Kirjabloggaajien klassikkohaaste 6 ~ Vuonna 1984: George Orwell

Vuonna 1984: George Orwell. Suomentanut Raija Mattila. WSOY 2008  (1. suomennos julkaistu 1950, toinen 1999.)

Englanninkielinen alkuteos (1949): Nineteen Eighty-Four. Kannen suunnittelu: Liisa Holm. Kannen kuva: Heikki Kalliomaa.

"Ajatusrikos oli asia jota ei voinut salata iäti. Sen voi pitää piilossa jonkin aikaa, jopa vuosikaudet, mutta ennemmin tai myöhemmin siitä takuulla jäi kiinni.”

 

Totuusministeriön virkamies Winston Smith elää totalitaristisessa valtiossa. Mystinen Isoveli valvoo kaikkialla: joka huoneistossa teleruutu lähettää puolueen propagandaa ja toisaalta tarkkailee kansalaisten liikkeitä, jopa heidän ajatuksiaan. Puolue on luonut myös uuskielen, jonka tarkoituksena on tehdä puolueen vastustaminen eli ajatusrikos mahdottomaksi. Romaanin päähenkilö Winston Smith väärentää työkseen historiaa mutta on samalla alkanut epäillä totalitaristista järjestelmää. Seuraukset ovat kohtalokkaat.

George Orwell (1903–1950) sijoitti romaaninsa Vuonna 1984 tapahtumat Lontooseen. Ilmestyessään vuonna 1949 romaani oli uhkakuva tulevaisuuden yhteiskunnasta. Nyt näemme, että monet sen esittelemät ilmiöt ovat toteutuneet diktatuureissa mutta myös länsimaisissa demokratioissa. Siksi Orwellin romaani on edelleen tarpeellinen varoitus poliittisen vallan vaaroista."

Oma arvio:

Osallistun nyt kuudetta kertaa Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen, jossa tarkoituksena on täyttää sivistyksessä oleva, klassikkokirjan mentävä aukko. Samalla myös emännöin tämänkertaista haastetta.

Viime kesänä luin  George Orwellin Eläinten vallankumous -nimisen poliittisen satiirin, ja koska olen pitkään halunnut lukea hänen scifiklassikkoteoksensa Vuonna 1984, otin nyt poikkeuksellisesti heti perään kirjan samalta kirjailijalta. Koska pidän scifistä ja erityisesti dystopioista, on tämä teos ehdottomasti luettava, sillä tämä on kaikkien dystopioiden alkuteos - näin uskallan väittää.

Koska olen melko onneton kommentoimaan yhteiskunnallisia asioita, jätän sen tässä postauksessa vähemmälle. Lukiessa tein paljon vertailua lukemiini uudempiin dystopioihin ja aloin selvästi ymmärtää, miten paljon tämä teos on innoittanut scifin kirjoittajia. Kunnioitan myös George Orwellin rohkeuttaa kirjoittaa niin kärjistäviä ja uhkakuvia maalailevia poliittisia kauhuskenaarioita  (etenkin sellaiseen aikaan, jolloin sitä ei kaikkialla katsottu hyvällä), eivätkä ne kaikki oikeastaan ole loppujen lopuksi sittenkään kovin kaukaa haettuja.

Ketä varten hän tätä päiväkirjaa piti, hän tuli kysyneeksi itseltään. Tulevaisuutta, syntymättömiä varten. Hänen ajatuksensa viivähtivät hetken sivun epäilyttävässä päiväyksessä ja törmäsivät sitten uudiskielen sanaan kaksoisajattelu.Ensi kertaa hän tajusi hankkeensa suurisuuntaisuuden. Miten hän voisi osoittaa sanansa tulevaisuudelle? Sehän oli luonnostaan mahdotonta. Joko tulevaisuus muistuttaisi nykyisyyttä, jolloin se ei kuuntelisi häntä, tai sitten se olisi erilainen, eikä hänen ahdinkonsa merkitsisi mitään. (s. 17)

Vuonna 1984 seuraa totuusministeriössä työskentelevää Winston Smithiä, joka alkaa epäillä valtion syöttämiä totuuksia. Ajatusrikos on kuitenkin Oseanian valtiossa pahin mahdollinen rikos, ja Isoveli näkee ja kuulee kaiken. Vaikka hetki sitten Oseania on sodassa Euraasian kanssa, voi Isoveli päättää yhtäkkiä, että he ovatkin samassa liittoumassa keskenään ja sodassa kolmannen mantereen, Itä-Aasian kanssa. Silloin kukaan ei saa kyseenalaistaa mitään. Totuusministeriössä asiat muokataan ideaaleiksi: kielestä karsitaan turhia sanoja, kirjallisuus rukataan sopivaksi, uutiset ja faktat laitetaan kohdilleen. Tätä työtä tekee myös Winston, mutta iltaisin kyseenalaistaa kaiken päiväkirjaansa: onko 2+2 viisi, niinkuin heidät pakotetaan uskomaan?

Puolueen tavoitteena ei ollut vain estää miehiä ja naisia solmimasta tunnesiteitä, joita voi olla mahdoton kontrolloida. Todellisena, ääneen lausumattomana tarkoituksena oli poistaa sukupuoliaktista sen kaikki nautinnollisuus. Rakkautta suurempi vihollinen oli erotiikka, niin avioliitossa kuin sen ulkopuolellakin. (s.73)

Kirjan maailmassa ihmiskunta on jaettu kolmeen eri luokkaan, joista ylimpänä on valvova Isoveli. Proleja eli orjaluokkaa on suurin osa ihmisistä. Avioliitot ovat rakkaudettomia ja ainoastaan lisääntymiseen tarkoitettuja instituutioita. Winston muistelee inholla kadonnutta vaimoaan, jonka hän olisi lähinnä halunnut tyrkätä kalliolta alas, sillä vaimo ei suonut miehelleen lainkaan hellyyttä. Rutiininomainen suhtautuminen naisen ja miehen väliseen sukupuolielämään muistuttaa minua Margaret Atwoodin Orjattaresi-kirjan vastaavaa käytäntöä. Monissa nykyajan dystopioissa on myös vastaava teema, jossa rakkaus ja tunteet ovat kiellettyjä, kuten Lauren Oliverin Delirium-trilogiassa sekä vasta lukemassani Anu Holopaisen kirjassa Molemmin jaloin.

Käännekohta tapahtuu, kun Winston tapaa Julian. He rakastuvat, rakastelevat salaisissa paikoissa ja alkavat suunnitella vaihtoehtoista tietä. Winston ja Julia eivät kuitenkaan muista, että Isoveli näkee ja kuulee jokaisen ajatusrikoksen, eikä siltä pääse missään piiloon. Winston on epämääräisen ajan kidutettavana ja sellaisessa ajatuspusertimessa, jossa hänet yritetään saada viimeinkin uskomaan, paljonko saadaan tulokseksi yhteenlaskusta 2+2. Hänen on rakastettava Isoveljeä. Hänen on petettävä kaikki muut. Hänen on vastattava: 5.


