Minne katosit, Monday?: Tiffany D. Jackson

 Minne katosit, Monday?: Tiffany D. Jackson. Suomentanut Susanna Sjöman. Karisto 2023

Englanninkielinen alkuteos (2018): Monday's not coming. Kansi: Elisa Konttinen, Adobe Stock

"New York Times -bestselleristin raadollinen jännäri kadonneen tytön etsinnästä.

Claudia ja Monday ovat aina olleet erottamattomat, pikemminkin siskokset kuin ystävät. Kun Monday ei palaa loman jälkeen kouluun, Claudia tietää jonkin olevan vialla. Kukaan muu ei kuitenkaan huomaa Mondayn kadonneen.

Claudia tarvitsee ystäväänsä enemmän kuin koskaan, mutta Mondayn äiti ei anna suoria vastauksia ja tämän siskosta on vielä vähemmän apua. Kun Claudia tutkii ystävänsä katoamista, käy ilmi, ettei kukaan muista, milloin oli viimeksi nähnyt Mondayn. Kuinka teinityttö voi vain kadota kenenkään huomaamatta?" (Karisto)

Oma arvio:

Viime vuonna ilmestynyt Tiffany D. Jacksonin Rajaton oli varustettu sisältövaroituksilla, mutta tämä hänen jo viitisen vuotta sitten alkukielellä ilmestynyt, mutta vasta nyt tänä syksynä suomennettu Minne katosit, Monday? ei sisällä varoituksia. Ehkä niistä luovuttiin kokeilun jälkeen (parissa kirjassa niitä vilahteli viime vuonna), koska tämä jos mikä sisältää rankkoja teemoja ja tekoja. Toisaalta, tämänkin kirjan tapauksessa moiset varoitukset olisivat spoilanneet aika paljon kirjan loppuosan tapahtumia. Minä yritän kertoa tästä nyt varovaisesti, etten paljasta liikaa. Sen verran voin kuitenkin sisältövaroitella, että tämä kirja ei sovi kovin herkille nuorille eli ehdottomasti on YA-kamaa. Kyllä vain, vaikka päähenkilö ja hänen kadonnut ystävänsä ovat tässä 13-14-vuotiaita.

Jos Monday olisi väri, hän olisi punainen. Raikas, upea, eloisa. Häntä ei voinut olla huomaamatta. Hän oli huoneen keskipiste, rätisevä liekki.(s. 39)

Claudia aloittaa kertomalla siitä, kuinka hänen paras ystävänsä Monday katosi erään kesän aikana. Kun Claudia palaa kesälomaltaan mummolasta, hänellä on ensimmäisenä huoli ystävästään, joka ei ole vastannut koko kesänä hänen kirjeisiinsä.  Mondayn perheen puhelimeen ei saada yhteyttä, eikä tämä ilmesty kouluun ensimmäisenä koulupäivänä. On alkamassa viimeinen vuosi ennen lukiota (johon amerikkalaisen koulujärjestelmän mukaan mennään 14-vuotiaana), ja Monday ja Claudia ovat päättäneet hakea yhdessä yhteen parhaimmista lukioista. Monday on menestynyt koulussa aina tosi hyvin, mutta Claudia tarvitsee todella paljon ystävänsä apua selvitäkseen koulusta hyvin arvosanoin. 

Mutta nyt Monday ei tule kouluun. Ei eka päivänä, ei koko viikolla. Opettajat eivät tunnu tietävän mitään, eikä Claudian vanhemmat ota asiaa vakavasti. Claudian äiti ei halua tyttärensä menevän tämän kotiin, sillä alue on tosi pahamaineinen. Claudian luvattomasti tehty vierailu Mondayn kotiin päättyy ikävästi, sillä Mondayn äiti ajaa tämän vihamielisesti pois ovelta ja on muutenkin todella omituinen.

Kirjassa hypellään aikatasosta toiseen. Välillä Claudia kertoo tapahtumista tämän kaiken jälkeen. Hän on aloittanut balettikoulussa edistyneempien ryhmässä, ja vaikka hän rakastaa tanssia yli kaiken, hänellä on hankalaa nauttia siitä täysillä. Muut tytöt ovat kilttejä hänelle, vaikka supattelevatkin hänen selän takanaan. Vapaa-ajallaan Claudia värittelee värityskirjojaan ja kirjoittaa välillä päiväkirjaansa viestejä Mondaylle, vaikka tietää, ettei hän välttämättä lue niitä ehkä ikinä. 

Ja niin vain yhtäkkiä hän käyttäytyi täysin normaalisti, vaikka hänen selkänsä näytti siltä kuin peikkojen armeija olisi hakannut sitä pesäpallomailalla. Miten ihmeessä en olisi uskonut hänen sanojaan? Hän oli paras ystäväni. Mikäli hän valehteli minulle, syy oli varmasti hyvä. 

