Kolmesti viety sielu: Elina Vahvaselkä

 Kolmesti viety sielu: Elina Vahvaselkä. Tammi 2026

Kansi: Laura Lyytinen

"Oletko valmis katsomaan sielutonta silmiin?

Säe- ja proosakerrontaa yhdistävä taidokas nuortenromaani vallankäytöstä ja rajat ylittävästä ystävyydestä.

Sam on hyväosainen nuori maailmassa, joka jakautuu valosieluisiin, toisluokkaisiin ja demoneihin. Valosieluisiin kuuluvalla Samilla on salaisuus: hänen parhaat ystävänsä ovat toisluokkaisia, joiden seuraa hänen tulisi kaikin keinoin karttaa. Ella puolestaan on yhteiskunnan alinta luokkaa ‒ demoni, jolla on valta repiä ihmisen sielu irti. Kun Samin ja Ellan maailmat risteävät, ei paluuta ole. Ystävyys ja rakkaus ovat voimakkaita valontuojia, mutta riittävätkö nekään kaiken vihan keskellä?

Urbaania fantasiaa edustava romaani sijoittuu vaihtoehtoiseen mutta tunnistettavaan tulevaisuuden Suomeen, jossa yhteiskunta on rajusti jakautunut. Kirjan teemoja ovat segregaatio ja yhteiskunnallinen epätasa-arvo, mutta tarinassa käsitellään myös uskontoa ja uskomuksia, ihmisoikeuksien rajoja ja yhteiskuntarakenteiden haurautta." (Tammi)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Ilahdun aina, kun saan käsiini uuden  kotimaisen nuorten spefikirjan ennestään tuntemattomalta kirjailijalta. Tunne on sama, kun tutustuu uuteen ihmiseen. Tulemmekohan toimeen, kohtaavatko kemiat? Ajattelemmeko asioista samalla tavalla, vai syntyykö keskustelua eriäväisyyksistä? Haluammeko tavata ensikohtaamisen jälkeen vielä uudelleen, vai jääkö tämä yhteen kertaan? Tartun utelaisuudesta kihisten Elina Vahvaselän uutuusromaaniin, jonka luvataan olevan urbaania fantasiaa, jossa yhteiskunta on vahvassa keskiössä. Olisiko tämä kenties jopa vähän dystopiamaista?

Samuel eli Sam, 17,  on jälleen vaikeuksissa. Hän on suututtanut opettajansa laukoessaan mielipiteitään demoneista, joita kaikki valosieluiset tuntuvat vihaavan ja pelkäävän. Sam kuuluu tietysti itsekin valosieluisiin, joka on kirjan maailmassa vallitsevan valtauskonnon ympärille kehittynyt yhteiskuntaluokka. Kaikki valosieluiset lapset ja nuoret käyvät ahjoksi nimettyä koulua, jossa uskonnolla on hyvin iso sija opetuksessa. Samin äiti on kirkollishallituksen varapuheenjohtaja ja taatusti tuohtunut taas siitä, kun hänen poikansa aiheuttaa hämminkiä ahjossa. Vuotta nuorempi pikkusisko Selma hännystelee äitiä mielipiteillään ja saattaa Samin entistä huonompaan valoon. Ensihoitajana työskentelevä isä ei ole niin henkeen ja vereen samoilla linjoilla äidin kanssa, ja muun muassa siitä johtuen he ovatkin eronneet jonkin aikaa sitten.

"Ei ole olemassa mitään omaa ajattelua. On olemassa laki ja sitten se, mikä on lain ulkopuolella." (s. 250)

Sitäpä kukaan ei tiedä, että Sam hengaa vapaa-ajallaan ahjolaisen Otto-ystävänsä kanssa toisluokkaisten Muhiksen ja Zackin seurassa. He pelaavat yhdessä roolipelejä homeisessa piilopaikassaan sen ajan, kun Samin pitäisi olla kitaratunneillaan. Vaikka pojat ovat ystävystyneet ja viihtyvät porukassa, eri yhteiskuntaluokat aiheuttaa välillä pientä kaiherrusta heidän välillään, varsinkin nyt, kun suunnitellaan toisluokkaisten ja demonien oikeuksien kaventamista entisestään.

