Yöjuoksu: Hildur Knútsdóttir

Yöjuoksu: Hildur Knútsdóttir. Suomentanut Eeva-Kaisa Suhonen. Haamu 2026

Islanninkielinen alkuteos (2021): Myrkrið milli stjarnanna. Kansi: Karoliina Norontaus & Peungnoi / Shutterstock

"Iðunn on nuori ja vapaa. Hyvä asunto, hyvä työpaikka. On sekoilua, seksiä ja noloja eksiä, muttei liiaksi asti. Elämä on raiteillaan. Sen pitäisi hymyillä.

Mutta joka aamu Iðunn herää lopen uupuneena. Lääkärikäynneiltä ei apua löydy. Veriarvot ovat kunnossa. Lähipiiriltä satelee neuvoja, mutta niistä ei ole hyötyä. Aamuisin iholta löytyy outoja ruhjeita. Jalat ovat likaiset. Pimeyskin tuntuu erilaiselta, pimeämmältä kuin koskaan aiemmin.

Mitä öisin tapahtuu? Miksi aktiivisuusrannekkeeseen on ilmestynyt yön aikana 40 000 lisäaskelta?

Palkittu islantilaiskirjailija Hildur Knútsdóttir vie lukijan mustan huumorin ja piinaavan jännityksen kautta Reykjavíkin syvimpiin varjoihin. Yöjuoksu on kirjailijan ensimmäinen suomeksi ilmestynyt teos." (Haamu)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Islantilaisen Hildur Knútsdóttirin Yöjuoksu vaikutti minusta heti kuvailunsa perusteella hyvin mielenkiintoiselta korkokenkäkansineen. Oli muutenkin mukava ottaa luettavaksi tähän väliin hiukan lyhyempi teos pitkien fantasiakirjojen jälkeen.

Iðunn on huolissaan terveydestään ja on siksi hakeutunut lääkärin vastaanotolle. Aamuisin hän ei meinaa päästä sängystään ylös, koska on ihan uupunut yön jäljiltä. Hänen kehostaan on myös löytynyt outoja ruhjeita, joita ei ole ollut vielä nukkumaan mennessä. Voisiko hänellä olla jokin puutos? Tai joku kamala sairaus, esimerkiksi ALS tai leukemia? Verikokeista ei kuitenkaan löydy mitään poikkeavaa. Iðunn ostaa itselleen älykellon voidakseen seurata omaa nukkumistaan. Se tosin taitaa olla epäkunnossa, sillä se näyttää aamuisin uskomattomia askellukemia.

Se tässä on pahinta. Epävarmuus. Pelko, että ehkä tämä ei olekaan mitään. Ehkä kaikki on vain pääni sisällä. (s. 84)

Iðunnin väsymys vain jatkuu ja aamulla ruhjeet ovat yhä pahempia, samoin askelmittarin lukemat. Käveleekö hän unissaan? Minne hän oikein menee? Miksi kujan kissat ovat alkaneet käyttäytyä oudosti hänet nähdessään?

Zoomaan kasvoihini. Ne ovat varjojen peitossa, mutta näen silti silmäni.
Ne ovat auki. Ne näyttävät valppailta. (s. 62)

Iðunn on menettänyt pari vuotta vanhemman isosiskonsa teini-ikäisenä, ja törmää nyt baarissa Már-nimiseen mieheen, joka on lukiossa seurustellut siskon kanssa. Hän häkeltyy siitä, miten samannäköinen Iðunn on. Suhteen kehittyessä Iðunn joutuu taas uuden tilanteen eteen, kun hänen on keksittävä selityksiä Márille, miksei voi nukkua tämän luona. Mitä jos hän tekee jotain miehelle unissaan? Hän on saanut selville, mihin hän vaeltaa aina öisin nukkuessaan, ja alkaa tutkia asiaa. Hän ei voi mitenkään valmistautua siihen, mitä on edessä.

"Jos menen osastolle, voinko pyytää, että he laittaisivat minut pakkopaitaan." (s. 90)

Yöjuoksu oli oikein näpsäkkälukuinen kauhun, jännityksen ja mustan huumorin sekoitus. Tarina piti otteessaan hyvin, sillä paloin halusta tietää, mitä ihmettä Iðunn puuhaili öisin. Totuus oli aika karmea, ja voisin periaatteessa laittaa tähän sisältövaroituksen, jos se ei paljastaisi liikaa kirjan loppua. Kaikki eivät ole oikein pitäneet siitä, mitä olen esim. Goodreadsissa arvioita lukenut. Minusta lopun paljastukset toivat toivottua karmeutta loppuun, vaikka eihän ne kivaa luettavaa olleetkaan. Kirjan synkkää teemaa sävyttää päähenkilön huumori

Annan tälle arvosanaksi 4+

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kirjahullun päiväkirja

Kirjan vuoksi

Viikatetytär: Briitta Hepo-Oja

 Viikatetytär: Briitta Hepo-Oja. Otava 2025

Kansi: Karin Niemi

"Palkitun nuortenkirjailijan uutuusromaani leikkii hengellä ja huumorilla.

17-vuotias Beata on umpirakastunut. Vahinko vain, että Viikatemies pelmahtaa paikalle pilaamaan seurustelusuunnitelmat. Karmiva hahmo tappaa tunnelman, ja tahtoo se hengiltä jotakin muutakin.

