Luin Sini Helmisen Lujaverinen-trilogian toisen osan Sysi. Kansikuvasta pääset lukemaan arvioni niin sarjan ensimmäisestä kuin tästä toisesta osastakin.
sunnuntai 24. huhtikuuta 2022
maanantai 18. huhtikuuta 2022
Laakson linnut, aavan laulut: Katri Kauppinen
Laakson linnut, aavan laulut: Katri Kauppinen. Otava 2022
Laakson tuvissa eletään kylläisyydessä, jota sampo turvaa. Aavan päällikön poika Lemek lähtee uhkarohkealle matkalle pyytämään sammon voimia avuksi. Laaksossa Pihlaja saa linnuilta viestin uhkaavasta vaarasta. Hänen on kuitenkin vaikea vastustaa tummaa Aavan poikaa. Pihlaja ja Lemek solmivat salaisen sopimuksen, joka muuttaa molempien elämän ja uhkaa ajaa Laakson ja Aavan kansat toisiaan vastaan.Pihlajan ja Lemekin salainen sopimus muuttaa molempien elämän, mutta muutkin tekevät vaarallisia valintoja. Aavalla kuohuu, ja Laakson tyynen pinnan alla on pimeää. On laulettava uusi laulu, ennen kuin vanha viha ajaa kansat jälleen toisiaan vastaan.
Muinaissuomalaisesta maailmasta ammentava, lumoavan runollinen romaani valinnoista ja kohtalosta." (Otava)
Oma arvio:
Sainpa taas laskea käsistäni sellaisen kultakimpaleen, että ihan sydäntäni hykerryttää. En tiennyt yhtään, mitä odottaa tältä ennestään minulle tuntemattoman Katri Kauppisen teokselta, joka on itse asiassa hänen neljäs romaaninsa, mutta ensimmäinen kustannussopimuksella tehty. Pidän kovasti suomalaisesta mytologiasta ja sen hyödyntämisestä fantasiakirjallisuudessa, sillä se tuo juuri niihin oman, kotoisen leimamme.
Karhu avasi suunsa, päästi kummallisen äänen. Särkyvä huuto purkautui sen huulilta. Lemekin selkäpiitä karmi. Sumun keskellä oli helppo uskoa, että karhu ei kuulostanut karhulta. (s. 246)
Kirjaa kehutaan takakansitekstissä lumoavan runolliseksi, ja juuri se tulee kirjan kielestä mieleen. Runoromaani tämä ei varsinaisesti ole, mutta jotakin runollisen kaunista tekstin poljennossa on. Alussa se jopa hieman vieraannutti minua ja olin hiukan epäluuloinen, pääsenkö sisään ollenkaan tarinaan. Mutta kirjan muinaissuomalainen maailma mielenkiintoisine hahmoineen ovat niin huikeita, että niin vain upposin syvälle sen metsiin ja laaksoihin. Kirjan luvut, joissa vaihtuvat viiden keskeisen henkilön näkökulmat tasaiseen, ovat mukavan lyhyitä. Rakastan lyhyitä lukuja, sillä ne tuovat jotenkin lukemiseen keveyttä ja aikaa ajatella. Etenkin fantasiassa ne ovat hyvin suotavia.
Kirjassa on kaksi keskeistä tapahtumapaikkaa: Laakso, jossa asuvat kyläläiset uskovat vahvasti kansanperinteisiin, kuten haltioihin ja enteisiin, kunnioittavat metsää ja sen eläimiä, lääkitsevät rohdoilla ja uskovat kuolleiden henkien jäävän elämään keskuuteensa. Heillä on elämä melko hyvin mallillaan. Kylässä kulkee laulut perinteenä sukupolvelta toiselle. Eletään juuri kalmin aikaa, joka on suuri juhla laaksolaisille, ja sen aikana kylän naimaikään tulleet vaihtavat tiuhaan kihloja mielitiettyjensä kanssa.
