Suuret kaupungit -trilogia: N.K. Jemisin

Kaupunki joksi tulimme: N.K. Jemisin. Suomentanut Mika Kivimäki. Jalava 2023 (Suuret kaupungit #1)

Englanninkielinen alkuteos (2020): The City We Became. Kansi: ?

"Manhattanilainen yliopisto-opiskelija jää pois junasta, eikä muista, kuka hän on tai mistä hän on kotoisin. Sen sijaan hän tuntee kaupungin sykkeen sisällään, näkee sen historian kautta aikojen ja tuntee sen voiman. Samaan aikaan myös neljä muuta kaupunkilaista kokevat samoin.

Jokaisella kaupungilla on sielu. Jotkut sieluista ovat yhtä vanhoja kuin myytit, jotkut taas yhtä uusia ja tuhoisia kuin kurittomat lapset. Jokaisella kaupungilla on myös oma pimeä puolensa. Pystyykö New York pelastumaan, kun viisi sen asukasta pyrkivät tekemään kaikkensa tuhon pysäyttämiseksi?" (Jalava)

Oma arvio:

N.K. Jemisin  aiemmin suomennettua Murtunut maailma -fantasiatrilogiaa on kehuttu paljon, mutta en ole saanut vielä tartuttua siihen. Sen sijaan kiinnostuin tästä hänen lukuisia palkintoja ja ehdokkuuksia kahmineen Suuret kaupungit -trilogian avausosasta Kaupunki joksi tulimme nähdessäni sen kustantajan luettelossa. Kirjan idea kuulosti erityisen ainutlaatuiselta ja omituiselta: kaupunki, joka on elävä. En vielä hahmottanut kirjan kuvauksista, miten tämä tulisi kirjan tarinassa toteutumaan, ja hyvä niin. Sain kokea jotakin hyvin hämmentävää. Kirjan maailmaan ei ollut helppoa päästä, ja siksi minulla otti aikaa saada tämä kirja luettua. Kun se sitten imaisi, lukeminen helpottui.

Kirjan alussa esitellään sen keskeisin henkilö, johon kaikki kirjassa tapahtuva lopussa kiteytyy. Tämä henkilö ei ole kuitenkaan kirjassa eniten esillä. Hän on kuitenkin se, jota muut henkilöt etsivät kuumeisesti, etenkin yksi, joka kokee pelastavansa tämän ja kuuluvansa hänelle. Tämä henkilö on nuori mies, joka tuntee asuinkaupunkinsa New Yorkin hyvin erikoisella tavalla. Hän tapaa Paulo-nimisen henkilön, joka on ainoa, joka uskoo tämän kokemuksia. Ja kun tapahtuu kaikkien henkilöhahmojen kannalta merkittävä järistys, josta kaikki saa alkunsa, eli New York -nimisen kaupungin uudelleensyntymä, nuorelle miehelle tapahtuu jotakin merkittävää. Hänestä itsestään tulee New Yorkin ruumiillistuma, avatar.

Samaan aikaan toisaalla kaupungissa muutkin kokevat jotakin merkillistä. Manhattanilainen opiskelija menettää hetkeksi muistinsa ja sen, kuka on ja miksi hän on siellä. Kunnes hän tajuaa olevansa yksi New Yorkin kaupunginosista, Manhattan eli tuttavallisemmin Manny. FDR-sillalla hän joutuu keskelle hämmentäviä tapahtumia ja huomaa, että kaikessa on alkanut kasvaa valkoista kasvustoa, kuin rihmaa. Niitä kasvaa pahaa aavistamattomien ihmisten niskoista ja rakennuksista. 

Ja silloin ennen hän ei taatusti osannut odottaa muuttuvansa piru vie tämän hurjan, uskomattoman, paskantyperän kaupungin eläväksi ruumiillistumaksi. (s. 217)

Kaikki avatareina syntyneet kaupunginosat kokevat omilla tahoillaan outoja asioita. Toisaalta he tietävät, keitä tai mitä he ovat, mutta asiaa on hankala ymmärtää. Bronxissa taidekeskusta pitävä Bronca (joka on siis itse Bronx) törmää keskuksessaan kammottavaan valkea-asuiseen naiseen, rouva Whiteen, joka väittää olevansa Paremman New Yorkin Säätiöstä ja haluaa oman taideporukkansa rasistista taidetta POC-henkisenä tunnetun keskuksen suojiin. Nuorempana rap-artisti Mc Freenä tunnettu Brooklyn taas asuu vanhempiensa ja Jojo-tyttärensä kanssa historiallisessa talossaan, jonka nyt jokin outo Paremman New Yorkin Säätiö aikoo pakkolunastaa itselleen keksityllä syyllä. Brooklyn ja Manny ovatkin ensimmäiset kaupunginosat, jotka kohtaavat toisensa ja tuntevat heti oudon yhteyden. 

Manhattanin öinen profiili on täydellisessä asemassa, jotta Manny saa tuijottaa sitä suurimman osan matkasta, ja hän tekee sen ahneesti, lumoutuneena huolimatta tiedosta, että tuijottaa itseään. (s. 204)

Mukaan porukkaan liittyy vielä nuori nainen, tätinsä luona asuva Padmini eli Queens, jonka naapurin uima-altaassa tapahtuu jotain todella omituista, ja myöhemmin myös alkumetreiltä tuttu Sao Paulo ja hätiin tullut Hong Kong. Mukana porukassa on myös sekavissa tunnelmissa vellova Veneza, joka on Broncan pitkäaikainen työkaveri ja kuin tämän oma tytär. Hän on ainoa ei-kaupunki tai sen osa tässä porukassa.

Nainen kumartuu lähemmäksi ja kuiskaa Aislynin korvaan sanan, joka kajahtaa hänen kallonsa läpi kuin mitä hirmuisimpien suurten kellojen kumina, se ravistelee hänen luitaan niin pahasti, että hän horjahtaa ja putoaa polvilleen. Maailma hämärtyy. Hänen ihoaan pistelee ja syyhyttää ja kuumottaa joka paikasta, aivan kuin maailman ohi menemisen nostattama tuuli olisi polttanut häntä. (s.112)

Ainoa kaupunginosa, jota porukka ei saa yhteistyöhön, on Staten Islandissa asuva poliisin tytär Aislyn, joka pelkää vierasmaalaisia ja saarelta poistumista enemmän kuin mitään. Kun hän kohtaa ystävällisen rouva Whiten, joka lupaa olla tytön apuna, tämä nielee kaiken liian helposti.

"Sinä olet kiltti ulottuvuuksia murskaava hirvitys", hän sanoo. "Aion tehdä kaiken voitavani pitääkseni sinusta huolta niin kauan kuin voin." (s. 342)

Kirjan juoni etenee väistämättä kohti New Yorkin kaupungin pelastamista, mutta kaupunginosien avatareista koostuva porukka kokee siinä monenlaisia haasteita: ensinnäkin vastustelevan Staten Islandin, joka ei halua mukaan heidän värilliseen porukkaansa, toiseksi heitä askeleen edempänä kulkevan rouva Whiten, joka on kylvänyt rihmamaista kasvustoaan ja myöhemmin myös jättimäisiä sienimäisiä tornejaan kaikkialle, ja kolmanneksi itse New Yorkin avatarin paikantamisen, jonka Manhattan näki eräässä näyssä makaavan tajuttomana jossakin hänelle etäisesti tutussa paikassa. Samalla porukalle paljastuu, miten monta versiota kaupungista voi olla kaikkien multiversumien ulottuvuuksissa. Ja miten suunnitelmallisesti hirviömäinen rouva White on alkanut vallata kaupunkia jo kauan sitten.

Kaupunki joksi tulimme on totaalisesti ainutlaatuinen lukukokemus. Kirjan enimmäkseen POC-henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia, joten vaikka välillä (ja usein) tapahtumat menevät yli hilseen, heidän mukana on helppo kulkea. Kirja on sekoitus fantasiaa, scifiä multiversumeineen ja ehkä hiukan myös uuskummaa. Rihmamaiset lonkerot, joita työntyy versoina milloin ihmisten ihon läpi, milloin maasta ja rakennuksista, ovat jotenkin puistattavia. Ne on kuvailtu jotenkin niin elävästi, että voin nähdä ne silmieni edessä heilumassa tuulen mukana. 

Tulipa minulle myös tutuksi kaikki New Yorkin kaupunginosat (joita minun piti tietenkin Googletella, vaikka kirjan alussakin on toki jonkinlainen kartta olemassa.) Tämä oli siis omalla tavallaan hämmentävä, ei mikään helppo, mutta oikein hyvä lukukokemus. Kaikkea en ihan ymmärtänyt, enkä yrittänytkään ymmärtää, mutta kirjan henkilöt, juonenkuljetus ja kerronta on sen verran taidokasta (ja toki Mika Kivimäen upea suomennostyö lisänä), että kirjan parissa kyllä viihtyy. Jatkoa kirjalle saapuu jo tänä kesänä 2024 osalla Maailma jonka luomme. Pakkohan se on lukea.

Arvosanaksi annan 4

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

Kirjavinkit

POC-lukupiiri

Vardari-trilogia: Siri Pettersen

Rautasusi: Siri Pettersen. Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist. Jalava 2021 (Vardari #1)

Norjankielinen alkuteos (2020): Jernulven (Vardari 1). Kansi ja kartat: Siri Pettersen

"Vangitseva pohjoinen mysteeri verestä, halusta ja riippuvuudesta.

