Brielle & Bear -sarja: Salomey Doku

Brielle & Bear - Olipa kerran...: Salomey Doku. Suomentanut Viivi Ängeslevä. Otava 2024 (Brielle & Bear #1)

Englanninkielinen alkuteos: Brielle & Bear - Once upon a time... Kansi: Salomey Doku & Harper Collins Publishers Ltd

"Satujen lumoa ja ripaus taikaa: Briellen ja Bearin rakkaustarina on lukijalle karkkia.

Suloisen romanttisen sarjakuvasarjan ensimmäinen osa.

Satujen sääntö nro 1: parhaat sadut alkavat sanoilla Olipa kerran… Haaveilusta tykkäävä Brielle tietää kaiken saduista. Hän aloittaa opiskelun Olipa kerran -yliopistossa, ja kun hän tapaa kirjakaupassa Bearin, rugbyjoukkueen ujon varakapteenin, vuosi alkaa mainiosti. Kaksikkoa yhdistää rakkaus kirjoihin.

Brielle on päättänyt unohtaa menneet. Bearin kanssa hän kokee vihdoin elävänsä unelmaansa. Kunnes hän huomaa, ettei ole ainoa, joka salaa jotain…"(Otava)

Oma arvio:

Jee, söpöä sarjakuvaa nuorille! Sitä ei voi koskaan olla liikaa. Olin niin innoissani tästä Salomey Dokun sarjakuvasta, että harppasin valtaisan arvostelukappaleen järjestyksen ohi ja luin tämän siltä seisomalta, kun sain tämän käsiini. 

Brielle Da Rosa opiskelee kirjallisuutta ensimmäistä vuottaan Olipa kerran -yliopistossa ja työskentelee opintojensa ohella myyjänä - missäpäs muuallakaan kuin - kirjakaupassa. Hän rakastaa romantiikkaa, satuja ja tarinoita. Ja tottahan hänen ensikohtaamisensa koulun rugbyjoukkueen johtajan Atohi Yonasin eli Bearin kanssa tapahtuu kuin sadussa, sillä he törmäävät toisiinsa kirjakaupassa. Kiinnostus herää, mutta kumpikin aluksi keräävät rohkeutta ystäviensä tukemina. Briellen paras kaveri Rosalie opiskelee psykologiaa ja toimiikin ystävänsä ilmaisena terapeuttina. Bearin parhaat kaverit taas löytyvät rugbyjoukkueesta, jossa on ihan oma ryhmäpaineensa ja sääntönsä. 

Salomey Doku: Brielle & Bear - Olipa kerran... (s. 13)

Bear rohkenee pyytää apua Brielleltä oikolukuapua kirjoitustehtäviinsä. Näin hän saisi tekosyyn varjolla olla enemmän Briellen seurassa, joka tuntuu olevan aika suosittu tyttö kivan luonteensa takia. Opiskelujen ohessa he ystävystyvät, kunnes Brielle saa tietää Bearin salanneen häneltä asioita. Onneksi juttelemalla asiat selkiytyy, väärinkäsitykset oiotaan ja ystävyys syvenee. Ehkä he ovat joskus vielä enemmänkin? 

Salomey Doku: Brielle & Bear: Olipa kerran...(s. 89)

Briellen ja Bearin ohella sarjakuvassa on aika paljon sivuhenkilöitä, jotka kyllä esitellään pikaisesti niiden putkahtaessa tarinaan, mutta hiukan meinasin olla sekaisin, kuka on kuka. Ehkä keskeisimpiä sivuhenkilöitä Briellen bestiksen Rosalien lisäksi ovat liehittelevä Pavão ja hänen ystävänsä Malachi, joilla on muodostumassa säröjä ystävyyteen Pavãon käytöksen vuoksi. Myös Pavãon Jezia-tyttöystävä kärsii poikaystävänsä välinpitämättömyydestä, mutta onneks Mal on hänen puolellaan ja lohtunaan. Olisikohan jotain kolmiodraamaa vielä tulossa kuvioihin?

Satujen sääntö nro 11

Lumous löytää aina tien... (s.128)

Brielle & Bear  - Olipa kerran... on kertakaikkisen suloinen ja rakkaudentäyteinen sarjakuva, jossa satumaisuus kulkee mukana nimen lisäksi numeroituina satujen sääntöinä. Toki myös vakavia teemoja käsitellään, kuten lukivaikeuksia ja äidin kuolemaa. Heti ekassa osassa ei tykitetä ihan kaikkea, eli jotain jätetään seuraaviin osiinkin. Briellen ja Bearin  ystävyyssuhde kehittyy rauhassa kohti jotain muutakin, eikä ole instalovea laisinkaan. Väliin sijoitetut muutamat montaasityyliset tunnelmointisivut olivat ehkä hiukkasen tylsiä, etenkin kun niitä oli loppuvaiheilla tiheämmin, mutta muuten sarjakuva eteni sopivaan tahtiin. Piirrostyyli on todella söpöä, mutta ei minusta liian sellaista. Ainoa, mikä minua häiritsi, oli ihmisten liian alhaalla törröttävät korvat. Kirjan lopussa on useampi sivu sarjakuvantekijän selostusta työvaiheista ja muuta kivaa extraa. 

Odotan innolla, miten Briellen ja Bearin tarina jatkuu.

Annan tälle arvosanaksi 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

--

Samantyylistä:

Alice Oseman: Heartstopper-sarja

Rainbow Rowell & Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta - Pumpkinheads

Maple Hills -sarja: Hannah Grace

Icebreaker - Sulavaa jäätä: Hannah Grace. Suomentanut Tuulia Vihanto. Otava 2024 (Maple Hills #1)

Englanninkielinen alkuteos (2022): Icebreaker. Kansi: Leni Kauffman

"Tihkuvan kuumassa TikTok-sensaatiossa kipinät lentelevät, kun taitoluistelija ja jääkiekkoilija jakavat jään.

Taitoluistelija Anastasia on tehnyt koko ikänsä töitä päästäkseen maajoukkueeseen. Kaikki näyttää lupaavalta, kun hän saa stipendin Kalifornian yliopistoon Maple Hillsissä ja lunastaa paikan taitoluistelujoukkueessa.

Anastasia ei anna minkään häiritä tavoitteitaan: miessuhteet hoituvat ilman rakastumista ja parisuhdetta.

Mutta mitä tapahtuu, kun jääkiekkoilijoiden ja taitoluistelijoiden onkin yllättäen ryhdyttävä treenaamaan samalla jäällä?

Urheiluromantiikan ilmiöksi nostaneen Hannah Gracen koukuttavan hittisarjan toinen osa Wildfire tulossa suomeksi keväällä 2025!" (Otava)

Oma arvio:

Heti alkuun: TÄMÄ EI OLE YA-KIRJA! Toistan: TÄMÄ EI OLE NUORTENKIRJA EIKÄ EDES YA-KIRJA, TÄMÄ ON NEW ADULT 18+ KIRJA. Vaikka kansikuva on melkoisen söpö ja viaton, ei kannata erehtyä ostamaan tätä kirjaa vaikkapa alaikäisen lapsen joulupakettiin, sillä voi olla luvassa melkoisia ylläreitä. Kirjoissahan ei ole virallisia, lain asettamia ikärajoja, mutta tämän kirjan takakanteen onkin ystävällisesti laitettu K18-huomautus, ettei kukaan viaton mummo/pappa/kummitäti/isoveli ostaisi esim. 13-vuotiaalle tätä. Tiedän myös sen, että kyllähän nuoret itse saattaa tämän hankkia käsiinsä, suuren Booktok-hehkutuksen myötä varsinkin, eikä siinä mitään, mutta ettei vaan kukaan aikuinen tätä kuitenkaan tyrkkäisi epähuomiossa turhan nuorelle lapselleen, ajattelin varoittaa. Sillä kirjan runsaat ja värikkäät seksikuvaukset ovat käytännössä p*r*on tasoa.

Kirjassa vuorotellaan vähän päälle 20-vuotiaan taitoluistelijalupauksen, Anastasian eli Stassien ja samaa ikäluokkaa olevan jääkiekkoilijan, Nathanin eli Naten näkökulmia. Molemmat opiskelevat Kaliforniassa UCMH: ssa ja asuvat Maple Hillsin kampuksella. Anastasia harjoittelee taitoluistelua tosissaan parinsa Aaronin kanssa. Heidän yhteistyönsä on tiivistä niin treeneissä kuin vapaa-ajallakin, sillä Anastasia ja hänen ystävänsä Lola asuvat kimpassa Aaronin kanssa. Aaron on hiukan hankala luonne sille päälle sattuessaan, ja tykkää kontrolloida muita, etenkin Anastasiaa. Tätä Stassie ei tunnu huomaavan. Anastasia ei halua sitoutua keneenkään, mutta haluaa säännöllistä seksiä elämäänsä ja niinpä hänellä on oma sex buddy Ryan, koripalloilija, joka on samalla Anastasian hyvä ystävä. Tämä ei vain tunnu pitävän Aaronista tämän kontrolloivan käytöksen vuoksi, sillä Ryanista on outoa, ettei Anastasia saa syödä mitä haluaa. Aaron nurisee, ettei jaksa nostaa Anastasiaa, jos tämä lihoo yhtään.

Nathan, viimeisen vuoden opiskelija, on yliopiston jääkiekkojoukkueen kapteeni, ja asuu kimpassa Robbien, JJ:n ja Henryn kanssa. Hän huolehtii aina muista ja pitää joukkueen puolia. Hänellä on vaihtuneet seksikumppanit tiuhaan, mutta nyt hän on päättänyt rauhoittua. Hän haluaisi saada erityisesti erään Summerin huomion, mutta päätyy taas kännipäissään sänkyyn maailman rasittavimman Kittyn kanssa. Sitten hän kuulee jotain kamalaa: jotkut ovat tuhonneet heidän harjoituskaukalonsa, jonka vuoksi valmentajat ja muut ylemmän portaan tyypit ovat käärmeissään. Epäillään, että tuhot ovat joukkueen omia jäyniä. mutta Nathanille selviää, ettei tämä pidä paikkaansa. Syyllinen löytyy toisen yliopiston, UCLA:n tyypeistä. Tuhojen takia käy kuitenkin niin, että taitoluistelijoiden ja jääkiekkolijoiden on jaettava sama harjoitushalli jonkin aikaa, ja tämä aiheuttaa tietysti kitkaa, kun molemmilla on tulossa tärkeitä kisoja.

