Mitä jos en löydä sinua koskaan: Mhairi McFarlane. Suomentanut Hanna Arvonen. HarperCollins 2020.
"Romanttisia illallisia, pussailukuvia somessa, säännöt sovitaan sähköpostitse – ja mikä parasta, suhteella on ennalta sovittu päättymispäivä. Eli toisin sanoen täydellinen valeromanssi!
Laurien poikaystävä jättää hänet kahdeksantoista yhteisen vuoden jälkeen ja Laurie on aivan rikki. Hän kammoksuu ajatustakin aloittaa deittailu uudelleen, saati sitten Tinderissä. Kaiken lisäksi käy ilmi, että hänen exänsä uusi tyttöystävä on raskaana. Ja mikä pahinta, hän joutuu edelleen työskentelemään samassa toimistossa exänsä kanssa, joka päivä.
Kun Laurie sitten eräänä iltana juuttuu toimistolla samaan hissiin komean kollegansa Jamien kanssa, he suunnittelevat yhdessä täydellisen ratkaisun kummankin elämäntilanteeseen: valeromanssin. Mutta asiat kuitenkin monimutkaistuvat: raja sen välillä, että esittää rakastunutta ja on oikeasti rakastunut, osoittautuu haastavaksi. Valesuhteessa ei onneksi voi kuitenkaan särkeä sydäntään – vai voiko?"(HarperCollins)
Oma arvio:
Rakastan kliseitä, ja erityisesti rakastan romanttisten kirjojen ja elokuvien kliseitä. En siis pane ollenkaan pahakseni, vaikka kirjan tai elokuvan tarinassa käytetään tiettyjä, odotettavissa olevia juonikuvioita. Tässä Mhairi McFarlanen teoksessa Mitä jos en löydä koskaan tarina on rakennettu yhden usein käytetyimmästä juonikuvioista varaan: mies ja nainen esittää olevansa yhdessä, mutta lopulta rakastuvat toisiinsa oikeasti. Lisäksi kirjan lopussa on hyvin bridgetjonesimainen kohtaus, jossa päähenkilö Lauren juokseen juna-asemalle ehtiäkseen kertoa Jamielle, kuinka paljon tätä rakastaa - yllään tietenkin vain ensimmäiset löytämänsä, kulahtaneet vaatteet. Mutta uskokaa pois: se toimii!
Olen hyvin positiivisesti yllättynyt tästä kirjasta. En ole tutustunut aiemmin McFarlanen tuotantoon, ja häneltä on kuitenkin jo suomennettu aiemmin viisi kirjaa. Jotenkin mieleni kaipasi kunnon romantiikkaa, joten tämän veikeän kannen nähtyäni ja kirjan kuvauksen luettuani pyysin arvostelukappaletta.
Kirjan alussa 36-vuotias Laurie tuntuu elävän täydellistä elämää upean miesystävänsä Danin kanssa. Heillä on takanaan jo 18 yhteistä vuotta. Naimisiin he eivät ole koskaan kokenut tarvetta mennä, mutta viime aikoina Laurie on elätellyt toiveita lapsesta. Laurie on bilettämässä parhaan ystävänsä Emilyn kanssa, ja palattuaan kotiin sohvalla istuu apea Dan, joka nakkaa pommin suorilta Laurielle: hän ei halua olla enää Laurien kanssa. Hän ei halua lasta eikä elää samaa elämää kuin hän. Dan haluaa erota.
"En tiedä, miten muutenkaan voisin tämän sanoa. En ole onnellinen, Laurie." (s. 29)
Laurie ja Dan ovat samassa lakifirmassa töissä, joten he päättävät olla vielä paljastamatta juoruisalle työyhteisölle eroavansa. Dan vakuuttaa hajallaan olevalle Laurielle, ettei tällä ole ketään toista, mutta sitten, parin kuukauden kuluttua hän tulee pudottamaan uuden pommin: kilpailevan firman nainen Megan odottaa Danille lasta. Mitään ei suunniteltu, ei, eikä Dan halua tätä. Laurie ei voi käsittää, miten mies voi tehdä mitään noin kamalaa! Lisäksi hän saa ongittua selville, että Danilla ja Meganilla on kuin onkin ollut jotain tekeillä jo heidän seurusteluaikanaan.