Juva inhoaa verenlukijoita. Heitä ihaillaan ja ylistetään kyvyistään, mutta he ovat pelkkiä rahan- ja vallanjanoisia huijareita. Juva tietää tämän varsin hyvin, koska hän on syntynyt verenlukijoiden sukuun.

Kun Juvan perhettä uhkaavat vardarit, kammottavat olennot jotka eivät vanhene, hän sotkeutuu mukaan kamppailuun verenlukijoiden perinnöstä: synkästä salaisuudesta, joka kerran mullisti koko maailman - ja saattaa tehdä niin uudestaan. Selviytyäkseen Juvan on kohdattava lapsuusmuistonsa, jonka hän on yrittänyt unohtaa: hän on nähnyt paholaisen.

Rautasusi aloittaa itsenäisen Vardari-trilogian, joka sijoittuu samaan fantasiauniversumiin kuin palkintoja ja kansainvälistä ylistystä kahminut Korpinkehät-sarja" (Jalava) 

Voit katsoa kirjatrailerin tästä.

Oma arvio:

Olen jankuttanut parin viime vuoden ajan kyllästymisestäni ja pettymyksistäni fantasiaan. Olen jättänyt monia aloittamiani sarjoja kesken, muun muassa siksi, että keskittymiseni ei ole riittänyt monimutkaisiin fantasiamaailmoihin, mutta myös siksi, että niissä on toistunut usein samat lainalaisuudet. Olen silti odottanut tätä Siri Pettersenin uutta Vardari-trilogian avausosaa Rautasusi kuumeisesti. Rakastin kirjailijan Korpinkehät-trilogiaa, enkä ole lukenut sen veroista ennen enkä jälkeen. Vielä kun kuulin, että tämä uusi eeppinen sarja sijoittuu samaan fantasiauniversumiin kuin Korpinkehät, en voinut olla innostuneempi. Palauttaako Rautasusi jälleen uskoni ja intoni fantasiaan?

Juva ei tappanut susia rahasta eikä varsinkaan metsästämisen ilosta. Hän tappoi, koska hänen oli pakko. Koska maailma olisi ratkennut liitoksistaan, jos hän olisi lopettanut. (s. 24)

Kirjan päähenkilö, nuori nainen nimeltä Juva, on tarinan alussa vaarallisessa susijahdissa, joka valitettavasti menee pahasti pieleen erään osaamattoman tulokkaan takia, joka paljastuu vieläpä veritrokariksi. Nämä myyvät sudenverta niitä janoaville, vaikka metsästettyjen susien veri kuuluu ehdottomasti kiville. Juvan pisteliäs ja päämäärätietoinen luonne tulee heti alussa selväksi, kun hän antaa mielipiteensä moisesta tunaroinnista. Susijahti on Juvalle kaikki kaikessa, mutta kaikkein eniten hän haluaisi olla tukijansa Broddmarin mukana metsästämässä kaupungin susitautisia. Siihen sairastuvat ne, jotka ovat nauttineet saastuttavaa sudenverta huumaustarkoituksessa. Broddmar kuitenkin kieltäytyy jyrkästi ottamasta nuorta Juvaa niin vaaralliseen hommaan.

---Nuorin sisarista, punapukuinen, ymmärsi paholaisen olevan kaikkialla. Kaikissa sydämissä. Hän ei tehnyt mitään, ja jäi eloon. Siitä saakka verenlukijat ovat aina tienneet, missä paholainen on. (s. 53)

Juvan äiti, Lagalune, on kohuttu verenlukija ja kunnioitetun Verenlukijain killan puheenjohtaja. Juva ei voi arvostaa äitinsä ammattia, koska hän kokee sen huijauksena: eivät verenlukijat osaa lukea ihmisiä oikeasti. Juvalla on skyky lukea ihmisiä, mutta sen hän pitää omana tietonaan. Hänellä on muitakin murheita: eräs Rugen jätti hänet aiemmin kuin nallin kalliolle, Broddmar ei ota häntä susitautisten jahtiin ja oudot sydämentykytykset vaativat häntä käyttämään hermoja rauhoittavaa juomaa, Torapiikkiä. Kun Juvan 16-vuotias sisar Solde hakee Juvan sairaan äitinsä luo, lähtee Juva melko ynseästi äitiään tapaamaan. Äiti haluaa Juvan muuttavan takaisin luokseen ja perivän äitinsä aseman tämän kuoltua. Juvaa vain ei voisi vähempää kiinnostaa.

Sitten kylällä tapahtuu kummia. Paikallaan pysyneet kivikehät ovat liikahtaneet ja niiden keskellä oleva Todistaja-patsas on alkanut liikkua. Huhutaan, että Mahti on palannut. Kivikehiä vartioidaan nyt entistä tiukemmin.

Hän veti henkeä ja keräsi ajatuksensa sydämestään. Hän tukahdutti pelon, jonka sydämentykytys aina nosti pintaan, ja keskittyi hauraaseen yhteyden tunteeseen. Siihen, että oli jonkin vaarallisen lähellä. Jonkin, joka haisteli hänen sydäntään. (s. 97)

Todistajan liikkumisen jälkeen alkaa monimutkaisten vyyhtien ketju: Sen jälkeen kun Juva näkee äitinsä kiistelemässä pelätyn vardarin, Nafraímin kanssa, Lagalune menehtyy. Hän saa koristua viimeisillä voimillaan Juvalle, että tämä perisi kaiken eikä saa ikinä antaa Paholaista muille.  Paholaista, jota Juva on lapsesta saakka pelännyt, ja jonka on vannottu hänelle olevan pötyä. Äiti sanoo nyt sen olevan totta. Soldesta ei olisi Verenlukijain killan johtajaksi, äiti varoittelee Juvaa.  Juva tajuaa, että jotain vaarallista on nyt meneillään, mutta häneltä kestää aikaa tajuta, mikä ja missä on tuo paholainen, jota ei pitänyt olla olemassakaan. Hän ei haluaisi myöskään jatkaa äitinsä perintöä ja tuhoaa siksi äitinsä testamentin, jotta Solde saisi haluamansa perinnön. Kaikki ei mene kuitenkaan Juvan suunnitelmien mukaan, sillä moni muukin saa surmansa Lagalunen jälkeen. Kuka on murhaaja, Nafraímko?

Haluaisin kertoa niin paljon enemmän tästä kirjasta, mutta en voi alkaa kuitenkaan spoilata enempää. Voin vain kertoa, miten nerokkaalla tavalla puuttuvat palaset alkavat loksahdella kohdalleen: Juva tekee hyvin merkittävän löydön kotoaan ja saa viimein selville merkillisten sydämentykytystensä syyn. Juva joutuu punnitsemaan sitä, keneen voi luottaa ja mitkä ovat oikeamielisiä ratkaisuja. Hänen perässään ovat  kuolemattomat vardarit, jotka havittelevat häneltä yhtä asiaa. Tätä Juva ei aio missään nimessä heille antaa. 

Hän etsi katseellaan Nafraímia, mutta tiesi ettei löytäisi tätä. Tiesi sen, sillä hänen ruumiissaan oli vain yksi sydän, eikä se ollut milloinkaan ollut niin pieni. Hauras, murtuva kuori ja yksinäinen pulssi. Kipeä ja herkkä, kuin henkäys. (s. 476)

Siri Pettersen on onnistunut jälleen luomaan kiehtovan ja omalaatuisen fantasiakirjan, jonka luin ahmimalla. Mukana on sopivasti vaaran ja intohimon tunteita, jotka sekoittuvat kirjan pahaenteiseen tunnelmaan. Vaikka kirja ei suoranaisesti kytkeydy Korpinkehät-trilogian tiettyihin henkilöihin ja paikkoihin, se antaa viitteitä siitä, miten samassa maailmassa liikutaan. Korpinkehissä puhutaan muun muassa ihmisistä, unohdetuista, jotka ovat saaneet saastutettua verta ja elävät ikuisesti, mutta kärsivät janotessaan lisää. Ovatko he juuri vardareita, mietiskelin lukiessani. Uskon, että kytköksiä tulee olemaan vielä enemmän, jos seuraavissa osissa matkataan toisiin ulottuvuuksiin. En vain tiedä, miten ihmeessä maltan odottaa seuraavaa osaa. (Täytyy kai opetella lukemaan norjaksi.)

En ole ehkä ihan samaa mieltä kirjaston kanssa, että kirja olisi lasten ja nuorten aineistoa. Jalava-kustannuksen ja Risingshadow -sivuston mukaan kirja on aikuisten fantasiaa, ja komppaan kyllä tätä. Vaikka päähenkilö on nuori, on kuumimmat seksisävytteiset kohtaukset mielestäni kuvailultaan enemmän aikuistasoa. Muutenkaan en mieltäisi kirjaa luonteeltaan YA:ksi, kuten en Korpinkehiäkään. Miksei selkeästi aikuisille suunnattu fantasiasarja voisi olla kirjastossa aikuisten fantasiahyllyssä? 

Suosittelen tätä erityisesti sellaiselle lukijalle, joka ei ole  aiemmin uskaltautunut lukemaan fantasiaa. Pettersen osaa kirjoittaa hyvin kiehtovalla tavalla, hänen luomaansa fantasiamaailmaan on helppo astua ja siinä viihtyy. Lisämausteena on kiehtovia hahmoja ja kuumia kohtauksia, jotka antavat lupausta jostain vieläkin kuumemmasta jatkossa. Ikäsuositukseni on 16+

En ole pitkään aikaan antanut täysiä pisteitä kirjalle. Mutta nyt...