Eikö niin?(s. 63)

Välillä kirjassa taas hypätään katoamista aiempiin tapahtumiin, jolloin Monday ja Claudia olivat vielä erottamattomat ystävät. Olihan Mondayn kotioloissa jotain outoa, sillä Claudia ei saanut koskaan mennä heille sisälle, ja Mondaylla oli outoja jälkiä kehossaan. Niinpä Monday viettikin aikaa tosi paljon Claudian kotona ja oli kuin hänen siskonsa. Monday sai usein Claudialta vaatteita ja hän söi heillä. Yhdessä he puhuivat pojista, ensisuudelmista ja harjoittelivat twerkkaamista. Koulussa he joutuivat kiusaaamisen kohteeksi ja heitä nimiteltiin lesboiksi. Pahimpia olivat jotkut koulun pojat. Nykyhetkessä, Mondayn katoamisen jälkeen, Claudialla ei ole ketään. Kiusaaminen yhä vain jatkuu, mutta Claudian vanhemmat eivät tunnun ymmärtävän, kun Claudia sanoo olevan ilman ystäviä.

Claudian perhe on hyvin vahvasti kristitty ja äiti maanittelee tyttöään seurakunnan tilaisuuksiin. Siellä tämä tutustuu, osin äitinsä junailemana, mukavaan pari vuotta vanhempaan Michaeliin. Michael on Claudian tukena, vaikka tyttö on ymmärrettävästi välillä melkoisen ailahteleva käytökseltään. Claudia yrittää saada luotettavia opettajia ja terveydenhoitajaa tuekseen Mondayn etsinnässä, sillä hän alkaa aavistaa, että kaikki ei ole nyt hyvin. Joku väittää Mondayn olevan isällään Baltimoressa, joku taas kotonaan, joku taas tädillään. April-isosisko välttelee Claudiaa ja Tuesday-pikkusisko haisee pissalle ja väittää Mondayn olleen komerossa piilossa. Onko Monday vaarassa? Vai eikö hön vain halua enää tavata Claudiaa? Oliko Monday yhtään sellainen, joksi Claudia hänet kuvitteli? Miksei kukaan ota Claudiaa todesta?

Jos Monday palaa...

Jos hän palaisi, voisimme työstää esseetäni yhdessä. Voisimme korjata tehtäväni, keksiä uusia liikkeitä tanssisoolooni. Minun ei tarvitsisi käydä oppimiskeskuksessa. Yhdessä saisimme kaiken sujumaan taas parhain päin. Minun oli pakko löytää Monday.(s. 139)

En alussa ollut ihan vakuuttunut tästä kirjasta ja aikatasohyppelyn takia juoneen oli hankala päästä sisään. Mutta sitten kun kirja imaisi minut pyörteisiinsä, olin vaikuttunut. Ja järkyttynyt. Mondayn tarina ei ole mitenkään kevyimmästä päästä ja jäi minunkin, aikuislukijan, mieleen pitkäksi aikaa kaihertamaan. Tosi ovelasti rakennettu mysteeri ja ystävyyden kuvaus, joka käsittelee myös tärkeitä teemoja, kuten lukivaikeuksia, koulukiusaamista ja perheväkivaltaa karmeimmassa muodossaan. 

Kirjan minäkertoja, Claudia, tekee ikänsä tasoisia havaintoja, joista huokuu vielä lapsellisuus. Toisaalta hän on toki aidosti huolissaan ystävästään, mutta myös omasta koulumenestyksestään, joka nyt kärsii, kun Monday ei auta häntä tehtävissä.  Loppuosan totaalikäänne ei ollut mitenkään arvattavissa. Tämä oli kaikessa karmeudessaan yksi tämän vuoden parhaista YA-kirjoista. Claudian kiinnostus tanssiin ja väreihin tuo myös oman kiinnostavan lisäyksensä kirjaan. Vaikka Claudian perhe on harras kristitty, ei uskonnollisuus näy kirjassa juuri muuten kuin yhteisöllisyyden kautta.

Arvosanaksi annan 5-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muualla:

--

Samantyylistä:

Tiffany D. Jackson: Rajaton

Courtney Summers: Sadie

E. Lockhart: Me olimme valehtelijoita

Atlas-trilogia: Olivie Blake

 Atlas - Valitut: Olivie Blake. Suomentanut Sarianna Silvonen. Aula & Co 2023 (Atlas #1)

Englanninkielinen alkuteos (2022): The Atlas Six. Kansi: Jamie Stafford-Hill

"Salaisuuksia, petoksia ja viettelyä. Tervetuloa Aleksandrian seuraan!

Kerran vuosikymmenessä kuusi sukupolvensa lahjakkainta maagikkoa, medeialaista, pääsee kilvoittelemaan paikasta maailman vaikutusvaltaisimmassa salaseurassa, Aleksandrian seurassa. Valitut saavat enemmän mainetta ja vaikutusvaltaa kuin he osaavat kuvitellakaan. Mutta mihin hintaan?

