Halloweenhaasteen koonti

Osallistuin Yöpöydän kirjat -blogin Halloween-lukuhaasteeseen, johon sai lukea kaikenlaista kauhu- ja fantasiakirjallisuutta. Minulla oli hyvin suureelliset suunnitelmat lukea haasteeseen neljä kirjaa, mutta - (käytän nyt inhokkisanontaani) life happened - eli opiskelut ja perhe-elämä tulivat lukuharrastukseni tielle. Sain kuitenkin ahmittua haasteeseen pari kauhistuttavaa teosta:

Hanna Morre: Tuonen tahto. Osuuskumma 2016. 

Arvioni kirjasta voit lukea tästä.

Mats Strandberg: Risteily. Suomentanut Stella Vuoma. Like 2016.

Arvioni kirjasta voit lukea tästä.









Kiitos Niina T:lle mukavan kammottavasta haasteesta!

Myös seuraava postaukseni liittyy kauhukirjallisuuteen, sillä parin päivän päästä päättyy myös Hämärän jälkeen -lukuhaaste. Niissä merkeissä tavataan!

Risteily: Mats Strandberg

Risteily: Mats Strandberg. Suomentanut Stella Vuoma. Like 2016.

Ruotsinkielinen alkuteos (2015): Färjan

"Tervetuloa elämäsi viimeiselle risteilylle

Hilpeät risteilymatkustajat nousevat Tukholmassa laivaan suurin odotuksin. Kummallinen nainen ja hänen poikansa herättävät kuitenkin levottomuutta, sillä parivaljakossa on jotain outoa, jotain uhkaavaa.

Kun äidin silmä välttää, poika käynnistää karmivan tapahtumaketjun, ja risteily muuttuu verilöylyksi veden päällä. Laiva lipuu vääjäämättä kohti Suomea ja aamua, joka voi muuttaa ihmiskunnan historian lopullisesti. Alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan."

Oma arvio:

Jo ajatuskin laivalla tapahtuvista kauhuteoista kutkuttaa lukuhermojani. Laiva  keskellä merta kelluvana suljettuna tilana on mitä otollisin kauhukirjan miljöö - aivan kuten erimerkiksi saari tai suljettu rakennus. Karmaiseva, verinen kansikuva ja kirjan takakansitekstit antavat vihiä verisistä tapahtumista, joten psykologista kauhua kaipaaville tämä ei ole tarkoitettu.

Olen lukenut aiemmin Mats Strandbergin ja Sara B. Elfgrenin Engelsfors-trilogian, joka on nuorille aikuisille suunnattua urbaania fantasiaa. Kirjasarjan vahvuus on sen monipuoliset henkilöhahmot ja heidän väliset suhteensa. Samasta asiasta nautin nyt myös Risteilyä lukiessa. Kirjan alussa saan tutustua kattavasti monenlaisiin matkustajiin, kuten iäkkääseen Marianneen, joka kaipaa vaihtelua elämäänsä, remuavaan miesporukkaan, joista Göran lyöttäytyy Mariannen seuraan, teini-ikäiseen Albiniin, joka lähtee risteilylle monista ongelmista kärsivän perheensä sekä tätinsä ja tämän teini-ikäisen tyttärensä Lon kanssa. Lisäksi tarinaan sekoittuu laivan henkilökuntaa, niin baarityöntekijä, karaoke-isäntä, entinen iskelmätähti Dan Appelgren ja monia muita. Vaikka en nyt erityisemmin kiinny keneenkään henkilöön, sillä heitä on niin mahdottoman paljon, minua alkaa harmittaa jo etukäteen mahdolliset kauheudet laivalla, niin mukava on lueskella laivaelämästä niin henkilökunnan kuin matkustajienkin näkökulmasta.

Varoitan nyt spoilereista, sillä minun on mahdoton paljastaa ajatuksiani kirjasta ja sen juonesta, jos en kerro oleellisia seikkoja. 

tämä on mahdotonta tämä on mahdotonta minä näen varmasti unta minun täytyy herätä 

Kauhuelementit hiipivät tarinaan mukaan kuin varkain. Alku tuntuu lupaavalta, kun omituinen pikkupoika houkuttelee ensimmäisen uhrinsa hyttiinsä. Tämän jälkeen alkaa hyvin verinen ja toiminnallinen tapahtumaketju. Pureman saaneet ihmiset muuntuvat hirviöiksi ja  alkavat tartuttaa tautiaan kaikkialle aivottomina, zombimaisina olentoina. Zombeja he eivät kuitenkaan varsinaisesti ole, vaan eräänlaisia verenhimoisia vampyyrejä, joskaan ei ihan klassisessa merkityksessä: näille raatelijoille maistuu myös liha ja he ovat muuten täysin tiedottomia olentoja, jotka seuraavat johtajaansa. Heidät voi myös surmata tuhoamalla joko sydän tai aivot.