Annan arvosanaksi 5+  

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

-

Lisään kirjan Booklist Queen haasteen kohtaan:

A Highly Anticipated Book

Hopeakurkku: Siri Pettersen. Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist. Hertta 2024 (Vardari #2)

Norjankielinen alkuteos (2023): Vardari 2: Sølvstrupen. Kansi: Siri Pettersen

"Juva on saanut elinikäisen arven mieheltä, jonka hän itse päästi vapaaksi. Surun ja raivon lisäksi hän on hukkumassa ongelmiin: vardareilta on riistetty ikuisen elämänsä lähde, ja susitautisia on aina vain enemmän.

Kun levottomuus kaupungissa yltyy, Náklavissa alkavat levitä uudet, fanaattisen uskonnolliset voimat. Juvalle valkenee, että hän on aloittanut sodan, jonka seurauksia hän ei osaa aavistaa.

Hopeakurkku jatkaa Rautasuden aloittamaa Vardari-trilogiaa, synkän vangitsevaa pohjoista fantasiamysteeriä verestä ja vallasta, haluista ja pakkomielteistä." (Hertta)

Oma arvio:

*** Kustantajalta pyydetty arvostelukappale ***

Olin niin hullaantunut Pettersenin Vardari-trilogian aloitusosasta Rautasusi, että seuraavan osan odottelu on ollut yhtä tuskaa. Viimein viime syksynä odotus palkittiin, vaikka pääsinkin kirjan kimppuun vasta tämän vuoden puolella. Nyt tämän toisen osan luettuani voin vielä vahvemmin sanoa, että tämä trilogia on enemmän aikuisille suunnattua fantasiaa. Ihmettelen kovasti, miksi kirjastossamme tämä on laitettu lanu-puolelle.

Mies pani otsansa Juvan reittä vasten. Kylmän, mutta hikisen. Hän avasi suunsa ja painoi huulensa haavalle. Hän imi verta kuin pieni porsas. Juva tunsi miehen hampaiden ja kielen liikkuvan ihollaan, ja äkkiä Gríf oli taas läsnä hänen ajatuksissaan. (s. 154)

Juva jatkaa susitautisten metsästämistä tutun Nahkahallissa majailevan porukkansa kanssa, mutta muistot Grífistä vaivaavat häntä. Siitä, miten tämä viime hetkillä, ennen kuin katosi kivikehän kautta, petti Juvan ja kävi tämän kimppuun. Rinnassa olevat arvet muistuttavat Juvaa siitä, miten hölmö hän oli luottaessaan moiseen petoon. Juvan seurana kulkee uskollinen Skarr-susi ja hän majoittaa salaa myös pelastamaansa 12-vuotiasta Keflaa, josta on Juvalle niin seuraa kuin apuakin. Loput sydämenlukijakyvyn omaavat lapset Juva majoitti viime osassa turvaan Talvipuutarha-nimiseen paikkaan.

Mutta hän tiesi valehtelevansa itselleen. Hän oli tavannut Grífin. Hän oli vapauttanut hirviön, eikä mikään palaisi koskaan ennalleen. (s. 30)

Sitten Juvan korviin kantautuu tieto Náklaviin ilmestyneestä Hopeakurkku-nimisestä fanaattisesta uskovaisesta, joka on tullut pelastamaan kaupungin pelätyiltä vardareilta, iäisiltä. Vaikka eihän heitä pitäisi olla olemassakaan. Hän julistaa saavansa jumalilta kuvia tuhottavista vardareista, ja kuinkas kummaa, myös Juva on todistamassa tilaisuutta, jossa metallilevylle ilmestyy ihmeellisesti aina jonkin tuhottavan kuva. Hopeakurkku saa heti joukkoonsa yhä enemmän öyhöttäjiä, jotka osaltaan lietsovat kaupungissa sekasortoa ja paniikkia. Kaiken lisäksi jonkun epäillään levittävän susitautia tahallaan, sillä sairastuneita on yhä enemmän.

Tämä lipevä mies eli Hopeakurkku, jonka Juva muistaa aiemmin tavanneensakin, haluaa Juvan yhteistyöhön metsästämään kaikki vardarit kaupungista. Vardareita ei kuitenkaan tapeta, vaan heille suoritetaan ikiaikainen upotus - eli heidät lähtetään Nákla-kehän kivien kautta Druknaan jumalten luo. Juvalle ei jää muita vaihtoehtoja kuin suostua tämän kamalan, irstaanoloisen sekavan höyrypään leipiin. Tämä aiheuttaa närää Juvan pitkäaikaisten metsästäjäkavereissa ja Juva ajaantuukin surukseen heistä erilleen, sillä Hopeakurkku on määrännyt Juvalle uudet vardarinmetsästyskaverit. 

"Olen elänyt koko elämäni pelossa, ja se on sinun syytäsi!"

"Eli aiot elää loppuikäsi vihaisena?"

"Minä aion kuolla vihaisena!" (s. 230)

Vardareita, onko heitä? No onhan heitä, ja sen Juva tietää. Hän ei vielä tiedä, että hänen pahin vihollisensa Nafraím on yhä elossa, itse luomansa julman vardarin Eldredin vankina ja kidutettavana. Vardarit ovat huolissaan joukkojensa vähenemisestä, sillä ihmeellisten hopealevyille ilmestyvien kuvien takia heitä alkaa kuolla. Kun Nafraím viimein pääsee pakenemaan vankeudestaan, hänen on vakuutettava Juva siitä, että Hopeakurkku on pysäytettävä. Kaiken järjen mukaan Juvan olisi kuitenkin tapettava tuo luopio, joka oli vastuussa Grifin vangitsemisesta kellariin ja Juvan isän kuolemasta. Juvalle alkaa kuitenkin paljastua, mistä nuo Hopeakurkun kuvat ovat peräisin. Hän myös alkaa ymmärtää enemmän vardareita, ja siihenkin on eräs hyvin ratkaiseva syy. 

Juva nojasi päätään seinään. Hän kertoi itselleen jokaisena kirottuna päivänä, ettei rintaan kasvanut solmu ollut oikea tunne. Se ei ollut surua tai rakkautta vaan kiukkua. Ja häpeää, koska hän oli antanut käyttää itseään hyväksi. Mitä muutakaan se olisi ollut? (s. 178-179)

Tämä Vardari-trilogian kakkososa ei ehkä  ollut minulle niin upea kokemus kuin sarjan avausosa, muun muassa koska en ollut niin innoissani tästä uskontoteemasta, ja muutenkin pääsin aika nihkeästi sisään tarinaan pitkähkön tauon jälkeen. Toki tämä on maailmaltaan niin uskomatonta fantasiaa, ja päähenkilö Juva kaiken kaikkiaan mahtava tyyppi, ettei lukukokemukseni ollut huonokaan.  Saatoin hiukan kaivata Juvan tavoin Grifiä mukaan, sillä ensimmäisen osan romanttiset osuudet olivat se juttu. Grif kulkee mukana Juvan katkerissa muistoissa, mutta myöhemmin Juvalle paljastuu myös toinen näkökulma tämän ihanan pedon poistumiseen liittyvistä tapahtumista. Kirjan loppu on uskomattoman lohdullinen, ja viimeinen lause kruunaa kaiken. Minun on luettava seuraava osa!

Hän oli saanut tarpeekseen salailusta ja halusi näyttää minkä vuoksi taisteli. Sota oli sotaa ja hän voittaisi sen rakkautensa vuoksi. (s. 304)

Kuten aiemmin mainitsin, tämä trilogia ei mene minusta YA-kategoriaan vaan on aikuisempaa fantasiaa. Mukana on kuitenkin niin ruumiillista kuin henkistä alistamista ja jopa kohtaus, jossa tapahtuu melkein nekrofiliaa. Kirjan tunnelma on toivottoman harmaa, juuri samansävyinen kuin kirjan kannen värityskin. Pettersenin luoma maailma on uskomattoman kiehtova, siinä on uniikkia pohjoismaalaista henkeä. Suosittelen tätä ja sarjan aiempaa osaa kaikille synkähkön fantasian ystäville.

Annan kirjalle arvosanaksi 4-

Kiitos arvostelukappaleesta!

Samantyylistä luettavaa:

Korpinkehät-trilogia: Siri Pettersen

Viimeinen illuusio -trilogia: Henrik Fexeus

Menetetyt. Viimeinen illuusio 1: Henrik Fexeus. Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist. Jalava 2019. (Viimeinen illuusio #1)

Ruotsinkielinen alkuteos (2017): Den sista illusionen: De förlorade. Kansi: Samppa Ranta.

"Kun 17-vuotias Ky vahingossa tekee reiän huoneensa seinään, hän löytää jotain mikä ei missään nimessä ole tarkoitettu hänelle. Jotain mikä muuttaa hänen loppuelämänsä.

Samaan aikaan toisaalla Tukholmassa 15-vuotias Adam alkaa nähdä asioita, joita kukaan muu ei näe. Pilaileeko joku hänen kustannuksellaan, vai onko hän tulossa hulluksi? Hopeanharmaa auto tuntuu seuraavan hänen jokaista askeltaan. Miehet, joiden kasvot verhoutuvat varjoihin ja salaisuuksiin.
Kyn ja Adamin tiet kohtaavat ja heidät vedetään mukaan ahdistavaan painajaiseen, maanalaisiin tunneleihin, joissa on vaikea hengittää mutta helppo eksyä. Mikä on totta ja mikä ei? Onko heidän tuntemansa maailma vain illuusio?

