Teddy: Jason Rekulak

Teddy: Jason Rekulak. Suomentanut Jussi Tuomas Kivi. Kuvittaneet Will Staehle ja Doogie Horner. Like 2025

Englanninkielinen alkuteos (2022): Hidden Pictures. Kansi: ?

"Kekseliäs, palkittu kauhutrilleri täynnä salaisuuksia, käänteitä ja selkäpiitä karmivia kuvia.

Juuri vieroituksesta päässyt Mallory Quinn löytää ilokseen työn lastenhoitajana. Hän muodostaa heti vahvan siteen vahtimansa viisivuotiaan Teddyn kanssa, suloisen, aran pojan, joka rakastaa piirtämistä.

Eräänä päivänä Teddy piirtää tavanomaisten puiden, pupujen ja kuumailmapallojen sijaan kuvan miehestä raahaamassa naisen elotonta ruumista metsässä. Kuvista tulee yhä häiritsevämpiä – ja paljon parempia kuin mihin viisivuotiaan pitäisi pystyä. Mallory alkaa kauhukseen pohtia, kommunikoiko jokin yliluonnollinen voima Teddyn kautta – ja onko poika vaarassa." (Like)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Pitkästä aikaa kiinnostuin jonkun muunkin kirjoittamasta kauhukirjasta, kuin suosikkieni Marko Hautalan ja Stephen Kingin. Näin tämän kirjan enkunkielisen painoksen tyttäreni kirjapinossa ja jo silloin tämä jänskä kuvien ja tekstin yhdistämä kauhukirja kiinnosti. Siksipä olikin mahtavaa, että tästä tuli suomennos.

Kirjan päähenkilö, 21-vuotias Mallory Quinn on ollut raittiina kahdeksantoista kuukautta. Tukihenkilönsä Russelin avulla hän on löytänyt juoksemisen takaisin elämäänsä, ja nyt hän on menossa työhaastatteluun. Eräs perhe hakee hoitajaa 5-vuotiaalle Teddy-pojalleen. Teddy rakastaa piirtämistä: hän on jatkuvasti kynä kädessään ja yllättää Mallorynkin heti eka päivänä piirustuksillaan. Teddy haluaa pukea joka päivä ylleen saman raidallisen paidan. Teddyn vanhemmat Caroline ja Ted ovat ehdottomia säännöissään, joissa kielletään muun muassa punainen liha, ruutuaika, kutsumattomat vieraat ja uskonnot ja taikausko - vain tiedettä saa opettaa. Mallory on uskonnollinen, mutta kunnioittaa isäntäperheen sääntöjä. Ted-isän nihkeydestä huolimatta paikka on siis Malloryn, joka saa muuttaa asumaan kunnostettuun pihamökkiin. 

Ja sinä iltana minusta tuntuu ensimmäistä kertaa siltä, että joku tarkkailee minua. (s. 70)

Malloryn arki koostuu Teddyn päivärutiinien huolehtimisesta, johon kuuluu myös pieni lepohetki tämän omassa huoneessa. Noina aikoina Teddy piirtää lisää piirustuksia, jotka alkavat kuitenkin muuttua Malloryn mielestä pelottaviksi. Teddy kertoo Mallorylle Anyasta, mielikuvitusystävästään, joka esiintyy piirustuksissakin. Mallory kuulee pojan juttelevankin omassa huoneessaan jonkun kanssa. Kun Mallory kertoo huolestaan Carolinelle ja Tedille, nämä toruvat Teddyä höpöttämästä Anyasta ja lopulta kieltävät tätä piirtämästä enää. Mutta eräänä päivänä Mallory löytää uuden piirustuksen mökistään, ja se on ihmeellisen taidokas eikä näytä lainkaan 5-vuotiaan piirustukselta. Välillä hänellä on mökissään myös olo, kuin joku kiertäisi sitä ja tarkkailisi häntä. Uskaltaako hän puhua isäntäväelle enää epäilyksistään, joita hänelle on herännyt tästä kaikesta?

Kuva: Will Staehle ja Doogie Horner. s. 108)

Mallory tutustuu perheen ruohonleikkaajana työskentelevään komeaan Adrianiin, joka ei pidä onneksi Malloryä täysin höyrähtäneenä tämän kertoessa Teddyn piirustuksista ja muista oudoista sattumuksista. Mallory ei ole uskaltanut kertoa tälle omasta päihdetaustastaan, vaan uskottelee opiskelevansa yliopistossa ja olevansa osa juoksujoukkuetta. 

Lopulta vyyhtiin sekoitetaan naapurin huumeriippuvainen Mitz-rouva spiritismilautoineen sekä perheen talon edellisiä asukkaita. Caroline ja Ted alkavat pian saada tarpeekseen Malloryn tempauksista, joiden he epäilevät johtuvan mahdollisesta retkahduksesta - tai sitten vain aiemmasta huumeidenkäytöstä. Mallorya kalvaa myös se, ettei hän ole ollut Adrianille täysin rehellinen.

Teddy on suloinen viisivuotias, joka suorastaan palvoo uutta hoitajaansa. Hän tykästyy myös Adrianiin, kukapa ei. Teddy hokee, että tietää Anyan olevan vain mielikuvitusta, mutta onko se sittenkään? Kuka piirtää yhä todentuntuisempia kuvia Mallorylle?

Kuva: Will Staehle ja Doogie Horner. s. 30-31

Teddy on hyvin rakennettu kauhujännäri. Mielenkiintoisen ja erilaisen tästä tekee kuvat piirustuksista, joita esiintyy yllättävän tiuhaan kirjan sivuilla. Välillä tosin minulle tuli hiukan olo, että usean sivun kuvasarjat hiukan rikkoivat kirjan jännittävää tunnelmaa. Kirjan alkupuolen psykologisen kauhun tunnelma alkoi muuttua loppua kohti kauhunsekaiseksi jännärijuoneksi. Salaisuuksia paljastui, enkä kyllä olisi osannut arvata, miten asiat lopulta menivät. Voin kyllä hyvin nähdä tämän elokuvana...

Luin tämän vähän myös sillä silmällä, että voisiko tätä vinkata kaseille. Tulin siihen lopputulemaan, että todellakin voi. Odotin ehkä kuitenkin kirjalta enemmän kauhua, ja niiltä osin kirja jäi hiukan lupaavan alun jälkeen vaisuksi. 

Annan tälle arvosanaksi 4+

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kirjasähkökäyrä

Pikkuuset kirjat

Samantyylistä:

Vieraat: Johanna Sinisalo

Kuiskaaja: Alex North

Liitu-ukko: C.J.Tudor

Sulamispiste: Annukka Salama

 Sulamispiste: Annukka Salama. WSOY 2025

Kansi: Satu Ovaskainen (kuva), Kaisu Sandberg (suunnittelu)

"Niin kuumaa että jää sulaa!

Koukuttavien romanssien mestari Annukka Salama hengästyttää nyt lätkäkaukalossa! Oliver ja Niklas ovat jääkiekon superlupauksia – ja toistensa vihollisia junnumaajoukkueissa lahden molemmin puolin. Poikien joutuessa samaan joukkueeseen alkaa Suomi-Ruotsi maaottelu, jollaista ei ole ennen lätkässä nähty.

Oliver Järvinen singahtaa täydestä tuntemattomuudesta koeajalle maajoukkueeseen. Kaikki hänen hurjimmat unelmansa ovat toteutumassa, kunnes hänen elämäänsä luistelee Niklas Gauffin, ruotsinsuomalainen tähtikiekkoilija ja totaalinen kiusankappale. NHL-ykkösvaraukseksi povattu Niklas on vaihtanut Tre Kronor -pelipaidan yltään ja muuttanut Suomeen – ja kaiken huipuksi Oliverin huonekaveriksi lukion asuntolaan.

Kohtalon heittäessä heidät samaan kaukaloon peli ja otteet kuumenevat sietämättömiksi. Nuorten yksityisasiat ovat suurennuslasin alla, kun media seuraa heidän kauttaan ennen NHL-varauksia, ja pojat joutuvat isojen valintojen eteen taistellessaan tulevaisuutensa puolesta." (WSOY)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Tältä Annukka Salaman uutuudelta ei ole voinut välttyä somessa, niin ahkerasti ja taitavasti kirjailija on sitä siellä promonnut. Olen ihaillut myös keräilybokseja, joita on saanut tilata ennakkoon tai joita on voinut voittaa arvonnassa. Satu Ovaskaisen upeat kuvitukset ovat näkyneet myös etukäteen somessa ja lisänneet kiinnostusta kirjaan. Lisää tämmöistä! 

Olen saanut arvostelukappaleen jo aikoja sitten, mutta kiltisti olen malttanut olla tarttumatta tähän, koska jonossa on ollut muita kirjoja ensin. Kun viimeinkin annoin itselleni luvan lukea tämän kirjan, arvatkaapa kauanko tässä meni? Noin vuorokausi, ja kirja oli luettu. Sitä ennen olin tahkonnut erästä toista samanpaksuista kirjaa, joka oli minulle hyvin nihkeä lukukokemus, ja sen lukemiseen meni minulla 2 viikkoa. Tässä siis oiva esimerkki taas siitä, miten jotkut kirjat vetävät kuin itsestään, kun toiset taas eivät. Mutta nyt pitkän alkujaaritteluni jälkeen itse kirjaan ja arviooni siitä.