Mies nuuskuttaa ympäriinsä. Hänen aivojensa täytyy olla täysin viinan liottamat. Vain liskoaivot ovat jäljellä. Kun hän kääntää katseensa ja näkee Danin, jokin tyhjissä silmissä näyttää kirkastuvan. Katse terävöityy. Hän ei puhu enää itsekseen, vaan näkee Danin. Hän jauhaa leukojaan kuin pureskelisi jotain.

Täytyy myöntää, että olin aavistuksen pettynyt siitä, kuinka dynaamiseksi kirjan tapahtumat menivät. Olen enemmän psykologisen kauhun ystävä, vaikka en nyt kammoksu veriroiskeitakaan. Toiminnallisen kauhun ystäville tämä kirja tarjoaa varmasti huomattavasti enemmän.

Naisen tyhjissä silmissä pilkahtaa viha. Hän on kuin hullu eläin luolassaan, eläin joka vartioi saalistaan eikä haluaa jakaa sitä vain kilpailijoiden kanssa. Hän naksuttaa hampaitaan ja lähestyy.

Pidän kuitenkin siitä, miten tämän 500-sivuisen kauhupaketin tarina ja juoni pysyy koko ajan mainiosti koossa, miten siinä seurataan monipuolisesti kaikkien henkilöiden vaiheet - usein hamaan loppuun saakka - ja tarinan loppu tarjoaa samaan aikaan helpotuksen ja kauhistuttavat enteet tulevasta. Laivalla riehuvien olentojen kauhistuttavuus on aistittavissa, sillä heidän leuoistaan ja hampaistaan kuuluvaa lonksuttavaa, leikkaavaa ja naksuttavaa ääntä kuvaillaan tiuhaan. Toisaalta kaikkialta kuuluu maiskutusta ja veren litinää, mikä taas tekee lukijalle helposti etovan, ei kauhistuneen olon.

Arvosanani on 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Osallistun tällä kirjalla Yöpöydän kirjat -blogin Halloween lukuhaasteeseen sekä Orfeuksen kääntöpiiri -blogin Hämärän jälkeen -lukuhaasteeseen.  Tämä jäänee molempien haasteiden viimeiseksi kirjaksi.


Risteily muissa blogeissa:

Rakkaudesta kirjoihin

Järjellä ja tunteella

Tuonen tahto: Hanna Morre.

Tuonen tahto: Hanna Morre. Osuuskumma 2016.

"Espoolaispariskunnan avioliitto järkkyy, kun heidän tyttärensä menehtyy rattijuopon uhrina. Tytti ja Timo yrittävät kumpikin selvitä menetyksessä omalla tavallaan – hinnasta välittämättä.

Tuonen tahto kertoo parisuhteesta, vanhemmuudesta ja syyllisyydestä. Teoksessa kauhuelementit yhdistyvät suomalaiseen mytologiaan."

Oma arvio: 

Hiukan pelkäsin kirjan nimen perusteella, että tarina veisi lukijansa jonnekin Tuonelan pyörteisiin, kuten esimerkiksi Anne Leinosen Vaskinainen -romaanissa, mutta onneksi näin ei ollut. Kirjan tarina on melko arkisesti kuvailtu kahden eri henkilön näkökulmasta, mutta menee loppua kohti yhä tummasävyisemmäksi ja sivuaa hieman suomalaista mytologiaa menemättä kuitenkaan siihen liian syvälle. Puhtaaksi kauhuromaaniksi en tätä luonnehtisi, vaan pääosassa on Tytin ja Timon avioliitto sekä sen murros lapsen kuoltua ja vasta lopussa hiipii sekaan kauhuelementtejä.

Tuonen tahto on hyvin väkevä kuvaus parisuhteesta, jossa molemmat osapuolet ovat hyvin  erilaisia: Tytti on lapsenkasvatuksessa huolettomampi, ehkä myös hiukan enemmän itselleen elävä persoona kuin Timo, jolla tuntuu olevan melkoinen määrä pelkoja, huolenaiheita ja rajoituksia. Timon neuroosit saavatkin hänet käyttäytymään Ainon kuoltua vaimoaan kohtaan tavalla, joka on anteeksiantamatonta. Lapsen kuoleman jälkeen tapahtuu kuitenkin käänne, joka saa Tytin sekoamaan johonkin sellaiseen, josta ei ole paluuta, kun taas Timo alkaa tasaantumaan ja osoittamaan katumuksen merkkejä aiempaan käytökseensä.

