Lintuhäkin muotoinen soittorasia: J.S. Meresmaa

Lintuhäkin muotoinen soittorasia: J.S. Meresmaa. Osuuskumma 2019

Kansi: J.S. Meresmaa

"Tuhdolla istuu nainen. Runsas, valkoinen mekko verhoaa häntä. Korvan takaa pilkottaa suopursun kukka. Harso piilottaa kasvot, jotka kuvittelen suloisiksi.

Sirot kädet pitelevät airoja. Lapa puhkoo harvakseltaan veden pintaa. Pyörteet kieppuvat, katoavat. Hän tulee vain, kun on tyyntä. Hän tulee hämärän hetkellä, vuosi toisensa jälkeen.

Varjovaimo pitää puolisolle seuraa vaimon työmatkan ajan. Omenan siemenet kertovat elinpäivien määrän. Uudet kengät keventävät askelta enemmän kuin ostaja kuvittelikaan. Hunnutettu morsian soutaa noutamaan uutta sulhasta joka vuosi. Kaksi tusinaa outoja pikkutarinoita, jotka on punottu unista - joskus painajaisista.

J.S. Meresmaa on tamperelainen kirjailija, joka lumoutuu kaiken kokoisista tarinoista. (Osuuskumma)"

Oma arvio:

Ihastelin ja kummastelin tovin tätä pikkuruista, kämmenelle mahtuvaa novellikokoelmaa heti sen saatuani. Tämähän on mukava ottaa vaikka taskuun mukaan ja lueskella heti, kun tulee sopiva hetki. J.S. Meresmaan kirjoittamat uuskummalliset novellit ovat mukavan lyhykäisiä ja saavat mielikuvituksen lentämään: kun tarinat on supistettu tiivistettyyn muotoon, jää lukijalle paljon tilaa täydentää puuttuvat osat.  

Ensi silmäyksestä hän halusi ne. Kengät  kaupan näyteikkunassa. Sirot ja hurjat, sellaiset jotka väriensä puolesta sopivat vain rohkeimmille. (Kengät, s.9)

Minikokoisessa novellikokoelmassa on kaikkinensa 24 novellia, joissa on aineksia niin fantasiasta, kauhusta kuin uuskummastakin. Pidän lähes kaikista novelleista, mutta eniten mieleeni jäivät seuraavat novellit: Ohuet seinät, jossa viimeinen lause jättää lukijan kammotuksen ja ihmetyksen valtaan; Kengät, jossa on kuumottava kauhufantasian sekainen loppu; Yksinäisyyden loppu, joka on yhtä aikaa hauska että kammottava sekä Peilit, joka piti lukea moneen kertaan, että oivalsi jotain.

Vauva itkee naapurissa. Tätä on jatkunut jo kolmatta päivää. En tiedä mitä tehdä. (Ohuet seinät, s.20)

Lintuhäkin muotoinen rasia on mukava välipala novellien ystävälle, ja lisäksi tämä on mainio lahjaidea, jonka voi helposti sujauttaa onnittelukortin väliin tai lähettää kirjeessä ystävälle. 

Arvosanani on 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Oksan hyllyltä

Kirjojen keskellä

Siniset helmet

Samantyylistä luettavaa:

Sirkus synkkä: J.S. Meresmaa, Teresa Myllymäki ja M.A. Tyrskyluoto (toim.)

Verikuu - ja muita outoja tarinoita: Jaana Ala-Huissi ja Mervi Heikkilä

Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

47. Kirjassa on alle 100 sivua

 

Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos: Heidi Silvan

Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos: Heidi Silvan. Myllylahti 2019

Kansi: Karin Niemi

"Tyttökirjallisuutta varhaisnuorille! Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos on kepeä ja kevyt, vaikka mukana on tunteiden koko skaala – aivan kuten tyttöjen elämässä oikeastikin on.

Seiskaluokkalainen Tytti Seckelin on kuin kuka tahansa, mitä nyt jännittää asteen verran tavanomaista enemmän. Hän unelmoi, on epävarma, tykkää, ihastuu, epäilee ja on nolo – ja kuitenkin myös oman elämänsä sankari, joka tilanteessa.

Tytti haaveilee oman kirjan kirjoittamisesta. Yksityinen salaisuus tulee koko koulun tietoon, kun oppilaiden aamunavauksessa luetaan otteita Tytti Seckelinin menestysromaanista – tekstistä, jota ei pitänyt olla luettavissa vielä missään. Tytin muistitikku on joutunut vääriin käsiin, ja asian selvittely vaatii some-tilien avaamista, muihin ihmisiin luottamista ja rohkeutta nousta esiin ja tehdä ennen näkemättömiä tekoja.

Kuka nöyryyttämisyritysten takana on? Ketkä ovat Tytin puolella ja ketkä vastaan? Ja ennen kaikkea: onko Koistinen, tuo kirjallisuuden hurmaava roisto, sittenkään syyllinen Tytin ahdinkoon?

Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos on kevyttä tyttökirjallisuutta varhaisnuorille. Vakavatkin asiat saavat kuorrutteekseen Tytti Seckelinin omintakeiset kommentit huumorikäsittelyllä." (Myllylahti)

Lukunäyte: https://issuu.com/myllylahti/docs/tytti_seckelinin_ela_ma__ja_esikois

Oma arvio: 

On mukavaa, että Heidi Silvan on löytänyt oman, tyttökirjamaisen linjansa. Jo hänen ensimmäinen, viime vuonna ilmestynyt John Lennon minussa, toi oman persoonallisen säväyksensä nuortenkirjallisuuteen, ja samaa linjaa jatkaa hän tässä toisessa kirjassaan, jonka nimikin on ihanan vanhahtavan tyttökirjamainen. Karin Niemen kansikuvien väritys on minusta herkullisen pirteä, vaikka olenkin kuullut sen vieraannuttavan nuoria lukijoita.

Äiti on aina iloinen, se on  hänen erityiskykynsä, ja hän toivoo, että minäkin olisin. Hän toivoo myös, että muuttuisin taikaiskusta sosiaalisemmaksi ja että saisin yhtäkkiä liudan ystäviä. (s. 17)

Kirjan päähenkilö Tytti on introvertti tyttö, joka jännittää liikaa muiden mielestä tavanomaisia asioita (teini-ikäinen minäni samaistuu!), pitää seurasta mutta väsyy helposti ihmisiin (introvertti-minäni samaistuu!), janoaa tietoa tietyistä asioista ja rakastaa kirjoittamista. Kun koulun kiusanhenkipojat, Kossu ja Koistinen, päättävät yllättää koko koulun lukemalla Tytin kirjoittamaa kertomusta, tytön elämästä tulee hankalaa.Tytti kun on onnettomuudekseen hukannut muistitikkunsa, ja tietysti se on joutunut vääriin käsiin. Tytti on vajota maan alle häpeästä, eikä vähään aikaan halua jatkaa koko kertomustaan. Sitten Facebookiin ilmestyy vielä feikki-kirjailijasivut Tytin nimellä. Onko tämä jo kiusaamista?

Saana, joka ei ole huomannut Tyttiä aikoihin, osoittaa kiinnostusta hänen kirjoittamisharrastukseensa ja kehottaa Tyttiä jatkamaan kirjoittamista. Hän jopa haluaa lukea uusia tekstejä. Samaan aikaan naapurinpoika Tomi, jota Tytti on aina ajatellut vain kivana naapurinpoikana, alkaa käyttäytyä omituisesti - ihan kun hän tykkäisi Tytistä. Ja sitten toinen aamunavaustempauksen järjestäneistä pojista, Koistinen, pyytää Tyttiä koulun discoon. Kyseessä ei ole kuitenkaan treffit, vai onko? Ja entäs sitten Tomi, joka pyytää myös Tyttiä kanssaan discoon. Ei ihme, että tytön pää on ihan pyörällä kaikesta.

Jos olisin poika, tietäisin täsmälleen, kuinka tyttöjä tulee kohdella. Harmi vain, että olen tyttö, enkä tiedä yhtään, kuinka minun tulisi olla. (s. 115)

Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos esittelee erilaisen, ei aina niin sanavalmiin ja nokkelan tyttösankarin. Kirjassa mietitään kiusaamista ja sen rajoja, sitä, kehen voi luottaa ja kehen ei, ihastumisen alkutaipaleita (mutta vain sivuroolissa) ja sitä, ettei kaikki ole ihmisten kanssa aina niin mustavalkoista. Sosiaalinen media on ajanmukaisesti suuressa roolissa. Tytti joutuu opettelemaan somen käyttöä, sillä hän ei ole koskaan oikein tuntenut sitä omakseen, ja saa kuulla siitä esimerkiksi Saanalta. Kirja herätteleekin miettimään somen hyviä ja huonoja puolia.

Pidän kovasti kirjan kepeästä, humoristisesta ja lukijaa huomioivasta tyylistä, vaikka välillä Tytin ajatukset ja sanailut tuntuvat tätimäisen laskelmoiduilta. Henkilöt puhuvat kotoisasti mää-muodossa, mutta kuten aiemmassakin Silvanin kirjassa, murteellisuutta ei ole tungettu liikaa mukaan. Tytin romantiikkakuviot on sopivassa roolissa ja saavat kyllä aikaan lämpöisiä tunteita lukijassa. Kiusaamiseen on suhtauduttu sopivan järkeilevällä tavalla tekemättä kärpäsestä härkästä. Kirjaa suosittelisin 11-14-vuotiaille.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.