Tämänkertaisesta kuusikosta jokaisella on omat syynsä ottaa seuran salaperäinen kutsu vastaan. Jokainen heistä on valmis taistelemaan kynsin hampain mahdollisuudesta liittyä aleksandrialaisiin, vaikka se tarkoittaisi tiivistä yhteistyötä pahimpien vihollisten kanssa ja luotetuimpien liittolaisten pettämistä. Vaikka se tarkoittaisi, etteivät kaikki selviä vuodesta hengissä.

Atlas – Valitut on kansainväliseksi ilmiöksi nousseen Atlas-sarjan avausosa. Kirjan on suomentanut Sarianna Silvonen.

Tiktok-sensaatioksi nousseen Atlas-sarjan luoja, kirjailijanimellä Olivie Blake kirjoittava Alexene Farol Follmuth on Los Angelesissa asuva juristi ja kirjailija. (Aula & Co)

Oma arvio:

Tämä Olivie Blaken Atlas-trilogian avausosa Atlas - Valitut valikoitui minun lukemistooni ihan hetken mielijohteesta. Ensisilmäys kustantajan luetteloon ei vielä saanut mielenkiintoani heräämään, mutta ilmeisesti jonkinlaisessa Dark academia -jälkihuumassa luettuani alkukesästä Leigh Bardugon Salatun tiedon seuran kiinnostuin tästä sittenkin. Onneksi, sillä reilut 500 sivua hurahtivat tämän kirjan parissa minulla yllättävän ripeää ilman pitkästymisen tai epätoivon tunteita.

New Yorkin taikayliopistossa opiskelevat Nico de Varona ja Libby Rhodes ovat olleet pitkään toistensa pahimmat kilpakumppanit. He ovat molemmat todella lahjakkaita fysikalisteja, eli heillä on kyky muuttaa materiaa eri muotoon, mutta he ovat jatkuvasti tukkanuottasilla. Nyt Libby on mielissään, sillä he ovat valmistumassa, eikä heidän näin ollen tarvitse nähdä toisiaan enää ikinä. Tai no... toisin käy. Erikoinen mies astelee päätöstilaisuuden jälkeen näiden riitapukareiden luokse ja antaa heille hyvin salamyhkäiseltä kuulostavan tarjouksen. Tämä Atlas Blakely -niminen mies kertoo hyvin vaikutusvaltaisesta Aleksandria-seurasta, johon päästyään jäsenellä on käsillä kaikki seuran valtavan kirjaston tieto hallussaan. Seuran pääsykokeeseen valitaan joka kymmenes vuosi kuusi maailman parasta taikakykyjä omaavaa kokelasta, joista yksi karsiutuu pois. 

Nico oli kuuden parhaan joukossa koko maailmassa.

Koko maailmassa.

Ja niin oli myös Libby. 

Mutta mitä varten? (s. 31)

Libby ja Nico eivät voi jättää tarjousta käyttämättä, vaikka molemmat joutuvat jättämään tärkeitä ihmisiä taakseen - Libbyn poikaystävä Ezra, jota Nico ei ole voinut koskaan sietää, sekä Nicon kämppäkaveri Gideon, joka on tämän suojelusloitsujen ansiosta turvassa kamalalta merenneitoäidiltään. Gideon osaa kulkea unimaailmoissa, joten yhteys näiden hyvin läheisten ystävien välillä kuitenkin tulee säilymään. Libbyn ja Ezran välit kuitenkin haalenevat ajan saatossa.

Muut kokelaat ovat japanilainen naturalisti Reina Mori, jolla on uskomaton yhteys kasveihin, rikkaan perheen poika Tristan Caine, jolla on kyky nähdä illuusioiden ja taikuuden läpi, kreikkalainen menestyneen taikasuvun jäsen Callum Nova, joka empaattina pystyy vaikuttamaan ihmisten tunteisiin, sekä kaikki kauneudellaan lumoava Parisa, joka telepaattina lukee ihmisten ajatukset. Joukkion ottaa vastaan salaperäisen oloinen Dalton Ellery, joka on jäänyt seuran palvelukseen edellisestä kokelaserästä ja toimii nyt joukkion oppaana. Parisa iskee heti silmänsä pidättyväisen oloiseen Daltoniin, mutta kaikki muut tuntuvat kuolaavan enemmän kauniin Parisan perään kuin Dalton, joka ei päästä Parisaa ajatuksiaan tonkimaan. 

"Miksi pysyt täällä?" Parisa kysyi. "Sinulla oli koko maailma jalkojesi juurella."

