Otavaisen olkapäillä: Laura Mauro

Otavaisen olkapäillä: Laura Mauro. Suomentanut Lauri Lattu. Haamu 2024

Englanninkielinen alkuteos (2020): On the shoulders of Otava. Kansi: Noora Jantunen

"On vuosi 1918. Köyhän perheen tytär Siiri Tuokkola on liittynyt punakaartiin. Omien joukossa naistaistelijoita sekä vierastetaan että toisaalta ylistetään proletariaatin yhtenäisyyden symbolina. Valkoiset pitävät heitä pahan ruumiillistumana.

Sodan kurimukseen ilmestyy lisäjuonne, kun rintamia erottavissa metsissä alkaa liikkua jotain vihollistakin vaarallisempaa. Huhutaan oudoista valoista, joiden kohtaaminen vie järjen ja lopulta hengen.

Kun yksi tovereista katoaa lumimyrskyssä, Siiri päättää löytää hänet. Matka vie sodan kauhuista vanhan mysteerin äärelle.

Palkitun brittikirjailija Laura Mauron pienoisromaanissa Suomen sisällissota yhdistyy nerokkaasti kansanperinteen ja mytologian taianomaisiin sävyihin. Otavaisen olkapäillä on kirjailijan ensimmäinen suomeksi ilmestynyt teos." (Haamu)

Traileri

Oma arvio:

Pakkohan minun oli tarttua tähän kirjaan, sillä brittiläiskirjailijan kauhumainen, suomalaista mytologiaa hyödyntävä pienoisromaani sijoittuen Suomen sisällissodan aikaan on jotakin niin kiehtovaa, että se on luettava. Sotatarinat aiheena eivät minua niin paljon kiinnosta, mutta suomalaiseen metsään liittyvä, myyttinen uhka enemmänkin. Lauri Latun suomentamassa kirjassa on alussa meidän oman kauhumestarimme Marko Hautalan alkusanat pohjustamassa tarinaa.

Kirjan alussa ollaan odottavissa ja pelokkaissa tunnelmissa. Tuvallinen punaisten joukkoihin lähteneitä tyttöjä on sulloutuneena pieneen pappilaan ja yrittävät tulla toimeen ennen kuin käsky seuraavaan tehtävään käy. Mirva on joukon vanhin, 18-vuotias, ja hän yrittää pitää tyttölaumassa jöötä. Siiri ja Elina ovat kiintyneet toisiinsa, Ester on kovin kipakka suustaan. Kuohuntaa aiheuttaa tumma, paikallaan tönöttävä miehen hahmo hautuumaalla - se on Osku, joka ei näytä kuulevan eikä näkevän ketään. Seuraavana päivänä Osku tekee jotakin kamalaa ja käsittämätöntä. Tytöt ovat järkyttyneitä, ja kuulevat, että huhun mukaan Osku olisi nähnyt jotakin metsässä ennen sekoamistaan.

Tuolla, ulkona hautuumaalla. Pitkä varjo. Mies, siluetti tasaiseksi tallautunutta lunta vasten. Pimeässä hautuumaa on vieras ja aavemainen. Murenevat hautakivet kuin murjottuja hampaita.(s. 17)

Matkalla taistelukentille suurin osa tytöistä jänistää ja palaa takaisin Tampereelle. Miehet eivät usko naisista olevan mitään hyötyä taistelussa ja osin passittavat heitä kotimatkalle. Jäljelle jäävät vain Siiri, Ester ja Mirva, jotka sinnikkäästi haluavat ottaa osaa taisteluun. Siiri kaipaa Elinaa ja on harmissaan, että tämä palasi. Sitten Mirva katoaa. Hän höpisee jostakin valosta, jonka myös Osku kertoo nähneensä ennen sekoamistaan. Jäljellä ovat enää Siiri ja töykeästi käyttäytyvä Ester. Kun pieni tyttö tupsahtaa heidän tielleen lumisessa metsässä aseella osoittaen, Siiri joutuu tekemään ikävän valinnan. 

Älä uskallakaan kuolla, Ester. Hänen piti kaatua taistellen. Hänen piti kaatua hampaat miehen kurkussa, veri leukaa pitkin virraten. Ei näin. (s. 66)

Mitä metsässä on, joka saa ihmiset sekoamaan? Onko puheet liekkiöistä totta vai pelkkää taikauskoisten höpötystä? Miksi Ester pelkää karhuja eikä halua Siirin puhuvan niistä mitään?

"Ehkä se johtuu sodasta. Ehkä taistelut häiritsevät niitä ja ne tulevat ulos piiloistaan. Niin minä ainakin luulen." (s. 76)

Kirjan tunnelma on yhtä aikaa kaunis ja hyytävä. Tyttöjen selviytyminen talvisessa metsässä laukausten kummutessa taustalla on kuvattu niin taidokkaasti, että lukiessani kirjaa tunnen olevani itsekin metsässä. Kauhuelementit tulevat kirjaan nimenomaan hyytävän pahaenteisen tunnelman kautta. Siirin kaiho Tampereelle palannutta Elinaa kohtaan on kaunis vastapaino Esterin luotaantyöntävälle olemukselle, jota Siirin on hankala - mutta pakko - sietää. 

Pidän kovasti kirjan kauniista kielestä (kiitos Lauri Latulle käännöksestä) ja tunnelmasta. Suomalaista mytologiaa on ujutettu tarinan sekaan omaperäisellä tavalla. Repliikeissä on välillä suomalaiseen tyyliin karskia kielenkäyttöä, joten tämä kirja olisi hyvinkin voinut olla senkin puolesta syntyperäisen suomalaisen kirjoittama. Tähän karmean kauniiseen tarinaan on vangittu hyvin suomalaisuuden henki. 

Annan arvosanaksi tälle 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

Kirsin kirjanurkka

Shakkimatti: Ali Hazelwood

Shakkimatti: Ali Hazelwood. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2023

Englanninkielinen alkuteos: Check & Mate. Kansi: Vicky Chu, Lilithsaur; Kaisu Sandberg

"Romanttinen komedia shakista, kilpailemisesta ja rakkaudesta

Bestseller-kirjailija Ali Hazelwoodin älykäs ja seksikäs YA-herkkupala Mustan kuningattaren faneille

Mallory Greenleaf ei enää pelaa shakkia. Se oli joskus hänelle elämän tarkoitus, mutta siitä on kauan ja ikäviä asioita tapahtui. Ja ei, hän ei halua puhua siitä. Malloryn paras kaveri ylipuhuu hänet vielä yhteen shakkiturnaukseen. Mallory voittaa jokaisen pelin, mukaan lukien lajin tämän hetkisen maailmanmestarin. Hups. 

Nolan Sawyer on 20-vuotias komea shakkidynastian perillinen ja tunnettu pelipiirien ulkopuolellakin. Häntä on kutsuttu yhdeksi historian parhaista pelaajista, eikä hän pidä häviämisestä, ei varsinkaan Malloryn kaltaiselle ulkopuoliselle. Mallory toimii, niin kuin on tottunut tekemään: pakenee paikalta. Seuraavat siirrot sitten tehdäänkin ihmissuhdepelilaudalla."(WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

Olen lukenut Ali Hazelwoodin aikuisille suunnatun The Love Hypothesis -romaanin, jonka seksikohtauksia lukiessa poskeni punoittivat roimasti. Ilostuin kuullessani, että häneltä ilmestyy ensimmäinen YA/new adult -romaani, joka vieläpä suomennetaan heti ilmestymisvuonnaan, mutta samalla minä hieman jännitin, osaako ronskeista lemmenhetkikuvauksistaan tunnettu Hazelwood hillitsemään itseään nuorten aikuisten kirjaa kirjoittaessaan.

Shakkimatti sijoittuu, ylläripylläri, shakin ihmeelliseen maailmaan. Kirjailija on yleensä tykännyt sijoittaa romaaninsa yliopistomaailmaan, mutta nyt tämän kirjan päähenkilö, 18-vuotias Mallory työskentelee automekaanikkona. Hänellä on kova vastuu perheestään, sillä nivelreumaa sairastava äiti ei kykene työelämään, ja teini-ikäiset pikkusiskot, Darcy (12) ja Sabrina (14) ovat vaativaisia. Malin shakkimestarina tunnettu isä on kuollut. Malin hyvä ystävä Easton houkuttelee hänet shakkiturnaukseen, johon Mal ei alussa suurin surminkaan halua suostua, mutta raahautuu viimein ystävänsä mieliksi paikalle - ja lyö kaikki ällikällä päihittäen suuren shakkimestari Nolan Sawyerin, josta Mal on aiemmin lukenut hyvin kyseenalaisia artikkeleja. Tuo parikymppinen mestari kun on tunnettu nuorempana hyvin kiivaasta luonteestaan, eikä hän ole kestänyt häviöitä kovinkaan hyvin. Niinpä voitettuaan Nolanin Mallory pakenee paikalta, ettei saisi kokea nuoren miehen raivoa nahoissaan.

"Sinä olet se, joka ohitat ihmiset. Jätät heidät taaksesi ennen kuin he ehtivät jättää sinut. Säästät itseltäsi sen nöyryyttävän koettelemuksen, että antaisit jonkun opetella tuntemaan sinut."(s. 292)

Sitten kohtalo puuttuu Malin elämään.  Häneen ottaa yhteyttä nainen nimeltä Defne Bubikoglu, edellisen turnauksen järjestäjä, joka on vaikuttunut Malin shakkitaidoista. Hän tarjoaakin tälle vuoden stipendiaattia, jonka aikana hänestä leivottaisiin ammattilaispelaaja. Mikä uskomaton tarjous siis, ja suuri sopivaan aikaan! Mutta Mal on päättänyt, ettei pelaa enää ikinä shakkia. Asia liittyy jotenkin hänen isäänsä. Mutta kun hän saa potkut työpaikastaan korjaamolta, eikä uutta työpaikkaa näy mailla halmeilla, hänen on otettava tarjous vastaan. Perheelleen hän yhä valehtelee käyvänsä töissä samassa paikassa. Alkaa kova valmennusohjelma, jossa Mal pelaa tuntikausia shakkia, tutkii shakkiaiheista kirjallisuutta ja analysoi muiden pelejä. Seuranaan hänellä on omalaatuinen Oz, joka ei salli hiiskaustakaan Patersonin shakkikerhon kirjastossa.

