Maailman lahjakkain tyttö: M. R. Carey

Maailman lahjakkain tyttö: M. R. Carey. Suomentanut Juha Ahokas. Like 2016.

Englanninkielinen alkuteos (2014): The Girl with All the Gifts
 
"Melanie on hyvin erityinen pikkutyttö.

Joka aamu Melanie istuu huoneessaan odottamassa. Kun häntä tullaan hakemaan luokkaan, kersantti osoittaa Melanieta aseellaan samalla kun kaksi muuta sotilasta sitoo tytön pyörätuoliin. Melaniesta tuntuu, etteivät he pidä hänestä. Hän vitsailee, ettei pure, mutta he eivät naura.

Maailman lahjakkain tyttö on zombipainajainen, jollaista et ole vielä lukenut. Kaikki zombit eivät olekaan vain tahdottomia hirviöitä, vaan osa heistä saattaa kirjoittaa uusiksi ihmiskunnan tulevaisuuden.(Like)"

Oma arvio:

Hän on aina ollut kiltti tyttö. Mutta hän söi paloja kahdesta miehestä ja luultavasti tappoi heidät molemmat. Tappoi heidät hampaillaan. (s. 127)

En ole koskaan ollut erityisemmin zombieleffojen saati -kirjojen ystävä, mutta aavistelin, että tässä kirjassa olisi jotain muutakin sisältöä kuin aivottomia zombeja melskaamassa. Olin oikeassa. Oletin, että tämän kirjan henkilöhahmot olisivat kirjan vahvuus, mutta lopulta kiinnostavinta minusta oli seurata kirjan retkueen selviytymistaistelua maailmassa, jossa ihmisiä ei juuri enää ollut ja lähes kaikki ravinto oli joko pilaatunutta tai mennyt parempiin suihin. 

Tarina alkaa tutkimuskeskuksesta, jossa tartunnan saaneita lapsia tutkitaan. Saalistajat tekevät yllättäin tutkimuskeskukseen hyökkäyksen, jonka seurauksena tutkimuskeskuksesta on paettava. Sen myötä tarinan keskeisistä henkilöistä koostuva retkue ajautuu yhteen, kuten tartunnan saanut Melanie ja hänen opettajansa Helen Justineau, jota kymmenvuotias tyttö ihailee ja palvoo yli kaiken. Lisäksi räjähtäneestä tutkimuskeskuksesta pelastuvat kersantti Parks, sotilas Callagher sekä tutkimustyötä tehnyt lääkäri Caldwell, joka juuri ennen räjähdystä oli aikeissa viipaloida Melanien aivot tutkimustaan varten. 

Luonnollisestikin retkueessa vallitsee jännite: Melanie pelkää ja inhoaa Caldwelliä, jonka mielestä Melanie ei ole varsinaisesti elävä. Melanien aivoissa loisii sieni nimeltä Ophiocordyceps, joka saa isäntäruumiin käyttäytymään tahtonsa alla - eli ruokkimaan sieniloiseläjää ihmislihalla. Caldwell on kiinnostunut löytämään parannuskeinon tuota loiseläjää vastaan ja uskoo, että on pienempi paha uhrata siihen sairastuneita lapsia, sillä hän ei pidä näitä enää elävinä. Lapsiin kiintynyt, tutkimuslaitoksen opettajaksi palkattu Justineau on eri mieltä, sillä opettaessaan tartunnan saaneita lapsia hän on huomannut, miten älykkäitä ja inhimillisiä nämä ovat. Erityisesti tiedonjanoiseen ja herkkään Melanieen hän on kiintynyt. Niinpä Justineuaukaan ei juuri luota Caldwelliin, saati muihinkaan pelastuneisiin.

Kersantti Parks ja sotilas Callagher ovat alkuun hyvin epäileväisiä sen suhteen, että heidän pitäisi ottaa Melanie mukaan, mutta Justineuau pitää päänsä - hän ei voi hylätä lasta autioon kaupunkiin. Melanie alkaa matkan aikana tiedostaa oman erilaisuutensa ja sen, että hän voi olla myös rakkaalle opettajalleen vaarallinen, vaikka ei haluaisi. Tyttö osaa kuitenkin tiedostaa, milloin on pysyttävä kaukana ihmisistä. Tämä kiinnostaa eri toten lääkäri Caldwelliä ja häntä syyhyttäisi päästä tutkimaan Melanien aivoja.

Jotain aukeaa hänen sisällään, kuin suu, joka aukeaa yhä leveämmäksi ja leveämmäksi ja kirkuu koko ajan - ei pelosta vaan halusta. Melanie arvelee, että hänellä on nyt sana sille, vaikka se on edelleenkin hänelle täysin uusi tunne. Nälkä. (s.67)

Pidän kovasti siitä, millaisiksi tämän kirjan zombit on kuvattu. Silloin, kun he eivät saalista, he ovat menneet ikään kuin pois päältä ja seisovat paikallaan. Tarinan zombiet eivät aina reagoi suoranaisesti niinkään ihmisten hajuun, vaan myös koviin ääniin. Tämä tekeekin retkueen tiedusteluretkistä raastavan jännittävää seurata, kun he hiippailevat tyhminä paikallaan seisoskelevien zombien seassa varoen päästämästä kovia ääniä. Toki myös veren ja ihmisten feromonien hajut houkuttelevat näitä nälkäisiksi kutsuttuja ympärilleen. He ovat kuitenkin sen verran tyhmiä, etteivät osaa avata ovia eivätkä tunkeutua seinien lävitse ihmisten perässä, joten retkue pelastautuu mihin tahansa suljettuun tilaan, jossa on ovi.

