Rakas Evan Hansen: Val Emmich ja Steven Levenson, Benj Pasek & Justin Paul.

Rakas Evan Hansen: Val Emmich ja Steven Levenson, Benj Pasek & Justin Paul. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2019

Englanninkielinen alkuteos (2018): Dear Evan Hansen. Kansi: 3d_molier International/TurboSquid, Sasha Illingworth (design), Hachette Book Group, Inc.

"Älykäs, hauska ja traaginen romaani valheesta ja sen seurauksista

Yksinkertainen valhe johtaa monimutkaisten totuuksien vyyhtiin hykerryttävässä tarinassa ajastamme, jolloin ollaan pakonomaisesti esillä ja toisaalta jäädään kipeästi syrjään. 

Kun Evan Hansenin kirje päätyy perheelle, joka suree kuollutta poikaansa, Evan saa elämänsä tilaisuuden: hänelle tarjoutuu mahdollisuus kuulua johonkin. Evanin on vain teeskenneltävä, että hän oli ongelmallisen Connor Murphyn salainen paras ystävä. Yhtäkkiä Evan ei ole enää näkymätön – edes unelmiensa tytölle.

Connorin vanhemmat kutsuvat hänet elämäänsä kuullakseen lisää pojastaan. Mitä syvemmälle vanhempien tuskan syövereihin Evan uppoaa, hän tajuaa, ettei ole oikealla polulla, mutta jos hänen valheensa auttavat surevia omaisia, mitä haittaa niistä voi olla? Entinen Evan oli lamaantunut, uuden Evanin elämässä on tarkoitus. Jokainen päivä on mahtava! Kunnes kaikki valheet alkavat purkautua ja Evanin on kohdattava elämänsä isoin este: itsensä."(WSOY)

Lukunäyte:  https://issuu.com/kirja/docs/9789510444528-rakas-evan-hansen

Oma arvio: 

Rakas Evan Hansen  -kirjan takana on melkoinen tekijäkaarti. Olin hiukan hämmentynyt, että miksi näin monta. Kirjan taustalla on kuitenkin samanniminen muun muassa Tony- ja Grammy Award-palkittu musikaali Dear Evan Hansen, jonka käsikirjoituksesta ja sävellyksestä Levenson, Pasek ja Paul vastaavat. Val Emmich on kirjoittanut kolmikon luoman musikaalin romaaniksi. Elokuva on myös tekeillä -  yllätys yllätys. Jos musikaaliversiot ylipäänsä kiinnostaa, niistä löytyy jos minkälaista pätkää esimerkiksi Youtubesta.

Tästä päivästä tulee uskomattoman hyvä päivä, ja nyt minä kerron miksi. (s. 11)

Mutta itse kirjaan, joka alkaa yllättäin sanoilla: rakas Evan Hansen. Kirjan päähenkilön, 17-vuotiaan Evan Hansenin terapeutti Sherman on pyytänyt tätä kirjoittamaan itselleen kirjeitä, jotta poika saisi purettua paremmin ulos tuntojaan. Evan on kärsinyt jonkin aikaa masennuksesta, joka on johtanut tai johtuu sosiaalisten kontaktien hankaluudesta. Evanille ei ole kovin luontevaa jutella muille, ja hänen äitinsä hössötys, jota hän kannustamiseksi luulee, ei auta juuri asiaa. Lähihoitajana sairaalassa työskentelevä äiti yrittää kovasti olla läsnä pojalleen, mutta se on hirveän hankalaa, koska hänellä on työn lisäksi myös opinnot kesken. Evan on turhautunut äitinsä höösäämisestä ja myös poissaolosta. Lisäksi Evania kalvaa hänen muualle muuttaneen isänsä uusi perhe, johon on pian syntymässä uusi vauva.

Evan aloittaa siis uuden lukuvuoden kipsi kädessään yrittäen solmia kontakteja ikätovereihinsa luontevasti. Hän yrittää kertoa kipsinsä tarinaa hauskalla tavalla muille: sitä, miten hän puistonvartijana kesätöissä ollessaan putosi vahingossa puusta ja odotti nurmikolla turhaan apua saapuvaksi. Perhetuttu Jared ei ainakaan innostu tarinasta, hiukan erikoisena tyyppinä pidetty Connor tyrkkää Evanin lattialle väärinkäsityksen seurauksena ja Evanin suurin ihastus Zoe tulee ojentamaan auttavaa kättään rähmällään makaavalle pojalle. Eka koulupäivä ei voisi siis mennä pahemmin poskelleen.

Kun sitten myöhemmin Connor lähestyy Evania uudelleen ja räjähtää nauruun kuultuaan kipsin tarinan, ja kirjoittaa vieläpä nimensä Evanin kipsiin,  kaikki voisi olla ihan ok. Mutta ei ole. Connor saa vahingossa käsiinsä Evanin itselleen kirjoittaman terapiakirjeen, jossa tämä tunnustaa tunteensa Connorin siskoa Zoea kohtaan. Connor tulistuu, ottaa Evanin kirjeen mukaansa ja katoaa - kirjaimellisesti, sillä poikaa ei enää näy koulussa moneen päivään, eikä liioin Zoea. Kun sitten eräänä päivänä Connorin vanhemmat odottavat Evania opettajanhuoneessa, poika on ymmällään. Pikku hiljaa kauhu hiipii Evanin mieleen, kun paljastuu, että Connor on muutama päivä sitten riistänyt hengen itseltään. Häneltä löytyi Evanin itselleen kirjoittama kirje, jota luullaan Connorin kirjoittamaksi. Evan mykistyy täysin eikä saa korjattua väärinkäsitystä siitä, että hän ja Connor olisivat olleet ystäviä, jotka olisivat kirjoitelleen kirjelappusia toisilleen.

Rakas Evan Hansen,

kävi ilmi, ettei tästä sittenkään tullut mieletön päivä.

Tästä ei tule mieletön viikko tai mieletön.

Koska miksi tulisi?

Voi, kyllä minä tiedän. Koska on Zoe. Ja kaikki toivoni on kiinnittynyt Zoeen. Jota en edes tunne ja joka ei tunne minua. Mutta jos tuntisin. Jos voisin puhua hänen kanssaan, todella puhua hänelle, niin ehkä - ehkä mikään ei olisikaan toisin.

Kunpa kaikki olisi toisin. Kunpa olisin osa jotakin. Kunpa edes jollain, mitä sanon, olisi merkitystä, jollekulle. Miettikää nyt: huomaisiko kukaan edes, jos katoaisin huomenna?

Vilpittömästi sinun: paras ja kaikkein rakkain ystäväsi,

Minä (s. 39)

Evan ajautuu valheiden syöksykierteeseen, johon hän vetää mukaansa myös Jaredin: yhdessä he  he tekaisevat kuvitteellisia Connorin ja Evanin välillä käytyjä sähköpostiviestejä. Connorin vanhemmat ottavat Evanin kuin omaksi pojakseen, koska tämä tarjoaa heille juuri sitä, mitä he kaipasivatkin: tiedonjyväsiä siitä, ettei heidän poikansa ollut niin paha ja toivoton, kuin he luulivat. Että tällä oli edes yksi ystävä, Evan. Myös Zoe alkaa viimein päästää Evanin lähelleen.

Connor vierailee tarinassa haamuna taustalla ja on hyvin ihmeissään Evanin ympärillä kuohuvasta pyörityksestä, joka tekee pojasta yhtäkkiä supersuositun. Perustetaan myös Connor-projekti, jolla on tarkoitus rahoittaa Connorin perheelle tärkeän omenapuutarhan uudelleenkunnostus. Connorin ajatuksista lukijalle selviää, että kyllä hänellä todellakin on ollut yksi ystävä. Se ei ollut Evan, vaan joku ihan toinen. Tämä ystävä on osasyy siihen, että Connor päätyi epätoivoissaan itsemurhaan. Kirjan loppu tarjoaa myös yllättävän totuuden Evanin liittyen Evanin aiempaan puusta putoamiseen.

Rysähdän maahan. En koskaan pysy ilmassa kovin kauan. En silloin, kun ruma ja raskas totuus riuhtoo minut aina takaisin alas. (s. 244)

Rakas Evan Hansen on koskettava tarina yksinäisyydestä, huomatuksi tulemisen tarpeesta sekä valheen ja totuuden vääristelystä. Uskon, että tämä tarina pääsee oikeuksiinsa paremmin musikaalina, sillä kirja ei vakavista teemoista huolimatta herättänyt minussa kovin suuria tunnekuohahduksia. Viihdyin toki kirjan parissa ja luin sen melko nopeaa, mutta en jäänyt suuremmin haukkomaan henkeäni. Odotan innolla Rakas Evan Hansen musikaalielokuvaversiota.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Maailmankirjat


Samantyylistä luettavaa:

Yksi täydellinen päivä: Jennifer Niven
Kolmetoista syytä: Jay Asher

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

36. Kirjassa ollaan yksin

Päivitys Synkät vedet -trilogiaan

Luin Camilla ja Viveca Stenin Synkät vedet -trilogian päätösosan Loimut. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan arvioni tästä ja aiemmista osista.

