Huomenna, huomenna ja huomenna: Gabrielle Zevin

Huomenna, huomenna ja huomenna: Gabrielle Zevin. Suomentanut Taina Helkamo. Gummerus 2023

Englanninkielinen alkuteos (2022): Tomorrow, tomorrow and tomorrow. 

"Suuri amerikkalainen romaani elämänmittaisesta ystävyydestä, unelmien tavoittelusta, ja pelialan pioneereista.

Intohimoisen vastaanoton saanut ilmiöromaani täynnä ysärinostalgiaa. Lapsuudenystävät Sam ja Sadie kohtaavat uudelleen opiskelijoina 1990-luvun alussa, ja heidän kehittämästään pelistä tulee megahitti. He ovat loistavia ja lahjakkaita, mutta mikään ei suojele heitä kyltymättömältä kunnianhimolta ja katkerilta pettymyksiltä." (Gummerus)

Oma arvio:

Minä olen vähän sitä koulukuntaa, että kirjoja ei saisi liian vähällä jättää kesken. Minulla saattaa joskus kestää, että pääsen kirjan sisälle, ja kun se sitten tapahtuu, lukukokemus voi olla kirjan lopussa jopa viis-kautta-viis. (Osaltaan toki arvostelukappaleen lukemisessa on se paine, että kun olen itse pyytänyt kirjan kustantajalta, minun velvollisuuteni on lukea se loppuun ja kirjoittaa siitä. Tämä velvollisuus on minun itseni asettama, ja toimii hyvänä kannustimena.) Tämän Gabrielle Zevinin paljon hypetetyn Huomenna, huomenna ja huomenna -kirjan kanssa meinasi käydä niin, etten jaksanut päästä alkua pidemmälle. Kirja alkaa kyllä kiinnostavasti, mutta alun innostuksen jälkeen minun mielenkiintoani seurasi hetkellinen lopahdus. Mutta kun sinnikkäästi jatkoin ja annoin kirjalle mahdollisuuden, lopputulos oli sen arvoinen. Tästä tulikin yksi vuoden 2023 parhaimmista lukukokemuksista!

"Meistä on varmaan olemassa sellaisetkin versiot, jotka eivät tee pelejä."

"Mitä he sitten tekevät?"

"He ovat ystäviä. Heillä on elämä!" Sadie sanoi. (s. 466)

Huomenna, huomenna ja huomenna on ylistys ystävyydelle. Ja videopeleille. Ja rakkaudelle, mutta ei pelkästään romanttiselle sellaiselle. Sam Masur, myöhemmin taiteilijanimeltään Mazer, ja Sadie Green kohtaavat  sattumalta metroasemalla parikymppisinä nuorina aikuisina. He vaihtavat kuulumisia ja yrittävät saada kuvaa näkyville metroaseman taikasilmä-julisteesta. Sadie on matkalla poikaystävänsä luokse, mutta lykkää viime hetkellä Samin kouraan pelidisketin testattavaksi. Hän opiskelee nimittäin pelisuunnittelua ja sattuu seurustelemaan edistyneiden peliseminaarin ohjaajansa, Dov Mizrahin kanssa. Sam testaa peliä kämppäkaverinsa Marxin kanssa ja Solution-niminen peli tekee vaikutuksen heihin erikoisuudellaan. Sama peli aiheutti hyvin paljon närkästystä Sadien peliseminaarissa.

Sam ja Sadie  ovat tavanneet ensi kertaa teini-iän kynnyksellä sairaalaympäristössä, kun onnettomuudesta ja äitinsä menetyksestä toipuva Sam saa seuraa Sadiesta, jonka isosisko Alice käy sairaalassa syöpähoidoissa. Sadie on häikäistynyt siitä, miten hyvin Sam pelaa Super Mario -peliä. Kuinka kummassa hän saa Marion hyppäämään kentän lopussa lipputangon huipulle asti? Sam lupaa opettaa, ja vaikka hän ei ole päästänyt oikein ketään lähelleen onnettomuuden jälkeen, Sadie pääsee. Hän viettää pitkiä aikoja Samin seurana, kunnes Samille selviää, että hän on ottanut käynneistään hyödyn irti ja kerännyt merkintöjä vapaaehtoistyöstä. Sam suuttuu ja panee välit poikki. Tähänkö loppuu hyvin alkanut ystävyys?