Winstonin vankeusjakso kidutuksineen on myös tuttua monissa nykyajan dystopioissa ja tieteisfantasioissa. Esimerkiksi Veronica Rothin Outolintu-trilogiassa Tris vangitaan kapinallisten ajatustensa vuoksi. Kirjan lopussa O´Brien julistaa hyvin kiteyttävästi, miten järjestelmällisesti yhteiskunta hajoittamalla ja hallitsemalla ottaa vallan ja turvallisuudentunteen pois kansalaisiltaan. Vanhemmat eivät voi luottaa lapsiinsa, sillä lapset opetetaan tunnistamaan vanhempiensa ajatusrikokset ja ilmiantamaan he sopivan tilaisuuden tulleen. Perheessä ei ole lojaaliutta.

Vanhat kulttuurit väittivät perustuvansa rakkauteen tai oikeudenmukaisuuteen. Meidän perustuu vihaan. Meidän maailmassamme ei tule olemaan muita tunteita kuin pelko, raivo, voitonriemu ja nöyryytys. Kaiken muun me hävitämme - kaiken. Olemme jo alkaneet murtaa vallankumoista edeltäneeltä ajalta säilyneitä ajatustapoja. Olemme katkaisseet siteet lapsen ja hänen vanhempiensa, miesten, ja miehen ja naisen väliltä. Vaimoon tai lapseen tai ystävään ei ole enää luottamista. Mutta ei tulevaisuudessa vaimoja tai ystäviä olekaan. Lapset viedään äideiltä synnytyksen yhteydessä kuin kanalta munat. (s. 283)

 

Monille termi isoveli on tullut tutuksi lauseesta "isoveli valvoo", sekä suositusta TV-formaatista Big Brother. Nämä molemmat ovat George Orwellin klassikkoteoksesta napattuja. Olen vakaasti sitä mieltä, että etenkin scifikirjallisuutta lukeville tämä kirja on perusteos, joka pitää lukea kaiken pohjalle. Tämä vahvistaa sen, miten dystopiat ovat ennen kaikkea yhteiskunnallisiin asioihin kantaa ottavia teoksia, joskin nykyään nuorille aikuisille suunnatut dystopiat ottavat kantaa hieman vähemmän painokkaalla tavalla, ja maailman postapokalyptisyys on tullut niihin myös vahvaksi teemaksi.

Kirjan alussa minulla oli vaikeuksia päästä lukuvauhtiin, ja koin melko tylsistyttäviäkin hetkiä välillä, mutta loppua kohti kirja paranee ja tapahtumat pääsevät kunnolla vauhtiin.

Arvosanani 4

Olen hyvin tyytyväinen itseeni, että sain taas luettua yhden klassikon lisää ja tunnen olevani paljon viisaampi ja sivistyneempi. Nyt nokka kohti uutta klassikkohaastetta, jota emännöi Unelmien aika -blogin Katriina.

Muissa blogeissa:

Kirjaneidon tornihuone
Jokken kirjanurkka
Iltaluvut
Kujerruksia
Anna minun lukea enemmän
Markus Janssonin blogi
Rakkaudesta kirjoihin
Hannan kirjokansi
Kirjainten virrassa
Yöpöydän kirjat

Samantyyppistä luettavaa:

Eläinten vallankumous: George Orwell
Orjattaresi: Margaret Atwood
Sotapuiston perikato: George Saunders
Joulukuun kymmenes: George Saunders
Molemmin jaloin: Anu Holopainen


Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan: 

 16. Kirjassa luetaan kirjaa

Kirjabloggaajien Klassikkohaaste osa 6 päättyy

Näin on aika vierähtänyt siihen vaiheeseen, että on aika koota kasaan kaikki Kirjabloggaajien Klassikkohaasteen osa 6 bloggaukset. Ehditkö lukea klassikkosi, vai loppuiko aika kesken? Olitko yllättynyt siitä, kuinka kiintoisa opus valitsemasi kirja oli, vai oliko se juuri niin puuduttava kuin pelkäsitkin sen olevan?

Mahtavaa, sillä huikeat 38 osallistujaa on ilmoittautunut haasteeseen tällä kertaa mukaan. Toivottavasti osallistujia on vielä enemmän, sillä ennakkoilmoittautuminen ei toki ole ollut pakollista. Kaikki ilmoittautuneet näet haasteen aloituspostauksesta.

Noin 23 ilmoitti etukäteen, minkä kirjan aikoo lukea haasteeseen. Joukossa on Juhani Ahoa, Kirsi Kunnasta, Minna Canthia, Anne Brontëa, Maria Jotunia, John Steinbeckiä, Väinö Linnaa, Charles Dickensiä, J.R.R Tolkienia, Pierre Boullea ja monta muuta klassikkokirjailijaa. Mahtavia valintoja taas kerran!

Tämän postauksen kommenttiosioon voit linkittää oman klassikkopostauksesi, tai jos sinulla ei ole blogia, voit kirjoittaa ajatuksiasi klassikon selättämisestä. Muista kehua itseäsi klassikon lukemisesta!

Onnea!

Niin ja muuten:

Seuraavaa, järjestyksessään seitsemännettä, 31.7.2018 päättyvää Kirjabloggaajien klassikkohaastetta vetää  Unelmien aika -blogin Katriina. Ei siis muuta kuin uutta klassikkoa valitsemaan - tai jos et ole ennen osallistunut, nyt on korkea aika.

Satu maahispeikosta: Janette Backman

Satu maahispeikosta: Janette Backman. 147 sivua. Aviador 2017.

"Satu maahispeikosta on kuvitettu kertomus kaikenikäisille Lappiin rakastuneille ja Lapin mytologiasta kiinnostuneille. Sadussa seikkailee pieni maahispeikko Halti, joka tahtoo nähdä ja kokea koko laajan Lapinmaan, ja lähtee rohkeasti kotikolostaan maailmalle.

Matkallaan Halti kohtaa sykähdyttäviä maisemia ja saa uusia ystäviä. Hän tutustuu tarinoita kertovaan karhuun ja metsälammen haukivanhukseen, saa liitää taivaalla tunturipöllön selässä ja näkee vilauksen jopa salaperäisestä Tuliketusta. Falav-poron, Haltin läheisimmän matkatoverin kyydissä maisemat vaihtuvat joutuisasti, ja vauhdikkailta tilanteilta ja kommelluksiltakaan ei vältytä. Matkallaan maahispeikko kohtaa myös kaltaisensa, peikkotyttö Freyan, joka jättää pysyvän jäljen tämän sydämeen. Pitkän taipaleen aikana pieni rohkea matkaaja joutuu kokemaan iloa tuottavien elämysten lisäksi luopumisen tuskaa ja oivaltaa, mikä elämässä on tärkeää."(Aviador)

Oma arvio: 

Luimme tämän kirjan yhdessä 8-vuotiaan poikani kanssa.