Oliver Järvisen aamurutiinit ovat aina samanlaiset: puurolla höystettyä smoothieta naamaan, hiihtokamppeet päälle ja aamutreenit vetämään ennen koulua. Oliver on lupaava ampumahiihtäjä, ja saa täyden kannustuksen ja tuen vanhemmiltaan, entiseltä kilpahiihtäjä-äidiltään ja Rasmukselta. He ovat varmoja siitä, että Oliver rakastaa hiihtämistä. He eivät kuitenkaan tiedä, että Oliver hiihtää tasan vanhalle avolouhokselle, johon kertynyt vesi on jäätynyt sopivasti, ja pukee hokkarit jalkaansa. Siellä hän treenaa kikkojaan ja haaveilee olevansa huippujääkiekkoilija, ihan kuten hänen vihaamansa täydellisyys, Ruotsin nuorten lupaus Niklas Gauffin, jonka kuva hänellä on näytönsäästäjänään. Ihan vain, jotta hän voi vihata ja kadehtia tätä tarpeeksi.

"Sanoitko sä jääkiekon? Ei ikinä. Vain mun kuolleen ruumiini yli."(s. 22)

Kun Oliverin todelliset haaveet paljastuvat, äiti saa hepulin. Ei missään nimessä, jääkiekko on toksisin laji ikinä ja Oliver syötäisiin siellä elävältä! Rasmus tukee kuitenkin Oliveria äidiltä salaa ja kannustaa tätä jääkiekkoharrastuksen pariin. Rasmuksen kuvaamat videot tulevat viraaliksi ja yhtäkkiä Oliverilla on hämmentävä kutsu kädessään: hänen kykynsä on huomattu ja hänelle tarjotaan paikkaa Holm Eliten Urheilulukiossa, jossa opiskelevista muodostuu maajoukkue U18. Oliver ei ole uskoa silmiään. Äiti sanoo tietysti heti ei, mutta Oliver päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja karkaa Holmiin. 

Holmissa Oliver pääsee asumaan muiden Mini-Jellonien kanssa hulppeaan asuntolaan, josta hän saa jopa oman huoneen. Hän tutustuu heti persoonalliseen joukkueen kapteeniin Häikkään, joka osoittautuu feministiksi henkeen ja vereen, sekä moniin muihin pelaajiin. Vaikka vastaanotto asuntolassa on hyvä, kaikkialla ei ole niin. Valmentaja Repe Rahkonen kohtelee Oliveria erityisen ankarasti, eikä Oliver ymmärrä miksi. Ensimmäisessä pelissä Ruotsia vastaan Oliver tulee todella pahasti taklatuksi, eikä anna juuri armoa anteeksipyytelevälle taklaajalle.

"Sun elinajanodote on nolla tolla hupparilla tässä talossa", sanon ja kohotan leukaani.Tajuan sillä hetkellä, että istun sängylläni ilman paitaa, kun hänen katseensa käy ensin hauiksellani ja sitten rinnallani. Mietin mittaileeko hän kannattaako kanssani tapella. (s. 123)

Kun Oliver saa kuulla saavansa huonetoverin, hän ei osaa arvatakaan, että juuri hänet taklannut tyyppi muuttaa samaan huoneeseen hänen kanssaan. Ja hän on Niklas Gauffin, kaksoiskansalaisuutensa vuoksi siirron Suomen joukkueeseen saanut täydellisyys. Poikien välillä alkaa armoton nokittelu, joka johtuu pääosin kateudesta: Oliver kadehtii Niklaksen vuosien kokemusta, kun taas Niklasta ärsyttää Oliverin nousu huipulle lähes tyhjästä. Muut joukkueen pojat joutuvat kestämään parivaljakon riitelyä jatkuvasti ja Häikkä on hermoromahduksen partaalla. Silti poikien välillä tuntuu olevan jotain muutakin, sen aistivat myös asuntolan muut pojat. 

"Voi jumankauta. En mä halua sua."

"Joo. Et tietenkään. Niinpä niin." (s.205)

Ai että minä viihdyin tämän kirjan parissa! Kuten alussa sanoin, luin tämän päivässä enkä vain voinut laskea kirjaa käsistäni, ennen kuin sain sen loppuun. Vaikka finglismi paikoin ärsytti minua, hyväksyin sen osana kirjan tyyliä (ja nuorille se ei särähdä varmastikaan niin paljon korvaan.) Kirjassa on paljon samaa kuin esimerkiksi Alice Osemanin Heartstopperissa, Hannah Gracen Icebreakerissa ja Ana Huangin Maalintekijässä, mutta kyllä Sulamispiste on oma persoonallinen teoksensa.  Tulisuusaste on nuorille lukijoille sopiva, joten ei pelkoa, että tämä olisi liian härski kuten kaksi viimeksi mainittua, aikuisille suunnattua urheiluromanssia. Salama ei selvästikään halua piilotella suosivansa tiettyjä trooppeja kirjoissaan, erityisesti vihollisista rakastavaisiksi -trooppia. Se onkin minusta oikein toimiva asetelma, vaikka joskus alkaa tuntua parivaljakon riidat jo liiankin hakemalla haetuilta. Sulamispistettä lukiessani minä hiukan jo tuhahtelin Oliverin riidanhakuisuudelle, joka lähti fritsusta. Onneksi tilanne tasoittui pian. 

"Oliko se parempaa kuin supermegaburgeri ekstra ananasrenkaalla ja aurajuustokastikkeella?" Hän mumisee kaulaani vasten. (s. 238)

Salama kirjoittaa loppusanoissaan koskettavasti edesmenneestä Janne Puhakasta, jota hän haastatteli kirjaa varten. Hän sanoo kirjan lähentelevän utopiaa siitä, millaista toksiseksi luonnehditussa jääkiekkomaailmassa voisi olla. Utopia tulikin lähinnä mieleeni, sillä minijellonien pojat ottivat Oliverin ja Niklaksen suhteen vastaan epäilyttävän hienosti. Muutenkin feminismin henkeen hönkivä kapteeni Häikkä on hiukkasen epäuskottavan puolelle menevä hahmo, mutta oikeasti vain niin hulvattoman ihana ja symppis.

Olin iloisesti yllättynyt, miten paljon kuvitusta kirjassa on. Satu Ovaskaisen piirroskuvat tukevat kivasti tarinaa ja ovat muutenkin upeita.

Annan arvosanaksi 5-

Kiitos arvostelukappaleesta.

Muualla:

Kirjavinkit (Mikko)

Morren kirjablogi

Siniset helmet

Samantyylistä:

Alice Oseman: Heartstopper-sarja

Hannah Grace: Icebreaker - Sulavaa jäätä (K18)

Annukka Salama: Asioita joista en tiennyt pitäväni

Lumola-sarja: J.S. Meresmaa

Pimeänkynsi: J.S. Meresmaa. Kuvittanut Elina Äijälä. Karisto 2024 (Lumola #1)

Kansi: Elina Äijälä (kuvitus)

"Kutkuttavan karmiva, upeasti kuvitettu nuorten kauhusarja alkaa.

13-vuotias Aapo on muuttanut Mustakolun kylään. Eräänä päivänä hän näkee salaperäisen tyypin, jolla on samannäköinen tatuointi kuin hänen hiljattain kuolleella vaarillaan. Voiko se olla sattumaa? Kun Aapo päätyy frisbeegolfia pelatessaan Lumolan kartanon pihaan, alkaa kylässä vaikuttaa olevan muutakin outoa. Aapo kohtaa ensimmäisen hirviönsä - joita kartano on pullollaan.

Vaikka kaikki kartanossa asuvat hirviöt eivät ole vaarallisia, jotkin niistä ovat. Aapo alkaa nähdä painajaisia uhkaavasta pimeydestä. Pian hän huomaa tempautuvansa keskelle tapahtumia, joissa unet ja totuus sekoittuvat vastustamattomaksi pyörteeksi." (Karisto)

Oma arvio:

*** Kustantajalta pyydetty arvostelukappale***

Kaipaan kasien genrevinkkauksiin jatkuvasti helppoja kirjoja suomen toisena kielenä opiskeleville ja muillekin, joilla on lukemisessa haasteita. Nykyään heitä on yhä enemmän, ja kirjavinkkauksissa lainaan lähtee yhä enemmän ohuemmat ja helpommat kirjat. Niinpä innostuin kovasti tästä Meresmaan uudesta kuvitetusta Lumola-kauhusarjasta. Jännärit ja kauhut kun ovat niitä genreistä suosituimpia, ainakin oman kokemuksen mukaan.

Aapo on muuttanut isänsä kanssa Mustakoluun ihan vasta, ja Aapoa jännittää aloittaa kasiluokka uudessa koulussa. Nyt on kuitenkin vielä kesäloma, ja Aapon täytyy tehdä töitä isänsä kaupalla. Hän törmää kaupassa mystiseen tyyppiin, jolla on hämmästyttävän samanlainen tatuinti ranteessaan kuin kaivosonnettomuudessa menehtyneellä vaarilla. Aapo nimeää tyypin Tiikeritassuksi, ja mokaa itsensä ottaessaan kuvan muka huomaamattomasti tämän tatuoinnista - käyttäen salamaa! Pakeneminen pilkkopimeään takahuoneeseen ei ole hyvä idea, sillä Aapo pelkää kuollakseen pimeää. 

Aapo yrittää unohtaa välikohtauksen nakkelemalla kiekkoja frisbeegolfradalla, mutta tietysti hänen paras ja uusin kiekkonsa Enigma lentää Pimiäjoen toiselle puolen. Sitten alkaa tapahtua kummia: outo zombisilmäinen, mustaleukainen orava varastaa hänen lenkkarinsa, johdattaa hänet veneelle, jolla Aapo pääsee joen toiselle puolen. Ja joen toisella puolella on lisää omituisia otuksia, nimittäin mustaleukainen kettu nappaa frisbeen suuhunsa ja jolkottelee menemään. Ja sitten Aapo huomaa olevansa keltaisen kartanon pihalla, jonka ikkunasta kettu hyppää sisään kiekko suussaan.