Parikymppinen Sam ei saa mielestään Sadieta pelattuaan Solutionia. Hän yrittää ottaa entiseen ystäväänsä yhteyttä sähköpostilla, mutta turhaan. Lopulta hän menee käymään Sadien asuntolassa ja saa huomata, ettei tällä mene kovin hyvin. Sam ei tiedä, että Sadie on masentunut osin häntä huonosti kohtelevan Dovin takia, osin siitä, ettei hänen pelinsä ole saaneet hyvää palautetta seminaareissa. Sinnikkäästi Sam kuitenkin alkaa vierailla Sadien luona ja tekee ehdotukseen; voisivatko he alkaa suunnitella yhdessä peliä?

"Ole kiltti minun kanssani, Sammy. Huomasit ehkä, että olen ollut hieman masentunut." (s. 79)

Tästä alkaa Samin ja Sadien vankkumaton ja menestyksekäs yhteistyö. Mukaan ujuttautuu myös Marx, jonka varakkaat vanhemmat (ja hulppea asunto, jota Sam ja Sadie saavat asuttaa) ovat hyödyksi. Dovilta lainattu pelimoottori mahdollistaa hyvät grafiikat. Ensimmäinen peli, Ichigo, muuttaa kaiken. Siitä tulee suosituin peli kautta aikojen, joka saa myöhemmin myös jatko-osan. Myöhemmin kolmikko perustaa yhdessä pelisuunnittelufirman nimeltä Unfair Games.

Huomenna, huomenna ja huomenna imaisi minut sisuksiinsa äkkiarvaamatta. Vaikken tajua juuri mitään pelisuunnittelusta, oli erityisen mielenkiintoista lukea Samin ja Sadien yhteistyöstä, ideoinnista itse käytännön pelisuunnitteluun. Pelinörtteilyä on sopivasti ja ymmärrettävällä tasolla. Ichigo on kuvattu niin hyvin, että minun alkoi tehdä mieleni pelata sitä, vaikkei sitä tietenkään ole olemassa. Pidän siitä, miten paljon kirjassa pelien tarinallisuutta korostetaan. Itsellenikin pelissä tärkeintä on tarina, johon pelatessa pääsee sisälle. Vaikka minun kaikkien aikojen suosikkipelini on XBoxin räiskintäpeli Halo, siinäkin on taustalla suuri tarina, joka tekee minusta juuri Halosta parhaan.

"Miksi tehdä yhtään mitään, jollei usko että siitä voi tulla jotain suurta?" (s. 91)

Kaikki UG:n pelit eivät tietenkään ole yhtä menestyksekkäitä ja takapakkia tulee. Myös Samin ja Sadien ystävyys on välillä koetuksella, sillä näkemyseroja syntyy. Pelisuunnittelun ohella käsitellään muun muassa Samin lapsuuden traumaattisia kokemuksia sekä Sadien epätervettä parisuhdetta naimissa olevan ja alistavista S&M-leikeistä pitävän Dovin kanssa. Samin ja Sadien ystävyyttä hiertää myös erilaiset oletukset asioista ja osin väärinymmärryksetkin. Ne tulevat hyvin lukijan tietoisuuteen, sillä näkökulmat vaihtuvat hyvin usein.

Ichigon pelin markkinoinnissa Sam on ollut esillä enemmän kuin Sadie, jonka vuoksi Samia aletaan pitää pelin ja muidenkin Unfair Gamesin pelien varsinaisena ja ainoana suunnittelijana. Naisten osuus pelialalla on muutenkin hyvin näkymätöntä 1990-luvulla, johon kirjan tapahtumat pääosin sijoittuvat. Sadie ei kaipaakaan julkisuutta, sillä hän on introvertimpi luonne kuin Sam, mutta hän haluaa toki, että hänetkin huomioidaan pelisuunnittelijana. Samilla on myös huolta kipuilevasta jalastaan, jota on silloin teini-iässä jouduttu korjailemaan metalliosilla. Marx pyörittää firman asioita kuin vanha tekijä, ja siinä sivussa lukuisia naisiaan. Kunnes hän löytää yhden erityisen, jonka kanssa hän voisi harkita vakiintuvansa.