Anne Frankin päiväkirja: Ari Folman & David Polonsky

Anne Frankin päiväkirja: Ari Folman (sarjakuvasovitus.) David Polonsky (kuvitus.) Suomentanut Anita Odé. Tammi 2019

Englanninkielinen alkuteos ( 2017): The Diary of A Young Girl. Kansi: David Polonsky (kuvat) ja Markko Taina (Suunnittelu.) Anne Frankin ja Frankin perheen tekstit sekä Anne Frank Fondsin arkistomateriaali @Anne Frank Fonds, Basel / Sveitsi, 2017

"Unohtumaton klassikko uudessa muodossa!

Sarjakuvamuotoinen Anne Frankin päiväkirja päivittää yhden viime vuosisadan kuuluisimmista tarinoista nykylukijoihin vetoavaksi, neliväriseksi sarjakuvaksi.

Anne Frankin päiväkirja on klassikkoteos nuoren tytön elämästä raakojen historiallisten mullistusten keskellä. Alkuteokselle uskollisessa, kauniissa sarjakuvassa salaisten päiväkirjamerkintöjen äärimmäinen henkilökohtaisuus yhdistyy vavahduttavalla ja visuaalisella tavalla juutalaisvainojen julmuuteen."(Tammi)

Oma arvio:

Onkohan kukaan voinut suorittaa peruskoulua lukematta klassikkoteosta Anne Frankin päiväkirja (joka Nuoren tytön päiväkirjanakin tunnetaan)? En ihmettele kyseisen elämäkerrallisen teoksen suosiota, sillä se nyt vain on niin loistava kirja tutustuttaa nuoret toisen maailmansodan kauheimpaan ilmiöön, holokaustiin, nuoren juutalaistytön itsensä kertomana. Kun kuulin tämän sarjakuvaversion olevan tulossa, innostuin, sillä on enemmän kuin kiehtovaa nähdä Frankin ja Van Daanin perheen piileskelypaikka kuvitettuna.

Anne Frank ei ole kirjoittanut päiväkirjaansa pinnallisia höpötyksiä, vaan hän kipuilee muun muassa oman perheen sisäisten asenteiden kanssa. Suorasukainen ja äkkipikainen Anne kokee olevansa kaikessa isosiskoansa Margotia huonompi, eikä tätä kokemusta vähennä yhtään hänen vanhempiensa suhtautuminen. Äitiänsä, joka vaikuttaa hyvin tunnekylmältä naiselta, Anne suorastaan vihaa. Isäänsä hän kunnioittaa, vaikka kokee välillä isänsäkin suosivan liikaa Margotia.

Kirjoittaa Anne toki myös rakkaudesta ja pojista, sillä ennen piileskelyä hän on ollut todella suosittu poikien keskuudessa. Nyt hän ei saa enää ihailua osakseen, vain pelkkiä moitteita. Kunnes hän ja  Peter Van Daan lähentyvät.

Toki sarjakuvassa kerrotaan myös siitä ikävimmästä aiheesta, eli sodasta. Lisäksi lukija saa olla läsnä Annen pelkojen kanssa, ja myös muun ahdistuksen, jota aiheuttaa sodan ja piileskelyn lisäksi hänen asuinkumppaninsa. Suurin ahdistus Annelle on se, kun häneltä kielletään Peterin seurassa oleminen juuri, kun he ovat löytäneet toisensa.

David Polonsky on kuvittanut ja Ari Folman sovittanut hienosti Anne Frankin tarinan sarjakuvaksi. Itseäni hieman väsytti sarjakuvan seassa olevat pitkät tekstinpätkät, jotka toisaalta ovat hyvin perusteltuja, Annen tunnoista kertovia päiväkirjan sivuja. Tuntuu vain, että kun on sarjakuvasta kyse, en jaksaisi lukea sen lomassa pitkiä tekstejä. Polonskyn piirrosjälki on minun mieleeni selkeää ja mukavaa katsella.

Jos sinulla on vielä joululahjat hankkimatta, suosittelen tätä vaikuttavista tarinoista kiinnostuneen nuoren (13+) lahjapakettiin.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Bibbidi Bobbidi Book

Kirjojen keskellä

Lisään tämän Popsugar-lukuhaasteen kohtaan:

14. A retelling of a classic

Lumisisko: Maja Lunde

Lumisisko: Maja Lunde. Kuvittanut Lisa Aisato. Suomentanut Katriina Huttunen. S&S 2019.

Norjankielinen alkuteos (2018): Snösystern

"Ihmeellinen tarina herättää henkiin joulun taian.

Jouluaatto lähestyy, mutta Aaton kotona ei ole otettu esiin edes kynttilöitä, puhumattakaan muista koristeista. Aatolle joulu on erityisen tärkeä, sillä se on hänen syntymäpäivänsä: hän täyttää 11 vuotta. Näyttää vain siltä, että tänä vuonna joulua ei tule. Äiti ja isä ovat vain varjoja itsestään, surullisia ja poissaolevia. Pikkusiskokin yrittää olla mahdollisimman hiljaa ja huomaamaton.

Aatto pakenee kodin ikävää tunnelmaa uimahalliin. Eräänä päivänä hän kohtaa uimahallin ulkopuolella saman ikäisen tytön, jonka ilo ja innostus ovat tarttuvaa laatua. Erikoisesti puhuva ja nauravainen Heta asuu ihmeellisessä talossa, jonka jokainen huone on täynnä joulun tunnelmaa. On kuin talo olisi lumottu. Entä kuka on synkkä mies, joka kiertelee talon lähistöllä? (S&S) 

Oma arvio:

Kustantaja lähetti minulle iloisena yllärinä tämän kirjan, jonka ajattelin kauniin kantensa perusteella olevan iloinen, jouluinen kuvakirja. Joulunpunainen kansikuva kätkee kuitenkin sisälleen hyvin surullisen, mutta kauniin tarinan. Lisa Aisaton kauniit kuvitukset mykistävät minut.

Kirjan päähenkilö, pian 11-vuotias Aatto on ystävänsä Jonin kanssa uimahallissa, kun hän huomaa ikkunan takana leveästi hymyilevän tytön, joka myöhemmin esittäytyy Hetaksi. Heta on kaikkea sitä, mitä Aaton ystävä Joni ei ole: puhelias, utelias, hymyilevä, suorastaan välillä energiasyöppö. Heta vie Jonin kotiinsa kaakaolle ja leikkimään piilosta. Jonilla ei heti alussa herää epäilykset, kun talossa ei tunnu koskaan näkyvän aikuisia, mutta jotain hämärää hän huomaa heti ensimmäisellä käynnillään: yhdessä huoneessa oleva soutotuoli näkyy välähdyksen ajan vanhana, pölyisenä ja harmaantuneena.

"Tervetuloa Villa Kuistiin", Heta sanoi. "Tämä on maailman paras paikka." (s. 23)

Aattoa huolettaa, onko hänen kotiinsa tulossa tänä vuonna joulua ollenkaan. Äiti ja isä haahuilevat talossa kuin haamut, eivätkö tunnu kuulevan Aaton kysymyksiä adventtikynttilöistä. Miksi Aaton kotona sitten on niin synkkää? Aatto paljastaa tämän perhettä kohdanneen suuren surun tarinan edetessä: isosisko Suvi on menehtynyt kesän alussa. Aaton kertomana Suvi oli ensin tosi surullinen, sitten hän alkoi laihtua ja kuihtua, joutui sairaalaan ja menehtyi siellä keuhkokuumeeseen. Suvin sairautta ei selitetä aikuisten sanoittamana, vain tämä Aaton kertoma kuvaus selvästikin masennuksesta ja syömishäiriöstä annetaan lukijalle.

Onneksi Aatolla on 5-vuotias pikkusisko Vilja, josta hän haluaa huolehtia. Juuri Viljan vuoksi Aatto tahtoisi joulun kotiinsa.

"Minä ajattelen joulua", hän sanoi.

"Ajatteletko?" kysyin.

"Että joulua ei tule", hän sanoi. "Ilman Suvia."

"Ahaa", sanoin. "Niin minäkin."

"Voinko nukkua vieressäsi?" Vilja kysyi.

"Totta kai voit." (s. 144)

Lumisisko on vaikuttavan tarinansa lisäksi joulukalenterikirja, sillä se jakautuu sopivasta kahteenkymmeneenneljään lukuun. Itse en malttanut lukea lukua päivässä, vaan hurautin kirjan parissa päivässä. Kirjan tarinassa käsitellään surua lapsen näkökulmasta, mutta myös ystävyyttä, sisarusrakkautta ja erilaisuutta. Kirjan alussa Aattoa toteaa hänen ja uimahalliystävänsä Jonin välien olevan melko vaisut, sillä he eivät juuri juttele tai tee muuta yhdessä kuin ui, mutta myöhemmin, kun Hetan salaisuus paljastuu, Aatto päättää yrittää Jonin kanssa uudestaan ja löytää tämän kanssa yhteisen sävelen.

Kaikesta surumielisyydestä huolimatta kirjan loppu on vapauttavan toiveikas ja onnellinen. Kaikki järjestyy, on kirjan opetus. Kirja sopisi mielestäni luettavaksi noin 7-10-vuotiaille, eli ihan alle kouluikäisten kirja tämä ei välttämättä ole. Suosittelen ääneen luettavaksi, jotta hankalista asioista voi sitten keskustella aikuisen lukijan kanssa.