Eteneminen oli muutenkin toisinaan upottavassa lumessa peikolle vaivalloista, mutta Haltin pienet tihrusilmät loistivat ja paloivat kuin kaksi hehkuvaa kekälettä mustuvassa yössä. Tarmoa ja päättäväisyyttä uhkuen maahispeikko ruukalsi eteenpäin. (s. 28)

Satu maahispeikosta johdattelee lukijansa Halti-maahispeikon matkaan, joka on utelias, seikkailunhaluinen ja kotiseutunsa tunturimaisemiin hellyttävällä tavalla juurtunut. Matkalla pääsemme tutustumaan monenlaisiin eläimiin ja otuksiin, kuten uskolliseen Falav-poroon, tonttu Ragnariin, nälkäiseen kettuun, korskeaan haukeen, valtavaan kontioon ja pöllöpariskuntaan. Maisemina vilahtavat tunturit, aapasuot, vaaramaisemat ja jokirotkot ja Jäämeren tyrskyt. Vuodenajat vaihtuvat purevista pakkasista komeaan ruskaan ja lempeään kesään itikoineen kaikkineen.

Backmanin kuvitukset ovat henkeäsalpaavia ja niin eläviä, että niihin tekisi mieli astua sisään. Lapin mytologiat tulevat monipuolisesti esille ja lappilaiset murresanat siivittävät tarinaa. Moni sana on niin outo, että sen merkitys on pakko kurkata tarinan lopussa olevasta murresanaluettelosta. Tämä on aivan mahtava teos murteista kiinnostuneille, mutta myös kattava johdatus Lapin mytologiaan seikkailuhenkisen sadun muodossa. Tarinan sekaan on myös ujutettu loitsuja ja taikaloruja.

Vaikka nautin kovasti Backmanin kuvista ja pidän Halti-peikon koko elämänkaaren läpi seuraavaa tarinaa kiehtovana, tarina käy välillä hiukan jaarittelevaksi ja toisteiseksi. Pieni tiivistys olisi ollut paikallaan. Kirjan kieli on kuitenkin murresanojenkin ansiosta monipuolista ja elävää. Huomasin, että tarina kyllä kiinnosti enimmäkseen pientä ekaluokkalaista kuuntelijaa, mutta välillä hänkin tuskastui tarinan junnaavampiin jaksoihin. Olemme lukeneet satua melko pitkän ajanjakson ajan, luku kerrallaan, sillä 124-sivuisessa sadussa riittää luettavaa.

Poikani luonnehtii kirjaa hauskaksi, riemastuttavaksi ja kiinnostavaksi. Falav-poro on hänen mielestään mielenkiintoisin hahmo, koska se on niin kiva. Kuvia on hänen mielestään kirjassa aika paljon eli tarpeeksi, ja ne ovat hänestä värikkäitä, hauskoja, tarkkoja ja kiinnostavia. Erityisesti poikani mieleen jäi kirjan alku, kun Halti-peikko lähti seikkailulleen matkaan. Hän ei pitänyt ollenkaan Freya-neidosta, johon Halti oli nuoruudessaan rakastunut, eikä myöskään kirjan loppuratkaisusta, johon Haltin elämänkaari päättyy. Kirja olisi myös hänestä saanut olla hiukan lyhyempi. Poikani suosittelee kirjaa vähän itseään vanhemmille pojille, koska tämä on kuulemma "sellainen poikien kirja".  Olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, ettei kirja välttämättä kiinnosta vielä kovin pieniä, alle kouluikäisiä lapsia, mutta poikkeuksiakin toki voi olla.

Tämä kirja kuuluu ehdottomasti jokaisen lappilaisen koulun lukemistoon, ja toivottavasti koulut ovatkin löytäneet tämän kirjan. Toki tätä voi lukea muuallakin kuin Lapissa, mutta erityisesti oman alueen mytologoiden tuntemus on tärkeää. Toivoisin vastaavaa teosta myös oman alueeni, Pohjois-Pohjanmaan, myyteistä ja murresanoista. 

Arvosanaksi poikani antaa 5
minä annan 4-
Yhteensä  4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa verkkojulkaisuissa:

Retkipaikka
Koillissanomat
YleUutiset

Lisään tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

23. Kirjassa on mukana meri

Päivitys Girl Online -sarjaan

Luin Zoe Suggin Girl Online -sarjan kolmososan Girl Online omillaan. Klikkaa kansikuvaa lukeaksesi, mitä olen tuumiskellut tästä ja aiemmista osista.

Heittäydy, jos uskallat: Estelle Maskame

Heittäydy, jos uskallat: Estelle Maskame. Suomentanut Sirpa Parviainen. Gummerus 2018.

Englanninkielinen alkuteos (2017): Dare to Fall

"MacKenzie Riversiä pidetään Coloradossa vahvana ja rentona tyttönä, ja moni luulee, ettei hän pelkää mitään. Mutta hänelläkin on heikko kohtansa, ja se on menettämisen pelko. MacKenzie tietää, millaisen jäljen läheisen kuolema voi jättää, ja on päättänyt pitää huolta ennen kaikkea itsestään.

Jaden Hunter on hämillään. Miksi hänen vanhempansa kuolivat? Miksi ystävät eivät enää vitsaile hänen seurassaan? Miksi MacKenzie, tyttö johon hän ihastui viime vuonna, on käynyt niin etäiseksi?

Eräänä iltana MacKenzie ja Jaden kohtaavat yllättäen uudelleen. Vanhat tunteet heräilevät, ja uusia muistoja syntyy, mutta uskaltaako MacKenzie rakastua juuri siihen ihmiseen, jonka läheisyyttä hän nyt niin pelkää? (Gummerus)

Oma arvio:

Olen lukenut Estelle Maskamen aiemmin kirjoittaman DIMILY-trilogian, jota pidän erittäin viihdyttävänä YA-draamana, mutta jossa tietyt seikat hiukan ärsyttävät minua. Osa niistä johtunee Maskamen nuoresta iästään. Nyt tartuin innolla tähän Maskamen uusimpaan, itsenäiseen romaaniin Heittäydy, jos uskallat. Toistuisivatko samat maneerit tässä kirjassa, vai olisiko tämä jotain ihan uutta ja virkistävää?

Täytyy heti sanoa, että Maskame on selvästi kehittynyt kirjoittajana ja hionut (kustannustiiminsä kanssa) tämän romaanin mukavalukuiseksi lukunautinnoksi. DIMILY:n ärsyttävyydet puuttuu (joihin lasken mm. älyttömän ryypiskelyn, rasittavan päähenkilön ja ailahtelevan äkkipikaisen poikakaverin.) Tosin ensi alkuun en ole kovin innostunut päähenkilön, MacKenzien edesottamuksista. Nimittäin heti alusivuilla selviää, että hän on alkanut järjestelmällisesti hyljeksiä ystäväänsä Danielle Hunteria sekä orastavaa ihastustaan Jaden Hunteriä näiden menetettyään vanhempansa auto-onnettomuudessa. Mietin, että kuka ihmishirviö tekisi moista? Luettuani kirjaa pidemmälle selviää, miksi MacKenzie on toiminut niin kuin on toiminut, ja ymmärrän häntä enemmän.

