Tähdet syntyvät sattumalta: Tittamari Marttinen

Tähdet syntyvät sattumalta: Tittamari Marttinen. Kvaliti 2023 (Rakkausmyrsky #1)

"Aniko ei halua kenenkään määrittelevän itseään, ei edes poikaystävänsä Josen. Hän tutustuu verkossa salaperäiseen ja ihanaan Morganiin ja jättää tutun elämän, työn ja poikaystävän kesäksi taakseen tutustuakseen uuteen rakkauteensa ja viettääkseen tämän kanssa aikaa Helsingissä. Morgan on kuitenkin aivan toisenlainen kuin Aniko on kuvitellut - tuntevatko he toisiaan ollenkaan? Unelma täydellisestä rakkaudesta murtuu, kun Morgan tekee hänelle pahaa: jotain niin pahaa, että aluksi siitä on vaikea puhua. Mutta Anikon täytyy kertoa - ensin ystävälliselle Pajulle, sitten Joselle. Voiko antaa anteeksi sille, joka on loukannut kaikkein syvimmin?

Säeromaanin muotoon kirjoitettu Tähdet syntyvät sattumalta aloittaa nuorille aikuisille suunnatun Rakkausmyrsky-trilogian, joka käsittelee vakavia aiheita modernilla otteella."

Oma arvio:

Olipas mukava saada vielä yksi kotimainen säeromaani luettavaksi loppuvuodeksi. Olin unohtanut tämän kirjan toiseen kirjapinooni, mutta onnekseni sen löysin. Tittamari Marttinen on tullut minulle tutuksi lasten- ja nuortenkirjoistaan, joita hän on kirjoittanut melkoisen kunnioittavan määrän, ja lisäksi olen törmännyt muutamaan hänen kirjoittamaansa selkoromaaniin. Tutkiessani hänen tuotantoaan häneltä on ilmestynyt myös runoteoksia ja aikuisten romaaneja sekä mm. selkotietoa. Tähdet syntyvät sattumalta aloittaa nuorten aikuisten rakkausteemaisen Rakkausmyrsky-trilogian. Hiukan epäselväksi minulle jäi, kirjoittaako Marttinen kaikki trilogian osat, vai tuleeko siihen eri kirjoittajia. Senpä näkee sitten.

Kai sitä kutsutaan rakkaudeksi. 

Ehkä Jose ja mä ollaan yhdessä

ikuisesti. (s. 7)

Aniko on jo teini-iän alusta saakka seurustellut Josen kanssa. He ovat unelmapari, mutta Aniko on alkanut kaivata jotain enemmän. Jotain muuta, jotain uutta. Kaikki tuntuu niin laimealta. Aniko työskentelee lähikaupan kassalla, jossa kaikki tuntevat hänet, hymyilevän kassatytön, ja illat hän istuu tylsistyneenä sohvalla. Jose ei ymmärrä, mitä Aniko kaipaa. 

Sitten Anikon elämään astuu feniks235, ihana tyyppi, joka saa Anikon tunteet taas heräämään. Jose alkaa aavistella jotain, mutta haluaa pitää kiinni Anikosta kynsin hampain. Aniko viestittelee ja soitteleekin nimimerkin takana olevan Morganin kanssa, ja rakastuu tähän yhä enemmän. Kesän tullen Aniko haluaa kuitenkin tehdä rohkean ratkaisun ja matkustaa yksin toiselle puolen Suomea, Helsinkiin asti, tapaamaan Morgania. Miksi yksin, kyselee äiti. Mikä juttu tää on, kyselee Jose hädissään. Anikon on kuitenkin mentävä.

Halusin tietää,

millaiset sen silmät oikeasti olivat,

miten se katsoisi minua,

miltä sen iho tuoksuisi,

miltä tuntuisi painautua 

sitä vasten.

<3 <3 <3 (s. 53)

Helsingissä iskee hätä, sillä Morgan ei olekaan asemalla vastassa. Mukava katutaiteilija Paju auttaa Anikoa ahdingossa, ja hänestä tuleekin Anikon uusi ystävä. Morgankin ilmestyy myöhemmin paikalle, ja alussa kaikki tuntuu olevan täydellistä, mutta Morgan ei olekaan ihan sellainen, millainen hän Anikon mielikuvissa oli. Todella ikäviä asioita tapahtuu, mutta onneksi Anikolla on tukea ja turvaa muista ihmisistä. 