"Minulla on koko maailma täällä", Dalton sanoi katsomatta häntä. "Ja vielä enemmän." (s. 423)

Kaikki nämä kuusi kokelasta pääsevät nyt testaamaan, miten he voivat yhdistää omia taikavoimiaan toisten kanssa seuran kirjaston tietomäärän tutkistelun lomassa. Nico ja Reina harjoittelevat yhdessä, mutta Nico saa myös Libbyn yhteistyöhän kanssaan, vaikka sama piikittely heidän välillään jatkuu. Callum saa Tristanin liittolaisekseen osin empaatin kepulikonstein. Parisa taas viettelee kenet haluaa, mutta Dalton Ellery on hänen päämääränsä. Hänen on selvitettävä, mitä tuon miehen mielessä on niin voimakasta, jota tämä suojelee niin kovasti Parisalta. Kokelaille järjestyy heti alkumetreillä tulikoe, jossa he joutuvat yhdistämään voimansa, kun Aleksandria-seuran suojaukset murtuvat ja sisään kartanoon pääsee ei-toivottuja henkilöitä. Tämän välikohtauksen jälkeen Parisa alkaa karttaa Callumia, sillä hän tajuaa, mihin tämä kykenee empaatin taidoillaan.

Callum ei tarvitse sinua. Hän haluaa sinut, Parisan ääni muistutti Tristania. Sinun on syytä kysyä itseltäsi miksi. (s. 248)

Kuka karsiutuu pois joukosta ja miten? Ketkä ovat vahvimmat liittolaiset? Mikä on Dalton Ellery miehiään? 

Atlas - Valitut piti minut otteessaan ja piinassaan koko ajan. Ihmissuhteet, juonittelu, pitkälle viedyt taikavoimat ja henkilöhahmoihin ja juoneen liittyvä yllätyksellisyys tekevät tästä kirjasta oikean lukuilottelun. Mielenkiintoisimmiksi hahmoiksi nousivat Tristan, jonka kyvyt olivat alussa muille hiukan hämärän peitossa ja osoittautuivatkin voimakkaammiksi kuin ajateltiin, sekä Libby, jota muut pitävät varovaisena ja säikkynä, mutta joka tulee vielä näyttämään todellisen voimansa.  Fantasiakirjojen kohdalla minulla saattaa monesti tulla jossakin vaiheessa tylsistymistä, kun alkuinnostus hienosta maailmasta tai hienoista kyvyistä ei enää riitä pitämään innostustani yllä, mutta tämän kirjan kanssa ei tullut tällaisia hetkiä, sillä se on yhtä lailla viihdyttävästi ja kiinnostavasti kirjoitettu alusta loppuun. Toivottavasti jatko-osia ei tarvitse odotella hirveän kauaa, sillä en malta olla tarttumatta niihin.

Arvosanani 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

Kirjakasta

Kirjahamsterin lukuvinkit

Samantyylistä luettavaa:

Salatun tiedon seura: Leigh Bardugo

Kimeerit: Helena Waris

 Kimeerit: Helena Waris. Otava 2023

Kansi: Karin Niemi

"Arvoituksellisen kiehtova paranormaali nuortenromaani Norasta, joka kantaa salaisuutta dna:ssaan.

Noran perhe on aina muuttanut maasta toiseen vaikeuksiin joutuessaan. Nyt Nora pakenee yksin suomalaiseen pikkukaupunkiin, jossa kohtaa sukunsa mysteerit. Siitä alkaa tapahtumien vyöry. Salaperäisen Mian perhe auttaa Noraa sopeutumaan uudenlaiseen elämään. Mutta voiko Nora auttaa yllättäen löytynyttä serkkuaan Peteä, jonka veressä virtaa vieläkin synkempi salaisuus? Onko liian myöhäistä?

´Te olette lääketieteellisiä sensaatioita. Teidän mahdottoman sukulinjanne olisi pitänyt hävitä jo tuhansia vuosia sitten. Mutta siinä te silti olette.´ "(Otava)

Oma arvio:

Helena Warikselta olen kukenut aiemmin mukavan ohuen YA-dystopiatrilogian Kone, johon kuuluvat osat Linnunsitoja, Vedenkehrääjä ja Jäänvartija, sekä tutustunut hänen lastenkirjasarjaansa Olafin pentupäiväkirjat työni puitteissa. Lisäksi luin hänen Jesse Haajan kanssa yhteistyössä kirjoittamansa kotimaisen supersankariromaanin Rendel, joka oerustuu samannimiseen elokuvaan. Siitä ei jäänyt minulle mitään kovin mairittelevia muistikuvia. 

17-vuotiaan Noran perheessä kuohuu, eivätkä perheen nuoret Jon ja Nora voi käsittää, miksi heidän vanhempansa ovat niin dramaattisia, että koko perheen on muutettava vähin äänin pois - jälleen kerran - Briteistä. Syynä on se, että Jon on lähettänyt omaa DNA:taan eräälle Genimedic-nimiselle yritykselle tietämättä, mikä kauhistus se heidän perheelleen on. Kaiken kuohunnan keskellä vanhempien on pakko kertoa, että Nora ja Jon eivät ole ihan tavallisia tallaajia, vaan heidän perimässään on äidin puolelta tullut rasite. He ovat lääketieteellisiä ihmeitä, eivätkä he saa paljastua. Sen takia he ovat käyneet aina vain yhden luotetun perhelääkäri Larssonin luona ja juuri siksi he ovat vaihtaneet välillä maisemaa hyvin nopeaa ja salamyhkäisesti. 