Menetetyt aloittaa Viimeinen illuusio -trilogian, jossa todellisuus, unet ja alitajunta yhdistyvät kiehtovalla tavalla niin, että kirjan luettuaan ei enää ole varma omastakaan todellisuudestaan." (Jalava)

Kirjatraileri: https://www.youtube.com/watch?v=lO0BbuRgBKg#action=share

Oma arvio:

Kirjakevät 2019 on hemmotellut maagisen realismin ystäviä, kun aiemmin Marisha Rasi-Koskisen Auringon pimeä puoli kieputti nerokkaalla juonellaan. Ruotsalaisen mentalistin ja psykologisen manipuloijan Henrik Fexeuksen nuorille suunnatun Viimeinen illuusio -trilogian aloitus Menetetyt kieputtaa samaan tyyliin lukijan päätä pyörälle, kun todellisuus ja sen aikatasot eivät olekaan sitä, mitä pitäisi olla.

Ky heräsi maailmanloppuun. Siltä se ainakin kuulosti. Avatessaan silmänsä hän näki vieraan katon.Häneltä vei viisi sekuntia muistaa, mitä oli tapahtunut. Hän oli maan alla. (s. 150)

Kirjan tarina alkaa Ky-nimisestä tytöstä, joka asuu kahdestaan isänsä kanssa äidin jätettyä heidät viitisen vuotta sitten. Kyn isä on kuitenkin melko ankeaa seuraa, ja on käyttäytynyt viime aikoina entistä sulkeutuneemmin. Käytännöllisesti Ky on siis yksin. Ky ihailee yli kaiken kahlekuningas Houdinia ja harrastaa itsekin lukkotiirikointia. Kun hän hakkaa julistetta kiinnittäessään seinäänsä vahingossa reiän, kuulee väliseinästä outoja ääniä ja lopulta lähtee seikkailemaan seinien välissä oleviin salakäytäviin, hänen elämänsä saa uutta, jännittävää sykettä. Vielä kun hän yllätyksekseen löytää salahuoneessa majailevan pojan, Jaquinin, Ky ei tunne olevansa enää yksin omassa huoneessaan.

Tarinan toinen keskeinen henkilö on 15-vuotias skeittaripoika Adam, jonka elämä alkaa järkkyä, kun hän alkaa nähdä ja kuulla sellaisia asioita, joita muut eivät havaitse. Mitä ihmettä tarkoittaa teksti Carpere20, johon hän törmää yhtenään? Hän ei uskalla puhua kenellekään, sillä hän pelkää olevansa sairastumassa skitsofreniaan, jota hänen suvussaan on esiintynyt. Eräänä aamuna hän löytää perheensä keittiöstä oudon jähmettyneenä ja todellisuus tuntuu vielä vääristyneemmältä. Kun ovella takoo joukko nuoria, jotka kehottavat poikaa tulemaan heti mukaansa, ennen kuin hänet haetaan, joutuu Adam miettimään, keneen hän voi oikein luottaa. Onneksi hän tekee oikean päätöksen, sillä autollinen Harmaita marssii hetken päästä hänen ovelleen.

Tästä lähtien Adam ja Ky yhdessä Jaquinin, Bossin, Gabriellan, Davidin ja Annan kanssa piileskelevät Tukholman alla olevissa viemäriverkostoissa. Tukholmasta ei jostain syystä pääse enää pois, eikä kukaan oikein tiedä Harmaista muuta kuin sen, että he keräävät listan perusteella tiettyjä nuoria mukaansa kokeisiinsa tai vastaavaan. Bossi ja Gabriella johtavat porukkaa, jotka karttojen perusteella yrittävät selvittää viemäriverkostojen sokkeloita. Asetelmasta tulee hiukan mieleen James Dashnerin Maze Runner - Labyrintti, jossa myös etsittiin kartalta sokkeloista oikeita reittejä.

Kaikki on silti hiukan kyseenalaista: Bossi vaikuttaa välillä epävakaalta, Gabriella tuntuu inhoavan Kytä ja Adamia ja Anna muistuttaa ihan liikaa Adamin pikkusiskoa Saraa. Ky ja Adam kyseenalaistavat Bossin suunnitelmat, ja he uhkaavat lähteä takaisin kotiinsa. Kotona käydessään he kuitenkin huomaavat, että todellisuus on vääristynyt ihan oudoille raiteilleen, ja paluu tunneleihin on väistämätön.

Kaikki haettiin sillä aikaa kun kokosimme tätä palapeliä. Ne veivät lopulta Evan ja Monikankin. Olimme liian hitaita. Ne alkavat pian taas rakentaa. Uutta illuusiota. Uudelle sukupolvelle. (s. 245)

Kirjan maailma menee loppua kohti melko monimutkaiseksi ja vaikeaksi hahmottaa, eikä kirjan lopussa ole oikein selvyyttä siitä, mitä oikein tapahtui. Harmaiden toiminnasta paljastetaan kuitenkin jotain ja lopussa selviää, keneen kannatti luottaa ja keneen ei. Mielenkiinnolla jään odottamaan jatkoa. Menetetyt on sopiva sekoitus mysteeriä, illuusiota, seikkailua, hyytävää dystopianomaista tunnelmaa ja kieroilua.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat
Lukufiilis

Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan:

 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt

Ontot. Viimeinen illuusio 2: Henrik Fexeus. Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist. Jalava 2019. (Viimeinen illuusio #2)

Ruotsinkielinen alkuteos (2018): De Ihåliga (den Sista illusionen 2). Kansi: Samppa Ranta.

"Ky ja Adam yrittävät ymmärtää, mitä on juuri tapahtunut. Mitä harmaat ovat, mitä ne haluavat. Mitä hirveää Tukholmalle on tapahtumassa - ja miten se on estettävissä.

Varmaa on, että taistelu harmaita vastaan ei ole lähimainkaan ohi.

Kartat johdattavat Kyn ja Adamin kumppaneineen yhä syvemmälle tunneleihin. Siellä he kohtaavat yllättäen ihmisiä, jotka ovat olleet maan alla pitkään. Aivan liian pitkään...

Ontot on toinen osa Viimeinen illuusio -trilogiassa, jossa todellisuus, unet ja alitajunta sekoittuvat häiritsevän kiehtovalla tavalla."(Jalava)

Oma arvio:

Viimeinen illuusio -sarjan avausosa jätti minut melkoisesti pyörälle päästäni, joten odotin kovasti jatko-osan Ontot selkeyttävän kirjan kuvioita. Sainkin iloisesti yllättyä, sillä tämä toinen osa on kuin onkin huomattavasti selkeämpi ja selittää nyt paljon ensimmäisessä osassa hämärän peittoon jääneestä illuusiosta, harmaista ja luojista, jotka ovat illuusion käynnistäneet.

On olemassa keino saada heidät takaisin.

Kaikki, jotka olet menettänyt.

Anna harmaiden käynnistää uusi illuusio. (s. 292)

Kirjassa seurataan Kyn, Gabriellan, Annan ja Davidin selviytymistä Jaquinin petoksen jälkeen illuusion sekoittamassa maailmassa.  Toinen tarinalinja seuraa porukasta ulos potkitun Adamin ja myöhemmin myös Jaquinin edesottamuksia. Harmaat ovat yhä Adamin perässä, mutta hän saa nyt apua aiemmin koko porukan pettäneeltä Jaquinilta. Adam alkaa ymmärtää, mitkä hänen kykynsä ovat ja miten hän voi vaikuttaa koko illuusioon ja maailman pelastumiseen. Sillä tämä on todellakin viimeinen illuusio, jos sitä ei voida pysäyttää. Voiko Jaquiniin luottaa, siinäpä kysymys.

Hän kantoi kaupungin sielua. Mutta hän oli myös Adam. Hän ei antanut kaupungin viedä sitäkin.

Adam tunsi kuinka kaupunki alkoi herätä yhä enemmän.Sen kärsimättömyys sykki hänen sisällään. Hänen piti tehdä se nyt. Ennen kuin kaupunki kaappaisi. (s. 228)

Ky yrittää toipua Jaquinin (ja Adamin) petoksesta. Hänen kylkeensä ilmestynyt pehmeä kohta huolettaa häntä, muttei hän halua kertoa siitä muille. Yhdessä nelikko löytää maanalaisen turvapaikan, kylän,  jossa Ky kohtaa myös hyvin yllättävän ihmisen - tämä ei vain tunnu tunnistavan tyttöä. Kylässä ihmiset eivät ole kiinnostuneita maailman pelastumisesta, vaan odottavat siellä lopullista tuhoa. Kuilun toisella puolella asuvat zombimaiset ihmisrauniot, Ontot, eivät enää välitä mistään.

Pidän huomattavasti enemmän tästä toisesta osasta, joka avautuu selkeämmin kuin avausosansa. Välillä tapahtumat menevät hiukan etovan puolelle, kuten maanalaisessa luolassa seiniin imeytyvät ihmiset ja yhdessä sykkivässä köntässä elävät luojat Kaksnästornetissa. Hahmotan kuitenkin nyt paljon selkeämmin, mikä kirjan illuusio on, mistä se on lähtöisin ja mitä se aiheuttaa.

