Jättiloikka Jan Valkoselle: Mikko Koiranen

 Jättiloikka Jan Valkoselle: Mikko Koiranen. Myllylahti 2023

Kansi: Karin Niemi

"Jättiloikka Jan Valkoselle on toiminnantäyteinen nuortenromaani täynnä uskallusta ja marraskuun pimeyttä mutta myös iskunkestävää ystävyyttä ja huumoria.

Jan Valkonen, 16-vuotias lieksalaisnuori, on toivottoman ihastunut Nitaan, mutta kaikki lähestymisyritykset jäävät puolitiehen. Hän saa kuitenkin selville, että Nita on kuolemanvakavasti masentunut eikä halua ottaa minkäänlaista apua vastaan. Lieksassa pitää majaansa myös kylähullun maineessa oleva Ihmenainen, jonka huhutaan antaneen monelle paikalliselle nuorelle lähes yliluonnollisia kykyjä näiden harrastuksissa. Voisikohan Ihmenainen auttaa jotenkin myös Nitaa?

Ihmenainen on kuitenkin kadonnut, ja Nita on saamassa poikaystävän Pyrtsistä, väkivaltaisesta kovanaamasta. Ja mitä pidemmälle Jan Ihmenaista etsiessään pääsee, sitä suuremmat asiat ovat pelissä – lopulta koko maailman kohtalo."(Myllylahti)

Oma arvio:

Tämäpä oli vallan mukava yllätys, tämä Jättiloikka Jan Valkoselle. Pidin Mikko Koirasen aiemmasta nuortenromaanista Nauhoitettava ennen käyttöä ja odottelinkin, mitä tämä hänen uutukaisensa pitäisi sisällään.

"Kaiken pitää olla teillä aina...paremmin. Joko paremmin kuin aiemmin. Tai paremmin kuin toisilla. Te ette osaa olla." (s.211)

Kirjan tapahtumat sijoittuvat tällä kertaa Oulun sijasta Lieksaan, itselleni täysin tuntemattomaan kaupunkiin. Lieksa tunnetaan Kolin kansallispuistosta, ja kirjassa tuo kaunis maisemapaikka onkin hyvin tärkeässä roolissa. Monenlaista ehtii kuitenkin tapahtua, ennen kuin pääsemme sinne asti. Päähenkilö Jan Valkonen on poliisin poika ja on aloittamassa juuri isän opastamana autokoulun ajoharjoittelut, jotta saisi poikkeusluvalla ajokortin jo 17-vuotiaana. Matka amikseen on ihan turkasen pitkä mopolla, joten ajokortti tulisi todella tarpeeseen. Autokoulun lisäksi muutakin on meneillään: Jan on ihan tuhottoman ihastunut tummiin pukeutuvaan Nitaan, joka kuitenkin on hyvin erityylinen kuin Jan.

Janin harmiksi hänen suurin vihollisensa Pyrtsi näyttää saavansa Nitan haaviinsa. Jan tietää Pyrtsistä asioita, joita kaikki eivät tiedäkään. Se liittyy hänen isosiskoonsa, eikä senkään vuoksi Jan halua, että Nita olisi missään tekemisissä Nitan kanssa. Miten nörttikaverinsa Lukan kanssa liikkuva Jan saa Nitan huomion, kun ei pojalla ole oikein sana hallussa eikä itseluottamuskaan kohdillaan. Jan ihmettelee Lukaa, josta on yhtäkkiä sukeutunut tosi päämäärätietoinen eSporttaaja, joka on päättänyt jättää koulunkin pelaamisen takia kesken ja keskittyä peliuran luomiseen. 

En mie usko että kukaan voi oikeesti auttaa, Nita oli sanonut. Ja kaikkein vähiten toisten päiväkirjoja lukevat kusipäät. Vieläkin vihlaisi. (s. 125)

Kun Jan saa selville (luettuaan vähän niinkuin ilman lupaa Nitan päiväkirjaa), että tyttö on tosi masentunut ja hänellä on itsetuhoisia ajatuksia, hän haluaisi tosissaan auttaa tyttöä. Mutta miten? Pyrtsi pyörii haitoilla eikä Janilla itselläkään ole avainsanoja masennuksesta toipumiseen. Sitten hän tulee ajatelleeksi kylän Ihmenaiseksi kutsuttua Tarua, jonka on kerrottu antavan muutamille tyypeille apua voimillaan. Voisiko Taru auttaa Nitaa unohtamaan synkät ajatuksensa ja saamaan elämänhalun takaisin? Mutta Taru tuntuu kadonnen kuin maan nielemänä, ja Janin on etsittävä kylähullun maineessa olevaa Ihmenaista ja saatava Nita suostumaan parannettavaksi. Sitä varten Janin on kerättävä hurjasti rohkeutta ja uhmata Nitassa roikkuvaa Pyrtsiä.

Mikä on tämä Ihmenainen ja onko hänellä oikeasti parantajan kykyjä? Edessä on hyvin seikkailullinen road trip syrjäiseen tukikohtaan, eikä vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. 

"Mää oon luullu että sää oisit fiksumpi... Että mun poika ymmärtäs, että noin ei vaan tehä." (s. 120)

Minä pidin kovasti tästä juonivetoisesta ja lupsakalla otteella kirjoitetusta kirjasta, jota voin suositella erittäin kovasti erityisesti yläkouluikäisille pojille. Janin seikkailujen lomaan on ujuttautunut myös mielenterveys-teemaa, joka ei kuitenkaan vie liikaa tilaa toiminnalta. Kiva lisä on autolla ajamiseen liittyvät tiedonjyväset, joita Jan joutuu opettelemaan käytännössä myös ilman isänsä apua. Jan tulee sählänneeksi muutamaan kertaan, ja saa poliisi-isältään nuhdesaarnoja. Kirjan loppu on hyvin jännityspitoinen ja sekoittuupa soppaan lisäksi maagisen realismin aineksia.

Arvosanaksi annan 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Jättiloikka Jan Valkoselle muualla:

Kirjafile

Lastenkirjahylly

Lieksan lehti

Samantyylistä luettavaa:

Saakelin sieppaus: Mikko With

Pitkä ja komee: Tuula Kallioniemi

Rocky, Rauha ja rakkaus: Hanna Kökkö

Nauhoitettava ennen käyttöä: Mikko Koiranen

LOVE-sarja: Tuhkimo tennareissa ja Pitkä ja komee

Otavalla alkoi tänä keväänä uusi nuorille suunnattu LOVE-sarja, joka tulee pitämään sisällään monenlaisia rakkaustarinoita, niin keveitä, hauskoja kuin koskettaviakin. Sarjassa julkaistaan niin kotimaisia kuin käännettyjäkin romaaneja. Romantiikan ystävänä olen tietysti innoissani, etenkin kun heti alkuun julkaistaan kaksi hyvää ja nopealukuista kotimaista. Nämä kaksi ekaa ovat ainakin sopivan ohuita yläkouluvinkkauksiin: molemmissa on vain reilut sata sivua. Postaan tästä sarjasta poikkeuksellisesti tällaisina yhteispostauksina jatkossakin, jos kirjat ilmestyvät suhteellisen lähekkäin.

*******

Tuhkimo tennareissa: Sari Luhtanen. Otava 2023 (LOVE-sarja)

Kansi: Päivi Puustinen, Adobe Stock

"Moderni Tuhkimo-tarina kutkuttaa ja riemastuttaa huumorillaan.

Sini-Ella Tuhkalan tehtävälista ennen kesälomaa ja yläkoulun vikaa luokkaa: 1) hanki täydellinen kulmakynä, 2) hanki kesätyöpaikka, 3) hanki poikaystävä. Listan toteuttaminen osoittautuu odotettua hankalammaksi. Esteenä tuntuvat olevan niin kohtalo, onni, arki kuin perhekin, etenkin siskopuolet Late ja Pete.

Ykköspoikaystäväehdokas Joonas kyllä nappaa kädestä kiinni ja solmii Sini-Ellan tennarinnauhat, kun tämä on kaatua portaissa, mutta jatkon suhteen on haastavampaa. Elämän pitäisi olla kuin suoraan sadusta, mutta miksi se ei ole?

LOVE – rakkautta ensi sivulta." (Otava)

Oma arvio:

Tuhkimo tennareissa on ikään kuin teini-ikäisten oma Bridget Jones. Heti kirjan alkumetreillä päähenkilö, kesän jälkeen ysille menevä Sini-Ella muksahtaa koulun söpöimmän pojan syliin kiiruhtaessaan portaissa. Kun muuten vähäpuheinen, mutta oi-niin-söpö Joonas vielä sitoo Sini-Ellan kengännauhat, tyttö on sulaa vahaa. Sini-Ella on päättänyt hankkia poikaystävän ennen ysiä, joten Joonas täytyy nyt saada kiinnostumaan lisää. Hiukan kyllä harmittaa, että frenemy-Ilonakin tuntuu olevan kiinnostunut Joonaksesta. Josefiina-ystävä on hyvänä henkisenä tukena itseriittoisesti eteenpäin säheltävälle Sini-Ellalle. Hän ei nimittäin ole nyt sellainen ujo ja epävarma tyttö, jollaisia viime aikoina on paljon nuortenkirjoissa ollut. Sini-Ella uskaltaa mennä ja paukauttaa asiansa ilmoille suoraan, eikä jää miettimään, miten ja milloin.

Sini-Ellan uusperhe aiheuttaa tälle harmitusta. Uusi äitipuoli Katja on uskomattoman hyvä kokki, mutta Sini-Ella ei suostu syömään tämän ruokia - periaatesyistä. Muutenkaan hän ei halua päästää tätä naista lähelleen. Heillä oli iskän kanssa niin kivaa kahdestaan. Kaiken huipuksi Katjan mukana tulivat myös Sini-Ellaa hiukan nuoremmat kaksoset Petriina ja Lauriina, jotka lainaavat ilman lupaa hänen kulmakynäänsä ja ovat muutenkin tosi rasittavia. 

Sini-Ella tulee huomaamaan, että vaikka Joonas on kuinka söpö ja ihana, ei heillä välttämättä ole juuri muuta yhteistä. Joonas ei juuri juttele, ei ota aina muita huomioon ja on äitinsä hemmottelema. Heidän pussatessa Sini-Ella ei tunne perhosia vatsassaan. Naapuriin muuttaneen Eeron kanssa taas on tosi kiva jutella ja hän tuntuu tajuavan asioita paremmin. Toisaalta, on kiva kun Ilona kiristelee hampaitaan Sini-Ellan napattua Joonaksen.

Tuhkimo tennareissa on hauska, höpsö ja välillä vähän ärsyttäväkin kirja. Päähenkilö Sini-Ella on vähän liiankin itsevarma minun makuuni. Tai ehkä en ole vain tottunut moiseen. Kirjassa mennään eikä meinata ja teini-ikäisen levoton ajattelumalli tulee hyvin esille Sini-Ellan käytöksessä. 