Kalmi meille valon tuo, kevään tulla kylään suo. Keski kesän valon takaa, uuden sadon maasta jakaa. Keyri antaa talvenvaran, lepoon kutsuu ihmisparan. (s. 19)
Aavalla kaikki on toisin: kansa kärsii kurjuudesta ja nälästä, sillä aavan laulut alkavat olla kuluneita, eikä ilman sampoa voi kutoa lisää lauluja. Kansa on alkanut jo olla näreissään kylän päällikölle, Mattelle, joten tämä on lähettänyt poikansa Lemekin vaaralliselle reissulle Laaksoon sampoa hakemaan. Nämä kaksi kylää ovat olleet sotajalalla ikuisesti, sillä tuo kiistakapula sampo on siihen syypää. Siksi laaksolaiset laulavat peloissaan noista julmista aavalaisista, jotka tulevat ryöstöretkille heidän kyläänsä. Niinpä kylässä kuohahtaakin, kun suurikokoinen Lemek ratsastaa kesken heidän kalmin juhlintaa kylään. Vaikka hän vakuuttaa tulevansa rauhassa, kylän johtaja Akka ei kehota luottamaan muukalaiseen. Siksi tälle juotetaan heti juomaa, joka vie mieheltä tajun kankaalle.
Miekat eivät itkeneet, eivät menneitä eivätkä tulevia. (s.26)
Lemekin lisäksi keskeisiä henkilöitä ovat Mai ja Linne, Lemekin siskot, sekä Pihlaja ja Paju, laakson nuoret asukkaat. Mai ja Linne ovat miekkoja, eli osallistuvat kylänsä puolustamiseen omilla voimaeläimillään, ilveksillä, koristelluilla miekoillaan. Siskoaan vanhempi Linne on ollut aina jollain lailla katkera Mai-siskolleen, joka aiheuttaa jatkuvasti pahennusta kylässä toimimalla omin päin, eikä isä Mattekaan sano tyttärelleen mitään, sillä hän on menettänyt otettaan vaimonsa kuoltua. Todennäköisesti komea miekka Tom kosii pian Maita, sekin vielä. Linne joutuu olemaan koko ajan siskostaan huolissaan ja samalla huolehtimaan kodista ja isästä, kun veli ja sisko huitelevat ties missä.
Ruoste oli tiukassa kahvan kuviossa. Sormet sivelivät ilveksen uurteita. Linnen ja Main miekat olivat täsmälleen samanlaiset, Main miekka vain oli vääräkätinen. Niin olivat miekat kuin siskokset, samaa sukua, mutta eri mallia. (s. 35-36)
Pihlajan oppiäiti ja laakson johtaja, Akka, on julkea suustaan, mutta välittää omalla tavallaan Pihlajasta. Hän antaa tytölle tarvikkeet lemmentaikaa varten, jotta hän pääsisi Pajun vaimoksi ja hänestä tulisi uusi Maamo, toinen johtaja Akan rinnalle. Pihlaja antaakin Pajulle kalmina tuohisormuksensa, mutta jää ilman liiton sinetöimää suudelmaa. Vaikka Pihlaja on kylän kaunein tyttö, Pajun sydän kuuluu toiselle. Hänen rakkautensa ei vain koskaan pääse puhkeamaan kukkaansa, sillä Joki on samaa sukupuolta, eikä Laaksossa sellaisia liittoja solmita. Paju pääsee onneksi nauttimaan Joen läheisyydestä, sillä laaksossa pojat asuvat poikien, ikäveljien, tuvassa ja tytöt tyttöjen, ikäsiskojen, tuvassa. Paju ikäväkseen sotkeutuu kuitenkin vuolemaan erään hyvin pelätyn henkieläimen muotoisen esineen taskuunsa, joka alkaa ottaa valtaa nuorukaisesta.
- Kenet sinä haluaisit? Joki kuiskasi Pajulle.