Väistämättä Mal joutuu törmäämään Nolaniin shakkiturnauksissa, mutta vaikka hän kuinka yrittää vältellä tuota tyyppiä, se ei tunnu onnistuvan. Onko Nolan vihainen siitä, että hävisi Malille, joka vasta nyt tupsahti shakin maailmaan? Toki todellisuudessa Mallory pelasi vielä lapsena, mutta kaikki tyssäsi erääseen ikävään tapahtumaan, joka liittyi hänen isäänsä. Mallory on kuitenkin ilmiömäisen taitava, ja Nolan saa viimein vakuutettua tälle, että on ainoastaan tosi vaikuttunut tämän taidoista. Nolan on myös tukena, kun muutamat pelaajat suoltavat seksistisiä kommentteja ainoalle naispuoliselle pelaajalle. Pahin suupaltti on Koch, joka osoittautuu myös Nolanin pahimmaksi vastustajaksi ja vihamieheksi. Yhteisiä tekijöitä siis löytyy, joten Nolan ja Mal pikku hiljaa ystävystyvät ja alkavat hioa pelistrategioita yhdessä. 

Ei. Ehe. Eieieieiei. En pelaa sellaisen sovinistisian kanssa, jonka käsitys sukupuolten välisistä eroista juontaa juurensa 1930-luvulle. En missään tapauksessa - (s. 117)

Malin menestys shakkimaailmassa huimaa häntä - etenkin rahapalkkioiden määrät - mutta myös syyllisyys painaa, kun hänellä ei ole perheelleen aikaa niin paljon. Sabrina tuntuu etääntyvän isosiskostaan ja Darcy on yllättävän ovela urkkiessaan selville isosiskonsa salaisuudet. Lisäksi muualle opiskelemaan mennyt Easton ei tunnu muistavan enää Malin olemassaoloa. Niinpä heidän välinen viestittely alkaa hiipua. Onneksi Mal saa uusia ystäviä shakkipiireistä, kun Nolanin ystävät Tanu ja Emil ottavat Malin siipiensä suojaan.

"Sinäkin tunnet sen, eikö niin, Mallory?" Hänen äänensävynsä on pakottava. Matala. " Kun pelaat, tunnet saman kuin minä."(s. 201)

Mal ei tunnista niitä tunteita, joita hän alkaa tuntea aina niin ystävällistä ja auttavaista Nolania kohtaan (mikä on väliin minusta hiukan ärsyttävää, kun kaikkihan on itsestäänselvää.) Hänellä on kehittynyt tavaksi paeta aina, kun ongelmia ilmenee, mutta Nolan on sinnikäs. Heidän yhteistyönsä shakin parissa on ihailtavaa ja paneutumisensa tuohon taktiikkapeliin hyvin intensiivistä. Koko muu maailma julistaa heidän olevan pari, mutta Mal on toista mieltä. Tai ainakin uskottelee olevansa.

Shakkimatti on ensinnäkin mielenkiintoinen kurkistus shakin maailmaan. En ole lukenut Walter Tevisin Musta kuningatar -romaania, johon kirjaa verrataan, mutta katsoin kyllä siitä tehdyn minisarjan ja pidin kovasti. Siksi minulle oli jo entuudestaan tuttua, kuinka ammattimaista toimintaa shakin pelaaminen on ja kuinka isot rahat siellä pyörivät. Shakkimestarit eivät ole yksin, vaan heidän ympärillään toimii iso tiimi. He opiskelevat pelistrategioita, katsovat loputtomiin muiden pelejä, treenaavat paljon. Myös henkinen puoli pitää olla kunnossa. Tätä puolta Shakkimatti toi hyvin kiintoisasti esille romanttisten juonikuvioiden lomassa. Lisäksi kirjassa käsitellään seksismiä, jota naispelaajat joutuvat kokemaan muuten niin miesvaltaisessa peliyhteisössä. 

Romantiikkapuoli toimii kirjassa oikein hyvin. Seksikohtaukset ovat oikein sopivia YA-kirjalle, jopa ehkä jopa hiukan varovaisia kuvailuissaan. Erityisen mukavaa on myös se, ettei Nolan ole sellainen töykeä äkäpää, millaiseksi Mal hänet aluksi kuvittelee, ja millaisia monesti enemies-to-lovers-troopin kirjoissa mieshenkilöhahmot ovat. (Vaikka tämän kirjan kohdalla ei välttämättä voi puhua mainitsemastani troopista, kun sitä enemies-vaihetta kestää hyvin vähän aikaa ja sekin on osin toisen henkilöhahmon, eli Malin itsensä kuvittelemaa.) 

Romantiikan lisäksi kirjassa käsitellään myös muita ihmis- ja perhesuhteisiin liittyviä ongelmia ja väärinkäsityksiä: Mal olettaa, ettei Easton välitä enää hänestä uudessa opiskeluympäristössään, vaikka ei itsekään pidä enää yhteyttä ystäväänsä ja kerro kuulumisiaan. Tai kun Sabrina on kiukkuinen isosiskolleen, joka käyttäytyy kuin olisi tämän huoltaja, eikä Mal ymmärrä, miksei pikkusisko ole kiitollinen hänen huolenpidostaan. 

Pidin siis oikein kovasti tästä kirjasta, mutta se, miksi en antanut tälle muuten sydämeni sykkyrälle kietoneelle kirjalle ihan täyttä vitosta, on sen kirjoitustyyli, joka on minusta hiukan häiritsevän levoton. Ehkä tämä tulee esille vielä paremmin  suomennetussa versiossa. Lisäksi, jos joku ei tykkää kiroilusta, sitten en suosittele tätä kirjaa. Minua v-sanat sinänsä haittaa, mutta tykkään selkeämmästä kirjoitustyylistä kuin mitä Hazelwood tässä harjoittaa.

Shakkimatti on varmasti nuoren TikTok-vaikutteille alttiin lukijakansan mieleen. Kyllähän tämä varmaankin sujahtaa myös minun kasien genrevinkkauspakettiini ensi vuonna.

Arvosanaksi annan tälle 4,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muualla:

Voima

Tinarinnat - Kalevalan naisten uudet tarinat: J.S. Meresmaa ja Anni Kuu Nupponen (toim.)

Tinarinnat - Kalevalan naisten uudet tarinat: J.S. Meresmaa ja Anni Kuu Nupponen (toim.) Hertta 2023

Kansi: Karin Niemi

" 'Joskus naiselle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin muuttua suunnattomaksi petolinnuksi.'

Miltä tutut tarinat kuulostaisivat, jos äänen saisivatkin Kalevalan naiset itse? Miten sammon kanssa kävi Louhen näkökulmasta? Entä miten tarinansa pukisi nykyajan Aino tai Marjatta puolukoineen? Voisiko Tuonen tytti työskennellä ruumishuoneella tai Vellamo olla intohimoinen luonnonsuojelija?

Tinarinnat-novellikokoelmassa 11 suomalaista kirjailijaa kertoo oman tulkintansa valitsemastaan Kalevalan naishahmosta. Tyyliltään novellit ovat moninaisia: on historiallisia, fantastisia ja futuristisia, herkkiä, synkkiä ja humoristisia. Yhteistä tarinoille on, että ne ravistelevat pölyyntyneitä mielikuvia.

Jokaisen hahmon tarinaa täydentää muotokuva eri kuvittajalta. Juhlavaan teokseen tekee mieli palata kerran toisensa jälkeen.

Kokoelman ovat toimittaneet tamperelaiset kirjailijat J. S. Meresmaa ja Anni Kuu Nupponen. He saivat idean teokseen Tampereen taidemuseon näyttelyssä, jossa Kalevalan aiheita hallitsivat – jälleen kerran – miehet ja miehinen näkökulma. Oli siis aika kertoa Kalevalan naisten tarinat aivan uudella tavalla.

Mukana on 22 nais- tai muunsukupuolista kirjailijaa ja kuvittajaa.

Kirjailijat: Katri Alatalo, Magdalena Hai, Anu Holopainen, Emmi Itäranta, Jenny Kangasvuo, Jenna Kostet, Anne Leinonen, Anni Kuu Nupponen, Tiina Raevaara, Solina Riekkola ja Johanna Sinisalo.

Kuvittajat: Broci, Maya Hahto, Juliana Hyrri, Emma Kantanen, Jutta Kivilompolo, Anne Muhonen, Karin Niemi, Emmi Nieminen, Johanna Rojola, Julia Savtchenko ja Nora Surojegin." (Hertta)

Oma arvio:

Pakko myöntää heti tähän alkuun, että Kalevala ei ole minulle kovin tuttu. Ei, vaikka olen opiskellut suomen kieltä ja kirjallisuutta. Onhan sitä käsitelty peruskoulussa, mutta kansalliseepokset  eivät ole erityisesti minun sydänasiani, vaikka toki arvostan kulttuuriperintöämme. Kiinnostuin silti valtavasti, kun kuulin, että Kalevalan naisista tulee oma novellikokelma, jossa on vieläpä kirjoittajina Suomen parhaimmistoa niin spefin kuin lanukirjallisuudenkin saralla sekä lisäksi loistavia kuvittajia.

Tinarinnat - Kalevalan naisten uudet tarinat esittelee yhteensä 11 Kalevalan tarinoista enemmän tai vähemmän tutuksi tullutta naishahmoa. Kokoelma alkaa päräyttävästi pahishahmo Louhesta, Pohjan Akasta,  ja päättyy Väinämöisen emoon Ilmattareen. Pidän kovasti kirjan rakenteesta, jossa jokainen naishahmo esitellään ensin kuvittajan taidonnäytteellä ja lyhyellä esittelytekstillä, joka selostaa missä roolissa kyseinen nainen Kalevalassa esiintyy. Näin minäkin, joka en ole niin kauheasti perillä eepoksestamme, pääsen vähän jyvälle. Tuttuja nimiähän siellä vilisee ja heti muistini palailee pätkittäin: ei kai kukaan ei voi olla muistamatta, miten Marjatta tulee puolukasta raskaaksi ja Lemminkäisen äiti suree Tuonelan äärellä kuollutta poikaansa.

He olivat vieneet minulta Aamuni ja Iltani, joten minä vein heidän. (Emmi itäranta: Taivasta silpovat pilvet, s. 34)

Vaikka novellikokoelma alkaa melko perinteikkäästi Kalevalan aikaan sijoitetulla Emmi Itärannan novellilla Taivasta silpovat pilvet, jossa Louhi pyytää Väinämöiseltä Sampoa itselleen ja tulee luvanneeksi tälle palkkioksi tyttärensä, sekä jumalhahmo Tuurin vaimo Villikerta taltuttaa Ukko Ylijumalan sytyttämän palon Jenny Kangasvuon novellissa Tulisoronen, kivikipinä, seuraavat novellit ujuttautuvat pikku hiljaa taidokkaasti nykymaailmaan tai jopa dystopisiin maailmoihin, joissa ihmisen kehittelemät peltilehmät tuottavat maitoa ja lihaa eettisemmin (vai josko sittenkään?) Jenny Kostetin novellissa Kaitse karja kaunihisti,  tai Tuonen Tytti on töissä ruumishuoneella ja saattelee vainajien sielut Tuonelaan ruumishuoneen takaoven kautta Solina Riekkolan novellissa Kalma päätä kallistavi. 