HYÖKYAALTO

löi mun yli, pyristelin pintaan,

haukoin henkeäni

etten hukkuisi. (s. 187)

Pidin oikein kovasti tästä säeromaanista. Osa tapahtumista on aika rankkoja, mutta ne on käsitelty hienotunteisella tavalla. Aniko on sympaattinen nuori aikuinen, joka on eksyksissä tunteidensa kanssa eikä tiedä vielä täysin, mitä haluaa. Rakkauden määritelmää pureksitaan kauniisti. Keskiössä ei ole pelkästään romanttinen rakkaus. Minusta ihanaa on se, miten Jose yhä jaksaa tukea Anikoa, vaikka tämä lähti Helsinkiin toisen takia.

äkkiä Josesta oli tullut sellainen,

kiltti ja kärsivällinen,

eikä mikään siinä enää ärsyttänyt minua.

Miksi ihmeessä olin joskus

kaivannut pois sen luota? (s. 166-167)

Pidän myös siitä, ettei sukupuolta määritellä eikä korosteta. Minä jopa tein väärän oletuksen yhden henkilöhahmon sukupuolesta. Myös Anikon ihonväriä ei mainita suoraan missään vaiheessa, vaan sen voi lukija päätellä erinäisistä yhteyksistä tarinan edetessä. 

Käsittääkseni Aniko asuu Rovaniemellä, sillä hän viittaa siihen, että hänen kaupungissaan porot ovat samalla uimarannalla lasten kanssa. Mukava, että Lappiin sijoittuviin YA-kirjoihin välillä törmää, vaikka osa tapahtumista olikin Helsingissä. Morgan kommentoi myös Anikon murretta, mikä ärsyttää Anikoa. 

Tähdet syntyvät sattumalta lähtee ehdottomasti yläkoulun ysien vinkkauspakettiini.

Annan arvosanaksi 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Samantyylistä:

Rajaton: Tiffany D. Jackson

Hylätyt: Hanna van der Steen

 Hylätyt: Hanna van der Steen. Kvaliti 2022

Kansi: @ Michael Kingdom

"Kolme erityistä sisarusta, Saaru, Jami ja Madu, on hylätty pieninä metsän keskellä sijaitsevaan Huvilaan. Heidän karua elämäänsä piristävät Lumottujen esitykset, joita he käyvät katsomassa salaa tunteettomien Gammo-olentojen hallitsemassa Vilagossa.

Eräänä päivänä Huvilan hirsien välistä leijailee kirjekuori. Se työntää nuoret seikkailuun, jonka aikana heille selviää, miten he liittyvät yhteen maan kohtalon kanssa.

Hylätyt on ajankohtainen, moderni fantasiaromaani maailmasta, jota hallitsee vallanhimon turmelema ja laittomasti vallan kaapannut hallitsija. Diktaattori orjuuttaa alamaisensa kutomansa valheiden verkon avulla, mutta onneksi on myös niitä, jotka näkevät verkonsilmien läpi."

Oma arvio:

Hylätyt oli vuoden 2022 viimeisenä ilmestynyt kotimainen YA-kirja. Kirjan synkänpuhuva, aika koruton kansikuva antaa vihiä synkästä ja pimeästä sisällöstä. Eikä tämä fantasiaromaani olekaan maailmaltaan mikään aurinkoisin mahdollinen.

*** Tähän alkuun spoilerivaroitus: paljastan jonkin verran juonikuvioita, joten jos et haluaa tietää liikaa, älä lue enempää. ***

Kirjan alussa esitellään keskenään metsän keskellä asuvat erikoiset sisarukset, Saaru, Jami ja Madu, ikäjärjestyksessä kuudestatoista yhdeksään. Saaru on erikoisen karvainen ihmiseksi, Jami osaa muuttua näkymättömäksi (ja myöhemmin hän saa myös outoja leijumiskohtauksia tunnekuohuissaan) ja nuorimmainen Madu ei osaa kommunikoida kuin murisemalla ja ölisemällä epämääräisesti. Hän kärsii ilmeisesti erilaisista aistihäiriöistä. Lukijalle ei tietenkään aluksi paljasteta hirveän paljoa, mutta sen saa heti tietoonsa, että kolmikon äiti on jättänyt heidät vuosia sitten jostain pakottavasta syystä Huvila-nimiseen mökkiin turvaan. Mitä vaarallista kirjan maailmassa sitten on? 