Emily
Toista perässäni: "Minä en ole ansainnut tätä." Tulen luoksesi heti kun voin. Saanko soittaa Danille ja haukkua häntä kusipääksi? En halua, että unohdamme asianmukaiset muodollisuudet tämän kaiken keskellä. (s. 101)
Lauriella on onneksi ihana tukiverkosto: ihana ystävä Emily, hupaisa työkaveri Bharat ja hänen Diana-vaimonsa sekä myös äärifeministinen Emilyn ystävä Nadia, joka lausuu aina suorat sanat miesten toiminnasta. Ja sitten sattuman kaupalla Laurie saa yllättävän liittolaisen, nimittäin saman lakifirman hottiksen Jamien, joka tunnetaan pahimpana naistenmiehenä. Juututtuaan samaan hissiin he päättävät jatkaa iltaa drinkeillä ja saavat hullun idean: mitä jos he esittäisivät pariskuntaa firman joulujuhlaan saakka, jotta Jamiella olisi paremmat mahdollisuudet saada osakkuus firmasta ja Laurie saisi tehtyä Danin niin mustasukkaiseksi, että matelisi takaisin tämän luokse. Mikäpä ettei. Parivaljakko laatii säännöt, jonka mukaan kumpikaan ei saa tapailla toisia eikä kertoa muille huijauksesta. Ensimmäinen tyrmäävä selfie Instagramiin ja huijaus alkakoon.
Oli selvää, että se päättyisi kyyneliin. Toisaalta se myös alkoi kyynelistä. Laurie oli 98-prosenttisesti pelkkiä kyyneliä. Hän epäili, että olisi ikuisesti osittain kyyneliä. Hänellä ei ollut mitään hävittävää. (s. 141)
Vaikka kirjan idea tuntuu tyhjäpäiseltä, kuin aikuisten versiolta Jenny Hanin Pojille, joita joskus rakastin -kirjasta, on kirja ihmeen toimiva ja syväulotteinen. Sen vahvuuksia on loistavat sivu- ja taustahenkilöt, kuten Laurien mainiot ystävät, ja Jamien vanhemmat ja lapsuudenystävä Hattie, jotka eivät saa kirjasta paljoa tilaa, mutta jäävät mieleen. Jamien ja Laurien tutustuessa ja ystävystyessä he jakavat omat kipupisteensä toisilleen, ja näin ollen lähentyvät ja rakastuvat toisiinsa luontevasti. He rakastuvat nähdessään toistensa hyvyyden, ja tämä on todella kaunista eikä ollenkaan pinnallista instarakkautta.
"Minähän sanoin, että kun alkaisit uskoa itseesi, olisit pysäyttämätön." (s.344)
Pidän myös kovasti kirjan feministisestä otteesta, joka ei kuitenkaan vie liikaa valtaa tarinalta. Laurie joutuu monestikin työssään ja elämässään kohtaamaan ennakkoluuloja niin ihonvärinsä kuin sukupuolensakin takia. Pahin kohtaus syntyy, kun Laurieta pitkään liehitellyt Michael ja ex-Dan päättävät ottaa asiakseen puuttua Laurien ja Jamien suhteeseen asenteella, kuin he omistaisivat Laurien. He kun eivät voi uskoa, että Laurie olisi vapaaehtoisesti pahamaineiden Jamien kanssa ja kovistelevat miestä jättämään Laurien rauhaan. Laurie pölähtää keskellä tilannetta ja sanoo miehille suorat sanat, kuinka hän ihan itse päättää, kenen kanssa on ja ei ole. Emilyn feministikaveri Nadia sanoo hauskan nasevalla tyylillään suorat sanat, ja olisin toivonut hänen olevan enemmänkin mukana kirjassa.
Eroaan surevaan Laurieen on helppo samaistua, varsinkin jos on
omakohtaista kokemusta aiheesta. Hänen tuskansa on kuvattu hyvin
realistisesti ja uskottavasti.
Kirja toimisi loistavasti romanttisena komediana. Voi, kun joku tuotantoyhtiö nappaisi tästä oikeudet itselleen! Myönnettäköön, että kirjan idea on jo nähty, mutta tämä voisi silti toimia uudelleen. Näkisin niin jo sieluni silmillä kauniin Laurien ja upean Jamien kiihkeän tanssin ja melkein-suudelman joulujuhlissa, juna-asemakohtauksen ja Emilyn, Nadian ja Laurien miesruotimiset pubeissa.
Aion myös takuuvarmasti lukea myös muut McFarlanen teokset, sillä pidän kovasti hänen tyylistään kirjoittaa. Kirjassa on sopivan tarttuvaa huumoria, joka ei tunnu vaivaannuttavalta. Lisäksi kirjassa on osuvia lausahduksia elämästä, joista suosikkini on tämä: "Nukkuminen toisen sylissä oli yksi niitä juttuja, jotka toimivat elokuvissa, mutta ovat pahuksen epämukavia tosielämässä."(s.265)
Arvosanani 5-
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
En löytänyt muita bloggauksia
Samantyylistä luettavaa:
Jenny Han: Pojille, joita joskus rakastin