Arvosanani kirjalle täydet 5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjasähkökäyrä
Lastenkirjahylly
Luetaanko tämä?

Päivitys Huimaa-trilogiaan

Luin Vuokko Hurmeen kirjoittaman ja Susanna Iivanaisen kuvittaman Huimaa-trilogian päätösosan Keikaus. Kuvaa klikkaamalla pääset blogiarviooni.

Ihan mieletön juttu -sarja: Hank Green

Ihan mieletön juttu: Hank Green. Suomentanut Kaisa Kattelus. Tammi 2019. (Ihan mieletön juttu #1)

Englanninkielinen alkuteos: An Absolutely Remarkable Thing. Kansi: Laura Lyytinen/ iStockphoto

"Scifillä maustettu hauska ja koukuttava kuvaus tubemaailman koukeroista

Suositun tubettajan esikoisromaani on viihdyttävä scifi-mysteeri, joka sivuaa painavia ja ajankohtaisia teemoja: kuinka sosiaalinen media muokkaa keskustelukulttuuria ja kuinka julkisuus on oma maailmansa, jolla ei ole juurikaan tekemistä todellisuuden kanssa. Parikymppinen taideopiskelija April May asuu New Yorkissa yhdessä kämppiksensä, on-off-tyttöystävänsä Mayan kanssa. Eräänä aamuyönä April törmää jalkakäytävällä seisovaan jättiläismäiseen patsaaseen. Hän nimeää patsaan Carliksi ja kuvaa siitä ystävänsä Andyn kanssa videon, jonka Andy jakaa YouTube-tilillään. Seuraavana päivänä videosta on tullut viraali-ilmiö ja Aprilista somejulkkis.

Käy ilmi, että Carleja on ilmestynyt kymmeniin kaupunkeihin eri puolille maapalloa. Aprilin odotetaan selvittävän Carlien salaisuus: mistä ne ovat tulleet ja mitä ne tarkalleen ottaen meiltä haluavat. Pian hän joutuu huomaamaan, kuinka kuuluisuus asettaa vaakalaudalle hänen ihmissuhteensa, turvallisuutensa ja identiteettinsä – koko hänen elämänsä."(Tammi)

Oma arvio: 

(Huom! Arviossani on  joitakin lähes suoria lainauksia Oulun kaupungin nuoret -IG-tilille (@kirjastogram) tekemästäni kirjavinkkauksesta.)

Kuuluisan YA-kirjailija John Greenin veljen Hank Greenin esikoiskirjassa parikymppinen tubettaja April May törmää kotikaupungissaan New Yorkissa eräänä päivänä omituiseen, jättimäiseen patsaaseen, josta hän tekee ystävänsä Andyn kanssa You Tube -videon.  Aprilista tulee Carl-videoidensa ansiosta somejulkkis, ja hän saa kokea sen aiheuttamat hyödyt ja haitat. Selviää myös, että Carl-patsaita on alkanut putkahdella muihinkin maailman kaupunkeihin. Kirjan alkuasetelma patsaineen tuo muuten kovasti mieleen Sylvain Neuvelin Themis Files -trilogian alku, jossa avaruudesta putkahtaa maan pinnalle patsaiden sijaan jättiläisrobotteja.

Carl ei tunnu ihan tavalliselta patsaalta, vaan oudon lämpimältä ollakseen metallia. Tästä Carlin mystisestä materiaalista kiinnostuu yliopisto-opiskelija Miranda, jonka ilmestyminen kuvioihin edesauttaa Aprilin ja hänen tyttöystävänsä Mayan välirikon syntymistä.

Re. Oliko se siis lämmin?  

April,

ne ominaisuudet joita kuvaat...kovuus, resonoivuus, kiilto, paino, äärimmäisen alhainen lämmönjohtokyky, ne eivät kuulosta pelkästään omituisilta vaan mahdottomilta. Tietojemme mukaan ei ole olemassa mitään materiaalia, jolla olisi kaikki nämä ominaisuudet. On vaikea kuvitella että sellaista materiaalia edes voisi olla olemassa.--- (s. 69)

Carl pyytää erilaisia alkuaineita omintakeisilla koodeillaan, joita hän ripottelee esimerkiksi Queenin biisistä kertovalle Wikipedia-sivulla, ja jonka nokkelat Andy, Miranda ja April huomaavat. Kun Carl on saanut haluamansa aineseoksen, häneltä ja kaikilta muilta patsailta ympäri maailman irtoaa toinen käsi. New Yorkin Carlin käden katoamisen April pääsee omin käsin todistamaan. Patsaan käsi nimittäin ottaa jalat alleen ja kipittää karkuun. 

"Miksi pelastit minut?" kysyin kädeltä.

Se ei tehnyt mitään. (s. 266)

Ihmiset ympäri maailman alkavat nähdä samaa unta, jossa täytyy selvittää erilaisia koodeja. Perustetaan jopa erilaisia yhteisöjä, joissa yhdessä mietitään koodien muodostumista. Ihmisten elämä on kuin tosielämän pakopeliä. April huomaa pian, että hänen uni poikkeaa  kuitenkin muiden unista, sillä siinä esiintyy myös kaupunkiin laskeutuva Boeing 767 -lentokone. Onko April valittu, ja miksi juuri hän? Tuntuu, kuin Carl suojelisi häntä. Carlien tulo synnyttää luonnollisesti myös vastarintaliikkeen nimeltä Turvaajat, jotka ajattelevat Carleilla olevan pahat aikeet. Kun Aprilin omaan makuuhuoneeseen ammutaan viereisestä rakennuksesta, hän tajuaa, kuinka suuressa vaarassa hän on. Lisää kauheuksia on tulossa...

1. Carl oli elävä

2. Carl tiesi kuka olin.

3. Carlilla oli ainakin kaksi toivetta.

              1. Että minä en kuole.

                            2. Että minä en ota kuvaa sen 

          irtokädestä. (s. 263)

Ihan mieletön juttu on kirja, jossa on April Mayn kirjoittama raporttimainen kirja sisällä. Kirjan lopun traagisten tapahtumien jälkeen Aprilin ystävä Andy kirjoittaa kirjan viimeisen luvun, jossa paljastuu yllättävä käänne. Tämä käänne petaa melko varmasti ilmestyvän jatko-osan mahdollisuutta.

Hank Green sekoittaa kirjassaan mahtavasti scifiä, some-maailman kiemuroita ja ihmissuhdesotkuja. Valitettavasti henkilöhahmojen väliset selkkaukset jäävät hiukan pinnallisiksi ja epämääräisiksi. Aprilin ja Mayan suhde on esiteltykin hyvin sekavaksi kämppis/rakkaussuhteeksi, mutta lisäksi soppaa sekoittaa hämmentävä Andyn ja Aprilin ystävyyssuhde ja Aprilin säätö vetävännäköisen Mirandan kanssa. Näitä kirjailija olisi voinut selventää ja niihin hiukan panostaa enemmän. Kirjaa suosittelisin ehkä noin 15-vuotiaista eteenpäin. 

Arvosanani 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustanjalle. 

Muissa blogeissa ja vlogeissa:

Bibbidi Bobbidi Book (Lokakuun luetut/ 14:37)

 

Lisään kirjan myös Scifi-haasteeseen. 

 

Loistavan hullu hanke: Hanke Green. Suomentanut Kaisa Kattelus. Tammi 2021 (Ihan mieletön juttu #2)

Englanninkielinen alkuteos (2020): A Beautifully Foolish Endeavor. Kansi: Laura Lyytinen, iStockphoto

"Scifi-mysteeri, joka viihdyttää ja haastaa ajattelemaan

Hank Greenin Ihan mieletön juttu -esikoisteoksen upea jatko-osa, yhtä aikaa vauhdikas scifimysteeri ja pureva yhteiskuntakritiikki, joka uskaltaa kyseenalaistaa ajatuksemme vapaudesta, tulevaisuudesta ja siitä, kuinka suhtaudumme tuntemattomaan.

Carleiksi nimetyt robottipatsaat katosivat yhtä äkisti kuin saapuivatkin – hetkessä. Ne saivat Maassa aikaan tuhoa pelkällä olemassaolollaan, jonka yhtenä seurauksena oli patsaiden löytäjän April Mayn äkkikuuluisuus ja ennenaikainen kuolema.Kuukausien kuluessa Aprilin ystävistä alkaa tuntua, etteivät he saa koskaan tietää mitä Aprilille todella tapahtui. Mutta yllättäen heidän tielleen alkaa tippua outoja vihjeitä, jotka saavat heidät epäilemään vahvasti, että April saattaa sittenkin olla elossa. Totuuden ja Aprilin etsinnän keskellä jokin tuntuu kasvavan, voima, joka haluaa vangita ihmiskunnan tietoisuuden ja kontrolloida todellisuutta…"(Tammi)

 Oma arvio: 

Niinhän siinä sitten kävi, että jatko-osahan se tupsahti parin vuoden viivellä Hank Greenin esikoisteokselle Ihan mieletön juttu - ihan niin kuin arvelinkin. Aika huikea jatko-osa tämä onkin. En ollut ihan hirveän myyty ensimmäisestä osasta, mutta kun olin päässyt tämän kakkososaan kunnolla sisään, tämä onkin vallan viihdyttävä ja nerokas jatko-osa. Mitä jatko-osat eivät monestikaan ole.