Arvosanani 3,5

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Muualla:

--

Samantyylistä luettavaa:

Sari Kivinen: Pese hampaat ennen kuin pussaat

Tuula Kallioniemi: Mopoautolla mun prinssini saapuu

***********************************************

Pitkä ja komee: Tuula Kallioniemi. Otava 2023 (LOVE-sarja)

Kansi: Päivi Puustinen

"Ilkikurisen ihana romaani kasiluokkalaisesta Vennusta, jonka sydämenasiat menevät solmuun.

Vennu ei todellakaan halua muuttaa iskän työn takia hikiseen satamakaupunkiin sellutehtaan varjoon. Siellä sanojakin väännellään ihan kummasti. Entisille kotikulmille pitää jättää rakas Viivi. Viivin silmät, kikatus ja pehmeys… Miten Vennun ja Viivin jutun käy?

Uusissa ympyröissä Vennun pasmat sekoittaa ensin kipakka luokkatoveri Viivi kakkonen, sitten Lola, Vennua melkein päätään pitempi tumma kaunotar. Pojan tunteet heittävät pahasti volttia. Miksi kaiken pitää olla niin mutkikasta!

LOVE – rakkautta ensi sivulta."(Otava)

Oma arvio:

Tuula Kallioniemen Pitkä ja komee ilahduttaa minua pöljällä huumorillaan ja aidon teini-ikäisesti ajattelevalla päähenkilöllään, kasiluokkalaisella Vennulla. Vennu kapinoi, kun heidän perhe joutuu muuttamaan uudelle paikkakunnalle isän uuden työn takia. He ovat seukanneet Viivin kanssa pian vuoden, ja muukin kaveriporukka jää entiselle paikkakunnalle. Ärsyttävä Noronen varmasti kyttää tilaisuutta napata nyt Viivin, kun Vennu ei ole enää maisemissa. Isosiskokin muuttaa Tampereelle opiskelemaan. 

Uudella paikkakunnalla sanotaan "siä" ja "miä" eikä "sää" ja "mää". Siellä haisee pahalle, vaikka aikuisten mukaan se on raha, joka haisee. Äidin työ lähikaupassa ei ole ehkä ihan niin hulppeaa, kuin entinen myymälänhoitajan työ. Isäkin on kireänä, eli ilmeisesti hänenkään uusi työ sellutehtaalla ei ole niin mahtava, kuin piti olla. Vennu yrittää sopeutua uuteen kouluun, jossa tyypit tuntuu ihan erilaisilta kuin entisillä kotikulmilla. Hän tutustuu tyttöön, jonka nimi on myös Viivi. Hän nimeää tämän Viivi kakkoseksi, koska Viivi ykkönen on yhä kotikaupungissa. Vaikka Viivi kakkonenkin vaikuttaa päivä päivältä kiinnostavammalta. Vaikka hän tupakoi ja on muutenkin hiukan erikoinen.

Vennun mieli poukkoilee ihanan paljon suuntaan ja toiseen. Toisena päivänä hän kaipaa Viivi ykköstä ja viestittelee tälle maanisesti, toisena päivänä hän haaveilee Lolasta, joka seurustelee Viktorin kanssa. Mustasukkaisuus vaivaa ja välillä Vennu haluaa tehdä myös Viivi ykkösen mustikseksi. Lola hakee turvaa ja ystävyyttä Vennulta, kun asiat Viktorin kanssa menevät huonosti. Harmi, että Vennu on sellainen lyhyt puutarhatonttu. Voi, kun hän olisi pitkä ja komee, jotta Lolakin huomaisi hänet. Tai Viivi kakkonen.

Kaikki meinaa mennä vielä enemmän sekaisin, kun vanha jengi tulee Vennun luo yökylään. Vennu ei enää tiedä, onko hän jo vieraantunut vanhoista tyypeistä vai he hänestä. Välillä Viivi ykkönen on kuin ennenkin, mutta välillä hän on liikaa Norosen kyljessä.

Pitkä ja komee tuo Vennun sekavien ajatusten lisäksi sekaan tuoretta näkökulmaa rakkauteen. Viivi kakkonen edustaa näkemyksissään jotain sellaista, jota Vennun taas on hankala omaksua. Hän on ehkä vähän kaavoihin kangistunut, mutta yrittää toki ymmärtää. Pidän juuri erityisesti siitä sanomasta, että ei tarvitse lähteä mukaan sellaiseen, mikä ei itsestä tunnu hyvältä. Lisäksi kirjassa tuodaan esille poikien ulkonäköpaineita, koska Vennu kärsii muun muassa lyhyydestään. Uudessa kaupungissa kaikki tuntuu vielä pelaavan korista. Kirjan huumori on loistavaa - hörötin muun muassa ääneen Vennun uuden kotitalon stalkkerinoidalle.

Arvosanani 4

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Muualla: 

--

Samantyylistä luettavaa:

Tuula Kallioniemi: Mopoautolla mun prinssini saapuu

Saakeli-sarja: Mikko With

Saakelin sieppaus: Mikko With. Myllylahti 2023 (Saakeli #2)

Kansi: Kaisu Sandberg

"Saakelin sieppaus yhdistää jännityksen, huumorin ja samaistuttavat tunteet helppolukuiseksi nuortenromaaniksi. Pieneksi ilmiöksi nousseen saakelinmoisen kirjasarjan uusin osa tempaa mukaansa niin seikkailuihin ajautuvan Uunon kuin salaperäisen Heikkisen lukijafanit.

Uuno on 17-vuotias lukiolainen, jota ajatus tulevasta kesästä kotona pienellä paikkakunnalla ahdistaa, etenkin äidin uuden miesystävän ilmestyttyä kuvioihin. Onnekseen Uuno onnistuu saamaan kesätöitä Oulusta. Uusista kavereista numeroleikkejä rakastava Iiris saa aikaan sydämentykytyksiä, Hessu kuvaa kaiken nettiin ja Tuisku sekoilee.

Lupaavasti alkanut kesä rikkoutuu, kun Uunon täti alkaa käyttäytyä omituisesti. Tapahtuma seuraa toistaan, ja lopulta Uuno löytää itsensä istumassa vangittuna saunamökin lauteilta. Ovi on lukossa, kännykkä viety, eikä kukaan vastaa huutoihin. Onko Uunon parhaasta kaverista, salaperäisestä Heikkisestä, tilanteen pelastajaksi?

Saakelin sieppaus on itsenäinen jatko-osa Topelius-palkintoehdokkaana olleelle Saakelin sataselle. Sarjan avausteos on noussut laajalti lukulistoille ja saanut erinomaista palautetta niin juonestaan kuin henkilökuvauksestaan." (Myllylahti)

Oma arvio:

Minulla on yleensä tapana arvioida sarjat ilmestymisjärjestyksessä blogiini samaan postaukseen. Tällä kertaa teen poikkeuksen, sillä en ole tehnyt blogiarviota ollenkaan Mikko Within pari vuotta sitten ilmestyneestä kirjasta Saakelin satanen, vaikka olen lukenut sen ja vinkannut ahkeraan niin seiska- kuin kasiluokkalaisillekin. Saakelin sieppaus on itsenäinen jatko-osa, eli tämän voi toki lukea ilman, että olisi ensimmäinen osa tuttu. Kuitenkin, jos sinulla siis on lukematta sarjan avausosa ja haluat tietää siitä ensin jotakin, suosittelen etsimään siitä bloggauksia esimerkiksi näistä blogeista:

Siniset helmet

Kujerruksia

Lastenkirjahylly

Kirjakaapin avain

Saakelin sieppaus jatkaa Uuno Turhasen tarinaa. On vierähtänyt vuosi Saakelin satasen tapahtumista ja Uuno opiskelee nyt Pyhäharjun lukion ekalla vuosikurssilla. Kesäloma häämöttää edessä ja jotakin pitäisi keksiä: äidin uusi miesystävä Asko puujalkavitseineen ja yli-innokkaine aktiviteetteineen käy Uunon hermoon. Lisäksi rasittavan ja sikarikkaan Danielin Yhdysvaltoihin suuntaavat kesälomasuunnitelmat saavat Uunon miettimään, pitäisikö hänenkin kesäänsä kuulua jotain muuta kuin Heikkisen kanssa hengailua. Äiti ehdottelee Uunolle kesätyöpaikkaa läheiseen K-rautaan, jossa hän oli edellisenäkin kesänä, mutta Uunolla on vielä tuoreessa muistissa edelliskesän kammottavat tapahtumat, jotka saivat sieltä alkunsa.

Ajatus lauantaista Askon kanssa kalareissulla oli kuin karmeimmasta painajaisesta. (s. 11)

Uuno onnistuu saamaan kesätyöpaikan Oulusta, K-Supermarketista, ja saa luvan asua tätinsä Tanjan luona ainakin ensi alkuun. Äiti hykertelee innoissaan poikansa oma-aloitteisuudesta. Niin Uuno pääsee kauaksi käpykylästä ja viime kesän kamalien tapahtumien muistoista.

Oululaisena olen tietysti innoissani, että kirjan tapahtumat sijoittuvat Ouluun ja tutut paikat vilistävät kirjansivuilla. Kerrankin! Tanja-täti asuu Myllytullissa, ja alkukankeuden jälkeen Uunolla ja tädillä menee ihan mukavasti saman katon alla. Pian alkaa kuitenkin ilmetä outoja asioita. Täti on ihmeen säikkynä ja saa outoja kirjeitä. Muutakin hämärää asunnossa tapahtuu. Pian Uuno huomaa olevansa taas keskellä hyvin jännittäviä tapahtumia, joita ei olisi osannut kuvitellakaan.

Avasin ryhmäämme tulleen viestin. Haukka on pesässään. Hömötiaisia ei näy. Badidi ei ole parkissa. 007 lähtölupa ok. (s. 148)

Outojen tapahtumien ohella Uuno käy töissä Toppilan K-Supermarketissa, tutustuu omalaatuiseen kesätyötoveriinsa Tuiskuun ja pääsee hänen kauttaan tutustumaan porukoihin. Bileissä hän tapaa ihastuttavan Iiriksen, joka Uunon tapaa ei tykkää kännätä, rakastaa sana-arvoituksia ja mangoja. Vai olikohan se mangaa. Iiriksen ja Uunon välillä on pientä ujoa kipinää, eikä kommelluksilta voida välttyä, kun ihastunut Uuno yrittää tehdä vaikutuksen Iirikseen. Välillä Uuno muistaa ystäväänsä Heikkistä, jota pyytää ajelemaan Ouluun vierailulle. Joko nyt selviää, mikä Heikkisen salaisuus on? Onko hänellä oikeasti lapsi, ja minkä ikäinen hän tosi asiassa onkaan? Ja missä hän edes asuu? Nämä asiat jäivät auki ensimmäisessä osassa.

"Ensi kerralla vähemmän heilumista ja tiukempi solmu pyyhkeeseen"--- (s. 172)

Viihdyin todellakin tämän kirjan parissa. Saakelin sieppaus on minusta jopa vetävämpi ja parempi kuin edeltäjänsä Saakelin satanen. Huumori oli osuvaa eikä väkisin väännettyä, ja Uunon ja kumppanien kohellukset saivat minut hymistelemään ääneen. Henkilöhahmot ovat sopivasti erilaisia. Tuiskun sukupuolta ei määritellä ollenkaan ja Heikkinen jää vielä osin arvoitukseksi, vaikka muutama asia hänestä paljastuukin.