Davastia-nimisen kaupungin on ottanut haltuun joku hirmuhallitsija, jossa työläisten vartijoina toimivat androidimaiset olennot gammot. Kaupungissa, jossa lapset vierailevat ruokaryöstöretkillään, ihmisten ainoa ilo työteon ja kurjuuden keskellä on Lumottujen esitykset. Lumotut ovat lapsilahjakkuuksia, jotka esittävät toinen toistaan upeampia esityksiä ja näitä vilagon asukkaat saavat katsella lumovisioillaan. Lumottuja myös kirjan päähenkilökolmikko ihailevat, ja Saaru on erityisen ihastunut nuoreen poikaan, joka esiintyy nimellä Absarokee.

Lapset löytävät äidin jättämän viestin mökistä, jossa tämä kehottaa heitä etsimään A. Lumo nimisen, Lux-saarella asuvan herran. Alussa he jättävät viestin omaan arvoonsa, mutta myöhemmin olosuhteiden pakottamana kolmikko lähtee vaaralliselle matkalleen etsimään äitiään. Kirjan maailma vilisee mitä erikoisempia eläimiä, kuten korppingeja, faaksiaisia, buffalontteja, kasveja ja hedelmiä. Hirviö on kolmikon oma lemmikki, sammalsusi, joka kykenee tarvittaessa naamioitumaan ympäristöönsä. Lapset tulevat myös huomaamaan, ettei kaikki hedelmiä kannata syödä, sillä osalla on päihdyttäviä vaikutuksia. 

Kultainen hedelmä tuntui lämpimältä, sileältä ja painavalta Jamin kädessä. Sen savuinen, makea tuoksu sai hänet melkein pyörtymään ilosta. (s. 66)

Lux-saarella he tapaavat ystävällisen, mutta hiukan erikoislaatuisen naisen, Rouva Adelen, joka paljastuukin Lumottujen kouluttajaksi! Nyt Saarulla, Jamilla ja Madulla on mahdollisuus päästä itsekin esiintymään. Lasten täytyy vain allekirjoittaa eräs sopimus. Tosin Jami on näkymättömyydessään ja Madu tottelemattomuudessaan ja kommunikointiongelmiensa vuoksi pois pelistä, mutta Saaru pääsee treenaamaan esiintymistä karvoituksineen päivineen. Stailattuna hän jopa tuntee itsensä kauniiksi.

Hänellä on silti huono itsetunto liikakarvoituksensa takia, eikä harjoittelukaan alussa tuota toivottua tulosta. Viimeinkin Saaru tapaa myös ihailemansa Absarokeen, joka vaikuttaa kuitenkin melko vetäytyvältä. Lux-saarella paistaa aurinko, ja lapset saavat syödäkseen mitä herkullisinta ruokaa. Shaala-juoma vie janon mennessään. Lux-puistoon pääsevät huvittelemaan aina ne, joiden esitys on mennyt rouva Adelen mielestä parhaiten. Tosin Saaru huomaa, etteivät Lumotut lapset olekaan niin täydellisiä läheltä katsottuna kuin lumovision kautta katsotuissa esityksissä. 

Löytävätkö lapset herra A. Lumon ja äitinsä? Kirja juonikuvioissa vilisee taikuutta ja valtakeinottelua - hiukan minulle tulee mieleen Stephanie Garberin Caraval-trilogian maailma. Välillä kirja vaikuttaa  saturomaanimaiselta, etenkin kun lapset seikkailevat metsässä outojen mielikuvituksellisten eläinten seassa. Kirjan kammottavat valtarakenteet gammoineen ja älylaitteet, kuten ranteisiin kiinnitetyt lumovisiot ja tietokonetta muistuttava tarinakone, jota lapset kantavat kirjan alussa mukanaan, taas tuovat kirjaan dystopiamaisia piirteitä. Minulle tulee hiukan mieleen Veera Salmen Oboin kirjan maailma.