- Pieni lapsi, joka näkee ensimmäisen hirviönsä, ei välttämättä tunne lainkaan pelkoa. Eikä se oo ihme, koska lapselle kaikki on uutta. Se kohtaa uusia asioita koko ajan, ei se voisikaan pelätä joka ikistä vastaan tulevaa asiaa. Pelko tulee myöhemmin. Se opitaan. (s. 69)

Lumolan kartano ei ole mikä tahansa kartano, sillä se on täynnä hirviöitä. Tämä valkenee Aapolle pian, sillä kartanossa työskentelevät Immu ja Molla luulevat pojan olevan tulossa sinne töihin hoitamaan hirviöitä. Aapo ei saa sanottua totuutta, sillä hänellä on välillä vaikeuksia ilmaista itseään. Jäisikö hän kiinni siitä, että onkin tunkeilija eikä työntekijä? Millainen on arvostettu Elviira eli Elvis, joka johtaa paikkaa? Entä Isoäiti, joka ilmoittaa löytyneistä hirviöistä? Miksi Aapo näkee kammottavia unia, joissa pimeys imaisee hänet mustuuteensa sisälle?

Pimeys liikahti häntä kohti.

Se tulvahti päin kuin musta aalto,

ja sen kynnet viilsivät ilmaa. (s. 105)

Pimeänkynsi aloittaa hyvin kiehtovan fantasiamaisen kauhusarjan, jossa ensin viattomilta vaikuttavat hirviöt muuttuvat Aapon painajaisunien veroisiksi. Juoni tarjoaa yllätyksiä ja jännittäviä tilanteita sopivaan tahtiin. Lumolan kartanoon ja hirviöihin liittyy monia kiehtovia yksityiskohtia, joita paljastuu varmasti lisää jatko-osissa. Loppu jättää hyvin uteliaaksi ja suorastaan pakottaa tarttumaan jatko-osaan. Parhaiten tämä kirja uppoaa varmastikin varhaisnuoriin lukijoihin noin 10-vuotiaista ylöspäin, mutta voisin vinkata tätä helppona kaseillekin, vaikka onkin ehkä hiukan lapsekas heille. Elina Äijälän kivat kuvitukset eivät ole kuitenkaan mielestäni liian lapsekkaita ja kauhun tunnelma tiivistyy loppua kohti pelottavammaksi. 

Erityisesti plussaa vielä muunsukupuolisesta henkilöhahmosta, jota Usva ilmiselvästi edustaa ainakin oman tulkintani mukaan. Muutenkin hahmoissa on otettu huomioon erilaiset kehot ja ihonvärit.

Annan arvosanaksi tälle 4,5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Siniset helmet

Frisbeegolfmedia

Kirjojen keskellä

Lastenkirjahylly

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2023: Luukku 18 ~ Charlien joulu: Alice Oseman

Tervetuloa Kirjabloggaajien joulukalenteriin. Nyt pääsette aukaisemaan blogissani luukun 18. Esittelen jouluun sijoittuvan YA-pienoisromaanin Charlien joulu, jonka on kirjoittanut Alice Oseman. Huomasin vasta nyt, että sama kirja on ollut esillä myös luukussa 10 Lastenkirjahylly-blogissa, mutta hei, kertaus on opintojen äiti ja lisäksi saadaan nyt toinen näkökulma tähän jouluiseen, mutta vakavateemaiseen kirjaan. Extrana lopussa on vielä vinkkejä blogissani esillä olleisiin muista jouluteemaisista nuortenkirjoista.

Eilen avautui luukku 17 Kirjakaapin kummitus -blogissa, ja huomenna luukku 19 avautuu Kirjan jos toisenkin -blogissa. Listauksen kaikista joulukalenterin luukuista löydät Yöpöydän kirjat -blogista. Upeat kuvat on taiteillut meille niin ikään Niina T. Yöpöydän kirjat -blogista.

Charlien joulu: Alice Oseman. Suomentanut Johanna Auranheimo. Tammi 2023 

Englanninkielinen alkuteos (2015/2020): This winter. Kansi: HarperCollinsPublishers

"Aika esittää tavallista perhettä.

Heartstopper-sarjakuvaromaaneista ja Netflix-sarjasta tutun Charlie Springin joulumieli on kateissa. Hänellä on ollut rankka talvi, ja lähestyvä joulu nostaa ahdistuksen pintaan.

Joulu ei ole kaikille iloista aikaa. Charlie on kamppaillut syömishäiriönsä kanssa, ja juhlapyhät aterioineen tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Isosisko Tori yrittää olla pikkuveljensä tukena, mutta Charlie lähtee viettämään joulua Nickin luo. Onko poikaystävänkään luona silti helpompaa?

Alice Osemanin miniromaanissa tarinaa kerrotaan Torin, Charlien ja Charlien pikkuveljenkin näkökulmasta, ja joulupäivä tuo mukanaan uusia oivalluksia.

TORI: Ajattelin ennen, että tylsyys on vielä pahempaa kuin vaikeudet, mutta nyt olen toista mieltä. Viimekuukausiin on mahtunut paljon vaikeita päiviä. Niitä oli ihan liikaa. Päätän olla ajattelematta niitä, Charlieta ja itseäni, kaikkea meitä ympäröivää surua. Aion sulkea sen kaiken mielestäni. Ihan vain täksi päiväksi.”Hyvää joulua”, toivotan." (Tammi)

Oma arvio: 

Charlien joulu ei ole mikään iloisen hilpeä joulukirja. Itse asiassa sen alkuteoksen nimessä ei edes mainita joulua ollenkaan (This winter), mutta koska siinä ajankohta on yksi joulupäivä Heartsstopper-sarjakuvista tutun Springin perheessä, suomennoksen nimi on minusta oikein osuva. Ja onhan tämä joulukirja, vaikkei niin iloinen olekaan. 

Ajallisesti tämä kirja sijoittuu kolmannen ja neljännen Heartstopper-sarjakuvaromaanin väliin, mutta ennen Charlien isosiskon Torin elämästä kertovan Yksinpelin tapahtumia. Tämä taustoittaakin hyvin sitä aikaa, kun Tori-sisko alkaa kokea syömishäiriötä sairastavan veljen tukemisen raskaaksi. 94-sivuinen kirja alkaa Torin näkökulmasta, jatkaa sitten Charlien näkökulmasta ja viimeisenä saadaan ääneen myös valloittava Oliver-pikkuveli. Mukana on jälleen Osemanin upeaa kuvitusta.

                              Piirros: Alice Oseman; Charlien joulu, s. 95

Tämä joulupäivä on kuitenkin vähän erilainen. (s. 13)

Joulupäivä alkaa normaalisti Springin perheessä. Yli-innokas Oliver herättää Torin liian aikaisin ja lopulta myös Charlie kömpii siskonsa sänkyyn. Lahjojen aukaisun jälkeen on mukava pelata kolmisin Mario Kartia verkkareissa, mutta pian on valmistauduttava väistämättömään: sukulaiset tulevat heille viettämään joulua. Charlie on ollut vastikään psykiatrisessa sairaalassa syömishäiriönsä takia, mutta on pikku hiljaa toipumassa. Uteliaat sukulaiset kyselevät ensin suoria, mutta asiallisia kysymyksiä Charlien poikaystävästä Nickistä, mutta sitten asia kääntyy Charlien homouteen. Ruokapöydässä sukulaisten asiattomat kommentit mielisairaalasta pakkopaitoineen saavat Charlien mitan täyttymään. Riita äidin kanssa kulminoi kaiken: Charlie lähtee ovet paukkuen Nickin luo, suoraan tämän lohduttavaan syliin.

"Vai yritätte parhaanne? Haluatko jonkun vitun kunniakirjan vai?" (s. 37)

Nickin luona hän saa esittäytyä tämän suvulle, mutta saa viettää aikaa rakkaansa kanssa ja tavata tämän uuden lemmikin, suloisen mopsipennun nimeltä Henry. Nickin idioottimainen isoveli David saa toki kommentteineen Charlien taas häkeltymään, mutta onneksi Nick on hänen turvanaan. Jossain vaiheessa on kuitenkin palattava kotiin, sillä Oliver ja Tori kaipaavat häntä. Ja äitikin on katumapäällä.

                             Piirros: Alice Oseman, Charlien joulu, s. 57

Olisin lukenut ehkä hiukan enemmänkin Charlien joulusta. Juuri kun pääsen vauhtiin, kaikki onkin jo ohi. 

Charlien joulu on lohdullinen surullisesta teemastaan huolimatta. Charlie ja Nick ovat edelleen söpöjä, ja Tori ja Oliver parhaita sisaruksia ikinä. Tämä on ihan mukava jouluinen välipala Osemanverse-faneille. En tiedä, avautuuko tämä oikein muille tämmöisenään. Kirjan lopussa on vielä teaserina ensimmäinen luku Yksinpeli-romaanista, jossa tarina jatkuu, sekä Charlien, Nickin, Torin ja Oliverin joululahjatoivelistat.

Arvosanaksi annan tälle 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muita jouluteemaisia, 2000-luvulla ilmestyneitä YA-kirjoja blogissani:

Kiss me - rakkautta New Yorkissa: Catherine Rider

Stay another day: Juno Dawson

10 x sokkotreffit: Ashley Elston

My true love gave to me - twelve winter romances: Stephanie Perkins (toim.)