Nälkäisillä on kaksi tilaa. Ne ovat jähmettyneet paikoilleen suurimman osan ajasta, seisovat vain niillä sijoillaan kuin eivät aikoisi enää liikahtaakaan. Sitten ne haistavat saaliin, aistivat sen lämmön tai näkevät siitä vilauksen ja syöksyvät pelottavalle tuonelan pikamatkalle. Ei verryttelyä ja varoituksia. Poimunopeus 9. (s.74)

Osa nälkäisistä ovat kuitenkin erilaisia kuin muut, eri toten lapset tuntuvat olevan paljon älykkäämpiä ja ihmismäisempiä kuin aikuisena tartunnan saaneet. Mielenkiintoisemmaksi menee vielä, kun retkue huomaa maahan kaatuneista nälkäisistä kasvavia valkoisia versoja, joissa on kummia itiöpesäkkeitä. Nämä itiöversot nousevat melko keskeiseen osaan tarinan kannalta.

Pidän myös siitä, että kirjan tapahtumat sijoittuvat vaihteeksi muualle kuin Yhdysvaltoihin, nimittäin tarinassa seikkaillaan tuhotuneen Lontoon raunioissa.  

Hiukan minulle jäi epäselväksi, mitä olivat nuo tutkimuskeskukseen hyökänneet saalistajat, sillä heihin ei oikeastaan koskaan enää törmätty. Minua jäi myös hämäämään, mikä oli tuo mystinen Majakka, missä kaikkien jäljelle jääneiden ihmisten sanottiin elävän. Oliko sitä lopulta enää olemassakaan? Samoin jäin miettimään, mikä oli ihmiskunnan lopullinen kohtalo, kun lopulta itiöpesäkkeet aukenivat levittääkseen siemenet ympäri maailman. Ei kovin hyvä, sen voi aavistella. Valitettavasti en päässyt kovin syvälle henkilöihin enkä ollut erityisemmin liikuttunut kenenkään kohtalosta, mutta nautin muuten kirjasta kovasti.

Jos aiot lukea elämäsi aikana vain yhden zombikirjan, lue tämä!

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Maailman lahjakkain tyttö muissa blogeissa:

Taikakirjaimet
Järjellä ja tunteella
Kirjasähkökäyrä
Kirjaston kummitus
Arca Fabulorum - Tarina-arkku

Samantyylistä luettavaa:

Kevätuhrit: K.K. Alongi.
Maze Runner - trilogia: James Dashner 
A Matter of Days: Amber Kizer.
Persefone-trilogia: Michelle Gagnon 
Wayward Pines -trilogia: Blake Crouch

Kirjasta on ilmestynyt viime marraskuussa 2016 Colm McCarthyn ohjaama elokuva. Aion ostaa DVD:n itselleni, kunhan se keväällä julkaistaan.

Traileri: http://www.imdb.com/title/tt4547056/videoplayer/vi3426661913?ref_=tt_ov_vi

Sain ensimmäisen kohdan ruksittua Helmet-lukuhaasteeseen:

20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö

The Giver Quartet: Lois Lowry

The Giver: Lois Lowry. Houghton Mifflin Harcourt 1993. Ei suomennettu.

" 'It was almost December, and Jonas was beginning to be frightened.'

Thus opens this haunting novel in which a boy inhabits a seemingly ideal world: a world without conflict, poverty, unemployment, divorce, injustice, or inequality. It is a time in which family values are paramount, teenage rebellion is unheard of, and even good manners are a way of life.

December is the time of the annual Ceremony at which each twelve year old receives a life assignment determined by the Elders. Jonas watches his friend Fiona named Caretaker of the Old and his cheerful pal Asher labeled the Assistant Director of Recreation. But Jonas has been chosen for something special. When his selection leads him to an unnamed man -the man called only the Giver -he begins to sense the dark secrets that underlie the fragile perfection of his world.

Told with deceptive simplicity, this is the provocative story of a boy who experiences something incredible and undertakes something impossible. In the telling it questions every value we have taken for granted and reexamines our most deeply held beliefs."

Oma arvio:

Vaikeuksien kautta voittoon - nimittäin tämän kirjan käsiini saaminen ei ollut helppoa. Olin pitkään kirjaston varausjonossa, joka ei jostain syystä liikkunut mihinkään suuntaan (olisiko kirja kadonnut), ja lopulta päätin luovuttaa. Kesän alusta huomasin, että The Giver näytti taas olevan saatavilla, joten toiveikkaana klikkasin itseni kirjan varausjonoon. Onnekseni huomasin, että myös muut tähän The Giver Quartet -sarjaan kuuluvat osat ovat kirjaston kokoelmissa!

The Giver on nuorten aikuisten dystopiakirjallisuuden pioneeri, sillä se on ilmestynyt vuonna 1993, eli hiukan ennen kuin dystopioista on tullut suosittuja. Ihmettelen kovasti, miksei tätä sarjaa ole suomennettu.