***Jos et halua lukea spoilereita, suosittelen skippaamaan postaukseni.***

Viime osahan loppui siihen, että kaikki uskoivat somevaikuttaja Aprilin kuolleen tulipalossa. Näin uskovat myös hänen ystävänsä Andy, tyttöystävä Maya ja Miranda, jonka kanssa Aprililla kerkesi myös olemaan sutinaa. Mutta kaikilta piilossa, hylätyssä pubirakennuksessa avaruudesta tupsahtanut älyn muoto, jota Carliksi kutsutaan, onkin kaikessa hiljaisuudessa kursinut pahoin palaneen Aprilin kuntoon käyttäen häneen tuota hyvin erikoista materiaalia, joka ei ole ihan metallia eikä muoviakaan. Carlin täytyy pikku hiljaa saada Aprilin ystävät tämän luo, ja sitä varten hänellä on hyvin nerokas keino.

"---Minusta tuntuu, että Carlien lähteminen ei ollut loppu. Minusta tuntuu, että se oli alku."(s. 107)

Andy yrittää pitää yhä pystyssä podcastiaan yhdessä Robinin kanssa. Tuntuu, että ihmiset yhä kaipaavat Unta, joka vei heidät aivan uudenlaiseen virtuaalitodellisuuteen. Niinpä on kehitelty toinen toistaan omituisempia todellisuuspelejä, joissa tyypit suorittavat erilaisia annettuja tehtäviä. Yksi niistä on Kala, jossa viestit tulevat WhatsApp-sovellukseen. Andy ei ole kiinnostunut todellisuuspeleistä, mutta joutuu eräänlaiseen sellaiseen, kun hänen eteensä osuu sattumalta omituinen kirja, joka näyttää tietävän hänestä kaiken ja kirjoittaa itse itseään sitä mukaa, kun Andy on tehnyt kirjan määräämän edellisen tehtävän. Andyn tehtävät liittyvät lähinnä rahan sijoittamiseen, ja pian hän huomaa omistavansa melkoiset tuotot. Ne hänen täytyy sijoittaa lopuksi mystiseen Altusiin, jolla on kehitteillä jotain hyvin erikoista ja mullistavaa. Harmi vain, että Altusia johtaa Andyn verivihollinen Peter Petrawicki, joka aiemmin vastusti Carleja etujoukoissa.

---Mutta muista, ettet saa kertoa minusta kenellekään. Kertominen tekisi lopun Hyvistä ajoista. (s. 119)

Hyvien aikojen kirja, josta löytäjä ei saa hiiskua kenellekään, ilmestyy myös Mayalle. Ja aika monelle muullekin loppujen lopuksi, mutta ei siitä enempää. Lopulta kirja johdattaa Mayan Aprilin ja apinan kroppaan sijoittuneen Carlin luo, eikä Maya ole uskoa silmiään, kun tapaa uudestisyntyneen Aprilin. Puolet hänen kasvoistaan on oudon valkoiset ja hänen raajansakin ovat tuota ihmeellistä ainetta. Aprililla tuntuu olevan myös erikoinen yhteys Carlin järjestelmien kanssa ja hänellä on sitä myöten uusia kykyjä. Carl kuitenkin kertoo kaksikolle, ettei vaara ole ohi: sillä aikaa kun Carl on onnistunut levittämään älynsä ympäri planeettaa, myös hänen veljensä, jolla ei ole kovin hyvät aikomukset, on valtaamassa planeettaa. Se on eräänlainen testi: älykäs järjestelmä, jota Carl veljekseen kutsuu, on havainnut että planeetan ihmiset ovat tuhoamassa itse itseään ja nähnyt heidän haavoittuvuuden. Jos April, Maya ja Carl eivät pysty osoittamaan veljen olevan väärässä, ihmiset menetetään lopulta vieraan älyn valtaan, joka kontrolloi kaikkia ja kaikkea.

Älä kerro tästä kenellekään. Älä postaa tästä Instagram-stooria, älä tviittaa tai soita tästä kaverille. Tämä on maaginen kirja, mutta taikuus tepsii vain sinuun ja vain, jos kukaan muu ei tiedä. --- (s.146)

Miranda saa houkuttelevan kutsun saapua haastatteluun Altusin työntekijäksi. Yhtiön tavoitteista ei vielä tiedetä juuri mitään, ja Aprilin haastattelukin on hyvin hämmentävä. Hänen on lennettävä yksityiskoneella muutaman muun haastateltavan kanssa Puerto Ricoon. Mutta Altusin päämaja ei olekaan siellä, vaan keskellä Karibiaa, Val Verdessä. Mirandalla on hyvin outo olo heti paikan päälle saapuessaan. Vielä enemmän hän hämmästyy, kun itse Petrawicki ilmestyy häntä vastaanottamaan. Tulijat saavat pian kuulla Altusin kehittelemästä mielettömästä virtuaalimaailmasta nimeltä Altus Avoin Avaruus, jota he saavat heti testata. Se on hyvin hämmentävä kokemus. Mirandasta tuntuu, kuin hän olisi takaisin Unessa. Altus avaruus on vähän samantyyppinen kuin Minecraft, eli siellä luodaan asioita ja niitä voi sitten panna myyntiin ja ansaita AltaCoineja, omaa kryptovaluuttaa. Juuri sitä samaa, mihin Hyvien aikojen kirja neuvoi Andya sijoittamaan rahansa.

Hyvin pian Avoin Avaruus julkistetaan maailmalle, vaikka se ei olekaan vielä valmis. Kaikki eivät nimittäin välttämättä onnistu pääsemään tuohon virtuaalimaailmaan. Eräs Mirandan työkavereista saa kokea hyvin ikävän kokemuksen, sijoiltaanmenon, jonka jälkeen hän ei tule koskaan pääsemään Altus Avaruuteen. Miranda yrittää ottaa yhteyttä ystäviinsä salakuljettamallaan kännykällä, mutta jäätyään rikkeistään kiinni huomaan päätyvänsä sellaiseen tehtävään, josta ei ole enää poispääsyä. 

Minua ei ollut tuotu tänne töihin. Minut oli tuotu tänne vangiksi. (s. 322)

Andy  on yksi mullistavan Avoin Avaruuden ensikäyttäjistä. Viisikymmentä eniten AltaCoineja tienannutta pääsee ensimmäiseksi mullistavaan Premium Avaruuteen, johon Andy keinottelee itsensä. Paluuta normaaliin ei ole. Premium avaruudessa on mahdollista oppia eri asioita toisen ihmisen kautta, kokemalla toisen kokemuksia. Miten mullistavaa on oppia soittamaan pianoa yön aikana, oppia puhumaan sujuvaa espanjaa jne. Andy ei voi enää vastustaa uutta todellisuutta, ja tämä uhkaa muun muassa pilata tämän vireillä olevan suhteen Bex-nimiseen naiseen.

Jotta en selostaisi ihan koko kirjan juonta, tiivistän loppukaneettini tähän. Tarinan edetessä Carl, Andy, Maya ja April yhdistävät voimansa lähtiessään pelastamaan Mirandaa Altusista ja tuhoamalla Carlin veljen suunnitelmat ihmiskunnan tuhoksi. Loppu onkin melkoista rytinää ja taistelua, oivalluksia ja yhteenlaskettuja summia. 

Viihdyin kirjan parissa kunnolla oikeastaan puolivälin jälkeen, jolloin aloin päästä kunnolla juoneen mukaan. Mikään helppolukuinen tämä ei ole, lajiltaan vaativaa YA:ta. Välillä jopa pohdiskelin tosissani, onko tämä edes YA:ta vai aikuisten scifiä. En nyt ihan seiskaluokkalaisille vinkkaisi.

"MINÄ. EN. OLE. IHMINEN. VEIT MINULTA IHMISYYDEN!"---"TEIT MINUSTA SEN, MIKÄ MINÄ NIIDEN MIELESTÄ JO OLIN!"(s. 209)

Kirja laittaa tosissaan pohtimaan tätä meidän nykymaailmaa erilaisten virtuaalisovellusten, somemaailman, tekoälyjen ja algoritmien ristitulessa. Siinä mielessä tämä on ihan tajuttoman nerokas kirja. Se esittää kauheimman kauhuskenaarion, missä vieras äly soluttautuu kaikkiin meidän järjestelmiimme ja ottaa vallan ihmiskunnasta. Tämä ei ole edes dystopiaa, sillä olemmehan me jo algoritmien vallassa hyvin pitkälti.

Harmikseni kirjan henkilöhahmot eivät taaskaan jättäneet minuun oikein minkäänlaista jälkeä ja kirjan ihmissuhteet jäivät toissijaisiksi. Siksi en ihan täyttä arvosanaa kuitenkaan kykene antamaan.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle. 