Kosketin sairaalassa Ainon elotonta kättä. Vastahan se käsi oli puristanut pikkusormeani Jorvin sairaalan ihan toisella osastolla. Silloin käsi oli ollut lämmin, punainen ja ryppyinen. Se oli juuri ja juuri ylettänyt sormeni ympärille. Nyt käsi oli kylmä, valkoinen ja sileä. Se lepäsi voimattomana kämmenelläni kuin lintu pesässään. 

Morre on kuvaillut pariskunnan surun niin elävästi, että lukiessani nieleskelin myötätunnon kyyneliä. Kirjan vahvuus onkin erittäin aidon tuntuisessa surutyön  sekä avioliiton kiemuroiden  kuvauksessa. Vaikka kirjan alussa annetaan jo vihiä tulevasta kauhusta hämähäkein, minulle oli hienoinen pettymys, miten vähäiseksi kauhun osuus kirjassa jäi. Koko ajan odotin ja odotin jotain saapuvaksi, mutta kuitenkaan ei tunnelma ehtinyt päästä täyteen huippuunsa. Kauhuelementteinä kirjassa esiintyy hämähäkkien lisäksi muun muassa lapsen naurua ja laulua, ovien aukeamista ja kalmamaisia hajuja, jotka ovat kyllä aina tehokkaita ja karmaisevia.

Huoneen lattialla on tummanpunaisia, verenpunaisia lehtiä, jotka muodostavat enkelin hahmon. Kyykistyn katsomaan tarkemmin. Korvissani kaikuu lehtien voimistuva kahina ja kuulen Ainon kikatusta. Ilma on ummehtunutta ja turpeen tuoksuista. Äkkiä tuulenpyörre puuskauttaa lehtien kuvion rikki. Märkä, limainen lehti lävähtää poskeeni.

Naapurin Ulpu Liekkiö jää tarinassa etäiseksi sivuhenkilöksi, jota Timo vihaa yli kaiken, sillä hän edustaa juuri sellaista boheemia huolettomuutta, johon Timo ei kykene. Timon menneisyyttä valotetaan sen verran, että hän on lapsena eksynyt metsään ja sen takia pelkää niin paljon metsää. Jotenkin uskoisin, että myös jotain muita traumoja täytyy hänellä olla, koska hänestä on tullut niin rajoittunut ja alituiseen huolestunut ihminen. Juuri Ulpu on kiinnostunut suomalaisesta mytologiasta ja johdattaa Tytin mystisten voimien äärelle. Kirjan loppu tarjoaa melkoisen käänteen, joka jättää mielikuvituksen liitelemään.

Magdalena Hain suunnittelema mustavalkosävyinen kansi on todella teemaan sopiva ja kammottava.

Arvosanani 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Tällä kirjalla osallistun kahteen lukuhaasteeseen: Hämärän jälkeen -lukuhaasteeseen, johon olen nyt lukenut viisi kirjaa ja saavuttanut Ihmissuden arvonimen, sekä Halloween-lukuhaasteeseen, johon luin nyt ensimmäisen kirjan.

Tuonen tahto muissa blogeissa:

Lukutoukan kulttuuriblogi

Nörttitytöt (Minna Mari Leivo)

Hyllytontun höpinöitä

Kulttuuri kukoistaa

Kirjavinkit (Mikko Saari)

Samantyylisiä kirjoja:

Jääkaksoset: S.K. Tremayne

Talven hallava hevonen: Tuomo Jäntti

Syksyn kuulumisia ja blogihaasteita

Pikku hiljaa kesä on vaihtumassa syksyksi, ja sen huomaa paitsi alati kasvavista uutuuskirjapinoista, myös kurkun käheydestä, hirveästä vimmasta laitella sisustusvaloja sinne sun tänne sekä jokasyksyisestä halusta tehdä jotain uutta. Joku vuosi se on ollut uusi harrastus, joku vuosi työpaikka, mutta tänä syksynä minä aloitin uudet opinnot. Kyllä, niin minä tein, vaikka vannoin melkein kymmenen vuotta sitten valmistuttuani, etten enää opiskele. Nyt aloittelen innolla informaatiotutkimuksen opintoja Oulun yliopistossa ja täydennän aiempaa maisterin tutkintoani. Moni varmaan arvaakin, että suuntani on kouluttautua kohti kirjastoalaa.