Minulla oli hieman käynnistymisvaikeuksia kirjan alussa. Oli hirveän hankala päästä sisään näiden erikoisten lasten elämään ja siihen, miksi he siellä metsän mökissä asustelivatkaan. Nuorimmainen, puhekyvytön Madu, joka jatkuvasti sooloili ja oli tottelematon, aiheutti jostain syystä ärsytystä minussa sympatian sijaan. Todella rasittavaa, että hän jatkuvasti tyyliin poltti tärkeitä juttuja ja pölli hedelmät itselleen.  En oikein kiintynyt keneenkään henkilöistä sen syvemmin, ja Saarun liikakarvoitus vaikutti jotenkin liian omituiselta ja vastenmieliseltä, kun hän kuitenkin on ihminen eikä peikko. (ehkä nyt minun ennakkoluuloisuus ja suvaitsemattomuus vain paljastui, tiedä häntä.) Jamin taito muuttua näkymättömäksi oli ehkä kiehtovinta. Kaikki kai haaveilee joskus siitä, että voisi olla näkymättömänä eli kärpäsenä katossa. Näkymättömyydessä on myös huonot puolensa, kuten Jamikin välillä kokee.

Kirja alkoi mielestäni kunnolla kiinnostaa vasta siinä vaiheessa, kun Saaru, Jami ja Madu saapuivat Lux-saarelle rouva Adelen hoteisiin. Lopussa valui lukijan tyydytykseksi lopultakin tietoa siitä, miksi erikoiset lapset olivat kirjan alussa keskenään keskellä metsää, missä heidän äitinsä on ja miten kaupunki oli joutunut kurimuksen alle. Ja miten sen voisi mahdollisesti pelastaa. Mielenkiintoinen yksityiskohta on unelmat, joita vilagossa imetään pois ihmisistä ja ne jäävät kellumaan taivaalle varjostaen kaupunkia. Siksikin ihmisten elämä kaupungissa oli niin ankeaa, kun heiltä oli viety unelmatkin pois ja auringonvalo blokattu. Lux-saaren yllä taas unelmia ei kellu, joten siksi siellä paistaa aurinko.

- Unelmien hautuumaa taivaalla! Miten merkillistä, Saaru kuiskasi. (s. 45)

Selkeä kieli ja lyhyehköt luvut tekevät kirjasta melko helpohkolukuisen. Toisaalta taas nopeasti vaihtuvat juonikuviot, etenkin ensimmäisellä puoliskolla, vaikuttavat minusta hiukan sekavilta. Hylätyt on kuitenkin hyvin omalaatuinen, kiehtova ja eteneväjuoninen fantasia, jota suosittelen noin 14-vuotiaista eteenpäin. Siinä on myös selvästi syvempää, yhteiskunnallista, kehollista ja somen tuomaan julkisuuteen liittyvää sanomaa, johon en nyt kuitenkaan pureutunut tässä arviossani. Olen liian laiska miettimään syvempiä merkityksiä.

Arvosanani 3,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Hylätyt muualla:

STT info

Goodreads

Risingshadow

Emotion Zine

Hämeenlinnan kaupunkiuutiset

Samantyylistä luettavaa: 

Veera Salmi: Oboin kirja

Stephanie Garber: Caraval-trilogia

Sydämenmuotoinen kesä: Katariina Romppainen

 Sydämenmuotoinen kesä: Katariina Romppainen. Kvaliti 2022

Kansi: Michael Kingdom

"Sydämenmuotoinen kesä on monitasoinen tarina 16-vuotiaasta Lumista, joka ostaa hetken mielijohteesta fiftarimekon vintage-kaupan karismaattiselta Eeriltä. Kun Lumi pukee kotona mekon ylleen, hänet valtaa pakonomainen tarve kirjoittaa vuoteen 1979 sijoittuvaa tarinaa. Outo yhtälö, sillä Lumi ei tiedä tuosta ajasta mitään. Hän ei muutenkaan ole mikään sanataiteilija – eikä mekkoihminen!

Lumi palauttaa mekon Eerille, mutta tämä haluaakin selvittää mysteerin yhdessä. Miksi mekko saa Lumin kirjoittamaan? Onko tarinan taustalla tositapahtuma? Arvoitusta ratkoessa kuluu monta kuumaa kesäpäivää ja Lumi huomaa rakastuvansa salaperäiseen Eeriin. Mutta mekko pitää häntä yhä otteessaan..." (Kvaliti)

Oma arvio:

Tämä on ensimmäinen kirja, jonka luen Katariina Romppaiselta. Sydämenmuotoinen kesä on kuitenkin jo kaiken kaikkiaan kymmenes nuortenromaani kirjailijalta, joten onhan se jo korkea aikakin tutustua hänen tuotantoonsa. Useimmiten olen törmännyt suosittuun Sori vaan, se on totuus -romaaniin, joka on kirjastomme kirjallisuusdiplomilistalla ja vaikuttaa olevan etenkin monen seiskaluokkalaisen mieleen.