 

Muissa blogeissa/vlogeissa: 

Kirjafile 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

23. Kirja jota luet ulkona

Booklist Queen haaste saa ruksin kohtaan:

A book about books

 

Samantyylistä luettavaa:

Themis kansiot -trilogia: Sylvain Neuvel 

Sontaa: Ulla Donner

Sontaa: Ulla Donner. Suomentanut Sinna Virtanen. S&S 2019.

 

Ruotsinkielinen alkuteos: Skiten

"Kapitalismista, perunatuotteista ja vapaudesta 

Kaikki ovat ilmastovegaaneja, intersektionaalisia feministejä, poliittisesti valveutuneita aktivisteja, ja tekevät työtä asioiden parissa, joihin todella uskovat. Vai onko kaikki sittenkin vain samaa vanhaa paskaa uudessa paketissa?

Mainostoimistossa käydään yt-neuvotteluja ja after workissa puretaan tuntoja. Dream Hackers Disruption Agencyn työkaverukset puhuvat keskenään siitä, miten paljon vapautta heillä oikeastaan on. Ovatko he itse valinneet työnsä ja elämäntapansa? Voivatko he edes vaikuttaa siihen, miltä oma elämä tulevaisuudessa näyttää?

Töissä on käynnissä uuden perunapohjaisen makkaran lanseeraus. Innovatiivisen lihankorvikkeen ongelmana vain on, että perunassa ei ole juurikaan proteiinia. Ratkaisu löytyy, mutta siinä piilee omat vaaransa.

Sontaa kertoo kapitalismista, perunoista ja halusta vetää itsensä alas vessanpöntöstä." (S&S)

Oma arvio:

Luin aiemmin Sarjakuvametro-haasteen hengessä Ulla Donnerin aiemman sarjakuvateoksen Spleenish (S&S 2017), jossa on vahvoina teemoina yhteiskunnalliset epäkohdat, ja päähenkilön itsesäälissä rypeminen, melankolia ja lievä masennustila. Pidin kovasti hänen kantaaottavasta tyylistään ja persoonallisesta piirrosjäljestään. Niinpä kiinnostui heti tästä uutukaisesta sarjakuvasta Sontaa, jonka harmoninen pinkki-harmaa kansi on jotain muuta kuin kirjan sisältö.

Kirjan keskiössä on Dream Hackers Disruption Agency -niminen mainostoimiston työntekijät, jotka ovat suunnittelemassa uuden lihankorviketuotteen, perunasta kehitellyn makkaran eli Pekkaran mainoskampanjaa. Mainostoimiston pomo on oikea karikatyyri: yli-innokas, lääppiväinen, outoja metaforia käyttävä kouhottaja. Kun mainostoimiston työntekijöille selviää, että heidät ehkä tullaan irtisanomaan kampanjan jälkeen, päättävät he porukalla lähteä afterworkille. Baarissa he tapaavat luovaa kirjoittamistyötä tekevän tuttavansa, jota he yhtä aikaa ihailevat ja paheksuvat. 

Yhdessä tuopposten ääressä jutellaan Pekkarasta ja sen järjettömyydestä (eihän perunassa ole proteiinia!), entisistä suhteistaan, seksismistä, samalla kun coloradonkuoriaiset valtaavat pikku hiljaa kaupunkia. Pekkaran kehittäneet ihmiset ovat näet ratkaisseet tuotteensa protskuongelman lisäämällä siihen murskattuja kuoriaisia. Homma meinaa levitä käsiin.

Tarinan lomassa käydään läpi monia mielenkiintoisia ilmiöitä. Yllä olevassa kohtauksessa Dream Hackersin miespuolinen työntekijä on hämmentänyt naiskollegaansa puristelemalla tätä ratikassa takapuolesta, ihan vaivihkaa. Naisen reaktio on hämmennys, ihmettely ja sitten viha. Reaktio tulee vasta tapahtuneen jälkeen, ja siitä huokuu syyllisyys siitä, olisiko hänen pitänyt tehdä jotain asialle. Lisäksi baarikeskusteluissa yksi työntekijöistä kertoo aiemmasta suhteestaan narsistisen miehen kanssa. Baarissa jutellaan myös työstä, vapaudesta ja omista valinnoista.

Sontaa on yhtä aikaa vakava, hauska, ahdistava ja ehdottomasti ajatuksia herättävä sarjakuvateos. Ulla Donnerin kynänjälki on persoonallista ja helppoa seurattavaa tällaiselle sarjakuvanoviisille. Sarjakuvan aiheet ovat ajankohtaisia, kuten se, miten erilaisia vaihtoehtoja lihansyönnille on jatkuvasti kehitteillä - ovatko lihattomat tuotteetkaan aina niin eettisiä ja terveellisiä? Missä menee se raja, kun huomaa parisuhteen olevan kaikkea muuta kuin terve? Mihin kaikkeen työntekijöiden tulee työssään taipua?

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa ja nettijulkaisuissa:

Kulttuuritoimitus (Riikka Oksanen)

Kohtisuora

Älä ota sitä niin vakavasti 

Oksan hyllyltä

Samantyylistä luettavaa:

Spleenish: Ulla Donner

Shades of Magic -trilogia: V.E. Schwab

Magian syvempi sävy: V.E. Schwab. Suomentanut Mika Kivimäki. Karisto 2019. (Shades of Magic #1)

Englanninkielinen alkuteos (2015): A Darker Shade of Magic. Kansi: Will Staehle.

"Pelastaakseen kaikki maailmat heidän on ensin selvittävä hengissä

Useimmat tuntevat vain yhden Lontoon - mutta entä jos niitä onkin useampi? Kell on yksi viimeisistä antareista - velhoista, joilla on harvinainen ja haluttu kyky matkustaa maailmojen välillä. Harmaa Lontoo - likainen, ahdas ja magiaton - on hullun kuningas Yrjö III:n koti. Punainen Lontoo on täynnä elämää ja taikuutta. Valkoista Lontoota hallitsee kuka tahansa valtaistuimelle tiensä murhannut. Ja entisaikoina oli olemassa myös Musta Lontoo...

Virallisesti Kell palvelee lähettiläänä kaupunkien hallitsijoiden välillä. Epävirallisesti hän on salakuljettaja, joka tarjoaa tarpeeksi maksaville murusia maailmoista, joita nämä eivät tule koskaan näkemään. Erään kaupan mennessä mönkään Kell pakenee Harmaaseen Lontooseen ja törmää Lila Bardiin, varkaaseen jolla on isoja unelmia. Ensin Lila ryövää Kellin, sitten pelastaa tämän vaaralliselta vastustajalta ja lopulta juonittelee itsensä mukaan hurjaan seikkailuun toisiin maailmoihin." (Karisto)

Oma arvio:

Epäilen kärsiväni nyt melkoisesta fantasiaähkystä, sillä minulla on ollut tänä vuonna luettavanani melko monta - vieläpä suhteellisen muhkeaa - fantasiakirjaa. Olen kahlannut tätä V.E. Scwabin Shades of Magic -trilogian avausosaa jo viime keväästä asti, ja miltei menettänyt toivoni siitä, että saisin kirjan luettua joskus loppuun. Kirja ei ollut suinkaan huono, vaan jokseenkin kiehtova ja sutjakkaasti luettava.  Jokin koukku jäi kuitenkin selvästikin puuttumaan, jonka seurauksena lukemiseni ei edennyt ja siihen tuli pitkiä taukoja.

Magian syvempi sävy esittelee erilaisen Lontoon, sellaisen, jossa on monta eri rinnakkaismaailmaa. Kirjan päähenkilö, nuori verimaagikko eli Antari nimeltä Kell, liikkuu sutjakkaasti maailmojen välillä ja salakuljettaa erilaisia tavaroita siinä sivussa, kun toimii vallanhimoisten hallitsijoiden juoksupoikana. Sattumoisin hän tulee löytäneeksi sellaisen esineen, joka sisältää hyvin voimakasta ja vaarallista taikuutta.

Nykyään ainoastaan Antarit pitivät hallussaan tarpeeksi voimaa luodakseen uusia ovia ja ainoastaan he kykenivät kulkemaan niistä. Antarit olivat aina olleet harvinaisia, mutta kukaan ei tiennyt kuinka harvinaisia ennen kuin ovet suljettiin ja heidän lukunsa alkoi pienentyä. (s. 30)

Kellillä on omat nimityksensä eri maailmoille: Harmaa Lontoo on menettänyt taikuutensa, Punainen Lontoo on vielä maaginen, Valkoinen Lontoo on nääntymässä ja Musta Lontoo on kuollut paikka, minne kukaan ei vapaaehtoisesti enää halua.  Kellin tukikohta on Punainen Lontoo, jossa Thames virtaa kaupungin läpi punaisena. Kell on  osa kuningasperhettä ja pitää  prinssi Rhytä omana veljenään, niin hyvässä kuin pahassakin. Kell on tuotu perheeseen pikkuisena, eikä hän tiedä omaisistaan mitään muuta, kuin että nämä eivät voineet olla Antareja, sillä taikuus ei siirry verenperintönä.