"Tytti joenkorpi, hei", sanon, ja kättelen Terttua. "Obduktioteknikko. Ja sinun oppaasi Tuonelaan." (Solina Riekkola: Kalma päätä kallistavi: s. 113)

Tulevaisuuden maailmoihin sukelletaan esimerkiksi novellikokoelman päättävässä Magdalena Hain novellissa Veen emonen, Ilman impi, Ilma-Tarin kätilö, jossa ihmiskuntaa uhmaa heidän emonsa eli kohduksi kutsutussa luolassa asuvan Ilma-Tarin mahdollinen tuhoutuminen ja emon uusiutuminen. Anni Kuu Nupposen novellissa Tule marja poimimahan Marjatta elää tulevaisuuden maailmassa, jossa algoritmien valta on noussut koko maailmaa hallitsevaksi systeemiksi. Johanna Sinisalon novellissa Poika palasina pääosassa on Lemminkäisen äiti, joka joutuu pelastamaan poikansa päihdehelvetistä. 

He antoivat minulle nimen puolukka. He tekivät minut ja vangitsivat tänne. ( Anni Kuu Nupponen: Tule marja poimimahan, s. 253)

Vedenalaisiin fantasiamaailmoihin sukelletaan sekä Katri Alatalon novellissa Ken kulkee vettä vasten, jossa opiskeluajan taloudellisiin vaikeuksiin väsynyt Aino tuntee veden kumman kutsun, sekä Anu Holopaisen novellissa Veen voima, Veen väki, jossa on päähenkilönä Vellamon hahmoon perustuva Vee, nuori nainen, joka pelastetaan eräänä päivänä pahasti kalastusverkkoihin sotkeutuneena ja muistinsa menettäneenä. 

Älä pelkää. Hengitä vesi sisään ja pelko ulos. Tämä on kotisi, tule takaisin. (Anu Holopainen: Veen voima, Veen väki: s. 153)

Sateenkaareviakin scifin sävyjä tarjoaa Anne Leinosen novelli Vilua hohkaa hopea, jossa kuulun teknoseppä Ilmarin sisar Annikki joutuu peittelemään veljensä kamalaa tekoa eli tämän vaimon Irinan surmaa. Tiina Raevaaran novellissa Saaren neidot, kauan kasvaneet on ehkä jopa hiukan kauhumaisia piirteitä päähenkilönään Kyllikki, joka anoppinsa kanssa surmaa ja silpoo Lemminkäisen palasiksi kursiakseen tämän uudelleen kokoon. 

Kaikki aina luulivat, että Ahti Saarelainen ryösti minut. Lemminkäinen ryösti Kyllikin, sanottiin, aivan kuin olisin ollut pelkkää materiaa, esine, jonka voi varastaa. Niin tarina väittää. (Tiina Raevaara: Saaren neidot, kauan kasvaneet, s. 205)

Novellikokoelma on hyvin tasalaatuinen ja pitää sisällään kaunista ja huoliteltua kieltä. Kuvitukset ovat persoonallisia ja toinen toistaan kauniimpia. Vaikka novellit poikkeavat hiukan tyyliltään, on punainen lanka kuitenkin olemassa. Novelleissa tulee usein esiin se huoli, mihin tämä yhteiskunta ja planeettamme tila on menossa. Kantavina teemoina ovat luonnon kiertokulku ja kunnioittaminen, eläinlajien säilyminen, lihansyönti, teknologian lisääntyminen ja toksiset mieskuvat.  Tämä kokoelma on täyttä timanttia, ja jos ei ole vielä esimerkiksi valmistujais/ylioppilaslahjaa nuorelle hankkinut, tämä kannattaa pitää mielessä. Itse näkisin, että novellit toimisivat mainiosti äidinkielen opetuksessa toisen mainion Kalevala-teemaisen novellikokoelman eli Satalatva - Kalevala uusin silmin ohella (Tammi 2021, toim. Salla Simukka ja Siri Kolu.) Vaikka Tinarinnat ei ole varsinaisesti lanua, se kuitenkin soveltuu mainiosti niin yläkouluun kuin lukioonkin.

Mitkä novellit pääsevät sitten minun top-kolmoseeni? Minä innostuin eniten dystopissävytteisestä Anni Kuu Nupposen novellista Tule marja poimimahan, jossa on tuotu mukavasti puolukka-teemaa ja neitseellistä sikiämistä mukaan erittäin persoonallisella tavalla, ja joka maalailee algoritmien valtaaman yhteiskunnan kauhukuvaa. Toinen suosikkini on Anne Leinosen niin ikään futuristinen Vilua leimaa hopea, jossa Ilmarin siskolla Annikilla on vaiettu salaisuus. Kolmas suosikkini, synkkämielinen Katri Alatalon Ken kulkee vettä vasten tuo esille nuoren aikuisen eli Ainon epätoivon, kun haaveiden toteutuminen ei olekaan sitä, mitä elämältä kuvitteli, ja tulevaisuus näyttää vain hyvin synkältä ja toivottomalta.

Suosittelen tätä kaikille, jotka haluavat katsoa Kalevalaa toisin silmin - tai niille, jotka eivät tunne kovin hyvin Kalevalaa, mutta haluaisivat oppia sitä viihdyttävällä tavalla, ilman runomittaa, päsmäröiviä miespäähenkilöitä ja ankeita analyysejä. 

Annan arvosanaksi 5-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muualla:

--

Samantyylistä luettavaa:

J.S. Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän

Anniina Mikama: Myrrys

Maria Turtschaninoff: Maresin voima

Maria Carole: Tulen tyttäriä -sarja

Lily & Atlas -sarja: Colleen Hoover

Se päättyy meihin: Colleen Hoover. Suomentanut Sirpa Parviainen. WSOY 2023. (Lily & Atlas #1)

Englanninkielinen alkuteos (2016): It ends with us. Kansi: Jon Shireman

"Tunne, mistä puhutaan.

Se päättyy meihin on valtaisan menestyksen sosiaalisessa mediassa saavuttanut ilmiö, jonka viimeisiä sivuja ei voi lukea kyyneleitä vuodattamatta.

Lilyn elämä ei ole ollut helppo. Vaikeista perheoloista ponnistanut nuori nainen uskoo kuitenkin voittaneensa ongelmansa, kun hän valmistuu yliopistosta ja uskaltautuu perustamaan unelmiensa yrityksen. Kun hän vielä kohtaa Rylen, komean neurokirurgin, elämä tuntuu jo liian hyvältä ollakseen totta. Mutta sitten Lilyn nuoruudenrakkaus ilmestyy kuvioihin ja nykyisyys alkaa muistuttaa menneisyyttä. Päätöksiä on tehtävä, eivätkä ne ole helppoja."(WSOY)

Oma arvio:

Nonnih. Nyt tiedän mistä puhutaan ja kohkataan. Olen katsellut tätä Colleen Hooverin Se päättyy meihin -kirjaa kirjasomessa jo pitkään enkunkielisenä, mutta kun näin suomennoksen olevan tulossa, päätin odottaa hetkisen. Nyt haukon happea, sillä imaisin tämän kirjan viikonlopun aikana (eikä se ole ollenkaan tavallista, että vetäisen muun elämän ohella yli 400-sivuisen romaanin parissa päivässä.) Olen ihan tietämätön kaikesta kirjailijan ympärillä pyörivästä #booktok-kohusta, sillä minua ei kiinnosta tällaiset seikat. Sen verran tiedän, että jotain kohua siis on.

En ole hirveästi lukenut tästä arvioita, joten en tiennyt juuri, mitä odottaa. Jos sinä et halua tietää liikaa juonesta, niin en suosittele lukemaan arviotani vielä, sillä avaan melko paljon juonta. Aion kirjoittaa seikoista, joita ei välttämättä alussa arvaa mukaan tulevan. 

Eivät teot ole ne, jotka satuttavat eniten, vaan rakkaus. Jos tekoon ei liittyisi rakkautta, kipu olisi helpommin siedettävissä. (s. 367)

Lily on kirjan alussa 23-vuotias nuori nainen, joka on kiivennyt erään Bostonilaisen kerrostalon kattotasanteelle tuulettamaan aivojaan isänsä hautajaisten jälkeen. Hän on pitänyt isälleen unohtumattoman muistopuheen, jossa hän ei ole keksinyt tästä mitään hyvää sanottavaa. Myöhemmin selviää, miksei. Olennaisinta on kuitenkin Lilyn ja kattoterassin tuolia vihoissaan potkivan komean miehen kohtaaminen katolla. Ryleksi esittäytyvä, neurokirurgian erikoistumisjaksolla työskentelevä  komistus toteaa suorasukaisesti haluavansa naida Lilyä, mutta Lily torppaa hänet sanoen, ettei harrasta yhdenyön suhteita - eikä Ryle taas usko parisuhteisiin. Vetovoimaa heidän välillään kuitenkin on. Parin flirttailu keskeytyy kuitenkin ikävästi ja Lily uskoo, ettei enää koskaan näe tuota miestä.

Lily on kirjoittanut teininä päiväkirjaa, jonka on osoittanut suuresti ihailemalleen Ellen DeGeneresille. Näitä päiväkirjan merkintöjä Lily alkaa käydä läpi paljastaen lukijalle jotain kamalan kipeää hänen lapsuudestaan. Lilyn isä on pahoinpidellyt tämän äitiä niin kauan, kuin Lilyn muistot kantavat. Lily kirjoittaa kuitenkin myös ihanista asioista, kuten siitä, miten hän tutustui naapurin autiotalossa majailevaan kodittomaan poikaan, Atlasiin, ja kuinka he lopulta rakastuivat. Atlasin tie vei kuitenkin pois Lilyn luota hänen enonsa luo ja armeijan palvelukseen. Jäljelle jäi vain kauniit - ja karmivat muistot, kun isä yllätti heidät heidän viimeisenä yönään.

Ehkä rakkaus ei olekaan jotain sellaista, joka kulkee täyden ympyrän. Jospa se on kuin vuoksi ja luode, virtaa sisään ja vetäytyy pois, niin kuin ihmiset elämässämme. (s. 253)

Puoli vuotta kattoepisodin jälkeen Lily on ostanut itselleen liikehuoneiston, johon hän haluaa perustaa kukkakaupan. Heti ensimmäisenä päivänä sisään marssii töitä etsivä tyylikkään näköinen nainen, Allysa, joka osoittautuu Lilylle korvaamattomaksi avuksi. Allysalla on valtavan rikas mies ja kokonainen kerrostalon yläkerros asuntonaan, eikä hänen tarvitsisi tehdä töitä, mutta hän haluaa auttaa Lilyä. Naisilla synkkaa heti ja heistä tulee korvaamattomat ystävät toisilleen. Lilyn loukattua nilkkansa  apuun rientää Allysan aviomies ja veli, joka sattuu olemaan lääkäri. No, okei, hän on neurokirurgi. Niinpä, Ryle astuu jälleen kuvioihin ja ilmoittaa, että haluaa yhä edelleen naida Lilyä.