"Kuvitteletko, että hyvä ystävyys alkaa valheella?" (s. 55)

Suurin kitka aiheutuu - yllätys, yllätys - Anastasian ja Nathanin välille. Nathan yrittää olla sovitteleva ja tulla toimeen, mutta kipakka ja säntillisesti treenaava Anastasia ei meinaa antaa tuumaakaan periksi. Lopulta valmentajat päättävät järjestää taitoluistelijoille ja jääkiekkoilijoille pikatreffit, jossa jokaisen on tutustuttava hiukan toisiinsa. Näiden treffien aikana Anastasia tutustuu moniin Nathanin joukkuetovereihin, kuten toisen vuoden opiskelijaan, sympaattiseen Henryyn ja JJ:hin. Onpa keskustelu Natenkin kanssa ihan silmiä avaavaa. Hiukan turhaa infodumppausta tässä tulee kaikista henkilöistä, kävi minulla mielessä.

Uberin takapenkin pimeys antaa minulle enemmän itseluottamusta kuin olisi tarpeen. (s. 126)

Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että Stassien ja Naten välillä roihahtaa kovasti. Seksisuhde Ryanin kanssa saa väistyä, kun melkoinen orhi, joka on tietysti ison ja lihaksikkaan kokonsa vuoksi varustettu myös hyvin isolla sillä, Nate pääsee Stassien suojamuurin ohi. Luvassa on hyvin roiseja, yksityiskohtaisia seksikuvauksia, ja niitä on kirjassa oikeasti paljon. Kohahduttavin kohtaus lienee se, kun erään baari-illan jälkeen pariskunta sekstailee Uberin takapenkillä muiden kavereiden ollessa samassa kyydissä. Kukaan ei huomaa mitään, koska melu autossa on kova ja takapenkkiläisillä on pimeää. Että silleen.

Minä puolestani en nukahda, vaan makaan pimeässä ja kuuntelen hänen hengitystään. Yritän keksiä suunnitelmaa, jonka avulla hän ei haluaisi tehdä tätä kenenkään muun kanssa.

En keksi mitään. (s. 162)

Panokohtausten välissä kirja etenee melko ponnettomasti eteenpäin. Tuntuu, että mitään ei oikein tapahdu, vaan kirjassa petaillaan taas seuraavaa kuumaa kohtausta. Toki lisäjännitettä aiheuttaa yhä paheneva Aaronin käytös, joka saa Anastasian muuttamaan kamppeensa Naten kimppakämppään. Pojat ovat tietysti innoissaan, sillä kaikki rakastavat kipakkaa ja kaunista Stassieta. Nate saa viimein luisteluvalmentajan avustuksella Anastasian ymmärtämään, ettei tämä voi syödä pelkästään salaattia. Ja että Aaronin ilkeä käytös tätä kohtaan ei todellakaan ole normaalia. No shit Sherlock: Anastasia on käynyt vuosikausia terapiassa, mutta jännä, miten hän ei ole missään vaiheessa ole tajunnut Aaronin manipuloivan häntä.

Sattuneista syistä Aaronin loukkaannuttua Nate ja Stassie alkavat myös treenata taitoluistelua yhdessä. Tämä lähentää heitä entisestään, ja molemmat alkavat miettiä, onko tässä nyt kyse jostain suuremmastakin kuin pelkästä seksistä. Kumpi uskaltaa sanoa ensin, että on rakastunut toiseen?

Vatsamme painautuvat yhteen, kun hän kietoo kätensä tiukasti kaulaansa ja hengittää raskaasti: " Mitä olen tehnyt ansaitakseni sinut?"

Painan huuleni hänen otsalleen ja mietin parasta mahdollistya vastausta. Sellaista ei ole, joten minun on tyydyttävä vähempään. "En tiedä, mutta minä tykkäisin sinusta, vaikka sinulla olisi ravun sakset." (s. 278)

Olin hirveän innoissani kuullessani tästä kirjasta. Haksahdin nimittäin ensin luulemaan, että tässäpä olisi mukava YA-kirja vaikkapa kasien genrevinkkauspakettiin. Kun näin kirjan takakannen K18-merkin, tajusin, että tämä taitaa olla nyt hiukkasen kovempaa kamaa. Ja olihan se. Olen lukenut paljon aikuisille tai new adult -ikäisille suunnattua romanttista viihdettä kesän aikana ja huomannut, että seksikohtaukset kirjoissa ovat menneet yhä ronskimpaan suuntaan. Mutta missään sitä ei ole ollut vielä näin paljon. Onhan toki Fifty Shades of Grayt ja After-sarja ynnä muut kuumat sarjat, joihin en ole aikoinaan itse innostunut tarttumaan, mutta tämä oli nyt jotenkin hämäävä. Täytyy sanoa, että pidän kuitenkin itse ehkä hiukan arvoituksellisemmista seksikuvauksista kuin mitä tässä kirjassa on. En nyt tarkoita sitä, että parin suudelman jälkeen hypätään aamuun, mutta kuitenkin. Vähän vähemmän loisketta ja lotinaa, pyydän. Ja pelkkä seksi ei riitä tekemään hyvää kirjaa, tarvitaan muutakin. 

Seuraava lainaus oli pakko ottaa mukaan, kun sopi niin hyvin tähän. Kyseisessä kohtauksessa Nate kiusoittelee Stassieta hänen lukemastaan kirjasta, josta sattuu näkemään seksikuvauksen:

"Ei se ole p*r*oa. Se on romanttinen kertomus, jossa sattuu olemaan myös vähän seksiä." (s. 382)

Voin sanoa: kyllä se on.  

Paljon muutakin on kirjassa pielessä. Hannah Grace (joka ei ole kirjailijan oikea nimi) on julkaissut tämän sarjan aloitusosan alkujaan omakustanteena, ja mietin, onko tässä käynyt kustannustoimittajan kynä ollenkaan. Kirjaa olisi voinut juonen vetämättömyyden vuoksi tiivistää ainakin sata sivua. Henkilöhahmoja on paljon ja niille on kaikille yritetty antaa tilaa, mikä ei ehkä ole hyvä ratkaisu, sillä monikaan heistä ei ole juonen kannalta merkittävä. Minulle tulee näistä henkilöhahmoista ja niiden välisistä draamoista hiukan mieleen Estelle Maskamen YA-sarja DIMILY, jossa oli samaa kömpelöyttä ja draamanhakuisuutta. 

Kliseitä on myös toki paljon, mutta niitähän nyt tuppaa aina olemaan tämän tyylisissä kirjoissa, joten niihin en takerru. Tähän kirjaan on nyt vain tumpattu kaikkea pöhköä tai epäjohdonmukaisuutta sekaan, kuten juuri tuo ruokavaliota myöten kontrolloiva luistelijapari Aaron, jopa homokämppiksestään mustasukkainen Nate (onko miehen naurettava, liioiteltu mustasukkaisuus suhteen alussa nyt joku uus hot?), yksi melkein-hukkuminen jäisellä järvellä, tuo mainitsemani Uber-seksikohtaus, pelottava taitoluisteluvalmentaja, joka sitten yhtäkkiä unohtuukin olla pelottava jne. Melko alkusivuilla oli myös kohtaus, joka sai minut pyörittelemään silmiäni. Stassie näkee bileissä, miten vielä tuolloin hänen sex buddynsa Ryan on erään Olivian pauloissa ja hän lausuu toiselle tytölle ehkä typerimmän repliikkinsä ikinä: hän pahoittelee, kun ei ehdi nyt tutustua Oliviaan paremmin  ja kehuu, kuinka kaunis tämä on. Ööh, kuka oikeasti on tuollainen, paitsi täydellinen Anastasia?

Tytöstä, joka söi pelkkää salaattia, ei halunnut parisuhdetta eikä voinut sietää jääkiekkoilijoita, ei ole enää jälkeäkään. (s. 451)

Jos jotain hyvää pitäisi sanoa tästä kirjasta, on se henkilöhahmojen moninaisuus ja monipuolisuus sekä syvällisemmät osiot, joissa Anastasia ja Nathan käyvät läpi tunteitaan ja jonkinlaista oppimistakin tapahtuu. Päällisin puolin tämä on siis ihan ok aivot narikkaan viihdettä, jos ei hermostu runsaista seksikohtauksista eikä ole kovin tarkka kirjoitustyylistä. 

Seuraavassa osassa Wildfire - Kipinöitä ilmassa, joka ilmestyy suomeksi jo ensi keväänä 2025, on keskiössä Naten joukkuekaveri Russ. Voi olla, että uteliasuuttani luen senkin osan, mutta katsotaan...

Arvosanaksi annan 3-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

--

Samantyylistä:

Avalon Bay -sarja: Elle Kennedy

Kings of Sin: Ana Huang

The Love Hypothesis: Ali Hazelwood

Avalon Bay -sarja: Elle Kennedy

Kiltin tytön kompleksi: Elle Kennedy. Suomentanut Anna Heroja. WSOY 2024 (Avalon Bay #1)

Englanninkielinen alkuteos (2022): Good Girl's Complex. Kansi: Vi-An Nguyen

"Avalon Bay -sarjan avausosa on kipinöivän kuuma TikTok-sensaatio.

”Erittäin seksikäs ja nuorekkaan romanttinen tarina oman sydämensä seuraamisesta vetoaa erityisesti toivottomiin romantikkoihin.” – Publishers Weekly

20-vuotias Mackenzie Cabot, ystävilleen Mac, on suorittanut elämänsä kiitettävin arvosanoin. Hän haluaisi jo keskittyä perustamansa yrityksen kasvattamiseen, mutta on vanhempiensa mieliksi lähtenyt yliopistoon, samaan kaupunkiin pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa. Macilla on edessään loistava tulevaisuus, mutta kukaan ei arvaa, kuinka uuvuttavaa sääntöjen noudattaminen ja ihmisten miellyttäminen on. Kun Mac tapaa paikallisen pahan pojan, Cooperin, hänen kurinalainen elämänsä heittää häränpyllyä."(WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

Kiltin tytön päiväkirjoista siirryin kesälomani alussa Kiltin tytön kompleksiin. Nimien samankaltaisuus onkin ainoa näitä kahta kirjasarjaa yhdistävä asia, sillä tämä Elle Kennedyn Avalyn Bay -sarjan avausosa on ehdottomasti aikuisten kirja, sen verran kuumaa kamaa se on. Murhia tässä ei myöskään tehdä eikä tutkita, eli selkeätä viihdettä ja romantiikan räiskettä on luvassa. 