Kukaan ei lapsena usko muuntuvansa

niin kuin ei usko kuolevansa

siinä on jotain tavoittamatonta

kunnes se osuu liian liki

sipaisee ihoa, muistuttaa siitä

miten hennoilla säikeillä

me kompuroimme (s. 58)

Mitä ovat nämä pelätyt demonit? Ne ovat valosieluisten termien mukaan sieluttomia, jotka asuvat toisluokkaisten tavoin kaupungin huonoimmalla alueella Suoliedossa ja imevät hyväuskoisten ihmisten sieluja. Yksi heistä on nuori Ella, jonka säemuotoiset näkökulmat vuorottelevat Samin näkökulmien välissä. Ella asuu arvaamattoman ja omistushaluisen Lemin kanssa, mutta hän ei rakasta tätä sillä tavalla, kuin Lem ehkä toivoisi. Hän on aikoinaan pelastanut demoniksi muuntuneen ja alueelle vanhempiensa hylkäämän tytön hoiviinsa ja suojelee tätä nyt hampaat irvessä. 

Kun Ella tulee pelastaneeksi Samin kaupungilla - tämä meinaa jäädä auton alle - Sam haluaa käydä tapaamassa pelastavaa enkeliä - tai siis demonia. Samilla on trauma kohtaamisista demonien kanssa: hänen ollessa pieni demoni tunkeutui heidän autoonsa ja imi häneltä yhden sielun. Kun kaikki kolme sielua on viety, muuttuu demoniksi. Samilla on siis enää kaksi sielua jäljellä. Silti hän ei pelkää tavata Ellaa, mutta Lemin reaktio ei ole kovinkaan hyvä vieraaseen.

Samin mielipiteet alkavat vahvistua entisestään: hän ei ole samaa mieltä äitinsä ja muiden valosieluisten kanssa siitä, että demonit eivät ansaitse ihmisoikeuksia. Hän ei hyväksy sitä, että toisluokkaisten liikkumista rajoitetaan Mierton kaupungissa. Hän ei ymmärrä, miksi äidin mielestä sympatisoijat eli demoneihin myötätunnolla suhtautuvat ihmiset ovat pahinta mitä voi olla. Tutustuminen Ellaan ja ystävyys Zackin ja Muhiksen kanssa ovat avartaneet Samin kokemusta toiseudesta. Hän on tuntenut myös viime aikoina hyvin jännittäviä tuntemuksia Zackin läheisyydessä. Voisiko heistä tulla jotain?

Mutta emme me kuihdu pois

vaikka he sulkevat silmänsä

emme lakkaa olemasta vaikka

he rakentavat taas uudet aidat (s. 135)

Ella on kokenut koko elämänsä hylätyksi tulemisen tunteita, sillä hänen isäpuolensa vain nakkasi hänet Suoliedon kupeeseen demoniksi muuntumisen jälkeen. Hän tukeutuu Lemiin, vaikka tämä ei aina kohtele Ellaa terveellä tavalla. Homeinen, kostea ja kylmä kerrostaloasunto on se, johon on tyytyminen. Ella olisi halunnut opiskella lääketiedettä ennen muuntumistaan, mutta enää se ei ole mahdollista. Hän kuitenkin yhä lukee alan opuksia omalla ajallaan. 

Kolmesti viety sielu ei ole mikään iloinen kirja. Kirjaa sävyttää koko ajan tumma, raskas ja surullinen tunnelma. Demoniksi muuttuminen on jotain lopullista, jonka jälkeen ihmisarvoa ei enää ole. Hurmoksellinen, kristinuskon kaltainen uskonto on vallannut alaa kaikessa valosieluisten kansoittamassa yhteiskunnassa. Murrosta on kuitenkin tapahtumassa, sillä sympatisoijat nostavat ääntään kuuluville. Valosieluiset ovat menneet liian pitkälle rajoituksissaan ja demonien pelossaan. 

"Ollaanko me oikeasti ainoita, joista tässä on jotain outoa?" kysyin. "Onko kaikki muut sekaisin vai ollaanko me sekaisin?" (s. 204)

Jännä, että tämä kirja on kaikkialla mainostettu urbaanina fantasiana, sillä minä luin tätä koko ajan dystopiana. Molemmat genret toki sopivat tähän, mutta onhan tässä toki urbaanin fantasian ainekset vahvasti isossa roolissa, mutta niin myös ei-toivottu tulevaisuuden yhteiskunnan tilakin. Voisinpa siis tituleerata tätä urbaaniksi fantasiaksi dystopisella twistillä.