Let it snow - kolme talvista rakkaustarinaa: John Green, Maureen Johnson ja Lauren Myracle.

Charlien joulu muualla:

Lastenkirjahylly

Lue myös muut Alice Osemanin  kirjat:

Heartstopper-sarja

Yksinpeli

Nick ja Charlie

Tinarinnat - Kalevalan naisten uudet tarinat: J.S. Meresmaa ja Anni Kuu Nupponen (toim.)

Tinarinnat - Kalevalan naisten uudet tarinat: J.S. Meresmaa ja Anni Kuu Nupponen (toim.) Hertta 2023

Kansi: Karin Niemi

" 'Joskus naiselle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin muuttua suunnattomaksi petolinnuksi.'

Miltä tutut tarinat kuulostaisivat, jos äänen saisivatkin Kalevalan naiset itse? Miten sammon kanssa kävi Louhen näkökulmasta? Entä miten tarinansa pukisi nykyajan Aino tai Marjatta puolukoineen? Voisiko Tuonen tytti työskennellä ruumishuoneella tai Vellamo olla intohimoinen luonnonsuojelija?

Tinarinnat-novellikokoelmassa 11 suomalaista kirjailijaa kertoo oman tulkintansa valitsemastaan Kalevalan naishahmosta. Tyyliltään novellit ovat moninaisia: on historiallisia, fantastisia ja futuristisia, herkkiä, synkkiä ja humoristisia. Yhteistä tarinoille on, että ne ravistelevat pölyyntyneitä mielikuvia.

Jokaisen hahmon tarinaa täydentää muotokuva eri kuvittajalta. Juhlavaan teokseen tekee mieli palata kerran toisensa jälkeen.

Kokoelman ovat toimittaneet tamperelaiset kirjailijat J. S. Meresmaa ja Anni Kuu Nupponen. He saivat idean teokseen Tampereen taidemuseon näyttelyssä, jossa Kalevalan aiheita hallitsivat – jälleen kerran – miehet ja miehinen näkökulma. Oli siis aika kertoa Kalevalan naisten tarinat aivan uudella tavalla.

Mukana on 22 nais- tai muunsukupuolista kirjailijaa ja kuvittajaa.

Kirjailijat: Katri Alatalo, Magdalena Hai, Anu Holopainen, Emmi Itäranta, Jenny Kangasvuo, Jenna Kostet, Anne Leinonen, Anni Kuu Nupponen, Tiina Raevaara, Solina Riekkola ja Johanna Sinisalo.

Kuvittajat: Broci, Maya Hahto, Juliana Hyrri, Emma Kantanen, Jutta Kivilompolo, Anne Muhonen, Karin Niemi, Emmi Nieminen, Johanna Rojola, Julia Savtchenko ja Nora Surojegin." (Hertta)

Oma arvio:

Pakko myöntää heti tähän alkuun, että Kalevala ei ole minulle kovin tuttu. Ei, vaikka olen opiskellut suomen kieltä ja kirjallisuutta. Onhan sitä käsitelty peruskoulussa, mutta kansalliseepokset  eivät ole erityisesti minun sydänasiani, vaikka toki arvostan kulttuuriperintöämme. Kiinnostuin silti valtavasti, kun kuulin, että Kalevalan naisista tulee oma novellikokelma, jossa on vieläpä kirjoittajina Suomen parhaimmistoa niin spefin kuin lanukirjallisuudenkin saralla sekä lisäksi loistavia kuvittajia.

Tinarinnat - Kalevalan naisten uudet tarinat esittelee yhteensä 11 Kalevalan tarinoista enemmän tai vähemmän tutuksi tullutta naishahmoa. Kokoelma alkaa päräyttävästi pahishahmo Louhesta, Pohjan Akasta,  ja päättyy Väinämöisen emoon Ilmattareen. Pidän kovasti kirjan rakenteesta, jossa jokainen naishahmo esitellään ensin kuvittajan taidonnäytteellä ja lyhyellä esittelytekstillä, joka selostaa missä roolissa kyseinen nainen Kalevalassa esiintyy. Näin minäkin, joka en ole niin kauheasti perillä eepoksestamme, pääsen vähän jyvälle. Tuttuja nimiähän siellä vilisee ja heti muistini palailee pätkittäin: ei kai kukaan ei voi olla muistamatta, miten Marjatta tulee puolukasta raskaaksi ja Lemminkäisen äiti suree Tuonelan äärellä kuollutta poikaansa.

He olivat vieneet minulta Aamuni ja Iltani, joten minä vein heidän. (Emmi itäranta: Taivasta silpovat pilvet, s. 34)

Vaikka novellikokoelma alkaa melko perinteikkäästi Kalevalan aikaan sijoitetulla Emmi Itärannan novellilla Taivasta silpovat pilvet, jossa Louhi pyytää Väinämöiseltä Sampoa itselleen ja tulee luvanneeksi tälle palkkioksi tyttärensä, sekä jumalhahmo Tuurin vaimo Villikerta taltuttaa Ukko Ylijumalan sytyttämän palon Jenny Kangasvuon novellissa Tulisoronen, kivikipinä, seuraavat novellit ujuttautuvat pikku hiljaa taidokkaasti nykymaailmaan tai jopa dystopisiin maailmoihin, joissa ihmisen kehittelemät peltilehmät tuottavat maitoa ja lihaa eettisemmin (vai josko sittenkään?) Jenny Kostetin novellissa Kaitse karja kaunihisti,  tai Tuonen Tytti on töissä ruumishuoneella ja saattelee vainajien sielut Tuonelaan ruumishuoneen takaoven kautta Solina Riekkolan novellissa Kalma päätä kallistavi. 

"Tytti joenkorpi, hei", sanon, ja kättelen Terttua. "Obduktioteknikko. Ja sinun oppaasi Tuonelaan." (Solina Riekkola: Kalma päätä kallistavi: s. 113)

Tulevaisuuden maailmoihin sukelletaan esimerkiksi novellikokoelman päättävässä Magdalena Hain novellissa Veen emonen, Ilman impi, Ilma-Tarin kätilö, jossa ihmiskuntaa uhmaa heidän emonsa eli kohduksi kutsutussa luolassa asuvan Ilma-Tarin mahdollinen tuhoutuminen ja emon uusiutuminen. Anni Kuu Nupposen novellissa Tule marja poimimahan Marjatta elää tulevaisuuden maailmassa, jossa algoritmien valta on noussut koko maailmaa hallitsevaksi systeemiksi. Johanna Sinisalon novellissa Poika palasina pääosassa on Lemminkäisen äiti, joka joutuu pelastamaan poikansa päihdehelvetistä. 

He antoivat minulle nimen puolukka. He tekivät minut ja vangitsivat tänne. ( Anni Kuu Nupponen: Tule marja poimimahan, s. 253)

Vedenalaisiin fantasiamaailmoihin sukelletaan sekä Katri Alatalon novellissa Ken kulkee vettä vasten, jossa opiskeluajan taloudellisiin vaikeuksiin väsynyt Aino tuntee veden kumman kutsun, sekä Anu Holopaisen novellissa Veen voima, Veen väki, jossa on päähenkilönä Vellamon hahmoon perustuva Vee, nuori nainen, joka pelastetaan eräänä päivänä pahasti kalastusverkkoihin sotkeutuneena ja muistinsa menettäneenä. 

Älä pelkää. Hengitä vesi sisään ja pelko ulos. Tämä on kotisi, tule takaisin. (Anu Holopainen: Veen voima, Veen väki: s. 153)

Sateenkaareviakin scifin sävyjä tarjoaa Anne Leinosen novelli Vilua hohkaa hopea, jossa kuulun teknoseppä Ilmarin sisar Annikki joutuu peittelemään veljensä kamalaa tekoa eli tämän vaimon Irinan surmaa. Tiina Raevaaran novellissa Saaren neidot, kauan kasvaneet on ehkä jopa hiukan kauhumaisia piirteitä päähenkilönään Kyllikki, joka anoppinsa kanssa surmaa ja silpoo Lemminkäisen palasiksi kursiakseen tämän uudelleen kokoon. 

Kaikki aina luulivat, että Ahti Saarelainen ryösti minut. Lemminkäinen ryösti Kyllikin, sanottiin, aivan kuin olisin ollut pelkkää materiaa, esine, jonka voi varastaa. Niin tarina väittää. (Tiina Raevaara: Saaren neidot, kauan kasvaneet, s. 205)

Novellikokoelma on hyvin tasalaatuinen ja pitää sisällään kaunista ja huoliteltua kieltä. Kuvitukset ovat persoonallisia ja toinen toistaan kauniimpia. Vaikka novellit poikkeavat hiukan tyyliltään, on punainen lanka kuitenkin olemassa. Novelleissa tulee usein esiin se huoli, mihin tämä yhteiskunta ja planeettamme tila on menossa. Kantavina teemoina ovat luonnon kiertokulku ja kunnioittaminen, eläinlajien säilyminen, lihansyönti, teknologian lisääntyminen ja toksiset mieskuvat.  Tämä kokoelma on täyttä timanttia, ja jos ei ole vielä esimerkiksi valmistujais/ylioppilaslahjaa nuorelle hankkinut, tämä kannattaa pitää mielessä. Itse näkisin, että novellit toimisivat mainiosti äidinkielen opetuksessa toisen mainion Kalevala-teemaisen novellikokoelman eli Satalatva - Kalevala uusin silmin ohella (Tammi 2021, toim. Salla Simukka ja Siri Kolu.) Vaikka Tinarinnat ei ole varsinaisesti lanua, se kuitenkin soveltuu mainiosti niin yläkouluun kuin lukioonkin.