Paju katsoi Jokea, näki risteävät polut, kannoilla kulkevat varjot. Pajun teki mieli vastata, mutta hänen sanansa olivat mykkiä. Jotkut sanat olivat sellaisia, niistä puuttui voima. (s. 18)
Lemekin saapuminen laaksoon sekoittaa kyläläisten pasmat ja saa Pihlajankin suunniltaan. Miksi hän välittää tuosta muukalaisesta? Miksi akka pitää kiinni kynsin hampain sammosta, joka voisi pelastaa aavalaiset nälkäkuolemalta? Pihlaja joutuu juonimaan akan ja kyläläisten selän takana, jotta Lemek suostuu lähtemään kylästä tällä kertaa ilman sampoa. Hän tietää, etteivät aavalaiset tule olemaan mielissään. Kaiken huipuksi luvatta hänen peräänsä lähtenyt Mai-sisko tupsahtaa laaksoon ennen hänen lähtöään.
Kuten jo alussa sanoin, upposin ihan täysillä kirjan tarinaan ja nautin joka sanasta ja lauseesta. Näin muinaiset metsät silmieni edessä ja kuulin lintujen laulun. Ihana yksityiskohta on aavalaisten voimaeläimet, jotka kulkevat heidän mukanaan aina: on ilvestä ja kärppää. Pidän myös siitä, miten molemmissa kylissä laulut kulkevat arjessa ja juhlassa mukana. Ne kertovat tarinaa, antavat voimaa ja suuntaa, ohjaavat ja opastavat, jopa parantavat. Aavalla laulut ovat kuluneet loppuun ja ne ovat erilaisia kuin laaksossa, jossa laulut virtaavat elinvoimaisina. Ja sitten kaikki ne laaksolaisten nimet, jotka ammentavat Suomen luonnosta: Puolukka, Kanerva, Pihlaja, Joki, Paju, Petäjä, Sammal, Kallio jne.
Laaksossa oli laulu jokaiselle, ja jokaisen laulu oli Laakson. Kaikille oma laulu ei ollut se mieluisin, mutta kun kaikki lauloivat yhteistä säveltä, Laakso piti harmoniansa. (s. 176)
Kirjan juoni etenee tasaiseen tahtiin kohti lopun käännettä, joka onkin sitten melkoisen vauhdikas ja rytisevä. Koetaan pettymyksiä, menetyksiä, mutta myös rakkautta. Täytyy myöntää, että ihan kaikki ei tarinasta avautunut minulle ja lopussa jäin miettimään sammon arvoitusta. Olisipa mukava saada tähän jatkoa ja päästä takaisin sukeltamaan tähän hämmästyttävään maailmaan!
Arvosanani 4,5
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
Muissa blogeissa:
-
Samantyylistä luettavaa:
Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:
Helmet: 32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja
Booklist Queen; YA Fantasy
YA spefihaaste: Suomalainen mytologia
lauantai 16. huhtikuuta 2022
Elokuussa minä kuolen: Anne Leinonen
Elokuussa minä kuolen: Anne Leinonen. Haamu 2022
Mutta sitä ennen on kesä. On hyvästeltävä kaikki rakkaat. Heitä ei tosin ole monta.
Kuoleman odotus keskeytyy, kun naapuriin muuttaa salaperäinen Mia, joka vie Alman seikkailuille kotipihan perukoille Juurankojen maahan. Alma löytää toisenkin ystävän, Kuuran. Tietenkin asiat alkavat muuttua kiinnostaviksi juuri, kun Alman pitäisi kuolla. Miten tyypillistä.
Mutta jokin paha on liikkeellä, eikä se aio pysyä maan alla. Alman on voitettava pelkonsa, jotta hän voi pelastaa ystävänsä, joita on äkkiä jonoksi asti."(Haamu)
Oma arvio:
Viime aikoina nuortenkirjoissa on vahvana teemana kuolleet ja kuolema. Mainittakoon esimerkiksi Sini Helmisen Lujaverinen-sarja, jossa päähenkilö näkee kuolleita ja asuu hautaustoimistoa pyörittävän enonsa luona, tai Thomas Aidenin Hautausmaan pojat, jossa kuolleet ovat myös hyvin vahvasti tarinassa mukana. Mintie Dasin viime vuonna ilmestyneessä Kuolleetkin ghostaa -romaanissa nähdään myös kuolleiden henkiä. Lisään listaan vielä J.S. Meresmaan Kenties tapan sinut vielä. Nyt Anne Leinosen uusin kirja, jonka nimessäkin mainitaan reteästi kuolema, ilmestyi juuri kohderyhmänään varhaisnuoret kauhun ja fantasian ystävät. Elokuussa minä kuolen ei vaikuta nimensä perusteella hilpeimmältä mahdolliselta kirjalta.