Juoni vetää onnistuneesti mukanaan ja pikku hiljaa mukaan hiipivät jännityselementit ovat sopivalla tavalla uskottavia eivätkä todellakaan liian kesyjä. Kirosanoja ei ole alettu siistimään ja korvaamaan millään epäuskottavilla kehveleillä tai vitseillä. Pidän myös siitä, ettei kirjassa olla liian ehdottomia. Ensimmäisissä bileissä Uuno valitsee kokiksen juomakseen, koska ei pidä hirveästi humaltumisesta, mutta toisissa bileissä ei kieltäydy yhdestä alkoholipitoisesta juomasta, kun huomaa Iiriksenkin nauttivan sellaisen.

Olisikohan Uunon elämästä jatkoa vielä tulossa? Toivottavasti!

Arvosanani 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Saakelin sieppaus muualla:

Kirsin kirjanurkka

Mun Oulu

Saakelin syyllinen: Mikko With. Myllylahti 2025 (Saakeli #3)

Kansi: Riikka Kuivanen

"Saakelin syyllinen tempaisee lukijansa jännityksen, huumorin ja samaistuttavien tunteiden keskelle helppolukuisen nuortenromaanin muodossa. Ilmiömäistä suosiota saanut kirjasarja huipentuu, kun Uuno ja kaverit joutuvat törmäyskurssille kahden eri rikollisjengin kanssa.

Uuno on aloittanut lukion toisen luokan, ja arki pienen Pyhäharjun piireissä on, no, arkea. Siksi heti syysloman koittaessa suunta on kohti Oulua ja kesän aikana löydettyjä kavereita. Suhde tyttöystävä Iiriksen kanssa kutittelee kivasti, vaikka tämän vanhemmat saavatkin Uunon varpailleen. Hessun organisoima videokuvausprojekti nappaa mukaansa, ja lähestyvä 18-vuotissyntymäpäivä jännittää. Elämä on ainakin hetken vähemmän tylsää.

Sitten kahden edellisen kesän tapahtumien rikollisten haamut palaavat rytinällä Uunon elämään. Hän ajautuu umpikujaan, jossa on vain huonoja vaihtoehtoja. Syysloma päättyy siihen, kun Uuno pidätetään epäiltynä parhaan ystävänsä Heikkisen taposta.

Mitä täytyy uhrata, ja keneen voi luottaa, jotta pelastuu?" (Myllylahti)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Mitä ihmettä, miksi Uunoa syytetään hänen parhaan ystävänsä, tuon vähäpuheisen, isokokoisen mysteerimäisen Heikkisen taposta? Saakeli-trilogian päätösosa ei voisi dramaattisemmin alkaa. Tuleeko kaikille Heikkis-faneille näin suuri pettymys sarjan lopussa?

Palataan ajassa kymmenen vuorokautta taaksepäin. Uuno on lukion kakkosella, yrittää totutella ajatukseen, että ex-kiusaaja Daniel kuuluu nyt hänen kaveriporukkaansa ja Oulussa asuva Iiris on ollut hänen tyttöystävänsä jo kolme kuukautta. Uunolla onkin kovasti mielessä syysloma, jolloin hän matkustaisi Ouluun Iiriksen luo muutamaksi päiväksi, ja toisi hänet myös näytille loppuviikosta Pyhäharjulle. Vatsassa kutkuttaa kivasti Iiriksen näkeminen, mutta välillä siellä myös möngertää ikävät muistot edellisten kesien tapahtumista. 

"Mä pelkään, että sä suutut, kun meillä on tuommoista ja iskä on yks vitun idiootti. Sen mielestä mä en saa päättää mistään, kun olen vielä alle kahdeksantoista." (s. 49)

Oulussa kitkaa aiheuttaa hiukan Iiriksen tiukkisisä, vaikka se ei Uunoa haittaa niin paljoa kuin Iiristä. Tämä näkyy Iiriksen käytöksessä. Uuno saakin kantapään kautta kokea, että kannattaa ottaa asioita puheeksi eikä vain olettaa. Yhteiset kuvausreissut ympäri Oulua Hessun ja viimekesäisen työkaveri Tuiskun saavat Uunon unohtamaan ikävät ajatukset, mutta kuinkas ollakaan, menneet tapahtumat alkavat taas piinata Uunoa: Hän tapaa miehen, joka väittää olevansa sen tyypin veli, jonka huumerahat Uuno nyysi viime osassa itselleen. Ja nyt tuo mies haluaa ne rahat, joita Uunolla ei tietenkään enää ole. Ups. Vaikeuksia tiedossa taas.

"Okei. Eli pankkiryöstö, murha tai poliisi. Ei pitäisi olla vaikea valinta." (s. 66)

Välillä Uuno käy tätinsä Tanjan luona, jonka syöpään sairastunut Simba-kissa vetelee viimeisiään. Luvassa onkin koskettavia hetkiä, jonka aikana Iiris ja Uuno lähentyvät entisestään. Minäkin jouduin hiukan pyyhkäisemään silmäkulmiani.

Pitäisikö Uunon kuitenkin pyytää ystäviensä apua vaikeassa tilanteessa. Heikkinen toki on tilanteen tasalla heti alusta alkaen, ja hänen vakaa päättäväisyytensä on Uunolle korvaamaton tuki, mutta voisivatko uudet ystävätkin auttaa Uunoa? 

"Mua pelottaa sun puolesta. Lupaathan olla super varovainen?" Iiris kuiskasi ja halasi minua.

Lupasin." (s. 150)

Hiukan pitkäveteisen alun jälkeen kirjassa alkaa taas tapahtua uskomattomia asioita. Hiukan epäuskottavaksihan nämä Uunon selkkaukset tahtovat aina mennä, mutta sitäkin viihdyttävämpää tätä oli lukea. Uunon ja Iiriksen kytevä romanssi ei saa liikaa tilaa, mikä voikin olla hyvä, jos lukijaa kiinnostaa enemmän kirjan jännärijuoni. Toiminnan sijaan keskitytään enemmän Uunon tunteisiin ja ekan seurustelusuhteen epävarmuuteen. Iiriksen viehtymys numeroihin ja erilaisten asioiden laskemiseen on hauska lisä. Isäpuoli Asko on yhä nolo itsensä, mutta onneksi ei ihan överiyteen asti. Äiti uppoutuu työhönsä enemmän kuin usein.

Kirjassa on paljon noloja tilanteita, joista parikin liittyy kokkailuun. Nämä eivät nyt suoranaisesti saaneet minua naureskelemaan, mutta ihan kivoja kevennyksiä, jottei kirja mene liian synkäksi muuten rankahkojen toimintakuvioiden tullessa mukaan. Kirjaan on mahdutettu aika paljon asioita, joita vain sivutaan nopeasti eikä käsitellä sen syvemmin, kuten Tanjan salaisuus, Uunon muistot edesmenneestä isästä, Heikkisen tausta jne. Ehkä vähemmälläkin olisi pärjännyt.

Tämä oli oikein hyvä lopetus Saakeli-trilogialle. Voin luvata, että Heikkis-fanitkin tämän uskaltavat lukea loppuun.

Annan arvosanaksi tälle 4

Kiitos arvostelukappaleesta.

Muualla:

---

Samantyylistä luettavaa:

Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä

Marja-Leena Tiainen: Rakas Natasha

Hanna Kökkö: Rocky, Rauha ja rakkaus

Miles Morales - Spider-man: Jason Reynolds.

 Miles Morales - Spider-man: Jason Reynolds. Suomentanut Antti Hulkkonen. Tammi 2022.

Englanninkielinen alkuteos: Miles Morales, Spider-man. Kansi: Antti Hulkkonen

"Miles Morales on tavallinen Brooklynissä asuva, puertoricolaistaustainen 16-vuotias teini – ja hän sattuu olemaan myös Spider-Man. Kirjan keskiössä on Miles, hänen jokapäiväinen elämänsä ja identiteettinsä: ystävä- ja perhesuhteet, ongelmat koulussa, öisin valvottavat painajaiset ja hänen supersankarikykynsä – onko niitä edes tarkoitettu hänen kaltaiselleen henkilölle? Ennen pitkää hänen pitää alkaa luottamaan superkykyynsä ja käyttää voimiaan pysäyttääkseen koko yhteisöä uhkaavan vaaran." (Tammi)

Lukunäyte

Oma arvio:

Marvel-supersankareista on totuttu näkemään kirjoja lähinnä lapsille ja alakoululaisille. Niinpä kiinnostukseni heräsi, kun näin tämän uuden sukupolven hämähäkkimies Miles Moralesesta kertovan, nuorille suunnatun kirjan. (Näitä Marvel Press Novel Series -sarjaan kuuluvia romaaneja on ilmestynyt englanniksi jo melkoinen määrä.) Kirjan kirjoittajalta Jason Reynoldsilta ilmestyi suomeksi vuonna 2021 vaikuttava nuorten aikuisten säeromaani Minuutin mittainen ikuisuus. Minulla jostain syystä venyi tämän Miles Morales -kirjan lukeminen, vaikka eihän tämä huono tai tylsä ollut. En vain aluksi päässyt kunnolla vauhtiin, ja kirja jämähti yöpöydälleni useaksi kuukaudeksi. Onneksi luin loppuun, sillä tämä oli varsin mukiinmenevä supersankarikirja.

Miles Morales on puertoricolaistaustainen 16-vuotias nuori mies, joka käy Brooklynissä lukiota, jakaa asuntolahuoneensa pelaamista rakastavan Ganken kanssa ja kantaa suurta salaisuutta. Hän on saanut kohtalokkaan pureman radioaktiiviselta hämähäkiltä ja on siksi supervoimilla varustettu Spider-man. Koulussa hän on vain tavallinen ruskea poika, joka salaa haaveilee santelipuun tuoksuisesta, Alicia-nimisestä runotytöstä, jolle ei kuitenkaan koskaan tunnu saavan sanotuksi mitään järkevää.

NIMETÖN

En tiedä, kirjoitetaanko enää rakkauskirjeitä,

ja jos tämä on sellainen, kerron siinä kuitenkin vain, 

että tunsin heti, saman tien, santelipuun tuoksun. (s. 84)

Milesin pahamaineinen Aaron-setä on kuollut kolme vuotta sitten. Milesin isä on itsekin nuoruudessaan tehnyt hölmöyksiä, mutta toisin kuin veljensä, on hän tullut järkiinsä ja siirtynyt kaidalle polulle. Siksi Milesin vanhemmat eivät katsoneet hyvällä silmällä sitä, kun Miles vietti aikaansa setänsä kanssa vielä silloin, kun tämä oli elossa. Itse asiassa he eivät tienneet, kuinka paljon Miles olikaan tekemisissä Aaronin kanssa. He eivät myöskään tiedä, että Aaron-setä kuoli puolustaessaan Milesiä.