Parasta tässä kirjassa kuitenkin on se, että kirjan hurmuri, Jaden Hunter, on miellyttävä persoona, eikä mikään öykkäri, joten MacKenzien ihastuminen häneen on uskottavaa.

Jaden todella on suloinen mitä viehättävimmällä mahdollisella tavalla. Hän on hellyttävä ja vahva, hurmaava ja flirtti. Saan kaiken yhdessä ja samassa paketissa, joka on Jaden, ja se on täydellinen sekoitus. (s. 246)

MacKenzien elämässä vaikuttaa olevan kaikki hyvin: hän on suosittu, menestyy hyvin koulussa ja koulun juoksuharjoituksissa. Hänellä on kaksi mainiota kaveripoikaa, Will ja Holden, vaikka Holden alkaa käyttäytyä enemmän kuin omituisesti ystäväänsä kohtaan. (Minulla on tietenkin omat, kliseiset ajatukseni Holdenin käytöksen muuttumisen syistä, mutta tällä kertaa olen ihan hakoteillä. Kirja osaa siis ainakin vedättää minua.) MacKenzien kotona on kuitenkin salaisuus, jota he isänsä kanssa piilottelevat, nimittäin hänen äitinsä alkoholiongelma. Lisäksi myös Holdenin outo käytös ja stalkkaava ex-poikaystävä häiritsevät MacKenzien elämää.

Kuva: Pixabay

Kirjan tapahtumat kietoutuvat MacKenzien kaksoiselämän ympärille, josta edes hänen ystävänsä eivät tole tietoisia. Nuori nainen joutuu hyvin hankaliin tilanteisiin äitinsä takia, ja tämän kautta myös hänen ja Jadenin tiet kohtaavat jälleen. Danielle on nihkeä MacKenzietä kohtaan, enkä yhtään ihmettele. Enemmänkin ihmettelen sitä, miten pian Jaden leppyy siihen, että juuri orastamassa ollut suhde on katkennut siihen, että toinen ei ole osannut kohdata toisen surua ja kääntänyt tälle selkänsä. Mutta kuten aiemmin kirjoitin, kaikkeen on selitys perusteineen. MacKenzie ei ole niin ilkeä kuin voisi luulla. 

Kuva: Pixabay

Heittäydy, jos uskallat tarttuu rohkeasti alkoholismiin ja siihen, miten se on koko perheen sairaus. Se myös näyttää, ettei alkoholismista kärsivä ihminen ole aina katuojassa rypevä pultsari, vaan voi olla ihan tavallinen, töissä säännöllisesti käyvä ja asialliselta näyttävä perheenäiti. Minusta tilanne on hyvin uskottavasti kuvattu, ja siitä pisteet. MacKenzien tavat piilotella äitinsä sairaus, mutta samalla mahdollistaa se hakemalla äidilleen alkoholia valeasussa, ovat ristiriidassa, mutta kuvastavat hyvin lapsen lojaaliutta äitiään kohtaan. 

Haluan, että Jaden ymmärtää minua aidosti, samalla tavalla kuin minä haluan ymmärtää häntä. Minun on pakko olla rehellinen. Minun on pakko kertoa hänelle totuus, joka ainoa murunen siitä. (s. 203)

Toisena tärkeänä teemana on toisen surun kohtaaminen, mikä voi olla hyvin vaikeaa, jos itselläänkin on surua kannettavanaan. Kirja antaa hyviä ohjeita siihen, mitä voi sanoa sellaiselle, joka on menettänyt kertarysäyksellä lähes kaiken. Lisäksi tartutaan siihen, pitääkö aina kertoa totuus, vaikka se murskaisi viestinsaajan. Kumpi on pahempaa: suojeleminen totuudelta vai sen kertominen juuri, kun toisen elämä on alkanut jo sujua suuren surun jälkeen.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle. 

Muissa blogeissa:

En löytänyt vielä muita bloggauksia

Samantyylistä luettavaa:

Mikä kaikki voi mennä pieleen: Holly Bourne

(äidin alkoholismi)

Lisään tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä

Landline: Rainbow Rowell

Landline: Rainbow Rowell. St. Martins Press 2014. Ei suomennettu.

Kannen suunnittelu: Olga Grlic.

"Georgie McCool knows her marriage is in trouble; it has been in trouble for a long time. She still loves her husband, Neal, and Neal still loves her, deeply — but that almost seems beside the point now.

Maybe that was always beside the point.

Two days before they’re supposed to visit Neal’s family in Omaha for Christmas, Georgie tells Neal that she can’t go. She’s a TV writer, and something’s come up on her show; she has to stay in Los Angeles. She knows that Neal will be upset with her — Neal is always a little upset with Georgie — but she doesn't expect him to pack up the kids and go home without her.

When her husband and the kids leave for the airport, Georgie wonders if she’s finally done it. If she’s ruined everything.

That night, Georgie discovers a way to communicate with Neal in the past. It’s not time travel, not exactly, but she feels like she’s been given an opportunity to fix her marriage before it starts...

Is that what she’s supposed to do?

Or would Georgie and Neal be better off if their marriage never happened?"

Oma arvio: 

Olen tainnut mainita, että Rainbow Rowell on yksi lempikirjailijoistani, sillä pidän hänen yhtä aikaa  hauskasta, vakavasta ja siloittelemattomasta tavasta kirjoittaa. Olen lukenut häneltä kolme YA-kirjaa, ainoan suomennetun kirjan Eleanor & Park, sekä englanniksi kirjat Fan girl ja Carry On. Landline on aikuisille suunnattu romantiikka-genreen sijoittuva kirja, jossa on myös hieman maagisen realismin elementtejä. Kirjaa voisi kuitenkin suositella myös nuorille aikuisille, sillä takaumien kautta tarina vie melko suureksi osaksi kuitenkin päähenkilön, Georgien nuoruuteen ja sen aikaiseen rakastumiseen.

Tarina alkaa siitä, kun reilu kolmekymppinen kahden lapsen äiti Georgie joutuu ikävän päätöksen eteen: hänen on pakko uhrata koko perheen joulureissu Omahaan, appivanhempiensa luo, ja jäätävä Los Angelesiin tekemään uuden TV-ohjelman pilottijaksoa. Georgien mies, Neal, ei suostu jäämään kotiin, vaan lentää tyttöjen kanssa kolmistaan kotikaupunkiinsa. Georgie luulee, että kaikki on sillä ok, mutta näin ei tietenkään ole. Asia alkaa avautua mystisten puheluiden aikana, jotka vievät Georgien aikahypyllä nuoruuteen ja siihen aikaan, kun he Nealin kanssa tapasivat, rakastuivat ja menivät naimisiin. 