Kaiken draaman jälkeen käy niin, että itsepäinen Jon ei suostu muuttamaan, vaan jää tyttöystävänsä Iriksen kanssa Britteihin, kun taas Nora lähetetään sukulaisten luo Mikkeliin kainalossaan ihan uusi identiteetti - ja päällimmäisenä tunteena hämmennys. Vanhemmat ovat matkustaneet jonnekin salaiseen paikkaan, eikä Nora saa ottaa heihin eikä veljeensä yhteyttä. Inga-tädin luona on oudot vibat: nörtähtävä Pete-serkku on muuttunut tosi hottikseksi ja Inga-tädillä näyttää olevan ongelmia päihteiden kanssa. Pete käyttäytyy muutenkin tosi oudosti. 

Oma elämäni ei kai olisi enää koskaan yksinkertaista. Minä olin kummajainen, jolla oli merkillinen veri. Se ei näkynyt päällepäin, mutta tunsin sen jo sisälläni. Minussa oli jotain uutta, kesytöntä ja rohkeaa voimaa. (s. 54)

Nora tuntee yllättävän voimakasta vetoa serkkuansa kohtaan, mutta yrittää työntää ajatuksensa syrjään - heikolla menestyksellä tosin. Pete kertoo viimein, mitä erikoista Norassa on - ja miksi hän haistaa kaikki tuoksut niin tarkkaan. Hän, kuten Petekin, ovat egyptiläisistä polveutuvia kimeereitä. Hän esittelee Noralle muita tyyppejä, jotka ovat samaan tapaan luonnonoikkuja kuin hekin.Itse asiassa koko Mikkelin kaupunki on suuri kimeerien keskittymä. Eräs Peten kavereista kiinnostuu Norasta erittäin voimakkaasti, mutta Noran ajatukset suuntaavat enemmän Peteen päin, joka tosin alkaa käyttäytyä välillä hyvin omituisesti. Syykin selviää pian. 

Katsoin nuorukaisen notkeaa liikkumista, joka oli kuin ammattitanssijalla. Jakobin kissamainen keho liukui askelmilla sulavasti, aivan kuin hänen nivelensä olisivat olleet nestemäiset. (s. 69)

Nora yrittää sopeutua suomalaiseen talveen, siihen, että hän onkin kimeeri ja että koko hänen lapsuutensa on ollut salaisuuksien peitossa. Samalla hänellä on huoli Petestä, joka näyttää kärsivän välillä jostakin. Hän saa ystävän Miasta ja Jakobista, sekä treffiseuraa häneen kovasti mieltyneestä Kimistä. Mutta kun Nora kuulee, että Genimedic-yhtiö on rantautumassa myös Mikkelin kaupunkiin, hän uskoo kimeerien olevan vaarassa. Vai ovatko he? Osa lähtee laumaviettinsä vaikutuksesta pitämään omaa yhteisöään Kainuun korpiin, ja sinne vie lopulta myös Peten tie. Mutta Nora saa kuulla yllättävän hyviä uutisia, joka voi pelastaa kaikki kimeerit, hän lähtee Kainuuseen etsimään Peteä, jota ei yhä saa mielestään.

- Mitä serkumpi sitä herkumpi, joo, mutta jälkeläisistäkin tulisi mitä lie kampurajalkoja. (s. 163)

Kimeerit alkaa hyvin lupaavasti, mutta ei saa minua ihan täysin pauloihinsa. Idea egyptiläistä perimää kantavista, ihmekykyjä omaavista kimeereistä keskittyneenä Mikkelin kaupunkiin on sinänsä hyvin uskomattoman kiehtova - mutta myös jotenkin höperö. Noran ajatukset pyörii (liikaa) serkkukomistuksessa, vaikka tämä käyttäytyy jotenkin tosi vastenmielisesti. Perhelääkäri Larsson ilmestyy myös Suomeen, sillä hänhän on kaikkien kimeerien lääkäri. Erityisen pettynyt olen loppuratkaisuun, jossa kaikki tapahtuu ehkä liian helposti ja vuosisatojen kiroukset voidaan pois pyyhkiä. Peten ja Noran romanttinen suhde jää vaille täyttymystään.

Olen urbaanifantasian ystävä ja paranormaali romantiikkakin puree yhä (vaikka en tätä ehkä lukisi paranormaaliksi romantiikaksi, kun molemmat osapuolet eivät ole tavallisia ihmisiä), mutta Kimeerit ei nyt iskenyt minuun  kovinkaan isosti. Ehkä tämä saattaa purra kuitenkin nuorempaan sukupolveen, joka kaipaa ohuempaa romanttispainotteista fantasiakirjaa luettavakseen. 