Kirjan alussa Milesin vanhemmat läksyttävät poikaansa, koska ovat saaneet jälleen kerran viestiä koulusta: Miles on lähtenyt jälleen kerran luokasta kesken oppitunnin. Miles ei kuitenkaan pysty vastustamaan hämähäkkivaistoaan, ja lisäksi hänellä on tullut erityisen voimakasta pahoinvointia lehtori Chamberlainin tunneilla.

Hänen päässään surisi.

Voi ei. Ei taas. (s. 67)

Lehtori Chamberlain tuntuu ottaneen Milesin silmätikukseen. Lisäksi tämä alkaa esittää tunneilla hyvin rasistisia mielipiteitään, kuten esimerkiksi puolustelee orjuutta, ja saa tietysti oppilaat hämmentyneiksi ja pöyristyneiksi. Erityisesti ruskeat oppilaat, kuten Alicia ja Miles eivät voi hyväksyä kuulemaansa. Chamberlainin käytös muuttuu koko ajan rasistisemmaksi ja oudommaksi. Lisäksi Milesin pahoinvointikohtaukset vain pahenevat.

Spider-manilla riittää töitä, muun muassa kun katujengit varastelee merkkikenkiä suoraan ihmisten jaloista kaduilla. Milesin myyntivuorolla joku käy pöllimässä kampuksen marketista satsin tölkkinakkeja, joita juuri kukaan ei voi edes sietää. Syntipukiksi sälytetään tietysti Miles, joka on jättänyt kioskin hetkeksi vartioimatta, jotta voisi viedä Alicialle tekemänsä runon. Työ kaupassa oli tärkeä Milesille, sillä siitä saaduilla tuloilla hän pystyi kattamaan lukio-opintojaan. Miles alkaa tajuta, että jotain mätää on koulun sisällä, sillä hänen oudot kohtaukset eivät voi syntyä tyhjästä. Miles huomaa olevansa vaarassa, sillä joku ei tykkää hämähäkkimiehestä.

"Hämähäkkimies", vanhus lausui, ja hänen äänensä oli jäätävä ja hymynsä puistattava. "Et tunne minua, mutta minä tunnen sinut. Ja löydän sinut varmasti." (s. 174)

Eihän tämä ollut lainkaan mikään tyhjäpäinen supersankarikirja. Hyvin etenevän juonen lisäksi siihen on ujutettu rasismiteemaa, hiukan romantiikkaa sekaan, Milesin ja Gankesin hulvattomia pelailusessioita ja rikosmysteerin selvittelyä. Miles Morales ei ole mikään itsevarma supersankari, vaan siviilielämässään hiukan epävarma nuori. Silti häneltä löytyy yllättävää rohkeutta vastustaa mielivaltaista opettajaansa ja lopulta lähestyä ihailemaansa tyttöä, vaikka hän mokaileekin tämän edessä useaan kertaan. Samalla mukaan ujuttautuu Milesin puertoricolaisperheensä arkea.

Minä pidin tästä, kunhan pääsin alussa vauhtiin. Voisin hyvin kuvitella vinkkaavani tätä ainakin seiskaluokkalaisille.

Arvosanaksi annan 4

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Nollasummapeli: Heidi Silvan

 Nollasummapeli: Heidi Silvan. Myllylahti 2022

Kansi: Karin Niemi

"Abiturientti, jolla on taakka kannettavanaan. Poika, joka on niin viisas, että vaikuttaa melkein tyhmältä. Kun kaksi kohtaa, on oltava valmis, ja tulevaisuuden vuoksi on tiedettävä menneisyys.

Rilla katsoi mua vakavana. ”Ufon kanssa pystyy puhumaan suoraan. Hän on hauraudestaan huolimatta niin tavattoman vahva. Sinun kanssasi pitää olla varovaisempi. Sinulla asiat on toisinpäin. Vaikutat vahvalta vaikka olet hauras.”

Mä olin hukassa oman tulevaisuuteni suhteen, kun abivuosi kului enkä yhtään tiennyt, mihin suuntaan jatkaisin. Oppiminen oli aina ollut mulle helppoa, mutta lukeminen ei ollut kiinnostanut enää pitkään aikaan.

Psykologia oli ainoa, mikä ehkä kiinnosti, ja just psykologin odotushuoneessa mun viereeni singahti Ufo, outo äijä, jolle oli soviteltu diagnooseja niin paljon, että se itsekin kutsui itseään aakkospojaksi.

Myllerryksen keskellä mun eteeni asteli vielä Blondiini, joka tärisytti mun valmiiksi vapisevia jalkojani. Mutta Blondiinilla oli jo Ralf, eikä kahden kanssa seurustelu ollut ratkaisu.

Todellisuus tuntui epävarmalta, ja eteenpäin päästäkseni mun oli pakko kohdata mielessä mylvivä, unohduksiin painettu menneisyys." (Myllylahti)

Traileri

Oma arvio:

Mukavaa, että ilmestyy kotimaisia YA-kirjoja poikapäähenkilöllä. Heidi Silvanin järjestyksessään toinen YA-kirja Nollasummapeli esittelee kaksi hyvin erilaista poikaa, joita kuitenkin yhdistää moni asia, eikä vähiten yhteinen psykologi. 

Päähenkilö, lukion kolmatta vuotta opiskeleva Aale törmää erikoiseen Ufo-nimiseen poikaan Rilla-psykologinsa odotusaulassa. Tämä poika pitää päässä omituista, punaista pipoa, kertoo saaneensa ison liudan diagnooseja ja nappailevan jos minkälaista lääkitystä. Aale ei myönnä tarvitsevansa psykologin apua, vaan heittää Ufolle panevansa Rillaa. Jotenkin Ufosta tulee Aalelle maanvaiva, joka tuntuu ilmestyvän joka paikkaan. Toisaalta, eipä Aalella kauheana ole muutakaan seuraa, joten heikkona hetkinä hän lähtee Ufon kanssa juomaan kaljaa rannalle.

"Tuo on melkein sama kuin mun teoria kivusta", mä sanoin sarkastisesti, mutta Ufo ei tuntunut huomaavan. Oikeasti mua vain otti päähän, että Ufo oli laatinut teorian alalta, jonka piti olla mun omaani. "Ensin on kipu, joka sattuu, ja sitten siihen tottuu. Kun siihen tottuu, niin sitten ei enää ole, mikä sattuu." (s.79)

Aalea ärsyttää Ufo, joka tuntuu sottaiselta, rähjäiseltä ja likaiselta. Jotenkin Aalella käy kuitenkin Ufo sääliksi, sillä tätä on kiusattu koulussa todella rankasti. Myöhemmin Ufo paljastaa lisää ikäviä asioita hänen lapsuudestaan. Aale ei myönnä Ufolle, että hänen menneisyydessään olisi mitään vastaavaa. Myös psykologi Rilla alkaa turhautua, sillä Aale ei halua avautua. Hänellä menee opiskelut huonosti, vaikka nyt olisi viimeinen vuosi tsempata ennen kirjoituksia. Sattuu vielä tulemaan koronarajoitukset ja etäopiskelu samaan syssyyn, joka ei tee Aalelle hyvää.

Romantiikkakuvioita mukaan tupsahtaa, kun Aale ja Ufo törmäävät kaupungilla Ralfiin ja tämän tyttöystävään. Aalella on ikävä olo entisen koulukaverinsa lähellä, ja blondi tyttöystäväkin tuntuu vaivautuneelta. Aale iskee silmänsä Blondiiniksi nimeämäänsä tyttöön ja pistää viehätysvoimansa peliin. Ja sitten tapahtuu pienoinen ihme: Blondiini syöksyy myöhemmin takaisin Aalen ja Ufon luo, suoraan Aalen syliin ja nyyhkii Ralfin jättäneen hänet. Mikä lottovoitto Aalelle. Noin vain hän saa Ralfin tytön mukaansa, vie hänet kotiinsa ja päätyy sekstailemaan tämän kanssa. 

"Sun pitäisi tietää, mitä sulle tehtiin. Mitä tapahtui. Mitä jouduit sietämään."(s. 154)

Noh, eihän kaikki niin täydellistä sitten olekaan. Myöhemmin Aale tapaa Ufon ja saa tietää, miten Ufo tuntee Ralfin. Pikku hiljaa Aale päästää myös omaan mieleensä ikäviä muistoja tuosta koulun ärsyttävimmästä öykkäristä, mutta onneksi hänen kokemuksensa eivät ole niin pahoja kuin Ufo-paran.

Ei tuntunut missään, rystysisku. Sisäisesti olin kyllä hajoamaisillani. (s. 166)

Enempää en spoilaa juonesta, sillä yksi kirjan kohokohdista on ehdottomasti käänne, jonka ainakin itse huomasin pienten vihjeiden perusteella vähän ennen kuin se tapahtui. Pidän siitä, että lukija saa itse oivaltaa jotain tärkeää ilman, että se heti kannetaan tarjottimella eteen. Siinä mielessä pidän kirjaa oikein nerokkaana, vaikka minulla oli alussa hiukan käynnistymisvaikeuksia. Silvanin kirjoitustyyli ei ole ehkä ihan minun lempparini, mutta hän taitaa kyllä nuoren elämän kuvauksen.

"Ei sellaisen jälkeen ole edes päivänselvää, että olet enää hengissäkään." (s. 178)

Nollasummapeli on hyvin psykologinen nuorten aikuisten kirja. En tarjoaisi tätä nyt ihan helppona kirjana pojille, sillä tämä vaatii vähän enemmän oivaltamista. Kirjassa käsitellään tosi rankkoja aiheita, kuten koulukiusaamista ja hyväksikäyttöä, joten mikään iloinen hyvänmielenkirja tämä ei todellakaan ole. Mukavana lisänä kirjan lopussa on Aalen soittolista, jonka biisit muodostavat myös kirjan lukujen nimet otsikkolainauksina. 

Arvosanani 3,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

--

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Helmet: 16. Kirjan luvuilla on nimet

Booklist Queen: By a local author

Kenties tapan sinut vielä -sarja: J.S.Meresmaa

 Kenties tapan sinut vielä: J.S. Meresmaa. Karisto 2022 (Kenties tapan sinut vielä #1)

Kansi: Saana Nyqvist

"Veretseisauttava jännitystarina pojasta, joka tapaa vampyyrin.

E-urheilijan urasta haaveilevan Aleksin jäätelöbaarireissu saa kauhistuttavan käänteen, kun naapuripöydän tyttö houkuttelee hänet syrjäiselle jättömaalle, raskaan metallioven luo. Käsittämättömillä voimilla tyttö kiskaisee Aleksin pimeyteen. Mutta päätyminen bunkkeriin nälkäisen vampyyrin kanssa on vasta alkua...

Vampyyrien kuolematonta lumoa hehkuva notkea fantasiajännäri pitää otteessaan viimeiselle sivulle saakka. "(Karisto)

Oma arvio:

Onko vampyyrin ja ihmisen välinen romanssi sellainen aihe, joka on jo kaluttu loppuun? Vai vieläkö siitä saisi kiinnostavan ja jännittävän tarinan, joka toisi lisäksi jotain uutta vampyyriaiheeseen?