Tämä on minun viimeinen kesäni.
Ylläni on kirous.
Elokuussa minä kuolen. (s.8)
Kirja alkaa hautajaisilla, jossa surraan juuri kuutosluokkansa päättäneen Alman rakkaan mummon, Baban kuolemaa. Samalla tyttö ilmoittaa reteästi, että tietää kuolevansa elokuussa, koska mummonsa antamat helmet ovat kirotut ja siirtäneet näin kirouksen Almaan. Alma tietää, että kirotut helmet olivat myös baban kuoleman syynä. Helmien lukumäärä määrittää sen, kuinka monta elinpäivää on jäljellä. Almalla niitä on enää 58, koska mummo käytti helmien elinpäivästä osan. Tässä on minusta nyt hieman epäloogisuutta, tai sitten en oikein ymmärtänyt oikein: jos kirottujen helmien määrä määrittää elinpäivät, miksi mummo kuoli kesken kaiken, koska helmiä on yhteensä 216?
- Mummi piti helmiä kaulassaan. Ja sai kurkkusyövän. Ne kantavat kirousta! (s.86)
Alma on melko yksinäinen lapsi: hänellä ei ole sisaruksia eikä tunnu olevan hirveänä ystäviäkään. Erikoinen Velieno vierailee heillä säännöllisesti, mutta muuten he elelevät talossaan aika lailla kolmistaan, Alma ja vanhemmat. Nyt kesäloman alussa Alma on melko paljon yksin, koska vanhemmat ovat töissä. Onnekseen eräänä päivänä Alma näkee naapurin kauan tyhjänä olleen talon pihassa kalpean, laihan tytön pyörätuolissaan ja tutustuu tähän. Syöpää sairastava Mia kertoo pian Almalle, että hän tietää, miten päästään hyvin erikoiseen paikkaan, Juurankomaahan. Niinpä Alma lähtee Mian kanssa jännittävälle seikkailulle maahan, joka näyttää hyvin samanlaiselta kuin oikea maailma, mutta jokin siellä on kuitenkin vinksallaan. Pian Alma tulee huomaamaan, etteivät retket Juurankomaahan ole kovin turvallisia. Mia haluaa kuitenkin jostain syystä sinne vaaroja kaihtamatta.
Emme ole mitään velkaa Juurankomaalle. Jos se on liian vaarallinen, meidän ei tarvitse mennä sinne. (s. 114)
Alma saa elämäänsä lisää uusia ihmisiä, kun Velieno (tämä rasittava nimi on yhdistelmä Veli-etunimestä ja sukulaisuussuhteesta) tuo näytille uuden naisystävänsä ja tämän tyttären, Kuuran. Alussa Alma ei voi sietää Kuuraa, mutta pikku hiljaa he tutustuvat toisiinsa. Kuura ei ole ihan niin kuin kaikki tytöt, ja kirjan lopussa hän hiukan avaa Almalle omaa hämmennystään omasta itsestään. Asiaa ei käsitellä kuitenkaan sen perusteellisemmin, mikä mielestäni riittääkin kohderyhmä huomioiden. Kiva, että tarinaan on saatu mukaan sateenkaarevuutta hyvin luontevasti.
- Minusta tuntuu, että minä en ole minä. Olen, mutta en ole sitten kuitenkaan. Tiedätkö? (s. 154)
Samalla kun Alma viettää viimeistä kesäänsä uusien ystäviensä ja perheensä kanssa, hän yrittää selvittää helmien kirousta. Löytyisikö vastaus kaikkeen Juurankomaasta? Kuka on pelottava Rappeuttaja, jota heidän pitää varoa?