Kirjan henkilöhahmoissa ei mielestäni ole juurikaan paljon mieleenpainuvaa: Ky jää tässä osassa selkeästi Adamin varjoon, joka saa hetkeksi myös perheensä takaisin - tai illuusion perheestään, ja näkee oman tulevaisuuden kumppaninsa. Adamin ja Kyn välinen tunnekuohunta jättää toiveita jostain syvemmästä, mutta se jää nähtäväksi viimeisessä osassa.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat

Lisään kirjan YA-haasteen kohtaan:

Pohjoismainen kirjailija (ei Suomi)

Ensimmäiset. Viimeinen illuusio 3: Henrik Fexeus. Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist. Jalava 2020 (Viimeinen illuusio #3)

Ruotsinkielinen alkuteos (2019): De Första (Den Sista Illusionen 3.) Kansi: Samppa Ranta

"Tukholman Kaknästornet on romahtanut, ja keskellä Gärdetiä on vain jättimäinen kraatteri. Sen toisella puolella ovat Adam ja Jaquin. Ja toisella puolella on Ky.

Kaupunki on sekaisin, mikään illuusio ei enää pidä sitä ja sen asukkaita otteessaan. On alkamassa jotain uutta. Mutta maailma, joka muovautuu, ei ole sitä mitä kukaan toivoi. Adam ja Ky ymmärtävät, että he tarvitsevat toisiaan selviytyäkseen - jos selviytyminen on edes mahdollista.

Ensimmäiset päättää Viimeinen illuusio -trilogian, jossa todellisuus taipuu ja vääristyy häiritsevän kiehtovalla tavalla."(Jalava)

Oma arvio:

Kuten kirjan kansikuvakin vihjailee, tämä Henrik Fexeuksen Viimeinen illuusio -trilogian päätösosa on sävyltään postapokalyptinen ja tummanpuhuva. Kaupunki ei ole enää viimeisen illuusion jälkeen entisensä, ja sen sisällä alkaa muodostua valtataisteluja, joten hyvin pitkälti Ensimmäiset on teemoiltaan hyvin dystopiamainen.

Kirjan näkökulmahenkilöinä vuorottelevat Ky, joka suuren Kaksnästornetin romahduksen jälkeen löytää itsensä paareilta Bossin kätyreiden, Onttojen, kantamana, sekä Adam, joka epätoivoissaan yrittää löytää Kyn savuavien raunioiden ja muuttuneen kaupungin kätköistä. 

Ky päättää pitkän harkinnan jälkeen luottaa psykopaattiseksi osoittautuneeseen Bossiin, koska hänellä ei sillä hetkellä ole muitakaan. Bossi ja hänen Ontoista koostuva armeijansa, joita hän kutsuu Ystäviksi, valtaavat vanhan Åhlensin tavaratalon tukikohdakseen. Myös David on siellä. Heidän tehtävänään on saada joukkoonsa lisää Ystäviä, ja tuhota kaikki muut, eri toten Harmaat. Ky ei saa Adamia mielestään, ja haluaa palavasti löytää tämän. Kytä huolettaa myös oma pehmeä kohtansa, joka isonee päivä päivältä. Sulautuisiko hän lopulta kaupunkiin? Houdini tuntuu yrittävän viestiä hänelle jotain unissa. Pian Ky alkaa vakuuttua siitä, ettei Bossi ole sen tasapainoisempi kuin aiemminkaan. 

Entä jos elämä tosiaan olisi tästä eteenpäin tällaista? Oliko hän sammuttanut maailman lopullisesti? Vai oliko tämä vain luojien ja kaupungin välisen kamppailun jälkijäristyksiä? (s. 53)

Toisaalla Adam katselee räjähdystuhon jättämiä jälkiä ja etsiskelee Kytä, aluksi turhaan. Onnekseen hän kuitenkin löytää Gabriellan ja Jon sekä Annan, joka ei kuitenkaan ole sama Anna. Nämä ovat ystävystyneet Harmaiden kanssa, mikä alkuun on Adamille hyvin hämmentävää. Adamin on luonnollisesti hyvin vaikea luottaa Harmaisiin, joita hän on aiemmin pitänyt pahiksina. Hän kokee myös ristiriitaisia tuntemuksia siitä, että käynnisti viimeisen illuusion ja tuli näin tuhonneeksi monen ihmisen elämän. Etsiessään Kytä Adam tutkii kaupunkia, joka on ihan eri kuin ennen. Osia kaupungista on hävinnyt kokonaan. Aia, jonka Adam tapasi sarjan edellisessä osassa Ontot, opetti tämän kulkemaan eri illuusioissa, ja tätä taitoa Adam hyödyntää jälleen. Tavatessaan Aian uudelleen paljastuu hyvin hämmentäviä asioita niin Aiasta kuin koko illuusiosta, että lukija saa hämmästellä tosissaan. 

Mutta kuinka hän voisi tietää, mikä oli totta ja mikä ei, kun maailma oli yhtä hullu kuin hänkin? (s. 93)

Pidän siitä, miten hyvin moni epäselväksi jäänyt asia alkaa tässä päätösosassa loksahdella paikoilleen. Moniulotteiset, illuusioiden luomat aikatasot tekevät tästä sarjasta kiehtovan, toisaalta hieman hankalan ymmärtää. Fexeuksen luoma maailma on kuitenkin hyvin persoonallinen enkä ole moiseen törmännyt aiemmin lukemissani YA-kirjoissa, vaikka aikatasoilla ja rinnakkaismaailmoilla leikittelyä toki on tavattu aiemminkin. Sarjan päähenkilöhahmoissa, kuten Adamissa ja Kyssä, olisi toki voinut olla enemmän särmää, kun nyt osa sivuhenkilöistä jää vinksahtaneisuudessaan paremmin mieleen, kuten vallanhimoinen Jaquin, harhainen Bossi ja Kyn entinen ystävä Freia, josta tulee melkoinen kulttijohtaja tapahtumien edetessä. 

"Te ihmiset muututte lopulta tällaisiksi. Olette täynnä vihaa. Murhanhimoa. Siksi jouduimme luomaan koko ajan uusia illuusioita. Ne päättyivät aina samalla tavalla. Mikä teitä vaivaa?" (s. 210)

Ensimmäiset on mielestäni hyvin onnistunut sarjan päätösosa. Se selkeyttää illuusioiden kaavan ja tarjoaa vielä lopussakin lukijalle yllätyksiä käänteillään ja paljastuksillaan. Pidän kovasti tässä osassa postapokalyptisen maailman kuvauksesta. Kirjassa on selkeä sanoma, että vaikka maailmassa käynnistettäisiin aina uusia illuusioita, ihmiskunta aina tyrii kaiken ja tuhoaa itse itsensä. Kirjan ilmestyskirjamainen epilogi jättää mielikuvitukselle tilaa ja pienoisen hämmennyksen tunteen.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia

Samantyylistä luettavaa:

Auringon pimeä puoli: Marisha Rasi-Koskinen 
Unien kirjat -trilogia: Kerstin Gier
Eteläraja-trilogia: Jeff VanderMeer

Lukuviikon kirjavinkki ~ Kirjapöllön YA-kirjavinkit

Hyvää alkanutta lukuviikkoa!

Oksan hyllyltä -blogin Marika Oksa haastoi kirjabloggaajat vinkkaamaan oman lempitarinansa näin Lukuviikon (16. - 22.4.2018) alkamisen kunniaksi. Käy kurkkaamassa Marikan blogissa, mihin kellonaikaan missäkin blogissa kirjavinkkejä pläjähtää ruutuun.

Minä rakastan YA-kirjoja (eli näin suomalaisittain nuorten aikuisten kirjoja), josta löytyy teemoja ja aiheita laidasta laitaan. Vaikka olen jo nuoruuteni läpikäynyt, en millään osaa vielä vakavoitua "aikuisten" kirjallisuuden pariin, vaan kaipaan luettavaltani avarakatseisuutta, suuria tunnekuohuja ja erilaisia polttavia teemoja, kuten mielenterveys, seksuaalisuus, epävarmuus jne. Näitä YA-kirjoista löytyy, ja tärkeintä nimenomaan on, että näitä teemoja käsitellään suoralla ja rennolla otteella.En tykkää ryppyotsaisuudesta, joten pidän kovasti nuorille aikuisille suunnattujen kirjojen naiiviudesta ja viattomuudesta, mutta myös siitä, että tunteet kohdataan niin voimakkaina kuin ne ovatkin.

Kuva: Heidi Petrov

Minä haastan nyt aikuiset ihmiset tarttumaan YA-kirjoihin, edes kokeilemaan, ja olen koostanut tähän sellaisen mahtavaisen vinkkipaketin, josta löytynee jokaiselle jotakin. Turha varmaan mainita, että nämä kirjat ovat myös suurimpia suosikkejani. Mukaan yritin ujuttaa niin uusinta uutta, kuin hiukan vanhempaakin, sekä suomalaista että käännöskirjallisuutta. Tällä kertaa vinkkaan vain suomenkielisiä kirjoja, mutta blogissani esittelen myös hyviä englanniksi lukemiani YA-kirjoja.

Joidenkin kirjojen tai kirjasarjojen kylkiäisenä vinkkaan myös kirjan pohjalta tehdystä leffasta.

Kuva: Heidi Petrov

Vuonna 2017 julkaistu Stephanie Garberin Caraval (WSOY, suom. Kaisa Kattelus) aloittaa huikean taianomaisen fantasiatrilogian, jota olen kuvaillut näin: "Värejä, symboleja, taikuutta, mysteerejä,  kauniita asuja, satutunnelmaa, hykerryttävää romantiikkaa - Caraval vei minut maagiselle ja kaikilla aisteilla aistittavalle lukumatkalle." Sarja saa jatkoa tänä syksynä 2018 osalla Valenda.