J.S. Meresmaan Kenties tapan sinut vielä on kirja, jolla voisi houkutella sitä hankalinta kohderyhmää, eli yläkouluikäisiä ja ehkä mahdollisesti myös amispoikia tarttumaan kirjaan. Kirja on ensinnäkin hyvin pieni, siinä on vain 135 sivua. Kirjan päähenkilö on amiksen sähkölinjalla opiskeleva Aleksi, joka harrastaa pelaamista hyvin tavoitteellisesti. Kirjassa ei ole sitä perinteistä asetelmaa, että tyttö on se avuton ja suojeltava yksilö, jonka yliluonnollinen olento ottaa suojelukseensa, vaan nyt Aleksi on se, jota viedään.

Aleksi kertoo kirjassa tarinaansa menneessä muodossa. Tarina alkaa Aleksin hätääntyneellä nauhoitteella, jossa hän kertoo ystävänsä Noran kadonneen. Nauhoitepätkät rytmittävät tekstiä loppuun saakka.

Mitä sä tekisit tilanteessa, jossa sun on valittava

kahden huonon vaihtoehdon välillä?

Millä perusteella valitset sen, minkä valitset? (s.120)

Aleksi tapaa Noran sattumoisin jäätelöbaarissa, kun hän hakee lohtua pilalle menneen pelisession jälkeen. Tytön erikoiset silmät, olemus ja päällekäyvä tyyli saavat epävarman pojan hämilleen, etenkin kun tämä lyöttäytyy saman tien pojan seuraan. Aleksi ei osaa olla varuillaan, kun tyttö jo vie tätä teollisuusalueelle ja johonkin hämyiseen bunkkeriin, jossa meinaa purra tätä. Jokin kuitenkin keskeyttää tilanteen, nimittäin Noran rasittava, psykopaattinen vampyyriveli Kaspar, joka haluaa pilailla siskonsa kustannuksella.

"Eli jos mä opetan sua pelaan, sä et tapa mua?" (s.55)

Aleksin yrittäessä toipua järkytyksestä hän jatkaa pelaamista ystävänsä Roopen kanssa ja kohtaaminen tuon viehkeän vampyyritytön kanssa alkaa tuntua jo harhalta. Sitten eräänä iltana Roopen ulkoiluttaessa Hertta-koiraansa, puussa istuskelee tuttu tyttö. Nora oli yllättävän kiinnostunut Aleksista ja kyselee tämän peliharrastuksesta.  Hän vaatii päästä näkemään, kun Aleksi pelaa. Vampyyrien tapaan Nina osaa hurmata, aistii toisen elintoiminnot ja tuoksut tarkasti, ja on vanhempi kuin miltä näyttää. Tämä käy välillä ilmi vanhahtavista sanoista hänen puheessaan. Hauskaa on se, että raa'at pelit eivät tyttöä kiinnosta vaan The Sims on lopulta se, johon Nina koukuttuu niin, että Aleksin on laitettava vanha peliläppäri kuntoon yllärivierastaan varten, joka alkaa ilmaantua pojan huoneeseen säännöllisesti. Norasta ja Aleksista tulee ystäviä. 

Nyt kun tulin ajatelleeksi, oli aika mukavaa, että Nora oli musta huolissaan. Se tarkoitti, että se välitti. Mun rintaan sytty lämpö, joka laajeni ja hehkui. (s.102)

Tilanne alkaa kuitenkin eskaloitua nopeasti. Alkuun Nora hermostuu, kun Aleksi kyselee Kasparista ja tämän äidistään, joka on kuollut, eikä tyttöä näy viikkoihin pojan huoneessa. Aleksi huomaa kaipaavansa tuota hassua tyttöä. Yhtäkkiä Aleksi huomaa olevansa suuressa vaarassa, eikä hänen ystävänsäkään ole välttämättä enää turvassa.

Tämä kirja saa hyvin mahdutettua sisäänsä napakan, jännittävän urbaanifantasiatarinan, jossa säilyy koko ajan oma hyytävä ja pahaenteinen tunnelmansa. Vaikka kirjan asetelma tuo kieltämättä vahvasti mieleen sen tunnetuimman YA-vampyyrissaagan eli Twilightin, ei se kuitenkaan ole täysin sen kopio. Vaikka Aleksi onkin tarinan pelastettava, ei hän ole Twilightin Bellan tapaan ihan niin vietävissä oleva ja täysin lumoutunut uudesta tuttavuudestaan. Myöskään rakkaustarina ei mene niin imelyyksiin, vaan Noran ja Aleksin ystävyys on vahvemmassa osassa.

Olen hiukan paksumpien kirjojen kuin tämä ystävä syystäkin; kun sivuja on reilut sata, ei kirjan maailmaan ja hahmoihin ja juoneen pääse samalla lailla uppoutumaan ja kiintymään, kun kirja onkin jo hujauksessa luettu. Jäin miettimään, miten mahtava tämä olisikaan ollut paisutettuna vaikkapa 300-400-sivuiseksi romaaniksi. Mutta ymmärrän, miksi tämä on näin kevyt kooltaan. Näitä ohuempiakin fantasiatarinoita tarvitaan kipeästi nuorten lukutaidon heiketessä. Toisaalta, lyhyt mutta näinkin taitavasti rakennettu tarina jättää lukijan vielä hetkeksi kirjan maailmaan ja saa miettimään, mitä kaikkea vielä voisikaan tapahtua.

Arvosanani 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

Luetaanko tämä

Lukupino

Kirsin kirjanurkka

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan: 

23. Pieni kirja

Booklist Queen -haaste saa ruksin kohtaan:

Catchy title

Seinäjoen lukuhaasteessa merkitsen kirjan kohtaan:

18. Kirjassa ollaan kotona

Popsugar-haaste saa merkin kohtaan:

A Book you can read in one sitting

YA-spefihaaste saa kirjan kohtaan:

Kotimainen kirja

Kunnes tapamme taas: J.S. Meresmaa. Karisto 2023 (Kenties tapan sinut vielä #2)

Kansi: Saana Nyqvist

"Vertahyytävä jännitystarina pojasta, josta tuli vampyyri.

17-vuotias Roope on aloittanut uuden epäelämän vampyyrina. Se ei ole kovin helppoa, sillä Roopen verikammo tekee syömisestä lähes mahdotonta eikä entisen elämän hylkääminen onnistu ilman kipuja. Ikävä perhettä ja parasta ystävää Aleksia kohtaan on kova, mutta erityisesti viimeksimainitun veren tuoksu on aivan liian houkutteleva. Pystyykö Roope vastustamaan petoa itsessään?

Palkitun kirjailijan notkea fantasiajännäri hehkuu vampyyrien kuolematonta lumoa ja pitää otteessaan viimeiselle sivulle saakka. Kirja on itsenäinen jatko-osa kehutulle Kenties tapan sinut vielä -nuortenromaanille." (Karisto)

Oma arvio:

* Tässä postauksessa on oleellinen juonipaljastus edellisestä osasta, joten jos eka osa on lukematta etkä halua tietää, suosittelen jättämään tämän arvion vielä lukematta* 

Kenties tapan sinut vielä jäi sen verran jännään kohtaan, että jatko-osa oli kovin toivottu ja odotettu. Kunnes tapamme taas kertoo nyt asiat Roopen, Aleksin parhaan kaverin näkökulmasta. Edellisessä osassa Aleksi joutui turvautumaan Noran apuun, sillä Roope olisi menehtynyt verenhukkaan Kasparin hyökkäyksen takia. Noran täytyi muuttaa Aleksin paras kaveri vampyyriksi. Tässä kirjassa keskitytään Roopen tuntemuksiin ja ajatuksiin siitä, mitä kaikkea muutos tuo tullessaan.

Vampyyrit ovat todellisia. Tätä ei koulussa opetettu. (s.10)

Nora pitää Roopesta hyvää huolta, sillä se kuuluu lajin luonteeseen, kun on sattunut synnyttämään uuden vampyyrin eli on luojavampyyrin roolissa. Heidän täytyy piileksiä syrjäisessä mökissä kaukana ihmisasutuksista, kun nuori vampyyri Roope käy vielä läpi muutostaan. Kaiken huipuksi hänellä on verikammo. Vaikka veren juominen ällöttää, veressä virtaavat strixit pitävät huolen siitä, että se on ainoa oikea ravinto. 

Mä tunnen kyllä ruumiini janon. On vain hemmetin vaikea hyväksyä, että se on verenjanoa. Hyi oikeasti nyt. (s. 28)

Aleksi viestittelee Noran kanssa ystävänsä tilasta, mutta Nora vannottaa Aleksia pysymään kaukana heistä. Roopen kaksoissisko Iiris on vaikeampi pala, ja Roope käykin salaa vakoilemassa, miten hänen siskonsa voi. Muulla perheellä ei ole helppoa, koska Roope on vain yhtäkkiä kadonnut heidän elämästään. Käyttääkö hän huumeita? Onko hän edes elossa?

Mä en ole enää ihminen.

Ei sitä pysty käsittämään. (s.61)

Minusta tämä jatko-osa on huomattavasti syvällisempi, synkempi ja tiiviimpi kuin ensimmäinen osa. Roopen tunteita, aistimuksia ja ajatuksia on kuvattu ihailtavan tarkasti ja todentuntuisesti. Täydellinen vampyyrina olon kuvaus, mitä olen koskaan ennen lukenut. Kirjan tunnelma on jotenkin hämyisen ja toivottoman välimaastosta, mutta toivoakaan ei ole heitetty romukoppaan. Norasta saa hyvin sympaattisen kuvan tämän kirjan perusteella, etenkin kun hän avaa hieman menneisyyttään Roopelle. Kasparin erikoisuus ja epävakaisuus  korostuu entisestään tässä kirjassa, ja hänen ja Noran sisarussuhde saakin kirjan lopussa mielenkiintoisen ratkaisun. Kiehtovia piirteitä on havaittavissa myös Roopen tunteissa ystäväänsä Aleksia kohtaan. Kirjan loppu saa taas janoamaan jatkoa sarjaan yhtä paljon kuin vampyyri janoaa verta.

Jos ajattelen tätä kirjaa vinkkauksien kannalta, tämä voi olla hiukan vaikeampi myydä yläkoululaisille kuin hiukan toiminnallisempaa Kenties tapan sinut vielä -avausosaa. Harvemminpa sitä kuitenkaan kakkososia vinkataankaan. Itse kuitenkin nautin tämän kirjan lukemisesta jopa hiukan enemmän kuin ensimmäisen osan. 

Arvosanani 4,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muualla:

Siniset helmet

YLE

Lastenkirjahylly

Samantyylistä luettavaa:

Stephenie Meyer: Twilight-saaga

Sini Helminen: Hurme

Sini Helminen: Kiven sisässä (Väkiveriset)

Tim - Aviciin elämäkerta: Måns Mosesson

Tim - Aviciin elämäkerta: Måns Mosesson. Suomentanut Tarja Lipponen. Johnny Kniga 2021

Ruotsinkielinen alkuteos: Tim - Biografin om Avicii. Kansi: Miroslav Sokcic (suunnittelu), Hanna Persson (kuva)

" 'Wake me up when it’s all over.'