Tarina avaa mahtavalla tavalla sitä, miten ensin niin ongelmattomasta tilanteesta kuoriutuukin melkoinen draama ja fiasko. Georgie soittaa vanhempiensa kotona vanhalla keltaisella lankapuhelimellaan tavoitellakseen Nealia, mutta yhtäkkiä hän huomaa jotain kauheaa: Nealin isä juttelee hänelle iloisesti puhelimeen, vaikka on kuollut jo vuosia sitten. Kun hän saa Nealin langan päähän, tämä ei tiedä heidän lapsistaan mitään ja vaikuttaa oudolta. Georgie huomaa puhuvansa kaksikymppisen Nealin kanssa, ajalta jolloin hän on ottanut aikalisän heidän suhteestaan ja karannut lapsuudenkotiinsa jouluksi. Vain muutamaa päivää myöhemmin tuosta ajasta hän ajoi Georgien kotiovelle ja kosi tätä. Georgie saa pakkomielteen vaikuttaa asioihin oikein, jotta Neal tekisi sen, mikä on oikein - oli se sitten kosinta tai ei.

There's a magic phone in my childhood bedroom. I can use it to call my husband in the past. (My husband who isn't my husband yet. My husband who maybe shouldn't be my husband at all.)

There's a magic phone in my childhood bedroom. I Unblogged it this morning and hid it in the closet.

Maybe all the phones in the house are magic.

Or maybe I'm magic. Temporarily magic. (Ha! Time travel pun!)

Does it count as time travel? If it's just my voice traveling?

There's a magic phone hidden in my closet. And I think it's connected to the past. And I think I'm supposed to fix something. I think I'm supposed to make something right. (s. 139)

Kuva: Pixabay

Georgien käytöksestä huolestuu hänen paras ystävänsä ja käsikirjoittajakumppaninsa Seth, joka on seurannut Nealin ja Georgien tutustumista ja rakastumista alusta alkaen (ja hieman vastustanutkin sitä.) Parivaljakon pitäisi nyt olla kovassa iskussa, jotta he saisivat oman unelmansa toteutettua: hauskan TV-ohjelmansa. Georgie alkaa kuitenkin luisua päivä päivältä enemmän synkkyyteen. Hän alkaa epäillä omaa mielenterveyttään ja sitä, onko hän kuvitellut koko avioliittonsa ja lapsensa. Matkapuhelimellaan hän kyllä pääsee juttelemaan tyttäriensä Noomin ja Alicen kanssa, mutta Nealia hän ei saa koskaan langan päähän. Onko hän päättänyt luovuttaa avioliiton suhteen, onko hän saanut tarpeekseen siitä, että Georgie asettaa aina työnsä etusijalle?

Neal on hieno esimerkki introvertti taiteilijasta (hän piirtää sarjakuvia), joka ei ole kovin puhelias ja vihaa juhlimista ja keskipisteenä olemista. Georgiekaan ei pidä juhlista, mutta hän kuitenkin jaksaa yrittää edustaa tilaisuuksissa. Siitä aiheutuu monet riidat, kun Neal joutuu olemaan seinäkukkasena vaimonsa kerätessä kaiken huomion ympärilleen. Neal on tehnyt tietoisen päätöksen ja luopunut urastaan, jotta voi hoitaa heidän tyttäriään kotona. Samalla Georgie on saanut luoda uraansa ja vieraantunut hieman kotiarjen pyörittämistä. Nyt Georgie miettii, onko Neal sittenkin alkanut katua sitä kaikkea ja saanut tarpeekseen.  Lisäksi Neal ei tunnu pääsevän koskaan mustasukkaisuudestaan Sethiä kohtaan, joka vie kaiken Georgien ajan.

"Let's never do this again."

"Do what?"

"Be jealous and crappy to each other." (s.163)

Kirjassa on myös muita mielenkiintoisia henkilöitä, kuten Georgien hulvaton 18-vuotias pikkusisko Heather, höpsö äiti ja hänen huomattavasti nuorempi miehensä Kendrick, joka olisi voinut saada suuremmankin roolin kirjan henkilögalleriassa.

Landline on hurmaava,  hulvaton tarina, jossa on tunnistettavissa Rowellin konstailematon kirjoitustyyli. Georgien ja Nealin puhelinkeskustelut ovat suurimmassa roolissa kirjassa käydyistä dialogeista.  Vaikka kirja ei ole varsinaisesti nuortenkirja, on siinä kuitenkin melko paljon samaa keveyttä ja höpsöyttä kuin hänen YA-romaaneissaan, joten voisin suositella tätä myös 15+ ikäisille lukijoille. Ihan samaan huippuuteen tämä kirja ei kuitenkaan noussut minusta kuin kirjailijan aiemmin lukemani kirjat.

Arvosanaksi annan  4+

Tämä kirja on omasta hyllystäni.

Muissa blogeissa:

Kujerruksia
Notko, se lukeva peikko
Todella vaiheessa
It's just my life
Ei vain mustaa valkoisella

Samantyylistä luettavaa:

Sinä ja minä sitten joskus: Jay Asher & Carolyn Mackler



Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

11. Kirjassa käy hyvin

Päivitys Harry Potter -sarjaan

Luin J.K. Rowlingin kirjoittaman, ja Jim Kayn kuvittaman kirjan Harry Potter ja Azkabanin vanki, joka on sarjan kolmas osa. Klikkaa kuvaa, niin pääset lukemaan mietteeni tästä ja aiemmista osista.

Molemmin jaloin: Anu Holopainen

Molemmin jaloin: Anu Holopainen. Karisto 2006.

Kannen kuva: Christophe Vacher.

Livia valikoituu lukemattomien innokkaiden hakijoiden joukosta pieneen lisääntyjien joukkoon, joka lähetetään pohjoisesta territoriosta Skandinaviassa sijaitsevaan Äitikeskukseen jatkamaan sukua. Kun keskukseen saapuvilta untuvikoilta poistetaan viettielämää ja monia tunteita rajoittava inhibiittori, hormonit alkavat jyllätä ja laitosta vavisuttavat hillittömät raivokohtaukset ja itkuiset tunteenpurkaukset. 

Lukkojen takaa katoaa samaan aikaan testosteroniampulleja – arvatenkin miespuolisten työntekijöiden taskuihin, ja seurauksia voi vain arvailla. Vartijoilla olisi muutenkin tekemistä Isäkeskuksen lähetystä odottelevien lisääntyjien suojelemisessa, sillä keskuksen ulkopuolella huhutaan liikkuvan barbaarisia saramandeja, jotka nekin kaipaisivat uutta verta näivettyvään ja sisäsiittoiseen heimoonsa.