ATTENTION. THIS IS A REMINDER TO MALE ELEVENS THAT OBJECTS ARE NOT TO BE REMOVED FROM THE RECREATION AREA AND THAT SNACKS ARE TO BE EATEN, NOT HOARDED

Jonas elää yhtä aikaa utopistisessa sekä dystopisessa maailmassa, missä kaikki vaikuttaa olevan turvallista - mutta myös rajoitettua, väritöntä ja samaa tasaista  elämää. Perheissä ei saa olla kuin kaksi lasta, tyttö ja poika, jotka määrätään perheille erillisistä synnytyskeskuksista. Kuka tahansa ei siis saa lisääntyä. Kaikille on rajatut ruoka-annokset, joita saa syödä vain ruoka-aikoina. Itsensä peilailua ei suosita ja puheen pitää olla muodollista - väärien sanojen käytöstä huomautetaan. Kun lapsi alkaa löytää seksuaalisuutensa, joka paljastuu yleensä joka-aamuisessa unienkerrontarituaalissa, hänelle aletaan syöttää pillereitä, jotka hillitsevät tunteita ja haluja. Näitä syödään koko elämän ajan. Kun ihminen on tullut tarpeeksi vanhaksi, hän saa vapautuksen ('release'),  samoin näin käy sääntöjä toistuvasti rikkoville sekä myös esimerkiksi kaksosvauvoista toiselle, yleensä heikommalle yksilölle. Vapautus tarkoittaa kuolettavaa seerumia, mutta yhteiskunnan jäsenet eivät tätä tiedä, vaan he luulevat, että vapautuksen kautta pääsee Toisaalle ('Elsewhere').

Jonas jännittää kovasti joulukuista seremoniaa, jossa kaikki viisikymmentä hänen kanssaan samaan kaksitoistavuotiaiden ikäryhmään kuuluvaa saavat tietää oman, määrätyn tehtävänsä, joutuvat luopumaan lapsuusajastaan ja aloittamaan koulutuksensa tulevaa toimenkuvaa varten. Samassa joulukuun seremoniassa yksivuotiaat toivotetaan yhteisön jäseniksi ( 'Ceremony of the Ones') ja heille määrätään perheet. Kahdeksanvuotiaat saavat alkaa käydä vapaaehtoistyössä koulun ohella, niin myös Jonasin pikkusisko Lily. He joutuvat myös luovuttamaan turvaesineensä pois, joka käytännössä tarkoittaa unilelua. Yhdeksänvuotiaat saavat ensimmäisen kulkuvälineensä, polkupyörän, ja tytöt luopuvat aiemmin pakollisista hiusnauhoista. Kymmenvuotiaiden tyttöjen letit leikataan kokonaan, ja poikien hiukset leikataan miehekkäämpään tyyliin. Jokaisella ikäluokalla vaihtuu vaatetus uuteen, ja kuinkas muutenkaan, kaikille tulee samanlaiset asut. Ihmisten elämä on siis ikään sidotuin tiukoin säännöksin määriteltyä.

"Jonas", she said, speaking not to him alone but to the entire community of which he was a part, "you will be trained to be our next Receiver of Memory. We thank you for your childhood."

Jonas yllättyy todella, kun hänelle määritellään tehtäväksi Receiver of Memory eli Muistojen Vastaanottaja. Hän saa suuren kunnian olla seuraava henkilö, joka pitää sisällään kaikki ihmiskunnan tunteet ja muistot heidän puolestaan. Edellinen tehtävää suorittanut, jo vanha mies Giver eli Antaja, siirtää pikku hiljaa tunteita ja muistikuvia Jonasille - alkuun hyviä ja vähitellen myös pahoja. Vastaanottajan työ on siis tavattoman kuormittavaa, ja yhteisöllä onkin hyvin muistissa aiempi tehtävään valittu ja hänen katastrofaalinen kohtalonsa: Rosemary-niminen nuori nainen ei kestänyt tunteiden ja ihmiskunnan historian taakkaa, vaan musertui ja pyysi itselleen vapautuksen. Tämän seurauksena kaikki hänelle siirretyt tunteet palautuvat hetkeksi yhteisön jäsenille takaisin, mihin he eivät ole tietenkään ennalta varautuneet.

Jonas saa huomata, kuinka tunteetonta hänen aiempi elämänsä on ollut. Yhdessä Antajan kanssa hän saa käydä läpi ensimmäistä kertaa elämässään iloa, riemua, surua, ahdistusta, pelkoa, kipua, rakkautta, menetystä. Hän saa muistot väreistä, ja pian hänen maailmansa ei olekaan mustavalkoinen.

Jonasin isä on töissä synnytyskeskuksessa ja hän saa tuoda alle vuotikkaan vauvan heille hoitoon, koska tämä nukkuu huonosti ja keskuksessa mietitään hänen vapautustaan. Jonas kiintyy tähän Gabriel-nimiseen vauvaan ja huomaa, että saa siirrettyä tälle hyviä tunteita ja näin rauhoittamaan häntä. Gabrielista ei voi kuitenkaan koskaan tulla heidän perheenjäsenensä lapsilukurajoitusten vuoksi.

"I felt sad today," he had heard his mother say, and they had comforted her.

But now Jonas had experienced real sadness. He had felt grief. He knew that there was no quick comfort for emotions like those.

These were deeper and they did not need to be told. They were felt.