Hän oli jo vetämässä hihansa alas, kun pieni, kiiltävä arpi sattui hänen silmiinsä. Kuten aina. Se oli aivan kyynärtaipeen  alapuolella, ja viivat olivat hämärtyneet niin, että symbolia oli melkein mahdoton tunnistaa. (s. 57)

Toinen keskeinen henkilö kirjassa on nuori Lila Bard, joka elää Harmaassa Lontoossa taskuvarkaana. Lilan ja Kellin tiet kohtaavat, kun neito varastaa Kelliltä Mustasta Lontoosta peräisin olevan maagisen kiven. Kellin on saatava tuo vaarallinen esine takaisin, mutta Lila ei olekaan mikään helppo vastus. Kell joutuu pelastamaan kuitenkin naisen pulasta, kun toinen antairi Holland ahdistelee tätä. Näin Kell tulee ottaneeksi Lilan mukanansa Punaiseen Lontooseen, vaikkei se olisi pitänyt olla mahdollista. Tietenkin näiden nuorten välit lämpenevät tarinan tuoksinassa, kun he tajuavat yhdistää voimansa ja taitonsa taistelussa pahaa vastaan.

Maailma kuului hänelle.

Maailmat kuuluivat hänelle.

Ja hän aikoi valloittaa ne kaikki. (s. 417)

Magian syvempi sävy on periaatteessa täydellinen fantasiakirja: Siinä on äiditön ja isätön miessankari, rohkea kick-ass naissankari, kuninkaallista juonittelua, magiaa, hyvän ja pahan taistelua ja rinnakkaismaailmoja. Kirjan lopussa on monipuolinen liiteosio, jossa on selitetty antarien verikäskysanoja sekä kirjailijan kehittelemän arnesinkielen perusteet. Lisäksi siellä on lisätarinoita kirjan maailmasta.

"Maailmat ovat kuin paperinpalasia päällekkäin pinottuina." (s. 203)

Jotain jää silti puuttumaan, jotta olisin imaissut tämän kirjan pikavauhtia menemään helppolukuisuudestaan huolimatta. Oliko se sitä, että juoni ei lähtenyt vetämään heti alusta saakka, hankala sanoa. Kirjan tarina oli parhaimmillaan puolivälin jälkeen, kun Lilan ja Kellin tiet yhtyvät. Eri Lontoot ovat minusta kiehtovin osa kirjan maailmasta, etenkin Punainen Lontoo taikuuksineen. Olisin kuitenkin kaivannut vielä perusteellisempaa maailmojen kuvausta ja erilaisuutta maailmojen välille. Sydämeni lämpeni kovasti Kellin ja Rhyn veljeydestä ja ystävyydestä. Olen silti vielä kahden vaiheilla, luenko jatko-osia Tummenevat varjot (2019) ja Loihdittu valkeus (2020.)

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Oksan hyllyltä
Kirjavinkit (Mikko)
Taikakirjaimet
Nörttitytöt (Tuuli Veteläinen)
Neverendingly

Samantyylistä luettavaa:

Veren ja luun lapset -sarja: Tomi Adeyemi
Savuvarkaat-sarja: Sally Green
Hopea-sarja: Victoria Aveyard
Usvasyntyinen-trilogia: Brandon Sanderson

Sadie: Courney Summers

Sadie: Courtney Summers. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto 2019.

Englanninkielinen  alkuteos (2018): Sadie. Kansi: Tiia Javanainen/ Purotie Design & iStock/ LightFieldStudios

"Cold Creekin pienessä kaupungissa 19-vuotias Sadie voi luottaa vain itseensä. Hänen äitinsä jätti Sadien ja tämän pikkusiskon Mattien omilleen, kun tytöt olivat pieniä. Kun Mattie löytyy murhattuna, Sadien koko maailma romahtaa. Poliisilla ei ole epäiltyjä, mutta Sadie on vakuuttunut, että hän tietää tappajan henkilöllisyyden. Nyt hän ei voi levätä ennen kuin on kostanut sisarensa kohtalon. Hinnalla millä hyvänsä.

Radiotoimittaja West McCray omistaa uuden podcastinsa Sadien tarinalle ja yrittää selvittää, mitä oikeastaan tapahtui. Tunsiko Sadie murhaajan? Saiko hän ikinä syyllisen kiinni?"(Karisto)

Oma arvio: 

*Spoiler alert*

"Kuten niin monet tarinat, tämäkin alkaa kuolleesta tytöstä."  Näin lukee kirjan takakannessa verenpunaisin kirjaimin. Kirjan aihe, valkopohjainen kansi ja punainen fontti kirjan nimessä tuo mieleen viime vuonna julkaistun, niin ikään YA-jännärin Yksi meistä valehtelee, joka sai minut janoamaan lisää nuorille aikuisille suunnattuja jännäreitä. Kuitenkin tuo Karen McManusin kirja on sivujuonineen viihteellisempi kuin Sadie, jota voisin jopa kuvailla surullisen raadolliseksi ja omalla tavallaan kammottavaksi. 

Kirjassa vuorottelee West McGrayn juontama Tytöt-podcastin ja Sadien oma näkökulma ajasta ennen Podcastin julkaisemista - ja Sadien mystistä katoamista. Vaihe vaiheelta lukija saa kulkea epätoivoisen 19-vuotiaan nuoren naisen matkassa, alkaen pakoauton ostamisesta ja päättyen todelliseen arvoitukseen. Matkallaan Sadie valottaa meille hänen lapsuuttaan, jota ei juurikaan ole ollut. Huumeriippuvainen äiti Claire asui tyttöjensä Sadien ja Mattien kanssa asuntovaunualueella ja toi kotiin isäpuoliehdokkaita, eikä tyttöjen oikeasta isästä ikinä puhuttu. 

Yksi isäpuolista on kirjan juonen ja tapahtumien kannalta merkityksellinen, nimittäin Keith, josta asuntovaunualueen omistaja ja lopulta Clairen kadottua myös tyttöjen äidinkorvike May Beth Foster pitää eniten, sillä tämä hurmaa ihmiset käytöksellään ja "huolehtii" tytöistä Clairen ollessa yötöissä. Sadie vihaa tuota miestä, sillä tämä ei ole niin puhtoinen kuin luulisi. Häntä Sadie lähtee jäljittämään yksinäisellä road tripillään. Lukijalle ei käy epäselväksi nuoren, katkeran ja surunmurtaman tytön aikeet, sillä hän pakkaa mukaan taittoveitsen ja kuvan Keithistä. Clairen 13-vuotias pikkusisko Mattie on löytynyt murhattuna nurmikentältä, ja Sadie tietää, kuka hänen surmasi. Hän aikoo ottaa oikeuden omiin käsiinsä.

Kolmetoista, Mattie.

Pidin sinut hengissä kolmetoista vuotta.

Herätin hänet aamuisin, laitoin ruoat, saatoin hänet koulubussille, olin pysäkillä vastassa, kun koulupäivä oli ohitse, raadoin niska limassa, jotta pysyisimme elämän syrjässä kiinni. (s. 113)

West McGray on alkanut selvittää podcastissaan kadonneen Sadien tapausta lähinnä May Beth Fosterin pyynnöstä. Sadien oma äiti Claire on jättänyt tytöt oman onnensa nojaan, mutta ilmestyy kirjan loppuvaiheilla kuvioihin. Tytöt-podcastissa haastatellaan Sadien matkallaan kohtaamia ihmisiä, kuten liftarina kyydissä matkannutta Cat Matheria. 

Montgomeryssä Sadie on tutustunut paikallisiin nuoriin sillä tekosyyllä, että yksi heistä on Silas Baker -nimisen miehen tytär. Kuka on tuo sliipattu, vaikutusvaltainen Baker ja mitä Sadie hänestä haluaa? Hänellä on sama likainen harrastus kuin Keithillä, jota Sadie nyt etsii nimellä Darren Marshall. Murjottuna Sadie jatkaa matkaansa Langfordiin, jossa Darren nimisen miehen sanotaan majailevan eräässä motellissa. Matkaan nousee aiemmin mainittu liftari Cat, joka kuitenkin häippäsee kesken matkan säikähdettyään Sadien taittoveistä. Motellilla Sadie huomaa olevansa jo lähempänä Darrenia, mutta ei kuitenkaan tavoita tätä. Lopulta hän kuitenkin saa tietää miehen lopullisen sijainnin, mutta koituuko tämä hänen kohtalokseen.

May Beth sanoi usein, että on väärin vihata ihmisiä vain siksi, että he ovat parempiosaisia. Hän sanoi, etten voi vihata ketään sellaisen vuoksi, mutta hän on vaarassa. Kyllä minä voin. Ja vihaankin. Vihasta tulee oiva muuri minun ja sen nälkäisen kaipauksen väliin, joka myrkyttää sisuskalut ja vääntää ne nurin. (s. 111) 

Olen jättänyt tarkoituksella mainitsematta tähän asti Sadien änkytyksen. Se kulkee mukana Sadien repliikeissä, ja on takuulla lukijalle yhtä hämmentävää kuin kirjan sivuhenkilöillekin. Sadien änkytys pahenee hänen ollessa hermostunut tai jännittynyt, ja hän on myös oppinut huijaamaan välillä änkytystään. Hän on myös tottunut ihmisten reaktioihin, jotka vaihtelevat kiusaantuneisuudesta sääliin. Osa tuntuu ajattelevan automaattisesti, että änkyttävä Sadie on vähäjärkinen. Näinhän ei tietenkään ole, ja änkytyksen syyt ovat edelleen epäselviä. (Lisätietoa änkyttämisestä löytää muun muassa Suomen änkytysyhdistys ry:n sivuilta.)

