvuodosta kärsivää vaimoaan. Aleksei huomaa olevansa keskellä salaliittoa, jonka tavoitteet ovat hiukan epämääräiset.
Huumorisävytteisessä Avaruustrippi-novellissa päähenkilö saa huomata, ettei pummilla maasta kuuhun matkustaminen kannata. Hän joutuu rangaistukseen tähtienväliseksi avaruuspilotiksi, joka hoitaa lennot jatkuvassa huumepöllyssä.
"En minä osaa ohjata avaruusalusta"---Pilotti hekottaa hampaattomalla suullaan. "Ei kukaan osaa. Eikä tarvitse. Riittää, että on riittävän aineissa. Pilotti uneksii aluksen perille. Kama auttaa luovimaan sellaisia matkoja, joiden ajattelu muuten sulattaisi aivomme."
Avaruus oli täynnä hehkuvaa ja hohkaavaa materiaa, niin että tähdet peittyivät. Hetken olin oman alkuräjähdykseni sisällä, katselin henkilökohtaisen maailmankaikkeuteni hidasta laajentumista.
Tähtiviima tarjoaa tasalaatuisia, viihdyttäviä ja osin hauskojakin scifitarinoita.
Arvosanani 3,5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Samantyylisiä kirjoja:
Muissa blogeissa:
Eniten minua kiinnostaa tie
Ja kaikkea muuta
tiistai 6. syyskuuta 2016
Päivitys Liisa seikkailut Ihmemaassa & peilimaailmassa -postaukseen
Luin Lewis Carrollin yhteisniteestä Liisan seikkailut peilimaailmassa yhdessä 8-vuotiaan tyttäreni kanssa. Lue tästä, mitä olimme mieltä.
lauantai 3. syyskuuta 2016
Päivitys Girl Online -sarjaan
Luin Zoe Suggin Girl Online on Tour, joka on jatko-osa kirjalle Girl Online. Lue tästä linkistä, mitä mietiskelen kirjasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)