Pidin kovasti kirjan henkilöhahmoista, etenkin Samista, Ellasta ja Samin isästä, joka edustaa vapaamielisempää valosieluista. Samin ja Zackin välin jännite on kivasti kuvattu, eikä silti pääse liikaa valokeilaan muiden tapahtumien ohella. Kirjan maailmaa ei ole liikaa selitetty, mutta sen pystyy mielessään kuvittelemaan. Etenkin Suoliedon ränsistyneet asumukset pystyin näkemään silmieni edessä. Mielenkiintoinen ratkaisu oli keventää kerrontaa Ellan säemuotoisilla näkökulmilla. Lopussa myös Sam saa yhden säemuotoisen vuoronsa. Kirja herättää paljonkin ajatuksia nykymaailman yhteiskunnasta ja uskonnoista. Välillä se tosin teki lukukokemuksesta raskaan, kun rupesin miettimään, mitä yhteyksiä tällä ja tällä voisi olla nykymaailman tilanteeseen.

Suosittelisin tätä 16+ ikäisille, ajattelevaisille nuorille.

Annan tälle arvosanaksi 4

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kiiltomato

Siniset helmet

Samantyylistä:

Ei minun maailmassani: Terhi Raikas

Petovala: Heidi Nummi

P.I.-trilogia: Siri Kolu

Petovala: Heidi Nummi

 Petovala: Heidi Nummi. WSOY 2025 

Kansi; Riikka Turkulainen

"Moderni ekofantasia tytöstä ja ilveksestä

Laika, ilveksen suojelija, on epäonnistunut tehtävässään. Samalla kun ilves horjuu sukupuuton partaalla, elonkehällä yleistyvä väkivaltainen ääriliikehdintä tulee yhä lähemmäs myös Laikan elinpiiriä. Terävä seikkailuromaani yhteiskunnallisesta polarisaatiosta, lajienvälisestä rakkaudesta ja yhteisön voimasta.

Ekokriisin jälkeisen jälleenrakennuksen myötä yhteiskunta on vehreä mutta jakautunut. Suojelijoiden yhteisö joutuu seuraamaan sivusta, kun ihmisten ylivertaisia oikeuksia edistävä puolue nousee valtaan ja väkivaltainen ääriliikehdintä yleistyy. Samalla joku tuntuu tahallaan tekevän vahinkoa Laikan varjelemille viimeisille ilveksille.

Heidi Nummen esikoisromaani kysyy, millainen vaikutus ekokriisillä on yhteiskuntaan ja millaisia tunteita luonnonsuojelu herättää. Nummi kirjoittaa näkyväksi, mitä tapahtuu, kun ihmisryhmät eivät ymmärrä toisiaan." (WSOY)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Kirja, jonka kannessa on ilves, ei voi jäädä minulta lukematta! Heidi Nummen esikoisteos Petovala vaikutti heti ensi vilaisulta kiinnostavalta, etenkin kun varsinaisia ekodystopioita ei kovin monestikaan nuorille ilmesty nykyään.

Pihka asteli mieleni kankaalla, sen pehmeät tassut painuivat sydäntäni vasten. Uusi ravistus repi jälleen kehoani. Haukoin happea ja painoin nyrkkejä vatsaani vasten.

Minun parhaani ei ollut riittänyt. (s. 17)

Kirjan maailmassa suuri osa eläinlajeista on joko kuollut tai kuolemassa sukupuuttoon. Niinpä on perustettu ympäristöministeriön alainen suojelijoiden keskus, jossa asustaa koko joukko eri eläinlajien suojelijoita. Jokaisella on siis oma eläinlaji suojeltavanaan, ja yleensä eläintä suojellaan niin kauan, kunnes se julistetaan sukupuuttoon kuolleeksi. Sitä ennen on käytävä läpi raskas saattohoitovaihe, jolloin mitään toivoa lajin säilymisestä ei enää ole, mutta seurataan vielä viimeisiä yksilöitä. Maailma on jaettu yhteisiin suojelusmaihin, elonkehiin, joista Suomenlahden elonkehä on yksi viidestäsadasta.