Elokuussa minä kuolen on ihan mukavan seikkailullinen kirja, jossa yhdistyy fantasian ja kauhun elementit. Tarinaan on sekoitettu myös hiukan suomalaista kansanperinnettä, jota Baba on opettanut Almalle. Kuitenkin muutamat epäselväksi jääneet asiat tai epäloogisuudet haittasivat minua. Esimerkiksi Mian tapaus jäi jotenkin epäselväksi. Odotin jotenkin koko ajan, että hänestä paljastuisi jotain käänteentekevää. Toki hänen kohtalonsa on kovin yllätyksellinen.
Kirjan käänteismaailmassa on minusta hiukan samaa kuin Neil Gaimanin Coraline varjojen talossa -kirjassa ja siitä tehdyssä animaatioelokuvassa. Kirjan alkuasetelma, jossa 12-vuotias tyttö kertoo olevansa kirottu, tuo myös hyvin vahvasti mieleen Potterit ja Nevermoor-sarjan. Onneksi Almalla on kuitenkin molemmat vanhemmat elossa, sillä välillä alkaa jo tuntua turhan toisteiselta asetelma, jossa päähenkilölapsi on orpo.
Kirjaa suosittelisin noin 11-13-vuotiaille kauhun ja fantasian ystäville.
Arvosanani 3,5
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
Muissa blogeissa:
Samantyylistä luettavaa:
Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:
Booklist Queen: Speculative fiction
sunnuntai 3. huhtikuuta 2022
Runosunnuntai osa 12: Supersalanen tyttöpäiväkirja: Veera Milja
Supersalanen tyttöpäiväkirja: Veera Milja. Tammi 2022
Lavarunouden taituri näyttää, millaista on kasvaa tytöksi muiden katseen alla.
Supersalanen tyttöpäiväkirja on kurkistus esiteini-ikäisen tytön mieleen, kun ei vielä olla aikuisia muttei lapsiakaan. Televisiossa kaksoistornit romahtavat ja Irakin sota jylisee, mutta kotona omassa huoneessaan versovat uudet tunteet ja ajatukset. Kiihkeä ilo, painostava häpeä, mykistävä hämmennys. Jatkuva odotus, että tänään tapahtuu jotakin, ihan mitä vaan, mikä muuttaa kaiken." (Tammi)
Oma arvio:
Hupsista, onpas aikaa kulunut sitten viimeisimmän Runosunnuntai-postaukseni. Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että otin Runosunnuntait käyttöön blogissani vuonna 2017 ja runopostauksia blogiini on tullut tähän mennessä kyseisen otsikon alle 11 (joista osa on tosin säeromaaneja, jotka aiemmin jotenkin mielsin enemmän runoudeksi.) Eli kovin tiuhaan en ole runoista kirjoittanut. Jos kiinnostuit, tästä linkistä pääset katsomaan kaikki Runosunnuntai-postaukseni.
kaikki sanoo mulle et puhu pelkkää totta puhu pelkkää totta
puhu pelkkää totta vaik sun ääni värisis
ja mä puhun pelkkää, tota,
ettei kaikki se mitä tässä on menis ihan vielä nurin (s. 18)
Veera Miljan Supersalanen tyttöpäiväkirja on nimensä mukaisesti päiväkirjamainen runoteos, jossa käydään läpi 13-vuotiaan tytön elämästä vuosi , alkaen syyskuusta vuonna 2000 ja päättyen WTC-torni-iskujen jälkeiseen myllerrykseen. Lopussa aikuiseksi kasvanut tyttö vielä puhuu. Runot ovat hyvin lavarunomaisia, onhan Veera Milja tunnettu lavarunouden puolella, ja ne kannattaa ehdottomasti lukea ääneen. Ainakin minulle tuli heti aloitettuani tunne, että nämä on luettava ääneen, ja niin tein.