Mackenzie aloittaa vastahankaisesti yliopisto-opinnot lähinnä rikkaiden ja vaikutusvaltaisten vanhempiensa painostuksesta. Hänen menestystä niittänyt Boyfriendfails ja Girlfriendfails -blogisivustonsa eivät riitä heidän mielestään tyttärensä tulevaisuudenturvaajaksi, vaikka Mac on tienannut jo parikymppisenä blogeillaan sievoisen summan rahaa. Hänen supertäydellinen poikaystävänsä Preston myötäilee Macin vanhempia ja on toki tyytyväinen, kun tyttöystävä tulee opiskelemaan samalle kampukselle hänen kanssaan. Mac on tottunut myötäilemään niin vanhempiaan ja Prestonia, jonka kanssa hän tulee todennäköisesti menemään naimisiin.

Äitini seisoo sivummalla, kädet sievästi ristissä, muovinen hymy kasvoillaan. En osaa sanoa, rakastaako hän tätä hommaa edelleen, vai aiheuttaako Botox sen, ettei hän tunne enää mitään. (s. 210)

Cooper saa potkut työstään eräästä Avalon Bayn baarista, koska vetää koteloon jälleen yhtä ärsyttävää rikasta tyyppiä, jollaisia hän nimittää ystäviensä kanssa Klooneiksi. Tämä rikas kakkiainen sattuu olemaan Macin poikaystävä Preston. Katkeroituneena potkuista Cooper kehittelee kaksoisveljensä Evanin ja ystäviensä kanssa kostosuunnitelman, jossa hänen tulee saada Prestonin tyttöystävä vieteltyä. Mikäpä olisi parempi kosto, kuin että tavallinen duunari veisi hänen kuuman tyttiksensä? Cooper uskoo, ettei hänellä ole ongelmia saada Macia käymään kuumana häneen, sillä hän on itsekin melkoinen hottis lihaksikkaine vartaloineen ja tatskoineen. Kiltit tytöthän lankeavat juuri sellaisiin? Prestonin on vain karistettava ystävänsä Heidi kannoiltaan, sillä tämä ei ota uskoakseen, että heidän muutamat hempeät hetket eivät merkinneet Coopille sen kummempia.

En pidä tästä.Se ei johdu pelkästään siitä, että minulla on poikaystävä, vaan myös siitä, että sykkeeni kohoaa ja poskiani kuumottaa, ja inhoan sitä, etten pysty hallitsemaan kehoani. (s. 61)

Seuraa varsin ennalta-arvattava haters-to-lovers-troopin mukainen juonikuvio, kun itsestään tietoinen Cooper rupeaa iskemään seksikästä Macia olettaen, että tämä on vain tyhjäpäinen Klooni. Yllättäen Mac onkin varsin fiksu ja mukava nuori nainen, jota Cooper kutsuu silti tuon tuosta Prinsessaksi. Mac kieltää itsepintaisesti tuntevansa vetoa kuumaan Cooperiin, onhan hänellä sitä paitsi täydellinen Preston (jonka määräily on tosin alkanut hiukan ärsyttää Macia), mutta suostuu olemaan miehen ystävä, sillä he tulevat pelastaneeksi yhdessä koiranpennun vuoroveden kynsistä. 

Ystävyys ei ole pettämistä, vaikka toinen osapuoli olisikin puoleensavetävä. Onko kyse kuitenkin pettämisen kaltaisesta toiminnasta? (s. 109)

Mac uskottelee itselleen, että Daisy-koira on ainoa syy, miksi hän pitää yhteyttä Cooperiin. Yllätyksenä Macille tulee myös se, että Cooper onkin ärsyttävän itsevarman käytöksensä lisäksi varsin mukava, hellä kaveri. Kun Cooper ja Mac alkavat olla yhdessä, Macin on saatava myös Cooperin ystäväpiiri vakuuttuneeksi, ettei hän ole mikään tyhjäpäinen rikas tytönheitukka. Muut ovat helpompia tapauksia, paitsi Heidi, joka haikailee yhä Cooperin perään.

Pystyykö Mac vastustamaan Cooperin vetovoimaa ja irrottautumaan holhoavien vanhempien ja poikaystävänsä vaikutuspiiristä? Voisiko Mac rakentaa itse oman polkunsa? Hän yllättääkin vanhempansa ja Prestonin tekemällä hyvin erikoisen siirron, jonka jälkeen Mac alkaa kyseenalaistaa yhä enemmän sitä, onko Preston hänen tukenaan tarpeeksi. 

"Myönnä pois, prinsessa. Unelmien prinssisi näkee enemmän perseitä kuin baarijakkara." (s. 205)

Sinänsä tämä kirja oli oikein mukava viihdepaketti kesään, mutta muljauttelin silmiäni tälle enemmän kuin kerran. Henkilöhahmot jäävät kaikki melkoisen tyhjiksi, vaikka kuuman romanssikuvion lisäksi juoneen on lisätty hieman hankalia perhesuhteita niin Macille kuin Cooperillekin. Ne jäävät kuitenkin melko pinnallisiksi. Erittäin kuumia seksikohtauksia tässä ainakin on sellaisia kaipaaville. Seksi on tietenkin rajua ja hellää yhtä aikaa. Minulle jäi kuitenkin kirjasta sellainen kioskiromaanimainen fiilis, vaikka en tuppaa väheksymään viihde- ja romantiikkakirjoja ollenkaan. Silti vaadin tämänkin tyylilajin kirjoilta jotakin enemmän. 

Jos on valmis katsomaan sormien lävitse sitä, ettei saa oikein henkilöhahmoihin kunnollista otetta, eikä juonikuviot tuo hirveästi paljon yllättävyyttä tai raikasta, uutta otetta,  Kiltin tytön kompleksi on kuumista kuumin kesäkirja ja sopivaa viihdettä sellaista kaipaavalle. 

Avalon Bay -sarja jatkuu ainakin kahdella osalla, josta toinen osa, Pahan tytön maine, ilmestyy joulukuussa. Siinä päähenkilönä on Cooperin kaksoisveljen Evanin pahamaineinen ex-tyttöystävä Genevieve. Siitä maistiaisen saa lukea Kiltin tytön kompleksin lopusta.

Arvosanaksi annan tälle 3+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Alex Stern -trilogia: Leigh Bardugo

Salatun tiedon seura: Leigh Bardugo. Suomentanut Meri Kapari. Aula & Co 2023 (Alex Stern #1)

Englanninkielinen alkuteos (2019): The Ninth House. Kansi: Vesa Lehtimäki.

"Leigh Bardugon ensimmäinen romaani aikuisille kertoo vallasta, etuoikeuksista, mustasta magiasta ja murhista huippuyliopistojen maailmassa.

Galaxy ”Alex” Stern on Yalen aloittavan vuosikurssin epätyypillisin opiskelija. Los Angelesin laitamilta kotoisin oleva Alex on koulunsa keskeyttänyt hippiperheen lapsi, joka on ajautunut hämärien huumekauppias-poikaystävien ja pätkätöiden maailmaan, ja vielä paljon pahempaan. Itse asiassa hän on nyt, kaksikymmenvuotiaana, raa’an ja selvittämättömäksi jääneen joukkomurhan ainoa selviytyjä. Joku voisi sanoa, että hän on haaskannut elämänsä. Mutta sairaalavuoteella Alexille tarjotaan uusi mahdollisuus: hän pääsee aloittamaan opiskelun yhdessä maailman parhaista yliopistoista. Mistä oikein on kysymys, miksi juuri hän?

Kun Alex saapuu New Haveniin toteuttamaan hyväntekijänsä antamaa tehtävää seurata Yalen salaseurojen toimia, hänelle ei vieläkään ole selvinnyt miksi. On yleisesti tiedossa, että seuroja on kahdeksan, vain harva on kuullutkaan yhdeksännestä, johon Alex on kutsuttu. Muiden seurojen kahdeksan ikkunatonta holvia ovat silmäätekevien vakiopaikkoja. Niissä käyvät valtiomiehet, Wall Streetin johtajat ja muut maan rikkaat ja mahtavat, joiden okkultistiset harrastukset ovat oudompia ja häikäilemättömämpiä kuin kukaan voisi kuvitellakaan. He leikkivät mustan magian kanssa. He herättävät kuolleita henkiin. Ja, silloin tällöin, he käyvät elävien kimppuun."(Aula & Co)

Oma arvio:

Tänä kesänä olen päässyt nauttimaan jo kahdesta aikuisten fantasiasta, joiden kirjailijoilta on julkaistu aiemmin YA-fantasiaa. Ensimmäinen on Sarah J. Maasin Maan ja veren huone, johon hullaannuin alkukankeuksien jälkeen. Onnekseni nyt tämä Grishaversumi- ja Paluu Grishaversumiin -sarjoista tunnetuksi tulleen Leigh Bardugon ensimmäinen aikuisten fantasiaromaani Salatun tiedon seura ei ole ihan niin pelottavan paksu järkäle kuin mainitsemani Maasin opus. Reilut viisi- ja puolisataa sivua ei tunnu enää missään. 

Mitä hän voisi sanoa? Auta minua. Suojele minua. Mutta kukaan ei voinut. Kukaan ei voinut nähdä, mikä häntä satutti. (s.165)

Olen tullut siihen tulokseen, etten voi tehdä enää mitään johtopäätöksiä siitä, kuinka hitaasti pääsen fantasiaromaaniin sisään, sillä viime aikoina minulle on tapahtunut niin lähes poikkeuksetta aina. Onneksi jatkoin sinnikkäästi lukemista tämän(kin) kirjan tapauksessa, sillä loppua kohti se vetäisi minut imuunsa ja sai hullaantumaan sen dark academy -henkisestä, salamyhkäisyyttä ja vaaraa huokuvasta maailmastaan. 

Vastaamme kaikkien taikuutta, ennustamista tai yliluonnollisia keskusteluja harjoittavien vanhempien seurojen riittien ja toimintatapojen valvonnasta pitääksemme kansalaiset ja opiskelijat turvassa henkiseltä, fyysiseltä ja hengelliseltä vahingolta sekä pitääksemme yllä seurojen ja koulun hallinnon ystävällismielisiä välejä. (teoksesta Lethen elämä: Yhdeksännen talon käytännöt ja protokollat, s. 80)

Alex eli Galaxy Stern on aivan huikea henkilöhahmo. Entinen huumeriippuvainen, nykyinen onnekkaan sattuman kaupalla Yalen opiskelija, joka pääsee Daniel Arlington -nimisen nuoren miehen Danteksi eli Yalen yhdeksännen Kallo ja luut -salaseuran jäseneksi. Darlington on siis Alexin mentori, eli Vergilius. Hänen on määrä johdattaa nuori Alex Lethen talon tavoille, kunnes tämä on kolmannen vuoden opiskelija ja ylenee itse Vergiliukseksi. Tämä mahdollisuus on saattanut pelastaa pohjalla olleen Alexin hengen. Alex löydettiin eräästä huumeluolasta keskeltä verilöylyä, jossa menehtyi myös hänen rakkaansa Hellie. Lethen elämä on seuran opaskirja, josta on myös lainauksia lukujen alussa. 