Kirja muistuttaa hyvin paljon muita lukemiani  new adult -ikäisille otollisia kirjoja, joissa ihmissuhteet ja niiden pyöritykset ovat suuressa roolissa - ja jotka taidokkaasti imaisevat lukijan mukaansa ja kiinnyttävät tarinan henkilöihin. Esimerkkinä mainittakoon Sally Rooneyn Kaunis maailma, missä olet , Juuli Niemen Mahdottomia oletuksia sekä Jenni Toivoniemen Valtakausi. Ysärinostalgiaa tämä tarjoaa toki myös sekä pelien ystävien iloksi joukko klassikkopelejä vilahtelee tekstissä Donkey Kongista lähtien. Vielä 2000-luvun puolella Samin lohtupelejä ovat vanhat klassikot, joihin hän palaa aina uudelleen. Muitakin 90-luvun pop-ilmiöitä vilahtelee tuon tuosta.

Annan arvosanaksi tälle 5-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muualla:

Nörttitytöt (Elisa Wiik)

Kirjavinkit (Mikko)

Konsoli- & Filmifin (Sannapallo)

Helsingin Sanomat (Venla Rouhiainen)

Samantyylistä;

Sally Rooney: Kaunis maailma, missä olet 

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä

Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken

Juuli Niemi: Mahdottomia oletuksia 

Emma Jane Unsworth: Aikuiset

Jenni Toivoniemi: Valtakausi 

Miss you: Kate Eberlen

Miss you: Kate Eberlen. Suomentanut Sari Kumpulainen. Gummerus 2018.

Englanninkielinen alkuteos (2016): Miss you. Kannen suunnittelu: Jo Thomson.

"Rolling Stones laulaa: "I've been holding out so long, I've been sleeping all alone, Lord I miss you." Myös Tess ja Gus kaipaavat toisiaan – mutta he eivät vain ole vielä koskaan tavanneet kunnolla...

Ensimmäisen kerran heidän polkunsa risteävät ohimennen Firenzessä. Silloin 18-vuotias Tess on interreilaamassa parhaan ystävänsä kanssa, Gus matkalla isoveljensä menetystä surevan perheensä kanssa.

Tulevien 16 vuoden aikana elämä heittää molemmat odottamattomiin suuntiin. Väärään ammattiin, yllätysvanhemmaksi, vieraaseen sänkyyn, epätoivoon. Monta kertaa he miltei kohtaavat. Mutta jos kohtalo voi pitää erillään kaksi kuin toisilleen luotua ihmistä, ehkä se voi myös tuoda heidät uudelleen yhteen." (Gummerus)

Oma arvio:

Mahtavaa, pääsin taas kerran Lontooseen, kun jo toisen perättäisen kirjan tapahtumat sijoittuvat sinne. Kaiken huipuksi Kate Eberlenin esikoisteoksessa Miss you pääsen muistelemaan 1990-lukua ja siihen liittyviä ilmiöitä, sillä kirjan päähenkilöiden, Tessin ja Gusin, taival kirjassa alkaa omina tarinalinjoinaan vuodesta 1997 ja etenee siitä parin vuoden sykäyksittäin aina vuoteen 2013 saakka. Tarina alkaa Italian Firenzestä ja myös päättyy sinne, mutta siinä välissä risteillään pitkin poikin Lontoota. Tarinassa vilahtelee kauppakujien täyttämä Camden Town, kuuluisa piknik-kukkula Primrose Hill, China Townin aasialaisalue ja monet muut Lontoon kuuluisat aukiot, puistot ja kadut. Pidän kovasti siitä, miten ison roolin Lontoo miljöönä on saanut kirjassa.