Muissa blogeissa:

Lastenkirjahylly


Samantyylistä luettavaa:

John Lennon minussa: Heidi Silvan
Pese hampaat ennen kuin pussaat: Satu Kivinen

Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja

Kirja sijoittuu Popsugar-haasteen kohtaan:

 6. A book with a plant on the cover

Professori Pistrihin hullu maailmanjärjestys: Ville Hytönen & Marjo Nygård

Professori Pistrihin hullu maailmanjärjestys: Ville Hytönen & Marjo Nygård. Haamu 2019

"Professori Pistrihi on hassu mies. Sininen rusetti, raidalliset sukat ja samettitakki. Hän hääräilee koneidensa kimpussa, nostaa välillä hitsauslasejaan ja kurkistaa ympäröivään maailmaan. Sitten hän jälleen laskee lasit kasvoilleen, sekoittaa asetyleeniä happeen ja hitsaa peltilevyjä toisiinsa kiinni. Millainen maailma professorin työpajassa syntyy? Siinä on sähköä, höyrypunkkia, mielikuvitusta ja tilkkanen dieseliä." (Haamu)

Kirjatraileri: https://www.youtube.com/watch?v=npx5BzVEuaE

Oma arvio:

Luimme tämän kirjan yhdessä 9-vuotiaan poikani kanssa.

Lapsille ei juurikaan steampunkkia tehdä, oikeastaan tämä taitaa olla laatujaan ensimmäinen. Professori Pistrihin hullu maailmanjärjestys on luokiteltu lasten kuvakirjoihin, mutta minä laittaisin tämän kyllä lastenkertomuksiin, niin kuin se onkin meidän kirjastossa luokiteltu.  Tarinat ovat sen verran psykedeelisiä, etteivät alle kouluikäiset näistä välttämättä perusta, veikkaisin. Itsekin olin välillä ihan ulalla.

Kirjan ideana on siis hieman vinksahtaneen professorin luoma miniatyyrimaailma, jossa asuu hyvin eriskummallisia otuksia. Kirja koostuu useista tarinoista, joissa pääsosassa on vuoroin eri asukas: viemäriputkissa vipeltävät roottorilapset, jättimäinen, romuista rakennettu robotti Hernhutti, Hullumasiinasta huolta pitävä Kolbarek, hurjat rälläkkäkarhut, tehdaskombinaatin kammottavat hyönteiset, kosmonautti Viiksi-Vitali, jolla kasvaa poskesta pitkä karva, maailman rikolliset Roiberit, kihisemällä nauravat klovnimuorit, kaasuvalojen kummitukset ja patterimopolla ajava Pontus-poika. Kirjan nimihahmo Pistrihin jää siis oikeastaan pelkäksi taustahenkilöksi, pelkäksi kaiken luojaksi.

Hullumasiinan äärelle ei uskaltanut mennä - se ei ollut pelkästään pelottavan näköinen vaan sillä oli paha sielu, sanottiin. (s. 20)

Kirjan tarinat ovat keskimäärin neljä sivua pitkiä, joista yksi sivu on kuvitusta. Nygårdin kuvat ovat kirjan henkeen sopivan vinksahtaneita, mutta olisin kaivannut musta-valko-keltaisen värimaailman lisäksi enemmän värikkyyttä. Tarinat ovat sopivan hassuja, vähän kauhistuttaviakin, mutta tarinoita yhdistää yhteinen tarinalinja.

Tältä näyttävät kähähtelevät klovnimuorit Marjo Nygårdin musta-valko-keltaisissa kuvituksissa.

Poikani sanoo kirjasta seuraavaa: Professori Pistrihin hullu maailmanjärjestys on hauska, hupsu ja kiinnostava kirja. Mielenkiintoisin hahmo on hullumasiinan hoitaja Kolbarek, koska hän on niin hassu. Kirjassa on sopivasti kuvia, jotka ovat hauskoja ja kiinnostavia. Hauskin tapahtuma kirjassa on, kun Viiksi-Vitalilta nyppäistään poskikarva pois. Kirja olisi saanut olla hieman pidempi. Kirjan loppuratkaisu on hyvä, mutta Viiksi-Vitalille olisi voinut kasvaa uusi karva poskeen. Suosittelen tätä omanikäisilleni (9) tytöille ja pojille. En aio itse lukea tätä uudelleen.

Pojan arvosana: 5

Minun arvosanani: 3,5

Yhteisarvosana: 4+

 Tämä kirja on arvostelukappale, kiitämme kustantajaa.

Muissa blogeissa: 

Joukon taideblogi
Kirjan vuoksi

Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

37. Pienkustantamon julkaisu

Päivitys Lasilapset-trilogiaan

Luin Kristina Ohlssonin Lasilapset-trilogian päätösosan Kivienkelit. Klikkaa kuvaa, niin pääset lukemaan arvioni tästä ja kahdesta aiemmasta osasta.

Päivitys DIMILY-trilogiaan

Luin Estelle Maskamen DIMILY-trilogiaa jatkavan osan Älä kerro kenellekään - Tylerin tarina. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan arvioni tästä ja aiemmista osista.