"Koputitko sinä todella kahteenkymmeneenyhdeksään oveen vain kertoaksesi, että ajatus minusta tekee elämästäsi silkkaa helvettiä ja että minun pitäisi harrastaa seksiä sinun kanssasi, jotta sinun ei tarvitsisi enää koskaan ajatella minua? Lasketko sinä leikkiä?"(s. 85)

Kuinkas sitten käy, kun Lily huomaa ajattelevansa Ryleä yhä enemmän ja enemmän, muttei suostu satunnaiseen seksiin tämän kanssa. Ryle hokee mantraansa siitä, ettei usko parisuhteisiin, ja lopulta rukoilee, että saa harrastaa seksiä edes kerran Lilyn kanssa. Hän ei nimittäin ole pystynyt enää keskittymään mihinkään muuhun kuin Lilyn ajattelemiseen. Yhteisen nukutun yön - aivan, nukutun - jälkeen Rylen on kuitenkin alettava pyörtämään päätöksensä, sillä hän ei saa tarpeekseen tuosta punatukkaisesta naisesta. Allysa on ensin häkeltynyt, mutta sitten mielissään, kun veli on viimeinkin löytänyt naisen elämäänsä.

Ryleen ei voi olla rakastumatta, sillä hän on itse täydellisyys: yhtä aikaa hellä mutta myös melko ronski sille päälle sattuessaan. Hän menestyy hyvin neurokirurgina, on intohimoinen työssään mutta palvoo Lilyä vapaa-aikanaan. Lilyn äidinkin hän jo hurmaa. Juuri kun olen täysin rakastunut Ryleen jo itsekin, matto vedetään jalkojeni alta. Ensimmäinen lyönti tulee kuin vahingossa, ihan puun takaa. Lilyn pettymystä ja surua ja kaikkea sitä epätoivoa on kuvattu niin koskettavasti tuon tapahtuman jälkeen, että tunnen sen itsekin nahoissani. Ryle on surullinen ja ahdistunut itsekin teostaan, ja Lily antaa tälle anteeksi. 

En odottanut tuntevani näin paljon tuskaa hänen tapaamisestaan. (s. 162)

Mutta kun hän ja Ryle sattuvat tuon episodin illalliselle ravintolaan, jonka omistaa hyvin tutunnäköinen mies Lilyn menneisyydestä, välikohtaukselta ei voi välttyä. Atlas näkee Lilyn otsan, Rylen käden ja tajuaa heti. Hän antaa numeronsa Lilylle ja painottaa, että tämä voi aina soittaa tälle, jos tarvitsee apua. Lily on kuitenkin lähes vihainen, sillä eihän hänen ja Rylen tapaus ole lainkaan sama kuin hänen isänsä ja äitinsä tapaus. Tämä oli vain yksi kerta, ja sekin vahinko. Ryle ei voisi rakastaa Lilyä vähempää.

Minun pitäisi vihata häntä. Minun pitäisi olla se nainen, joka äitini ei koskaan ollut tarpeeksi vahva olemaan. (s. 280)

Se päättyy meihin menee syvälle tunteisiin, ja se on minulle juuri tärkein ominaisuus kirjassa. Muita kirjallisia seikkoja en syynää välttämättä kovin tarkasti, ellei tyylissä tai tekstissä jokin haittaa suuresti lukemistani. Hoover paljastaa kirjan lopussa, että hän nimenomaan halusi saada lukijan rakastumaan Ryleen yhtä syvästi kuin hän itse ja Lily rakastuivat. 

Kirjassa tuodaan esille se puoli, mitä parisuhdeväkivaltaa kokematon ei yleensä voi ymmärtää: miten juuri se ihminen, jota eniten rakastaa, tekee hetkittäin hirveitä tekoja. Miten hankalaa on jättää ihminen, jota rakastaa eniten, ahdinkonsa keskelle. Kirjan alussa Ryle toteaa Lilylle, ettei kukaan ihminen ole paha, vaan on vain pahoja tekoja. Vaikka ihmisten tekemiä pahuuksia ei pidä hyväksyä, niitä tehneitä ihmistä voi jollain tasolla ymmärtää. Rylestä ei ole tehty mitään hirviötä, joka olisi jatkuvasti manipuloiva tai muuten epämiellyttävä ihminen. Traumansa takia hänellä vain mustuu mieli, jolloin hän menettää kontrollin. Lily haluaisi ymmärtää ja rakastaa Ryleä, mutta tietää, ettei hän voi enää koskaan luottaa tähän. Hänen on katkaistava kierre tähän.

Ihmiset tekevät virheitä. Eivät ihmistä määritä ne virheet, joita hän tekee. Ihmisen määrittää se, kuinka hän käsittelee niitä ja oppii niistä sen sijaan, että käyttäisi niitä tekosyinä. (s. 223)

Inhoan yli kaiken mustavalkoista ajattelua ja sellaista kauhistelua, että miten-ihminen-voi-olla-niin-julma ja miten-se-ei-jo-jätä-sitä ja kerrasta-poikki-vaan. Kukaan ei koskaan voi tietää, mitä kunkin ihmisen taustalla on ja mitä kyseisen ihmisen päässä liikkuu. Ketään ei voi suoraan tuomita hyväksi tai pahaksi, sillä yllättävän moni kykenee ääriolosuhteissa pahoihin tekoihin. Joku voi kavahtaa tässä kirjassa sitä, miten väkivaltaa tekevästä miehestä on tehty niin rakastettava ja hänelle suodaan hiukan ymmärrystä avaamalla hänen menneisyyttään. Tämä on taas yksi lukemisen ja fiktiivisten tarinoiden parhaita puolia - opimme ymmärtämään ihmisiä. Meidän ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä kaikkea.

Toivottavasti teosparin seuraava osa It starts with us suomennettaisiin pian. Siinä tuodaan mukaan Atlasin näkökulmaa. Voi olla, että malttamattomana luen sen enkuksi.

Korostan vielä tähän loppuun, että kirja ei ole YA-kirja. Suosittelen sitä new adult -ikäisille eli 16-vuotiaista ylöspäin. 

Arvosanaksi annan täydet 5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Se päättyy meihin muualla:

Tarinannuppuja

HS (maksumuurin takana)

Anun ihmeelliset matkat

Virve Fredman - Ostolakossa - Blogi minimalismista, kosmetiikasta ja onnellisesta elämästä.

Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja

Se alkaa meistä: Colleen Hoover. Suomentanut Sirpa Parviainen. WSOY 2023 (Lily & Atlas #2)

Englanninkielinen alkuteos (2022): It starts with us. Kansi: Danielle Mazzella Di Bosco

"Jokainen loppu on uusi alku.

“Hoover särkee jälleen sydämiä tällä tyrmäävällä Se päättyy meihin -menestysromaaninsa jatko-osalla. Kirjailija esittelee taitojaan hienosyisessä ja empaattisessa hahmokuvauksessa, ja fanit ilahtuvat kuullessaan Atlasin näkökulman tarinasta. Kuten tavallista, Hoover ei pelkää tutkailla rakkauden tummia ja haavoittuvaisia puolia.” ― Publishers Weekly

Lilyn elämä on kiireistä: hänen kukkakauppansa kukoistaa ja tyttärensä kasvaa kovaa vauhtia. Tuntuu siltä, että vaikeudet Rylen kanssa ovat jo takanapäin, mutta kun Lily törmää kadulla nuoruudenrakkauteensa Atlasiin, elämä heittää jälleen volttia. Samaan aikaan Atlas joutuu kasvotusten traumojensa kanssa. Voiko edes rakkaus parantaa nuorena saadut haavat?"(WSOY)

Oma arvio:

Colleen Hoover ei aikonut tehdä jatkoa Se päättyy meihin -teokselleen, mutta osin lukijoiden toiveesta teki sittenkin. Goodreadsin arvioissa muutamat ovat sitä mieltä, että jatko-osa on turha ja Hooverin olisi pitänyt jättää Lilyn tarina yhteen kirjaan. Luettuani kirjan en ole ihan samaa mieltä, mutta olisin toki pärjännyt yhdelläkin kirjalla. 

Se alkaa meistä alkaa pienellä jahkailulla, kun Lily ja Atlas miettivät tahoillansa seuraavaa yhteydenottoa. Edellinen kirja päättyy siihen, kun lastenvaunuja pukkaava Lily ja töihin suuntaava Atlas kohtaavat kadulla ja asioita jää roikkumaan ilmaan. Lily pohtii, onko kuitenkaan viisasta ottaa yhteyttä Atlasiin, kun asiat Rylen kanssa eivät ole vielä selvät, ja Atlas taas keskustelee asiasta 14-vuotiaan terapeuttinsa Theon kanssa. Theo on Atlasin työntekijän poika, jolle tämä on avautunut monista asioista, myös tästä Lilyn tapauksesta. Atlasilla on yhä vahvoja tunteita Lilya kohtaan, on aina ollut. Hänellä tuntuu vain olevan kauheaa kiirettä kahden ravintolan omistajana, etenkin kun viime päivinä ravintolat ovat kohdanneet ilkivaltaa. Seiniä on töhritty, ruokia syöty ja niin edelleen.

Lopulta lapsuuden rakastavaiset sopivat treffeistä, joista ei tule ihan sellaiset kuin he aluksi suunnittelivat. Äitiyden uuvuttama Lily ei ole pirteintä treffiseuraa, mutta se ei rakastunutta Atlasia haittaa, päinvastoin. Parin välillä on yhä sama kipinä kuin teineinäkin. Lily on kahden vaiheilla: hän haluaisi heittäytyä Atlasin syliin ja viettää tämän kanssa kaiken aikansa, mutta toisaalta hän pelkää Rylen reaktiota. Siispä hänen on salailtava Atlasin ja hänen treffailu. Ryle, joka tapaa heidän pian 1-vuotiasta Emersonia pari kertaa viikossa, on kuitenkin hyvin tarkka ja alkaa epäillä jo pienistäkin vihjeistä. Valitettavasti hänen käytöksensäkin voi yhä muuttua uhkaavaksi hetkessä, mutta mies toki tiedostaa sen, että menettäisi hetkessä tapaamisoikeutensa Emersoniin, jos kävisi Lilyyn käsiksi. Pelottavia hetkiä on kuitenkin yhä tiedossa.