Kuten jo kansikuvasta ja kirjan takakansitekstistä voi päätellä, kirjan keskeisenä elementtinä on purppuranpunainen fiftarimekko, jonka Lumi-niminen tyttö hetken mielijohteesta ostaa eräästä vintage-liikkeestä. Osasyynä heräteostoon saattaa olla kiehtova myyjä, Eeri, joka saa perhoset lepattamaan Lumin vatsassa. Lumi ei todellakaan ole mekkoihmisiä, ja kotona ihmetellään, miksi tyttö laittoi todennäköisesti satasia upeaa mekkoon. Oikeasti Lumi maksoi mekosta vain 5 euroa, mutta sitä ei kukaan uskoisi. Mekossa on hieno sydämenmuotoinen kaula-aukko ja pesulapusta käy ilmi, että se on tehty käsityönä Lapissa. 

Lumi huomaa mekon oston jälkeen jotain outoa: hän alkaa pakonomaisesti kirjoittamaan läppärillään tarinaa, joka sijoittuu 1979-luvulle. Tarinan kertojana on nuori Hanski-niminen tyttö, joka lähtee Lapissa asuvan kirjekaverinsa Virvan kanssa katsomaan Sulevi and the Rockboys -nimistä orkesteria Niittytansseihin. Virva on ruvennut fiftariksi sitten viime näkemän, ja Hanskilla on tässä sulattelemista. Virva saa kuitenkin houkuteltua Hanskinkin pukeutumaan tyylin mukaisesti, ja niinpä Hanski lähtee tansseihin yllään Virvan purppuranpunainen fiftarimekko. 

Lumista tuntui yhä oudommalta. Hän kirjoitti tarinaa, joka sijoittui ammoisille ajoille, kaukaiseen menneisyyteen. Siinä ei ollut mitään järkeä. (s. 14)

Tyttöjen ilta ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan: heillä tulee eripuraa, sillä Hanski haluaa mennä mieluummin katsomaan toisella lavalla esiintyvää punk-bändiä, Tuberkuloosia. Lisäksi silmälasipäinen Virva jää huomattavasti kauniimman Virvan varjoon. Myöhemmin Virva kääntääkin yhtäkkiä kelkkansa täysin ja tekee ikävät temput Hanskille. Hanski on huolissaan sokeritautia sairastavasta ystävästään, joka ei tunnu huolehtivan insuliiniannoksistaan niin hyvin kuin pitäisi. (huom. diabeteksesta puhuttiin 70-luvulla vielä sokeritautina.)

Mekko oli sotkenut hänen päänsä. Niin kuin siihen olisi ommeltu paha henki. (s. 39)

Kirjan tarina vuorottelee Lumin elämän ja hänen kirjoittamansa tarinan henkilöiden, Hanskin ja Virvan vaiheiden välillä. Lumi tajuaa hyvin pian, että mekolla ja pakonomaisella tarinan kirjoittamisella on yhteys. Välillä hän haluaa viedä koko mekon takaisin, mutta sitten isoveli Pyry vaatii salaa lukemaansa tarinaan jatkoa ja kehuu sitä, ja myös Eeri  haluaa Lumin jatkavan tarinaa, sillä hän haluaa tietää, miten Virvan ja Hanskin käy. Lumi saa hiukan muuta ajateltavaa, sillä hänen isänsä on koko ajan hänen kimpussaan: Lumilla ei ole vielä opiskelupaikkaa ensi syksyksi, eikä hän ole oikein varma, mitä hän haluaisi tehdä. Kaikki hänen ehdotuksensa isä tyrmää, sillä isä haluaisi Lumin menevän lukioon. Isoveli Pyry on paljon itsevarmempi ja fiksumpi kuin Lumi, joka on melko ujo ja arka. 