Oma arvio:

Tämän kirjan poimin joululoman kunniaksi pölyttymästä kirjahyllystäni, johon se pääsi kirjaston poistohyllystä. Olen lukenut aiemmin Holopaisen Ihon alaiset, joka on vaikuttava dystopinen kuvaus kauneusihanteista äärimmäisyyksiin vietynä.

Tämä on niitä asioita, joista ei voi kertoa etukäteen. (s.87)

Molemmin jaloin taas on rankka, niin ikään dystopinen kuvaus siitä, miten ihmisistä on tehty tunteista riisuttuja, tiettyjen ominaisuuksien mukaan lokeroituja tuottajia. Erityisesti tarina seuraa nuoria naisenalkuja, Liviaa ja Petraa, jotka päättävät yhdessä suunnata Äitikeskukseen synnyttämään, eli tuottamaan lapsia. Koska kaikille on asennettu tunteita ja hormonitoimintaa säätelevä inhibiittori, täytyy se äitikeskukseen tulevilta untivikoilta poistaa. Tunteiden myllerrys vakaaseen elämään tottuneille tytöille on melkoisen hämmentävä kokemus.

Kuva: Pixabay

Kirjassa seurataan myös Äitikeskuksen johtajaa Ritaa, vartijoiden päällikköä Richardia ja vasta työnsä aloittanutta Joachimia. Rita on hiukan hämillään, tuntiessaan välillä  erikoisia tuntemuksia Richardin seurassa, mutta päättää tukahduttaa moiset typeryydet. Richard on tietoinen siitä, että vartijat piikittävät itseensä säännöllisesti hormonipistoksia, ja että he viihdyttävät itseään Äitikeskuksen nuorten tyttöjen seurassa. Richardkaan ei ole mikään puhdas pulmunen. Joachim päättää kokeilla muutamaa pistosta itseensä saadakseen hieman voimaa, mutta ei mene kauaakaan, kun hän on pahasti koukussa - eikä ollenkaan enää oma itsensä. Kun eräällä luontoretkellä katoaa yksi tyttö, on soppa valmis. Rita on epätoivon partaalla, Joachim menettänyt pirulle pikkusormen ja Richardkin neuvoton.

Jos tilanne tekisi vielä yhdenkin yllätyskäänteen huonompaan suuntaan, hän loikkaisi itse tältä saamarin katolta. (s. 169)

Tarinassa korostetaan luonnon merkitystä ja ainutlaatuisuutta maailmassa, jossa se ei enää ole itsestäänselvyys. Suuri odotuksen aihe Äitikeskukseen saapuvilla tytöilläkin on se, että he pääsevät ihan  oikeaan luontoon, erityisille luontoretkille. Muualla luontoa ei enää juuri ole, vaan kaikki on keinotekoista. Samaan aikaan kauhistellaan luonnossa eläviä villi-ihmisiä, Saramandeja, jotka lisääntyvät täysin villisti, antavat hormooniensa hyrrätä vapaasti ja käyttävät luontoa hyödykseen häikäilemättömällä tavalla. Kirjan maailmassa ihmisten lisääntyminen on tarkkaan laskelmoitu, säädetty ja optimoitu. Olisin ollut kiinnostunut seuraamaan enemmänkin Saramandien edesottamuksia, mutta he jäävät nyt ikävästi sivurooliin.

Harmikseni kirjan hieno idea jää laihaksi toteutukseksi, enkä saanut oikein mitään irti kirjan henkilöhahmoista. Kirjan tarina jää pahasti kesken, mikä on toisinaan ihan hyvä, että lukija saa päästää mielikuvituksensa valloilleen, mutta tässä tapauksessa jää fiilis, että jatkoa seuraa seuraavassa osassa - jota ei siis ole. Odotin tältä hiukan enemmän.

Arvosanani 3-

Tämä kirja on omasta hyllystäni.

Molemmin jaloin on Finlandia Junior -kirjallisuuspalkintoehdokas vuodelta 2006.

Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa

Muissa blogeissa:

Täydellisyys on ihmisen luomaa
Yöpöydän kirjat
Vinttikamarissa
Mustemaailmani

Samantyylistä luettavaa:

Delirium-trilogia: Lauren Oliver
Orjattaresi: Margaret Atwood
The Giver: Lois Lowry
Razorland-trilogia: Ann Aguirre

Äänihäkki: Arja & Emma Puikkonen

Äänihäkki: Arja & Emma Puikkonen. Kuvitus Paula Mela. Otava 2017. 

"Huikea, hienosti kuvitettu saturomaani lojaaliudesta ja oman äänensä löytämisestä. Kuusi kadonnutta poikaa ja vihreätukkainen tyttö, joka ryhtyy etsimään heitä.

Haidakun maassa liikkuminen kylästä kylään on kielletty. Uku lähtee luvatta matkaan löytääkseen kauan sitten jäljettömiin kadonneet veljensä. Matkaseuraksi liittyy Kaski, postipoika jolla ei ole ääntä mutta siivet kantapäissään.

Kaksikko kohtaa vanhan äänimestarin, joka on ammatikseen pyydystänyt joutsenten ääniä häkkiin. Onko mestarin tarina kuudesta Pirunpeltomeressä elävästä veljeksestä totta?
Onnistuuko Uku tapaamaan Haidakun kuningattaren ja suoriutumaan kolmesta tehtävästä, jotta veljet voisivat palata kotiin?" (Otava)

Oma arvio:

Aloimme lukea tätä yhdessä 9-vuotiaan tyttäreni kanssa. Muutaman luvun jälkeen hänen mielenkiintonsa kirjaan lopahti, ja hän pyysi aina luettavaksi jotain muuta. Minua kihersi lukea tarinaa eteenpäin, sillä se tempaisi minut heti imuunsa, mutta tyttäreni ei halunnut enää lukea koko kirjaa, sillä hän ei ole kovin innostunut fantasiasta tällä hetkellä. Niinpä sain luvan ahmia kirjan omin päin loppuun. Ja minähän ahmin!

Lentäminen oli aluksi vierasta, uudet siivet toimivat kankeasti. Hitaasti ja kuin jotain hakien joutsenten parvi jatkoi matkaansa kylän yli. Nyt he huusivat kaikki yhdessä ja tällä kertaa niin surullisesti, että jokainen sen huudon kuultuaan nosti päänsä ja kääntyi hetkeksi sisäänpäin kurkistamaan  siihen kylmään mustaan veteen, joka ihmisen sisällä läikkyy. Jokainen kyläläinen muisti oman yksityisen surunsa. (s. 89)

Kirjan kerrontatyyli ja kieli on todella kaunis, välillä melkein runolliseen vivahtavaa. Tyyli sopii loistavasti kirjan satufantasiamaiseen tarinaan, muttei kuitenkaan vieraannuta lapsilukijoita liikaa. Tosin kovin pienille alakoululaisille tämä kirja voi olla vaikeasti ymmärrettävä, joten aloittelevalle lukijalle en tätä suosittelisi.