Käy ilmi, että Beata on valittu kotikylänsä uudeksi Kuolemaksi. Hän ei roolista piittaa, etenkään kuultuaan ensimmäisestä niitettävästään. Kuinka kauan Beata onnistuu taistelemaan kohtaloaan vastaan, kun viivyttelyn seuraukset alkavat jo näkyä?

Kutkuttavasti auki punoutuva tarina tasapainoilee piinaavan tunnelman ja helpottavan huumorin välillä pitäen lukijan jännityksessä loppuun asti." (Otava)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Olipas heti kiinnostava alkuasetelma tässä Briitta Hepo-Ojan uusimmassa. Innostuin heti luettuani kirjan kuvauksen. Karin Niemen (jälleen) upea kansi, jossa viikatemies nauttii teetä hienosta kupposesta, antaa myös vihiä siitä, että tätä kirjaa ei ole kirjoitettu turhan ryppyotsaisesti, vaan pilke silmäkulmassa.

"Minä haluan tämän pojan kokonaan itselleni, ajattelen. Mikään ei saa tulla väliimme. Ei edes kuolema. (s. 63)"

Beata on ihan tavallinen lukion tokaa aloittava tyttö, jonka elämän täyttävät lukioarki, ystävä Saran kanssa hengailu ja erään tietyn pojan perään haikailu. Tätä tavallisen lukiolaisen arkea tosin tulee horjuttamaan kammottava näky, jonka Beata kohtaa ihanan kesäisen Prahan lomansa jälkeen helteisessä koti-Suomessa. Häneen huoneeseensa nimittäin astelee ihka oikea viikatemies, tuo mustaan huppuun verhoutunut kasvoton olento, joka kertoo Beatalle olevan tehtävä.  Beata tietysti järkyttyy oudosta olennosta huoneessaan ja epäilee seonneensa. Beata saa oman viikatteen, jonka hän kätkee visusti sänkynsä alle. Kaiken huipuksi pihalle ilmestyy aika ajoin kettu ja vihertävä hevonen. 

"Tää taitaakin olla ongelman laatu", sanon. "Katsos, kun mulla on tunteita. Ne estävät mua satuttamasta muita ihmisiä." (s. 47)

Beata yrittää sivuuttaa aika ajoin hänelle ilmestyvän viikatemiehen ja jatkaa elämäänsä. Juttu ihanan Eliaksen kanssa alkaa edetä, mutta Beatan ihastumista varjostaa se tieto, että viikatemies on antanut hänelle ensimmäiseksi tehtäväksi niittää juurikin Eliaksen. Beata kieltäytyy sinnikkäästi tekemästä sitä, vaikka viikatemies varoittaa tottelemattomuudella olevan seurauksia. Luonnon tasapaino järkkyisi, jos ihmisiä pidettäisiin yliajalla sen vuoksi, että joku hoitaisi tehtäväänsä. Miten Beata voi päättää rakkaan Eliaksen päivän, kun hänestä on tulossa Beatalle yhä tärkeämpi? Sara-ystävällekään Beata ei voi uskoutua, eihän kukaan uskoisi edes häntä. Ainoa toivo on siis nettifoorumit, josta Beata löytääkin yhden tyypin, jolla näyttäisi olevan sama tilanne. Myös käynti mummon luona avaa Beatan silmät, sillä ilmeisesti hänen isoisällään on saattanut olla sama kohtalo.

"Miks just mun kaltaisen taviksen pitää olla joku pirun valittu?" (s. 48)

Väistämättä viikatemiehen läsnäolo alkaa vaikuttaa Beatan ihmissuhteisiin. Juttu Eliaksen kanssa käy hankalaksi ja Sara yrittää saada Beataa terkkarille oudon käytöksen vuoksi. Kaikki mitä Beata syö, maistuu pahalle, jotenkin pilaantuneelle. Elias vaikuttaa koko ajan hiukan kipeältä. Koulussa tapahtuu käsittämätön episodi ruokalassa, jonka Beata uskoo aiheuttaneen. Pitääkö hänen antaa periksi ja hoitaa ensimmäinen niittonsa? Onko hän itsekäs, kun vänkää koko ajan viikatemiehelle vastaan?

On mahdotonta keskittyä suudelmiin tai ylipäätään kiehnäämiseen, jos Kuolema tuijottaa vieressä. Harvalla on ehkä kokemusta, mutta vähemmästäkin menee halut, voin vakuuttaa. (s. 7)

Viikatetytär on viihdyttävä kauhukomediallisia aineksia sisältävä kirja, jonka hotkaisin melko nopeaa. Se piti siis hyvin imussaan. Viikatemiehen läsnäolo tuo uhkaavaa tunnelmaa, mutta huumorillinen ote ei tee tästä kauhean synkkää aiheesta huolimatta. Beatan ja Eliaksen orastava romanssi on mukavasti keskiössä, mutta viikatemiehen tuoma tehtävä synkistää rakkauskuviot. Elias on kyllä ihastuttavan ymmärtäväinen heppu, sillä Beatan venkoilu ajaisi monet pois. Myös Sara-ystävän huolenpito on liikuttavaa.

Annan tälle arvosanaksi 4,5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kulttuuritoimitus

Siniset helmet

Samantyylistä:

Lujaverinen-trilogia: Sini Helminen

Kunnes kuolen: Sini Helminen