Kirjassa edetään alkuun kahdessa aikatasossa: ennen Darlingtonin katoamista ja tämän katoamisen jälkeen, kun Alex ja Lethen Okulus, Dawes, ovat hukassa ilman määrätietoista Darlingtonia. Se, miksi Alex on päässyt monien muiden maineikkaiden hakijoiden joukosta Lethen talon Danteksi, johtuu hänen erikoiskyvystään: hän näkee kuolleita ihmisiä, joita kutsutaan harmaiksi. Ne ovat pääosin vaarattomia, tai näin ainakin Darlington hänelle väittää, mutta Alexin kokemus on eri. Hänen lapsuudestaan paljastuukin traumaattinen tapahtuma, johon liittyy harmaa. Siksipä Alex ei ole kovin mielissään siitä, että eräässä Kallon ja luiden rituaalissa harmaat alkavat jostain syystä käydä levottomiksi ja lähentyä häntä. 

"Sinulla ei ole aavistustakaan, mitä ne voivat tehdä."

"Joko sinulle riittää vai haluatko rikkoa lisää laseja?" (s. 149)

Harmaita voi nähdä myös ilman Alexin harvinaista kykyä, mutta sitä varten täytyy nauttia erästä hyvin epämiellyttävää ainetta. Alexin tärkeimpiä tehtäviä onkin valvoa veren hajusta innostuvia harmaita silloin, kun Kallon ja luun jäsenet tekevät omia salattuja rituaalejaan Yalen-yliopiston salaisissa huoneissa. Kallon ja luun erikoisuuksiin kuuluu ihmisen ja eläimen sisälmyksistä ennustaminen, mitä varten he jopa kaivavat ruumiita ylös haudoistaan.

Kun sitten Darlingtonin katoamisen jälkeen kampuksella tapahtuu nuoren naisen, Taran, murha, Alex haistaa tutkimuksissa puutteita, hän alkaa epäillä Lethen talon johtajien aikeita. Hän yrittää liittoutua Darlingtonia surevan Dawesin kanssa, joka on nyt hänen ainoa turvansa ja pelastaa Alexin muutamasta hengenvaarallisesta tilanteesta. Komisario Turner liittyy myös asiaan, sillä hän on Lethen talon viranomaisedustaja eli Senturio, joka ei voi tosin sietää Alexia ja kehottaa tätä pysymään kaukana murhatutkimuksesta. Alex ei voi kuitenkaan pysyä erossa, ja hänen on myös selvitettävä, missä Darlington on. 

Talo tuntui humisevan ja särisevän ahdistuneena. Täällä on tuntematon. Tappaja on täällä. Valot rätisivät ja välkkyivät, ja stereoiden rätinä yltyi. (s. 479)

Pidän kovasti kirjan pahaenteisestä tunnelmasta ja okkultisisista menoista, mitä salaseurat harjoittavat. Huumeiden maailmassa elänyt Alex törmää nyt monenlaisiin uusiin huumaaviin aineisiin, joita eri seurat käyttävät omiin vilpillisiin tarkoituksiinsa. Kirjassa on paljon kiehtovia yksityiskohtia, kuten Lethen kirjasto, jossa haut tehdään kirjoittamalla hakusanat erääseen Albemarlen kirjaan, jonka jälkeen elävä kirjasto antaa oikeat kirjat hyllystä etsijälleen. Elävät, mystiset kirjastot taitavat olla suosittuja fantasiassa, sillä samantyyppisiä eläviä kirjastoja on mm. Sarah J. Maasin Maan ja veren huoneessa sekä Margaret Rogersin Kirjojen tytär -romaanissa.

Kirjasto oli myös hieman oikukas. Jos kävijä ei ollut kyllin täsmällinen pyynnössään tai kirjasto ei pystynyt löytämään kirjoja halutusta aiheesta, hyllyt vain jatkoivat tärisemistä ja lopulta alkoivat hohkata lämpöä ja ujeltaa korkealla ja kiihkeällä äänellä, kunnes vierailija nappasi Albemarlen kirjan ja mutisi rauhoittavia loitsuja sen sivuille samalla kun hyväili hellästi sen selkää. (s. 154-155)

Vaikka rakastan romanttisia juonenkäänteitä, en pahastunut, vaikka tässä ei kovinkaan siihen puoleen ole panostettu. Arvoitukseksi jää kytemään kuitenkin Alexin ja Darlingtonin välinen jännite, johon hiukan saadaan vihiä. Kaikista suurin mysteeri on kuitenkin Darlington: saavatko Alex ja Dawes häntä koskaan takaisin? Minä haluan ainakin kuollakseni salaperäisen, herrasmiesmäisen Darlingtonin kehiin!

Nyt malttamattomana odotan trilogian toista osaa, sillä kirja jää sen verran koukuttavaan kohtaan. Kiehtovaa, salaperäistä, jännittävää, hämärää, piinaavaa luettavaa. Ei ehkä helpoin kirja päästä sisälle, mutta sinnikkyys palkitaan. Suosittelen.

Arvosanani 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

Helsingin sanomat

Kulttuuritähdet

Helvettiin ja takaisin: Leigh Berdugo. Suomentanut Meri Kapari. Aula & Co 2024 (Alex Stern #2)

Englanninkielinen alkuteos (2022): Hell Bent. Kansi: Vesa Lehtimäki.

"Alex Stern on päässyt sinuiksi voimiensa kanssa. Samalla hänen ystävänsä ja mentorinsa Daniel Arlington on kuitenkin lähetetty helvettiin. Ei siis tarvitse muuta kuin löytää reitti alamaailmaan, napata sielu kiirastulesta ja palata takaisin – helppo homma, paitsi että harvempi sitä yrittänyt on koskaan palannut takaisin. Alex on kuitenkin valmis asettamaan vaakalaudalle kaiken pelastaakseen ystävänsä.

Yhdessä ystävänsä Dawesin kanssa Alex kerää joukon enemmän tai vähemmän luotettavia kumppaneita, joiden avulla uhkarohkea matka on määrä suorittaa. Salaisten tekstien ja esineiden ohjaamana joukkio pääsee Yalen yliopiston suurimpien salaisuuksien äärelle. Mutta kun tiedekunnan väkeä alkaa kuolla, Alex ymmärtää, että jotain synkkää on tekeillä. Lopulta hänen on kohdattava menneisyytensä haamut selvitäkseen hengissä yliopiston pimeillä käytävillä." (Aula & Co)

Oma arvio:

Arvatkaapa, olenko odottanut jatkoa Leigh Bardugon Salatun tiedon seuralle siitä asti, kun sen ahmaisin viime vuoden kevätpuolella? No kyllä vaan! Olin täysin lumoutunut kirjasarjan avausosaa lukiessani Yalen salaseurojen ympärille kietoutuneesta dark academy -henkisyydestä, sen rikkinäisestä mutta rohkeasta päähenkilöstä Alex Sternistä ja herrasmiesmäisestä, komeasta Darlingtonista, joka harmikseni imaistaan helvettiin ensimmäisessä osassa - miten vaatimatonta. (Äänestinkin sitä kolmella pisteellä tämän vuoden Blogistanian Globalian kirjallisuuspalkinnon saajaksi, ja se saikin saman verran pisteitä kuin kolmanneksi tullut Gabrielle Zevinin Huomenna, huomenna ja huomenna.) Koska Alex Stern -trilogian toisen osan nimi on Helvettiin ja takaisin, voi hyvin arvailla etukäteen, että nyt ollaan hakemassa Kallo & Luut -salaseuran arvostettua Vergiliusta takaisin tuonpuoleisesta. Tie helvettiin onkin kivetty hyvillä aikomuksilla.

"Sinä kuulostat häneltä."

Oliko Alex esittänyt Darlingtonia? Kaipa hän oli tehnyt niin. Joka kerta, kun hän puhui Lethen auktoriteetilla, se oli oikeastaan Darlingtonin ääni - vakuuttava, itsevarma, asiantunteva. Kaikkea, mitä hän itse ei ollut. (s.70)

Kirjan alussa väläytellään kammottavia tapahtumia, joita Alex kokee Darlingtonin talon kellarissa. Sitten hypähdetään ajassa taaksepäin aikaan, jolloin nuo kellarin tapahtumat saivat sysäyksensä. Alex, joka on nyt Darlingtonin menetyksen jälkeen Lethen salaseuran Vergilius, asiantuntija ja auktoriteetti, sekä Okuluksena toimiva Pamela Dawes yrittävät jatkaa elämää ilman Darlingtonia. He saavat uuden Preettorin, eli tiedekunnan ja Lethen yhdyshenkilön, petturimaisen Sandowin tilalle. Tämä on hyvin jäykkä, naisvihamielinen ja vanhoillinen ukko. Nämä molemmat omalla tavallaan Darlingtonia surevat naiset haluavat löytää keinon, jolla saisivat Vergiliuksensa takaisin manalasta. He eivät suostu luovuttamaan, kuten muut tuntuvat tehneen. Suunnittelu täytyy tehdä salassa, sillä Preettori saati Lethen auktoriteetti Michael Anselm eivät suosittele missään nimessä helvetin porttien aukaisua. Myös Darlingtonin edeltäjä, Michelle Alameddine saapuu New Haveniin varta vasten varoittamaan Alexia ja Dawesia tekemästä hölmöyksiä.

New Havenissa tapahtuu melko peräkkäin kaksi Yalen henkilökuntaan kohdistuvaa surmaa, joiden vuoksi komisario Turner pyytää Alexin apua, vastahankaisesti tosin. Näiden kahden välillä on epämääräistä piruilua ja irvailua, mutta he tietävät hyötyvänsä toisistaan tosi paikan tullen. Tämä juuri heitä ärsyttää. Turner epäilee, että näissä surmissa on jotain hämärää, vaikka ei millään surmin haluaisi uskoa taikuuteen ja henkimaailman asioihin, joita Alex edustaa. Tämän yhteistyön kautta Turner ajautuu kuitenkin, halusi tai ei, mukaan Alexin ja Dawesin suunnitelmiin hakea Darlington takaisin. Kun Turner näkee, mikä ilmestys istuu kultaisen kehän sisällä Mustan Jalavan tanssiaissalissa, hänen käsityksensä kaikesta järkkyy.