Opiskelujeni lomassa aion kuitenkin jatkaa bloggaamista, sillä täytyyhän ihmisellä olla puurtamisen vastapainoksi harrastus. Lukutahti voi toki olla hiukan hitaampi, mutta en minä täältä minnekään katoa! Lisäksi saan nollattua kaikki opiskeluajatukset lasteni jalkapalloharrastuksen kautta, sillä monet viikonloput meillä menevät turnauksissa.






Olen taas tunkenut itseni mukaan (liian) moneen blogihaasteeseen, ja niistä aion kertoa hiukan lisää tässä. Kaikki haasteeni näkyvät myös oikeassa sivupalkissa, ja niistä klikkaamalla pääsee katselemaan haastesivua kunkin emännöinti(tai isännöinti-)blogiin.

Roald Dahl -lukuhaaste tutustutti minut ja lapseni tämän mainion norjalaissukuisen kirjailijan lastenkirjoihin. Haaste päättyi ihan vasta, 13. syyskuuta, ja sain siihen luettua yhteensä viisi kirjaa: Ilmarin ihmelääke, Iso Kiltti Jätti, Nilviöt, Kekseliäs kettu ja Jali ja suklaatehdas. Haastetta emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina T.

Mitäpä olisi elämä ilman Kirjabloggaajien klassikkohaastetta,  josta on menossa nyt jo neljäs osa niin ikään Niina T:n luotsaamana. Aiempiin klassikkohaasteisiin olen lukenut  kirjat Taru Sormusten herrasta (J.R.R. Tolkien), Harry Potter ja Viisasten kivi (J.K. Rowling) sekä Liisan seikkailut ihmemaassa (Lewis Carroll).



Seuraavaksi klassikkohaastekirjaksi tarkoituksenani olisi lukea Pierre Boullen Apinoiden planeetta, ja saisin sillä  kaksi kärpästä samalla iskulla: Evarian kirjahyllyssä on menossa Apinan vuosi haaste, johon olen saanut luettua tähän mennessä vain yhden kirjan, Roald Dahlin Nilviöt.

Niina T on todella ahkera blogihaasteiden pitäjä, sillä hänen Yöpöydän kirjat -blogissaan alkaa lokakuun alussa myös kuukauden mittainen Halloween-lukuhaaste, johon voi lukea kaikenlaisia kammottavia kirjoja, joissa vilisee aaveita, vampyyrejä, noitia, zombeja, aaveita ja niin edelleen. Minä olen valinnut haasteeseen luettavaksi ainakin romaanit Marko Hautalan Kuokkamummo, Hanna Morren Tuonen tahto ja omassa hyllyssäni viruneen Melissa Marrin Ilki Ihana, jossa takakansitekstin mukaan vilisee ilkeitä keijuja. Jos Mats Strandbergin Risteily ehtii ilmestyä ajoissa, saatan lukea myös sen tähän haasteeseen.

Osittain päällekkäin menevät nämä kauhukirjat toisen meneillään olevan kauhukirjallisuushaasteen kanssa, nimittäin vielä marraskuun toiseen päivään saakka kestää Hämärän jälkeen -lukuhaaste, jota pitää Orfeuksen kääntöpiirin Suvi. Olen lukenut siihen tähän mennessä neljä kirjaa, ja tavoitteenani olisi vielä saada siihen kahdesta kolmeen kirjaa lisää. Tähän mennessä lukemani kirjat ovat Marko Hautalan Kuiskaava tyttö, Andrew Michael Hurleyn Hylätty ranta, Markku Sadelehdon toimittama Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia sekä Eero Ojasen Suuri suomalainen kummituskirja.  

En ole ennen tätä haastetta lukenut kauhukirjallisuutta pitkään aikaan, ja tämä on ollut mainio matka kyseisen genren syövereihin. Pelkäänpä, että kauhukirjat jäävät pysyvästi minun lukemistooni, sillä olen tykästynyt niihin todella.

Ihan vasta hyppäsin mukaan  Hyönteisdokumentti-blogin pitämään NTK-haasteeseen mukaan, jossa on siis tarkoituksena lukea WSOY:n Nuorten Toivekirjasto -nimisen kirjasarjan julkaisuja. Harmikseni huomasin tämän, kohta vuoden kestäneen haasteen vasta nyt, mutta uskoakseni ehdin vielä lukea muutaman helmen tästä vanhasta nuortenkirjasarjasta.