Jonasin tarina on pääosin tunteiden peilailua, eikä kirjassa ole varsinaista toiminnallista osuutta ollenkaan, vaan kirja keskittyy dystopisen yhteiskunnan esittelyyn tarinan lomassa. Lopussa on toki käänne, joka muuttanee niin yhteisön kuin Jonasin ja Gabrielin elämän.  Filosofisuudellaan tämä eroaa paljonkin nykyajan toiminnallisemmista dystopioista ja on välillä jopa hiukan pitkäveteinen. 

Löydän The Giveristä paljon yhteistä myöhemmin ilmestyneiden saman genren kirjojen kanssa. Ally Condien Tarkoitettu-trilogiassa on määritelty samanlailla yhteisön jäsenille ammatit ylemmältä taholta ja ruoka-annoksia säännöstellään. Veronica Rothin Outolintu-trilogiassa Vaatimattomat-luokkaan kuuluvat eivät saaneet myöskään peilailla itseään kuin pikaisesti. Ann Aguirren  Razorland-trilogian yhteiskunnassa on myös samanlailla jokaiselle tarkkaan määrätty vakanssi eikä kuka tahansa saa tehdä lapsia, vaan siihen on valittu tietyt henkilöt. Siellä myös rangaistaan tavaroiden tai ruuan haalimisesta omaan käyttöön. Lauren Oliverin Delirium-trilogiassa taas rakastumisen tunteet kielletään ja sitä pidetään sairautena, joka tuhoaan ihmiskunnan, eli samantyyppistä tunteiden tasaisuutta haetaan siinäkin kirjasarjassa. Ruokasäännöstelyä ja muodollista käyttäytymistä esiintyy myös kotimaisessa Laura Lähteenmäen North End -trilogiassa. 

The Giver on hyvin mielenkiintoinen dystopia ja antaa ajattelemisen aihetta. Millaista olisikaan elää mustavalkoisessa, tarkoin säädellyssä ja tunteettomassa maailmassa? Kirjan loppu on hämmentävä ja surumielinen, mutta toiveikas. Aion seuraavaksi katsoa kirjasta vuonna 2014 tehdyn elokuvan, kunhan se saapuu kirjaston varaushyllyyn ja sarjan seuraava itsenäinen jatko-osa, vuonna 2000 ilmestynyt Gathering Blue on minulla myös varauksessa.

Arvosanani 4-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Samantyylisiä kirjoja/sarjoja:

Tarkoitettu-trilogia: Ally Condie
Outolintu-trilogia: Veronica Roth
Razorland-trilogy: Ann Aguirre 
Delirium-trilogia: Lauren Oliver 
North End -trilogia: Laura Lähteenmäki

The Giver muissa blogeissa:

 Voima (Oona Juutinen)
Yöpöydän kirjat
Anna minun lukea enemmän
Kujerruksia
Notko, se lukeva peikko
Hyönteisdokumentti

Iso kiltti jätti: Roald Dahl

Iso kiltti jätti: Roald Dahl. Suomentanut Tuomas Nevanlinna. Kuvittanut Quentin Blake. Art House 2016 (uudistettu, 9. painos - 1. painos 1989)

Englanninkielinen alkuteos (1982): The BFG

"Sohvi ei saa unta ja hiipii ikkunan luo. Yhtäkkiä hän näkee kadulla jotain hirvittävän isoa ja hirvittävän mustaa ja hirvittävän laihaa. Sitten vilahtavat suunnattoman pitkät, kalpeat, kurttuiset kasvot ja valtavat korvat. Se on neljä kertaa ihmisen kokoinen jättiläishenkilö.

Kun jättiläinen kidnappaa Sohvin, tuntuu kaikki jo menetetyltä. Mutta onneksi kyseessä onkin Iso kiltti jätti, jonka puhuma kieli on yhtä aikaa kummallista, naurattavaa ja ihastuttavaa.

Ja ennen kuin pahat lapsukaisia popsivat jättiläiset (muiden muassa Luunmurskaaja-jättiläinen, joka popsii vain turkeilta maistuvia turkkilaisia) on saatu kuriin, joudutaan turvautumaan aina maan korkeimpaan johtoon."

Oma arvio:

Luimme tämän kirjan yhdessä lasteni kanssa (tyttö 8 v ja  poika 6 v).

"Minä on kertonut sinulle jo kerran aikaisemmin", se sanoi hiljaa, "että minulla ei ollut mahdollisuus käydä koulua. Minä on täynnä virheitä. Ne ei ole minun vikani. Minä teen parhaani. Sinä on rakastettava pikku tyttö, mutta muista että sinä ei ole varsinainen neiti Kaikkitietävä itsekään."

Sanallinen leikittely, höpsöt sanat (Kölihopteri, dresipentti, perskurkkana, poplimo-juoma...) ja IKJ:n hullunkuriset kommentit (Oikein vai vasein?) ovat tämän kirjan paras juttu. Kammottavat jättiläiset hulvattomine nimineen, kuten Penskanpurija, Läskinlappaja, Lastenlyttääjä ja Teurastaja, on kuvattu mahdollisimman vastenmielisiksi, häijyiksi ja epäilemättömän tyhmiksi. Lasten mielestä kirjassa tympeintä onkin juuri jättiläiset ja heidän tapansa syödä ihmisiä. 