Arvosanaksi annan tälle 3+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muualla:

Kiiltomato

Samantyylistä luettavaa:

Karou-trilogia: Laini Taylor

Nick ja Charlie: Alice Oseman

Nick ja Charlie: Alice Oseman. Suomentanut Johanna Auranheimo. Tammi 2023 

Englanninkielinen alkuteos (2015/2020): Nick and Charlie. Kansi: HarperCollinsPublishers

"Poissa silmistä, poissa mielestä?

Alice Osemanin miniromaanissa kurkistetaan, mitä kuuluu Heartstopper-sarjakuvista ja Neflixin menestyssarjasta tutuille Nickille ja Charlielle, kun seurustelua on takana jo kaksi vuotta.

Kaikkien mielestä Nick ja Charlie ovat täydellinen pari, täysin erottamattomat. Nickin on kuitenkin aika lähteä opiskelemaan eri kaupunkiin, ja yhtäkkiä kaikki epäilevät, mahtavatko he pysyä yhdessä.

Hyvästien lähestyessä Nick ja Charlie alkavat itsekin pohtia, onko heidän suhteensa riittävän vahva. Totuushan on, että vain harva ensirakkaus kestää ikuisesti…

Charlie: ”Olen seurustellut Nick Nelsonin kanssa kaksi vuotta. Hän tykkää rugbysta, Formula 1:stä, koirista, Marvel-universumista, huopakynien rahinasta paperilla, sateesta ja kenkiin piirtelystä. Hän tykkää myös minusta.”

NICK: ”Minun ja Charlie Springin yhteisiä juttuja ovat: Leffojen katselu. Samassa huoneessa kököttely omien läppärien äärellä, tekstailu toisillemme eri huoneista. Pussailu. Kokkailu. Drinkkien sekoittelu. Juominen. Puhuminen. Riitely. Nauraminen. Olemme varmaan vähän tylsiä. Mutta mitä sitten.” (Tammi)

Oma arvio:

Minähän olen täysin hullaantunut Alice Osermanin luoman Osemanversen hohdokkaimpiin helmiin eli Heartstopper-sarjakuviin, joista on ilmestynyt neljä osaa (kolme suomeksi) ja viidennettä eli viimeistä osaa odotellaan saapuvaksi tälle vuotta. Pidin myös kovasti Charlien isosiskosta kertovasta romaanista Yksinpeli, jonka suomennos ilmestyi tänä syksynä. Netflixissä olevat sarjan kaksi tuotantokautta olen katsonut jo kahteen kertaan. Niinpä tunnen itsenä hemmotelluksi, kun tälle syksyä ilmestyi vielä tarinallisesti viidennen Heartstopperin jälkeiseen aikaan sijoittuva pienoisromaani Nick ja Charlie. Ja ennen joulua pitäisi tulla vielä toinen pienoisromaani Charlien joulu, joka taas sijoittuu ajaltaan suurin piirtein kolmannen ja neljännen Heartstopperin väliin.

Miten vieläkin...Miten voi olla, että vielä kahden vuoden jälkeen minusta tuntuu tältä hänen sylissään? (s. 144)

Ensimmäistä kertaa Nickin ja Charlien fanit saavat lukea heidän tarinaansa kirjoitetussa muodossa. Alkuun se tuntuu minusta jopa hieman hämmentävältä, niin tottunut olen vähätekstiseen sarjakuvamuotoon. Nick ja Charlie ovat nyt seurustelleen kaksi vuotta, Charlie on selättänyt pahimmat syömishäiriöön ja ahdistuneisuuteen liittyvät kipuilunsa ja parin suhde on edennyt fyysiselle tasolle, eli seksiä on jo harrastettu. Pojat voivat näyttää tunteensa avoimesti, eikä Charlieta aiemmin kiusannut Harrykaan enää olen niin kakkiainen kuin ennen.

Enää meidän ei tarvitse pelätä. Pidän Nickiä kädestä aina kun huvittaa. (s. 23)

Nyt unelmaparilla on kuitenkin ihan uudet haasteet edessä, kun vuotta vanhempi Nick valmistuu ja lähtee yliopistoon. Hän on tietysti innoissaan kaikesta uudesta eikä voi olla höpöttämättä jatkuvasti yliopistoon siirtymisestä, kun taas Charlieta alkaa ärsyttää Nickin vaahtoaminen. Hän alkaa murehtia sitä, miten heidän käy, kun he joutuvat etäsuhteeseen. Sitten kun hän vielä kuulee, että Tao ja Elle ovat päättäneet erota, hän on epävarma, voivatko hekään Nickin kanssa onnistua.