 Tästä linkistä pääset katsomaan, mitä kaikkea NTK-sarja pitää sisällään. Listassa kirjat on numerojärjestyksessä, ja siinä on mukana vain kaksisataa vanhan kansiformaatin mukaista kirjaa. Yhteensä sarjassa on ilmestynyt 265 kirjaa. Tästä Kirjasammon listasta taas näet kirjat aakkostettuna nimekkeen mukaan. Risingshadow:n listasta näkee, mitä spefi-kirjoja kyseisessä sarjassa on.

Yritän lukea ainakin nämä: Anna Sewell Uljas Musta, Kaija Pakkanen Vimperin pihan Ilona, Anja Vitikka Kotikesä, Osmo Ilmari Uhka Avaruudesta, Maria Grüger Punaruusun aikaan sekä Kerttu Vuorinen Kuin taivaan linnut. Näistä ensimmäisen olen lukenut aiemmin joskus lapsuudessani,

Eihän ne haasteet tähän vielä lopu, ehei. Katvealue -blogin Anu ja Eero pitävät helmikuun kahdeksanteen päivään saakka Kirjavat kissat -lukuhaastetta, jossa on nimensä mukaisesti tavoitteena lukea kirjoja, joissa on kissa jossain merkittävässä roolissa. Samalla he haastavat lahjoittamaan rahaa eläinsuojeluyhdistyksille tai kissataloille, vastaavasti viemään esimerkiksi kissanhiekkaa paikalliseen kissataloon tai ostamaan Eläinsuojeluyhdistyksen tuotteita.


Kissojen ystävänä minä olen takuulla mukana tässä, ja aion tilata joulun alla jotain kivaa Eläinsuojeluyhdistykseltä. Tällä hetkellä olen saanut haasteeseen merkittyä kolme kirjaa, Taru Väyrysen Kissan kuolema ja Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa.

Koska minulla on hyllyssäni kummittelemassa lukemattomia kirjoja, Ullan Luetut Kirjat -blogi tarjoaa minulle juuri sopivan, vuoden loppuun kestävän New to You -lukuhaasteen, jossa luettu kirja voi olla jollain tapaa uudelta, tuntemattomalta alueelta, kirjailija voi olla tuntematon, tai sitten vain se pitkään hyllyssä keikkunut teos.

Olisin onnellinen, jos saisin luettua tähän haasteeseen edes yhden kirjan. Minulla olisi ehdolle esimerkiksi Philip Pullmanin Kultainen kompassi, jonka löysin eräänä onnellisena päivänä kirjaston kierrätyshyllystä! Kyseinen kirjailija on minulle outo, ja ylipäänsä olen lukenut aika vähän mieskirjailijoiden nuortenkirjallisuutta. Kirjan aihe vaikuttaa todella kiehtovalta, ja kaiken huipuksi se on trilogian avausosa.






Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä täytyy mainita Goodreads-kirjallisuussivuston jokavuotinen Reading Challenge, jossa saa asettaa itselleen sopivan luettujen kirjojen lukumäärän  koko vuodeksi. Minä olin mukana jo viime vuonna, jolloin ylitin hienosti asettamani 64 kirjan tavoitteen 4:llä kirjalla. Tänä vuonna hilasin tavoitteeni optimistisesti kahdeksaankymmeneen, ja olen saavuttanut tavoitettani hienosti 70:llä lukemallani kirjalla.

**************************************

Kuten huomaa, lukuhaasteet ovat vieneet minut täysin mennessään. Aloittaessani bloggauksen noin kaksi ja puoli vuotta sitten, minulla ei ollut hajuakaan, mitä lukuhaasteet ovat. Sana kuulosti jotenkin ahdistavalta, mutta kun lähdin mukaan ensimmäiseen haasteeseeni, huomasin, miten mahtava tapa niiden kautta on laajentaa lukutottumuksiaan ja  saada muutenkin tsempattua itseä lukemaan enemmän. Stressiäkin niistä voi toki tulla, mutta ehkä se on ollut tähän mennessä vain sellaista hyvää stressiä, sillä en vain malta olla osallistumatta niihin.

Olen ollut mukana muun muassa novellihaasteessa, SELKO-kirjahaasteessa ja kirjankansibingossa. Olen ensi vuoden alusta myös mukana yhdessä isommassa haasteessa, josta en ilmeisesti vielä saa kirjoittaa, joten olen vielä ihan hys-hys. Se haaste tulee taas mullistamaan viimeaikaiset lukutapani päälaelleen.

Jos sinua kiinnostaa enemmän lukuhaasteet, kannattaa käydä kurkkaamassa Haastavaa lukemista -blogissa, mitä kaikkea on meneillään.