Virva halusi tehdä minusta täydellisen fiftarin. Hän ehosti kasvoni ja kiharsi hiukseni. --- Tuijotin ihmeissäni peilin nuorta naista. Olinko se minä? (s. 44)

Minusta tämä oli uskomattoman kiehtova tarina, jossa menneisyys ja nykyisyys kietoutui kivasti yhteen. 70-luvun Hanskilla oli hiukan samanlaisia ongelmia itsetunnon ja opiskelusuunnitelmien kanssa kuin tarinaa kirjoittavalla Lumilla, jota kalvaa myös hänen äitinsä ja isänsä muutaman vuoden takainen avioero. Äiti muutti erossa Ouluun, eikä Lumi ole tämän jälkeen vastannut äidin viesteihin saati käynyt tämän tykönä. Niin kipeää käy, kun äiti otti ja lähti.

Lumi tunsi palan kurkussaan. Puhuminen oli vaikeaa, olisi ollut paljon helpompaa kiertää ällöttävä aihe, vaikka se vaivasikin häntä. (s. 143)

Tarinaa kirjoittaessaan Lumi kuitenkin päätyy matkustamaan äidin luokse, sillä eräs keskeinen henkilö asuu kaupungissa yhä. Myöhemmin Eeri matkustaa Lumin perässä ja ystävykset yhdessä alkavat päästä mystisen mekon tarinan lähteille. Käyvätpä he mutkan lapissakin. Kirjassa ei mainita kaupunkien nimiä, mutta helposti voi päätellä, milloin ollaan Oulussa. Vuonna 1979 syntyneenä minä tietenkin riemastuin heti kuullessani, että kirjassa seikkaillaan kyseisessä vuodessa, mutta vielä hauskempi yllätys oli se, että vierailtiin myös minun kotikaupungissani.

Pidän kyllä kovasti Romppaisen tyylistä kirjoittaa. Kirja on mukavan kepeä lukea, vaikka siinä käsitelläänkin monia hankalia teemoja: itsetunto-ongelmia, ujoutta, sosiaalisia paineita, avioeron tuomia muutoksia ja ikävää, perheen sisäisiä paineita, ystävien välistä kateutta jne. Tämä on sellainen perinteinen nuortenkirja nykyajan ilmiöineen. Pyryn ja Lumin sisarussuhde on kuvattu realistisesti, se on vähän sellaista hellää piikittelyä, vaikka välillä Lumi ei jaksaisi Pyryn kommentteja. Lumin isä on vankkumaton tyttärensä jatko-opiskelujen suhteen, mutta onneksi Lumin äiti antaa tyttärensä itse päättää, mitä tämä haluaa tehdä. Eeri ystävänä vielä mukavasti haastaa ja kannustaa Lumia valitsemaan oikein, ja vihjaa, ettei kannata alisuoriutua elämässään. Lumilla kun on tapana vähätellä omaa osaamistaan.

"Kiitos siis mekon, että kohtasimme." (s. 225)

 Paljon tärkeää ajateltavaa, mutta myös viihdykettä ja nostalgiaa, tarjoaa siis tämä kirja, ja suosittelen tätä erityisesti nuorelle, joka juuri pohtii sitä, mitä haluaisi tehdä peruskoulun jälkeen. 

Arvosanani 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

Kirjahullun päiväkirja

Samantyylistä luettavaa:

Sanna Isto: Sirpale

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Pride lukuhaaste 2022 (Yöpöydän kirjat)

Punapipoinen poika: Hanna van der Steen

 Punapipoinen poika: Hanna van der Steen. Kvaliti 2022

"Hanna van der Steenin säeromaani Punapipoinen poika kertoo 15-vuotiaasta tytöstä, Marlista, joka muuttaa kahden ulkomaan vuoden jälkeen takaisin Suomeen. Hän tuntee olonsa ulkopuoliseksi vanhoissa ympyröissä ja alkaa masentua. Onneksi hän törmää lähipuistossa salaperäiseen poikaan, Suideen, jonka kanssa keskustelu lievittää pahaa oloa. Mutta mikä pojan oma salaisuus on?"(Kvaliti)

Oma arvio:

Vaikka kuinka syynään kustantajien luettelot läpi, olen valppaana somessa jne., aina minulta meinaa mennä hurahtaa jokin YA-uutuuskirja ohitse. Niin meinasi käydä tälle Hanna van der Steenin säeromaanille Punapipoinen poika. Onneksi kirjailija itse markkinoi kirjaansa Facebookin Lukuvimma-ryhmässä ja kiinnostuin tästä hetimmiten. Säeromaaneja ei voi koskaan olla liikaa! 