Mitkä novellit pääsevät sitten minun top-kolmoseeni? Minä innostuin eniten dystopissävytteisestä Anni Kuu Nupposen novellista Tule marja poimimahan, jossa on tuotu mukavasti puolukka-teemaa ja neitseellistä sikiämistä mukaan erittäin persoonallisella tavalla, ja joka maalailee algoritmien valtaaman yhteiskunnan kauhukuvaa. Toinen suosikkini on Anne Leinosen niin ikään futuristinen Vilua leimaa hopea, jossa Ilmarin siskolla Annikilla on vaiettu salaisuus. Kolmas suosikkini, synkkämielinen Katri Alatalon Ken kulkee vettä vasten tuo esille nuoren aikuisen eli Ainon epätoivon, kun haaveiden toteutuminen ei olekaan sitä, mitä elämältä kuvitteli, ja tulevaisuus näyttää vain hyvin synkältä ja toivottomalta.

Suosittelen tätä kaikille, jotka haluavat katsoa Kalevalaa toisin silmin - tai niille, jotka eivät tunne kovin hyvin Kalevalaa, mutta haluaisivat oppia sitä viihdyttävällä tavalla, ilman runomittaa, päsmäröiviä miespäähenkilöitä ja ankeita analyysejä. 

Annan arvosanaksi 5-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muualla:

--

Samantyylistä luettavaa:

J.S. Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän

Anniina Mikama: Myrrys

Maria Turtschaninoff: Maresin voima

Maria Carole: Tulen tyttäriä -sarja

Tim - Aviciin elämäkerta: Måns Mosesson

Tim - Aviciin elämäkerta: Måns Mosesson. Suomentanut Tarja Lipponen. Johnny Kniga 2021

Ruotsinkielinen alkuteos: Tim - Biografin om Avicii. Kansi: Miroslav Sokcic (suunnittelu), Hanna Persson (kuva)

" 'Wake me up when it’s all over.'

Maailmankuulun musiikkilegendan traaginen elämä.

Avicii oli 2010-luvun pop-sensaatio, jota ei pysäyttänyt mikään – paitsi hän itse. Lähes kymmenen vuoden ajan ruotsalainen Tim Bergling tehtaili listaykkösiä rikkoen ennätyksiä vasemmalta ja oikealta ja esiintyi jättiläismäisille yleisöille ympäri maailman.

Toimittaja Måns Mosessonin virallinen Avicii-elämäkerta kertoo, millaisena Bergling koki elämänsä tähtitaivaalla, klubeilla ja keikkalavoilla, miten hän onnistui koskettamaan valtavia yleisömassoja elektronisella tanssimusiikillaan hitti toisensa jälkeen – ja miksi se kaikki oli Berglingille lopulta liikaa.(Johnny Kniga)"

Kirjatraileri

Lukunäyte

Oma arvio:  

Huhhuijaa, miten vaikuttava lukukokemus oli tämä Aviciin elämäkerta! Tämä kirja on yhtä lailla johdatus elektronisen tanssimusiikin saloihin, mutta myös syväluotaava sukellus nuoren miehen mieleen, jossa vuorottelevat ahdistus, jonkinlainen erityisherkkyys, itsetunto-ongelmat, ulkonäköpaineet, uskomattomat luovuuspuuskat ja inspiraatiot, julkisuuden paineissa tasapainottelu ja matka kohti päihderiippuvuutta ja siitä ulos henkisen valaistumisen tielle. Ja sitten kohti sitä pahinta eli itsemurhaa, josta suru-uutinen levisi uutisiin kautta maailman vuonna 2018. 

Lukemisen lomassa olen tuttuun tapaan tutustunut Aviciin tuotantoon, joka on ollut minulle lähinnä pintapuolisesti tuttua tätä ennen, ja olen hämmästynyt siitä, miten upeaa EDM-tyylin musiikkia hän on saanut elämänsä aikana luotua. Ja mikä harmi ja vääryys, että hänelle kävi niin kuin kävi.

Tanssimusiikkia ei enää pidetty instrumentaalimusiikkina, jossa oli sampleja kertosäkeenä. Siitä oli tullut jalostunutta poppia, sallittua kaikenikäisille ja sitä soittivat jopa rockradioasemat. (s. 179)

Vaikka kirjassa käsitellään paljon synkkiä aiheita, kuten Tim Berglingin läpi koko elämän seurannutta taipumusta ahdistukseen, saa nuorena pinnalle nousseesta miehestä hyvin valoisan ja lämpimän kuvan. Hänellä oli paljon ystäviä ympärillään ja perheen tuki oli tärkeä, vaikka Tim ei ottanutkaan apua vastaan kovinkaan helposti. Kaiken julkisuuden keskellä hän yhä oli se finninaamainen ruotsalaispoika, nörtti, joka viihtyi parhaiten pelaamassa parin kaverin kanssa WoW:ia ja istuskeli Tukholman Östermalmin nurtsilla lintsaamassa koulusta, jonka vaatimuksiin pojan oli hankala sopeutua. Tuttu tarina. Kuinka monesta kouluun sopeutumattomasta, introverttiyteen taipuvasta on tullut lopulta erittäin lahjakas omalla osaamisalueellaan? 

Tilanne oli tuntunut jo pidempää epätodelliselta. Poika, joka aiemmin oli toisinaan jopa kieltäytynyt poistumasta huoneestaan, seisoi ilta illan jälkeen kymmenientuhansien ihmisten edessä. Jalustalle nostettuna ja palvottuna ja näin ollen yksinäisenä. (s. 124)

Kuten on aiemmin tullut todettua, hyvään elämäkertaan ei riitä mielenkiintoinen päähenkilö, vaan sen kirjoittajan täytyy olla oikeasti hyvä. Dagens Nyheterin tutkiva toimittaja Måns Mosesson on tehnyt minusta erittäin hyvää työtä ja saanut rakennettua lukuisista Tim Berglingin läheisten ja yhteistyökumppaneiden haastatteluista, Tim Berlingin muistiinpanoista ja sähköposteista, sometileistä ja lukuisista muista lähteistä ehjän kokonaisuuden, jossa ei rönsyillä liikaa sivujuonteisiin. Jonkin verran myös muiden henkilöiden elämästä kerrotaan, mutta sillä lailla sopivasti, että se on Timin elämäkerran kannalta tarpeellista. Viestiketjut Timin läheisten kanssa ovat hyvä lisä kerronnan välissä. Toki myös kaksi kuvaliiteosioita elämäkertakirjallisuudelle tyypilliseen tapaan kirjasta löytyy.

11.helmikuuta 2015

Hei ja kuules halvatun poika, kun et vastaa eikä kuulu mitään!!!! Mitä päässäsi tapahtuu, niin että paskat välität pitää yhteyttä, et voi edes kirjoittaa ihan vain paria riviä, meille siis - perheellesi ja erityisesti MINULLE - ÄIDILLESI (s. 227)

Kirjan kantava teema Aviciin musiikillisen uran ohella on nuorten lisääntynyt ahdistuneisuus ja myös opioidi-pitoisten lääkkeiden petollisuus. Tim Bergling on surullinen esimerkki siitä, miten haimatulehduksen aiheuttamien kipujen takia määrätyt opioidit saavat hänet pahaan riippuvuuteen. Amerikkalainen terveydenhuoltojärjestelmä sallii sen, että Tim saa pyydettyä aina tarvittaessaan lisää lääkkeitä, joita hän vakuuttelee kaikille tarvitsevansa, mutta joita hän ei koe ongelmalliseksi. Vaikka perheensä ja ystäviensä intervention jälkeen Tim pääsee lopulta eroon riippuvuudestaan, on päihteenhuuruiset vuodet jättäneet jäljen hänen psyykeensä. Hän innostuu meditoimisesta, ehkä jopa hiukan hurahtaa siihen, ja minusta tuntuukin, että juuri se kaikki valaistumisen hakeminen kaiken muun ohella saa hänen mielensä vieläkin ahdistuneemmaksi. Lopulta hän ei löydä muuta pakotietä kuin päättää omat päivänsä. 

"Nykyään pyörryttää joka ikinen päivä", Tim kirjoitti Arash Purnourille. "Eikä se ole vain tämän päivän tai tämän kiertueen juttu, vaan suunnilleen siitä asti kun mä aloitin, oon ollut uupunut...kohtuusäännöllisesti, mutta mä työnnän sen pois enkä mä ole halunnut ottaa sitä puheeksi, koska ei sille voi mitään." (s. 118) 

Kirjassa kunnioitetaan Timin muistoa ja lähimmäisten toivetta sen verran, ettei itsemurhan yksityiskohtiin mennä sen syvemmin. Samalla vältetään mahdollisia triggereitä samantyyppisten ahdistusoireiden kanssa painivien keskuudessa. Myönnän, että kyyneleet tirahtivat silmistäni, kun luin Timin äidin ja isän kokemuksia suru-uutisen jälkeen sekä siitä, kuinka tuhannet ihmiset kokoontuivat Ruotsissa Sergelintorille itkemään ja tanssimaan Tim Berglingin aka Aviciin kuolemaa hänen hittibiisinsä Levelsin tahdissa. R.I.P. Tim Bergling.

"Kyllä sieltä kuopasta pääsee pois", Tim sanoi. "Kun kohottaa kasvonsa, näkee koko sinitaivaan. Linnut ja valon." (s. 285)

Arvosanaksi annan täydet 5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! 