"Kun isoisäni oli nuori, nunnat uskoivat, että tuo paranee piiskaamalla."

Mies nauraa. Hän puhuu änkytyksestäni. Tuijotan häntä niin kauan, että hän punastuu ja alkaa takellella, muttei saa peruttua sanojansa. (s. 210)

Kirjan loppu jättää minut hoomoilaseksi ja suorastaan epätoivoisen ahdistuneeksi. Mitä, miksi, miten, MISSÄ? Lopetus on siis jännäriin täydellisen epämääräinen ja kysymyksiä ilmaan heittävä. Kirjan päähenkilö on kasannut sisälleen suuren määrän vihaa, eikä ole saanut sitä määrää rakkautta, kuin olisi ansainnut. Lisäksi Sadie muistaa jatkuvasti Keithin, sen, miten tämä tuli hänen huoneeseensa äidin ollessa töissä, tai kylpyhuoneeseen tämän ollessa pesulle, tai... Hänen äitinsä Claire on sanoin ja teoin osoittanut, että rakastaa Mattieta enemmän kuin Sadieta, ja tämä on jättänyt suuren haavan nuoren naisen sydämeen. Niinpä ei ole ihme, kun hän hämmentyy kovasti, kun Montgomeryssä yksi paikallisista nuorista, Javi, kiinnostuu hänestä aidosti. Sadie jopa hetken miettii, kuinka helppoa olisi vain jäädä Javin luo ja ottaa tämän rakkaus vastaan. Mutta ei, Sadie kulkee määrätietoisesti kohti päämääräänsä.

Aion tappaa miehen.

"Mä teen sen", kuiskaan hiekkaiseen maahan kerran toisensa jälkeen.

Teen, teen, teen. 

Minun on pakko.

Aion tappaa miehen, joka tappoi siskoni. (s. 253)

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt vielä muita bloggauksia


Samantyylistä luettavaa: 

Yksi meistä valehtelee: Karen M. McManus

Courtney Summers kertoo Sadien kirjoittamisesta ja siitä, miksi aikuisten tulisi lukea kirja:

 https://www.youtube.com/watch?v=4CKSsBwTavs

 https://www.youtube.com/watch?v=hMQfgJfH9k4

Suomea lohikäärmeille: Briitta Hepo-oja

Suomea lohikäärmeille: Briitta Hepo-oja. Otava 2019 (Suomea lohikäärmeille #1)

Kansi: Tuuli Juusela

"Trillerimäinen fantasia vaihtoehtoisesta 2000-luvun Suomesta. 

Pinnan alla kytee: tasavaltalaismieliset anarkistit yrittävät murtaa Suomen kuningaskunnan tiukkoja valtarakenteita. Säätyjako sanelee nuorten elämää, ja eriarvoisuus rehottaa. Tavallinen kansa elää köyhyydessä ja uhraa haltioille. Noituutta harjoitetaan laittomasti.

Lyseota käyvän Timin lemmikkilohikäärme karkaa. Sen seurauksena varaton Tim tutustuu Lynxiin, opiskelijatyttöön, joka kuuluu vauraaseen sukuun ja ritarisäätyyn. He ihastuvat ja alkavat tapailla, mikä ei miellytä kaikkia. Onko epäsäätyinen rakkaus edes mahdollista? Kuinka kova hinta on maksettava lupauksensa pitämisestä? " (Otava)

Oma arvio:

Tässäpä kirja, joka yllätti minut iloisesti. Olin hiukan epävarma, otanko tätä Siilin kuolema ja Hylättyjen lasten kaupunki -teoksilla (Myllylahti) tutuksi tulleen Briitta Hepo-ojan uusinta blogilukemistooni, mutta jokin Suomea lohikäärmeille -kirjan kuvauksessa (ja ehkä hieman kauniin punaisessa kannessakin) sai minut kuitenkin houkuteltua tämä lukemaan. Onneksi!

Kirjan tarina ja maailma sieppaavat minut heti mukaansa. Kirja ei ole vaihtoehtohistoriaa, vaan vaihtoehtohistorian jälkeistä nykyisyyttä, jossa Suomi on kuningaskunta, jaettu Etelä-Suomeen sekä pelottavaan ja tuntemattomaan Botniaan, Jossa on nykyisen Oulun ja Kainuun sekä Pohjanmaan alueen lisäksi muun muassa Koillismaa (Kuusamon seutu) ja Erämaat (Lappi). Kirjan Suomessa kohutaan yhä noidista, joiden arvellaan suurimmaksi osaksi vetäytyneen Botniaan, ja pakanauskonnot ovat vielä valta-asemassa, kun kristinusko vasta nostaa päätään. Pian on käsillä rakastetun prinsessa Freijan häät, mutta tasa-arvoa kannattava terroristijärjestö TASA pitää ihmiset valppaina.

En ollut ikinä törmännyt noitaan. Tai jos olinkin, en tiennyt sitä. Noidat oli poltettu roviolla melkein sukupuuttoon. Alkuperäisiä noitasukuja oli enää erämaissa, ja ne loput, jotka eivät olleet paenneet ulkomaille, piileskelivät maan alla. (s. 81)

Kirjan päähenkilöinä ja minäkertojina vuorottelevat helsinkiläiset Lynx ja Tim, jotka eivät kirjan alussa vielä tunne toisiaan, mutta tarinan edetessä heidän tiensä kohtaavat sattuman kautta. Lynx af Bjarmia opiskelee kirjallisuutta yliopistossa ystävänsä Magdalenan kanssa, joka on ystäväänsä varakkaammasta ja arvovaltaisemmasta aatelisperheestä. Lynxin perhe kuuluu ritarisukuun, ja niinpä hänen isosiskonsa Fox on sotilaskoulutuksessa Kuninkaallisessa Ratsuväessä. Yliopiston kyseenalaistettu lehtori Max Viima antaa noituusaiheisella luennollaan Lynxille ajattelemisen aihetta: aikooko Lynx jatkaa perheensä odotusten mukaisesti sotilaaksi vai hakeutua oman mielenkiinnon mukaiselle alalle. Lynxin perhe taiteilijaäiteineen edustaa harvinaista bjarmilaista sukujuurta, ja he ovat ateisteja. Lynx kiintyy äitinsä taiteilemaan jómali-patsaaseen, ja alkaa kantaa sitä onnenkaluna paikasta toiseen ystävänsä Magdalenan kiusaksi, joka kuuluu kristittyyn perheeseen. Lynxin täytyy noudattaa myös aina elämässään Ritarikoodia, jossa muun muassa kaikki annetut lupaukset täytyy pitää. Tämä aiheuttaa harmia tytölle, sillä hän on mennyt lapsena lupautumaan serkkunsa Franzin vaimoksi, jos ei ole avioitunut ennen 25 vuoden ikää.

Lyseon viimeistä luokkaa käyvä Timjami Leivonen kuuluu alempiarvoiseen luokkaan ja asuu yhdessä siskonsa Kanelin kanssa Helsingin Roihuvuoressa. Kirjan tapahtumat alkavat vyöryä siitä, kun Timiltä karkaa hänen enoltansa syntymäpäivälahjaksi saama lohikäärme ylempiluokkalaisten venealueelle. (Tämä saattaa johtua siitä, että Tim ystävänsä Leon kanssa tulee suututtaneeksi pihahaltiat syömällä niille tarkoitetun suklaakakkupalasen.) Timin pikkainen ja huonotapainen lohikäärme menee sattumoisin Magdalenan perheen veneelle, jossa tyttö on tunkeutujaa kiväärin kanssa vastassa. Tim säikähtää ihan yhtä paljon kuin Magdalenakin, joka ei halua kenenkään kuulevan hänen aseestaan, ja niinpä parempiin piireihin kuuluva tyttö myöhemmin kutsuu pojan  kavereineen Freijan häiden kunniaksi järjestettyihin bileisiin. Siellä Tim tulee tutustuneeksi Lynxiin, joka vaikuttaa pojasta ihan mukavalta.

"Ei nyt kauheasti vaikuta siltä, että meistä kenestäkään olisi tulossa J.K. Rowlingia, varsinkaan kun sen kirjat on Suomessa sensuurissa", minä sanoin. "Saanko mä mennä hautautumaan mereen?"