Mun kaikkeus rajautuu naapurin orapihlaja-aitaan ja viemäriojaan
mun kaikkeus rajautuu salaisuuden terävään reunaan, tästä me ei
sitten juoruilla pitkin kyliä
karhuun jota en nähny koskaan mutta josta viikkotolkulla
välitunneilla puhuttiin (s. 55)
Kirjan tyttö häpeilee kotiaan, jossa vanhemmat riitelevät. Hän ei halua päästää ketään kotiinsa. Tutuksi on käynyt komero, johon tyttö menee pakoon riitoja. Hänellä on ystävä, Taru, jonka hän kuitenkin menettää valheillaan. Valheet vain tulevat ulos hänen suustaan kuin vahingossa, koska niillä on niin helppo peitellä totuutta. Pian Taru kuiskii hänestä muiden tyttöjen kanssa eikä tytöllä ole ketään. Kun WTC-torneihin isketään ja tytön elämä sortuu samalla. Runoteos päättyy siihen, kun aikuinen tyttö on matkustanut tornien raunioille ja toteaa, että kaikki meni kuitenkin hyvin.
Viimeistä kertaa kun me halattiin
mä taisin käyttää vaan yhtä kättä (s. 69)
Minusta Supersalanen tyttöpäiväkirja on oikein vaikuttava tarina ystävyydestä ja sen särkymisestä, yksinäisyydestä, häpeästä, siitä kun totuus on liian satuttavaa, ja siitä miten haurasta aikaa nuoren tytön elämä on, jos kukaan ei huomaa. Täytyy myöntää, etten tajunnut ihan kaikkea ensimmäisellä kerralla, vaan minun piti aina palata takaisin joihinkin kohtiin, jolloin oivalsin taas teoksesta jotain uutta. Suosittelen tätä ehdottomasti vinkattavaksi yläkoululaisille ja toiselle asteelle. Tämä kannattaa ehdottomasti ottaa huomioon, jos äidinkielen oppitunneilla käsitellään lavarunoutta.
Rakastan muuten Bifun suunnittelemaa kirjan räväkänpinkkiä kantta, joka sopii kirjan teemoihin kuin nakutettu.
Arvosanani 4+
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Muissa blogeissa:
-
Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:
Helmet: 12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana
Seinäjoen kaupunginkirjasto: 19: Kirjassa ollaan mielikuvitusmaailmassa
lauantai 2. huhtikuuta 2022
Pimeässä hohtavat tähdet: Sanni Ylimartimo
Pimeässä hohtavat tähdet: Sanni Ylimartimo. Karisto 2022.
"Herkkä ja valloittava nuortenkirja fanituksesta ja pelkojen voittamisesta.
14-vuotiaan Miran elämän valopilkku on k-pop. Hän pakenee arkea nettiin musiikin ja ihanien ystävien pariin unohtaakseen kiusaajat, ylihuolehtivan äidin ja epätoivoisen etäihastuksen. Kun Miran suosikkiyhtye ERR0RC ilmoittaa saapuvansa Suomeen keikalle, Mira haluaa mukaan keinolla millä hyvänsä. Ensin on vain kerättävä lippurahat ja saatava äiti uskomaan, ettei keikalla ole mitään vaaroja. Mutta millaista on astua maailmaan ja kohdata netissä eletty elämä vihdoin todellisuudessa?"(Karisto)
Oma arvio:
Hykertelen ilosta, kun kotimaisten säeromaanien kirjo sen kun kasvaa. Sanni Ylimartimo on ollut kirjagramissa aktiivisesti esille @varjokirjat-tilillään, ja olen innolla odottanut hänen esikoisromaaninsa julkaisua. Erityisesti minua kiehtoo kirjan aihe, k-pop-fanitus. Itse k-pop ei ole minulle kovin tuttu aihealue, mutta nuoruuden fanituksistani kyllä voin kertoa monta tarinaa.
Luulisi että sitä katsoisi silmiin
sanoisi takaisin
taistelisi
tai pakenisi paikalta.