"Tarinat ovat olemassa kaikissa maailmoissa. Ne ovat muuttumattomia. Niin kuin kulta." (s. 129)

Välillä siirrytään loppuvuoden tapahtumista edelliseen kesään, jolloin Alex kohtaa ikäviä asioita menneisyydestään. Eitan, jolle Alex on aiemmin tehnyt epämääräisiä töitä, ottaa tähän yhteyttä ja haluaa tavata tämän, sillä heillä on vielä keskeneräisiä asioita. Alexin on palattava Los Angelesiin ja kohdattava tuo inhottava mies. Onneksi hän osaa ottaa voimaa itselleen kuolleista eli harmaista, mutta tulee huomaamaan, että mikään ei riitä, kun kyseessä on Eitan. Alexin on suostuttava vielä yhteen velanperintäkeikkaan, ja tämä osoittautuukin entistä kamalammaksi. Eitan lähettää Alexin suoraan suden suuhun. 

"--- Minä toin jotain mukanani. Jotain pahaa." (s. 405)

Kirjan keskiössä on kuitenkin jännite siitä, saadaanko Daniel Arlington pois helvetin tulesta. Ja jos saadaan, millaisena hän sieltä tulee? Monenlaisia esteitä tulee matkalle, ja kun Dawes ja Alex ovat viimein saaneet ratkaistua arvoitusten kautta, miten he pääsevät Käytävään, joka vie helvettiin, heidän on vielä koottava oikea joukko ja sotkettava mukaan Lethen talon ulkopuolisiakin. Alex kamppailee syyllisyyden kanssa: hän on huolissaan äitinsä kohtalosta, hän kokee olevansa syyllinen siihen, että Darlington imaistiin Helvettiin, hän on syyllinen siitä, että hänen rakas ystävänsä ja kämppäkaverinsa Mercy joutuu mukaan vaarallisiin touhuihin. Lisäksi painaa syyllisyys hänen rakkaan Helliensä kuolemasta, joka tapahtui ennen Alexin Yaleen pääsyä. Monenlaista painolastia siis kerrakseen. 

He olivat pyhiinvaeltajia. He olivat kosmonautteja. He olivat käytännöllisesti katsoen kuolleita. (s. 317)

Helvettiin ja takaisin on melkoisen upea lukunautinto. Se tarjoaa herkullisia yksityiskohtia Yalen salaseuroista ja rakennuksista (jotka pohjaavat todellisuuteen, lukuunottamatta yhdeksättä Kallo & Luut -sauraa, joka on keksitty, sekä Darlingtonin kotitaloa Mustaa Jalavaa), piinaavaa jännitystä, kaameita kohtaloita, palavaa uskollisuutta ja rohkeita tekoja. Kirjassa on yksi erityisen mieleenpainuva kohta, jossa neljän helvettiin matkaavan henkilön pahimmat teot käydään läpi. Matkalla siis nämä kaikki osalliset pääsevät näkemään toistensa sielujen syvyyksiin ja ymmärtävät tuon reissun jälkeen toisiaan hiukan paremmin. Mitä tapahtui tuona yönä, kun Alex Stern löydettiin asunnolta verisenä ympärillään tuhoisalla voimalla surmattuja narkomaaneja? Mitä tapahtui komisario Turnerin työparille? Mikä sai Dawesin pelastamaan halveksimansa Alexin silloisen Preettorin kynsistä, ja mitä tapahtui Trippin ylimieliselle serkulle, joka oli kiusannut tätä lapsesta saakka?

"Sinä et kääntynyt pois. Vaikka et pitänyt siitä, mitä näit minussa. Jatkoit katsomista." (s. 306)

Jos rakastat salaseuroja, dark academiaa ja menneisyyden haamuja, suosittelen tarttumaan tähän. Jos pidät kirjoista, joissa matkataan Manalaan ja kohdataan demoneja, suosittelen vielä enemmän. Jos odotat suuria rakkauskohtauksia, niitä tässä toisessa osassa ei valitettasti ole, mutta rakkaus on toki mukana syvemmässä merkityksessä. Voin myös paljastaa, että harmaiden ja demonien lisäksi tässä toisessa osassa mukaan tulevat myös vampyyrit. Ilokseni voinkin nyt sanoa, että....

...annan kirjalle arvosanaksi täydet 5

Ps. Vesa Lehtimäen taiteilema kansi on myös upea!

Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.

Samantyylistä luettavaa:

Lujaverinen-trilogia: Sini Helminen

Kuolleetkin ghostaa: Mintie Das

Night school -sarja: C.J. Daugherty

The Love Hypothesis: Ali Hazelwood

 The Love Hypothesis: Ali Hazelwood. A Jove Book 2021

Kansi: Lilithsaur

"When a fake relationship between scientists meets the irresistible force of attraction, it throws one woman’s carefully calculated theories on love into chaos.

As a third-year Ph.D. candidate, Olive Smith doesn’t believe in lasting romantic relationships–but her best friend does, and that’s what got her into this situation. Convincing Anh that Olive is dating and well on her way to a happily ever after was always going to take more than hand-wavy Jedi mind tricks: Scientists require proof. So, like any self-respecting biologist, Olive panics and kisses the first man she sees.

That man is none other than Adam Carlsen, a young hotshot professor–and well-known ass. Which is why Olive is positively floored when Stanford’s reigning lab tyrant agrees to keep her charade a secret and be her fake boyfriend. But when a big science conference goes haywire, putting Olive’s career on the Bunsen burner, Adam surprises her again with his unyielding support and even more unyielding…six-pack abs.

Suddenly their little experiment feels dangerously close to combustion. And Olive discovers that the only thing more complicated than a hypothesis on love is putting her own heart under the microscope. (PenguinRandomHouse)

Lukunäyte

Oma arvio:

Hupsista heijaa, olen näköjään mieltynyt näihin feikkideittailu-romansseihin, sillä tämä on jo toinen tälle vuotta, ja viime vuonna taisin lukaista myös yhden samaan teemaan kuuluvan. Voi olla kuitenkin parempi, jos en enää vähään aikaan lukisi tämäntyyppistä, sillä nyt rakastamani idea alkaa jo vähän kyllästyttää. 

Ali Hazelwoodin The Love Hypothesis on näkynyt niin paljon somessa, että minun oli pakko tarttua tähän ja ottaa selvää, onko tämä hypetyksen arvoinen. Kirja ei ole varsinaisesti YA:ta, vaan enemmänkin new adult -kamaa: sen keskeisimmät henkilöt huitelevat kahdenkympin ja kolmenkympin tietämillä. Tämä tuli toiseksi viime vuoden Goodreads Awardseissa Romance-kategoriassa. 

Kirja alkaa siitä, kun vähän päälle parikymppinen Olive tuskailee vanhentuneiden piilolinssiensä kanssa eräässä Stanfordin yliopiston vessassa, kun matalaääninen mies saapuu sinne ihmettelemään, mitä nuori nainen tekee hänen labransa vessassa. Olive ei tietenkään silmien kirvelyltä näe tyyppiä, mutta ajautuu keskustelemaan omasta epävarmuudestaan liittyen yliopistomaailmaan, ja saa tyypiltä tosi rohkaisevaa palautetta.

Kolmen vuoden päästä Olive on jatko-opiskelijana biologian laitoksella ja menestyy itse asiassa aika hyvin projektinsa kanssa. Eräänä iltana hän tekee hyvin itselleen epätavallisen tempauksen: hän syöksyy lähimmän mieshenkilön luo ja suutelee suoraan huulille. Tämä kaikki esitys vain siksi, että hänen ystävänsä Ahn, joka sattuu olemaan lähistöllä, uskoo Oliven olevan treffeillä, kuten sanoi tälle. Ja miksi ihmeessä Oliven pitää huiputtaa ystäväänsä? Koska Ahn ei muuten suostu deittailemaan Jeremyn kanssa, jonka kanssa Olive kävi treffeillä todetakseen, että tyyppi on erittäin kiinnostunut hänen ystävästään - Ahnista. Eli Olive uhrautuu ja yrittää tehdä ystävänsä onnelliseksi. Uhrauksen eli äkillisen suukon kohteeksi joutuu biologian laitoksen pelätty, isokokoinen ja säälimättömänä tunnettu professori Adam Carlsen. 

"Seems like a win-win to me." 

It so did not, to Olive. It seemed like a lose-lose, and then lose again, and then lose some more, type of situation. It seemed insane. (s. 43)

Ikävä kyllä Ahn ei ole kampuksella ainoa, joka pian tietää Adamin ja Oliven "deittailusta." Sana kiertää, ja Olive saa outoja katseita osakseen niin labrassaan kuin muualla. Niinpä nämä kaksi sitten päätyvät feikki-deittailemaan: Adam pönkittääkseen uraansa, joka vaatisi näyttöä sitoutumisesta, ja Olive vakuuttaakseen ystävänsä, ettei välitä Jeremystä. Tuttu juttu: sovitaan säännöt ja määräaika feikkideittailulle. Oliven ystävät Ahn ja kämppis Malcolm ovat pöyristyneitä, Malcolm on lisäksi loukkaantunut, koska hän vihaa Dr. Carlsenia, joka on antanut hänen töilleen karua palautetta. Siksipä Oliven on pakko kertoa Malcolmille, mikä juttu. 

Luvassa on noloja hetkiä, kuten kun Ahn hoputtaa Olivea suutelemaan  poikaystäväänsä kaikkien nähden, levittämään tämän kroppaan aurinkorasvaa  ja istumaan miehen syliin täpötäydessä luentosalissa. Minusta välillä tuntuu, että ovatko nämä henkilöt nyt oikeasti 15-vuotiaita ennemmin kuin yli kaksikymppisiä? Kuka nyt oikeasti jankuttaa, että "mene nyt suutelemaan poikaystävääsi, mene nyt kun selvästi haluat! No mikset halua?" Nämä kohtaukset ontuivat ja pahasti.

There were two beds in the hotel room.