Kuva: Heidi Petrov

Rainbow Rowell on yksi lempikirjailijoistani. Harmikseni vain yksi hänen romaaneistaan on suomennettu, nimittäin hulvaton Eleanor & Park (Viisas elämä, 2016, suom. Terhi Kuusisto), josta olen maininnut seuraavaa: "Minä hullaannuin Eleanoriin ja Parkiin. Miten ihanan omituinen, mutta silti niin tavallinen rakkaustarina tämä onkaan!---Erityisesti pidän siitä, että tarina sijoittuu 1980-luvulle ja tekstissä vilisee minulle tuttuja, nostalgisia asioita: musiikki kuunneltiin kaseteilta, korvalappustereiden paristot loppuivat yleensä kesken kuuntelun, kaikilla ei ollut puhelinta, puhelinnumerot opeteltiin ulkoa ja ihastusta ei voinut lähestyä Whatsupissa tai Facebookissa, vaan ujojenkin oli pakko alkaa tutustelu PUHUMALLA vaikka sana kerrallaan." Suomentamattomista Rowellin kirjoista etenkin Fangirl (st. Martin's Griffin, 2013) saa myös suositukseni.

 

Kuva: Heidi Petrov

Viime vuonna julkaistu Nicola Yoonin Kaikki kaikessa (Tammi, 2017, suom. Helene Bützow) on koskettava ja hiukan yllättäväkin kirja, josta tehtyä elokuvaa suosittelen kirjan jälkeen katsottavaksi. Kirjasta olen kirjoitellut mm. näin: "Voisi siis sanoa, että kirja on yhtä aikaa tosi viihdyttävä, mutta myös tunteita herättävä. Tarinan lopussa on merkittävä käänne, joka tuli minulle ainakin kuin puskista. Eniten minua kuitenkin sykähdyttää Maddyn lukemisinnostus, sillä lukutoukat päähenkilöt ovat yleensä aina minulle samaistuttavia. Kirjan kepeä huumori puree myös minuun ja Maddyn ja Ollyn sanailu tuo mieleen John Greenin kirjojen dialogit. Maddyn ja Ollyn välinen kemia huokuu kirjan sivuilta, ja huomaan sydämeni pamppailevan monessa kohtaa normaalia nopeampaa." 

Kuva: Heidi Petrov

Norjan lahja maailmalle, Siri Pettersen, on luonut Korpinkehät-trilogiaansa (Jalava, suom. Eeva-Liisa Nyqvist) huikean Taru Sormusten herrasta -henkisen maailman, jossa lukija pääsee seikkailemaan niin Yminmaassa, ihmisten maassa kuin Umpirien eli Sokeiden maassa. Trilogian päähenkilö Hirka on täydellinen sankaritar. Jos et ole ennen uskaltautunut lukemaan fantasiaa, aloita tästä! Sarjaan kuuluvat osat Odininlapsi (2015), Mätä (2016) ja Mahti (2016). "Hirka on aivan mahtava päähenkilö. Hän on rohkea, lahjomaton, hän on luottavainen ja hiukan uhkarohkeakin. Hän ei kumartele ketään. "

Kuva: Heidi petrov

Suomalaista urbaania ihmisusifantasiaa edustaa Elina Pitkäkankaan Kuura-trilogia (Myllylahti), jonka  kolmas osa Ruska ilmestyy tänä syksynä 2018. Nämä Karin Niemen kauniisti kansikuvittamat kirjat pitävät sisällään vauhtia, vaaraa, räiskyvää romantiikkaa ja suuria tunteita. Etenkin toinen osa Kajo (2017) vei sydämeni mennessään. Sarja alkaa osalla Kuura (2016). "Kirjan loppumetrit ovat parasta ja henkeäsalpaavinta luettavaa - jään kovalla kaipauksella odottamaan kirjan päätösosaa, joka on kuulemma vieläkin tunteikkaampi teos. Uskon, että luvassa on lisää hengityksen pidättelyä ja kyynelten pyyhkimistä. Tärkein kysymys on tietenkin: saavatko Inka ja Aaron toisensa, sillä heidän välillään ihan selvästi kipunoi."

Kuva: Heidi Petrov

Holly Bournen kirjoitustyyli on aivan mainio ja hän käsittelee Normaali-trilogiassaan (Gummerus, suom. Kristiina Vaara) vakavia aiheita, kuten mielenterveysongelmia, vanhemman alkoholismia ja seksismiä, rennolla ja nuorekkaalla otteella. Jokainen kirja kertoo tarinan eri tytön näkökulmasta, ja kirjoissa on feministinen ote, mutta niissä on myös hersyvää huumoria ja pakahduttavaa romantiikkaa. Trilogian osat ovat Oonko ihan normaali? (2017), Mikä kaikki voi mennä pieleen? (2017) ja Mitä tytön täytyy tehdä? (2018). Kivana lisänä ensi syksyllä 2018 on sarjaan tulossa vielä neljäs osa Ja onnellista uutta vuotta? "Bourne taitaa siis romantiikan kuvaukset kirjoissaan, mutta myös huumori on toinen seikka, mikä tekee hänen kirjoistaan niin ihastuttavan hauskoja lukea."

Kuva: Heidi Petrov

Elina Rouhiainen aloitti viime syksynä 2017 omalaatuisen, mielenkiintoisen urbaanin fantasiatrilogiansa Väki (Tammi), jonka avausosassa Muistojenlukija esitellään toinen toistaan mielenkiintoisia hahmoja ja erikoislaatuinen juoni, joka koukuttaa pauloihinsa. Olenkin kirjoittanut kirjasta mm. näin: "Pidän kovasti siitä, miten Muistojenlukijassa käsitellään nuortenkirjoissa ennestään tuntematonta aluetta, romaneja ja siirtolaisia. Vaikka mukana on moraalisesti arveluttavaa toimintaa, varastamista ja huumeidenkaupittelua, ne ovat perustellusti esillä ja kuuluvat asiaan. Henkilöhahmot ovat persoonia, etenkin Kiurusta pidän kovasti." Trilogian toinen osa Aistienvartija ilmestyy tänä syksynä 2018. Suosittelen myös Rouhiaisen neliosaista urbaania fantasiasarjaa Susiraja, joka on myös yksi suosikeistani.

Kuva: Heidi Petrov

Veronica Rothin dystopinen trilogia Outolintu (Otava, suom. Outi Järvinen) herättää hyvin erilaisia mielipiteitä, mutta tämä on ehkä yksi minua eniten säväyttäneistä ja kuohuttaneista trilogioista. Uhmapäinen päähenkilö Tris, erittäin rakastettava Tobias eli Neljä, erilaisiin luokkiin jaettu maailma ja mielenkiintoiset juonenkäänteet veivät minua kuin pässiä narusta. Sarjan osat ovat Outolintu (2014), Kapinallinen (2014) ja Uskollinen (2015). Trilogian jatkeeksi kannattaa lukea Tobiaksen elämää valottava novellikokoelma Neljä (2016). "Tobias on vain niin ihana jörö!" Trilogian pohjalta on tehty kolme elokuvaa, joista ensimmäinen (Outolintu) on minusta paras, Kapinallinen (2015) menettelee mutta kolmas osa Uskollinen (2016) menee jo ihan hakoteille kirjan ajatuksista.

Kuva: Heidi Petrov

Viime vuoden yksi parhaimmista YA-käännöskirjoista on Becky Albertallin Minä, Simon, homo sapiens (Otava, 2017, suom. Lotta Sonninen), josta olen kirjoittanut näin pakahduttavasti blogissani: "Tiedätkö sen tunteen, kun kirjan lopussa alat jarrutella lukunopeuttasi, koska et haluaisi luopua siitä ja sen henkilöistä? Kun tunnet kiintyneesi ja hullaantuneesi niin kirjan päähenkilöön, että ihan  kuin hän olisi paras ystäväsi. Kun kirjan lopetettuasi haluaisin lukea sen heti uudelleen, ja sinulla on kummallisen tyhjä ja surullinen olo, kun olet joutunut hyvästelemään lempihenkilösi. Näin minulle kävi tämän kirjan kanssa."  Jatko-osa kirjaan julkaistaan englanniksi tänä syksynä 2018 (Leah on the Offbeat, HarperCollins) ja toivottavasti saamme suomennoksen siitä mahdollisimman pian! Kirjan pohjalta tehty elokuva on teattereissa 4.5.2018 eli ihan pian. Käy tsekkaan traileri tästä.

Kuva: Heidi Petrov

Tämän vuoden YA-kirjakevään aloitti huikeasti Cecelia Ahernin dystopiatrilogian ensimmäinen osa Viallinen (Gummerus, 2018, suom. Terhi Leskinen), josta kirjoittelen seuraavaa: Minusta Viallisen vahvuutena on huolella selitetty ja mietitty yhteiskuntarakenne, joka on tosin melko karkeistetun yksinkertainen. Kirjan maailmassa ihmiset on jaoteltu kahteen kastiin: Täydellisiin ja Viattomiin.---Viallinen on kaikin tavoin huippuunsa hiottu timantti." Sarjan toisella osalla Täydellinen saamme herkutella jo tänä kesänä 2018.