Kun elämä pakkautui tiiviisti yhteen, syntyi jotain ainutlaatuista. Samalla oli tärkeää rajat ihmisille omat reviirinsä, yksi laji ei voinut enää vallata koko maapalloa. (s. 47)

Mitä suojelijalle sitten tapahtuu, kun hänen suojeltavansa kuolee sukupuuttoon? Sitten otetaan joku toinen suojeltava eläin, tai sitten aletaan surunkantajaksi. Surunkantajat ovat erillään muista oleva, naamioitu lahko, jotka tekevät päivittäisiä suruharjoituksiaan.

17-vuotias Laika suojelee ilvestä. Hän on saanut ensikosketuksensa rakkaimpaan suojattiinsa Pihkaan tämän ollessa poikanen, ja se on ilveksistä ainoa, joka antaa Laikan koskettaa tätä. Laikan päivärutiineihin kuuluu valvontakameroiden ja Pihkaan asennetun seurantalaitteen seuraaminen ja näin ollen varmistaminen, että ilveksillä on kaikki hyvin. Laikalla on kuitenkin suuri murhe kannettavanaan, sillä hänen suojelulajinsa on määrätty kuukausi sitten saattohoitoon. Nyt ympäristöministeriössä toimiva Amanda on sitä mieltä, että ilves olisi jo tuomittu sukupuuttoon kuolleeksi. Tätä Laika ei halua hyväksyä. Laika ei ole kertonut tästä kenellekään suojelukeskuksessa, varsinkaan hyvälle ystävälleen Nenekille, joka on viime aikoina tuntunut kumman etäiseltä. Nenek ja Laika ovat kasvaneet samassa kasvatuskodissa, josta molemmat ovat siirtyneet vartuttuaan suojelijaksi. Nenekin suojelulaji on palokärkitikka, ja sympaattinen Raiku onkin tuttu näky Nenekin lähellä. 

Kaikki eivät ole niin suosiollisia petoeläimiä kohtaan. Seuraavissa vaaleissa äänivyöryn saa Ihmiset ensin -niminen äärihenkinen puolue, jota johtaa provokatiivinen Vaaranmaa. Hän haluaa, että villipetojen metsästys sallittaisiin uudelleen ja vaaralliset ilvekset poistettaisiin ihmisten läheltä. Suojelijoiden kauhuksi Vaaranmaa nimitetään ympäristöministeriksi, ja myös suojelijoiden keskus saattaa olla vaarassa. 

Kirjassa seurataan myös Kira-nimisen parikymppisen naisen haastattelua. Hän on ollut vangittuna useita kuukausia toimittuuaan Verivartio-nimisessä äärijärjestössä yhdessä poikaystävänsä Joelin kanssa. Verivartio on toiminut Vaaranmaan suojeluksessa ja heidän pääkohteenaan on ollut nimenomaan ilvekset. Kira kertoo haastattelumuotoisissa osissa epävakaasta lapsuudestaan, pikkusiskostaan, jota ei ole enää nähnyt aikoihin, väkivaltaisuudestaan ja siitä, miten hän joutui Joelin kautta Verivartioon. 

Laika kiinnostuu surunkantajista ja tutustuu erityisesti Geoon, joka vastoin surunkantajien sääntöjä opettaa Laikalle suruharjoituksen tekemistä.  Laikalla on vain jokin, joka estää häntä pääsemästä täysin surun sisälle. Jokin muiston varjo, jota hän ei saa päähänsä. Laikan ja Geon välille syntyy syvä luottamus ja ystävyys, ehkä jotain vielä enemmänkin, mutta Laikaa ahdistaa se, ettei hän pääse etenemään suruharjoituksessaan. Muu surunkantajien yhteisö suhtautuu tosi nuivasti Laikan läsnäoloon yhteisössä, mutta Geo yrittää murtaa suljetun yhteisön sääntöjä. Geon suojeluseläin on ollut aikoinaan siili, nyt jo sukupuuttoon kuollut sekin.