Two double beds to be precise, and as she stared at them, Olive felt her shoulders sag with relief and had to resist the urge to fist-pump. Take that, you stupid rom-coms. (s. 218)

Jos kaipaa hyvin graafista, spesifiä seksin kuvausta tyyliin Fifty shades of Gray, tässä kirjassa sitä on (ilman mitään S/M-leikkejä tosin). Tosin silloin joutuu kahlaamaan feikkideittailuista ja jännitteen kasaamisesta lukuun 16, jolloin alkaa sitten tapahtua kaikenlaista niin, että sovinnaisempia hirvittää. Ei siis kannata haksahtaa kivaan, söpöön piirroskanteen, kuten minä tein, ajatellen tämän olevan kiltti romanssi. Sitäkin tämä on, toki, mutta myös hyvin tuhtia tavaraa. Positiivista minusta, ettei lukijan tarvitse miettiä, mitä milloinkin tapahtuu, vaan kaikki on kuvailtu hyvin tarkasti. Hyvin. Tarkasti. Sekstatessa käytetään myös osin hyvin karskia kieltä, mutta silti suostumus on mukana kiitettävästi. Tat-ta-daa: täten tämä voitti "vuoden punastuttavin seksikohtaus kirjassa"-palkintoni (ainakin tähän mennessä.)

Kirjassa on myös vahva #metoo-teema, joka on päivänpolttava aihe yliopistomaailmassa. Olive joutuu kohtaamaan yliopistomaailmassa hyvin epäasiallista kohtelua, mikä meinaa vaikuttaa hänen projektinsa tulevaisuuteen. Tämä tuo vähän toisenlaistakin draamaa kirjaan, ettei kaikki mene Adamin ja Oliven feikkideittailuun. Olivella on myös oma syynsä sille, miksi hän haluaa tehdä syöpätutkimusta, ja Adamilla oma syynsä sille, miksi hän on välillä niin julma oppilailleen. Jos joku nyt miettii, eikö Adamin ja Oliven (feikki)deittailu ole sääntöjen vastaista, niin ei ole, koska Adam ei ole missään auktoriteettisuhteessa jatko-opiskelijana olevaan Oliveen. 

"I wish you could see yourself the way I see you." (s.255)

Olisin halunnut rakastaa tätä kirjaa, mutta johtuneeko siitä, että olen jo lukenut näitä vastaavia feikkideittiteemaisia, etten ihan täysiä pinnoja anna. Osin syynä on nuo nolot lapsellisuudet, jotka mainitsin, mutta myös joku tässä ei kolahtanut ihan täysillä. Myös se, miten Olive hokee koko ajan, että Adam on ISO ja VOIMAKAS ja HÄNEN ÄÄNENSÄ ON MATALA. Ihan jatkuvasti. Pidin kuitenkin siitä, miten kivasti jännitettä Adamin ja Oliven välillä kasvatettiin sivu sivulta, mutten ole ihan varma, oliko lopputulema onnistunein mahdollinen. Tietyt falskiudet siis laskivat hiukan arvosanaani muuten niin kovin viihdyttävästä kirjasta.

Arvosanani 4+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Star-crossed book blog

Amy´s Bookshelf

Sam still reading

The Fun Size Reader

Samantyylistä luettavaa:

Tashie Bhuiyan: Counting down with you

Alex Light: The Upside of Falling

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin: 

Helmet: 43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan (6, 37 ja 38)

Booklist Queen: 2021 bestseller

Normaaleja ihmisiä: Sally Rooney

Normaaleja ihmisiä: Sally Rooney. Suomentanut Kaijamari Sivill. Otava 2020.

Englanninkielinen alkuteos (2018): Normal People. Kansi: Henn Kim (kuva), Gray318 (suunnittelu)

"Aikamme kulttikirjailijan toinen romaani on neuroottisen on-off-suhteen röntgenkuva ja haikea valssi.

Lukiossa Connell on suosittu jalkapalloilija, Marianne paarialuokkaa. Heidän välilleen muodostuu yhteys, jonka Connell kuitenkin salaa muilta. Yliopistossa osat vaihtuvat: Mariannen outous alkaa säkenöidä ja Connell jää paitsioon. He tapaavat muita ihmisiä, mutta jokin vetää heidät kerta toisensa jälkeen yhteen.

Sally Rooney kirjoittaa psykologisesti tarkkaa proosaa, joka tutkii sosiaalisen ja taloudellisen eriarvoisuuden vaikutusta ihmissuhteissa. Addiktoiva, häpeämättömän kaunis romaani kuvaa seksuaalista vetovoimaa ja valtaa, joka ihmisillä on toisiinsa. (Otava)"

Oma arvio:

Ohhoh. Huh huh. Olipas tämä hämmästyttävä kirja. Tarina meni totisesti ihon alle. En ollut läheskään niin vaikuttunut Rooneyn esikoisesta Keskusteluja ystävien kesken, mutta tämä kirja loksautti suuni auki moneen kertaan hämmästyttävyydessään.

Hetken sulla oli suuri houkutus, Marianne sanoi.

Ei oikeastaan.

Mä houkutun sua.

Connell pudisti päätään hymyillen. Sä olet kumma tyyppi, hän sanoi. (s. 24)

Normaaleja ihmisiä on ehdottomasti rakkaustarina, mutta ei mitenkään helppo sellainen. Päähenkilöiden, Connellin ja Mariannen, rakkaus alkaa jo lukiossa, mutta ei pääse täyteen kukkaansa vasta kuin kaikkein traagisimpien tapahtumien jälkeen heidän ollessa jo nuoria aikuisia. He viettävät nuoruutensa välillä yhdessä, välillä erikseen, mutta eivät ole koskaan niin kuin tavalliset parit. Siihen on monia syitä, joista alkuun  suurin syy on Connellin, tuon suositun lukiolaispojan epävarmuus. Mariannea kun pidetään lukiossa outolintuna, eikä Connell halua kenenkään tietävän, että he harrastavat seksiä. Muuta Connell ei pysty Mariannelle antamaan, eikä Marianne osaa vaatia muuta. Mariannella on nimittäin taipumus vähätellä itseään ja alistua. Tämä saavuttaa myöhemmin nuorella naisella masokistisia piirteitä, joihin Connellin on vaikea suhtautua.

Musta tuntuu, että mulla alkoi yhdessä vaiheessa ihan olla tunteita sua kohtaan. Connell hymyili katse katossa. Sun pitää vain tukahduttaa kaikki sellainen, Marianne, hän sanoi. Niin mä teen. (s.100)

Connell lähtee lukion jälkeen Mariannen innoittamana opiskelemaan samaan yliopistoon Dubliniin, jossa Mariannesta tuleekin suosittu, kun taas Connellia pidetään nuhjuisena maalaispoikana. Connell tuntee olonsa todella epävarmaksi uudessa ympäristössä, jossa Mariannea tuntuvat kaikki arvostavan ihan eri tavalla. Pariskunnan välit pysyvät ennallaan, kunnes kesän koittaessa Connell tulee ymmärretyksi ihan väärin ja lähtee kotikaupunkiinsa kesäksi jättäen Mariannen luuloon, että poika haluaa tapailla muita. Marianne löytääkin poikaystävän kesän aikana, ja tämä kirpaisee Connellia, mutta hän jatkaa myös elämäänsä eteenpäin, tapaa dublinilaisen Helenin ja rakastuu. Ensimmäistä kertaa hän huomaa rakkauden ja seurustelun olevan helppoa, mitä se ei Mariannen kanssa ikinä ollut. Mutta aina Connellin ja Mariannen välillä on jotain, mitä kenenkään muun kanssa ei voi kokea.

Välillä Marianne käy vaihto-oppilaana Ruotsissa, jossa hän ajautuu sadomasokistiseen seksisuhteeseen valokuvaaja Johanin kanssa. Johan ottaa Mariannesta eroottisia kuvia ja alistaa tätä, mutta eräänä päivänä, kun tämä alkaa puhua rakkaudesta, Marianne ottaa hatkat. Hän ei voi hyväksyä sitä, että Johanin alistaminen ja rakkaus sekoittuisi keskenään. Marianne ei edes hae rakkautta. Hän ei osaa edes rakastaa itseään.

Ehkä mä halua, että mua kohdellaan huonosti, Marianne sanoo. En mä tiedä. Joskus musta tuntuu, että mä ansaitsen kaikenlaista pahaa, koska mä olen paha ihminen. (S. 134)

Mariannen käytökselle on syynsä, sillä hänen varakas perheensä on erittäin omituinen. Kylmänviileä äiti ei ole koskaan pitänyt Mariannesta ja Mariannen veli Alan on aina käyttänyt henkistä ja fyysistä väkivaltaa siskoaan kohtaan. Marianne on vain niellyt kaiken, eikä paljasta kotiolojaan kenellekään, kuin vasta Connellille vuosien ystävyyden jälkeen. 

Kirjassa käydään läpi myös Connellin masennuskausi, joka juontaa juurensa sopeutumisongelmista ja kulminoituu lukioaikaisen kaverin Robin itsemurhaan. Lukija pääsee mukaan Connellin terapiaistuntoon, jossa Connell mainitsee myös Mariannen, muttei syytä tätä masennuksestaan. Päin vastoin, vaikka Marianne on poissa, hän auttaa Connellia jaksamaan. Tyttöystävä Helenkin huomaa, miten syvä näiden ystävyys on, ja lopulta jättää Connellin.

Onko maailma niin paha paikka, että rakkautta ei voi erottaa kaikkein alhaisimmista ja loukkaavimmista väkivallan muodoista? (s. 195)

Saavatko Marianne ja Connell lopulta toisensa? Pystyvätkö he rakastamaan toisiaan, kuten "normaalit" ihmiset? Tämä kalvaa minua ainakin kirjan alusta loppuun saakka eikä jätä rauhaan. Connell päästää lukijan ehkä hiukan enemmän ihon alle kuin Marianne, jonka tunteista ei monestikaan ota selvää. Hän on todellakin erikoinen persoona, mutta sympatiat on väkisinkin hänen puolellaan, kun tietää, mitä kaikkea hän on joutunut kokemaan. Connellin käytös lukioajan kuvauksissa taas saa välillä lukijan raivon partaalle, kun hän salailee suhdettaa Marianneen viimeiseen asti. Pojan oma äitikin on jo asiasta todella käärmeissään, mutta poika ei osaa selittää syytä käytökselleen. Onneksi Marianne on anteeksiantavainen ihminen.

Normaaleja ihmisiä on nykyromaani isolla N:llä.  Vaikka selostukseni perusteella kirjan juoni voi vaikuttaa hyvinkin ennalta-arvattavalta, itseään toistavalta ja kummalliselta, kirja pysyy hyvin kasassa. Suosittelisin tätä kirjaa yli 16-vuotiaille nuorille aikuisille, jotka ovat kyllästyneet tavanomaiseen.

Normaaleja ihmisiä ilmestyy 12-osaisena sarjana Hulun ja BBC:n yhteistuotantona (Suomessa nähtävissä Netflixissä tänä keväänä 2020), enkä kyllä trailerin katsottuani  malta millään odottaa, että pääsen sen katsomaan.