Iso kiltti jätti on hyväntahtoinen, lempeä ja oikeudenmukainen, joka pelkää hiukan isoja jättiläisiä, eikä siksi uskalla puuttua heidän kammottavaan tapaansa syödä ihmisiä.  Hän kerää pulloihin unia, jotka aistii herkillä, suurilla korvillaan, ja puhaltelee niitä öisin lasten makuuhuoneisiin. Hän on kirjassa niin minun kuin lastenkin lempihenkilö.

Lasteni mielestä IKJ:n keräämät unet ovat hauskoja: on hyviä Taikakultaunia, Kultakulkusia, Aarrekulkusia  ja erittäin kammottavia painajaisunia, kuten pahimmanlaatuiset Pahnarääkät. Unia pystyy sekoittamaan haluamanlaiseksi, ja niin IKJ joutuu tekemään, jotta saa sekoitettua Presidentille sopivan unen - sellaisen, jossa hän näkee totuuden jättiläisistä ja heidän tekosistaan.

Ison purkin sisällä, aivan sen pohjalla, hän saattoi nähdä noin viisikymmentä noita soikionmuotoisia merenvihreitä hyytelömäisiä hahmoja, jotka kaikki sykkivät sisään ja ulos. Jotkut niistä makasivat toisten unien päällä, mutta jokainen oli kuitenkin oma erillinen unensa.

IKJ päästää pienen Sohvin ja lukijat kurkistamaan jättiläisten maahan, joka on jossain kaukana Suomen takana, paikassa johon kartta ei riitä. Itse maassa ei ole paljon nähtävää, sillä se on kuvattu vain vuoristoiseksi aavikoksi. Jättiläiset käyvät siellä vain ottamassa nokosensa ennen seuraavaa reissua milloin mihinkin maahan, mikä koituu aina viattomien ihmisparsojen kohtaloksi. IKJ taas asustaa omassa luolassaan, missä säilyttää myös lukuisia unipullojaan. Sohvi on peloton ja sanavalmis tyttö, joka ei pelkää ilmaista näpäkästi mielipidettään asiasta. Lopulta hän saa vakuutettua arastelevalle IKJ:lle, että he yhdessä voivat muuttaa asiat ja saada ihmisten syönnin loppumaan.

IKJ:n vuoropuheista voi löytää monenlaista ajateltavaa, esimerkiksi liittyen lihansyönnin eettisyyteen. Hän saa niin Sohvin, presidentin kuin lukijankin häkeltymään moneen kertaan kyseenalaistaessaan monia asioita.

"Oli miten oli", hän sanoi omaa lajiaan puolustellen, "minusta on sikamaista, että nuo pahanhajuiset jättiläiset syövät joka ilta ihmisiä. Ihmiset eivät ole koskaan tehneet niille mitään pahaa."

"Samaa sanoo pikkupossu joka päivä", IKJ vastasi. "Se sanoo: 'Minä ei ole koskaan tehnyt mitään pahaa kenellekään ihmisparsalle, joten miksi niiden pitää syödä minut?' "

--- "Ihmisparsat tekee sääntöjä, jotka sopii niille", IKJ jarkoi. "Mutta ne säännöt ei sovi pikkupossuille. Olenko oikeassa vai vasemmassa?"

Lapsista kirjan paras kohta on  se, kun jättiläiset saadaan vangittua kuoppaan ja niitä ruokitaan - milläpäs muulla kuin körmytörköltä ja sikamöhnältä maistuvilla perskurkkanoilla. Paha saa palkkansa ja kirja saa lasten mielestä hauskan ja mukavan lopun. Pojan mielestä mukavaa on myös tarinan lopussa oleva paljastus tämän kirjan kirjoittajasta.

Iso kiltti jätti antaa paljon niin lapsille kuin aikuisillekin. Suosittelen tätä ehdottomasti ääneen luettavaksi, sillä on mukava leikitellä IKJ:n omakeksimillä sanoilla ja kompastella niihin pitkin tekstiä - hauskuutta tuo sekin, jos ei itse tarinakin.

Mukavaa myös se, että suomentaja Tuomas Nevanlinna on sijoittanut kirjan tapahtumat Suomeen, sillä alkuperäisessä versiossa IKJ ja Sohvi hakevat apua Englannin kuningattarelta, eivät suinkaan Suomen Presidentiltä. Lasten on mukavampi samaistua tarinaan, kun siinä puhutaan tutusta maasta ja sen kaupungeista.

Lapset antavat yksimielisesti arvosanaksi:

Minun arvosanani on  4,5




Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Osallistun tällä kirjalla samalla Yöpöydän kirjat -blogin Roald Dahl -lukuhaasteeseen ja olen saavuttanut nyt nilviön arvonimen. Toivottavasti ehdin vielä lukea kirjan, pari lisää. Kuka pelkää noitia kiinnostaisi minua ainakin kovasti.

Iso kiltti jätti muissa blogeissa:

 Kirsin kirjanurkka
Kirjavinkit (Kaisa Sutela)
Kirjojen keskellä
Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja

******************



Iso kiltti jätti on tulossa valkokankaalle heinäkuussa 2016 Steven Spielbergin ohjaamana elokuvaversiona. Trailerin voit katsoa tästä:

Yksin Marsissa: Andy Weir

Yksin Marsissa: Andy Weir. Suomentanut Kaj Lipponen. Into 2015. 