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan: 

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija 

Popsugar-haaste saa ruksin kohtaan:

A Book with a black-and-white cover

Billie Eilish: Billie Eilish

 Billie Eilish: Billie Eilish. Suomentanut Petri Leppänen. Like 2021

Englanninkielinen alkuteos: Billie Eilish. Kansi: Kenneth Capello (kuvat), Hans Hettich / Somnioinc (suunnittelu), Hachette Book Group

"Kurkistus poikkeuksellisen supertähden elämään

Billie Eilish on todellinen aikamme supertähti. Vuonna 2019 alle 20-vuotias poplaulaja voitti ennätykselliset viisi Grammyä ja nousi esikoisalbumillaan listaykköseksi 18 maassa.

Minkälainen on yksityisyyttään tarkoin varjeleva artisti? Eilishin itsensä valitsemat valokuvat lapsuuden takapihoilta stadioneiden valoloisteeseen esittelevät moniulotteisen laulaja-lauluntekijän perheineen ja ystävineen. Kuvia värittävät Eilishin itsensä kirjoittamat kuvatekstit."(Like)

Oma arvio: 

En ole mikään suuri Billie Eilish -fani, mutta kun sain tietää hänestä olevan tulossa elämäkerta, kiinnostuin kovasti. Hämmästykseni oli suuri, kun sain käsiini valokuvateoksen, jossa tekstiä on suhteessa kuvamäärään varsin vähän. Mutta mitä ihmettä: tämä toimii varsin hyvin! Billie Eilishin itse teokseen valitsemat kuvat puhuvat puolestaan.

Tässä kuvassa kuusivuotias Billie on ensimmäisessä kykykilpailussaan. (s. 59) Kuva: Billie Eilishin perhe

 

 

Kirjan kuvat etenevät kronologisesti Billien äidin raskausmahakuvista vauva- ja taaperokuvien kautta teini-ikäiseen, uraansa aloittelevaan kuorotyttöön, esittelee muun muassa musiikkivideokuvauksia, Billien loukkaantumisia, keikkaelämää, ystäviä ja perhettä, ja päättyy sitten loppukuvaan: koronaeristystä aloittelevaan täysi-ikäiseen nuoreen naiseen, joka on jo luonut uskomattoman uran suosittuna popartistina, voittanut Grammy-palkintoja ja levyttänyt Bond-tunnarin No time to die.

 

Billien isoveli Finneas on hänelle hyvin tärkeä, ja se välittyy kuvista. S. 173. Kuva: Billie Eilishin perhe

 

Alussa minulle tulee tunne, kuin joutuisin (vaivaantuneena) pakosti katsomaan jonkun perhealbumin vauvakuvia, mutta pikku hiljaa huomaan tuijottelevani kuvia kiinnostuneemmin ja jännityksellä, mitä seuraavalta sivulta paljastuu. Hellyttävintä minusta on Billien ja hänen isoveljensä Finneasin läheinen suhde, joka välittyy kuvista. Billie näyttää myös loukanneen jalkansa melko moneen otteeseen, ja hän on valikoinut kirjaan paljon kuvia näistä haavereista. 

Tässä kuva yhdestä loukkaantumisesta, tällä kertaa LA-keikalla. s. 210. Kuva: Ashley Osborn @Darkroom/Interscope

 

Kirjan innoittamana halusin tutustua tarkemmin tähden musiikilliseen tuotantoon, sillä minulle oli oikeastaan tuttuja vain muutamat biisit. Everything I wanted -biisiin rakastuin heti kun kuulin sen, ja Bad guy ja Therefore I am ovat soineet myös Spotify-soittolistallani. Muut biisit ovat oikeastaan olleet minulle tähän asti outoja. Alkuun tuntui, että suuri osa Billie Eilishin biiseistä on liian hidastempoisia ja haahuilevia makuuni, mutta kuuntelukertojen jälkeen löysin monta uutta suosikkiani: muun muassa Ocean eyes, Lovely (ft. Khalid), When the party is over ja uusi Your power sykähdyttävät minua. Loppujen lopuksi löydän hänen jokaisesta biisistään jotain hyvää. En siis ihmettele ollenkaan tämän lahjakkaan (ja hieman onnekkaankin) nuoren naisen menestystä.

 

Tämä herttainen kuva on Billien kohtaamisesta fanin kanssa uran alkutaipaleella. S. 95. Kuva: Billie Eilishin perhe.

Billie Eilish tunnetaan hyvin omintakeisesta pukeutumistyylistä. Kirjan avulla saakin aika hyvän kattauksen hänen asuistaan, jotka ovat toinen toistaan persoonallisempia. Arvostan todella sitä, ettei hän ole lähtenyt mukaan paljastelevaan tyyliin, kuten monet muut naisartistit. Hän on myös ommellut vaatteita aiemmin itse.

Ensimmäiset isot festarini. En odottanut, että kukaan ilmaantuisi paikalle tai kiinnostuisi, ja sitten seisoin backstagella ja kuulin tuhansien nuorten messuavan nimeäni. En voinut uskoa sitä. (s. 118)

Goodreadsissa jotkut hieman mietiskelivät, onko tämä kirja fanien rahastusta näin korona-aikana, kun suuret keikat peruuntuivat. Mitä sitten, jos fanit oikeasti saavat rahoilleen vastinetta? Raha pyörittää tätä maailmaa. Minä ainakin olisin ollut aivan hullaantunut, jos nuorena fanityttönä olisin saanut jostakin idolistani tällaisen aarteen. Minuun tämä teki vaikutuksen, vaikken suuri fani olekaan. Kirjasta välittyy Billie Eilishin perheen ja ystävien tuki, Billien rakkaus musiikkiin, eläimiin ja tanssiin, arvostus omaan tyyliinsä ja tietynlainen surumielisyys. Tämä kirja myös innoitti minua tutustumaan tarkemmin Billie Eilishin tuotantoon ja odottelen innolla heinäkuun lopussa ilmestyvää levyä, jonka ajattelin ostaa itselleni. 

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa/vlogeissa:

Samuel

makayla.c

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa

Popsugar haaste saa ruksin kohtaan:

A book about art or artist

Runosunnuntai osa 11 ~ Haikuja räjähtäville sydämille: Sanna Pelliccioni

Haikuja räjähtäville sydämille: Sanna Pelliccioni. S&S 2020.

Kansi: Sanna Pelliccioni

"Valo ja vesi. 
Sateenkaaren väreissä 
saavut luokseni.

 

Kuvittajana ja lastenkirjailijana tunnetun Sanna Pelliccionin ilmaisuvoimaisissa haikuissa kaikuu nuoruuden vimma, voima ja herkkyys, pelot, toiveet ja haaveet.

Kirjoitan haikuja, koska niiden muoto on niin hieno. Haikut ovat samalla keveitä ja syviä, helppoja ja hitaasti avautuvia. Haiku voi läväyttää muutamalla tavulla auki koko maailman, tiivistää epätoivon tai henkäistä ulos järkyttävän ihastumisen parilla rivillä.

Taka-ajatuksena on myös kannustaa kirjoittamaan omia runoja itselle tärkeistä aiheista runoilu auttaa pysähtymään, pohtimaan tuntojaan, eikä sen tarvitse olla vaikeaa. Haikun muoto ohjaa kirjoittamista ja vapauttaa mielikuvituksen." (S&S)

Oma arvio:

Tämä pieni, ihana haikurunoteos on omiaan lieventämään tällä hetkellä vallitsevaa korona-ahdistusta. Sanna Pelliccionin Haikuja räjähtäville sydämille on yhdistelmä nuoruuden tunneskaalaa ja vaihtelevaa värimaailmaa; siveltimenvetoja ja kauniita väriläiskiä.

Piirros: Sanna Pelliccioni

Tämä runoteos on rakennettu niin, että haikujen tunteet siirtyvät symmetriassa kuvituksen kanssa ensin  ihastumisen pakahduttavasta tunteesta rakkauteen, oman tulevaisuuden ja identiteetin pohdinnan tunteista monikulttuurisuuden kautta jätetyksi tulemisen suruun, josta noustaan taas elämän ja olemisen riemuun ja iloon, pohdiskellaan ympäristön ja ilmaston tilaa ja käydään lapsuuden mummolassa, sitten sukelletaan aikuistumisen vapauden tunteeseen, rentoudutaan ja keskitytään elämään. Runoteos loppuu luottavaisiin tunteisiin ja väreihin.

Voisinpa jättää

nämä painavat kivet

jonkun kellariin.  

----------

Kun olet siinä

koko maailmankaikkeus

puhuu minulle.

Akvarellimaiset kuvitukset noudattavat hyvin muodoltaan ja  värimaailmaltaan haikujen tunnelmaa. Pidän kovasti kuvien väreistä, jotka vaihtelevat turkoosinsinisestä auringonkeltaiseen, pikimustaan ja pirteään pinkkiin kontekstinsa mukaan.

Piirros: Sanna Pelliccioni

Sanna Pelliccioni innostaa tällä nuorille suunnatulla haikuteoksellaan kokeilemaan haikurunoutta myös itse. Tämä teos voisi ollakin mahtava apuväline runopajojen toteuttamisen, ja ainakin minulla virisi mieleeni ideoita, joita voisin kirjastotyössäni toteuttaa.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt vielä muita bloggauksia


Samantyylistä luettavaa:

Revi se: Kaisa Happonen ja Karri Miettinen
Salasana: rakkaus: Eppu Nuotio, Sanna Pelliccioni ja Maami Snellman.

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta


***Kokonaiset haikusitaatit on julkaistu kirjailijan luvalla.***

Lumisisko: Maja Lunde

Lumisisko: Maja Lunde. Kuvittanut Lisa Aisato. Suomentanut Katriina Huttunen. S&S 2019.