Arvosanani 5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa: 

Lukuisa

Samantyylistä luettavaa:

Keskusteluja ystävien kesken: Sally Rooney
Eleanor & Park: Rainbow Rowell

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa

Keskusteluja ystävien kesken: Sally Rooney

Keskusteluja ystävien kesken: Sally Rooney. Suomentanut Kaijamari Sivill. Otava 2019 

Englanninkielinen alkuteos (2017): Conversations With Friends. Kansi: Sharon and Vivien (yksityiskohta teoksesta) @Alex Katz

"Nokkela, kepeä ja kuolemanvakava romaani nuorten naisten mutkikkaasta suhteesta maailmaan ja toisiinsa on noussut kansainväliseksi kulttiteokseksi.

Yliopistossa opiskelevat Frances ja Bobbi liikkuvat erottamattomana kaksikkona Dublinin kirjallisten piirien laitamilla. Bobbi hurmaa ihmiset, Frances tekee heistä viiltäviä huomioita. Juhlissa he tutustuvat kuuluisaan valokuvaajaan Melissaan ja tämän puolisoon. Tuttavuus syvenee neliödraamaksi, jonka seuraukset uhkaavat Francesin koko elämän perustaa.

Palkittu irlantilaisromaani tavoittaa kivuliaan osuvasti lahjakkaiden nuorten aikuisten elämänpiirin: ironisen poseerauksen, haavoittuvan vilpittömyyden, lapsuuden taakasta irti rimpuilun." (Otava)

Oma arvio:

Keskusteluja ystävien kanssa aloittaa siitä, kun parikymppiset opiskelijaystävykset tutustuvat heitä vanhempaan naiseen, Melissaan. Tämä tuntuu niin kovin paljon hienommalta kuin he ovat hulppeine koteineen ja komeine aviomiehineen. Melissa haluaa tehdä runoesityksissä käyvistä ystävyksistä valokuvateoksen. Bobbi tuntuu heti alussa vähän ihastuneen Melissaan, mikä hiukan ärsyttää Francisia. Tytöt kun ovat tottuneet elämään symbioosissa keskenään.  Pian kuitenkin Francis huomaa nauttivansa Melissan miehen Nickin seurasta.

Mä tunnen vetoa runollisiin tyyppeihin. (s. 20)

Kirjan rakenne tuntuu alkuun hiukan oudoksuttavalta, sillä vuoropuheluita ei ole erotettu muusta kerronnasta mitenkään. Aika pian tähän kuitenkin tottuu ja alan jopa pitää tyylistä. Kirjassa on käsitelty taitavasti monenlaisia muitakin teemoja kuin romanssikuviot. Francisia on vaivannut järisyttävät kuukautiskrampit, jotka pahimmillaan ovat vieneet häneltä tajun, ja häntä jännittää tuleva ultraäänitutkimus, jossa saadaan lisätietoa siitä, mikä häntä vaivaa.

Kun avasin silmät, minusta tuntui, että olin ymmärtänyt jotain, että ruumiini soluihin oli syttynyt valo kuin miljooniin hehkuviin kosketuspisteisiin ja olin tietoinen jostain syvällisestä. Sitten nousin penkistä ja minulta meni taju. (s. 265)

Nick paljastaa Francisille kärsineensä viime aikoina masennusjaksoista, ja muun muassa sen takia hänen ja Melissan avioliitto on voinut viime aikoina huonosti. Se selittää  miehen hetkittäisen poissaolevan käytöksen myös Francisin kanssa ollessa. Parikymppinen Francis on kuin pelastava enkeli miehelle, ja kun totuus viimein paljastuu Melissalle, kaikkien ihmetykseksi tämä kiittääkin nuorta naista siitä, että on nostanut Nickin suosta. Toki luonnollisesti Melissan ensi reaktio on katkeruus.

Francisin isäsuhteessa on myös hiukan ongelmia, sillä tämän isä on pahasti alkoholisoitunut. Muualla asuva isä herättää huolta niin Francisissa kuin tämän äidissä, ja jossain vaiheessa tämä lopettaa Fracisisille niin kovin tärkeiden rahalähetysten laitonkin.

Ennen kaikkea tämä kirja on kuitenkin tarina ystävyydestä. Suurin särö Bobbin ja Francesin välille tulee novellista, jonka Frances saa julkaistua Melissan vanhan ystävän, Valencian avustamana. Bobbia loukkaa se, että Frances on kirjoittanut siinä suoraan ystävistään. Frances myös salailee viimeiseen asti ystävältään, että hänellä ja Nickillä on seksiä. Kaikki Melissan ystäväpiirissäkin vitsailevat siitä, miten Nick on rakastunut Francesiin, mutta kukaan heistä ei aavista, että näillä kahdella on ihan oikeasti suhde.

Sä olet vittu naimisissa, sanoin.

Joo, kiitti. Tuohan auttaa. Ilmeisesti sä saat kohdella mua miten

huvittaa siksi, että mä olen naimisissa.

Uskomatonta että sä yrität olla tässä se uhri. (s. 196)

Nickin ja Francisin suhde on melko lailla kirjan keskiössä. Minua ehkä jopa hiukan harmittaa tämä, sillä olisin kaivannut kirjalta muutakin kuin aviorikosdraamaa. Pariskunnan romanssi on kuitenkin kuvattu niin viattomalla ja rehdillä tavalla, ettei siitä jää likainen kuva. Bobbin häijyt kommentit Nickistä ja hänen kelvottomuudesta jopa hiukan ihmetyttävät minua (ihan kuten Francisiakin), sillä tarina voittaa minut hänen puolelleen. Kirjan loppu on melkoisen ennalta arvattu, mutta siitä huolimatta lohdullinen.

Kirjan nimi on osuva, sillä tässä todellakin käydään erilaisia keskusteluja ystävien kesken. Kirja on sen lisäksi kirja erilaisista tunteista; pelon, huolen, epätoivon, rakkauden, läheisyyden ja kateuden tunteista. Kirjan tarina parisuhde- ja ystävyyskiemuroineen on toisaalta tuttu, mutta toisaalta tässä kirjassa on jotain ominaisen mieleenpainuvaa. Kovin suuria tunnekuohuja en kuitenkaan kirjasta saanut. Suuret pointsit kirjalle annan endometrioosin käsittelystä, sillä enpä ole ennen tainnut lukeakaan tuosta vaivasta kertovaa fiktiota.

Tätä kirjaa suosittelisin aikuislukijoiden lisäksi noin 16+ ikäisille nuorille lukijoille, joita eivät enää nuortenkirjat niin kiinnosta, mutta jotka haluavat lukea vielä nuorten aikuisten näkökulmasta kirjoitettuja kirjoja.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjaluotsi 
Kirja vieköön!
Lumiomena
Maailmankirjat
Mitä luimme kerran

Lisään tämän Kirjankansibingossa kohtaan:

Piirroskuva

Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin

Jään luoksesi: Kyung-sook Shin

Jään luoksesi: Kyung-sook Shin. Suomentanut Taru Salminen. Into 2017.

"Eräänä aamuna Jung Yoonin puhelin soi. Langan päässä on hänen nuoruudenrakastettunsa, jonka kanssa hän ei ole ollut yhteyksissä kahdeksaan vuoteen. Heidän entinen kirjallisuuden professorinsa tekee kuolemaa. Uutinen pakottaa Yoonin matkaamaan takaisin nuoruuteensa ja elämään uudestaan tuon kipeän ja intensiivisen elämänjakson: niin ystävyyden, rakkauden ja idealismin kuin yksinäisyyden, surun ja tragedian.

Yoon aloittaa yliopisto-opintonsa 80-luvun Soulissa. Äitinsä kuolemaa sureva Yoon ystävystyy kahden muun kirjallisuudenopiskelijan kanssa, he kaikki ovat kampuksen outolintuja, sivustakatsojia. Arkisen elämän, ilojen ja surujen, taustalla kuohuu rauhaton, vallankumousta elävä Etelä-Korea. Yhteisten ruokahetkien lisäksi ilmassa väreilee kyynelkaasun tuoksu. Ystävyys, rakkaus ja toivo, nuoruus ovat kaikkialla sama." (Into)

Oma arvio:

"Toivon, että teillä kaikilla on joku, jonka kanssa yhdessä ollessasi haluat sanoa joka hetki Muistetaan tämä päivä ikuisesti." (s. 295)

Eteläkorealainen Kyong-sook Shin (Pidä huolta äidistä, Into 2015) on kirjoittanut kauniin, erittäin monisäikeisen ja elävän tarinan, joka ei sorru itsestäänselvyyksiin. Jouduin hetkeksi pois mukavuusalueeltani, sillä en juurikaan ole viime vuosina lukenut aikuisille suunnattua nykykaunokirjallisuutta. Välillä minulla olikin vaikeuksia imeytyä nuoren Yunin tarinaan. Tulin taas todistaneeksi, mitä eroa on nuorille aikusille suunnatussa kirjallisuudessa ja aikuisille suunnatussa kirjallisuudessa, jossa on nuoret päähenkilöt. Ero voi olla kuin yöllä ja päivällä. On kuitenkin raikastavaa välillä hypätä pois helpompien ya-kirjojen maailmasta ja uppoutua moniulotteiseen tarinaan.

Pidän sinusta yhtä paljon kuin tunsin silloin iloa. (s. 126)

Kirjassa nousee esille selkeänä teemana pelot ja ahdistukset. Päähenkilön, Jeong Yunin paras ystävä Dan pelkää kuollakseen hämähäkkejä, mutta värväytyy Yunin kummastukseksi armeijan palvelukseen ja voittaa hämähäkkipelkonsa. Yun on saanut elää vaimonsa kuolemasta ahdistuneen isänsä hoteissa, ja myös hänen oma  mielensä on mustunut joskus liikaa. Kirjan tarina seuraa sitä, kun jo aikuinen Yun palaa opiskelukaupunkiinsa opiskeluaikaisen rakkautensa kohteen, Lee Myeong-seon pyytämänä. Kaikille tärkeä professori Yun on kuolemansairas, joten opiskeluaikaiset ystävät kokoontuvat taas kuolinvuoteen äärelle. Yun käy takaumien ja Myenong-seon Ruskeiden muistikirjalukujen kautta läpi aikaa äitinsä kuoleman jälkeen, kun hän jätti murheen murtaman isänsä ja muutti eri kaupunkiin opiskelemaan. Yunin tarinassa päällimmäisenä on ystävyys ja rakkaus, mutta myös muita teemoja nousee esille.