Englanninkielinen alkuteos (2011 e-kirjana, 2014): The Martian

"OPERAATIO MARSISSA.
KOHTALOKAS ONNETTOMUUS.
ASTRONAUTIN KAMPPAILU HENGESTÄÄN.

Kuusi päivää aiemmin astronautti Mark Watneyn oli tarkoitus olla yksi ensimmäisistä ihmisistä Marsissa. Nyt hän on varmasti ensimmäinen ihminen, joka kuolee siellä.
 
Ares 3:n miehistö joutuu hiekkamyrskyyn. Evakuoinnin aikana Markin avaruuspuku vaurioituu, ja muut luulevat hänen kuolleen. Mark jää yksin karulle planeetalle.

Miten hän saa ilmoitettua Maahan olevansa elossa? Vaikka hän saisikin viestin läpi, hänen ruokansa loppuu kauan ennen pelastusjoukkojen saapumista. Todennäköisesti Mark ei ehdi edes nääntyä nälkään. Pienikin inhimillinen virhe tai tekninen vika voi johtaa kuolemaan ennen sitä.

Mark turvautuu kekseliäisyyteen, insinööritaitoihin ja hirtehishuumoriin. Mutta riittävätkö ne voittamaan kosmiset esteet?

Yksin Marsissa pohjautuu alusta loppuun nykytieteeseen ja yllättää lukijansa yhä uudestaan. Se on herkeämätön scifi-trilleri, jota lukee kuin tosielämän selviytymiskertomusta."

Oma arvio:

Tämä kirja on ollut työpaikallani kirjastossa melkoinen hitti. Olin hiukan ynseä tarttumaan tähän kirjaan, koska se on luokiteltu kovaan scifiin. Toisaalta suuri intohimoni avaruuteen voitti, ja päätin sittenkin lukea tämän, etenkin kun monet bloggaajat ylistivät tätä.

Alkuun kirjan päähenkilön, Watneyn, tarkka, seikkaperäinen tieteellisten ja teknisten yksityiskohtien kuvailu vieroksutti minua, mutta pääsin siitä melko nopeaa ohi. Nimitin kirjan heti alkuun Kalle Päätalon avaruusseikkailuiksi, sillä jotenkin Watneyn arkisten selvitymiskeinojen kuvailu ja kepeä vitsailu toivat mieleen nuoren Kalle Päätalon Iijoki-sarjassa. Ja tämä EI OLE loukkaus - Iijoki-sarja on hyvä!

Lokimerkintä: SOL 116

Toinen sadonkorjuu lähestyy.

Hii-haa.

Olisipa olkihattu ja olkaimet.

En ole ikinä lukenut mitään vastaavaa. Tarinan kerrontatyyli nappaa mukaansa, saa nauramaan ja jännittämään Watneyn selviytymistä samaan aikaan. Watneyn pureva huumori on vertaansa vailla! Tarina on niin uskottavasti kuvattu, että se voisi hyvinkin olla totta. Kirjan lopussa purin hampaitani niin paljon yhteen, että leukojani särkee vieläkin. Jännitin Watneyn puolesta ja kiinnyin häneen tarinan edetessä niin, että jo nyt ikävöin häntä. Harvoin kirjassa pääsee näin lähelle päähenkilöä. 

Nyt: ei ääntä, ei mitään. En ollut tajunnut kuinka pohjattoman vaitonainen Mars on. Se on aavikkomaailma, jossa ei oikeastaan ole ääntä kuljettavaa ilmakehää. Kuulin omat sydämenlyöntini.

Eipä heittäydytä liian filosofisiksi.

Kirjan luettuani katselen nyt ihan eri tavalla taivaalle kuin ennen.

Kiitos suomentaja Kaj Lipposelle huolellisesta käännöstyöstä!

En nyt voi muuta enää sanoa, kuin että lukekaa ihmeessä tämä ja että 5+ on arvosanani. 

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Tästä kirjasta on tehty Matt Damonin tähdittämä elokuva Yksin Marsissa (The Martian), joka sai ensi-iltansa Suomessa lokakuussa 2015. Kunhan leffa painetaan DVD:lle, aion ehdottomasti katsoa sen. Tässä herkkupalana elokuvan traileri:

 Muissa blogeissa: Lukutoukan kulttuuriblogi, Järjellä ja tunteella, Yöpöydän kirjat


 

Maze Runner - sarja: James Dashner

Maze Runner - Labyrintti: James Dashner. Suomentanut Jussi Korhonen. Basam Books 2015.

Englanninkielinen alkuteos (2009): The Maze Runner.


” 'Jos et pelkää, et ole ihminen.'  

Huikean elokuvasovituksen syksyllä 2014 saanut Maze Runner - Labyrintti on koukuttava kertomus Thomasista, joka herää hissistä muistamatta muuta kuin nimensä. Kärpästen herran kaltaisissa tunnelmissa Thomas kohtaa lauman lapsia aukiolta, jota ympäröivät kivimuurit. Pakeneminen voi alkaa.

Labyrintti on viihtynyt New York Timesin bestseller-listan kärjessä, ja kirjasarja on saavuttanut suuren suosion varsinkin nuorten keskuudessa. Maze Runner -sarjasta on tähän mennessä ilmestynyt englanniksi neljä osaa, ja siitä povataan Nälkäpeli-sarjan kaltaista hittiä."