"Tiedätkö mitä? Ihmiset haikailevat suureen maailmaan, mutta olen käynyt Dubaissa, Saint-Tropez'ssa ja Floridassa ja asunut viiden tähden hotelleissa. Mikään ei oikeasti voita sitä, että saan istua täällä keittiössänne ja syödä keksin, jos siltä tuntuu.Joskus onni on lähempänä kuin tajuaakaan." (s. 230)

Odotin, että Miss you räjäyttäisi romantiikannälkäni ja jättäisi sydämeni pamppailemaan vielä viikoksi lukemisen jälkeen. Jouduin hiukan pettymään, sillä luvattua romantiikkaa on kirjassa mielestäni aika vaisusti. Kirjan henkilöille vain tapahtuu asioita, asiat soljuvat eteenpäin, mutta oloni jää ontoksi. Ymmärrän, että molempien, sekä Jessin että Gusin elämän ponnettomuus kohoaa sfääreihinsä vasta lopussa, mutta minusta oli kurjaa odotella koko kirjan ajan jotain suurta tapahtuvaksi. 

Toisaalta, oli mielenkiintoista seurata Tessin ja Gusin vaiheita, jotka sattumalta ristesivät heidän tietämättään, mutta olivat molemmilla suurilta osin väärään suuntaan hapuilua. Ihan olisi tehnyt mieleni puuttua asiaan ja ohjata heidät yhteen heti paikalla. Gusin teot ja päätökset saavat minut kihisemään kiukusta: kuinka hän saattaa mennä niin halpaan ja harhautua turvallisesta, mukavasta elämästään kohti tuntematonta. Minä kun halusin oikeasti pitää tuosta lääkäriksi opiskelevasta, pitkänhuiskeasta pojasta, joka joutuu kokemaan paljon surua isoveljensä kuoleman jälkeen. Gus on hölmöistä hairahduksistaan huolimatta tyyppinä aivan mainio ja on lastensa Bellan ja Floran ihailtavasti paneutunut koti-isä lasten äidin luodessa uraansa.

Tess tuntuu saavan ihan liian suuren taakan kannettavakseen, kun hän joutuu jo 18-vuotiaana ottamaan vastuun pikkusisarestaan Hopesta, jolla todetaan vieläpä aspergerin oireyhtyma. Tessin elämää myös varjostaa suvun geenivirhe, joka altistaa tavallista enemmän rintasyövälle. Lisäksi hänen isänsä on mahdottoman jääräpäinen tolvana ja ystävä Doll petollinen selkäänpuukottaja. En ole oikein varma, pidänkö uhrautuvaisesta ja turhan sinisilmäisestä Tessistä henkilönä. Nautin kuitenkin suuresti hänen ja Hopen välisestä yhteydestä, jota aspergerin oireyhtymä tuskin helpottaa, mutta jonka kanssa Tess osaa elää. Pidän myös siitä, miten Hopen elämä on kirjassa pedattu hänen aikuistuessaan. Pidän myös siitä, miten hänen hyviä puolia nostetaan esille, kuten äärimmäistä tarkkuutta, kykyä huomata sellaisia asioita, mitä muut eivät huomaa ja musikaalista lahjakkuutta.

"Nukutko sinä?" Hope kysyi.

"Melkein", kuiskasin.

"Laulanko sinulle?"

"Se olisi mukavaa."

Niinpä vaivuin uneen, kun Hope tulkitsi virheettömästi ABBAn kappaleen I have a dream. (s. 405)

Gusin opiskeluaikainen ystävä Nash olisi voinut saada tarinaan isomman roolin. Ihmettelinkin jo, miten niin kiintoisa hahmo katosi pitkäksi aikaa kirjan sivuilta, mutta onneksi hän vielä palasi mukaan kirjan loppuvaiheilla. Sääli, ettei hänelle annettu enempää sivuja.

Kuva: Pixabay

Miss you on oiva osoitus siitä, miten ihmisten elämä määräytyy sattumuksien ja olosuhteiden kautta omille uomilleen - jotkut nimittävät sitä kohtaloksi. Tess ja Gus olisivat voineet löytää toisensa jo heti tarinan alussa, mutta sitten tarina olisi ollut ihan erilainen. Molempien päähenkilöiden täytyy maksaa kipurahansa ja kokea sekä ikäviä että mukavia asioita, ennen kuin he ovat valmiita kohtaamaan toisensa ja voivat todeta, että tämä tässä oli kaiken tarkoitus. Loppu on kirjassa hyvin onnistunut ja kiteyttää kirjan tarinan kauniisti.