Putosin tyhjyyden läpi, pimeään tunneliin, josta kaikki elämä oli imetty tyhjiin. Aika katosi, surussa oli vain tämä loputtomiin venytetty hetki. Paikka menetti merkityksensä, sillä suru oli kaikkialla. (s. 162)

Mutta mitä Nenekillä on meneillään? Hän on viihtynyt viime aikoina tosi tiiviisti Balkanilaislähtöisen DJ.n Pavelin seurassa, mutta miksi hän ei tunnu olevan suojelija enää koko sydämestään? Laika tuntee, kuinka heidän välillään on jokin kuilu. Samalla suojelijoiden keskuksessa kuohuu, kun kylmäkiskoinen Vaaranmaa uhkaa heidän tulevaisuuttaan ja äärijärjestö Verivartio kylvää propagandaansa. Laika on huolissaan ilveksistään, jotka käyttäytyvät levottomasti, ja lisäksi joku on sabotoinut hänen valvontakameroitaan viime aikoina. Laika on valmis suojelemaan Pihkaa ja muita ilveksiä vaikka omalla hengellään.

Ihmiset ensin, niinkö? Eikö juuri sellainen ajattelu ollut aiheuttanut Punaisen myrskyn? Eikö sellainen maailmankuva ollut syynä koko vanhan maailman kiroukseen? (s. 26)

Pidin ihan valtavasti tästä kirjasta! Olen myös hyvin iloissani siitä, että tämä on valittu Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi. Dystopian keinoin Petovalassa otetaan kantaa uhanalaisten eläinten tilanteeseen ja salametsästykseen (kirjassa mm. sudet on salametsästetty sukupuuttoon), poliittisiin kahtiajakoihin yhteiskunnassa, ääriliikkeisiin ja myös suruun ja sen käsittelyyn. Kirja ei kuitenkaan paasaa eikä syyllistä, vaan siinä yritetään ymmärtää kaikkia osapuolia. Kira tuo oman näkemyksensä siitä, miten hän lähti väkivallan polulle ja liittyi äärijärjestöön. Vaaranmaa taas todistaa sen, miten pelko voi ajaa tekemään äärimmäisiä päätöksiä. Surunkantajat taas ovat uppoutuneet niin syvälle suruunsa, että ovat juuttuneet omaan sisäänpäin kääntyneeseen yhteisöönsä. Laika ei ymmärrä, miten joku voi ottaa uuden suojeltavan eläimen ja päästä surustaan yli - ja luopua toivosta.

Pihka hyppäsi suuren lohkareen päälle ja seisoi siinä aivan liikkumatta, eikä maailmassa ollut mitään kauniimpaa, vain kissapedon voima ja viisaus. (s. 50)

Kirja pitää sisällään todella mielenkiintoisia henkilöitä, erilaisia valintoja ja kohtaloita. Parasta kuitenkin ovat eläimet, erityisesti Laikan suojelemat ilvekset. Laika kokee uskomattomia tunteita juostessaan Pihkan kanssa metsässä ja tuntiessaan tämän turkin pehmeyden jalkaansa vasten. Heillä on hyvin ainutlaatuinen yhteys.

Kirjan juoni pitää tosi hyvin otteessaan. Loppua kohti tulee hyvinkin jännittäviä tilanteita, joissa sydämeni on pakahtua jännityksestä. Toiveikas kirja tämä on silti, ehdottomasti. Petovala on ehdottomasti parhaita lukemiani YA-dystopioita. Toivotan kirjalle kovasti onnea Finlandioihin!

Annan tälle arvosanaksi täydet 5+

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

--

Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä: Casey McQuiston

Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä: Casey McQuiston. Suomentanut Johanna Auranheimo. Tammi 2022

Englanninkielinen alkuteos (2019): Red, White and royal blue. Kansi: Colleen Reinhart.

"Kansainväliset suhteet ovat nyt seksikkäämpiä kuin koskaan.

Mitä tapahtuu, kun Yhdysvaltain presidentin poika ja Englannin prinssi rakastuvat? Modernin romanssikirjallisuuden uusi tähti Casey McQuiston on kirjoittanut vuosikymmenen herkullisimman rakkaustarinan!