Hän tuntuu aina ilmestyvän paikalle juuri, kun tarvitsen hengenpelastajan. (s. 147)

Välillä palataan taas menneisyyteen, kun Atlas pyytää saada lukea Lilyn teini-iän päiväkirjaa. Sukelletaan taas nuoren rakkauden alkulähteille, ja Atlas saa nyt lukea Lilyn tuntemuksia ja kokemuksia heidän kohtaamisistaan. Ikävistä tapahtumista, kuten siitä, kun Lilyn isä sai nuoret kiinni verekseltään, Atlas joutuu palauttamaan kurjia muistoja mieleensä. Nyt päästään myös kurkistamaan Atlasin karmeaan lapsuuteen välinpitämättömän äidin ja karmeiden isäpuolten hoteissa. Ei siis ihme, että Atlas asui autioituneessa talossa, josta Lily hänet löysi. Ja että Atlas lähti kokonaan paikkakunnalta pois täysi-ikäistyttyään. Nyt hän johtaa menestyksekkäästi kahta ravintolaa, mutta rakkausrintamalla hänellä on ollut aika hiljaista. Kunnes Lily taas palaa... Mutta valitettavasti kuvioihin palaa myös ikävä ihminen Atlasin menneisyydestä, eli hänen äitinsä Sutton. Saapa Atlas elämäänsä myös yhden uuden, yllättävän ihmisen.

"Minun olisi pitänyt suojella sinua. Minun olisi pitänyt tehdä enemmän." (s. 203)

Se alkaa meistä on hyvin viihdyttävä romanttiselta puoleltaan, ja toki muutkin teemat ovat mielenkiintoisia. Tosin Rylen ja Lilyn välinen kitka alkoi jossain vaiheessa puuduttaa ja tuntua jo toisteiselta, ja ajattelin, että eikö tähän nyt saada ikinä selvyyttä. Toisaalta tämä on varmasti hyvä esimerkki siitä, kuinka pitkälle lähisuhdeväkivallan lonkerot ulottuvat, eikä ero tee siitä välttämättä loppua. Varsinkin, kun pariskunnalla on yhteinen lapsi. 

On eri asia inhota jotakuta sen takia, miten hän kohtelee minua, mutta kun eniten ihailemaani ihmistä kohdellaan kaltoin, vihani on aivan erilaista. (s. 74-75)

Atlas on oikea unelmien prinssi, joka saapuu valkealla ratsullaan pelastamaan kaltoin kohdellun Lilynsä. Toisaalta Atlas kutsuu myös Lilyä pelastajakseen, sillä onhan Lilykin aiemmin pelastanut Atlasin ahdingosta. Tuntuu tosin hiukan hassulta, että komea, seksikäs, superhuomaavainen ja menestyksekäs mies olisi vapaana vain juuri sitä nuoruuden rakkauttaan varten eikä ole perustanut perhettä tähän mennessä. Atlas tuntuu olevan välillä liiankin täydellinen, mutta haitanneeko tuo kamalan Rylen jälkeen. Kun Atlasille valkenee kaikki se, mitä Lily sai kokea Rylen kanssa, hänet valtaa suuri raivo ja riittämättömyyden tunne. Lily havahtuu kuitenkin siihen, että vaikka Atlas olisi kuinka vihainen, hänellä ei ole koskaan vaaraa miehen seurassa. Atlas ei ikinä satuttaisi Lilyä, vaikka tämä nauraisi tälle päin naamaa tai vaikka he kuinka riitelisivät.

No olihan tämä oikein ihana pakkaus, ja taisin lukaista kirjan parissa päivässä. Hoover taitaa romanttisen ja eroottisen vireen ylläpitämisen kirjoissaan, mutta osaa sälyttää sekaan luontevasti myös vakavampaa teemaa. Ihan niin korkealle tämä kakkososa ei yltänyt kuin ensimmäinen, mutta melkein.

Arvosanaksi annan 4

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kuunnellut äänikirjat - dekkariblogi

Virve Fredman

Kirsin Book Club

Samantyylistä tai -aiheista luettavaa:

Holly Bourne: Syitä itkeä julkisesti

Ali Hazelwood: The Love Hypothesis

Royalteen-sarja: Anne Gunn Halvorsen ja Randi Fuglehaug

 Royalteen - Puoli valtakuntaa: Anne Gunn Halvorsen ja Randi Fuglehaug. Suomentanut Kati Valli. WSOY 2022 (Royalteen #1)

Norjankielinen alkuteos (2020): Halve kongeriket. Arvingen. Kansi: Kaisu Sandberg (suunnittelu) ja Hilla Semeri (kuvitus)

"Hittisarjan avaus, jonka pohjalta on juuri tehty Netflix-elokuva!

Maan tunnetuin poika ja suurta salaisuutta mukanaan kantava tyttö. Lukuisiin maihin myyty kuninkaallinen romanssi on tarina pelkojen voittamisesta ja yllättävästä rakkaudesta norjalaisessa eliittikoulussa.

17-vuotias Lena on juuri muuttanut Osloon, eikä oman paikan löytäminen upeassa eliittikoulussa ole helppoa. Lenalla on takanaan menneisyys juorukuningattarena ja kotona suuri salaisuus, josta kukaan uudessa koulussa ei saa tietää mitään. Mutta kun Lenan ja samaa koulua käyvän kruununprinssi Kallen elämät risteävät, Lena saa unohtaa toiveensa välttää liiallista huomiota. Miten paljastaa omat salaisuutensa, kun ihastus on koko valtakunnan seuratuin nuori – niin tosielämässä kuin sosiaalisessa mediassakin? 

Raikas ja koukuttava Royalteen: Puoli valtakuntaa on ollut valtava hitti kotimaassaan Norjassa ja sarjasta on kasvanut neliosainen. Ensimmäisen kirjan filmausoikeuksista kilpailtiin rajusti, ja lopputuloksena tarina valloittaa nyt maailmaa myös Netflix-elokuvana."(WSOY)

Oma arvio:

Tämä kirja tulla tupsahti taas jostain näkökenttääni syksyllä, ja kiinnostuin oitis valtavasti. Ensinnäkin siksi, että norjalaista YA:ta en olekaan vielä lukenut, ja toiseksikin, koska kuninkaalliset. Niin, olen jotenkin hirmuisen mieltynyt viime aikoina kirjoihin, joissa vilisee kuninkaallisia. Ja kolmas syy: tästä on tehty Netflix-elokuva, joten voin täydentää lukukokemukseni vielä katsomalla leffan. Mikäs sen parempaa.

Hänen täytyi olla varovainen.

He eivät saisi koskaan tietää. (s. 86)

On hankala kertoa kirjan juonesta paljastamatta liikaa, sillä haluaisin muidenkin yllättyvän samanlailla kuin minäkin tarinan edetessä. Yritän siis olla varovainen:

Lena on muuttanut pieneltä paikkakunnalta isän, äidin ja suloisen pienen Theon kanssa suureen kaupunkiin, Osloon. Lenalle on tapahtunut jotakin Hortenissa, ja hänen perheensä on päättänyt antaa hänelle uuden alun Oslossa, jossa hän aloittaa hienossa Elisenbergin lukiossa. 

Heti ensimmäisenä päivänä Lena huomaa, etteivät uudet lukiokaverit ole keitä tahansa: muun muassa norjan kuninkaalliset kaksoset Margrethe ja Karl Johan käyvät samaa lukiota. Karl Johan kiinnittää huomionsa Lenaan, mutta kukaan muu ei tunnu huomaavan tyttöä. Uusi alku ei siis vaikuta kovin lupaavalta. Lenaa se ei haittaa, mutta vanhemmat toivoisivat hänen saavan ystäviä. Lena kaipaa Horteniin jäänyttä ystäväänsä Liviä, jonka kanssa hänellä meni välit tyystin ennen heidän muuttoaan. Lukijalle syy selviää toki myöhemmin.

- Me taidamme nyt olla sujut. Minä pelastin  sinut korvesta ja sinä minut punkkikuolemalta. (s. 33)

Eräänä päivänä Lena lähtee käyttämään Theoa vaunulenkillä, kun hän eksyy uudessa ympäristössä. Sattumoisin lenkillä ollut Karl Johan eli Kalle pelastaa Lenan pinteestä ja ottaa heistä kuvan snäppiin, kun Lena vuorostaan pelastaa Kallen punkin puremalta. Kun snäppikuva sattuu muiden näkökenttään, Lena yhtäkkiä huomataan. Nyt hän pääsee kuninkaallisiin piireihin ja tulee kutsutuksi Ingridin bileisiin, vaikka Lena ei halua lähteä. 

Kalle on sinnikäs ja hakee tytön väkisillä mukaan. Hiukan Lenaa häiritsee se, että Kalle vapettaa maria leikkimökissä ja jättää sitten hänet huomiotta loppubileiden ajaksi. Kukaan ei tunnu syövän bileissä mitään eikä kukaan ui uima-altaassa, vaikka sellainen on. Lenaa alkaa ärsyttää. Hän juo liikaa ja mokaa pahemman lailla. Menettikö hän nyt maineensa Oslossakin? Katsooko Kalle enää häneen päinkään? Miksi Margrethe on niin ynseä Lenaa kohtaan?

Kruununprinssi veti voitonriemuisena esiin purkillisen makrillia tomaattikastikkeessa. (s. 95)

Norjalaisuus tulee kivasti esille esimerkiksi Lenan eväsleivissä, joissa on päällä makrilleja tomaattikastikkeessa (ja jota Kalle ei voi sietää!) Vai oliko tässä nyt viljelty kliseetä, jonka mukaan norjalaiset tykkäisivät makrilleista, vaikka suurin osa nuorista oikeasti vihaa niitä? Joitakin kyseenalaisia kohtia tässä oli, jotka jättivät hiukan hämmentyneen olon, kuten Kallen vapettaminen ja samaan hengenvetoon sen puolusteleminen ryyppäämistä järkevämpänä vaihtoehtona, mutta toisaalta tässä näytetään kirjan nuorten aikuisten elämää sellaisena kuin se on eikä aleta heti valistaa. Pidin kirjaa kuitenkin tosi viihdyttävänä ja helppolukuisena.

Nyt Lena oli itse yksi heistä.

Oslolaisista. (s. 167)

Kirjan loppuosa menetti hiukan otettaan, eli pidin paljon enemmän kirjan kahdesta ensimmäisestä kolmanneksesta. Kallen ja Lenan  epäonniset sekstailuyritykset toivat  kiusaantuneen olon. Toisaalta, siinä mielessä ne ehkä olivatkin onnistuneita kuvauksessaan. Eihän se läheskään aina mene ekalla kerralla nappiin eivätkä toiveet kohtaa. Tässä on myös käännetty asetelma toisin päin totutusta, eli poika ei ole valmis, vaikka tyttö on.

Kirja loppuu melkoiseen cliffhangeriin, joten jatkoa seuraa...

Seuraavaksi siirryn sitten leffan pariin ja odottelen keväällä ilmestyvää jatko-osaa Onnellisina loppuun asti.

Arvosanani 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Royalteen - Onnellisina loppuun asti: Anne Gunn Halvorsen ja Randi Fuglehaug. Suomentanut Kati Valli. WSOY 2023 (Royalteen #2)

Norjankielinen alkuteos (2021): Halve kongeriket 2: Drømmeprinsen. Kansi: Kaisu Sandberg (suunnittelu), Hilla Semeri (kuvat)

"Lukuisiin maihin myyty hittisarja, josta on juuri tehty Netflix-elokuva!