Maailmankuulun musiikkilegendan traaginen elämä.

Avicii oli 2010-luvun pop-sensaatio, jota ei pysäyttänyt mikään – paitsi hän itse. Lähes kymmenen vuoden ajan ruotsalainen Tim Bergling tehtaili listaykkösiä rikkoen ennätyksiä vasemmalta ja oikealta ja esiintyi jättiläismäisille yleisöille ympäri maailman.

Toimittaja Måns Mosessonin virallinen Avicii-elämäkerta kertoo, millaisena Bergling koki elämänsä tähtitaivaalla, klubeilla ja keikkalavoilla, miten hän onnistui koskettamaan valtavia yleisömassoja elektronisella tanssimusiikillaan hitti toisensa jälkeen – ja miksi se kaikki oli Berglingille lopulta liikaa.(Johnny Kniga)"

Kirjatraileri

Lukunäyte

Oma arvio:  

Huhhuijaa, miten vaikuttava lukukokemus oli tämä Aviciin elämäkerta! Tämä kirja on yhtä lailla johdatus elektronisen tanssimusiikin saloihin, mutta myös syväluotaava sukellus nuoren miehen mieleen, jossa vuorottelevat ahdistus, jonkinlainen erityisherkkyys, itsetunto-ongelmat, ulkonäköpaineet, uskomattomat luovuuspuuskat ja inspiraatiot, julkisuuden paineissa tasapainottelu ja matka kohti päihderiippuvuutta ja siitä ulos henkisen valaistumisen tielle. Ja sitten kohti sitä pahinta eli itsemurhaa, josta suru-uutinen levisi uutisiin kautta maailman vuonna 2018. 

Lukemisen lomassa olen tuttuun tapaan tutustunut Aviciin tuotantoon, joka on ollut minulle lähinnä pintapuolisesti tuttua tätä ennen, ja olen hämmästynyt siitä, miten upeaa EDM-tyylin musiikkia hän on saanut elämänsä aikana luotua. Ja mikä harmi ja vääryys, että hänelle kävi niin kuin kävi.

Tanssimusiikkia ei enää pidetty instrumentaalimusiikkina, jossa oli sampleja kertosäkeenä. Siitä oli tullut jalostunutta poppia, sallittua kaikenikäisille ja sitä soittivat jopa rockradioasemat. (s. 179)

Vaikka kirjassa käsitellään paljon synkkiä aiheita, kuten Tim Berglingin läpi koko elämän seurannutta taipumusta ahdistukseen, saa nuorena pinnalle nousseesta miehestä hyvin valoisan ja lämpimän kuvan. Hänellä oli paljon ystäviä ympärillään ja perheen tuki oli tärkeä, vaikka Tim ei ottanutkaan apua vastaan kovinkaan helposti. Kaiken julkisuuden keskellä hän yhä oli se finninaamainen ruotsalaispoika, nörtti, joka viihtyi parhaiten pelaamassa parin kaverin kanssa WoW:ia ja istuskeli Tukholman Östermalmin nurtsilla lintsaamassa koulusta, jonka vaatimuksiin pojan oli hankala sopeutua. Tuttu tarina. Kuinka monesta kouluun sopeutumattomasta, introverttiyteen taipuvasta on tullut lopulta erittäin lahjakas omalla osaamisalueellaan? 

Tilanne oli tuntunut jo pidempää epätodelliselta. Poika, joka aiemmin oli toisinaan jopa kieltäytynyt poistumasta huoneestaan, seisoi ilta illan jälkeen kymmenientuhansien ihmisten edessä. Jalustalle nostettuna ja palvottuna ja näin ollen yksinäisenä. (s. 124)

Kuten on aiemmin tullut todettua, hyvään elämäkertaan ei riitä mielenkiintoinen päähenkilö, vaan sen kirjoittajan täytyy olla oikeasti hyvä. Dagens Nyheterin tutkiva toimittaja Måns Mosesson on tehnyt minusta erittäin hyvää työtä ja saanut rakennettua lukuisista Tim Berglingin läheisten ja yhteistyökumppaneiden haastatteluista, Tim Berlingin muistiinpanoista ja sähköposteista, sometileistä ja lukuisista muista lähteistä ehjän kokonaisuuden, jossa ei rönsyillä liikaa sivujuonteisiin. Jonkin verran myös muiden henkilöiden elämästä kerrotaan, mutta sillä lailla sopivasti, että se on Timin elämäkerran kannalta tarpeellista. Viestiketjut Timin läheisten kanssa ovat hyvä lisä kerronnan välissä. Toki myös kaksi kuvaliiteosioita elämäkertakirjallisuudelle tyypilliseen tapaan kirjasta löytyy.

11.helmikuuta 2015

Hei ja kuules halvatun poika, kun et vastaa eikä kuulu mitään!!!! Mitä päässäsi tapahtuu, niin että paskat välität pitää yhteyttä, et voi edes kirjoittaa ihan vain paria riviä, meille siis - perheellesi ja erityisesti MINULLE - ÄIDILLESI (s. 227)

Kirjan kantava teema Aviciin musiikillisen uran ohella on nuorten lisääntynyt ahdistuneisuus ja myös opioidi-pitoisten lääkkeiden petollisuus. Tim Bergling on surullinen esimerkki siitä, miten haimatulehduksen aiheuttamien kipujen takia määrätyt opioidit saavat hänet pahaan riippuvuuteen. Amerikkalainen terveydenhuoltojärjestelmä sallii sen, että Tim saa pyydettyä aina tarvittaessaan lisää lääkkeitä, joita hän vakuuttelee kaikille tarvitsevansa, mutta joita hän ei koe ongelmalliseksi. Vaikka perheensä ja ystäviensä intervention jälkeen Tim pääsee lopulta eroon riippuvuudestaan, on päihteenhuuruiset vuodet jättäneet jäljen hänen psyykeensä. Hän innostuu meditoimisesta, ehkä jopa hiukan hurahtaa siihen, ja minusta tuntuukin, että juuri se kaikki valaistumisen hakeminen kaiken muun ohella saa hänen mielensä vieläkin ahdistuneemmaksi. Lopulta hän ei löydä muuta pakotietä kuin päättää omat päivänsä. 

"Nykyään pyörryttää joka ikinen päivä", Tim kirjoitti Arash Purnourille. "Eikä se ole vain tämän päivän tai tämän kiertueen juttu, vaan suunnilleen siitä asti kun mä aloitin, oon ollut uupunut...kohtuusäännöllisesti, mutta mä työnnän sen pois enkä mä ole halunnut ottaa sitä puheeksi, koska ei sille voi mitään." (s. 118) 

Kirjassa kunnioitetaan Timin muistoa ja lähimmäisten toivetta sen verran, ettei itsemurhan yksityiskohtiin mennä sen syvemmin. Samalla vältetään mahdollisia triggereitä samantyyppisten ahdistusoireiden kanssa painivien keskuudessa. Myönnän, että kyyneleet tirahtivat silmistäni, kun luin Timin äidin ja isän kokemuksia suru-uutisen jälkeen sekä siitä, kuinka tuhannet ihmiset kokoontuivat Ruotsissa Sergelintorille itkemään ja tanssimaan Tim Berglingin aka Aviciin kuolemaa hänen hittibiisinsä Levelsin tahdissa. R.I.P. Tim Bergling.

"Kyllä sieltä kuopasta pääsee pois", Tim sanoi. "Kun kohottaa kasvonsa, näkee koko sinitaivaan. Linnut ja valon." (s. 285)

Arvosanaksi annan täydet 5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! 

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan: 

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija 

Popsugar-haaste saa ruksin kohtaan:

A Book with a black-and-white cover

Perhosten aika: Emma Luoma

 Perhosten aika: Emma Luoma. Myllylahti 2021

Kansi: Kaisu Sandberg

"Kiehtova nuorille aikuisille suunnattu romaani elämän muuttavasta luonnonvitsauksesta, nuorten miesten ystävyydestä ja rakkaudesta kotikaupunkiin. Sen piti olla paras kesä ikinä, mutta sitten saapuivat toukat.

Karvaiset, vaaleanharmaat toukat valtaavat Kuopion talo kerrallaan, ja asukkaat häädetään pois tuholaiskäsittelyjen alta. Myös tatuointistudiossa työskentelevä Viima joutuu evakkomatkalle majapaikasta toiseen parhaan ystävänsä Oulan ja tyttökaverinsa Tuikun kanssa. Pian yösijaa on vaikea löytää edes sukulaisten luota menneisyyden salaisuuksien sulkiessa ovia.

Syksyn edetessä toukat kehittyvät perhosiksi, karanteenialue laajenee ja kaupungin asukkaille alkaa ilmaantua outoja oireita, jotka tuntuvat liittyvän vitsaukseen. Tutkijaryhmät käyvät kilpajuoksua aikaa vastaan löytääkseen parannuksen perhostautiin, ja sosiaalinen media yrittää pitää ihmiset jatkuvasti muuttuvan tilanteen tasalla. Lopulta Viiman ja Oulan on pakko ryhtyä epätoivoiseen taisteluun perhosia vastaan – kotikaupunkinsa ja läheistensä puolesta."(Myllylahti)

Oma arvio: 

Inhoatko tai kammoatko perhosia? Jos vastasit kyllä tai ehkä, ei tämä kirja ole välttämättä sinulle. Niin lähelle tunkevat perhoset, jotka saavat lähes sivuhenkilön osan  tässä Kuopioon sijoittuvassa nuorten aikuisten kirjassa, jossa on ilahduttavasti keskiössä nuorten miesten välinen ystävyys (ilman seksuaalisia jännitteitä.) Kirjan perhospandemia heijastuu pelottavasti tähän aikaan, kun erilaisin rajoituksin taistelemme koronaa vastaan. Jos siis kaipaat pakoa koronakurimuksesta, ei tämä kirja välttämättä myöskään auta siihen, sillä ainakin itse ajauduin hyvin usein vertailemaan kirjan tapahtumia nykyaikaan.