Minä rakastuin kirjan aiheeseen ja sen sadunomaisuuteen. Siihen, kuinka joutsenet, nuo ylväät ja komeasti töräyttelevät linnut, ovat saaneet kirjassa ison roolin ja siihen, miten viisitoistavuotias Uku lähtee uhmaamaan valtakunnan sääntöjä ja etsimään kuutta kadonnutta veljeään mystiseen Ruurin kaupunkiin, vaikka eri maiden välillä liikkuminen on tavallisilla kansalaisilla ehdottoman kiellettyä.

- Sinä olet seitsemäs lapsi. Sinulla on kuusi veljeä: Rummu, Vapper, Kopu, Kauto, Luik ja pieni Kiiu.(s. 25) 

Olen myös erityisen ihastunut kirjassa käytettyihin erisnimiin, jotka ovat sopivasti sadunomaisia, mutta suomalaiseen suuhun sopivia. Ruurin lapsikuningatar Pihlaka, postipoika Kaski ja hänen siskonsa Aro Heijastajatar, Haidakun kaupunki, Ruu Omamieli, opettaja Hyväneuvo... näitä nimiä voisi makustella suussaan ikuisuuden. Kirjassa käytetyt nimet tuntuvat pieneltä seikalta kokonaisuuden kannalta, mutta sitä ne eivät ole, vaan nimet parhaimmillaan lisäävät tarinaan sadunomaisuutta, vieraannuttavat todellisuudesta ja jäävät mieleen erikoisuudellaan. Myös erikoiset henkilöt ja heidän tehtävänsä tuovat lisää fantasiamaisuutta tarinaan. Henkilöhahmoihin olisi tosin voinut saada vielä hiukan lisää, esimerkiksi Ruu Omamieli jää melko etäiseksi, vaikka hänellä on tärkeä rooli tarinassa.

Kun Aro oli täyttänyt viisitoista, hänet oli nukutettu yrteillä. Kun hän heräsi, ei silmiä voinut enää sulkea. Hänen silmäluomensa oli ommeltu auki, jotta hän näkisi taivaskuvat aina ja voisi valvoa niiden heijastusta. Kun Kaski oli täyttänyt kaksitoista, oli häneltä viety ääni ja kantapäihin istutettu siivet. (s. 146-147)

Postipoika Kaskin ja Ukun välille syntyy syvä luottamus, ystävyys ja lopulta syvempiäkin tunteita. Postipojat on valittu jo pienenä hoitamaan tehtäväänsä kaupunkien välisinä lähettiläinä, ja hintana siitä heidän jalkoihin istutetaan pienet siivet matkaa jouduttamaan ja heidän äänensä otetaan pois. Kaski ja Uku kommunikoivat elekielellä, mutta saavat asiansa hyvin perille niinkin. Kun Uku saa kuningatar Pihlakalta määräyksen olla puhumatta, ovat Kaski ja Uku hetken samanarvoisessa tilanteessa.

Mikä on sitten tuo mystinen äänihäkki? Sen voin paljastaa, että se liittyy joutseniin, mutta lopun saat selvittää itse, sillä vaadin jokaista tarttumaan tähän tarinaan. Minulle tämä upposi paremmin kuin ikäryhmänsä edustajalle, joten suosittelen tätä vaativimpiin kertomuksiin tottuneille, fantasiaa ja satuja rakastavalle alakoululaiselle noin kymmenestä vuodesta eteenpäin sekä myös nuorille ja aikuisille, jotka eivät ota tätä maailmaa liian vakavasti. 

Kirja on yksi nuortenkirjojen Topelius-kirjallisuuspalkintoehdokkaista 2018.

Arvosanani 5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjapolkuni 
Lastenkirjahylly

Samantyylistä luettavaa:

Aika-arkku: Andri Snær Magnason

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan

Kirjapöllön kevätsuunnitelmat

Kirjavuoteni 2018 on alkanut lomaillen, akkuja ladaten ja kirjoja lukien, mutta myös tulevaa lukemistoa suunnitellen. Otetaanpa pieni ennakkokatsaus Kirjapöllön huhuiluja -blogin kevääseen ja lukusuunnitelmiin.

Kuva: Pixabay

Kirjakevät 2018

Parasta uuden kauden aloituksessa on kirjakatalogien selaus ja lukemisten suunnittelu. Mieli ihan hykertelee, kun huomaa tulossa olevan lempisarjaansa  jatko-osan, lempikirjailijansa kirjan tai jotain ihan uutta. Olo on odottavainen, innostunut ja jopa jännittynyt. Edessä on taas mahtava kirjakevät.

Tuttuun tapaan blogini vasemmassa palkissa on nätissä aikajärjestyksessä ne kirjat, joita odottelen luettavaksi. Listaan tähän kuitenkin vielä kirjat.

Nuorten(aikuisten)kirjat

Loukkupoika: Nonna Wasiljeff. Otava.

Auggie ja minä - kolme Ihme-tarinaa: R.J. Palacio. (Ihme #1,5) WSOY.

Kruunu: Kiera Cass (Valinta #V) Pen & Paper.

Heittäydy, jos uskallat: Estelle Maskame. Gummerus.

Girl Online omillaan: Zoe Sugg. (Girl Online #3)WSOY

Keskiyön kruunu; Sarah J. Maas. (Lasipalatsi #2) Gummerus.

Viallinen: Cecelia Ahern. (Viallinen #1) Gummerus.

Mirror, mirror: Cara Delevingne. WSOY.

Lasilapset: Kristina Ohlsson. WSOY.

Samaa verta: Gena Showalter. (Tiimalasi #2) HarperCollins Nordic

Beta. Sensored Reality: Anders Vacklin & Aki Parhamaa. (Sensored Reality #1)Tammi.

Yksi kevät: Laura Lähteenmäki. WSOY.

Noitakirja: Anne Leinonen. (Kirjanoita #2) WSOY.

Yksi: Sarah Crossan. S&S.

Mitä tytön täytyy tehdä: Holly Bourne. (Normaali #3) Gummerus.

Pakenijat: K.K. Alongi. (Kevätuhrit #3) Otava.

Tyttösi sun: Meredith Russo. Karisto.

Veden vallassa: Sini Helminen. (Väkiveriset #3) Myllylahti.

 Tuhat kerrosta - Huipulla: Katharine McGee. (Tuhat kerrosta #2) Otava 

Aurinko = tähti: Nicola Yoon. Tammi.

Tulen perillinen: Sarah J. Maas. (Lasipalatsi #3) Gummerus

Täydellinen: Cecelia Ahern. (Viallinen #2) Gummerus 

Ylenemisen kaivo: Brandon Sanderson. (Usvasyntyinen #2) Jalava 


Aikuisten kirjallisuus

Miss you: Kate Eberlen. Gummerus.

Synninkantajat: Pauliina Rauhala. Gummerus.

Armada: Ernest Cline. Gummerus.




Kirjapöllön viisi odotetuinta:

Viallinen: Cecelia Ahern.