Norjankielinen alkuteos (2018): Snösystern

"Ihmeellinen tarina herättää henkiin joulun taian.

Jouluaatto lähestyy, mutta Aaton kotona ei ole otettu esiin edes kynttilöitä, puhumattakaan muista koristeista. Aatolle joulu on erityisen tärkeä, sillä se on hänen syntymäpäivänsä: hän täyttää 11 vuotta. Näyttää vain siltä, että tänä vuonna joulua ei tule. Äiti ja isä ovat vain varjoja itsestään, surullisia ja poissaolevia. Pikkusiskokin yrittää olla mahdollisimman hiljaa ja huomaamaton.

Aatto pakenee kodin ikävää tunnelmaa uimahalliin. Eräänä päivänä hän kohtaa uimahallin ulkopuolella saman ikäisen tytön, jonka ilo ja innostus ovat tarttuvaa laatua. Erikoisesti puhuva ja nauravainen Heta asuu ihmeellisessä talossa, jonka jokainen huone on täynnä joulun tunnelmaa. On kuin talo olisi lumottu. Entä kuka on synkkä mies, joka kiertelee talon lähistöllä? (S&S) 

Oma arvio:

Kustantaja lähetti minulle iloisena yllärinä tämän kirjan, jonka ajattelin kauniin kantensa perusteella olevan iloinen, jouluinen kuvakirja. Joulunpunainen kansikuva kätkee kuitenkin sisälleen hyvin surullisen, mutta kauniin tarinan. Lisa Aisaton kauniit kuvitukset mykistävät minut.

Kirjan päähenkilö, pian 11-vuotias Aatto on ystävänsä Jonin kanssa uimahallissa, kun hän huomaa ikkunan takana leveästi hymyilevän tytön, joka myöhemmin esittäytyy Hetaksi. Heta on kaikkea sitä, mitä Aaton ystävä Joni ei ole: puhelias, utelias, hymyilevä, suorastaan välillä energiasyöppö. Heta vie Jonin kotiinsa kaakaolle ja leikkimään piilosta. Jonilla ei heti alussa herää epäilykset, kun talossa ei tunnu koskaan näkyvän aikuisia, mutta jotain hämärää hän huomaa heti ensimmäisellä käynnillään: yhdessä huoneessa oleva soutotuoli näkyy välähdyksen ajan vanhana, pölyisenä ja harmaantuneena.

"Tervetuloa Villa Kuistiin", Heta sanoi. "Tämä on maailman paras paikka." (s. 23)

Aattoa huolettaa, onko hänen kotiinsa tulossa tänä vuonna joulua ollenkaan. Äiti ja isä haahuilevat talossa kuin haamut, eivätkö tunnu kuulevan Aaton kysymyksiä adventtikynttilöistä. Miksi Aaton kotona sitten on niin synkkää? Aatto paljastaa tämän perhettä kohdanneen suuren surun tarinan edetessä: isosisko Suvi on menehtynyt kesän alussa. Aaton kertomana Suvi oli ensin tosi surullinen, sitten hän alkoi laihtua ja kuihtua, joutui sairaalaan ja menehtyi siellä keuhkokuumeeseen. Suvin sairautta ei selitetä aikuisten sanoittamana, vain tämä Aaton kertoma kuvaus selvästikin masennuksesta ja syömishäiriöstä annetaan lukijalle.

Onneksi Aatolla on 5-vuotias pikkusisko Vilja, josta hän haluaa huolehtia. Juuri Viljan vuoksi Aatto tahtoisi joulun kotiinsa.

"Minä ajattelen joulua", hän sanoi.

"Ajatteletko?" kysyin.

"Että joulua ei tule", hän sanoi. "Ilman Suvia."

"Ahaa", sanoin. "Niin minäkin."

"Voinko nukkua vieressäsi?" Vilja kysyi.

"Totta kai voit." (s. 144)

Lumisisko on vaikuttavan tarinansa lisäksi joulukalenterikirja, sillä se jakautuu sopivasta kahteenkymmeneenneljään lukuun. Itse en malttanut lukea lukua päivässä, vaan hurautin kirjan parissa päivässä. Kirjan tarinassa käsitellään surua lapsen näkökulmasta, mutta myös ystävyyttä, sisarusrakkautta ja erilaisuutta. Kirjan alussa Aattoa toteaa hänen ja uimahalliystävänsä Jonin välien olevan melko vaisut, sillä he eivät juuri juttele tai tee muuta yhdessä kuin ui, mutta myöhemmin, kun Hetan salaisuus paljastuu, Aatto päättää yrittää Jonin kanssa uudestaan ja löytää tämän kanssa yhteisen sävelen.

Kaikesta surumielisyydestä huolimatta kirjan loppu on vapauttavan toiveikas ja onnellinen. Kaikki järjestyy, on kirjan opetus. Kirja sopisi mielestäni luettavaksi noin 7-10-vuotiaille, eli ihan alle kouluikäisten kirja tämä ei välttämättä ole. Suosittelen ääneen luettavaksi, jotta hankalista asioista voi sitten keskustella aikuisen lukijan kanssa.

Arvosanani kirjalle täydet 5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjasähkökäyrä
Lastenkirjahylly
Luetaanko tämä?

Maailman parhaan kaverin päiväkirja - Kirjoittanut Rowley Jefferson: Jeff Kinney

Maailman parhaan kaverin päiväkirja - Kirjoittanut Rowley Jefferson: Jeff Kinney. Suomentanut Marja Helanen. WSOY 2019

Englanninkielinen alkuteos (2018): Diary of an Awesome Friendly Kid

"Neropatti Rowleyn silmin

Supersuosioon noussut Neropatti-sarja laajenee odottamattomalla tavalla: ääneen pääsee nyt Gregin paras ystävä Rowley!

Greg Heffley on tarinoinut nuoruusvuosistaan jo kolmentoista Neropatin päiväkirjan verran. Nyt on korkea aika tutustua myös hänen parhaan kaverinsa Rowley Jeffersonin näkökulmaan. Maailman parhaan kaverin päiväkirjassa Rowley ryhtyy Gregin elämäkerturiksi – mutta päätyykin kertomaan enemmän itsestään kuin ystävästään.

Maailman parhaan kaverin päiväkirjassa on yli 350 piirroskuvaa. Ikärajat ylittävää huumoria kaikille Neropatin ystäville! (WSOY)"

Oma arvio:

Olemme lukeneet 9-vuotiaan poikani kanssa koko Jeff Kinneyn hervottoman  13-osaisen Neropatin päiväkirja -sarjan läpi, muutaman kirjan niistä useaankin otteeseen. Nämä päiväkirjamaiset, tikku-ukkomaisesti kuvitetut ja hersyvää, välillä kyseenalaistakin huumoria sisältävät kirjat vievät mukanaan ja ovat saaneet kirjoja kaihtavat teinipojatkin lukemaan satunnaisten hörähtelyjen saattelemana. 

Jotkut aikuiset ja etenkin kirjallisuudesta perehtyneet saattavat hiukan paheksua näitä kirjoja, eikä näitä juuri suositella vinkattavaksikaan, sillä kirjat tuntuvat olevan jotakin välttämätöntä pahaa, josta pitää siirtyä kohti "oikeita" lasten- ja nuortenkirjoja. Kielikään ei kirjoissa ole ihan oikeaoppista ja puhdasta, ja kirjan päähenkilön Gregin jatkuva kiusanteko etenkin kaveriaan Rowleytä kohtaan ei ole aina kovin nuorille lukijoille moraalisesti esikuvallista. Silti, minä ja poikani rakastamme näitä! Ja niin rakastavat monet muutkin, sillä nämä taitavat olla Harry Pottereiden ohella kirjaston kysytyimpiä ja nopeimmin loppuunkulutettuja nuortenkirjoja.

Maailman parhaan kaverin päiväkirja ei jatka varsinaisesti Neropatin päiväkirja -sarjaa, vaan on lisäosa siihen. Kuten nimikin kertoo, nyt pääosassa on Greg Heffleyn paras kaveri Rowley, joka päättää hänkin alkaa pitää päiväkirjaa. Mutta kun Greg saa kuulla tästä, hän syyttää Rowleytä matkimisesta, ja niinpä aina niin helposti periksi antava ja (ärsyttävän) mukautuva Rowley päättää kirjoitta kaikista hänen ja Grefin yhteisistä sattumuksista ja ristiriidoista. Eli käytännöllisesti katsoen nyt lukijalle selviää, miten manipuloiva, rasittava ja kiusaava "ystävä" Greg oikeastaan Rowleylle on. Minä saatoin ehkä jopa hiukan hiiltyä tämän kirjan luettuamme, kun sain Rowleyn näkökulman asiaan. Minulla ei ollutkaan enää niin hauskaa kuin aiemmin höröttäessäni Gregin edesottamuksille. Kirja tuntuu olevan pelkästään kooste Gregin kiusaamistarinoita, joita hölmön hyväntahtoinen Rowley erehtyy luulemaan ystävyydeksi. Alan samaistua Rowleyn vanhempiin, jotka useaan otteeseen kieltävät Rowleytä leikkimästä Gregin kanssa. 