Viima ja Oula, kaverukset 4-ever, ovat olleet toistensa tukena vaikeina aikoina, joita aletaan tarinan edetessä avata: Viimalla on ollut ongelmia mielenterveytensä kanssa, ja Oula on taas ollut aiemmin sairaalassa toipumassa auto-onnettomuudesta.. Viimalla on ollut sutinaa Oulan isosiskon Saagan kanssa, mutta Oula ei tiedä tästä, saati Viiman nykyinen tyttöystävä Tua, jota Viima kutsuu hellitellen Tuikuksi. (Okei, nyt jo tässä vaiheessa minun täytyy myöntää, että minua hermostuttaa ihan hirveästi kaikki nämä lempinimet, mitä kirjassa vilisee. On runkkaria, hellua, pupua (aargh), pimua, kamua, junnua, Vimpua, Willietä, Vilpuria, Vimpulaa, Oukkaa jne. )

Perhosia. Vitusti perhosia. Parvekkeella lepatti lauma harmaanmustia isosiipisiä kuvotuksia. Ne napsahtelivat ikkunaa vasten, törmäsivät siihen uudelleen ja uudelleen. En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Ei Suomessa ollut tällaisia perhosia. Eivät ne voineet olla todellisia. (s. 85)

Kun oudot perhoset toukkineen valtaavat Viiman kämpän, on hänen mentävä evakkoon Oulan ja tämän uuden tyttöystävän Adan luokse. Tuikku matkaa ystävänsä Rean luo, mutta pian selviää, että sielläkin on toukkia. Toukkien valtaamia kämppiä asetetaan karanteeniin ja kaikki luonnonkuituiset kankaat pitää käsitellä, jotta toukat kuolevat niistä. Kouluihin järjestetään hätämajoituksia ja osa yöpyy teltoissa ja matkailuautoissa. Jos löytää ihottumaa kaulaltaan tai irronneet perhosen siivet sängystään, on pulassa: nämä ällöt perhoset nimittäin pudottavat siipensä ja kiinnittyvät ihmisen tai eläimen nieluun munimaan. Vielä ei tiedetä, miten kantajalle käy toukkien kuoriuduttua. Mutta aika pian sekin selviää, lähinnä Rontti-nimisen kissan ansiosta, joka kuolee kouluun järjestetyssä hätämajoituksessa. Perhosten aiheuttama tauti nimetään Rontin taudiksi, ja yksi tautia tutkivista on juuri tämä Viiman ex-tyttis Saaga, joka käyttää koe-eläiminään sikoja.

Toivon, ettei kissan kohtalo voi tapahtua ihmisille. (s. 156)

Viimalla on onneksi vielä työnsä Inkinaattori-nimisessä tatuointiliikkeessä, jossa hän on ollut oppipoikana. Pomo Bossi ja työkaveri Jade tietävät Viiman mielenterveysongelma-taustat ja ovat hyvin ymmärtäväisiä hänelle. Kun hän eräänä päivänä näkee myös liikkeen lattialla toukkia, Viima päättää työpaikan menettämisen pelossa vaieta asiasta. Siitä hän joutuu myöhemmin kantamaan syyllisyyden taakkaa.

Kirjassa vuorottelee Viiman näkökulman lisäksi Gotsu just nyt -nimisen keskustelupalstan toukka-aiheiset jutustelut ja Saagan kirjoittamat Toukkatutkijan päiväkirjan sivut. Ne tuovat luontevasti tietoa toukkaepidemian vaiheista, sen aiheuttamasta Rontin taudista ja erilaisista karanteenitoimenpiteistä, joihin kaupungissa ryhdytään. Kun Tuikun ääni käheytyy ja Viima haistaa sieltä tutun, makean arsenikin tuoksun, joka lähtee perhosista,  ei jää epäselväksi, että myös hän on saanut perhosen kurkkuunsa. Ajatuskin kurkkuun telakoituneesta perhosesta inhottaa Viimaa, joka on aina pelännyt perhosia paniikkikohtauksiin asti, mutta rakkaus Tuikkuun voittaa. Minua hermostuttaa juuri se, miten huolettomasti Viima suutelee tyttöystäväänsä ja nukkuu tämän vieressä ilman suusuojaa, vaikka tietää perhosen majailevan tyttiksensä nielussa. 

Tuikku sätki kuin kuoleva hyönteinen. Hän oli perhonen, jolta oli revitty siivet, kipeä ja onneton. (s. 292)

Kirjan vahvuuksia on sen hyytävä tunnelma, minkä Luoma on onnistunut loihtimaan toukkien ilmestymisestä saakka. Päähenkilön kammo perhosiin välittyy myös lukijalle ja tuo inhon väreitä useaan kertaan. Ajatus perhosista munineen ja toukkineen ihmisen nielussa aiheuttaa kehokauhun väristyksiä lukukokemuksen aikana. Hyvin on siis onnistunut kirjailija tekemään tästä pandemiasta oikeasti uhkaavan tuntuisen. Lisäksi peukutan kovasti sitä, että kirjan keskeisiä henkilöitä ovat nuoret miehet, joiden ystävyys saa suuren siivun juonesta.

Voisiko Oula oikeasti pelastaa minut vielä kerran? Voisiko hän tehdä elämästäni elämisen arvoista, vaikka elämä ilman Tuikkua tuntui totaalisen väärältä? (s.360)

Kirjassa en kuitenkaan ihan kaikesta pitänyt. Nuo rasittavat lempinimet ja nimittelyt jo mainitsikin, ja myös henkilöhahmojen välisistä suhteista paljastuvat menneisyyden varjot jäivät minusta hieman liian pitkään tarinassa epäselviksi ja niitä purettiin liian epämääräisesti. Menneisyyden mysteerejä on mielestäni myös hieman liikaa, kun olisi voinut enemmän keskittyä olemassaolevaan pandemiaan ja sen aiheuttamiin pelkoihin. Tokihan menneisyyden haamut tuovat syvyyttä tarinaan, ja esimerkiksi Viiman mielenterveysongelmat on ihan hyvä ottaa käsittelyyn tarinan edetessä, etenkin kun hän tuppaa saamaan paniikkikohtauksia perhosten takia.

Keskeisistä henkilöhahmoista Viiman ja Saagan välinen jännite jää tavoittamattomaksi ja Oulan tyttöystävä Ada hyvin pintapuoliseksi. Puhumattakaan "puputtelevasta" Viiman tyttöystävästä Tuikusta, joka jostain syytä ottaa minua aivoon. Viiman lääkärinä työskentelevä isosisko Veera taas on järjen ääni ja lopulta suuri tuki ja turva Tuikun sairauden edetessä.

Perhosten aika tuo hieman mieleeni Tuomo Jäntin kauhuromaanin Verso, jossa ihmisen sisällä alkaa kasvaa nimenmukaisesti kasvinversoja, ja sisältää samantyylistä kehokauhua. Tässä kirjassa on hyvin omintakeinen idea, jollaiseen en ole tainnut aiemmin YA-kirjallisuudessa törmätä.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Siniset helmet

Samantyylistä luettavaa:

Tuomo Jäntti: Verso

Paahde: Louis Sachar

 Paahde: Louis Sachar. Suomentanut Jaana Kapari. Otava 2001

Englanninkielinen alkuteos (1998): Holes. Kansi: Heli Hieta.

"Stanley Yelnats on poika, jonka kohtalona on olla väärässä paikassa väärään aikaan. Kun lenkkitossu putoaa taivaasta hänen päähänsä, Stanley joutuu syyttömänä poikien rangaistusleirille paahtavan kuumaan autiomaahan. Mutta kohtalolla on takataskussaan paljon muutakin. Sattumien palapeli, joka alkoi muotoutua sata vuotta sitten autiomaan ollessa vielä järvi, on lukijan ratkaistava itse."

Oma arvio:

Aina välillä yritän tarttua muihinkin nuortenkirjoihin kuin uutuuksiin, etenkin sellaisiin, joista on ollut pöhinää jossain vaiheessa. Louis Sacharin Paahde on sellainen, joka on kummitellut mielessäni usein. Olen saattanut lukea jostain tuskastuneesta somepäivityksestä, miten "yläkoulun opet luetuttaa oppilailla aina sitä iänikuista Paahdetta." Osa puolustelee Paahdetta hyvänä kirjana, mutta olen myös vähättelyjä nähnyt. No,  nyt otin itse selvää. Onko Paahde niin hyvä, että sitä voi yhä huoletta suositella yläkoululaisille, myös nihkeästi lukeville tapauksille? Mikään ikivanha teoshan tämä ei kuitenkaan ole, vaan alkuteos Holes on julkaistu 90-luvun lopulla.

Kirjan alussa päähenkilöä kuskataan bussilla kohti tuntematonta, nimittäin teksasilaiselle nuorten rangaistusleirille kuivuneen Greenjärven rannalle. Olosuhteet leirillä ovat armottomat: jatkuva kuumuus ja kuivuus piinaa leirille kuskattuja poikia ja lisäksi heidän täytyy väistellä kalkkarokäärmeitä, skorpioneja ja mikä pahinta, tappavia keltatäpläliskoja (juuri tällainen komeilee kannen kuvassakin.)

Leirillä Stanley Yelnats, jonka sukunimi on hassusti etunimi väärinpäin, tutustuu varsin erikoiseen poikajoukkoon, joista kutakin syytetään eri rikkeistä. Menneisyys ei kuitenkaan tunnu olevan olennaista leirillä, jossa taistellaan joka päivä janoa vastaan ja illalla lepuutellaan väsyneitä lihaksia. Poikien tehtävänä on nimittäin kaivaa joka päivä kuivuneen järven pohjaan (joka on kovaa ja tiivistä) lapion korkuinen ja levyinen kuoppa. Ohjaaja nimeltä Pendanski tuo kaivajille vettä ja lounasta muutaman kerran päivässä, mutta veden riittävyys on melko niukalla. Kuopan kaivamiselle ei anneta suurempia syitä ja tarkoituksia, mutta poikien on ilmoitettava välittömästi, jos he löytävät maasta jotain kiintoisaa.

"Janottaako?" Arvoisa kysyi.

"Janottaa, Arvoisa", Stanley vastasi kiitollisena.

"No, siihen kannattaa totutella. Sinua janottaa seuraavat puolitoista vuotta." (s. 21)

Lukijaa tietysti kiinnostaa se, miksi Stanley on leirille joutunut. Tapahtumien lomassa hänen menneisyyttä kirotun suvun lapsena aletaan valottaa ja myöhemmin selviää myös ne surullisenkuuluisat sattumukset, jotka tekevät Stanleystä varkaan hänen tahtomattaan. Lisäksi kerrotaan ajasta, jolloin Greenjärvessä oli vielä vettä ja siellä tapahtui traagisia tapahtumia, joista yhä kerrotaan seuraaville sukupolville. Lukijan kannattaisi lukea nämä takaumat ja taustoitukset tarkkaan, sillä niiden avulla kirjan sokkelo ja takakansitekstissä mainostettu palapeli alkaa muodostua. Minä en tehnyt niin, sillä pitkästyn usein tämmöisissä kohdissa, joissa kehyskertomuksesta hypätään pois. Niinpä en ihan kaikkia palapelin palasia saanut lopussa yhdistettyä, mutta toki tajusin pointin. Kaikki liittyy kaikkeen tässä kirjassa.

 Stanleysta tuntui kuin hän kaivaisi omaa hautaansa. (s.44)

Kirjan tunnelma on toisaalta hyvin paikallaan pysyvä, mutta toisaalta lievästi uhkaava. Lukija odottaa koko ajan jotain kamalaa tai yllättävää tapahtuvaksi, mutta käänteet eivät ole niin hätkähdyttäviä kuin odottaisi. Minulla oli koko ajan sellainen tunne, että kirjassa voisi tapahtua jotain yliluonnollista, mutta näin ei ole. Siksi jopa petyin kirjan loppuratkaisuun, sillä vaikka tiesin, ettei kirjassa ole mitään spefi-elementtejä, niitä kaipasin. Kirja antoi ymmärtää enemmän mitä lopussa tarjosi.