Oma arvio: Olen hämmentyneissä tunnelmissa, kun lasken kirjan viimein käsistäni. Päässäni risteilee tuhansia ajatuksia: miksi tämä näin päättyi, mitä nyt tulee tapahtumaan, minähän arvasin, ettei loppu voinut mennä hyvin... 

Maze Runner - Labyrintti on alusta loppuun saakka täynnä kysymyksiä, ja se suorastaan piinaa lukijaansa tiputtamalla vihjeen kerrallaan, kunnes lopussa nakataan eteen sellainen pommi, jota ei niin vain pysty nielemään. Tätä vertaillaan kannen takatekstissä Nälkäpeliin, eikä suotta. Minusta tämä on vain paljon jännittävämpi ja jotenkin tunnelmaltaan intensiivisempi. Mystisen labyrintin keskellä, aukiolla asuvat nuoret pojat ja yksi tyttö keskittyvät vain selviytymään päivästä toiseen, tulemaan toimeen ja ratkaisemaan labyrintin arvoituksen.

Lukiessani aavistelin, mitä tämän koko labyrinttihomman taustalla on, mutta siltikin jännitin ja pelkäsin, mikä on lopullinen totuus. Loppumetreillä olikin melkoista rytinää, ja kirja päättyi sellaisiin tunnelmiin, että en tiennyt miten päin olisin. Tästä tehty leffa minun piti heti tilata, joten piakkoin arviota siitä tulossa.

Kirjassa ei ollut oikeastaan ollenkaan romantiikkaa. Ehkä se olisikin ollut jotenkin väkisin väännettyä, mutta kirjan lopussa kuitenkin annettiin vihiä, että sitäkin puolta olisi luvassa jatko-osissa. Kirjan henkilöt eivät oikeastaan jättäneet minuun kovinkaan suurta jälkeä, ei edes uppiniskainen ja uhkarohkea päähenkilö Thomas. 

Nyt minun täytyy tosissani harkita, maltanko odottaa jatko-osan mahdollista suomennosta, vai etsinkö englanninkielisen kirjan käsiini mahdollisimman pian. Tästä jäi jotenkin jännä olo. Arvosanani kirjalle 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!



Maze Runner 2 - Poltettu maa: James Dashner. Suomentanut Jussi Korhonen. Basam Books 2015.

 Englanninkielinen alkuteos (2010): The Scorch Trials.

"Maze Runner -trilogian toinen osa, Poltettu maa jatkaa Thomaksen uskomatonta tarinaa. Paettuaan Labyrintistä Thomas luuli koettelemustensa olevan ohitse, mutta hän oli väärässä. Labyrintti oli vasta kokeen ensimmäinen vaihe, ja nyt Thomas saa uuden tehtävän kulkutauti Roihun kurittamassa, paikoin elinkelvottomaksi tuhoutuneessa maailmassa.

Ihmiskokeen taustalla olevan PAHA-organisaation edustaja tartuttaa taudin Thomakseen tutkimustarkoituksessa. Saadakseen vastalääkettä Thomaksen on ystävineen ylitettävä kahdessa viikossa Poltettu maa, maan tasalle tuhoutunut alue."

Oma arvio:

Poltettu maa nappasi minut otteeseensa ja onnistui pitämään minut siinä kirjan loppuun saakka. Vaikka vertailu muihin kirjoihin on osin aika ärsyttävää, teen sen silti: tämä Maze Runner -trilogian toinen osa muistuttaa todella paljon Suzanne Collinsin Nälkäpeliä - ja voittaa kyseisen trilogian 5-0 nerokkuudellaan. 

Thomas ja kumppanit saavat eteensä polttavan kuumalla aavikolla jos minkälaista koettelemusta ja testiä. Uudet henkilöt tulevat luontevasti mukaan tarinaan, kuten kipakkaluonteinen Brenda. Mielenkiinnolla odotan, mitä hänen ja Thomasin välille kehkeytyy. Nyt vielä ainakaan ei kipinä päässyt syttymään. Melkein toivon, että Teresa jäisi nuolemaan näppejään, sillä en ole alun alkaenkaan oikein pitänyt hänestä.

Tällä kertaa kävin katsomassa kirjasta tehdyn elokuvan ennen kirjan lukemista, ja hyvä niin, sillä pettymys olisi ollut musertava. Leffassa nimittäin tarina menee ihan eri suuntaan kuin kirjassa. Pidin siitä, miten kirjassa Kahjoiksi kutsutut, viruksen sairastuttamat ihmispolot on kuvattu - he ovat oikeasti kammottavia, sairauden tylsistyttämiä öllyköitä (kun taas elokuvassa ne on kuvattu elokuvamaailman zombien-kaltaisina..)

Erikoiskiitos vielä lyhyille kappaleille. Minulla on pakkomielle päättää kirja aina kappaleen loppuun, ja mikään ei turhauta niin paljon, jos kiireessä ja väsyneenä on "pakko" lukea vielä kymmenen sivua, että saa sujauttaa kirjanmerkin väliin.

Arvosanani kirjalle 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Maze Runner 3 - Tappava lääke: James Dashner. Suomentanut Jussi Korhonen. Basam Books 2016.