Salaisuuksia, juoruja ja virheitä. Koukuttavan Royalteen-sarjan toinen osa keskittyy prinsessa Margrethen myrskyisään elämään. Miten toteuttaa tavalliset teinitytön unelmat, jos koko maa tarkkailee sinua?

Prinsessa Margrethen elämä on täynnä rajoitteita ja ihmisiä, jotka odottavat, että hän mokaa lopullisesti. Samalla hänelle on kehittymässä salainen, rajat ylittävä kuninkaallinen romanssi. Kaiken päälle Margrethen vanhemmat, Norjan kuningas ja kuningatar, ovat vieraantuneet nykyajasta. Aivan toisenlaisia kuninkaallisia ovat modernit ja empaattiset naapurit Tanskassa. Kun kuningasperheet päätyvät yhteiselle hiihtoreissulle, Tanskan kruununprinssi osoittautuu myös varsin hurmaavaksi. Mutta unelmien prinssit ja prinsessat eivät välttämättä ole sitä miltä päälle päin näyttää. Royalteen-sarja on valtaisa norjalainen hitti. Sen toinen osa Onnellisina loppuun asti on yhtä aikaa raadollinen ja suloinen tarina, jota on mahdoton laskea käsistään." (WSOY)

Oma arvio:

Royalteen-sarjan toinen osa ei pettänyt odotuksiani. Onnellisina loppuun asti esittelee nyt viileän jääprinsessa Margrethen kaikkine heikkouksineen. Eikä Kallen sisar, joka ensimmäisen osan lopussa tuupertui kesken koulun halloweenbileiden lattialle, ole niin viileä kuin mitä hän antaa ymmärtää.

Tässä toisessa osassa eletään Covid19-viruksen aikaa, jolloin koulutkin olivat hetken suljettuna. Niinpä Margrethe on saanut toipua rauhassa hänen tuupertumisensa aiheuttamasta kohusta ja hämmennyksestä. Toisin kuin arvellaan, Margrethen pyörtyminen johtui paracetamolin ja alkoholin yhteisvaikutuksesta, ei sen kummemmasta. Muut luulevat sen johtuvan yliannostuksesta. Vain Margrethe itse tietää totuuden paremmin, eikä korjaa asiaa, vaikka ystävänsä Arnie kokee syyllisyyttä tuon illan tapahtumista annettuaan gammaa prinsessalle.

- Onko naama järjestyksessä? Oletko valmis tekemään comebackin? (s. 7)

Kalle ja Margrethe palaavat kouluun muiden tavoin koronasulkutoimenpiteiden laannuttua. Kuninkaallisperhe on kuitenkin tiukan syynin alla, jotta kansalaiset saisivat heidät kiinni pienestäkin rikkeestä, jolla he rikkoisivat koronarajoituksia. Margrethe saa alkuun kyräilyä osakseen, mutta kipakkaan tyyliinsä hän hiljentää äkkiä kuiskutteluporukat ja yrittää palata normaaliin. Muilta salaa hän jatkaa kuitenkin voimakkaiden paracetamol-kipulääkkeiden syömistä krooniseen päänsärkyynsä. Lääkkeitä hän nyysii äidiltään, joka on liian väsynyt ja masentunut huomatakseen mitään. 

Margrethellä on salaisuus: hän on viestitellyt Tanskan kruununprinssi Henrikin kanssa jonkin aikaa, ja uskoo, että heillä voisi olla jotain kipinää välillään. Henrik on häntä muutaman vuoden vanhempi, mutta tuskinpa se haittaa. Sitten Margrethe kuulee, että Tanskan kuninkaalliset tulevat viettämään pääsiäistä Norjan hovin kanssa laskettelun ja mökkeilyn parissa, joten Margrethe on kuin tulisilla hiilillä. Hän haluaa kokea ensimmäisen seksikertansa komean ja mukavan Henrikin kanssa. Tämä on ihan toista maata kuin eräs Gustav, joka osoittautui ihan erilaiseksi kuin Margrethe kuvitteli - ja joka kiristää nyt Margretheä eräällä asialla.

Mihin kaikkeen hän olisikaan valmis, jos vain saisi sen tekemättömäksi. Koko sen illan. (s. 55)

Margrethe huomaa välillä vieraantuvansa niin perheestään kuin hänen ja Kallen yhteisestä kaveriporukasta: isällä on outoja menoja ja hän käyttäytyy muutenkin oudosta, äidillä omat ongelmansa, Kalle haluaa vain bilettää ja olla Lenan kanssa ja kaveriporukka unohtaa välillä kutsua Margrethen yhteisiin bileisiin. Ainoastaan Arnie ja Fanny tuntuu välittävän hänestä, mutta sitten Lenan ystävä Liv iskee kyntensä Arnieen. Prinsessa tuntee olevansa aika yksin kaiken keskellä. Fannylle hän ei ole kertonut kaikkea, kuten sitä, mitä tapahtui Gustavin kanssa. Tuupertumiskohtauksen takia hän haluaa välttää alkoholia, mutta sekään ei ole niin helppoa alkoholinhuuruisissa bileissä. Sitten tapahtuu yksi ylilyönti, joka vaikuttaa koko perheen maineeseen.

Pandemia meni, pääsiäinen tuli.

Rinteet täynnä valkeaa! Shottisuksi odottaa! Jodl doi dii, jodl doi daa! (s. 119)

Onnellisina loppuun asti on yhtä viihdyttävä, hauska ja koskettava kuin sarjan ensimmäinenkin osa. Parasta antia on kuninkaallisten mökkeily, Arnien tehtailemat biisit ja Fannyn ikimuistoiset synttäribileet. Muutama kohta Margrethen ja Henrikin välillä minua jäi häiritsemään, jonka takia en ihan viis kautta viittä tälle anna. Lisäksi motkotin jo eka osan kohdalla vapettamisesta, ja nyt mukana oli myös gammaa bileiden buustaajana. (Jotenkin haluaisin, että nuortenkirjat jätettäisiin vähemmälle tuommoisista aineista. Varsinkin, kun ne esitetään mielestäni tässä kirjassa aika normalisoituna.) Noista epäkohdista huolimatta nautin lukea kuninkaallisen perheen elämästä, joka ei ole sekään yhtä juhlaa, Margrethen kertomana. Romanttiset kuviot toimivat myös oikein kivasti. Suorittajankeskeinen Margrethe haluaa pitää kaiken kontrollissa ja hänen on vaikea olla oma itsensä, sillä se tarkoittaisi hölläämistä kaikesta suunnitellusta. Kirjan aikana hän oppii hiukan löysäämään ja olemaan pingottamatta niin paljoa, mutta vaikeaa se on. Siinä on myös hiuksenhieno raja, kuinka paljon kannattaa höllätä ja antaa palaa. 

Se oli takuulla Margrethen vähiten sujuva ja tyylikäs lasku koskaan, mutta näin hauskaa hänellä ei ollut ollut pitkään aikaan. (s. 145)

Kirja loppuu jälleen melkoiseen cliffhangeriin, josta käy sanomattakin selväksi, että seuraavan osan päähenkilönä on somettaja Tess. Royalteen 3 - Vallan huipulla ilmestyy marraskuussa -23, joten jään innolla odottamaan jatkoa. Kävin Goodreadsissa nuuskimassa ja selvitin, että 4. osassa näkökulmahenkilönä on kruununprinssi Kalle, 5. osassa Kallen ja Margrethen ystäväpiiristä Ingrid ja 6. osassa Margrethen paras ystävä Fanny.

Arvosanaksi annan 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Royalteen - Vallan huipulla: Anne Gunn Halvorsen ja Randi Fuglehaug. Suomentanut Kati Valli. WSOY 2023 (Royalteen #3)

Norjankielinen alkuteos (2021): Halve kongeriket 3: På tronen. Kansi: Kaisu Sandberg

"Kuka nykymaailmassa käyttää suurinta valtaa? Netflixistä tutun, eliittikoulun kuninkaallisia kuvaavan Royalteen-sarjan kolmannessa osassa päärooliin nousee somevaltiatar Tess.

Meikkivinkkeihin aiemmin Instagramissa keskittynyt Tess kohoaa mielipidevaikuttajaksi sen jälkeen, kun hänen yhteenotostaan rasistisesti käyttäytyvän laulajan kanssa tulee valtakunnan uutinen. Mutta ymmärtääkö 17-vuotias varakkaan perheen tytär ja somejulkkis oikeasti mistä puhuu? Kun Tess lisäksi päätyy tutustumaan laulajaan, josta koko soppa lähti liikkeelle, hän joutuu miettimään tarkkaan, missä kulkevat yksityisyyden rajat. Romanttinen ja raikas Royalteen-sarja kuvaa norjalaisen eliittikoulun elämää ja Norjan kuningasperheen lasten ihmissuhteita. Sarjan kolmannessa osassa pohditaan kiinnostavalla tavalla nykyaikaista vallankäyttöä ja vaikuttamista."(WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

Norjalaisen Royalteen-sarjan kolmannessa osassa loistaa sometähti Tess, joka oli ensimmäisessä osassa Puoli valtakuntaa prinsessa Margrethan epäsuosiossa, mutta jonka ystävällinen tulokas ja kirjan päähenkilö Lena ujutti takaisin kuninkaalliseen ystäväpiiriin. Toinen osa, Onnellisina loppuun asti, jonka päähenkilönä on itse prinsessa Margrethe, päättyy siihen, kun ystäväpiiri lukee Tryvannin festarikeikan päätteeksi otsikoista, että heidän ystävänsä Tess on heilutellut nyrkkejään erästä kuuluisaa artistia, TÖS:iä päin. Mitä kummaa on tapahtunut? Juttu jää auki.

Nyt Tess pääsee kertomaan tuon karmean illan tapahtumista itse. Kuinka TÖS ja hänen typerät kaverinsa nöyryyttivät Tessiä, kuvasivat hänen twerkkaustaan ja käyttäytyivät rasistisesti häntä kohtaan - eikä suosittu artisti puuttunut asiaan mitenkään. Kaiken huipuksi TÖS tarttui Tessiin kiinni repien tämän paidan, jonka seurauksena tytön oli pakko puolustaa itseään ja huitaista nuorta miestä nyrkillään. Ja nyt kaikki otsikot toitottavat samaa. Tessin isoveli ei voi ymmärtää, miten hänen siskonsa saattoi olla niin ajattelematon ja pahoinpidellä suositun artistin. Tess taas ei voi ymmärtää, miksei isoveli puolusta häntä. Hän päättää luottaa uskollisiin katsojiinsa ja tuuttaa someen videota, jossa esiintyy repeytynyt paita päällään. Näin syntyy antirasismia ja metoo-henkeä huokuva  #isketakaisin-kampanja, joka suistaa TÖS.in suosion laskuun - mutta Tessin seuraajamäärät senkun kasvaa.