Jos joskus olet ollut niin lähellä, että olet nähnyt keltaiset täplät, olet luultavasti vainaa. (s. 48)

Kiehtovin juttu kirjassa on minusta kannessakin komeilevat, uhkaavat ja myrkylliset keltatäpläliskot, jotka ovatkin juonen kannalta hyvin merkittävässä roolissa. Kuten myös sipuli, lukutaito ja lenkkitossut. Ja lempinimet. Jokaisella pojalla on oma lempinimensä, ja Stanleytä aletaan nimittää heti hänen saavuttuaan Luolamieheksi.

Ymmärrän silti sen, miksi tämä kirja on sopiva yläkoululaisten lukemistoon monien opettajien mielestä: kirjan juoni pitää otteessaan, se etenee hyvin helppolukuisesti (joskin nuo kehystarinasta poikkeavat selonteot hieman sotkevat selkeyttä) ja poikien välinen kanssakäyminen Greenjärven leirillä on hyvä teema käsiteltäväksi äidinkielen tunneille. Paahde on yhdistelmä mysteeriä, poikaromaania, seikkailua ja aavistuksen jännitystä. Minulle tulee väistämättä mieleen James Dashnerin Maze Runner -sarjan avausosa Labyrintti, jossa joukko poikia yrittää selviytyä aukiolla labyrintin keskellä ja keksii omat pelisääntönsä. Esikuvaksi voisin myös mainita tietysti William Gouldingin Kärpästen herran, jossa valvomattomana poikien meno äityy todella brutaaliksi verrattuna tämän kirjan tarinaan, jossa Valvoja Pendanski ja leirin johtaja Arvoisa pitävät kuitenkin jonkin verran lankoja käsissään. Heistäkin kuitenkin paljastuu ikäviä, ei niin reiluja piirteitä.

Mikä on siis lopullinen mielipiteeni? Paahde on minusta hyvä, mukaansatempaava ja aikaa kestävä nuortenromaani, ja aion vielä itsekin tätä vinkata ehdottomasti yläkoululaisille. En kuitenkaan rakastunut tähän niin paljoa, että lukisin itsenäisen jatko-osan Riskitekijä. Kirjasta tehdyn elokuvan aion kuitenkin vielä katsoa.

 Arvosanani 4+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

 

Muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat 

Oksan hyllyltä 

Saran kirjat 

Kasoittain kauniita sanoja

Työnaisen vaimo

 

Samantyylistä luettavaa: 

James Hashner: Maze Runner - trilogia

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

5. Kirja liittyy TV-sarjaan tai elokuvaan 

 

Booklist Queen haasteessa kirja sopii kohtaan:

A book everyone is talking about

 

Popsugar haaste saa kirjan kohtaan:

A bestseller from the 1990's

 

 

Rakas Natasha: Marja-Leena Tiainen

Rakas Natasha: Marja-Leena Tiainen. Myllylahti 2019

Kansi: Karin Niemi

"Rakkaus, rikos, petos. Vartijanuorukaisen elämä suistuu raiteiltaan, kun hän ihastuu kauniiseen Natashaan.

Joel Leinosen elämä on hyvällä mallilla: hänellä on rakastava perhe ja kavereita, vartijaopinnotkin sujuvat hyvin. Juuri ennen 18-vuotissynttäreitään Joel tutustuu biologiseen isäänsä Turkkaan.

Turkka Siimeksellä on huonosti menestyvä autokauppa ja hämäriä bisneksiä, joihin liittyy Bullet Brothers -moottoripyöräjengi.  Turkalla on myös perhe. Joel haluaisi tutustua pikkuveljeensä Antoniin, mutta asiat mutkistuvat, kun Turkka kuolee auto-onnettomuudessa.

Hautajaisissa Joel tapaa Turkan vaimon ja lapset.  Turkan tytärpuoli Natasha on yllättäen Joelin entinen luokkakaveri. Kiusatusta, isonenäisestä tytöstä on kuoriutunut kaunotar, joka tekee mallin töitä. Joel ihastuu korviaan myöten Natashaan, mutta onko suhteella toivoa valheiden ja salailujen maailmassa?"(Myllylahti)

Lukunäyte:  https://issuu.com/myllylahti/docs/rakas_natasha_lukunayte

Oma arvio: 

Tartuin tähän nuorten aikuisten jännäriin samasta syystä kuin aeimmin bloggaamaani Hanna Kökön Rocky, rauha ja rakkaus -kirjaankin, eli etsiskellessäni sopivaa esiteltävää nuorten jännäriosioon Kirjasaaren esitykseeni. Hassua, että molemmissa kirjoissa sattuu olemaan sama sinisen sävy kansikuvassa. 

Rakas Natasha tarjoaa luettavaa jo hieman isommille nuorille, sellaisille, joilla on jo ammattiin valmistuminen käsillä. Kirjan päähenkilö on 18-vuotias Joel, joka opiskelee vartijaksi ja on aloittelemassa kesätyötään Tiirikka-nimisen vartiointipalvelun leivissä. Elämä tuntuu olevan mallillaan: on mukava kaveriporukka, jonka kanssa viettää aikaa, mukava perhe, ajokortti pian kädessä ja vieläpä eräs Pinja vaikuttaa olevan kiinnostunut Joelista. Kaiken kruunaa 10 000 euron arpavoitto, jolla nuori mies voi ostaa itselleen auton. Kun Joelin biologinen isä Turkka ottaa yhteyttä ja kertoo haluavansa tavata, Joelin elämä alkaa mennä monella tapaa sekaisin.

Yhteinen kahvittelu isän kanssa on lähinnä vaivaannuttava kuin lämminhenkinen, mutta kun Joel kuulee Antonista, 5-vuotiaasta pikkuveljestään, hän kiinnostuu kovasti. Hän haluaa ehdottomasti tavata pikkuveljensä! Turkka ei ehdi tätä tapaamista koskaan järjestämään, sillä tämä menehtyy auto-onnettomuudessa. Sinnikkäästi Joel kuitenkin haluaa veljensä elämään, vaikka perheen äiti Minna ja tämän täysi-ikäinen tytär Natasha tuntuu vastustelevan kovasti. Turkka on nimittäin eläessään velkaantunut pahasti peliongelmansa takia ja joutunut tämän takia turvautumaan laittomuuksiin, mm. lääkkeiden salakuljettamiseen. Joel ehti päästä tästä vihille hiukan ennen onnettomuutta. Minna ja Natasha saavat nyt uhkauksia, sillä Turkka jäi pahamaineisille tyypeille velkaa.

Tuossa Natalia, Natasha, kuitenkin oli. Turkan tytärpuoli. Muutamassa vuodessa rumasta ankanpoikasesta oli kuoriutunut joutsen. Mikä hämmästyttävä muutos. Miten Natasha on voinut muuttua noin paljon? Joel ihmetteli. (s. 63)

Pikku hiljaa Natasha alkaa luottaa Joeliin, joka on siis menneisyydessä ollut yksi tytön koulukiusaajista, ja päästää tämän Antonin elämään. Iso- ja pikkuveljen yhteiset hetket ovatkin todella hellyttävää luettavaa. Natashan ja Joelin välit lämpenevät pian ei-niin-sisarellisiksi eli he ihastuvat toisiinsa ja suhde muuttuu heti fyysiseksi. Minua hämmentää tosin kirjailijan tapa käyttää toistamiseen sanaa 'rakastella' nuoren parin sekstailuista. Sana sopisi toki aikuisten kaunokirjallisuuteen, mutta tuntuu vähän oudolta valinnalta nuortenkirjassa.

Natashan itsetunto on kärsinyt koulukiusaamisajoista kolauksen, jota hän nyt yrittää paikata kauneusleikkauksia. Suurehkon nenänsä hän on jo leikkauttanut, ja nyt hän tuskistelee korviansa. Muiden silmissä Nata on kaunis mallikaunotar, joka haaveilee kansainvälisestä urasta. Joel ei alkuun epäile mitään, kun Natashan on viivyttävä pitkään Helsingin mallikeikoilla, mutta sitten nuori nainen alkaa jäädä kiinni valheista. Mitä Joelin tyttöystävä salailee? Miksi hän katoaa välillä eikä vastaa puhelimeen? Miksi hänet nähdään oudon tyypin autossa? Joel alkaa haistaa palaneen käryä. Silti hän kiltisti lainaa useita tuhansia euroja rakkaalleen omista arpavoittorahoistaan.

- Jos sä alat laulaa kytille, myös sun lähipiirille voi sattua  jotain ikävää, Ärri sanoi uhkaavalla äänellä. Uurrekasvo miehen takana teki kaulankatkaisueleen. (s. 126)

Rakas Natasha sisältää jännittävän kehyskertomuksen sisällä monenmoisia teemoja. Joel opettelee tutustumaan toiseen perheeseensä lähinnä hellyttävän pikkuveljensä kautta. Natasha painiskelee oman kehonkuvan ja ulkonäkönsä kanssa (tästä olisi kyllä saanut revittyä vähän enemmänkin). Joel on  aikuistumisen kynnyksellä oleva nuorimies ja saa ajokortin, käy kesätöissä ja on valmistumassa pian ammattiin  - ja rakastuu ensimmäistä kertaa tosissaan.

Rakkaus kauniin Natan kanssa ei ole kuitenkaan täydellistä, sillä nuori nainen ei koskaan halua käydä esittäytymässä Joelin vanhemmille saati kavereille, eikä paria näe koskaan kaupungilla yhdessä. Natashan rakkaus tuntuu roihahtavan vain silloin täyteen kukkaansa, kun Joel antaa tälle rahaa mallikuvauksiin tai kauneusleikkaukseen. Onneksi Natasha ei ole läpeensä paha, vaan tekee kirjan toimintavoittoisessa lopussa erittäin hyvän teon, vaikkakin se meinaa loppua Joelin ja Natashan tarinalle, ainakin toistaiseksi.

On aika harvinaista, että niin sanotulle New Adult -ikäryhmälle kirjoitetaan ylipäätään mitään. New Adult -kirjallisuus on  hieman vanhemmille nuorille, noin 18-30-vuotiaille suunnattua (tosin minä olen itse määritellyt NA-rajan noin 16 ikävuodesta lähteväksi), joille ajankohtaisia teemoja kirjoissa käsitellään, kuten ensimmäinen työpaikka, yliopisto- ja korkeakouluopiskelun aloitus, häät, kihlaus ja avioliitto, perheen perustaminen, lukio- tai amisaikaisten ystävyyksien säilyttäminen, armeija-ajat, itsenäinen rahataloudenhoito, kotoa pois muuttaminen jne. Rakas Natasha on siinä rajoilla, onko se YA vai NA, sillä päähenkilö käy kuitenkin vielä toisen asteen koulua ja asuu äitinsä kanssa, mutta on jo kuitenkin täysi-ikäinen. Kirjaa voisi hyvin vinkata ysiluokkalaisista lukio/ammattikouluikäisille, eri toten pojille.

Arvosanani 4-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta

Muissa blogeissa:

Kirsin kirjanurkka
Kirjakko ruispellossa
Jonnan lukunurkkaus


Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:
 
7. Kirjassa rikotaan lakia

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

A Book by an author who has written more than 20 books