 
Englanninkielinen alkuteos (2011): The Death Cure

Maze Runner-trilogian kolmannessa osassa Thomaksen henkeäsalpaava tarina jatkuu. Poltetun maan ylityksen jälkeen Thomas joutuu uuteen karmivaan ihmiskokeeseen. Hänen aivojaan on käsitelty niin, että ihmiskokeen taustalla olevan PAHA- organisaation edustaja ohjaa ja kontrolloi häntä. Hänen muistonsakin on pyyhitty pois. Thomas onnistuu kuitenkin saamaan osan muistoistaan takaisin, mutta ne ovat liian piinallisia. Muistojensa rippeiden voimalla hän pakenee uhkarohkeiden ystäviensä kanssa ja yrittää pelastaa sen, minkä vielä voi.

Maze Runner-trilogian kolmannessa osassa Thomaksen henkeäsalpaava tarina jatkuu. Poltetun maan ylityksen jälkeen Thomas joutuu uuteen karmivaan ihmiskokeeseen. Hänen aivojaan on käsitelty niin, että ihmiskokeen taustalla olevan PAHA- organisaation edustaja ohjaa ja kontrolloi häntä. Hänen muistonsakin on pyyhitty pois. Thomas onnistuu kuitenkin saamaan osan muistoistaan takaisin, mutta ne ovat liian piinallisia. Muistojensa rippeiden voimalla hän pakenee uhkarohkeiden ystäviensä kanssa ja yrittää pelastaa sen, minkä vielä voi.

Maze Runner-trilogian kolmannessa osassa Thomaksen henkeäsalpaava tarina jatkuu. Poltetun maan ylityksen jälkeen Thomas joutuu uuteen karmivaan ihmiskokeeseen. Hänen aivojaan on käsitelty niin, että ihmiskokeen taustalla olevan PAHA- organisaation edustaja ohjaa ja kontrolloi häntä. Hänen muistonsakin on pyyhitty pois. Thomas onnistuu kuitenkin saamaan osan muistoistaan takaisin, mutta ne ovat liian piinallisia. Muistojensa rippeiden voimalla hän pakenee uhkarohkeiden ystäviensä kanssa ja yrittää pelastaa sen, minkä vielä voi.

"Poltetun maan ylityksen jälkeen Thomas joutuu uuteen karmivaan ihmiskokeeseen. Hänen aivojaan on käsitelty niin, että ihmiskokeen taustalla olevan PAHA- organisaation edustaja ohjaa ja kontrolloi häntä. Hänen muistonsakin on pyyhitty pois.

Thomas onnistuu kuitenkin saamaan osan muistoistaan takaisin, mutta ne ovat liian piinallisia. Muistojensa rippeiden voimalla hän pakenee uhkarohkeiden ystäviensä kanssa ja yrittää pelastaa sen, minkä vielä voi."

Oma arvio:

Maze runner-sarjan viehätys on minusta ollut sen yksioikoisessa tekstissä ja siinä, että jokainen osa on tarjonnut hieman erilaisen seikkailuympäristön. Tappava lääke alkaa siitä, kun  Thomas herää pökkyräisenä ja muistamattomana PAHA-organisaation päärakennuksessa. Hän saa onnekseen tavata taas ystävänsä Newtin, Minhon, Brendan, Jorgen ja ... Theresan. Heti alusta alkaen Theresa saa aikaan ärsytyksen väristyksiä minussa, eikä Thomas onneksi pysty täysin luottamaan tyttöön poltetun maan tapahtumien jälkeen.

Kun ystävykset kuulevat PAHA:n suunnitelmista heidän pään menoksi, he päättävät karata Denveriin, joka on kuuleman mukaan täynnä Roihu-taudille immuuneja eli muuneja. Ystävykset tulevat pian huomaamaan, ettei kahjoilta turvallista paikkaa ole olemassakaan, menettävät Newtin Roihulle ja joutuvat liittoutumaan kuolleeksi luullun Gallyn kanssa.

Hän veti kirjeen taskustaan, repi sen auki ja otti paperilapun käteensä. Peiliä kehystävä lamppu valaisi viestin pehmeällä hohteellaan. Siinä luki kaksi lyhyttä lausetta:

Tapa minut. Jos olet ikinä ollut ystäväni, tapa minut.  

Vaikka tämä trilogian päätös tarjoaa monia yllätyksiä ja kiperiä tilanteita, olen hiukan pettynyt. Suurin syy siihen on, etten oikein saa henkilöihin mitään otetta: ne jäävät Dashnerin kerronnan vuoksi kamalan pinnalliseksi. Thomasin ja Brendan välit yrittävät lämmetä tarinan loppua kohti, mutta sitä on kamalan vaikea aistia. Ihmisiä tulee ja menee, mutta kenessäkään ei ole kunnollista tarttumapintaa.

Lopussa palataan jopa hetkeksi labyrinttiin ja saadaan vanhat kunnon limaiset saattajatkin mukaan. Kirjan päätös on minulle hiukan pettymys. 

Olen mukana Pojatkin lukee -kampanjassa, ja suosittelen tätä kirjasarjaa luettavaksi noin 14-16-vuotiaille pojille.

Arvosanani tälle 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Samantyylisiä kirjoja/sarjoja:

Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia  

Siri Kolu: P.I. Pelko ihmisessä-sarja 

Blake Crouch: Wayward Pines -trilogia

Ann Aguirre: Razorland-trilogy