Tess nosti puhelimensa Laminin silmien eteen.

- Iske takaisin? Mitä vastaan?

- Arkipäivän rasismia tietenkin! Minun eilisen toimintani innoittamana! (s. 35)

Some on Tessille turvasatama, rakas harrastus ja keino ilmaista itseään. Hänen meikkausvideonsa ovat todella suosittuja, mutta isoveli ei ymmärrä, kuinka isosta jutusta on kyse. Tess tekee hyvän sopimuksen Sunny-aurinkovoideyrityksen kanssa ja on esikuvana muille ruskeille tytöille - sillä ruskeidenkin tyttöjen täytyy suojautua auringolta. Sitten Tessiä pyydetään ehdolle suosittuun Bloggarit-ohjelmaan, ja hänellä riittää menoa erilaisissa tilaisuuksissa ja bileissä, joiden aikana arvioidaan Tessin sopivuutta ohjelmaan. Mutta sitten Tess saa kuulla jotain, joka ei ole tarkoitettu hänen korvilleen. Täyttääkö hän vain ruskean tytön kiintiön ohjelmassa?

No niin, Tess ajatteli. Siinä oli tv-väelle sisältöä!

Eikä tämä liittynyt mitenkään hänen ihonväriinsä. Hän oli saanut tämän aikaan ihan itse. Samoin kuin kaiken muunkin. (s. 176)

Missä ovat Tessin vanhemmat? He omistavat Dubaissa hotellin ja viettävät arkensa siellä, kun taas Tess ja norjalaista hotellia johtava Lamin-veli asustavat kahdestaan. Tess huomaa, että välit ystäväpiiriin alkavat rakoilla niin #isketakaisin-jupakan kuin Tessin somekiireiden vuoksi. Paras ystävä Ingrid tarvitsisi kipeästi Tessin apua matematiikan kokeisiin valmistautumisessa, mutta närkästyy, kun Tess tuo paikalle Bloggarit-kuvausryhmän. Kuninkaallisen perheen nuoret, Kalle ja Margrethe eivät taas arvosta sitä, että Tess yrittää tuoda kuvausryhmän mukanaan kansallispäivän bileisiin. Tess tuntuu olevan puun ja kuoren välissä: hän ei itsekään haluaisi sotkea ystäviään kaikkeen mukaan, mutta toisaalta hänen pitäisi vakuuttaa Bloggarit-tuotantoryhmä siitä, että hän sopisi ohjelmaan ja voisi tuottaa sinne mielenkiintoista sisältöä.

Oliko hän tosissaan yrittänyt viedä kuvausryhmän mukanaan kuninkaanlinnaan Norjan kansallispäivänä? Mitä hän oikein kuvitteli? Että hän olisi Margrethelle ja Kallelle niin tärkeä, että he suostuisivat siihen? (s. 167)

Tess tutustuu söpöön Jonakseen, hiukan homssuiseen poikaan, joka on poliittisesti aktiivinen ja vastustaa muun muassa kuningaskuntaa. Poika vaikuttaa aluksi oikein ihanalta, mutta onko hänkään ihan sitä, mitä väittää olevansa? Viekö pojan mielipiteet kuninkaallisista ja muista etuoikeutetuista, joihin koko Tessin ystäväpiiri kuuluu, häntä kauemmaksi ystävistään? Voivatko he koskaan ymmärtää häntä, ruskeaa tyttöä Norjassa, täysin? Saako hän enää tukea ystävistään, kun hän heitä eniten tarvitsisi? 

Tämä  sarjan kolmas osa oli yhtä viihdyttävä ja hyvä kuin aiemmatkin, ellei jopa paras tähänastisista. Sivumäärältään tämä on sarjan muhkein osa, sillä sivumäärä hurahtaa pikkaisen yli kolmensadan (kun taas viimeinen osa on vain 200-sivuinen.) Rasismin lisäksi sosiaalisen median valta ja voima on hyvin keskeisessä roolissa, niin hyvässä kuin pahassa. Tessin lisäksi myös muilla henkilöillä ei mene niin nappiin, ja voi arvatakin, että tänä keväänä ilmestyvässä sarjan neljännessä osassa Teidän majesteettinne setvitään pääosassa olevan prinssi Kallen näkökulman kautta  tässä osassa ilmenneitä ongelmia. 

Annan arvosanaksi tälle 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

--

Royalteen - Teidän majesteettinne: Anne Gunn Halvorsen & Randi Fuglehaug. Suomentanut Kati Valli. WSOY 2024 (Royalteen #4)

Norjankielinen alkuteos (2022): Halve Kongeriket 4:  Audiens. Kansi: Hilla Semeri

"Norjalaisessa hittisarjassa on vietetty ikimuistoisia hetkiä jo usean samaa eliittikoulua käyvän päähenkilön kanssa. Nyt ääneen pääsee viimeinkin kruununprinssi Kalle itse.

Aurinko hellii Norjan Lofootteja ja surffauskaupunki Unstadia, mutta kruununprinssi Kallen elämää peittävät varjot. Hän on kesälomareissulla ystävien kanssa, mutta samalla hänen olisi voitettava takaisin puolelleen sekä entinen tyttöystävänsä Lena että koko Norjan kansa. Onko Kalle pelkkä bileprinssi vai olisiko hänestä muuhunkin? Kallen tilannetta ei auta sekään, ettei hän tunnu pärjäävän Unstadin omille pojille, jotka ovat harrastaneet surffausta koko ikänsä. Kesäisille Lofooteille sijoittuva dramaattinen ja romanttinen tarina tarjoilee tunnemyrskyjä ja suuria paljastuksia jylhissä maisemissa. Se on pakollista ahmittavaa kirjasarjan ja Netflix-elokuvien maailmasta tutun kuninkaallisen ystäväporukan seuraajille."(WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

Norjalainen Royalteen-sarja on ollut tasaisen viihdyttäbää luettavaa, ja jokaisessa osassa on ollut jokin oma teemansa, jota on seurattu eri näkökulmahenkilön kautta. Omat osansa ovat nyt saaneet kruununprinssin kanssa seurusteleva teiniäiti Lena, päihdeongelmista toipuva prinsessa Margrethe ja somettaja-Tess. Vaikka jokaisessa osassa keskiössä on kulloisenkin päähenkilön vaiheet, koko eliittikoulun porukan vaiheet seuraavat mukana ja kirjat ovat loppuneet cliffhangeriin, josta on sitten jatkettu uuden näkökulmahenkilön parissa. Neljännessä osassa päästään viimein kurkistamaan lähemmin kruununprinssi Carl Johanin eli Kallen elämään. Odotin tätä innolla, mutta en nyt kirjan luettuani olekaan ihan varma, mitä sanoa.

Viime osassa Lenan ja Kallen suhde alkoi kriiseillä ja nyt Lena on halunnut, että hän ja Kalle olisivat enää vain ystäviä. Kallen on hankala niellä tätä, sillä hän kaipaa Lenaa kovasti. Hän ottaakin suhteen kariutumisen omille niskoilleen, tarkastelee tekemiään virheitä ja päättää kunnostautua sellaiseksi, että Lenan on pakko ottaa hänet takaisin hänen ja pikkuisen Theon elämään. Avuksi tähän Kalle lainaa erilaisten elämäntaito-oppaiden kirjoja ja podcasteja, joissa opastetaan, miten kunnon mieheksi tullaan. Kalle alkaa treenata tosissaan, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Ajatuksesi muokkaavat sinua itseäsi. Jos ajattelet heikkoja ajatuksia, sinusta tulee heikko mies. Podcastin puhujaääni kaikui hänen korvissaan. (s. 19)

Eliittikoulun porukka on muutenkin kriisissä, sillä Ingrid ei ilmestynyt kevätjuhlaan ja ilmoitti lähteneensä somessa tapaamansa surffaripojan Falkin luokse Lofooteille asumaan. Kalle keplottelee vanhemmiltaan luvan, että he saavat lähteä porukalla suostuttelemaan Ingrid takaisin kotiin. Kalle laatii täydelliset matkasuunnitelmat, vuokraa porukalle huippuasumuksen ja hykertelee täydellinen loma mielessään. Taka-ajatuksena hänellä on toki saada Lena takaisin oppaidensa neuvojen avulla. Hänen on osoitettava olevansa kunnon mies Lenalle. Harmi vain, että toksista mieskuvaa ylläpitävät self helpit eivät ole tähän ehkä paras ratkaisu.

Hän oli ajatellut, että reissusta tulisi leppoisa, lämmin ja mahtava, mutta kaikki olikin ollut vain kylmää, märkää ja kamalaa.(s. 124)

Kallen suunnitelmat eivät oikein ota onnistuakseen. Varattu majapaikka onkin melkoinen mörskä, Falk osoittautuu oikeaksi Kallen oppaiden esikuvalliseksi urooksi ja lisäksi naapurimaatilalla asusteleva, raamikas Tommy tuntuu kiinnostuneen Lenasta liikaa - ja toisinpäin. Muuta porukkaa ei tunnu haittaavan, vaikka puitteet reissulle eivät ole täydelliset, mutta Kalle kiristelee koko ajan hampaitaan. Arnie tuntuu saavan ihan liikaa huomiota ja Kalle ilkeilee kaverilleen. Tess motkottaa vain sopivan somekontentin puutteesta, Ingrid tuntuu olevan täysin tyytyväinen Falkin seuraan, mutta jokin mättää heidän suhteessaan. Lena ei tunnu arvostavan Kallen hössötystä. Margrethe vaikuttaa olevan pettynyt veljeensä. Kaikki siis tökkii, mutta muulla porukalla tuntuu olevan ihmeen hauskaa. 

Kalle nielaisi. Tuota hän ei ainakaan tekisi. Tai ehkä tekisikin. Aivan, juuri tuollaisia juttujahan hän nykyään teki! Hän oli mies! (s. 96)

Kallen käytös on lähes sietämätöntä koko kirjan ajan. Hän ihailee toksisia mieskuvia ja miettii jatkuvasti, miten hänen tulisi olla lihaksikkaampi ja "enemmän mies". Tämä käy lukijalle melko ärsyttäväksi, vaikka toki ymmärtäisi, mikä tässä on tarkoituksena. Tokihan Kalle lopussa sitten herää tähän päivään, mutta minun kohdallani se on myöhäistä: olen jo ehtinyt ärsyyntyä liikaa. Kalle saattaa itsensä parikin kertaa vaaraan välinpitämättömyydellään ja tarpeellaan todistella osaamistaan. Osaako hän oikeasti tehdä muuta kuin bilettää, miettii hän. Miksi Lena kiinnostuu rempseästä lammastarhuripojasta, oikeasta maalaisjuntista, kun Kalle yrittää koko ajan tosissaan pitää tytöstä huolta. Hänellä on siihen rahaa. Hän osaa suositella kunnon ulkoiluvarusteet ja järkätä parhaimmat herkut bileisiin. 