Mutta olen jähmettynyttä paperimassaa
jotain muuta kuin ihminen. (s. 12)
Heti kirjan alussa käy selväksi, että näkökulmahenkilön Miran yläkouluaikaa varjostavat muut oppilaat. Tytöt kuiskivat hänestä vessassa pahaa, Mulkku-Matias demonisoi käytöksellään, eikä ainoastaan Miraa, ja ystävät loistavat poissaolollaan. Mira on isokokoinen ja häntä haukutaan pojan näköiseksi, eikä hän pukeudu niin muodikkaasti kuin muut tytöt. Mira on kovasti ihastunut Mikoon, mutta ei usko kelpaavansa tälle, joten ei uskalla koskaan puhua pojalle mitään.
että huomenna menen ja sanon ja tutustun noin vain
helppoa
vaikka niin ei
koskaan tapahdu (s. 11)
Miralla on kuitenkin pari kauempana asuvaa ystävää, Aada ja Nelli, joiden kanssa heillä on yhdistävä asia: k-pop, ja erityisesti ERR0RC-niminen bändi. Ja nyt tuo bändi on tulossa Suomeen keikalle, joten tyttöjen on ehdottomasti päästävä keikalle. Ongelma vain on siinä, että Miran äiti on ylisuojeleva ja ylikaikkea. Hän ei haluaisi millään päästää tytärtään Jurvan pikkukylästä Helsinkiin, vaikka yöpaikka on varmistettu Nellin kotona. Miraa ahdistaa ja raivostuttaa äidin hössötys, ja hän toimiikin tämän selän takana. Isä suostuu ostamaan lipun ja yhdessä Aadan kanssa Mira suunnittelee matkat ja muut. Lippurahat Mira hankkii vahtimalla naapurin lapsia.
Olen äitini valo
jota hän rakastaa niin
että tukahduttaa kaiken
mitä mä rakastan. (s.16)
Mira saa voimaa Nuggettista, joka on ERR0RCin kiharapäinen söpöstys. Erityisesti Miraan vetoaa Collapse-nimisen biisin video, jossa Nuggett näyttelee koulukiusattua. Mira ajattelee, että jos noin täydellistä poikaa kiusataan, eikä hänessä todellakaan ole mitään vikaa, ei kai Mirassakaan ole. Kiusaajien ääni kaikuu vain niin kovin vahvana hänen päässään. Mira ei ole kertonut kenellekään, edes äidilleen, että häntä kiusataan.
Nugget häikäisevä
kullanoranssit kiharat ja säkenöivät silmät
hän on todella siinä, ja hän
katsoo minua (s.114)
Pimeässä hohtavat tähdet seuraa tyttöjen matkaa kohti unelmaansa ja fanituksen merkitystä nuoren, koulukiusatun tytön elämässä ei voi liikaa korostaa. Yhteisen fanituksen kohteen vuoksi tytöt ovat löytäneet toisensa, vaikka asuvat eri puolilla Suomea. Ilman heitä Mira olisi täysin yksin. Säeromaani on myös tarina oman voiman löytämisestä ja siitä, että aina unelmat eivät vastaa todellisuutta. On eri asia olla ihastunut ihmiseen, jonka kanssa ei ole sanaakaan vaihtanut, kuin todella tutustua ihmiseen.
Jos nämä ihmiset olisivat mun koulussa
mä en ehkä olisi aina niin
jäässä (s.97)
Minusta tämä on jotenkin tosi ihana ja piristävä kirja. Fanituksen vaikutusta nuoren elämään ei pidä vähätellä, ja voin puhua kokemuksen syvällä rintaäänellä, kuinka paljon itsekin sain voimaa fanittaessani teininä erästäkin amerikkalaista poikabändiä. Tämän lisäksi kirja käsittelee sitä, millaista on olla ylisuojelevan äidin lapsi pienellä paikkakunnalla, ja kuinka vaikeaa on sanoa muille ääneen se, että on koulukiusattu. Ja kuinka paljon rohkeutta vaatii käydä juttusille oman ihastuksensa kanssa, varsinkin kun kiusaajat on polkeneet itsetunnon pohjamutiin.
Arvosanani 4,5
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Muissa blogeissa:
Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:
Helmet: 38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave
Popsugar: A Book with a constellation on the cover or in the title
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)