Sanoin Gregille että nyt taisi nuljahtaa nilkka mutta häntä kiinnosti paljon enemmän se kivi kuin minun vammani. (s. 32)

Kerrottakoon vielä, että koska kyseessä on Rowleyn päiväkirja, piirrosjälki eroaa hiukan Neropatin päiväkirjan tyylistä: Rowleyn pää ei ole neliö vaan soikio ja Greg kuten muutkin henkilöt näyttävät hiukan erilaisesta. Tämä meinasi alkuun olla pettymys pojalleni, mutta hän toipui tästä nopeaa. Kun juttelin kirjan luettuamme pojalleni siitä, kiusaako Greg hänen mielestään Rowleytä liikaa, tämä totesi, että vaikka Gregin monet jutut on aika ilkeitä, ne ovat hänestä hauskoja, koska hän ei ajattele niiden olevan totta, eivätkä hahmot ole oikeita ihmisiä. Poikani on hyvin fiksu! Nielen siis ärtymykseni ja totean vain, että kirjaa kannattaa lukea vain sellaisen lapsen kanssa, joka osaa erottaa faktan ja fiktion toisistaan. Varhaisnuorillehan (9+) nämä kirjat onkin suunnattu, eli ei ehkä kannata ihan eskari-ikäisestä vielä aloittaa.

Poikani mielestä Greg on kirjan paras hahmo, eli Rowley ei nyt valitettavasti noussut kirjan päähahmoksi hänen mielestään. Hassuin tapahtuma on se, kun Rowley putoaa herhiläispesään Tevin Larkinin synttäreillä. Tämä Tevin Larkin onkin kirjassa poikani inhokkihahmo. Välillä poikaani surettaa Rowley, etenkin silloin, kun Greg ei anna tämän päntätä rauhassa kokeisiin vaan häiritsee koko ajan. Myös esimerkiksi Gregin keksimä palkintojärjestelmä Rowleylle on kuulemma tosi epäreilu, koska niissä "reilun jäbän palkinnoissa" ei ollut mitään järkeä. Poikani toivoisi, että tulisi vielä toinen Rowleyn oma kirja, jossa Greg pakottaisi Rowleyn kiipeämään puuhun ja sahaisi sitten puun poikki (moraalijupinoilleni sain saman selityksen kuin aiemmin mainitsin: eivät ne ole oikeita ihmisiä.) Kirjaa hän suosittelee kaiken ikäisille, ehkä kuitenkin enemmän pojille kuin tytöille. 

Neropatin päiväkirja -sarja jatkuu iloksemme syksyllä 2019 14. osalla.

Poikani arvosana kirjalle 5, minun arvosanani 3,5

Yhteensä 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Juha)

Samantyylistä luettavaa:

Onks noloo? Leirikoulussa: Ronja Salmi


Rastitan Kirjankansibingosta kohdan:

Hauska kansi

Pohjoinen lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

14. Sarjakuvaromaani

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 8 ~ Veljeni, Leijonamieli: Astrid Lingren

Veljeni, Leijonamieli: Astrid Lingren. Suomentanut Kaarina Helakisa. Kuvittanut Ilon Wikland. WSOY 2002 (21. painos)

Ruotsinkielinen alkuteos (1973): Bröderna Lejonhjärta

"Veljeni, Leijonamieli on sekä jännittävä kertomus vihreiden laaksojen, sadun ja leiritulien maasta että hyvän ja pahan kamppailusta, kaiken voittavasta ystävyydestä ja kuolemasta." (WSOY)

Oma arvio:

Taas on tullut aika selättää jokin itselle tuntematon klassikko, kun Kirjabloggaajien perinteikäs klassikkohaaste osa 8 päättyy tänään. Klassikkohaastetta pitää harteillaan tällä kertaa Tarukirja-blogin Margit. Valikoin tämän Astrid Lingrenin fantasiapainotteisen lastenkirjan omasta kirjahyllystäni viime metreillä. Minulla on käynyt niin hyvä tuuri, että löysin joitakin vuosia sitten tämän ja saman kirjailijan kirjan Ronja Ryövärintytär hyväkuntoisina kirjaston kierrätyshyllystä, josta ne mukaani nappasin. Ronja Ryövärintyttären tarina on minulle ollut aina jokseenkin tuttu, mutta tähän klassikkohaasteeseen valitsemani on minulle ihan ennestään outo. En ole nähnyt edes tästä tehtyä elokuvaa.



Hätkähdin kirjan murheellista alkua, jossa pieni Kalle-niminen poika kertoo tietävänsä, että kuolee pian. Hän on hyvin sairaalloinen, eikä parantumista ole luvassa. Kallen elämän suurin asia on hänen isoveljensä Joonatan, jota kutsutaan Leijonamieleksi. Hassu lisänimi tulee poikien sukunimestä Leijona. Kalle, Kaarle tai tuttavallisemmin Korppu, ihailee ja rakastaa veljeään yli kaiken. Joonatan on kaikkea sitä, mitä Korppu haluaisi olla: kaunis, rohkea, viisas, peloton, ystävällinen. Joonatan lohduttaa pikkuveljeään ja kertoo Nangijalasta, kauniista paikasta, jonne tämä kuoltuaan joutuisi. Siellä hän voisi sitten odottaa, kunnes Joonatankin tulisi sinne.

- Jollet sinä olisi tuommoinen pieni ja kultainen vääräsäärinen kalpeanaama, niin et sinä olisikaan minun oma Korppuni, se Korppu josta minä niin pidän. (s. 7)

Kirjassa tapahtuukin yllättävä käänne. Vaikka kaikki ovat ajatelleet Korpun kuolevan pian, sattuu onnettomuus, ja rohkea Joonatan menehtyy tulipalossa pelastettuaan pikkuveljensä palavasta talosta. Käykin niin päin, että Korppu jää kotiin suremaan ja odottamaan, milloin pääsisi Nangijalaan rakkaan veljestä luokse. Kirjan alku on tavattoman surullinen.

Kun Korppu viimein menehtyy, hän pääsee näkemään kauniin Nangijalan ja Kirsikkalaakson, josta isoveli on hänelle puhunut. Veljesten jälleennäkeminen on liikkuttavaa. Joonatan esittelee Kallelle hienon maatilan nimeltä ritarla, jossa he asuvat, ja jonne sitten joskus myös äiti tulee kuoltuaan. Mikä parasta, tallissa on kaksi hevosta, joista musta piirtopäinen Fjalar on Kaarlen oma. Kirsikkalaakson kyläläiset ottavat uuden tulokkaan hyvin vastaan ja kaikki tuntuu olevan hyvin.

Piirros: Ilon Wikland

Kalle kuitenkin huomaa, että Joonatanilla ja kyyhkysiä kasvattavalla Fridalla on synkkiä salaisuuksia, joista he eivät aluksi puhu Kaarlelle. Kirsikkalaaksoa varjostaa pahat asiat, sillä puhutaan hirmuvallitsija Tengilistä ja hänen hirmuisesta hirviöstään Katlasta, jolla tämä pelottelee kyläläisiä. Ruusulaakson Orvar on siepattu Katlan luolaan, ja Joonatan aikoo pelastaa tämän. Lisäksi huhutaan, että joku Kirsikkalaaksolaisista on kavaltaja. Korppu joutuu siis taas heittämään hyvästit veljelleen ja samalla pelkäämään ja arvuuttelemaan, kuka on kavaltaja. Lopulta Korppu ei enää kestä, vaan päättää lähteä veljensä perään. Seuraa suuri seikkailu pelastusmatkalle, täpäriä tilanteita ja vaikeita valintoja. Pelottavan Katlan kukistaminen ei ole helppoa, mutta Nangijala on pelastettava.

Ja sitten löi salama, vaarallisin kaikista. Yhden ainoan silmänräpäyksen ajan se roihahti ja valaisi kaiken olevaisen

Ja silloin, siinä valossa minä näin Katlan. Minä näin Katlan. (s 166) 

Piirros: Ilon Wikland

Viihdyin Veljeni, Leijonamielen parissa oikein hyvin. Alussa kirjan murheellisuus meinasi hukuttaa minut alleen, ja sama surusävyisyys toki säilyy läpi koko tarinan, mutta toisaalta kirjan kerronta ja seikkailuhenkisyys tekee siitä erittäin sujuvalukuisen. Olin kuvitellut tämän kirjan hyvin erilaiseksi, ja yllätyin, miten fantasiamainen se on. Todella hieno tarina, joka kestää aikaa! Joonatanin ja Kaarlen veljeys on jotain todella sydäntäsärkevän kaunista ja syvää. Joonatan Leijonamieli on täydellinen sankari: rehti, ystävällinen ja pitää veljensä puolta viimeiseen asti. Kaarle taas on veljestä ihailussaan todella herttainen ja hauras, mutta löytää itsestäänkin sinnikkyyttä ja rohkeutta, vaikka välillä meinaa vähätellä itseään.

Arvosanani 4+

Onnittelen jälleen kerran itseäni siitä, että uskalsin sivistää itseäni uudella klassikolla! Aiemmat klassikkoni ovat:

Osa 7: Pikku Prinssi: Antoine De Saint-Exupéry
Osa 6: Vuonna 1984: George Orwell
Osa 5: Eläinten vallankumous: George Orwell.

Osa 4: Apinoiden planeetta: Pierre Boulle.

Osa 3: Liisan seikkailut Ihmemaassa: Lewis Carroll.
Osa 2: Harry Potter ja Viisasten kivi: J.K: Rowling 
Osa 1: Taru Sormusten herrasta: J.R.R. Tolkien
Muissa blogeissa:

Lumiomena 
Jokken kirjanurkka
Sanojen keskellä
Morren maailma
Yöpöydän kirjat
Nannan kirjakimara
Karvakasan alta löytyi kirja

Samantyylistä luettavaa:

Sisarla - seikkailu toisessa maailmassa: Salla Simukka

Popsugar-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan:

22. A book set in Scandinavia

Pohjoinen lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

8. Kirja, josta on tehty elokuva

Helmet-lukuhaasteessa tähän sopii kohta:

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen