Silmät avatessa on edelleen pimeää: Riina Mattila

 Silmät avatessa on edelleen pimeää: Riina Mattila. WSOY 2021.

Kansi: Riikka Turkulainen

"Mitä jää jäljelle ystävän kuoleman jälkeen?

Eloonjäämisoppi ja Järistyksiä-teoksillaan vakuuttanut Riina Mattila kirjoittaa jälleen rohkeasti vaikeasta aiheesta: kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja itsemurhasta. Nuortenromaani kertoo ystävyydestä, jonka kolmanneksi pyöräksi sairaus kiilaa.

Vilja ja Joel ovat erottamattomia. Kun parhaan ystävän mieli muuttuu yhä useammin mustaksi ja vuoroin impulsiiviseksi ja arvaamattomaksi, varmistuu diagnoosiksi F31: kaksisuuntainen mielialahäiriö. Sairaus vie Joelin lopulta kokonaan. Viljan elämän on silti jatkuttava.

Mattila kirjoittaa nuortenromaanissaan rankasta aiheesta sievistelemättä ja koskettavasti. Teksti tulee iholle ja ravistelee, mutta tarjoaa myös samastumispintaa ja toivoa, josta ottaa kiinni."(WSOY)

 

Lukunäyte

Oma arvio:

 

En tiedä, olisiko ollut parempi, mitä vähemmän olisin tiennyt kirjan aiheesta ja teemoista ennen kuin olisin lukenut sitä. Riina Mattilan kolmas romaani, Silmät avatessa on edelleen pimeää, paljastaa jo takakansitekstissään ja kustantajan kuvauksessa, että Vilja menettää ystävänsä tämän sairaudelle ja että kirjassa tulee olemaan itsemurha. Silloin ei voi lukijalle enää tulla järisyttäviä yllätyksiä, vaan voi vain valmistautua tulevaan.  

 

Ajattelin, että tulisin kuivailemaan kyyneleitä lukuprosessin aikana näin rankkojen asioiden vuoksi, mutta silmäkulmani pysyivätkin kuivina. Johtuiko tämä sitten siitä, etten päässyt juuri yllättymään asioiden lopullisesta käänteestä? Aloin jo harkita vakaasti, etten enää lue ikinä kirjojen kuvauksia, vaan tartun niihin sokkona (mikä onkin vaikeammin toteutettava asia, kun kuitenkin haluan valita kirjat, joita luen...) Myönnettäköön kuitenkin, että kirjan loppu oli minulle(kin) melko rankkaa luettavaa.

Jos on tyhjää, sitten on tyhjää, eikä tyhjästä saa täyttä, vaikka miten yrittäisi. (s. 94)

Kirja jakaantuu kuuteen osaan: ennen, mania, masennus, poissa, jälkeen ja lopuksi. Täysi-ikäiset Joel ja Vilja ovat olleet ystäviä lapsesta saakka, kuin paita ja peppu. Joelilla menee hyvin: hän menestyy koulussa, hänellä on lisäksi työ ja nätti Juulia kiinnostuu hänestä. Vilja ei ole koskaan kiinnostunut Joelista sillä lailla, sillä häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta pojat. Silti Juulian ja Joelin seurustelu kaihertaa hieman Viljan mieltä.

 

Vilja muistaa aina ajatelleensa, että hän sopi Joeliin ja Joel sopi häneen. Enää hän ei ollut aivan varma. Joel oli alkanut rakoilla tavoilla, joita Viljan oli vaikea ymmärtää. (s. 44)

Pian Vilja kuitenkin panee merkille, että Joelilla menee hiukan turhan lujaa. Hän vetää baarissa mieluiten överit kuin vajarit, lähettelee maanisia viestejä keskellä yötä ja on jotenkin levoton. Ensimmäinen kohtaus Viljan nähden on järkyttävä. Tämän jälkeen Vilja juttelee Joelin äidin kanssa ja molemmat ilmaisevat huolensa Joelin käytöksestä. Ei kai ole ihan oikein, että tyyppi valvoo yöt tehden vatsalihasliikkeitä ja vuoroin karjuu kippuralla sitä, kuinka turha hän on maailmassa? Juuliakin huolestuu, kun Joel vetää baarireissulla jälleen kerran järkyttävät kännit ja romahtaa sitten täydellisesti. Hän joutuu soittamaan harmistuneen Viljan apuun. Viljan ja Joelin vanhempien intervention jälkeen Joel suostuu terapiaan, vaikka ei usko, että hänessä olisi mitään vikaa.

 

"Mistä minä aloin, minne minä päätyn?" (s. 74)

Kun Joel saa viimein diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, hän alkaa tarkastella elämäänsä uudelleen. Onko hän koskaan ollut oma itsensä, ja mitkä teot ovatkin olleet sairauden aiheuttamia? Välittääkö hän edes oikeasti Juuliasta? Otteet Joelin muistikirjasta valottavat Joelin ajatuksia yhtä aikaa karulla ja herkällä tyylillä. Samalla Viljan ajatukset ovat ristiriitaisia: hänellä on huoli ystävästään, mutta välillä hän ei vain jaksa ja tarvitsee aikalisää Joelista ja tämän sairaudesta. Vilja ei tiedä, että Joel on jo tavallaan päättänyt luovuttaa. He eivät enää pääse viettämään yhdessä tämän yhdeksäntoistavuotissynttäreitään, kun Vilja saa kuulla kammottavat uutiset.

 

Niin mun on ajateltava.

Että sä vaan lakkasit välittämästä. 

Kaikki muut vaihtoehdot tuntuu liian kipeiltä. (s. 149)

Mattila kirjoittaa lopuksi, että kirja pohjautuu hänen omiin kokemuksiin ja omaan henkilökohtaiseen menetykseen. Se on aistittavissa muuten fiktiivisen kirjan sivuilta. Joelin tarina tuntuu uskottavalta, ja siksi niin kamalan karulta. Viljan tunteitakin käydään lävitse tarinan edetessä. En tiedä, onko tietoisesti valittu kuitenkin kirjaan hän-kertoja, ettei Vilja olisi liian suuressa roolissa, vaan tasapaino säilyy aika tasan Joelin ja Viljan näkökulmissa. Myös Joelin äidin Leilan näkökulma esiintyy muutaman kappaleen verran, mikä tuo mukavasti perspektiiviä tapahtumiin.

Minä koin eniten samaistumispintaa Viljan ja Joelin ystävyydessä. Paras ystäväni lapsuudesta asti on poika, jonka kanssa pidämme yhä yhteyttä - harvoin mutta kuitenkin. Jotenkin samaistuin tämän ystävysparin kanssakäymisiin ja ikuisesti vahvaan siteeseen erittäin hyvin. Ystävän menettämisestä ja mielenterveysongelmista minulla taas ei ole kokemuksia, joten se puoli näyttäytyy minulle täysin tuntemattomana alueena. Kirjan kautta pääsin kuitenkin vahvasti elämään sen puolen. Pidän kovasti Mattilan kirjoitustyylistä ja sen herkkyydestä, joka tulee erityisesti esille Viljan päiväkirjamerkinnöissä ja Joelin muistikirjamerkinnöissä.

 

Kirja toimii varmasti lohtukirjana sellaisille, jotka ovat syystä tai toisesta menettäneet ystävänsä. Ja vaikka lohtua ei tarvisikaan, kirja avartaa ajatuksia siitä, millainen sairaus kaksisuuntainen mielialahäiriö voi sen kantajalle kuin läheisille olla.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

 

En löytänyt vielä muita bloggauksia

Samantyylistä luettavaa:

Rakas Evan Hansen: Val Emmich ja Steven Levenson, Benj Basek ja Justin Paul

Yksi täydellinen päivä: Jennifer Niven 

 Kolmetoista syytä: Jay Asher

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan: 

 

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa 

Lisäksi kirja sijoittuu #luepinkkejäkirjoja-lukuhaasteeseeni

 

Lujaverinen-trilogia: Sini Helminen

 Hurme: Sini Helminen. Myllylahti 2021 (Lujaverinen #1)

Kansi: Karin Niemi

"Mustankirjava Hurme yhdistelee urbaanin fantasian, kauhun ja romantiikan piirteitä kaikissa sateenkaaren sävyissä. Hirtehisellä huumorilla varustetussa teoksessa Mullan alla kohtaa Addams Familyn.

Kuinka pieleen treffit ovat menneet, jos toinen alkaa niiden jälkeen kirjaimellisesti ghostata?

Seela muuttaa opiskelemaan Helsinkiin ja majoittuu enonsa hautaustoimiston yläkertaan. Opiskelujen ohella hänen pitäisi autella hautauspalveluissa, mutta vainajat eivät ole niin säyseitä asiakkaita kuin hän oli toivonut. Kuolettavan katastrofaalisesti päättyneiden Tinder-treffien jälkeen Seelan elämää sotkevat vielä kummitteleva deitti ja alusvaatelaatikon kätköihin päätynyt huumepussi.

Luennoilla Seela ei pysty pitämään silmiään irti salaperäisestä Hallasta, joka saa hänen sisuksensa veteläksi, vaikka lähestymisyrityksiä seuraakin kylmä vastaanotto. Salaisuudet eivät kuitenkaan tahdo pysyä pimennossa, eikä Seelan menneisyys haudassaan.

Hurme tarjoaa kuolettavan hyvää young adult -viihdettä ja sopii niin yläkoululaisille kuin nuorille aikuisillekin. Romaani aloittaa itsenäisistä osista koostuvan Lujaverinen-trilogian.(Myllylahti)"

Oma arvio:

Sini Helmisen uusin YA-sarjan avaus Hurme vaikutti jo ennakkoon yhtä kiehtovalta kuin sen hurmaava pääkallokansikin, joka on taidokkaan Karin Niemen käsialaa. Olen lukenut kirjailijalta aiemmin ilmestyneen neliosaisen Väkiveriset-sarjan, joka yhdistelee urbaania fantasiaa, romantiikkaa ja kotimaista mytologiaamme. Hurme aloittaa Lujaverinen-sarjan, joka vaikuttaa paljolti samantyyliseltä kuin aiempi sarja, mutta nyt maahisten, keijujen, vedenneitojen ja peikkojen tilalla on aaveita ja niitä näkeviä ihmisiä, joita sanotaan lujaverisiksi, sekä kalmanväkeä, joka auttaa eksyneitä aaveita tuonpuoleiseen.

Olen lievästi huolestunut siitä, että vietän nykyään hautausmaalla melkein yhtä paljon aikaa kuin asukkaat kivien alla. (s. 209)

Kirjan päähenkilö, Seela, on aloittelemassa taiteiden tutkimuksen opintojaan Helsingin yliopistossa ja asuu hautaustoimistoa pitävän enonsa Sepon luona. Kirja alkaa kuitenkin kohtalokkailla Tinder-treffeillä erään Antonin kanssa, joka osoittautuu heti alkuun epäsopivaksi tyypiksi Seelalle. Kun Seela kuulee myöhemmin juuri saman tyypin menehtyneen auto-onnettomuudessa ja sattuupa olemaan enonsa mukana hakemassa vainajan arkkua, kohtalo sekoittaa pakan todellisesti. Seelan kissan Darth Maun mittava eläinlääkärilasku ja huumepussi Antonin pöksyissä tuntuvat Seelasta hyvinkin mukavalta yhteensattumalta.

"Onko mikään enää koskaan normaalia? Tai koskaan ollutkaan?" naurahdan. Kapeat viileät sormet lomittuvat hetkeksi omiini, ennen kuin ne taas erkanevat.

"Ei", Hallan hymy levenee. "Toivottavasti ei." (s. 146)

Yliopistolla Seela tutustuu heti ensimmäisenä päivänä mukavaan Stepaan, mutta ei saa silmiään irti värikkäästi pukeutuvasta ja meikkaavasta, valkohiuksisesta ja kalvakkakasvoisesta Hallasta, joka tuntuu kuitenkin aluksi käyttäytyvän viileän etäisesti Seelaa kohtaan. He ovat jo sattumalta törmänneet ruumishuoneella tilanteessa, joka on vähintäänkin hämmentävä. Pikku hiljaa Halla ja Seela tutustuvat toisiinsa paremmin, koska heillä näyttää olevan yhteisiä ongelmia: Seela on alkanut nähdä välitilaan jääneitä aaveita, joista yksi on aggressiivisesti käyttäytyvä Anton, ja Halla tietää niistä asioista enemmän kuin Seela osaa arvatakaan. Yhdessä heidän on selvitettävä, kuka nostattaa vainajia haudoistaan ja jättää heidät välitilaan haahuilemaan.

On kahenlaisia ihmisiä, jotka pelkää kuolemaa: niitä, jotka pelkää kohdata kuoleman kasvoista kasvoihin", hymyssä Hallan kapeilla huulilla on jotakin lempeää."Ja niitä, jotka pelkää, ettei kuolemalla ole kasvoja." (s. 197)

En paljasta juonesta sen enempää. Lupaan, että mukana on kutkuttavaa romantiikkaa, pienoisia kauhun hetkiä ja ripaus arkielämää, kuten yliopisto-opiskelua, kissan kanssa höpöttelyä ja  hautauspalveluiden arkea. Olen yleensä melko kriittinen YA-kirjojen the Seksikohtaukselle, sillä mauttomasti toteutettu sellainen lytistää usein koko kirjan. Voin kuitenkin vilpittömästi sanoa, että tämän kirjan sekstailu on hoidettu tyylillä ja kauniisti. Seksi on myös esitetty sen verran hienotunteisesti, etteivät asiat lävähdä liian suorina mahdollisesti asiaan vihkiytymättömän nuoren lukijan silmille. 

Kirjassa kulkee myös surullinen teema mukana, sillä Seela on menettänyt kaksi sisartaan auto-onnettomuudessa vuosia sitten. Tämän tragedian vuoksi hänen Turussa asuva perheensä on yhä rikkinäinen, sillä isän mielenterveys on reistannut tuosta lähtien ja tunnelma kotona on aina vähintäänkin varovainen. Seela onkin melkein helpottunut päästyään asumaan Sepon luokse, vaikka tälläkin on omat ongelmansa Anja-vaimon lähdettyä lätkimään. Darth Mau (mikä on suorastaan hulvaton kissannimi!) on Seelalle henki ja elämä, ja onneksi Seppokin pitää kissasta. Lisäksi kirjassa tuodaan esille sukupuolidiversiteettiä eri henkilöhahmojen kautta, vaikka osa näistä jää pelkän statistin rooliin ja niiden tarkoitus paistaa häiritsevästi läpi.

Minulla oli alussa hyvin ristiriitaiset tunnelmat kirjasta. Alussa mietin, annanko arvosanaksi kolmea ja puolta enempää, mutta hilasin loppua kohti arvosanani kuitenkin neljä miinukseen. Kirjassa tuntuu olevan kaikki kunnossa, mutta ehkä sen kauhukomediallinen tyyli ei säväyttänyt minua tarpeeksi. Romanssipuoli jätti minut hiukan kylmäksi, vaikka seksikohtausta tässä aiemmin jo kehaisinkin tyylikkääksi. Hulvattomin kohtaus kirjassa sijoittuu kirjastoon, jossa päähenkilö yhdessä Hallan kanssa päättävät ärsyttää kuollutta kirjastonhoitajaa työntämällä kirjoja takaseinään ja sekoittamalla hyllyjärjestystä. Leipäpyssyllä ampumisineen kohtaus tuo minulle hyvin vahvat Ghostbusters-vibat, ja kyseiseen leffaan kirjassa viitattiinkin humoristisesti.

"Ollaanko me nyt sitten joku vitun Ghostbusters?" (s. 150)

Sen verran kuitenkin koukutuin ja vaikutuin, että aion toden totta lukea myös sarjaan ilmestyvät itsenäiset jatko-osat.

Kirja sopii urbaanin fantasian ystäville, jotka tykkäävät kauhuromantiikasta eivätkä liian vakavamielisistä tarinoista.

Arvosanani 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Mikko)

Kehrääjä

Oksan hyllyltä

Sivupiiri vinkkaa

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Booklist Queen haaste saa ruksin kohtaan:

Recommended by a Librarian

Vahvat naiset -lukuhaasteesta ruksaan kohdan:

LGBT-kirja

Popsugar haasteessa on kirjalle sopiva kohta:

A book by a blogger, vlogger, Youtube video creator, or other online personality

 Sini Helminen: Sysi. Myllylahti 2022 (Lujaverinen #2)

Kansi: Karin Niemi

"Dark academia kohtaa Beetlejuicen! Mustanhumoristinen Sysi sekoittaa urbaania fantasiaa, kauhua ja sateenkaariromantiikkaa. Hurmeesta tuttu salaperäinen Halla saa oman näkökulmansa esiin opiskelijapiirien hyytävissä tapahtumissa.

Ennen kuin ehti sanoa tipe tipe tip tap, niissä pikkujouluissa oli yksi sammunut. Lopullisesti.

Halla ja Seela ovat taiteentutkimuksen opiskelijoiden pikkujouluissa, kun yksi juhlijoista löytyy kuolleena. Eivätkä oudot kuolemantapaukset jää siihen. Yksi manan majoille lähetetyistä ei jätä Seelaa ja Hallaa rauhaan, ja niinpä heidän on pakko alkaa selvittää, kuka opiskelijapiireissä liikkuva tappaja on. Soluttautuminen 20-luvun larppiin vaikuttaa ainoalta keinolta päästä murhaajan jäljille.

Halla ja Seela jatkavat yhä salaa suhdettaan, vaikka tietävät liikkuvansa vaarallisilla vesillä. Kalmanväki ei katso rajoja rikkovaa rakkautta hyvällä, eikä kiellettyjä tunteita ole helppo pitää kätkössä.

Sysi tarjoaa kuolettavan hyvää young adult -viihdettä ja sopii niin yläkoululaisille kuin nuorille aikuisillekin. Romaani jatkaa Hurmeen (2021) aloittamaa Lujaverinen-trilogiaa." (Myllylahti)

Oma arvio:

Sini Helmisen Lujaverinen-trilogian toinen osa Sysi jatkaa yhtä synkissä vesissä kuin sarjan avausosa Hurme. Karin Niemi on taas ylittänyt itsensä taiteillessaan kirjalle uskomattoman houkuttelevan kannen.

Heti kirjan alussa päästään todistamaan opiskelijabileissä sattunutta murhaa, ja tämän jälkiseurauksena Seela saa kintereilleen hyvin äkäisen poltergeistin, kun myös pikkujouluissa murhatun nuoren miehen tyttöystävä saa myöhemmin surmansa ja haluaa syyllisen kiinni. Tämä rasittava henki haluaa juuri Seelan selvittävän, kuka hänen kultansa tappoi. Halla on tietenkin huolissaan, sillä henki meinaa aiheuttaa monia vaaratilanteita hänen rakkaalleen.

"EI! Mä en tiedä sen nimeä. Etsikää se! Tappakaa se! Tai - " (s. 140)

Sarjaan saadaan myös uusia henkilöhahmoja. Halla törmää kohtalokkaana murhayönä bileissä erityisen charmikkaaseen Toniin ja saa myöhemmin tietää tämän olevan samoissa hommissa kuin hänkin. Toni osaa olla melkoisen hurmaava, ja vaikka Halla on hulluna Seelaan, hän tuntee kummaa vetoa myös tähän tyyppiin. Seela taas saa tutustua omalaatuiseen Helgaan, jonka hänen enonsa Seppo palkkaa hautaustoimistoonsa toimistotyöntekijäksi. Helgassa on kuitenkin jotain epäilyttävää, mutta Seppo ei huomaa mitään sellaista, koska on hiukkasen hurmaantunut tästä rempseästä naisesta.

"Kuule, me ollaan taidettu alottaa tää nyt vähän väärällä jalalla? Meidän pitäis kuitenkin tässä tehdä yhdessä töitä." (s. 72)

Samalla kun Seela ja Halla yrittävät nauttia toistensa seurasta niin, ettei Kalmanväki saisi tietää heidän kielletystä suhteestaan, he joutuvat selvittelemään salaperäisiä surmia. Seela saa suututettua parhaan ystävänsä Stepan kommentoimalla tämän suhdettaan erääseen Seelalle erittäin tuttuun tyyppiin. Vastoinkäymisiä siis tuntuu riittävän.

"Kai te muistatte olla varovaisia?" (s. 53)

Tapahtumien myötä päästään tutustumaan liveroolipelaamisen maailmaan, sillä Seela ja Halla päättävät seurata Kristiania, joka tuli tutuksi ensimmäisen osan konnana. He epäilevät, olisiko tällä osuutta murhiin, joissa henget ovat mystisesti jo häipyneet ruumiista, ennen kuin kukaan Kalmanväestä on ehtinyt paikalle sitä vapauttamaan. Nämä olivat mielestäni kirjan kiehtovimpia osioita, sillä larppaus on minulle ihan outo maailma, ja oli mielenkiintoista seurata, miten intensiivisesti niihin valmistaudutaan pukeutumalla ja tutustumalla omiin rooleihin ja pelin sääntöihin. Viimeinen larppi päättyy hyvin dramaattisesti.

"Oletko sä koskaan kokeillut, miltä se tuntuu?  Maistaa pisara sellaista elämää, joka ei ole haaleaa, ei jo poistuneen kylmää ja heti kaikkoavaa... se on kuin jois aurinkoa, ja monta päivää sun on lämmin olla, kaikki on ihan niin kuin silloin ensimmäisellä kerralla, sä voit olla ihan niin kuin kaikki muut..." (s. 281)

Uusista henkilöhahmoista Toni jäi kiehtomaan minua eniten, ja toivoisin hänen yhä pysyvän tarinassa mukana sarjan viimeisessä osassa. Helga taas jäi hiukan turhaksi hahmoksi.  Henkilöiden välillä tuntui nyt olevan jos jonkinlaista skismaa, kuten aiemmin mainitsemani Seelan ja Stepan riita, Hallan ja Udun erimielisyydet jne. Seelan ja Hallan rakkaus on kirjan keskiössä, mutta ei saa liikaa tilaa muiden tapahtumien kustannuksella. 

Kirjan juoni vetää suhteellisen tasaisesti eteenpäin, mutta jotain minusta tässä jää puuttumaan, etten pääse kovin syvälle kirjan maailmaan ja henkilöiden ajatuksiin. Niinpä tämä sarjan toinen osa ei saa minulta ihan yhtä hyvää arvosanaa kuin ensimmäinen osa. Sysi jatkaa kuitenkin ansiokkaasti vetävää ja tummanpuhuvan urbaanin fantasian ystäville suositeltavaa sarjaa.

Arvosanani 3+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Mikko)

Kehrääjä

Kirjafile

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Booklist Queen: LBGTQ-book

Seinäjoen kaupunginkirjasto: 9. Kirjassa ollaan työpaikalla

YA-spefi: LGBTQIA+

 Kalma: Sini Helminen. Myllylahti 2023. (Lujaverinen #3)

Kansi: Karin Niemi.

"Lautturi kuule mitä mä toivon...

Lujaverinen-trilogia sekoittaa urbaania fantasiaa, kauhua ja sateenkaariromantiikkaa. Päätösosassa Kalma astutaan aiempaa synkempiin vesiin ja kuolema tulee liian lähelle.

Kylmyys kietoutuu kaulaluille ja laulaa. Hyminä peittää ajatukset, hukuttaa ne hyhmäiseen virtaan. Kuka minä olin? En muista enää.

Menetys on jättänyt Hallan murheen murtamaksi ja ajaa hänet toivottomaan yritykseen. Epätodennäköinen nelikko ajaa hautajaisten jälkeen ruumisautolla Suomen halki kilpaa aikaa vastaan. Matkassa on keski-ikäinen hautausurakoitsija, tietäjä ja kalmahinen sekä yksi kissa.

Tuonen virta on synkkä ja armoton, eikä kukaan kulje sen ylitse kuin yhteen suuntaan. Virran takainen maa ei ole tuttu edes kalmanväelle, jonka tehtävänä on auttaa vainajat Tuonelaan. Mitä mahtaa sisukas rakkaus kuoleman mahtia vastaan?"(Myllylahti)

Oma arvio:

Näin tulee päätökseensä Sini Helmisen kuoleman sävyttämä, mustaa huumoria viljelevä ja uskomattoman hienoin kansikuvin varustettu Lujaverinen-trilogia. Kalma onkin oikein viihdyttävä päätösosa sarjalle. 

***Varoitan tässä vaiheessa, että jos et ole lukenut aiempia osia etkä halua juonipaljastuksia niistä, saati tästäkään osasta, kannattaa harppoa ainakin parin seuraavan luvun ohitse.***

Mikäpä voisi olla parempi aloitus synkänpuhuvalle sarjan päätösosalle kuin hautajaiset? No eipä juuri mikään. Edellisen osan Sysi dramaattisesta loppukäänteestä jatkuen ollaan nyt rakkaan päähenkilömme Seelan hautajaisissa. Hänen elinvoimansa katosi, koska hän halusi vastoin varoituksia seurustella kalmanväkeen kuuluvan Hallan kanssa. Lopulta hänen sydämensä pysähtyi, ja nyt kirja alkaakin sydäntä murtavin tunnelmia. Seelan kaikkein lähimmät ihmiset, hänen vanhempansa, Stepa, Halla ja Seppo, ovat surun partaalla. Jotain kummaa on kuitenkin meneillään Hallalla ja Sepolla, ja tästä lähteekin sitten oikein mukavasti kirjan tapahtumat rullaamaan.

Kädet ovat liian kylmät, iho liian kalpea, mutta hän on siinä. Hän on siinä. Ja se on kaikki.(s. 149)

Kirjassa vuorotellaan Hallan ja Tuonelan puolella vaeltavan Seelan näkökulmien välillä. Hallan ja Sepon suunnitelma on  taistelella ihmisen kuolevaisuutta vastaan ja tuoda Seela takaisin Tuonelasta, ja tähän liittyy vahvasti eräs Kallavirralla tehtävä rituaali. Myös Roomassa graduaan kirjoittava, vastahankainen Kristian pyydetään apuun, sillä Halla tarvitsee tämän tietäjän voimia. Luvassa on hyvin mielenkiintoinen talvinen road trip, johon liittyy ruumisauto, Darth Mau -kissa, kuskina toimiva Seppo sekä Seelan hiljalleen mureneva ruumis auton takatilassa. Ja tietysti Halla ja Kristian, jotka joutuvat vuorottelemaan auton ruumistilassa kuolleen Seelan seurana.

"Tiedäthän sä, että sun ei tarvitse edes hengittää enää?"(s. 120)

Seelan matkaa yli Tuonelan virran ja siitä edemmäs on mielenkiintoista lukea. Tutuksi tulevat muun muassa Lautturi Tuonen Tytti, Tuonen koira Surma, Kivutar, joka saa tuntemaan kaikki elämän tuskat kerrallaan ja itse Tuoni, joka ainoastaan voi päästää jo Tuonen virran ylittäneet takaisin maan päälle. Seela tapaa myös tuttuja ihmisiä, joita ei olisi koskaan uskonut enää kohtaavansa. Valitettavasti myös Isla on paikalla, eikä tämä ole kovin suopea siitä, että Seela riisti tämän hengen.

Onnistuvatko Halla ja kumppanit palauttamaan Seelan jo hajoavaan ruumiiseensa? Mitä, jos Tuonelasta tulee mukana jotain muutakin?

Ei vitussa. Minä olen lujaverinen, minä olen kulkenut Tuonelan virtaa kahteen suuntaan, enkä antaudu aaveille.(s. 299)

Hankala kertoa tämän kirjan juonesta yhtään mitään paljastamatta liikaa. Nytkin tein sen jo. Mielestäni Kalma on Lujaverinen-kirjakolmikon kiinnostavin ja vetävin. Tuonelan ja nykymaailman vuorottelu on kiehtovaa, ja kirjan loppupuoliskolla tapahtuu hyvin tiheään kaikenlaista kamalaa, joka saa mielenkiintoni pysymään. Tunteikkuutta ei tule puuttumaan. Pidän siitä, miten kirjassa pysyy synkän aiheensa ohella pieni pilke silmäkulmassa, eli kaikkea ei tarvitse ottaa niin tosissaan. Sillä aivan älyttömiä asioitahan tässä tapahtuu, ja se on vain plussaa. Myös edellisen osan lempihenkilöni Toni on mukana kuvioissa, joten edellisen postauksen toiveeni toteutui. 

Kalma päättää upeasti Lujaverinen-trilogian, joka on oikeaa sukupuolen moninaisuuden ilotulitusta ja perinteisen parisuhdekäsityksen murtamistakin. Sopivalla tavalla synkkyyteen on sekoitettu huumoria vetämättä silti ihan överiksi. 

Arvosanaksi annan 4

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Kalma muualla:

Kirjavinkit (Mikko)

Kirjafile

Kirjojen keskellä

Samantyylistä luettavaa:

Väkiveriset-sarja: Sini Helminen 

Brown Girl -sarja: Mintie Das

Päivitys Lintuhäkki-sarjaan

 Luin Josh Malermanin Lintuhäkki-sarjan toisen osan Malorie - Älä katso, älä kosketa. Klikkaa kansikuvaa ja lue arvioni tästä ja aiemmasta osasta.

 

Päivitys Pojille, joita joskus rakastin -sarjaan

 Luin Jenny Hanin Pojille, joita joskus rakastin -trilogian viimeisen osan Aina ja ikuisesti, Lara Jean. Klikkaa kuvaa lukeaksesi mietteeni kaikista kolmesta osasta.