Miss you ei ole varsinaisesti nuorten aikuisten romaani, mutta  sen päähenkilöt ovat tarinan aikana 18-34-vuotiaita,  joten kirjaa voisin suositella myös noin yli 16-vuotiaille nuorille aikuisille.

Arvosanani 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjanmerkkinä lentolippu

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 19. Kirja käsittelee vanhemmuutta

Sinä ja minä sitten joskus: Jay Asher & Carolyn Mackler

Sinä ja minä sitten joskus: Jay Asher & Carolyn Mackler. Suomentanut Laura Honkasalo. Otava 2012.

Englanninkielinen alkuteos (2011): The Future of Us. Kansi: Anna Wolf/Corbis/SKOY

"Mitä jos voisit nähdä tulevaisuuteen? Jos saisit selville millaista elämäsi on 15 vuoden kuluttua? Ja entä jos et olisikaan se, joksi sinun piti tulla?

On vuosi 1996. Emma saa uuden tietokoneen, jolta löytyy outo ohjelma. Ystävänsä Joshin kanssa hän saa selville, että kyseessä on tulevaisuuden keksintö nimeltä Facebook. Sen avulla ihmiset voivat kirjoittaa internetiin päivityksiä omasta elämästään; urastaan, valinnoistaan, parisuhteestaan.

Emman aikuiselämä näyttää tilapäivitysten valossa masentavalta, Joshin puolestaan lupaavalta. Pian he huomaavat, että heidän vuonna 1996 tekemänsä valinnat vaikuttavat heidän tulevaisuuden Facebook-päivityksiinsä, jotka alkavat vähitellen muuttua. Minkä suunnan Emman ja Joshin elämä ottaa – ovatko he viidentoista vuoden päästä yhä ystäviä? Vai kenties jotakin muuta?"

Oma arvio: 

Näin joulunpyhinä päätin alkaa tuhota hyllynlämmittäjiä, kun kaikki arvostelukappaleet alkaa olla tälle kautta luettuna. Tämän Jay Asherin (Kolmetoista syytä, Otava 2014) ja Carolyn Macklerin (The Earth, My Butt, and Other Big Round Things, Candlewick Press 2005) yhdessä kirjoittama nuortenkirja päätyi minun hyllyyni Ullan luetut kirjat -blogin arvonnasta. Enpä tiennyt, kuinka hauska kirja minun hyllyssäni on piilotellutkaan!

Kuten kirjan takakansitekstissäkin paljastetaan, tarina alkaa siitä, kun lukion viimeistä luokkaa käyvä Emma saa isältään lahjaksi tietokoneen. Eletään vuotta 1996, jolloin vasta alle puolet amerikkalaisista lukiolaisista on käyttänyt Internettiä (tuona vuonna myös 16-vuotias minä sain ensikosketukseni Internettiin koulun Netscape-selaimen kautta ja IRC-kanavalla.) Emma saa naapurin pojalta Joshilta CD-rompun, jolla hän pääsee ruksuttavan modeemin kautta nettiin (kyllä vain, muistan tuon ajan ennen kodin laajakaistayhteyksiä - ystäväni modeemin ruksuttelua ja hitautta en unohda ikinä.)

Kuva: Pixabay

Ihmeekseen Emma löytää sivun nimeltä Facebook, jossa hän törmää itsensä kanssa täysin samannimisen henkilön päivityksiin - ne vain tuntuvat tulevan jostain kaukaa tulevaisuudesta. Pian hän ja Josh huomaavat olevansa riippuvaisia tulevaisuuden Facebook-päivityksistä, jotka alkavat muuttaa myös heidän käytöstään ja tekemisiään nykyhetkessä. Yhteinen salaisuus myös lähentää - ja välillä loitontaa - Joshia ja Emmaa.

Emma Nelson Jones

Haluaako kukaan arvata, missä siippani oli koko viikonlopun?