Näen ikkunasta

harmaita laatikkorakennuksia,

likaista lunta,

nuorilla samanlaiset vaatteet, 

tyttöjen tukat keskijakauksella. (s. 9)

Kirjan alussa päähenkilö Marli palaa perheensä kanssa takaisin Suomeen parin vuoden Amerikka-asumisen jälkeen. Isä on saanut hyvän työn toimitusjohtajana, ja äitikin on kaivannut tuttuun kotimaahansa. Marlikin luuli kaipaavansa Suomeen ystäviensä Saanan ja Sissin luo, mutta jokin silti kalvaa. Tai aika monikin asia. Suomi tuntuu hyvin ankealta Amerikkaan verrattuna ja mieltä kalvaa ihana tyyppi, joka jäi meren tuolle puolen. Saanalla ja Sissillä on omat kuvionsa, eivätkä he oikein ymmärrä Marlin hämmentynyttä oloa kotimaassaan, joka nyt tuntuukin vieraalta.

Nuuhkin paitaa,

jonka varastin sinulta rannalla.

Vaihtarina sydämestäni? (s. 27)

Koulussa Marli ei tunne enää pärjäävänsä, sillä on hankala sopeuttaa Amerikassa opiskeltuja asioita Suomen koulujärjestelmiin. Marlilla on ysiluokka menossa ja isä kaavailee tyttärelleen loistavaa menestystä huippuyliopistossa. Marlin opinnot kuitenkin takkuaa, hän lintsaa koulusta ja mieli alkaa mennä pohjamutiin. Ystävät saavat huippunumeroita kokeista, eikä Marli viitsi puhua ongelmistaan heille. Häntä kalvaa myös se, miten helposti hänen Amerikan ihastuksensa unohti hänet. Äidille maistuu alko vähän liian usein, ja isä on jatkuvasti töissä eikä enää vietä aikaa perheensä kanssa.

Hellyyttävän näköinen se on

- kuin se olisi kokenut kovia,

mutta sillä olisi silti hyvä sydän. (s. 24)

Marli saa lohtua koirastaan ja mystisestä punapipoisesta pojasta, joka ilmestyy hänen reitilleen eräänä päivänä. Suide osaa löytää juuri oikeat sanat apealle Marlille. Oman luokan pojat tuntuvat niin lapsellisilta verrattuna Suideen ja Amerikan ihastukseen, mutta Marli ei oikein löydä mistään tietoa, missä koulussa Suide opiskelee. Pojasta löytyy kuitenkin yllättävää apua Marlille tilanteessa, jossa hänen epätoivonsa kasvaa turhan suureksi.

Olen kaikkia paskempi,

paska paska paska p a s k a. (s.39)

Punapipoinen poika on surusävyinen tarina sopeutumisesta, muutoksista ja surusta, joka aiheutuu monen asian summasta. Vanhempien korkeat odotukset ilman tarvittavaa tukea, kelpaamattomuuden tunne ja sydänsurut nyt muutamia mainitakseen. Kirjan loppuvaiheilla tarjotaan lukijalle yllätyskäänne, jonka kyllä aavistelin jo paljon aiemmin. Se ei kuitenkaan häirinnyt lukukokemustani.

Tahtoisin repiä

särön ihooni,

jotta valo pääsisi sisälle

keventämään pimeyden painoa. (s. 52)

Minulla oli hiukan vaikeuksia päästä sisään kirjan suruvoittoiseen tunnelmaan. Säeromaanin säkeet ovat kaunista ja selkeää kieltä, joten kirjoitustyylissä ei ole sinänsä mitään vieraannuttavaa, mutta tämä tarina ei kolahtanut minuun ihan niin suuresti kuin olisin kuvitellut. Toisaalta teos jättää lukijalle paljon mietittävää, sillä kaikki eivät mahdu reiluun sataan sivuun, etenkin kun säemuoto karsii tekstin määrää. Siinä mielessä van der Steen on saanut hyvin mahdutettua paljon asiaa pieneen romaaniin. Aion ehdottomasti ottaa tämän yläluokkien vinkkauspakettiin mukaan.

Arvosanani 4-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

Kirjojen keskellä

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Helmet: 46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen

Seinäjoen kirjasto: 10. Kirjassa ollaan mökillä tai huvilalla