"Älä kutsu minua äijäksi. Et ikinä kutsu minua äijäksi." (s. 77)

Tilanne eskaloituu eräissä bileissä siihen, että liikaa ryypännyt Charlie möläyttelee asioita Nickille, syntyy väärinymmärryksiä ja pojat ajautuvat erilleen. Molemmat rypevät tapahtunutta omilla tahoillaan. Tähänkö päättyy ihanimman parin rakkaustarina?

Nick ja Charlie on sitä mitä odotinkin: söpö makupala, joka on tosi nopsakkalukuinen niin sivumääränsä (176) kuin väljien riviväliensä ja väliin sijoitettujen kuvien ja sarjakuvien vuoksi. Romaani toi ehkä hiukan uusia puolia pojista verrattuna sarjakuvaan. Tämä ei ehkä päräyttänyt tajuntaani, mutta on mukava lisä rakastamieni sarjakuvien rinnalle.

Arvosanaksi annan 4

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

--

Samantyylistä luettavaa:

Heartstopper-sarja: Alice Oseman

Yksinpeli: Alice Oseman

Minä, Simon, homo sapiens: Becky Albertalli

Tulen ja tuhkan tyttäret: Anniina Mikama

 Tulen ja tuhkan tyttäret: Anniina Mikama. WSOY 2023

Kansi: Sami Saramäki

"Tulta, ruudinsavua ja hovijuonitteluja

Historiallisten seikkailujen mestarin 1500-luvun Irlantiin sijoittuva romaani tyttöjen välisestä ystävyydestä – ja taistelusta tuhoa kylvävää lohikäärmettä vastaan.

Legendan mukaan vuoren uumenissa asuu lohikäärme. Sotureiden retkue lähtee tutkimaan asiaa ja muinainen peto herää kostamaan pesärauhansa rikkojille. Hyökkäyksestä jää ainoana eloon linnanherran tytär Isibéal. Paetessaan halki palavien kylien Isibéal tapaa neljä kaltaistansa rohkeaa tyttöä. Kun sotureista ja miehistä suurin osa on saanut surmansa, joutuvat nuoret sankarittaret ottamaan ohjat käsiinsä. Heidän on saatava kaksi kilpailevaa aatelissukua yhdistämään voimansa lohikäärmeen kukistamiseksi."(WSOY)

Oma arvio:

Anniina Mikaman uuden fantasiakirjan mahtipontinen nimi Tulen ja tuhkan tyttäret ja liekkien loimuttama upea kansi, kiitos Sami Saramäen, antavat odottaa seikkailullista, historiallista, juonitteluntäyteistä fantasiaromaania, jossa tytöt saavat loistaa. Nämä olivat minun ennakko-odotuksiani. Katsotaanpas, miten kävi.

Vuoksilinnan jaarlin 15-vuotias tytär Isibéal haluaisi, että hänen isänsä Erland kohtelisi häntä tasaveroisesti, kuten 17-vuotiasta Egil-isoveljeä. Niinpä hän on hyvin mielissään, kun hän pääsee muun seurueen mukana vaaralliselle matkalle kohti huhuttua lohikäärmeen luolaa, jossa uskotaan olevan suuria rikkauksia. Reissu menee kuitenkin pieleen ja lähes kaikki muut menettävät henkensä lohikäärmeen tulisuihkun alle, paitsi Isibéal. Hän näkee vain, kuinka Lorcán-niminen nuorimies ehtii anastaa säkin lohikäärmeen luolasta, ja tämä suututtaa luolassa uinuneen pedon.

- Se oli valtavan kokoinen. Lensi vain pari kertaa tästä ylitse puhaltaen tulta, mutta se riitti polttamaan kaiken karrelle.Se poltti talot ja ajoi ihmiset pakosalle. Sitten se napsi juoksevia ihmisiä lennossa ja söi yhtenä suupalana. (s. 37)

Cáitlín ja Elen, ylimmät ystävykset, ovat palaamassa metsästysretkeltään, kun he kohtaavat kotikylässä kamalan näyn. Kaikki on palanut poroksi eikä juuri kukaan ole selvinnyt hengissä. Syylliseksi tuhosta paljastuu lohikäärme, joka on lentänyt kylän ylle ja puhkunut tulellaan kaikki maan tasalle. Tyrmistyneinä ja suruissaan he päättävät lähteä hakemaan apua jaarli Erlandin linnasta tietämättömänä tätä kohdanneesta tuhosta ja matkallaan törmäävät resuiseen, mielipuolisen oloiseen kulkurityttöön, jonka avusta he tylysti alkuun kieltäytyvät. He eivät vielä tiedä, että nokkelasta ja rohkeasta Moirinnista on heille vielä paljon apua matkansa aikana.