20 tuntia sitten . Tykkää . Kommentoi (s. 21)

Kirjan tarina on kiehtova: mitä jos itse pääsisin kurkkaamaan omaa tulevaisuuttani ja saisin huomata, miten jokainen päätös nykyhetkessä muuttaisi tulevaisuuteni suuntaa. Tulisiko kiusaus alkaa muokata omaa ja toisten tulevaisuutta? Tarinasta olisi kieltämättä saanut enemmänkin irti kuin tulevan aviopuolison maanisella kyttäilyllä, mitä Josh ja Emma molemmat tekee. Heillä on toki lista myös ystävistään, joiden  tulevaa he haluavat kurkistella, mutta melko yksipuolisesti he tulevaisuuttaan murehtivat. Toisaalta, kun on kyse teineistä, ehkä on ihan uskottavaa, ettei heidän päässään pyöri kuin  tuleva kumppani sen sijaan, että he tarkastelisivat tulevaisuuden uraansa tai maailman tilaa.

Josh kääntyy minua kohti. "En voi uskoa, että hän kirjoittaa tuolla lailla."

"Ei hän", sanon. "Vaan minä."

"Miksi kukaan laittaisi itsestään tuollaista nettiin? Ihan hullua." (s. 35)

Emman johtopäätökset tilapäivityksistä ovat melko naiiveja. Miten hän voisi muutamien lauseiden perusteella päätellä, että hän tulisi elämään onnettomassa avioliitossa? Mutta hei, hetkinen. Sitähän Facebook-päivitykset tekevätkin: johtavat lukijan usein harhaan lyhykäisyydessään. Emma on päähenkilönä muutenkin himppusen ärsyttävä, kun taas Josh on minusta sympaattinen ja fiksu. Emma seurustelee kirjan alussa Grahamin kanssa, vaikka ei välitä tästä juuri yhtään. Hän ei aikomuksistaan huolimatta saa laitettua poikki tämän kanssa, vaan antaa pojan käpälöidä itseään kentän laidalla. Kun naapurin Josh alkaa saada kiinnostusta muilta tytöiltä, etenkin kauniilta Sydney Millsiltä, Emmaa alkaa tietenkin  pänniä. Hän silti vain  haaveilee jalustalle asettamastaan Codysta, joka ei kuitenkaan osoittaudu ihailunsa arvoiseksi. Emmaa harmittaa myös isänsä uusi perhe, jonka vauva-arki tahtoo viedä kaiken huomion, eikä isäpuoli Martinkaan ole Emman mieleen.

Kuva: Pixabay

Kirja on oiva nostalgiamatka 90-luvulle, jolloin hyvin harvalla vielä oli kännykkää tai kotitietokonetta, saati Internet-yhteyttä. Leffateattereissa pyörivät Toy Story ja Wayne's World ja auton kasettisoittimessa soi Alanis Morrissette ja Pearl Jam. Digikameroita ei ollut, joten valokuvat täytyi käydä valokuvaliikkeessä kehityttämässä. Kun halusi soittaa kaverilleen, piti soittaa joko kodin lankapuhelimella perheen yhteiseen puhelimeen tai ostaa kioskilta puhelinkortteja, joilla saattoi soittaa puhelinkopeista. Poikien yleisenä harrastuksena oli skeittailu (kuten myös Joshin) ja tytöt rullaluistelivat mielellään. Hihittelen ääneen kohdalle, jossa Josh kantaa kotinsa johdottoman lankapuhelimen puistoon, juuri riittävän kantaman päähän, kun odottelee puhelua Sydneyltä. Hän myös ryntää puhelinkoppiin soittamaan Sydneyn kännykkään, kun näkee tämän sattumalta ajamassa ohitseen. Hyvin kuvaavaa ajan ankeutta on myös se, kun Emmaa käsketään sulkemaan nettiyhteys, että hänen isäpuolensa pääsee soittamaan - modeemi kun vei alussa käyttöönsä koko lankapuhelinlinjan.

Kirja on viihdyttävä, osittain hauskakin ja idea tulevaisuuteen kurkkaamisesta on mainio. Kirjan romanttiseen osuuteen olisi voinut saada vielä lisää särmää, mutta tarina on silti kliseisyydessäänkin ihana.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on omasta kirjahyllystäni.

Muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Veera)
Kirjojen keskellä
Lukukeskus
Notko, se lukeva peikko
Tarinoiden taikaa
Kirjavinkit Viljakkalasta
Lukutoukan kulttuuriblogi
Karvakasan alta löytyi kirja


Samantyylistä luettavaa:

Rainbow Rowell: Eleanor & Park