Alex Claremont-Diazin äiti pyrkii toiselle presidenttikaudelle, ja virheisiin ei ole varaa. Kun Alex sitten aiheuttaa skandaalin sössimällä Englannin kruunupäiden häissä, vahinkojenhallinta vaatii äärimmäisiä tekoja: Alexin on teeskenneltävä ystävyyttä vihaamansa prinssi Henryn kanssa. Teeskentely johtaa kuitenkin todellisiin tunteisiin, ja pian kaikkien osapuolten on päätettävä, ovatko he valmiita tekemään historiaa. Lämmin, hulvaton ja samastuttava tarina parisuhteesta ja perheestä ajassa, jolloin politiikka on tärkeämpää kuin koskaan ja rakkaus, no, se on yhä maailmoja mullistavaa."(Tammi)

Lukunäyte

Oma arvio:

Olen tiiraillut tätä kirjaa somessa pitkään, sillä enkunkielistä versiota Red, White and Royal Blue on näkynyt ainakin minun somekuplassani varsin tiuhaan. Mikä mukava yllätys, että tämä sitten suomennettiin. Tiedostin heti alkuun, ettei kirja ole varsinaisesti YA:ta, vaikka välillä kustantajien aikuisten puolelta olen sellaisia bongannutkin. Luettuani tämän kirjan, olen vakaasti sitä mieltä, että tämä on new adult -kamaa, eli lähtisin suosittelemaan kirjaa vasta noin 16+ -ikäisille ja sitä vanhemmille nuorille aikuisille pääosin karkean kielenkäytön takia. (Muuten toki tätä voi nuoremmatkin lukea oman harkintansa mukaan, mutta itse olen hiukan varovainen suosituksissani, etten saa vihaisia vanhempia perääni.) 

Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä noudattaa hyvin perinteistä haters-to-lovers-trooppia. Nyt asetelma on kuitenkin hyvin erikoislaatuinen: mitä kaikkea voikaan tapahtua, kun pressan poika ja kuninkaan poika aloittavat seksisuhteen? 

Alex on kunnianhimoinen, mutta myös hiukan huoleton Georgetownin yliopistossa opiskeleva 21-vuotias, jonka äiti nyt vain sattuu olemaan Yhdysvaltojen presidentti. Alexin lapsuusajat sijoittuvat Texasiin, missä hänen meksikolaistaustainen isänsä yhä asuu. Nyt Alex asuu hieman hulppeammin Valkoisessa talossa äitinsä, tämän miehen  huippuälykkään isosiskonsa Junen ja varapresidentin perheen kanssa. Varapressan tyttärellä Noralla ja Alexilla on ollut aiemmin sutinaa, mutta nykyisin he ovat ystäviä ja haluavat vain älyyttää juorupalstoja teeskentelemällä äänekästä seksiä hotellihuoneessa. Junella ja Alexilla on oikeastaan aina pieni kisailu menossa, kummasta kirjoitetaan enemmän skeidaa lehtien palstoilla. Alex taitaa olla johdossa leväperäisen käyttäytymisensä takia.

Niinhän siinä käy, että Alex aiheuttaa taas ongelmia perheelleen. Kuninkaallisissa häissä hän ja prinssi Henry, Alexin arkkivihollinen, sattuvat kaatumaan sylikkäin kalliin hääkakun päälle. Alexin äiti ja kansliapäällikkö Zahra ovat raivoissaan, sillä tilanteesta riemunsa repivät otsikot voivat tehdä hallaa äidin lähestyvälle uuden presidenttikauden vaalikampanjalle saati maiden välisille suhteille. Niinpä ratkaisuna kaikkeen Alexin ja Henryn täytyy teeskennellä julkisuudessa olevansa mitä ylimmät ystävykset. Eli pahin painajainen, mitä voi kuvitella. Vai onko sittenkään? Kirjan edetessä alkaa paljastua, ettei Alex ehkä olekaan vihannut aina prinssi Henryä. 