Kuva: Heidi Petrov

Stephenie Meyerin scifiromaani Vieras (WSOY, 2011, suom. Pirkko Biström), joka taitaa olla kirjastoluokiteltu aikuisten scifipuolelle, mutta on selkeästi YA-kirja, nousee aina esille, kun minun pitää suositella hyvää kirjaa. Olen kirjoittanut tästä näin: "Kun aloin päästä tarinaan sisälle, ennakkoluuloni haihtuivat ja tajusin tämän olevan paljon enemmän, kuin pelkkä kirja alieneista. Minä sekosin tähän!" Vieras on niitä harvoja kirjoja, jotka olen lukenut moneen kertaan, sillä tämän kirjan aihe ja juonenkäänteet ovat vain niin kiehtovia, ja kirjan romantiikka saa minut pakahtumaan. Myös kirjan pohjalta tehty elokuva The Host - Vieras (2013) on ihan katsottava. Meyer tunnetaan enemmän pakahduttavasta vampyyrisaagastaan Twilight (WSOY, 2005-2009, suom. Tiina Ohinmaa & Pirkko Biström), jota suosittelen erityisesti romantiikannälkäisille ja vaaraa rakastaville lukijoille.

Kuva: Heidi Petrov

Tämä vaatimattomalla kannella varustettu kirja, Jennifer Nivenin Yksi täydellinen päivä (Karisto, 2017, suom. Leena Ojalatva), pitää sisällään hienon, ajatuksia ja tunteita herättäväm tarinan. Olenkin kirjoittanut näin; "Minä ainakin kuulun siihen joukkoon, joka rakastui tähän kirjaan, ja haluaisin tämän saavan osakseen enemmän pöhinää." Kirjan vahvin teema on mielenterveysongelmat, koulukiusaaminen ja läheisen menettämisen suru, mutta kirjassa on myös romantiikkaa.

Kuva: Heidi Petrov

Sarah Crossanin Yksi (S&S, 2018, suom. Kaisa Kattelus) yllätti minut tänä keväänä. Runoproosamuotoinen romaani kertoo siamilaisten kaksosten tarinan, eikä kyyneliltä voi välttyä. Ota tämä kirja käteesi, jos haluat nopeaa luettavaa, muttet mitään kevyttä hömppäaihetta. Kirjassa sivutaan myös vanhemman alkoholismia. Kirjoitan blogissani näin: "Varoitan, ettei lopussa voi välttyä kyyneliltä: koin hyvin voimakkaita tunteita tätä kirjaa lukiessani.  Gracen ja Tippin sisaruus on kuvattu tajuttoman kauniisti. Heidän arkeansa varjostaa jatkuvasti tieto siitä, kuinka heidän elämänsä roikkuu pelkän hiuskarvan varassa. Silti he saavat niin paljon voimaa toisistaan, ettei lukija voi kuin ihastella heidän välistä tunnesidettään."

Kuva: Heidi Petrov

Haluatko lukunautintosi mausteiksi järisyttävän kiihkeää romantiikkaa ja  vampyyrejä? Tässä kirjassa ei säästellä romantiikassa eikä jännityksessä, eli yksi suurimmista suosikeistani kautta aikojen on ollut Abigail Gibbsin Illallinen vampyyrin kanssa (Otava, 2013, Kari V. Koski.) Kirjahan on saanut alkunsa nuoren Gibbsin blogikirjoitteluista, joista hän on myöhemmin hionut tämän loistavan romaanin. The Dark Heroine -trilogian toinen osa Autumn Rose (HarperCollins, 2014) on sekin aivan mahtavaa luettavaa, mutta jäänyt jostain mystisestä syystä suomentamatta. Kustantajat, pliis, vetoan teihin!

Toivottavasti löysit näistä vinkeistä jotain uutta ja mielenkiintoista luettavaa! Jätä ennakkoluulot ulkopuolelle, löysää nutturaa ja tartu rohkeasti YA-kirjaan!

Koska jätin paljon mahtavuuksia ulkopuolelle, listaan tähän vielä muutamia huomionarvoisia YA-kirjoja, joita voitte käydä tutkailemassa lisää blogissani:

Armada: Ernest Cline (scifi)
Delirium-trilogia: Lauren Oliver (dystopia)
Et kävele yksin: Juuli Niemi
Hopea-sarja: Viktoria Aveyard (tieteisfantasia)
John Greenin kirjat
Jäljellä & Toisaalla: Salla Simukka (dystopia)
Kaksosauringot-trilogia: Erika Vik (fantasia, steampunk)
Kudottujen kujien kaupunki: Emmi Itäranta (fantasia)
Langennut enkeli -sarja: Becca Fitzpatrick (urbaani fantasia, enkelit)
Nälkäpeli-trilogia: Suzanne Collins (dystopia)
Paljaan taivaan alla -trilogia: Veronica Rossi (dystopia)
Pehmolelutyttö: Jukka Behm
Punaisen luostarin kronikoita -sarja: Maria Turtschanoniff (fantasia)
Surunhauras, lasinterävä: Siiri Enoranta (fantasia)
Throne of Glass -sarja: Sarah J. Maas (fantasia)
Varjojen kaupungit -sarja: Cassandra Clare (fantasia)
Väristys-trilogia: Maggie Stiefvater (urbaani fantasia, ihmissudet)

Englanninkielisiä:

Dangerous Lies: Becca Fitzpatrick (jännitys)
Firebird-trilogia: Claudia Gray (scifi)
Night School -sarja: C.J. Daugherty (kaksi ekaa osaa suomennettu, jännitys)
Persephone-trilogia; Michelle Gagnon (eka osa suomennettu, jännitys/scifi)
Razorland-trilogia: Ann Aguirre (dystopia)

Kupla: Siri Pettersen

Kupla: Siri Pettersen. Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist. Jalava 2018.

Norjankielinen alkuteos (2017): Bobla. Kansi: Siri Pettersen

"Kine on orja.

Hänen on pakko herätä joka aamu, pakko mennä kouluun ja pakko päntätä kaikkea turhaa. Hänen on pakko kestää pilkkanimeä Kupla, pakko juoda kevytmaitoa täysmaidon sijasta ja pakko laulaa maailman noloimmassa joulukuorossa. Hän on toisten keksimien tyhmien sääntöjen armoilla, tyhmässä kaupungissa, tyhmässä maailmassa.

Kaikkien aikojen kamalimman koulupäivän jälkeen hän löytää hautausmaalta salaperäisen lasipallon, jonka sisällä on riepunukke. Pallosta kasvaa valtava kupla, johon voi mennä sisään. Siinä on Kinen kaipaama avain vapauteen. Kupla osaa lentääkin! Lopultakin Kine pääsee eroon kaikesta! Hän saa haistattaa kaikille pitkät ja olla ihan rauhassa. Vain hän ja omituinen riepunukke. Ikuisesti…" (Jalava)

Oma arvio:

Siri Pettersen teki sen taas. Hänellä on niin riemastuttavan hyvä tarinan kirjoittamisen taito, että en oikeastaan osannutkaan odottaa muuta kuin mahtavaa lukunautintoa. Hänen aiempi, nuorille aikuisille suunnattu Korpinkehät-fantasiatrilogia vei minut mennessään, ja nyt olen ihan "kuplissani" tästä kekseliäästä ja ajatuksia herättävästä varhaisnuorille suunnatusta kirjasta.

Kuplan päähenkilön, 12-vuotiaan Kinen kauhuista suurimpia ovat koulun uintitunnit. En oikein pääse täydellisesti selville, mikä on se lopullinen syy Kinen kammoon: onko se tytön pullukka olomuoto ja kiusaavat pojat? Kine kuitenkin koettaa aina lintsata kaikin mahdollisin keinoin uintitunneista, vaikkapa piiloutumalla sänkynsä alle. Hänen isänsä on kuitenkin ovelampi, löytää Kinen ja pakottaa tämän kouluun. Uintitunti muodostuu taas katastrofiksi, minkä seurauksena Kine ryntää pois koulusta ja suoraan haustausmaalle kiroamaan erään pojan, Jarlen. Kine ei osaa arvatakaan, mikä tapahtumien vyyhti lähtee käyntiin, kun hän raapustaa värikynällään Jarlen nimen yhteen hautakiveen toivoen tämän kuolemaa. Hautausmaalta löytynyt lasikuula taskussaan hän palaa kotiin, mutta aamulla valtava kupla on hänen huoneessaan. Sinne sisälle ei pääse kukaan muu kuin Kine, eikä kukaan enää voi häiritä häntä!

Kine tunsi olevansa kuin mätä banaani. Kuori halkeaisi pian, ja kaikki se ällöttävä ja syömäkelvoton pursuaisi ulos hänen ihostaan. Hänen teki niin mieli kertoa kaikki.  Selittää isälle kaikki se, mikä odotti kuplan ulkopuolella ja minkä vuoksi hän ei aikonut tulla ulos. Uimatunnit, idiootti-Jarle, paha Monrad joka poltti ihmisten pipoja, naurettavan ruma uimapuku, viimeöinen karkkipussi, äidin raivo... Kaikki. (s. 80)

Kinen vanhemmat, bakteereja tutkiva äiti ja maanjäristyksistä kiinnostunut isä ovat voimattomia, kun Kine on jumittunut kuplaansa. Kine pääsee kuplamaisella asumuksellaan lentämään kotikaupunkinsa, Möllbyn, yllä ja tarkkailemaan ihmisiä. Kine huomaa, että hän voi pyytää kuplaansa kaikkea mahdollista elotonta, ja toivomansa vessanpöntön kautta hän voi poistaa käyttämänsä ja muutenkin ylimääräiset tavarat. Seuranaan omituinen, ruma ja täytteistä pursuava nukke hän on hetken onnensa kukkuloilla omassa, hiljaisessa kuplassaan. Pian alkaa kuitenkin ikävä kalvaa, onhan Kinellä ihanat ystävät Aurora ja Vivi, mutta kaikki ikävät ajatukset koulusta ja kotoa kuitenkin pitävät tytön kuplassa. Sitä paitsi tuntuu siltä, että kupla ei enää haluakaan päästää Kineä ulos. Nukkekin alkaa vaikuttaa oudolta, sillä sen täytteistä pursuaa Kinelle menneisyydestä tuttuja asioita. Joskus hän kuulee nuken sisältä vaimeaa sydämenlyöntiä...