Tykkään sinusta yhtä paljon kuin tunsin silloin surua. (s.126)

Yliopistossa Yun tutustuu Lee Myeong-seoon sekä hänen mystiseen, mustien hiusten takana piilottelevaan ystäväänsä Miruun. Miru piilottelee käsiään, ja pian syy käsien piilottelulle ja Mirun traagiselle taustalle selviää Yunille. Yhdessä tämä kolmikko viettää aikaa yhdessä, kirjoittavat Mirun muistikirjaan yhteisiä tarinoita ja laittavat ruokaa. Varoituksen sanana voisinkin sanoa, että kirjaa lukiessa alkaa tehdä hirveänä mieli korealaista kimchiä (jota en ole edes ikinä maistanut.) Korealainen kulttuuri tuo eksotiikkaa tarinaan, etenkin kun tämä on ensimmäinen korealainen kirja, jonka olen lukenut. Opiskelijoiden mielenosoitukset ja yleinen levottomuus on läsnä koko tarinan, mutta siitä en oikein osaa muodostaa mitään hienoa sanottavaa, sillä en ole ikinä ollut perillä yhteiskunnallisista selkkauksista. Ne kuitenkin vaikuttavat kaikkiin kirjan henkilöihin tavalla tai toisella, vaikka niitä ei koko aikaa alleviivata.

Tykkään sinusta yhtä paljon kuin tunsin silloin epätoivoa. (s. 128)

Kirjan rakkaustarina on kuvattu hyvin suurpiirteisesti ja rivien välissä, eikä lukijaa päästetä sen suhteen helpolla. Olisin kaivannut enemmän nuoruuteen kuuluvaa tunnetta ja draamaa, mutta ehkä tällainen haaveileva rakkaustarina istuu korealaiseen kontekstiin paremmin. Kaunis kerrontatapa hiukan etäännytti minua henkilöistä ja vaikeutti samaistumista. Kirjassa vuorottelevat  nuoruuden kupliva ilo ja toisaalta haikeus. Mielestäni kiehtovimmaksi nousee kuitenkin leveää kukkahametta pitävän Mirun ja Yunin hiipivä ystävyys, Lee Myeong-Seon ajatukset, jotka tulevat esille hänen Ruskeiden muistikirjojen luvuista, sekä hienot symboliset teot kirjan lopussa, kun Yun ja Myeng-Seo palaavat professorin huoneeseen. Kirjailijan rakkaus kirjallisuuteen näkyy hyvin niin kirjan tarinassa kuin kirjan lopussa olevassa luvussa, joka on omistettu suomalaisille lukijoille. Kirjassa siteerataan muun muassa Emily Dickinsonia ja Pushkinia.

Nauroimme kaupungin kaduilla usein ilman mitään erityistä syytä. Jos nauraminen alkoi tuntua oudolta, lakkasimme vaivihkaa nauramasta. En ollut koskaan nauranut niin kovasti. Saako ihminen nauraa niin paljon? (s. 120)

Suosittelen tätä kirjaa sellaisille, jotka haluavat lukea moniulotteisen tarinan ihmiskohtaloista, ystävyydestä, nuoruudesta, peloista, rakkaudesta toiseen ihmiseen ja kirjallisuuteen. Vaikka kaikkien tarina ei pääty onnekkaasti, jää lukemisen jälkeen tyyni mieli.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa: 

Kirjojen kauneudesta
Kirjasähkökäyrä
Lumiomena

Melkein tosi tarina: Mattias Edvardsson

Melkein tosi tarina: Mattias Edvardsson. Suomentanut Tiina Ohinmaa. Like 2017.

Ruotsinkielinen alkuteos (2016): En nästan sann historia. Kansi: Elina Grandin & Albacono, CC, montage

"Kumpi on tärkeämpää: kertoa hyvä tarina vai kertoa totuus? 

Hengästyttävän jännittävä tarina intohimoisista kirjallisuusopiskelijoista, joiden elämä saa julman käänteen.

Zackarias Levin aloittaa kirjoittajakoulutuksen yliopistossa 1990-luvun puolivälissä. Hän ystävystyy opiskelijatovereidensa kanssa, ja he haaveilevat loistavasta tulevaisuudesta kirjailijana.

Mutta kun he tutustuvat Leo Starkiin, legendaariseen kirjailijaan, heidän mielikuvansa kirjoittamisesta muuttuu ja heidän elämänsä saa julman käänteen.

Kaksitoista vuotta myöhemmin Zackarias päättää kirjoittaa kirjan siitä, miten Leo Stark katosi jälkiä jättämättä ja yksi kaveruksista tuomittiin murhasta vaikka ruumista ei koskaan löydetty." (Like)

Oma arvio:

Zackariaksen on mentävä häntä koipien välissä takaisin Skånen Veberödissä sijaitsevaan lapsuudenkotiinsa, sillä hän saa potkut toimittajan työstään ja samalla hänen naisystävänsä Caisa jättää hänet. Tukholmalaiseen elämäntyyliin tottunut, reilu kolmekymppinen Zack saa heti huutia sisäänpäinkääntyneessä pikkukylässä asuvalta äidiltään, etenkin kun hän ilmoittaa alkavansa kirjoittaa kirjaa. Hän haluaa palata romaanissaan Syytön murhaaja nuoruuteensa, 90-luvulle ja Lundin yliopiston luovan kirjoittamisen kurssille, ja selvittää totuuden kuuluisan kirjailijan Leo Starkin oletetusta murhasta, josta hänen opiskeluaikainen ystävänsä Adrian istui vankilassa kymmenen vuotta elämästään.

Totuuden on päästävä esiin.

Yksi Ruotsin eturivin kirjailijoista on kadonnut ja syytön mies on tuomittu murhasta. Kahdentoista vuoden jälkeen tapaus on alkanut painua unholaan, mutta kaikki eivät voi sitä unohtaa. (s. 9)

Kirjassa vuorottelevat mennyttä aikaa valaisevat Zackin romaanikäsikirjoituksen luvut ja nykyhetki. Zackin romaanin luvut paljastavat, miten eloisa Adrian, sulkeutunut Fredrik, lumoava Betty ja epävarma Zackarias lyöttäytyivät yhteen ja miten kohtalon langat kietoivat heidät tapahtumiin, joihin he eivät olisi osanneet aavistaa voivansa joutua. Kurssin vetäjä, hyytävän itsevarma runoilija Li Karpe paljastuu Adrianin pakkomielteeksi. Li Karpe tutustuttaa nuoret omalaatuiseen kirjailijakuuluisuuteen Leo Starkiin, joka haluaa Bettyn muusakseen. Adrian ei tätä sulata, sillä heillä kehkeytyy Bettyn kanssa suhde. Silti Betty livahtaa usein iltaisin Lin ja Leon talolle, eivätkä muut osaa kuin arvailla, mitä talossa tapahtuu.

Kuva: Pixabay

Kotiinsa palannut Zack ottaa yhteyttä opiskeluystäviinsä, joita elämä on murjonut monella tavalla. Suhtautuminen Zackin paljastusromaaniin herättää hyvin voimakkaita tunteita, mutta yhteinen kuvio alkaa hahmottua. Samaan aikaa Zackin äiti kyräilee omia olettamuksiaan ja Zack kipuilee ikäväänsä Caisaan.

"Äiti hei, en minä nyt jaksa tämmöistä. Minun  pitää saada kirja valmiiksi. Usko mitä huvittaa, mutta ihminen voi oikeasti pitää kirjoista ja asua Tukholmassa olematta homo." (s. 168)

Osa henkilöistä jää minulle hieman valjuiksi, mutta mukana on myös vahvoja persoonia. Adrian esimerkiksi on juonen kannalta hyvin keskeinen henkilö ja alussa hän tulee esiin hyvin vahvana persoonana, mutta  en saa kuitenkaan häneen kunnollista otetta. Myöskään Bettyn viehätysvoima ei oikein välity minulle. Leo Stark kuvataan hyvin vastenmieliseksi kirjailijapersoonaksi, jota kaikki kavahtavat, ja jonka sallitaan käyttäytyä täysin mielipuolisesti. Tämän takia en kovin arvosta Li Karpea enkä Bettyä henkilöinä, kun he myötäilevät moista persoonaa. Lin ja Bettyn suhde jäi myös hiukan kysymysmerkiksi. Zackin äiti on hulvaton persoona, jäykkäniskainen ja umpimielinen pikkukyläläisen karikatyyri, joka laukoo totuuksiaan keittiönpöydän  ääressä. Melkein jopa pidän hänestä.

"---Sitä mennään jonnekin Lundiin opiskelemaan herroiksi, kuvitellaan että ollaan muita parempia. Kohta sitä varmaan ollaan jo Tukholmaan muuttamassa. Turha sitten ryömiä tänne häntä koipien välissä, kun homma menee kuralle. Jos lähdet, teen huoneestasi saman tien ompelimon." (s. 87)

Melkein tosi tarina on erittäin miellyttävä lukea, eikä tarina jätä rauhaan, sillä Leo Starkiin liittyvä arvoitus on pakko selvittää. Juoni ei ole ennalta-arvattava, vaikka toki minä hieman osasin aavistella loppuratkaisua. Se ei minusta kuitenkaan ole kirjan oleellisin tarkoitus - takakansitekstissä mietitäänkin, kumpi on tärkeämpää, hyvä tarina vai totuus. Erityisesti nautin siitä, että kirjoittaminen on hyvin vahvasti esillä, luonnollisestikin, kun itse romaanin sisällä on romaani, ja päähenkilöt ovat kirjoittajakurssilaisia. Minä sain jopa pienen kipinän, josko alkaisin itsekin kirjoittaa taas jotain pöytälaatikkoon.

 Kirjoittaminen ei ole käsityötä. Kirjoittaminen on aivotyötä. Mutta samalla siinä myös paskannetaan housuun, revitään sydän irti rinnasta ja hikoillaan. Kuin kaivaisi ojia ja täyttäisi niitä. (s.105)

Suosittelen tätä kaikille, jotka kaipaavat jännitystä, hyvää tarinaa, mysteeriä, mutta eivät välitä verellä mässäilystä. Edvarssonin kirjoitustyyli on eläväistä, hauskaa ja miellyttävää. Tack så mycket!

 "Neljäsataakolmetoista sivua. Täydellinen kirjan pituus." (s. 275)

Pst. Tässä kirjassa ON neljäsataakolmetoista sivua ;)

Arvosana 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Rakkaudesta kirjoihin
Kirjasähkökäyrä
Kirjaluotsi
Leena Lumi
Annelin kirjoissa