"Viitsisittekö siirtyä, teidän korkeutenne?" Alex kuiskaa tyrkäten Henryä olkapäällään. "En mielelläni olisi lusikassa." (s. 50)

Nuoret miehet huomaavat pian vetovoiman välillään. Alex on hämmentynyt, sillä hän on aina kuvitellut olevansa umpihetero, kun taas Henryn homous on ilmiselvää lähes kaikille, paitsi hänen kuninkaalliselle perheelleen, jotka vaativat häneltä konservatiivisia arvoja. Pahimpia ovat kuningatar-isoäiti ja Henryn äidin veli Philip. Niinpä Alex ja Henry joutuvat salaamaan nopeasti syttyvän intohimonsa ja vehtailemaan aina, kun he vain kiireiltään pystyvät. Ja onhan näiden komistusten kohtaamiset hyvin kuumia ja kiihkeitä, eivätkä heidän sanailut toisilleen ole mitään herkkää lepertelyä, vaan hyvin karskia ja suoraviivaista puhetta. Seksikohtaukset eivät ole kuitenkaan kovin graafisia, vaan verrattain melko kilttejä puheisiin suhteutettuna.

"Voi jumalauta nyt. Otit minulta äsken suihin, eli voit antaa hyvänyönsuukon." (s. 144)

Alussa Alex ja Henry uskottelevat, ettei heidän välilleen voi syttyä mitään satunnaista sekstailua kummempaa. Tunteet alkavat kuitenkin astua peliin ja tämä aiheuttaa parin välille hämmennystä, väärinkäsityksiä ja ikäviä tilanteita. Lisäksi käy ilmi, että joku yrittää sabotoida Ellen-äidin uutta presidentinvaalikampanjaa käyttämällä hyväksi Henryn ja Alexin salaisuutta. Voiko Alex luottaa keneenkään enää? Voiko hän ja Henry saada ansaitsemansa onnen ja elää onnellisena yhdessä loppuelämänsä, vai pitääkö heidän taipua muiden tahtoon?

Hän ei ole tullut palatsiin rakastumaan. Ei missään nimessä. (s. 214)

No niin. Ja sitten minun mielipiteeni kirjasta. Olisin halunnut rakastaa tätä, mutta tässä oli muutamia seikkoja, jotka hiukan latistivat lukukokemustani. Ensinnäkin kiroilun määrä, joka alkoi jo ensimmäisiltä sivuilta. En tiedä, toimiko se alkukielellään englanniksi paremmin, mutta minua alkoi hiukan häiritä toistuvat v-sanat sellaisissa paikoissa, joissa se ei olisi ollut välttämätöntä. Haluan vielä tähdentää, etten ole mikään tiukkapipo yleensä kiroilun suhteen ja itsellänikin ärräpäät lentelevät, mutta tässä kirjassa niitä olisi voinut karsia. Vaikka kirjassa ei varsinaisesti ollut paljoa poliittisia asioita, ne vähätkin kyllästytti. Lopun mahtipontiset vaalivalvojaiset ja ylipäänsä poliittinen keinottelu ei jaksanut innostaa. Myös Henryn ja Alexin suhteen alun jatkuva jörniminen tai sen suunnittelu alkoi jo puuduttaa. Kirja parani vasta loppua kohti, kun miehillä alkoi astua todelliset tunteet peliin. Olihan heidän välinen viestittelynsä todella söpöä ja tunteikasta, eikä sitten haitannut enää ne muutamat karskiudetkaan siellä seassa.

Onko hän langennut ansaan, jonka vannoi välttävänsä? Onko hän rakastunut prinssiin vain, koska ajatus on niin satumainen? (s. 254)

Olisin toivonut, että Alexin ja Henryn vihanpito olisi kestänyt himpun verran kauemmin, ennen kuin  he lankesivat toistensa pauloihin. Kaikki eteni sitten hyvin nopeaa. Ehkä kaipaan seuraavaksi jotain hieman hitaammin hiipuilevaa romanttista kirjaa luettavakseni.

Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä on oivallinen quilty pleasure -kirja vaikkapa joulunpyhien ajaksi. Jos ei ole ennen lukenut LHBQT-kirjoja, kannattaa aloittaa vaikka tästä (jos kiroilu ja suorat karskit puheet eivät säikäytä.)  Oivallisinta kohderyhmää tälle lienee alle 30-vuotiaat nuoret aikuiset. Parhaimmillaan kirja on hyvin viihdyttävää ja hauskaa luettavaa, vaikka marisinkin muutamista epäkohdista. 

Arvosanani 4-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

Kirjojen keskellä

Samantyylistä luettavaa:

Amerikan kuninkaalliset -duologi: Katherine McGee

The Love Hypothesis: Ali Wood

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Booklist Queen: A quilty pleasure read