Kupla on aivan tajuttoman viihdyttävä kirja, mutta samalla maagisen tarinan taakse kätkeytyy tärkeitä merkityksiä. Kuplassa ollessaan Kine joutuu miettimään sitä, mitkä tavarat ovat loppujen lopuksi välttämättömiä ja myös sitä, ettei hän itsekään ole ollut virheetön. Hän alkaa ymmärtää muita ihmisiä ja myös tajuaa sen, ettei kukaan pärjää yksin, vaikka voisi toivoa kaikki maailman tavarat. Ja mihin päätyvät kaikki Kinen pönttöön viskaamat tavarat? Hän joutuu ottamaan vastuun kerskakuluttamisestaan. Kine huomaa myös tykkäävänsä eräästä ihmisestä enemmän kuin luulikaan, ja oppii tältä hyvin olennaisen asian, sen, että kaikilla on oma juttunsa. Hän tulee myös huomaamaan, että asiat selviää, kun niistä suostuu puhumaan, niin vanhempiensa kuin koulukavereidensakin kanssa. Aikuisena lukijana havahduin miettimään sitä, miten pienetkin asiat voivat paisua lapsen mielessä isoiksi, ja silloin kupla voisi olla hyvin houkuttava vaihtoehto kaiken pois sulkemiseen.

Kuplaa voisin suositella erityisesti 10-13-vuotiaille lukijoille, yhtä lailla tytöille ja pojille.

Arvosanani 5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt vielä muita bloggauksia

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi

Blogistanian kirjallisuuspalkintoehdokkaani 2017

Nämä teokset saavat ääneni tänä vuonna:

Blogistanian Finlandia 2017

3 pistettä:

Erika Vik: Seleesian näkijä. (Kaksosauringot #2) Gummerus 2017.

"Jos mahdollista, Seleesian näkijä imaisi minut maailmaansa vielä napakammin kuin sarjan edellinen osa Hän sanoi nimekseen Aleia. ---
Olen hyvin ilahtunut tästä lukunautinnosta ja kirjan sivut viuhahtelivat kuin itsestään eteenpäin. Erika Vikin itse kuvittamat kannet ovat myös lumoavan kauniita."

2 pistettä: 

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia. (Kaksosauringot #1) Gummerus 2017 

"Harvoin olen saanut käsiini kirjaa, joka pitää mielenkiintoni yllä tasaisesti alusta loppuun.--- Erika Vik on luonut kokonaan uuden ihmislajin, seleesit, sekä hämmästyttävän fantasiamaailman, jota valaisee kaksi aurinkoa."

1 piste: 

Tuomo Jäntti: Verso. Gummerus 2017. 

"Olen aivan tajuttoman hehkutuksissani, että sain hyppysiini tällaisen dystopian, joka saa minussa aikaan vuoroin inhon, kauhun, hämmennyksen ja toivottomuuden tunteita.---

En tiedä, onko Verson käännösoikeuksia myyty muille kielille, mutta minun mielestäni kansainväliseen menestykseen aineksia kirjalla olisi." 

Blogistanian Globalia 2017

3 pistettä:

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä. Suomentanut Päivi Pouttu-Delière. Gummerus 2017.

" Enpä muista, milloin olisin viimeksi jännittänyt näin paljon, kuin tämän kirjan loppumetreillä.  Clare Mackintosh näyttää kyntensä psykologisen jännityksen saralla, sillä tämä kirja kyllä menee jokaiseen hermosäikeeseen.---Kaikin puolin Annoin sinun mennä on toimiva jännityskirja, mutta myös paljon muutakin."



2 pistettä: 

Mattias Edvardsson: Melkein tosi tarina.  Suomentanut Tiina Ohinmaa. Like 2017.

"Melkein tosi tarina on erittäin miellyttävä lukea, eikä tarina jätä rauhaan, sillä Leo Starkiin liittyvä arvoitus on pakko selvittää.--- Suosittelen tätä kaikille, jotka kaipaavat jännitystä, hyvää tarinaa, mysteeriä, mutta eivät välitä verellä mässäilystä. Edvarssonin kirjoitustyyli on eläväistä, hauskaa ja miellyttävää. Tack så mycket!"

1 piste:


Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta. (Usvasyntyinen #1) Suomentanut Mika Kivimäki. Jalava 2017.

Minä olen matkannut savun ja tuhkan täyttämässä Luthadelissa koko kesän ajan. Olen seurannut nuoren Vinin kasvutarinaa rosvokoplan kaltoinkohdellusta tytöstä seurapiirikelpoiseksi neidoksi ja täysinoppineeksi usvasyntyiseksi allomantikoksi.---

Kirjan teemat sopivat fantasiakehyksistään huolimatta myös tähän päivään ja maailmaan. Tämä on nautittava fantasiateos nuorille ja aikuisille!"

 

Blogistanian Kuopus 2017

3 pistettä:

Stephanie Garber: Caraval.  Suomentanut Kaisa Kattelus. WSOY 2017.

"Olen kertakaikkisen mykistynyt, haltioitunut ja innostunut tästä Stephanie Garberin esikoisteoksesta. I LOVE IT I LOVE IT I LOVE IT! Pitkästä aikaa sain käsiini  kirjan, joka saa minut hengästymään ja jopa pidättämään hengitystä välillä. Värejä, symboleja, taikuutta, mysteerejä,  kauniita asuja, satutunnelmaa, hykerryttävää romantiikkaa - Caraval vei minut maagiselle ja kaikilla aisteilla aistittavalle lukumatkalle."

2 pistettä: 

Becky Albertalli: Minä, Simon, homo sapiens.  Suomentanut Lotta Sonninen. Otava 2017.

"Tiedätkö sen tunteen, kun kirjan lopussa alat jarrutella lukunopeuttasi, koska et haluaisi luopua siitä ja sen henkilöistä? Kun tunnet kiintyneesi ja hullaantuneesi niin kirjan päähenkilöön, että ihan  kuin hän olisi paras ystäväsi. Kun kirjan lopetettuasi haluaisin lukea sen heti uudelleen, ja sinulla on kummallisen tyhjä ja surullinen olo, kun olet joutunut hyvästelemään lempihenkilösi. Näin minulle kävi tämän kirjan kanssa."

1 piste:

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija. (Väki #1)Tammi 2017.

"Pidän kovasti siitä, miten Muistojenlukijassa käsitellään nuortenkirjoissa ennestään tuntematonta aluetta, romaneja ja siirtolaisia.--- Sain tältä kirjalta mitä toivoinkin - uniikin aiheen, tunteita, kaunista kieltä, ajattelemisen aihetta - se riittää."

Blogistanian Tieto 2017

3 pistettä:

Ritva Ylönen: Kalle Päätalo - kirjailijan elämä. SKS 2017.

"Minä olen puhtaasti sitä mieltä, että tämä teos on suuri kunnianosoitus Kalle Päätalon elämälle. Osa asioista jää vielä hiukan mysteeriksi, mutta eihän tämän kirjan tarkoitus olekaan olla pelkästi paljastuskirja, vaan teoksen sävy on tasapainoisesti tutkiva ja pohdiskeleva. Ylönen on tehnyt mittavaa taustatyötä ja hänen intohimonsa Kalle Päätaloa kohtaan huokuu kirjasta."





2 pistettä:


Emma Iivanainen: Emman kakkukirja - Leivo, kuorruta ja koristele. Docendo 2017.

" Emman kakkukirja jatkaa samalla tyylillä, kuin Emma Iivanaisen aiemmat leivontakirjat: kuvat ovat kauniisti sommiteltuja, ohjeet selkeitä ja reseptit vaihtelevat simppeleistä valkosuklaatikkareista övereihin kakkuihin. --- Emman kakkukirja on kätevä kattaus eri kausiin huomioituja ohjeita: mm. pääsiäinen, halloween ja kesäjuhlat on huomioitu koristeluissa. Lastenjuhliin löytyy takuuvarmoja hittejä, siitä pitävät huolen erilaiset tikkarit, jäätelökakut, marengit, kuppikakut ja pikkuleivät.  Suosittelen erityisesti kesän juhlia suunnittelevalle!"


1 piste:


Rosa Meriläinen ja Sanna Seiko-Salo: Ne - Kuukautiskirja. Karisto 2017.


"Sanna Seiko Salo ja Rosa Meriläinen ovat koostaneet täydellisen monipuolisen, kevytmielisen tietokirjan, joka sopii minusta niin nuorille kuin aikuisillekin. Kirja on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, sillä eihän kuukautiset ole mikään haudanvakava asia, vaan se kirvoittaa monetkin naurut"

Voittajat selviävät huomenna, maanantaina 5. helmikuuta.