Eipä unohdeta kuitenkaan kirjan juonen kannalta tärkeää seikkaa, eli saavatko nuoret houkuteltua Ingridin palaamaan kanssaan kotiin, vai haluaako tyttö jäädä elämään vapaata elämää autossa asuvan surffarin kanssa, joka arvostaa tytön ruuanlaittotaitoja. Onkohan parin suhteessa kaikki kunnossa, sillä ihan kuin Ingridin pitäisi kysyä kaikkeen Falkin lupa. Kalle huomaa myös, että Ingridin lähellä tuntuu jotenkin jännältä, ja hänellä menee ajatukset sekaisin, kun saa kuulla tytön olleen tosi ihastunut Kalleen ennen Lenaa. 

Olin jotekin ajatellut, että Royalteen-sarja päättyy tähän, mutta eipäs päätykään! Norjaksi on ilmestynyt vielä kaksi osaa lisää, joista seuraavissa osissa päähenkilöinä ovat Ingrid ja Fanny. Kirja loppuikin taas sen verran kutkuttavaan kohtaan, että jään innolla odottamaan Ingridin näkökulmaa.

Annan arvosaksi tälle osalle 3+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Samantyylistä luettavaa: 

Kihlattu: Kiera Cass

Tokion prinsessa -sarja: Emiko Jean

Amerikan kuninkaalliset -duologia: Katharine McGee

Rajaton: Tiffany D. Jackson

Rajaton: Tiffany D. Jackson. Suomentanut Peikko Pitkänen. Karisto 2022

Englanninkielinen alkuteos (2020): Crown. Kansi: Rachelle Baker (kuva), Erin Fitzsimmons (suunnittelu)

"Palkitun kirjailijan hyytävä mysteeri paljastaa salaisuudet parrasvalojen ulottumattomissa.

Legendaarinen R&B-tähti Korey Fields bongaa koe-esiintymisessä Enchantedin, nuoren laulajanalun, ja tytön unelma tähteydestä lähtee liitoon. Enchanted on Koreyn luksuselämän lumoissa, mutta pian unelma muuttuu painajaiseksi. Miehen charmin takana piilee jotain synkkää, jotain mitä Enchanted ei ymmärrä ennen kuin on liian myöhäistä.

Kun Enchanted herää kädet veren peitossa ja ammottava aukko muistissaan, hän tietää vain, että kaikki on mennyt kammottavasti pieleen. Korey oli Enchantedin avain menestykseen, mutta nyt hän on kuollut ja poliisi koputtaa oven takana. Kuka tappoi Korey Fieldsin?" (Karisto)

Oma arvio:

Rajaton on minulle yksi odotetuimmista syksyn kirjoista. Kirja on niitä tapauksia, jotka voidaan luokitella joko aikuisten tai lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolelle. Kariston uutuusluettelossa tämä on sijoitettuna aikuisten käännetyn kaunokirjallisuuden puolelle. Jos minulta kysytään, tämä on selkeästi nuorten aikuisten kirja. Onhan tässä rankka aihe ja kyseenalaisia asioita, mutta noin 15+ ikäisille nuorille aikuisille tämä on selkeästi suunnattu. Kirja alkaa sisältövaroituksilla, joissa varoitellaan kirjan sisältävän seksuaalista hyväksikäyttöä, raiskauksia, pahoinpitelyä, alaikäisten kaltoinkohtelua, vapaudenriistoa sekä opioidiriippuvuutta.

Kirjan kansi on aivan upea ja sopii täydellisesti kirjan sisältöön. Olen keltaisen ystävä, joten senkin vuoksi rakastuin tähän ulkoasuun!

Jo kirjan alku on pysäyttävä. Tokkurainen minäkertoja herää veren tahrimalta kokolattiamatolta. Hän uskottelee sen olevan punajuurimehua, vaikka sisimmässään tietää, ettei se ole. Jotakin kamalaa on tapahtunut, eikä hän muista mitä. Poliisi takoo oven takana. Sitten mennään itse Enchantedin tarinaan. Tämä seitsemäntoistavuotias tyttö rakastaa laulamista, hänen idoleitaan ovat Whitney Houston, Mariah Carey, Aretha Franklin, Diana Ross ja monet muut klassikkolaulajat. Enchanted tunnetaan siitä, että hän saattaa laulaa luikauttaa vaikka kesken uintitreenien tai koulun käytävällä. Hänen rakas mummonsa on aina kannustanut tätä laulamaan, ja laulaminen tuo mieleen kauempana asuvan isoäidin, jonka luota Enchantedin perhe muutti taannoin pois. 

Säännöllisesti kaljuksi päänsä ajava Enchanted on oman tiensä kulkija. Ystäviä hänellä ei liiaksi asti ole, vain Gabrielle on hänen tukenaan. Gab seurustelee häntä vanhemman, 21-vuotiaan miehen kanssa, mutta hänen vanhempansa vastustavat rakastuneen parin suhdetta. Gab tukee ja kannustaa Enchantedia menemään kykykilpailuun, ja nyt tämä viimein toteuttaa haaveensa. Esiintymistilaisuus jännittää ja meinaa jäädyttää laulajan, etenkin kun yleisöön ilmestyy kuuluisa ja kuuma R&B-laulaja Korey Fields, joka tulee takahuoneeseen kehumaan esitykseensä pettynyttä Enchantedia. Kun 28-vuotias supertähti osoittaa kiinnostusta nuoreen laulajalupaukseen ja kutsuu hänen perheensä keikalleen, Enchanted menee sekaisin. 

En olisi ikinä arvannut, että rakkaus tuntuu tältä. Siltä kuin uisin ja sukeltelisin valtameressä päivät pitkät. Kuulen korvissani meren kohinan. Maistan meren suolan. Koreyn kanssa tunnen olevani kotonani. Todellisessa kodissani. Ainoastaan merenneidot voivat uida näin syvissä tunteissa. (s. 111)

Näin Korey Fields ujuttautuu pikku hiljaa Enchantedin ja tämän perheen elämään. Viattomasta viestittelystä seuraa yhteisiä levytyssessioita lukittujen ovien takana ja pian mukaan tulee romanttisia kuvioita. Korey lupaa nostaa Enchantedin tähdeksi ja ottaa tämän mukaan kiertueelleen. Enchantedin perhe allekirjoittaa vastahakoisesti pinon sopimuksia, mutta eivät arvaa, mihin kaikkeen heidän alaikäinen tyttärensä ja koko perhe vielä joutuu. 

Kirja menee hyvin ahdistavaksi, kun Koreyn todellinen luonne paljastuu. Hän on manipuloiva, narsistinen, valtaa väärin käyttävä hirviö. Enchanted on rakastunut mieheen, joka osaa puhua oikein sopivalla hetkellä, mutta kun hän huomaa olevansa pulassa, on myöhäistä. Korey osaa uhkailla juuri sopivilla asioilla ja tietää, mitä asiat ovat Enchantedille tärkeitä: perhe, Gab, laulaminen. Koreyn tarjoama sininen juoma tuo sentään helpotusta koti-ikävää pohtivan tytön ahdistukseen. Sitä on vain saatava aina vain lisää ja lisää. Gabriela on kadonnut kuin taivaan tuuliin, eikä Enchanted saa pitää vanhempiinsa yhteyttä. 

Ja jos vain rakastan Koreya riittävän lujasti, ehkä onnistun pitämään hänen pimeän puolensa loitolla. (s. 173)

En tiedä onko tämä enemmän #metoo-kirja kuin jännäri, mutta toki lopun veriset surmakuviot sekä Koreyn piinaava käytös tekevät kirjaan psykologisen jännityksen aineksia myös. Minä olisin jotenkin toivonut, ettei kirja olisi teemasta huolimatta julistanut niin paljon #metoo:ta vaan pääpaino olisi ollut Enchantedin tuntemuksissa. Hän jäi päähenkilönä hiukan etäiseksi. Myös sivuhenkilöt jäivät aika tyhjiksi. Vaikka sisältövaroituksissa mainitaan raiskaukset ja väkivalta, ei niitä kuvata kauhean graafisesti eikä perinpohjaisesti. Näin ollen kirjan ahdistavuus syntyy lähinnä siitä toivottomuudesta, jota Enchanted ja lukija kokevat aikoina, jolloin Korey pitää tyttöä vallassaan. 

Olen läjä pudonneita lehtiä, mustuneita, kosteita, homeenhajuisia. Mätiä omenoita, kuihtuvaa ruohoa, varhain laskeutuvaa pimeyttä, joka karkottaa auringon. (s. 240)

Kirjailija on saanut sysäyksen kirjansa aiheelle amerikkalaisen R&B ja soul-laulaja R. Kellyn tapauksesta. Kyseinen mies on saanut useita syytteitä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä (Wiki). Jackson on myös itse tapaillut 15-vuotiaana parikymppistä miestä, joten hänellä itselläänkin on kokemusta salaisesta seurustelusta ikäistään vanhemman kanssa. Hän painottaa, että vastuu on aina aikuisella miehellä. Kirjan lopussa on kattava yhteystietojen lista väkivallan uhreille.

_____________________________________________________________________

Eikö niiden tyttöjen sana riitä? Miksei naisten sanaan IKINÄ uskota?

_____________________________________________________________________

Miksei se mimmi vain häipynyt? (s.278)

_____________________________________________________________________

Rajaton muistuttaa Juno Dawsonin Mallikappaletta, jossa nuori nainen joutuu raadollisen mallimaailman musertamaksi. Tässä kuitenkin tulee vielä rankemmin esille se, miten jotkut käyttävät valtaa mitä kamalimmalla tavalla. Kirjassa käsitellään myös jonkin verran rasismia ja naisten kokemaa seksismiä ja syrjintää. 

Vastasiko kirja odotuksiani? Sanotaanko näin, että tämä oli vetävä, herätti ajatuksia ja loppu säväytti (vaikkei hirveänä yllättänyt), vaikka ei ollut ihan niin wau kuin olisin ajatellut. Kirjassa on myös yksi hämmentävä kohta, jossa Enchanted alkaa epäillä omaa mielenterveyttään, ja lukijaa johdetaan hieman harhaan tässä. Minä ainakin meinasin hetken uskoa samaa kuin minäkertoja. Pidin myös kovasti mereen ja veteen liittyvistä metaforista, jotka viittaavat Enchantedin rakkauteen uimista kohtaan ja kaipuuseen synnyinseudulleen veden ääreen, mummonsa luo. Monesti viitataan myös Pieni merenneito -elokuvaan, joka on yksi Disney-fani Encantedin suosikeista. 

Arvosanani 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

--

Samantyylistä luettavaa:

Juno Dawson; Mallikappale

Courtney Summers: Sadie

Elina Kilkku: Ihana tyttö