"Ei. Siellä on nähty jättimäinen meritursas", Leo kertoi vakavissaan. "Sellainen ei tiedä hyvää." (s. 102)

Kirjan maailmassa tulee tutustuneeksi kaikkeen sellaiseen, mitä Suomessa on ollut ennen uskonpuhdistuksen aikaa. Aiemmin mainittujen haltioiden ja noitavainojen lisäksi kirjassa lääkitään luonnonmukaisesti ja kauhistellaan länsimaista lääketiedettä leikkauksineen ja verensiirtoineen, uskotaan useisiin jumaliin, kahvi on hyvin säännöstelty ylellisyystuote ja nuoretkin teitittelevät toisiaan, ennen kuin tekevät sinunkaupat. Kuitenkin esimerkiksi teknologia ja Internet on kehittynyt samaan tapaan kuin oikeastikin ja tekstissä vilahtelee muutamia nykymaailman popbiisejä ja -artisteja, bileruuat ja -juomat ovat samoja tuttuja kuin nykymaailmassa ja myös J.K. Rowling Harry Pottereineen on olemassa, joskin kyseiset kirjat ovat pannassa. Myös Euroopan Unioni näyttäisi olevan olemassa, sillä kirjassa mainitaan EU-tuetut ruuat, joita Timin ja Kanelin täytyy vähävaraisina hyödyntää.

"Mun täytyy löytää sen kanssa yhteinen kieli. Mä aion opettaa sille suomea", päätin. "Mä lupaan sen."

"Yhtä hyvin voisit opettaa lehmän lentämään", Leo sanoi. (s. 37)

Kiehtovinta kirjassa on Timin lohikäärme, jonka mukaan kirjakin on saanut nimensä. Kirjan maailmassa lohikäärmeet ovat evoluution seurauksena kutistuneet ja niitä käytetään vielä jonkin verran lemmikkeinä. Timin saama lohikäärme on itämaista lajia, joten se ei syökse tulta vaan pikkuisia sadepilviä. Netti- ja kirjalähteiden mukaan lohikäärmeet voivat oppia puhumaan, ja niinpä Tim koettaa kovasti opettaa omaa lemmikkiään puhumaan - tuloksetta. Lohikäärme pitäisi muutenkin saada tavoille, sillä se tekee päivisin Timin ja Kanelin asunnossa tuhojaan syömällä verhoja ja sanomalehtiä. Hauskaa on se, että Tim teitittelee omaa lohikäärmettään, sillä noita ikivanhoja otuksia pitää kunnioittaa suuresti.

Pidän suuresti myös kirjan nimistä: Timin perheessä on mausteaiheisia nimiä, kuten Timjami, Kaneli ja heidän Rosmariini-tätinsä. Lynxin perheessä käytetään taas latinalaisia nimiä, kuten Lynx, Fox ja Feenix. Rakastan tällaisia pieniä, mutta huolella mietittyjä yksityiskohtia!

Kirjan hyvin avoin loppuratkaisu jää minua mietityttämään ja hiukan harmittamaankin. Onkohan kirjalle tulossa jatkoa?

Annan arvosanaksi 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia.


Helmet-haaste saa kirjan kohtaan:

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
(Jos lohikäärme lasketaan eläimeksi, lasketaanhan?)

Sydämiä seireeneille: Briitta Hepo-oja. Otava 2020 (Suomea lohikäärmeille #2)

Kansi: Tuuli Juusela

"Trillerimäinen matka 2000-luvun vaihtoehtoisessa Suomessa huipentuu. Palkitun Suomea lohikäärmeille -romaanin jatko-osa.

Lynx on menettänyt ritariarvonsa, aatelisnimensä, sukunsa ja varallisuutensa. Syypää siihen on hänen opiskelukaverinsa ja entinen ystävänsä Magdalena, joka on paljastunut noidaksi. Lynx on rakastunut erisäätyiseen Timiin, joka on menettänyt muistinsa. Muistinmenetyksessäkin Magdalenalla on sormensa pelissä.

Lynxin on lähdettävä Helsingistä etsimään noitaa, joka voi palauttaa Timin muistin. Lynx varastaa auton ja ylittää luvattomasti Etelä-Suomen ja Botnian rajan. Se on vasta alkusoittoa sille, mikä tyttöä Kuusamon erämaassa odottaa."(Otava)

Oma arvio: 

Tämän kirjan edeltävää Suomea lohikäärmeille -osaa lukiessa en osannut odottaa kirjalle jatkoa, mutta hyvä että jatkoa saatiin, sillä olen palanut halusta saada lukea, millaista paljon pelätyssä ja parjatussa Botniassa on. Ensimmäisessä osassa kun siitä puhuttiin jonain kauheana alueena, jossa noituus ja raakuus on valloillaan eikä sieltä ole paluuta. No, ennakkoluulot ja tiedon puute toki oli tässäkin tarinassa värittänyt alueen mainetta eteläsuomalaisten mielessä, mutta monenlaisiin selkkauksiin kirjan henkilöt alueella joutuvat.

Olento alkoi kirkua ja pudotti valopallon käsistään. Se upposi veteen sihahtaen. Olento parkui ja hyppi, ja se jokin puri sitä kaikkialta. Olento alkoi pyöriä päättömästi ympäriinsä, ja silloin minä yhtäkkiä näin, että sillä ei ollut päätä. (s. 198)

Viime osan lopussa aatelissuvun kuopus Lynx on menettänyt ritarinarvonsa ja hänet on karkotettu lapsuudenkodistaan. Kun noidaksi paljastunut Magdalena loitsi Lynxin rakkaan Timin muistia niin, ettei tämä enää muista heidän välistä kipinäänsä, Lynx päättää lähteä yksin vaaralliselle retkelle Botniaan etsimään noitaa, joka voisi kumota loitsun. Lynxin isosisko Fox ei voi muuta kuin lähteä pikkusiskonsa perään hätäisesti saadulla rajanylitysluvallaan, ja mukaan lyöttäytyy Franz-serkku, jonka Magdalena loitsi rakastumaan Lynxiin, ja muistinsa menettänyt Tim lohikäärmeineen sekä eräs yllättävä henkilö, jonka pitäisi olla kuollut.

Lynxin yksinäinen road trip Botnian korpeen on jännittävä ja yllätyksiä täynnä. Alussa hän suuntaa Foxilta varastamalla autollaan Vaasan seutuville, jossa hän tapaa huoltsikalla harvinaisen komean ja mukavan nuoren Birk-miehen, joka lupaa auttaa nuorta naista hädässä. Pian kuitenkin paljastuu, ettei Lynxin kannata luottaa keneenkään seudulla, jossa suomalaisesta kansanperinteestä tutut taruolennot ovat totista totta. Lynx kokee muun muassa kammottavan yön autossa lepakoiden pommittaessa auton ulkokuoria. Birkiltä saadun vihjeen perusteella Lynx uskaltautuu Koillismaan korpeen etsimään noitaa, mutta huomaa, että alueen haltijat vaativat tavallista kovempia lepyttelykeinoja. Ja mitä ihmettä tekee sulanut, verinen sydän keskellä polkua?

Polku ei tuntunut enää turvalliselta, ja metsä ympärilläni humisi pahaenteisesti. Sydän oli kuin varoitusmerkki: älä kulje pidemmälle. Se, joka oli tuonut sydämen, oli varmasti lähellä. (s. 160) 

Fox, Tim, Franz ja Astrid yrittävät jäljittää Lynxiä ja sietää toisiaan. Franz hermostuttaa ylenpalttisella lemmenhoureellaan, Astrid herättää epäluottamusta uusine kasvoineen ja Tim kipuilee muistinmenetyksensä kanssa. Hän haluaisi kovasti muistaa, miten ihastunut on ollut Lynxiin, muttei saavuta millään tunnetta. Astridkaan ei tunnu tutulta, mutta Timiä ei tietenkään haittaa tytön muuttuneet kasvot, koska hän ei muista niitä edellisiäkään. Lohikäärme kulkee seurueen mukana ja yllättää kirjan lopulla koko porukan. Hänestä on porukalle suuri apu monessakin tilanteessa.

Henkilökohtainen noita. Mikä ammatti! Helsingissä siitä olisi joutunut roviolle. Täällä asiat tosiaan olivat eri tavalla. (s. 224)

Löytääkö Lynx noidan ja saadaanko Timin muisti takaisin? Mitä vaaroja seurue kohtaa korpimetsässä? oppiiko lohikäärme puhumaan suomea? Sydämiä seireeneille on hyvin vetäväjuoninen seikkailu halki tuntemattoman alueen, ja suomalaista kansanperinnettä on hyödynnetty ihastuttavalla tavalla. Myös maan sisäinen vastakkainasettelu korostuu vahvasti - aatelisten ja rikkaiden Etelä-Suomi ja luonnonuskonnon vallitsema, köyhä Botnia. Henkilöhahmot eivät valitettavasti jättänyt minuun syvempää vaikutusta eikä varsinkaan Timin ja Lynxin välinen yhteys välittynyt. Parasta kirjassa oli sen pahaenteinen tunnelma, sympaattinen lohikäärme ja Fox yhtenä näkökulmahenkilönä. Kuolleista palannut Astrid jää mielestäni hyvin epäolennaiseksi henkilöksi. Tämä kirja ei yltänyt arvosana-asteikolleni ihan niin korkealle kuin ensimmäinen osa, mutta viihdyin kyllä kiehtovan ja jännärimäisen tarinan parissa tasaisesti kirjan alusta loppuun.

Arvosanani 4

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Siniset helmet 

Kirjavinkit (Paula) 

Kirjahilla 

Lisään kirjan Pohjoisen lukuhaasteen kohtaan:

19. Pohjoissuomalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

 Samantyylistä luettavaa:

Väkiveriset-sarja: Sini Helminen