Uuden sarjan aloittaminen on aina yhtä kiehtovaa, varsinkin, kun kyseessä on rakastamani genre, dystopia. Uteliain mielin odotan, mitä sarja tulee pitämään sisällään. Myös jatko-osa Täydellinen  tulee kesällä, joten sitä ei tarvitse kauaa odotella.

Synninkantajat: Pauliina Rauhala.

Olin niin vaikuttunut Rauhalan Taivaslaulusta, että olen odottanut hänen toista romaaniaan kuin kuuta nousevaa. Hän kirjoittaa niin kauniisti ja koskettavasti.

Mitä tytön täytyy tehdä: Holly Bourne.

Bournen Normaali-sarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat olleet varsinaisia lukusukkuloita, jotka ovat niin naurattaneet kuin mietityttäneetkin minua. Romantiikkaa ei ole myöskään unohdettu tässä mainiossa sarjassa.

Keskiyön kruunu: Sarah J. Maas

Lasipalatsi-sarjan ensimmäinen osa ei tuottanut minulle niin suurta innostusta kuin olin toivonut, mutta minulle on vakuutettu, että sarja paranee edetessään. Niinpä odotukseni ovat korkealla toisen osan suhteen. Kolmannella osalla Tulen perillinen meitä hemmotellaan jo kesällä.

Aurinko=tähti: Nicola Yoon.

Yoonin Kaikki kaikessa oli viime kevään parhaimmistoa YA-kirjojen saralla, joten samaa tyyliä odotan tältäkin kirjalta.

Lastenkirjojen arvostelun jätän tarkoituksella blogistani, vaikka niitä luenkin paljon lasteni kanssa. Tyttäreni perusti avustuksellani oman kirjablogin nimelta Hirnumisia kirjan sivuilta, jossa hän kirjoittaa lukemistaan hevoskirjoista. Poikani taas ei ole enää ollut kovin innostunut yhteisistä kirja-arvioista, joten on aika jättää ne vähemmälle. Saatan silti vielä joskus blogata jostain todella kiintoisasta lastenkirjasta, mutta tällä hetkellä aion painottaa entistä enemmän nuortenkirjallisuuden esittelyyn.

Oikeaan sivupalkkiin saattaa vielä tupsahdella myöhemmin keväällä joitain kirjoja, joita aion lukea, joten tilanne voi vielä hieman elää.

Kuva: Pixabay

Lukuhaasteita keväälle 2018

Olen päättänyt rajoittaa lukuhaasteisiin osallistumista, mutta muutamiin aion kuitenkin osallistua:

Kirjabloggaajien klassikkohaasteen osaa 6 minä itse emännöin, joten siihen aion luonnollisesti ottaa osaa.

Nipvet-blogin Novellihaasteessa olen yhä mukana, se kestää vielä 24.6. saakka.

Reader, Why did I marry him -blogi jatkaa Runohaastetta tämänkin vuoden, joten aion jatkaa blogini Runosunnuntai-perinnettä aina silloin tällöin.

Helmet-haasteessa olen tietenkin mukana.

Hurja Hassu Lukija -blogissa on koko vuoden kestävä Sarjakuvahaaste, johon lähden kokeilevasti mukaan. Niinpä blogissani saattaa olla välillä sarjakuvapostauksiakin.

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2017

Aion antaa ääneni nyt kolmatta kertaa bloggaajien omassa kirjallisuuspalkintoäänestyksessä.

Blogistanian Finlandia 2017

Blogistanian Finlandia 2017 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Äänestys koskee vuonna 2017 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.

Blogistanian Finlandia -äänestys järjestetään seitsemättä kertaa. Aiemmin on palkittu Minna Rytisalon Lempi (Gummerus, 2016), Laura Lindstedtin Oneiron (Teos, 2015) Anni Kytömäen Kultarinta (Gummerus, 2014), Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (Gummerus, 2013), Aki Ollikaisen Nälkävuosi (Siltala, 2012) ja Katja Ketun Kätilö (WSOY, 2011).

Finlandiaa emännöi Hurja Hassu Lukija -blogi.

  Blogistanian Globalia 2017

Blogistanian Globalia 2017 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2017 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Blogistanian Globalia -äänestys järjestetään seitsemättä kertaa. Aiemmin on palkittu Sadie Jonesin Kotiinpaluu (2016 Otava, suom. Marianna Kurtto), John Williamsin Stoner (2015 Bazar, suom. Ilkka Rekiaro) Kate Atkinsonin Elämä elämältä (Schildts & Söderströms 2014, suom. Kaisa Kattelus), Haruki Murakamin 1Q84 (Tammi 2013, suom. Aleksi Milonoff), Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi (WSOY 2012, suom. Päivi Kivelä) ja Sarah Watersin Vieras kartanossa (Tammi 2011, suom. Helene Bützow).

Globaliaa emännöi Oksan hyllyltä -blogi. 

 Blogistanian Kuopus 2017

Blogistanian Kuopus 2017 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Äänestys koskee vuonna 2017 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa kustantajien lasten- ja nuortenkirjoiksi määrittelemiä teoksia: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Lasten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Tieto -kategoriassa.

Blogistanian Kuopus -äänestys järjestetään kuudetta kertaa. Aiemmin on palkittu Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava, 2016), Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä (WSOY, 2015), Jenna Kosteen (Kostet) Lautturi (Robustos, 2014), Aino ja Ville Tietäväisen Vain pahaa unta (WSOY, 2013) ja Annukka Salaman Käärmeenlumooja (WSOY, 2012).

Blogistanian Kuopusta emännöi Yöpöydän kirjat -blogi.

Blogistanian Tieto 2017

Blogistanian Tieto 2017 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee kotimaisia vuonna 2017 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2017 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa tietokirjallisuuden lisäksi myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa.

Blogistanian Tieto -äänestys järjestetään viidettä kertaa. Aiemmin on palkittu Mari Mannisen Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (Atena, 2016), Bea Uusman Naparetki – Minun rakkaustarinani (Like, 2015, suom. Petri Stenman) Minna Maijalan Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth (Otava, 2014) sekä Tuula Karjalaisen Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi, 2013).

Blogistanian Tietoa emännöi Hannan kirjokansi -blogi.

Bloggaajat julkaisevat antamansa äänet blogeissaan sunnuntaina 4.2.2018 klo 10.00. Tulokset julkaistaan emäntäblogeissa maanantaina 5.2.2018 klo 10.00.

Tarkemmat äänestysohjeet löytyvät emäntäblogeista. Minä aion äänestää kaikissa kategorioissa.

 Kirjapöllön huhuiluja 4 vuotta

Helmikuun alussa blogini täyttää neljä vuotta, joten luvassa on taas tuttuun tapaan synttäriarvonta.

Päivitys Night School -sarjaan

Luin C. J. Daughertyn Night School -sarjan neljännen osan Night School - Resistance. Klikkaa kuvaa, jos haluat lukea mietteeni aiemmista osasta ja tästä uusimmasta.