Mukaan kuvioihin tulee vielä perheensä Erlandin joukoille menettänyt Nóra, jolla on kana kynimättä tämän kanssa. Erlandin joukot ovat nimittäin syynä siihen, ettei Nóran perheestä ole enää kukaan elossa. Muut eivät tiedä Nóran kaunasta Erlandia ja tämän jälkeläisiä kohtaan siinäkään vaiheessa, kun Erlandin tytär Isibéal liittyy joukkoon mukaan ja kertoo, ettei Lordi Erlandia enää ole. Ja että hän tietää, missä lohikäärmeen pesä on. Muut tytöt ovat kääntymässä sen kannalle, että koska miehistä ei näytä olevan lohikäärmeen kukistajiksi, he voivat itse alkaa suunnitella tämän surmaamista. Kun Elen pukee yllensä haarniskan tekeytyen ritariksi, hän tietää viimein, kuka hän on. Hän ei ole enää Elen, hän on Éamon, joka on salamarakastunut kauniiseen Isibéaliin. Isibéal on tosin lupautunut eräälle nuorelle miehelle, josta hänet on erinäisten kahnausten takia erotettu. Cáitlín taas ei voi unhoittaa sokeaa bardi Harperia, jonka he pelastivat erään palaneen kylän raunioista.

Nämä viisi tyttöä astuvat pois tyttöjen perinteisistä rooleista ja käyvät kohti rohkeaa taistoaan lohikäärmettä vastaan. Éamon on löytänyt todellisen olemuksensa transpoikana, Isibéal unohtaa taistelun tuoksinassa ylhäisen asemansa, Nóra unohtaa kostoaikeensa yhteen hiileen puhaltaessaan, Moirinn osoittautuu ihan yhtä selväjärkiseksi kuin muutkin ja Cáitlín löytää rakkauden. Lisäksi selviää, miten monta väärinkäsitystä on tapahtunut ja miten ne voivat johtaa vääriin tulkintoihin ja ratkaisuihin - ja miten sen takia ihmishenkiä uhrautuu. He taistelevat tyttöjä vähättelevien miesten asenteita ja vastaan ja hämmästyttävät heidät neuvokkuudellaan.

Lohikäärmeen silmät olivat väriltään tulenkarvaiset kuin kuumana palavan ahjon hiillos. Ne katsoivat suoraan eteenpäin ja niissä oli tappamiseen tottuneen metsästäjän ankara ja mitään pelkäämätön katse. Suupielet kaartuivat siten, että terävät hampaat tulivat näkyviin ja näytti kuin peto olisi hymyillyt julmaa, itsetyytyväistä hymyä. (s. 77)

Mutta miten käy lohikäärmeen? Saavatko he surmattua tuhoa kylvävän otuksen? 

Kirja lähti minusta mukavasti käyntiin lohikäärmeenmetsästyskohtauksellaan (huh, nyt tuli pitkä sana) ja sitten kaikki keskeiset tyttöpäähenkilöt esiteltiin luontevasti siihen perään. Jotenkin seikkailullinen tarina kuitenkin kävi minun makuuni ajoittain hiukan tylsäksi ja raskassoutuiseksi sen jälkeen, vaikka kiintoisia tapahtumia toki riitti. Henkilöhahmot erottuivat mukavasti toisistaan edukseen, mutta heidän sisäänsä oli kuitenkin hankala päästä. Romanssit syntyivät vähän niin kuin puun takaa, kuten Éamonin rakkaus Isibéalia kohtaan ja lopun Nóran ja Éamonin syvenevät tunteet. Eniten pidin Elenin/Éamonin hahmosta ja hänen tiestään kohti todellista sukupuoltaan transpoikana. 

Koko ikänsä hän oli piilotellut todellista luontoaan, mutta nyt se pyrki esiin sellaisella voimalla, että hän oli alkanut vapista kauttaaltaan. Tämän rautapanssarinsa suojissa hän koki viimeinkin olevansa se, jollaiseksi hänet oli tarkoitettu. (s. 100)

En voinut sille mitään, että sympatiani olivat kokoa ajan lohikäärmeen puolella, enkä osannut nähdä sitä missään vaiheessa kyliä polttavana hirviönä, vaan omaa pesäänsä puolustavana otuksena, joka vain halusi elää rauhassa. Kirjassa selviääkin, miksi lohikäärme on toiminut niin kuin on toiminut, ja hän saa hiukan myötätuntoa osakseen ja hyvityksen siitä, mitä häneltä on viety.

Tulen ja tuhkan tyttäret on hienosti rakennettu fantasiaromaani, joka varmasti vetoaa historiallisista ja seikkailullisista kirjoista nauttiviin nuoriin lukijoihin. Siinä on hiukan samaa henkeä kuin aikuisimmissa fantasiasaagoissa Valtaistuinpeli ja Noituri.

Annan arvosanaksi 3,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

Siniset helmet 

Kirjojen keskellä 

Lastenkirjahylly

Samantyylistä luettavaa:

Maailmantyttäret: Siiri Enoranta

Savuvarkaat-trilogia: Sally Green